Post by Ziegrand on Feb 11, 2008 1:13:03 GMT 3
Hän seisoi hiljaa noissa pimeissä luolastoissa katsellen kuinka maanalaiset kristallit hehkuivat kalpeaa ja kelmeää valoaan, noiden punertavien silmien ollen lukittuneina Stalaktiitti:en pitkiin varjoihin jotka olivat kuin kämmen jotka hamusivat häntä, tuon hiljaa vain tuijottaen, hän oli seissyt tuossa paikalla niin kauan, niin kauan hän ei muistanut enään kuinka kauan.
Liian kauan.. Hänen uupuneet kasvonsa joita varjostivat unettomuus ja raskaat silmäpussit noiden entisen hymykuoppien ollen kuolleet tuon ilmeettömyyden alle, kuristuneet kuin murhamies köyteen joka oli voimalla hänen kaularankansa ympärille kiedottu kuin kuristajakäärme uhrinsa ympärille. Polvien taipuen kyykkyyn tuon hiljaa laskeutuen alemmas maata vasten, uupumuksen syleillen häntä, vain sen pienen hetken. Hetken...Hän ei aikonut antaa periksi, hän keksisi keinon
Vartalo jännittyi niin heiveröinen vartalo mutta varreltaan vahva, heikot eivät pärjännet tässä maailmassa... Tämä ei ollut yläpuolinen maailma jossa heikkouskin kukoisti kuin ne tuhannet kukat.. Kuin rikkaruohot, kuten kansa joka siellä asusti.Orjia, orjakansaa, he tulisivat vielä olemaan orjakansaa kun aurinko karkaisi pakoon sitä pimeyttä, ikuista yötä... Se ei ollut nyt tärkeää.. Tärkeämpää oli saada Hänet takaisin.. Rakkaani... Minun rakkaan Yernani. Kauneimman hämähäkkini. Minun... Kuningattareni.. nuo ajatukset hyväilivät häntä, antoivat voimaa hänelle. Sormet puristuivat nyrkkiin ja polvet koukistuivat jälleen mutta tällä kertaa nousuun, määrätietoisuudella joka ei antaisi periksi, noiden silmien joita verhosi uupumus kuin vanhuus ihmisiä.
Mutta minä en ole ihminen, minulla on ikuisuus aikaa löytää keino saada takaisin rakkauteni.. noilla kuivuneilla ja pienillä haavoilla olevilla huulilla kävi pienenpieni hymy, kapeiden sormien sipaisten karkaavat hopeiset hiukset pois noilta poskilta joilla kiemurteli kuviota joka hehkui pieniä hetkiä kerrallan ja jälleen himmeten elottomuuteen. Selkärangan suoristuen ylpeyteen johon se kuului. Jalkojen kääntäen lantiota lantion kääntäen selkärankaa, selkärangan kääntäen päätä kohti kattoa noiden Stalaktiitti:en pitkiin varjoihin. "Et tule saamaan minua vielä, et koskaan, kunnes olen suorittanut sen mihin itseni vannoin.. Tuon jalat liikahtivat vartalon kirkuen väsymystä. Ei ollut aikaa unelle taikka levolle, hänet piti saada takaisin, ratkaisu olisi täällä, se tulisi..Tieto on niin varma..Varma..kuten ne kaikki muutkin, mutta jokainen kerta oli epäonnistunut, mutta hän ei luovuttaisi..Ei koskaan
virne..virne käväisi hänen kasvoissaan se oli se pieni välähdys menneisyydestä hänen lapsuudestaan kaikki ne tuoksut ja muistot.. Kaikki se veri ja kirkuminen.. Kuinka hän oli leikkinyt veljen ja orjien kanssa.. Sitten sekin hetki katosi uupuneiden silmien etsien sormien avustaen sormenpäiden ollen palaneet ja rakoilla niiden kulkien pitkin kivistä seinää joita pitkin kiemurteli tekstiä ja luolaston kristallien himmeiden valojen hiljaa loistaen tuoden esiin tuota muinaista loistoa. Joka oli romahtanut.
Nahkaisten kenkien potkaisten muistonmenneisyydestä pois tieltään
Puoliksi särkyneen humanoidin kallon joka hieman ilmassa lennähti ja maahan pirstoutui, noiden tuhansien käytävien. kaikuen..Kaikuen...Kaiku.. tuon hiljaa nostaen katseensa, kaikuun vastasi toinen ääni.
Metallinen kirskahdus.
"Tämä ei ole sinunpaikkasi..Matkaaja.." Metallinen ja vankka ääni kumahti
"Tiedätkö sinä henkiinheräämisen salaisuuden..Vartija." Rauhallinen ja sointuvan tyyni ääni vastasi.
"Nämä salaisuudet ovat haudattu, ne eivät kuulu sinulle, eivät kellekkään. Ne ovat vaara-"
"Tiedätkö sinä henkiinheräämisen salaisuuden.." tuo toisen keskeytti
"Matkalainen katoa tältä paikalta tieto jota etsit on sinulta kielletty."
"Se siis on Täällä.."
"Poistu! Matkaaja! Enään en sinua pyydä!"
"Minun on saatava se... Rakkaani vuoksi..
Metallinen kirskahdus kaikui jälleen noissa saleissa ja käytävissä joita peittivät vankat riimut ja katon ollen täynnä Stalakiittejä äänen kuuluen pitkään ja kauan. Raskaiden askelien järisyttäen niiden lisääntyen kuin armeeja.
"Olkoon Tyr sinulle armollinen!"
"EN Tarvitse armoa.."
Hiljaisuus, muistoja menneisyydestä, kaikki se kirkuminen... Kuinka se palasi hänen mieleesä
Kapeiden sormien pyyhkien verta noilta poskilta joita riimut verhosivat, toisen käden hiljaa vetäen pois tuon terän jonka kärjestä hiljaa kuin aamukaste tummaa verta tippui.
Hengitys oli rauhallinen ja samalla kiihkeä
"Matkaaja, et tule löytämään sitä mitä täältä etsit...Se kaikki hautautunut on, jäljettömiin"
Tuon kirskahtavan äänen hiljentyen vankanvartalon laskeutuen polvilleen siitä kyljelleen kaatuen kuin puu metallisen kypärän vierien pois päästä tuon.
"Minä en usko sinua vartija.." Tuo sanoi hiljaa."Minä aion etsiä keinon...Tuoda Hänet takaisin.."
Tuon uupunut ääni vastasi käden heilahtaen terän välähtäen veren maahan roiskahtaen. Terän jälleen piiloutuen.
Ei loitsut voima sanat tehokkaita yksin ollet, teräkseen sen kuin yhdistäen se tarpeeksi voimakas olisi..
Keino saada haltuun sen mitä tarvitsisi..
Hiljaisuudessa kaikujen käytävillä tuon askeleet veivät kohti jykeviä ovia kivisiä veivät.
Sydämmen lyöntien hiljaa voimistuen toivon kasvaen käsien kurottuen kohti noita ovia salaisuuksien.
Katkeruuden vapautuen raivon purkautuen kaikujen käytävien äänistä täyttyen.
Vartalon uupuneen pettäen, vartalonkouristuen nyyhkytysten hiljaa alkaen epätoivon kasvaen.
"En tule koskaan onnistumaan...Wenzo...Tulen nyt takaisin.. tuo sanoi hiljaa.
..Vaikka taivaasta helvettiin joutuisin etsimään...Minä saan sinut takaisin..Yernani...Minun kaunis kaunis hämähäkkini..
EN AIO ENÄÄN EPÄONNISTUA!
---------------------------------------------------------------------------------
Jos luet tämän, minä tahdon kommentin teksistä tuskailin tämän eteen noin puolitoista päivään ja tämä oli kuin kuristava köysi kurkkuni ympärillä.
Kiitoksia.
Liian kauan.. Hänen uupuneet kasvonsa joita varjostivat unettomuus ja raskaat silmäpussit noiden entisen hymykuoppien ollen kuolleet tuon ilmeettömyyden alle, kuristuneet kuin murhamies köyteen joka oli voimalla hänen kaularankansa ympärille kiedottu kuin kuristajakäärme uhrinsa ympärille. Polvien taipuen kyykkyyn tuon hiljaa laskeutuen alemmas maata vasten, uupumuksen syleillen häntä, vain sen pienen hetken. Hetken...Hän ei aikonut antaa periksi, hän keksisi keinon
Vartalo jännittyi niin heiveröinen vartalo mutta varreltaan vahva, heikot eivät pärjännet tässä maailmassa... Tämä ei ollut yläpuolinen maailma jossa heikkouskin kukoisti kuin ne tuhannet kukat.. Kuin rikkaruohot, kuten kansa joka siellä asusti.Orjia, orjakansaa, he tulisivat vielä olemaan orjakansaa kun aurinko karkaisi pakoon sitä pimeyttä, ikuista yötä... Se ei ollut nyt tärkeää.. Tärkeämpää oli saada Hänet takaisin.. Rakkaani... Minun rakkaan Yernani. Kauneimman hämähäkkini. Minun... Kuningattareni.. nuo ajatukset hyväilivät häntä, antoivat voimaa hänelle. Sormet puristuivat nyrkkiin ja polvet koukistuivat jälleen mutta tällä kertaa nousuun, määrätietoisuudella joka ei antaisi periksi, noiden silmien joita verhosi uupumus kuin vanhuus ihmisiä.
Mutta minä en ole ihminen, minulla on ikuisuus aikaa löytää keino saada takaisin rakkauteni.. noilla kuivuneilla ja pienillä haavoilla olevilla huulilla kävi pienenpieni hymy, kapeiden sormien sipaisten karkaavat hopeiset hiukset pois noilta poskilta joilla kiemurteli kuviota joka hehkui pieniä hetkiä kerrallan ja jälleen himmeten elottomuuteen. Selkärangan suoristuen ylpeyteen johon se kuului. Jalkojen kääntäen lantiota lantion kääntäen selkärankaa, selkärangan kääntäen päätä kohti kattoa noiden Stalaktiitti:en pitkiin varjoihin. "Et tule saamaan minua vielä, et koskaan, kunnes olen suorittanut sen mihin itseni vannoin.. Tuon jalat liikahtivat vartalon kirkuen väsymystä. Ei ollut aikaa unelle taikka levolle, hänet piti saada takaisin, ratkaisu olisi täällä, se tulisi..Tieto on niin varma..Varma..kuten ne kaikki muutkin, mutta jokainen kerta oli epäonnistunut, mutta hän ei luovuttaisi..Ei koskaan
virne..virne käväisi hänen kasvoissaan se oli se pieni välähdys menneisyydestä hänen lapsuudestaan kaikki ne tuoksut ja muistot.. Kaikki se veri ja kirkuminen.. Kuinka hän oli leikkinyt veljen ja orjien kanssa.. Sitten sekin hetki katosi uupuneiden silmien etsien sormien avustaen sormenpäiden ollen palaneet ja rakoilla niiden kulkien pitkin kivistä seinää joita pitkin kiemurteli tekstiä ja luolaston kristallien himmeiden valojen hiljaa loistaen tuoden esiin tuota muinaista loistoa. Joka oli romahtanut.
Nahkaisten kenkien potkaisten muistonmenneisyydestä pois tieltään
Puoliksi särkyneen humanoidin kallon joka hieman ilmassa lennähti ja maahan pirstoutui, noiden tuhansien käytävien. kaikuen..Kaikuen...Kaiku.. tuon hiljaa nostaen katseensa, kaikuun vastasi toinen ääni.
Metallinen kirskahdus.
"Tämä ei ole sinunpaikkasi..Matkaaja.." Metallinen ja vankka ääni kumahti
"Tiedätkö sinä henkiinheräämisen salaisuuden..Vartija." Rauhallinen ja sointuvan tyyni ääni vastasi.
"Nämä salaisuudet ovat haudattu, ne eivät kuulu sinulle, eivät kellekkään. Ne ovat vaara-"
"Tiedätkö sinä henkiinheräämisen salaisuuden.." tuo toisen keskeytti
"Matkalainen katoa tältä paikalta tieto jota etsit on sinulta kielletty."
"Se siis on Täällä.."
"Poistu! Matkaaja! Enään en sinua pyydä!"
"Minun on saatava se... Rakkaani vuoksi..
Metallinen kirskahdus kaikui jälleen noissa saleissa ja käytävissä joita peittivät vankat riimut ja katon ollen täynnä Stalakiittejä äänen kuuluen pitkään ja kauan. Raskaiden askelien järisyttäen niiden lisääntyen kuin armeeja.
"Olkoon Tyr sinulle armollinen!"
"EN Tarvitse armoa.."
Hiljaisuus, muistoja menneisyydestä, kaikki se kirkuminen... Kuinka se palasi hänen mieleesä
Kapeiden sormien pyyhkien verta noilta poskilta joita riimut verhosivat, toisen käden hiljaa vetäen pois tuon terän jonka kärjestä hiljaa kuin aamukaste tummaa verta tippui.
Hengitys oli rauhallinen ja samalla kiihkeä
"Matkaaja, et tule löytämään sitä mitä täältä etsit...Se kaikki hautautunut on, jäljettömiin"
Tuon kirskahtavan äänen hiljentyen vankanvartalon laskeutuen polvilleen siitä kyljelleen kaatuen kuin puu metallisen kypärän vierien pois päästä tuon.
"Minä en usko sinua vartija.." Tuo sanoi hiljaa."Minä aion etsiä keinon...Tuoda Hänet takaisin.."
Tuon uupunut ääni vastasi käden heilahtaen terän välähtäen veren maahan roiskahtaen. Terän jälleen piiloutuen.
Ei loitsut voima sanat tehokkaita yksin ollet, teräkseen sen kuin yhdistäen se tarpeeksi voimakas olisi..
Keino saada haltuun sen mitä tarvitsisi..
Hiljaisuudessa kaikujen käytävillä tuon askeleet veivät kohti jykeviä ovia kivisiä veivät.
Sydämmen lyöntien hiljaa voimistuen toivon kasvaen käsien kurottuen kohti noita ovia salaisuuksien.
Katkeruuden vapautuen raivon purkautuen kaikujen käytävien äänistä täyttyen.
Vartalon uupuneen pettäen, vartalonkouristuen nyyhkytysten hiljaa alkaen epätoivon kasvaen.
"En tule koskaan onnistumaan...Wenzo...Tulen nyt takaisin.. tuo sanoi hiljaa.
..Vaikka taivaasta helvettiin joutuisin etsimään...Minä saan sinut takaisin..Yernani...Minun kaunis kaunis hämähäkkini..
EN AIO ENÄÄN EPÄONNISTUA!
---------------------------------------------------------------------------------
Jos luet tämän, minä tahdon kommentin teksistä tuskailin tämän eteen noin puolitoista päivään ja tämä oli kuin kuristava köysi kurkkuni ympärillä.
Kiitoksia.