Post by Ziegrand on Feb 1, 2008 19:01:34 GMT 3
Myrskyraivosi yönpimeydessä enkeleiden itkien jälleen, aivan kuin taivas tietäisi mitä tulisi tapahtumaan. Niin se aina oli. Satoi... aina vain satoi ja satoi. Satoi.. Hänen tumma hahmonsa seisoi kaupungin kujalla hänen mustahupullinen viittansa oli märkä liimaantuneena hänen leveille hartioilleen ja kasvoilleen salamanvalon paljastaen tuon harmahtavan vihreän ihon ja nuo kellertävät alatorahampaat jotka olivat vinot kääntyneet ikävästi ulospäin. Ne särkivät aina sateessa. Salaman välähdys ja hahmo oli kadonnut kujalta, raskaiden nahkasaappaiden osuen kadun kivetykseen tuon liikkuen hieman kumarassa suurien jäntevien ja lihaksikkaiden käsien ollen suorassa hänen kylkiensä kohdalla. Mustien kireähköjen pussihousujen ollen myös liimaantuneet hänen lihaksikkaita jalkojaan vasten. Taivaan ruoskien häntä eteenpäin.
Hän ei aikoisi peruuttaa tätä hommaa, ei edes vaikka taivaalta tulisi hänen päänsä kokoisia palavia lohkareita.
Hänelle oli maksettu jo, joten homma täytyi hoitaa, Ja sen ei täytynyt olla siististi, kunhan homma oli hoidossa ja kaveri ketarat ojossa jossain nurkassa vaikka, tai joenpohjassa.
Sen piti olla vain vainaa.
Taivas ärjäisi jälleen askelien jatkuen edelleen, vain hullut ja murhamiehet liikkuivat tässä säässä.
Ikävä kyllä hän oli osittain molempia, Hullu ja murhamies...Tai no Örkki, ei häntä voinut mieheksi sanoa, mies kuvasi ihmistä. Hän oli Örkki...Murhaörkki.
Nuo mustankeltaiset silmät tuijottivat hiljaa ylöspäin tuon rikkaan kauppiaan rakennusta, vartijatkin olivat sisällä pelaamassa korttia, ja koirat turhia tällä säällä, ne mitään haistaisi edes tai kuulisi.. Helppo homma, kuten aina. virnistys laskeutui hetkeksi noille rujoille kasvoille, aivastuksen vapautuen tuon sieraimista Perkele[/b] Tuo murahti ja hänen pitkä palmikoitu partansa vapautui tunikan alta esiin. Johan on saakeli taas.. Tuon vapauttaen murinan kurkustaan kuin koira ukkosen jyrähtäen kuin haastavasti.
Sinäkin ukko-ylijumala, haista kuule haltian perse siinä sinulle mietittävää mille semmoisen kauniskasvo ruikkukukon perse haisee niin! Tuo murisi mieleensä.
Taivas hiljeni myrsky laantui.
Mitäs minä sanoin, sitäs mietit saakeli
Myrsky repesi jälleen sateen tullen kuin tuhannet nuolet tuulenvoimistuen.
Hahmo murahti ja jatkoi matkaansa lähemmäs rakennusta. noiden tummien silmien kiertäen, pimeys oli hänen puolellaan kun ei ollut säkkipimeää. silmien löytäen puun läheltä muuria, ei liian lähellä, muutenhan joku pulliainen olisi vaikka päässyt sisään.
Kaikki eivät ole pulliaisia.
Nuo vahvat ja paksut kädet auttoivat tuon raskaan ehkä hieman romuluisen vartalon puuhun tuon tarkkaillen hiljaa sisäpihaa. Perkele...vartija, mutta hetkonen. Se on tuossa ja minä tässä... salamanvalo paljasti jälleen tuon keltaisen ja todella paskamaisen virneen.
Ja niin keskellä sadetta kuun heittäen pientä valoa soihtujen avulla muurinseinään kapean miehen varjon näkyen keihästä kädessään pitäen miehen pienen rasahduksen kuullen katseensa nostaen silmien suurentuen suun avautuen äännähdyksen melkein vapautuen.
Ääni oli kaunista, ukkojen jyrähtää salamat kirkastivat taivasta, kuinka noin 120kg elopainoa taisteli ehkä noin 67kg vastaan luiden antaen periksi painon alla joka rysähtää kuin kevyin haukka hartialle. Tässä tapauksessa molemmille hartioille
Maan peittye pienesti verestä. Tikarin upoten varmuudeksi irvokkaaseen kasaan..Ih- Perskule, haltia, hähähä~~ Haltia ja niin kevyesti kun kivivyöry laskeutuu vuorilta nuo raskaat mustat nahkaiset saappaat potkivat kunnes ääni on pehmeää lässähtelyä.
Matkan jatkuen rauhallisesti, rakennuksen pimeänä ollen, paitsi tuon viimeisen nurkkahuoneiston ikkunan, oi mikä tuuri, siellähän se ukko asusteli, jos se likainen pergamentti piti paikkansa.. Kerrankin joutui tutkikaan kellarsta ullakkoon ja löytää uhri sivurakennuksesta..Palkkaaja sai myös osansa ylimääräisestä liikunnasta sen jälkeen..
Veitsen narahtaen ikkunaa vasten nykäisyn ja napakan lyönnin ikkunan lukonperiksi antaen, ja noiden nahkaistenhanskojen joista sormet oli leikattu pois nostivat ikkunaa, sisään ähkääntyen Perkele... näitä ikkunoita ei ole tehty aikuisten mittoihi...saakeli!...noni.
Hahmon laskeutuen kuin kissa..Ylipainoinen. puiselle lattialle vedenvaluen hänen vaatteistaan, sillä ollut väliä, ei ollut oma kolo, vaan yliräikeä taiteellinen räkälä, liikaa esineitä seinillä, näillähän voisi tappaa vaikka jon- Hei...[/i] virneen ilmestyen kasvoille tuon hupun heittäen päästään kaljuksi ajellunpään paljastaen, jos ei laskettu paksua palmikoituja hiuksia takaraivossa virnistyksen leveten kun nuo paksuhkot sormet ottivat seinältä jotain. hämärän kynttilä valaistuksen paljastaen oudon koriste veitsen, terän mennen ihanasti väkkärälle koko matkan pistoterään asti.
Tovin kuluttua askelien ollen kevyitä, ei raskaita enään. Nyt ei saisi astella kuten mestarin kuuluu vaan kuin inhottavat hiipparit.. noh jokaisessa työssä on paskatpuolensa..
Tuon jännittyen hiljaa paikoilleen kuunnellen,katsellen oven raolla olleen. Sieltä äänen matalan kuuluen.Hyi helvetti, onko sillä huilu..Huilu...Huilu.. Jätkä on nyt varmasti vainaa, minä en huiluja kuuntele ellei ole pakko, ja nyt ei ole pakko!
Suurenhahmon kyyryssä kulkien polvet koukussa ovenraosta kurkistaen. Tuon onnettoman kynttilän valossa soittaen.
Selkä ovelle päin suunnattuen.
Varjot sen taas kertoen kuinka kynttilän liekkiin lämpimään sen varjoon kylmään toisen kylmän ilmestyen.
Käden tuon hartialle laskeutuen huilumusiikin katketen vartalon kääntyen verkkokalvoihin sen jääden. nuo mustatkeltaiset silmät sokaisevan kivun rintalastaa pakottaen kuin sydän itsellen annoksen rautaa sai ja niskavahvan puristuksen silmien pakkolukittaen noihin silmiin.
"Kerro niille että en tule vielä, minulla on hommia..." tuon karhea ja möreä ääni peitti huonetta joka kylmä oli, korinan huonetta täyttäen. Varjoissa näkyen kuinka käden rintalastasta irrottautuen tuo terä mukana ja sen uuteen iskuun noussen kasvoihin sen lyöden.
Ja homma sillä selvä... Ja millä hemmetillä minä nyt pois taas lähden..Katos.. Portin avaimet.
Ja niin myrskyiseen yöhön portin kitisten tuulessa vartijan portille kävellen tätä näkyä ihmettellen.
Miksi portti yöllä auki oli...Isännän avain kivimaalla leväten?
Hän ei aikoisi peruuttaa tätä hommaa, ei edes vaikka taivaalta tulisi hänen päänsä kokoisia palavia lohkareita.
Hänelle oli maksettu jo, joten homma täytyi hoitaa, Ja sen ei täytynyt olla siististi, kunhan homma oli hoidossa ja kaveri ketarat ojossa jossain nurkassa vaikka, tai joenpohjassa.
Sen piti olla vain vainaa.
Taivas ärjäisi jälleen askelien jatkuen edelleen, vain hullut ja murhamiehet liikkuivat tässä säässä.
Ikävä kyllä hän oli osittain molempia, Hullu ja murhamies...Tai no Örkki, ei häntä voinut mieheksi sanoa, mies kuvasi ihmistä. Hän oli Örkki...Murhaörkki.
Nuo mustankeltaiset silmät tuijottivat hiljaa ylöspäin tuon rikkaan kauppiaan rakennusta, vartijatkin olivat sisällä pelaamassa korttia, ja koirat turhia tällä säällä, ne mitään haistaisi edes tai kuulisi.. Helppo homma, kuten aina. virnistys laskeutui hetkeksi noille rujoille kasvoille, aivastuksen vapautuen tuon sieraimista Perkele[/b] Tuo murahti ja hänen pitkä palmikoitu partansa vapautui tunikan alta esiin. Johan on saakeli taas.. Tuon vapauttaen murinan kurkustaan kuin koira ukkosen jyrähtäen kuin haastavasti.
Sinäkin ukko-ylijumala, haista kuule haltian perse siinä sinulle mietittävää mille semmoisen kauniskasvo ruikkukukon perse haisee niin! Tuo murisi mieleensä.
Taivas hiljeni myrsky laantui.
Mitäs minä sanoin, sitäs mietit saakeli
Myrsky repesi jälleen sateen tullen kuin tuhannet nuolet tuulenvoimistuen.
Hahmo murahti ja jatkoi matkaansa lähemmäs rakennusta. noiden tummien silmien kiertäen, pimeys oli hänen puolellaan kun ei ollut säkkipimeää. silmien löytäen puun läheltä muuria, ei liian lähellä, muutenhan joku pulliainen olisi vaikka päässyt sisään.
Kaikki eivät ole pulliaisia.
Nuo vahvat ja paksut kädet auttoivat tuon raskaan ehkä hieman romuluisen vartalon puuhun tuon tarkkaillen hiljaa sisäpihaa. Perkele...vartija, mutta hetkonen. Se on tuossa ja minä tässä... salamanvalo paljasti jälleen tuon keltaisen ja todella paskamaisen virneen.
Ja niin keskellä sadetta kuun heittäen pientä valoa soihtujen avulla muurinseinään kapean miehen varjon näkyen keihästä kädessään pitäen miehen pienen rasahduksen kuullen katseensa nostaen silmien suurentuen suun avautuen äännähdyksen melkein vapautuen.
Ääni oli kaunista, ukkojen jyrähtää salamat kirkastivat taivasta, kuinka noin 120kg elopainoa taisteli ehkä noin 67kg vastaan luiden antaen periksi painon alla joka rysähtää kuin kevyin haukka hartialle. Tässä tapauksessa molemmille hartioille
Maan peittye pienesti verestä. Tikarin upoten varmuudeksi irvokkaaseen kasaan..Ih- Perskule, haltia, hähähä~~ Haltia ja niin kevyesti kun kivivyöry laskeutuu vuorilta nuo raskaat mustat nahkaiset saappaat potkivat kunnes ääni on pehmeää lässähtelyä.
Matkan jatkuen rauhallisesti, rakennuksen pimeänä ollen, paitsi tuon viimeisen nurkkahuoneiston ikkunan, oi mikä tuuri, siellähän se ukko asusteli, jos se likainen pergamentti piti paikkansa.. Kerrankin joutui tutkikaan kellarsta ullakkoon ja löytää uhri sivurakennuksesta..Palkkaaja sai myös osansa ylimääräisestä liikunnasta sen jälkeen..
Veitsen narahtaen ikkunaa vasten nykäisyn ja napakan lyönnin ikkunan lukonperiksi antaen, ja noiden nahkaistenhanskojen joista sormet oli leikattu pois nostivat ikkunaa, sisään ähkääntyen Perkele... näitä ikkunoita ei ole tehty aikuisten mittoihi...saakeli!...noni.
Hahmon laskeutuen kuin kissa..Ylipainoinen. puiselle lattialle vedenvaluen hänen vaatteistaan, sillä ollut väliä, ei ollut oma kolo, vaan yliräikeä taiteellinen räkälä, liikaa esineitä seinillä, näillähän voisi tappaa vaikka jon- Hei...[/i] virneen ilmestyen kasvoille tuon hupun heittäen päästään kaljuksi ajellunpään paljastaen, jos ei laskettu paksua palmikoituja hiuksia takaraivossa virnistyksen leveten kun nuo paksuhkot sormet ottivat seinältä jotain. hämärän kynttilä valaistuksen paljastaen oudon koriste veitsen, terän mennen ihanasti väkkärälle koko matkan pistoterään asti.
Tovin kuluttua askelien ollen kevyitä, ei raskaita enään. Nyt ei saisi astella kuten mestarin kuuluu vaan kuin inhottavat hiipparit.. noh jokaisessa työssä on paskatpuolensa..
Tuon jännittyen hiljaa paikoilleen kuunnellen,katsellen oven raolla olleen. Sieltä äänen matalan kuuluen.Hyi helvetti, onko sillä huilu..Huilu...Huilu.. Jätkä on nyt varmasti vainaa, minä en huiluja kuuntele ellei ole pakko, ja nyt ei ole pakko!
Suurenhahmon kyyryssä kulkien polvet koukussa ovenraosta kurkistaen. Tuon onnettoman kynttilän valossa soittaen.
Selkä ovelle päin suunnattuen.
Varjot sen taas kertoen kuinka kynttilän liekkiin lämpimään sen varjoon kylmään toisen kylmän ilmestyen.
Käden tuon hartialle laskeutuen huilumusiikin katketen vartalon kääntyen verkkokalvoihin sen jääden. nuo mustatkeltaiset silmät sokaisevan kivun rintalastaa pakottaen kuin sydän itsellen annoksen rautaa sai ja niskavahvan puristuksen silmien pakkolukittaen noihin silmiin.
"Kerro niille että en tule vielä, minulla on hommia..." tuon karhea ja möreä ääni peitti huonetta joka kylmä oli, korinan huonetta täyttäen. Varjoissa näkyen kuinka käden rintalastasta irrottautuen tuo terä mukana ja sen uuteen iskuun noussen kasvoihin sen lyöden.
Ja homma sillä selvä... Ja millä hemmetillä minä nyt pois taas lähden..Katos.. Portin avaimet.
Ja niin myrskyiseen yöhön portin kitisten tuulessa vartijan portille kävellen tätä näkyä ihmettellen.
Miksi portti yöllä auki oli...Isännän avain kivimaalla leväten?