Post by Ziegrand on Jan 25, 2008 21:41:01 GMT 3
Hiljaisuus kiersi noissa käytävissä sen kiertäen seinästä seinään ovenkahvasta oven kahvaan etsien itselleen kaikua joka täyttäisi sen, sen hiljaisuuden joka kiertäisi ikuisesti näitä käytäviä, kunnes se tapahtuu naksahdus pienen pieni naksahdus joka täyttää hiljaisuuden kaiuilla jotka vievät ääntä eteenpäin sen kertoen riemuiten olemassa olostaan.
Valot syttyvät hitaasti halogeenien räpsyen imien itseensä sähkövirran vanhasta tomuisesta sulaketaulusta, sen riittäen tuomaan vain kitukasvuisen valon ja välähdyksiä, yksinäisen hahmon istuen hiljaa tuolilla käden leväten tuolin vieressä sormien puristaen käsiasetta vaikka tunto käsistä oli kadonnut aikoja sitten tyylikkään puvun ollen peittynyt likaan ja tahmeaan tummaan vereen.
Askeleiden kaikuen kohti tuota hahmoa nuorten silmien suurentuen ja keuhkojen yhtyen äänihuuliin vapauttaen voimakkaan kirkaisun, äänen riemuiten jälleen kaiun jälleen viilettäen pitkin käytäviä, nuoren hahmon pakittaen kauemmas näystä joka oli palanut hänen verkkokalvoihinsa, ei sitä enää pois saisi, valkoisen seinän istuvan hahmon takana ollen punertava ja samalla harmahtava siinä riippuen hiuksia ja luunsiruja harmaassa massassa ja veressä.
Nuoren hahmon yskäisten ja kouristuen polvilleen pahoinvoinnille voiton värikkään punertavien kasvojen ollen kalpeat ja heikot, tuon selällään poispäin raahautuen tuosta hahmosta, jonka vihreät silmät olivat kuolleet ja ylöspäin kääntyneet suun ollen auki ammollaan kuin luola jonka sisällä olisi kaikki se maailman pahuus luola joka oli tuon nuoren hahmon viattomuuden vieden.
Käytävät kolahduksista ja kilahduksista täyttyivät nopeutuvista askelista ja nuorenhahmon korvien täyttyen hänen omansydämensä pauhaavasta rytmistä kuin se yrittäisi myös karata pois tästä tilasta, tuosta pelokkaasta kehosta huudon kaikuen käytävillä vielä pitkään.
Ja ei kauaa enää menisi kun ulvonta ja sireenit täyttäisivät sen ja monien askelien sisään tullen voimakkaana marssina.
”Soittakaa johtoryhmälle, jumala on kuollut/i]”
Valot syttyvät hitaasti halogeenien räpsyen imien itseensä sähkövirran vanhasta tomuisesta sulaketaulusta, sen riittäen tuomaan vain kitukasvuisen valon ja välähdyksiä, yksinäisen hahmon istuen hiljaa tuolilla käden leväten tuolin vieressä sormien puristaen käsiasetta vaikka tunto käsistä oli kadonnut aikoja sitten tyylikkään puvun ollen peittynyt likaan ja tahmeaan tummaan vereen.
Askeleiden kaikuen kohti tuota hahmoa nuorten silmien suurentuen ja keuhkojen yhtyen äänihuuliin vapauttaen voimakkaan kirkaisun, äänen riemuiten jälleen kaiun jälleen viilettäen pitkin käytäviä, nuoren hahmon pakittaen kauemmas näystä joka oli palanut hänen verkkokalvoihinsa, ei sitä enää pois saisi, valkoisen seinän istuvan hahmon takana ollen punertava ja samalla harmahtava siinä riippuen hiuksia ja luunsiruja harmaassa massassa ja veressä.
Nuoren hahmon yskäisten ja kouristuen polvilleen pahoinvoinnille voiton värikkään punertavien kasvojen ollen kalpeat ja heikot, tuon selällään poispäin raahautuen tuosta hahmosta, jonka vihreät silmät olivat kuolleet ja ylöspäin kääntyneet suun ollen auki ammollaan kuin luola jonka sisällä olisi kaikki se maailman pahuus luola joka oli tuon nuoren hahmon viattomuuden vieden.
Käytävät kolahduksista ja kilahduksista täyttyivät nopeutuvista askelista ja nuorenhahmon korvien täyttyen hänen omansydämensä pauhaavasta rytmistä kuin se yrittäisi myös karata pois tästä tilasta, tuosta pelokkaasta kehosta huudon kaikuen käytävillä vielä pitkään.
Ja ei kauaa enää menisi kun ulvonta ja sireenit täyttäisivät sen ja monien askelien sisään tullen voimakkaana marssina.
”Soittakaa johtoryhmälle, jumala on kuollut/i]”