Post by trisha on Jul 17, 2007 12:50:01 GMT 3
((Joo'o, kiusasin tällä Dallania ja KhiiRoota jo chatissa yksi päivä, ja ajattelin kiusata vaihteeksi muitakin *naur*. Novelli sijoittuu siis Tokioon, vuoteen 2200 , ja se kertoo parista cyberpunk-hahmostani, joilla olen tuolla Vaeltelijan puolella jo muutaman vuoden lähes päivittäin pelaillut. Novellin oli tarkoitus selvittää minulle itselleni, kuinka hahmot alun perin tapasivat, mutta siitä tuli ihan kiva ja humoristinenkin tekstinpätkä. Toivottavasti se ilahduttaa muitakin.
Kielenkäyttö on sen mukaista, mitä kadulla kasvaneelta nuorelta jengiläiseltä voi odottaa, joten lukeminen omalla vastuulla sitten!
Ja kommentit olisi kivoja *hint hint*))
----
Kuinka isoveli tapasi pikkuveljen
James ei koskaan kyllästynyt uuden ystävänsä nopeisiin reflekseihin. Roger (siksi hän oli alkanut replikanttia kutsua tämän kovin usein viljelemän 'Roger that'-fraasin takia) ei itsekään vaikuttanut pistävän pahakseen refleksiensä esittelyä. Hän kieputti mielellään autoa herransa tahdon mukaan. Olihan tämä kuitenkin hänen ainoa ystävänsä ja pelastajansa. Ilman hyväsydämistä (ja tyhmää) toveriaan hän olisi varmasti joutunut surmatuksi. Normaali boosteri olisi ryöstänyt hänet sumeilematta löytäessään hänet katuojasta ilman vaatteita ja puoliksi halvaantuneena. Muistinsa menettäneenä...
"Nyt uukkari! Uukkari!" James hihkui pelkääjän paikalla ja Roger muljautti silmiään, vetäisten käsijarrun päälle ja kääntäen auton jarrut kirskuen ympäri keskellä aamuruuhkaa. Heidän takanaan ajanut limusiini teki väistöliikkeen ja törmäsi datatermiin. Joku jonoa seurannut syöksyi kirkuen autonsa kanssa suoraan moottoripyöräliikkeen näyteikkunasta sisälle ja sai takuulla elämänsä korvausvaatimukset. Loput autot vain jarruttelivat, luisuivat hallitsemattomina jalkakäytäville aiheuttaen yleistä paniikkia ja törmäilivät toisiinsa. Pelti rymisi, ihmiset kiljuivat ja paloposteista ruiskusi vettä mustalle taivaalle.
Ja James nauroi: "Loistavaa! Oho, kato kyttiä! Kaasuta pakoon!" mies huusi pian ja Roger tälläsi kaasun pohjaan, kiitäen leveää katua vastavirtaan. Kolhiintunutta Crazy Chickenien merkeillä ja tageilla tuhrittua autoa ei varsinaisesti voinut kutsua katujen kuninkaaksi, mutta lujaa se meni, jättäen jälkeensä sakean pakokaasupilven. James oli tuunaillut sitä itse Rickin avustuksella, ja se oli jo aika nopea ollakseen lähes 20 vuotta vanha malli. Ohjaus oli kuitenkin vähän huono, mutta Roger kompensoi auton kankeutta hämmentävillä ajotaidoillaan.
James tunsi kadut kuin omat taskunsa ja neuvoi hihitellen Rogerille hyvän reitin poliisien karkottamiseksi. Puolen tunnin puikkelehdinnan ja ahtaiden pikkukujien jälkeen poliisit viimein luovuttivat ja sireenien äänien kadottua Roger uskalsi parkkeerata auton sataman sähköaidan viereen. James kaiveli virnuillen esiin taskumattinsa ja hörppäsi viskiä suu leveässä virneessä: "Teikä on ihan pro! Vittu me tienataan vielä omaisuus kun ilmotetaan sut johonkin katukisaan."
"Vai niin." Roger totesi nyrpeänä ja naputteli ohjauspyörää mustien hansikkaiden verhoamilla sormillaan. Hän ei sointunut resuiseen seuraansa; James oli pukeutunut rikkinäisiin farkkuihin, revittyyn Chickenien liiviin ja hänellä oli karmean korkea punainen mohikaani. Rogerilla oli komea musta puku, johon hän oli Jamesin käskystä kiinnittänyt pienen tupon höyheniä. Mutta hän aikoi ottaa sen pois heti, kun saisi mahdollisuuden. Se oli kamala. Roger vihasi höyheniä.
"Näitkö mitä sille yhdelle juipille tapahtui? Sen kaupan omistaja repii siltä munat ja myy ne ruumispankkiin."
"Tuskinpa se moottoripyörien hintaa korvaa."
"En olisi niin varma." James ruuvasi taskumattinsa korkin kiinni ja vilkaisi synkeälle Tokion taivaalle. Se jyrisi ja tavallistakin synkemmät pilvet enteilivät sadetta. "Joku jätkä oli myynyt sinne sukukalleutensa ja hankki niillä rahoilla Mister Studin kaikilla herkuilla. Jos multa kysytään, niin ihan jees diili. Kato liha on heikkoa ja cyberkyrpä on sitä paitsi niinku muodissa."
"James, en halua kuulla enempää."
"Älä nyt, se voisi oikeasti olla toimiva bisnes. Jos kato leikkaisi kaikilta..." James vaikeni ja kääntyi katsomaan takapenkin yli. Sataman tielle oli ilmestynyt lähestyvä valopilkku ja kasvavasta pärinästä päätellen se valopilkku oli katumoottoripyörän etuvalo.
"Kuka se nyt on?"
"Ei se ainakaan satamatyöläinen ole." Roger liikautti sivupeiliä ja siristi silmiään. Hetken päästä hän erotti moottoripyörän värit, ja kirosi hiljaa mielessään: "Se on kyttä."
"Eikä? Voi vittuuuuu..." James raastoi mohikaaniaan. "Peruuta piiloon, nopeesti! Ei se huomaa!"
"Se on kahdenkymmenen metrin päässä, James. Ei se ole idiootti."
"No... mitä me tehdään?"
"Josko me vaikka kuunnellaan, mitä sillä on sanottavaa?" Roger ruuvasi ikkunansa auki samaan aikaan, kun kyttä pysäytti pyöränsä ja juoksi alkavan tihkusateen lävitse heidän autonsa viereen: "Katos poikia!" poliisi huusi. Hänen kasvojaan ei voinut erottaa kypärän mustan maskin takaa, ja ääni kuulosti möreältä ja mekaaniselta kaikuessaan kypärän äänimodulaattorin lävitse.
"Se on sitten ylinopeussakkoa ja korotettuna. Vaaransitte liikennettä ja aiheutitte yhden ihmisen loukkaantumisen."
"No loukkaantuiko edes hyvin?"
"Täällä minä esitän kysymykset, jengiläinen! Ja ei. Mutta ei sillä ole väliä." poliisi jatkoi ja tyrkkäsi avonaisesta ikkunasta Rogerin käteen sateen kasteleman sakkolapun: "Kaksisataa eurodollaria."
"Haista paska!" James puuskahti, ennen kuin Roger ehti saada suutaan auki: "En varmana maksa!"
"Se on sitten vankilareissu."
"Et sinä voi viedä minua vankilaan maksamattomasta liikennesakosta, mulkku."
Poliisi otti esiin pamppunsa: "Astukaa kummatkin autosta ulos ja nostakaa kätenne kohti taivasta." mies vaati. James purskahti nauramaan: "Hä? No ei tod! Nouse ite!"
"Minä olen jo ulkona. Vastustatteko te pidätystä?"
"Ootas...joo."
Poliisi vilkuili ympärilleen: "Älkää tehkö tästä hankalaa. Minulla on lupa käyttää voimakeinoja." mies sanoi ja veti vyöltään taserin. James nauroi räkäisesti ja osoitti taseria sormella: "Mikä toi on?"
"Se on halvauksen aiheuttava elektroninen laite!" poliisi totesi närkästyneenä.
"Se on naurettava!"
"Se on virallinen poliisivoimien taser! Lakatkaa, tai lisään rikkeisiinne vielä poliisien halventamisen!"
James pyyhki silmäkulmiaan ja nyökkäsi: "Okei, okei... no tota, tehdään näin..." James kaiveli esiin nuhjuisen lompakkonsa ja ojensi Rogerin ylitse viisikymppistä: "Ota tästä puolsataa ja mene matkoihisi. Sano, ettet löytänyt meitä. Menet vaikka ostamaan lapselle karkkia tai ittelles viinaa."
Poliisi nosti torjuvasti kätensä: "En ota lahjuksia." hän totesi. James hymähti: "Mikä sinä luulet olevasi? Älä nyt esitä hyvää ihmistä, sinä olet sentään kyttä."
"Minä en ota vastaan lahjuksia. Se on kaksisataa sakkoa, tai sitten putkaan."
"No... entä jos annan satasen?" James kaivoi lisää rahaa. Poliisi pudisti taas päätään. James alkoi vaikuttaa vihaiselta ja tonki lompakkoaan: "No siinä on satanen ja viisikymppiä päälle! Mene nyt tiehesi!"
"Minä en ota vastaan lahjuksia."
"No voi hyvää päivää! Et taida olla kovin viisas? Ajattele nyt, melko hyvä tuntipalkka."
Poliisi huokaisi: "Antakaa nyt vain se 200 niin tämä on sillä selvä..."
Roger vilkuili kelloa. Kului minuutti, toinen, kolmas... James oli pyhästi päättänyt olla maksamatta sakkoa, ja nuori poliisi taas kieltäytyi jyrkästi ottamasta lahjuksia. Roger pani merkille, että hänen liivissään näytti olevan poliisikoulun merkki. Ilmeisesti mies oli vasta valmistumassa poliisiksi.
"Ihan oikeasti!" James ärisi ja heilutti viittäsataa äkäisesti ilmassa: "Minä maksan sinulle 500, ja sinä voit maksaa siitä sen 200 sakkoja jos haluat! Jäät 300 plussan puolelle! Ota nyt vaan se raha!"
"Se on lahjus. Lahjusten ottaminen on kiellettyä. Maksakaa minulle 200!"
"No siinä on 500!"
"300 pois, niin olen tyytyväinen!"
Roger kaivoi esiin oman lompakkonsa ja katsoi sen sisälle. Kas vain...
"Jos me nyt teemme näin, että minä maksan sen 200..." Roger tälläsi rahan poliisin käteen ja nappasi Jamesin kädestä viisi sadan eurodollarin seteliä: "... ja toverini maksaa minulle sen 200 takaisin ja päättää vielä antaa sinulle hyvää hyvyyttään 300 eurodollaria kun jaksoit tänne asti ajaa sakkolappujesi kanssa. Noin, kaikki ovat tyytyväisiä."
Poliisi katseli vähän aikaa rahoja, ja nyökkäsi sitten: "Hyvä on."
"No miksi sinulle nyt se raha kelpaa?" James älähti. Poliisi kohautti harteitaan: "Kuskisi maksoi sakot, ja sinä annoit 300 bonusta vapaasta tahdostasi."
"Minä tarjosin sinulle 500 koko ajan!"
"Mutta sinä tarjosit ne lahjuksina." poliisi totesi ja laittoi pampun takaisin vyölleen. Hän merkkasi sakon maksetuksi ja palasi moottoripyörälleen. James jupisi ja tuijotti murhaavasti kytän perään. Tämän käynnistäessä pyöränsä James kumartui Rogerin ylitse huutamaan ikkunasta: "Olet sitten vittu ainakin kaljat velkaa! Saatanan kiskuri!"
Poliisi vilkaisi kelloa moottoripyöränsä monitoreista: "Tarjoan vaikka heti. Pääsin töistä viisi minuuttia sitten." mies totesi ja nosti katseensa: "Sopiiko Atlantis?"
"Mainosti." Roger nyökkäsi. Hän kohensi aurinkolasejaan. James hymähti: "Sano nyt edes nimesi, ettei tarvi tuntemattomien kanssa juoda."
"Thomas Travis." kyttä totesi.
"Paska nimi."
"Eipä ole omasikaan kovin kummoinen."
"Mistä sinä minun nimeni tiedät?"
"Se lukee rintamerkissäsi."
"Katos pirua..."
Sinä iltana Thomas tarjosi heille useamman kuin yhden kierroksen. Matkalla Jamesin kerrostaloasunnolle jengiläinen ja kyttä tuhisivat tyynesti toistensa olkapäitä vasten. Seuraavana aamuna kummallakin oli uskomattoman hirveä krapula, ja heidän piti keksiä Thomasille tekosyy olla pois töistä.
Mikään ei yhdistä kahta nuorta miestä niinkuin krapula.
Kielenkäyttö on sen mukaista, mitä kadulla kasvaneelta nuorelta jengiläiseltä voi odottaa, joten lukeminen omalla vastuulla sitten!
Ja kommentit olisi kivoja *hint hint*))
----
Kuinka isoveli tapasi pikkuveljen
James ei koskaan kyllästynyt uuden ystävänsä nopeisiin reflekseihin. Roger (siksi hän oli alkanut replikanttia kutsua tämän kovin usein viljelemän 'Roger that'-fraasin takia) ei itsekään vaikuttanut pistävän pahakseen refleksiensä esittelyä. Hän kieputti mielellään autoa herransa tahdon mukaan. Olihan tämä kuitenkin hänen ainoa ystävänsä ja pelastajansa. Ilman hyväsydämistä (ja tyhmää) toveriaan hän olisi varmasti joutunut surmatuksi. Normaali boosteri olisi ryöstänyt hänet sumeilematta löytäessään hänet katuojasta ilman vaatteita ja puoliksi halvaantuneena. Muistinsa menettäneenä...
"Nyt uukkari! Uukkari!" James hihkui pelkääjän paikalla ja Roger muljautti silmiään, vetäisten käsijarrun päälle ja kääntäen auton jarrut kirskuen ympäri keskellä aamuruuhkaa. Heidän takanaan ajanut limusiini teki väistöliikkeen ja törmäsi datatermiin. Joku jonoa seurannut syöksyi kirkuen autonsa kanssa suoraan moottoripyöräliikkeen näyteikkunasta sisälle ja sai takuulla elämänsä korvausvaatimukset. Loput autot vain jarruttelivat, luisuivat hallitsemattomina jalkakäytäville aiheuttaen yleistä paniikkia ja törmäilivät toisiinsa. Pelti rymisi, ihmiset kiljuivat ja paloposteista ruiskusi vettä mustalle taivaalle.
Ja James nauroi: "Loistavaa! Oho, kato kyttiä! Kaasuta pakoon!" mies huusi pian ja Roger tälläsi kaasun pohjaan, kiitäen leveää katua vastavirtaan. Kolhiintunutta Crazy Chickenien merkeillä ja tageilla tuhrittua autoa ei varsinaisesti voinut kutsua katujen kuninkaaksi, mutta lujaa se meni, jättäen jälkeensä sakean pakokaasupilven. James oli tuunaillut sitä itse Rickin avustuksella, ja se oli jo aika nopea ollakseen lähes 20 vuotta vanha malli. Ohjaus oli kuitenkin vähän huono, mutta Roger kompensoi auton kankeutta hämmentävillä ajotaidoillaan.
James tunsi kadut kuin omat taskunsa ja neuvoi hihitellen Rogerille hyvän reitin poliisien karkottamiseksi. Puolen tunnin puikkelehdinnan ja ahtaiden pikkukujien jälkeen poliisit viimein luovuttivat ja sireenien äänien kadottua Roger uskalsi parkkeerata auton sataman sähköaidan viereen. James kaiveli virnuillen esiin taskumattinsa ja hörppäsi viskiä suu leveässä virneessä: "Teikä on ihan pro! Vittu me tienataan vielä omaisuus kun ilmotetaan sut johonkin katukisaan."
"Vai niin." Roger totesi nyrpeänä ja naputteli ohjauspyörää mustien hansikkaiden verhoamilla sormillaan. Hän ei sointunut resuiseen seuraansa; James oli pukeutunut rikkinäisiin farkkuihin, revittyyn Chickenien liiviin ja hänellä oli karmean korkea punainen mohikaani. Rogerilla oli komea musta puku, johon hän oli Jamesin käskystä kiinnittänyt pienen tupon höyheniä. Mutta hän aikoi ottaa sen pois heti, kun saisi mahdollisuuden. Se oli kamala. Roger vihasi höyheniä.
"Näitkö mitä sille yhdelle juipille tapahtui? Sen kaupan omistaja repii siltä munat ja myy ne ruumispankkiin."
"Tuskinpa se moottoripyörien hintaa korvaa."
"En olisi niin varma." James ruuvasi taskumattinsa korkin kiinni ja vilkaisi synkeälle Tokion taivaalle. Se jyrisi ja tavallistakin synkemmät pilvet enteilivät sadetta. "Joku jätkä oli myynyt sinne sukukalleutensa ja hankki niillä rahoilla Mister Studin kaikilla herkuilla. Jos multa kysytään, niin ihan jees diili. Kato liha on heikkoa ja cyberkyrpä on sitä paitsi niinku muodissa."
"James, en halua kuulla enempää."
"Älä nyt, se voisi oikeasti olla toimiva bisnes. Jos kato leikkaisi kaikilta..." James vaikeni ja kääntyi katsomaan takapenkin yli. Sataman tielle oli ilmestynyt lähestyvä valopilkku ja kasvavasta pärinästä päätellen se valopilkku oli katumoottoripyörän etuvalo.
"Kuka se nyt on?"
"Ei se ainakaan satamatyöläinen ole." Roger liikautti sivupeiliä ja siristi silmiään. Hetken päästä hän erotti moottoripyörän värit, ja kirosi hiljaa mielessään: "Se on kyttä."
"Eikä? Voi vittuuuuu..." James raastoi mohikaaniaan. "Peruuta piiloon, nopeesti! Ei se huomaa!"
"Se on kahdenkymmenen metrin päässä, James. Ei se ole idiootti."
"No... mitä me tehdään?"
"Josko me vaikka kuunnellaan, mitä sillä on sanottavaa?" Roger ruuvasi ikkunansa auki samaan aikaan, kun kyttä pysäytti pyöränsä ja juoksi alkavan tihkusateen lävitse heidän autonsa viereen: "Katos poikia!" poliisi huusi. Hänen kasvojaan ei voinut erottaa kypärän mustan maskin takaa, ja ääni kuulosti möreältä ja mekaaniselta kaikuessaan kypärän äänimodulaattorin lävitse.
"Se on sitten ylinopeussakkoa ja korotettuna. Vaaransitte liikennettä ja aiheutitte yhden ihmisen loukkaantumisen."
"No loukkaantuiko edes hyvin?"
"Täällä minä esitän kysymykset, jengiläinen! Ja ei. Mutta ei sillä ole väliä." poliisi jatkoi ja tyrkkäsi avonaisesta ikkunasta Rogerin käteen sateen kasteleman sakkolapun: "Kaksisataa eurodollaria."
"Haista paska!" James puuskahti, ennen kuin Roger ehti saada suutaan auki: "En varmana maksa!"
"Se on sitten vankilareissu."
"Et sinä voi viedä minua vankilaan maksamattomasta liikennesakosta, mulkku."
Poliisi otti esiin pamppunsa: "Astukaa kummatkin autosta ulos ja nostakaa kätenne kohti taivasta." mies vaati. James purskahti nauramaan: "Hä? No ei tod! Nouse ite!"
"Minä olen jo ulkona. Vastustatteko te pidätystä?"
"Ootas...joo."
Poliisi vilkuili ympärilleen: "Älkää tehkö tästä hankalaa. Minulla on lupa käyttää voimakeinoja." mies sanoi ja veti vyöltään taserin. James nauroi räkäisesti ja osoitti taseria sormella: "Mikä toi on?"
"Se on halvauksen aiheuttava elektroninen laite!" poliisi totesi närkästyneenä.
"Se on naurettava!"
"Se on virallinen poliisivoimien taser! Lakatkaa, tai lisään rikkeisiinne vielä poliisien halventamisen!"
James pyyhki silmäkulmiaan ja nyökkäsi: "Okei, okei... no tota, tehdään näin..." James kaiveli esiin nuhjuisen lompakkonsa ja ojensi Rogerin ylitse viisikymppistä: "Ota tästä puolsataa ja mene matkoihisi. Sano, ettet löytänyt meitä. Menet vaikka ostamaan lapselle karkkia tai ittelles viinaa."
Poliisi nosti torjuvasti kätensä: "En ota lahjuksia." hän totesi. James hymähti: "Mikä sinä luulet olevasi? Älä nyt esitä hyvää ihmistä, sinä olet sentään kyttä."
"Minä en ota vastaan lahjuksia. Se on kaksisataa sakkoa, tai sitten putkaan."
"No... entä jos annan satasen?" James kaivoi lisää rahaa. Poliisi pudisti taas päätään. James alkoi vaikuttaa vihaiselta ja tonki lompakkoaan: "No siinä on satanen ja viisikymppiä päälle! Mene nyt tiehesi!"
"Minä en ota vastaan lahjuksia."
"No voi hyvää päivää! Et taida olla kovin viisas? Ajattele nyt, melko hyvä tuntipalkka."
Poliisi huokaisi: "Antakaa nyt vain se 200 niin tämä on sillä selvä..."
Roger vilkuili kelloa. Kului minuutti, toinen, kolmas... James oli pyhästi päättänyt olla maksamatta sakkoa, ja nuori poliisi taas kieltäytyi jyrkästi ottamasta lahjuksia. Roger pani merkille, että hänen liivissään näytti olevan poliisikoulun merkki. Ilmeisesti mies oli vasta valmistumassa poliisiksi.
"Ihan oikeasti!" James ärisi ja heilutti viittäsataa äkäisesti ilmassa: "Minä maksan sinulle 500, ja sinä voit maksaa siitä sen 200 sakkoja jos haluat! Jäät 300 plussan puolelle! Ota nyt vaan se raha!"
"Se on lahjus. Lahjusten ottaminen on kiellettyä. Maksakaa minulle 200!"
"No siinä on 500!"
"300 pois, niin olen tyytyväinen!"
Roger kaivoi esiin oman lompakkonsa ja katsoi sen sisälle. Kas vain...
"Jos me nyt teemme näin, että minä maksan sen 200..." Roger tälläsi rahan poliisin käteen ja nappasi Jamesin kädestä viisi sadan eurodollarin seteliä: "... ja toverini maksaa minulle sen 200 takaisin ja päättää vielä antaa sinulle hyvää hyvyyttään 300 eurodollaria kun jaksoit tänne asti ajaa sakkolappujesi kanssa. Noin, kaikki ovat tyytyväisiä."
Poliisi katseli vähän aikaa rahoja, ja nyökkäsi sitten: "Hyvä on."
"No miksi sinulle nyt se raha kelpaa?" James älähti. Poliisi kohautti harteitaan: "Kuskisi maksoi sakot, ja sinä annoit 300 bonusta vapaasta tahdostasi."
"Minä tarjosin sinulle 500 koko ajan!"
"Mutta sinä tarjosit ne lahjuksina." poliisi totesi ja laittoi pampun takaisin vyölleen. Hän merkkasi sakon maksetuksi ja palasi moottoripyörälleen. James jupisi ja tuijotti murhaavasti kytän perään. Tämän käynnistäessä pyöränsä James kumartui Rogerin ylitse huutamaan ikkunasta: "Olet sitten vittu ainakin kaljat velkaa! Saatanan kiskuri!"
Poliisi vilkaisi kelloa moottoripyöränsä monitoreista: "Tarjoan vaikka heti. Pääsin töistä viisi minuuttia sitten." mies totesi ja nosti katseensa: "Sopiiko Atlantis?"
"Mainosti." Roger nyökkäsi. Hän kohensi aurinkolasejaan. James hymähti: "Sano nyt edes nimesi, ettei tarvi tuntemattomien kanssa juoda."
"Thomas Travis." kyttä totesi.
"Paska nimi."
"Eipä ole omasikaan kovin kummoinen."
"Mistä sinä minun nimeni tiedät?"
"Se lukee rintamerkissäsi."
"Katos pirua..."
Sinä iltana Thomas tarjosi heille useamman kuin yhden kierroksen. Matkalla Jamesin kerrostaloasunnolle jengiläinen ja kyttä tuhisivat tyynesti toistensa olkapäitä vasten. Seuraavana aamuna kummallakin oli uskomattoman hirveä krapula, ja heidän piti keksiä Thomasille tekosyy olla pois töistä.
Mikään ei yhdistä kahta nuorta miestä niinkuin krapula.