Post by shard on Jan 2, 2007 18:52:03 GMT 3
Näitä olen joskus kirjoitellut, osa koulussa eräällä kurssilla ja toiset kun olen ollut kirjoittamis innon pauloissa keskellä matikan/historian/jonkun tunteja.. Ja juuh.. rakastunut näihin olen edelleen, veivät sydämmen ja hautasivat sinne niin kovin syvän meren pohjalle.
Elämän virtaan jos kadota vois.
Kierrosta tästä kun pääsis pois.
Olet aina kuollut,
kuollut käsivarsilleni mun.
Jos vain katketa tää virta vois.
Silloin vapaana yhdessä aina ois.
Haluan pysäyttää kohtalon.
Kohtalon kiemurat kun sut vei.
Niin kauan sua etsin
Niin kauan sua kaipaan
Että löydän ja taas kadotan
Onko se kohtalon ivaa
vai vain leikkiä katalaa?
(tämä on erään tarinan lopetusruno, enpähän jaksanut pistää koko tarinaa.. liian pitkä ja silleen ^^)
---
Me kaksi
Me kaksi
Minä valkea kuin uni
Syntynyt alla tähden onnellisen
Sinä kuin varjo kuvastimessa
Mustempi kuin yö
Me olimme kaksi, aina kuin yksi
Yön pimeydessä kuljimme paljain jaloin
Kuutamolla rakastimme
Meitä sitoi jokin yhteinen maailma
Kuin näkymättömät kalterit
Yö kuulas silkinmusta
Kuuli sanan hiljaisen
”Rakas” sana kirjoittamaton
Hiljaisuus vastasi takaisin
Hiljaisuuden kosketus, vapiseva sydän
Kosketus höyhenen kevyt
Olin alaston enkelisi, valoa ikkunassa
Näin tien tähtiin kun olin luonasi
Hetken lähempänä taivasta
Nyt elämäni synkein tie
Pimeyden enkelin osoittama
Toivotit: ” Kaikkea hyvää sinulle”, ja lähdit
Huusin perääsi: ”Rakastan, rakastan, sinua RAKASTAN!”
Kaikki mitä minulle jäi, pisara punaista verta
Nyt olemme vain muukalaiset toisillemme
Oi tulisieluni
(tämän runon rakentamiseen käytin erilaisten kirjojen nimiä, se oli eräs tehtävä, jonka lopputulokseen rakastuin)
---
Hyvästi!
Muistan, oli ilta. Tähdet tuikkivat kylmällä taivaalla. Niiden lohtu ei ylettänyt minuun. Katkerat kyyneleeni tippuivat jäiseen maahan. Istuin polvillani jäisellä asfaltilla, askeleet kopisivat kauemmas. Sinun askeleesi.
Olit kutsunut minut iltakävelylle. Odotin sitä innoissani, odotin jo samanlaista yötä kuin mitä aikaisemmat kävelyretkemme olivat olleet. Mutta kuinka sainkaan kokea karvaan palan puskevan ylös kurkussani, kuullessani sanasi: ”Meidän täytyy puhua.” Niin kylmä ääni. Etäinen, kaukana siitä hellästä äänestä, jonka tunsin. Kaikki lipui kauemmas minusta. Tunsin seisovani yksin pimeydessä, eristävässä valokiilassa. En kuullut sanojasi. Jossain kohtaa olin tipahtanut polvilleni kylmään maahan. Ja ne askeleet. Niin lopulliset, lopullisempaa saisi etsiä. Taisit sanoa, että et jaksa minua enää, että olin vain lelu sinun käytettäväksesi, ja nyt olit kyllästynyt.
Halusin repiä sydämen rinnastani ulos. Nähdä sykkikö se vielä, sillä minusta tuntui kuin viimeinen sykähdys olisi jäänyt ympärilleni leijumaan. Karvaan kyyneleen nuolaisin suupielestäni. Miksi? oi miksi? Purin huultani, etten huutaisi aiheuttamastasi tuskasta. Veren maku maistui suussani. Miksi lähdit? Olinko vain hylätty lelu sinulle? En ymmärtänyt. Mieleni ei taipunut siihen.
Kun seuraavan kerran heräsin sairaalasängystä, minulle kerrottiin että olin lyyhistynyt tielle kylmästä. Minä en sanonut mitään. En puhunut mitään. En suostunut syömään. Olin menettänyt elämän iloni. Minua hoidettiin sairaalassa. Ravinteita suoraan suoneen. Eivät päästäneet kotiin ennen kuin kuukauden päästä. Näytin riutuneelta, melkein kuolleelta. Kotona makasin sängyssäni. Se oli siirretty ikkunan viereen, jotta näkisin tähdet ja yön yksinäisinä hetkinä uskalsin elää. Itkeä sinua, katkeruuttani sinulle. Itkin aina kunnes en enää jaksanut, ja vaivuin unen lohdulliseen painottomuuteen.
En tiedä onko tällä kertomuksella sinulle enää mitään merkitystä. Kirjoitin sen kuitenkin ja ehkä jopa lähetän sinulle. En aio kertoa kuka olen, sillä sillä ei pitäisi enää olla sinulle mitään merkitystä. Olinhan vain hylättävä lelu sinulle. Tahdoin vain että tiedät etten ole enää jaloissasi, etkä tämän kirjeen jälkeen sinä ole minun mielessäni.
(hmm.. enpä sanokaan tästä mitään ^^ pohtikaapas itse )
---
What is to die?
What is dying?
Is it to fly away?
Fade away and to be part of something grater?
What is to die?
That I'll wonder,
until it's my time to die.
How does it feel to die?
I don't know,
but I know what it's like to lose someone for death..
(Olettaisin että kirjoitin tämän sillon kun pohtisin angstini lomassa läheisen ystävän kuolemaa.. ngh..)
---
Painajainen
Kun olen nukahtanut
Tipahdan kovaan maahan
Siinä ei ole edes rikkaruohoa,
joka jossain kolossa vihertää.
Seison kuivuneen veden rannalla,
jossa näkyy kalojen vaaleat raadot.
Ympärilläni on vain kuolemaa,
ei mitään muuta kuin kuollutta maata.
Joku koskee olkapäähäni,
Kosketus on kylmä ihan kuin luuni jäätyisivät ja
sitten myös haju joka leviää ympärilleni
se on kalman haju.
Käännyn hiljaa, hitaasti ja väristen.
Kasvoja ei ole, pelkkää tyhjä aukko tummassa kaavussa.
Tärisen silmin nähden tuon olennon edessä.
Se ojentaa kätensä minua kohden.
Koskettaa kohtaan jossa sydemeni on.
Ruumiiseeni leviää kammottava tuska-
Niin kammottava että siihen voisi kuolla
Huuliltani karkaa tuskan huuto,
Herään huoneessani ja huomaan melkein kylpeväni kylmässä hiessä.
Helpotus leviää ruumiissani ja mielessäni on vain yksi ajatus:
"Se oli vain pahaa unta"
(Tämä on ensimmäinen runoni, jonka jälkeen aloin hiukan vakavammissa mielin kirjoittamaan.. ^^ piti tehä kirja, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään..)
Elämän virtaan jos kadota vois.
Kierrosta tästä kun pääsis pois.
Olet aina kuollut,
kuollut käsivarsilleni mun.
Jos vain katketa tää virta vois.
Silloin vapaana yhdessä aina ois.
Haluan pysäyttää kohtalon.
Kohtalon kiemurat kun sut vei.
Niin kauan sua etsin
Niin kauan sua kaipaan
Että löydän ja taas kadotan
Onko se kohtalon ivaa
vai vain leikkiä katalaa?
(tämä on erään tarinan lopetusruno, enpähän jaksanut pistää koko tarinaa.. liian pitkä ja silleen ^^)
---
Me kaksi
Me kaksi
Minä valkea kuin uni
Syntynyt alla tähden onnellisen
Sinä kuin varjo kuvastimessa
Mustempi kuin yö
Me olimme kaksi, aina kuin yksi
Yön pimeydessä kuljimme paljain jaloin
Kuutamolla rakastimme
Meitä sitoi jokin yhteinen maailma
Kuin näkymättömät kalterit
Yö kuulas silkinmusta
Kuuli sanan hiljaisen
”Rakas” sana kirjoittamaton
Hiljaisuus vastasi takaisin
Hiljaisuuden kosketus, vapiseva sydän
Kosketus höyhenen kevyt
Olin alaston enkelisi, valoa ikkunassa
Näin tien tähtiin kun olin luonasi
Hetken lähempänä taivasta
Nyt elämäni synkein tie
Pimeyden enkelin osoittama
Toivotit: ” Kaikkea hyvää sinulle”, ja lähdit
Huusin perääsi: ”Rakastan, rakastan, sinua RAKASTAN!”
Kaikki mitä minulle jäi, pisara punaista verta
Nyt olemme vain muukalaiset toisillemme
Oi tulisieluni
(tämän runon rakentamiseen käytin erilaisten kirjojen nimiä, se oli eräs tehtävä, jonka lopputulokseen rakastuin)
---
Hyvästi!
Muistan, oli ilta. Tähdet tuikkivat kylmällä taivaalla. Niiden lohtu ei ylettänyt minuun. Katkerat kyyneleeni tippuivat jäiseen maahan. Istuin polvillani jäisellä asfaltilla, askeleet kopisivat kauemmas. Sinun askeleesi.
Olit kutsunut minut iltakävelylle. Odotin sitä innoissani, odotin jo samanlaista yötä kuin mitä aikaisemmat kävelyretkemme olivat olleet. Mutta kuinka sainkaan kokea karvaan palan puskevan ylös kurkussani, kuullessani sanasi: ”Meidän täytyy puhua.” Niin kylmä ääni. Etäinen, kaukana siitä hellästä äänestä, jonka tunsin. Kaikki lipui kauemmas minusta. Tunsin seisovani yksin pimeydessä, eristävässä valokiilassa. En kuullut sanojasi. Jossain kohtaa olin tipahtanut polvilleni kylmään maahan. Ja ne askeleet. Niin lopulliset, lopullisempaa saisi etsiä. Taisit sanoa, että et jaksa minua enää, että olin vain lelu sinun käytettäväksesi, ja nyt olit kyllästynyt.
Halusin repiä sydämen rinnastani ulos. Nähdä sykkikö se vielä, sillä minusta tuntui kuin viimeinen sykähdys olisi jäänyt ympärilleni leijumaan. Karvaan kyyneleen nuolaisin suupielestäni. Miksi? oi miksi? Purin huultani, etten huutaisi aiheuttamastasi tuskasta. Veren maku maistui suussani. Miksi lähdit? Olinko vain hylätty lelu sinulle? En ymmärtänyt. Mieleni ei taipunut siihen.
Kun seuraavan kerran heräsin sairaalasängystä, minulle kerrottiin että olin lyyhistynyt tielle kylmästä. Minä en sanonut mitään. En puhunut mitään. En suostunut syömään. Olin menettänyt elämän iloni. Minua hoidettiin sairaalassa. Ravinteita suoraan suoneen. Eivät päästäneet kotiin ennen kuin kuukauden päästä. Näytin riutuneelta, melkein kuolleelta. Kotona makasin sängyssäni. Se oli siirretty ikkunan viereen, jotta näkisin tähdet ja yön yksinäisinä hetkinä uskalsin elää. Itkeä sinua, katkeruuttani sinulle. Itkin aina kunnes en enää jaksanut, ja vaivuin unen lohdulliseen painottomuuteen.
En tiedä onko tällä kertomuksella sinulle enää mitään merkitystä. Kirjoitin sen kuitenkin ja ehkä jopa lähetän sinulle. En aio kertoa kuka olen, sillä sillä ei pitäisi enää olla sinulle mitään merkitystä. Olinhan vain hylättävä lelu sinulle. Tahdoin vain että tiedät etten ole enää jaloissasi, etkä tämän kirjeen jälkeen sinä ole minun mielessäni.
(hmm.. enpä sanokaan tästä mitään ^^ pohtikaapas itse )
---
What is to die?
What is dying?
Is it to fly away?
Fade away and to be part of something grater?
What is to die?
That I'll wonder,
until it's my time to die.
How does it feel to die?
I don't know,
but I know what it's like to lose someone for death..
(Olettaisin että kirjoitin tämän sillon kun pohtisin angstini lomassa läheisen ystävän kuolemaa.. ngh..)
---
Painajainen
Kun olen nukahtanut
Tipahdan kovaan maahan
Siinä ei ole edes rikkaruohoa,
joka jossain kolossa vihertää.
Seison kuivuneen veden rannalla,
jossa näkyy kalojen vaaleat raadot.
Ympärilläni on vain kuolemaa,
ei mitään muuta kuin kuollutta maata.
Joku koskee olkapäähäni,
Kosketus on kylmä ihan kuin luuni jäätyisivät ja
sitten myös haju joka leviää ympärilleni
se on kalman haju.
Käännyn hiljaa, hitaasti ja väristen.
Kasvoja ei ole, pelkkää tyhjä aukko tummassa kaavussa.
Tärisen silmin nähden tuon olennon edessä.
Se ojentaa kätensä minua kohden.
Koskettaa kohtaan jossa sydemeni on.
Ruumiiseeni leviää kammottava tuska-
Niin kammottava että siihen voisi kuolla
Huuliltani karkaa tuskan huuto,
Herään huoneessani ja huomaan melkein kylpeväni kylmässä hiessä.
Helpotus leviää ruumiissani ja mielessäni on vain yksi ajatus:
"Se oli vain pahaa unta"
(Tämä on ensimmäinen runoni, jonka jälkeen aloin hiukan vakavammissa mielin kirjoittamaan.. ^^ piti tehä kirja, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään..)