|
Post by dallan on Nov 10, 2007 21:02:55 GMT 3
Nuku nyt. Tarvitset kaiken energian huomenna. Se tulisi olemaan suuri päivä. Dallanin ensimmäinen opetustunti. Minun oma ensimmäinen tuntini. Pitäisi olla valmistautunut, vaikka se olisikin vain alkeisopetusta. Sitä kun ei koskaan tiennyt kuka istuisi yleisössä ja millaista tulevaisuutta hänelle oli odotettavissa. Uros ei ollut vielä luopunut toivosta, vaikka ilmoittautumislomake ei lupaillut hyvää. Lahjakkuuksia ei voinut tuottaa, motivaatiota ei ostaa. Silti varallisuus oli kovin suosittua.
Dallan ei olisi jaksanut mennä vielä nukkumaan. Hän vihasi aikaisia herätyksiä. Oikeastaan hän vihasi pakkotyötä milloin tahansa päivän aikana, mutta olisi pitänyt olla todella korkeassa arvossa ja aiheuttaa paljon harmia muille, että olisi saanut heidät elämään oman aikataulunsa mukaisesti. Yksisarvinen oli vain ominaan sotkemaan aikatauluja, kun ei malttanut nukkua ennen kuin oli aivan pakko. Väsymys vain satutti juuri nytkin kuin olisi kuolettavaa. Uni vain tuntui kuin ajanhukalta, mutta melkein kaikki elämässä oli sellaista jos yritti elää vain yhden asian vuoksi. Onneksi monikaan ei yrittänyt. Ei Dallankaan olisi mitenkään jaksanut.
Väsytti silti armottomasti. Kirjoitukset vilisivät silmissä ja näiden materiaalien pitäisi olla valmiita oppituntua varten, että ne voisi opettaa, kun ei niitä mitenkään muistaisi ulkoa, kun jännityskin vielä olisi läsnä suoritusta pilaamassa. Mitään tämän kaltaista ääretöntä väsymystä ei ollut oman rakkaan luona talven keskellä. Siellä tosin oli vuorostaan kuolettavan kylmä, mutta ei sen hetken viehättävyyttä voinut siitä huolimatta vastustaa. Nyt nekin ajat olivat vain muistoja, kun kaikki ei ollut ikuista yksisarvisillekaan. Muistot valitettavasti olivat, ne pienet valonpilkkeet mielessä pyrkimässä harmaasta kolkastaan pinnalle harmittavasti usein juuri väärään aikaan. Kuten nyt, kun olisi pitänyt keskittyä työn tekemiseen eikä tunne-elämään, vaikka jälkimmäinen tekikin elämästä elämisen arvoista.
Blaah... Nukutti. Ja teki mieli nähdä unta jostain kauniista. Ei näiden kolmioiden piirtämisestä tullut mitään. Viivat menivät miten sattuivat eivätkä olleet edes suoria. Se teki kokonaisuudesta niin epäselvän, ettei D'allan muistanut enää, mitä oli kirjoituksillaan tarkoittanut jokin aika sitten. Kauan siitäkin mahtoi olla? Ei aavistustakaan, kun ei tässä hämärässä työhuoneessa mikään muuttunut vuorokaudenajan tahdissa. Se oli aivan sama, milloin oli työssä ja milloin levossa. Siksi kai olikin hankala sopeutua muun maailman säännöllisempään rytmiin.
Tuntui aivan turhalta jatkaa piirtämistä. Asian jättäminen sikseen vain tuntui tahdoheikkoudelta ja lupausten särkemiseltä. Toisaalta D'allan ei ollut luvannut kenellekään oppilaistaan, että opettaisi geometriaa tänään. Oliko se tänään vai huomenna? Sama kai se. Vähät siitä, mitä opintokirjoissa, tai millä nimellä ne olivatkaan, lukisi. Tuskin ketään kuitenkaan kiinnostaisi se, mitä D'allan opettaisi, joten kai hän voisi itse valita jonkin aiheen, mitä oli vastikään miettinyt ja opettaa siitä. Geometria kun tuntui niin vanhanaikaiselta. Varmaan se oli enemmän kyllästymistä vähäksi aikaa.
Silmät eivät olleet pysyä auki. Pitäisi jaksaa nousta ja imeskellä vähän tuota suloista vihreää kasvia. Se auttoi aina. Ei vain olisi huvittanut. Oma ruumis tuntui kiloja raskaammalta kuin normaalisti. Nouseminenkin tuntui monin verroin työläämmältä, kun sitä ajatteli. Jestas, kun luutkin rutisivat. Pitäisi lenkkeillä enemmän. Se kuulema vahvisti jalkoja. D'allan tuijotti hetken purkkia, jossa lehtiään säilytti. Ne piti eristää, etteivät ne menneet pilalle. Purkin avaaminen vain oli tuskaa ja sattui hampaisiin. Onneksi se purukalusto oli vielä ehjänä. Pitäisi saada uusi purkki, jossa olisi helpompi avaussysteemi ja jonka sisältöä ei tarvitsisi kaataa pöydälle, että sieltä saisi jotain ulos ja sitten edelleen nostaa purkkia pystyyn, asettaa sitä alemmalle tasolle, lakaista lehtiä takaisin sisään ja edelleen sulkea purkki ja nostaa se takaisin. Valtava prosessi saada syötävää.
Kului aikaa. Joku koputti ovelle. Dallan siristi silmiään ja löysi itsensä työhuoneensa lattialta ja lattiakin mokoma oli kastunut omasta syljestä. Kylkeen sattui, joten unia ei voinut sanoa hyviksi. "Olet myöhässä jo" joku huusi oven toiselta puolelta ja vihaisin voimakkain askelin käveli jonnekin. Onneksi se tajusi häipyä. Kaikkein vähiten D'allan olisi nyt tahtonut kuunnella jotain valitusta työajoista. Ei hän sitten ollut kirjoittanut yhtään mitään, vaikka oli pitänyt. Vaan ei auttanut, kun oli pakko kivuta tästä ylös ja astella sinne huoneeseen, missä oppitunti olisi. Joku vain haisi kuin uittamaton riepu täällä huoneessa ja vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa, kun asukkaita oli vain yksi. Hengityskin haiskahti voimakkaalta huumausaineelta ja yksisarvisen harja oli ihan sekaisin. Ei uros olisi jaksanut nousta tästä. Teki mieli nukkua vielä pieni hetki, kun päätäkin särki valtavasti ja ajatukset olivat kuin sumua, kun väsytti. Usvan seasta löysi kyllä sen tiedon, että tässä olisi pitänyt vielä pukea päällekin. Sekin vielä. Olisiko missään edes puhtaita vaatteita. Muitakin kuin se kamala punainen loimi, mitä D'allan ei varmasti laittaisi ylleen. Se taisi olla ryppyinenkin. Onneksi siellä oli se valkoinen loimi, joka oli tehty siitä lämpimästä samettikankaasta. Se oli hyvä, kun D'allania palelsi nyt ja se vaate ei kutittanut toisin kuin sellaiset kamalat halvat kankaat. Mutta jos tässä nukkuisi vielä sen pienen hetken, niin pienen hetken jälkeen tahtoisi nukkua vielä toisen pienen hetken. Niin se aina meni, joten ei auttanut kuin kivuta takaisin luilleen. Yhden lehden D'allan kyllä vielä söisi ennen lähtöä. Tarkalleen ottaen ei hän niitä syönyt. Imeskeli vain ne kuivaksi ja sylki sitten roskakoriin.
Kesti vielä noin seitsemän minuuttia, kun yksisarvinen oli harja sekaisin laiskoin kovaäänisin askelin lähestymässä sovittua oppihuonetta. Hänellä oli yllään lumenvalkoinen samettiloimi, mutta se oli vinossa ja kaksi viidestä sen vatsan alta solmittavista nauhoista oli laitettu solmuun niin huolimattomasti, että ne olivat jo auenneet. Uros jaksoi hädin tuskin pitää silmiään auki, kun asteli sisäpuolelle vilkaisemaan, että mitä tässä pitäisi tänään tehdä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 10, 2007 21:29:44 GMT 3
Aroi - siksi hänen oli kai kutsuttava itseään (ja käytettävä sanoja kuten "hänen") - oli paikalla juuri, kuten oli sovittukin. Mies ei näyttänyt siistiltä - ei sen siistimmältä kuin oli aikaisemminkaan ollut. Hän ei antanut turhan paljoa painoa sellaisille asioille. Mutta täsmällinen hän oli - niin oli opetettu ja sitä vaadittiin. Hän oli nukkunut tiloissa, jotka oli neuvottu, syönyt hieman ja pohdiskellut. Voisi sanoa, että hän oli asettunut aloilleen. Mutta silti tämä kaikki oli hyvin outoa, hän ei ollu tottunut tällaiseen. Tällainen virallinen paikka, virallinen puhe - ja tietenkin ihmiset. Ihmiset olivat se kaikkein suurin asia, johon hän ei ollut tottunut. Näitä tapoja, niin oudonlaisia, oli mielenkiintoista seurata, mutta niihin oli vaikea perehtyä paremmin. Mutta pakko vain olisi, hänet oli laitettu siihen tehtävään.
Mies - nyt hän oli mies - ehti istua jonkin aikaa paikoillaan, ennen kuin alkoi pohtia, mahtoiko olla väärässä paikassa. Hän ei nähnyt opettajaa, jonka oli tarkoitus tulla paikalle, mikä antoi olettaa niin. Ehkäpä olisi paras siirtyä jo muualle? Ei, ei aivan vielä. Vielä hetken odotus... Mies pysyi aloillaan ja istui paikallaan.
|
|
|
Post by dallan on Dec 28, 2007 2:59:56 GMT 3
Sisällä vaikutti olevan edes joku. Sen haistoi ja samalla saattoi lopettaa ajatusleikin sillä, jos kukaan ei olisikaan saapunut paikalle vaan kaikki olisivat saaneet tarpeekseensa turhauttavien ja stressaavien esittely- ja muodollisuussotkuissa. Oli hyvä, että kiinnostuneita oli, sillä nyt D'allan voisi kerätä palkkansa opetustyöstään sen sijaan, että tämän muodollisen virkatehtävän vaativuuskriteerin täyttäminen olisi pitänyt tapahtua jotain muuta käytännöllistä tehdessä. Turhuutta, mutta ei sille mitään mahtanut. Parempi sitä oli opettaessa, sillä oppilaissa oli alan tulevaisuus. Ehkä tuhannesosassa kaikista, mutta kieltäytymällä loisi vain lisää käyttämättömiä tilaisuuksia ja hankaluuksia omalle asemalleen päättäjien silmissä. Kummallakin tiellä mentiin nykypäivänä jo vaarallisen heikoilla jäillä.
Luultavasti sisälläolija tai olijat olivat paikallisia tai paikalleen asettuneita. Ei sikäli yllättävää, koska esittelykaavoista oli jo aikansa. Sen haistoi jo täältäkin asti, tällä kyvyllä, joka tuntui enemmän kiroukselta erilaisia litkuja ja sekoituksia tutkiessa. JOs joku tänään jotain oppisi, niin se ei olisi erilaisten aineiden sekamelskasta. Tosin yksisarvinen ei vielä itsekään tiennyt, että mitä se saattaisi olla. Nämä olivat niitä hetkiä, jolloin oli tukeuduttava puhtaaseen asiantuntemukseensa ja kykyynsä tehdä nopeita päätelmiä ja hyödyntää opettelemaansa vailla ennakkovalmisteluja. Ei järin houkutteleva tilanne kenellekään ja kuka tahtoisi antaa itsestään surkean kuvan ensimmäisellä opetustunnillaan. Onneksi sitä saattaisi tämän kerran pulista käytännön kuvioista valtaosan ajasta.
D'allan oikoi vähän jalkojaan. Niihin särki väsymyksen jäljiltä. Normaalia unenpuutteen aikaansaamaa lihassärkyä ja samasta lähteestä juonsi myös yksisarvisen päässä tuntuvan viileänä virrannut veri ja tämä niin arkiselta tuntunut pääkipu, johon lääkärillä ei ollut kuin muulle elämälle haitallisia parannuskeinoja. Piti kai odottaa, että litkutieteilijät edistyisivät tutkimuksissaan.
Yksisarvinen hipsi hetken päästä sisään vaatteet kahisten. Huonoa suunnittelua tämäkin. Sen siitä sai, kun osti halvalla vierailta mailta. Tosin kangas oli ollut laadukas, joten ei sitä rahojaan aivan hukkaan ollut laittanut ja valmistajakin oli kai vielä opiskelijoita, joten hänelle oli ensiarvoisen tärkeää saada ensimmäisiä töitään. Pitäisi lähettää sille parannusehdotuksia. Ne voisivat olla avuksi ensijärkytyksen jälkeen, sillä kukapa ei negatiivisia näkemyksiä työstään kavahtaisi, mutta ehkäpä tämä kyseinen nuori nainen osaisi hyödyntää niitä ja ei järkytystään lopettaisi uraansa ja jatkaisi sitä paikallisessa majatalossa huonoissa naimisissa pankinomistajan pojan kanssa. Heillä oli ollut joku suhde vaan mitäpä se D'allanille kuului. Vielä vähemmän hänen pitäisi olla kiinnostunut jonkin vieraan kaupungin juoruista, kun ei edes tuntenut noita ihmisiä. Jostain syystä se oli vain jäänyt mieleen. Ai niin, se pankkiiri oli myynyt D'allanille niitä jalokiviä. Niin se menikin ja oli luvannut toimittaa niitä lisää. Henkilö oli vain rasittavan suulas ja piti omista sosiaalisista suhteistaan keskustelemisesta ja sitä sitten sai kaupanteon sivutuotteena jaksaa. Kivet olivat kyllä olleet kauniita ja hyvin käsiteltyjä.
Niin mutta tähän päivään. Liidut näyttivät olevan paikallaan, opetettavat olivat paikallaan ja taulu oli puhdas. Kaikki vaikutti tähän mennessä hyvältä. Paitsi se, että D'allania jännitti ja hän ei saisi näyttää ripaustakaan siitä. Eläimen sydän vain hakkasi kuin olisi yrittänyt sännätä seinän läpi. Yksisarvinen ei heti uskaltanut puhua mitään. Ties miltä se oma ääni kuulostaisi. Toisaalta hänen olisi aloittettava jossain vaiheessa, sillä tunnilla kuunneltiin, kun opettaja puhui eikö niin? D'allan oli kerran ollut yhdellä tunnilla ja siellä se oli tehty niin ja opiskelijat eivät olleet vaikuttaneet erityisen närkästyneiltä, joten ehkä sitä tapaa voisi matkia.
D'allan voisi yrittää sitä liidunlennätystemppua, jotta saisi huomata sen toimivan. Tosin jos se menisi pieleen, niin hänet varmasti naurettaisiin ulos tästä huoneesta. Oli parempi puhua jostain, mistä kukaan ei ymmärtänyt mitään sitä ennen, niin ei ainakaan vaikuttanut täysin epäpätevältä olennolta ja näin sitä ansaitsisi itselleen luvan tehdä virheitä toisella alalla. Niin se tuntui ihmiskulttuurissa menevän. Erikoinen käytöstapa, mutta sitä oli vain mielessään välillä kerrattava, että osaisi elää sen mukaan ja näin välttää lukuisia noloja tilanteita, sillä nolot tilanteet olivat yksi henkisesti väkivaltaisimmista asioista, joita maailma tunsi.
Liiallinen hiljaa patsasteleminenkin tosin olisi varsin häpeällistä. Ei se kävisi päinsä.
´Iltaa arvon kuulijat.´ D'allan ajatteli. Niin ei voisi sanoa, se kuulosti typerän muodolliselta ja jäykältä, mitä opiskelutunti ei ollut. Opiskellessa piti oppia eikä rajoittaa oppimista hankalalla käyttäytymiskaavastolla, jolla kiellettiin suurin osa mahdollisista toimintatavoista.
"Tarkoitus olisi, että opettaisin tänään yleistä luvuista. Toivon, että olette saapuneet oikeaan paikkaan." Hyvinhän se meni. Ääni oli sopivan pehmeä muistuttaen hieman tuulikelloja. Varmasti vieras ihmiskorvaan, mikä D'allanin käsitteistössä hänelle itselleen tarkoitti mitä tahansa ihmismäistä kaksijalkaista olentoa, mutta se ei ollut korkea tai kimeä, mitä uros oli pelännyt. "Tämä liittyy laskemisen opintokokonaisuuteen, mikä itsessään mahdollistaa" pieni tauko. Mitäs se taas mahdollistikaan? Niin, D'allan ei kyllä ollut tullut ajatelleeksi sitä. "alaan syvemmin erikoistumisen tai sen soveltamisen erinäisiin muihin aloihin." yksisarvinen jatkoi täysin yleispätevästi ja epäinformatiivisesti. "Opintovastaavalta saanette lisäinformaatiota näistä asioista."
|
|
|
Post by submarine on Dec 28, 2007 15:45:32 GMT 3
Aroi kääntyi katsomaan, kun yksisarvinen saapui paikalle. Siinä oli outo olento, jotenkin täysin sopimaton muuhun maailmaan nähden. Mies ei tiennyt, miksi se teki mitä teki, tai miksi se halusi opettaa matematiikkaa, mutta oudoksi hän sen kyllä tiesi. Se oli käynyt selväksi jo silloin, kun hän oli sen tavannut. Mutta ei ollut oikeastaan mitään hyötyä kerrata sitä mielessään, outo se oli ja outona pysyisi. Parempi unohtaa - ei, hyväksyä - koko asia ja siirtyä vain eteenpäin. Aroi, kuten oletettavasti myöskin jokainen muu luokassa, tuijotti yksisarvista, joka jäi paikoilleen ovensuuhun ilman sen suurempaa selittelyä. Oliko se epävarma jostakin? Eläin oli jokseenkin tutkimaton, oli mahdotonta sanoa mitä se ajatteli.
Lopulta yksisarvinen näytti kuitenkin alkavan puhua. Aroi oli puolittain olettanut, että se tervehtisi ensin, mutta eläin menikin heti ja armotta asiaan. Kuuluikohan ihmisten olla moisesta närkästyneen oloisia? Mies päätti olla olematta, koska ei tiennyt kovinkaan hyvin näistä asioista. "Mutta mihin voi soveltaa alaa, jota ei suuremmin arvosteta tavallisen kansan keskuudessa?" Aroi esitti, kun yksisarvinen oli lakannut puhumasta. Tämä oli kyllä maininnut opintovastaavan, mutta hän halusi tietää nyt.
|
|
|
Post by dallan on Dec 28, 2007 23:07:39 GMT 3
Sovelluksia. Tunsiko maailma sen ankarampaa kritiikkiä teoriantekijälle tai sitä arkaluontoisempaa aihetta? D'allan ei ollut kertaakaan tosissaan pyrkinyt kehittämään mitään ajatuksiaan sovelluslähtökohtaisesti jos ei ollut ollut pakko. Hän ei myöskään suostuisi tai edes osaisi opettaa, miten näitä asioita sitten käytettäisiin arkielämässä saati kertoa siitä, mitä iloa niiden osaamisesta oli. Ei tutkimusta sopinut tehdä sovelluslähtökohtaisesti vaan vapaana käytännön vaatimusten kahleista. Tutkimustuloksia saattoi kyllä hyödyntää käytännön elämässä, mutta se ei saanut olla perimmäinen tavoite, sillä sellainen tavoite oli tutkimukselle vahingollinen.
Oli vain pysyttävä rauhallisena. Jos D'allan nyt sanoisi kaiken sen, mitä tavallaan itse piti totena tai ainakin mihin uskoi, ja tekisi sen suorasanaisesti tai pahimmillaan vielä aavistuksen ankarastikin, niin hän luultavasti menettäisi suuren osan opiskelijoistaan. Miten monella täällä olijalla nimittäin voisikaan vielä olla mielenkiintoa puhtaasti teoreettiseen lähestymistapaan, sillä he eivät olleet vielä tottuneet siihen vaan olivat eläneet käytännön elämää vapaana akateemisen ajattelun erilaisista näkemyksistä ja elämäntavoista. Käytännön elämässä laskettiin omenia eikä seuraavia alkulukuja. Käytännöllistäjä mielsi laskemisen työkaluksi, ei olioiden ominaisuuksien tutkimuksena. Jälkimmäinenkin oli kyllä kyseenalaistettava näkemys ja siitä ei nyt ollut niin väliä itse tutkimuksen tekemiselle, että mistä todellisuuden asiasta todella oli kyse. Asiasta voitiin silti puhua sen omalla kielellä ja jopa soveltaa sitä, tuo kirottu sana, ihan todellisiin maailman asioihin, joten ehkä tämänkin kielen ja olevan välillä oli jonkinlainen yhteys. Ominaisuuksia? Ehkäpä.
"Tavallaan tutkimusta ei itsessään tehdä sovelluslähtökohtaisesti enkä ole aikeissa opettaa sitä niin, mutta kun kerran vaikuttaa olevan niin, että tutkittavalla ja ympäröivällä maailmallamme on selkeä yhteys, niin näitä sovelluslähtökohdattomasti saavuttamiamme tuloksia voidaan hyödyntää käytännöllisemmiksikin kutsuttujen ongelmien ratkaisemisen apuvälineinä." Pieni tauko. Ajatus tarvitsi tunnetusti aikaa ja kun sitä kuormitti liialla kerraksi, niin sitä helposti jäi yksinkertainenkin osuus ymmärtämättä. "Kaikki täällä puhuttu saattaa ensialkuun tuntua kaukaiselta, kun luonteensa vuoksi sen esitystapa on kaukana menetelmistä, joita käytetään useiden käytännöllisempien ongelmien ratkaisemiseen, mutta totutte siihen aikanaan."
Niihin sovelluksiinkin olisi otettava kantaa vaan mitä se voisi olla. D'allan ei olisi tahtonut todeta ääneen, ettei näille asioille oikeastaan edes ollut sellaisia sovelluksia, joista ainakaan hän olisi ollut tietoinen. Varmasti niitä saatettiin soveltaa johonkin, kun asia kerran niin mielekkäästi sopi käytännön asioistakin puhumiseen, mutta sovelleutukset luultavasti vaatisivat korkeampaa teoriaa, josta yksisarvisella itselläänkään ei vielä ollut tuntemusta ja sitä ei täällä ollut tarkoitus kehittää. Siinäpä se. Loistavaa.
"Enemmänkin tarkoituksena on esittää tätä teoreettista puolta", D'allan jatkoi jo paljon itsevarmemmin puhuen nyt jostain, mitä sisimmästään tarkoitti eikä vain asioita, jotka katsoi sopivaksi muotoilla siten, miten hän sattui ne toteamaan, "Itse sovellutuksiin tämä kurssi ei kykene antamaan varsinaisia työkaluja vaan pikemminkin asian jatko-opinnoille, mutta toivoisin, että se toimisi tukena tämän laskennallisen puolen oppimisessa ja ymmärtämisessä, jota kuitenkin hyvin saatatte tulla tarvitsemaan alastanne riippuen, ja sitten tietenkin, että se antaisi hyvän lähtökohtan tämän alansa itsensä jatkoharrastamiseen, sillä jos siihen herää kiinnostus tämän johdannontapaisen kurssin lomassa, niin vaikka ihan vain sen parissa kykenee opintojaan jatkamaan tai lopulta työllistymäänkin, kun oppiaineen työllisyysnäkymät ovat erinomaiset."
Hyvinhän se oli mennyt. Sydänkin alkoi rauhoittua, kun pääsi puhumaan ajatuksistaan ja mielipiteistään eikä tarvinnut keskittyä itse esiintymissuoritukseen. Oli rasittavaa seisoa lukuisien silmäparien tarkkailun alaisena sinä huomion keskipisteenä, jolta useat odottivat paljon. Suoriutua nyt siinä kykynsä mukaan. Tähän tuskin tottuisi koskaan. Asian ajatteleminen vielä vain pahensi asiaa. Äsken oli ollut niin paljon paremmin, kun oli muuta mielessä ja ei muistanut jännittää. Miksi tähänkään ei ollut sopivia litkuja? Sellaisia sovelluksia yksisarvinen olisi itsekin arvostanut, kun tarvitsi sitä ruumiillistakin ravintoa oman tieteenalansa tarjoaman elämäntavan lisäksi. Tämä fyysinen puoli, kun toi monenlaista ongelmaa ja ei useinkaan helpottanut sen tekemistä, mitä mielessään toivoi saattavansa tehdä.
"Olkaa hyvä vain ja kysykää tosiaan, ihan mitä vain teillä on mielessänne. Vastailen kykyni mukaan mielelläni näin alkuun ennen itse opetettavaan siirtymistä, etteivät asiat jäisi epäselväksi. Opetuksen jälkeenkin saa tai oikeastaan milloin tahansa. Ja jos joskus tulee mitä tahansa tuntien ulkopuolella, niin tämän akatemian aulan vastaanottoon voi jättää minulle kysymyksen, niin se sitten välitetään minulle ja kirjoitan asiasta vastauksen heti, kun oma aikani sallii."
Lensihän se liitu. Kiltisti lähti ajatuksen voimalla lentoon ilman sen kummempia loitsusanoja. D'allan oli tehnyt tähän niin monta kertaa, että jo rutiininomaisesti muisti miten se tehtiin. Hän saattoi keskittyä sen ohjaamiseen pienoisessa jännitystilassakin ja pieni esine ei näyttänyt merkkiäkään siitä, ettei tottelisi. Harjaantuneesti eläin kirjoitti oman kutsumanimensä taululle vasempaan yläkulmaan noin aikuisen ihmisen etusormen korkuisilla kirjaimilla. ´Dallan.´ Se oli se nimi. Jostain senkin oli saanut nuoruudessaan. Ei yksisarvinen todella oikein välittänyt, mutta ihmisyhteisössä oli kätevää, että oli joku ilmaisu, jolla viitata juuri tiettyyn olentoon ja tämä ei ollut kamalan pitkä tai vaikea lausua, mutta kuitenkin sopivan mittainen, että olisi tarpeeksi ainotlaatuinen, että se poimisi vain yhden olennon ja ei tarvitsisi arvailla, että kenestä puhutaan. "Tuolla nimellä vaikka. Menee se kyllä vaikka kuvailemalla jos ei nimeä muista."
|
|
|
Post by submarine on Dec 28, 2007 23:41:15 GMT 3
Aroi jäi pohtimaan joksikin aikaa kuulemaansa. Se ei tuntunut kovinkaan johdonmukaiselta tai edes järkevältä. Miksi opeteltiin ensin asioita, joista olisi vähiten hyötyä? Mitä oikeastaan teki asioilla, joista ei ollut yhtikäs mitään hyötyä käytännössä? Sehän johti vain siihen, että tuhlasi aikaansa opettelemalla turhaa, kuin voisi yhtä hyvin olla tekemässä jotakin reilusti järkevämpää ja kannattavampaa. Suorapuheisena Aroi päätti oikopäätä kysyä tätäkin samalla, kun moni muu pohti asiaa hiljaa mielessään. "Opettaja, mitä hyötyä sitten on opetella tällaista, josta ei oikeastaan ole mitään hyötyä? Miksemme me perehdy ensin käytännön puoleen, sillä eikö käytäntö ole paljon tarpeellisempaa?"
|
|
|
Post by dallan on Dec 29, 2007 1:48:02 GMT 3
Ja taas mentiin. Yksisarvinen oli saanut kyllästymiseen asti puolustaa oman alansa tutkimisen hyödyllisyyttä. Se ei tuottanut välitöntä hyötyä, ei rahaa, ruokaa, elämänhelpotusta tai taidetta. Silti siihen pitäisi käyttää rahojaan, aikaansa ja vielä mitä, haaskata lahjakkaita persoonia sille tielle hyödyttömyyksiä miettimään ja niistä kirjoittamaan. Kirjatkin veivät kirjastoista tilaa ja työllistivät niiden valmistajia, kirjoittajia ja koko lailla muita ihmisiä.
´Niin, enhän minä näitä päättömiä opiskelusuunnitelmia laadi.´ Nopea, mielen sisuksiin jätetty ajatus. Oli helppo kyseenalaistaa muiden laatimia asioita. Kai luonnollisestikin, kun omasta työstään tapasi sokeutua sen vioille ja ei sitä omaan mieleen koskaan tullut kaikkea aiheeseen liittyvää, kun eri olennot kuitenkin tapasivat ajatella eri tavoin. Olisi kuitenkin hyvä muistaa ajatella myös niitä asioiden hyviä puolia ja perusteluja ajatusten taustalla ennen kuin ryntää heti kumoamaan toisten aikaansaannoksia. Kyllä tämänkin kurssin opettamisessa saattoi olla jokin järki. Optimismia tosissaan, mutta se nyt sattui olemaan D'allanin päälimmäinen ajatus.
Ehkä oli itsekritiikin paikka. D'allan kun oli suunnitellut opettavansa niitä asioita, joita oli joskus miettinyt ja oli niistä himpun verran kiinnostunutkin, mutta saattoi olla, että kukaan opetettavista ei ollut aiheesta yhtään kiinnostunut. Mutta sitä ei tiennyt ja se oli se yksi kurssin hyötypuolista, mikä urokselle tuli mieleen. Ehkä sitä sopisi korostaa vielä.
"Käsittääkseni täällä tarjotaan hyvin monenlaista opetusta ja ihan laskemisenkin suhteen varmaan on olemassa näitä soveltavampia kursseja joskin monet niistä ymmärtääkseni vaativat taustalleen teoreettisempaa tietoa, kun moni sovellus on raskaan teorian varassa, joka on ymmärrettävä ennen kuin niiden hallitseminen on mahdollista. Kuitenkin ymmärtääkseni akatemiassamme on olemassa käytännön puoleen keskittyvää opetusta sen lisäksi, että on tätä teoriaan painottuvampaa. En henkilökohtaisesti tunne kurssitarjonnan asettelun perusteluita, mutta eräs tämän kurssin hyödyistä on toimia aihepiirin esittelynä, sillä väistämättähän monen on ensin nähtävä, mistä kyseisessä alassa on kysymys ennen kuin he päättävät suuntautua tälle alalle. Lisäksi ymmärtääkseni tämä kyseinen kurssi ei ole pakollinen joskin laskentataitoa tarvitaan monissa soveltamiseenkin keskittyvissä kursseissa, vaikkakaan ei ehkä sitä laskentataitoa, mitä ajattelin täällä opettaa."
Siinähän se. D'allan varmaan menettäisi nyt jokikisen oppilaistaan, mutta parempi ehkä olla rehellinen kuin huijaamalla hankkia itselleen kuulijoita. Jos kurssille sitten ei olisi kysyntää sellaisenaan kuin se on, niin johto varmaan hommaisi D'allanille joitain muita töitä. Mitä hyvänsä se sitten tulisikaan olemaan, niin ainakaan sitä ei tarvitsisi tehdä valheen langat toimintansa taustalla.
"Kuitenkin, vielä opetukseni hyödyllisyyttä korostaakseni uskon, että näille opeille täällä on olemassa hyvinkin merkittäviä sovellutuksia, jotka odottavat löytämistään. Monet tekevät töitä niiden kysymyksten ratkaisemiseksi nykyään ja näin ollen näiden käytännön hyötyjen saamiseksi alan osaamisen säilyvyys olisi tärkeää. Lisäksi tätä tutkimusta on mahdotonta tehdä itse jos ei tunne teoriapohjaa, mitä ajattelin tällä kurssilla opettaa. Näin ollen sekään työpanos, mitä tällä alalla ne olennot, joita sen työn tekeminen kiinnostaa syystä tai toisesta, ei mene edes käytännöllisyyden perspektiivistä hukkaan, vaikka tutkimustyön tulokset eivät olekaan välittömiä tai tuota heti varallisuutta, taidetta, ruokaa tai muuta yleishyödyllistä elämäämme. Lisäksi on tärkeää, että tällaista tutkimustyötä voidaan tehdä sovellutuslähtökohdattomasti, sillä sovelluslähtökohtaisesti sitä tehtäessä moni tulos jäisi saavuttamatta ja näillä tuloksilla on ollut hyvin tärkeää merkitystä itse alan kehitykselle ja näin ollen sillä on merkitystä myös jatkosovellutusten löytymiselle jos sitä puolta tahtoo ajatella."
Yksisarvinen veti henkeä hetken. Oli hyvä, että oli tullut harjoiteltua sitä puhetekniikkaa. Muuten eläin olisi varmaan tukehtunut sanoihinsa tai päästänyt ne suustaan vihaisella äänensävyllä, mitä uros ei halunnut eikä edes tarkoittanut. Pitihän näistä asioista saada keskustella ja tavallaan mielellään yksisarvinen esitteli näkemyksiään aiheesta heille, joita nämä aiheet askarruttivat. Siitä olisi ehkä apua heidän elämässään myös näin käytännössä ajatellen. Vaikka yksisarvinen ei itse käytäntöjä ainakaan omassa tutkimustyössään oikeasti miettinyt, niin kaikessa tuossa saattoi olla hyvin järkeä. Asiat saattoivat pitää paikkansa, vaikka niitä ei tehty näistä paikkansapitävistä motiiveista vaan muista syistä kuten puhtaan teoreettisesta kiinnostuksesta aihealueeseen.
|
|
|
Post by submarine on Dec 29, 2007 2:54:32 GMT 3
Aroi kuunteli hiljaa, ja äkkiä yksisarvisen sanat alkoivat valottaa miehelle jotakin, jota tämä ei ollut vielä aivan käsittänyt. Tämä puhui useista kursseista, joita olisi käytävä. Miehen käsityksen mukaan nämä kurssit olivat vieläpä melko pitkiäkin ajanjaksoja. Tämä ei tainnutkaan olla mikään aivan pikainen tai yksinkertainen asia, kuten hän oli luullut. Tässähän saattaisi mennä peräti monta kuukautta tai jopa vuosi... "Tuota... tarkoittaako tämä nyt sitä", Aroi aloitti varovaisesti, kuin olisi aavistuksen pelännyt ajatusta, "että tämä kestää enemmän, kuin pari viikkoa?"
|
|
|
Post by dallan on Dec 29, 2007 5:21:47 GMT 3
Kaksi viikkoa. Laskemisopin tai hienommin sanottuna lukuteorian mukaan se oli numero 2 ja se oli kokonaislukujen joukossa numeron 1 jälkeen tuleva luku. Sama kai se, vaikka sen paikalle olisi laittanut minkä tahansa luvun, joka oli pienempi kuin kuusi. Kuusi jakautui tekijöihin 2 ja 3 ja oli näin ollen yhdistetty luku. Sitten se saattoi kuvata aikaan liitettävää ominaisuutta, että jokin kesti kuusi viikkoa eli kuusi kertaa viikon eli kuusi kertaa seitsemän päivää eli 42 päivää, joka tarkoitti kaiketi neljääkymmentäyhtä tai neljääkymmentäkahta auringonlaskua. D'allan ei ollut aivan varma. Kaksi kertaa kolme tosiaan oli suurempi kuin kaksi, sillä kolme oli ykköstä suurempi luku ja 2 positiivinen luku. Moni asia siis viittasi siihen, että tämä kurssi tulisi kestämään enemmän kuin kaksi viikkoa. Jos sen taas puristaisi kahteen viikkoon, niin sisältöä olisi joko karsittava valtavasti tai sitten tunteja pitäisi olla viikossa enemmän kuin 2 tai sitten esittää sisältö niin nopeasti, että kukaan ei oppisi siitä mitään. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ainakaan ollut hyvä...
Tai hetkinen. Eihän tässä tästä ollut kyse. Enemmänkin varmaan siitä, että olisi mukavaa oppia asioita pikavauhdilla ja saada lähes välittömästi työkaluja käytännön elämään tai jatkotutkimukseen. Ei sitä sovi kieltäminen, etteikö se olisi mukavaa. Luultavasti tosin silloinkin tahtoisi, että oppiminen tapahtuisi 14 jaettuna 3... se on 4 jää 2. No kuitenkin. Olisi se kuitenkin paljon nopeampaa ja täten tehokkaampaa sillä tavalla, mutta opiskelu ei ehkä olisi silti yhtään sen helpompaa, koska myös siinä tapauksessa tämä kurssi olisi luultavasti kuuden viikon mittainen ja sen aikana opetettaisiin valtavasti enemmän asioita.
Mutta itse käytännön puoleen palaten toisaalta D'allan olisi mielellään pitänyt vain kaksi opetustuntia viikossa, mutta toisaalta olisi tosiaan hyvä idea kysyä opiskelijoilta palautetta heidän aikataulunsa suhteen. Miten sen vain toteuttaisi? Joukossa olisi varmasti sellaisia ujoja olentoja, jotka eivät saisi ääntään tai tilannettaan kuuluviin huutoäänestyksen tapaiksessa kyselyssä, joka näin opettajan kannalta saattoi kuulostaa yksinkertaiselta tavalta suorittaa mielipideotos ja sitten soveltaa sillä saatuja tuloksia kurssin toteuttamiseen.
Aika raksutti inhottavasti. Eihän tässä välttämättä tarvinnut muuta kuin tätä tänään, mutta... niin että mitä mutta. Sitä oli taas tullut ajatelleeksi jotain ihan muuta päästäkseen hetkeksi eroon alkuperäisestä kysymyksestä. Se oli tätä tyypillistä mukavuudenhalua. Mutta nyt takaisin asiaan:
"Mikä tulee tähän kurssiin, niin alkuperäinen ajatukseni oli, että pitäisin tätä kahdesti viikossa kuuden viikon ajan, mutta se on avoin muutoksille. Periaatteessa mitään lukkoon lyötyä aikataulua ei ole, joten voin kyllä pitää opetuksen siten, miten se sopii teille parhaiten näin yleisesti ottaen. Voisimmekin keskustella siitä."
"Mutta kuitenkin ensin opiskelusta yleensä, että tällä tiellä voi viettää sen kaksi viikkoa tai koko lopun ikäänsä. Se on ihan miten itse tahtoo, sillä mitään pakkoa jatkolle ei ole ja mitään ylärajaa ei ole. Ammatillinen pätevyys vaikka tämän akatemian työpaikkoja varten kuitenkin vienee vuosia tosin riippuen voimakkaasti omasta tahdista. En osaa sanoa, mitä siihen kuuluu..."
D'allan sulki suunsa. Nyt se sitten tapahtui ensimmäistä kertaa. Häntä väsytti ja tuli seottua sanoissa. Eläin tunsi kuin veri kohisi päätä kohti ja hän jähmettyi seisomaan hetken nolona aivan paikalleen. Odottaminen vain pahensi asiaa, mutta ei hän osannut muutakaan tehdä. Se oli harkitsematonta toimintaa, mikä seurasi suoraan tunteista ajatukset sivuuttaen. Muistutus siitä olevaisuuden tasosta, missä aikaansaannoksilla tai ideologioilla ei ollut enää merkitystä. Jäi vain tapa kokea itsensä.
Aika pian, mutta auttamattoman liian myöhään yksisarvinen jatkoi eri nuotilla. Sellaisella kuiskaavammalla ja hieman matalammalla missä 'R'-kirjaimet korostuivat voimakkaasti. "Tarkoitan, etten osaa sanoa, koska en tiedä, mitä vaatimuksiin nykyään kuuluu."
"Anteeksi."
Yksisarvinen ei tiennyt juuri nyt, miten jatkaa. Seuraavaan asiaan meneminen tuntui keinotekoiselta huomion pakottamisesta toisaalle. Ei hänellä ollut edes kyselylomakkeita täällä, että olisi voinut jakaa niitä ja kysellä kurssitoiveita tai jotain. Mitä tahansa paitsi tätä.
|
|
|
Post by submarine on Dec 29, 2007 16:44:06 GMT 3
Aroi ei ollut ollenkaan varma, mitä ajatella kuulemastaan. Tämä oli tuntunut huonolta idealta jo muutenkin, ja silloin hän oli uskonut tämän olevan lyhytaikaista. Mutta tämä saattaisi kestää, mitä, puoli vuotta? Vuodenkin? Montakin vuotta? Miksi hänet oli käsketty tällaiseen, oliko tämä jokin rangaistus jostakin? Pitikö hänen todella opiskella tällaista monta kuukautta, vieläpä jotakin sellaista, josta ei ollut todellista hyötyä? Ja miksi tätä oli vain kaksi kertaa viikossa? Sehän tuntui hidastavan asioita valtavasti. Lisäksi yksisarvinen tuntui olevan itsekin hiuman vaikeuksissa asiansa kanssa. Hetken Aroi mietti, lähtisikö mieluummin ovesta ulos ja häipyisi koko paikasta ja vastaisi seurauksista, vai kärsisikö tämän kaiken ja jäisi. Houkutus häipyä oli kova, mutta niin olisivat seurauksetkin. Ei, hän ei lähtisi ainakaan vielä, vaan odottaisi ja katsoisi, mitä tuleman piti. Joku muu tosin näytti päättäneen jo poistuakin - tosin tuskin vastaisi mistään seurauksistakaan. "No tuota, voimmeko me sitten aloittaa?" mies kysyi. Aikaa tulisi menemään jo aivan liikaa muutenkin, ja nyt hän halusi vain hoitaa tämän kaiken pois alta.
|
|