|
Post by submarine on Mar 25, 2007 11:03:57 GMT 3
((Suora jatko koulupeliin Dallanin kanssa.))
Aroi vilkaisi ohimennen saapunutta maahista ennen kuin lähti astelemaan opinto-ohjaajan perään. Samalla hän koetti miettiä parhaansa mukaan vastauksia tämän kysymyksiin. "Niin tuota..." hän aloitti kävellessään ja hiljeni hetkeksi. "Olen kai oppimassa täällä kaikenlaista, koska sellaisesta on hyötyä", hän sai lopulta selitettyä. "Ei minulla mitään selvää ideaa ole siitä, mitä aion tehdä tulevaisuudessa." Se nyt sentään oli jo tottakin, hän ei todellakaan tiennyt, mitä edes kykenisi tekemään tulevaisuudessa niissä kahleissa, joissa oli tälläkin hetkellä. Ja ne kahleet olivat nimeltään "muiden typerä kunnianhimo" ja "päälle pakotettu anarkia". Hän alkoi olla todella väsynyt kaikkeen siihen puolisotilaalliseen komenteluun ja uhoamiseen siitä, miten "ne naiviit typerykset", joita hän ei koskaan ollut edes nähnyt, kukistettaisiin. Ehkäpä tätä voisi pitää jopa lomana siitä. Ja kukapa tiesi, ehkäpä hän tosiaan saisi työn ja voisi päätä irti siitä kaikesta.
Ohimennen mies kohotti taas laatikkoaan ja naputti sen kylkeä kevyesti, johtuen taas alkavasta vihellyksestä. Tämäkään pieni ei millään kyennyt olemaan paikoillaan. Vaikka toisaalta, ei Aroi sitä syyttänyt. Pikkuotusta varmasti pelotti ja jännitti, kun se ei voinut liikkua ympäriinsä vaan joutui istumaan pienessä ja ahtaassa lootassa outojen äänien keskellä. Hän olisi laulanut sille, tai ainakin puhunut, mutta juuri nyt sellainen ei mitenkään vain käynyt. Sääliksi sitä kyllä kävi.
"Niin tuota, miten tämä sitten oikein toimii?" mies kysyi laskiessaan laatikon takaisin kantoasentoon ja kiihdyttäessään hieman askeliaan ettei jäisi jälkeen.
|
|
|
Post by dallan on Mar 26, 2007 3:41:33 GMT 3
Portaat olivat pitkät, mutta siivooja oli tehnyt hyvää työtä niiden pitämiseksi puhtaana. Näitä rappuja asteli ylös päivittäin moni, joka oli ensin painanut jalkansa ulkomaailman mutaan viitsimättä siistiä kenkiään tai sorkkiaan ennen kuin lähti matkaamaan kohti työhuonettaan. Silti rappusilla ei juuri likaa näkynyt sen enempää, mitä käytävillä oli muutakaan katseltavaa. Seinät olivat tyhjän oloisia. Akatemia tosiaan tarvitsisi taidemaalareita tai taitavia seinävaatteiden punojia sisustusta loihtimaan, mutta ehkä vaatimattomuus oli merkki myös siitä, että rahaa ei ollut aivan valtavasti. Näin ollen opintovastaavalla ei juuri esiteltävää matkalla ylös ollut. Parempi oli pysyä itse asiassa. "Sitä ei kannata murehtia, että vielä tässä vaiheessa ei tiedä. Melkein kukaan ei tiedä ja se ei edes haittaa, kun alussa on melkein opeteltava perusteita vähän kaikesta, jotta pääsee eteenpäin. Siinä samassa sitten yleensä sekin hahmottuu, että mitä tahtoo lukea lisää." Kolmas kerros. Rappujen kiipeäminen todella oli hyvää liikuntaa autistisille akatemian asukeille. Kovin moni tämän paikan työntekijöistä kärsi tuosta vaivasta, mutta siitä ei tietenkään uusille opiskelijoille kerrottu. Puhtaat yksinäisyyttä ja hiljaisuutta kiiltäneet tilat takarajoilla höystettynä sulki epäsosiaaliset ihmiset lukittuihin työhuoneisiinsa hiljaa puurtamaan tulosten saavuttamiseksi. Osalle elämässä ei ollut mitään muuta kuin oma kapea ala ja täydellisyyteen pyrkiminen tuossa pienessä siivussa. Heille ei kelvannut mikään oma saavutus vaan aina piti kehittyä. Niin monilukuisia olivat aidot mestarit, joita historiassa tultaisiin taidoistaan ylistämään, mutta silti he kuolinvuoteellaan itkivät sitä kuinka olivat epäonnistuneet ja anoivat kukin omalta jumalaltaan anteeksiantoa, etteivät kyenneet parempaan. Miten he olivatkaan sortuneet lihallisiin himoihin ja antaneet nautinnon ohjata elämäänsä, kun olisivat voineet antaa nuokin pisaransa töillensä ja täten saavuttaa jotain vielä suurempaa, mihin koskaan kykenivät. Miten julmaa oli se aito katumus, kun olento oli saattanut kiduttaa itsensä elämässään hengiltä vain tietääkseen lisää, mutta näin aika pisti pisteen kaikelle.
Hiljaisuutta ja neljäs kerros. Opintovastaava oli tässä vaiheessa aina hiljaa, jotta tuleva oppilas saattoi aistia käytävien hiljaisuuden ja sen kuinka työhuoneistakaan ei kuulunut mitään. Ne olivat äänieristettyjä. Nainen käveli hiljaa käytävää pitkin kunnes saapui suuren huoneensa valkealle ovelle, jossa oli metallinen mustaksi maalattu koko oven leveyden kokoinen kahva. Kahva oli täydellisesti muotoonsa taottu ollen aivan pyöreä vailla jälkeäkään virheistä. "Opiskelu toimii niin, että suoritatte aina haluamanne määrän kursseja ja niistä järjestetään jonkinlainen oppimista mittaava testi. Jokaisesta läpäistystä testistä tulee sitten merkintä opintokirjaan ja sen perusteella etsimme oppilaillemme työtehtäviä tai kirjoitamme suosituksia työnantajille." Nainen olisi jatkanut pidempäänkin, mutta hämmästys sai hänet pysähtymään aivan paikalleen ovensa eteen.
"Mitä SINÄ teet täällä!" nainen kysyi joltakulta siirtyen vasta sitten oven edestä sisään tilavaan siistiin huoneeseensa. Huoneessa oli valtava määrä kirjoituksia ja tilava työpöytä ja sen takana yksi tuoli, jonka äärellä nainen ilmeisesti teki töitä. Lisäksi huoneessa oli 10 muutakin tuolia jonkinlaisten tapaamisten järjestämiseksi. Muut tavarat huoneesta oli kai siirretty pois tai niitä ei koskaan ollut ollutkaan, sillä huone oli aivan valtava yhdelle pöydälle, parille hyllylle ja yhdelletoista tuolille. Ei sellaista varten tarvittu 40 neliön huonetta. "Emmekö me sopineet, että minä hoidan oppilaiden kanssa opintosuunnitelmat rauhassa kuntoon?" nainen kysäisi D'allanilta, joka oli jostain syystä katsonut asiakseen tulla paikalle tuonne pöydän taakse mahalleen makaamaan ja häntäänsä heiluttelemaan. Naista kadutti jo kovasti kuinka kaikki tällainen antaisi uudelle oppilaalle erikoisen kuvan akatemian toiminnasta ja luultavasti säikäyttäisikin häntä. Eivät työriidat sopineet ainakaan tähän tilanteeseen jos nyt sopivat minnekään.
Valtava kilinä siitä kuului, kun D'allan laiskasti ponnisti neljän jalkansa varaan. Yksisarvinen oli nähtävästi vähän laittautunut. Ei tosin vain vähän, sillä eläimellä oli yllään vitivalkea loimi, mutta sitten joka paikka täynnä kirkkaan punaisia nauhoja, joiden päähän oli jokaiseen solmittu pieni jalokivi. Sopivassa valossa eläin loisti niin, että silmiin sattui, kun pienet eriväriset kivet kimalsivat. Jalokiviä oli varmaan viisikymmentä tuossa yhdessä melko pienessä eläimessä. Sillä summalla olisi varmaan ruokkinut koko kylän pitkäksi aikaa. Ei varmaan tarvinnut enää ihmetellä, että miltä tuntui kustantaa toisten opintoja mukavuudenhalunsa perässä? Tarkkakatseinen ja taikuutta tunteva saattaisi vielä huomata, että kivet eivät olleet aivan käsittelemättömiä vaan jokainen niistä oli erikseen lumottu kestämään enemmän. Nämä kivet eivät vahingoittuisi vaan olisivat todella ikuisia jos lumous niistä ei mihinkään haihtuisi. Luonnolliseen kauneuteensa sitä ei silti oltu kivien suhteen puututtu, sillä D'allan arvosti puhtautta sen suhteen. Hän ei vain toivonut jalokiviensä vahingoittuvan käytössä, mutta ei tahtonut vain säilyttää niitä kaapissa koskemattomina, jotta ne pysyisivät varmasti ehjinä.
"Voisitteko hillitä hieman tulista luonnettanne? Olen täällä vain keskustelemassa raha-asioista tulevien oppilaideni kanssa ja te voitte hoitaa aivan rauhassa opetussuunnitelmaanne liittyvän puolen minusta piittaamatta. Pyrin olemaan häiritsemättä teitä käyttäen tämän arvokkaan minulle myönnetyn ajan mahdollisimman hyvin lepäämiseen sillä aikaa, kun teette työtänne, joten samalla onnistunen olemaan läsnäoloni suhteen varsin pieneksi häiriöksi teille, kun ihan vain hiljaa ajattelin maata huoneenne nurkassa vuoroani odottamassa." Sen yksisarvinen tekikin. Eläin asteli kulmaukseen ja asetui siihen vatsalleen jotain hiljaa miettimään silti ihan silmät auki. Ehkä tuollainen herätti hieman kummastusta, mutta nelijalkaisen elämässä ei tuoleille oikein ollut virkaa ja sitä oli elettävä jonkin verran toisin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 26, 2007 17:05:31 GMT 3
Aroi seurasi naisen perässä käytäviä pitkin, katsellen samalla vaitonaisesti mahdollisimman tarkkaan ympärilleen. Komeaa ja siistiä täällä ainakin oli, vaikkakin jotenkin autiota. No, ehkäpä se vain kuului asiaan tällaisessa paikassa, että kaikki olivat hiljaa ja jossakin muualla. Sitä paitsi hänellä oli nyt omaakin mietittävää, joka oli nopeasti alkanut tuntua hyvin tärkeältä toisen puhuessa. Hän oli vasta nuori, mutta jo nyt muiden komenneltavana ilman mitään valinnan mahdollisuuksia omassa elämässä, ilman arvostusta tai edes kunnon todisteita siitä että oli tekemässä mitään tekemisen arvoista, vain muiden sanat. Jospa voisi paeta jotenkin, aloittaa työn jossain ja pysyä piilossa? Onnistuisiko se? Tällä hetkellä idea tuntui järjettömän vaaralliselta ja jopa mahdottomalta, mutta silti se kiusasi. Jos se vain onnistuisi... hän olisi vapaa. Se tuntui mukavalta jo pelkkänä ajatuksenakin. Ohimennen mies rapisteli uudelleen laatikon sivua, sen asukas oli käymässä kovin levottomaksi.
Lopulta näytti siltä, että päästiin jonkinlaiseen määränpäähän. Mies vilkaisi sivulle ja meni hieman hämilleen nähdessään siellä olevan eläimen. Hän ei ollut aivan varma, oliko voinut ymmärtää oikein, mutta ilmeisesti nainen oli maininnut tämän olevan heidän tuleva opettajansa. Ajatus tuntui jotenkin oudolta, vähintäänkin - se nyt kuitenkin oli eläin, vaikka osasikin puhua. Mutta toisinaan oli parempi olla hiljaa, ja nyt tuntui olevan sellainen hetki. Siksipä hän päättikin tehdä juuri niin ja odotella, että joku kehottaisi puhumaan. Istuakaan ei oikein uskaltanut, kun sellaista ei oltu mitenkään pyydetty. Mies vain jäi seisomaan ovensuuhun.
|
|
|
Post by dallan on Mar 27, 2007 16:50:03 GMT 3
"Tulkaa toki sisään ja olkaa hyvä ja istuuntukaa", opintovastaava kehotti huomatessaan, että Aroi näytti epävarmalta sen suhteen, että mitä hänen oikein pitäisi tehdä. Jalokivikiiltoinen yksisarvinen naputteli oikeaa etusorkkaansa tasaiseen tahtiin lattiaa vasten murtaen noin yhdeksän sekunnin välisillä kopauksilla hiljaisuutta. Nainen mulkaisi hieman tuota urosta kohti sanattomasti, että lopettaisitko, mutta D'allan ei ollut huomaavinaankaan. Ei tuollainen vähäinen ärsytystekijä saisi nyt tärkeitä asioita pilata. Vastaukseksi sille, nainen oli jo vetää pöytänsä takaista tuolia oikein äänekkäästi lattiaa vasten, mutta viime hetkellä muutti mieltään, kun muisti, että sellainen kostotemppu voisi aikaansaada herkkään pintaan kamalan näköisen naarmun, jonka korjaaminen olisi taas muusta pois. Nainen nosti tuolinsa aivan rauhallisesti vielä normaalia korkeammalle sitä siirtäessään, asetti sen alas, istuuntui ja otti kasan kirjoituksia eteensä alkaen selata niitä.
"No niin, osaatte varmaan kirjoittaa." nainen kysyi ojentaessaan Aroille hankalan näköistä lomaketta. "Käymme tämän läpi kohta kerrallaan ja selitän kyllä kaiken", hän vielä lohdutti ennen kuin osoitti sormellaan, että mihin kohtaan nimi tulisi laittaa. Kaavake tosiaan oli valtaisa. Siinä kysyttiin pienessä tilassa
-nimeä -ikää -sukupuolta -perhettä, puolisoa, lapsia -rotua -kielitaitoa -ruokavaliota -eläimiä -muita samanaikaisia töitä kuin työtehtävät akatemiassa -erityistä huomautettavaa kehon reaktioista aineita kohtaan -mahdollisia sairauksia ja niiden hoitoa -aiempia opintoja ja missä ne on suoritettu ja mitä ne pitivät sisällään -asuinpaikkaa -vanhempien tai muiden huoltajien tietoja jos vielä ajankohtaista -akatemiatasolla opiskelevia tai työskenteleviä tai muuten arvokkaassa asemassa olevia läheisiä jos oli -muuta tärkeää
ja kääntöpuolella
-linjavalintaa (kirjanpitäjä täyttää) -asemaa (kirjanpitäjä täyttää) -palkkausta (kirjanpitäjä täyttää) -tässä akatemiassa suoritettuja opintoja ja erityismainintoja niistä (kirjanpitäjä täyttää) -julkaisuja (kirjanpitäjä täyttää) -tunnustuksia (kirjanpitäjä täyttää) -vastuualueita (kirjanpitäjä täyttää) -tämänhetkisiä projekteja (kirjanpitäjä täyttää)
"Aloitetaan vaikka näiden tietojesi kirjaamisesta tähän. Osaat varmasti täyttää suurimman osan kohdista". Kopaus, hiljaisuus, toinen kopaus. Yksisarvisen sorkan kopina alkoi hiljalleen ottaa kunnolla hermoon. "Ole hyvä ja lopeta.", nainen äkäisesti huomautti yksisarviselle. "Mielelläni lopettaisin.", D'allan vain vastasi jatkaen koputteluaan. "Aikuinen ja kiukuttelee tuolla tavalla.", nainen vastasi tuhahtaen vihaisena. "Niin, kysy heti jos sinulle tulee ongelmia. Luultavasti sellaiset kohdat, joita" "joita et osaa täyttää ovat sellaisia, ettei niitä vielä tarvitsekaan täyttää. Laita vaikka viiva sellaisiin kohtiin, joihin tiedät, ettei sinulla ole mitään kirjoitettavaa." Nainen yritti olla ärsyyntymättä tuosta häiritsevästä melusaasteesta, mutta kopina yhdistettynä kallisarvoisten helyjen kilinään oli lähes sietämätöntä varsinkin, kun tuo äkäpussi tienasi moninkertaisesti itseesi verrattuna. "Käsitellään sen jälkeen sitten niitä kursseja, joilla voisit opintojasi aloittaa."
|
|
|
Post by submarine on Mar 27, 2007 17:21:00 GMT 3
Aroi istuutui vaiti ja laski laatikon pöydälle. Sieltä alkoi melkein välittömästi kuulua kärsimätöntä vihellystä, jonka hetken rapistelu tosin vielä vaiensi. Ohimennen hän vilkaisi hieman hämillään kopistelevaa yksisarvista, mutta koetti sitten yksinkertaisesti syventyä paperiinsa. Siinä olikin melkoinen määrä kysymyksiä, jotka piti ilmeisesti kaikki täyttää. Ja toisellakin puolella vielä, mutta niihin nähtävästi ei tullut koskea. No tuota... kai tässä täytyisi sitten käydä toimeen. Hetken mies pyöräytteli kynää, kuin tarkastellen miten se oikeastaan toimi, mutta kun ei löytänyt mitään erikoista otti lomakkeen käsittelyyn.
Nimi? Hetken hän oli vähällä kirjoittaa siihen jotain aivan muuta, mutta sai kuitenkin "Aroi Senniläisen" oikealle paikalleen. Täytyisi muistaa tulevan varalle tolkuttaa sitä itselleen. Ikä? Hmmh... hän ei voisi laittaa tähän aitoa, mutta kaipa 25 tuntuisi tarpeeksi järkevältä. Sukupuoli? Niin, mieshän taisi tosiaan olla kyseessä. Perhe, puoliso, lapset? Viiva vedettiin hyvin nopeasti. Rotu? Ihminen, kaiketi. Sen hän merkitsi siihen. Kielitaito? Yleiskieli, hieman kääpiötä, hieman haltiaa. Satunnaisia sanoja jotain muuta.
Hetkeksi mies joutui pysäyttämään kirjoituksensa, kun laatikosta kantautui taas vihellystä. Yhdessä yksisarvisen kopistelun kanssa se alkoi kuulostaa jo todella pahalta. Nyt enää pelkkä rapistelu ei riittänyt, joten Aroi joutui nostamaan laatikon syliinsä ja kirjoittamaan vaivalloisesti sen ylitse. Mutta ainakin sisälläolija hiljeni. Mutta missäs sitä oltiinkaan...
Ruokavalio? Hmmh... tuota... tavallinen. Eläimiä? Eeh... kyllä hänellä selvästi oli. Haluamatta tarkentaa hän laittoi siihen yksinkertaisesti "on." Muita samanaikaisia töitä? Viiva. Huomautettavaa kehon reaktiosta aineisiin? no, jos piti tarkka olla, niin kaiketi happo poltti ja myrkyt olivat vaarallisia. Sairaudet? Aluksi mies aikoi vetää viivan, mutta päättikin sitten järkevänä kirjoittaa "Ajoittaista pahoinvointia, hoitona vaatii yksityisyyttä rauhallisessa paikassa." Aiempia opintoja? Hmmh... tuota tuota... "Taikuutta, kieliä, luonnontietoa, suoritettu perheen sisässä." Se tosin soti erään aiemman kysymyksen kanssa, mutta sai kelvata. Asuinpaikka? Kaiketi tämä kylä. Kolme viimeistä kysymystä olivat kaikki viivaa.
Naputeltuaan hetken Aroi ojensi lapun takaisin naiselle. Sen täyttämiseen olikin mennyt hyvä hetki. "Tuota, niin", hän totesi, tuntien itsensä osaamattomalta tällaisessa. Sitähän hän oikeastaan olikin.
|
|
|
Post by dallan on Mar 28, 2007 18:55:40 GMT 3
Kaikki näytti olevan paperissa kunnossa paitsi tuo kohta "eläimiä." "Saisiko tähän tarkennusta?", nainen pyysi osoittaen juuri tuohon nimenomaiseen kohtaan. "Sen jälkeen voisimme katsoa näitä kursseja. Oppialoja ovat muun muassa taikojen kirjoittaminen, ihan taikojen käyttäminen, alkemia ja siihen liittyen parantamistiede, laskento, luonnontuntemus, josta erityisesti muun muassa tähtitiede ja uskontieto ja sitten kuvataide ja kirjoittaminen, filosofia ja yhteiskuntaan liittyen muun muassa väittelyteoria ja puhetaito sekä sitten opintoja hallintoon ja talouteen liittyvät aiheet." Pieni tauko. Nainen nousi jaloilleen tuolistaan, oppi vihaisesti pöydältä yhden asiakirjan ja läimäisi sen yksisarvisen eteen. "Täytä tuo, kun et ole vähän aikaan sitäkään tehnyt." Se hiljensi hetkeksi. Nainen sai taas istua rauhassa ilman tasaista naputusta edes pienen hetken. Siitä piti nauttia. Sitä sopi nojata hetken mukavammin tuoliaan vasten. Kynän hiljaisempi ääni ei ollut lähellekään niin harmittavaa.
"Monesta aineesta suosittelen ainakin alkeita ja sellainen edelleen auttaa hahmottamaan sitä, mikä tuntuu kiinnostavalta ja rakentaa pohjaa tulevalle tiedolle. Taikojen kirjoittamisen ja käyttämisen taitoa voi yhdistää vähän kaikkeen, laskento taas auttaa muun muassa taikuuden kirjoittamisessa ja luonnontuntemuksessa ja miksei taloustieteissä tai kuvataiteessakin. Parantamistiede soveltavana alana on perinteisesti tarjonnut hyvin työpaikkoja kuten uskontietokin. Uskontoja tuntevat monesti taitavat monia yhteiskunnallisia asioita tarkkaan, kun se voi olla heidän tulevassa asemassaan tärkeää. Filosofia lienee myös uskontiedossa hyvää tuntea ainakin jonkin verran ja kuvataidetta ja kirjoittamista tarvitaan jos aikoo omia julkaisuja joskus tehdä. Toki yhteiskuntatieteet yleensäkin voivat työllistää vaikka hallintoasemaan tai lainoppineeksi. Vaihtoehtoja on siis paljon. Tutkijan tai opettajan työ nyt on ihan jokaisella alalla mahdollista."
"Valmis", D'allan keskeytti ja nousi omaa asiakirjaansa palauttamaan. Opintovastaavalta meni hetki sitä tarkistaessa. "Jahas", hän vain kommentoi, vaikka muutama vastauksista olikin hyvin kyseenalaisia.
|
|
|
Post by submarine on Mar 28, 2007 19:14:10 GMT 3
"Niin tuota, juu", Aroi vastasi vaivaantuneena ja kirjoitti kohtaan jatkon: "1, pieni." Selvästikin kyseessä oli aihe, jota tämä ei halunnut heti ensimmäiseksi käsitellä, jos ollenkaan. Sitten hän syventyi taas kuuntelemaan naisen pienimuotoista esitelmää asiasta. Nyt kun hän halusi sen kiinnostavan se kiinnostikin. Ohimennen hän katsoi lähes ihaillen, kuinka tämä hiljensi häiriötekijän. Mies itse ei olisi mitenkään uskaltanut pyytää tätä vaikenemaan. Hänen täytyisi muuten tiedustella mahdollisimman varovaisesti koko eläimestä, kun sellainen hetki tulisi - ei todellakaan ennen kuin he olisivat kahden kesken, kenties joskus tulevaisuudessa.
"Niin, tuota, ainakin ne... parannustaito ja alkemia kuulostavat mielenkiintoisilta", Aroi vastasi mietittyään hetken. "Mutta jos olisi mahdollista saada mahdollisimman monenlaisia asioita opittaviksi?" tämä pisti heti perään, tahtomatta epähuomiossa johtaa toista harhaan. Nyt häntä tosiaan kiinnosti aivan kaikki, josta voisi saada jonkinlaisen uran. Niin muuten... "Mietin vain, että olisin suuresti kiinnostunut jostakin sellaisesta, jolla voisi saada uran jossakin mahdollisimman... suuressa kaupungissa." Hetken hän oli ollut vähällä sanoa haluavansa uraa jossakin, jossa sekoittuisi helposti joukkoon, mutta sai kuitenkin pelastettua taas. Pitäisi olla varovaisempi siitä, mitä oikein puhui, muuten voisi herättää turhaa huomiota.
Eihän hän ollut läheskään varma, uskaltaisiko tehdä sitä, mitä varovasti oli kaavaillut vaikka se olisikin mahdollista, mutta oli kuitenkin parempi suunnitella kaikki ennalta, siltä varalta että se tulisi ajankohtaiseksi joskus. "Niin no, kaiken kaikkiaan olen kai kiinnostunut kaikesta", mies muotoili loppulauseekseen, tietäen että kuulosti typerältä jo sanoessaan sen.
|
|
|
Post by dallan on Mar 31, 2007 2:22:44 GMT 3
Vai että pieni eläin. Joko toisella oli vaikeuksia kuvata sitä, hän ei ymmärtänyt, että asia on tärkeä tai sitten hänellä oli jotain salattavaa. "Onko se karvallinen tai vaarallinen", nainen vielä kysyi. Häneltä ei asioita salattaisi, kun nämä olivat tärkeitä kysymyksiä, vaikka eivät siltä tuntuisikaan. Piti tietää jos eläin oli jokin pienikokoinen ihmissyöjäpeto tai aiheutti allergiaoireita muihin. "Mutta mikä kursseihin tulee, niin olet aivan vapaa valitsemaan itse, mitä käyt. Ei tarvitse tehdä mitään linjavalintaa vielä tässä vaiheessa tai pitkään aikaan. Suuriin kaupunkeihin lähes kaikki opeistamme voivat johdattaa, kun koulutetut", nainen oli jo sanoa ihmiset, mutta korjasi nopeasti, "olennot ovat hyvin harvassa ja työtehtävät taas eivät ole."
Tähän väliin D'allan taas päätti, että nainen oli tällä erää hetkeksi sanonut aivan tarpeeksi ja olisi hänen vuoronsa puhua. Eläin olikin siinä lähellä, kun oli juuri oman asiakirjansa palauttanut ja hänen oli helppo kohdistaa sanansa opintovastaavalle puhuen silti aika hiljaa joskin ihan kuultavalla äänellä. "Menen hetkeksi, unohdin tärkeitä tavaroita työhuoneeseeni." Sen enempää yksisarvinen ei tekojaan selitellyt tai jäänyt odottamaan vastausta. Hän lähti vain ovea kohti ja sai jopa opintovastaavan nousemaan tuolistaan, sillä nainen oli nyt päättänyt, että D'allanista oli päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Näin nainen meni kohteliaasti avaamaan urokselle oven ja sai vastalahjaksi kohteliaan nyökkäyksen, joka kai tarkoitti jonkinlaista kiitosta. Ja sitten se merkittävä hetki tuli: opintovastaava sai sulkea oven ja jalokivien kilinä hiljeni hetkeksi. Se oli helpotuksen huokauksen paikka. "Miten joku noin fiksu voi olla noin ylimielinen ja vihainen?", nainen kysyi itseltään pudistaen samalla päätään. "Mutta ainakin saamme puhua pitkään rauhassa. Hän löytää työpöydältään jonkin ongelman ja pohtii sitä muutaman tovin. Niin siinä käy varsinkin kun johonkin olisi kiire ja sitten jos toruu häntä siitä, että ei sovi olla myöhässä, niin vastalahjaksi saa kattavan perustelun sille, miksi hän oli myöhässä. Viime kerralla se tarkoitti pitkää esitystä siitä kuinka tietynlaisia lukuja laskemalla yhteen niiden summa on pienempi tai yhtäsyyri kuin joidenkin toisten vielä yleisölle, joka ei ollut lainkaan kiinnostunut aiheesta." Nainen pudisteli päätään lisää palaten mukavaan tuoliinsa. Se todella oli ollut hyvä kohde sijoittaa rahaa.
"Voit toki miettiä kursseja aivan rauhassa", nainen jatkoi, "mutta ota tämä lomake. Siinä on vielä lueteltu eri vaihtoehdot, jotka tässä sanallisesti sanoin, etteivät pääse unohtumaan. Tulet sitten vain minulle ilmoittamaan, kun olet ensimmäisiä valintojasi tehnyt." Lomakkeella todella luki allekkain nuo kaikki luetellut vaihtoehdot kirjaimellisesti siten, miten ne oli sanottukin. "D'allanilla oli sinulle vielä jotain asiaa, mutta hän on poissa" tauko "muutaman tovin. Olisiko sinulla mielessäsi jotain kysyttävää tai jotain, mistä tahtoisit puhua?"
|
|
|
Post by submarine on Mar 31, 2007 14:24:55 GMT 3
Aroi näytti miettivän hetken eläinkysymystä ja vastasi sitten: "Eiiii..." pitkittäen sanaa reilusti, kuin koettaen sanoa kyseessä olevan jotakin, jonka ei pitäisi olla vaarallista, mutta joka mahdollisesti saattaisi kuitenkin olla. Sitten mies syventyi taas kuuntelemaan vaitonaisena toisen selitystä, nyökkäillen välistä kuin hieman yksinkertainen ainakin. Pitäisi kuunnella mahdollisimman tarkkaan, sillä nyt kaikki tuntui tosiaan reilusti tärkemmältä kuin alussa. Ohimennen hän joutui vaientamaan yhä vaativammaksi käyvän vihellyksen ja nyt jopa pitelemään laatikosta kevyesti kiinni, ettei se olisi liikahdellut. Ikävä ajatus siitä, että kohta olisi pakko päästää se jaloittelemaan, kummitteli ajatusten reunamilla. Siitä ei varmasti seuraisi mitään kovinkaan hyvää.
Mies tunsi vastahakoisesti pientä helpotusta siitä, että yksisarvinen päätti poistua. Se oli tuntunut jotenkin häiritsevältä, hieman epätavalliselta ja sellaiselta. Kyllähän hän oli nähnyt kaikenlaisia vähemmän inhimillisiä olentoja, mutta tämä nyt vain... käyttäytyi enemmän tai vähemmän oudosti. Hän otti lomakkeen vastaan nyökäten ja hymyillen hieman suupielestään. Siitä tosiaan olisi apua, sillä hänellä ei ollut mitenkään järkyttävän hyvä muisti. Oikeastaan hänellä oli melkoisen huono muisti, ainakin nimien suhteen. Kasvot sentään muisti joten kuten. Mikähän sen aikaisemmin tavatun tytönkin nimi oli ollut? A... A-jotain.
"Niin tuota..." Aroi vastasi, tietäen kyllä selvästi että hänellä oli kysyttävää, mutta empien kuitenkin. Mitenhän sen nyt esittäisi mahdollisimman kohteliaasti? Tai no, ehkä oli vain parempi hoitaa asia pois alta. Mies vilkaisi moneen kertaan ympärilleen, kuin peläten jonkun, tarkemmin sanottuna yksisarvisen, pullahtavan esiin jostakin lattianraosta tai ihan vain ilmestyvän seinän läpi. "Niin siis... se yksisarvinen, Dallanko se oli? Eikö se olekin jotenkin... tuota... erityislaatuinen?" Mies koetti esittää, takellellen yrittäessään keksiä säntillisen tavan esittää asiansa. "Enhän minä mitenkään tarkoita että hullu tai... eikun siis... tuota noin... niin, ööh..." tämä koetti turhaan keksiä jotakin järkevää, onnistuen kuulostamaan lähinnä idiootilta. Lopulta, henkäisten syvään, mies totesi että olisi pakko vain sanoa sanottavansa suoraan: "Onko se siis varmasti aivan hyvä opettaja?" "Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa jotenkin loukkaavalta", lisättiin äkkiä perään.
|
|
|
Post by dallan on Apr 5, 2007 3:44:26 GMT 3
Nainen kokosi muutamia asiakirjoja pöydältä ja asetti ne siistiin pinoon, asetti ne alas ja asetti ne vielä uudestaan siististi. Aroin suorasanaisuus ihmetytti häntä hieman. Useimmat uusista oppilaista olivat kovin ujoja eivätkä uskaltaneet puhua tästä asiasta ääneen, vaikka heistä lähes jokainen kyllä ajatteli asiaa näin. Suurin osa vain piti ajatukset syvällä mielessään ja oli niistä hiljaa. Eläinkään kun ei ollut vaarallinen, mutta toinen ei tahtonut sitä näyttää, niin se asia saisi olla. Ei opintovastaava tahtonut loputtomiin asiasta udella ja tuskin noin pieni tosiaan olisi vaarallinen.
Ihminen naurahti hieman. "Älä suotta ole pahoillasi. Totta sinä puhut." Nainen itsekin vilkaisi hieman vainoharhaisesti ympärilleen. D'allanin pitäisi olla poissa. Hänen tapoihinsa ei kuulunut jäädä ovien taakse kuuntelemaan. Luultavasti yksisarvinen oli jo lähellä työhuonettaan miettien jotain kolmioihin liittyvää liki unohtaneena kaikki muut tämän päivän tapahtumat vähäksi aikaa. Niin vähän arkielämä jollekin saattoi merkitä. Se oli jotain, minkä läpi piti kulkea, mutta se saatettiin heittää pois tarpeen tullen aina, kun oli jotain sellaista mietittävää, millä oli todella merkitystä. Siihen kuvioon eivät mahtuneet vastuu ja muodollisuudet eivätkä edes muille valtavan hyödylliset tapoihin sitoutumiset. Piti vain elää niille kolmioille muista piittaamatta ja kiukutella siitä, kun muut tulivat tielle ja vaativat tekemään jotain muuta. Tavallaan se oli ihan ymmärrettävää, että eläin ei tahtonut tehdä muuta kuin sitä, mistä piti, mutta elämä ei ollut niin helppoa, että saisi aina vain elää mielensä mukaan. Oli pidettävä kiinni muustakin ja puhaltaa yhteen hiileen, sillä muuten mistään ei tulisi mitään.
"D'allan on vähän omalaatuinen välillä. täytyyhän teidän tietää. Hän on erittäin kohtelias ja jopa ystävällinen selvin päin, mutta sitten hänellä on tapana napsia piristeitä, jotka tekevät hänestä tuollaisen lapsellisen kiukuttelijan. Ne tehostavat hänen tutkimustyötään, mutta olennoille hänen ympärillään noista lehdistä on kovasti harmia. Kun ne sisältävät jotain, mikä tehostaa ajattelemista ja pitää vireystilaa yllä pitkään, mutta sitten hän ei saa mielestään töitään ja on kamalan kärsimätön kaiken muun suhteen ja pistää koko ajan vastaan jos hänen pitäisi tehdä jotain muuta." Ihminen pudisti hetken päätään. Miten hän kaipasikaan sitä kohteliasta ja ystävällistä D'allania, joka oli aluksi ollut täällä, mutta nykyään melkein aina yksisarvinen oli tuollainen itsekäs idiootti ja käsittämättömän rasittava, kun piti puhua työasioista. Eläin kun ei tehnyt mitään siihen normaaliin tapaan, että olisi saanut aikaiseksi jotain ylös kirjoitettavia asioita merkkinä aikaansaannoksistaan. Hän sai paljon aikaiseksi, se oli varmaa, mutta ei ikinä julkaissut itse mitään. Eläin jakoi vain tietonsa kollegoilleen ja he sitten julkaisivat ne omissa teoksissaan. Näin D'allanin ei itse tarvinnut kirjoittaa kirjaakaan noista aiheista. Se oli tavallaan hieno idea, mutta akatemiasysteemiä ei oltu suunniteltu tuollaista toimintaa huomioimaan. Palkkaa maksettiin aikaansaannoksista, mutta noita aikaansaannoksia oli vaikea mittareilla mitata. Ainoa mitä siitä jäi oli useat kiitokset ja suositukset yksisarvisen kollegoilta ja niitä kun oli aivan valtavasti, niin eläin kannatti pitää rahoissaan, ettei hän siirtyisi toisaalle töihin. Turhamainen uros tuli todella kalliiksi pitää täällä, mutta se kasvatti akatemian mainetta. Pakko kai sitä oli uroksen oikkuihin suostua. Hän nyt kuitenkin, suoraan sanottuna oli varsin pätevä omalla alallaan, vaikka ei ollut sitä sosiaalisessa toiminnassa. "Erityislaatuinen hän on myös. Lähes kaikki nerot ovat, sillä he vain ovat äärimmäisen päveviä jossain pienessä asiassa ja jo se on melkoisen erikoista. Hyvä opettaja hän ei tavallaan kai ole. Vaikea sanoa, kun en ole nähnyt häntä koskaan opettamassa, mutta luulisin, että hänen on vaikea ottaa huomioon, etteivät hänen oppilaansa vielä tunne alaa niin hyvin kuin hän itse tuntee. Mutta toisaalta jos jaksaa vuosia raataa ja lukea läpi ne alkeet, niin sitten hän muuttuu erinomaiseksi opettajaksi ihan vain sillä, ettei häneltä lopu asiat joita opettaa ennen kuin mennään siihen pisteeseen, mistä oppiminen on jo rahanarvoista, kun kukaan ei siitä vielä tiedä."
"Tulet oppimaan kuinka rasittava hän osaa olla. Sitä ei ikinä saa sanoa hänelle suoraan. Ei kannata edes vihjata häntä muuttumaan, sillä sitä hän ei niele. Toivottavasti kuitenkin saat tavata hänen mukavamman puolensakin silloin, kun hän on vapaalla eikä noiden aineiden alassa, jotka tekevät hänestä sosiaalisen riesan."
|
|
|
Post by submarine on Apr 5, 2007 14:35:31 GMT 3
Aroi kuunteli vaiti. Siis tuota... heidän opettajanaan oli aineita käyttävä ja omahyväinen yksisarvinen? Se kuulosti vähintäänkin järjettömältä, jos asian vain totesi nopeasti, mutta kaiketi se näytti niin olevan. Oli sentään helpotus, että nainen ei hermostunut tällaisesta hänelle tai hätistänyt pois. Se tästä vielä olisikin puuttunut. "Ahaa..." tämä sanoi, osaamatta todeta mitään muutakaan. Mitä järjellistä siihen edes saattoi sanoa? Että hän halusi toisen opettajan? Toisia ei edes tainnut olla - ja kukaties sellaisesta lentäisi heti ulos? "Niin tuota... mutta jos se... hän... ei kerran... siis tuota... niin siis, ei kykene opettamaan muuta, niin kai täällä on muitakin opettajia sitten?" Aroi kuitenkin kysyi. Pakko kai sen oli kerran olla niin, jos tämä D'allan itse ei voinut opettaa sitä. Vaikka ei hän nyt muita opettajia ollutkaan nähnyt, niin täytyihän niitä silti olla.
Hetkistä myöhemmin näytti siltä, että laatikkoeläjä alkoi lopultakin saada tarpeeksi vankeudestaan. Aroi näytti hieman järkyttyneeltä ja erittäin vaivaantuneelta joutuessaan pitelemään sitä molemmin käsin kiinni, ettei se olisi tipahtanut. Nyt se koetti ilmeisesti rikkoa sen ryntäilemällä päin... ja kohta se alkaisi sitten nakertaa, hän tiesi sen kokemuksesta. Tämä ei todellakaan tuntunut menevän hyvin. Hän aikoi kyllä päästää sen heti jaloittelemaan, kun vain kukaan ei olisi katsomassa. Eikä tämä todellakaan tehnyt hyvää hänen antamalleen kyseenalaiselle kuvalle siitä... "Niin, se taitaa haluta hieman jaloitella", hän saattoi vain hämillään selitellä. Enää ei naputtelu vaikuttanut mitään mihinkään. Loppuun hän koetti laittaa pienen viattoman hymyn, joka korkeintaan pahensi tilannetta.
|
|
|
Post by dallan on Apr 9, 2007 3:08:05 GMT 3
Huolestuttavia askeleita käytävästä. Nainen oli hetken hiljaa miettien, että tulisiko hän jo nyt? Hänestä ei koskaan tiennyt, sillä joskus hän kopisteli niin, että kaikki varmasti kuulisivat ja huomaisivat hänet, mutta joskus hän liikkui hiipien kuin saalistava yön peto päästämättä ääntäkään askelillaan. Ovi ei ainakaan auennut. Joku tuntui jatkavan matkaansa pidemmälle ja kävellä ohi. Sitä saattoi huokaista helpotuksesta vielä.
Sai huokausta oikein syvään, mutta samalla pitää mielessä, että aikaa ei ollut loputtomiin. D'allan tulisi ennemmin tai myöhemmin ja vaikka häntä olikin tavallaan älytöntä pelätä, niin kaikista asioista ei vain voinut puhua hänen läsnäollessa. Siksi kai hän tahtoikin olla läsnä. Mitä muuta se voisi olla? Jos hän tahtoisi vain odottaa, että kaikki saataisiin valmiiksi ja sen jälkeen vielä vaihtaa pari sanaa tulevan oppilaansa kanssa, niin varmasti hän odottaisi mielummin kotoisassa työhuoneessaan kuin tämän kylmemmän huoneen epämukavassa nurkassa. Varmasti hänellä piti olla jokin syy olla läsnä. Ehkä se oli tämä tahto pitää muut hiljaa tietyistä asioista, mutta miksi hän sitten olisi lähtenyt pois? Tuskin hän mitään niin tärkeää oli unohtanut, ettei olisi voinut hakea sitä vaikka vähän myöhemmin. Ehkä hän tahtoi tietää, että mitä täällä puhuttiin, mutta asian tietäminen ei ollut niin tärkeää, etteikö hän olisi voinut lähteäkin. Mutta miksi? Ei hän aiemmin ollut perehtynyt yhtään koko laitoksen tapoihin opettaa oppilaitaan, vaikka oli käsketty ja hän harvoin tuli katumapäälle tällaisissa asioissa. Nainen ei vain keksinyt, että mitä tuon sarvekkaan päässä taas liittyi. Sen täytyi olla jotain ovelaa, mutta tämän ongelman ratkaisemiseen ei nyt ollut aikaa. Päähänkin alkoi koskea. Jestas. Ohimolle sattui. Nainen painoi kättään hieman otsalleen. Lämmin se ei ollut, mutta oliko hän silti tulossa sairaaksi? Toivottavasti ei. Olisi niin paljon töitä tekemättä. Vielä pitäisi tavata kaikki oppilaat ja sen jälkeen pitäisi valmistella alkemian seminaaria luonnonmukaisten aineiden yhteisistä piirteistä ei-luonnonmukaisiin verrattuna. On siinäkin aihe. Joku erottelu. Mitä sillä tehtiin? Olisi parasta olla tärkeä erottelu, kun joukko väkeä tuli sitä asiaa tänne saakka pohtimaan. onneksi he sentään maksoivat itse majoituksensa ja osallistumismaksun, ettei akatemialle tullut moisesta kuluja. Sellaiseen ei vain olisi varaa.
Takaisin asiaan varmaan, että joskus senkin saisi hoidettua loppuun. Ei tässä mitään, nainen olisi puhunut tämän innokaan ja terveen uteliaan ja suorasanaisen oppilaan kanssa vaikka loppupäivän, mutta sille ei tainnut olla nyt aikaa. Oli vain niin vapauttavaa päästä puhumaan suoraan asioista eikä kätkeä kaikkea valheellisten kohteliaisuuksien taakse. "Opettajia on monia, eri aloilla eri olentoja ja vielä useita jokaista alaa kohti. D'allan vain on vastuussa opintojenne sujuvuudesta ja siitä tiiviimpi yhteytenne juuri häneen."
Mutta sitten samassa D'allan asteli jo sisään ihan varoittamatta itsestään mitenkään. Nainen mietti, että mitä oli äsken sanonut. Ei mitään vaarallista ja hyvä niin. Yksisarvisella oli mukanaan yhä ne helisevät ja kimaltelevat kivensä, mutta oli hän mustan samettipussinkin ottanut mukaan. Pussi oli vanha ja kulunut, mutta palveli yhä tarkoitustaan. Se oli sidottu saman värisellä paksulla pehmeällä nauhalla eläimen vatsan ympäri. "Oletteko jo valmiita?", yksisarvinen kysyi, mutta sai vastauksekseen opintovastaavaltaa, että "päästä se vain vapaaksi, en usko olevani allerginen sille." Mitä sekin sitten mahtoi tarkoittaa? Tuskin sanoja oli hänelle osoitettu. Ei kai sentään?
|
|
|
Post by submarine on Apr 9, 2007 12:21:35 GMT 3
Pidellessään tempoilevaa laatikkoa Aroi ei oikein voinut keskittyä mihinkään muuhunkaan. Hän oli jo itsekin harkitsemassa laatikon avaamista ja sen vapauttamista, mutta ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä, ei täällä. Se tosin johti vain siihen, että mies koetti lamaantuneesti pidella laatikkoa paikoillaan, edistämättä tilannetta mitenkään. Mutta kun yksisarvinen tuli sisään, Aroille iski pienoinen paniikki. Tämä vilkaisi muutaman kerran laatikkoa, D'allania ja opinto-ohjaajaa, ja jäi siltikin paikoilleen. Mitä tässä oikein edes saattoi tehdä?
Tilanne oli tosiaan huono hänelle itselleen. Loppujen lopuksihan se todella oli harmittomampi, kuin koira, mutta jo sen ulkonäkö sai monilla aikaan melkoisia reaktioita, tosin aivan järkevistä syistä. Jos se ei pian pääsisi vapaaksi, se tulisi joka tapauksessa ulos vaikka laatikon läpi, mutta jos se tulisi nähdyksi, voisi hän vaikka lentää ulos. Todellakin, mitä tässä nyt piti tehdä? Ehkä naiselle yksin hän olisikin voinut jopa näyttää sen, mutta kun yksisarvinen oli tullut paikalle... Tilanteesta oli tullut jotenkin painajaismainen hyvin pienellä yrittämisellä. Hetken mies harkitsi rynnätä ulos, mutta ei todellakaan uskonut, että se tekisi hyvää millekään.
"Minä... minun pitäisi ehkä alkaa lähteä", Aroi puuskutti pidellessään laatikkoa, jonka kulma onnistui nirhaisemaan häntä käteen tempoessaan. Mies irvisti hieman, mutta ei kuitenkaan suostunut päästämään irti. "Niin tuota... tämä nyt on hieman... se taitaa tarvita vain raikasta ilmaa. Mutta minä... tuota... minä kyllä luen tämän", hän lisäsi kiilaten laatikon kainaloonsa ja tarttuen vapaaksi jääneellä kädellä paperiin - mutta joutui päästämään siitä heti irti, sen poikahtaessan erityisen lujaa. Mutta siltikin, selvän hädän edessä, hän ei kuitenkaan vielä noussut. Siihenkin pitäisi kai saada lupa...
|
|
|
Post by submarine on Apr 18, 2007 21:34:42 GMT 3
((Logia chatissa pelatusta osuudesta.))
Dallan[7:24:39 PM]: Kaikilla meillä oli pienet salaisuutemme, joista tahdoimme pitää kiinni, vaikka se olisi riski menettää jotain muuta. Tuossa laatikossa oli ilmesesti jotain elävää ja jotain, mitä ei tahdottu näyttää. D'allanille asian kanssa oli aivan sama. Hänen puolestaan kukin sai pitää salaisuutensa ja hän ei ainakaan lähtisi tonkimaan niitä alueita, joille toiset eivät tahtoneet muita päästää. Sitäpaitsi oli muiden kuin D'allanin työ vastata turvallisuudesta ja kun hän oli jo ollut tuon opintoneuvojan puheilla ja mitä luultavammin he olivat keskustelleet myös tuosta olennosta tuolla laatikossa, niin olisi epäluottamuksellista opintoneuvojaa kohtaan nyt lähteä puuttumaan asiaan, vaikka D'allanilla olisikin ollut siihen hierarkian termein oikeudet, sillä hän nautti täällä korkeampaa palkkaa, joka taas oli seurausta työtehtävien vaatimustason korkeammasta asteesta. >
Dallan[7:24:44 PM]: "Olette toki vapaa poistumaan, mutta ehkä silti arvostatte saada tietää, että minulla olisi vielä muutama asia mielessäni, joista tahtoisin keskustella kanssasi kahden vaikka tässä huoneessa." Uros katsahti opintoneuvojaan ja se sai toimia merkkinä, että toista pyydettiin poistumaan. "Minä lähdenkin sitten sitä seminaaria valmistelemaan.", nainen totesi kuin käskettynä ilmaisten vielä jonkin asian ääneti yksisarviselle. Huulilta sen saattoi lukea jos oli nopea ja katsoi oikealla hetkellä oikeaan paikkaan. >
Dallan[7:24:54 PM]: Opintoneuvoja esittikin sitten hieman sitä sovellettua taikuutta ja otti ja katosi ilmaan ilmeisesti siirtyen tuolla tavalla paikasta toiseen. "Jos vaikka pidämme tauon tässä välissä ja näemme sitten täällä tai aivan miten te haluatte." D'allan sanoi naisen lähdettyä.*
Submarine[7:29:02 PM]: "Selvä, tuota, niin, tehdään se", Aroi puuskutti tempovan laatikon kanssa, harkiten jo, pitäisikö laatikon päälle istua, jotta se pysyisi edes suhteellisen paikoillaan. Tilanne alkoi olla sen verran kiperä, että miehen mielessä todella kävi vain rynnätä ulos, sillä laatikko nyt oli vain puuta, ja se tempoi sisällä. Silläpä toisen ehdotus taukoon olikin todella helpottava. Tämä koetti kopauttaa muutaman kerran terävästi laatikkoa, täysin turhaan, ja kohotti sitten kärsivänä katseensa yksisarviseen. "Tuota... minä... minä tulen kohta takaisin", Aroi puuskutti ja nousi ylös, puristaen laatikkoa molemmin käsin itseään vasten. "Menee aivan hetki", hän vielä selitti perään rynnätessään ovea kohti. Tämä oli järisyttävän suuri helpotus, mutta nyt oli kuitenkin vielä keksittävä, minne tämän lootan oikein tunkisi. Jostain voisi löytyä jokin soppi... Kiireisenä mies katosi hetkeksi jonnekin, jättäen toisen vähäksi aikaa yksin.
Dallan[8:00:06 PM]: D'allan mietti, että asettuisi vatsalleen odottelemaan, sillä jalkojen päällä oli rasittavampaa odotella kuin siinä toisessa asennossa. Kiusauksesta huolimatta eläin ei päättänyt niin tehdä, sillä se vaikutti epäkohteliaalta. Hän voisi omistaa tämän ajan vaikka ajattelemiselle. Kerrankin, kun oli aikaa ja sitä oli vielä samaan aikaan töissä tämän opettamisprojektin kanssa, niin sitä voisi vaikka miettiä tätä kaikkea koulutusta. D'allan saisi tästä vastuulleen useamman olennon. Ei hän tosin tiennyt tarkalleen, että kuinka monta. Luultavasti heistä yksikään ei olisi kiinnostunut lukuopista. Se olisi siinä sitten. Maailma saisi lisää enemmän tai vähemmän lahjakkaita alansa osaajia, mutta D'allanilla ei olisi sen kanssa osaa eikä arpaa. Hän vain maksaisi koko lystin ja oli sekin arvokasta, ainakin rahallisesti arvokasta, mutta ei se silti tuntunut samalta. Se oli niin haikeaa, että kukaan ei välittänyt. Ihmiset vain katsoivat kummaksuen ja pitivät omaa alaa hölmönä. Sitten sitä koristeli itsensä vallan ja kauneuden symboleilla näyttääkseen olevansa mahtava, viisas ja tärkeä. Tosin pääasiallinen syy niiden pitämiseen D'allanilla oli, että hän piti niistä. Yksisarvinen rakasti kaunista ja kimaltavaa, joten miksi sitä ei varallisuudellaan tukisi paikallista käsityötä ja syöttäisi tunteilleen jotain niitä riehaannuttavaa. Korutkin olivat taitavasti tehtynä keino olla murehtimatta. Sitä täytti vain katseensa maallisella kimalluksella ja antoi silmän levätä ja virtauttaa autuutta sisimpään. Kauniit asiat eivät olleet murheiden ja huolten maailmasta. Kauniit asiat olivat ilon kotimaata, jonne suurilla saavutuksillakin sai pääsylippuja. Korujen helinä muistutti noista kauniista asioisa ja välillä antoi keskeytyksen murehtivalle mielelle kauniilla sävelmällään kuin aamun linnut luonnon raakuudesta, kun herättivät. Se tosin oli jo toinen juttu. >
Dallan[8:00:11 PM]: D'allanilla olisi kyllä niin ollut käyttöä työparille. Hänen kanssaan olisi voinut jakaa murheet ja ongelmat ja tutkimustyökin olisi edennyt nopeammin, mitä se nyt eteni. Nykypäivä oli lahjattomuuden aikaa. Ei sitä työllä yksin paikattu, kun suuri osa tutkijoista ei vain kyennyt ymmärtämään tarpeeksi. D'allanilla oli kilpailukin mielellä, johon voisi oppilaansa lähettää ja unelma siitä, että hän palaisi takaisin liki maksimipisteillä ykköskategorian palkinto mukanaan. Se toisi koululle mainetta ja antaisi oppilaalle huippulupauksen leiman. Se taas toisi paljon rahaa ja raha uusia kirjoja, uusia avustajia ja mikä tärkeintä, tämä oppilas otettaisiin tiedeyhteisössä vakavammin kuin opettajansa koskaan tultaisiin ottamaan. Kilpailu vain vaatisi neljäntoista aihealueen paahtamista läpi ja paahtamista läpi niin, että oppilaat hallitsisivat ne erinomaisesti. Ehkä erinomaisestikin oli liian lievä sana, sillä siinä kisassa parhaat ottivat mittaa toisistaan. Neljätoista osa-aluetta taas. Kuka jaksaisi edes geometriaa läpi? Sen vielä pitäisi olla käytännönläheinen aloitus toisin kuin vaikka kombinatoriikka tai algebra oli. Ei algebralla ainakaan voinut aloittaa, sillä muuten kaikki masentuisivat ja lopettaisivat välittömästi. Kolmiot voisivat hiukan edes huijata oppilaita kiinnostumaan, kun kolmio oli jotain muuta kuin kuntalaajennus oli. Kuntalaajennusta ei voinut piirtää. Lukuteoriaakin yksisarvinen oli miettinyt, mutta mitä kukaan normeista tai alkulukusarjoista ymmärtäisi tai piittaisi?*
Submarine[8:04:54 PM]: Kesti hetki niin, että mitään ei tapahtunut. Oli hiljaista, rauhallista. Ehkäpä joku olisi saattanut alkaa ajattelemaan, että mies oli päättänyt kokonaan lähteä, paeta paikasta ja mennä jonnekin muualle. Mutta vihdoinkin, reilusti yli vartin kuluttua, Aroi sitten saapui takaisin. Varovasti mies raotti ovea ja väänsi sen sitten auki. Yksisarvinen näytti vieläkin olevan paikalla. Levänneeltä mies ei näyttänyt, mutta laatikkoa tällä ei sentään ollut mukaanaan. Sille oli tosiaan löytynyt paikka, vaikkei mies ollutkaan aivan varma sen laadusta. Toivottavasti kukaan ei löytäisi sitä, sillä siitähän vasta häly nousisi, niin suuri ettei hän viitsinyt edes ajatella sitä. Saisi vain pysyä turvassa... "Niin, oliko teillä vielä jotain sanottavaa?" tämä kysyi suljettuaan oven perässään.
Dallan[8:29:46 PM]: Kyllä sen täytyi olla geometriaa, millä aloitettiin. Jostain oli pakko aloittaa ja geometriasta D'allan osaisi edes joistain asioista selittämään, että mihin niitä tarvittiin käytännössä. Tosin hänen teki voimakkaasti mieli erikseen kieltää miettimästä liikaa, että tarvittiinko näitä asioita käytännössä. Ne olivat tärkeitä asioita teorian rakentamisessa ja jos teorian rakentamista ei pitänyt minkään arvoisena, niin voisiko D'allan vain vastata siihen, ettei pitänyt tuota mielipidettä minkään positiivisen arvoisena, pikemmin haitallisena. Kysymys ei ollut ihan helppo, mutta vastaus siihen ei auttanut tämän teorian rakentamisessa. Jonkin toisen ehkä, kun hankalille asioille tyypillisesti tarvittiin teorioita rinnalle, sillä mistä muusta sitä olisi pitänyt oletuksia esittää kuin asioista, joihin liittyi jotain olettamisen arvoista, kun oletuksista saatettiin saavuttaa jotain. Tuotakaan ajatusta ei nyt pitänyt ymmärtää siten, että saavuttaminen olisi ollut jotain maallista kuten pellon rakentamiseen ja ruokaan liittyvää. Ei se sitä. D'allan vain voisi vaikka loppuelämänsä tehdä oletuksia, että x = x ja y = y ja xy = xy ja niin edelleen saamatta ikinä identiteetin toimintaa koskevista oletuksistaan oikein mitään rakentavaa aikaan. Piti olettaa, että µ = µ, missä µ voi olla vaikka mitä tietenkin nyt täsmällisemmin, sillä ei kannattaisi menettää täsmällisyyttä vielä tässä, vaikka jossain sen ehkä väistämättä menettikin. Vai menettikö? Ehkä se oli vain harhaa ja metodien vajausta. Jos siihen joku vastaisi, niin siitä yksisarvinen antaisi vaikka koko omaisuutensa palkkioksi. Se kysymys oli niin valtava ja vielä valtavan paljon tärkeämpi. Sellaisen kysyminenkin sai aikaan sellaisia tunnekouhuja, ettei asiaa edes pystynyt ajattelemaan järkevästi. Sitä vain ajatteli kysymystä uudelleen ja uudelleen valtavan energisenä etenemättä päättelyissään yhtään minnekään tuosta kysymyksestä pidemmälle. >
Dallan[8:29:51 PM]: Ohoh, joku tuli sisään. "Tiedättekö, mielessäni kävi juuri, että..." Uros sulki suunsa kesken lauseen. Hän oli puhunut pelottavan yli-innokaalla ja jopa hieman agresiivisella äänellä. "Anteeksi", D'allan jatkoi hetken päästä. "Olkaa hyvä vain ja istukaa. Keskustellaan rahasta ja opinnoista hetken päästä." D'allanin pitäisi nyt vuorostaan saada vetää hetki henkeä. Päässä suhisi niin, ettei ajatteleminen kulkenut. Sama mörkö vain koko ajan kummitteli päässä. Se oli muuttuvainen ja nyt se vaati yksisarvista vastaamaan siihen, että miten selvittää, että onko tehtävä täsmällisesti ratkeava. Miten selvität, että tehtävä on ratkeava? Miten ihmeessä se onnistuisi? Ratkeavuus. Miten sitä tutki? Miten ratkeavuutta pitäisi lähestyä? Mielivaltaisen kielen ilmaisut muodostivat numeroituvan äärettömän joukon. Vai muodostivatko? Piti tarkistaa. Liittyikö asia edes mitenkään koko kysymykseen? Ei D'allan sitäkään tiennyt. Se vain oli tullut mieleen, kun jotain oli pitänyt tulla mieleen. Se oli ihan satunnainen ajatus. >
Dallan[8:29:56 PM]: Valkoinen ravisteli päätään ja mietti kuumeisesti jotain. Eläin oli sanonut puhuvansa rahasta, mutta ei hiiskahtanutkaan koko aiheesta. Yksisarvinen oli eksynyt jonnekin ajatuskiemuroiden sokkeloihin ja ei löytänyt sieltä enää ulos. Kyllä millä tahansa aakkostolla kieli oli numeroituvasti ääretön. Ainakin joillain lisäoletuksilla, mutta ehkä tämä asia nyt auttaisi jotain.*
Submarine[8:33:08 PM]: Aroi pohti toista tutkaillessaan, miten paljon perää naisen puheissa olikaan ollut. Ja myös, että miten herkkä tämä sitten olin. Häntä ei todellakaan haluttanut kokeilla kepillä jäätä, sillä eläin nyt vaikutti hieman... no, olevan hieman sekaisin. Mies totteli ilman suurempia vastauksia ja istuutuikin kiltisti alas. Hetken tämä odotti yksisarvisen alkavan puhua, mutta moista ei sitten tapahtunutkaan. Oikeastaan, mitään ei tapahtunut. Se vain... pohti jotakin. Hetken odottelun jälkeen Aroi alkoi miettiä, olisiko pitänyt kiinnittää tämän huomiota, mutta ei ollut varma, uskalsiko. Jos se vaikka hermostuisi siitä? Niinpä mies jäi kiltisti odottamaan pöydän ääreen, vaikka joutuikin samalla pohtimaan, oliko laatikko vielä paikoillaan. Mieli olisi tehnyt hoitaa tämä mahdollisimman nopeasti pois alta, mutta uskallus ei riittänyt. Sen sijaan koetettiinkin olla mahdollisimman hiljaa.
Dallan[9:06:20 PM]: ´Mihin minä jäin?´ D'allan pari minuuttia mietittyään totesi mielessään. Hän pysähtyi kuin olisi törmännyt tuohon kysymykseen. "Mihin minä jäin?" yksisarvinen kysyi jopa ääneen. Se oli jotenkin liittynyt siihen, että voiko kielen K ilmaisuille tehdä kuntalaajennoksen, jolloin niille olisi voinut tehdä muuten laittomia operaatioita. Eläin puri huultaan niin, että sattui. Miksi hän ei osannut tarkistaa tällaista yksinkertaista kysymystä mielessään? Ei kun hetkinen, ei täällä saisi sotkea paikkoja. Tämähän oli toisen huone ja niin, täällä oli muitakin. Miten D'allan oli unohtanut? Sen täytyi olla kamalan epäkohteliasta. Miten yksisarvinen nyt ikinä pyytäisi anteeksi? Tilanne nolotti häntä aivan hirveästi, niin paljon, ettei uros olisi halunnut oikein sanoa yhtään mitään. Hän olisi vain tahtonut kadota paikalta ja tehdä tehty tekemättömäksi tai ainakin saada kaikki unohtamaan sen. >
Dallan[9:06:30 PM]: "Anteeksi", eläin kuitenkin katsoi parhaaksi selitellä temppuaan. "Unohduin miettimään." Yksisarvinen oli hetken hiljaa. Hän katsoi, että miten mies reagoisi tähän ennen kuin jatkoi. "Teille varmaan kerrottinkin jo, että maksan opintonne ja turvaan toimeentulonne täällä. Mietin vain sitä jos tietäisitte jo, että mitä asuminen ja eläminen tulee suunnilleen maksamaan, että voisin antaa teille jotain mukaan." "Sitten ennen kuin unohdan, ottakaa tämä purkki." Hetkeen missään ei näkynyt purkkeja kunnes valkoinen lennätti mukaan ottamastaan ja vaatteeseensa ripustamasta pienehkön lasipurkin ilmaan ja lennätti sitä aluksi nopeasti kunnes hidasti, että mies saisi purkin vaivatta kiinni. ´Mihin sitä käsiä tarvitsee?´ yksisarvinen melkein sanoi. Ehkä tämä ei ollut oikea paikka huumorille. Joku voisi sitä paitsi loukkaantua. Jotkut olivat kateellisia siitä, että toinen sai olla yksisarvinen ja itse ei sitä ollut. D'allan olisi kyllä mielellään vaihtanut, mutta ei sellainen tainnut olla mahdollista. Tosin se kaveri varmaan tahtoisi aika nopeasti vaihtaa takaisin. Luulisi, että kolmen tuhannen vuoden päästä vähintään alkaisi kyllästyttämään samat maisemat. Toteaisi kai viimein, että hyvä ihme, tätähän on vielä äärettömästi näitä tylsiä kolmiatuhansia jäljellä. Tulisi kuolevaisuutta ikävä ja lopulta sitä sekoaisi niin, että ryhtyisi matemaatikoksi. Öhöm... >
Dallan[9:06:44 PM]: Siitä purkista... Purkissa oli mystisiä lehtiä silputtuna. Ne eivät olleet mitään yleistä kasvia ja olisivat haisseet valtavan voimakkailta jos purkki ei olisi ollut kiinni. "Ota se ja tule pyytämään lisää, kun ne ovat loppu. Tarvitset niitä vielä, kun huomaat, että päivässäsi ei riitä tunteja." Nuo lehdet veivät unentunnetta pois ja antoivat energiaa jatkaa. Paikallinen puutarhuri viljeli niitä ja homma oli kuulema kannattavaa jo sen takia, että nelijalkainen eläin nyt kumminkin painoi sen verran, että joutui popsimaan aika määrän lehtiä, vaikka isosta eläimestä ei ollutkaan kyse.* Submarine[9:10:40 PM]: "No, eihän tuo nyt mitään..." Aroi mumisi epäselvästi, koettaen kuulostaa mahdollisimman ymmärtäväiseltä. Vaikka todellisuudessa mies miettikin, että mitä voisi sanoa hermostuttamatta eläintä. Tähän mennessä hän ei ollut varma, kuuluiko siihen listaan paljoakaan, eikä tämän ailahteleva käytös ainakaan muuttanut asiaa. Aluksi mies harkitsi vastata, että omasi itsekin rahaa, mutta päätti olla sanomatta mitään. "Kiitos" oli ainoa, joka tämän huulilta tuli. Ja sitten aivan odottamatta yksisarvinen lennätti hänelle jotain purkkia... Äärimmäisen varautuneesti mies otti sen vastaan, kuin olisi pelännyt sen suunnilleen räjähtävän. Mitä siinä oikein oli? Aroi epäili, että ei olisi pelkoa niiden loppumisesta, jos niihin ei koskisi. Ja se olisikin varmasti melko viisas päätös. "Tuota... kiitos tästäkin", mies vain myötäili varovasti, työntäen purkin mukakohteliaana omiin korjuihiinsa.
Dallan[9:27:58 PM]: Mies ei nyt ollut vastannut mitään D'allanin kysymykseen, että kuinka paljon hän tarvitsisi rahaa. Muutenkin hän vaikutti jotenkin... säikähtäneeltä? Ehkä hän vielä pelkäsi D'allania? Miksi yksisarvinen ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin? Koska hän ei ollut kahteen kuukauteen kuin maannut työhuoneessaan käyden vain kauneuskoidoissa, lehtikaupassa ja kerran ostamassa yhden jalokiven sillä aikaa? Se tuntui luontevalta selitykseltä. Vaikea sitä oli osata lukea toisten tunteita ja ennustaa heidän reaktioitaan, kun vietti aikaansa toisten keskuudessa todella vähän. ´Tuota´, D'allan melkein aloitti, mutta tukki sitten turpansa ja päätti miettiä ensin, että mitä puhuisi. Hänen pitäisi vielä opettaa näitä oppilaita. Ehkä kyse oli vain ensireaktiosta ja ongelma väistyisi sitten myöhemmin. Oli D'allania itseäänkin joskus pelottanut vieraat olennot ja paikat. Hän oli ollut paljon mielummin yksin ja seonnut aina sanoissaan, kun oli joutunut viettämään aikaansa jonkun toisen kanssa. >
Dallan[9:28:03 PM]: ´Tuota´ sana sai nyt toimia vain kysymyksenä hänelle itselleen. Miksi hän ei ollut antanut vain opintoneuvoja hoitaa koko tätä juttua? Hän osasi paljon paremmin viettää aikaa muiden kanssa ja sai aikaiseksi tärkeitä asioita. D'allan vain sai oppilaansa pelkäämään itseään ja pahensi asioita. Tilanne pitäisi nyt korjata tai koko oppilas-opettaja suhteelle saisi sanoa hei hei, mutta miten ihmeessä? D'allania alkoi hermostuttamaan tällainen ajattelu ja hän alkoi kävelemään ympäri huonetta. Sekin taas hermostuttaisi tuota miestä lisää. Hän ehkä luulisi, että yksisarvinen on seonnut uudestaan. Ehkä hänellä kävisi mielessä yrittää vaivihkaan pois paikalta, että pääsisi koko rasittavasta tilanteesta. Se pitäisi nyt estää sillä, että tilanne muuttuisi vähemmän rasittavaksi. "Niin, minä olen D'allan", yksisarvinen aloitti asioiden korjaamisen. "Anteeksi, että menin vähän asioiden edelle. Tämä kaikki on minulle kovin uutta, kun olen ennen tehnyt vain tutkimustyötä. Ehkä meidän olisi hyvä tutustua vähän. Selitän sen jälkeen sinulle vähän oman alani opetustarjonnasta jos se vaikka sattuisi kiinnostamaan sinua, mutta jos sitä ennen kertoisit itsestäsi jotain."*
Submarine[6:05:19 PM]: "Ahaa, juu, eihän se mitään..." Aroi mutisi epäselvästi. Miestä tällainen äkillinen käytöksenmuutos ei ainakaan rauhoittanut hiukkaakkaan, ehkäpä jopa hieman lisäsi rauhattomuutta. Mutta nyt ainakin eläin tuntui olevan halukas puhumaan. Piti vain varoa sanojaan, ettei livauttaisi mitään typerää. "No tuota, minä olen Aroi Senniläinen. Lähetettiin tänne opiskelemaan", tämä selitti hieman takeltelevasti. "Ja tuota... no, ei minulla ole juurikaan ennakko-odotuksia tästä." Sanat oltiin valittu melkoisella huolella. Eihän vain joukossa ollut mitään typerää? Ei, hän oli vain kertonut itsestään, se oli ollut aivan turvallista. Kyseessä oli ollut pelkkä lyhyt virkelauma. Kuitenkin mies vaihtoi polvea toisen päälle huomaamattaan sitä, eleenä hermostuksestaan.
Dallan[6:29:55 PM]: Ainakin D'allan oli saanut toisen vastaamaan jotain muuta kuin kiitoksia. Se oli jo edistystä. "Opinnoistanne tahtoisin kysyä, että osaatteko jo tässä vaiheessa sanoa, että mitä tahdotte niiltä. Useimmat tahtovat ihan vain rahaa ja tulevan työpaikan, mutta kaikki eivät, joten siitä tämä kysymys. Sinällään se on tärkeää, että tiedän, mihin suuntaan teitä valmentaa." Eläin oli siirtynyt puhumaan asioista. Ei muusta nyt tuntunut mitään tulevan, niin ei hän jaksanut edes yrittää. Aroissa vika ei ollut vaan yksisarvisessa itsessään ja uros ei enää jaksanut yrittää. Hän nyt hoitaisi ne asiat, joista tiesi edes vähän. Mies oli siis lähetetty tänne opiskelemaan ja hänellä ei ollut juurikaan ennakko-odotuksia. Ehkä koulu tulisi siis olemaan hänelle pakkopullaa jos joku toinen kerran oli päättänyt hänen opinnoistaan? "Nimittäin voin kouluttaa teille mahdollisuuden huipulle, mutta se ei ole turvallinen eikä helppo tie ja ei kaikkien kohdalla vie yhtään minnekään. Sitä päätöstä ei tarvitse vielä tehdä, että haluaako sitä, mutta mitä nopeammin sen tekee, niin sitä paremmat mahdollisuudet itsellään vielä on jos vastaus on myönteinen."*
Submarine[6:34:06 PM]: Aroi mietti hetken, mitä vastaisi. Ehkäpä hänellä tosiaan olikin odotuksia, kuten vaikka paeta ja piiloutua uuden henkilöllisyyden turvin tämän jälkeen, mutta tuskinpa sellaista voisi sanoa noin vain. Eikähän hän edes ollut varma, aikoiko todella tehdä mitään sellaista. Jos hänet saataisiin kiinni siitä, seuraukset olisivat vakavat. Asiaa täytyisi arvioida tarkkaan, mutta ei nyt. "No tuota... minä en oikeastaan kaavaile minkäänlaista huippupaikkaa", mies vastasi vieläkin hieman arkaillen. "Enemmänkin vain jotakin, josta saa elantoa, ei mitään huomattavaa." Viimeisin kohta oli Aroin itsensä mielestä melko tärkeä, aikoipa tehdä mitä tahansa. Turha huomion herättäminen oli aina huono juttu, niin hänen tehtävänsä suhteen kuin kaiken muunkin. "Niin ja rahasta... siis, minulla kyllä on itsellänikin rahaa..." mies selitti varovasti, tarkkaillen toisen reaktiota, jättäen sanansa roikkumaan ilmaan. Se voisi ollakin todella paha juttu, jos yksisarvinen luulisi, että tämän rahat olisivat jotenkin epäkelpoja hänelle...
Dallan[6:50:43 PM]: Pahus sentään. Tämä olisi sitten jälleen yksi menetetty oppilas. Se oli liian luonnollista, että olento tahtoi itselleen jotain, mistä saisi elantoa, mutta ei sitten sen kummempaa. Turha sitä sitten olisi yrittää mitään vaikeampaa. Pitäisi löytyä valtavasti motivaatioa itsestään käsin, että olisi edes pientä toivoa kaiken sen suhteen, mistä yksisarvinen oli hivenen jaksanut unelmoida näiden oppilaidensa kanssa. Tämä oli tehokas palautus maan pinnalle. Piti niellä se, vaikka se harmitti käsittämättömän paljon eikä näyttää vilaustakaan pettymyksestään. Pitäisi vain leikkiä teatteria kuin molemmat vaihtoehdot olisivat olleet yksisarviselle aivan yhtä mieluisia ja mitään pahaa ei olisi päässyt tapahtumaan. Sitten piti vielä välttää näyttävänsä näyttelevältä. Yksisarvinen ei tosin näyttänyt yhtään teennäiseltä juuri nyt, sillä se taas mietti jotain. Tällä kertaa se jokin oli, että miten sitä pitäisi nyt käyttäytyä ja eläin ei samalla hoksannut arvioida, että oli itse osa sitä, miten käyttäytyi ja tuo koko arviointikin oli samaan aikaan käyttäytymistä. Hänen onnekseen kaikki kuitenkin vaikutti ulkoa käsin aivan normaalilta, sillä tässä ei ollut mitään uutta siihen, mitä oltiin aikaisemmin nähty. Voisiko niistä Aroin lähettäjistä kysyä? Se olisi varmaan aivan liian henkilökohtaista, sillä mies näytti sen verran aralta, ettei välttämättä uskaltaisi olla kertomatta sellaisia asioita, joita ei olisi halunnut kertoa tilanteessa, jossa ei olisi tarvinnut samalla tavalla pelätä kertomatta jättämisen riskejä. Eläin olisi siis siitä aivan hiljaa ja nieli senkin, ettei varmaan koskaan tulisi kuulemaan näistä asiaan liittyvistä tapahtumista. Maailma nyt oli täynnä kysymyksiä, joihin ei ikinä saanut vastausta ja ei tämän piirteen murehtimiseen kannattanut energiaa käyttää liikaa pois siitä, että olisi samalla energialla voinut aivan hyvin etsiä vastauksia sellaisiin asioihin, joissa näytti olevan mahdollista, että vastausten saaminen on mahdollista. Toisin sanoen siis voisi olla niin, että niistä voisi joskus tietää sen oikean vastauksen, mutta ei välttämättä ollut. Vai tarkoittiko se samaa? Aivan sama. Ei tällaista nyt ainakaan kannattanut miettiä. Se kysymys saisi jäädä vastauksetta ja rauhaan. "Pyytäkää vain sen verran, mitä tarvitsette. Alakerran vastaanottoon voi jättää sanan asiasta, niin hän toimittaa sen minulle. Ei tarvitse selitellä mitään. Sanotte vain summan. En minä käyttökohteita utele. Soveltavat alamme varmaan sopivat teille, sillä ne ovat parhaiten työllistäviä ja karsinta siellä ei ole kovin kovaa. Jokainen motivoitunut opiskelija on kyllä melkein varmasti joskus jossain työssä."*
Submarine[6:56:02 PM]: Hetken Aroi joutui odottelemaan, kun eläin näytti taas syventyneen johonkin. Siinä ehti itsekin pohtia hieman asioita, kuten sitä, oliko laatikko vielä turvassa. Tai hällä väliä laatikosta, senhän hän oli vain poiminut mukaansa. Mutta sisältö häntä huoletti. Tuskin sille mitään tapahtuisi, mutta harmia siitä varmasti aiheutuisi, jos se löydettäisiin. "Tuota... kiitos", Aroi vastasi hitaasti toisen taas puhuessa. "Mutta uskon, etten tule tarvitsemaan avustusta." Pikkuhiljaa alkoi tuntua jo siltä, että keskustelua voisi käydä hieman rohkeammin. Se nyt ainakin oli totta, että hän ei tarvinnut rahaa, mikäli ei aikonut alkaa ostamaan kaikkia näkemiään koruja ja vähänkin kalliimpia asioita. Tai eihän hän voinut varmasti sanoa, miten kallista oli opiskelu, mutta rahapussi oli melkoinen, ja sillä olisi ainakin muualla selvinnyt hyvin kauan. Sitten tuli taas hiljaista, lähinnä koska Aroi ei keksinyt sanottavaa. Yksisarvinen tuntui olevan kova puhuja, joten tämän harteille olisi varmaankin parempi jättää sellaiset asiat. Millaistahan muuten oli tavallinen työ? Hänellä ei ollut juurikaan kokemusta sellaisesta, joten voisi olla mukava tutustua siihenkin alaan. Ja varmasti täytyisikin ennemmin tai myöhemmin. No, sen näkisi sitten...
Submarine[8:07:23 PM]: Oli pieni helpotus, kun yksisarvinen totesi "tämän olevan tässä." Ei niin, että tämä olisi ollut aivan järkyttävän kamalaa, mutta Aroi ei kuitenkaan ollut tottunut tällaiseen, ja niinpä tuntuikin mukavalta päästä hengähtämään välistä. Hitaasti, vieläkin hieman varuillaan, mies nosti naisen antaman lehtisen, työnsi sen taskuunsa ja kumarsi pienesti. "Niin, tuota, kiitoksia ja näkemiin"; tämä ilmoitti vielä ja suuntasi sitten ovelle. Tosin avattuaan sen tämä vilkaisi vielä kerran ympärilleen ja poistui sitten. Nyt täytyisi hetimiten juosta nappaamaan laatikko takaisin ja sitten keksiä, mitä seuraavaksi tuli tehdä. Kaikki oli vielä hieman avoinna...
|
|
|
Post by morris on May 15, 2007 8:09:57 GMT 3
Ketulla ei ollut pienintäkään hajua minne oli menossa tai päätymässä, mutta mielen kuhistessa sellaista innostuksen ja uteliaisuuden määrää, jolloin varovaisuus ja ennakoivuus unohtuivat siinä missä kaikki muukin.
Autioituminen tuntui vaikuttavan portaissakin kun kellertävät silmät hapusivat seiniä. Niskakarvat siinä olivat tikuiksi mennä kun kylmän näköiset seinät taipuivat korkeaan, yhtä tyhjään kattoon. Eikä kyllä tuo punapää löytänyt mitään lohdullista käytävästäkään, jossa sentään oli tyhjyyteen se ero, että kummallakin puolella käytää näytti olevan synkän suuria ovia. Ovien täyttämän käytävän nähdessään Maxini vasta nielaisi ontosti. Käytävällä ei ollut piilopaikkoja, ei lipastoja, ei kaappikelloa, ei raskaita verhoja. Arvalla saisi ehkä löydettyä siivouskomeron jos tuuri kävisi.
Perunasäkki tupsahti lattialle muutaman savikiehkuran pyöräyttäessä samalla ilmoille. "Sillälailla, olen jumissa muutama kerroksisessa linnassa, eikä täällä ole ristinsielua missään. Kummitustalo ennemmin kuin elämän täyttämä metsä. Olen hullu kun lupauduin tälläiseen vetoon, josta tuskin on hyötyä sittenkään", ajatuksissaan kettu vilkuili vielä ympärilleen korvien alkaessa elää punaisen hiusmeren keskellä. Pitkä tuuhea häntä tuskin liikkui sen enempää, mitä jalat, jotka olivat kuin kynsineen painuneet kiinni lattiaan ennen kuin molempiin suuntiin pälyiltyään oikean puolen valitsi. Perunasäkki nousi uudestaan toiselle olalle ja mustat kynnet pitivät tuskin erotettavaa ääntä askelten tahdissa.
|
|