|
Post by spyrre on Sept 30, 2020 22:21:14 GMT 3
Sub: Metsäinen korpimaa levittäytyi ympärillä niin pitkälle, kuin silmä näki. Ikiaikainen, jylhä maa, jossa vallitsivat ihmistä mahtavammat voimat. Totta puhuen olisi voinut luulla, ettei ihminen ollut koskaan edes astunut jalallaan näille main; korkeat metsät, syvät rotkot ja hiljaiset kukkulat olivat lukemattomien aikakausien muovaamia ja asettamia, eivät kuolevaisten käsien. Viisaampi toki tiesi, että ihmisetkin liikkuivat näillä tienoilla, mutta vain täysi typerys olisi väittänyt heidän olleen minkään herroja; jokainen täysjärkinen ymmärsi, että täällä vallitsivat suuremmat voimat - voimat, joiden edessä kuolevaiset saattoivat vain toivoa parasta ja piilotella pienissä kylissään.
Näytti siltä, että tänään tämän maan ylitse kulki joku typerämpi. Joenmutkaan, kallioiden kupeeseen, oli pysähtynyt nuorukainen. Hän kulki yksin, vailla mitään merkkiä tovereista ympärillään, kuin olisi uskonut voivansa uhmata erämaata ympärillään pelkällä omalla voimallaan - ja miekallaan, jota kantoi kupeellaan tottuneesti. Nuorukainen oli kyyristynyt tutkimaan kivikkoa - tai tarkemmin siellä lojuvaa ruhoa. Kuollut peura, raadeltu muttei syöty. Jokin peto oli repinyt hengen irti sen lihasta, mutta vammojaan lukuun ottamatta ruho oli koskematon. Mikään ei ollut kajonnut siihen, ei sen tappanut peto eikä myöhempi raadonsyöjä. Kuka tahansa tolkullinen, kunnollinen kulkija olisi ymmärtänyt, miten pahaenteinen merkki mokoma oli; erämaa ei jättänyt mitään koskemattomaksi ilman kunnollista syytä. Mokoma raato oli joko pahojen henkien kiroama, tai sitten jonkin kammottavamman pedon merkitsemä. Mutta siitä huolimatta nuorukainen tutki sitä keskittyneen kiireettömästi, suorastaan uteliaana. Mikä kammottavinta, hän jopa koski ruhoon, kosketti sitä kuin ei olisi pelännyt sen surmaajaa mitenkään.
Ympärillä oli vaitonaista, mutta sen ei olisi pitänyt olla mikään syy heittäytyä varomattomaksi; näillä ikiaikaisilla mailla vaara vaani aina, tavalla tai toisella...
Spyrre: Synkässä korvessa vallitsi pahaenteinen hiljaisuus. Jo tämän yhden kulkijan olemassaolo itsessään olisi näin kaukana ihmis-asutuksesta ollut kyseenalaista itsessään... mutta pian kauempaa pensaikosta kuului varovainen rasahdus. Se kuulosti huomattavasti harkitummalta kuin metsän eläin, ja kohta sitä seurasikin varautunut ääni. "Hei, sinä! Älä mene sen lähelle!" joku huikkasi ennen kuin hahmo astuikin esille. Kyseessä oli nuori, luonnonvärisiin vaellusvaatteisiin sonnustautunut nainen joka mittaili kauemmas kivikkoon asettunutta nuorukaista... tai kukaties yhtä paljon eläinvainaata tämän edessä. Vihertävissä silmissä oli epäluuloinen mutta eittämättä määrätietoinen katse ja nainen sormeili pitelemäänsä metsästysjousta, tätä kuitenkaan (ainakaan vielä) muukalaisen suuntaan kääntämättä. Hän mittaili rujoa näkymää mietteliäästi kunnes katsahti ympärilleen. "Täällä liikkuu... jotain. En usko että tuota tappoi mikään tavallinen peto. En tiedä mitä teet täällä, mutta sinun kannattaisi palata takaisin."
Sub: Nuorukainen valpastui paljon nopeammin, kuin hänen suorastaan varomattomasta olemuksestaan olisi voinut luulla. Hän harppasi pystyyn ja käännähti ympäri, ennen kuin sanat olivat edes täysin jättäneet toisen huulia. Hänen liikkeensä eivät olleet säpsyjä ja hätäisiä kuten pelokkaalla tai yllätetyllä, vaan nopeita ja jopa ärhäköitä kuin vaaraan valmistautuneella soturilla. Rauhallinen olemus ei selvästikään ollut tarkoittanut typeryyttä...
Nuorukainen pysähtyi ja jäi tarkkailemaan puiden joukosta ilmaantunutta naista. Hän oli pukeutunut verrattain yksinkertaisesti, tavanomaisiin vaatteisiin joita olisi voinut odottaakin korvessa vaeltavalta - joskin ne olivat hyvälaatuisia ja kauniimmin koristeltuja kuin useimmilla. Mutta vaatteenparrestaan huolimatta hän ei selvästikään ollut mikä tahansa kulkija; nuorukaisen piirteet olivat outoa, toismaallista laatua. Hänen silmänsä olivat suuret, kasvonsa terävät tavalla, joka ei näyttänyt luonnolliselta... tai aivan ihmismäiseltä. Se toi mieleen jonkin suuren petolinnun. Häntä ei voinut sanoa suoranaisen epäsuhtaiseksi, mutta hänen kasvonsa ja ruumiinsa olisivat varmasti erottuneet ihmisten joukosta. Jäntevät, pitkät sormet olivat pysähtyneet miekan kahvan lähettyville, tarttumatta siihen mutta valmiina tekemään niin saman tien. Hän kuitenkin tutki naista vaitonaisesti, kuin yrittäen päätellä, oliko tämä vaaraksi vai ei.
"... minä tiedän mitä teen, enkä ole täällä sattumalta. Miksi hiivit jäljessäni kuin kunniaton rosvo?" nuorukainen tokaisi sitten varsin suoraan. Hänen äänessään oli selvä tottumattomuuden sointu, eikä hän selvästikään puhunut omaa kieltään. Mutta siitä huolimatta oli varmaa, että hän suhtautui toiseen epäluuloisesti... tai kukaties suoranaisen epäilevästi. Kaikki pedot eivät saalistaneet kynsin ja hampain... eivätkä pelkkiä eläimiä. Jotkin kantoivat ihmisten kasvoja - eikä tässä korvessa voinut luottaa muuhun, kuin omaan miekkakäteensä.
Spyrre: Nuorukainen ja tämän piirteet nappasivat tulokkaan ilmeisellä yllätyksellä kun tämä kääntyi ärhäkästi ympäri. Naisen silmät levisivät aavistuksen ja ote jousesta kirityi samalla kun hän liikahti vaistomaisesti askelen taaksepäin. Kuka toinen ikinä olikaan, oli selvää ettei hän kuulunut yhteenkään siihen väkeen jota hän oli koskaan tavannut. Kun nuorukainen kuitenkin vastasi hiiviskellyt nainenkin tuntui havahtuvan häkellyksestään. Tämän olemus kiristyi ja hän suoristi selkäänsä kaikesta huolimatta jokseenkin närkästyneenä, vaikka varautuneet elkeet eivät kadonneetkaan. "En minä sinun perässäsi hiivi, hölmö! Minä etsin... tuota!" napautettiin takaisin. Toinen jousta pidellyt käsi nousi viittaamaan alleviivaavasti kohti ruhoa, ennen kuin nainen puuskahti tuskastuneesti. "Tai siis... en TUOTA. Vaan sitä, mikä teki tuon! Olen etsinyt sen jälkiä jo tovin! En tarvitse ainakaan sinua sotkemaan niitä! Kuka sitten... oletkaan" tämä viimeisteli jokseenkin töksähtäen. Nainen toisesta poiketen ei rehellisesti vaikuttanut erityisen hienostuneelta, niin elkeiltään kuin varustukseltaan. Hänen pitelemänsä jousi oli hyvää laatua mutta yksinkertainen ja käyttöä nähnyt, sekä vyöllä riippui kirves joka näytti rehellisesti enemmän työkalulta kuin soturin aseelta. "Sinä taas et ainakaan näytä metsästäjältä... tai lähiväeltä. Mitä varten sinä täällä hiivit? Oletko yksin?" Nainen jäi jälleen silmäilemään toista varautuneena, mutta eittämättä punnitsevana. Hän ei ollut aivan varma miten suhtautua niin tilanteeseen kuin outoon ilmestykseenkään.
Sub: Nuori soturi, sillä se hän selvästikin oli, näytti rentoutuvan aavistuksen verran. Joko hän oli päättänyt, ettei paikalle ilmaantunut nainen aikonut pahaa... tai sitten hän oli tullut siihen tulokseen, että tämä ei ollut mikään soturi, josta olisi pitänyt huolestua. Käsi laskeutui miekalta lähemmäs kylkeä - mutta ei veltostunut kuitenkaan aivan täysin. Jousi oli vaarallinen ase, olipa sen edessä saaliseläin tai ihminen - ja käyttipä sitä sitten metsästäjä tai soturi. "Kysyt paljon muukalaiseksi, joka ei paljasta edes nimeään", mies huomautti terävästi. Uhka tai ei, oli silti kaikkien käytöstapojen mukaista, että toisesta kyselevä esittäytyisi ensin, ainakin kaikkialla muualla kuin tämän omilla mailla. Eikä näillä mailla ollut omistajaa... ei ainakaan ketään ihmistä.
Nuorukaisen terävä katse viipyili naisessa vielä hetken, ennen kuin hän heitti ympärilleen oudon katseen, kuin olisi tarkastanut jotakin. Mutta metsikkö ja kalliot olivat hiljaisia ja liikkumattomia. "... minäkin olen etsinyt merkkejä siitä, mikä tuon teki. Tiedän kyllä mikä se on", hän suostui lopulta myöntämään, vaikka sekin vaikutti olevan pienen työn ja tuskan takana.
Spyrre: Nainen mutristi jälleen närkästyneenä toisen tokaisulle vaikka yritti selvästikin vielä setviä asioita mielessään. "Minä tulin esiin varoittamaan sinua! Ja sinä käyttäydyt kuin olisin yrittänyt rosvota sinut!" hän protestoi, mutta puuskahti sitten. Kukaties muukalaisella oli syytä valitukselleen kun hän vain ilmaantui metsästä. Nuorukainen liikautti kätensä pois miekaltaan ja varovaisesti naisenkin jousi laskeutui sivuun maata kohti, hänen valpastuessa nopeasti uudestaan kun toinen puhui uudestaan. "...niinkö? Mitä tiedät siitä? Mistä kuulit?" nainen töksäytti, hoksaten sitten pienellä viiveellä ilmeisen tivauksensa. Hän ähkäisi ja irvisti sitten itsekseen. "...minä olen Freja. Lähikylässä harjujen tuolla puolen on puhuttu... tästä. Siksi minä olen täällä. Minä aion löytää sen." Tämä tarkensi lopulta jääden tarkastelemaan toista varovaisen odottavasti. Oli ainakin selvää ettei oudonpiirteinen nuorukainen ollut vain joku seikkailemaan lähtenyt paikallinen....
Sub: Nuorukaisen katse seurasi toisen osoittamaan suuntaan, kuin hän olisi yrittänyt arvioida, puhuiko toinen totta kylästä ja sen huolista. Sitten hän osoitti itse toiseen suuntaan, suurin piirtein vastakkaiseen. "Se ei ole ainoa kylä. Neljän päivän matkan päässä jokea myöten on toinen. Siellä puhutaan samaan suuntaan. Väki puhuu hirviöstä joka hyökkää öisin ja vie metsästäjiä ja karjaa korvessa... ja paljon typeriä ja sekaisia juoruja, joissa ei ole mitään perää. Minä otan mieluummin selvää itse kuin luotan siihen", hän vastasi lopulta, suoristautuen samalla aavistuksen kuin korostaakseen omaa kyvykkyyttään.
"... minä olen Taran. En ole lähikylistä, enkä täältä päinkään. Mutta minä olen surmannut hirviöitä ja tiedän niistä aivan tarpeeksi. Aionpa surmata tämänkin, ja kukaties vien sen pään pelkojaan valittavalle väelle. Ehkä se auttaa heitä nukkumaan", nuorukainen jatkoi. Hän asetti toisen käden lanteelleen jämäkästi, kaartelematta millään muotoa aikeidensa tai itsevarmuutensa suhteen.
Spyrre: Freja kuunteli kallistaen hieman päätään... kukaties nuorukaisen sanoille taikka vieläkin tämän erikoista olemusta punniten. Katse tosin oli eittämättä jo enemmän puhtaan kiinnostunut kuin epäluuloinen vaikka nainen pysyttelikin vielä hieman kauempana. Toisen julistus hirviöistä ainakin nappasi selvästi hänen huomionsa. "Niinkö? Oletko nähnyt sellaisia paljonkin?" nuori metsästäjä tiedusteli kokeilevasti ennen kuin suoristautui itsekin. "Minäkin olen metsästänyt niitä! Ja jos se on tosiaan tehnyt jotain tuollaista, niin sen ei voi antaa jatkua! Sehän vainoaa jo monienkin kylien väkeä!" Freja tokaisi jämäkästi vetäen ohimennen nuttunsa alta nyörin jota kohotti kuin varmemmaksi vakuudeksi. Hänen kaulassaan riippui oudon näköinen suuri kynsi. Kuin karhun, mutta paksumpi ja kaarevampi, joka tuskin kuului millekään aivan tavalliselle eläimelle. Siihen oli kaiverrettu sarja riimumerkkejä, kuin amuletiksi. Nainen esitteli tätä ennen kuin työnsi sen tyytyväisenä takaisin kuin varmana siitä että olisi vakuuttanut kaikki epäilyt vääriksi tällä ja risti sitten käsivartensa. "...no. Jos se otus on ollut tässä lähimain, se on varmasti jo kuullut meidät. Löysin jälkiä aikaisemmin, mutta on kai vain... aloitettava alusta. Olemme kai... menossa samaan suuntaan, sitten. Voit seurata jos haluat" hän totesi huokaisten. Nuori metsästäjä loi vielä katseen hiljaiseen puustoon ennen kuin nosti jousensa olalleen ja astui sitten eteenpäin kohti peuranruhoa kumartuakseen itsekin katsomaan tätä lähempää.
Sub: Taran katsahti toisen esittelemään amulettiin, mutta ei paljastanut suuriakaan tunteita. Siitä huolimatta hänen katseensa viipyili siinä hetken, tavalla joka kertoi, ettei se ollut ainakaan täysin sivuutettavissa. Sitten hän kuitenkin päästi kiusaantuneen huokaisun. "... en kaivannut seuraa tälle matkalle, enkä tarvitse apua hirviön surmaamiseen. Enkä minä tosiaan ole aikeissa vain seurata kuuliaisesti... metsästäjiä", hän napautti lopulta turhautuneen suoraan. "... mutta jos tiedät mitä teet, et välttämättä pilaa kaikkea tökeröillä virheillä. En aio ajaa sinua pois", hän jatkoi sitten. Kuin mokoma olisi ollut suurikin myönnytys.
Taran päästi toisen ohitseen tutkimaan ruhoa, mutta kallisti päätään yhdentekevästi koko touhulle. "Se on ollut siinä monta päivää. Jäljet johtavat tännepäin, mutta hirviö ei ole täällä. Se pysyttelee syvemmällä erämaassa, mutta on innostunut hyökkäilemään ihmisten kyliin", hän selitti löytöjään.
Spyrre: Freja käänsi päätään ja heitti jokseenkin terävän katseen Taranin suuntaan huppunsa alta. Kommentteja ei selvästikään arvostettu, taikka jalomielisesti suotua myönnytystä. "No, en minäkään odottanut että joku... tuollainen ilmaantuisi tielle! Minä olen metsästänyt koko ikäni, ja tiedän mitä teen! Huolehtisin enemmän siitä että sinä et aja kaikkea pakoon ja sotke jälkiä!" hän ilmoitti. "Eikä tämä korpi sinun ole. Minä olin sen perässä ensin! En ole menossa mihinkään" lisättiin vielä, ennen kuin huomio kääntyi takaisin peuran ruhoon.
Närkästyksestä huolimatta näky sai Frejan rypistämään kulmiaan, varsinkin nuorukaisen havaintojen valossa. "...se on vain tappanut tämän. Eikä mikään muukaan ole kajonnut siihen koko aikana." Nainen vaikeni mietteliäänä kunnes pudisti päätään ja antoi katseensa pyyhkiä maassa raadon ympärillä. "Kukaties sen löytäisikin sitten lähempää kylää. Se selvästi liikkuu siellä päin. Se jättää enemmän jälkiä." Hän pohti suoristautuen sitten paikaltaan kuin aikeissa suunnata samantien ajatuksensa perään.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 1, 2020 22:09:41 GMT 3
Sub: Taran seurasi vaiti, kun Freja tutki ruhoa. Hän risti kätensä rinnalleen, joko kärsimättömyyden tai kriittisyyden merkiksi, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään, ennen kuin toinen oli saavuttanut jonkinlaisen johtopäätöksen. "Vain hullu yrittäisi ehdoin tahdoin kohdata hirviön juuri silloin, kun se etsii verta ja kuolemaa. Antaisit sille juuri mitä se haluaakin", nuorukainen tokaisi suuremmin miettimättä toisen ehdotukselle ja pudisti päätään. "Hirviö tapetaan siellä, missä se ei odota sitä. Sen omaan pesään", hän lisäsi painokkaasti ja selvästi täysin vakavissaan.
"Väki kylässä kertoi huhuja siitä, missä se paikka on. Jossakin syvällä korvessa on ikivanha sali, jossa sen sanotaan vaanivan. Huhujen mukaan siellä olisi myös mahtava aarre, muinaista perua. Mutta väki puhuu kaikenlaista muinaisista kallionkoloista", Taran totesi. Hän tuhahti asialle, vaikka jokin siinä nähtävästi mietityttikin häntä. "Tärkeintä on, että hirviön pesän sanotaan olevan siellä. Aion mennä sinne ja surmata sen, ennen kuin se edes tajuaa mitä tapahtuu", hän murahti ja heitti epämääräisen kädenheilautuksen synkeää korpea kohti.
Spyrre: Freja havahtui omasta tarmostaan ja jopa pysähtyi toisen puhuessa. Hän käänsi päätään ja katsahti nuorukaista itsekin kriittiseen sävyyn huppunsa alta. Vastausta ei kuitenkaan tullut heti, ja tovin pohdittuaan metsästäjä kääntyi ristien käsivartensa. Tällaiset konkreettisemmat puheet olivat saaneet hänenkin kiinnostuksensa. "No, aarteita tai ei, jokin tuollainen voi hyvinkin piilotella sellaisessa. Sieltä se ei pääse pakoonkaan. Näkisi mikä se edes on. Vaikka en minä aarteestakaan valittaisi" hän totesi lopulta. "Et sattunut kuulemaan missä päin se paikka on? Minäkin kuulin että täällä on yhtä jos toistakin vanhaa rojua.... jossain."
Sub: Taran viittasi uudelleen jonnekin metsää kohti epämääräisesti ja ylimalkaisesti. "Tuskinpa siellä monikaan on käynyt. Suostuivat kertomaan vain, että sinne on useamman päivän matka. Syvimmässä korvessa, jossa hirviöt ja oudot voimat vallitsevat. Puhuivat, että sinne päin on muitakin vanhojen paikkojen merkkejä", nuorukainen selitti, vaikka ei kuulostanutkaan erityisen huolestuneelta tarkemmista seikoista. Häntä kiinnosti selvästi enemmän nykyhetki.
Taran vaikeni hetkeksi, kosketti leukaansa ja vilkaisi toiseen. "Siellä voi olla ikivanhoja aarteita, tai sitten vain kauhuja jotka surmaavat varomattoman. Joka tapauksessa siellä on tarjolla kunniaa sellaiselle, joka pystyy siihen tarttumaan. Enkä vastustelisi sen jakamista, jos tarjolla olisi asiansa osaava jakaja", hän tokaisi sitten varsin suoraan, ennen kuin jäi odottamaan millaista vastakaikua sanat saisivat aikaan.
Spyrre: Freja seurasi osoitusta katseellaan ja kuunteli Taranin kertomaa mietteliäänä. Hetkeksi hän tuntui unohtuvan ajatuksiinsa mutta valpastui takaisin nykyhetkeen kun toinen lausui jokseenkin alleviivatumman toteamuksensa. Nainen räpäytti silmiään ja silmäsi nuorukaista päästä varpaisiin, ennen kuin tovin hiljaisuuden jälkeen kasvoille ilmestyi kevyt virneentapainen. "No. Kyllä sinä varmaan jotain osaat jos kerran uskallat harhailla täällä ihan itseksesi ja olet vielä elossa. Eiköhän toisistakin silmistä ole ihan hyötyä. Tämä on iso korpi" hän naurahti ja nyökäytti sitten päätään kuin kovinkin hyväksyvästi. "Mennään sitten! Tämä kannattaisi saada tehtyä ennen kuin tulee pimeää! Tai ainakin se vaikeuttaisi asioita." Freja tokaisi ja pyörähti sitten topakasti kohti synkeää puustoa näyttämättä edes suuremmin epäröivän kuin homma olisi sillä lukkoon lyöty. Olihan toinen jo ottanutkin asian puheeksi joten mitä sitä mähkimään. Ainakin nuori metsästäjä oli jo viittä vaille harppomassa korpeen mystisiä, vaarallisia raunioita tonkimaan...
Sub: Taran pyöräytti yllättäen päätään toisen sanoille. "Sinne on useamman päivän matka, joten pimeys löytää meidät joka tapauksessa. Mutta olet oikeassa, että hidastelu ei saavuta mitään", hän vastasi. Äänessä oli kukaties ainakin hieman suopeampi sävy. Toisella oli ainakin sisua, vaikea väittää muutakaan.
Suurempia miettimättä nuorukainen astui sivummalle ja nosti maasta repun, jonka oli kaiketi jättänyt siihen aikaisemmin. Hän heitti sen selkäänsä, nykäisi kirjailtua nuttuaan suoraan ja katsahti toisen perään. "Sanoivat, että jossakin täällä on ikivanhan linnakkeen raunio. Se on kuulemma ensimmäisiä merkkejä, jotka johtavat sinne mitä etsimme. Paras siis etsiä se. Kivikasan ei pitäisi tuottaa vaikeuksia, jos sinä nyt kerran olet jokin metsästäjä", hän tokaisi toiselle, ennen kuin harppoi perään. Sanoissa ei ollut todellista eripuraisuutta, mutta haastetta kylläkin.
Spyrre: Taranin tokaisu hillitsi hieman pahinta intoa naisen askelissa, mutta vain sen verran että tämä hidasti vilkaistakseen taakseen ennen kuin oikeasti paineli menemään puiden lomaan. "...no, sitten täytyy vain viettää metsässä yö tai pari. Riippuu kuinka hankala se paikka on tonkia esille. Mutta rauniot harvemmin juoksevat pakoon kovin kovaa vauhtia!" Freja tuhahti ennen kuin kääntyi uudelleen. Hän harppoi rivakasti kasvillisuuteen, askelin jotka oikeastaan tuntuivat jopa jokseenkin tottuneilta. Nainen piti yllättävän vähän ääntä liikkuessaan ja hänen toinen kätensä lepäsi jousen kaarella samalla kun katse pyyhki ympäristöä. Korpi oli varsin suuri paikka etsiä hiljaisia piilottelevia raunioita... mutta sellaisen pikkuseikan ei annettu häiritä.
Freja suuntasi valppaasti eteenpäin. Metsä oli hiljainen tavalla johon hän ei ollut tottunut ja se sai naisen vilkuilemaan epäluuloisesti. Merkkejä eläimistä näkyi vähän. Hämärän metsän siimeksestä oli hankala nähdä erityisen kauas. Uhostaan huolimatta mystinen raunio ei ollut aivan niin helppo löytää, ja tätä saatiinkin hakea tovi jos toinenkin...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 1, 2020 22:10:14 GMT 3
Sub: Kaksikko eteni syvemmälle korpeen. Ikiaikainen, vanha metsä sulki heidät pian sisäänsä, ja joki ja kalliot katosivat taakse. Täkäläiset metsät tunnettiin synkkyydestään ja sakeudestaan, eikä tämä ollut poikkeus. Aurinko kurotti vain hädin tuskin tiheiden latvustojen läpi, ja sankka metsä esti näkemästä erityisen pitkälle mihinkään suuntaan. Väen keskuudessa jaettu viisaus kertoi, että metsät olivat vanhan voiman paikkoja - mahtavan voiman, joka ei piitannut ihmisistä tai heidän vähäisistä yrityksistään vastustaa sitä. Ympärillä kajahteli tuon tuostakin outoja ääniä - kukaties eläimen, kukaties jonkin muun. Sillä tiedettiinhän oikein hyvin, että näillä korpimailla piileskeli muitakin hirviöitä, kuin se jota kaksikko jahtasi...
Jos Taran oli erityisen huolissaan sankasta, eksyttävästä metsästä, tai sen hämärässä mahdollisesti piileskelevistä hirviöistä, ei hän ainakaan paljastanut asiaa. Nuori soturi liikkui harkituin, tasaisin askelin, mutta ilman varovaisuutta tai pelkoa. Hänen katseensa kiersi tarkkaavaisena ympäristöä, mutta vailla merkkejä pelosta. Eikä hän millään muotoa arkaillut taittaa tieltään oksia tai survoa pusikkoa matalaksi tieltään, ei vaikka ääni kantoikin yllättävän pitkälle...
He etsivät pitkän tovin. Ajan kulua oli vaikea arvioida, mutta joka tapauksessa sitä kului. Aikaisemmista sanoista huolimatta kokonainen linnakkeen rauniokin saattoi oikein hyvin kadota tällaiseen korpeen - eikä se todellakaan näkyisi pitkälle.
Kukaties pitkä etsintä alkoi kyllästyttää Tarania, joka kulki Frejan takana. Tähän asti hän oli antanut toisen määrätä tahdin ja seuranntu tätä vaitonaisena, mutta nyt hän avasi suunsa. "Kerrohan. Sanoit tappaneesi hirviön, mutta onko metsästäjästä menemään sellaisen pesään ja kohtaamaan se silmästä silmään? Et näytä miltään soturilta tai kylässäsi mainetta niittäneeltä urholta. Mitä aiot edes tehdä, jos löydämme sen?" nuorukainen äkkiä tokaisi eteensä. Sanat olivat selvästi haastavia, kuin hän olisi vaatinut kunnollisia todisteita.
Spyrre: Vanha, tummien varjojen ja tiheän kasvillisuuden peittämä korpimetsä ei luopunut salaisuuksistaan helposti etsijöiden edessä kun he tunkivat syvemmälle tämän uumeniin. Vaikutti siltä että Freja ei ollut ainakaan täysin uhonnut metsästäjänkokemuksistaan naisen liikkuessa valppaasti ja hiljaa tämän poikki... siinä missä nuorukainen perässä lähes rymisteli hänen korvaansa. Toinen sai yhden jos toisenkin tuskastuneen katseen ja sihahduksen olan ylitse kunnes nainen tuntui antavan periksi tämän suhteen, luultavasti päätellen ettei edes tällainen meteli ajaisi pakoon sitä kivikasaa mitä etsittiin. Nyt ei kuitenkaan oltu säikkyjen eläinten jäljillä... vaikka kaiketi ääni saattaisikin saada osakseen huomiota joltakin muulta.
Joka tapauksessa nainen keskittyi maaston tutkimiseen niissäkin määrin että säpsähti kun lähemmäs tullut Taran puhui. Freja havahtui ja hidasti, katsahtaen toista silmiään räpäyttäen ennen kuin kulmat kurtistuivat hieman. "Niin sanoinkin. Tapoin tämän kun olin... suunnilleen viisitoista kesää!" nainen tokaisi haastavaan kysymykseen pyyhkäisten varmemmaksi vakuudeksi suurta kynttä kaulassaan. Elkeissä tosin oli aavistus kyseenalaista hankaluutta. "Olen... oppinut paljon sen jälkeen enkä pelkää tuollaista otusta! Minä aion löytää sen ja selvittää... asioita. Siitä. Ja auttaa väkeä!" tämä töksäytti lopulta hieman haettuaan ja kääntyi sitten uudestaan eteenpäin. "Mitä siitä? Kyllähän sinäkin tarvot täällä!" lisättiin aavistuksen defensiiviseen sävyyn.
Sub: "Niin tarvon, ja minun vastaukseni on selvä: jos kohtaan hirviön, surmaan sen omin käsineni. Tiedän kyllä mihin pystyn. Mutta sinusta minä en tiedä", Taran vastasi. Hänen askeleensa kiirehtivät hieman, kuin hän olisi kirinyt lähemmäs Frejaa. "Etkä sinä vaikuta soturilta, jonka sanaan voisin luottaa noin vain. Kuka tahansa pystyy väittämään olevansa hirviöntappaja ja urho ja heilutella vanhoja kynsiä. Mutta minuun ne eivät tee vaikutusta. Minä luotan vain siihen minkä tiedän - etenkin jos minun pitäisi luottaa johonkuhun rinnallani kuoleman edessä", hän jatkoi napakasti ja vakavana, säästelemättä sanojaan erityisemmin.
Äkkiä Taran oli harpannut Frejan ohitse, suoraan tämän eteen ja kohotti kättään. "Sinun olisi siis paras näyttää, että sanojesi takana on myös tekoja, jos tarvetta on. Haluan nähdä, että et ole pelkkää puhetta", hän suorastaan patisti, seisten tämän tiellä.
Spyrre: Taran lausui varsin kovia sanoja, eikä kyräileväksi tivatessa käynyt Freja tuntunut suuremmin arvostavan tätä asennetta. Nainen tuhahti mutta ei ehtinyt vastata kun nuorukainen oli äkkiä harpannut ohitse ja suoraan hänen tielleen. Hän ehti juuri ja juuri pysähtyä ollakseen törmäämättä toiseen, ja pian kulmat rypistyivät jälleen nyt jo enemmän toivuttuaan pahimmasta yllätyksestä. "Mitä sinä oikein puuhaat? Väitätkö että valehtelen?!" metsästäjä napautti terävästi. Moinen äkillinen haaste ei selvästikään ollut jotain mitä oli odotettu mutta eittämättä sellainen kävi myös melkoisesti ylpeyden päälle. "Näyttää? Mitä pirua haluat minun tekevän? Tirvaisevan sinua kuonoon? Enkö näytä mielestäsi tarpeeksi vahvalta? En minäkään tiedä sinusta yhtään sen enempää... tai edes MIKÄ sinä olet!" Nainen ilmoitti ärtyneesti ja harppasi tuskastuneesti lähemmäs tökäten nuorukaista kohti sormellaan. Aihetta tai ei, olihan moinen kyseenalaistus ikävää.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 6, 2020 21:39:30 GMT 3
Sub: Taran kohtasi toisen kiukkuisen katseen tyynen tuimasti. Hän kohotti leukaansa aavistuksen, asetti käden kupeelleen ja ryhdisti rintaansa, selvästikin tavalla joka kertoi, ettei hän ollut aikeissa antaa toisen jatkaa kulkuaan noin vain. "Hurjistumisesi ei tarkoita minulle mitään", nuorukainen tuhahti ja läppäisi sivuun sormen, jolla hänen rintaansa tökittiin. "Soturit ja urhot todistavat rahkeensa teoin, eivät sanoin."
"Voit tietysti haastaa minut taisteluun. Sillähän se selviäisi. Mutta minulla on miekka ja sinulla surkea kirves, ja sinä häviäisit sen. Mutta ei se minua kiinnosta", Taran jatkoi. Hän otti askeleen kauemmas, mutta ei selvästikään perääntyäkseen Frejan tieltä, vaan kaiketi antaakseen tälle tilaa... johonkin. "En piittaa siitä, mitä kukaan väittää olevansa tai tekevänsä. Tuulikin ulvoo, mutta ei se hirviöitä tapa. Todista siis minulle, että sinulla on jotakin rahkeita hirviön tappamiseen. En piittaa millä tavalla sen aiot tappaa, kunhan pystyt siihen jotenkin. En jakaisi mainetta, kunniaa ja aarretta sellaisen kanssa, joka ei sitä ansaitse. Joten näytä taitosi, jos haluat minun väistyvän", hän selitti, seisoen jämäkästi niillä sijoillaan, odottaen.
Spyrre: Frejan turhautuminen tällaisen äkillisen käänteen edessä oli silminnähtävä... eikä nuorukaisen jokseenkin alentuva suhtautuminen auttanut, silläkin että tämä saattaisi hyvinkin olla oikeassa. Nainen sihahti kun hänen kätensä tönäistiin sivuun ilman hetkahdustakaan ja jäi kyräilemään nuorukaista joka tivasi jonkinlaista todistetta itselleen. Hetkellisesti hänen kätensä puristuivat nyrkkiin kuin toinen olisi hyvinkin kaikesta huolimatta saattanut saada jonkinlaisen huitaisun osakseen. Jokin hupun varjoissa välähti oudosti kunnes nainen äkkiä epäröi. "En tiedä kuka luulet olevasi... mutta minun ei tarvitse todistella sinulle mitään! Millä pirulla minä mitään hirviöntappoa sinulle todistan jos vain väität minua valehtelijaksi!" tämä tokaisi lopulta kireästi. Freja soi vielä pistävän katseen jos toisenkin nuorukaiseen mutta harppasi sitten kauemmas ja sivuun. "Luulin, että meillä piti olla jokin sopimus, ja nyt alat vain... tivata minulta asioita! Luuletko löytäväsi sen paikan itseksesi? Minä kyllä löydän! En tarvitse sinua siihen!"
Sub: Taran tuhahti ja heilautti kättään toisen vastaväitteille. "Minä en väitä sinua valehtelijaksi, vaan haluan nähdä todisteita. Sinä olet väittänyt olevasi hirviöntappaja, mutta en näe mitään merkkiä siitä. Jos olisit oikea urho, sinulle ei olisi temppu tai mikään todistaa sitä. Ylpeytesi vaatisi sitä, jos sitä edellytetään", nuorukainen tokaisi, silmäillen toista tavalla, joka ei tosiaankaan ollut erityisen imarteleva.
"Voin kyllä todistaa oikein hyvin omat taitoni jos sitä vaadit. Mutta jos sinä et pysty samaan, miksi vaarantaisin tehtäväni ottamalla mukaani jonkun, joka saattaa olla pelkkä taakka?" Taran jatkoi. Hänen kätensä oli jälleen hakeutunut lähemmäs miekkaa, kukaties monestakin syystä. "Todista minulle rahkeesi. Muuten sinä itse toteat itsesi valehtelijaksi", soturi murahti.
Spyrre: Freja suoristi ärtyneesti itseään Taranin edessä. Nuorukaisen itsevarma asenne kuulosti vähintäänkin röyhkeältä ja naisen olemus synkistyi entisestään. "Ja kuka sinä olet olettamaan minusta yhtään mitään? Ei minullakaan ole mitään muuta mistään kuin sinun sanasi!" hän ärähti kunnes puuskahti vähintäänkin kärsimättömästi. Jos tämä oli laittanut merkille nuorukaisen hapuilevan miekkaansa, siitä ei ainakaan näkynyt merkkiä. "Sinunko tehtäväsi, muka? Mutta hyvä, miten vain!" Freja ojensi kätensä jouselleen ja kiskaisi tämän otteeseensa ärtynein elkein. Katsellen ympärilleen hän sovitti nuolta jänteelle, kunnes äkkiä kohotti aseen ja laukaisi nuolen lähes suoraan ylös. Kuului suhahdus, ja sitten lehvästöstä putosi äkkiä pieni lintu. Nuoli oli uponnut suoraan pienen, vikkelän eläimen läpi. "Noin. Oletko tyytyväinen?" Nainen tuhahti ristien käsivartensa.
Sub: Taran valpastui, kun Freja kiskaisi äkkiä jousensa esille nopeasti ja ärhäkästi. Mokoma olisi varmasti ollut mahdollista tulita väärin, mutta hän piti päänsä kylmänä ja tarkkaili toisen toimia vaiti ja valppaana. Käsi häilyi miekan kahvalla edelleen, mutta hän ei tehnyt elettäkään vetääkseen sitä. Seuraavassa hetkessä nuori metsästäjä ampui nuolen, joka löysi kohteensa varsin vaivatta - joskaan ei ainakaan soturia, joka hänet oli tulistuttanut.
Taran jäi silmäilemään ammuttua pikkulintua vaiti, ennen kuin kumartui ja nosti sen käteensä. Hän käänteli sitä hetken, ennen kuin heitti sen pois. "Olihan se tarkka laukaus. Mutta en usko, että se hirviö kaatuisi aivan noin helposti. Ehkä sinulla ei olisi edes aikaa vetää joustasi, ennen kuin se olisi jo kimpussamme. Etkä varmasti ehtisi ampua useaan otteeseen yhtä tarkasti, vaikka matkaa olisikin. Mitä tekisin sitten?" hän tokaisi ja katsoi suoraan toiseen. Nuorukaisen sanat olivat muuttuneet tyynemmiksi ja harkitummiksi, kuin hän olisi enemmänkin todella halunnut tietää, kuin vain härkkinyt todisteita jostakin.
Spyrre: Närkästyneen Frejan aavistus itsetyytyväisyys hyvästä laukauksesta hiipui nopeasti kun Taran toi esille huomattavasti konkreettisempia kysymyksiä. Nainen epäröi aavistuksen mutta suoristi sitten taas selkäänsä, periaatteesta. "No... Minä... Osaan tehdä ansan sen perän edustalle! Sitten kun se on jumissa, sen voi lopettaa. Jouduin viimeksikin käyttämään kirvestäni. Ja veistä" lisättiin vaivaantuneeseen sävyyn haettuaan hetken vastausta. "...sitäpaitsi, jos se on niin vaarallinen voin aina kiivetä puuhun ja ampua sen sieltä! Ei olisi ensimmäinen kerta kuin teen niin. Haluan... tarkkailla sitä muutenkin. Mitä sinä sitten aioit? Lyödä sitä miekalla kun se raatelee sinua?"
Sub: Yllättäen Taran ei osoittanut mitään erityistä vastarintaa toisen ehdotuksille. Hän päästi mietteliään hymähdyksen, kuin asiassa olisi lopulta voinut olla perääkin. "Ansat saattavat olla hyvä valinta. Puuhun kiipeämien sen sijaan olisi hulluutta. Karhukin tappaisi sinut puusta, saati sitten oikea hirviö", nuorukainen tuhahti kuitenkin lopulta. Aivan kaikissa ajatuksissa ei kaiketi ollut aivan yhtä vahvaa perää, kuitenkaan.
"Minulla on miekkani ja taito käyttää sitä. Enkä minä tee tätä ensimmäistä kertaa. Hirviöiden tappamiseen on tapansa ja konstinsa", Taran vastasi hetken perästä. Sanat olivat aavistuksen ympäripyöreämpi kuin olisi voinut odottaa, mutta... kaiketi lopulta olisi ollut kohtuutonta vaatia ketään paljastamaan salaiset tietonsa saman tien. Joka tapauksessa hän vaikutti varmalta asiasta. "Minäkin aion kyllä tarkkailla sitä ensin. Muuten en voi tietää miten se pitäisi tappaa. Mutta mitä muuta katsottavaa sellaisessa muka olisi?" hän kysäisi sitten, heittäen toiseen uuden, tarkkaavaisemman katseen.
Spyrre: Freja soi toteamukselle vakaan nyökkäyksen kuin olisi lopulta löytänyt jonkinlaista pohjaa itselleen. "Minulla on kyllä köyttä, eikä kuopankaan kaivaminen lopulta vaadi kuin aikaa. Kyllä syötti houkuttelee pedon kuin pedon sinne" hän totesi vaikkakin silmäsi Tarania hieman kun tämä totesi karhuista ja puista. "No... jos se osaa kiivetä. Mutta mistä tiedät? Eihän se välttämättä osaa!" julistettiin kuitenkin itsepäisesti.
Kun toinen alkoi kertoa omista kokemuksistaan nainen valpastui silminnähden. Hetkeksi hän unohti jopa ärtymyksensä ja kallisti päätään kuunnellessaan. "Oletko metsästänyt niitä paljon? Miekalla? Eivätkö ne ole melko... isoja?" Freja tokaisi enemmän kiinnostuneena kuin epäluuloisena, päätyen kuitenkin pian räpäyttämään hieman silmiään kysymykselle. "Se... no, nehän ovat sellaisia... Ne eivät ole eläimiä, eiväthän? Ne ovat... jotain... erilaista. Niissä on outoja asioita, ja... haluan nähdä millainen se on. Ja... miksi se tekee tätä" tapailtiin viimein ennen kuin nainen napsautti suunsa kiinni kuin olisi sanonut jotain liikaakin. "...mutta se pitää löytää ensin! Kun näkee paikan, niin tietää millainen ansa sille pitää laittaa! Ja kuinka iso se on ja sellaista. Meidän pitäisi liikkua jo eikä vain pällistellä tässä!" töksäytettiin rivakasti.
Sub: "Ei niissä ole mitään nähtävää", Taran tuhahti toisen selittelyille. Hän pyöräytti päätään ja vilkaisi toiseen kuin uteliaaseen pikkulapseen. "Sellaiset hirviöt ovat pimeyden olentoja, jotka on parempi tuhota miettimättä tai ihmettelemättä. Muuten ne tappavat jos vain pystyvät. Niitä vastaan pitää iskeä yllätyksellä ja nopeasti, eikä jäädä pällistelemään", todettiin melkeinpä tuomitsevaan sävyyn. "... mutta jos pystyt siihen, niin kukaties nuolesi löytävät jonkin kohdan johon purra", hän huokaisi lopulta, ilmeisenä myönnytyksenä.
Toisen sanoille siitä, että kaksikon pitäisi liikkua eikä seisoskella vaihtamassa sanoja, Taran lopulta vain nyökkäsi. Siitä hän ei ainakaan ollut eri mieltä. "Olet oikeassa. Näytä tietä sitten. Kunhan löydämme jonkin vanhan raunion, tiedämme jo olevamme lähempänä", nuorukainen totesi yksioikoisesti ja astui, lopultakin, sivuun.
Spyrre: Freja kuunteli, mutta mutristi silti hieman suutaan epämääräisesti. "En aikonut jäädä pällistelemään! Mutta... onhan se hyvä tietää asioita jos niitä voi saada selville! Onhan niitä otuksiakin varmasti... kaikenlaisia" metsästäjä protestoi. Tämä tosin jäi hieman ponnettomaksi, varsinkin kun Taran soi viimein jonkinlaisen hyväksyvän kommentin. Freja räpäytti hieman silmiään, mutta toista vilkuiltuaan puuskahti jo vähemmän loukkaantuneena. "Varmasti löytävät, jos siinä on mitään mihin ampua! Toivottavasti sinäkin tiedät mitä teet." Hän tokaisi ennen kuin astui liikkeelle nuorukaisen ohi. Äskeinen tivaus oli käynyt eittämättä ylpeydelle mutta kaiketi hän oli pelastanut osan siitä... ja kaikesta päätellen Taranilla oli huomattavasti kokemusta näistä pedoista. Jos nuorukaista oli uskominen... mutta Frejaa ei huvittanut seistä keskellä korpea kalistelemassa sarvia sen enempää kuin pakko oli. "Yritä olla rytistelemättä jokaisen oksan tai pusikon yli minkä löydät. Jos lähistöllä on jokin peto, se kuulee meidät muuten kilometrien päästä" hän totesi vielä olkansa yli ennen kuin harppoi eteenpäin. Naisella oli ilmeisesti kiire päästä asiaan... taikka pois tilanteesta.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 7, 2020 22:09:20 GMT 3
Spyrre: Korpi jatkui hämäränä ja tiheänä kun kaksikko tarpoi sen läpi eteenpäin... toinen kaiketi vaivihkaisemmin kuin toinen. Eipä sillä, että sillä olisi ollut väliä, metsä tuntui lähestulkoon autiolta heidän ympärillään. Frejaan tämä tuntui iskevän melkoisen epäilyttävänä ja nuori nainen rypisteli kulmiaan kulkiessaan. Hän loi tuon tuostakin katseita ympärilleen kuin yrittäen löytää jotain kärkkyvää hiljakseen pitenevistä varjoista. Ilta oli saapumassa pian, eikä valoa riittäisi enää loputtomiin. "Toivottavasti olemme menossa oikeaan suuntaan. Tämä kirottu korpi on valtava" hän jupisi ohimennen lähes itsekseen vaikka silmäsikin Tarania huppunsa alta. "...joka tapauksessa, meillä ei ole enää kovin kauaa aikaa etsiäkään enää tänään. Meidän pitäisi löytää paikka pysähtyä yöksi."
Sub: Taran tyytyi seuraamaan Frejaa, kun he kulkivat hitaasti synkän ja hiljaisen metsän lävitse. Ympärillä oli tosiaan epäilyttävän vaitonaista, mutta nuorukainen ei vaikuttanut erityisen yllättyneeltä siitä. Siitä huolimatta oli varmaa, ettei hänen huomionsa ollut herpaantunut millään tapaa; hän piti ympäristöään tiukasti silmällä, eikä hänen kätensä ollut koskaan kaukana miekan kahvalta.
Lopulta, piittaamatta kaksikon etsintöjen menestymisestä, valon määrä alkoi vähetä siinä määrin, ettei mitään etsintöjä voisi pitkään edes jatkaa. Se tuntui haittaavan Tarania vähemmän - tai ainakaan hän ei reagoinut asiaan, ennen kuin Freja otti sen puheeksi. Silloin hän kuitenkin päästi epämieltyneen äänen ja katsahti ympärilleen. "Väki väitti, että ne rauniot olisivat jossakin täällä. Meidän olisi pitänyt saavuttaa ne jo tänään", nuorukainen sihahti. Hän oli selvästi tyytymätön tähän yhdentekevään päivään...
Spyrre: Freja manasi ääneen tuskastustaan, kuten tämä tuntui usein tekevän. "Ei se minun syyni ole. Sellainen kivikasa jättää melkoisesti vähemmän jälkiä kuin eläimet! Se voi olla jo vaikka kuinka syvällä kasvillisuuden uumenissa! Hämärässä sitä ei ainakaan löydä" hän jupisi jääden hetkeksi hieromaan niskaansa. Nainen harkitsi hetken ja näytti olevan aikeissa sanoa jotain kunnes valpastui äkkiä. Kauempaa kantautui ääniä... vaisuja sellaisia, mutta kuitenkin. "Tuolla on väkeä" hän madalsi ääntään, ja tapaili ohimennen joustaan. Freja tuntui punnitsevan tilannetta painautuen hieman matalammaksi ja heitti uuden katseen toista kohti. Hän ei ollut varsinaisesti varautunut törmäämään keneenkään muuhun täällä. "Ehkä ne-" nainen aloitti kuiskaten kunnes puiden lomasta kajahti miehen ääni. "Hoi! Keitä siellä on?!" tämä kuulosti vähintäänkin epäluuloiselta, eikä kuulostanut siltä että olisi yksin. Freja kirosi.
Sub: Taran oli matalana yhtä nopeasti, tai kukaties nopeamminkin, kuin Freya. Nuorukaisella ei kukaties ollut metsästäjän varovaisuutta... mutta sen sijaan hänellä oli soturin vaistot. Niiden avulla ei jahdattaisi eläimiä metsässä, mutta epämääräisten vastaantulijoiden äkkäämiseen ne kelpasivat oikein hyvin. "Tässä korvessa tuskin liikkuu kunniallista väkeä tällä hetkellä", Taran huomautti nopeasti toiselle, äänellä joka ei ollut kuiskausta kuuluvampi. Siinä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista pedon tai hätäisyyden terää - korkeintaan jännitystä.
Taran kuunteli hetken vaiti, arvioi ääniä ja huutoa. Paha kyllä yhdestä miehen äänestä ei vielä voinut sanoa yhtikäs mitään. "Kierrä sivulle matalana. Odotetaan, mutta ole valmiina", nuorukainen melkeinpä komensi. Hänen olemuksensa oli määrätietoinen, eikä hän selvästikään pitänyt tilannetta sellaisena, jossa olisi ollut aikaa jäädä kinastelemaan siitä, mitä itse kukakin tahtoi tehdä.
Nuorukainen itse jäi niille sijoilleen, mutta veti jalat alleen ja kääntyi hitaasti ääntä kohti pusikon suojissa. Hän odottaisi ja katsoisi, keitä muukalaiset olivat... ja mitä nämä mahdollisesti yrittäisivät. Vasta sitten hän päättäisi, olisiko paras nousta ylös, hyökätä vai vetäytyä...
Spyrre: Freja katsahti nuorukaista epäröivästi hämärässä, mutta vastaväitteet jäivät lopulta vähiin. Keitä puiden lomassa ikinä olikaan, nämä olivat eittämättä laittaneet merkille ainakin jotain ja suunnasta kuului vaisua sanojen vaihtoa ennen kuin niitä seurasi lähestyviä varovaisia askelia. Viimeistään tämä sai naisen liikkeelle ja luikkimaan pöheikön suojaan sivummalle joustaan puristaen. Hänen liikkeensä olivat onneksi vieläkin vikkeliä ja hiljaisia.
Ei kulunut montakaan hetkeä kun hämärästä alkoi ilmestyä vaivihkaista väkeä. Neljä jokseenkin resuista miestä silmäili ympärilleen kuin etsien jotain. Monet näistä pitelivät jousia mutta muutakin kättäpidempää oli kyllä näkyvissä... kukaties jonkinlainen metsärosvo tai muu hiippari olisi saattanutkin olla jokin arvio. Tähän hätään nämä näyttivät kuitenkin enemmänkin hämmentyneiltä ja epäluuloisilta. "Oletko varma että kuulit jotain? Ei täällä pitäisi olla meidän väkeämme" yksi näistä sihahti, viitaten sitten kädellään ympärilleen. Muut liikahtivat kuin aikeissa alkaa tutkia ympäröiviä pusikoita.
Sub: Taran odotti ja arvioi, vaiti mutta tarkkaavaisena. Näin kaukana korvessa vain meikka ja oma rohkeus olivat turvana... ja kuten aikaisemminkin oli todettu, kaikki uhat eivät näyttäneet hirviömäisiltä. Näkyviin tulleet miehet eivät tosiaankaan lopulta vaikuttaneet muulta kuin miehiltä, mutta se ei tarkoittanut vielä yhtään mitään. Nuorukainen arvioi määrää ja laatua, etsi merkkejä jostakusta taka-alalla vaanivasta ja yritti tehdä johtopäätöksiä. Miehet olivat resuisia ja nukkavieruja ja heillä oli metsäläisen varusteet. Jonkin lähikylän metsästäjät tuskin olisivat olleet yhtä virtyneitä... ja sitä paitsi he olisivat olleet paljon varovaisempia ja hiljaisempia. Karkoitettuja lainsuojattomia, kukaties.
Loppujen lopuksi miesten kohtaaminen tuntui typerältä ajatukselta. Kaikki merkit viittasivat vaikeuksiin, eikä niiden kohtaamisella saavuttaisi mitään. Ei kunniaa, ei rikkautta. Kukaties, jos kyse tosiaan oli lainsuojattomista, heidän päistään olisi luvattu jossakin palkkio. Mutta hän ei ollut mikään ihmisten metsästäjä. ... mutta toisaalta. Olivatpa miten taitamattoman oloisia tahansa, miehet olivat eittämättä liikkuneet täällä pidempään. He todennäköisesti tietäisivät, mistä löytyisi raunioita. Se, antaisivatko he tietoa noin vain, oli asia erikseen. Mutta ainakin he tietäisivät jotakin.
"Ja mitähän väkeä se mahtaa olla? Täällä ei liiku juuri kukaan", Taran äkkiä tokaisi kuuluvalla äänellä ja astui pystyyn pusikon keskeltä. Hän ei harpannut esiin, ei vielä; puut ja aluskasvillisuus tarjosivat ainakin hieman suojaa. Mutta hän ei myöskään piilotellut.
Spyrre: Pieni varovainen miesjoukko jännittyi välittömästi ja kääntyi kohti pensaikosta kuuluvaa ääntä kohottaen aseitaan. Nämä tuskin olivat odottaneet näin suorasukaista vastausta mutta olivat enemmän kuin valmistautuneita vaikeuksiin... tai kukaties aiheuttamaan niitä. Ainakaan jousta ärhäkästi varjoihin sihtaava, etummaiseksi harppaava lyhyehkö mies ei vaikuttanut ilahtuneelta kysymyksestä kun vastasi tähän. "Kuka piru sinä olet? Tule esiin sieltä tai ammumme sinut sinne kuin jäniksen!" tämä ärähti kireästi. Pari muuta miestä liikahti varuillaan mutta ei edennyt, näyttäen myös vilkuilevan ympärilleen kuin arvioiden piilotteliko pusikossa enemmänkin väkeä. Frejasta ei tähän hätään kuulunut ääntäkään. Kukaties nainen oli katsonut parhaaksi pysyä piilossaan... tai kukaties odottaa.
Sub: Miesten reaktiot olivat ärhäköitä ja nopeita - kuten odottaa saattoi. Mutta Taran kohtasi ne tyynenä, jopa tuimana. Hän kohotti aavistuksen leukaansa ja seisoi kädet sivuillaan - tavalla, joka saattoi totta puhuen näyttää aavistuksen opetellulta. Joka tapauksessa hän ei ainakaan kavahtanut miesten jousia - hän ei ollut jänis. "Minä olen kulkija, eikä minulla ole mitään ottamisen arvoista. Enkä etsi harmeja... mutta jos edes yrität vetää jousesi jänteen kireälle, menetät siihen tarttuneet sormesi", nuorukainen tokaisi hanakasti. Hän ei tehnyt elettäkään astuakseen lähemmäs tai piiloutuakseen paremmin puiden suojaan. Mutta miekka, oikean soturin ase, roikkui hänen vyöllään piilottelematta.
"Minä etsin täällä olevia raunioita. Te tiedätte varmasti niistä. Kertokaa missä ne ovat, niin jatkan matkaani enkä häiritse teitä", Taran jatkoi, katsomatta varsinaisesti keneenkään, mutta tarkkaillen jokaista.
Spyrre: Epämääräinen rupusakki kyräili nuorukaista, epäilemättä punniten niin tämän olemusta kuin uhoakin. "Kovaa puhetta penikalta! Ammumme sinut ennen kuin pääset lähellekään miekkasi kanssa!" ärhäkkä mies tuhahti jousensa takaa mutta äänensävystään huolimatta näytti pysyvän vielä paikallaan. Koko tilanne eittämättä epäilytti näitä, ja joukko kohahti hieman kun Taran tiedusteli raunioista ilman pelon häivääkään. Tämä selvästi nappasi jopa tämän väen yllätyksellä. Hetken verran nämä osasivat lähinnä pälyillä epätietoisesti, mutta nopeasti etummaisen kasvoille ilmaantui terävän epäluuloinen katse. "Rauniotko? Minkä kirotun takia sinä sinne haluat? Vain mielipuoli harhailee täällä tähän aikaan muutenkaan, ellei juonittele jotain!" tämä ärähti viimein vastaukseksi ja kohotti joustaan uhkaavasti aiemmat varoitukset unohtaen. "Pidätkö meitä typeryksinä?!"
Sub: Taran tarkkaili miesjoukkoa tyynesti ja tuimasti... mutta ei millään muotoa kylmäkiskoisesti. Pinnan alla hän oli kuten soturi, arvioi ja huomioi. Soturin oli oltava valmis toimimaan heti, jos tilanne niin vaatisi - vain voima voisi vastustaa voimaa, kuten hän tiesi. Ja pitipä hän näitä metsärosvoja minään tai ei, he pystyisivät silti olemaan vaarallisia jos yrittäisivät jotakin. "Minä etsin..." hän aloitti, mutta vaikeni kun jousi kohosi huomattavasti enemmän tositarkoituksella. Sanat unohtuivat tekojen edestä.
Taran ei kuluttanut silmänräpäystäkään huutaakseen, kavahtaakseen tai antaakseen mitään varoitusta. Yhtäkkiä hän loikkasi ulos pusikosta, suoralla ja hirvittävän nopealla liikkeellä, ketterästi kuin kauris. Kaiken järjen mukaan etummaisen miehen olisi pitänyt ehtiä ampumaan nuoli nuorukaista kohti, ennen kuin hän millään olisi ehtinyt pusikon läpi tämän kimppuun. Mutta oli, kuin tämä olisi vain unohtanut kaiken: mies jäi seisomaan jousi kohotettuna tovereidensa kiskoessa omia aseitaan esille. Monta pitkää silmänräpäystä, joiden aikana tämä ei tehnyt yhtikäs mitään - ja sitten nuorukainen oli jo hänen kimpussaan.
Taranin miekka välähti ja sivalsi. Sitä seurasi tuskaisa karjaisu ja räsähdys. Jousensa jännittänyt mies horjahti taaksepäin kättään puristaen. Nuorukaisen miekka oli sivaltanut suoraan jousenjänteen ja sitä pitelevien sormien läpi, ja nyt sekä ase että nivelet lojuivat sammalikossa verisinä ja hyödyttöminä. Vasta tuska ja järkytys tuntuivat vapauttavan miehen oudosta lumouksesta, joka häntä oli pidellyt monta hetkeä. "Minä varoitin häntä! Varoitan teitäkin! Jos tarjoatte väkivaltaa, minä vastaan! Eikä yksikään nuolistanne edes irtoa jänteeltään!" nuorukainen ärjäisiä, heilauttaen veristä miekkaansa kaaressa, vuorollaan kutakin rosvoa kohti. Hän oli jo osoittanut mitä tapahtuisi, jos nämä yrittäisivät mitään...
Spyrre: Rosvo oli jo valmistautunut ampumaan ja usuttamaan tovereitaan tekemään samoin, mutta tämä ei koskaan ehtinyt sinne saakka. Vain hetki ja tämä oli jo maassa puristamassa typertyneenä runneltua, verta pulppuavaa kättään ja hurjistunut miekkaa puristava nuorukainen oli joukon keskellä. Se kireä järjestys joka näillä oli ollut, oli särkynyt odottamattoman, äkillisen väkivallan edessä... puhumattakaan oudosta voimasta joka oli iskenyt heidän toveriinsa. "Se... noita! Varokaa" mies onnistui ähisemään tuskansa seasta mutta vähintäänkin sekaisesti silmänsä kauhusta ymmyrkäisinä. Muu joukko oli jo kavahtanut kauemmas kohottaen aseitaan, mutta empien ja uskaltamatta yrittää moista uudestaan... varsinkaan nyt kun soturi oli aivan vieressä. Tämä kannanotto oli selvästi ainakin saanut melkoisesti painoarvoa... "Meitä on enemmän! Pysy paikallasi!" ärähti joku joukosta, mutta tässä oli eittämättä jo melkoinen annos pelkoa vihamielisyyden sijasta. "Mitä haluat?! Oletko manannut sen hirviön kimppuumme, noita?! Miksi muuten etsisit sitä kirottua paikkaa!" toinen tivasi.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 13, 2020 23:01:34 GMT 3
Sub: Taran kohotti miekkaansa varoittavasti, mutta ei vielä hyökännyt mihinkään suuntaan. Hänen katseensa kiersi metsäläisissä nopeasti ja terävästi, etsien merkkejä sellaisista, jotka yrittäisivät jotakin. "Ei tähän noitaa tarvita. Seuraava joustaan sormeileva menettää enemmän!" nuori soturi ärähti teräs välähdellen. Jos hän pelkäsi ympärillä kohoavia jousia, sitä ei ainakaan näytetty.
"Minä aion tappaa sen hirviön. Minä olen tehnyt niin ennenkin. Luuletteko, että kavahdan kaltaisianne!? Puhukaa ja häipykää, ennen kuin teroitan kalpani teidän luihinne, kurjat!" Taran jatkoi, pyyhkäisten taas miekallaan uhkaavan kehän ympärilleen.
Spyrre: Kiristyneestä ilmapiiristä huolimatta joukolla sekaisia metsäläisiä ei lopulta tuntunut olevan intoa kokeilla onneaan aivan kevyesti itsevarman ja hurjan soturin edessä, varsinkin kun yksi heistä makasi jo valittaen maassa. Nämä puristivat aseitaan mutta pälyilivät vaivihkaa toisiaan kuin yrittäen saada jonkun muun tekemään jotain ensin ennen kuin yrittäisivät itse... eikä kukaan tuntunut olevan juuri tähän hätään hanakka olemaan se ensimmäinen. Nuorukaisen ärähtämä kysymys sai nämä liikahtamaan jännittyneesti. "Tappaa sen? Oletko sekaisin?" yksi näistä ähkäisi lopulta. "Vain mielipuoli edes menisi sinne yksin! Olet muutenkin liian lännessä, ne kalliot ovat kauempana-" tämä tapaili epäluuloisesti kunnes yksi muista ärähtä ja pamautti miestä takaraivoon. "Ehkä sinullakin on temppusi, mutta emme mekään pelkää yhtä uhkarohkeaa nulikkaa joka riehuu maillamme!" Ärähti toinen mittaillessaan Tarania pahaenteisesti. Maassa rikkinäistä kättään äheltävä rosvo ei ollut vieläkään päässyt jaloilleen, mutta tämä tavoitteli vaivihkaa ehjällä kädellään jotain vyöltään. Tämän saattoi kaiketi tunnistaa puukoksi viimeistään siinä vaiheessa kun mies huitaisi tällä tuskaisella kostonhimolla kohti soturin jalkaa... joka tuntui olevan viimein se merkki muillekin mitä nämä olivat odottaneet.
Sub: Taranin huomio oli vielä seisovissa miehissä, ei suinkaan maahan jääneessä korstossa. Se oli eittämättä virhe, josta hänen soturina täytyisi olla häpeissään... joskin kun tämä iski puukkonsa hänen jälkiviisaus, jälkiviisaus oli kaikista kauimmainen ajatus hänen päässään. Taran ärähti ja horjahti taaksepäin. Veri tursusi hänen pohkeestaan ja tahrasi lahkeen ja saappaan - mutta hän ei kaatunut lyhyen terän jättämään jälkeen. Viha välähti hänen silmissään, ja seuraavassa hetkessä hän iski miekkansa ärähtäen suoraan miehen kalloon, paljon suuremmalla voimalla kuin oli arvollista... tai edes tarpeellista.
Yllättävä tuska sai nuorukaisen epäröimään silmänräpäykseksi - suunnilleen yhtä pitkäksi, kuin mitä ympärillä seisovilla rosvoilla meni ymmärtää tilanne. Seuraavassa hetkessä hän harppasi ärähtäen eteenpäin kohti miesjoukkoa, iskien miekallaan puolelta toiselle. Ne olivat melkeinpä umpimähkäisiä, villejä sivalluksia - mutta tarkoituksella; harvalla oli tarpeeksi kurinalaisuutta pitää päänsä kylmänä tähdätäkseen ja ampuakseen jotakuta sellaista, joka sohi miekalla päin...
"Ammu!" Taran karjaisi väliin. Sana tuskin tarkoitti mitään järkevää häntä ympäröiville miehille. Nämä eittämättä yrittivät sitä jo muutenkin. Mutta lähistöllä oli joku toinenkin...
Spyrre: Haavoittunut rosvo sai maistaa kostoaan, vaikka se jäikin lyhytikäiseksi. Taranin brutaali isku kaatoi haparoivan miehen maahan niin ettei tämä varmasti enää nousisi... ja samalla ympäröivästä joukosta nousi vihainen huutojen ja ärähdysten kuoro kun jokainen kohotti aseitaan. Veren näkeminen rohkaisi näitäkin, tai sitten kyse oli kostosta. Miten vain, koko kaoottinen joukko rymisti eteenpäin kohti soturia... mutta sai pian huomata ettei tällä ollut aikomustakaan jättää aloitetta näille. Vihaiset ärähdykset muuttuivat hämmentyneiksi ja kivuliaiksi kun Taran iski näiden keskelle vaikkakin nopeasti rosvot alkoivatkin levittäytyä nuorukaisen ympärille. Muutama näistä horjahti taaksepäin miekan viiltäessä mutta nyt nämä olivat mielestään löytämässä jalansijaa ylivoimalleen.
Pensaikko ympärillä oli pysynyt hiljaisena tähän saakka (syystä tai toisesta) mutta nyt kun taistelu puhkesi ei kestänyt kauaa kun huuto sai vastauksen. Kirvestä heiluttava mies hyökkäsi Taranin sivustasta mutta kaatui parahtaen saatuaan nuolen syvälle kylkeensä. Toinen tömähti puun runkoon aivan toisen rosvon pään vierestä saaden tämän kavahtamaan suojaan. "Niitä on lisää!" ärähti joku, rynnäten sitten koko painollaan päin nuorukaista tempaistakseen tämän niin suojakseen kuin toivottavasti hengiltäkin...
Sub: Taran ähkäisi kaatuessaan miehen rynnäkön alle... mutta hänen miekkakätensä toimi siitä huolimattakin. He luhistuivat yhdessä maahan, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä nuorukaisen miekka törrötti miehen vatsasta, johon se oli tullut survaistuksi yhteentörmäyksen voimalla. Soturi ärähti ja iski kakovan miehen sivuun, riuhtaisten samalla miekkansa irti. Joku toinen puski häntä kohti saman tien, ja hän iski tätä päin vain hätäisen, haparoivan sivalluksen samalla kun kiskoi itseään takaisin jaloilleen. Se riitti ajamaan rosvon kauemmas, mutta ei juuri muuta.
"Kerätkää ruhonne ja paetkaa! Kuolette loputkin muuten!" Taran karjaisi ilmoille, ääni vihan vakauttamana, mutta kaikkea muuta kuin rauhallisena. Nuori soturi kohotti miekkaansa ja askelsi edestakaisin, etsien hyökkääjää tai puolustajaa, jota vastaan iskeä. Hänen toista sääreään raastoi viheliäinen kipu, ja haava hidasti häntä aivan liikaa. Mutta hän ei selvästi ollut aikeissa kaatua helpolla rosvojen keskelle...
Spyrre: Kolmaskin rosvo kaatui sylkien verta. Loput ryövärit empivät, vaikkakin koiralauman tavoin kärkkyivät arvioivasti haavoittunutta saalista. Kuitenkin odottamaton vastarinta ja hurjuus puri jopa paatuneisiin korstoihin... samoin kuin maata tahraava tovereiden veri. Taranin ärähdystä alleviivasi uusi pensaikosta suhahtava nuoli joka iskeytyi maahan rosvojen eteen ja sai nämä kavahtamaan pälyillen. "Parempi uskoa! Tai me--" Frejan ääni huudahti uhmakkaasti kun nainen kohottautui itsekin piilostaan, jo uusi nuoli jänteellä. Uhkaus keskeytyi kuitenkin toiseen, jokseenkin uhkaavampaan ääneen. Jostakin pimentyvästä metsästä kantautui epäinhimillinen, verta hyytävä ulvahdus joka hiljensi kaiken. Se kaikui honkien lomassa, tuntuen jähmettäneen jopa rosvot paikoilleen kuin nämä olisivat unohtaneet hetkeksi kaiken muun... juuri ennen kuin joku päästi kauhistuneen huudahduksen. Viimeiset kynnelle kykenevistä ryöväreistä kääntyivät ympäri rynnätäkseen korpeen kuin pelästyneet eläimet, piittaamatta kauhistuneesti ähkivästä toveristaan joka oli sortunut maahan nuolen lävistämänä. Jotain oli tulossa, jonka huomiota edes tämä väki ei selvästikään halunnut...
Sub: Muutaman silmänräpäyksen ajan taistelu näytti kääntyvän kaksikon eduksi. Taran kohotti miekkaansa jälleen uhkaavasti miehille, heristeli veristä terää antaakseen vauhtia näille, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan rynnätä heidän peräänsä, kun he kavahtivat taaksepäin. Mutta seuraavassa hetkessä uusi, vertahyytävä ääni kauempaa karisti kaikki ajatukset voitosta tai menestyksestä.
Taran heitti ympärilleen nopean, suorastaan hätäisen katseen ja sihahti. Rosvot selvästi tiesivät, mitä ulvaisut tarkoittivat... ja niin tiesi häkin. Frejankaan tuskin tarvitsi miettiä asiaa sen pitempään. "Meidän täytyy häipyä! Metsään!" nuorukainen ärähti metsästäjän suuntaan ja harppasi jo kauemmas ruumiista. Veri ja kuolema selvästi houkuttivat hirviötä paikalle.. eikä sillä varmasti kestäisi kauaa saapua, olipa se missä vain. Taranin pohje poltteli ja valitti joka askeleella, mutta hän ei voinut miettiä sitä nyt. Oli purtava hammasta ja paettava. Hän ei pelännyt hirviön kohtaamista, mutta sen kohtaaminen tässä ja nyt, valmistautumattomana ja haavoitettuna, olisi ollut sulaa typeryyttä...
Spyrre: Ryövärit kaikkosivat nopeasti kuka villisti minnekin, jättäen Frejan puristamaan yhtälailla häkeltyneenä ja jännittyneenä joustaan. Nainen ei edes yrittänyt ampua vaan osasi selvästi arvata itsekin mistä ääni oli lähtöisin. Siitäkin huolimatta että oli julistanut aiemmin kovasti ettei pelännyt moisia otuksia oli nuori metsästäjä silti kalvennut silminnähden. Korpi oli hiljennyt jälleen mutta siinä oli pahaenteinen sävy.
Taranin kiireinen komennus havahdutti Frejankin ja näinen ähkäisi, jäämättä empimään itsekään. Kumpikaan heistä ei varmasti ollut valmis kohtaamaan tätä nyt, pimeässä ja keskellä korpea. Hän kiirehti Taranin perään, tarraten nilkuttavaa nuorukaista ohimennen käsivarresta. Nuolen runtelema rosvo jäi ähisemään epätoivoisesti maahan, saamatta kunnolla ääntä irti itsestään.
Varjot syvenivät heidän ympärillään kun kaksikko tunki pensaikon lävitse. Vain heidän askelensa, kasvillisuuden äänet ja kiireinen hengitys rikkoivat hiljaisuutta... kunnes äkkiä jostain kantautui huuto. Se oli täynnä kauhua ja tuskaa, eikä ollut vaikea arvata että jotakuta oli kohdannut kauhea kohtalo. Metsän peto oli vienyt uuden uhrin... heidän onnekseen se oli ollut yksi paenneista rosvoista. Ainakin toistaiseksi.
Sub: Taran ei varsinaisesti vastustellut, kun Freja tarttui hänen käteensä... joskaan ei sen suuremmin myöskään tiedostanut asiaa. Oli parempi vain kiirehtiä kauemmas, ennen kuin jokin paljon metsärosvoja pahempi ehtisi paikalle.
Takaa kajahtanut huuto sai Taranin äkkiä pysähtymään, mikä äkkiseltään tuntui järjenvastaiselta. Nuorukainen kuitekin seisahtui ja loi taakseen vaitonaisen katseen, ennen kuin veti henkeä. Kuin mokoma olisi ollut helpotus. "... en usko, että se lähtee peräämme. Vaikka se haluaisikin jahdata jotakin, niitä miehiä oli enemmän, ja niillä oli pahempiakin haavoja", hän ähkäisi, ja irvisti sitten kivuliaasta pohkeestaan. "En tiedä haistoiko se veren vai kuuliko taistelun... mutta meidän on parempi välttää kumpaakin", nuorukainen lisäsi. Hän oli vieläkin silminnähden jännittynyt.
Spyrre: Puiden välissä kaikuneen valitukset katkesivat nopeasti, mutta mitään muuta ei tuntunut tapahtuvan. Freja päästi protestoivan ähkäisyn kun nuorukainen pysähtyi kuulostelemaan ja seisahtui vain vastahakoisesti. Nainen ei tuntunut erityisen vakuuttuneelta turvallisuudestaan vaan yritti nykäistä toista nopeasti uudestaan liikkeelle. "Meidän pitää silti häipyä! Tarvitsemme jonkin piilopaikan!" hän hoputti, vaikka heitti itsekin kyräilevän katseen taakseen. "Se... ei tapa nälkäänsä, ja saalistava peto ei kerro, missä liikkuu. Mutta... ne hölmöt rytistelivät menemään niin että se kuuluu puolen metsän päähän." Freja vaikeni uudestaan synkkien sanojensa päätteeksi. Oli selvää ettei ainakaan nainen uskonut että monikaan rosvoista pääsisi kauaskaan jos oli vetänyt otuksen mielenkiinnon itseensä. Mutta jos peto jahtasi näitä, se toivottavasti jättäisi ainakin heidät rauhaan... "Meidän pitää päästä muualle. Vuodat verta" hän toisti lopulta jännittyneesti.
Sub: Taran tasasi hetken hengitystään, ennen kuin pudisti päätään. "Se on hirviö, ei se toimi tämän maailman lakien mukaan. Se tappaa tappaakseen eikä pelkää mitään. Ja se jatkaa kunnes joku tappaa sen", nuorukainen totesi synkeästi. Hän veti henkeä. "Tämän takia väki pelkää näitä korpimaita. Hirviöt vaanivat siellä, missä niitä ei pidetä loitolla. Nuo äskeiset olivat todennäköisesti jotakin lainsuojattomia karkotettuja. Siinä on heidän rangaistuksensa", hän lisäsi tuimasti, ennen kuin sylkäisi jalkojensa juureen. Mokomat kurjat olivat heittäytyneet viheliäisiksi.
Taistelun vimma kummitteli selvästi yhä Taranin mielessä, mutta hän nyökkäsi silti Frejan sanoille. "Pelkkä nirhama. Olin typerä, kun edes tulin haavoitetuksi tuolla tavoin. Mutta meidän pitäisi tosiaan häipyä täältä. Se ei selvästikään ole kaukana", hän tokaisi, ennen kuin lähti askeltamaan omin avuin, kukaties hieman liiankin tietoisena toisen huomautuksesta, syvemmälle metsään.
Oli tulossa pimeä. Heidän pitäisi löytää suojaa yöksi joka tapauksessa... nyt sitäkin suuremmalla syyllä. Jos hirviö oli näin lähellä, heillä ei tosiaankaan olisi varaa olla yhtä varomattomia, kuin äskeiset typerykset...
Spyrre: Freja kuunteli vaiteliaana kunnes nyökkäsi sanoille. Hän tiesi eläimistä ja niiden tavoista, mutta tämä otus ei selvästikään toiminut samoin. Kunnioitus korpimaita kohtaan oli kyllä iskostettu häneenkin pienestä pitäen ja nainen puristi ohimennen amulettinsa nyrkkiinsä. "...jos ne typerykset eivät olisi aloittaneet sitä meteliä olisimme jo ties missä..." hän mutisi henkäisten sitten. "Mennään. Yritetään liikkua varovasti..." nainen aloitti, vetäen sitten jonkinlaisen räsyn repustaan. Hän harppoi nuorukaisen luokse ja ojensi kapineen tälle. "Sido tuo siihen edes tähän hätään. Jätämme vähemmän jälkiä sille seurata."
|
|