|
Post by spyrre on Jul 23, 2020 22:19:21 GMT 3
Spyrre: Oli vaikea sanoa ympäristöstä mitään erityisen tarkkaa ahtaassa pimeässä huoneessa, mutta yhtälailla vaikea olla huomaamatta jatkuvaa keinahtelua, suolan sekä märän puun hajua sekä metallista kalahtelua. Merilinnun vihainen rääkynä tervehti jostakin ulkoa kun Cathryn avasi silmänsä. Kesti hetken ennen kuin nainen hahmotti paljoakaan edes kiiluvilla kissansilmillään mutta se mitä hän laittoi merkille ei miellyttänyt häntä tippaakaan. Hänen ympärillään odotti hämärä, kostea laivan ruuma, jossa hän ei selvästikään ollut yksin. Muitakin kyyristeleviä hahmoja oli erotettavissa kyhjöttämässä lattialla raskaiden ketjujen sitomina. Nainen sihahti ja nosti kätensä pyyhkäisemään päätään huomaten nopeasti kahleet myös omissa käsissään. Tämä ei todellakaan ollut se paras herätys jonka hän oli kokenut... puhumattakaan jyskyttävästä päänsärystä mitä laivan keinahtelu ei helpottanut tippaakaan. Hampaitaan kiristellen nainen yritti ottaa selkoa tilanteestaan kaikesta huolimatta, vaikka tässä rehellisesti tuskin oli paljoa nähtävää. Paitsi se, että monta muutakin oli selvästi kokenut saman kohtalon.
Sub: Laiva velloi ja keinahteli. Jossakin yläpuolella velloi myrsky, ja meren aallot pieksivät kylkiä vasten. Ruuma oli hämärä ja ahdas, täynnä hikisten ja epätoivoisten ruumiiden hajua. Sillä tämän aluksen lastia oli liha - elävä, värisevä liha. Ruuma oli jaettu ahtaisiin, pieniin selleihin, joista jokaiseen mahtui vain muutama kurja orja. Kukaties sen oli tarkoitus estää näitä juonimasta mitään tai kapinoimasta... vaikka julmuus ja pelko pitivätkin siitä huolta useimpien kohdalla. Puisten kaltereiden takaa tuijotti vain muiden vankien epätoivoisia, kurjia katseita, joista harva edes tohti vilkuilla heräävää naista liian pitkään.
Katseiden joukossa oli kuitenkin ainakin yksi rohkeampikin. Joku seurasi naisen heräämistä tasaisesti ja tarkkaavaisesti - ja paljon lähempää kuin muut. Sellin nurkassa istui joku. "Olet hengissä. Näytit niin piestyltä, että luulin jakavani tämän haisevan loukon pian vainajan kanssa", ääni tokaisi hämärästä. Puhuja puhui yleiskieltä siedettävästi, mutta paksulla aksentilla. Siltikään tämä ei selvästi arkaillut todeta mitä ajatteli.
Spyrre: Ilmeisen huonovointinen tai ei, oli havahtuva nainen silti tarpeeksi tolkuissaan hätkähtääkseen ja kääntääkseen päänsä heti kun joku puhui. Vihreät petomaiset silmät siristyivät mustaturkkisissa kissapedon kasvoissa kun olento tihrusti äänen suuntaan, ja pitkä häntä heilahti epämääräisesti tämän takana. Hän ei selvästikään ollut tyytyväinen tilanteeseen. "Psh. Ei näin vähällä. Vaikka ne tekivät kyllä parhaansa" nainen sihahti viimein. Cathryn mittaili niin suorapuheista muukalaista kuin vilkaisi muitakin ympärillään, tosin laittaen nopeasti merkille välttelevät kyräilyt. Nainen käänsi huomion itseensä, päästäen sitten uuden sihahtavan kirouksen. Kaikki hänen varusteensa olivat poissa... mikä oli arvattavaa. "Mitä tapahtui? Mihin ne vievät meitä? Ryökäleet jättivät hädintuskin vaatteet päälleni. Kunhan pääsen täältä..." kissamainen nainen manasi ääneen, tosin joutuen lähinnä nykimään kahleitaan turhautuneeseen sävyyn.
Sub: "Orjuuttajia", toinen vastasi suorasukaisesti. Se taisi olla vastaus naisen kumpaankin kysymykseen. Hänen sävynsä oli epämieltynyt murahdus, turhautunut ja vihainen. Hänessä ei elänyt pelkoa hengen tai tulevaisuuden suhteen, ainoastaan kytevää raivoa. "Laiva liikkuu länteen tai etelään. Pois sieltä, missä asiasta piitattaisiin", ääni jatkoi. Puhuja vääntäytyi pystyyn.
Varjoista nousi esiin hahmo, jonka pystyi vilkaisullakin toteamaan haltiaksi. Hän oli lyhyt ja kevytvartinen, mutta silti voimakas ja jäntevä. Hänen kasvonsa olivat terävät ja kulmikkaat ja hänen piirteissään oli toismaallisuutta, joka erotti ne ehdottomasti ja selvästi ihmisestä. Hänen hiuksensa olivat paksu valkoinen harja, jota edes laivan saasta ja hiki eivät voineet tahrata. Miehen kädet oli kahlittu yhteen, kuten kissamaisen naisenkin. Hän ei näyttänyt juurikaan piittaavan asiasta, vaan loi toiseen mittailevan katseen. Kallisti päätään aavistuksen, siristi silmiään hiukan. Jos se ei ollut mittaileva katse, se oli ainakin avoimen arvioiva. Eivätkä kovat, epäinhimilliset silmät paljastaneet mitään mahdollisista johtopäätöksistä.
Spyrre: Ykskantainen vastaus toi esiin uuden sähähdyksen, joka kävi epäilemättä itsessäänkin kirouksesta. "Pirut vieköön. Niinpä tietysti" mustaturkkinen nainen ärähti kun epäilyt oli viimeistään nyt vahvistettu. Hurjistus kuohahti olennon olemuksessa mutta tämä puristi pitkäkyntiset kätensä lopulta nyrkkiin ja puri leukansa yhteen vaikkakaan tämä ei poistanut vihreän katseen terävyyttä kun hän kyräili ympärilleen keinahtelevassa ruumassa. "Ne saastat. Olin varomaton. Olisi pitänyt arvata" sihistiin lähes kuin itsekseen. Kissamainen nainen havahtui kuitenkin nopeasti kun muukalainen nousi nurkastaan. Katti jätti mutinansa silmätäkseen miestä itsekin tarkemmin kun tämä jäi mittailemaan häntä. Tilanteesta huolimatta haltiamiehen katse oli punnitseva ja kova mikä sai jopa turhautuneen naisen kohottamaan aavistuksen kulmiaan ja jännittymään hieman. Hän rypisti aavistuksen kuonoaan ja suoristautui vihlovasta päästään huolimatta heittäen kiiluvan, ärhäkän katseen kohti miestä kuin peto joka pohti uhmattiinko sitä parhaillaan. "Oli miten oli. Minä en aio jäädä tänne" nainen tokaisi terävästi.
Sub: Haltia ei hievahtanut naisen ärhäkän katseen alla piiruakaan. Hän oli kaikella todennäköisyydellä reilusti yli päänmitan lyhyempi (niin vaikeaa kuin asian tarkempi arvioiminen olikaan tässä haisevassa, hämärässä loukossa), eikä hänellä ollut toisen tapaan kitaa täynnä teräviä hampaita. Mutta jos petomainen nainen olisi hyökännyt hänen kimppuunsa, hän ei selvästi olisi kavahtanut tai perääntynyt. Miehen huulet raottuivat hieman, ja hänen kapeasta suustaan karkasi ääni, joka olisi kukaties voinut olla hymähdys toisen napakoille sanoille.
"Nuo kurjat eivät ole varomattomia. He tietävät miten vaarallisia vankeja käsitellään. He eivät piittaa aikomuksista", mies totesi kireästi. Hän puhui selvästikin opitusta kokemuksesta, ja asiantila selvästikin turhautti häntä. Mutta hänen huomionsa oli yhä naisessa, kuin hän olisi yrittänyt tavalla tai toisella tosiaankin haastaa tätä.
Spyrre: Nainen ei lopulta ollut ihmismittapuutta erityisen kookas, mutta siitäkin huolimatta tämä kyräili uhmakasta haltiaa alaviistoon harjasmaisen, punertavan kuontalonsa lomasta. Petomaista jäntevyyttä ei silti voinut olla huomaamatta tämän olemuksesta varsinkin kun kissakin jäi arvioimaan periksiantamatonta miestä. Kukaties hän ei ollut varma mitä tämä aikoi elkeillään, mutta hän ei pitänyt siitä. Olento tuhahti ja nosti leukaansa pitäen pistävän katseensa toisessa. "Sehän nähdään. Annatko periksi noin helposti? Minua ne eivät ainakaan raahaa mukaansa kuin jotakin eläintä!" hän sihahti ja puri leukansa yhteen. Laiva heilahti hieman voimakkaammin ja suuri aalto loiskahti sen kylkeen vain puisen seinän toisella puolella. Katti huojahti ja sihahti irvistäen kirouksen, harhautuen luomaan kireän katseen ylöspäin. Jostakin sieltä, oletettavasti kannelta, kuului askeleita ja huutoja jotka suureksi osaksi tuntuivat hukkuvan niin meren kuin tuulenkin ääniin. Jokin tässä sai naisen valpastumaan hieman... vaikkakin se toi esiin vaivihkaisen aavistuksen levottomuutta.
Sub: Haltian olemus kiristyi silminnähden naisen sanoista. Hän murahti kuuluvammin ja puristi kahlitut kätensä nyrkkiin. Kuin olisi ollut valmis osoittamaan varsin kouriintuntuvasti, miten lannistunut todellisuudessa oli. Sitten hän kuitenkin pudisti päätään. "En. Mutta se vaatii tilaisuutta. Liian paljon ja liian teräviä. Häkkiään vasten pieksevä lintu katkoo siipensä. Häkin avaamista odottava puhkoo vangitsijoidensa silmät", hän sylkäisi suustaan joukon teräviä sanoja, joista jokaista selvästi tarkoitti. Kukaties kirjaimellisestikin; he olivat eittämättä häkissä.
Myös haltian huomio kiinnittyi hetkeksi ylöspäin kannelle. Jokin oli valpastuttanut miehet. Kukaties jokin, joka sotkisi näiden suunnitelmia. Toisaalta se saattoi olla mitä tahansa, jokin kaukaa nähty merenelävä tai kukaties jopa uusi alus, joka kelpaisi mahdollisesti ryöstösaaliiksi. Mutta toisaalta... mikä tahansa saattoi olla tilaisuus, jos oli valmis käyttämään sitä.
"Osaatko taistella?" haltia heitti varsin suoran kysymyksen toiselle. "Täällä ollaan koska osataan, tai koska ei osata. Kumpi sinä olet?"
Spyrre: Nyt katti kallisti puolestaan hieman päätään aiheuttamalleen reaktiolle. Tölväisy oli selvästi osunut, mutta mies hillitsi itsensä. Kun tämä puhui oli sävyssä eittämättä myrkkyä, mutta petomainen nainen jäi hetkeksi pohtimaan näitä. Oli vaikea sanoa etteikö näissä olisi perää... tai etteivätkö tuntemukset olisi menneet yksiin hänen omiensa kanssa. Hän murahti mutta nyökkäsi, heittäen uuden lyhyen katseen ylös kannelle. Sieltä kuului lisää juoksuaskelia. Ajatukset keskeytti uusi varsin suora kysymys. Nainen siristi kiiluvia silmiään ja heitti mieheen uuden terävän katseen. "Minä? Olen täällä vain, koska ne nappasivat minut yllätyksellä! Jos olisin hoksannut aikaisemmin... no, tätä ei olisi tapahtunut!" hän ärähti, jokseenkin loukattuun sävyyn. "Entä itse? Jos olet jo ehtinyt pohtia asioita, onko sinulla jo suunnitelma?" kysymyksessä oli eittämättä aavistus närkästynyttä haastetta.
Sub: Haltia murahti uudelleen. Hänkään ei selvästi pitänyt kykyjensä kyseenalaistamisesta. Hän suoristautui ja työnsi leukaansa aavistuksen eteenpäin. "Minä olen Galdanis Kerym'El. Minä olen surmannut miehiä, hirviöitä ja kauhuja, joille ihmisillä ei ole nimiä. Minä olen repinyt ja raastanut, kunnes veri on pessyt minut päästä varpaisiin. Minä nauran näiden miesten miekoille ja aikeille, ja minä tulen tappamaan heidät kuten olen tappanut heidän kaltaisiaan. Yksikään heistä ei uskaltaisi kohdata minua, ja siksi he huumasivat ruokani. Jos haluaisin, en olisi täällä", haltia jyrähti. Sitten hän pyöräytti silmiään turhautuneesti. "... mutta minä en osaa ohjata laivoja eikä miekoillani voiteta merta. Siksi minä odotan", hän tuhahti lopulta.
Galdaniksen silmät kohosivat laivan kattoa kohti. Äänet siellä viittasivat eittämättä siihen, ettei kyse ollut mistään tavallisesta välikohtauksesta, vaan jostakin vakavammasta. "... mutta ehkä en odota enää kauaa."
Spyrre: Kipakka kyseenalaistus sai selvästi aikaan enemmänkin. Petomainen nainen räpäytti hieman silmiään mutta ei liikkunut paikaltaan vaikka repaleiset korvat vetäytyivät aavistuksen taaksepäin. Tosin, rehellisesti hän ei vaikuttanut lopulta kovin yllättyneeltä. Oli tilanne mikä hyvänsä, soturin elkeet ja olemuksen kyllä tunnisti vaikka haltiamies olikin aseeton ja kahlehdittu. Silti katti tuhahti itsekseen. "No. Sitten olemme samassa veneessä. Kirjaimellisesti" tämä jupisi ilmeisen tyytymättömänä. Nainen kirskautti petomaisia hampaitaan ja kohotti kahlehdittuja käsiään tarkemmin tarkasteltavakseen. "Selvästikin nuo saastat tietävät miten saada väkeä kiipeliin jota eivät rohkene kohdata. Olin satamassa kapakassa, mutta ilmeisesti joku ehti kuitenkin livauttaa jotain juomaani kun en katsonut. Olin silti vähällä päästä pakoon. Toivottavasti mursin edes joitain luita." Katti vaikeni ja hieraisi jomottavaa päätään, samalla kun loi uudemman epäluuloisen katseen ylös pimeään kattoon. Jotain oli meneillään, ja hän rypisti kulmiaan epäluuloisena. "...mitä kirottua siellä tapahtuu?" tämä ehti mutista juuri ennen kuin voimakas rysähdys heilautti koko laivaa. Petomainen nainen ähkäisi yllättyneenä ja horjahti raskaasti taaksepäin kaltereita vasten.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2020 21:54:59 GMT 3
Sub: Haltian kasvoilla käväisi ilme, joka olisi kukaties saattanut kertoa etäisestä hyväksynnästä toisen uhmaa kohtaan. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, eikä hän ehtinyt lausua mahdollisia mietteitään asian suhteen, sillä laivan tilanne teki itsensä tiedetyksi ja välittömäksi. Galdanis hätkähti ja horjahti, mutta pysyi ketterästi jalkojensa varassa, kun laiva rysähti. Hänen päänsä käännähteli nopeasti, kuin hän olisi yrittänyt arvioida tilannetta kaikilla aisteillaan. "Karikko? Ei, taistelu", mies totesi. Hänen äänessään oli tuima sointu, kuumeinen kuin hän olisi odottanut mahdollisuutta harpata siihen itsekin.
Yläpuolelta, kannen läpi, kantautui tosiaankin taistelun ääniä. Huutoja, teräksisiä kalahduksia. Jotakin ehdottomasti epäinhimillisempääkin. Oli mahdotonta sanoa, taisteliko väki kannella petojen vai kaltaistensa kanssa. "Näissä vesissä liikkuu pahempaakin, kuin kurjia orjuuttajia", haltia totesi paljonpuhuvasti. Kukaties hänen äänestään kaikui kokemuksen tuoma varmuus asian suhteen....
Spyrre: Molemminpuolinen kyräily sai jäädä hetkeksi sikseen kun kuulosti siltä että meneillään oli jotain huomattavasti oleellisempaa. Vaikka ilmeisesti ei tuntenut oloaan vieläkään erityisen hyväksi petomainen nainen löysi nopeasti tasapainonsa ja jäi itsekin mittailemaan tapahtumia. Kissamaiset korvat höristyivät ja silmät kapenivat olennon arvioidessa ääniä. "...jotain siellä on. Elleivät ne alkaneet nahistella keskenään. Aseineen päivineen." murahdettiin viimein ja katti päästi oudon sihahtavan kirouksen hampaidensa välistä. "...enkä aio kyllä jäädä odottamaan niitäkään" hän viimeisteli pyörähtäen sitten ympäri. Nainen harppasi kohti kalteroitua ovea, kumartuen tutkimaan tätä rivakasti miten nyt tämän väärältä puolelta saattoi, päätyen myös töytäisemään tätä raskaasti kokeilevaan sävyyn. Kissa oli selvästi päättänyt yrittää löytää tiensä ulos sellistä nyt eikä myöhemmin... oli se helpommin sanottu kuin tehty, tai ei.
Sub: Galdanis vilkaisi petomaisen naisen perään ja seurasi vaiti kun tämä yritti tempoa kalteroitua ovea rikki. Sitten hän puuskahti ja astui itsekin lähemmäs. Hänen olemuksensa riitti eittämättä aivan hyvin kertomaan, mitä mieltä hän oli toisen yrityksistä rikkoa mokoma paljain käsin. "Et sinä sitä noin saa auki. Et ellet ole jättiläinen... tai mestarivaras. Etkä ole kumpikaan", haltia napautti. Sitten hän yllättäen kumartui lattianrajaan.
"Olen seurannut niiden liikkeitä. Jättävät avaimen pöydälle lähelle ruuman ovea", haltia jatkoi, vaikka ei enää katsonutkaan naista kohti. Tarkemmalla vilkaisulla Galdanis vaikutti tuijottavan ruuman lattialla istuvaa laivarottaa. Mokoma tuntui syystä tai toisesta valpastuvan hänen tuijotuksestaan ja vilkuilkevan jopa takaisin... mutta varsin pian se menetti mielenkiintonsa ja kipitti pois näkyvistä. Todennäköisesti etsimään ruokaa. "Kahleet, sitten ovi", hän jatkoi itsekseen.
Spyrre: Katti manasi vaiti itsekseen toimiensa lomasta, kääntäen hieman päätään kun haltia astui lähemmäs. Mies sai osakseen happaman katseen. "Parempi yrittää tehdä jotain kuin pällistellä paikoillaan! Onko parempia suunnitelmia?" nainen napautti olematta kovinkaan hyvillään kritiikistä... joka tosin taisi pitää paikkansa. Hänen pokerinaamansa ei vain ollut juuri nyt parhaimmillaan tällaisessa tilanteessa. Tämä kirosi uudestaan ja kiskaisi kaltereita, tällä kertaa aivan puhtaan turhautumisen merkiksi.
Galdaniksen seurava, huomattavasti konkreettisempi huomautus sai ärtyneen kissankin valpastumaan. Tämä kohotti siristi silmiään ja käänsi huomionsa kohti ovea sekä pöytää ruuman toisella laidalla. "Psh. Enpä usko että yletymme tuonne asti mitenkään, oli miten oli. Täytyy keksiä jotain muuta. Avain tuolla on yhtä tyhjän kanssa" petomainen nainen tuhahti lopulta tuskastuneesti mittailtuaan etäisyyttä. Lattialla vipelsi rotta, joka rehellisesti tuskin kiinnosti olentoa tähän hätään tippaakaan varsinkin kun otus painui pian menojaan. Jokin räsähti taas laivan kylkeä vasten, tällä kertaa voimakkaammin. Se sai jopa puun räsähtämään ja ylhäältä kuuluviin taistelun ääniin sekoittui hurja sihisevä rääkäisy, kuin jostakin suuresta, eittämättä ikävästä lähteestä. Tämä ei kuulostanut hyvältä ja nainen kirosi uudestaan ääneen.
Sub: Galdanis ei vastannut mitään, vaan jatkoi lattianrajassa kyyristelyään. Hän katsahti toiseen suoranaisen kärkevästi, kuin olisi syystä tai toisesta pitänyt tämän asennetta turhauttavana tai yhdentekevänä, mutta antoi ilmeisesti asian olla.
Huomio kiinnittyi varsin nopeasti ympäröivään maailmaan ja sen paljon välittömämpiin ongelmiin. Ylhäällä tapahtui jotakin, eikä sen epämiellyttävyydestä, saati sitten epätavallisuudesta, ollut enää kysymystäkään. Galdanis katsahti ylöspäin, jälleen arvioiden, mutta ei noussut kuitenkaan pystyyn. Hän oli jännittynyt, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä pelon kanssa. Pedotkin jännittyivät kun oli aika ja tarve tappaa.
"Jotakin suurta... ja pienempää", mies tuli todenneeksi lopulta ääneen. Siinä oli ilmeisesti kaikki, minkä hän koki tarpeelliseksi mainita tilanteesta juuri nyt.
Spyrre: "Minulle olisi riittänyt aivan se ensimmäinenkin" nainen sihahti kireästi. Tämä ei selvästikään pitänyt tilanteesta tippaakaan, ei varsinkaan kahleissaan kaltereiden takana ja nainen otti joitain kireitä askelia paikoillaan äänien suuntaan kyräillen. Laiva tärähti ja puu rutisi lisää kun jokin iski kylkeä vasten hieman sivummalla heistä, kirvoittaen orjista kauhistuneita ääniä. "Kirottua, minä tiesin että meren lähellekään meneminen olisi huono idea... olisi pitänyt vain pysyä kaukana" katti mutisi itsekseen ylös kyräillen kunnes heitti uuden jokseenkin tuskastuneen katseen lattialla omiaan puuhastelevan haltian suuntaan. "Jos suunnittelet pakotunnelin kaivamista siellä, en usko että se onnistuu. Olemme laivassa, jos et huomannut! Tarvitsemme jotain... hyödyllistä ennen kuin tämä koko kapine kiskotaan pohjaan!" tämä töksäytti terävästi, tosin keskeyttämättä kireää liikehtimistään. Tai epämääräisesti pörhistyneen häntänsä vispaamista puolelta toiselle.
Sub: Galdanis katsahti äänekästä naista uudelleen happamasti ja murahti. "Minä teen enemmän kuin sinä pakoni eteen. Pidä siis suusi", hän ärähti toiselle ja harppasi äkkiä pystyyn, kuin olisi ollut aikeissa sulkea naisen kidan aivan itse.
Jokin vilahti haltian käsissä, mutta se ei kuitenkaan paljastunut miksikään piilotetuksi teräaseeksi tai muuksikaan huolestuttavaksi, vaan... avainrenkaaksi. Avainrenkaaksi, josta roikkui kokonainen joukko karkeita ja yksinkertaisia avaimia. Sanomatta mitään muuta hän alkoi sovittaa niitä yksi kerrallaan kahleisiinsa, käyden niitä läpi nopeasti ja tarkasti. "Kannella oli pelastusvene. Tuo meteli... eivät jää tänne pitkäksi aikaa kun tilanne on tuo", haltia mietti ääneen, kukaties enemmän itsekseen kuin naiselle. Samalla hetkellä hänen kahleensa napsahtivat auki, ja hän paiskasi ne halveksuen maahan.
"Kiirettä", Galdanis tokaisi sitten kuuluvasti ja viskasi avainrenkaan kolisten naiselle. Sitä tarvittaisiin vielä sen jälkeenkin, jotta ovi saataisiin auki...
Spyrre: Katti pysäytti kireän askelluksensa ja pyörähti ärhäkästi kohti haltiaa, eittämättä aikeissa vastata tämän sanoihin yhtälailla närkästyneenä. Mies ei kuitenkaan aikonut jäädä paikoilleen vaan harppasi varoituksetta ylös vetäen esiin jotain metallista. Petomainen nainen terävöityi välittömästi kuin valmistautuen johonkin, ennen kuin tajusi pienellä viiveellä asian todellisen laidan. Jos olennolla oli ollut jotain sanottavaa unohtui se nopeasti pitkäksi toviksi kun tämä jäi tuijottamaan silmiään räpytellen kun Galdanis veti esiin avaimet joilla jäi avaamaan kahleitaan. Hän havahtui vasta kunnolla kun tämä mutisi jotakin pelastusveneestä ja nakkasi avaimet sitten hänen suuntaansa. Kissamainen nainen ähkäisi typertyneenä kiirehtiessään sieppaamaan renkaan ilmasta käsiinsä.
"Mitä kirottua... Olivatko ne sinulla koko ajan? Miksi pirussa et sanonut?!" hän onnistui töksäyttämään lopulta, kiirehtien kuitenkin itsekin haparoimaan avainta lukkoon. Hän ei aikonut viettää sekuntiakaan enempää kahleissa kuin oli pakko. Kissa kiskoi kahleet päältään yksi kerrallaan ja pudotti ne lattialle, pyörähtäen sitten viivyttelemättä kohti ovea. Kukaties yksi näistä sopisi tähänkin lukkoon... Se olisi ainakin tervetullutta, koska jokin rutisi taas laivan lankkuja vasten. Ylhäältä kuului rusahdus ja sitten raskas rysähdys kun jotain iskeytyi kannen lävitse puolittain alas ruumaan. Se näytti erehdyttävästi pätkältä mastoa. Eivätkä taistelun äänet tai petomainen rääkynä olleet ainakaan hiljenneet.
Sub: "Eivät tietenkään olleet. Minulla on keinoja", Galdanis vastasi, vaikka loppujen lopuksi asia oli täysin yhdentekevä. Tilanne kannella oli pahentumassa entisestään, eikä sanailulla ollut mitään väliä juuri nyt. Haltia nojautui kaltereita vasten nähdäkseen paremmin synkkään ruumaan. Häkeissään kyhjöttävät vangit liikahtelivat rauhattomasti ja pälyilivät epäluuloisina sinne tänne. Näistä varmasti jokainen ymmärsi jo oikein hyvin, että tilanteessa oli jotain pahasti vialla.
Vahvistus epäilyksille tuli nopeasti ja tylysti. Kannen läpi iskeytyi mastonpätkä suoraan ruumaan. Todennäköisesti kansiluukusta sisään, jos asialla nyt oli yhtään mitään väliä. "Avaa se ovi", Galdanis totesi kuivakasti, puristaen käsiään jo nyrkkiin.
Haltian sanoja ei ajanut mikään yleinen rauhattomuus, vaan varsin painava käytäntö. Hänen tarkat silmänsä erottivat pimeyden keskeltä, miten katkenneen maston ympärille kiertyi paksuja lonkeroita. Seuraavassa hetkessä se riuhtaistiin irti kannesta kuin keihäs haavasta. Veren sijaan se roiskutti ympäriinsä suolaista vettä. Mutta kun masto lähti, sen tilalle tuli jotakin muuta... Raskastekoisia, epäinhimillisiä hahmoja pudottautui raskaasti ruumaan. Ne olivat ihmistä suurempia, ja melun ja hämärän keskelläkin pystyi näkemään niiden terävät, pitkät hampaat ja nälkäiset katseet - ja kuulemaan niiden kurluttavan, malttamattoman korahtelun...
Spyrre: Galdaniksen mystinen vastaus sai aikaan epämääräisen, mutta lyhyen katseen, naisen jäämättä kuitenkaan tivaamaan nyt enempää yksityiskohtia. Nyt ei ollut moisten aika ja he molemmat olivat varmasti tästä jo hyvin perillä. Kissa jupisi itsekseen jotain mutta keskittyi käymään läpi avaimia toisensa jälkeen, työntäen näitä hankalasti lukkoon kaltereiden toisella puolella. Se kävi eittämättä hitaammin kuin kumpikaan heistä olisi halunnut. Alas rysähtävä mastonpätkä harhautti huomion väkisinkin hetkeksi ja nainen hätkähti vihreiden silmien levitessä hieman kun jokin valtava kiskaisi suuren puun mukanaan takaisin kannelle. "Pirut vieköön" katti sihahti kiskaisten entistä kiireemmin seuraavan avaimen sormiinsa. "Sitähän minä koko ajan--" Sen enempään hänellä tuskin oli aikaa, kun jotain muuta loikkasi alas ruumaan. Nainen heitti rivakan katseen näiden suuntaan ja kirosi uudestaan. Hän kiskaisi turhan avaimen ulos ja lykkäsi hätäisesti tilalle uuden... joka viimein sai aikaan vaimean loksahduksen. "Tietysti se viimeinen mahdollinen" tämä sihahti paiskatessaan oven auki tieltään. Olennot kauempana louskuttivat jo leukojaan ahnaasti eikä hän todellakaan halunnut olla häkissä kun ne pääsisivät heihin saakka. Nainen tempaisi rivakasti yhden kahleista lattialta edes jonkinlaiseksi kättä pidemmäksi ja loikkasi sitten ärähtäen eteenpäin jäämättä miettimään liikoja.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 1, 2020 22:18:07 GMT 3
Sub: Galdanis oli ulkona häkistään samalla silmänräpäyksellä kuin Cathrynkin. Hän hyökkäsi ulos kuin raivostunut peto, jäntevänä ja pitelemättömänä. Ympärillä oli pelkkää kaaosta, mutta hän hyökkäsi sen keskelle piittaamatta vähäisemmistä tekijöistä millään tapaa. Ja samalla tavalla, aivan yhtä nopeasti ja pitelemättömästi, hän hyökkäsi myös päin hirviöitä, jotka olivat työntyneet ruumaan tavoitellen joko ateriaa tai ryöstösaalista.
Galdanis ei etsinyt käseensä aseita edes siinä määrin kuin petomainen nainen hänen vierellään, siitä huolimattakin että tällä oli niitä omastakin takaa enemmän, mutta jos se huoletti häntä hiukkaakaan, hän ei näyttänyt mitään merkkejä siitä. Sen sijaan hyökkäsi suoraan kohti ruuman pimeydestä tunkevaa hirviötä... ja väisti sivuun kun se survaisi häntä kohti pitkällä, korallista ja luista tehdyllä keihäällä. "sar-aigu", haltia sihahti, tunnistaen vihdoin vihollisten kuuluvan julmien haimiesten, sahagiinien, kansaan. Hän oli selvästi kohdannut mokomia aikaisemminkin... eikä se todellakaan hillinnyt hänen vihaista tahtoaan. Päin vastoin. Hän ärähti ja iski kätensä keihään varrelle samalla, kun iski nyrkin päin haimiehen naamaa. Iskun ei olisi pitänyt saada aikaan paljoakaan, mutta petomaisen suuri olento horjahtikin taaksepäin kuin aseella sivallettuna. Seuraavassa hetkessä niin kävikin, kun haltia riuhtaisi keihään sen heikentyneestä otteesta ja survaisi sen suoraan sen sisuksiin.
"Meren ihmissyöjiä!" Galdanis ärähti ääneen, kukaties jottei kenellekään olisi epäselvää mistä oli kyse.
Spyrre: Petomainen nainen oli kyllä tunnistanut ilmeisen soturin elkeet aikaisemminkin, mutta ei silti ollut odottanut rehellisesti jokseenkin hintelänoloisen haltian hyökkäävän aseetta eteenpäin aivan tällä tavalla. Tämä sai peräänsä aavistuksen yllättyneen vilkaisun mutta kissakaan ei jäänyt miettimään tätä nyt enempää. Kalalta ja mädältä lihalta löyhkäävät hirviöt eivät ainakaan jättäneet arvailujen varaan mitä aikoivat. Jos yllätys jätti hänet aavistuksen jälkeen, ei katti silti ollut paljoakaan Galdaniksen perässä. Nainen päästi hurjistuneen sähähdyksen ja väisti täpärästi ohi viistävän keihään ennen kuin heilautti puristamaansa paksua rautaketjua. Se iskeytyi voimalla päin kalamaista louskuttavaa naamaa, ja paiskasi jopa kookkaan olennon hoipertelemaan taaksepäin kurluttaen ja hampaita sylkien. Keihäs putosi otuksen otteesta, mutta katti ei hellittänyt. Tämä iski uudestaan, ja uudestaan kunnes viimein onnistui livahtamaan hirvityksen ohi. Ketju heitettiin pökertyneen otuksen kurkun ympärille ja kiskaistiin tiukalle ärähdyksen keralla. "Nämä saavat ainakin katua yritystään" nainen sihahti pidellessään tempovaa hirvitystä joka yritti villisti vetää henkeä ja ravistella hyökkääjää kimpustaan. Hänellä tosin ei ollut aikomustakaan irrottaa ennen kuin otus sortuisi. Samalla katti heitti kuitenkin nopean katseen ylös kohti kantta jossa taisteltiin vieläkin.
Sub: Galdanis loi tuiman katseen jalkoihinsa sortuneelle olennolle. Haltia oli sen rinnalla lyhyt ja hintelän näköinen... mutta selällään, verta suihkutessaan, se ei näyttänyt erityisen kookkaalta tai uhkaavalta. Harva asia näytti, kuten hän oli huomannut. Haltia sihahti, tarrasi keihääseen ja runnoi sen syvälle hirviön kitusiin lopettaakseen sen viimeisetkin pyristelyt. Sitten hän riuhtaisi aseen irti, katsahtaen synkästi hävitykseen jota keihäänkärki aiheutti; ase oli selvästi tehty repimään sisuskalut ulos uhristaan.
"Yläpuolella on enemmän. Eivät koskaan saalista pieninä parvina", Galdanis vastasi toisen sanoihin ja jäi tähyämään ylöspäin valppaasti. Taistelun äänet kaikuivat kanteen isketystä reiästä selvinä ja kovina. Oli mahdotonta sanoa mihin suuntaan kahakka kääntyisi... mutta kuolevien miesten huudoista ei ainakaan ollut pulaa. Se eittämättä tarkoitti, että olisi parempi toimia nopeasti. Katse harhautui takaisin alas - ja vankeihin, jotka tähysivät muista selleistä. Osa haroi käsillään kaltereiden välistä ja aneli apua, osa kyräili varuillaan. Varmaa oli, että nämä kuolisivat ilman apua tänne... tavalla tai toisella.
Spyrre: Verta sylkevä kalamies tempoi ja yritti iskeä takanaan riippuvaa naista niin kourillaan kuin seiniäkin vasten, mutta tämä puri äristen hampaitaan ja kiristi otettaan ketjusta. Lopulta otuksen puhti loppui kun ketju pureutui tarpeeksi syvälle henkitorveen ja päästi ruman rusahduksen. Hirviö korisi ja teutaroi kunnes vajosi lattialle kita verisenä henkeä haukkoen. Kissamainen nainen laski vielä jalkansa tämän niskalle ja kiskaisi muutaman kerran lisää varmuuden varalta ennen kuin irrotti otteensa ja sylkäisi ruhon päälle. "Saastainen hirvitys" hän sihahti ja heitti varmistavan katseen toiseen otukseen jonka Galdanis oli jo viimeistellyt. Nainen pyyhkäisi kasvojaan ja tuhahti ennen kuin kumartui itsekin poimimaan maahan pudonneen keihään, vaikka heittikin ketjun vielä olkapäälleen. "Loistavaa. Ja lisäksi jokin... suuri elukka. Toisaalta, niiden pitäisi antaa näille meidän rosvoillemme tekemistä." Katti tokaisi kunnes käänsi katseensa taakseen häkkeihin. Muut vangit tuijottelivat heitä kauhuissaan kaltereiden lomasta. "Meidän täytyy toimia nopeasti." Nainen sihahti itsekseen oudon manauksen vetäen sitten jälleen avaimensa esille. Ylhäältä kuuluvat äänet eivät rohkaisseet viivyttelemään mutta siltikin olento tyrkkäsi kapineen suuremmin miettimättä haltialle tarraten itse paremmin aseeseensa. "Tuossa. Päästä ne ulos, nopeasti. Minä pidän tuota kaaosta silmällä."
Sub: Galdanis soi Cathrynille nopean, epämääräisen vilkaisun, ennen kuin nappasi avaimet tämän kädestä ja harppoi kohti häkkejä. "Jos miehillä on pelastusvene, niitä lienee vain yksi. Ja sinne ne rosvot varmasti haluavat", haltia tokaisi olkansa ylitse. Ei lopulta ollut vaikea nähdä, että laivasta olisi todennäköisesti paras yrittää häipyä kun se vielä oli mahdollista... ja että asian kanssa saattaisi kohta olla kiire.
Galdanis pysähtyi häkkien eteen avaimet kourassaan. Ja sitten, sen suuremmin selittelemättä, hän paiskasi ne kaltereiden välistä vankien keskelle. Nämä tuijottivat häntä hetken hämmentyneinä, kuin eivät olisi tienneet mitä tehdä. "Vapauttakaa itsenne! Vapautukaa tai kuolkaa!" haltia huudahti kuuluvasti, ennen kuin harppoi nopeasti takaisin kohti kannelle vievää reikää. Sanat saivat vangeissa nopeasti liikettä aikaan. Väen keskuudesta kantautui kauhistuneita huutoja, kun he sukelsivat haparoimaan avaimia lattialta. Monia epätoivoisia, pelokkaita käsiä ja töniviä ruumiita.
Haltia ei jäänyt katsomaan taakseen, vaan vilkaisi vain ohimennen kohti Cathrynia. "Tule jos tulet. Minä menen ylös", hän tokaisi terävästi.
Spyrre: Galdaniksen huomautus veneestä sai naisen kiroamaan uudestaan vaimeasti. Aavistus piti varmasti paikkansa... tai vähintäänkin ainokainen pieni vene oli hetki hetkeltä suuremmassa vaarassa tuhoutua vallitsevassa mylläkässä pirstaleiksi jos kukaan ei ehtinyt saamaan sitä vesille. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kärvistellä tätä sen kauempaa kun haltia ärähti vangeille hänen takanaan. Katti käänti terävästi päätään nähden hätäisten käsien tavoittelevan lattialle paiskattuja avaimia samalla kun mies harppoi muitta mutkitta ohitse kohti kantta. "Mitä kirottua, luuletko että voit vain--" hän aloitti mutta viimeisteli lauseensa lopulta epämääräisellä sihahduksella. Aikaa ei ollut. Vihreät silmät heittivät vielä katseen taakseen pimeään ruumaan. "Ryhdistäytykää! Vapauttakaa toisenne ja tehkää jotain!" hän päätyi itsekin vain tokaisemaan taakseen. Rehellisesti hän ei voinut kuin toivoa että kauhistuneet vangit osaisivat toimia itse, mutta oli vain ajankysymys koska uusia hirvityksiä alkaisi tunkea ruumaan...
Niine hyvineen, vaikkakin vastahakoisemmin, katti kääntyi ja harppoi haltiamiehen jälkeen. Petomaisilla kasvoilla oli jäykkä, kireä ilme mutta tämä ei sanonut mitään kavutessaan aukolle ja luodessaan varautuneen katseen kannelle yrittääkseen hahmottaa tilannetta. Mies oli puhunut pelastusveneestä, mutta eittämättä heillä oli varmasti muutakin huolehdittavaa...
Sub: Galdanis nouse kannelle ketterästi ja nopeasti, murehtimatta kantamastaan keihäästä tai joutumatta haparoimaan. Hän loikkasi, tarrasi rikkinäiseen puuhun, kiskaisi itsensä ylös, ja seuraavassa hetkessä hän olikin jo kannella - ja kaaoksen keskellä. Ympärillä raivosi juuri sellainen taistelu ja kaaos kuin olisi voinut olettaakin. Haimiehiä oli kaikkialla. Laivan miehistö, joka ei ollut alun perinkään ollut moniväkinen, oli vähenemässä nopeasti. He taistelivat ja kaatuivat kannelle kiipeävien hirviöiden leukoihin, tai kiemursivat niiden keihäiden kärjissä kuin seivästetyt kalat. Kansi lainehti merivedestä ja verestä. Valtavat, paksut lonkerot pyyhkivät kantta ja tarrasivat kaikkeen mihin vain pystyivät.
Galdanis seisoi tuon kaiken keskellä, tähyten tuimasti ympärilleen. Taivas oli synkkä ja ympärillä velloi sekä yön, että kerääntyvän myrskyn pimeys. Ei epäilystäkään, etteikö laivaa olisi jo menetetty. Hän ei kuitenkaan osoittanut pelonmerkkejä asiasta - ainoastaan määrätietoista aikomusta korjata tilanne. "Tuolla!" haltia äkkiä ärähti ja survaisi keihäänsä kohti peräkantta.
Peräkannelle oli vetäytynyt kokonainen joukko merirosvoja, jotka puolustivat asemaansa ankarasti ja iskivät sapeleillaan maahan jokaisen hirviön, joka yritti kavuta portaita pitkin näiden perään. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään epätoivoisesta pitkityksestä, vaan näiden keskellä oli jotakin, jonka parissa osa miehistä uurasti ankarasti. Pelastusvene. Rosvot yrittivät kiskoa pelastusvenettä vesille. Etunenässään laivan ilmeinen kapteeni, joka huusi käskyjä ja karjui hurjistuneena...
Spyrre: Myös katti oli nopeasti kavunnut kannelle petomaisella jäntevyydellä, vaikkakaan näky joka heitä odotti ei ollut miellyttävä. Huolimatta kaunasta orjuuttajia kohtaan näiden vääjäämätön kuolema haimaisten olentojen leuoissa ja keihäissä sai silti irvistämään, vaikkakin nainen sylkäisi nopeasti taas maahan. Minkäänlaista surua ei ainakaan elätelty. "Saivat ansaitsemansa" hän mutisi, irvistäen uudestaan kun suuri lonkero pyyhkäisi ohitse kiskoen mukaansa rimpuilevaa hahmoa. Nainen tiukensi otettaan keihäästä, valpastuen kun Galdanis viittasi rivakasti kohti laivan perää. Siellä oli selvästi meneillään jotakin, ja hahmottaessaan tämän paremmin vihreät silmät siristyivät. Oli helppo arvata mitä rosvot suojasivat keskellään, mutta kissan katse oli nauliutunut näille komentoja huutavaan mieheen. "....se saasta!" tämä ärähti ja harppasi eteenpäin. Petomainen nainen riuhtaisi kannelle sortuneen revityn ruumiin käteen puristuneen miekan itselleen epämääräisen keihään tilalle, luikkien sitten kohti laivan perää. Hän kiersi vielä keskenään kamppailevat rykelmät saavuttaakseen huomattavasti tärkeämmän yhteenoton. Oli päästävä meripetojen ohitse veneelle, mutta näytti siltä että ainoa reitti kulki läpi... "Meillä ei taida olla paljoakaan vaihtoehtoja" hän sihahti hiljaa, ja syöksähti sitten kohti hirviöjoukon selustaa miekanterä välähtäen.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 2, 2020 22:20:27 GMT 3
Sub: Galdanis ei epäröinyt sen enempää kuin Cathrynkaan. Hän harppasi eteenpäin naisen rinnalla, keihäs kohotettuna lupaukseksi kuolemasta kaikille niille, jotka yrittäisivät astua tielle - olipa kyseessä sitten ihminen tai merenelävä. Lupaus sai täyttymyksensä useaan kertaan. Kerran, toisen ja kolmannenkin joku yritti sulkea kaksikon tien. Galdanis survoi keihäällään nopeasti ja armotta, raivasi haatajia teiltä säälimättömällä ja tehokkaalla voimalla.
Ei ollut lopulta suurikaan temppu leikata läpi kannen sekasorrosta. Pian edessä odottivat jo jyrkät portaat laivan peräkannelle - pelastusveneelle. Tiellä seisoi kuitenkin koko joukko merirosvoja, jotka heristivät kaksikolle aseitaan siinä missä kenelle tahansa. "Pitäkää ne poissa!" kajahti vihainen huuto. Miehet kohottivat aseitaan, valmiina tekemään työtä käskettyä heti, kun saisivat jonkun miekkansa kantamalle...
Spyrre: Jo valmiiksi saastainen kansi lainehti entisestään niin verestä kuin muustakin epämiellyttävästä kun kaksikko iski päin rosvojen kanssa taistelevia kalamiehiä. Otukset taistelivat vastaan mutta jäivät nopeasti kahden tulen väliin kun kaksi soturia raivasi tiensä niiden läpi. Varsin pian edessä odottivat portaat ja uusi vastustaja. Kissamainen nainen paljasti sihahtaen hampaansa petomaiseen irveeseen. "Te saastaiset pelkurit!" hän ärähti ja harppasi sitten eteenpäin portaisiin. Edessä odottava merimies ärähti takaisin ja iski miekallaan, joka kuitenkin kalahti sivuun kissan omaa asetta vasten. Tämä ei selvästikään käsitellyt moista ensimmäistä kertaa. Samalla hän hyökkäsi viivyttelemättä eteenpäin kun kookas mies horjahti. Tämä sai napakan nyrkin leukaansa juuri ennen kuin miekka upposi tämän sisuksiin. "Pois tieltä!" nainen huudahti uhkaavasti puskiessaan ylös portaita.
Sub: Galdanis ei jäänyt odottelemaan, että Cathryn saisi raivattua tiensä ylös portaita - hän teki oman reittinsä. Ketterästi, keihäs yhä kädessään, hän harppasi yläkannen reunaa vasten ja ponnisti itsensä siitä ylös, loikaten kahdella nopealla polkaisulla kaiteelle. Osa ylös linnoittautuneista merirosvoista käännähti häntä kohti hurjistuneina, mutta hän sinkosi keihäänsä ensimmäisen rintaan ennen kuin nämä ehtivät edes kohottaa aseitaan.
Seuraavassa hetkessä myös petomainen nainen puski ylös, piittaamatta vihollisten asemista tai vastarinnasta jota kohtasi. Hurjistuneet rosvot perääntyivät tämän tieltä heiluttaen hätäisesti miekkojaan, yrittäen ajaa tämän takaisin alas - turhaan, kaikella varmuudella.
Galdanis harppasi alas kaiteelta. Jollakin ilveellä hänen keihäänsä surmaaman miehen sapeli oli ilmaantunut hänen käteensä, ja hän hyökkäsi merirosvojen keskelle samanlaisella voimalla ja raivokkuudella kuin Cathrynkin. Vaikka haltia olikin lyhyempi kuin todennäköisesti yksikään tästä joukosta, ei asialla ollut juurikaan väliä kun hän kirjaimellisesti loikkasi miehiä päin, iskien ja sivaltaen raivokkaasti puolelta toiselle.
"Pysäyttäkää ne, senkin typerykset!" mylväisi merirosvojen kapteeni. Mies oli selvästikin aikeissa nousta heti ensimmäisenä pelastusveneeseen, haluamatta jäädä uppoavaan laivaansa yhtään pidemmäksi aikaa kuin olisi pakko... eikä hän selvästi ollut juuri sen innokkaampi kohtaamaan vihaisia vankejaankaan...
Spyrre: Hyökkäystä oli hankala sanoa varsinaiseksi yhteistyöksi, näytti enemmän siltä että kumpikin soturi raivasi oman tiensä määränpäähänsä. Kissamainen nainenkaan ei jäänyt miettimään mitä haltia aikoi vaan iski eteenpäin petomaisella vimmalla. Sapelit ja terät sivalsivat ilmaa ja välillä lihaakin mutta se ei pysäyttänyt häntä varsinkin kun myös Galdanis iski rosvojen keskelle pahentaen kaaosta entisestään. Naisen huomio oli silti nauliutunut jonnekin joukon taakse, sinne missä rosvojoukon ilmeinen johtaja huusi miehilleen. "Sinä! Liero! Älä luulekaan meneväsi mihinkään!" katti ärähti ja iski tielleen astuneen rosvon ulahtaen reunan yli. "Minä muistan sinut! Missä miekkani on?! Minä lupasin että saat katua kaikkea kun pääsen jaloilleni!" Hän paljasti hampaansa puskien määrätietoisesti eteenpäin, jättämättä erityisen arvailujen varaan mitä aikoi... Hetkessä mustaturkkinen peto loikkasi rosvojen lomasta kohti kapteenia, terä murhanhimoisesti tätä tavoitellen. Vaikutti siltä että jopa pelastusvene oli lähes sivuseikka juuri nyt....
Sub: Rosvot lakosivat nopeasti kaksikon tieltä, ja heidän kapteeninsa joutui nopeasti toteamaan, ettei hänellä ollut aikaa murehtia pelastusveneen työntämisestä vesille sen enempää. Hän käännähti ympäri ja kiskaisi miekkansa esille. Hänen kasvonsa olivat vääristyneet irvistykseen, joka saattoi olla raivoa tai epätoivoa, mutta ainakaan hän ei mykistynyt kauhusta. Eittämättä näitä meriä seilaava rosvo kohtasi kaikenlaisia kauhuja. "... pelkkiä karanneita vankeja!" mies huudahti, kuin olisi vasta juuri tajunnut mistä edes oli kyse. Sanat eivät olleet varsinaisen helpottuneita, mutta epäuskoisen halveksuvia ainakin. "Sinun miekkasi? Myin ne muutamasta lantista ja pullosta huonoa rommia ensimmäiselle vastaan tulleelle kurjalle! Mutta älä huoli, saat kyllä terästä vatsasi täydeltä, kurja peto!" kapteeni ärähti ja harppasi Cathrynia kohti, iskien sapelillaan tämän lyönnin sivuun ja antaen takaisin raskaita, kuolettavia iskuja...
Jos Galdanis tarvitsi apua loppujen miesten kanssa, kun Cathrynin viha löysi äkkiä oikean kohteensa, ei hän ainakaan näyttänyt siitä mitään merkkejä. Hän iski miehiä vasten sanattomalla, huudahtavalla raivolla ja antoi iskuja, joiden paino ja voima olivat aivan ristiriidassa hänen lyhyen vartensa kanssa. Merirosvot horjahtelivat hänen tieltään tai kaatuivat niiden alle pystymättä edes löytämään paikkaa vastata niihin. Heidän kuolemansa oli jo käytännössä varma... mutta moinen raivo ja meteli olisivat varmasti omiaan houkuttelemaan muitakin murheita paikalle...
Spyrre: Oli se viisasta tai ei, tällä hetkellä kissamainen, hurjistunut nainen tuntui viittaavan kintaalla lähes kaikelle muulle ympärillään paitsi viimein tavoittamalleen rosvokapteenille. Tämän halveksuva vastaus ei ainakaan muuttanut tilannetta vaan olento vastasi tälle sanattomalla sähähdyksellä teräksen kalahtelun ylitse. Kapteeni ei ollut se harteikkain mies kannella mutta tämän elkeistä oli silti nähtävissä että tämä oli silti vaarallinen vastustaja ja vastasikin hyökkäykseen epäröimättä tai kavahtamatta. Cathryn ei vimmastaan huolimatta ollut parhaimmassa kunnossaan nyt ja raskaat iskut vasten hänen teräänsä saivat naisen irvistämään. Äkkiä olento harppasi sivuun torjumisen sijasta ja veti matalaksi, livahtaen lähemmäs miekan terä miestä tavoitellen. Tämä ärähti yllättyneenä mutta reagoi nopeasti, vaikkakin sivallus iski juuri ja juuri hieman vikaan. Katti sihahti tuntiessaan kirpaisun päänsä sivussa mutta loikkasi silti koko painollaan eteenpäin suoraan päin kapteenia. Meteli takaa kertoi että Galdanis taisteli muiden rosvojen kanssa mutta hän ei selvästikään ehtinyt nyt miettiä sitä. Tai mahdollisia muita uhkia joita varmasti kärkkyi vielä hyvin lähellä....
Sub: Rosvojen kapteeni oli eittämättä kokenut taistelija ja monet kahakat nähnyt mies, jonka joutui varmasti puolustamaan asemaansa muullakin, kuin jämäköillä sanoilla. Hän käsitteli sapeliaan tarkasti ja voimalla, eikä kavahtanut iskuja jotka joutui torjumaan. Mutta hän oli kärkäs. Kun kissamaisen naisen puolustukseen tuntui vihdoin aukeavan paikka, kapteeni ei epäröinyt vaan sivalsi nopeasti ja raivosta ärähtäen kohti päätä - läheltä, mutta silti ohi.
Ennen kuin mies ehti perääntyä tai iskeä uudestaan, Cathryn oli jo hänen kimpussaan koko voimallaan ja massallaan. Vaikka taistelijat olivatkin kukaties tasaväkisiä taidoissaan, tai ainakin tarpeeksi lähellä, oli petoväkeen kuuluvalla naisella silti voimaa, raivoa ja massaa, josta ihmisen oli turha uneksia. Hän ärähti voimattomasti, kun nainen paiskasi hänet pitkin pituuttaan. "... kirottu..." ärähdys karkasi miehen suusta, kun hän yritti epätoivoisesti hapuilla pudonnutta miekkaansa ja loikata takaisin jaloilleen...
Spyrre: Petomainen nainen ei säästellyt otteissaan eikä pelannut reilusti iskiessään äristen kapteenia vasten kun mies horjui. Ryövärin sapeli kirposi tämän kädestä tämän kaatuessa eikä kissapeto selvästikään aikonut jäädä katsomaan pääsisikö mies vielä jaloilleen. "Saastainen... käärme! Saat maksaa tästä!" nainen ärähti loikaten epäröimättä vastustajansa päälle koko painollaan ja survaisten miekkansa alas. Mies iski kätensä kiireesti tielle yrittäen suojata itseään ja kierähtää sivuun saaden miekan uppoamaan säälimättä käsivarteensa. Kapteeni huudahti kivuliaasti mutta ärähti uudestaan haparoiden otetta vastustajastaan, mutta pitkät kynnet sivalsivat hurjistuneena käden sivuun ja upposivat lihaan. Kamppailu kävi nopeasti aseiden heiluttelusta villiksi painiksi... vaikkakin miekka ei ollut kissan ainoa ase. Tämä puski sähisten miehen raajat sivuun niin miekanterällään kuin kynsilläänkin eikä edes epäröinyt kun iski pedon hampaansa tämän kurkkuun. Rosvo korahti ja kamppaili vastaan, mutta tässä alkoi olla jo melkoisen epätoivoista sävyä.
Sub: Cathryn oli eittämättä vienyt voiton merirosvokapteenista, vaikka tämä korisikin vielä. Hänen miehistönsä oli kokenut varsin samanlaisen kohtalon Galdaniksen käsissä... joskin haltia oli saanut jo aivan muita murheita. "Vauhtia! Se vene!" Galdanis huudahti takaa. Hän oli harpannut puolustamaan samaa portaikkoa, josta heitä oli äsken yritetty pitää poissa - sahagineilta. Käsittämätöntä kurlutustaan pitävät haimiehet yrittivät puskea ylös takakannelle, jossa oli vielä elävää, vastustelevaa saalista.
Hirviöt olivat täyden verenhimon vallassa. Galdanis iski ja sivalsi, pudotti kalamiehiä sitä mukaa kun ne yrittivät hyökätä ylös, mutta se ei vienyt perässä tulevien tarmoa... ja niitä riitti. Laivan kansi oli täynnä elävää merenväkeä ja kuollutta laivaväkeä. Ainoa järkevä ratkaisu olisi häipyä kun se oli vielä mahdollista... ja ainoa tapa jolla se hoituisi oli vene.
Spyrre: Kissapeto tuskin edes mietti asiaa tarkemmin puristaessaan kapteenin kurkkua hampaissaan kunnes henkitorvi rusahti. Mies rimpuili ja haukkoi henkeä mutta tämä oli kuin kuoleva kala kuivalla maalla eikä tässä ollut enää oikeaa vastarintaa. Nainen retuutti tätä vielä hetken ennen kuin havahtui tajuamaan tämän itsekin ja irrotti otteensa kasvot vielä lämpimän veren peitossa. Hän puuskutti raskaasti kunnes sähähti ja sylkäisi ruumiin päälle. Galdaniksen huuto veti hänet kuitenkin takaisin tilanteen tasalle. Nainen käänsi päätään haravoiden kannen nopeasti katseellaan. Rosvot makasivat jo kuolleina, mutta hirivöitä tunki jo ylös portaita vaikka haltia pidätteli näitä. Ensimmäisen kerran katin olemuksessa oli häivähdys epäröintiä kun tämä katsahti venettä. "Väki on vielä kannen alla" hän ärähti ponnistaen kuitenkin jaloilleen kapteenin ruhon päältä. Nainen potkaisi tätä halveksivasti kiskaisten sitten miehen sapelin käteensä rivakalla otteella ja työnsi tämän vyönsä alle. Ikävä kyllä alkoi olla varsin selvää etteivät leukojaan louskuttavat suuret otukset aikoneet odottaa vaan iskivät parvena kuin hait heitä kahta kohti... ja näitä oli melkoisesti enemmän kuin rosvoja oli ollut. Katti sähähti kirouksen mutta astahti sitten vastentahtoisesti veneelle työntääkseen tämän vinsseineen laidan ylitse. Jostain alhaalta, laivan alta kuului tosin pahaenteistä kurlutusta sekä jonkin suuren otuksen liikkeitä vaikka tämä tällä hetkellä piileskelikin jossakin pinnan alla...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 6, 2020 22:21:05 GMT 3
Sub: "Sitten he kiirehtivät tai kuolevat!" Galdanis ärähti vastauksen Cathrynin hätäisiin sanoihin. Hän ei vilkaissutkaan naista kohti, vaan iski ja silpoi päin petoja, jotka yrittivät puskea ylös portaita myöten, leuat louskuen ja julmat keihäät sohien. Jos haltia tunsi mitään pelkoa hänen henkeään tavoittelevia hirviöitä kohtaan, hän ei ainakaan näyttänyt sitä. Hän iski hirvittävällä voimalla jokaista ulottuvilleen tulevaa sahagiinia, raastoi nappaamansa sapelin syvälle niiden kalloihin ja paiskoi ruhot seuraavien päälle. Hänen asemansa oli luja ja miekkakätensä vahva, mutta moni pedoista tuntui menettävän taistelutahtoaan jo ennen kuin pääsi edes hänen kimppuunsa. Niiden survovat keihäät haparoivat, eikä haltian saavuttaminen selvästikään lisännyt niiden raivoa tai intoa... päin vastoin, moni niistä tuntui kauhistuvan jo hänen pelkkää läsnäoloaankin jollakin selittämättömällä tavalla.
Muiden vankien kohtalo, olipa kaksikko vapauttanut nämä tai ei, oli tuskin edes niin valoisa, kuin mitä haltia oli näille ennustanut. Olivatpa nämä saaneet vapautensa tai eivät, näytti pako haimiehiä kuhisevan kannen halki vähintäänkin epätodennäköiseltä... ellei heidän joukossaan sitten ollut yhtä suuria sotureita kuin mitä kaksikko oli. Vaan mitäpä henkensä edestä taisteleva haltia tai kissa olisivat moiselle mahtaneet? Kun tuho ja kuolema häämöttivät edessä, vain harvalla oli varaa pelastaa ketään ylimääräistä...
Spyrre: Jos haltian kylmä tokaisu sai kissassa aikaan jotain, ei tämä ainakaan sanonut mitään. Vihreät silmät kääntyivät kyllä luomaan terävän katseen olkansa ylitse mustaturkkisista kasvoista mutta pian tämä kuitenkin työnsi paatin keikahtelevan reunan yli. Laiva oli kaikkea muuta kuin vakaa juuri nyt, vaikka olisi jättänyt verenhimoiset haimiehetkin huomiotta. Oli vain hetkien kysymys koska jotain rusahtaisi lopullisesti rikki ja vesi tulvisi sisään. Siltikin katti näytti vastahakoiselta, jos vispaavasta ja pörhistyneestä hännästä saattoi päätellä mitään. Äkkiä alhaalta kuului kova, verta hyytävä rääkäisy. Mikä ikinä laivan alla oli piilotellutkaan oli ilmeisesti taas kiinnostunut tästä. Laidan yli kurottautui nopeasti huitovia paksuja lonkeroita jotka kietoutuivat puun ympäri ja huitoivat villisti. Köysissä riippuva paatti heilahti ja putosi alemmas jääden roikkumaan vinosti veden yllä. Toinen lonkero iski kohti yllättynyttä kissaa joka ehti hädintuskin harpata pahimman iskun tieltä. Se ei saanut otetta tai murskannut naista alleen, mutta edes tämän refleksit eivät pelastaneet kaikelta. Huitova raaja onnistui silti töytäisemään tätä kovalla voimalla, joka sai naisen lennähtämään taaksepäin ja vähintäänkin kauhistuneen rääkäisyn keralla laidan yli. Ojasta allikkoon...
Sub: Galdanis iski keihään sivuun ja survaisi miekkansa haimiehen kurkkuun. Ruumis valahti hänen terästään kuin vesi linnun selästä, ja hän oli jo valmis seuraavaan. Hänen mielensä ja ruumiinsa toimivat kammottavalla nopeudella ja voimalla, terävöityivät hetki hetkeltä väkevämmiksi ja raivokkaammiksi. Hän taisteli määrätietoisella vimmalla, kuin olisi syntynyt vain ja ainoastaan kohtaamaan tämän haasteen, heittäytyen siihen kaikella raivokkaalla voimallaan.
Äkkiä keskittyminen raukesi ja todellisuus repi miehen irti loputtomasta raivostaan. Cathryn päästi rääkäisyn ja syöksyi aaltoihin kammottavan meripedon huolimattomasta huitaisusta. Galdanis sihahti ja tuhahti, mutta harppasi silti pois portaiden luota. Hän käännähti ympräi ja syöksähti hetkeäkään miettimättä kohti laivan reunaa. Huitova lonkero havitteli otetta hänestäkin, ja hän loikkasi sen yli ponnistuksella, jonka yhdentekevyys ja voima tuntuivat täysin suhteettomilta hänen ruumiiseensa. Lonkeron ylitse... ja samalla laivan reunan ylitse. Samalla hetkellä hän paiskasi sapelinsa. Terä välähti ilman halki, syöksyi pyörien kohti toista köysistä, jotka kannattelivat venettä. Se napsahti teräksen edessä katki nopeasti ja varmasti... ja samassa silmänräpäyksessä miekka vaihtoi suuntaa kuin omasta tahdostaan ja sivalsi kohti toistakin köyttä.
Miekka sinkosi ilmaan, mutta Galdaniksen suunta oli suoraan alaspäin, kohti kuohuvia tyrskyjä. "Kissa!" hän ärähti pudotessaan, kuin olisi yrittänyt saada selville mihin nainen tarkalleen ottaen oli uponnut.
Spyrre: Paatti räiskähti kuohuvaan mereen vettä haukaten hieman sivuun teutaroivasta pedosta joka puski aalloista valtavana ja epäinhimillisenä. Kyseenalaisena onnena otus oli massiivinen, ja ainakin tähän hätäänkiinnostuneempi suuremmasta saaliista, eli laivasta jonka kannet lainehtivat verta jo valmiiksi... tai sitten haimiesten kurluttavat äänet houkuttelivat sitä. Joka tapauksessa otus ei tuntunut huomaavan pienempiä mereen putoavia hahmoja rutistaessaan raajansa laivan ympärille ja repiessään tästä palasia suurella louskuttavalla nokalla joka pilkisti vesirajasta. Tätä silti tuskin kannatti ottaa kevyesti, tällä oli paljon lonkeroita ympärillään ja hirviön jokainen liike sai aikaan kuohuvia aaltoja ja virtauksia. Tänne olisi ollut varmasti helppo upota lopullisesti. Kuitenkin jostain mustan veden keskeltä erottui jotain muutakin. Joku puski pärskien pintaan melkoisen paniikinomaisin elkein, vaikkakin vain hetkeksi. Kissamainen nainen kamppaili jotain vastaan, tavoitellen jotain hätäisesti esiin kiskaisemallaan terällä mutta se ei ollut helppoa kun jokin kiskaisi hänet taas aaltoihin. Keskittyi tähän tai ei, jokin suuren pedon lonkeroista oli onnistunut silti takertumaan hänen toiseen jalkaansa eikä halunnut irrottaa aivan noin vain.
Sub: Galdanis osui veteen kovaa ja hetkeksi kuohut nielaisivat hänet, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hänen päänsä jo puski pinnalle. Hän heitti ympärilleen nopean, kiihkeän katseen, puisteli märkiä hopeanhohtoisia hiuksiaan kasvoiltaan ja sylki vettä. Vesi ympärillä velloi, kuin meri itse olisi odottanut yhtä verenhimoisena uutta uhria syvään syliinsä.
Cathrynin kamppaileva hahmo erottui nopeasti tyrskyjen keskeltä, ja haltia kauhoi tätä kohti. Nainen taisteli henkensä edestä tähän takertunutta lonkeroa vastaan... eikä ollut epäilystäkään, etteikö se pystyisi vetämään häntä syvyyksiin hetkenä minä hyvänsä. "Taistele!" hän ärähti yksinkertaisesti pyyhkäistessaan kohti naista riepottelevaa lonkeroa... vaikka olikin vaikea sanoa, mitä hän toivoi saavansa aikaan paljain käsin.
Vene putosi raskaasti ja vinossa veteen hieman kauempana. Galdanis ei ehtinyt jäädä katsomaan, kääntyikö se ympäri tai pysyikö se edes pinnalla. Tähän hätään asia oli toissijainen muutenkin; laivan kansi vilisi haimiehiä ja petoja... mutta kuka tiesikään, paljonko niitä odotti pinnan alla, valmiina repimään veden varaan joutuneet syvyyksiin?
Spyrre: Juuri tällä hetkellä Cathryn tuskin ehti havainnoida ympäristöään paljoakaan. Kaikkialla oli mustaa kuohuvia aaltoja, huitovia raajoja ja keuhkoihin tunkevaa vettä. Oli hyvin vaikea sanoa mitä kaikkea muuta syvyyksissä alla odotti jos hän olisi ehtinyt katsoa... kaiketi onnekseen hän ei ehtinyt. Petomainen nainen haukkasi hätäisesti ilmaa niin paljon kuin ehti lyhyellä pintautumisellaan ennen kuin merihirviö kiskaisi hänet taas alas. Kohti hosui toinenkin lonkero mutta sen hän ehti huomata ja sivaltaa sitä kömpelösti miekallaan. Se sai sen kavahtamaan kauemmas ja purskauttamaan veteen verta. Lonkero jossa hän roikkui tuntui kuitenkin vain tiukentavan otettaan hänen jalastaan. Nainen rimpuili kunnes onnistui survaisemaan aseensa suoraan alas tähän ja upottamaan sen pedon lihaan. Se viilsi syvälle ja irrotti otteen, mutta tämä taisi viimein saada otuksen tajuamaan jotain. Laivaa jäytävän nokan tuntumaan välähti vähintään kärrynpyörän kokoinen epäinhimillinen silmä joka kääntyi tuijottamaan veden lävitse... Cathryn ei jäänyt odottamaan. Hän räpiköi villisti pintaan miekkaa puristaen, yrittäen kauemmas koko otuksesta ennen kuin tämä päättäisi yrittää napata saaliin uudestaan. Ainakaan se ei vaikuttanut tyytyväiseltä... mutta oli tainnut tajuta että pinnalla liikkui jotain muutakin. Pian utelias (kukaties nälkäinenkin) lonkero kurotti kohti haltiaakin, eittämättä nähdäkseen olisiko tämäkin jotain syötävää.
Sub: Cathryn pääsi vapaaksi sinnikkäällä miekankäytöllä, mutta seuraavassa hetkessä myös Galdanis joutui meripedon kiinnostuksen kohteeksi. Sen lonkerot pyyhkivät häntä kohti, valmiina kahmaisemaan pienen lihankimpaleen pinnan alle kuten minkä tahansa muunkin ulottuvilleen tulevan merenelävän... mutta hän oli jotakin aivan muuta kuin seuraava ateria. Galdanis käännähti kohti lonkeroita ja otuksen hirvittävää massaa. Hänen silmänsä levisivät, mutta ilme ei ollut kauhistunut vaan vimmainen. Ja kun lonkerot tavoittelivat otetta, hän päästi äkkiä ärähdyksen ja levitti käsiään.
Haltian ympärille kietoutui himmeä hehku, kuin hänen ihollaan olisi tanssinut tähtien tai kuun hohde. Se ympäröi häntä päästä varpaisiin, mutta kohosi etenkin hänen ohimoilleen ja päälaelleen. Hänen silmänsä leimahtivat samasta loisteesta, kun hän soi meripedolle tuiman, mahdin täyttämän katseen. Lonkero kavahti pois Galdaniksen luota, kuin hän olisi ollut myrkyllinen peto, tai tulikuuma metallinpalanen. Peto ei edes empinyt, vaan käänsi huomionsa saman tien muualle. Mihin tahansa muuhun kuin tähän haltiaan. Lopulta kyse tuskin oli suurestakaan uhrauksesta; meri olisi pian täynnä suupaloja, joita sen ei tarvitsisi miettiä sen enempää.
Galdanis tuhahti ja käännähti ympäri, ennen kuin kauhoi naisen perään. Outo loimu kyti yhä hänen ihollaan ja silmissään. "Vene! Käännä se vene!" hän huudahti tyrskyjen läpi tullessaan. Jos heillä oli mitään toivoa selvitä tästä, se kaikki olisi veteen pudonneen pelastusveneen merikelpoisuudessa...
Spyrre: Meripedosta irtosi kirskuva kirahdus kun se jätti oudon hohtavan hahmon havittelun sikseen ja tarrasi uudestaan laivaan, entistä suuremmalla tarmolla. Mistä ikinä olikaan kyse, otus katsoi jostain syystä parhaimmaksi jatkaa aiemman saaliinsa repimistä. Cathryn pärski ja haukkoi henkeä kauempana jouduttuaan huitaisemaan kauemmas vielä muutaman kurottelevan ulokkeen ennen kuin nekin vetäytyivät. Puuskuttava nainen rypisti kulmiaan epäluuloisesti mutta ei jäänyt kyseenalaistamaan onnenpotkua uidessaan kauemmas. Nopeasti hän äkkäsi jonkin hohtavan lähestyvän pimeyden poikki. Hän kiristi otettaan aseestaan vettä polkiessaan kunnes tajusi mikä tämä oli. Galdaniksen huuto kantautui tyrskyjen ja valittavien lankkujen ylitse ja katti pälysi rivakasti ympärilleen löytääkseen pinnalla keinahtelevan paatin. Aallot olivat kuljettaneet sen kauemmas laivasta sekä meripedosta mutta lopulta hän sai sen silmiinsä. Nainen sihahti vaimean kirouksen ja suuntasi tätä kohti, yrittäen olla pälyilemättä syvyyksiin allaan.
Vene oli eittämättä kokenut kovia mutta siitä huolimatta että oli keikahtanut ympäri, oli se ainakin vielä pinnalla. Katti työnsi miekkansa hampaisiinsa ja tarrasi sitten kynsillään paatin pohjaan, alkaen kiskoa tätä ympäri. Se ei ollut helppoa aaltojen iskiessä ylitse tuon tuostakin, mutta kynnet roikkuivat tiukasti kiinni puussa. Lopulta kapine keikahti ja pyörähti uudestaan ympäri, vaikka haukkasikin vettä pohjalleen. Se lähetti katin loiskahtamaan uudestaan veteen mutta tämä hapuili taas rivakasti otteen puusta alkaen kiskoa itseään ylös... ja toivoen, ettei vene keikahtaisi ympäri uudestaan.
Sub: Kukaties kaksikon onneksi laiva kaikkine mehevine uhreineen vei suurimman osan haimiesten huomiosta. Joka tapauksessa mikään ei hyökännyt kahden pelastusvenettä kohti räpiköivän hahmon kimppuun tai yrittänyt enää repiä heitä aaltoihin. Galdaniksen jäntevä hahmo pyyhkäisi veneen tuntumaan pian Cathrynin jälkeen. Hänen kasvoillaan oli yhä määrätietoisen tuima ilma, ja hän tarrasi vaiti ja sen suuremmin miettimättä veneen reunaan pitääkseen sen vakaana, kun toinen yritti kiivetä sisään.
Vene oli yhä ehjä. Se oli ainoa onni onnettomuudessa tähän hätään. Se, ettei heillä ollut muonaa tai juomavettä, oli pitkälti toissijaista juuri nyt. Välitön elämä painoi enemmän kuin myöhempi riutuminen. "Pois täältä", haltia sihahti kiskaistessaan itsensä veneeseen naisen perässä. Hänen kevyt, jäntevä vartensa nousi laidan ylitse huomattavasti helpommin kuin pedon jämäkkä ruumis.
Spyrre: Litimärkä ja puuskuttava kissa oli eittämättä tähän hätään jokseenkin surkea näky. Tämä käytti hetken haukkoakseen henkeä veneen pohjalla mutta nosti kyllä pian katseensa kun Galdaniskin kapusi kyytiin. Nainen ei sanonut mitään puristaen vieläkin miekkaansa, kääntäen päätään kohti laivaa kauempana. Viimeinkin tämä päästi valittavan, kaikuvan räsähdyksen kun sen kyljet antoivat periksi meripedon hurjassa puristuksessa. Kauempaakin näki kuinka suuret lonkerot painoivat laivan lankut lommolle ja aallot hyökyivät sisään. Hirvitys päästi kiihtyneen rääkäisyn ja laiva kallistui nopeasti. Ei epäilystäkään että se oli painumassa pinnan alle aivan muutamassa hetkessä.
Kissa irvisti ja yski suolavettä kitusistaan, ennen kuin lykkäsi miekan kädestään vyölleen ja nyökkäsi. "Parempi... nopeasti. Muuten pyörre vie... meidät mukanaan" hän onnistui ähkäisemään, yrittäen hätäisesti hakea katseellaan jotain millä kiskoa paatti liikkeelle. Kapine oli ympäri pyörähtäessään pudottanut aironsa ties mihin... Nainen kirosi ääneen kunnes kurotti kaappaamaan palan aalloissa killuvaa puuta joka epäilemättä oli irronut jostain päin laivaa. Se ei ollut paras mahdollinen melomiseen mutta kaiketi parempi kuin ei mitään. "Pois tieltä" katti ärähti harpaten sitten veneen keulaan, yrittämään kiskoa paattia rivakasti eteenpäin minkä tällä pystyi.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 20, 2020 22:12:16 GMT 3
Sub: Galdanis vääntäytyi pystyyn kiikkerän, vellovan veneen reunaa vasten ja heitti uppoavaa laivaa kohti synkän, vaitonaisen vilkaisun. Kukaties hänen mielessään liikkui paljonkin... mutta hän ei ehtinyt lausua mitään siitä ääneen, kun todellisuus, ja sitä myöten petomainen nainen, vaativat huomiota. Haltia väisti Cathrynin tieltä yhdentekevän ketterästi ja vilkaisi naisen perään, kuin yrittäen arvioida mitä tämä tarkalleen ottaen yritti tehdä puunpalalla. Ajatus siitä, että hän kauhoisi veneen yksinään sivuun muutamassa hetkessä, joka heillä oli, ei selvästikään vakuuttanut miestä; kyseessä oli pitkävene, johon olisi mahtunut toistakymmentä miestä, ja jota soutamaan olisi tarvittu ainakin puolet siitä... ja jossa ei tällä hetkellä ollut edes airoja.
"Et mitenkään pysty tuohon yksin", Galdanis tokaisi terävästi, ja astui äkkiä naista kohti tämän kyykistyttyä veneen laitaan vasten soutamaan. Yhtäkkiä ja enempiä selittelemättä mies painoi toisen kätensä Cathrynin selkää vasten. Kosketus oli painava ja määrätietoinen, ja seuraavassa hetkessä tuntui siltä kuin hänen kädestään olisi purkautunut jotakin selittämätöntä voimaa toisen ruumiiseen. Se oli kivulias, polttava ryöpsähdys... mutta samalla se täytti toisen suurella, polttavalla energialla, voimalla jota edes soturin vahvoista käsistä tuskin olisi voinut olettaa. Voimalla, joka kukaties teki epätoivoisesta pyrkimyksestä edes jossain määrin mahdollisen - ainakin siinä määrin, kuin nyt millään oli mahdollista yhden kuolevaisen ponnistella koko joukon edestä.
Selittelemättä tai odottelematta Galdanis laskeutui toisen vierelle ja työnsi kätensä veteen toisen reunan ylitse. Selittämättömiä voimia tai ei, keulaan tarvittaisiin silti kaksi kauhojaa tai muuten paatti korkeintaan pyörisi ympyrää...
Spyrre: Cathryn harppasi haltian ohitse huojahtelevassa veneessä jättäen tämän kyseenalaisen katseen alleviivatusti huomiotta. Kukaties mokoman kapineen räpiköiminen aaltojen poikki pelkällä puunkappaleella tuntui kyseenalaiselta jopa hänestä... mutta hänellä ei myöskään ollut aikomustakaan jäädä odottamaan että uppoava laiva taikka merihirviöt kiskoisivat heidät mukanaan syvyyksiin. Jos näin tulisi käymään, katti aikoi edes laittaa hanttiin minkä taisi. Synkinstä ajatuksistaan huolimatta nainen soi lähes kärsimättömän puuskahduksen vastaukseksi Galdaniksen tokaisuun kumarruttuaan veneen keulaan. "En näe meillä paljoakaan muitakaan vaihtoehtoja!" petomainen nainen tokaisi hampaidensa lomasta. Kuitenkin kun Galdanis astui äkkiä eteenpäin ja laski kätensä hänen päälleen olento säpsähti yllättyneenä. Mitä ikinä tapahtuikaan oli odottamatonta ja vähintäänkin kyseenalainen kokemus. Petomainen nainen oli vähällä kavahtaa ympäri puolustautuakseen mutta huojahti veneen laitaa vasten ennen kuin toipui tarpeeksi tyrmistyksestään tajutakseen suunnilleen missä mentiin.
"Mitä kirottua--" hän ähkäisi kääntäen epäluuloisen katseen haltiaan joka kuitenkin oli jo kumartunut itse toiselle puolelle liikuttaakseen venettä. Nopeasti katti saattoi havaita jomottavan kehonsa uuden voiman, eikä ollut vaikea arvata mistä se oli tullut. Nainen epäröi ja heitti katseen niin toiseen kuin uppoavaan laivaan takanaan ennen kuin puri leukansa yhteen ja kumartui uudestaan laidan yli meloakseen. Hän ei tiennyt paljoakaan taikuudesta mutta tunnisti sen kyllä kun näki, eikä nyt ollut aikaa kysellä. Rehellisesti melonta oli kömpelöä, olisi luultavasti ollut vaikka hänellä olisi ollut oikeat airotkin, mutta yllättävällä tarmolla paatti nytkähti kuitenkin liikkeelle aaltojen poikki. Nyt oli vain päästävä mahdollisimman kauas...
Sub: Galdanis ei vastannut kysymyksiin tai jäänyt miettimään, vaan kauhoi vellovaa vettä käsillään voimalla, joka ei varmasti jäänyt toiseksi Cathrynille lainatulle tarmolle. Se, että vesi kuhisi petoja ja haimiehiä, jotka olisivat saattaneet koska tahansa yrittää haukata hänen kätensä ahnaisiin suihinsa ei selvästikään painanut nyt paljoakaan. Hän puski vettä vasten määrätietoisella, raskaalla voimalla.
Kaksikko kauhoi ja meloi. Heidän takanaan laiva upposi ja valitti. Vesi kuohui ja puu kirskui ja murtui. Kummallakaan tuskin oli aikaa katsoa taakseen, mutta äänet ja veden vellonta heidän allaan riittivät kertomaan aivan tarpeeksi. Kukaties joku jopa huusi apua... mutta turhaan. Selviytymään kyenneet olivat selviytyneet, eikä muille oltu suotu tilaisuuksia. Valtava, uppoava laivan ruho alkoi nopeasti aiheuttaa raskasta vetoa myös veneessä. Se olisi varmasti tullut pyyhkäistyksi mukaan... mutta jollakin järjettömällä tavalla kaksikon ponnistelu todella tuotti tulosta. Tällä hetkellä, juuri tässä tilanteessa, heidän kätensä pitelivät kuolevaista suurempia voimia... ainakin niin kauan kuin kumpikaan ei lopettaisi.
Spyrre: Tilanteen vakavuus kävi hyvin painavasti ilmeiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun uppoavan laivan aikaansaama pyörre havitteli otetta heidän veneestään. Se pyyhki heitä vasten voimalla, jättäen tällä hetkellä varjoonsa jopa syvyyksissä mahdollisesti väijyvät pedot. Cathryn irvisti itsekseen ja kirosi ponnistellen entistä suuremmalla vimmalla vastustaakseen vettä... ja vastoin kaikkea järkeä se tuntui toimivan. Hän ei katsonut taakseen eikä jäänyt ihmettelemään tätä vaan jatkoi hammasta purren villiä melomista, ja hitaasti paatti hivuttautui kauemmas tuhoon tuomitusta laivasta. Aallot iskivät veneen laitoja vasten mutta kammottavat äänet takaa alkoivat kuulua hitaasti etäämpää. Se taisi olla ainoa syy minkä vuoksi Cathryn tajusi että meri ei ollut enää kiskomassa heitä samalla tavalla syvyyksiin. Hän heitti kireän, epäuskoisen katseen olkansa ylitse jatkaen kuitenkin melomista.
Katilla ei selvästikään ollut pienintäkään halua jäädä edes suunnilleen laivan lähistölle, niin kauan kuin puhtia ponnistella eteenpäin vain riitti. Nainen meloi kuumeisesti (vaikkakin hieman räpiköiden) eteenpäin kunnes ponnistelut alkoivat lopulta vaatia veroaan. Viimein ote alkoi haparoida, ja petomainen olento enemmän tai vähemmän lysähti puuskuttaen laitaa vasten. Pienellä viiveellä tämä loi jälleen kireän, epäluuloisen katseen taakseen aavalle, ennen kuin ähkäisi. "...en tiedä millä pirun ilveellä selvisimme tuosta, mutta..."
Sub: Kaksikko kauhoi vettä pitkän aikaa, pitempään ja tehokkaammin kuin olisi minkään järjen mukaan pitänyt olla mahdollista. Ja kun ylimaallinen voima vihdoin alkoi jättää Cathrynin ruumista, ja kun he vihdoin lopettivat, velloi meri ympärillä pelkästään omaa ikuista kuohuntaansa, eikä uponneesta laivasta näkynyt jälkeäkään. Kuumeinen taistelu elämästä ja kuolemasta oli muuttunut mitäänsanomattomaksi, aavaksi tyhjyydeksi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.
Galdanis nosti kätensä vedestä vaiti ja vilkaisi Cathrynin suuntaan tukimattomasti. Hänen hengityksensä ei ollut juuri kiihtynyt, eikä hän selvästikään joutunut keräämään itseään kuten nainen teki juuri nyt. "Me selvisimme", haltia vahvisti toisen sanat ottamatta niihin sen enempää kantaa. Hänkin katsoi hetken taakseen, sinne mistä he olivat tulleet. Mutta uponnut laiva ei ollut tietenkään jättänyt mitään kiintopistettä jota katsoa... jos he nyt olisivat voineet nähdä sitä muutenkaan. He olivat eittämättä kaukana ja oli hämärää.
"Ruumiisi joutuu toipumaan tuosta pitkään", Galdanis huomautti äkkiä. Hän ei selvästi ollut milläänsäkään äskeisestä... mutta Cathrynin tilanne tuskin oli yhtä hyvä. Tämä oli juuri ponnistellut ja piinannut itseään tavalla, johon kuolevaisten ei pitäisi pystyä. Oli sanomattakin selvää, että lihaa ja verta oleva ruumis kärsisi ja valittaisi... eikä se varmasti olisi mitään pientä kipua.
Spyrre: Oli kieltämättä häkellyttävää tajuta kuinka pitkälle he olivat kauhoneet kun lopulta rohkeni katsoa ympärilleen. Näkyvissä oli vain synkkää tyhjää aavaa... eikä syynä välttämättä ollut edes vain se että laiva oli painunut jälkiä jättämättä pinnan alle. Myös merihirviö sekä haimiehet olivat kadonneet, eikä edes laivarojua kellunut aalloissa. Ei sillä, että ainakaan Cathrynilla olisi ollut juuri nyt aikaa miettiä tätä aivan loputtomasti. Hetken aikaa hän oli puskenut eteenpäin luonnottomalla vimmalla, mutta se alkoi kostautua nopeasti kun alkoi hiipua. Mutta he olivat elossa. Tuntui se siltä juuri nyt tai ei.
Katti irvisti ja kyräili haltiaa kiiluvin silmin. Tämä ei vaikuttanut edes hengästyneeltä, siinä missä jokaista hänen lihastaan eittämättä vihloi murhaavasti. Hän sihahti vetäen sitten puunpalan jolla oli kauhonut eteenpäin vedestä ja suoristautui parhaansa mukaan laidan äärestä. Hän yritti näyttää mahdollisimman vakaalta tehdessään niin, mutta se rehellisesti ei ollut helppoa juuri nyt. "Älä yritä tuollaisia noitatemppuja enää. Olin vähällä vain tirvaista sinua" nainen murahti. "...vaikka kai se... auttoi asioita" hän lisäsi vastentahtoisesti hetken kuluttua. Katse kävi pilvisellä taivaalla kuin jonkinlaista kiintopistettä edes sieltä etsien, ennen kuin hän sihahti uudestaan ja istahti yhdelle soutajanpenkeistä pudottaen puunkappaleen jomottavasta kädestään.
Sub: Galdanis katsahti Cathryniin terävämmin, kuin jokin naisen sanoissa olisi sivaltanut häntä varsin suoraan. Hänen katseensa kapeni, mutta lopulta hän kuitenkin murahti ja nousi pystyyn, vain vaihtaakseen paikkaa veneen perään. "Ne eivät ole temppuja. Ilman niitä sinä olisit meren pohjassa", haltia huomautti varsin suoraan, sävyllä joka eittämättä kertoi miten vähän hän arvosti toisen äreitä sanoja. Mutta asia oli lopulta yhdentekevä.
Galdanis istui hetken vaiti, ennen kuin vilkaisi ympärilleen ja tarkasteli aavaa merta vaitonaisesti. "... olemme kaukana tunnetuilta mailta, avomerellä. Eivätkä nuo rosvot liikkuneet mitään tuttuja merireittejä myöten. Tänne ei päädy laivoja muuten vain. Ja nekin olisivat muita orjuuttajia", haltia huomioi varsin suoraan ja ilottomasti. Loppupäätelmä oli niin ilmeinen, ettei sitä tarvinnut edes sanoa ääneen: kaksikko oli kyllä välttänyt välittömän kuoleman ja tuhon, mutta kaikella todennäköisyydellä se oli vain vaihtunut hitaampaan ja jäytävämpään...
Spyrre: Miehen närkästynyt vastaus sai aikaan lisää kyräilyä, mutta lopulta katti tyytyi lähinnä murahtamaan näille. Oli lopulta hyvin vaikea väittää vastaankaan, vaikka tämä kaikki vaati eittämättä vielä melkoisesti sulattelua... eikä vähiten sen vuoksi että seuraukset tuntuivat vieläkin. Ja luultavasti vielä pitkään. Oli aavistuksen kiusallista kuinka hintelä haltiamies ei tuntunut kärsineen äskeisestä lainkaan siinä missä Cathryn joutui lähestulkoon puristamaan käsiään nyrkkiin estääkseen niitä vapisemasta rasituksesta ja ollakseen puuskuttamatta, ja hänkin käytti hetken katsellakseen ympärilleen. Katsottavaa ikävä kyllä oli varsin vähän.
Galdanis puhui jälleen ensin. Varsin ikäviä ja painavia totuuksia, tälläkin kertaa. Kissamainen nainen sihahti manauksen. "Loistavaa. Ilman mitään suuntia saattaisimme vain räpiköidä ympyrää muutenkin. Jos näkisin edes tähdet..." tämä mutisi, päästäen turhautuneen puuskahduksen. "...parempi odottaa päivää. Sitten tiedämme edes mikä suunta on mikä" hän jatkoi happamasti... yrittäen parhaansa mukaan näyttää siltä että ei sanonut tätä sen vuoksi että pelkäsi saattavansa vain keikahtaa laidan yli jos yrittäisi jatkaa melomista samaan tahtiin nyt. Niin paljon kuin moisen myöntäminen korpesikin, varsinkin haltian huomioon ottaen, vihlova keho vaati lepoa. Vaikkakin kovin virkistäviä unia taisi olla turha odottaa vettä lainehtivan, keinahtelevan ja kovan paatin pohjalla.
Sub: Jos Galdanis varsinaisesti huolehti tulevasta, ei hän ainakaan näyttänyt sitä. Haltia vaikutti yhä varsin etäiseltä tästä kaikesta samalla tuimalla, kylmäkiskoisella tavalla. Hänen olemuksessaan oli jotakin perustavanlaatuisen jäykkää, eikä hän todennäköisesti olisi näyttänyt tuntojaan vaikka olisikin ollut huolissaan tulevasta... joskin oli eittämättä myös selvää, etteivät ainakaan äskeiset ponnistukset olleet onnistuneet tekemään häneen todellista vaikutusta. Toisin kuin Cathryn, hän ei selvästikään yrittänyt piilotella tuskia tai väsymystä.
Haltias istui paikoillaan hetken, ennen kuin vilkaisi uudelleen Cathryniin ja kallisti päätään aavistuksen, nyt toiseen suuntaan. "Tähdillä ei ole väliä. En voi toistaa tuota aikaisempaa miten vain. Tai ainakaan sinä et voi", hän huomautti lopulta, tavalla jota ei kukaties oltu tarkoitettu suoranaisen tölväiseväksi, mutta joka ei ainakaan kierrellyt millään tapaa. "... mutta minä vahdin", hän lisäsi sitten. Ei juuri toverillisemmin, mutta kukaties hieman kevyemmin.
Spyrre: Tokaisu sai aikaan pienen epämääräisen sävähdyksen kun mies muistutti aiemmasta joka oli vielä liiankin tuoreessa muistissa, vaikka nainen yritti nopeasti piilottaa moisen puuskahduksen ja kyräilyn alle. "En aio silti jäädä tänne vain kellumaan! Mutta olen kyllästynyt räpiköimään ympyrää" katti töksäytti kyräillen. Galdanis sai joitain varsin punnitsevia katseita, kunnes nainen päätyi heilauttamaan kättään turhautuneeseen sävyyn. "Tee mitä teet. Minä odotan että näen jotain. Sitten voin miettiä tarkemmin mitä seuraavaksi." Petomainen olento puuskahti uudestaan, kaiketi kuitenkin hyväksyen suunnitelman. Niine hyvineen hän nousi jaloilleen ja suuntasi jokseenkin huojahdellen veneen perälle jossa asettui nojaamaan penkkiä vasten laidan tuntumaan. Pohjalla loiskuva vesi sai aikaan joitain vaisuja kirouksia, mutta rehellisesti se ei pahentanut tilannetta paljoakaan siinä vaiheessa kun katti oli litimärkä niin turkkiaan kuin vaatteitaan myöten jo valmiiksi. Hän saattoi vain hakea niin mukavan asennon itsellen kuin mahdollista ja yrittää lepuuttaa kehoaan edes jotenkin... vaikka ajatus alla väijyvistä syvyyksistä kuumottikin melkoisesti, niin paljon kuin sitä yrittikin työntää mielestään.
Yön edestessä Cathryn ei lopulta liikkunut paljoakaan. Oli vaikea sanoa pimeässä nukkuiko mustaturkkinen kissa koko ajan vaiko ei, mutta ainakin tämän suunnalla oli hiljaista... mitä nyt välillä jokin vesiroiske taikka venettä kovemmin kolauttava aalto sai aikaan hätkähdyksiä.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 21, 2020 22:05:27 GMT 3
Sub: Galdanis asettui aloilleen vahtimaan kuten oli luvannut. Jos aikaisemmat ponnistukset olivat todella vaatineet häneltä voimia, tai jos hän olisi kaivannut Cathrynin tavoin lepoa, ei siitä ainakaan näkynyt mitään merkkejä. Haltiat eivät tunnetusti nukkuneet, joten kukaties pelkkä vaitonainen vahtivuoro riitti hänelle muutenkin. Yö kului hitaasti ja haltia kulutti sen katsomalla synkeää, vellovaa merta, jonka armoille kaksikko oli jäänyt. Hän tuijotti sitä vaitonaisesti, suorasukaisen tuimasti, kuin olisi arvioinut sitä vihollisen tapaan. Tai kukaties hän vain katseli ympärilleen siltä varalta, että haimiehet palaisivat pimeän turvin etsimään uutta saalista. Joka tapauksessa hänen huomionsa ei herpaantunut missään kohtaa.
Aamu valkeni hitaasti, mutta sen tullen Galdanis vihdoinkin teki jotain. Mies astui veneen reunalle, työnsi toisen kätensä veteen ja odotti jonkin aikaa vaiti. Ja sitten, ilman mitään pärskettä tai merkkiä kamppailusta, hän veti ylös kookkaan kalan. Se selvästi eli ja haukkoi henkeään, mutta se ei edes yrittänyt taistella haltian tiukkaa otetta vastaan... sikäli kuin moinen olisi mitään auttanutkaan. Kuin mokoma olisi vain uinut hänen odottavaan käteensä.
"Herää", Galdanis tokaisi kuuluvalla äänellä Cathrynin suuntaan, ennen kuin pudotti kalan naisen eteen yhdentekevällä kädenheilautuksella. Veneen pohjaan osuessaan kala tuntui tulevan uudelleen tolkkuihinsa ja ymmärtävänsä missä oli. Alkoi armoton räpiköinti ja huitominen, kun se yritti parhaansa mukaan pelastautua takaisin veteen... mikä tosin oli todennäköisesti aivan turha toive tässä kohtaa...
Spyrre: Yötä ei voinut haukkua mukavaksi, vaikka ainakin se oli hiljainen... niin hiljainen kuin se saattoi meren jatkuvassa kuohunnassa olla. Mustaturkkinen nainen oli vetäytynyt omiin oloihinsa ja pysyikin siellä varsin vähin elkein... rehellisesti suureksi osaksi ollakseen näyttämättä aivan niin surkealta kuin miltä tuntui. Koko kehoa vihloi nyt lähes vielä pahemmin kuin ensimmäisen pieksennän jäljiltä laivan ruumasta herätessä ja paatin jatkuva keinahtelu aalloilla ei auttanut asiaa tippaakaan saati merivedestä litimärät vaatteet. Mutta ainakaan veneen perältä ei kuulunut valituksia vaikka nainen liikahtelikin yön mittaan levottomasti.
Hiljakseen horisontin alkaessa valjeta näytti siltä että Cathrynkin oli onnistunut ainakin torkahtamaan jossakin vaiheessa. Tämä ei reagoinut kun haltia lopulta nousi paikaltaan, havahtuen hätkähtäen vasta kun mies puhui ja viskasi sätkivän kalan veneen pohjalle. Petomainen nainen sihahti yllätyksestä ja kohotti nopeasti päätään olematta selvästi heti aivan varma mitä tapahtui. Henkensä edestä räpiköivä kala tosin nappasi kyllä nopeasti huomion. Katti havahtui ja iski pitkät kyntensä otukseen ennen kuin se ehtisi sätkiä pakoon, upottaen rivakasti petomaiset hampaat sen niskaan. Tämä lopetti kamppailun nopeasti. Nainen irrotti leukansa kalasta ja katsahti kajastavassa valossa hieman siristäen ympärilleen ennen kuin vilkaisi Galdanikseen. "...oletan, että se ei vain loikannut itse veneeseen. Näppärästi napattu." hän totesi, jäämättä sitten miettimään liikoja rusautti kalan pään hampaisiinsa. Nainen vilkaisi pureskellessaan varuillaan laidan ylitse siltä varalta että vedessä polskisi lisää saalista, kunnes silmäsi haltiaa uudemman kerran. "Joko söit itse?"
Sub: Galdanis seisoi hetken aloillaan, nähtävästi odottaen aikoiko Cathryn tarttua tarjottuun ateriaan vai ei. Hänen ei tosin tarvinnut odottaa kauaa. Kun petomainen nainen iski hampaansa ja kyntensä saaliiseensa, hän istui takaisin alas paikoilleen ja seurasi vaiti, vailla sen suurempaa intoa, miten tämä söi henkensä edestä. Eittämättä hän oli olettanutkin asian menevän suunnilleen tällä tavoin.
"Minun ei tarvitse syödä vielä", haltia tokaisi varsin ykskantaan, tiedostamatta Cathrynin tunnustusta suuntaan tai toiseen sen suuremmin, kun toinen vihdoinkin sai sanottua muutaman sanan ahmimiseltaan. "Sinä sen sijaan tarvitset voimiasi", hän lisäsi ja heitti ympärilleen paljon puhuvan vilkaisun. Nyt päivänvalossa meri oli aivan yhtä avoin ja piirteetön kuin iltahämärässäkin. Missään ei näkynyt maamerkkejä, laivoja tai mitään muitakaan muotoja. Pelkkää rikkomatonta horisonttia joka suuntaan. Kuten jo eilen oli todettu, kaksikko tulisi kaikella todennäköisyydellä odottelemaan pelastumistaan pitkään...
Spyrre: Nälkä ohitti hetkeksi kaikki muut huolet ja epämukavuudet, vaikka nainen jäikin hetkeksi silmäämään toimiensa lomasta Galdanista kun tämä totesi ettei tarvinnut ruokaa. Cathryn mittaili tätä katseellaan hetken, ennen kuin mutristi kuonoaan hieman. "Psh. Kyllä minä pärjään. Mutta miten vain haluat" tämä kuittasi lopulta, jäämättä kuitenkaan väittämään vastaan. Valittavan vatsan hiljentäminen auttoi oloa jonkin verran jos Galdaniskaan ei kerran halunnut osingoille. Syödessään hänkin antoi katseensa kiertää mitäänsanomattomalla, tyhjällä aavalla. Näky oli kieltämättä huolestuttava.
Petomainen nainen jäi repimään kalaa melkoisen kursailematta hampaillaan kunnes tästä ei ollut paljoakaan jäljellä. Hän päästi epämääräisen mietteliään äänen nielaistessaan viimeisenkin palan pyrstöineen kaikkineen, kunnes nosti katseensa taivaalle. Aurinko oli nousemassa ja se alkoi nopeasti tuntua jopa koko yön lionneiden vaatteidenkin lävitse suojattomalla aavalla. "...hmmh. No. Ainakin tiedämme että itä on tuolla. Nyt kun tietäisimme vielä mitä hyötyä siitä on meille" tämä mutisi, pyyhkäisten ohimennen suupieliään käsivarteensa. Se toi esiin pienen irvistyksen. Oli lopulta varsin vähän mitä he saattaisivat edes yrittää tehdä... eikä hänellä rehellisesti ollut aavistustakaan mistä edes aloittaa, ilman minkäänlaista kiintopistettäkään.
Sub: Galdanis ei selvästikään ollut erityisen vaikuttunut ilmansuuntien tietämisestä juuri nyt - todennäköisesti, koska hänelläkään ei totta puhuen ollut suurta aavistustakaan siitä, mitä hyötyä siitä oikeastaan voisi olla. Merellä, jossa etäisyydet olivat hirvittävän pitkiä, ja jossa vain oikea alus miehistöineen pääsisi yhtään minnekään muualle, kuin minne luonnonvoimat kuljettaisivat. "Emme pysty soutamaan itseämme minnekään. Eikä meillä ole mitään minne soutaa. Ajelehdimme siis aalloilla kunnes päädymme jonnekin", haltia vastasi hetken perästä, kaartelematta asiaa sen suuremmin.
"On paras, jos säästät voimiasi siihen, kun tarvitset niitä. Tämä matka ei tule päättymään päivässä tai kahdessa", Galdanis huomautti hetken mietittyään ja vilkaisi jälleen Cathryniä. Hänen sävyään olisi ollut vaikea kuvata huolestuneeksi, mutta ainakin hän selvästi keskittyi tosiasioihin.
Spyrre: Yritti miten yritti, Cathryn itsekään ei tuntunut lopulta saavan irti paljoakaan omista suuntimistaan. Mitä luultavimmin hän yritti lähinnä hapuilla mitä tahansa oljenkorsia tässä tilanteessa saattoi mutta päätyi siltikin katselemaan avointa aavaa vastentahtoisen neuvottomana. Puhumattakaan siitä että hän oli hyvin kaukana omasta elementistään juuri nyt muutenkin...
Galdaniksen huomautus havahduttikin katin ajatuksistaan ja tämä katsahti jälleen miestä. Sanat saivat aikaan kulmien rypistyksen ja terävää hännänheiluttelua, mutta lopulta nainen saattoi vain sihahtaa ilmoille turhautuneen kirouksen. "...pssh. Loistavaa. Mielummin tappaisin vaikka lisää merirosvoja kuin kelluisin täällä!" kissa manasi upottaen kyntensä äreästi puiseen laitaan. Sitten hän kuitenkin ähkäisi ja istui takaisin veneen pohjalle josta oli suoristautunut nähdäkseen paremmin. "...mutta meillä tuskin on vaihtoehtojakaan. Pidetään silmämme auki siltä varalta että löydämme jotain."
Sub: Galdanis katsahti Cathryniin, ja hänen kasvoillaan käväisi ilme, jota ei voinut kuvailla suoranaisen huvittuneeksi, mutta joka oli selvästikin jotakin muuta kuin aikaisempi määrätietoisen suora tuijotus. "Taistelit hyvin. Ennemmin tai myöhemmin saat uuden tilaisuuden", haltia myönsi ja nyökkäsi varsin vilpittömästi toiselle, kuin tunnustuksena tämän kyvyistä. Hän eittämättä tiesi mistä puhui.
"... mutta vain jos selviämme. Merta vastaan ei voi taistella. Sen voi vain kestää", Galdanis tokaisi äkkiseltään, katsellen yhä ympärilleen haljusti. Hänen omat toivomuksensa asian suhteen eivät todennäköisesti eronneet paljoakaan Cathrynistä. Hän oli eittämättä sopinut paremmin taistelukentälle kuin pelastusveneeseen... eikä hän selvästikään pitänyt siitä, miten vähän millään voimalla tai taidolla todella oli väliä tällaisen vaaran edessä.
Spyrre: Cathryn nojasi happamasti jupisten laitaan mutta käänsi silti hieman päätään miehen suuntaan. "Parempi olisi. Vaikka tuskin niiden samojen typeryksien kanssa jotka aiheuttivat tämän. Kaiketi sain edes sen saastan joka vei miekkani" olento tuhahti. "No. Oli miten oli. En aio vain kuolla tänne. Jotain varmasti tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin." Tokaisu saattoi olla enemmän silkkaa härkäpäisyyttä kuin realismia taikka edes oikeaa optimismia, mutta siihen oli tähän hätään tyydyttävä. Katti kyräili kaunaisesti aaltoilevaa merta hetken aikaa.
"Galdanisko se oli? En ole varma millä pidättelit niitä kaikkia kaloja siellä, mutta ei ole kaiketi huono itsekään." Nainen huomautti hetken kuluttua. Hän ei kääntänyt päätään mutta mietteliäästä olemuksestaan huolimatta vaikutti vilpittömältä. "Se... meni ikävän täpärälle. Vaikka kaipa sitä on turha miettiä enää. Olen muuten Cathryn. Kaipa olemme nyt samassa veneessä, halusimme tai emme."
Sub: Galdanis räpäytti silmiään ja havahtui kuullessaan oman nimensä. Hän katsahti toiseen, ennen kuin nyökkäsi tasaisesti, samalla jämäkällä mutta mitäänsanomattomalla tavallaan. "Minä olen Galdanis Kerym'El, kuten sanoin. Ja kuten sanoin, olen surmannut miehiä ja hirviöitä... nyt muutaman yhdentekevän lisää", hän vastasi. Vaikea sanoa, kumpaa haltia painotti enemmän, nimeään vai tekojaan. Selvästi hän ei halunnut kumpienkaan unohtuvan. "Ja niin olet surmannut sinäkin, Cathryn. Sanasi eivät olleet tyhjiä", hän myönsi, kuin olisi vasta nyt hyväksynyt, että toinen ei ollut aikanaan uhonnut turhan päiten laivan ruumassa... sen enempää kuin hänkään.
Jos ei mitään muuta, yhteiset koettelemukset loivat toveruutta... ja teot paljastivat itse kunkin todellisen luonnon paljon paremmin, kuin mikään määrä yhdentekeviä sanoja.
Spyrre: Cathryn loi uuden hieman mietteliään katsahduksen haltiaan kaiketi punniten tämän sanoja itsekin, kunnes nyökkäsi kevyesti ja myhähti. "Jos ne kirotut kalat eivät olisi ilmaantuneet niin olisimme voineet ottaa koko laivan ja paiskata ne ryövärit viimeistä myöten laidan ylitse" hän tuhahti. "...sääli että emme ehtineet." Tämä mittaili päämäärättömästi aavaa hetken kunnes puuskahti uudestaan ja kurotti vyölleen. "Hei. Tuossa. Siitä voi olla hyötyä jossain välissä. Toivottavasti, ainakin" nainen tokaisi vetäen toisen rosvosapelin vyöltään. Hän asetti sen penkille lähemmäs haltiaa ja nojautui sitten uudestaan paatin reunaan.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 23, 2020 22:05:10 GMT 3
Sub: Galdanis poimi Cathrynin ojentaman miekan käteensä ja käänsi sen terää silmiensä edessä. Sitten hän pyöräytti aseen ympäri kädessään useammankin kerran varsin helposti ja nopeasti, antaen sen kiertää sormiensa välistä kuin kalvan liikuttelu ei olisi vaatinut häneltä juuri ajatusta suurempaa vaivaa. Kun hän lopulta pysäytti aseen, hänen ilmeensä ei paljastanut mielipiteitä suuntaan tai toiseen. "... kiitos. Kun sille tulee tarvetta, nämä miekat vuodattavat verta yhdessä", haltia totesi lopulta. Hän työnsi sapelin pois sen suuremmin asiaa pohtimatta, kuin olisi jo selvittänyt kaiken tarpeellisen siitä.
"Mistä tulet? Kuten sanoin, olet surmannut miehiä ja hirviöitä. Olet saanut oppisi jossain", Galdanis tokaisi äkkiä, suoremmin kuin moni olisi esittänyt kysymyksensä. Hän ei selvästikään ollut mikään luonteva jutustelija.
Spyrre: Mustaturkkinen nainen ei näyttänyt erityisen yllättyneeltä silmätessään haltiaa kun tämä poimi miekan itselleen. Galdanis oli selvästikin osannut käsitellä aseita jo aiemminkin. Kaikesta päätellen kapine kelpuutettiin ja katti päästi pienen myhähdyksen. "Eivät nämä kummoisia ole. Mutta sentään teräviä. Parempi kuin ei mitään" hän totesi nyökäten kuitenkin kevyesti. Kukaan ei varmasti pistänyt kättä pidempää pahakseen.
Kun mies esitti kysymyksensä, Cathryn räpäytti hieman silmiään. Syystä tai toisesta nainen ei vastannut heti vaan epäröi aavistuksen vaivihkaa, kunnes kohautti olkapäitään alleviivatun välinpitämättömästi. "Lännestä. Kaukaa. Opin siellä missä muukin perheeni. Ja lopun itsekseni. Kukaties sen suuremman osan" vastattiin viimein katin silmäillessä jonnekin horisonttiin... ehkä jälleen aavistuksen happamammin. "No. Sillä ei lopulta ole enää väliä." Nainen hymähti itsekseen. "Entä itse? Et taida olla ihan lähimailta sinäkään."
Sub: Galdanis kuunteli vaiti, eikä heti osoittanut mitään merkkejä siitä, mitä mieltä mahdollisesti oli toisen kertomasta - niin vähän kuin sanottavaa ilmeisesti olikin. "Tulen Tunnetuilta mailta, seuduilta joille väellä tuskin on juurikaan nimiä. Mutta viime vuodet olen liikkunut Karameikoksen alueella. Matkani ja koettelemukseni ovat olleet opettajiani", haltia vastasi sitten, paljastamatta vieläkään sen suurempia tunteita asioiden suhteen.
"Tämäkin on vain uusi koettelemus. Ainakin se vaatii tahtoa ja voimaa", Galdanis huomautti äkkiä, luoden taas katseen kohti avointa, piirteetöntä merta. Kumma kyllä hän tuntui todella punnitsevan omia sanojaan, kuin olisi yrittänyt arvioida, oliko niissä todellista perää.
Spyrre: "Hmmh. Suunnilleen samalla tavalla, sitten." Cathryn hymähti. Toisen pohdiskelut saivat hänetkin selvästi harkitsemaan hetkeksi. "...koettelemus, jonka tilalle ottaisin mielelläni mitä tahansa muuta. Vaikuttaa siltä että emme voi muutakaan kuin vain odottaa. Ja kaiketi katsoa kuolemmeko tylsyyteen ennen kuin jotain tapahtuu" nainen tuhahti lopulta vetäen repaleisia korviaan happamasti taaksepäin. Ehkä tyytymättömyys äänessä oli aavistuksen melodramaattista, mutta toisaalta hänkin tuntui mittailevan aavaa vakavasti. Avomeri ei oikeasti ollut vitsin paikka, vaikkakaan se ei tuntunut naista haittaavan.
Kuin vastauksena moiseen jupinaan jokin loiskahti veneen tuntumassa. Cathryn hätkähti ja suoristautui nopeasti, säpsähtäen taaksepäin kun jotain ilmaantui pinnan alta. Kiilamainen harmaa pää nousi vedestä ja suuret leuat avautuivat kun hai louskautti pintaa. Se iski hampaansa veneen kylkeen ja rusautti puuta vasten kirvoittaen kissasta värikkään kirouksen ja nainen kiskaisi aseensa esille. Mokoma kala oli selvästi kiinnostunut pinnan tapahtumista vaikka ei vetänytkään koossa tai voimassa vertoja niille joita he olivat jo kohdanneet. Silti, tämä asetelma oli lähes melkein ikävämpi.
Sub: "... houreiset ja nääntyneet harvemmin kuolevat tylsyyttään", Galdanis huomautti varsin suorasukaisesti, joskin oli vaikea sanoa yrittikö hän ilmaista asian olevan vakava, vai kommentoiko toisen sanoja vilpittömästi. Ainakaan hän ei kuulostanut erityisen kauhistuneelta mahdollisesta kurjasta kohtalosta, joka heitä itse kutakin odotti... tai sitten hän piilotti sen hyvin.
Yhdentekevät mietteet unohtuivat nopeasti, kun yhtäkkiä meri osoitti, että sillä oli kaksikon varalle paljon välittömämpiäkin vaaroja ja kärsimyksiä. Nälkäisen uskalias hai iski veneen reunaan kuin olisi yrittänyt päästä puraisemaan siinä istuvia. Se sai myös Galdaniksen harppaamaan pystyyn, ja miekka oli hänen kädessään samalla hetkellä. Mies pyörähti kohti vaaraa, kohottaen jo asettaan kuten nainenkin... mutta pidätteli kättään nähdessään mistä oli kyse. "... se ei ole sar-aigu", mies huomautti kuin mokoma olisi selvittänyt koko asian.
Hai vääntelehti veneen kylkeä vasten, kunnes riuhtaisi erityisen kovaa, repäisten palan lautaa mukaansa samalla kun vajosi takaisin aaltoihin. Puunpala ei kuitenkaan selvästikään riittänyt sille, vaan varsin pian pintaan ilmestyi kohtalokas selkäevä, joka kierteli ja kaarteli heitä...
Spyrre: Jos havainto siitä että heidän venettään pureskeleva peto ei ollut haimies rauhoitti, niin siitä ei suoranaisesti näkynyt ainakaan merkkejä. Cathryn sihahti kun kala repäisi palan puuta mukaansa ennen kuin katosi uudestaan näkyvistä, kaartelemaan ajelehtijoita. Oikeastaan tarkemmin katsottuna pinnan alla vilahti muutama muukin tumma hahmo. "Aivan sama mikä se on, jos se tulee vielä lähelle, niin..." katti manasi piiskaten villisti häntäänsä miekkaansa puristaen. Kuin kutsuttuna laidan tuntumassa loiskahti taas. Kukaties se oli sama kala taikka joku toinen, mutta sillä tuskin oli loputtomasti väliä. Ei ainakaan Cathrynille, joka oli selvästi valmis taistelemaan mitä tahansa vastaan joka aikoisi kiskoa heidät aaltoihin. Nainen harppasi sähähtäen eteenpäin ja sivalsi sapelillaan esiin nousevaa hahmoa. Paksu nahka repesi ja veri roiskahti kun hai räpiköi kauemmas jättäen jälkeensä vanan verta. Se tosin tuntui saavan muut kaartelevat pedot kiihdyksiin ja näkyviin nousi useampikin kaarteleva evä. Cathryn kirosi uudelleen.
Sub: Galdaniksen terävät piirteet synkkenivät aavistuksen verran, kun hän seurasi Cathrynin ärhäköitä toimia. Naisella oli eittämättä sisua ja tahtoa, mutta verestä huolimatta oli kyseenalaista, paljonko silkka raivoisa väkivalta saisi juuri nyt aikaan. "Taistelet vihollistasi vastaan sen armoilla. Se ei johda voittoon", haltia tokaisi terävästi, joskaan ei suoranaisen riidanhaluisesti. Ja sitten hän astui eteenpäin.
"Väisty. Minä selvitän tämän. Muutama peto ei uhmaa minua", Galdanis totesi painokkaasti ja astui kohti veneen reunaan, kohottaen samalla sapelia sivulleen kuin pitääkseen Cathrynin kauempana pedoista... joskaan tuskin yksinomaan suojellakseen toista. Hän selvästikin aikoi jotakin...
Spyrre: Nälkäiset hait eivät ehkä olleet massiivisia meripetoja, mutta niillä oli silti aivan tarpeeksi kokoa (ja hampaita) ettei ainakaan Cathryn halunnut joutua veteen niiden kanssa. Kuitenkin jos ne olisivatkin olleet uteliaita alunperin aaltoihin leviävä veripilvi sai selvästi eläimissä aikaan reaktion. Cathryn kiristi otettaan asestaan ja seurasi silmä kovana mistä seuraava petokala nousisi esille eikä ehtinyt edes miettiä Galdanista ennen kuin mies puhui ja harppasi eteenpäin. Tämä selvästi yllätti naisen ja tämä katsahti toiseen vaikkakaan ei laskenut asettaan. "En minä aio odottaakaan että ne syövät pohjaan reiän!" kissa töksäytti ennen kuin tajusi mitä haltia oli tekemässä. "Mitä sinä teet? Mene kauemmas, emme edes tiedä kuinka monta siellä on!" Samaan aikaan jostakin syvemmältä pyyhkäisi esiin huomattavasti suurempi hahmo. Haavoittunut hai oli räpiköinyt kauemmas mutta äkkiä se iskettiin avuttomana ilmaan kun muita suurempi hai nousi sen alta ja repäisi otuksen leukoihinsa ennen kuin upposi uudestaan. Kaikki tapahtui varsin nopeasti, mutta tuskin jäi huomiotta. Ainakin Cathryn oli vaiennut varsin nopeasti ja harpannut painokkaasti keskemmälle venettä... joka eittämättä oli aivan liian pieni hänen makuunsa juuri nyt.
Sub: Jos Galdanis kuunteli Cathrynin vastaväitteitä, hän ei ainakaan osoittanut mitään merkkiä siitä. Hän seisoi veneen reunalla tuimana ja tuijotti suoraan kuhisevaan haiden parveen. Kukaties eilisen tapahtumat olivat päästäneet ne ihmislihan makuun, ja nyt ne kaipasivat sitä lisää. Ajatus ei tuntunut huolettavan miestä sen suuremmin. Hän seurasi vaiti ja ankarasti, miten hait repivät toisiaankin vimmoissaan. Niiden verenhimo ja nälkä eivät saaneet hänessä aikaan mitään todellista reaktiota.
Äkkiä Galdanis tuntui jännittyvän jollakin tavalla, jolla ei ollut mitään tekemistä hänen ruumiinsa kanssa. Hänen ohimoltaan kohosi valonleimahdus ja hänen hiuksensa väreilivät kuin jokin voima olisi saanut ne käpristelemään. Hän ei sanonut tai tehnyt mitään, mutta mahdin ja ylimaallisen läsnäolo oli kiistämätön. Äkkiä hait yksinkertaisesti... lopettivat. Ne rauhoittuivat ja talttuivat kuin olisivat unohtaneet edes haistaneensa koskaan mitään verta. Osa niistä kiersi pintaa, osa upposi takaisin aaltoihin, mutta yksikään niistä ei selvästikään hautonut enää mitään verenhimoisia, nälkäisiä suunnitelmia. Ei, vaikka veri velloi vedessä niiden ympärillä.
Spyrre: Mitä Galdanis ikinä aikoikaan näytti varmasti puhtaalta hulluudelta. Siihen tulokseen ainakin Cathryn tuli nähdessään sen piittaamattoomuuden jolla toinen seisoi laidalla kuhisevan parven yllä. Mutta ennen kuin yksikään kaloista päätti yrittää mitään, tapahtui jotain muuta. Jotakin leimahti ja ilmapiiri kiristyi oudolla tavalla joka sai kissamaisen naisenkin hätkähtämään ja harppaamaan kauemmas. Seuraukset olivat odottamattomat. Äkkiä hurjistuneet hait alkoivat vetäytyä ilman näkyvää syytä. Cathryn seurasi epäluuloisen jännittyneenä kun pedot upposivat takaisin syvyyksiin tai kaarsivat muualle, ennen kuin rypisti kulmiaan ja silmäsi haltiaa varuillaan. "Mitä sinä oikein teit? Häipyivätkö ne?" töksäytettiin lopulta. Nainen ei näyttänyt vieläkään laskeneen asettaan kuin olisi epäillyt petojen ilmaantuvan vielä takaisin.
Sub: Galdanis seisoi hetken paikoillaan jäykästi ja tuimasti, ennen kuin salli itsensä hengittää. Loisto katosi hänen yltään ja ylimaallinen mahti hiipui. Samaan aikaan haitkin tuntuivat kuitenkin menettävän viimeisetkin rippeet mielenkiinnostaan ja katoavan takaisin vetisiin syvyyksiinsä. Haltia katsoi niiden perään hetken, ennen kuin vilkaisi epäluuloiseen Cathryniin. "Minä osoitin niille paikkansa. Pelkkä pieni voimannäyte", Galdanis totesi kuin asia ei olisi merkinnyt paljoakaan. Sitten hän istui takaisin alas.
Vain typerys olisi olettanut, että asia olisi sillä selvä. Eikä Galdanis kaikesta huolimatta ollut typerys. Hän katsahti Cathryniin uudemman kerran ja kohotti leukaansa kuin osoittaakseen, ettei aikonut kaarrella tai peitellä asiaa sen suuremmin. "Haltiat hallitsevat luonnostaan kykyjä, joita muut kansat eivät. Ja minä olen harjoittanut itseäni... pidemmälle ja korkeammalle kuin moni", mies totesi lopulta. Hänen epäröintinsä ei tuntunut olevan mitään näennäistä vaatimattomuutta, vaan ilmeistä epävarmuutta siitä, mitä sanaa hänen olisi oikeastaan pitänyt käyttää. Ainakaan hän ei selvästikään pelännyt todeta voimiaan.
Spyrre: Hämmentävän helposti ja nopeasti tilanne tuntui ratkeavan. Viimeinenkin hai kaikkosi vähin äänin, jättäen jälkeensä vain hiipuvan veripilven sekä aaltoilevan meren. Hiljakseen Cathrynkin alkoi vakuuttua etteivät ne näyttäneet tulevan takaisin ja laski varuillaan miekkansa, vaikkei voinutkaan olla vilkuilematta silmäkulmastaan veteen. Suurin osa huomiosta oli silti kääntynyt Galdanikseen. Nainen tuntui harkitsevan selitystä hetken. "En ole nähnyt aivan tuollaista taikuutta ennen. Vaikka enpä minä siitä paljoa tiedäkään" hän tokaisi lopulta ja suoristautui, kaiketi yrittäen pelastaa edes hieman arvokkuudestaan. "...mutta jopa minä pystyn näkemään että pystyt luultavasti melkoisesti muuhunkin" todettiin hieman epämääräisesti. Kissa luultavasti punnitsi asioita itsekin mielessään mutta astahti lopulta kauemmas työntäen miekkansa takaisin vyölleen ennen kuin istui. "Kunhan ne pirut eivät ole tulossa takaisin" tämä jupisi vielä kyräillen veteen.
|
|