Post by spyrre on Feb 24, 2019 0:40:07 GMT 3
Sub:
"Tule sitten! Tule!" Artan ärisi pedolle hampaidensa välistä. Mies oli saanut iskuja, jotka olisivat kaataneet soturin kuin soturin, mutta ei siltikään lannistunut. Hän kyyristyi kuin peto itsekin ja kohtasi mutantin tuimasti. Mutta jos hirviö piittasi hänen määrätietoisuudestaan hiukkaakaan, ei se ainakaan osoittanut mitään merkkejä siitä. Se harppasi häntä kohti äristen ja kouriaan kohottaen.
Äkkiä hirviön kidasta karkasi uusi, tuskainen karjaisu kun Cathryn iski sitä vuorostaan selkään. Lyhyt ja pitkä terä puhkaisivat lihan ja raapivat sen selkärankaa sen selkärankaa upotessaan kahvojaan myöten hirviön selkään. Sen olisi pitänyt riittää tappamaan millainen peto tahansa - mutta niin olisi Artanin miekaniskujenkin. Mutantti oli täynnä hirvittävää selviytyjän elinvoimaa ja elinikäisen, järjettömän tuskan karaisemaa raivoa.
Mutantti kavahti ympäri karjuen ja huitoen, pyyhkäisten saastaisilla, pitkillä kynsillään naista kohti. Kukaties se suostuisi kuolemaan vielä, kun haavat lopulta valuttaisivat sen kuiviin, mutta sotureilla tuskin oli aikaa odottaa siihen asti...
Artan päästi uuden ärähdyksen ja harppasi jälleen hirviötä kohti. "Kuole! Sinulla ei ole paikkaa tässä maailmassa, kurja!" hän ärähti ja heitti kätensä hirviöstä yhä törröttävän miekkansa kahvalle.
Nopeudella, joka oli suorastaan tyrmistyttävä näin pahasti lyödyltä mieheltä, Artan riuhtaisi miekkansa irti ja iski äkkiä alaspäin. Miekanterä iski voimalla käyrään ja epämuodostuneeseen jalkaan ja sivalsi polvitaipeen takaa. Hirviö karjui raivoisasta tuskasta, mutta tällä kertaa se ei käännähtänytkään iskemään uudelleen. Jalka romahti sen alta ja mutantti lankesi polvensa päälle. Se huitoi ja sohi, mutta katkotuille jänteille sen raivokaan ei voinut mitään...
Spyrre:
Tämä ei varmasti ollut ensimmäinen hirviö jonka kumpikaan heistä kohtasi, mutta siltikin ihmisvastustajien jälkeen tällaisten silkka epäluonnollinen voima onnistui yllättämään. Artanin ärjyessä haastettaan Cathryn iski pedon kimppuun, sinne, jossa kaiken järjen mukaan olisi pitänyt piillä kuolettava kohta. Mutta vaikka tikari upposi, hirvitys ei nujertunut. Se kääntyi ympäri karjuen ja iski uudestaan häntä kohti. Nainen loikkasi taaksepäin vaikka kivun aalto vihlaisi hänen ylitseen ja sähisi kirouksen otuksen suuntaan. Viimeistään nyt tämä koko kohtaaminen alkoi vaikuttaa melkoisen huolestuttavalta. Ehkä jos he olisivat osanneet varautua tähän ilman harhautusta jonka vuoksi heidät yli yllätetty... tai jos heillä olisi ollut kunnolla tilaa ottaa massiivinen peto vastaan he olisivat pärjänneet paremmin, mutta nyt... Ei sillä, että Cathrynilla oli pienintäkään aikomusta sanoa mitään tästä ääneen. Tai oikeastaan edes aikaa.
Kammottavat kynnet raastoivat taas käytävän seiniä aivan hänen edessään kun peto tavoitteli häntä, mutta mustaturkkinen soturi ehti täpärästi kumartua pois tieltä vaikka löyhkäävä ilmavirta pyyhkäisikin hänen ylitseen. Hän tuskin ehti miettiä seuraavaa siirtoaan kun Artan oli äkkiä taas jaloillaan ja tarrasi otuksesta törröttävään miekkaan. Cathryn ähkäisi ja harppasi taaksepäin kun rumilus lysähti jalkansa pettäessä huutaen ja huitoen. Nainen käytti tilaisuuden hyväkseen ja loikkasi jälleen kohti maahan pudonnutta sapeliaan ja kiskaisi tämän käteensä. Ärähdyksen keralla hän pyörähti jälleen kohti otusta, tavoitellen hurjistuneella sivalluksella huitovaa raajaa. Sitkeähenkinen tai ei, epäsikiö ei selvästikään kuitenkaan ollut kaikkien luonnonlakien yläpuolella.
Sub:
Artan vetäytyi hirviön huitovien raajojen tieltä raskaasti hengittäen, mutta muuten melkeinpä koskemattoman näköisenä. Hirviön kynnet olivat varmasti raastaneet hänen lihaansa, mutta hän ei paljastanut siitä mitään merkkejä. Hän tuijotti rampautettua petoa tuimasti ja tuhahti. Hänen puolestaan se saisi elää tai kuolla miten taisi; heitä se ei varmasti enää jahtaisi.
Artanin toverilla oli selvästi toinen näkemys. Hän katsahti hurjistuneeseen naiseen, kun tämä hyökkäsi uudelleen hirviötä päin. Mutanttikin kuuli ärähdyksen, ja huitaisi tätä kohti karjaisten, mutta haavoittuneena ja rampana se oli paljon hitaampi. Miekka tavoitti ranteen, mutta hirviön kynnet eivät löytäneet petomaisen naisen lihaa. Se ulvaisi, kun terä puri luuhun asti. Kipu sai sen huitaisemaan uudestaan ajaakseen soturin pois ja pakotti sen vääntäytymään vielä pystyyn tuskasta huolimatta. Se pakotti jalan alleen ja puski itseään äristen pystyyn, kuin olisi yrittänyt näyttää suuremmalta ja vaarallisemmalta.
Hirviö kohottautui kaikkeen siihen mittaansa, mitä epämuodostuneella ruumiillaan ja haavoittuneella jalallaan pystyi. Se ärisi ja aukoi valtavaa kitaansa, kohotti verta vuotavia kouriaan ja tuijotti sotureita raivolla. Artan kohotti miekkaansa uudelleen. Mutantti ei selvästikään ollut vielä täysin vaaraton.
Äkkiä koko tunneli kaikui hirvittävästä, korvat halkaisevasta pamahduksesta ja silmiä sokaiseva välähdys iski sen läpi. Järki tunnisti sen laukaukseksi, mutta siitä huolimatta, tai kukaties sen vuoksi, Artan painautui vaistomaisesti matalaksi melun ja raivon tieltä.
Mutantin pää nytkähti rajusti, ja heti perään kajahti toinen laukaus. Hirviön pää nykäisi uudestaan. Ja sitten, ilman minkäänlaista ääntä, se rojahti veltosti maahan. Sen ruumis päästi kuoleman pihahduksen, kun ilma tyhjeni siitä. Pään sivussa oli kaksi siistiä, verta tursuavaa reikää.
Uusia laukauksia ei tullut, ja Artan kohottautui varuillaan, miekka kourassa ja välähdykset yhä silmissään. Hän erotti vain vaivoin asettaan kohottaneen muukalaisen hahmon. Tämä seisoi suunnilleen siellä, missä oli aikaisemminkin ollut. Ase savusi tämän kourassa.
Spyrre:
Cathryn ei ollut aikeissa antaa epäsikiölle enää mahdollisuuksia tehdä mitään, jos hän saattoi vaikuttaa asiaan... ja selvästikin hän aikoi yrittää. Hänen sapelinsa raastoi otuksen lihaa ja luuta jälleen kerran, tavoitellen haavoittuvampia jänteitä ja rakenteita. Kynnet tavoittelivat petomaista naista mutta hujahtivat ohitse. Cathryn harppasi taaksepäin tasaten hengitystään ja valmiina liikkumaan uudestaan terävä katse uhmakkaasti louskuttavassa hirviössä kun tämä yritti vielä kohottautua vaivalloisesti. Se ei selvästikään ollut enää liikkumassa ilman raahautumista, mutta ei ollut vielä nujertunut... kukaties siksikin ettei otuksella ollut enää vaihtoehtoja.
Cathryn valmistautui etsien hetken paikkaa mihin iskeä seuraavaksi, mutta tämän katkaisi varoitukseton, käytävässä kovaa kaikuva laukaus. Nainen ei ollut ainakaan ehtinyt pitää silmällä aiempia muukalaisia tai miettiä mitä nämä aikoivat, äkillisen äänen kuitenkin muistuttaessa samantien näidenkin olemassaolosta. Hän ei ollut odottanut, että nämä olisivat enää edes lähitienoilla hirviön ilmaannuttua. Laukausta seurasi toinen ja katti ähkäisi kivuliaasti kaikuvan pamahduksen raastaessa korvia seuratessaan refleksinomaisesti Artanin esimerkkiä. Hän kiristi otettaan sapelistaan ja painautui matalammaksi ennen kuin ehti edes tajuta ettei laukauksia oltu tähdätty heihin. Kului silmänräpäys kunnes petomainen soturi oivalsi mitä tarkalleen oli tapahtunut. Haavoittunut mutantti heidän edessään lysähti viimein kasaan velttona, kahden tarkan luodin puhkomana.
Hän tuijotti siristellen ruumista kunnes varmistui ettei tämä todella liikkunut, ennen kuin varautunut nainen käännähti uudemman kerran ympäri epäselvää hahmoa lampun valokehän reunoilla. Ei ollut epäilystäkään mistä äskeiset laukaukset olivat tulleet, tai siitä etteikö muukalainen olisi voinut ampua halutessaan uudestaan... ja tällä kertaa heillä ei ollut minkäänlaista suojaa puolellaan. Nainen jäi kyräilemään jännittyneenä tämän suuntaan, yrittäen päätellä mitä rääsyinen hahmo aikoi seuraavaksi. Tämä taisi tosiaan olla melkoisen tarkka aseensa kanssa, kuten oli uhannut...
"...hyvin ammuttu, kaiketi. Vaikka se oli melkein kuollut jo muutenkin" hän sihahti viimein, vaikkakaan hahmosta katsettaan irrottamatta.
Sub:
Muukalainen seisoi hämärässä vaitonaisesti, yhtä tutkimattomana kuin aikaisemminkin. Tämä ei ollut vielä laskenut pistooliaan, ja kuolettavan voimansa todistanut ase häämötti vaarallisesti jossakin kahden soturin ja lattian välillä. Hirviö oli kuollut välittömästi sen voimasta. Artan tuijotti hahmoa synkeässä hiljaisuudessa. Hän uskoi erottavansa tämän takana toisenkin hahmon, kaikella varmuudella heidän aikaisemman vankinsa. Nyt heillä ei ollut tätäkään valttia, eikä muukalainen ollut paljastanut vielä mitään aikomuksistaan...
"Te ette ole vartijoita. Ne pelkurit eivät tohtisi seistä hetkeäkään minkään tunnelimutantin edessä. Mitä oikein toimitatte täällä?" muukalainen lopulta korahti. Ase laskeutui aavistuksen, mutta tämän olemus teki selväksi, että tarpeen vaatiessa se nousisi hyvin nopeasti jakamaan taas kuolemaansa. Siinä lieni näiden kurjien aikojen sivistys ja järjestys kaikista kauneimmillaan: kuolettava voima, joka pakotti suhtautumaan varauksella ja varovaisuudella sen kantajaan.
Spyrre:
Hetken aikaa he kaikki odottivat painostavan hiljaisuuden vallassa. Cathryn punnitsi selvästi tilannetta mutta ei liikkunut vielä... kuten ei heidän edessään seisova muukalainenkaan. Ehkä juuri se pidätteli tällä hetkellä naistakin yrittämästä mitään hätiköityä... puhumattakaan siitä seikasta kuinka nopeasti kammottava mutantti oli kaatunut. Hän heitti vaivihkaa katseen Artaniin silmäkulmastaan, mutta vaikutti siltä että mies oli toistaiseksi samalla kannalla. Ja pistoolia pitelevä muukalainen toisen taustalla häälyvän hiipparin keralla ei antanut mitään vihjeitä mistään. Paitsi sen, ettei ollut vieläkään painanut liipasimesta.
Nainen laskelmoi mielessään matkaa läheisen rähjäisen kammion (tai kukaties hirviön valtavan kuolleen ruhon) suojiin, valpastuen kuitenkin kun muukalainen viimein puhui. Pistoolinpiippu laskeutui, mutta pysyi kuitenkin painostavassa valmiudessa... kuitenkin, tämä ele taisi jo kertoa ainakin jotain.
"Mehän sanoimme" Cathryn töksäytti hengityksensä tasaamisen lomasta. Hänen korvissaan soi vieläkin ja tuntui että peto oli tavoittanut kynsillään jotakin, mutta katti työnsi sen taka-alalle siristellen lampun valossa kohti pimeyttä.
"Me... me olemme joutuneet tappamaan niitä tieltämme jo melkoisesti matkalla tänne. Tapasimme orjia, jotka kertoivat jostakin kammotuksesta täällä, ja lupasimme katsoa mitä voimme tehdä. Tämä taitaa olla paras reitti vaivihkaa muurien ulkopuolelle joka tapauksessa. Meillä ei ollut aavistustakaan että täällä on muutakin väkeä" hän toisti puuskahtaen, mittaillessaan katseellaan muukalaista pistoolinsa takana. Tämä jäi kaikkea muuta kuin kaunopuheiseksi, mutta ajoi asiansa.
"Joten jos et ole ryöväri, laskehan se kapine nyt kun toivottavasti olemme selvillä tilanteesta."
Sub:
Muukalainen oli jälleen vaiti, mutta tällä kertaa hiljaisuus ei kestänyt yhtä pitkään kuin aikaisemmin.
"Löydätte mitä etsitte kun seuraatte seuraavan haaran tunnelia vasemmalle ja kuljette vanhojen putkien mukaan", tämä äkkiä korahti. Melkein heti sen jälkeen hahmo käännähti ympäri ja astui pimeyteen.
"Löydätte sieltä myös kuolemanne. Jos haluatte elää, häipykää matkoihinne", ääni korahti pimeydestä. Sitä seurasivat vain askeleet, jotka katosivat nopeasti nekin.
Artan katsoi hetken vaiti pimeyteen, ennen kuin kääntyi toveriaan kohti.
"Tuo muukalainen tiesi tarpeeksi häipyäkseen. Jos näissä tunneleissa on enempää tuollaisia saastaisia petoja, mitä en epäile hetkeäkään, ne ovat kohta kaikki täällä etsimässä helppoa saalista", hän murahti karusti, ennen kuin kuitenkin nyökkäsi Cathrynia kohti.
"Miten kävi? Haavoituitko pahasti?" soturi kysyi. Hän itse seisoi yhä vain ihmeen pystyssä, vaikka mutantin kynnet olivat raastaneet hänen kylkensä auki ja veri oli tahrannut hänen koko oikean jalkansa - ja vaikka häntä oli paiskottu seiniin voimalla, jonka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt murtaa luita tai halkaista hänen kallonsa. Hän tuntui hädin tuskin edes tiedostavan asiaa.
Spyrre:
Jännittynyt odotus jatkui, mutta tällä kertaa se rikottiin pian. Miekkaansa puristava Cathryn räpäytti silmiään kun muukalainen äkkiä puhui uudestaan, neuvoen suunnan johon kulkea. Tämä tuskin oli aivan tietoa jota hän oli odottanut aivan noin vain epäluuloiselta rääsyläiseltä... siitäkin huolimatta että tämän sanat kalskahtivat hyvin pahaenteisiltä.
"Hetkinen! Odota! Tiedätkö mitä siellä on?" katti ehti hädintuskin heittää hahmojen jälkeen kun nämä katosivat valon reunamilta takaisin pimeään käytävään.
Askelet loittonivat ja Cathryn sihahti kirouksen suoristautuessaan viimein. Soturin jännitys rentoutui mutta ei kadonnut tässä ympäristössä, sallien hänen kuitenkin vetää jälleen henkeä ja katsoa tarkemmin ympärilleen. Muukalaisen sanat häilyivät pahaenteisinä mielessä. Mustaturkkinen nainen silmäsi veristä, epämuotoista ruhoa joka tukki suuren osan käytävästä, päätyen kirskauttamaan hampaitaan Artanin toteamukselle. Hänellä ei ollut epäilystäkään siitä etteikö tämä olisi oikeassa.
"He osaavat selvästi liikkua täällä, keitä ovatkaan. Hän luultavasti tiesi mistä puhui. En ole varma saavuttaisiko hän mitään johtamalla meitä harhaan jos olisi voinut vain ampua meidät halutessaan." Cathryn katsahti varautuneesti muukalaisten jälkeen, vetäen sitten henkeä.
"...no. Joka tapauksessa. Meidänkään tuskin kannattaa jäädä tänne" hän jatkoi.
Artanin kysymys havahdutti hänet pian kääntämään huomionsa toiseen ja sitten itseensä. Kammotus ei ollut päästänyt heitä kumpaakaan helpolla, ja nyt ehtiessään varsinaisesti katsoa erottuivat nahkaliivin läpi raastaneet jäljet ikävän hyvin. Hän sihahti ja tukahdutti irvistyksen, pudistaen sitten päätään.
"On nähty pahempaakin" hän tokaisi, vilkaisten runneltua miestäkin tarkemmin. Tämä ei näyttänyt päässeen yhtä vähällä kuin hän, mutta ei tuntunut huomaavankaan vammojaan. Siltikin nainen rypisti kulmiaan skeptisesti.
"Yritetään paikata itsemme nopeasti, ja häivytään ennen kuin jotain muuta ilmaantuu. Et näytä kovin hyvältä itsekään. Toivotaan, että jos lähistöllä kärkkyy jotain muutakin niin se kiinnostuu ensin tästä raadosta." Cathryn tönäisi epämuotoista ruhoa kaunaisesti jalallaan ennen kuin kurottautui kiskaisemaan tikarinsa tämän selästä ja kurotti sitten lamppunsa toiseen käteensä. Saattoi olla että he olivat lykänneet nokkansa suurempaan soppaan kuin olivat arvanneetkaan... Nainen pyörähti astelemaan kohti kammiota jonne heidän varusteensa olivat jääneet, jupisten jotakin revitystä panssaristaan. Kuin tämä olisi ollut se suurempi huoli oman nahan rinnalla.
Sub:
Artan tuhahti toisen sanoille oudon synkästi.
"Minä selviän kyllä", hän murahti kuin olisi enemmänkin myöntänyt surkean tosiasian kuin edes yrittänyt todistella mitään. Hän veti henkeä, ja katsoi vielä pimeään käytävään, jonnekin outo muukalainen oli kadonnut. Mutta tämä oli tosiaankin mennyt menojaan, ja kaikki oli taas hiljaa.
"Mikä lie henkipatto hylkiö", soturi tuhahti, ennen kuin jätti asian sikseen. Haavoja tai ei, toinen oli ainakin oikeassa siitä, että heidän olisi parasta olla kuhnailematta.
"Kaipa tuo on sentään jokin suunta. Paras silti pitää varamme. Ties vaikka kyseessä olisi vain ansa. Tuskin nuo olivat ainoat täällä piileskelevät kurjat", Artan murahti. Hän seurasi toista pienen, rapistuneen sivukammion luokse ja jäi odottamaan, että tämä noukkisi heidän tavaransa. Suuren mutantin rujo raato lojui niillä sijoillaan, ja hän tuijotti sitä synkeästi mietteissään.
"Tällaiset paikat tuntuvat kutsuvan kurjia puoleensa, olivatpa ihmisiä tai muotopuolia hirviöitä. Vaikka ehkäpä tämäkin on parempi, kuin nuo sokkeloiset rotanpesät yläpuolellamme", soturi mutisi melkeinpä enemmänkin itselleen, kuin toiselle.
Spyrre:
Artan sai pienen puolittaisen vilkaisun vakuuttaessaan pärjäävänsä runnotusta ulkomuodostaan huolimatta. Kukaties Cathryn vaikutti jossainmäärin skeptiseltä, mutta nyökkäsi silti vaiteliaasti tähän hätään harppoessaan noutamaan varusteitaan.
"Hmh. Ehkä osa orjista on paennut tänne, ja jäänyt sinnittelemään paremman puutteessa. En pitäisi sitä mahdottomana" katti pohti ääneen, jäämättä kuitenkaan itsekään kyräilemään sen enempää poistuneiden muukalaisten jälkeen. Nämä eivät selvästikään halunneet olla tekemisissä heidän kanssaan, mutta eivät toivottavasti aikoneet asettua tiellekään. Se taisi olla enintä mitä he saattoivat toivoa kaiken valossa. Hän myhähti silti myötäävästi Artanin mietteille kiskoessaan laukkunsa harteilleen.
"Ehkä. Jotain siellä epäilemättä on. Pianpa näemme. Minä ainakin aion ottaa tästä kirotusta touhusta selvää." Cathryn murahti harppoen sitten loputkin tavarat mukanaan takaisin käytävään. Hän ei aikonut kääntyä takaisin näin vähästä.... oli se viisasta tai ei. Hän pyyhkäisi tuhahtaen tahmaista verta tihkuvaa, repaleista etumustaan ja kääntyi sitten lamppua kohottaen.
"Mennään. Etsitään joku paikka missä voimme... siistiytyä ennen kuin jatkamme. Sitä tuskin kannattaa tehdä tuon raadon vieressä. Emmeköhän pysy vielä sen hetken jaloillamme."
"Tule sitten! Tule!" Artan ärisi pedolle hampaidensa välistä. Mies oli saanut iskuja, jotka olisivat kaataneet soturin kuin soturin, mutta ei siltikään lannistunut. Hän kyyristyi kuin peto itsekin ja kohtasi mutantin tuimasti. Mutta jos hirviö piittasi hänen määrätietoisuudestaan hiukkaakaan, ei se ainakaan osoittanut mitään merkkejä siitä. Se harppasi häntä kohti äristen ja kouriaan kohottaen.
Äkkiä hirviön kidasta karkasi uusi, tuskainen karjaisu kun Cathryn iski sitä vuorostaan selkään. Lyhyt ja pitkä terä puhkaisivat lihan ja raapivat sen selkärankaa sen selkärankaa upotessaan kahvojaan myöten hirviön selkään. Sen olisi pitänyt riittää tappamaan millainen peto tahansa - mutta niin olisi Artanin miekaniskujenkin. Mutantti oli täynnä hirvittävää selviytyjän elinvoimaa ja elinikäisen, järjettömän tuskan karaisemaa raivoa.
Mutantti kavahti ympäri karjuen ja huitoen, pyyhkäisten saastaisilla, pitkillä kynsillään naista kohti. Kukaties se suostuisi kuolemaan vielä, kun haavat lopulta valuttaisivat sen kuiviin, mutta sotureilla tuskin oli aikaa odottaa siihen asti...
Artan päästi uuden ärähdyksen ja harppasi jälleen hirviötä kohti. "Kuole! Sinulla ei ole paikkaa tässä maailmassa, kurja!" hän ärähti ja heitti kätensä hirviöstä yhä törröttävän miekkansa kahvalle.
Nopeudella, joka oli suorastaan tyrmistyttävä näin pahasti lyödyltä mieheltä, Artan riuhtaisi miekkansa irti ja iski äkkiä alaspäin. Miekanterä iski voimalla käyrään ja epämuodostuneeseen jalkaan ja sivalsi polvitaipeen takaa. Hirviö karjui raivoisasta tuskasta, mutta tällä kertaa se ei käännähtänytkään iskemään uudelleen. Jalka romahti sen alta ja mutantti lankesi polvensa päälle. Se huitoi ja sohi, mutta katkotuille jänteille sen raivokaan ei voinut mitään...
Spyrre:
Tämä ei varmasti ollut ensimmäinen hirviö jonka kumpikaan heistä kohtasi, mutta siltikin ihmisvastustajien jälkeen tällaisten silkka epäluonnollinen voima onnistui yllättämään. Artanin ärjyessä haastettaan Cathryn iski pedon kimppuun, sinne, jossa kaiken järjen mukaan olisi pitänyt piillä kuolettava kohta. Mutta vaikka tikari upposi, hirvitys ei nujertunut. Se kääntyi ympäri karjuen ja iski uudestaan häntä kohti. Nainen loikkasi taaksepäin vaikka kivun aalto vihlaisi hänen ylitseen ja sähisi kirouksen otuksen suuntaan. Viimeistään nyt tämä koko kohtaaminen alkoi vaikuttaa melkoisen huolestuttavalta. Ehkä jos he olisivat osanneet varautua tähän ilman harhautusta jonka vuoksi heidät yli yllätetty... tai jos heillä olisi ollut kunnolla tilaa ottaa massiivinen peto vastaan he olisivat pärjänneet paremmin, mutta nyt... Ei sillä, että Cathrynilla oli pienintäkään aikomusta sanoa mitään tästä ääneen. Tai oikeastaan edes aikaa.
Kammottavat kynnet raastoivat taas käytävän seiniä aivan hänen edessään kun peto tavoitteli häntä, mutta mustaturkkinen soturi ehti täpärästi kumartua pois tieltä vaikka löyhkäävä ilmavirta pyyhkäisikin hänen ylitseen. Hän tuskin ehti miettiä seuraavaa siirtoaan kun Artan oli äkkiä taas jaloillaan ja tarrasi otuksesta törröttävään miekkaan. Cathryn ähkäisi ja harppasi taaksepäin kun rumilus lysähti jalkansa pettäessä huutaen ja huitoen. Nainen käytti tilaisuuden hyväkseen ja loikkasi jälleen kohti maahan pudonnutta sapeliaan ja kiskaisi tämän käteensä. Ärähdyksen keralla hän pyörähti jälleen kohti otusta, tavoitellen hurjistuneella sivalluksella huitovaa raajaa. Sitkeähenkinen tai ei, epäsikiö ei selvästikään kuitenkaan ollut kaikkien luonnonlakien yläpuolella.
Sub:
Artan vetäytyi hirviön huitovien raajojen tieltä raskaasti hengittäen, mutta muuten melkeinpä koskemattoman näköisenä. Hirviön kynnet olivat varmasti raastaneet hänen lihaansa, mutta hän ei paljastanut siitä mitään merkkejä. Hän tuijotti rampautettua petoa tuimasti ja tuhahti. Hänen puolestaan se saisi elää tai kuolla miten taisi; heitä se ei varmasti enää jahtaisi.
Artanin toverilla oli selvästi toinen näkemys. Hän katsahti hurjistuneeseen naiseen, kun tämä hyökkäsi uudelleen hirviötä päin. Mutanttikin kuuli ärähdyksen, ja huitaisi tätä kohti karjaisten, mutta haavoittuneena ja rampana se oli paljon hitaampi. Miekka tavoitti ranteen, mutta hirviön kynnet eivät löytäneet petomaisen naisen lihaa. Se ulvaisi, kun terä puri luuhun asti. Kipu sai sen huitaisemaan uudestaan ajaakseen soturin pois ja pakotti sen vääntäytymään vielä pystyyn tuskasta huolimatta. Se pakotti jalan alleen ja puski itseään äristen pystyyn, kuin olisi yrittänyt näyttää suuremmalta ja vaarallisemmalta.
Hirviö kohottautui kaikkeen siihen mittaansa, mitä epämuodostuneella ruumiillaan ja haavoittuneella jalallaan pystyi. Se ärisi ja aukoi valtavaa kitaansa, kohotti verta vuotavia kouriaan ja tuijotti sotureita raivolla. Artan kohotti miekkaansa uudelleen. Mutantti ei selvästikään ollut vielä täysin vaaraton.
Äkkiä koko tunneli kaikui hirvittävästä, korvat halkaisevasta pamahduksesta ja silmiä sokaiseva välähdys iski sen läpi. Järki tunnisti sen laukaukseksi, mutta siitä huolimatta, tai kukaties sen vuoksi, Artan painautui vaistomaisesti matalaksi melun ja raivon tieltä.
Mutantin pää nytkähti rajusti, ja heti perään kajahti toinen laukaus. Hirviön pää nykäisi uudestaan. Ja sitten, ilman minkäänlaista ääntä, se rojahti veltosti maahan. Sen ruumis päästi kuoleman pihahduksen, kun ilma tyhjeni siitä. Pään sivussa oli kaksi siistiä, verta tursuavaa reikää.
Uusia laukauksia ei tullut, ja Artan kohottautui varuillaan, miekka kourassa ja välähdykset yhä silmissään. Hän erotti vain vaivoin asettaan kohottaneen muukalaisen hahmon. Tämä seisoi suunnilleen siellä, missä oli aikaisemminkin ollut. Ase savusi tämän kourassa.
Spyrre:
Cathryn ei ollut aikeissa antaa epäsikiölle enää mahdollisuuksia tehdä mitään, jos hän saattoi vaikuttaa asiaan... ja selvästikin hän aikoi yrittää. Hänen sapelinsa raastoi otuksen lihaa ja luuta jälleen kerran, tavoitellen haavoittuvampia jänteitä ja rakenteita. Kynnet tavoittelivat petomaista naista mutta hujahtivat ohitse. Cathryn harppasi taaksepäin tasaten hengitystään ja valmiina liikkumaan uudestaan terävä katse uhmakkaasti louskuttavassa hirviössä kun tämä yritti vielä kohottautua vaivalloisesti. Se ei selvästikään ollut enää liikkumassa ilman raahautumista, mutta ei ollut vielä nujertunut... kukaties siksikin ettei otuksella ollut enää vaihtoehtoja.
Cathryn valmistautui etsien hetken paikkaa mihin iskeä seuraavaksi, mutta tämän katkaisi varoitukseton, käytävässä kovaa kaikuva laukaus. Nainen ei ollut ainakaan ehtinyt pitää silmällä aiempia muukalaisia tai miettiä mitä nämä aikoivat, äkillisen äänen kuitenkin muistuttaessa samantien näidenkin olemassaolosta. Hän ei ollut odottanut, että nämä olisivat enää edes lähitienoilla hirviön ilmaannuttua. Laukausta seurasi toinen ja katti ähkäisi kivuliaasti kaikuvan pamahduksen raastaessa korvia seuratessaan refleksinomaisesti Artanin esimerkkiä. Hän kiristi otettaan sapelistaan ja painautui matalammaksi ennen kuin ehti edes tajuta ettei laukauksia oltu tähdätty heihin. Kului silmänräpäys kunnes petomainen soturi oivalsi mitä tarkalleen oli tapahtunut. Haavoittunut mutantti heidän edessään lysähti viimein kasaan velttona, kahden tarkan luodin puhkomana.
Hän tuijotti siristellen ruumista kunnes varmistui ettei tämä todella liikkunut, ennen kuin varautunut nainen käännähti uudemman kerran ympäri epäselvää hahmoa lampun valokehän reunoilla. Ei ollut epäilystäkään mistä äskeiset laukaukset olivat tulleet, tai siitä etteikö muukalainen olisi voinut ampua halutessaan uudestaan... ja tällä kertaa heillä ei ollut minkäänlaista suojaa puolellaan. Nainen jäi kyräilemään jännittyneenä tämän suuntaan, yrittäen päätellä mitä rääsyinen hahmo aikoi seuraavaksi. Tämä taisi tosiaan olla melkoisen tarkka aseensa kanssa, kuten oli uhannut...
"...hyvin ammuttu, kaiketi. Vaikka se oli melkein kuollut jo muutenkin" hän sihahti viimein, vaikkakaan hahmosta katsettaan irrottamatta.
Sub:
Muukalainen seisoi hämärässä vaitonaisesti, yhtä tutkimattomana kuin aikaisemminkin. Tämä ei ollut vielä laskenut pistooliaan, ja kuolettavan voimansa todistanut ase häämötti vaarallisesti jossakin kahden soturin ja lattian välillä. Hirviö oli kuollut välittömästi sen voimasta. Artan tuijotti hahmoa synkeässä hiljaisuudessa. Hän uskoi erottavansa tämän takana toisenkin hahmon, kaikella varmuudella heidän aikaisemman vankinsa. Nyt heillä ei ollut tätäkään valttia, eikä muukalainen ollut paljastanut vielä mitään aikomuksistaan...
"Te ette ole vartijoita. Ne pelkurit eivät tohtisi seistä hetkeäkään minkään tunnelimutantin edessä. Mitä oikein toimitatte täällä?" muukalainen lopulta korahti. Ase laskeutui aavistuksen, mutta tämän olemus teki selväksi, että tarpeen vaatiessa se nousisi hyvin nopeasti jakamaan taas kuolemaansa. Siinä lieni näiden kurjien aikojen sivistys ja järjestys kaikista kauneimmillaan: kuolettava voima, joka pakotti suhtautumaan varauksella ja varovaisuudella sen kantajaan.
Spyrre:
Hetken aikaa he kaikki odottivat painostavan hiljaisuuden vallassa. Cathryn punnitsi selvästi tilannetta mutta ei liikkunut vielä... kuten ei heidän edessään seisova muukalainenkaan. Ehkä juuri se pidätteli tällä hetkellä naistakin yrittämästä mitään hätiköityä... puhumattakaan siitä seikasta kuinka nopeasti kammottava mutantti oli kaatunut. Hän heitti vaivihkaa katseen Artaniin silmäkulmastaan, mutta vaikutti siltä että mies oli toistaiseksi samalla kannalla. Ja pistoolia pitelevä muukalainen toisen taustalla häälyvän hiipparin keralla ei antanut mitään vihjeitä mistään. Paitsi sen, ettei ollut vieläkään painanut liipasimesta.
Nainen laskelmoi mielessään matkaa läheisen rähjäisen kammion (tai kukaties hirviön valtavan kuolleen ruhon) suojiin, valpastuen kuitenkin kun muukalainen viimein puhui. Pistoolinpiippu laskeutui, mutta pysyi kuitenkin painostavassa valmiudessa... kuitenkin, tämä ele taisi jo kertoa ainakin jotain.
"Mehän sanoimme" Cathryn töksäytti hengityksensä tasaamisen lomasta. Hänen korvissaan soi vieläkin ja tuntui että peto oli tavoittanut kynsillään jotakin, mutta katti työnsi sen taka-alalle siristellen lampun valossa kohti pimeyttä.
"Me... me olemme joutuneet tappamaan niitä tieltämme jo melkoisesti matkalla tänne. Tapasimme orjia, jotka kertoivat jostakin kammotuksesta täällä, ja lupasimme katsoa mitä voimme tehdä. Tämä taitaa olla paras reitti vaivihkaa muurien ulkopuolelle joka tapauksessa. Meillä ei ollut aavistustakaan että täällä on muutakin väkeä" hän toisti puuskahtaen, mittaillessaan katseellaan muukalaista pistoolinsa takana. Tämä jäi kaikkea muuta kuin kaunopuheiseksi, mutta ajoi asiansa.
"Joten jos et ole ryöväri, laskehan se kapine nyt kun toivottavasti olemme selvillä tilanteesta."
Sub:
Muukalainen oli jälleen vaiti, mutta tällä kertaa hiljaisuus ei kestänyt yhtä pitkään kuin aikaisemmin.
"Löydätte mitä etsitte kun seuraatte seuraavan haaran tunnelia vasemmalle ja kuljette vanhojen putkien mukaan", tämä äkkiä korahti. Melkein heti sen jälkeen hahmo käännähti ympäri ja astui pimeyteen.
"Löydätte sieltä myös kuolemanne. Jos haluatte elää, häipykää matkoihinne", ääni korahti pimeydestä. Sitä seurasivat vain askeleet, jotka katosivat nopeasti nekin.
Artan katsoi hetken vaiti pimeyteen, ennen kuin kääntyi toveriaan kohti.
"Tuo muukalainen tiesi tarpeeksi häipyäkseen. Jos näissä tunneleissa on enempää tuollaisia saastaisia petoja, mitä en epäile hetkeäkään, ne ovat kohta kaikki täällä etsimässä helppoa saalista", hän murahti karusti, ennen kuin kuitenkin nyökkäsi Cathrynia kohti.
"Miten kävi? Haavoituitko pahasti?" soturi kysyi. Hän itse seisoi yhä vain ihmeen pystyssä, vaikka mutantin kynnet olivat raastaneet hänen kylkensä auki ja veri oli tahrannut hänen koko oikean jalkansa - ja vaikka häntä oli paiskottu seiniin voimalla, jonka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt murtaa luita tai halkaista hänen kallonsa. Hän tuntui hädin tuskin edes tiedostavan asiaa.
Spyrre:
Jännittynyt odotus jatkui, mutta tällä kertaa se rikottiin pian. Miekkaansa puristava Cathryn räpäytti silmiään kun muukalainen äkkiä puhui uudestaan, neuvoen suunnan johon kulkea. Tämä tuskin oli aivan tietoa jota hän oli odottanut aivan noin vain epäluuloiselta rääsyläiseltä... siitäkin huolimatta että tämän sanat kalskahtivat hyvin pahaenteisiltä.
"Hetkinen! Odota! Tiedätkö mitä siellä on?" katti ehti hädintuskin heittää hahmojen jälkeen kun nämä katosivat valon reunamilta takaisin pimeään käytävään.
Askelet loittonivat ja Cathryn sihahti kirouksen suoristautuessaan viimein. Soturin jännitys rentoutui mutta ei kadonnut tässä ympäristössä, sallien hänen kuitenkin vetää jälleen henkeä ja katsoa tarkemmin ympärilleen. Muukalaisen sanat häilyivät pahaenteisinä mielessä. Mustaturkkinen nainen silmäsi veristä, epämuotoista ruhoa joka tukki suuren osan käytävästä, päätyen kirskauttamaan hampaitaan Artanin toteamukselle. Hänellä ei ollut epäilystäkään siitä etteikö tämä olisi oikeassa.
"He osaavat selvästi liikkua täällä, keitä ovatkaan. Hän luultavasti tiesi mistä puhui. En ole varma saavuttaisiko hän mitään johtamalla meitä harhaan jos olisi voinut vain ampua meidät halutessaan." Cathryn katsahti varautuneesti muukalaisten jälkeen, vetäen sitten henkeä.
"...no. Joka tapauksessa. Meidänkään tuskin kannattaa jäädä tänne" hän jatkoi.
Artanin kysymys havahdutti hänet pian kääntämään huomionsa toiseen ja sitten itseensä. Kammotus ei ollut päästänyt heitä kumpaakaan helpolla, ja nyt ehtiessään varsinaisesti katsoa erottuivat nahkaliivin läpi raastaneet jäljet ikävän hyvin. Hän sihahti ja tukahdutti irvistyksen, pudistaen sitten päätään.
"On nähty pahempaakin" hän tokaisi, vilkaisten runneltua miestäkin tarkemmin. Tämä ei näyttänyt päässeen yhtä vähällä kuin hän, mutta ei tuntunut huomaavankaan vammojaan. Siltikin nainen rypisti kulmiaan skeptisesti.
"Yritetään paikata itsemme nopeasti, ja häivytään ennen kuin jotain muuta ilmaantuu. Et näytä kovin hyvältä itsekään. Toivotaan, että jos lähistöllä kärkkyy jotain muutakin niin se kiinnostuu ensin tästä raadosta." Cathryn tönäisi epämuotoista ruhoa kaunaisesti jalallaan ennen kuin kurottautui kiskaisemaan tikarinsa tämän selästä ja kurotti sitten lamppunsa toiseen käteensä. Saattoi olla että he olivat lykänneet nokkansa suurempaan soppaan kuin olivat arvanneetkaan... Nainen pyörähti astelemaan kohti kammiota jonne heidän varusteensa olivat jääneet, jupisten jotakin revitystä panssaristaan. Kuin tämä olisi ollut se suurempi huoli oman nahan rinnalla.
Sub:
Artan tuhahti toisen sanoille oudon synkästi.
"Minä selviän kyllä", hän murahti kuin olisi enemmänkin myöntänyt surkean tosiasian kuin edes yrittänyt todistella mitään. Hän veti henkeä, ja katsoi vielä pimeään käytävään, jonnekin outo muukalainen oli kadonnut. Mutta tämä oli tosiaankin mennyt menojaan, ja kaikki oli taas hiljaa.
"Mikä lie henkipatto hylkiö", soturi tuhahti, ennen kuin jätti asian sikseen. Haavoja tai ei, toinen oli ainakin oikeassa siitä, että heidän olisi parasta olla kuhnailematta.
"Kaipa tuo on sentään jokin suunta. Paras silti pitää varamme. Ties vaikka kyseessä olisi vain ansa. Tuskin nuo olivat ainoat täällä piileskelevät kurjat", Artan murahti. Hän seurasi toista pienen, rapistuneen sivukammion luokse ja jäi odottamaan, että tämä noukkisi heidän tavaransa. Suuren mutantin rujo raato lojui niillä sijoillaan, ja hän tuijotti sitä synkeästi mietteissään.
"Tällaiset paikat tuntuvat kutsuvan kurjia puoleensa, olivatpa ihmisiä tai muotopuolia hirviöitä. Vaikka ehkäpä tämäkin on parempi, kuin nuo sokkeloiset rotanpesät yläpuolellamme", soturi mutisi melkeinpä enemmänkin itselleen, kuin toiselle.
Spyrre:
Artan sai pienen puolittaisen vilkaisun vakuuttaessaan pärjäävänsä runnotusta ulkomuodostaan huolimatta. Kukaties Cathryn vaikutti jossainmäärin skeptiseltä, mutta nyökkäsi silti vaiteliaasti tähän hätään harppoessaan noutamaan varusteitaan.
"Hmh. Ehkä osa orjista on paennut tänne, ja jäänyt sinnittelemään paremman puutteessa. En pitäisi sitä mahdottomana" katti pohti ääneen, jäämättä kuitenkaan itsekään kyräilemään sen enempää poistuneiden muukalaisten jälkeen. Nämä eivät selvästikään halunneet olla tekemisissä heidän kanssaan, mutta eivät toivottavasti aikoneet asettua tiellekään. Se taisi olla enintä mitä he saattoivat toivoa kaiken valossa. Hän myhähti silti myötäävästi Artanin mietteille kiskoessaan laukkunsa harteilleen.
"Ehkä. Jotain siellä epäilemättä on. Pianpa näemme. Minä ainakin aion ottaa tästä kirotusta touhusta selvää." Cathryn murahti harppoen sitten loputkin tavarat mukanaan takaisin käytävään. Hän ei aikonut kääntyä takaisin näin vähästä.... oli se viisasta tai ei. Hän pyyhkäisi tuhahtaen tahmaista verta tihkuvaa, repaleista etumustaan ja kääntyi sitten lamppua kohottaen.
"Mennään. Etsitään joku paikka missä voimme... siistiytyä ennen kuin jatkamme. Sitä tuskin kannattaa tehdä tuon raadon vieressä. Emmeköhän pysy vielä sen hetken jaloillamme."