|
Post by spyrre on May 24, 2018 23:16:40 GMT 3
<Sunbaron>: Rakennuksen raunio oli saanut olla oman onnensa nojassa pitkän tovin, se oli selvää jo nopealla vilkaisullakin. Ränsistyneet rakenteet, rehottava piha ja osittain sortunut katto kertoivat kaikki, ettei tässä paikassa ollut ollut todellista elämää pitkään aikaan. Hämärässä illassakin oli kuitenkin ilmeistä, ettei paikka ollut kärsinyt kummoistakaan vahinkoa. Kaikki oli vielä suunnilleen pystyssä, enemmänkin vain heitteillejätettyä. Ja vaikka se olikin kärsinyt, oli silti helppo erottaa, mikä yksinäinen, syrjäisen tien laidalla seisova raunio oli aikanaan ollut. Rakennuksia ympäröivä muuri, ilmeinen tallirakennus, aitta ja suuri, julkisen oloinen päärakennus riittivät kaikki kertomaan, että aikanaan tällä paikalla oli seissyt majatalo - tai seisoi vieläkin, joskaan se ei enää palvellut tarkoitustaan. Siitä huolimattakaan ei ollut vaikea uskoa, että entinen, hylätty majatalo oli varmastikin tarjonnut tässäkin kunnossa suojaa ohikulkijoille - sikäli kuin sellaisia juurikaan näinä aikoina liikkui. Tänä iltana niitä tosin oli kaksin kappalein. Hoitamattomalla tiellä, hylätyn majatalon edessä, seisoskeli kaksi hahmoa. Toinen istui hevosen selässä, toinen näytti luottavan enemmän omiin jalkoihinsa. Kumpikin selvästi matkalaisia. Toinen, mies hevosen selässä, tarkasteli vaitonaisesti paikkaa, ennen kuin yskäisi. Sää ei ollut vielä edes kylmenemään päin, mutta otti silti hänen keuhkoilleen. "Se tuskin tulee niskaan. Ja ainakin se tarjoaa parempaa suojaa kuin tämä jumalten hylkäämä tienmutka", Reindal tokaisi lopulta. Hän hieraisi rehottavaa sänkeään ja heitti nopean vilkaisun toveriinsa - josta ei totta puhuen voinut puhuen ihmisenä. "... ja se vaikuttaa hiljaiselta. Toisin kuin nämä tienoot muuten", hän vielä lisäsi. Jostakin kaukaa kantautui etäisiä ääniä, jotka eivät selvästikään lähteneet ainakaan ihmisestä.
<spyrreh>: Miehen sanoistakin huolimatta toinen hahmo tuntui mittailevan rakennuksen säänsyömiä jäännöksiä pitkän tovin laskeutuvassa hämärässä varsin punnitsevasti. Lyhyempi nainen ei ollut vaikuttunut näkemästään, vaikkakin toverinsa yskähdys saikin aikaan pienen vaivihkaisen vilkaisun. "...noh. Toivotaan parasta, tämän kummempaa tuskin tulemme löytämäänkään" nainen puuskahti lopulta. Hän loi vielä ympärilleen katsahduksen kiiluvilla silmillään kunnes kohautti harteitaan ja astahti sitten eteenpäin, kohti rakennusta. "On sitä kaiketi huonommissakin paikoissa öitä vietetty. Kunhan katto tai lattia ei petä, saamme ainakin tuulensuojaa, hmm?" hän tokaisi taakseen, heittäen olkansa yli pikaisen mustaturkkisilla kasvoilla valkeana välähtävän virneen, jota kauempaa kuuluvat oudot huudot eivät tuntuneet häiritsevän. "Parempi olla silti varuillaan. Katsotaan mitä siellä on tarjolla." Tottuneesti toinen pitkäkyntinen käsi laskeutui jo vyötäisillä riippuvan sapelin kahvalle, vielä asetta vetämättä mutta siihen varautuen. Kumpikin heistä oli eittämättä jo varsin tietoinen siitä että unohdetuissa erämaissa ja raunioissa oli aina oma elämänsä...
<Sunbaron>: Reindal puuskahti pehmeästi naisen sanoille, viitsimättä kuitenkaan varsinaisesti todeta ääneen, mitä mieltä on tästä yösijasta. Asia lieni selvä kummallekin joka tapauksessa. Hän ohjasi hevosensa maahan kaatuneita portteja kohti, toinen käsi lähellä miekankahvaa itsekin. Totta puhuen paikka näytti huonommalta lähempää. Majatalon ammottavasta oviaukosta pystyi näkemään jo kaukaa, että välikatto oli ehtinyt jo romahtaa. Mies pysäytti hevosensa lähelle majatalon portteja ja puuskahti uudemman kerran kevyesti. Tuohon katkenneiden lankkujen, törröttävien naulojen ja ties minkä paljouteen tuskin olisi kenelläkään asiaa. Talli, sentään, näytti hieman paremmalta. Pienen rakennuksen katto oli yhä siellä missä pitikin, eikä nopea vilkaisu ainakaan paljastanut mitään valtaisaa tuhoa sen sisällä. Eipä niin, että sekään olisi homeisena ja ajan näivertämänä näyttänyt erityisen kutsuvalta. "Kerrohan. Kenen ajatus olikaan, että välttäisimme kaikenlaiset pahaisten pikkuherrojen nahistelut ja levottomuudet kiertämällä syrjäisemmiltä seuduilta? Muistaakseni joku oli sitä mieltä, että näillä main matkanteko olisi paljon kivuttomampaa", Reindal tokaisi synkeitä rakennuksia tuijotellessaan. Miehen laihat sormet hakeutuivat hajamielisesti sivelemään satulasta roikkuvan miekan pontta. Se oli viime päivien aikana nähnyt käyttöäkin, ja todennäköisesti tulisi tällä matkalla näkemään sitä vielä useamman kerrankin.
<spyrreh>: Ei lopulta vaatinut kovinkaan perusteellista remuamista todeta missä kunnossa suurin rakennus oikein oli. Mustaturkkinen, petomainen nainen irvisti huppunsa varjosta jo vain lähestyessään auki repsottavaa ovea, jo aavistaen ettei tulisi näkemään ainakaan mitään hyvää. Katsahdus jonka hän heitti tunkkaiseen ja puoliksi romahtaneeseen aulaan oli lähinnä enemmän uteliaisuutta kuin suoranaista tarvetta, ja tovin näkymää katseellaan haravoituaan hän puuskahti ilmoille kirouksen. "Tuonne en kyllä astu jalallakaan, tai löydämme itsemme pian kellarista niskamme nurin" hän jupisi. Reindalin sanat saivat olennon nopeasti valpastumaan, ja nainen heitti toiseen kuin loukkaantuneen silmäyksen. "Hmh? Olinko muka väärässä? Vältymme varmasti ties millaiselta roskalta kun pidämme hieman etäisyyttä niihin typeryksiin. Muutama hirviö tai vuotava katto on pientä sellaiseen verrattuna" Cathryn ilmoitti, suoristautuen sitten ja harppoen ovelta takaisin pihalle. Tallirakennus nappasi nopeasti petomaisen naisenkin huomion ja hän suuntasikin seuraavaksi tätä kohden... vaikka hän ei rehellisesti tainnut elätellä erityisempiä toiveita tämänkään suhteen. "Katsohan, katto on siellä missä pitääkin, eikä kellaria ole. Ehkä saamme tänä iltana jopa kuumaa teetä vaikka sataisikin" huomautettiin hetken tutkiskelun jälkeen, ja leveä, terävähampainen virne löysi nopeasti jälleen tiensä kasvoille. Tien päällä tottui selviämään millä sai, ja kaiketi tyytymään vähäänkin.... niin kauan ainakin kun ei tarvinnut myöntää mitään mahdollisten matkasuunnitelmien suhteen. Tai jotakin sellaista. Joka tapauksessa todettuaan ettei rakennus ollut romahtamassa ainakin Cathryn harppasi jo peremmälle, siitäkin huolimatta että joutui yskähtämään itsekin tunkkaisesta ilmasta. Olihan sitä rehellisesti parempaakin nähty vaikka paikassa katto olikin.....
<Sunbaron>: "No. Emme tosiaan ole nähneet yhtään ketään kulkijaa neljään päivään. Mutta sen sijaan henkeämme olemme saaneet puolustaa jo kahdesti", Reindal mutisi laskeutuessaan ratsailta. "Kuulin väitteitä, ettei näillä tienoilla enää edes ole minkäänlaista maaherraa tai järjestystä, vaan että täällä vaanisi pelkkiä rosvoja ja hirviöitä. Tähän asti se vaikuttaa pitävän paikkansa", hän lisäsi. Hän ei alkanut kiskoa muita varusteitaan alas vielä, mutta kiskaisi kyllä miekkansa pois satulasta. Paikka näytti hylätyltä, mutta näissä asioissa oli parempi olla varma. Totta puhuen miekka ei näyttänyt erityisen sopivalta välineeltä laihan ja jokseenkin kuumeisen näköisen miehen käteen, mutta hän kantoi sitä kuitenkin tottuneen oloisesti taluttaessaan hevosta lähemmäs talleja. Ovelta katsottuna rakennus ei paljastunut juuri sen kummoisemmaksi, kuin kauempaakaan. Se oli melko pieni, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan silti yhä pystyssä. Muutama pilttuu hevosille ja kauempana mätiä heiniä. Muuten paikka tuntui tosiaankin olevan pieni ja hiljainen. "... no. Tämä välttänee meille sentään tämän yön. Parempi olla kuitenkaan herpaantumatta", Reindal tokaisi lopulta. Siellä täällä nurkat rapisivat kaksikon astuessa peremmälle, kun heidän läsnäolonsa häiritsi tallin varsinaisia asukkaita; rottia ja muita jäänteitä ihmisten ajoilta. "Paljonko meillä vielä on muonaa?" hän kysäisi ohimennen samalla, kun tarkasti karsinoiden kuntoa. Kaiketi ne välttäisivät hevoselle ainakin yhdeksi yöksi, siinä missä koko paikka heillekin...
<spyrreh>: Cathryn päästi tuhahduksen jostakin hämärästä. "No... ehkä, mutta jos törmäämme täällä johonkin voimme sentään rehellisesti vain tirvaista sitä päin näköä ilman suurempaa. Ei olisi ensimmäinen kerta joutua vaikeuksiin jossakin jo valmiiksi levottomassa paikassa vain itsensä puolustamisesta!" Nainen ainakin kuulosti varsin varmalta kannastaan. Tallista kuului hapanta jupinaa, ennen kuin tummanpuhuva hahmo ilmaantui jälleen oven tuntumaan tomua päältään pyyhkien. Hän seurasi puolittain toverinsa toimia kun tämä laskeutui ratsailta ja astui itsekin peremmälle tutkimaan hökkeliä. "Jos ei kavahda muutamaa rottaa. Emmeköhän pärjää kun pidämme varamme" Cathryn vahvisti, vaieten tosin hieman kiusallisesti kysymykselle ruokavaroista. "....luulisin, että... päiväksi, suunnilleen. Tai ainakin saamme vielä aamiaista. Täytyy varmaankin katsoa jos saan ammuttua jotakin matkan varrelta. Älä huoli, eiköhän se järjesty tavalla tai toisella" petomainen olento kuittasi heilauttaen kättään harppoessaan keskemmäksi maalattiaa raivaamaan tähän jonkinlaista nuotionpaikkaa. Kuuma tee oli varmasti hyvä alku kaikelle, ainakin jos häneltä kysyttiin.
<Sunbaron>: Reindal raapii niskaansa, mutta ei varsinaisesti vastaa mitään naiselle. Tätähän se nyt sitten on, eikä asialle ole juurikaan tehtävissä. On kaiketi tosiaan vain parempi katsoa mitä huominen tuo tullessaan... jos siihen asti nyt päästään. "En varsinaisesti pitänyt niistä äänistä illan mittaan. Ne eivät kuulostaneet eläimiltä. Eivätkä kyllä ihmisiltäkään", mies tokaisee kiskoessaan kantamuksiaan hevosensa selästä. Sekin on kärsimättömällä ja kärttyisellä päällä. Nälkä ja väsymys painavat todennäköisesti jo kaikkia. Hetken perästä hän löytää enimmät tarpeensa tavaroidensa joukosta, ja pujottaa kaurapussin nälkäisen ja vaateliaan hevosen pään ylitse. Se vaientaa sitä edes hieman. Reindal venyttelee, ennen kuin astuu itsekin lähemmäs keskilattiaa, jossa Cathryn jo valmistelee paikkoja. Hieman ähkien hän istuutuu alas ja suoristaa koipensa. Irvistys kertoo, ettei hän tosiaan ole voimissaan jälleen yhden matkapäivän jäljiltä. Sitä on turha peitellä, ainakaan naiselta jonka kanssa hän on matkannut jo pitkään, mutta ääneen valittaminen olisi silti liikaa. Parempi tyytyä vain irvistelyyn. "Teehän se tuli. Minä tarvitsen sauhuni", hän puuskahtaa lopulta.
<spyrreh>: Cathryn vastasi mietteliäällä äännähdyksellä kasatessaan roipetta ja kokoon kaapimiaan karahkoja eteensä. "Olivat ne mitä olivat, tuota ovea on sentään helppo pitää silmällä. Kunhan pidämme matalaa profiilia niin mikään ei välttämättä edes hoksaa meitä täältä. En ole varma seurasivatko ne äänet edes meitä tänne saakka." Petomainen nainen vaikeni hetkeksi. Hän veti viittansa hupun päästään kuunnellen hetken kohti ovea vilkuillen. Elkeet olivat vakavoituneet kun kissamainen olento silmäili vaivihkaisen varautuneesti pimeälle pihamaalle. Kuitenkin hän havahtui nopeasti kun mies palasi hevosensa luota. Cathryn silmäsi vaiteliaasti toisen vaivalloista istumista ja kivuliasta irvistelyä, kumartuen etsimään tuluksia tavaroistaan. "Työn alla. Emmeköhän löydä pian jonkinlaista asutustakin joka ei ole keskellä jotakin typerää ylhäisödraamaa. Odotahan vain." hän totesi, iskiessään kipinää puille. Lepattava, orastava liekki syttyi ja Cathrynkin huokaisi itsekseen. Aikailematta mustaturkkinen nainenkin istui penkomaan teevälineitään laukustaan. Hänkin teki parhaansa jättääkseen huomiotta matkan jälkeen valittavat raajansa, mutta tämäkin oli kaiken hankalan maaston tarvonnan jälkeen helpommin sanottu kuin tehty. Ei sillä, että hänelläkään olisi aikomustakaan mainita asiasta.
*****************
<Sunbaron>: Reindal kiskoi käsiään syliinsä ja omaa viittaansa paremmin ylleen. Homeisessa, rotansyömässä tallissa ei ollut juuri sen lämpimämpi kuin sen ulkopuolellakaan, eikä tulikaan lämmittäisi kunnolla vielä hetkeen. Samalla hän kuitenkin tonki esiin piippua, jota alkoi varovaisesti täyttää yhdestä monista nyssäköistään. "Enpä tiedä, tuleeko tilanne olemaan sen parempi missään, missä vielä jonkinlaista lakia ja järjestystä löytyy. Asiat ovat kurjalla tolalla. Keisarillisen vallan päivinä tämäkään paikka tuskin olisi päässyt tähän kuntoon. Mutta nyt meillä on pelkkiä pyrkyreitä ja nahistelevia pikkuherroja", Reindal tokaisi puuhiensa lomasta. Hän tuhahti kevyesti. "Näillä main ei olisi mikään ihme, vaikka jonkun rajaparonin sotilaatkin ilmaantuisivat kohta havittelemaan henkeämme tai varusteitamme. Parempi olla tarkkana", hän hymähti perään. Jotkut väittivät maailman seonneen, tai maailmanlopun olevan lähellä. Maankiertäjiä kiinnosti lopulta enemmän asioiden välittömämpi puoli.
<spyrreh>: Cathryn kolisteli omia tavaroitaan samalla kun toinen täytti piippuaan. Miehen tokaisu aiheutti pienen happaman vilkaisun mutta siltikään edes petomaisella naisella ei tainnut olla varsinaista vastaanväitettä tähän. Ikävä kyllä Reindal puhui totta ja asiat olivat mitä olivat... mutta se ei tarkoittanut että hänen olisi täytynyt pitää siitä. "Ehkä joku niistä onnistuu jossain välissä huitaisemaan jonkun muun ketoon niin että meno rauhoittuu. Olisi jo aikakin. Tämä touhu on täyttä typeryyttä" nainen puuskahti ja kaatoi vettä kattilaan kajastavan tulen ylle. Hän kohautti aavistuksen olkapäitään vilkaistessaan uudemman kerran kohti ovea jonka takana pimenevä yö levittäytyi. "Mmh. Kukaties. Mutta ainakin olemme sellaisessa paikassa että jos joku keksii yrittää, voimme tehdä niille kuin mille tahansa rosvoille. Julkisella paikalla siitä seuraa vain lisää vaikeuksia" Cathryn jupisi vielä. Syystä tai toisesta äänessä häivähti jälleen hapan sävy, kuin nainen olisi puhunut kokemuksesta. "En tiedä sinusta mutta käsittelen mielummin sellaisen touhun miekallani. Jos joku lähtee ryöstämään minua, en näe syytä tehdä muutakaan. Täällä rosvon laadulla ei ole väliä. Jäikö meille vielä jäljelle leipää viimekerrasta?" Viimeinen lause lisättiin perään kuin puhe olisi koko ajan ollut ikävästä säästä. Vihreät silmät katsahtivat toista kysyvästi. Orastavat maailmanloput ja ties mitkä saivat odottaa kun teevesi kuumeni tulella. Petomainen nainenkin istahti nuotion äärelle venytellen kevyesti. Ainakin toistaiseksi ilta vaikutti rauhalliselta... mutta repaleiset, suuret korvat värähtivät silti varuillaan ulkoa kantautuville illan äänille.
<Sunbaron>: Reindal hymähti kevyesti, mutta pitkälti ilottomasti. "Sinä et tosiaan ole koskaan epäröinyt tarttua miekkaan. Useampi pelkäisi henkensä puolesta, eikä sen mitä rosvojen surmaamisesta saattaa muuten seurata", hän tokaisi. Asiaa suuremmin pohtimatta hän taputteli piippunsa sisällön tasaiseksi peukalollaan, ennen kuin kurotti tulta kohti etsiäkseen sopivan puutikun. "Olisi silti parempi, jos antaisit minun hoitaa asiat mieluummin puhumalla. Tiedän, että se ottaa luonnon päälle, mutta etpä sinäkään mitenkään haavoittumaton ole. Minusta puhumattakaan", hän huomautti siinä sivussa, samalla kun sytytti piippuaan kytevällä päreellä. "Leipää pitäisi olla vielä. Niin kivikovaa kuin se jo onkin. Varo niiden tavaroiden kanssa, sain kaiken juuri järjestykseen", mies vastasi hetken perästä. Hän imaisi varovasti piipusta, ennen kuin työnsi sen hampaidensa väliin ja asettui taas aloilleen. Siitä nouseva haju oli yhtä aikaa makea ja karvas ja lupasi helpottavaa raukeutta.
<spyrreh>: Cathryn puuskahti uudemman kerran toimiensa lomasta tavalla, joka tuskin edes tarvitsi enää sanoja. Joka tapauksessa mustaturkkia kiinnosti tähän hätään enemmän penkoa esille kuppeja sekä heidän eväänsä... ei sillä että hän näytti ottavan kritiikkiä nyt muutenkaan erityisen raskaasti. "Noh. Jos haluat jutustella mukavia rosvojen ja muiden sellaisten kanssa niin siitä vain. Mutta joudumme kuitenkin tarttumaan miekkaan kun ne luulevat vainuavansa tilaisuuden" hän totesi laukun ääreltä, tutkiskellen tämän sisältöä varoituksesta huolimatta jokseenkin huolettomasti. "Olet liian kiltti tuollaisille omaksi hyväksesi. Ne kuvittelevat sellaisen vain kutsuksi kävellä ylitsesi" nainen lisäsi, asetellen kupit maahan odottamaan. Hän itse istahti murtamaan palan kovaa leipää ja jäi pureskelemaan tätä mietteliääseen sävyyn. Puheenaihe toi kieltämättä hieman happaman maun suuhun... ei sillä, että ruoka itsessäänkään olisi kovin hyvää ollut.
<Sunbaron>: Reindal kohottaa kulmiaan uudemman kerran, ennen kuin hymähtää taas. Tällä kertaa ehkä jo hieman huvittuneestikin. Hän pudistelee päätään. "Minä vain osaan odottaa tilaisuuttani ja valita taistelusi. Sinä sen sijaan olet valmis työntämään miekkasi mihin väliin tahansa, etenkin jos ei pitäisi", hän hymähtää. Sanoissa ei kuitenkaan ole todellista riitaisuutta. Tämä on sitä samaa sanailua, kuin yleensäkin. Yhdessä kulkevien on oltava selvillä eroistaan ja puutteistaan. "... mutta jos tuosta melusta kehkeytyy vielä jotakin ikävämpää, pääset kyllä todennäköisesti heiluttamaan taas pian miekkaa", hän lisää hetken perästä, kun kaukaa kuuluu taas samankaltaisia, epämääräisiä ja uhkaavia ääniä. Vaikea sanoa, ovatko ne yhtään sen lähempänä, mutta joka tapauksessa ne ovat sinnikkäästi olemassa. Reindal hiljenee hetkeksi ja vetää muutaman henkosen piipustaan. Yrttien ja oudompien aineiden tuottama savu turruttaa aisteja siinä missä päätäkin. Silti on vaikea sanoa, että se todella tekisi hänestä sen turrempaa kuin yleensäkään. Silti, savun täyttäessä pään hän jää tuijottamaan tuleen, kuin tarkkaillen suuriakin salaisuuksia. Kukaties siellä onkin sellaisia asioihin vihkiytyneelle...
<spyrreh>: Katti puuskahti jälleen muttei lopettanut leipäpalansa pureskelua vaikka vilkaisikin toiseen tulen ylitse. "Pshh. Pidän vain silmällä selustaamme. Ja muitakin suuntia. Minua ei suuremmin kiinnosta jäädä katsomaan kun typerykset yrittävät kävellä ylitse" hän tuhahti, vaivautumatta silti korottamaan itsekään ääntään. Sen sijaan nainen jäi toviksi pureskelemaan vaiteliaasti. Kulkiessa ei ehtinyt pohtimaan asioita samalla tavalla kuin illan tullen, ja hiljakseen pitkän hännän pää hänen takanaan alkoi liikahdella levottomasti. Ääni ulkoa sai naisen kuitenkin nopeasti kohottamaan jälleen päätään ja luomaan vilkaisun ulos. "Saattaa olla. Pianpa näemme. Toivottavasti niillä on parempaa tekemistä tälle illalle... mutta en laskisi sen varaan" hänkin totesi. Petomainen olento vilkuili hetken pimeään mietteliään arvioiden, laskien sitten tovin kuulosteltuaan pistoolinsa vyöltään maahan kätensä ulottuville. Kukaties tätä vielä tarvittaisiin. "Noh. Huomaan kyllä jos jokin yrittää lähemmäs pimeässäkin. Voin ottaa ensimmäisen vahdin jos tahdot levätä. En ole vielä aikeissa nukkua toviin." Cathryn ei kuulostanut varsinaisen huolestuneelta, mutta elkeissä oli eittämättä tiettyä varausta kun hän vilkuili ulos... tosin, hetket jolloin näin ei ollut joka tapauksessa taisivat olla harvassa. Hän puuskahti hieman miehen tupruttelemalle savulle ja heilautti kättään, ennen kuin jäi vahtimaan hiljakseen kuplivaa teevettä. Kaiketi sivistyneillä seuduilla olisi ollut puolensa... mutta naisella taisi olla omat näkemyksensä siitä koska ne olisivat vaivan arvoisia.
<Sunbaron>: Reindal ei vastannut varsinaisesti mitään Cathrynille, vaan syventyi hetkeksi piippuunsa ja tuleensa. Hiljaiset, tai edes hiljaisemmat, hetket olivat matkalaisille ylellisyyttä, joka oli paras käyttää tai menettää. Hän jatkoi tulen tuijottelua vaiti, samalla kun raukaiseva lämpö alkoi hiljalleen hiipiä talliin - siinä määrin kuin se nyt suostui lämpeämään. Rauhaa ehtikin kestää hyvä tovi, ennen kuin se särkyi. Äkkiä ja varoittamatta ilmoille kajahti petomainen huuto jostakin lähempää. Verenhimoinen, julma ja vihamielinen rääkäisy, jota seurasi useampi samankaltainen. Ei aivan vierestä, mutta silti liian läheltä. Se sai Reindalinkin havahtumaan piippunsa parista. Rääkäisyä seurasi hiljainen hetki, ja sitten kaukaa erottuvia juoksuaskeleita. Ne lähestyivät. Enempää tuskin kenenkään tarvitsi jäädä arvioimaan. Reindal heitti Cathrynille vain nopean vilkaisun, ennen kuin harppasi pystyyn - ja irvisti, kun juuri rentoutuneet lihakset valittivat äkillistä rasitusta. Mutta ei auttanut. "Tuota ovea ei saisi teljettyä vaikka yrittäisi", hän ärähti nopeasti samalla, kun harppoi kohti varusteitaan. Tallin ovi oli pelkkä hädin tuskin paikoillaan repsottava, ajan turvottama ja hapertama rötiskö. Se ei olisi pidellyt mitään missään määrin vaarallista hetkeäkään. Oli siis parempi luottaa muihin keinoihin. Hevonen liikahteli jo rauhattomasti ja pelokkaasti, mutta Reindalilla ei ollut aikaa jäädä rauhoittelemaan sitä. Sen sijaan hän kiskoi esille jotakin, millä kohtaisi mahdolliset pedot ja hirviöt paljon mieluummin kuin miekallaan; raskaan varsijousen. "Pidä sitä ovea silmällä", mies ehti murahtaa, ennen kuin alkoi ähkiä aseen parissa. Sen jännittäminen oli yhtä tuskaa, eikä latauskammen sovittaminen paikoilleen ollut tosiaankaan helppoa tässä hämärässä...
<spyrreh>: Ylellistä rauhaa ei kestänyt lopulta kauaa. Cathryn havahtui säpsähtäen ajatuksistaan kun ulkoa kajahti hurjistuneiden huutojen kuoro, ja lähes samassa hengenvedossa petomainen nainen oli jaloillaan. Kiiluvat silmät tuijottivat pistävästi pimeyteen samalla kun sormet kiertyivät miekan kahvalle, kunnes tämän kurkusta kantautui pieni sihahdus. "Tulevat tännepäin" olento totesi ykskantaan ennen kuin harppasi ovenpieleen samalla aseensa vetäen. Jokin lähestyi heidän suojapaikkaansa rivakasti, eikä Cathrynkaan selvästi aikonut jäädä arvailemaan tällaisten huutojen lähdettä. Hän heitti pikaisen vilkaisun maassa lojuvan pistoolin suuntaan jota ei ollut ehtinyt ladata, mutta tarttui sitten tiukemmin miekkaansa ja kääntyi nyökäten kohti ovea. Mikä ikinä tulossa olikaan, ei ollut pääsemässä vain kävelemään sisälle... ei jos häneltä kysyttiin.
<Sunbaron>: Varsijousen latauskampi natisi ja rutisi, kun Reindal käänsi sitä kiireellä. Hänellä ei ollut juurikaan aikaa vastailla Cathrynille, mutta toisaalta tilanne tuntui olevan varsin selkeä muutenkin. Yöstä kajahteli petomaisia huutoja ja rääkäisyjä ja lähestyviä juoksuaskeleita. Tyhmempikin olisi ymmärtänyt, että jokin etsi saalista... Ei kestänyt kauaa, ennen kuin sen suuremmin piilottelemattomat hyökkääjät olivat jo porteilla. Mutta kaikki ei kuitenkaan tainnut olla aivan, kuten olisi ensihätään voinut olettaa. Petomaiset äänet peittivät alleen hiljaisempia ja hätäisempiä. Joku, kukaties nainen tai keskenkasvuinen, ähki ja älähti pinkoessaan porteista sisään majatalon pihalle. Hahmo oli päällisin puolin aseeton ja kaikkea muuta kuin roteva. Se ei myöskään ehtinyt jäädä ihmettelemään paikkaa sen enempää, sillä takaa-ajajien karjaisut seurasivat aivan pian perässä. Toisin kuin kaksikko aikaisemmin, tämä hahmo ei pystynyt tekemään pimeässä ja kiireessään sen suurempaa arviota paikoista, mutta yksi seikka taisi olla sillekin itsestäänselvä; eräästä rakennuksesta kajasti valoa. Eikä sillä kaiketi myöskään ollut aikaa jäädä arvioimaan, mitä se mahdollisesti merkitsi. "Hirviöitä! Hirviöitä!" kajahti huuto samalla, kun yksinäinen pakenija harppoi kohti tallia.
<spyrreh>: Cathryn ei ollut ehtinyt arvioida hiljaisempia karjahduksiin sekoittuvia ääniä kauempaa, mutta kun metakka läheni nainen rypisti nopeasti kulmiaan. Kuulosti uhkaavasti siltä etteivät pedot olleet liikkeellä aivan vain heidän jäljillään, vaan näillä oli jo saalis... "Ne ovat jonkun perässä" mustaturkki sihahti olkansa yli, vetäen sitten rivakasti huppunsa päähänsä ennen kuin astui paremmin ovensuuhun. Hätäinen hahmo kompasteli pimeästä heitä kohti, vain täpärästi takaa-ajajien edellä. Cathryn päästi äänekkään vihellyksen ja heilautti kättään kun hahmo kompuroi kohti heidän suojaansa. "Vauhtia! Sisään sieltä!" hän huudahti, antaen terävän katseen jo pyyhkiä yötä pakenijan takana, valmistautuen.
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2018 23:40:30 GMT 3
<Sunbaron>: Pakolainen kiiruhti sisään, mutta kenelläkään tuskin oli aikaa tutkailla tätä sen tarkemmin tähän hätään; heti perässä seurasivat ulvovat ja rääkyvät takaa-ajajat. Reindal sai lopultakin raskaan varsijousensa jänteen taakse ja kiskaisi nopeasti vasaman paikoilleen. Kun hän lopulta harppasi ovea kohti, oli Cathryn jo ottanut ensimmäiset tunkeilijat vastaan sapelilla ja tikarilla. Oviaukon ulkopuolella hämärässä velloivat epäinhimilliset, kalpeat hahmot, jotka yrittivät sohia vastassa seisovaa naista karkeilla, rujosti tekaistuilla aseilla. Mutta Cathryn piti pintojaan, eikä tämän tarvinnut seistä kauaa yksinään. Reindal ei ehtinyt miettiä tilannetta sen pidempään. Hän ampui naisen ohitse, kirvoittaen hyökkääjien joukosta tukahtuneen ulahduksen, ennen kuin tarttui itsekin miekkaan. Kaksikko kävi hyökkääjiään vastaan nopeasti ja raivoisasti. Niitä oli enemmän, kukaties paljonkin enemmän, mutta oviaukko esti niitä piirittämästä, ja nopeasti yön pedot saivat huomata, ettei kaksikko tosiaan ollut helppo pala. Cathrynin terät raastoivat lihaa kuolettavalla voimalla, eikä Reindalkaan säästellyt jakaessaan nopeita, rajuja miekaniskuja. Pian hyökkäyksen suunta kääntyi. Ruumiit lakosivat takana odottavien hyökkääjien päälle ja veri tahrasi eläviä ja kuolleita, kun kaksikko pakotti hirvitykset tieltään ja ajoi ne hajalleen. Ja kun ne vielä haparoivat iskun jäljiltä, harppasivat he yhtenä kuolettavana rintamana pihamaalle. Cathryn johti, Reindal seurasi. Miekat söivät lihaa. Muutamassa nopeassa hetkessä se oli ohitse. Loput pedot pakenivat rääkyen takaisin yöhön, ja haavoittuneet valittivat ja kurluttivat verissä päin maassa. Reindal heitti ympärilleen nopean katseen, etsi uutta vastustajaa tai uhkaa, ennen kuin lopulta seisahtui. Hengitys oli raskas ja hän yski ja ryki äkillisen rasituksen jäljiltä. Oli pakko jäädä vetämään henkeä. Vieressä kuin seinään katkeava valitus riitti hyvin kertomaan, ettei Cathryn ollut saanut tarpeekseen aivan yhtä nopeasti. Nainen jahtasi haavoittuneita ja lopetti kärsivät armotta. Reindal katsahti hänen suuntaansa ja irvisti, joskin enemmänkin omista kivuistaan kuin suoranaisesta inhosta. Joka tapauksessa kaikki oli ohi nopeasti, ja ainakin nopealla arviolla pitkälti tuskattomasti heidän osaltaan.
<spyrreh>: Heidän eteensä hahmottuvaa asetelmaa ei ehtinyt miettiä sen enempää kun se jo puhkesi kaaokseen... ei sillä, että se taisi olla tarpeenkaan. Cathryn ei jäänyt laskelmoimaan tai harkitsemaan vaan harppasi eteenpäin, ja pian sorurikaksikko ajoi hyökkäävät hirvitykset taaksepäin. Hän vastasi kalpeiden petojen ärinään omallaan, iski sivuun karkeatekoisia aseita ja sivalsi murhaavasti takaisin, kunnes verenhimoiset huudot alkoivat muuttua tuskaisiksi ulvahduksiksi ja ulinaksi. Otukset vetäytyivät heidän edestään ja he seurasivat kunnes nämä viimein kääntyivät pakoon. Cathryn ei empinyt nytkään. Mustaturkkinen nainen hyökkäsi perään säälimättömästi, kunnes verta tihkuvat terät eivät enää löytäneet kohdetta. Vasta nyt nainen seisahtui heittämään villin, kiiluvan katseen ympärilleen etsien mitä tahansa uutta uhkaa. Vaikutti kuitenkin siltä että otukset olivat saaneet tarpeekseen. Ainoat jotka hän enää löysi makasivat liikkumatta maassa tuskin enää edes koristen, ja epäinhimillinen, nyt vaimeneva ja hätäinen ulina etääntyi yöhön. Petomainen nainen veti henkeä ja laski viimein aseensa. Adrenaliini kohisi päässä ja suonissa vieläkin pakottaen hänetkin tasoittamaan henkeään hetken kunnes petomainen nainen kääntyi ja harppoi takaisin kohti toveriaan. "Eivät taida olla tulossa takaisin" hän tokaisi lyhyesti, tönäisten ohimennen saappaallaan lähistöllä retkottavaa silvottua myttyä. Raskaasti köhivä mies sai arvivoivan katseen ennen kuin katti nyökkäsi takaisin kohti rakennuksesta kajastavaa valoa. "Tulehan, palataan sisään. Nuo varmasti miettivät ensikerralla kahteen kertaan ennen kuin yrittävät mitään typerää."
<Sunbaron>: Pahimmasta köhästään selvittyään Reindal laski miekkansa yhden vieressä lojuvan, vielä lämpimän ruumiin naamalle. Etäisen kiinnostuneestä hän käänsi sen paremmin näkyvin hämärässä. Olento oli kalpea ja sairaalloinen, mutta siinä oli myös jäntevää voimaa. Sen päästä tunki käkkäräisiä sarvia, jotka versoivat sinne tänne sekaisina ja kähäräisinä. Veren tahrimasta kidasta tunki ryöppy epäsuhtaisia hampaita ja samentuvat silmät olivat petomaiset. Kukaties siitä pystyi löytämään jonkin verran jotakin ihmisen kaltaista, mutta koko otus näytti tavalla tai toisella turmellulta ja epämuodostuneelta. Sen raajatkin olivat epäsuhtaiset ja vääntyneet. Nopealla vilkaisulla muut niistä olivat samanlaisia. "Taas tällaisia. Mistä lie tulevatkaan", mies mutisi, ennen kuin katsahti sisään kehottavaan Cathryniin. "Niin. Meillä lienee nyt kutsumaton vieras kontollamme", hän vastasi matalalla äänellä. Totta puhuen näitä hirviöitä paennut tapaus taisi olla mysteeri itse kullekin. Vaikka hirviöt olivatkin olleet paljon välittömämpi uhka, kukapa tiesi mikä tämä kulkija oli miehiään - tai naisiaan? Nykypäivänä asiat eivät olleet aina yksinkertaisia...
<spyrreh>: Cathryn loi itsekin puolittaisen katsahduksen Reindalin tarkastelemaan otukseen, vaivautumatta kuitenkaan kumartumaan lähemmäs. "Mmh. Rumia piruja. Nyt niitä on edes muutama vähemmän" petomainen nainen puuskahti. Näky oli vastenmielinen... mutta tuskin ensimmäinen kerta kun he olivat törmänneet tällaiseen... mikä se olikaan. Hän pyyhkäisi teränsä kammotuksen turkkiin ennen kuin työnsi aseen takaisin paikalleen ja nosti sitten katseensa kohti heidän pientä leiriään. "Ilmeisesti. Parempi mennä katsomaan mistä on kysymys. Jos se on rosvo, niin sitten huonoin sellainen joka on vähään aikaan tullut vastaan" nainen puuskahti hiljaa. Pienen hetken hän silmäili mietteliäästi kohti nuotion kajastusta, kunnes nyökkäsi hieman toiselle ja astui eteenpäin. Katti harppoi takaisin hataran rakennuksen ovelle vain tikarinsa puolihuolimattomasti kädessään, ja seisahtui katsomaan ympärilleen lepattavan tulen kajossa. "Sinulla kävi tuuri, ne pirut näyttivät nälkäisiltä. Niistä tuskin tarvitsee enää huolehtia" olento tokaisi vieraan suuntaan, silmäillen tätä samalla tutkivasti.
<Sunbaron>: Reindal antoi Cathrynin astua sisään ensimmäisenä. Nainen oli hanakampi näissä asioissa, eikä hänellä ollut halua käydä saman tien toiseenkin mahdolliseen taisteluun - vaikka totta puhuen se vaikuttikin epätodennäköiseltä. Nopealla vilkaisulla tämä pakolainen ei tosiaan ollut vaikuttanut mahtavalta soturilta. Ensivilkaisulla olisi voinut luulla, ettei hylätyssä tallissa edes ollut ketään. Mutta hetken kuluttua, kun nainen kohotti hieman ääntään, kurkisti joku silti aivan perimmäisestä karsinasta. Hämärässä hahmosta oli vaikea saada selvää, mutta silti kyseessä oli melko varmasti nuorehko nainen. "Te... tapoitte ne", tämä lopulta tokaisi jokseenkin epäuskoisen oloisesti. Reindal silmäsi tätä hetken, ennen kuin astui noukkimaan sivuun viskatun varsijousensa. Kaikeksi onneksi ase ei näyttänyt kärsineen sen suurempia vaurioita. Varovasti ja epäluuloisesti tunkeilija hivuttautui esiin. Nuori nainen, eikä selvästikään mistään kummoisista oloista. Tavanomaiset, kulahtaneet ja jokseenkin rispaantuneet vaatteet. Nuotion valossa jokin kimalsi tämän kädessä. Tikari, kukaties. Vaikea kuitenkaan väittää, että tämä olisi näyttänyt valmiilta käyttämään sitä.
<spyrreh>: Petomainen nainen ei vaikuttanut yllättyneeltä kun ei saanut heti silmiinsä ketään. Vihreä katse pyyhki hämärän ylitse kunnes peremmältä viimein kantautui liikettä ja ohjasi huomion äänen suuntaan. Cathrynin repaleiset korvat liikahtivat mutta muuten hän jäi seuraamaan vähäeleisesti kun varovainen hahmo kurkisti piilostaan. Valpas, arvioiva katse muuttui pieneksi kulmienkohotukseksi muukalaisen epäuskoisesta toteamuksesta, kunnes olento tuhahti ja kohautti olkapäitään. "Niin kyllä teimme, niin monta kuin ehdimme ennen kuin ne pakenivat ulisten. Olisitko toivonut jotain muuta?" hän totesi kuin kyse ei olisi ollut suurestakaan ongelmasta. Reindalin saapuessa hänkin astui peremmälle, työntäen tikarinsa takaisin paikoilleen. Vieraan kuumeisesti käsissään puristama ase jätettiin lähes huomiotta, kun katti kumartui kohentamaan pientä tulta. "No, se on ohi nyt. Haluaisitko kertoa kuka olet ja minkä vuoksi ryntäilit ympäriinsä pimeässä? Oletko kunnossa?"
<Sunbaron>: Tunkeilija tuijotti vaiti Cathrynia, kuin ei olisi ollut aivan varma, millä ilveellä hän sanailee aivan rauhallisesti äskeisen jäljiltä. Vasta painokas kysymys sai tämän havahtumaan edes jossain määrin. "Minä... olen vain matkalainen. Ne... hirviöt lähtivät perään ja minä vain juoksin", tämä lopulta puuskahti, kuin tyrmistyneenä, että asiasta piti edes kysyä. Reindal seurasi tilannetta vaitonaisesti taka-alalta. Loppujen lopuksi tilanne vaikutti varsin yksinkertaiselta ja selkeältä. Ilmeisesti tällä matkalaisella vain oli paljon enemmän onnea matkassaan, kuin monella muulla kaltaisellaan. Tulokas astui varovaisesti hieman lähemmäs. Äkkiä tämä kuitenkin värähti, kuin olisi vasta tajunnut, ettei petomainen nainen totta puhuen ollut edes varsinaisesti ihminen. Mutta jos se aiheutti tässä sen rajumpia reaktioita, piti tämä sen viisaasti omana tietonaan. "Minä... en pysty maksamaan teille oikein mitään. Mutta... olen silti kiitollinen", tämä tohti lopulta lausahtaa epävarmasti.
<spyrreh>: Cathryn ei voinut sanoa yllättyvänsä vastauksesta. Kukaties hän puhui lähinnä muodon vuoksi kuin epäselvyydestä, mutta kuitenkin katti heitti arvioivan katseen kohti varovaista naista. "Mmh. Matkasitko yksin?" tiedusteltiin jokseenkin suoraan. Mustaturkkinen olento istui takaisin pienen tulen ääreen kun muukalainen astahti lähemmäs. Naisen reaktio tuskin jäi huomaamatta ja katti käänsikin hieman päätään kuin lähes odottavasti. Kun matkalainen ei kuitenkaan tehnyt muuta, painui pistävä olemus taas pinnan alle. Epävarma lausahdus kirvoitti hänen kurkustaan jopa pienen myhähdyksen. "Älä siitä huoli. Olemme vain matkalaisia siinä missä sinäkin" hän kuittasi. "No, et ainakaan näytä siltä että ne otukset olisivat ehtineet tehdä mitään. Voit kaiketi viettää yön leirissämme, kun kerran olet täällä" katti jatkoi, heilauttaen sitten hieman kättään hiljaisen miehen suuntaan. "Olen Cathryn ja toverini on Reindal. Entä sinä?"
<Sunbaron>: Nyt kun tulokkaan näki paremmin, oli kukaties osuvampaa sanoa tätä tytöksi, kuin naiseksi. Tuskinpa kahdeksaatoista vuotta enempää ainakaan. Joka tapauksessa tämä jäi empimään valon reunamille, tohtimatta vielä lähestyä sen enempää. Kukaties se oli ymmärrettävää. Olivathan he juuri todistaneet olevansa vaarallisia. "... minä olen Clora", tämä kuitenkin lopulta suostui vastaamaan. Tästä kuulsi selvä epävarmuus, kuin tämä ei olisi ollut aivan varma mitä tehdä seuraavaksi. Ei sekään typerää ollut, se myönnettäköön. Näinä aikoina matkalaisen, etenkin yksinäisen, kannatti olla varovainen. Reindal silmäili tyttöä hetken, ennen kuin istui itsekin alas. Miettikööt toimiaan jos halusi, hänen jalkansa kaipasivat lepuutusta. Hän heitti tämän suuntaan vielä vilkaisun, ennen kuin alkoi hinkata verta pois miekkansa terästä. Hirviöiden veri löyhkäsi...
<spyrreh>: Empivä nuori matkalainen sai muutaman vilkaisun, mutta pian Cathrynkin näytti jättävän tämän rauhaan. Nainen, tai tyttö, kaiketi, ei selvästikään ollut aivan varma tilanteestaan ja katti taisi katsoa parhaaksi antaa tämän rauhoittua itsekseen... tai sitten hänkään ei ollut aivan varma mitä olisi tehnyt. Hetken petomainen olento lähes odotti ettei vieras vastaisikaan, mutta viimein tuo kuitenkin puhui. Cathryn kohotti hieman kulmiaan ja heitti pienen kiusallisen vilkaisun hiljaiseen, uupuneeseen Reindaliin ennen kuin nyökkäsi. "Mmh. No, ehkä saamme nyt ainakin olla rauhassa. Jos niitä otuksia ilmaantuu lisää niin nekin saavat kyllä katua" hän tokaisi, jääden hetkeksi tonkimaan jotakin laukustaan. "Teetä? Eiköhän siitä ole kolmellekin jos niikseen" lisättiin vielä, sävyyn kuin ulkona ei olisikaan juuri lojunut lukuisia kuoliaiksi hakattuja hirmuja. Kaiketi hän ei ollut aikeissa antaa moisten häiritä iltaansa enempää, tai halusi ainakin antaa ymmärtää niin.
<Sunbaron>: Ilmeisestikin kumpikin kaksikosta päätyi siihen tulokseen, että asia olisi parasta ratkaista olemalla, kuin koko tilanteessa ei mitään olisikaan. Kukaties se aiheutti vain lisää tyrmistystä henkensä edestä paenneessa tulokkaassa, mutta kukaties kummallakaan heistä ei vain ollut enää voimia tehdä asiasta sen suurempaa numeroa koko päivän jäljiltä. "Niitä tuntuu riittävän. Jossakin vaiheessa niitä tulee taas vastaan", Reindal huokaisi. Hän hinkkasi kolhiintunutta miekkaansa yhdentekevän keskittyneesti. Ilmeisestä sulkeutuneisuudestaan huolimattakin hän kuitenkin nyökkäsi ja hymähti hyväksyvästi, kun nainen ehdotti uudemman kerran teetä. Hetken nuori naisenalku jatkoi syrjemmällä kyräilyään. Mutta sitten, kukaties itsekin liian väsyneenä lopulta todella murehtimaan, tämä astui varovasti lähemmäs tulta. Totta puhen tämä oli varustautunut mihinkään matkantekoon varsin kehnosti; tällä oli tuskin vaatteitaan kummempaa varusta, ja monet naarmut ja repaleet kertoivat kyllä, ettei tällä tosiaankaan ollut ollut helppoa. Siinä sitä sitten istuttiin. Kukaties olisi pitänyt sanoakin jotakin.
<spyrreh>: "Mmh. Ehkä ne nyt ainakin miettivät kaksi kertaa. Mutta pidetään varamme" Cathryn totesi vetäessään esille pussillisen yrttejä joita sirotteli kattilaan. Hän vilkaisi jälleen ohimennen ovelle, jääden sitten hetkeksi kaivelemaan esille kuppeja. Adrenaliini oli laskenut mutta kupli vielä pinnan alla varuillaan, kuin torkkuva peto joka odotti uutta hyökkäystä. Oli kuinka oli, vähäelkeisyys ainakin rohkaisi heidän vierastaan tarpeeksi istumaan tulen ääreen. Cathryn onki esille kolmannen kupin ja asetti tämän maahan. Hän vilkaisi uudemman kerran hiljaista Reindalia kuin odottaen tämän tekevän jotakin kiusalliselle hiljaisuudelle, kunnes kuitenkin huokasi. "Olet liikkeellä melko kevyin varustein. Minne olet menossa? Tuolla tulee olemaan hankala kulkea noin" katti tokaisi viimein jokseenkin suoraan nuorta naista silmäten. Jokin tässä kieltämättä kieli ettei tämä ollut vain päättänyt lähteä matkalle ilman sen kummempia, ja tämä väkisinkin nosti hänessäkin uteliaisuutta.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 3, 2018 0:14:31 GMT 3
<Sunbaron>: Nuori tulokas näytti melkeinpä säpsähtävän, kun Cathryn soi tämän suuntaan huomiota. Varsin nopeasti tämä kuitenkin myös hillitsi itsensä ja heitti mitäänsanomattoman olankohautuksen. "Aina ei onnista", tämä töksäytti yksioikoisesti. Reindal heitti tämän suuntaan nopean silmäyksen, mutta ei kuitenkaan viitsinyt sanoa mitään sen suurempaa. Eipä kaiketi suurikaan ihme, jos tämä ei halunnut kertoa kaikkea itsestään heti ensinäkemältä tuntemattomille muukalaisille. Olkoot, mies ei ainakaan viitsinyt alkaa tiukkaamaan liikaa. Hän tonki esiin sivuun työnnetyn piippunsa ja napautti sen tyhjäksi ennen kuin alkoi täyttää uudelleen. Kummallakaan kaksikosta ei varmastikaan ollut sen suurempia haluja murehtia sen syvemmin taas yhtä yhdentekevää hyökkäystä näillä main. Mitään muuta ei ehtisi siinä kohtaa tehdäkään. Cloraksi itsensä nimennyt naisenalku vilkuili heitä hetken, ennen kuin melkeinpä alistuneesti astahti aavistuksen lähemmäs ja kyyristyi sitten tulen ääreen lämmittämään kylmiä käsiään. Siltikin kaksikko itse kiinnosti tätä selvästi enemmän. "Tuota... ja minnehän te sitten olette menossa?" tämä lopulta töksäytti. Ei kovin hienovaraista, mutta tuskinpa kukaan täällä sellaista olettikaan.
<spyrreh>: Petomainen nainen kohotti tummia kulmiaan epämääräiselle vastaukselle, mutta ei lopulta voinut sanoa olevansa kovinkaan yllättynyt tällaisesta. Cathryn silmäili nuorta naista hetken kiiluvin katsein, kunnes päätyi itsekin lähinnä kohauttamaan tälle kevyesti olkapäitään. "No... niin. Kaiketi joskus käy niin" hän myötäsi ontuvasti ja vilkaisi ohimennen Reindaliin. Kaiketi heillä oli molemmilla aavistuksensa tapahtumista, mutta Cathrynkaan ei tuntunut halukkaalta alkaa tivata muukalaiselta yksityiskohtia. Sen sijaan hän keskittyi hetkeksi teensä pariin kun Clora hivuttautui lähemmäs tulta. Kun tämä viimein puhui, mustaturkkinen nainen nosti puolittain huomionsa sekoittamastaan kattilasta. Cathryn päästi pienen, mietteliään äännähdyksen. "Me? Hmmh. Emme kaiketi... ole vielä täysin selvillä yksityiskohdista, mutta kartan mukaan idässä on kyliä, ja... muuta kenties kiinnostavaa. Emmeköhän mene sinnepäin." Nainen vaikeni hetkeksi kaataakseen kuumaa teetä kuppeihin. "Voimme ainakin katsoa mitkä paikat ovat vielä pystyssä ja päivittää kartat." hän totesi, poimien yhden höyryävistä kupeista käsiinsä.
<Sunbaron>: Nuori nainen katsahtaa uudemman kerran mietteliään oloisesti kaksikkoon, mutta ei sano sen suuremmin mitään saman tien. Reindal työntää lisää tavaraa piippuunsa kaikessa vaitonaisuudessa. On vaikea uskoa, että vain tovia aikaisemmin aivan vieressä raivosi taistelu. Mutta siihenkin on totuttava. "On siellä kyliä", Clora vastaa lopulta hieman harkittuaan. "Minä voin näyttää teille tien sinne. Parempi muutenkin ettei tarvitse kulkea itsekseen", tämä lisää sitten katse tulta kohti. Reindal kohottaa hieman kulmiaan, mutta ei sano heti mitään. Kaiketi tämä on jonkinlainen onnenpotku, tai ainakin mukavampi yllätys kuin moni muu viimeaikainen.
<spyrreh>: Jos äskeinen yhteenotto oli jättänyt Cathryniin jälkensä, nainen ei ainakaan aikonut sitä näyttää. Tämä kieltämättä syventyi teehensä hetkeksi hännänpää kevyen jännittyneesti nykien, kuin itsekin pohtien. Ymmärrettävästi Clora oli varuillaan heidän suhteensa, jonka vuoksi Cathryn yllättyikin aavistuksen kun tämä puhui jälleen ja kertoi asioita omasta aloitteestaan, aivan kysymättä. "Hmm? Niinkö? No, se tietysti... helpottaa asioita. Varmasti kaikkien kannalta" hän vastasi hetken kuluttua vilkaisten ohimennen Reindaliin. "Tuletko sieltäpäin? Ovatko olosuhteet siellä samaa luokkaa kuin täälläkin?" hänkin tiedusteli, vuorostaan jokseenkin suoraan. Kukaties oppaasta olisi apua ja Clora eittämättä pääsisi kulkemaan paremmassa suojassa...
<Sunbaron>: Reindal oli aistivinaan hieman epäröintiä, ennen kuin Clora vastasi Cathrynin kysymykseen. "Missäpä ei olisi ongelmia. Siellä on omat murheensa kuten monessa muussakin paikassa", tämä tokaisee aavistuksen napakasti. Ilmeisesti tätä ei huvita jäädä vatvomaan asian kanssa. Reindal naksautti kieltään kevyesti, mitäänsanomattoman mietteliäästi. Kaiketi tulokas empi edelleen paljastaa mitään turhan keskeistä mistään. Samapa se, lopulta. Hän tonki uuden päreen saadakseen piippuunsa taas eloa. Siitä oli saatava henkonen tai kaksi, ennen kuin hän viitsi sanoa sen suurempia. "No. Voit ottaa osan tavaroista kantoon, niin et jää ainakaan mihinkään kiitollisuudenvelkaan hengestäsi", mies hymähti lopulta. Kukaties se oli tarkoitettu osittain vitsiksi, mutta loppujen lopuksi yksi lisäpari käsiä ei ainakaan haittaisi matkalla. Sekin tosin sai aikaan lähinnä epävarman vilkaisun naurahduksen tai muun sen eloisamman reaktion sijaan. Reindal silmäili hetken hiljaa, ennen kuin huokaisi. Tällä kertaa ei uponnut. Alistuneesti hän tyytyi vetämään piipustaan lisää savua keuhkoihinsa.
<spyrreh>: Cloran vastaus jäi taas melkoisen töksähtäväksi. Petomainen nainen silmäili tätä hetken lisää kuppinsa takaa mietteliäästi, kukaties arvioiden, kunnes kohautti kuitenkin olkiaan. "Mmh. Niinhän se kai on. Eikä se ole meitä ennenkään pysäyttänyt. Vaikka on toki hyvä tietää minne nokkansa pistää" hän totesi, kohottaen kuppiaan. Mietteliästä siemausta seurasi tosin nopeasti ähkäisy ja köhimistä kun kuuma juoma pyyhkäisi sisuksia. Hetkeksi harhautunut Cathryn tukahdutti vaivoin irvistyksen, ja katsoi sitten parhaaksi laskea teensä vielä hetkeksi jäähtymään. Hänkin havahtui Reindalin sanoihin saatuaan jälleen pokerinaamansa suunnilleen paikoilleen. Kevennystä hakeva toteamus ei selvästikään saanut vastakaikua epäluuloisesta nuoresta, ja Cathrynkin puuskahti itsekseen. Kai oli ymmäårrettävä ettei tytön huumorintaju ollut aivan pinnassa juuri nyt... "Ei sillä, että olisit velkaa muutenkaan, tietenkään, vaikka ylimääräinen pari käsiä ja silmiä on aina avuksi. Älä siitä murehdi, juo vain teesi" katti tokaisi, vaieten kuitenkin hetkeksi. "Varo, se on vielä kuumaa" lisättiin hieman kiusallisesti.
<Sunbaron>: Reindal huokaisi, kun Cathrynkin alkoi paikkailla parhaansa mukaan hänen kevennystään. Jokseenkin alistuneesti hän nyki parransänkeään ja pyöritteli piippua suussaan. Juuri nyt oli hieman vaikea väittää, että hän tosiaan oli se sanavalmiimpi heistä kahdesta. Mutta eipä kai ihmekään, ettei enää tässä kohtaa liiaksi leikannut. Vaitonainen Clora otti kuitenkin varovasti vastaan Cathrynin ojentaman kupin. Tämä ei selvästikään ollut vielä erityisen sinut tämän kaksikon kanssa, tai kukaties edes uskonut heitä vaarattomiksi, mutta tosiasia taisi silti olla, että he eivät ainakaan olleet jahdanneet tätä pitkin maita ja mantuja verenhimosta ulisten. "No, jos siellä on mitään väkeä, voimme ainakin levähtää hetken. Sanonpahan, että kylpy kelpaisi tämän kaiken jäljiltä", mies puuskahti sitten lopulta. Parempi kaiketi vain vaihtaa aihetta.
<spyrreh>: Cathryn jätti miehen huokailut parhaansa mukaan huomiotta kuin ei olisi kuullutkaan. Clora rohkeni viimein tarttua kuppiin, mutta epäröinti tämän elkeissä paistoi silti kauas. Kissamainen soturi katsoi parhaaksi olla kommentoimatta suuremmin tätäkään, vaan nyökkäsi sen sijaan miehen pohdinnoille. "Psh. Sanohan muuta. Vaikea väittää vastaan, taikka vaikka oljille selkänsä alla yön ajaksi. Sellaisestakaan on yleensä tien päällä turha haaveilla" hän myötäsi, pyyhkäisten hieman irvistäen niskaansa. Sinänsä yhdentekevää haikailua kaiketi, mutta ainakin se sai mielen piristymään hieman. Nainen loi uuden mietteliään katsahduksen kohti ulkona odottavaa pimeää, kunnes huokasi hieman. "No, sitä odotellessa. Minä voin ottaa ensimmäisen vartiovuoron, niin voit levätä hieman ensin. Minun pitää joka tapauksessa käydä hieman tavaroita lävitse" hän totesi katsahtaen miestä kuppinsa ylitse. Vahtivuorot olivat jo lähestulkoon rutiinia heille.
<Sunbaron>: Reindal päätyi nyökkäämään. Totta puhuen hän tuskin olisi ollut näinkään reippaassa kunnossa, jos kaksikolla ei olisi ollut odottamatonta vierasta. Mutta kun muut näkivät, oli hänenkin pidettävä ote tiukkana. Cathrynin viaton ehdotus oli tosiasiassa melkoinen oljenkorsi, johon hän tarttui juuri niin hanakasti, kuin mitenkään kehtasi. "Herätä kun on minun vuoroni", Reindal vastasi, ennen kuin alkoi jo vähäeleisesti kääriytyä tulen ääreen viittansa sisään. Matkanteko, kuten kaikki muukin, otti paljon enemmän hänen voimilleen kuin Cathrynin. Loppujen lopuksi ei vaadittu paljoakaan, ennen kuin hän jo nuupahti. Jäljelle jäivät kaksi naista, niin erilaisia kuin olivatkin. Nuori tulokas liikahti aavistuksen epävarmasti, kuin ei olisi tiennyt mitä tämän piti tehdä, tai mitä tältä edes odotettiin - jos nyt varsinaisesti mitään. Tämä jäi värjöttelemään tulen ääreen, vilkuillen aina välillä Cathrynia. Ennen kuin sitten lopulta, ihme kyllä, nuori nainen tuntui löytävän jostakin rohkeutta avata suunsa. "Te... hoiditte tuon aika helposti", tämä kokeili varovasti.
<spyrreh>: Cathryn oli luultavasti tietoinen toisen helpotuksesta, mutta kuittasi silti tämän lähestulkoon vain nyökkäyksellä kun Reindal asettui yöpuulle. Ei välttämättä ollut paras idea suunnata tähän suuntaan aivan vain miehen uupumuksesta päätellen, mutta... no. Tehty kai mikä tehty. Katti vilkuili torkkuvaa soturia lisätessään vaiteliaasti puuta liekkeihin, kunnes veti esille laukkunsa. Petomainen olento ei suuremmin jaellut ohjeita tai odotuksiaan epävarman vieraan suuntaan jos moisia edes oli. Tämä sai hyvin pitkälti olla rauhassa kun Cathryn tarkasti maahan jääneen pistoolinsa, ja veti sitten esille yhden kartoistaan. Hän jäi arvioimaan kääröön piirrettyjä merkintöjä tulen ääressä, kohottaen silti päätään kun Clora avasi suunsa. "Hmm? Nuoko? Noh, ne eivät olleet kovinkaan älykkäitä, eikä niitä ollut kovinkaan montaa, mitä sitten olivatkaan. Mutta on sitä melkoisesti suurempiakin tullut tapettua" katti totesi, tosin kääröään laskematta, tuntumatta ainakaan epäröivän sanojaan. "Olisit nähnyt sen kerran kun peräämme lähti valtava otus, nahka kuin rautaa. Se pirulainen ainakin laittoi hanttiin. Onneksi sitä ei tarvitse miettiä sen enempää" lisättiin puolittaisesti, vaikka katti kieltämättä vilkaisi vaivihkaa tulen ylitse kuin reaktiota tarkastaen.
<Sunbaron>: Clora kuunteli epäluuloisen vaitonaisena, selvästikin miettien pitäisikö moisia tarinoita edes uskoa. Loppujen lopuksi tämä ei tunnu tekevän päätöstä mihinkään suuntaan, kunhan päästää epämääräisen äänen, joko hyväksyvän tai epäuskoisen. Katse kääntyy taas tuleen, kuin tämä yrittäisi pohtia mitä seuraavaksi pitäisi sanoa - tai kuin yrittäen kerätä rohkeutta sanoa jotakin muutakin. "No... sitten te olette varmaan tappaneet vielä paljon enemmän miehiä, jos kerran hirviöitäkin. Ja varmaan sotineetkin", tämä tohti epäillä hetken hiljaisuuden jälkeen. Kukaties tämän olemuksessa oli nyt hieman enemmän tarkkaavaisuuttakin. Ehkä pahimmasta alkukankeudesta oli päästy ylitse.
<spyrreh>: Vieras jätti mahdollisen epäuskonsa lähinnä pinnan alle, mutta repaleiset korvat heilahtivat silti hieman reaktion puutteelle. Cathryn tyytyi joka tapauksessa lähinnä myhähtämään epämääräisesti ja palaamaan kartan pariin kuin moinen hirviöiden kellistely olisi ollut lähes arkipäivää. Vaivihkaa vihreä katse kävi kuitenkin jälleen ovella, kuten se tuntui tuontuostakin tekevän. Hirviö- ja muut kalajutut eivät olleet tainneet keventää tunnelmaa kuten hän kukaties olisi toivonut, mutta nainen laittoi merkille Cloran mietteliäisyyden. Pian nuori vieras löysikin sanat, ja tällä kertaa katti kohotti katseensa rehellisesti hieman yllättyneenä. Hän räpäytti silmiään, jääden sitten raapimaan leukaansa pienen määrittelemättömän äännähdyksen keralla. "Hmm? Niinno. Miehiä - toki. Monesti ne voivat olla vaarallisempia kuin hirviöt, tai ainakin arvaamattomampia. Sotiminen ei silti varsinaisesti ole minun heiniäni" nainen totesi. Syystä tai toisesta viimeiseen lauseeseen hiipi väkisin aavistus happamuutta, mutta se työnnettiin nopeasti sivuun. "Miksi kysyt? Vaikka kaipa hieman kaikkialla on ties millaista kärhämää menossa jatkuvasti. Rosvoista puhumattakaan" hän tiedusteli sen sijaan, kuin epäillen että kysymykselle saattaisi olla syynsä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 3, 2018 23:16:26 GMT 3
<Submarine>: Clora tuijotti mietteliäänä tuleen, mutta ei vastannut mitään sen suurempaa Cathrynille. Naisen sanat saivat tämän ilmeisesti pohtimaan jotakin - joka tosin pysyi tämän omana tietona. Kunnes tämä sitten äkkiä päästi sisästään jonkinlaisen huokaisun, melkein kuin karkaavaa jännitystä, ja kävi makaamaan. Nuorella naisellakaan ei tainnut olla liikoja voimia. "Aina ei kaiketi voi valita", tämä mutisi, melkeinpä enemmänkin kuin itselleen, ennen kuin kiskoi raajansa tukasti ympärilleen. Tällä ei lopulta ollut edes matkaviitan verran suojaa päälleen, eikä mitään kylmää maalattiaa vasten. Siltikään tämä ei vaikuttanut olevan aikeissa ainakaan anella apua - vaikka hytinää olikin vaikea piilotella.
<spyrreh>: Cathrynkin tuntui miettivän tovin epämääräistä vastausta, kunnes puuskahti hieman karttansa takaa. Kukaties tällä olisi ollut mielipiteensä, mutta jopa petomainen nainenkin päätti pitää tämän omana tietonaan tähän hätään. Ei lopulta ollut vaikea huomata Cloran olevan uuvuksissa kokemuksiensa jälkeen... tai sitten Cathrynkin arvosti tähän hätään rauhallista hetkeä. Joka tapauksessa hän lisäsi vaiteliaasti puuta tuleen, ja nyökkäsi sitten ohimennen höyryävän kupin suuntaan. "No. Parasta levätä minkä voimme ennen aamunkoittoa. Älä huoli vahtivuoroista, me hoidamme ne. Juo teesi ennen kuin se kylmenee. Meillä on kaiketi huopa jossakin, jos tarvitset sellaista" hän huomautti. Päällisin puolin katti näytti tutkivan karttaansa vieläkin, mutta oli kaiketi laittanut merkille toisen surkean olon vaikkei aivan suoraan mitään sanonutkaan.
<Submarine>: Hiljaisuus valtasi taas nopeasti pienen, kärsineen tallinrähjän. Jostakin kaukaa kuului vielä ääniä, mutta muuten yö tuntui lopultakin käyvän rauhallisemmaksi kuin tähän asti. Reindalin uni oli, kuten aina, epätasaista ja huonoa. Mies heittelehti puolelta toiselle ja hapuili välillä miekkaa unissaankin. Kuten useimmiten. Clora, joka kaiketi oli juonut teensä enemmänkin janoon kuin mistään suuresta arvostuksesta yrttijuomaa kohtaan, sen sijaan nukkuin kuin ruumis, liikkumatta ja ääneti. Kuten uupuneen saattoi olettaakin nukkuvan. Kaiken kaikkiaan yö oli täynnä hiljaisuutta ja pimeyttä, josta ei juuri ajanvietettä tai mielekkyyttä löytynyt. Pelkkä hetki rauhaa epävarmojen päivien välissä - sikäli kuin nyt tätä rauhaakaan pystyi sanomaan varmaksi. Varmaa taisi ainoastaan olla, että jossakin kohtaa, ennemmin tai myöhemmin, vaara vaanisi taas. Sen kaksikko oli toisaalta hyväksynyt kaiketi jo aikaa sitten. Joka tapauksessa, yö eteni rauhallisesti.
<spyrreh>: Kun vieras tuntui jäävän hiljaiseksi, ei Cathrynkaan nähnyt tarpeelliseksi kuulustella tätä sen enempää. Surullisia kohtaloita saattoi tulla vastaan tienpäällä eikä se ollut uutta, kuten ei myöskään varautuneisuus ja omien asioidensa arvostaminen. Kun voipunut nuori nainenkin viimein nukahti, jäi Cathryn hämärään omine ajatuksineen, seuranaan vain unisen hevosen hiljainen liikehdintä taustalla. Nainen puuhaili puolivillaisesti omiaan osaamatta aivan keskittyä kunnolla mihinkään. Tulenkajo valaisi ja lämmitti hieman mutta kaikki tämän valopiirin ulkopuolella oli pilkkopimeää jota hänenkään kiiluvat silmänsä eivät kunnolla lävistäneet kovinkaan kauas, ja yön äänet saivat hänet hätkähtämään tuon tuosta. Reindalkaan ei tuntunut saavan osakseen erityisen levollisia unia. Hän vilkaisi vaiteliaana levotonta liikehdintää toimiensa lomasta,huokaisten sitten itsekseen. Hiljakseen yö kului. Lopulta kun Cathryn alkoi tuntea rasituksen painon itsessään oli aika herättää Reindal vahtiin kevyellä ravistuksella. Pidemmät unet olisivat epäilemättä olleet mieleen kenelle tahansa, mutta nyt ei voinut muutakaan.
<Submarine>: Reindal heräsi taas hitaasti, enemmänkin kiskoi itsensä ylös unensa syövereistä kuin vain havahtui. Kun hän lopulta tokeni, hänen katseensa oli villi ja olemuksensa synkkä. Mies ei näyttänyt niinkään levänneeltä, kuin että olisi taistellut henkensä edestä tai riutunut piinattuna ties missä loukossa. Vaitonaisesti, vain nyökäten, hän rampi pystyyn ja jäi kyhjöttämään kytevän tulen luokse, tuijottaen sitä tyhjästi. Hetken kuluttua hän osasi etsiä haparoivaan käteensä piippunsa, jota alkoi täyttää edelleen yhtä piinatun näköisesti. Tämä kaikki oli tuttua, eikä hän olisi osannut peitellä sitä vaikka olisi yrittänytkin. Hän oli hädin tuskin edes täällä. Monella tapaa synkeä, kylmä yö sopi hyvin hänen riutumukseensa. Vaikea sanoa, miten hyvin Reindal lopulta todella vahti muun joukon unta surkeassa tilassaan, mutta joka tapauksessa aamu koitti sitten lopulta, pidemmän päälle. Aurinko puski sisään tallinrähjään monista koloista. Ilmeisesti oli taas aika nousta ja kohdata seuraava päivä.
<spyrreh>: Jos Cathryn koki jonkinlaista syyllisyyttä vaivalloisesti heräävän, tukalan miehen tilasta, ei hänkään lopulta tuhlannut paljoa sanoja yön pimeydessä... tai sitten vain osannut. Nainen mutisi jotakin kaiketi puolittaisen toiveikasta siitä että asutus tuskin oli kaukana ja majatalon etsimisestä, ja kääriytyi sitten huokaisten huopaan. Matkaaminen kävi toki hänenkin voimilleen, vaikkeikaan samalla tavalla kuin Reindalin. Hänkin torkahti pian tulen ääreen, ja yö jatkoi kulkuaan. Kun valoa viimein alkoi kajastaa sisälle, liikahti paikoilleen käpertynyt kissakin unestaan. Nainen ähkäisi hiljaa ja veti huopansa kulmaa silmilleen, kunnes viimein kurkisti jupisten tämän alta. Hänenkään unensa jäi lyhyeksi, mutta kaiketi se oli jo lähestulkoon tuttua. "Äääh. Missä kirotussa välissä tuli jo valoisaa" katti puuskahti, vääntäytyen sitten kuitenkin irvistellen istualleen niskaansa raapien ja vilkaisi ympärilleen. "Laitan kaiketi teetä tulemaan" hän mutisi, ja kurotti vielä silmiään siristellen kattilaa käteensä. Jollakin se aamu oli kaiketi aloitettava.
<Submarine>: Reindal ei juuri ollut liikkunut siitä, mihin oli jäänyt viime yönä kyhjöttämään. Totta puhuen mies tuntui vasta tajuavan, että jo kauan sitten sammunut piippu roikkui yhä hänen suupielestään. Hän veti sen pois vaitonaisesti, ennen kuin kuitenkin nyökkäsi toiselle. "Parempi hoitaa tämä nopeasti. Meillä on todennäköisesti aivan tarpeeksi paljon matkaa taitettavana tänäänkin", mies tokaisi, ennen kuin vääntäytyi lopulta kivistäville jaloilleen. Talli ei totta puhuen näyttänyt ainakaan yhtään komeammalta päivänvalossa, ja hän tuhahti näylle, ennen kuin suuntasi pihalle. Olihan aamu tosiaan jostakin aloitettava. Clora, joka lojui yhtälailla siinä mihin oli illalla jäänyt, säpsähti hereille kun ympärillä alkoivat elonmerkit lisääntyä. Hetkeen tämä ei tuntunut aivan ymmärtävän missä oli, ennen kuin sitten lopulta kiskoi itsensä kasaan ja pystyyn vaitonaisesti. Kaiketi tämä ei tiennyt, mitä olisi pitänyt, tai edes kannattanut, sanoa.
<spyrreh>: Aamu ei ollut helppo tai houkutteleva eilisen jälkeen kenellekään. Cathryn venytteli puoliääneen kiroten, kommentoimatta sitä kuinka toinen näytti torkahtaneen, vaikka heittikin jälleen pienen vaitonaisen katseen miehen suuntaan. Hän nyökkäsi toteamukselle ja jäi ruokkimaan tulta kun Reindal suuntasi ulos. Cloran havahtuessa katti heitti katsahduksen ja nyökkäyksen tämänkin suuntaan. "Huomenia. Tee on kohta valmista. Lähdemme liikkeelle pian... kuinkahan kaukana kylä on tästä?" hän totesi toimiensa lomasta. Jos ei muuta, niin ainakin musta turkki peitti tummat silmänaluset kiitettävästi...
<Submarine>: Clora heitti Cathrynin suuntaan epämääräisen katseen, siihen malliin ettei varsinaisesti osannut suhtautua, saati sitten vastata, teetarjoukseen. Kukaties kysymys kylästäkin sai tämän miettimään, niin vähän kuin kysymyksessä kaiken järjen mukaan edes oli mietittävää. Lopulta tämä kuitenkin avasi suunsa. "Olemme siellä illalla jos pidämme kiirettä", tämä tokaisi vähin äänin ja ykskantaan, ennen kuin työnsi kätensä lähemmäs kytevää tulta. Eipä ollut vaikea huomata, ettei tätä juurikaan huvittanut puhua asiasta enempää. Reindal palasi hetkeä myöhemmin. Hän heitti katseen nuoreen naiseenkin, ennen kuin nyökkäsi tälle ohimennen. "Päivästä tulee kylmä", hän töksäytti, ennen kuin kyyristyi itsekin lähemmäs tulta. Siitäkin ehtisi nauttia vielä hetken verran...
<spyrreh>: Vastahakoinen olemus sai jälleen osakseen pienen mietteliään katseen, mutta lopulta Cathryn tyytyi jälleen lähinnä nyökkäämään. Jos hän aavisteli asiassa olevan jotain, se oli kaiketi Cloran oma asia jos tämä ei halunnut jakaa sitä väelle jonka oli tavannut vain muutama tunti sitten. "Hmh. Hyvä. Toivottavasti siellä on edes suunnilleen kelvollinen majoitus" petomainen nainen pohti. Reindalin astellessa takaisin hän lykkäsi suuremmitta puheitta höyryävän kupin tämän suuntaan ennen kuin kiersi kylmät sormensa oman astiansa ympärille. "Mmh. Olisi hyvä hankkia pian jonkinlaista lämpimämpää vaatetusta jostakin" katti pohti ääneen. "Kylä ei kaiketi ole ainakaan enää kaukana. Ehkä ensiyönä saamme jopa kunnon seinät ympärillemme. Se olisi mukavaa vaihtelua" lisättiin puolittaisen toiveikkaasti, samalla kun nainen tonki laukkua aamiaista etsien. Heidän aamutoimensa eivät lopulta olleet kovinkaan monimutkaiset, mutta soivat ainakin hetken armonaikaa ennen lähtöä.
<Submarine>: Reindal kohotti kulmiaan nopeasti, mutta hymähti sitten kuitenkin. "Yllättävää, mutta en ainakaan valita. Eiköhän pieni tilaisuus lepoon ole vain tervetullut", hän tokaisi, ennen kuin nousi uudelleen ylös seuratakseen Cathrynin esimerkkiä. Totta puhuen mies ei ollut tainnut syödä mitään illallakaan. Jotakin vatsaan oli kuitenkin sullottava ennemmin tai myöhemmin, vaikka se harvemmin olikaan samaa mieltä asiasta. Sivummalla seisoskeleva hevonen pälyili heidän suuntaansa, kun hän joutui häritsemään sitä, mutta rauhoittui taas, kun mitään sen erikoisempaa ei tuntunut vielä tapahtuvan. "Kerrohan. Missä kunnossa asutus siellä päin on? Vieläkö näillä rajoilla hallitsee jokin varsinainen herra, vai onko se kylänne omillaan?" mies heitti nuoren naisen suuntaan puolihuolimattomasti. Kukaties se oli vain jutustelua, eikä sen enempiä. Siltikin se tuntui saavan taas aikaan epäröintiä ja miettimistä. "... on siellä vielä herra. Paroni", CLora haparoi lopulta. Reindal katsahti tähän uudemman kerran hieman mietteliäästi, ennen kuin kuitenkin kiinnostui taas muusta. "Niinpä niin, rajaparoneita. Niitä riittää. Mitäpä muutakaan täältä löytyisi kuin yksi sellainen lisää", mies mutisi hieman happamasti. Kaiketi periaatteessa entisellä rajaparonilla oli siihen oikeus... sikäli kun nyt katsoi aatelisarvojen olleen voimassa enää pitkään aikaan muutenkaan.
<spyrreh>: Cathryn syventyi hetkeksi aamiaiseensa, mutta kuunteli muiden lyhyttä sananvaihtoa. Ainakin siitä päätellen että kun paroneista tuli puhe, kävi naisenkin kasvoilla pieni terävät hampaat paljastava irvistys. Kaiketi jonkinlainen hallitsija saattoi tarkoittaa että alue oli vielä jonkinlaisessa kuosissa... tai sitten ei. Joka tapauksessa, ajatus ei suoranaisesti ilahduttanut mustaturkkiakaan. "Mmh. Noh. Toivottavasti se on edes tehnyt suunnilleen hommansa. Emmeköhän voi levätä ainakin jonkin aikaa matalalla profiililla" hän pohti, silmäten samalla mietteliäästi yhtä kartoistaan ja etsien siltä paikkaa josta oli puhe. Lopulta ei kaiketi olisi ollut yllättävää vaikkei sitä olisi löytynytkään, ei olisi ensimmäinen kerta kun katti lisäilisi omia merkintöjään. Cathryn huokaisi, puraisi vielä palan leivänkannastaan ennen kuin lykkäsi suunnilleen katsomatta (tai kysymättä) lopun kohti Cloraa ja kömpi itseään pudistellen jaloilleen. "No, sittenpähän näemme. Pakkaan tavarat" hän tokaisi. Ajatus lämpimästä takasta sekä mahdollisesti tuopillisesta sai naiseenkin liikettä... vaikka paikallisten paronienkin uhalla.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 12, 2018 23:58:08 GMT 3
<Sunbaron>: Kolme kulkijaa halkoi autiota maisemaa kaikessa hiljaisuudessa. Reindal ratsain ja Cathryn ja Clora jalan - olkoonkin, ettei hevosesta ollut juurikaan apua, kun muut määräsivät hitaampina tahdin. Toisin kuin viime yö, oli tämä päivä kaikin puolin hiljainen. Ympärillä ei näkynyt merkkiä kenestäkään tai mistään uhkaavasta, ainoastaan maantie ja hylättyä, ränsistynyttä tienoota, jota täplittivät harvoin edes talonrähjät. Elonmerkkejä pystyi silti näkemään - sananmukaisesti, sillä toisin kuin jossakin epämiellyttävissä paikoissa, oli täällä elämää; rehottavaa kasvillisuutta ja siellä täällä eläimiäkin. Reindal silmäili taivaalla kaartelevaa lintua ja ohitettavaa talonrähjää, jonka korkea pusikko oli saartanut, ja päästi mietteliään äännähdyksen. "Tämä paikka näyttää elinvoimaiselta. Ei ihmekään, jos siellä minne olemme menossa on vielä elämää", mies tokaisi hetken perästä. Siinä sivussa hän heitti vilkaisun eteenpäinkin. Oltiin vasta puolessa päivässä, ja parhaimpienkin (epäselkeiden) lupausten mukaan he ehtisivät vasta illaksi perille, mutta kaiketi matkaa ei enää ollut loputtoman paljoa. "... ei tämä muutenkaan niin pahalta näytä", hän lisäsi sitten. Kaukana edessäpäin siinsivät myös vuoret, jotka kaukaakin näyttivät varsin jylhiltä. Tämä tienoo oli kukaties hylättyä, mutta samaan aikaan elämä selvästikin jatkui ympärillä. Pahemminkin olisi voinut olla.
<spyrreh>: Cathryn harppoi eteenpäin tapansa mukaan suureksi osaksi hiljaisena ja valppaana, jossakin hitaasti tarpovan hevosen tuntumassa. Hän tarkkaili ympäristöä terävin silmin, ajoittain haistellen kuin vainuten jotakin... tai sitten hänkin vain nautti hylätyn seudun ilmasta joka tällä kertaa vaikutti lähes elinvoimaiselta. He olivat tarponeet läpi niin paljon pahemmista paikoista viimeaikoina että tällainen oli lähes ylellisyys... ei sillä, etteikö rehevässäkin paikassa olisi epäilemättä vaaransa. Nainen antoi katseensa pyyhkiä mietteliään punnitsevasti yli jälleen yhdestä ränsistyneestä rakennuksesta arvioiden mahtoiko tämän sisällä väijyä jotain,ennen kuin heitti puolittaisen katseen Reindaliin miehen puhuessa. "Hmmh. Täällä voisi luultavasti jopa metsästää, ja saada saaliiksikin jotain syötävää. Mukavaa vaihtelua" petomainen olento totesi sormeillen mietteliäästi jousensa kaarta. "Pidetään silti varamme. Kasvillisuuden seassa on helppo piileskellä... ja näimme kyllä jo mitä täältäkin voi löytyä" hän lisäsi kuitenkin. Samalla hän katsahti olkansa yli kohti Cloraa... varmistaakseen että tämä oli vielä tallessa, tai sitten jopa mietteliäästikin. "Paljonko väkeä täälläpäin on? Useampia kuin yksi kylä?"
<Sunbaron>: Reindal päästää puolimietteliään hymähdyksen ja laskee kätensä hetkeksi satulasta roikkuvan kiväärin perälle, kaiketi osoittaakseen tiedostaneensa Cathrynin sanat. Siellä mistä löytyi elämää, löytyi myös niitä kurjia, jotka yrittivät parhaansa mukaan roikkua sen syrjässä muun väen varjoissa. Clora hätkähti hieman, kun petomainen nainen äkkiä käänsi huomionsa tähän. Tämäkin näytti tarkkailleen valppaasti ympäristöään. Reindalkin käänsi katseensa nuoren naisen suuntaan. Loppujen lopuksi tämä oli puhunut kovin vähän ja niukasti siitä, minne he oikeastaan olivat menossa. Kukaties se oli vain haluttomuutta paljastaa liikaa tuntemattomille, mutta siltikin vastaukset alkoivat olla tervetulleita. "... on siellä enemmänkin. Siellä on laakso ja siellä on väkeä. Useampi kylä", tämä totesi lopulta vähäeleisesti. Se sai Reindalin kohottamaan kulmiaan satulasta. "Luulisi, ettei sieltä sitten olisi tarvetta lähteä, jos kerran on suojainen laakso ja useampikin kylä. Mitä sinä sitten täällä harhailit niiden rujojen armoilla?" mies heitti sen suuremmin kaartelematta. Hyvällä tahdollakin oli pakko tiedostaa, ettei kaikki tilanteessa täsmännyt nyt. Oliko tyttö jokin karkotettu henkipatto itsekin? Mies arvioi hetken mahdollisuutta, mutta ei totta puhuen uskonut. Tämän vaatteet olivat vielä kelvolliset, eikä nälkä ollut painanut lihaa kiinni luihin. Ei mikään rosvo, tai sitten juuri karkoitettu sellainen. Clora itse ei ainakaan tuntunut halukkaalta valottamaan asiaa. Tämä heitti häneen hankalan katseen, ennen kuin käänsi sen muualle vaiti. Reindal katsahti Cathryniin.
<spyrreh>: Mustaturkkinen nainen odotti hetken vastausta kysymykseensä, päätyen kohottamaan kulmiaan aavistuksen merkitsevästi kun hiljainen tovi venyi. Clora ei selvästikään ollut puhelias, tai oli sitten vain epäluuloinen heidän suhteensa vieläkin, joista kumpikin kaiketi olisi ymmärrettävää... kunhan kyse vain olisi jommasta kummasta näistä. Kun vastaus lopulta saatiin oli tämä lyhyt ja töksähtävä, ja oikeastaan herätti entisestään kysymyksiä. Mies hänen tuntumassaan esitti eittämättä heidän molempien aatteet ääneen... ja tällä kertaa näytti siltä ettei vastausta saataisi. Cathryn silmäili ilmeisen välttelevää nuorta naista, vaihtaen katseen Reindalin kanssa. "Hmh. No. Kaiketi meillä kaikilla on.... menneisyytemme. Se on oma asiamme... niin kauan kuin siitä ei koidu vaikeuksia" nainen totesi, aavistuksen sanojaan venyttäen. Kaiketi hiljaisuuteen saattoi olla monia syitä, oli vain varsin hankala päätellä minkälaatuinen salaisuus oli kyseessä. Kaiketi hänkin oli jättänyt taakseen... kaikenlaista, mutta jokin pieni ääni varoitti silti pitämään varansa. Clora näytti kaikkea muuta kuin ryöväriltä tai keinottelijalta, mutta kumpikaan heistä ei tiennyt tästä yhtään mitään. Pistävät kiiluvat silmät jäivätkin mittailemaan tyttöä, etsien reaktioita jokseenkin alleviivattuihin kysymyksiin. "Ymmärrät varmaankin. Tienpäällä oppii nopeasti pitämään varansa, jos mielii selvitä hengissä. Jos asiassa on jotakin, olisi hyvä tietää mihin on nokkansa työntämässä ennen kuin on liian myöhäistä. Vai etkö luota meihin sen vertaa eilisenkään jälkeen?"
<Sunbaron>: Kun kaksikko, tai ainakaan Cathryn, ei ollut valmis antamaan asian tällä kertaa olla niin helposti, kävi Clora hankalammaksi nopeasti. Tämä melkeinpä hätkähti suoranaista tiukkaamista ja pysähtyi varuillaan. Reindal veti ratsunsa pysähdyksiin, vaikka tyytyikin seuraamaan tilannetta tähän hätään taaempaa. Naisenalulla meni hyvä hetki saada minkäänlaista kunnollista vastausta aikaan. Jotakin tämä tapaili, mutta ilmeisesti vastaan oli isketty sen verran kova pala, ettei mitään kovinkaan helppoa löytynyt. "Siellä... on ongelmia. Mutta minä toivoin että voisitte... auttaa niissä kun näkisitte ne", tämä haparoi lopulta. Reindal kurtisti kulmiaan.
<spyrreh>: Jos asioista oli orastanut jonkinlaisia epäilyksiä, eivät nämä ainakaan keventyneet kun välttely kävi entistä ilmeisemmäksi. Cathrynkin pysähtyi kulmat entistä enemmän mustanpuhuvilla kasvoilla kurtistuen, kun Clora jäi pitkäksi toviksi tapailemaan sanoja. Katti jäi odottamaan alleviivatun tiukasti, käsivartensa ristien. Lopulta tytön olikin pakko vastata... eikä tämä vastaus tainnut olla huojentavaa sorttia. "Ongelmia? Millaisia ongelmia? Mistään sellaisesta ei ollut puhetta" petomainen nainen töksäytti, kääntyen kohti tyttöä silmiään kaventaen. Katti ei näyttänyt erityisen ilahtuneelta tällaisesta käänteestä, joka saatiin selville vasta kovalla tivaamisella. "Aioitko juoksuttaa meidät sokkona keskelle... ties mitä?"
<Sunbaron>: Asioiden myöntäminen ei selvästikään ollut helppoa, eikä Reindal varsinaisesti ainakaan kokenut tarvetta helpottaa tytön piinanhetkiä juuri nyt. Selvästikin meneillään oli jotakin, ja taisi olla korkea aika saada siitä selko. Se tosin edellytti pitkää hankalan naisenalun tuijottelua. Tämä pälyili vuoron jalkojaan ja heitä, ennen kuin äkkiä tuntui löytävän jostakin enemmän sisua ja suoristautui, kuin valmiina tuomiolle. "Olisitte häipyneet saman tien jos olisitte kuulleet mistään sellaisesta. Mutta jos olisitte päätyneet sinne asti, niin ehkä olisitte saattaneet tehdäkin jotain", tämä töksäytti, kuin siinä olisi ollut kaikki tarpeellinen selitys sille, miksi tämä valehteli. "Siellä olivat asiat ihan hyvin, mutta sitten entinen herra sairastui ja hänen poikansa nousi valtaan ja sitten hänet petettiin. Nyt ne petturit yrittävät ottaa valtaa siellä", Clora totesi synkeästi. Ilmeisesti tämä yritti nyt puolustautua suorasukaisella sisulla, kun katsoi suoraan silmiin ja tuijotti synkästi kahta kulkijaa. "Paroni on uskollisine väkineen pelastautunut linnaan laakson rajalle. Mutta he tarvitsevat apua", tämä vielä lisäsi. Ei totta puhuen ollut vaikea nähdä, mikä kaksikon osa tässä kaikessa ilmeisesti oli. Ei ainakaan Reindalin mielestä.
<spyrreh>: Kaiketi rysänpäältä kiinni jääminen ainakin irrotti kielenkantoja... tai sitten vain vaihtoehtojen puute. Viimeinkin selkeämpi kuva oli muodostumassa, mutta se oli kaikkea muuta kuin mukava sellainen. Cathryn kuunteli paikoillaan käsivartensa edelleen tiukasti puuskassa, ja kyräili paljonpuhuvan vaiteliaana Cloraa kun tämä yritti selittää tilannetta. Peto oli nopeasti käynyt aiempaakin synkemmäksi, eikä viileästä hiljaisuudesta huolimatta tainnut salailla sitä. "Joten päätit muiluttaa meidät sen jälkeen kun pelastimme nahkasi?!" hän sihahti viimein hampaidensa lomasta. "Tuo koko touhu kuulostaa taas yhdeltä sopalta, joka pitäisi olla tuon teidän paroninne heiniä korjata. Jos se typerys on laskenut selkäänpuukottajia sisään riehumaan, en ole aivan varma mitä kuvittelet meidän asialle tekevän. Meillä ei ole mitään tekemistä tuollaisen vehkeilyn kanssa!" Cathryn tuijotti tovin pistävästi, ennen kuin sihahti uudestaan ja käänsi katseensa Reindaliin. "Loistavaa. Tämäkin vielä. Täytyy kaiketi katsoa reittiä uudestaan" nainen murahti happamasti. Vehkeily ei selvästi ollut alkuunkaan hänen mieleensä.
<Sunbaron>: Cathrynin reaktio tuskin oli yllätys kenellekään. Clora värähti, mutta onnistui kuitenkin näyttämään suorastaan vastahankaiselta - ainakin jossain määrin. "Hänet petettiin, ei se ole hänen vikansa!" tämä kivahti. Reindal katsoi sivusta vaiti, mutta jossain määrin mietteliäänä. Hän kallisti aavistuksen verran päätään Cathrynin suuntaan, mutta ei totta puhuen onnistunut jakamaan naisen kiivautta. Kaikessa rauhassa hän antoi oman katseensa kiertää masemassa, joka tässä piinatussa maailmassa kävi melkeinpä levollisesta. "Ei meillä mitään muuta reittiä ole, ellet halua takaisin sinne mistä tulimme, tai tarpoa umpimetsään", mies töksäytti tasapaksusti takaisin hetken perästä. Hän katsahti naiseen uudemman kerran melkein huvittuneena. Kukatis hän oli poltellut piippuaan hieman liikaakin. "Kehtaisin väittää, että olisi sääli, jos näinkin kelvollinen paikka kokisi tuhonsa jonkin tuollaisen takia. Siinä määrin, että sitä sopisi kukaties katsoa lähempääkin. Vai onko sinulle mennyt sisu kaulaan?" hän heitti toiselle jokseenkin piruilevan haastavasti. Eittämättä itse kullekin oli selvää, ettei tässä ollut kyse siitä, mutta se oli silti helppo tapa päästä naisen nahan alle.
<spyrreh>: Naisen repaleinen korvalehti heilahti kun Clora rohkeni jopa kivahtaa takaisin, mutta vaikka tämä saikin pisteliään vilkaisun naisenalku sai osakseen lähestulkoon tuskastuneen puuskahduksen. "No. Sitä suuremmalla syyllä tämän paroninne pitäisi keksiä jotakin pian korjatakseen sotkunsa" Cathryn tokaisi. Hän sylkäisi maahan ohimennen irvistäen kuin pahaa makua pois suustaan yrittäen ja kääntyi kohti toveriaan. Mies tosin näytti seuraavan kaikkea varsin tasaisesti, joka toi nopeasti varautuneen ilmeen mustaturkin kasvoille. Kukaties Cathryn osasikin jo uumoilla jotain ennen kuin Reindal avasi suutaan,mutta siltikin sanat saivat aikaan epäuskoisen siristyksen. "Mitä? Oletko vakavissasi? Juuri tuota samanlaista sotkua olemme tässä yrittäneet kiertää!" nainen kivahti tällä kertaa toisen suuntaan. "Älä ole typerä! Ei sillä ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta muutama hirviö tai rosvo on ihan eri asia kuin.... mitä kirottua tuolla ikinä tapahtuukaan! Jos sillä paronilla tai kenellä hyvänsä niistä hölmöistä siellä onkaan johdossa, joku niistä puuttuu asiaan ennemmin tai myöhemmin. Tai sitten tilalle astuu joku toinen. Miten vain! Joku, jolla on... no, rahkeita käsitellä noita... asioita. Emme me ensimmäistä tai viimeistäkään kertaa ole metsien kautta oikaisseet" nainen viimeisteli sihahtaen härkäpäisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 15, 2018 0:06:00 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal heitti toisenkin katseen ympärilleen. Se oli kukaties mietteliäämpi. Kaukana tosiaan häämötti metsä, juuri sellainen jonka lävitse voisi vain paeta tätäkin kaikkea. Mutta loppujen lopuksi hän ei selvästikään todella edes harkinnut sitä. Sen sijaan hän heitti toverilleen kysyvän katseen. "Onko sinulla kiire jonnekin muualle sitten? Kukaties jossakin muualla tapahtuu jotakin vielä tähdellisempää? Mitä varten me kiertelemme ja kaartelemme sinne tänne, jos kerran jätämme väliin heti jos jotakin tekemisen arvoista edes löytyy?" mies tokaisi sitten. Hän katsahti naiseen tarkemmin ja vakavammin. "Vai onko sinusta tosiaan parempi katsoa vierestä ja häipyä vähin äänin, kun jokin roskajoukko ajaa tällaisen kelvollisen paikan ahdinkoon? Sinä tiedät kyllä yhtä hyvin kuin minäkin, ettei tällaisesta seuraa kuin kurjuutta ja kärsimystä", hän lisäsi huomattavasti kärkevämmin. Kuten he kumpikin hyvin tiesivät, kurjuutta tässä maailmassa ainakin riitti - eikä sitä hänen mielestään tarvittu ainakaan enempää.
<spyrreh>: Cathryn oli selvästi jo aikeissa napauttaa jotain takaisin, mutta kuitenkin terävä katse lopulta epäröi. Hetken jännittyneen hiljaisuuden jälkeen ulos karkasi sanaton sihahdus, ja nainen irvisti vetäen tuskastuneesti sormensa harjasmaisen kuontalonsa läpi. Reindal oli ainakin tehnyt kantansa selväksi. "Sinä...! Kuulehan nyt, se... etkö kuunnellut? Se on selvästi jotain muuta kuin vain muutama rosvo jossakin. Miksi haluat siivota jonkun paronin jälkiä?" ääni oli vieläkin terävä, mutta kärkkäys oli hiipunut hieman. Tilalla oli aavistus lähestulkoon hankaluutta, joka tosin pyrittiin kiskomaan nopeasti takaisin pinnan alle. "Luuletko että edes voimme paljoakaan jollekin tuollaiselle? Meitä on vain kaksi! Satunnaista ohikulkijaa!" Petomainen nainen sihahti uudestaan ja kirosi, heittäen pienen päämäärättömän vilkaisun ympärilleen. Kaiketi jokin tässä epäröi kuitenkin, vaikka tämän ensimmäinen kanta oli ollut jokseenkin hanakka.
<Sunbaron>: Reindal tuhahti. Äänessä oli jopa oikeaa happamuutta. "Mitäpä minä paroneista. Mutta tällaisella seudulla on vielä väkeä ja elämää. Haluatko sinä puolestasi miettiä myöhemmin, miten käänsit selkäsi sille? Etkö ole vielä nähnyt tarpeeksi tuhoa ja hävitystä? Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, mikä seuraa sekasortoa ja kurjuutta", hän puuskahti. Mies katsoi hevosensa selästä ensin Cathrynia, ja sitten taaempana seisovaa Cloraa. Tämä näytti epätietoiselta, kuin ei olisi osannut olla varma, mihin suuntaan tilanne oli kääntymässä nyt. Sitten hän laski katseensa miekkaan ja kivääriin, jotka roikkuivat satulasta. Niihin välineisiin, joiden avulla oli tänä aikana otettava omansa. "Ohikulkija ei voi tosiaan tehdä mitään. Jos haluat jäädä sellaiseksi, sitten et tosiaan pysty tekemään yhtään mitään. Mutta jos olisimme jotakin muuta kuin ohikulkijoita, voisimme ainakin yrittää. Minusta tuntuu, etten halua taas olla ohikulkija", hän mutisi.
<spyrreh>: Vastausta seurasi jälleen venyvä tovi epämukavaa hiljaisuutta. Nainen seisoi edelleen käsivartensa härkäpäisessä puuskassa paikallaan, pitkän hännän pää vaivihkaa epämääräisesti nykien. "Hmh. Ei se olisi ensimmäinen kerta" hän mutisi, yllättävän vaisusti ja happamasti. Kurjuutta oli kaikkialla minne he tuntuivat kääntyvän, eikä hänkään rehellisesti nauttinut sen katselusta... vaikka jokin asetelmassa saikin hänen niskakarvansa pystyyn. Hallitsijan virheet eivät kaiketi olleet väen syytä.... eikä tämä ilmeisesti ollut aikeissa korjata jälkiään. Katti murahti uudemman kerran ja sylkäisi sitten maahan. "...mmh. No. Kai se on... matkan varrella. Ehkä voimme ainakin vilkaista mistä kirotusta on kysymys. Näemme ainakin." Cathryn puuskahti ja harppasi sitten rivakasti eteenpäin. Hän jatkoi matkaa hiljaisuudessa, tuskin vilkaisten taakseen seurasivatko muut. Tosin mitäpä muutakaan nuo olisivat tehneet, jos tällaiseen sotkuun kerran oltiin sekaantumassa....
<Sunbaron>: Reindal katsoi vaiti, kun Cathryn tuntui lopulta myöntyvän, tai kukaties alistuvan, tosiasioiden edessä. Tämä ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä asiaan, mutta lähti kuitenkin tarpomaan taas eteenpäin. Kukaties oli parempikin antaa naisen olla tähän hätään. Tämä ratkoi asiat omassa päässään, eikä sen ulkopuolella. Hän huokaisi aavistuksen voipuneesti, ennen kuin vilkaisi sivuun jääneeseen Cloraan. "No, eipähän tarvitse salailla enää. Mietitään asioita tarkemmin lähempänä", hän totesi tälle, ennen kuin käänsi ratsunsa ympäri ja hoputti sen liikkeelle. Nuori nainen ei vastannut mitään, kunhan pälyili hetken epäluuloisesti, ennen kuin seurasi perässä mietteliäänä. Kukaties tämä ei vieläkään ollut aivan varma, olivatko he tosissaan siitä, että aikoivat auttaa aivan omasta halustaan - tai ainakin pienen selvittelyn jälkeen. Joka tapauksessa, matka eteni hetken verran kaiketi varsin vaitonaisena. Ympärillä häämöttivät vain vanhan, synkeämmän maailman rauniot ja luonto, joka otti omaansa takaisin. Mutta maantie oli yhä kulkukelpoinen, eivätkä sen varrella silloin tällöin häämöttävät koneiden jäänteet tai rakennusten rauniot osoittaneet mitään vaaran merkkejä. Kaiken kaikkiaan siis matkanteko kävi ainakin vaihteeksi helpommin. Se jo itsessäänkin oli tervetullutta.
<spyrreh>: Jos Cathryn kuuli puheita takaansa, ei hän ainakaan osoittanut sitä mitenkään suoriessaan eteenpäin rehevän, hiljaisen maiseman halki. Tässä oli eittämättä mielenosoituksellista makua kuten siinä epätasaisessa nykivässä tavassa miten kissamainen häntä heilahteli, mutta ainakaan nainen ei tainnut olla aikeissa valittaa enempää tähän hätään. Sen sijaan huomio käännettiin painokkaasti taas ympäristöön, kaiketi etsimään mitä tahansa joka rohkenisi tulla heidän tielleen. Kukaties oli jopa pieni pettymys että juuri nyt mikään ei tainnut rohjeta. Matkan taittuminen oli lähes helppoa pitkin hiljaista tietä, ja soi ainakin aikaa ajatella... vaikka Cathryn ei sitä olisi välttämättä tähän hätään halunnutkaan. No, kaiketi sitä oltiin nyt ainakin oikeasti selvillä mitä kohti oltiin suunnilleen suuntaamassa, ja mitä siellä odottaisi.
<Sunbaron>: Aurinko oli jo laskemassa, kun hiljainen kolmikon matkanteko alkoi osoittaa mitään merkkejä päättymisestään. Maasto oli muuttunut mäkiseksi jo hyvän aikaa sitten ja edessä häämötti kukaties Cloran aikaisemmin mainitsema laaksokin. Vielä he eivät kuitenkaan olleet siellä, ja ympärillä pimeni jo hyvää vauhtia. Se toi mukanaan omat vaaransa - kuten viime yönä oli saatu nähdä. Mutta juuri nyt hiljaisen maan kulkijoiden edessä häämöttivät muunlaiset vaarat. Edessäpäin oli helppo huomata suuri ja ruma rakennelma, tai sellaisen jäänne, joka kohosi tien päällä. Kuin suuri vartioasema, joka ympäröi tieltä kummaltakin puolelta. Muutama kookas, menneelle valtakunnalle tyypilliseen tapaan koruton ja rujo rakennus, jotka häämöttivät tien vierillä, ja jonkinlainen vanha portti, joka oli rakennettu tien ylitse. Nähtävästi aseman ympärille oli pystytetty metallista aitaakin, mutta osa siitä oli kaatunut jo kauan sitten. Siltikin tällä tiellä kulkevia oli aikanaan selvästi vahdittu. Nyt paikka näytti päällisin puolin hiljaiselta, mutta sai Reindalin silti hidastamaan kulkuaan hetkeksi. Rakennuksia oli useita, ja osa niistä oli kookkaita. Vaikea sanoa noin vain... "Tuo taitaa tarkoittaa, että olemme lähellä. Tuskin tuollaista muuten vain rakennettaisiin", mies tokaisi. Totta puhuen vartiopaikka oli valittu huolella. Edessä oli notkelma, jonka reunat rajasivat aluetta niin, että sitä oli vaikea kiertääkään kovinkaan kaukaa. Ainakin jos haluaisi ehtiä mihinkään enää tänään...
<spyrreh>: Hiljaisen matkantaiton jälkeen edessä kohoava mustanpuhuva rakennelma oli varsin helppo huomata kauempaakin, eikä aika ollut vienyt näyn pahaenteisyyttä. Cathryn pysähtyi viimein silmäilemään rakennusta kauempaa tieltä ja antoi katseensa kiertää maastoa tämän molemmilta puolilta kunnes kirosi vaisusti. Paikka näytti elottomalta, mutta tämä sai silti varmasti kenet hyvänsä järkevän matkantaittajan varovaiseksi... varsinkin kun tämän kiertäminen olisi selvästi vaikeaa jos ei luottaisikaan tien yllä häälyvään rakennelmaan. Cathryn käänsi päätään kun Reindal lähestyi, kohauttaen sitten kevyesti olkiaan tämän toteamukselle. "Mmh. Kaiketi. Sitä suuremmalla syyllä parempi olla varovainen. Se näyttää tyhjältä mutta jos joku aikoisi väijyttää meidät, tuo olisi paras mahdollinen paikka" petomainen nainen totesi tasaisesti. Hän pyyhkäisi mietteliäänä sapelinsa kahvaa, ennen kuin astahti taas eteenpäin. "Käyn edeltä katsomassa. Jos reitti on selvä, mennään vain läpi nopeasti ja hiljaa" hän tokaisi taakseen tuskin hidastamatta. Katti suuntasi epäluuloisen huomionsa autioon vartioasemaan yllään luikkiessaan lähemmäs etsien pientäkin merkkiä jostakin vilungista. Vaikka hän toivoikin paikan olevan yhtä tyhjä kuin miltä näyttikin, nainen ei noin vain luottanut sen varaan.
<Sunbaron>: Reindal nyökkäsi toisen sanoille. Vaikea väittää vastaankaan. Ohimennen hän katsahti myös Cloraan, mutta tämä näytti lähinnä tavanomaisen valppaalta ja epäluuloiselta, ei sen erityisemmin epämääräiseltä. Joka tapauksessa hän veti ratsunsa pysähdyksiin ja antoi Cathrynin lähestyä vartioasemaa yksinään. Tämä oli eittämättä paras näissä tunnusteluissa. Siitä huolimattakin hän tosin veti kiväärinsä valmiiksi ja varmisti, että se oli käyttökunnossa. Jos jotain silti tapahtuisi, olisi parempi olla valmiina... Vartioasema itsessään ei näyttänyt juuri sen oudommalta lähempääkään. Maasto sen ympärillä oli lanattu ja tampattu, ja päärakennusten lisäksi sen ympärillä häämötti pienempiä hahmoja. Osa näytti vajoilta tai muilta katoksilta, osa taas koneiden tai kulkuvälineiden raadoilta. Epäilemättä kaikki käyttökelpoinen oli siivottu niistä jo aikaa sitten. Ensialkuun paikka vaikutti myös hiljaiselta. Rakennukset olivat pimeitä, eikä ympärillä näkynyt ainakaan mitään pysyvämpiä elämän merkkejä. Mutta ensivilkaisu saattoi olla petollinen. Lähempää saattoi tarkkakorvaisempi silti erottaa epämääräisiä, tukahtuneita ääniä, jotka olisivat hyvinkin voineet olla ihmisten puhetta jostakin vankkojen betoniseinien sisästä. Rakennukset itsessään olivat kestäneet aikaa varsin hyvin, eikä niiden sisälle nähnyt turhan hyvin ainakaan ulkoa. Mutta jotakin siellä silti oli. Keitä, se olikin jo aivan eri kysymys...
<spyrreh>: Jos jotakin happamuutta oli vielä ilmassa, ei nyt ollut sen aika. Cathryn lähestyi häälyvää rakennusta varuillaan, hiljaa ja valppaana, luikahtaen seinän vierelle heti kun mahdollista. Hän oli epäilemättä toivonut että he saattaisivat vain livahtaa läpi, mutta näin helpolla ei päästy. Repaleiset korvat vetäytyivät välittömästi taaksepäin kun hän alkoi hahmottaa hiljaisia ääniä sisältä, ja nainen kohotti vähäeleisesti kätensä merkiksi taakseen että jotakin oli vialla. Olisihan se voinut olla että Clora olisi tiennyt mistä oli kyse, mutta... no, ainakaan katilla ei tainnut olla aikeita palata kysymään. Cathryn kuunteli tovin jännittyneenä punnitakseen oliko lähestyjät laitettu merkille, ennen kuin hivuttautui eteenpäin varuillaan. Kukaties hän pääsisi livahtamaan läpi ennen kuin kukaan tajuaisi, ja löytäisi paikan josta näkisi paremmin...
<Sunbaron>: Nopealla arviolla olisi voinut väittää, ettei kukaan ollut varautunut kutsumattomiin vieraisiin. Lähempää pystyi jo erottamaan, että sisällä tosiaan puhuttiin, eikä kukaan käynyt ainakaan vielä haastamaan tulijaa. Äänet olivat matalia ja varovaisia, mutta eivät suoranaisen varuillaan. Ne kantautuivat jostakin suurimman rakennuksen toiselta puolelta. Paikka itsessään vaikutti kuitenkin hiljaiselta. Olivatpa vartioasemalle asettuneet keitä hyvänsä, eivät nämä ainakaan pistäneet merkille hiljaista ja huomaamatonta naista, kun tämä hiipi parempiin asemiin. Illan varjoissa ei ollut kovinkaan vaikea kiertää seinää myöten lähemmäs. Ja toden totta, rakennuksen toisella puolella saattoi tosiaan huomata väkeä. Kourallinen miehiä ja yhtä monta ratsua. Ilmeisestikin nämä olivat tehneet leirin rakennuksen toiselle puolelle, osittain sen eteen ja osittain suureen hallitilaan, joka seinässä häämöttävän oviaukon takana ammotti. Miehet eivät olleet erityisen varuillaan, mutta tarkkailivat silti ympäristöään samalla, kun toimittivat iltapuuhiaan ja vaihtoivat hiljaisia sanoja. Nopeakin silmäys riitti silti kertomaan, että nämä eivät olleet mitään satunnaisia kulkijoita; suurimmalla osalla oli panssaria, ja joillakin tuliaseitakin. Miehiä tuskin oli puolta tusinaa enempää, mutta nämä kaikki oli varustettu selvästi tarkoituksella. Sotilaita, tai jotakin sen tapaista ainakin. Kaikesta päätellen nämä olivat asettumassa asemiin ainakin täksi yöksi.
<spyrreh>: Hiljainen kissa oli kuin varjo yössä kun hän hiipi matalana eteenpäin. Äänet selvenivät hiljakseen kun hän lähestyi ja pian tarkat korvat onnistuivat paikantamaan nämä. Cathryn hidasti kulkuaan ja seisahtui kyyryyn varjoihin kun sai silmiinsä liikettä ja leiriytymisen merkkejä. Hän arvioi näkyä vaiteliaasti terävin silmin, kunnes vielä rakennusta itseään tarkasteltuaan petomainen nainen manasi mielessään ja peräytyi sitten vastahakoisesti. Tästä tuskin vain luikittaisiin läpi niin kuin oli toivottu, ei ainakaan tällä joukolla. Katti näytti jälleen jokseenkin synkältä palatessaan vaivihkaa takaisin toverinsa tuntumaan. Vasta sitten Cathryn viimein kirosi ääneenkin. "Siellä on väkeä. Sotilaita, ja hevosia. Niillä on leiri lähes suoraan portin edessä. Emme kyllä hiivi siitä ohi ainakaan tuon hevosen kanssa, ellemme mene suoraan läpi" petomainen nainen totesi. Pitkäkyntinen käsi pyyhkäisi jälleen sapelinkahvan yli. "En olisi yllättynyt vaikka ne olisivat juuri sitä väkeä josta.... oli puhetta. Eivät ne ainakaan rosvoja olleet. Liian hyvin varustettuja" jatkettiin varautuneeseen sävyyn. Lisää mutkia matkaan...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 19, 2018 1:01:41 GMT 3
<Sunbaron>: Cathrynin tehdessä tiedusteluaan tämän matkatoverit odottivat kauempana, sen verran poissa näkyvistä kuin nyt pystyivät. Reindal oli laskeutunut ratsailta siihen mennessä, kun nainen palasi takaisin.Tieto odottavasta sai hänet heittämään jokseenkin hankalan katseen. "Niillä on ratsut, ei niitä jalan pakenisi... jos ne nyt lähitisivät perään. Mutta ei siitä läpi noin vain pääsisi. Mmh", mies mutisi, ennen kuin jäi hieromaan leukaansa. Ei tosiaan helpoin mahdollinen tilanne. Kukaan tuskin mieli tarttua aseisiinkaan noin vain. "Kiertäminen veisi aikaa. Emme ainakaan ehtisi mihinkään, ja jäisimme yöksi ilman kunnollista suojaa", hän jatkoi erittelyään. Paha kyllä vastauksia ei tainnut olla tarjolla yhtä helposti kuin hyviä huomiota...
<spyrreh>: Petomainen nainen näytti miettivän itsekin tilannetta tummia, turkin peittämiä kulmiaan rypistellen. Häntä eittämättä turhautti kuinka se yksinkertaisin reitti oli vain tukittu näin, mutkistaen kaikkea. Mutta edes hän ei tuntunut olevan suoranaisen halukas ainakan hyökkäämään riehumaankaan aivan ensitöikseen. "Hmh. En rehellisesti jaksa uskoa että tuo porukka vain päästää meidät läpi nätisti kysymällä" hän jupisi, hännän vispatessa terävästi. "Eh. Olemme kaiketi yöpyneet ennenkin avoimemmalla. Mutta mielummin tietysti olisi tekemättä niin. Saattaahan se olla että ne eivät jää tuonne aamulla, mutta..." hän jatkoi, vaieten sitten harkitsevasti. "...kaiketi voisin yrittää hiipiä sinne. Jos lasken hevoset irti ilman että ne ehtivät tajuta mitä tapahtui, niin... Siinä pitäisi olla niille puuhaa toviksi. Tosin pitäisi silti olla nopea ratsastamaan läpi." Cathryn pyyhkäisi leukaansa ja katsahti miestä kysyvästi. Tässä oli epäilemättä riskinsä, varsinkin kun he eivät edes tarkalleen tienneet kenen kanssa olivat tekemisissä... mutta kaiketi kissa ei suoranaisesti näyttävän olevan kiinnostunut riskeeraamaan liikaa ottaakseen selvää.
<Sunbaron>: Reindal mietti hetken, ennen kuin nyökkäsi. "Harhautus kukaties kelpaisi. Tyttö voi ratsastaa kanssani. Mikäli uskot, että selviät itse pois tuolta", hän totesi. Totta puhuen hän ei epäillyt itsekään asiaa. Muutama leiriytynyt sotilas ei vetäisi tälle vertoja millään, kun sekasortoa tulisi. Mies ei jäänyt miettimään sen pidemmäksi aikaa, vaan vilkaisi vielä kerran kohti tarkastuspisteen rauniota, ennen kuin kiskoi itsensä uudelleen ratsaille. Hän katsahti merkitsevästi Cathryniin. "Me lähdemme liikkeelle kun häly alkaa. Odotamme sinua pidemmällä", hän tokaisi lyhyesti, ennen kuin käänsi huomionsa Cloraan. Nuori nainen pälyili kaksikkoa epäluuloisesti ja hätkähti, kun mies ojensi kättään. Loppujen lopuksi Reindal tyytyi heittämään Cathrynille enää vain nopean, paljonpuhuvan nyökkäyksen. Turha tätä oli sen enempää ihmetellä. Nainen hoitaisi kyllä oman osuutensa, siitä hän oli varma.
<spyrreh>: "Aivan tarpeeksi hyvin, varsinkin jos ne joutuvat juoksemaan pimeässä hevostensa perässä" Cathryn tokaisi ykskantaan, näennäisesti tuskin epäröimättä. Suunnitelma oli suoraviivainen, eikä lopulta tainnut tarvita sen enempää pohdiskeluja. Hän nyökkäsi ja kääntyi, heittäen vielä puolittaisen katseen taakseen kun Reindal auttoi tytön ratsaille. "Psh. Meidän pitäisi vaihtaa hevosesi valkoiseen" hän tuhahti, ennen kuin kääntyi, veti hupun päähänsä ja luikki takaisin varjoihin. Tällä kertaa hän ainakin tiesi missä muukalaisjoukko oli joten lähestyminen olisi ainakin helpompaa... ohi livahtaminen huomaamatta taisi ollakin sitten eri asia... mutta sitä ei jääty pohtimaan nyt liikaa.
<Sunbaron>: Loppujen lopuksi sotilaat eivät selvästikään odottaneet suurempia vaikeuksia. Todennäköisesti nämä aikoivat kyllä laittaa vartijan yöksi, useampiakin, mutta ainakin vielä illalla nämä tuntuivat luottavan selvästikin enemmän lukumääräänsä ja käden ulottuvilla odottaviin tuliaseisiin. Jos jokin kuolevan, mädän maan kammotus aikoisi hyökätä, jos sellaisia nyt lähettyvillä edes oli, miehet uskoivat selvästikin pystyvänsä kyllä torjumaan sen. Nämä olivat varuillaan jonkin hyökkäyksen, eivät huomaamattoman häirikön varalta. Sotilaat kyhjöttivät nopeasti tekaistujen tulien ympärillä, hoitivat aseitaan tai vaihtoivat hiljaisai sanoja. Ratsut oli kuitenkin köytetty kiinni varsin lähelle. Hämäräkään ei ollut vielä erityisen syvä. Loppujen lopuksi joukkoa oli helppo tarkkailla salaa, mutta ratsuihin käsiksi pääseminen tuskin olisi yhtä yksinkertaista - tai niin olisi voinut ainakin olettaa, mikäli pelkäsi lähinnä jotakin nälkäistä saalistajaa tai kömpelöä hevosvarasta...
<spyrreh>: Cathryn livahti jälleen kohti leiriä, varjoissa luikkien. Kissamaiset askelet liikkuivat hiljaa ja joustavasti, mutta päästyään lähemmäs oli hänenkin pysähdyttävä hetkeksi tarkastelemaan tilannetta. Pimeys ei ollut vielä laskeutunut kunnolla ja joukon käden ulottuvilla helposti erottuvat tuliaseet saivat petomaisen naisenkin epäröimään hieman nyt kun hän oli poissa silmistä. Asetelma oli eittämättä sellainen ettei sen kanssa kannattanut hätiköidä, tai kaikki voisi loppua varsin rumasti... Katti odotti vaiti ja kärsivällisesti tilaisuutta, tarkkaillen liikkeitä ja toimia. Kun hetki soi, hivuttautui hän lähemmäs leirin reunoja myöten, kunnes löysi näkösuojaa rakenteiden ja varjojen lomasta. Ja jälleen hän odotti, kuin vaaniva peto. Kun katseet kääntyisivät toiseen suuntaan, olisi aika toimia nopeasti. Käsi lepäsi jo valmiina tikarin kahvalla, vihreät silmät näkymää kiinteästi arvioiden.
<Sunbaron>: Loppujen lopuksi paikkaa ei ollut vaikea löytää, jos vain tiesi miten ja milloin toimia. Miehet eivät odottaneet mitään, kunhan kyhjöttivät jännityneinä. Kun petomainen nainen lopulta toimi, se tuli yllätyksenä ja tyrmistyksenä. Kun hevoset pääsivät irti ja pillastuivat jostakin, kesti monta hetkeä ennen kuin nämä edes tajusivat koko tilanteen. Sotilaat hapuilivat aseitaan,joku erityisen säikky ampui laukauksen saman tien pimeyteen. Sekaannus syntyi nopeasti, kun osa sotilaista säntäsi hevosten perään, osa yritti etsiä vihollista pimeästä, ja osa huusi turhia käskyjä muille. Muutama laukaus vain pahensi asioita, kun jokainen varjo muuttui äkkiä väijytykseksi. Se riitti hyvin Reindalillekin. Hän karautti liikkeelle. Totta puhuen häntä huolestutti eniten se, miten parhaansa mukaan puristava tyttö takana pysyisi selässä...
<spyrreh>: Hetket matoivat toisiaan seuraten, mutta lopulta kärsivällinen odotus toi tuloksia. Viimein kohti katsellut sotilas kääntyi väärään suuntaan, ja piilossa väijynyt nainen jännittyi. Hän toimi lähes vaistomaisesti livahtaen äänettä matalana liikkeelle, suomatta niin sotilaille kuin ratsuillekaan aikaa tajuta tilannetta. Nainen harppasi kiinni sidottujen hevosten tuntumaan, sivalsi ohjakset tikarillaan ja soi vielä reunimmaiselle hevoselle pienen näpäytyksen kylkeen ennen rivakkaa vetäytymistä. Yhden pelästyneen eläimen kavio pyyhkäisi ikävän läheltä, mutta hän ei jäänyt miettimään sitä. Vain hetkessä leiriin puhkesi kaaos. Cathryn ei voinut olla aivan varma oliko kukaan hoksannut häntä, mutta aikaa jäädä odottamaan ei ainakaan ollut. Se ainakin oli varmaa, että jokainen sotilas oli loikannut jaloilleen ja tarttunut aseisiinsa. Käskyjä huudettiin ja väki ryntäsi liikkeelle. Cathryn heitti vielä yhden nopean katseen kohti porttia, livahtaen sitten itsekin liikkeelle, kohti leirin pimeitä reunamia ja takaisin varjoihin hakeutuen. Reindal hevosineen oli tähän hätään kaiketi se nopein toimija.... Nyt vain hänenkin oli hankkiuduttava pois näkyvistä ja nopeasti.
<Sunbaron>: Ensijärkytyksen jälkeen sotilaat tuntuivat uskovan pikkuhiljaa, ettei tilanteessa ollut mitään sen suurempaa uhkaa. Hevoset olivat päässeet vain vapaaksi. Laukaukset loppuivat pian ja aseiden ärähdykset vaihtuivat miesten kiroiluun. Sitten joku kuitenkin pyyhkäisi vartioaseman läpi. Yksi mies ähkäisi hämmentyneesti, kuin yrittäen tajuta miten karannut hevonen oli äkkiä aivan muualla, mutta muut sentään erottivat ratsastajat sen selässä. Sitä seurasi nopeasti muutama laukaus. Loppujen lopuksi oli mahdotonta sanoa, saivatko aseet mitään aikaan. Ratsumies ei pysähtynyt tai jäänyt valittamaan haavojaan, eivätkä sotilaatkaan osanneet tai halunneet tehdä sen enempää. Nämä jäivät tuijottamaan, osa piti meteliä. Kaikki oli ohi silmänräpäyksessä, ainakin vartioiden osalta. Ainakin tähän hätään.
<spyrreh>: Edes Cathryn ei jäänyt kokeilemaan onneaan tuliasein aseistautuneen väen suhteen kaaoksenkaan keskellä. Kun mellakka puhkesi nainen syöksähti parhaansa mukaan varjojen ja muun turvin kohti avointa iltaa leirin toisella puolella. Takaansa hän saattoi erottaa kaiken joukosta tarkoituksenmukaisempaa kavioiden kumua. Hän heitti katseen taakseen juuri kun Reindal ratsuineen sukelsi kaiken poikki, jättäen jälkeensä entistä enemmän hämminkiä. Joku oli kaiketi kuitenkin ehtinyt hoksata edes jotain, tai ainakin hän saattoi kuulla laukauksia. Ratsukko ei kuitenkaan edes hidastanut, ja muutaman vilkaisun jälkeen kissa kirskautti hampaitaan. Hän seurasi rivakasti, jäämättä arvioimaan leirin tilannetta sen enempää vaikka äänistä päätellen pahin hämminki oli hiipunut. He olivat kuitenkin jo tainneet saavuttaa tavoitteensa.
<Sunbaron>: Loppujen lopuksi sotilaiden vihaislla äänillä ei ollut paljoakaan painoa kenenkään kannalta. Miehet eivät selvästikään olleet halukkaita jahtaamaan pakenijoita yöhön, joten tähän hätään näiden vaara ylsi ainoastaan yhtä pitkälle, kuin luoditkin. Ja jos joku näistä epäilikin hevosten vapauttajan vaanivan yhä jossakin, ei kukaan näistä ollut halukas etsimään. Loppujen lopuksi tilanne tuntui olevan nopeasti ohitse. Tai niin ainakin sotilaiden suhteen. Mutta kuten kuka tahansa rajamaan vaaroja uhmannut tiesi, kuolema ei koskaan ollut kaukana. Tällä kertaa se uhkasi tulla Cathrynille hyvin nopeasti uudestaan. Kun tämä kiersi sivusta ratsastajien perään, jo kauempana vartiopaikasta, hyökkäsi pimeästä äkkiä jotakin. Se oli suuri ja kumara, mutta liikkui kuitenkin aivan liian inhimillisesti ollakseen pelkkä peto. Kukaties se oli samanlainen epäsikiö kuin viimeöiset, tai ainakin samankaltainen. Sillä tuskin oli väliä. Se oli suuri ja vahva ja hyökkäsi hämärästä päälle armottomalla raivolla...
<spyrreh>: Petomainen nainen ei voinut täysin estää pientä varsin itsetyytyväistä virnettä kapuamasta kasvoilleen kun hän jätti jälkeensä riehuvat hevoset sekä joukon kiroilevia sotilaita. Nämä eivät selvästikään olleet halukkaita ryntäämään pimenevään iltaan... jos kukaan oli edes nähnyt häntä. Joka tapauksessa adrenaliinin kohistessa suonissa tuntui varsin hyvältä kun kerrankin asiat menivät suunnitelmien mukaan. Reindal oli ratsastanut jo kauemmas edelle mutta rehellisesti hän ei huolehtinut tästä sen enempää, suunnatessaan askelensa tämän perään. He eivät kuitenkaan olleet kaikki pimeän turvin piileskelevät. Vaikka olikin selvää että hetkeksikin herpaantuminen keskellä erämaata oli typerää, oli tämä silti aivan liian helppoa kokeneemmallekin. Cathryn oli tuskin kuronut etäisyyttä toveriinsa ja kääntänyt huomionsa taakse jääneistä sotilaista eteensä, kun jotakin äkkiä syöksähti sivustasta. Hahmo oli suuri ja raivokas, ja tämän enempää nainen tuskin ehti heti tajutakaan. Tämä kirvoitti katista yllättyneen äännähdyksen, kun hän kuitenkin samaan aikaan tarrasi aseeseensa ja kompuroi refleksinomaisesti kauemmas. Jokin muukin oli selvästi nähnyt tilaisuutensa kaaoksen jälkimainingeissa... Sen enempää miettimättä hän veti sapelinsa ja iski kohti hyökkääjää, yrittäen hätäisesti koota puolustuksensa ja asemansa.
<Sunbaron>: Hyökkäävä olento oli kookas, raaka ja taantunut. Sitä tuskin ajoi mikään muu kuin nälkä tai rappion tuskien hulluus. Silti sekin ymmärsi aivan tarpeeksi hyvin aseita. Tarpeeksi hyvin, ainakin, varoakseen niitä. Mutantti kavahti taaksepäin kun teräs heilahti. Se ei ollut kuitenkaan tarpeeksi nopea. Olento ärähti kun terä raastoi sen lihaa. Se horjahti taaksepäin - mutta ei pitkäksi aikaa. Tuska oli sille tuttua, sen ainainen kumppani. Se karjaisi ja iski päin pitkäkyntisin kourin. Vahvojen leukojen välistä karkasi odottava ärinä.
<spyrreh>: Ja vain hetkessä, oli kaaos vaihtunut yllättäen toiseen. Hänen sapelinsa puri vääristyneeseen ruhoon, mutta tämä ei pysäyttänyt kammotusta. Cathryn sihahti kirouksen ja veti hätäisesti matalaksi kun peto iski karjuen kynsillään. Kourat viuhahtivat joka tapauksessa aivan liian läheltä. Cathryn horjahti, harpaten sivumpaan ja sivaltaen kuitenkin uudestaan, hurjasti päin otusta tavoitellen huitovien kynsien lomasta tämän haavoittuvampia kohtia. Mikä tämä ikinä olikaan, oli se kevyesti vahvempi ja vaarallisempi kuin heidän aiemmin kohtaamansa olennot...
<Sunbaron>: Olento oli hurja ja raivokas. Se oli pitänyt sen hengissä hävityksen ja tuhon keskellä. Se oli tappanut elääkseen ja taistellut joka hetkestä. Mutta tällä kertaa saalis ei ollut helppo. Tällä kertaa se sai huomata, että pelkkä raivo ja voima eivät tuoneetkaan voittoa. Se ulahti kun sapeli puri syvälle kylkeen ja avasi sen sisukset. Mutta vaikka haava olikin tappava, peto oli tehty kestämään niitä - tai sen kantaisät oli tehty niin. Äristen, kita verta tursuten se tarrasi kiinni lihaansa purevaan terään ja kiskoi sen ja sitä pitelevän kouran lähemmäs - syvemmälle, mutta myös lähemmäs. Se ärisi, ennen kuin iski valtavat leukansa kohti naisen kasvoja. Ehkä se ei vain tajunnut kuolevansa, tai sitten sitä ajoi kosto, mutta joka tapauksessa se aikoi selvästi viedä parempionnisen kaltaisensa mukanaan...
<spyrreh>: Hirvitys ei ollut tarpeeksi nopea tai älykäs välttämään säälimätöntä sivallusta. Sen ulvahdus viilsi korvia, mutta toi silti mukanaan häivähdyksen synkkää tyydytystä. Osuma oli hyvä ja avasi ammottavan viillon petoon... mutta se ei ollut tarpeeksi. Hänen olisi pitänyt tietää se, mutta siltikin kun kuolettavasti isketty peto tarrasi kiinni tuli se silti yllätyksenä. Cathryn ehti tuskin tekemään paljoakaan kun hirviö tarrasi hänen aseeseensa ja kiskaisi. Hän sähähti ja horjahti, ja sitten hurjat leuat jo louskuttivat kohti hänen kasvojaan. Tuskin miettimättäkään nainen irrotti otteensa ja kiskaisi toisen kätensä kammotuksen tielle kompuroidessaan taaksepäin, mutta lyhyt etäisyys tuskin soi paljoakaan armoa. Hän ähkäisi kun hampaat tarrasivat käsivarteen, hapuillen kuumeisesti pistoolia vyöltään toisella kädellään.
<Sunbaron>: Pedon leuoissa oli varmasti tarpeeksi voimaa murskata luita, eikä se nirsoillut saadessaan iskeä törröttävät torahampaansa käteen kasvojen sijaan. Se puri leuat pullistellen. Mutta vaikka hampaat raastoivat lihaa, se ei ehtinyt purra läpi. Tarvittiin vain yksi käsi ja yksi sormi. Mutantin ruumiin läpi kävi nytkähdys, kun luoti puri sen rapistuneisiin aivoihin. Kuolema tuli kuitenkin heti. Se ei päästänyt ääntäkään kun rojahti maahan. Sen ruho kiskoi naisen perässään ja sen paino ja hampaat repivät lihaa. Kauempaa, vartiopisteen suunnalta, kajahti useampikin hätäinen huuto. Laukaus kaikui pitkälle hämärtyvässä illassa, eivätkä sotilaat voineet varmastikaan olla kuulematta sitä...
<spyrreh>: Ratkaisu tuli yhtä nopeasti ja karusti kuin kaikki oli alkanutkin. Cathryn survaisi pistoolinsa piipun hätäisesti kättään retuuttavan pedon leuan alle ja veti liipaisinta. Terävä laukaus repi korvia tuskankin läpi, ja tällä kertaa vaikutus oli välitön. Otus lysähti raskaasti maahan enää liikkumatta, mutta ikävä kyllä se ei myöskään irrottanut otettaan. Mustaturkkinen nainen ähkäisi kivuliaasti kun käsivarteen iskeytyneet leuat kiskaisivat hänet mukanaan. Hän rysähti pedon keralla maahan ollen jo vähällä vetää liipasinta uudestaan, kunnes kuitenkin tajusi viime hetkellä ettei hirviö enää liikkunut. Nainen veti raskaasti henkeä ja kirosi yhteenpurtujen hampaidensa lomasta. Hän kohottautui kivuliaasti heittämään kuumeisen katseen ympärille, ennen kuin tarrasi pedon kuolleenakin raateleviin leukoihin vääntääkseen nämä irti. Aivan vain tämäkin välikohtaus kertoi kuinka vähän kannatti jäädä yksin pimeän keskelle... Puhumattakaan niistä huudoista joita hän kuuli vieläkin leirin suunnalta. Nämä olivat varmasti kuulleet äskeisen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 27, 2018 22:23:37 GMT 3
<Sunbaron>: Sotilaiden leirin suunnalta kantautui lisää huutoja. Kukaties ne olivat käskyjä, kukaties pelkkää meteliä. Joka tapauksessa petomaisen naisen nopea luoti oli selvästi saanut lisää eloa näihin. Kukaan tuskin oli vielä ehtinyt rynnistää laukausta kohti tarkastaakseen tilanteen, mutta sekin saattoi olla vain ajan kysymys...
<spyrreh>: Yö oli hiljennyt hetken jälkeen nopeasti uudestaan, mutta tilanne ei välttämättä jäisi tälle tolalle jos jäisi viivyttelemään. Cathrynilla ei ollut nyt varaa sellaiseen. Irvistellen hän käytti veistään vääntääkseen kuolleen pedon leuat vaivalloisesti auki, ja kiskaisi sitten toisella, vähemmän pureskellulla kädellään sapelinsa otuksen kyljestä. Sen enempää hän ei jäänyt miettimään. Petomainen nainen heitti siristelevän katseen ympärilleen varuillaan ennen kuin luikki syvemmälle pimeyteen, jättäen merkit äskeisestä taakseen. Oli toivottava että jos yössä väijyi jotain muutakin, se olisi kiinnostuneempi suuresta raadosta joka oli jo valmiiksi surmattu, kuin hänestä. Mutta sitä tuskin ehti jäädä pohtimaan.
<Sunbaron>: Kukaties nainen oli oikeassa. Yö ei ollut niin kuollut kuin ensinäkemältä olisi voinut luulla, ja siinä selviävät kurjat olivat valppaita minkä tahansa tilaisuuden suhteen. Mutta olipa haavoittunut tai ei, oli tämä myös osoittanut olevansa vaarallinen selviytyjä - toisin kuin luotiin kuollut mutantti. Kukaties, jos sotilaat uskaltaisivat tarkastaa tilanteen, nämä löytäisivät laukauksen suunnalta vain uusia vaikeuksia... Kaikeksi onneksi Cathrynin ei tarvinnut uhmata yötä yksinään kovinkaan kauaa. Reindal ei ollut ratsastanut lopulta kovinkaan pitkälle, ja uusi laukaus pimeässä oli varoittanut muitakin, kuin vain sotilaita. Mies odotti ratsunsa selässä, Clora yhä takanaan, tienmutkan takana. Hän oli vetäissyt kiväärin satulasta ja tähysi nyt pimeyteen. Kalpeat, luisevat kasvot olivat muuttuneet entistä kolkommiksi nousevan kuun valossa. Hän odotti, valppaana ja varuillaan, tähyten pimeään. Vähemmän terävä tuskin olisi huomannut naista, ennen kuin tämä olisi ollut jo aivan vieressä. Mutta hän oli terävä, omaksi onnekseen, eikä nainen ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Vähemmän terävä olisi todennäköisesti myös ampunut yöllisen äänen suuntaan enempiä miettimättä, mutta hän oli, kaikeksi onneksi, terävä. Mies kohotti nopeasti kivääriä tajutessaan tulijan läsnäolon, mutta yhtä nopeasti hän laski sen. "Cathryn. Oletko kunnossa?" hän kysyi nopeasti ja lyhyesti.
<spyrreh>: Olivat nämä kuulleet äskeisen metelin tai eivät, petomainen nainen ei enää uhrannut ajatuksiaan taakse jääneen leirin suuntaan. Sotilaat olivat liian kaukana ja pimeässä, ja hän aikoi olla jo kaukana kun nämä ehtisivät paikalle.... jos nämä edes rohkenisivat. Sen sijaan todellinen vaara oli osoittanut olevansa läsnä huomattavasti lähempänä, ja hän tiesi sen opportunistiseksi. Kasvillisuuden lomassa luikki joitain vääristyneitä varjoja, mutta ainakin toistaiseksi ne empivät. Antamatta niille aikaa harkita tilannettaan petomainen nainen sähähti näille ja heilautti uhkaavasti sapeliaan, lähtemättä kuitenkaan minkään perään joka ei eksynyt hänen tielleen. Cathrynilla oli eittämättä nyt muita huolia, mutta onneksi helppo saalis houkutteli enemmän kuin vielä hyvin hengissä oleva vastaava. Oli miten oli, hän ei jäänyt katsomaan. Nainen piti terävästi silmällä varjoja ympärillään kiirehtiessään kohti tietä. Hänen ei tarvinnutkaan hakea toveriaan kovin kaukaa, ja jo etäämpää hän erotti paikallaan odottavan ratsun ratsastajineen. Hän suuntasi tätä kohti, päästäen pienen vihellyksen merkiksi saapumisestaan, ja harppoi sitten tielle. Mielessään hän päästi pienen henkäisyn, ennen kuin puuskahti kevyesti lyhyelle kysymykselle. "Tarpeeksi. Mennään, siitä lähti meteliä hieman enemmän kuin oli tarkoitus" hän tokaisi. Nainen heitti merkitsevän katseen taakseen ja kiirehti sitten eteenpäin. Yö ei ollut vielä ohi, eikä heillä ollut edes suojapaikkaa.
<Sunbaron>: Reindal soi naisen suuntaan nopean, epämääräisen katseen. Tämä piti taas kovan pintansa, kuten odottaa saattoikin. Hänellä ei tosin ollut intoa tällaiseen juuri nyt. "Enpä usko", mies tokaisi, ennen kuin astui alas satulasta. "Nouse ratsaille. Minäkin näen, että olet haavoittunut. EIkä meillä ole tähän hätään aikaa hidastella. Ne sotilaat tietävät, että täällä on jotakin väkeä, emmekä voi olla täällä enää aamulla. Cloran mukaan se linnake on jossakin lähellä. Parempi säästää voimiasi siihen", hän tokaisi painokkaasti. Pakkokin, sillä hän tiesi jo ennakkoon, ettei tämä lotkauttaisi korvaansakaan kevyemmälle kehoitukselle. Mutta heillä ei tosiaan ollut aikaa, eikä hänellä sen suurempaa intoa jäädä katsomaan jälleen kerran toisen sinnittelyä. Tämän olisi parempi levätä miten kykeni matkan aikana.
<spyrreh>: Olisi kaiketi pitänyt arvata ettei tästä näin helpolla päässyt. Cathryn puuskahti pimeästäkin kun Reindal laskeutui painokkaasti ratsunsa selästä, ja heitti mieheen kiiluvan katseen olkansa ylitse. "Älä ole hölmö, jaloissani ei ole mitään vikaa! Ei pieni naarmu ole ennenkään minua hidastanut" hän tokaisi happamesti vastaan. Kuitenkaan nainenkaan ei voinut olla silmäämättä varautuneesti kohti leiriä, kunnes hän lopulta päästi turhautuneen sihahduksen. "Meillä ei ole nyt aikaa tähän... Hyvä, miten vain, jos sillä saa sinun jääräpäiset kinttusi liikkeelle. Mutta jos tuo otus yrittää purra minua, niin puren takaisin" mustaturkki puuskahti, heilauttaen kättään tuskastuneena. Tosin vain toista niistä. Rivakasti hän työnsi sapelinsa vyölleen ennen kuin astui kyräillen ja itsekseen jupisten hevosen tuntumaan. Kaiketi hänelläkään ei ollut nyt intoa inttää, vaikka turhautuneisuus paistoikin pitkälle. Ei sillä, Cathryniä tuskin saattoi hyvällä tahdollakaan sanoa kovinkaan kokeneeksi ratsastajaksi.
<Sunbaron>: Reindal hymähti, mutta ei vastannut suuremmin. Heillä ei ollut aikaa nokkelaan sanailuun. Yö pimeni nopeasti ja kuten nainen oli jo osoittanut, pimeys kätki monia vaaroja. Hän vain odotti, etät tämä nousi ratsaille, ennen kuin jatkoi matkaansa jalan hevosen vierellä. Clora ei selvästikään ollut aivan varma, miten tämän olisi pitänyt nyt toimia, mutta loppujen lopuksi tämän ei kaiketi tarvinnut tehdä muuta, kuin jatkaa istumista. Kolmikon matka jatkui kaikessa hiljaisuudessa monta tovia. Kelmeä kuutamo valaisi maata, joka sinnitteli yhä kuolevan maailman kauhujen keskellä. Välillä jostakin kaukaa kantautui ääniä, valittavia ulvahduksia tai kaunaisia huutoja, mutta ne oli parasta jättää huomiotta. Oli pysyttävä valppaana, ja oli pysyttävä liikkeessä. Matkaa kesti hyvän tovin. Eittämättä tytön väite, että he olisivat illalla perillä, oli ollut yltiöpäisen optimistinen. Mutta lopulta, kun jo joku kukaties harkitsi leiriytymistä, polun mutka paljasti takaansa sen mitä he olivat etsineetkin. Korkealla kallioilla, kuin vaanien kulkijoita allaan, häämötti tosiaankin linnake. Se oli kuten kaikki Valtakunnan luoma, muodoton ja jollakin määrittelemättömällä tavalla kammottava ja väärä. Turpea, linjoiltaan epäluonnollinen ja hädin tuskin inhimillisen käden muovaama. Kuunvalo teki siitä epätodellisen ja pahaenteisen silhuetin. Katsoessaan linnaketta Reindal huomasi jälleen kerran tyrmistyvänsä sitä tosiseikkaa, että jokin näin rujo, jokin tällainen riiston ja alistuksen välineeksi rakennettu, saattoi tarjota suojaa niille joita vastaan se oli luotu. Mutta niin se silti teki nytkin; muurien takaa kajasti valoa, jonka pystyi näkemään alas asti. "Tuolla. Sinne pääsee vain pientä kalliopolkua pitkin", Clora totesi varovasti. Sitä, toisin kuin linnaketta, Reindal ei erottanut pimeässä. Arvata silti saattoi, että kyseessä oli hankala ja petollinen reitti. Jälleen yksi haaste lisää tähän yöhön..
<spyrreh>: Cathryn pysyi mielenosoituksellisen vaiti pitkän tovin... tai ainakin suunnilleen, jos tämän hiljaista jupinaa ei otettu lukuun. Kaiketi tässä tilanteessa olikin parasta olla hiljaa ja kuin ei olisi ollutkaan, eikä hapan Cathryn suonut paljoakaan huomiota satulassa jo istuneen nuoremman naisen suuntaan. Sen sijaan hän jäi nytkin pitämään silmällä ympäristöä, sormeillen pistooliaan kaiken varalta. Siltikään mikään ei tähän hätään tuntunut enää haluavan kokeilla onneaan. Matka jatkui... ja jatkui. Petomainen nainen vilkaisi useammankin kerran taivaalle vastahankaisin elkein, eittämättä jo harkiten vahvasti sitä mahdollisuutta että he saattoivat olla kauempana määränpäästä kuin oli annettu ymmärtää. Kuitenkin, ennen kuin hän ehti varsinaisesti huomauttaa, paljastui edessä kohoavien kallioiden päällä massiivinen, luonnoton muoto... sekä valoja. Petomainen nainen päästi pienen mitäänsanomattoman äännähdyksen. "No. Siinähän se on" hän totesi, vaivihkaisen ristiriitaisesti. Cloran puhuessa nainen loi viimein puolittaisen vilkaisun tytön suuntaan, kunnes puuskahti ja pudottautui hieman kömpelösti ratsailta. "Mmh. Voisimme jäädä tännekin aamuun saakka... Mutta toisaalta minulla alkaa olla nälkä. Pianpa näemme mitä mieltä he ovat myöhäisistä vieraista." Cathryn vetäisi ohimennen toisen käsivartensa viittansa alle, ennen kuin suuntasi kohti kallioita polkua etsiskelläkseen. "Luuletko, että saat sen otuksen tuonne ylös pimeässä?" hän tiedusteli kuitenkin vielä olkansa ylitse, kaiketi hieman jälkiajatuksena. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
<Sunbaron>: Reindal astui Cathrynin jälkeen ja tarttui ratsunsa ohjaksiin. Hän ei kuitenkaan lähtenyt enää nousemaan ratsaille, vaan jäi seisomaan tukevasti maan kamaralle. Olisi todennäköisesti ollut puhtaan itsemurhaista yrittää ratsastaa ylös vuoripolkua edes päivällä - saati sitten nyt. Siltikin hän tuhahti naisen mukamas viattomalle kysymykselle. "... parempi että sinäkin jatkat jalan", mies tokaisi joka tapauksessa vielä ratsun selässä istuvalle Cloralle. Tämä tekikin työtä käskettyä. Hetken kuluttua koko joukko seisoikin jo kallionjyrkänteen ja synkeän linnakkeen juurella. "Alhaalla ei ole vartijoita. Mutta ylhäällä on", nuori nainen totesi varovasti, ennen kuin taas vaikeni. Kaiken kaikkiaankin tämä oli ollut varsin hiljainen sen jälkeen, kun kaksikko oli kaikesta huolimattakin päätynyt suuntaamaan tännepäin. Kukaties tämä ei tohtinut vaarantaa onnenkantamoistaan. Pienellä etsimisellä pystyi toteamaan, että jyrkänteen juurelta tosiaankin lähti kohoamaan kapea polku. Sitä ei hyvällä tahdollakaan olisi voinut sanoa erityisen leveäksi tai turvallisen oloiseksi. Tässä pimeässä yksikin hätiköity liike saattaisi tosiaankin koitua kohtalokkaaksi. Vaikka loppujen lopuksi, nopea pudotus jyrkänteiltä kivikkoon ei varmastikaan ollut julmin loppu, joka tässä kirotussa maassa saattaisi koitua kohdalle...
<spyrreh>: Cathryn mittaili pimeää kalliota kiiluvin katsein, päästäen jälleen pienen määrittelemättömän äännähdyksen... joko vastaukseksi Cloran toteamukseen, tai sitten muuten vain, ainakaan nainen ei selvästikään aikonut tarkentaa. Polku löytyi kyllä, mutta tämä näytti kyseenalaiselta petomaisen naisenkin silmiin. Siltikin, hän tyytyi lopulta myhähtämään ja pyöräyttämään niskojaan. "No. Ei pitäisi olla liian vaikeaa. Katsokaa mihin astutte ja seuratkaa minua" katti tokaisi, ja astui sitten eteenpäin. Vihreät, kiiluvat silmät näkivät pimeässä paremmin kuin monen muun... vaikkakin tämä ei kaiketi lopulta estäisi jalkaa lipsahtamasta kohtalokkaasti.
<Sunbaron>: Vaikka itse kukin oli väsynyt, ja vaikka kukaan tuskin värjötteli mielellään pimeässä, ei kenelläkään kolmikosta varmasti ollut pakottavaa hinkua kiirehtiä henkensä kaupalla. Linnake oli jo lähellä, mutta viimeinen taival oli kuljettava kärsivällisesti. Hevosen ohjaaminen pimeässä ei tehnyt etenemisestä ainakaan yhtään helpompaa Reindalille. Eläin oli levoton ja epäröi, ja hänen oli tönittävä sitä oikeaan suuntaan välillä hartiavoimin - joita hänellä ei ollut liiaksi muutenkaan. Mutta se totteli, jos vain osasi käsitellä. Kaikeksi onneksi hän osasi. Ja vaikka mies kiskoisi henkeä raskaasti hampaidensa välistä kun mutkittelevan polun pää häämötti, ei kukaan ainakaan ollut pudonnut - satunnaisia kiviä lukuunottamatta. Viimeisen mutkan takana odotti lopulta linnakekin. Clora oli kuitenkin varoittanut vartijoista, eikä varoitus ollut turha. Kuunvalossa häämötti polun yläpäässä kaksi miestä, jotka värjöttelivät vahdissa. Kaikesta päätellen nämä eivät kuitenkaan olleet vielä huomanneet heitä; kukaan ei ollut ampunut tai edes huutanut mitään. Sekin saattaisi tosin muuttua...
<spyrreh>: Jopa Cathrynkin piti vaivihkaa silmällä etenemistä takanaan... mutta kärsivällisesti, vaikkakin hitaasti, polun huippu alkoi häämöttää. Petomainen nainen seisahtui ja kohotti hieman kättään merkiksi Reindalille saatuaan portin näkyviinsä. Hän silmäili näkyä hetken arvioivasti. "Hm. No. Ainakin meillä on tyttö. Kukaties ne laskevat meidät sisään" hän arveli, kuulostamatta varsinaisesti luottavaiselta... mutta vaihtoehtoja ei lopulta ollut kovinkaan montaa. He tuskin voivat vain murtautua linnakkeeseen ensitöikseen, tai visiitti jäisi hyvin lyhyeksi. Nainen kurottautui vähäelkeisesti vetämään hupun päähänsä, vilkaisten sitten taas miestä aavistuksen kiusaantuneesti. "Kukaties... parempi jos sinä puhut niille ensin?"
|
|
|
Post by spyrre on Jun 28, 2018 22:57:10 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal olisi kukaties voinut sanoa jotakin hyvinkin kiusoittelevaa naisen ehdotukseen, mutta loppujen lopuksi kukaan heistä tuskin halusi istua kylmässä yössä yhtään sen pidempään kuin täytyi. Hän päästi vain myötäävän äänen, ennen kuin ojensi pimeässä ratsunsa suitset naiselle. "Pidähän tätä. Clora, tule", hän tokaisi. Tyttö hätkähti, mutta teki kuitenkin työtä käskettyä. Loppujen lopuksi taisi olla viisainta, että väelle tuttu tyttö otettaisiin esiin heti ensimmäiseksi. Tämä ei tosin vaikuttanut erityisen innostuneelta, pikemminkin päin vastoin; nuori pälyili haluttomasti linnaketta kohti ja liikahteli hermostuneesti. Se sai hänet kurtistamaan kulmiaan, mutta aikaa asian selvittelemiseen tässä ja nyt ei ollut. Vatijat tajuaisivat kohta itsekin, että jotakin väkeä oli ilmaantunut polunmutkaan. Lopulta hän vain laski käden tämän harteille ja asteli esiin. Kuten odottaa saattoi, vartijat valpastuivat saman tien. Seurasi nopeita liikkeitä, kohotettuja aseita ja tivaamista, kuka pimeässä oikein kulki. Ja Reindal teki parhaansa rauhoittaakseen tilannetta ennen kuin saisi luodista. "Rauhassa vain! Me olemme vain matkalaisia, joilla on mukanaan joku teidän laumastanne eksynyt!" hän tokaisi kuuluvasti, ja kiskaisi Cloran hieman paremmin näkyviin. Se sai vartijat ainakin tihrustamaan hieman uteliaammin, ennen kuin toinen näistä tuhahti. Linnakkeen valot eivät yltäneet porttien taakse kunnolla, mutta hän oli silti aavistavinaan pientä huvittuneisuutta tämän olemuksessa - joskaan ei varsinaista pehmentymistä. "Siinäs näet. Sanoinhan, että routa ajaa porsaan kotiin. Millä sait tuon karkurin matkaasi, saati sitten kertomaan mistä oli karannut, muukalainen?" toinen miehistä hymähti. Reindal kurtisti kulmiaan ja harkitsi hetken, mutta ei kuitenkaan ehtinyt vastata, ennen kuin Clora äkkiä avasi suunsa. "Minä... en minä ole karkuri! Minä toin tänne lisää sotureita! Nämä taistelivat tiensä läpi vihollissotilaista ja tappoivat mutanttejakin vaivatta! Niistä olisi varmasti hyötyä herralle!" nainen melkeinpä parkaisi. EI ollut erityisen vaikea aavistella, että tällä saattoi olla omakin lehmänsä nyt tässä ojassa...
<spyrreh>: Mies olisi kaiketi yhtähyvin voinut sanoa mitä aikoi, päätellen ainakin siitä lyhyestä katseesta jonka Cathryn heitti ojennettujen suitsien ylitse. Kuitenkin nainen tyytyi vain huokaamaan ja ottamaan nämä vastaan, nyökäten sitten kevyesti. Cloran ilmiselvä nihkeys pisti kuitenkin hänenkin silmäänsä, ja nainen rypisti kulmiaan aavistuksen. Siltikin, katti vaikutti nyt enemmän varautuneelta kuin ärtyneeltä. Hän loi lyhyen, varoittavan katseen Reindaliin ja liikautti vaivihkaa kättään lähemmäs aseitaan... aivan vain varmuuden varalta. Oli kuinka oli, hän jäi seuraamaan valppaasti hieman kauempaa kun kaksi muuta lähestyivät muuria. Siinä missä Reindal teki parhaansa kommunikoidakseen vartijoiden kanssa piti Cathryn näiden liikkeitä silmällä. Ainakin nämä tunnistivat Cloran, vaikkakin näiden sekä tytön hermostunut reaktio paistoi kauas. Varsinkin kun tämä päätti vastata esitettyyn kysymykseen aivan itse, suorastaan hätäisesti. Cathryn kirskautti hampaitaan hämärässä luoden pienen pisteliään katseen, ennen kuin petomainen nainen puuskahti ja astahti edemmäs hevosineen. "Tai niin hän meille ainakin tilanteesta kertoi" hän totesi ykskantaan, vaikkakin hieman happamasti. "Teillä on ilmeisesti molempia täällä aivan riittämiin, hm? Ajattelimme tulla katsomaan jos väki täälläpäin tarvitsisi apua niiden kanssa, ja puhua tämän teidän herranne kanssa. Vaikka voimme mennä muuallekin, jos ei kiinnosta. Olen huitonut jo yhtä jos toistakin otusta naamaltani koko illan, ja voin kyllä jatkaa hetken pidempäänkin. Mutta lupasimme tuoda Cloran tässä kotiinsa ja katsoa ympärillemme. Osaamme ja olemme tehneet kyllä yhtä jos toistakin aikaisemminkin, mukaanlukien mistä oli puhetta" nainen jatkoi mittaillen huppunsa varjoista yllään liikehtiviä vartijoita. Päällepäin hän näytti jokseenkin välinpitämättömältä kuin ei olisi huolehtinut paljoakaan vastauksesta, mutta lähempää saattoi kyllä nähdä tämän pitävän terävästi silmällä väkeä ja näiden liikkeitä. Kukaties heidän kimppuunsa ei hyökättäisi, mutta jotakin hämärää tässä eittämättä oli.
<Sunbaron>: Miehet säpsähtivät jokseenkin lisää, kun esiin astui äkkiä lisää muukalaisia. Nämä valpastuivat, mutta eivät ehtineet alkaa tiukata sen suurempia, kun Cathryn alkoi jo itse tilittää tilannetta näille. Reindal heitti nopean, epämääräisen katseen naisen suuntaan pimeässä, mutta tyytyi pysymään vaiti. Vartijat empivät hetken, ennen kuin toinen tuhahti. "Niinhän te sanotte! Voisitte olla ihan mitä hyvänsä, ties vaikka pettureita! Tuo tyttökin livisti heti kun alkoi näyttää pahalta. Todennäköisemmin olette vihollisen sotilaita ja yritätte vain tuon petturin turvin päästä sisään!" toinen miehistä ärähti. Reindal jännittyi, mutta ei vielä liikkunut mihinkään suuntaan. Sanat olivat ärhäköitä, mutta tämä ei ollut ainakaan vielä kohottanut kivääriään tositarkoituksella. Tällaistahan se aina oli, kovistelua ja napinaa. Mutta hoitakoot nainen asian loppuun asti kun kerran oli aloittanutkin...
<spyrreh>: Cathryn ei näyttänyt näennäisesti hetkahtavan kylmää vastaanottoa, sen sijaan nainen tuhahti takaisin huppunsa alta jokseenkin äänekkäästi. "Petturin? Mitä kirottua te olisitte halunneet tytön tekevän? Tarttuvan aseeseen itse? Älä ole typerä. Hän haki apua, minkä luulisi olevan paljon enemmän" hän tokaisi vastaan. "Emme tiedä mitään noista teidän pettureistanne, mutta minusta kuulostaisi siltä että jos tilanne on tuollainen, saatatte olla pinteessä. Aiotteko tosiaan vain piilotella siellä ja työntää sivuun avun joka suorastaan kävelee portillenne?"
<Sunbaron>: Toinen sotilaista näytti olevan aikeissa vastata kärkkäästi, mutta miehen toveri vaiensi tämän nopealla tönäisyllä. Sanat näyttivät uponneen ainakin toiseen näistä - ainakin sen verran, että miehet empivät vain hätistellä heitä poiskaan. Nämä kyräilivät hetken, ennen kuin ensimmäinen vartija puuskahti. "Odottakaa siinä sitten. Minä en aio päästää muukalaisia sisään kysymättä. Jos yritätte mitään, pääsette hengestänne!" mies ärähti, ennen kuin käännähti kannoillaan ja suuntasi linnakkeen portteja kohti. Tämän toveri ei näyttänyt varsinaisen tyytyväiseltä, kun joutui jäämään yksinään pitämään tulokkaita silmällä. Reindal veti kätensä puuskaan. Tässä sitä taas oltiin, ja sisällä (jos sinne asti nyt edes päästäisiin) odottaisi todennäköisesti vain lisää asioiden selvittelyä ja jankkaamista, ennen kuin luvassa olisi jokin surkea puolipakolla otettu sopimus. Hän mutisi jotakin itselleenkin epäselvää, ennen kuin alkoi taputella esiin piippuaan. Ties vaikka tässä kestäisi..
<spyrreh>: Ainakin joku vartijoistakin kuunteli, vaikka kukaan näistä ei vaikuttanut tyytyväiseltä. Kuitenkin oli tämä kaiketi askel johonkin suuntaan, kun toinen miehistä katosi paikalta. Cathryn vastasi tiukkaan varoitukseen puolittaisella äännähdyksellä, huokaisten sitten vaiteliaammin huppunsa alta. Hän nykäisi ohimennen viittansa lievettä käsivartensa päälle, heittäen sitten katseen Reindaliin. Tässä sitä taas oltiin, kaiketi. "Toivottavasti ne eivät aio istuttaa meitä täällä koko yötä" hän puuskahti matalasti.
<Sunbaron>: Jäljelle jäänyt vartija silmäili kaksikkoa epätietoisesti ja jokseenkin epäluuloisesti. Se, miten he eivät tuntuneet edes piittaavan aseistetusta miehestä, saati sitten pelkäävän tai varovan tätä, ei ainakaan rauhoittanut tätä ollenkaan. Clorakin pälyili tilannetta sivusta epäluuloisesti. Reindal ei uhrannut tälle kaikelle enää montaakaan silmäystä, vaan taiteili piippuunsa tulen ja veti siitä muutamat henkoset. Se auttoi kummasti. Hän puhalsi savua ja heitti rumaan linnakkeeseen uuden, pitkän vilkaisun. Se ei näyttänyt yhtään paremmalta läheltäkään. Totta puhuen se melkeinpä sattui silmiin. Hämärässä, vain muutamien valojen valaisemana, se näytti melkeinpä vääntelehtivän. Ja silti se oli ainoa todellinen turva lähitienoolla. "Nämä paikat sekoittavat pään", hän mutisi hieroessaan silmiään. Vartija räpytteli omiaan hämmentyneesti.
<spyrreh>: Cathrynkin näytti jättävän näennäisesti kyräilevän vartijan omaan arvoonsa, vilkaisten sen sijaan kohti Reindalia... ja ohimennen jopa Cloraakin. Rehellisesti tämä asetelma ei miellyttänyt häntä tippaakaan ja koko sotku löyhkäsi kauas, mutta.... kaiketi sitä oli sitten katsottava. Hän seurasi vaiteliaana huonovointisen Reindalin tupruttelua, nyökäten hieman tämän toteamukselle. "Mmh. No. Ei voi olla ainakaan pahempi kuin viimekerta, eh?" hän totesi, tavoitellen kaiketi jonkinlaista ontuvaa kevennystä. Rehellisesti hän itsekin katseli mielummin mitä tahansa muuta ympärillään enemmän kuin häälyvää rakennusta itseään.
<Sunbaron>: Reindal huokaisi. "Tuskinpa, tuskinpa", hän myötäsi. Viime kerran miettiminen ei tosiaankaan ainakaan kohottanut mielialaa. Siinä jos missään oli hyvä muistutus siitä, että näitä kirottuja linnakkeita ja muita Valtakunnan rujoja jäänteitä tosiaan myös tarvittiin, olivatpa miten luotaantyöntäviä hyvänsä. Sotilas heidän edessään tuntui empivän hetken, ennen kuin tohti puhua. "Mistä te olette tulossa? Mitä uutisia sieltäpäin?" tämä kysäisi peitellyn uteliaasti. Niin vähän kuin asialla tämän kannalta olikaan väliä, mies tuntui silti olevan kiinnostunut siitä, miten väki muualla sinnitteli... olkoonkin, ettei kaksikolla tainnut olla tästä nimenomaisesta tapauksesta mitään hyvää sanottavaa.
<spyrreh>: Kevennys ei suoranaisesti auttanut, ja Cathrynkin joutui lähinnä kohauttamaan olkapäitään hieman latteasti. Kumpikaan heistä ei varmasti muistellut näitä asioita kovinkaan lämmöllä... eikä Cathryn voinut olla uumoilematta synkästi että edessä voisi olla lisää samanlaista. Oli kuinka oli, kaiketi he olivat kuitenkin työntämässä nokkansa tähän. Vartijan varovainen ääni ylempää sai naisen kohottamaan katseensa, kunnes hän viittasi puolittain suunnilleen heidän tulosuuntaansa. "Idästä. Kauempaa. Siellä.... asiat eivät ole kovin hyvin. Täällä sentään paikat ovat suunnilleen kunnossa. He eivät ole niin onnekkaita." Vastaus oli kaiketi synkkä, mutta rehellinen...
<Sunbaron>: Vartija vaikeni selvästikin mietteliäänä, osaamatta kaiketi sanoa asiaan mitään turhan järkevää. Tämä paikka oli kaiketi saanut nauttia yltäkylläisemmistä ja paremmista ajoista, mutta kukaties epäonni ja tuho muualla muistuttivat tätä siitä, mikä täälläkin päin saattoi odottaa. Reindal kuunteli hetken hiljaisuutta, ennen kuin huokaisi. "Kaikeksi onneksi kaikkialla ei ole samanlaista. Olemme me parempiakin paikkoja nähneet. Olkoonkin, etten usko mistään löytyvän paikkaa, joka ei joutuisi kärsimään ainakin jostakin murheista. Näinä aikoina on turha odottaa enempää, kuin kunnon mahdollisuuksia", hän mutisi. Totta puhuen sekin tuntui menevän jollakin tapaa yli vartijalta, joka lähinnä vilkaisi häntä. Kaiketi filosofiseksi alkaminen ei oikein uponnut juuri nyt. Kaikeksi onneksi kiusallinen hetki ei kestänyt loputtoman pitkään. Porttien suunnalta kantautui ääniä, kun toinen vartijoista palasi. Pimeässä tämän ilmeestä ei juurikaan saanut selvää, mutta miehen olemus oli jännittynyt. "Te voitte tulla sisään... mutta aseitanne ette ole kantamassa sisään ennen kuin olette selvittäneet asiat siellä. Ne jäävät tänne", tämä tokaisi lopulta napakasti.
<spyrreh>: Puolittainen sananvaihto peitti edes osan hiljaisuudesta, vaikka tämä ei kestänytkään pitkään. Cathryn myhähti ja pyyhkäisi mietteliäänä leukaansa, kannattaen sitten Reindalin pohdiskeluja pienellä nyökkäyksellä. Varsin pian ylhäällä kuitenkin näkyi taas liikettä joka käänsi kaikkien huomion. Petomainen nainen siristi silmiään palanneen vartijan ilmoitukselle. Ei ollut vaikea huomata ettei hän varsinaisesti pitänyt ehdoista... mutta kaiketi tämän verran oli annettava periksi jos mieli mitään sopua. Hän katsahti Reindalia, ennen kuin puuskahti uudemman kerran. "No. Kaiketi ymmärrettävää. Mutta niiden on parempi olla täällä kun palaamme" hän totesi. Cathryn näytti väkisinkin varautuneelta, mutta alkoi kuitenkin hieman kömpelösti irrotella asevyötään. Oli kaiketi toivottava ettei tällainenkin luottamus kostautuisi välittömästi.
<Sunbaron>: Reindal seurasi Cathrynin esimerkkiä väittämättä erityisemmin vastaan. Tuttuahan tämä kaiketi oli, eikä monessakaan paikassa luotettu muukalaisiin sen enempää, kuin miten alakynnessä nämä olisivat jos yrittäisivät mitään. Oli kaiketi siis pakko vain myöntyä. Hänkin kiskoi miekan vyöltään, ennen kuin huokaisi ja lykkäsi perään myös hevosensa suitset. "Pidä huoli siitä. Se on hyvä ratsu", hän tokaisi yksinkertaisesti. Toinen vartijoista pälyili suurta eläintä hetken, ennen kuin kuitenkin lopulta tarrasi ojennettuihin ohjaksiin. Toinen kuitenkin kiinnitti huomiota vielä johonkin. "Mitä sinulla tuolla on?" mies tiukkasi ja osoitti hänen vyötään, jolta yhä roikkui tavaraa. Hän kohotti hieman kulmiaan, ennen kuin sitten veti esiin yhden pienistä pulloista ja heilutteli sitä melkeinpä huolettomasti. "Noh, matkalainen tarvitsee hieman vahvempaa välillä. Ehkä teillekin liikenee, jos pidätte huolen että kaikki on kunnossa kun palaamme", hän tokaisi suorastaan viattomasti, ennen kuin työnsä pullon takaisin paikoilleen. Se ei ollut ainoa, vartijat eivät tuntuneet varsinaisesti piittaavan jonkin tuurijuopon varastoista. Miksipä olisivatkaan? Tuskinpa kukaan muu kuin Cathryn olisi osannut edes arvata, että kivääri ja miekka olivat olleet hänen aseistaan todennäköisesti ne vähäisimmät... "No, menkää sitten", toinen vartijoista puuskahti lopulta, kun ainakin näennäiset aseet oli luovutettu. Tämä heilautti kättään porttia kohden. "Siellä odotetaan teitä."
<spyrreh>: Kukaties nainen ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta, mutta kaiketi joku olisi saattanut kyllä havaita hänenkin elkeissään tiettyä pientä jäykkyyttä. Cathryn luovutti kuitenkin aseensa, vaikka vilkaisi itsekin nämä ottavaa sotilasta varoittavasti.Hänenkin huomionsa kiinnittyi nopeasti samaan suuntaan kun vartija kiinnostui enemmän Reindalin kantamuksista. Nainen seurasi tapausta vain sivusilmällä.... eikä hän lopulta ollut suoranaisen yllättynyt kun mies puhui itsensä selville. Katti myhähti ja soi pienen nyökkäyksen... tai sitten se oli vain vastaus kehotukseen astua sisään. Kummin vain, se epämiellyttävin tilanne oli kaiketi vielä edessä. Petomainen nainen suoristi selkänsä ja nykäisi viittansa lievettä ennen kuin harppoi eteenpäin toverinsa tuntumassa. Kaiketi enemmän tästä sotkusta saataisiin selville pian... eikä hän rehellisesti odottanut sitä innolla, mutta.... kukaties tilanteen hahmottuminen oli saanut Cathryninkin harkitsemaan varsinkin Cloran ilmeisen arkailun vuoksi. Ainakaan hän ei ollut tainnut enää vähään aikaan suuremmin edes kyräillä tyttöä.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 8, 2018 23:35:23 GMT 3
<Sunbaron>: Kuten vartija oli sanonut, portilla selvästikin odotettiin tulokkaita. Varsinainen suuri pääportti oli yhä kiinni, mutta yön pimeydessä häämötti kuitenkin avonainen sivuportti, jonka raossa seisoi jokin toinen sotilas. Tämä odotti vaitonaisesti sisääntulijoita, ennen kuin kiskaisi oven kiinni näiden perässä. Linnakkeen sisäpiha oli yhtä pimeä, kuin olisi voinut olettaakin tähän aikaan. Siellä täällä liikkui vartija, mutta nämäkään eivät kantaneet lamppuja. Ne olisivat vain haitanneet mahdollisten tunkeilijoiden huomaamista - ja helpottaneet ammutuksi tulemista samojen tunkeilijoiden toimesta. Varsinaisen linnakkeen porteilla sentään kajasti jonkin verran valoa. "Meitä nähtävästi odotetaan jo", Reindal tokaisi ohimennen Cathrynille. Linnakkeen portailla näytti tosiaan seisoskelevan jotakin väkeä. Tähän aikaan yöstä suurin osa väestä tuntui kuitenkin uinuvan. Lähempää katsottuna porteilla odottava väki paljastui eittämättä sotilaiksi - tai ainakin joksikin sen suuntaiseksi. Sisältä kajastavassa, himmeässä valossa seisoi pitkä, roteva mies täydessä sotisovassa. Osa siitä oli selvästi valtakunnan peruja, mutta soturin varustusta oli korjailtu ja täydennetty miten nyt vain pystyttiin, niillä rajallisilla tavoilla joita näinä ahdingon aikoina pystyttiin käyttämään. Samaan tapaan kuin kaksikollakin, kaiketi. Tämä kantoi kupeellaan kookasta miekkaa ja pistoolia. Kypärän kasvosuojuksen takaa oli vaikea sanoa paljoakaan tästä itsestään. Tämän kummallakin puolella seisoi tavanomaisemmin ja kevyemmin varustettu sotilas. Näidenkin olemus antoi tosin ymmärtää, että miehet olivat tottuneita ja valmiita vaaroihin. Ilmeisestikin tulokkaiden varalle oli kiiruhdettu noutamaan kunnollisempia vastaanottajia. "Minä olen linnakkeen yövahti. Keitä olette ja mitä toimitatte täällä tähän aikaan yöstä? Tietäkää, että meitä piinaavat viholliset ja vakoojat, joten teillä on parasta olla kunnollinen selitys", kookas mies jyrähti kypäränsä takaa. Tämä tarkkaili tulokkaita kylmäkiskoisesti käsi miekkansa kahvalla leväten.
<spyrreh>: Kumpikaan saapujista tuskin edes odotti lämmintä vastaanottoa kun portit viimein vastahakoisesti avattiin heidän edestään. Cathryn odotti astuen sitten eteenpäin päällisin puolin kiireettä, vaikka kiiluvat silmät kävivätkin epäilemättä välittömästi läpi näkyä kun reitti avautui. Hän ei voinut olla kirskauttamatta aavistuksen hampaitaan itsekseen kun portti kiskaistiin kiinni heidän perässään, mutta suuntasi kuitenkin huomionsa eteenpäin. Linnakkeen piha tuskin itsessään oli erikoinen näky, vaikkakin oli selvää että se vähä väki joka tähän aikaan oli liikkeellä kulki varuillaan kuin hyökkäystä odottaen. Petomainen nainen silmäsi tätä nyökäten sitten vaiteliaasti Reindalin toteamukselle kun tarkensi itsekin katseensa kohti linnakkeen portilla ilmeisesti odottavia hahmoja. Nämä näyttivät suunnilleen yhtä epäluuloisilta kuin kaikki muutkin heidän ympärillään, eikä mustaturkkinen nainenkaan jäänyt tähän hätään epäröimään. Hän suuntasi näitä kohti nykäisten ohimennen niitä tahmeita riepuja jotka oli suunnilleen ehtinyt kietaista käsivartensa ympärille ratsastaessaan,ja astahti sitten etunenässä kohtaamaan odottajat. Kyräilevä vastaanotto ei ollut yllätys, ja Cathryn kohottikin puoli-viattomasti toista kättään panssaroidun miehen tivaukselle. "Toki, toki. Niin ymmärsimme, mutta uskokaa pois että meillä ei ole mitään tekemistä sen touhun kanssa" hän totesi, nyökäten sitten puolittaisesti taakseen Cloraa kohti. "Olemme matkalaisia, ja satuimme... löytämään tämän tytön tienposkesta. Hän sanoi kuuluvansa tänne ja tarvitsevansa apua, joten toimme hänet kotiin. Aikomuksemme oli katsoa josko voisimme tehdä jotakin muutakin. Ymmärsimme että tilanne täällä on hankalahko, ja apu tuskin olisi pahasta."
<Sunbaron>: Jopa kypärän läpi Reindal pystyi toteamaan soturin katseen pahaenteiseksi, kun tämä vilkaisi kohti Cloraa. Nuoren naisen katoamista linnakkeelta ei selvästikään katsottu hyvällä. Sopi kaiketi toivoa tämänkin suhteen, että heidän apunsa otettaisiin tyytyväisesti vastaan... "Me olemme matkalaisia, emme muuta. Mutta olisimme kiinnostuneita tarjoamaan apuamme, mikäli te sellaista kaipaatte", Reindal säesti Cathrynin sanoja. Pitkä soturi heidän edessään käänsi vaitonaisena päätään kumpaakin kohti. "Ja miksi te haluaisitte vaarantaa henkenne meidän vuoksemme? Vaikutatte olevan juuri sitä väkeä, joka luikkii toiseen suuntaan vaarojen tulleen; juurettomia irtolaisia. Tuskinpa te hyvää hyvyyttänne apua tarjoatte. Lienette siis verenimijöitä, jotka aavistavat voivansa vaatia hyvää hintaa palveluksistaan!" mies ärähti ja astui eteenpäin niin että kolahti. Tämän käsi miekan kahvalla ei ollut enää niin erityisen levollinen...
<spyrreh>: Ilmapiiri kiristyi silmin-nähtävästi. Kukaties pitkän, panssaroidun soturin sanoissa oli ymmärrettävää epäilystä joita tämä ei arkaillut tuoda esille... kenties jopa perääkin. Kuitenkin kun tämä harppasi uhkaavasti eteenpäin, astahti Cathryn terävästi toveriensa eteen. Hän oli eittämättä liiankin tietoinen juuri nyt omasta aseettomuudestaan mutta kaiketi kyseessä oli lähinnä alleviivaava (vaikkakin vaarallinen) ele. "Kukaties, me valitsemme taistelumme sen sijaan että joku muu sanelisi ne meille. Eikö se tarkoita että voimme tehdä juuri niin?" katti tokaisi, mittaillen soturia katseellaan. Hän olisi rehellisesti halunnut heittää pienen happaman katseen taakseen, mutta katsoi parhaaksi olla tekemättä niin. "Ymmärrän epäilyksenne, ja kaiketi se on teistä itsestänne kiinni haluatteko ottaa sitä apua vastaan. Mutta uskokaa pois. Tien päällä näkee kurjuutta aivan tarpeeksi, ja olisi sääli nähdä näinkin hyvin säilyneen paikan kärsivän joidenkin öykkärien vuoksi. Olemme kyllä hoidelleet paljon pahempiakin tapauksia kuin sellaisia rosvojoukkoja!" Petomainen nainen silmäsi hetken eteensä terävästi, ennen kuin kohautti hartioitaan. "Rehellisesti, palkkiotamme emme ehtineet vielä miettiä, mutta se ei kaiketi nyt ollut se päällimmäinen asia. Näimme tilanteen jolle kukaties voisimme tehdä jotakin, joten tarjosimme apuamme. Onko teillä varaa vain käännyttää ovillenne itse saapuvaa väkeä suoraan pois?"
<Sunbaron>: Pitkä soturi seisahtui hetkeksi vaitonaisesti, ja hetken Reindal ehti jo miettiä miten tilanne päättyisi. Sitten kypärän sisästä kuitenkin kuului huvittunut naurahdus. Mies veti kasvosuojuksensa sivuun. Totta puhuen tämä ei näyttänyt erityisen vanhalta. "Eipä kaiketi ole. Apu on tervetullutta, vaikka sitä harvemmin löytyykään. Mikäli olette tulleet auttamaan, olette tervetulleita - ainakin minun puolestani. Joudutte selvittämään asianne huomenna linnakkeen herralle. Minä olen Barad", mies vastasi. Tämä nyökkäsi kevyesti tervehdyksenä heille kummallekin. "Saatte käyttöönne huoneen sivummalta kunnes olette selvittäneet asianne täällä ja tilanne on kunnolla selvillä. Hän johdattaa teidät perille", tämä lisäsi, ja viittasi toiseen sotilaista takanaan. Sitten tämä alkoi antaa tälle asianmukaisia ohjeita. Reindal huokaisi ja loi Cathryniin nopean vilkaisun. Nähtävästi naisen tyyli vetosi sentään joihinkin...
<spyrreh>: Hetken verran Cathrynkin tuntui odottavan mihin suuntaan tilanne notkahtaisi, ja varautuvan hiljaisesti kumpaankin. Kuitenkin vastoin odotuksia, pahaenteisen kypärän alta kuuluikin viimein naurahdus joka sai petomaisen naisenkin kohottamaan aavistuksen kulmiaan. Cathryn seurasi kun mies veti kypärän päästään, antaen lopulta huomattavasti myötämielisemmän vastauksen kuin mitä nainenkaan olisi tällä odottanut. Katti mittaili nuorta soturia hieman varautuneena äkillisestä kannanmuutoksesta, mutta nyökkäsi sitten tälle vähäeleisesti. "Mmh. Eiköhän se kelpaa. Katsomme kaiketi tilannetta tarkemmin sitten. Olen Cathryn, ja toverini tuolla on Reindal" nainen totesi, viitaten hiljaisempaan soturiin taustalla. Hän katsahti itsekin heidän oppaakseen nimettyä sotilasta ja nyökkäsi, kuitenkin kääntäen katseensa vielä takaisin. "Entä varusteemme? Tarvitsemme niitä, jos meidän olisi tarkoitus tehdäkin jotakin" hän huomautti, yrittäen jättää Reindalin epämääräisen äännähdyksen huomiotta.
<Sunbaron>: Barad kallisti päätään aavistuksen verran pahoittelevasti. "Pelkäänpä, etten voi luovuttaa niitä teille ennen kuin olette selvittäneet asiat linnanherran kanssa. Hän ei juurikaan arvostaisi, jos kuulisi minun antaneen teille aseita vastoin määräyksiä", tämä totesi. Reindal kurtisti kulmiaan, mutta pysyi lopulta vaiti. Loppujen lopuksi asia oli kaiketi ymmärrettävä. "Pidän huolen, että niihin ei sillä aikaa kajota. Saatte ne takaisin, jos asioissa ei ilmene mitään ongelmia, mutta joudutte odottamaan huomiseen ennen kuin pääsette puhumaan linnanherralle", mies jatkoi. Tämän olemus oli rentoutunut hetkessä melkoisesti, siinä määrin, että tämä tuntui jo melkeinpä leppoisalta. Siltikin tämä otti pestinsä selvästi tosissaan.
<spyrreh>: Mustaturkkinen nainen arvioi hetken Baradin sanoja, kunnes kuitenkin sihahti kevyesti ja heitti viimein vilkaisun toveriinsakin. Aseettomuus vieraassa ympäristössä eittämättä kaiveli häntäkin, mutta tätä tuskin kannatti suuremmin edes tuoda pintaan. Johtopäätös oli ikävä kyllä ymmärrettävä. "Noh. Kaiketi pärjäämme yön yli ilmankin. Kunhan saamme ne takaisin" hänenkin oli myötäiltävä. Nainen puuskahti hieman ja kääntyi sitten kohti tovereitaan ja opastaan, heittäen viimein vilkaisun Cloraankin. "Oletan, että osaat tästä kotiisi itsekin" hän totesi kääntyessään seuraamaan opasta kohti luvattua majoitusta... joka rehellisesti oli kaiketi jo melkoisen tarpeeseen.
<Sunbaron>: Clora hätkähti taas aavistuksen, kun huomio kiinnittyi tähän, mutta nyökkäsi sitten kuitenkin. Nuori nainen lähti hivuttautumaan omille teilleen, kaiketi vain tyytyväisenä ettei kukaan ollut ainakaan vielä alkanut penätä tältä sen enempiä selityksiä tai vaatia rangaistusta karkurille. Eittämättä tällä olisi silti selitettävää, ennemmin tai myöhemmin... "Hän näyttää teille tien. Mikäli teillä on taitoa käyttää aseitanne, toivon että pääsen näkemään sen ennemmin tai myöhemmin. Meillä on täällä liian vähän kunnollisia sotilaita", Barad tokaisi, viitaten uudemman kerran toiseen sotilaista. Nämä eivät näyttäneet yhtä kiinnostuneilta jutustelemaan, vaan toinen miehistä teki vain nopeasti kunniaa, ennen kuin astui lähemmäs ovea, ilmeisen halukkaana hoitamaan asian pois alta. Ainakaan Reindal ei nähnyt syytä jäädä jahkailemaan sen enempää, vaan astui miehen perään. "Osaathan sinä nähtävästi käyttää kieltäsi siinä missä miekkaasikin, kun vain haluat", mies hymähti matalalla äänellä Cathrynille, ennen kuin lähti seuraamaan sotilasta.
<spyrreh>: Cathryn silmäsi vielä pois vähin äänin pois luikkivan Cloran perään, nyökäten sitten Baradin sanoille, hieman hymähtäen. "Luulen että pärjäämme tarpeeksi hyvin kun aika tulee" hän totesi ja kääntyi sitten Reindalin keralla seuraamaan heidän opastaan hieman niskaansa pyöräyttäen. Yö oli ollut pitkä, vaikka äskeisestä oli eittämättä selvitty odotettua vähemmällä. Heidän kulkiessaan katti veti vaivihkaa syvään henkeä ja jäykkä ryhti vajosi hieman. Tuntui kuin hän olisi kävelly kirjaimellisesti varpaillaan jo pidemmän tovin... siltikin nainen heitti pienen pisteliään katseen Reindalin huomautukselle. "Psh. Olehan hiljaa siellä. Olet minulle ainakin muutaman ryypyn velkaa tästä hyvästä" hän puuskahti, lopulta kuitenkin melko vähäeleisesti. Kaiketi pieni jupina kuului asiaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 12, 2018 0:20:33 GMT 3
<Sunbaron>: Pieni hymynpuolikas nyki Reindalin suupieliä, kun hän seurasi sotiasta linnakkeen läpi. Paikka oli ruma, kuten kaikki valtakunnan linnakkeet. Mutkittelevia, pullistelevia käytäviä, enemmänkin tunneleita. Muotoja ja suuntia, jotka eivät tunnu aivan oikeilta. Kuin ne olisi rakentanut joku, jonka aivoitukset eivät seuranneet enää tavallista järkeä. Hän ei ollut koskaan onnistunut selvittämään, mistä se todella johtui, mutta jo pelkästään innakkeen läpi käveleminen riitti saamaan aikaan epämukavan, painostavan tunteen. Siinä ei ollut kuitenkaan mitään todella uutta. Kaikeksi onneksi matka ei kestänyt kauaa. Yöllä linnake oli hiljainen, eikä juuri ketään näkynyt, lukuunottamatta pakollisia työläisiä ja kiertävä sotilaita. He vilkuilivat muukalaisia, mutta pysyttelivät vaiti. Sotilas johdatti heidät aikaa tuhlailematta pienen huoneen ovelle. Se ei ollut kummoinenkaan. Kaksi rautarunkoista petiä, eikä oikeastaan juuri muuta. Kehikkojen päälle oli asetettu karkeat patjat. Silti, sekin oli enemmän kuin kylmä ja kova maa pään alla - se, mihin he yleensä olivat tottuneet. Sotilas poistui suurempia sanomatta. Reindal katsahti tämän perään, ennen kuin vilkaisi Cathryniinkin ja astui peremmälle. "No. Uskoisin, että linnanherran tapaamisesta tuskin tulee ainakaan tämän hankalampaa", hän tokaisi kokeillessaan petiään. Eipä se silti erityisen pehmeä ollut.
<spyrreh>: Cathryn tuntui tyytyvän lähinnä tuhahtamaan itsekseen seuratessaan peremmälle linnakkeen lähes kirjaimellisiin sokkeloihin. Hän seurasi suuremmin epäröimättä mutta heitti silti pienen epämieltyneen katseen ympärilleen heidän astuessa mutkitteleviin käytäviin. Outo arkkitehtuuri ei kukaties ollut uusi kokemus mutta siihen oli silti hankala kunnolla tottuakaan.... tai sitten tämä olisi vaatinut niin pitkää oleskelua sellaisessa paikassa ettei nainen selvästikään ollut halukas moiseen aivan noin vain. Varsinkaan viimekerran jäljiltä. Mutta jos ei muuta, tarjosi se katon ja seinät ympärille täksi yöksi. Cathryn seuraili vaiteliaan valppaana heidän reittiään yrittäen kartoittaa käänteet ja mutkat tottumuksesta mielessään. Ne muutamat asukkaat jotka osuivat kohdalle jättivät heidät rauhaan ja mustaturkkinen olento teki samoin, valpastuen sitten hieman kun heitä johdattava sotilas pysähtyi ovelle. Se mitä takaa paljastui oli niukkaa ja karua, mutta muuta kumpikaan heistä tuskin oli odottanutkaan. Cathryn odotti vaiteliaan sotilaan poistumista ennen kuin astui itsekin peremmälle huoneeseen. Mikään tuskin näytti sen houkuttelevammalta sisältäkään katsottuna, mutta nainen hengähti silti hiljaa ja veti oven kiinni jäljessään ennen kuin heitti hieman happaman katseen toveriinsa. "Toivotaan. Saa nähdä mikä sotku tästä tulee" hän puuskahti ja pudotti kantamuksensa toisen punkan tuntumaan. Sävy ei tosin kuulostanut suoranaisen luottavaiselta tästä asiasta... mikä tuskin oli uutta. "Ainakin olemme täällä, tyttö on kotona eikä ketään tarvinnut edes tirvaista. Toivottavasti olet tyytyväinen. Kenties saamme ainakin paremmat unet. En usko että täällä väijyy ainakaan hirviöitä, mikä on mukavaa vaihtelua" katti tuhahti. Hän istahti itsekin punkan reunalle vaikkakin hieman itsekseen hampaitaan kirskauttaen. Vielä ympärilleen vilkaistuaan hän nykäisi viimein viittansa lievettä sivuun, jääden hetkeksi näpertelemään tahmeita siteitä kätensä ympärillä. "Hm. Luuletko tosiaan, että voimme tehdä jotain... tälle kaikelle? Emme tiedä edes kunnolla mistä on kyse. Tai kuka tämä herrakaan on" hän pohti toimiensa lomasta. Kaiketi petomainen nainenkin yritti lopulta ainakin hahmottaa jonkinlaista kuvaa tilanteesta.
Sunbaron>: Kun nyt vihdoinkin oli saanut alleen jotakin edes melkein pehmeää, istui Reindal hiljaa aloillaan hetken. Hän antoi Cathrynin pisteliäiden sanojen tulla ja mennä ottamatta kantaa ja veti muutaman kerran syvään henkeä. Matka oli vienyt veronsa, eikä hän pystynyt näyttämään sitä ennen kuin nyt, poissa ulkopuolisten silmistä. Siltikin hän avasi silmänsä ja vilkaisi Cathryniin, kun tämä kysyi hänen mielipidettään heidän mahdollisuuksistaan - ja hymähti. "Emme ainakaan tuolla asenteella", hän tokaisi kuivakasti. Hän katsahti kattoon, kohotti kulmiaan, ja naksautti sitten kieltään. "Kuka meitä estäisi, jos päätämme tarttua toimeen? Mikä seisoo tiellämme, paitsi muutama mies? Harva soturi on sinua parempi, enkä minäkään ole vielä kohdannut loppuani. Tiedän, ettet halua sekaantua asioihin, koska niissä on liikaa pulmia sinun makuusi. Mutta jos todella tarttuisit johonkin, mikä sinut lopulta pysäyttäisi?" hän totesi lopulta. Reindal antoi sanojen roikkua aikansa, ja alkoi hapuilla vyöltään jotakin. Matka oli tosiaan vaatinut veronsa.¨
<spyrreh>: Katin suunnalta kantautui jälleen pieni puuskahdus, mutta yllättäen tämä ei vastannut heti. Cathryn kaiveli hetken laukkunsa sisuksia hieman vastahankaiseen sävyyn. "Hmh. Mieluiten tietäisin ensin kenen pussiin pelaan ennen kuin teen niin" hän totesi viimein, tällä kertaa ilman suurempaa pisteliäisyyttä. Tilalla oli enemmänkin varausta, kun hän keskittyi hetkeksi nykimään sidetarpeita laukustaan. "Luulisi sinunkin tietävän ettei se koskaan ole niin helppoa kuin vain ottaa päiviltä pari rosvoa. Olisikin. Mutta kaipa näemme ainakin huomenna kuka täällä vetelee langoista. Hyvässä tai pahassa" katti tuhahti hieman, kunnes kohautti harteitaan. "No, yritä ainakin levätä siltä varalta että jonkun täytyy pidätellä minua tirvaisemasta jotakuta. Pidän hetken tilannetta silmällä."
<Sunbaron>: Reindal nyökkäsi puolihuolimattomasti omien askareidensa lomasta. "Se on viisasta. Katsotaan, mitä linnanherralla on huomenna sanottavanaan. Eiköhän se selvitä asioita", hän tokaisi. Samalla mies veti esiin pienen paperinyssäkän. Se rapisi, kun hän käänsi sen varovasti auki. Sisällä oli hyppysellinen jotakin ainetta. Hän silmäili sitä hetken, ennen kuin kaatoi kädelleen. Ajatuskin siitä sai hänet irvistämään, mutta siitä huolimatta hän pakotti itsensä kumoamaan aineen suuhunsa. Vaikutus oli välitön. Hän ähkäisi, painui kasaan ja haukkoi henkeään. Typerämpikin olisi pystynyt toteamaan, että kipeää teki. Hän puri hammasta niin, että leukaperät valittivat. Suonet liekehtivät ja sisuksia raastoi. Mutta lopulta se hellitti - ainakin tarpeeksi, että hän pystyi taas suoristautumaan. "... sitä paitsi minun varastoni alkavat olla lopussa", hän lopulta puuskutti. Silmissä kipinöi edelleen.
<spyrreh>: Cathryn päästi puolittaisen äännähdyksen vastaukseksi... kaiketi tällä kertaa edes mietteliäämpään sävyyn. Hetkeksi hänkin keskittyi lähes painokkaasti laukkuunsa ja sen sisältöön kun Reindal veti esille pienen pussukan. Petomainen nainen eittämättä tiesi jo mistä oli kyse, mutta tämä oli silti varsin karua katseltavaa. Siltikin hän ei voinut olla vilkaisematta vaivihkaa hiljaa tuskaista miestä. Tämä oli kuitenkin tarpeen, eikä sanottavaa tainnut olla paljoakaan, niin epämukavaa kuin se olikin. Hän kuori synkästi tahmeat kankaat käsivartensa ympäriltä ja pudotti nämä lattialle antaen tilanteen rauhoittua, kuten tämän oli kaiketi tarkoitus, ennen kuin kohotti taas päätään. Reindalin sanat toivat nopeasti selkeämmän kulmien rypistyksen tummille kasvoille. "Kokonaanko? Saatko sitä lisää jostakin? Pitäisikö meidän kuitenkin lähteä etsimään?"
<Sunbaron>: Reindal joutui haukkomaan henkeään ja keräämään voimiaan, ennen kuin pudisti päätään. "Ei kokonaan, sentään vielä. Mutta ei minulla koskaan paljoa ole, ja tämä matka on vienyt aikaa. Selviän muutaman päivän, mutta sen jälkeen on löydyttävä lisää", hän mutisi. Mies irvisti, ennen kuin katsahti Cathryniin. Avoissa kipinöi. "Elättelen toiveita, että täältä laaksosta löytyy jotakin. Kaikeksi onneksi Valtakunta jätti paljon peräänsä kaikkialle. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä meidän pitää päästä katsomaan tuota laaksoa tarkemmin. En usko, että jotkin vallan ottaneet rosvot ainakaan päästäisivät", hän jatkoi.
<spyrreh>: Petomainen nainen odotti vaiteliaasti silmäillen kun toinen kokoili itseään. Vastaus, kun se saatiin, ei ollut erityisen huojentavaa laatua. Kuitenkin hän nyökkäsi lopulta vaikkakin ryppy kulmilla syventyikin. "...sitten meidän täytyy keksiä jotain. Luulisi että edes se on tehtävissä nyt kun kerran olemme täällä. Mitä tarkalleenottaen etsimme?"
<Sunbaron>: Puhekyky alkoi palata, vaikka ruumis olikin vähllä pettää alta. Reindal hieroi kasvojaan hyvän tovin, ennen kuin vastasi. Vaikka hän olikin tottunut näihin aineisiin, olivat ne silti silkkaa myrkkyä. Korvensi ja kylmäsi. "Kemikaaleja, mitä muutakaan. Täytyy katsoa, mitä täältä löytyy. Pitänee kysellä hieman. Väki todennäköisesti tietää, jos täällä oli mitään sen suurempaa Valtakunnan rakentamaa. Saattaa olla, että täältäkin löytyy jotain", hän vastasi lopulta. Mies alkoi tahtomattaan, ja edes kunnolla tajuamattaan, painua makuulle. Kukaties nämä aineet pitkittivät hänen kituutustaan, mutta eivät ne siitä sen helpompaa tehneet. "Siksikin lienee hyvä yrittää tehdä yhteistyötä väen kanssa. Pääsemme todennäköisesti paremmin asioihin käsiksi jos saamme apua. Sikäli kuin väki on valmista katsomaan tätä sormien läpi", hän ähkäisi.
<spyrreh>: Toisen tukaluus oli ilmeistä, eikä Cathrynkaan hoputtanut tähän hätään kun mies kokoili itseään. Petomainen nainen kirskautti hampaitaan, mutta soi sitten uuden puolittaisen, alistuneen nyökkäyksen. ".... psh. Emme sitten kai voi muutakaan. Tuskin se heiltä on pois, jos olemme jollakin tavalla hyödyksikin. Ainakin täällä taisi olla jonkin verran rakennuksia.... ja tämä linnake kaiketi tarkoittaa että täällä on joskus ollut jotain" hän puuskahti. "Olisit voinut kertoa tuosta samantien. Väsytit itsesi ihan turhaan sen hevosen kanssa" Cathryn heitti pienen pisteliään katseen. Hän vaikeni hetkeksi mietteliäästi kunnes henkäisi uudestaan. "...no, näemme sen huomenna. Levätään nyt ainakin minkä voimme."
|
|