Post by spyrre on Sept 27, 2016 22:17:14 GMT 3
--Outo purppuratukka--
Rehellisesti, harva tuskin tulisi edes vilkaisseeksi toista kertaa jos sattuisi näkemään hänet kadulla väen joukossa taikka tien varressa. Hintelä, laiha, lyhyt sekä enemmän tai vähemmän (yleensä se ensimmäinen) nuhjuinen poika kärsineine vaatetuksineen sekä sekaisine hiuksineen ei ole hyvällä tahdollakaan kovinkaan vaikuttava ilmestys... varsinkaan kun nulikka pyrkii useimmiten itsekin pitämään mahdollisimman matalaa profiilia liikkuessaan. Mitä harvempi laittaa hänet merkille, sitä parempi, vaikka Kael ei kuitenkaan suoranaisesti kartakaan asutusta.
Ensinäkemältä poika saattaisi kaiketi hyvinkin olla kuin kuka hyvänsä huono-osaisempi kadulle eksynyt suunnilleen teini-ikäinen, aivan varautunutta ja usein melko hermostunutta olemustaankin myöten. Hän liikkuu kevyin kantamuksin, hyvin pitkälti olosuhteidenkin pakosta, eikä ole hankala nähdä että varaton nulikka omaa lähestulkoon vain vaatteet päällään... sekä ilmeisesti likaisenvalkean, puolivillin kissan, joka tuntuu seuraavan usein lähellä tämän vanavedessä. Kael ei selvästikään ole tappelupukari saati taistelija eikä tämä moista yleensä edes yritä vaikka tämä oikeastaan näkyykin ainoana kantamuksenaan pitävän vyöllään kapeateräistä pistotikaria. Tämä tuntuu siltikin sopivan hyvin huonosti niin hänen käteensä kuin olemukseensa ja monesti tilanteen kiristyessä nulikka ei aina tunnu edes muistavan koko kapineen olemassaoloakaan saati hoksaavan tarttua tähän, ja terä vaikuttaisikin olevan mukana enemmänkin työkaluna sekä turvana kuin suoranaisena aseena. Pukimetkin, kuten koko nulikka, ovat yleisesti kärsineet, halvat ja koruttomat, ties mistä haalitut. Useimmiten poika on vielä kiskonut niskaansa paksuhkon, villakankaisen ja tummansävyisen viitan jonka hupun alle tämä tuntuu lähestulkoon suojautuvan niin katseilta kuin säältäkin... oikeastaan myös kesäaikaan. Moinen tosin ei tunnu poikaa itseään suuremmin häiritsevän edes lämpimämmällä ilmalla. Mitä peittävien vaatteiden kuin päähineenkin alta saattaa erottaa, omaa tämä kalpeat kasvot sekä tummat silmät jotka pälyilevät pitkän ja jokseenkin sekaisesti törröttävän kuontalon varjosta useimmiten enemmän tai vähemmän varovaisesti taikka empivästi... tosin ainakin lähempää saattaa hänestä erottaa kyseenalaisempiakin seikkoja jotka vihjaavat jostakin oudosta.
Hyvinkin epävaikuttavasta ulkomuodostaan huolimatta vaikuttaa siltä ettei kyseessä ole kuitenkaan aivan kuka hyvänsä harhaileva nulikka. Vaikka tämä useimmiten pitääkin huppua päässään parhaansa mukaan, voi siltikin havaita päähineen alta törröttävien suortuvien olevan väriltään vähintäänkin kyseenalaiset, tummaan luonnottomaan violettiin vivahtavat. Lisäksi pojan elkeissä on usein jotakin aavistuksen verran outoa varsinkin tämän sattuessa harhautumaan varovaisuudessaan. Tuntuisi kuin hänen aistinsa olisivat jokseenkin terävämmät kuin ihmisnulikoilla yleensä, pojan vaikuttaessa lähestulkoon jopa näkevän pimeässä... tai ainakaan tämä harvoin tuntuu suuremmin hetkahtavan valon puutetta. Siinä missä lämpö (tai jopa suoranainen kuumuuskaan..?) ei Kaelia häiritse pojan viihtyessä paksussa viitassaan hyvinkin lähellä tulta, näyttää tämä kuitenkin inhoavan kylmiä ja märkiä olosuhteita, joka ajaakin pojan nopeasti hytisemään kärvistelevästi ja suojautumaan miten tältä saattaa. Hänen vaihtoehtonsa vain eivät usein ole kummoiset, vaan nulikka saa tyytyä joko rajoittuneen vaatetuksensa tai satunnaisesti löytämänsä piilopaikan tarjoamaan suojaan. Hän käyttää aikansa aina enemmän tai vähemmän tien päällä, eikä pojalla selvästikään edes ole paikkaa mihin mennä, kodista tai perheestä puhumattakaan.
--Harhaileva irtolainen--
Tuskin lopulta vaatii paljoakaan arvailuja tai hoksottimia hoksata ettei pojan elämä ole selvästikään kohdellut tätä helläkätisesti. Kael epäsiistissä ja ilmeisen laihassa olemuksessaan on ilmiselvästi viettänyt aikaansa niin kadulla kuin tienpäälläkin epäilemättä jo kauankin, ja tämä onkin jättänyt jälkensä. Hänen vasemman poskensa poikki kulkee vanha, jo parantunut pitkä viilto-arpi huolestuttavan läheltä silmää joka kertoo tämän kohdanneen hankaluuksia ennenkin... kukaties jopa enemmänkin. Jokin tässä vihjaa että arpia laihasta kehosta saattaa hyvinkin löytyä lisääkin ja poika tuntuu jatkuvasti pälyilevän ympärilleen kuin vaikeuksia uumoillen. Hän onkin usein nopea luikahtamaan tiehensä jos tilanne alkaa näyttää epäilyttävältä varsinkin seurassa johon hän ei varsinaisesti luota. Purppuratukka ei näytä pitävän siitä että saa osakseen liikaa huomiota joka monesti onkin omiaan nostamaan pintaan kiusaannusta tai suorastaan vainoharhaistakin suhtautumista... hyvin pitkälti tilanteesta riippuen. Kael ei mielellään puhukaan itsestään ainakaan erityisen suoraan, vaikka saattaakin päätyä jutustelemaan jos sattuu kohtaamaan mukavalta vaikuttavaa juttuseuraa. Yllättäen, kaikesta huolimattakin poika onkin yleensä varsin seurallinen ja hyväntahtoinen tapaus kunhan vakuuttuu ettei ilmassa ole jonkinlaista vilunkipeliä jota tämä jostain syystä tuntuu monesti aluksi epäilevän. Hän saattaa hyvinkin äityä puheliaaksikin ja on rehellisen kiinnostunut muista sekä näiden toimista sekä ongelmista, päätyen joskus jopa tarjoamaan apuaan missä kykenee jos joku tuntuu tätä tarvitsevan. Ei sillä että hintelän nulikan apu monestikaan saa aikaan ihmeitä, mutta ainakin tämä on valmis yrittämään. Varsinkin pyydettäessä tämä harvoin osaa vain kieltäytyäkään... ainakin jos vieras kysyjä hoksaa välttää painostusta taikka suoranaista komentelua.
Jos puhe sattuu syystä tai toisesta kääntymään häneen itseensä, päätyy Kael monesti väistämään kysymyksiä epämääräisesti taikka ympäripyöreästi, siitäkin huolimatta että poika tuntuu ilmiselvästi karsastavan suoraa valehtelua. Purppuratukalla on asioita jotka tämä pitää mieluiten pinnan alla ja itsellään varsinkin uusien tuttavuuksien suhteen... ja jotkut mahdollisesti muutenkin. Tämäkin voi epäilemättä tuntua vähintäänkin kyseenalaiselta, mutta poikaa on oikeastaan siltikään hyvin vaikea uskoa kieroksi juonittelijaksi. Monesti tämän väistöyritykset ovat lopulta varsin ilmeisiä ja Kael onkin melkoisen huono valehtelija, päätyen nopeasti mutisemaan syyllisesti ja kärvistelemään jo aivan itse joutuessaan pyörittelemään taikka pimittämään totuutta... vaikka joskus tämä kaiketi on onnistunut toimimaan tahattomasti hänen edukseenkin. Nulikka ei selvästikään toimi erityisen hyvin paineen alaisena mutta syystä tai toisesta pojalla tuntuu olevan ikävä taipumus hätääntyessään yrittää rynnätä avuksi ehkä vaaralliseenkin tilanteeseen, siitä huolimatta että tämä on suorastaan tuskallisenkin tietoinen omasta hintelyydestään ja heikkoudestaan... mikä harvoin tietää hyvää hänelle itselleenkään.
Joka tapauksessa, ei yleensä ole vaikeaa saada pojasta irti ainakaan sitä että tämä on ilmeisesti ollut tien päällä omillaan jo pidemmän tovin, ilman perhettä, sukulaisia taikka kotia jonne palata. Tätä tuskin on ajanut liikkeelle seikkailunhalu tai mikään vastaava vaan olosuhteiden pakko, ja purppuratukka onkin lopulta melkoisen survivalistinen tapaus siinä missä asiat sitä vaativat ja mitä tämä on itse onnistunut oppimaan. Hän on varmasti nukkunut kissoineen useammin niin kallionkolossa kuin puun allakin kuin oikeassa sängyssä, ja napannut ateriansa sieltä mistä sattuu sellaisen saamaan. Aivan tämänkin taustansa vuoksi hän on usein aluksi varovainen muukalaisten suhteen mutta nuoressa purppuratukassa on kuitenkin silti vielä niin suorasukaista kokemattomuutta kuin ajoittain aivan sinisilmäisyyttäkin jos hänet otetaan vastaan ystävällisesti tai tapaan joka saattaa hänet kiitollisuudenvelkaan jollekulle... ainakin ellei tämä tapaus ole suoralta kädeltä ilmeisen epäilyttävä. Aivan typerä poika ei sentään ole, ja tämä suhtautuu usein niin velhoihin ja vastaaviin noitujiin kuin muihinkin outouksiin melkeinpä taikauskoisella epäluulolla vaikka ei aivan suoralta näkemältä pakoon pinkoisikaan. Tällaisessa tilanteessa tosin ei välttämättä paljoa tähän reaktioon vaadita... riippuen tosin hyvin vahvasti nulikan omasta arviosta koko asetelmaan, mutta joka tapauksessa kaikki tällainen selvästikin kuumottaa pojan hermoja heti melkoisesti.
--Itsensä kadottanut--
Ilmeisestikään asiat eivät kuitenkaan ole aivan niin kuin miltä ensisilmäyksellä vaikuttaisi tämän kyseenalaisen purppuratukan suhteen. Tästä varmasti vihjaavat niin tämän outo ulkonäkö kuin muutkin piirteet... siitäkin huolimatta että tämä itse ei tunnu moisia tiedostavan tai ainakaan myöntävän. Kuitenkin jo vähänkin syvemmälle kaivettaessa hahmottuisi piankin että poika on epäilemättä varsin tukalassa tilanteessa tavalla tai toisella. Saattaisi vaatia enemmän tai vähemmän vaivaa saada tästä suosiolla irti paljoakaan, mutta on ilmeistä että aihe on selvästi hyvin arka paikka tälle, jota poika itsekään ei mielellään käy läpi saati kerro eteenpäin noin vain. Tähän liittyvät kysymykset taikka liiallinen huomio saavat Kaelin selvästikin varuilleen ja jännittyneeksi, ellei jopa suoranaisen tolaltaan. Mitä ikinä pojalle sitten onkaan tapahtunut on tämä jättänyt jälkensä... niin olemukseen kuin selvästikin kipeästi ruhjottuun itsetuntoon. Jo aivan pinnalle saakka kajastavat epäilykset sekä suorastaan kärvistelevä inho häntä itseään ja olemustaan kohtaan. Nulikka selvästikin tuntee itsensä heikoksi ja avuttomaksi kavahtaen ja vihaten jokaista tällaista hetkeä.... samaan aikaan kokien jäytävää turhautuneisuutta siihen ettei hän ole tämän enempää. Kael haluaisi rehellisesti tehdä ja kyetä paljon suurempaan kuin mihin hänestä on, ja joskus tämä outo päähänpinttymä saattaa ajaakin hänet vaarallisiin tilanteisiin aivan silkasta kieltäytymisestä hyväksyä tätä. Kukaties poika vaikuttaa monesti jopa hölmöltä, hermoilevalta ja epävarmalta, mutta tässä piilee myös selvästi tiettyä kuuma- ja härkäpäisyyttä joka aina välillä puskeekin esille. Ja joskus tämä tuo mukanaan jotakin muutakin, mikä saattaa kieliä jostakin huomattavasti kyseenalaisemmastakin.
Kuten aavistukset epäilemättä saattavat jo vihjata, alkaa purppuratukan asetelma vaikuttaa hetki hetkeltä oudommalta mitä enemmän näistä saa selville. Poika ei tunnu vielä oikeastaan aivan tottuneelta nimeensäkään, kuin tämä olisi suhteellisen uusi asia. Vaikuttaisi siltä että "Kael" ei edes ole hänen oikea nimensä.... mutta tämän enempää poika itsekään ei tiedä, hämmentävästi kyllä. Tämäkin asia liittyy epäilemättä jotenkin menneisiin tapahtumiin johon nulikka ei mielellään kajoa. Usein tämä tuntuu silti turhautuneena haikailevan jotakin mennyttä jota ei kykene enää saavuttamaan, ilmeiseksi häpeäkseen ja epätoivokseen, ja vaikuttaa varsin todennäköiseltä että juuri tämä onkin jollakin tavalla purppuratukkaa liikkeelle ajava seikka. Mitä luultavimmin nämä asiat liittyvätkin jotenkin yhteen, mutta poika tuntuu olevan itsekin varsin epävarma ja tolaltaan monestakin yksityiskohdasta. Tämä saattaa monesti harhautua ajatuksiinsa edes huomaamatta tapahtumia ympärillään tai joskus jopa puhua tai väitellä hiljaa itsekseen jollekin kun olettaa ettei ketään ole kuulemassa... mistä ikinä onkaan kyse, ei tämä selvästikään johda lämpimiin tunteisiin edes nulikasta itsestään. Varsinkin väsyksissä tai stressaantuneena poika tuntuu käyvän jokseenkin hajanaiseksi ja epäkoherentiksi kuin tällä olisi vaikeuksia pitää itseään jollakin tapaa koossa, joka on omiaan aiheuttamaan Kaelille lisää tukaluutta ja epävarmuutta jota tämän on hankala edes salata kunnolla... ja pahimmillaan joskus jopa ilmeisen riipivää fyysistä tuskaakin jolle ei varsinaisesti tunnu näkyvän mitään ilmeistä syytä.
--Takaa-ajettu?--
Varmastikin myös näihin menneisiin epämääräisyyksiin liittyen, poika tuntuu olevan suorastaan kuumeisen vakuuttunut siitä että jokin kammottava saattaa seurata hänen jäljessään. Tämä on seikka jota Kael ei yleensä edes salaile ainakaan tovereiltaan, hänen haluamatta vetää ketään mukanaan piittaamattomasti ties mihin sotkuun. Purppuratukalla tosin tuntuu olevan melkoisen vähän vaihtoehtoja tämän suhteen, mutta hän kavahtaa ajatusta että jollekulle tapahtuisi jotakin kauheaa hänen vuokseen. Mitä ikinä onkin meneillään poika ei selvästikään edes tiedä itsekään miten tämä pitäisi ratkaista, vaikka tällä tuntuu olevan yksi epätoivoinen tavoite: on mentävä länteen. Miksi ja miten ovat pojalle jälleen kysymyksiä joihin tällä tuskin on kunnollista vastausta, mutta tämä ajatus on siltikin hänelle kuin viimeinen oljenkorsi johonkin, johon hän yrittää tarrata. Tuskin on epäilystäkään siitä että purppuratukka on tavalla tai toisella (kukaties useammallakin) avun tarpeessa vaikka tämä ei sitä rohkenekaan pyytää... varsinkin kun Kael tuntuu jäljessään seuraavan hirvityksen(?) lisäksi onnistuneen saamaan myös lähestulkoon kaikkien erämaan kynnellekykenevien samoojien vihat niskaansa. Jotenkin. Hän tuskin olisi selvinnyt näinkään pitkälle ilman tielleen osuneita tovereitaan ja nytkin pojan matka on parhaimmillaankin sinnittelyä... silti tämä on pyrkimässä eteenpäin miten saattaa, uskaltamatta pysähtyä paikoilleenkaan pitkäksikään aikaa. Hän tuskin tietää itsekään mitä häntä odottaisi kunhan joskus onnistuisi pääsemään perille, mutta ainakin Kael tuntuu uskovan että tämä on jollakin tavalla ensisijaisen tärkeää. Kukaties hänet saattaa joskus tavoittaa mutisemasta jotakin epämääräisen kuumeista lohikäärmeistä, mutta pojasta tuskin saa tästä aiheesta irti tätä enempää mitään erityisen koherenttia kovinkaan helposti.
((Vanha hahmo ja uudet kujeet, tai jotain sellaista. =I ))