|
Post by submarine on Nov 5, 2015 0:27:34 GMT 3
((Tässä Cutterille))
Kaupungin laitamilla, harvemmin rakennetulla alueella muurien tuntumassa kohoava rakennus ei lopulta näyttänyt millään tapaa kovinkaan erikoiselta, eikä sitä oltu edes merkitty millään tavalla, mikä olisi tehnyt siitä huomattavan tai saanut sen hyppäämään silmille. Kyseessä oli pelkkä yksinkertainen varastorakennus tai halli, samanlainen kuin kovin moni muu ympärillään, suurialainen yksikerroksinen rakennus, jonka päädyssä komeili lankkuovi, ja joka oli maalattu maansävyisen punaiseksi enemmänkin suojaksi säältä kuin miellyttämään mitään esteettistä silmää. Seinien yläosaan sijoitetut ikkunaluukutkin olivat pieniä, paikallaan selvästikin vain valon vuoksi. Hyvin tavanomainen rakennus siis, jossa ei tavallisesti olisi varmastikaan ollut mitään erikoista. Ja siltikin, ainakin jos paikalliselta väeltä kysyttiin, oli rakennus varsin hyvin tunnettu ja kunnioitettu. Siinä missä monen muun lähettyvillä norkoili ties mitä tyhjäntoimittajia ja epämääräisempiä tapauksia, pysyttelivät moiset kaukana tästä. Kukaties siksi, ettei kyseessä kuitenkaan ollut mikään tavaran säilyttämiseen tarkoitettu varasto. Keskipäivän aikoihin kaupungin häly ylsi hyvin sen laitamillekin, mutta siitä huolimattakin rakennuksen lähettyviltä saattoi helposti erottaa tasaisen melun, joka sen sisältä kantautui, ja joka kaiketi tarjosi jonkinlaista vihjettä siitä, mitä virkaa rakennus oikeastaan edes toimitti. Avattujen varastonovien takaa kantautui tasainen puinen kolahtelu, jota siivittivät huudot ja älähdykset, ja väliin huudetut, selkeämmät komennonomaiset sanat. Kaukaakin oli helppo sanoa, että sisällä oli selvästikin paljon väkeä, ja tämä väki teki jotakin rajua ja kovakouraista juuri nyt. Uteliaan ihmettelijän ei onneksi tarvinnut jäädä arvailemaan sisällä tapahtuvasta pelkkien äänien perusteella, sillä aukinaisista ovista saattoi kyllä nähdä, ainakin jos rohkeni katsomaan tarkemmin, mistä oli kyse.
Varaston sisällä, pitkälti riisutussa ja avoimessa tilassa jossa mikään ei häirinnyt liikkumista, useat kovaäänisten miesten (ja toisinaan naistenkin) parit kiertelivät toisiaan nopein liikkein, käsissään puiset kepit. Jokaisen huomio keskittyi visusti vain edessä liikkuvaan ja tämän pitelemään keppiin. Tämä oli eittämättä hyvä, sillä aina tilaisuuden tullen jompi kumpi yritti parhaansa mukaan huitaista, tavoitellen pariaan nopeilla liikkeillä. Toisinaan kepit kalahtivat yhteen, toisinaan ne huitoivat tyhjää, ja toisinaan mäjähtivät suoraan sinne minne pitikin. Seurauksena oli paljon kolinaa, paukutusta ja ähkintää, sillä vaikka varasto ei ollutkaan täynnä väkeä, oli näitä silti paljon. Osa nuorempia tai vanhempia, osa suurempia tai pienempiä, osa vahvempia tai heikompia, mutta yhtälailla kaikki keskittyneinä hyökkäämiseen, puolustamiseen ja jalkatyöhön, miekkailun tai minkä tahansa taistelemisen perusteisiin. Suojuksia tai muita turhanaikaisia ylellisyyksiä ei juurikaan näkynyt, mutta harjoittelijat olivat silti paikalla selvästikin tarkoituksella, kevyissä ja helpossa vaatteissa jotka sallivat liikkuvuuden - olkoonkin, että kolea syyssää teki tästä varmasti kaikkea muuta kuin miellyttävää. Varaston oveltakin, jos nyt uskaltautui vielä hieman lähemmäs, saattoi nähdä, että rakennus ei selvästikään ollut mikään aivan improvisoitu harjoittelupaikka. Seinille oli levitelty karkeita, mutta kuitenkin asiansa ajavia kuvia, joissa summittaiset ihmishahmot kohtasivat toisensa aseiden kanssa. Niissä esiteltiin erilaisia aseenkäsittelytapoja ja manööverejä. Niiden alla, tarkasti seinien vieressä niin että mikään ei varmasti sattunut tielle, lojui kaikenlaisia harjoitteluvarusteita, oppilaiden omaisuutta ja myös oikeita aseita, jotka oli työnnetty syrjään puukeppien ottaessa paikkansa käsissä. Muuten tila olikin varsin riisuttu, eikä juuri mikään muu häirinnyt oppilaiden sekaisen harmonista liikettä, lukuunottamatta niitä jotka liikkuivat näiden joukossa suomassa nopeita neuvoja suojauksien suhteen tai antamassa käskyjä liikkua ripeämmin tai paremmin. Kaikki neljä olivat yhtälailla sekalaista sorttia kuin oppilaatkin, kepeävarusteisia naisia ja miehiä jotka olivat asemassa jossa olivat selvästikin osaamisensa eivätkä minkään muun vuoksi. Ja näiden keskellä, enemmänkin valvoen kuin mitenkään aktiivisesti osallistuen, seisoi myös itse mestari, tarkkailemassa asioiden edistymistä.
Vaikka keskellä viuhtovia keppejä ja huutavia oppilaita seisova nainen ei ollutkaan millään tavalla erikseen pukeutunut tai varustautunut tavalla joka olisi erottanut hänet varsinaisesti muista, oli silti ehdottoman helppoa havaita, että kyseessä tosiaankin oli se, jota muut kutsuivat mestarikseen. Sen näki lähimpien olemuksesta ja kokemattomampien alitajuisesta huomion haparoimisesta, mutta yhtälailla myös naisesta itsestään. Jopa seisoessaan kepeissä vaatteissa paikoillaan, kädessään vain löyhästi pidelty puinen miekankuvatus, oli hän ehdottomasti kaiken hallinnassa. Kokematon olisi varmasti haparoinut yrittäessään määritellä, mistä tämän näki, mutta siltikin sen näki. Hän ei ollut mikään valtava jätti taikka leveäharteinen härkä, ei edes erityisen roteva, eikä myöskään arpien peittämä pukari. Totta puhuen nainen oli monella tapaa kovin tavallisen oloinen. Jäntevä ja hyväkuntoinen kyllä, selvästikin tottunut tekemään sitä mitä teki, mutta hän ei selvästikään seissyt siinä missä seisoi koska pystyi runnomaan kenet tahansa pelkillä hartiavoimilla katuun. Eikä hän sellaista vaikutelmaa yrittänyt myöskään antaa ympärilleen. Vastoin yleistä miekkamestareiden mielikuvaa, ei hän myöskään ollut millään tavalla vanha tai harmaantuva, hädin tuskin yli kolmenkymmennen. Ja siltikin, jollakin tavalla tämä näennäisen rento ja rauhallisesti tilannetta tarkkaileva nainen oli soturi ja mestari, jota kukaan ei olisi voinut kieltää. Vaikka miekkailunoppilaiden opettaja seisoikin paikallaan rennosti ja jännittämättä, ei hän ollut millään tapaa hajamielisen tai harhautuneen oloinen. Katse oli terävä ja eloisa, ja se pyyhki niin oppilaiden kuin ohjastajienkin ylitse nopeasti. Ei välinpitämättömänä, vaan tarpeeksi tarkkana ja kokeneena, ettei hänen tarvinnut uhrata pidempää silmäystä kenellekään, ei vaikka oppilaspareja oli toistakymmentä, ja väkeä kokonaisuudessaan lähemmäs viisikymmentä henkeä. Hän näki miten asiat olivat yhtä helposti, kuin maanviljelijä olisi nähnyt peltonsa kunnon pelkällä silmäyksellä. Ja vaikka miekka nojasikin olkaan kepeästi, ei kenelläkään ollut mitään epäilystä siitä, etteikö se olisi voinut saman tien heilahtaa valmiuteen mistä tahansa uhasta, ilman hetkenkään epäröintiä. Opettaja seisoi oppilaidensa keskellä, näkemättä tarvetta yrittää juuri nyt sen enempää - tai ainakaan juuri mitään tarvetta.
"Uther! Se on miekka eikä mikään tahtikeppi! Lyö sillä äläkä heiluta! Ja jos pystyisit vielä olemaan kertomatta sitä vastustajallesi etukäteen, niin oltaisiin jo melko hyvällä tolalla!" mestari äkkiä huudahti kepeästi, kohottaen pitelemäänsä puumiekkaa kohti yhtä monista oppilaspareista. Sanoissa ei ollut mitään suoranaisen syyttävää terää, mutta siitä huolimatta ääni vaati välitöntä huomiota ja sai kaksikon keskeyttämään hetkeksi. Uther, rotevan vanttera poika joka oli äitynyt jälleen kerran aivan liian reteisiin lyönteihin, väänsi suunsa tukalaan irvistykseen, ennen kuin sitten kuitenkin vain nyökkäsi vaitonaisesti, yrittämättä edes alkaa väittämään vastaan opettajalleen ja mestarilleen. Ei tällä olisi kuitenkaan ollut mitään todellista sanottavaakaan asiaan. Opettajakin tyytyi vain nyökkäämään tyytyväisenä, kun sanoja edes yritettiin noudattaa. "Hyvä! Käykää läpi vielä perusharjoituksia! Taito tulee työstä ja tuskasta! Ja saman toistamisesta kunnes itkette kyllästymisestä!" miekkamestari hymähti kovaan ääneen niin että koko harjoitteluhalli kuuli. Muutama irvisti moiselle suorasukaisuudelle, mutta suurin osa tyytyi naurahtamaan tai vain sivuuttamaan koko asian. Heidän opettajaansa ei koskaan oltu tunnettu mistään turhasta muodollisuudesta näissä asioissa, mutta samalla se oli syy, miksi monet myös kunnioittivat tätä. Se, ja se yksinkertainen tosiasia, että nainen olisi kyennyt vaivatta peittoamaan kenet tahansa oppilaistaan. Hän tiesi mistä puhui, ja se edellytti huomiota.
Oltiin jo keskipäivässä, ja keppien kalina oli jatkunut jo aamusta asti, mutta siltikään se ei osoittanut merkkejä loppumisesta. Ei vaikka olikin pyhäpäivä. Kaikki jatkui omaan tahtiinsa, irti muusta maailman menosta ja omana pienenä tilanaan, jonka suurin osa väestä mieluusti kiersi kaukaa. Suurin osa, mutta eivät kuitenkaan kaikki...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 6, 2015 21:33:06 GMT 3
((doih, sainpa kirjoitettua - hetki kesti saada alotus ku piti vähän miettiä hahmoa+eilen oli melko kiireinen päivä.))
Paikka ei sinänsä kai hirveästi houkutellut ulkopuolisia katselijoita, ottaen huomioon sen että missä se sijaitsi vaikka jättäisikin huomiotta muut seikat - kuten pyhäpäivän ja sen että harvempaa ulkopuolista kiinnosti se mitä varastossa tapahtui. Tietenkin aina silloin tällöin joku kiinnitti paikkaan kuitenkin huomiota. Joku väljiin ja enimmäkseen koruttomiin vaatteisiin pukeutunut huppupäinen nainen oli kävellyt paikan ohi, mutta oli kääntynyt katsomaan mistä oikein oli kyse kun erinäinen kolahtelu ja satunnaiset huudot tuntuivat olevan turhan kiehtovat. Tämä muukalainen katseli hetken avonaisten ovien suuntaan ennen kuin käveli lähemmäs, jääden seisokelemaan varaston ulkopuolelle ihan suhteellisen uteliaan oloisena. Harvinaista että näki jotain tällaista, nainen ajatteli kiinnostuneena, yleensä tuntui siltä että sotilaat, vartijat ynnä muut saivat hädintuskin mitään koulutusta muuta kuin sen että miekka käteen ja menoksi. Tosin, kun tarkemmin katsoi, niin oliko kyseessä edes mitään tallaista? No, oli motiivi mikä oli, niin aika ammattimaisen näköistä menoa, nainen tuumi, harjoituksen vuoksi yrittäen poimia kouluttajat joukosta. Tarkkailupaikalta oli hieman vaikea havaita yksityiskohtia ehkä, mutta muutaman kouluttajan nainen onnistui huomaamaan joukosta.
Nainen itse oli aseistettu, vaikka sitä oli hieman vaikea huomata - lyhytmiekka oli huotrassa lanteella, ja olalla roikkuvasta laukusta taisi vähän pilkistää pienen varsijousen päätä. Vaikka pikavilkaisulla tämmöiset yksityiskohdat saattoivat mennä ohi, niin tarkkasilmäisempi kyllä huomasi nämät. Samaten jos naiseen ylipäätään kiinnitti enemmän huomiota niin tästä saattoi hieman huomata melko itsevarman olemuksen, sekä sen että tämä selkeästä rentoutuneisuudestaan huolimatta piti melko tarkkaan silmällä ympäristöään, aina pikaisesti vilkaisten jos joku käveli kauempana kadulla ohi esimerkiksi. Tai katseli tarkkaavaisesti jos joku hallin sisälläolijoista näytti olevan tulossa tätä kohti. Sinänsä nainen kai näytti vähän joltakin satunnaiselta tyhjänvetelehtijä seikkailijalta, mutta aivan kaikki ei ole sitä miltä näyttää - esimerkiksi löysiin hihoihin oli piilotettu tikarit, ja muutenkin vaatteiden alla oli vähän sitä sun tätä mielenkiintoista... Tosin tällä hetkellä nainen kyllä oli ehkä vähän tyhjänvetelehtijä työtön seikkailija tai vastaava, eipä tällä ollut mitään mitä tämä olisi ollut tekemässä tällä hetkellä. Kaupunkiin tämä oli tullut vähän työnperässä.
Nyt tämä tosin lähinnä raaputteli kutisemaan ruvennutta arpea poskessaan ja katseli miekkailijoita, hoksaten selkeän paikan mestarin kun tämä rupesi ohjaamaan jotakuta isomman puoleista miekkailijaa. Mitenköhän tuonkin oli onnistunut ohittamaan, nainen mietti, katsellen nyt tuota miekkamestaria hieman arvioivasti. Ei ihan vastannut tarkkailijan henkilökohtaista käsitystä siitä millainen joku miekkailun opettaja olisi, mutta yleisolemus kyllä paljasti naisen selkeästi kokeneeksi miekkailijaksi. Ja asialleen omistautunut - pyhäpäivähän sitä taisi tänään olla myös, ja täällä sitä vaan harjoiteltiin miekkailua. Hetken tarkkailija harhaantui muistelemaan sitä kuinka tätä itseä oli kauan sitten koulutettu, mutta muistot olivat hataria ja oikeastaan melko ikäviäkin. Parempi vain pitäytyä nykyhetkessä - vaikka siihen tuntuikin tällä hetkellä kuuluvan lähinnä tuijottelua, mutta ehkäpä jotain muutakin tapahtuisi - ainakin ovea lähinnä olevat oppilasparit olivat huomanneet huputetun muukalaisen läsnäolon elleivät nämä olleet puolisokeita. Vaikka naisen asusteet nyt vähän harmaita ja mitäänsanomattomia olivatkin (tarkoituksella), niin eivät ne ihan paikallisia asusteita olleet kuitenkaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 7, 2015 2:28:22 GMT 3
"Stefan! Sano sille uudelle että täällä ei pelätä aseita tai sitten etsiään muuta tekemistä!" kaiken keskellä seisova miekkamestari huusi taas yhden nopea ohjeen ohjaajistaan luotetuimmalle, nuorelle ja tasapäisen näköiselle miehelle joka alkoi saman tien ohjastaa asianomaista, hieman vanhempaa miestä, joka ei selvästikään koskaan ollut edes käsitellyt asetta, saati käyttänyt sitä. Samalla vaivalla käsky olisi varmasti voitu osoittaa oppilaalle itselleenkin, ja ainakin tämä valpastui huudon kuultuaan, ennen kuin ohjaaja edes ehti ohjastamaan, mutta epäsuora komento kertoi monistakin asioista. Ensinnäkin siitä, ettei vasta pariin otteeseen koululla käynyt tapaus vielä ansainnut tulla puhutelluksi suoraan, saati sitten ajatusta jonka uhraamista moinen olisi vaatinut. Toiseksi se kertoi opettajan epämieltymyksestä. Vaikka mies olikin jo keski-iässä, selvästi kokematon ja varsin hintelä (mikä kaikki kyseenalaistikin pahasti, miksi tämä oli tullut edes oppia hakemaan, vaikka eihän täällä tuomittu), ei tapa jolla tämä sulki silmänsä joka kerta kun puumiekat osuivat toisiinsa ollut mitenkään hyväksyttävä. Ja kolmanneksi se kertoi siitä, että opettajalla oli juuri nyt muutakin mietittävää. Vaikka käsky oli annettu selvästi ja tarkkaavaisesti, eivät oppilaidensa keskellä seisovan naisen silmät edes katsoneet siihen suuntaan, eivät ohjaajaan eivätkä myöskään lyöntejään varovaan mieheen. Hänen katseensa seurasi jo sitä muutosta, joka äkkiä oli tapahtunut hallissa; joku seisoi tarkkailemassa, joku joka eittämättä edellytti jonkinlaista huomiota. Vaikka suurin osa oppilaista olikin jättänyt oven ulkopuoliset asiat täysin omaan arvoonsa keskittyessään vain harjoituksiinsa, ei mestarin silmää ollut niin helppoa vältellä, ei etenkään kun hän saattoi keskittyä juurikin vain tarkkailuun. Tulokas ei selvästikään ollut mikään satunnainen kuljeskelija (tai sitten tämä oli juuri sitä, juuri sillä tavalla jota useimmiten kirottiin), eikä tätä varmastikaan sopinut jättää huomiotta, mutta siitä huolimattakin miekkamestari pysyi levollisena, tarkkaili vain tilannetta. Puolimietteliäästi hän laski puumiekkansa olaltaan ja tömäytti sen kärjen permantoon, laskien kummatkin kätensä mietteliäästi kapistuksen päälle kuin olisi pidellyt kävelykeppiä. Saipa nähdä mitä tästäkin seuraisi.
Suurin osa oppilaista sivuutti kyllä tarkkailijan varsin samantekevästi, mutta lähimmille outo kyttääjä taisi tosiaankin olla varsin silmäänpistävä. Tämä sai nopeasti muutaman oudoksuvan vilkaisun muutamalta lähinnä ovea seisovalta parilta. Osa niistä oli epäluuloisia ja osa vain uteliaita, osa jopa kiusaantuneita, mutta yhtä kaikki moni silmäpari kävi ovien takana seisovan läpi pikaisesti. Kokemattomammille suurin osa vaaran merkeistä tai syistä olla varuillaan oli silkkaa hepreaa, mutta tämän kupeella roikkuva miekka oli ehdottoman ilmeinen jokaiselle joka vain sellaisista mitään tiesi. Se sai osakseen vilkuilua, joka nopeasti levisi myös omistajaan. Jotkut katsoivat epäluuloisesti, muutama muu arvioivasti. Suurin osa menetti kuitenkin kiinnostuksensa nopeasti, olihan samanlaisia lyhyitä ja halpoja (tai ainakin sentyyppisiä) aseita aivan tavallisellakin väellä, rikkailla kauppiailla ja joka toisella porvarilla joka vain halusi näyttää hieman vakuuttavammalta tai kantaa mukanaan jotain kättä pidempää synkkiä kujia ja hämyisiä iltoja varten. Eipä niin, ettäkö tulokas olisi varmasti ollut kumpaakaan, ainakaan naamastaan ja varusteistaan, mutta suurin osa sivuutti tämän silti nopeasti. Eivät tosin kaikki. Ensimmäiset riitasoinnut saattoi havaita, kun eräs oppilaista ei keskittynytkään enää harjoituksiinsa, vaan jäi tuijottamaan varsin suoraan ja jopa pisteliäästi ovella seisovaa naista. Nuori mies oli vanttera ja pitkävartinen, voimakaskasvoinen ja muutenkin selvästi varsin hyväsyntyinen ja hyvin kasvatettu yksilö. Ei sentään mitään aatelista perää, mutta ainakin rikkaista ja hyvistä oloista. Nuorukaisen harjoittelupari ei saman tien edes tajunnut tämän äkkiä keskeyttäneen harjoituksensa, ja aistiessaan aukon puolustuksessa hyökkäsi nopeasti eteenpäin, huitaisten nopean ja tarkan lyönnin. Mutta vaikka toisen silmät olivatkin visusti muualla, pamautti tämä kepin sivuun edes vilkaisematta, tavalla joka kertoi oppilaan omaksuneen melkoisesti taitoja - ja kaiketi ikävä kyllä myös asenteita sen jatkoksi.
Harjoittelukumppanin vielä ihmetellessä äkillistä muutosta tilanteessa astui vahvaleukainen nuorukainen tämän ohitse, ovea kohti. Joku heitti tämän suuntaan epäluuloisen katseen, sävyyn joka kertoi ettei mies tosiaankaan ollut aikeissa tehdä jotakin typerää ensimmäistä kertaa. Eräs ohjaajistakin tuntui huomaavan saman ja suuntaavan kohti, mutta tämä oli kauempana, ja edes rivakat askeleet eivät kuljettaneet naista oville niin nopeasti kuin olisi ollut kukaties suotavaa. Eivät tarpeeksi nopeasti, etteikö nuorukainen olisi päässyt lausumaan muutamaa painokasta sanaa ties mistä ilmaantuneelle ihmettelijälle. "Mikäs tyhjäntoimittaja täällä seisoo? Taidat olla kiinnostunut harjoituksista? No tämä ei ole mikään reekeleen yleinen tilaisuus, joten parempi jos alkaisit kalppia! Jos kiinnostaa ihmetellä niin tule ensi viikolla uudestaan silloin kun pitääkin! Tänne ei tarvita mitään lorvailijoita häiritsemään!" nuori mies ärähteli kiivaasti ja nopeaan tahtiin. Tämä puristi puumiekkaansa napakasti. Se pysytteli sivulla ja kärki maata kohti, mutta miehen koko olemus oli ehdottoman uhkaava ja päällekäyvä. Jos tämä kiinnitti mitään oikeaa huomiota tulokkaaseen, muuten kuin tämän epämääräiseen asuun ja norkoiluun, ei sitä ainakaan pystynyt näkemään. Kunhan halusi nyt ajaa mokoman kulkurin muualle, selvästikin loukkaantuneena siitä että jokin tämänkaltainen rohkeni tunkea lähiympäristöön toljottamaan. "Tiedätkö edes missä olet? Tämä on suuren mestari Fianna Drean miekkailukoulu! Tai ainakin harjoittelusali! Arvostetuimman mestarin koko lähitienoolla ja terpeleen maassakin! Sinun kaltaisesi katujennuohoaja tuskin tietää sellaisista mitään", nuorukainen täräytteli ovensuusta, kokien selvää ylemmyyttä voidessaan retostella olevansa moisen koulun ja mestarin oppilas. Toisin kuin tämä ties mistä ilmaantunut, ties mitä toimittava tapaus. Luulisi moisen iskevän jo luun kurkkuun.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 7, 2015 15:31:44 GMT 3
Oli mielenkiintoista millä tavalla tämän paikan mestari piti tilanteen hallussa, nainen mietti. Ei alkanut suoraan puhua kokemattomalle oppilaalleen, mutta kuitenkin huusi tarpeeksi lujaa että ohjeen kohde tiesi huomautuksesta ilmankin että yksi ohjaajista tuli väliin. Muukalainen huomasi myös että huolimatta siitä että keskittyminen oli ollut oppilaissa, oli miekkamestari itse tarpeeksi huomiokykyinen että tämä oli huomannut tarkkailijan läsnäolon - ja, nainen huomasi hymähtäen, tuntui myös tarkkailevan tilannetta. No, sivullisella ei ollut muuta aikomusta kuin katsella tilannetta tällä hetkellä, ehkä vähän semmoinen "odotetaan ja katsellaan kunnes jompi kumpi tekee aloitteen"-tilanne. Oikeastaan naisella ei ollut mitään syytä jäädä norkoilemaan, mutta uteliaisuus oli vain ottanut vallan. Oppilaat näyttivät aika sekalalta joukolta, vaikka tarkkailija arvelikin päätelleensä oikein sen että suositummat tai taitavimmat oppilaat olivat lähimpänä itse mestaria. Vaikea sanoa näin lyhyellä tarkkailulla, mutta vaikutti todennäköisimmältä vaihtoehdolta.
Tietenkin sitten joku idiootti ei ollenkaan tajunnut mitä oli meneillään ja otti harteilleen sen että menisi yrittämään häätää katsojaa, siitä huolimatta että kauempaa oli tulossa joku ohjaajista, ja paikan Mestarikin oli selkeästi tietoinen tilanteesta. Miekkailija tuntui kiinnittäneen eniten huomiota lähellä olijoihin ja sitten siihen että minkä takia osa vilkuili ovelle päin, nainen arveli katsellessaan miehen lähestymistä. Mitään huomiota ei ollut kiinnitetty lähestyvään ohjaajaan tai kauempana olevaan opettajaan joka lähinnä tarkkaili tilannetta. Tämä lähestyjä ei varmaan ollut mikään kaikkein suosituin oppilas vaikka tuolla jonkin verran taitoja taisi ollakkin. Nainen piti edelleen salia silmällä vaikka mies lähestyikin, varmistaen vain sen että oli koko ajan tietoinen siitä missä tämä oikein oli aina siihen asti että mies päätyi tarpeeksi lähelle sanoakseen valittuja sanojaan. Uhkaava vaikutelma ei tuntunut tehoavan ollenkaan naiseen, tämän rentoutunut olemus ei juurikaan muuttunut miehen ärähdellessä ja yrittäessä olla vaarallisen oloinen. Tietenkin tässä oli se ongelma miehen kannalta että nainen oli aseistettu ihan oikealla aseella - mitä muukalainen vähän korosti muuttamalla hieman asentoaan, huotran kalahtaessa hieman liikkeestä -, vaikkei naisella ollut mitään aikomusta käyttää aseitaan, niin se vei pahimman terän uhkaavuudelta. Aluksi nainen jopa tuntui melkein jättävän miehen huomiotta, katsellen vain kauempana lähestyvää ohjaajaa, tämän kiinnostuksen ollessa selkeästi jossain ihan muussa kuin rähjäävässä nuoressa miehessä. Siis aina siihen asti että mies päätti alkaa haukkumaan tätä mitään mistään tietämättömäksi katujen nuohoojaksi. Vihdoin viimein nainen osoitti jotain muuta kuin välinpitämättömyyttä tulijaa kohtaan, tämän suun mutristuessa hieman tyytymättömyydestä.
"Sinä taidat olla yksi opettajiesi eniten vihaamista oppilaista", nainen sanoi ärtyneenä kun tämä käänsi katseensa rähjääjään, vetäen samalla huppunsa pois päästä katsoakseen miestä paremmin suoraan silmiin. Hupun alta paljastuivat pitkät poninhännälle pistetyt mustat hiukset joissa oli hieman erikoinen valkoinen viiru, mistä lie johtuva. Naisen ikää oli hankala sanoa hupun alta ilmestyneistä kalpeista ja terävistä kasvoista, mutta jotain kolmenkympin toiselta puolelta luultavasti päätellen siitä että tällä oli useampia ajan mittaan parantuneita arpia kasvoillaan. Erikoisenväriset, hieman purppuraanvivahtavat silmät parhaillaan tuijottivat miestä kriittisesti ennen kuin naisen huulilta karkasi pieni paheksuva tukahdus. Turhantärkeä nulikka muistutti naista eräästä miehestä joka oli ollut hyvin samankaltainen paskiainen - tosin vanha tuttu oli ollut kaikesta paskiaismaisuudestaan huolimatta sentään joku joka tiesikin jotain. Ei oikein tämän häirikön kohdalla. "Kiinnität huomiota ympäristöösi harvinaisen vähän - huomaat toki sen että välittömässä läheisyydessä ihmisten käytös muuttuu, ja olet tarpeeksi taitava miekkailija että pystyt pitämään pintasi toista vastaan silloinkin kun huomiosi on hieman herpaantunut. Mutta et kiinnittänyt mitään huomiota siihen että opettajasi oli selkeästi huomannut minut - kuten hoksaat jos käännät hieman päätäsi ja katsot tuonne keskemmälle missä hän nojaileen yhteen noista puumiekoista -, siihen että tuolta jonkun matkan päästä on tulossa yksi ohjaajistasi, tai siihen että yrität uhkailla puumiekalla sinulle täysin tuntematonta henkilöä joka on selkeästi aseistettu. Ellet sitten jättänyt sitäkin huomaamatta?", nainen jatkoi kylmän analyyttisesti, tämän äänessä kuuluessa jonkin sortin aksentti nyt kun sitä tarkemmin kuunteli. Vaikka käyttikin kieltä selkeästi ilman mitään ongelmia, niin ääntämistapa paljasti ettei selkeästikään ollut naisen äidinkieli.
"Tätä paikkaa ei myöskään ole erityisesti merkattu ettei täällä saisi olla, ja muistuttaisin että mestarisi tosiaan reagoi lähinnä tarkkailemalla mitä minä olin tekemässä. Huomaan myös että sinä osoitat vähemmän kunnioitusta paikkaa kohtaan kuin se luultavasti ansaitsee, kun et näköjään edes tiedä oikeaa termiä. Minä tulin vasta kaupunkiin, mikä on sinun tekosyysi?", nainen jatkoi rauhallisesti, vaikka olikin pikkuhiljaa hieman varautunut - epäilys olisi että mies kävisi päälle pian, ja ehkä vähän tarkoituskin näillä härnäävillä puheilla. Ärsyttävä nousukas tarvitsi jonkunlaisen opetuksen muukalaisen mielestä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2015 0:44:44 GMT 3
Vaikka ovelle tunkenut nuori mies olikin selvästi kuumapäinen ja kärkäs luonne, ei tämäkään tainnut olla aivan niin tyhmä, etteikö olisi aavistanut lähteneensä härkkimään hieman olettamaansa kovempaa palaa. Hetkeksi, hyvin lyhyeksi hetkeksi, tämän silmät eksyivät naisen miekalle, kun tämä kovin avuliaasti korjasi asentoaan tuodakseen sen olemassaolon vielä hieman selvemmin julki. Katseessa käväisi lyhyen hetken jopa kevyttä arvioivuutta, mikä kertoi jälleen siitä, ettei nuorukainen ollut aivan kokematon miekkailija - mutta paha kyllä sitäkin lyhytnäköisempi. Tämä arvioi selvästikin vain sitä mitä näki tarkalleen edessään, kauanko naiselta kestäisi vetää miekkansa esiin tai oliko tällä voimaa tai nopeutta vastustaa muutenkaan. Ja aivan yhtä lyhytnäköisen nopeasti nuo laskelmat myöskin katosivat, korvaantuen jälleen silkalla yrmeällä ja ylenpalttisella itsevarmuudella. Taisi olla selvää, mihin suuntaan tämä tapaus uskoi asioiden menevän, jos mitään asioita tulisi. Vaikka miekka olisi antanut enemmänkin syytä miettiä, olisi se kaikki kadonnut viimeistään silloin, kun härkitty tarkkailija nöyristelemisen tai häipymisen sijaan avasikin suunsa, tömäyttäen varsin suoraan ja selkeästi mitä mieltä oli nuorukaisen kukkoilusta. Tämän posket lehahtivat saman tien punaisiksi, ja miehen takaa hallista saattoi nähdä, miten useatkin oppilaat vaihtoivat nopeita ja hankalia silmäyksiä keskenään. Ei, tämä ei luvannut mitään hyvää. "Älä ämmä jauha paskaa! Mestaria taikka ketään muuta ei edes kiinnosta joku sinun kaltaisesi! Olet niin paljon kaikkien alapuolella etteivät ne viitsi edes tulla sanomaan mitään! Mutta minua tuollainen kyttääminen risoo! Taidat luulla olevasi jotain kun uskot että kelpaat edes katsomaan minunkaan harjoitteluani! Kuulehan, minä olen tullut puumiekoilla jo kahteen kertaan kolmanneksi muita saman aikaa harjoitelleita vastaan!" ärhäkkä nuorukainen laukoi ja suomi, selvästikin hyvin tosissaan kaikesta siitä mitä juuri nyt huuteli, ja selvästikin odottaen kunnioitusta saavutuksestaan josta juuri nyt kertoi - kunnioitusta, joka pirullisesti tuntui puuttuvan.
Kauempaa keskeltä hallia myös koulunsa mestari tarkkaili tilannetta. Kiusallista kyllä, tuntui suuri osa oppilaista keskeyttäneen jo harjoituksensa ja kiinnittäneen huomionsa kovaääniseksi äityneeseen välikohtaukseen, vilkuillen vuoroin toisiaan ja vuoroin ongelmatilannetta. Tämä kaikki sai Fianna Drean, ei välttämättä edes kaupunkinsa arvostetuimman mutta eittämättä monenkin tienoon parhaisiin lukeutuvan miekkamestarin, huokaisemaan syvään ja pyöräyttämään silmiään. Tällaiset välikohtaukset tuntuivat olevan liiankin arkipäiväisiä, etenkin viime aikoina, eikä opettajalla selvästi olisi ollut minkäänlaista mielenkiintoa tai kärsivällisyyttä tällaiselle. Hän heitti melkeinpä kaunaisen katseen Raudin suuntaan, puhtaan tyytymättömän vilkaisun siitä hyvästä että mies oli päättänyt hankaloittaa hänen muuten niin kepeästi sujunutta päiväänsä. Vilkaisua tuskin pistettiin edes merkille, saati sitten otettiin huomioon. Siinä samalla hän soi myös kevyen pahoittelevan katseen ovella seisovalle vieraalle, kiusaantuneen vilkaisun joka kertoi, ettei hän ollut tästä mitenkään erityisen mielissään. "Mestari, pitäisikö mennä väliin?" kuului varovainen kysymys sivulta. Aavistuksen viiveellä Fianna vilkaisi Stefania, aina yhtä nuhteettoman altista oikeaa kättään, ennen kuin mutristi suutaan epämieltyneesti. Paneutunut ja kuuliainen mies sanoi eittämättä ääneen vain mitä kuuluikin, sen mikä olisi ollut suotavaa, mutta siltikin se sai hänet puhisemaan. "Ei vielä. Ginne on jo menossa. Ja sitä paitsi minusta tuntuu, että tämä vieraamme aikoo ratkaista ongelmansa aivan kohta itsekin", miekkamestari lopulta huokaisi. Kaikkea sitä pitkin taas tänään joutua katsomaan. Menköön tämän kerran, ratkaiskoot tilanne itse itsensä ainakin nyt ensialkuun...
"Raud! Anna olla!" kuului lopulta hetken perästä huuto kauempaa. Se sai nuorukaisen ovensuussa kääntämään hetkeksi katseensa kohti ohjaajaa, joka nyt asteli tätä kohti. Naisella oli rotevat olkapäät, ruma arpi otsassaan ja nenä, jonka murtumajälki kertoi aivan toisenlaista tarinaa, kuin kukkoilevan vasta-alkajan asenne. Tämän äänessä oli terävä mutta tympääntynyt sävy, eikä puumiekka jota tämä piteli ollut missään sopuisassa levossa vaan tiukasti kourassa, yhtä uhkaavasti kuin nuorukaisella itselläänkin - joskin ärtymyksen kohde erosi ikävästi. Tällä ei selvästikään ollut mitään kiinnostusta tai kärsivällisyyttä katsoa eittämättä ennenkin kovapäiseksi heittääntyneen oppilaan touhuja, ja rotevan naisen koko asenne kertoi selvästi miten lähellä oli jo nyt, ettei tämä hiljentäisi kukkoilijaa itse. Mokoma sai Raudiksi huudetun nuoren irvistämään rumasti ja mutristamaan kasvojaan kuin aivan loppumattoman raivostuneena. "Mutta... tämä typerä kulkuri uskoo voivansa tulla tänne vakoilemaan ja aukomaan päätään! Jos minä en tee sille jotain niin sitten kaikki luulevat kohta voivansa tehdä ihan mitä huvittaa!" Raud ärähti takaisin, osoitellen varsin vihamielisellä sormella kohti oven toisella puolella seisovaa naista. Miehenalku ei selvästikään ollut nielemässä tällaista purematta, tai mahdollisesti ollenkaan. Auktoriteettiongelmaisuus harvemmin oli mikään hyvä piirre oppilaassa, eikä lähestyvän ohjaajan kasvoilta paistanut juuri nyt mitään muuta kuin pohjatonta ärsytystä koko tilanteeseen. Ärsytystä ja lupausta epämukavista hetkistä varsin pian.
"Puolet meistä on ollut typeriä kulkureita tai kadunnuohoajia jossain kohtaa, Raud! Se, että sinulla on rikas isä, ei paljoa muuta! Joten parempi että pidät suusi kiinni ennen kuin alat aukoa kenellekään mistään paremmuudesta! Ja nyt tulet tänne ja annat sen kapulasi pois!" roteva nainen ärähti vastaukseksi niskoittelijalle, vähän välittämättä tämän loukatuista kunnioista tai tarpeesta todistaa itseään. Tämä mutristi Raudin suuta vielä muutaman asteen, kuin mokoma olisi ollut täysin sietämätöntä. Siltikin tämä näytti hetken siltä kuin olisi ollut aikeissa antaa periksi auktoriteetin edessä. Puumiekka valahti ensin sivulle... ennen kuin sitten ponnahti siitä taas vahvaan ja vihaiseen otteeseen, kuin saaden vain lisää kipinää periksi antamisestakin. "No sitten minä pistän itse tuon ruotuun!" nuorukainen karjaisi vihaisesti ja käännähti siinä samassa ympäri, kohdaten naisen kasvot vihaa kipinöiden. "Nytpähän näet että ryppyilit väärälle!" tämä ärähti vielä, ennen kuin harpasi eteenpäin puumiekka viuhuen. Jos nyt moisesta typeryydestä mitään hyvää oli keksittävä, niin totta puhuen hyökkäys oli teknisesti ottaen varsin kelvollinen. Se oli nopea ja napakka, ja viha enemmänkin antoi sille pontta kuin rikkoi sitä. Raudin ruumis löysi tarkan harjoitetusti oikean muodon ja tahdin kun tämä hyökkäsi kohti häpeällisen aseetonta vastustajaa, jalat hakivat hyvän koukun ja jännityksen. Täysin moitteettoman hyvä lyönti ylhäältä alas, voimalla jolla olisi hyvinkin voinut murtaa kallon halki puisellakin miekalla. Oppitunnilla Fian olisi voinut antaa siitä täydet pisteet ja hyväksyvän nyökkäyksen. Jotakin satunnaista katuhampparia vastaan moinen olisi lopettanut koko tilanteen heti alkuunsa.
Paha kyllä nyt ei taidettu olla oppitunnilla, eikä vastassa ollut mikään katuhamppari, satunnainen tai muukaan...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 8, 2015 17:26:36 GMT 3
Hetken nainen arveli että ehkä miehellä oli vielä jonkin verran toivoa kun tämä hetken jopa näytti huomioivan naisen aseistuksen kun sitä korostettiin... mutta sitten mies vain jatkoi saman paskan jauhamista kuin ennenkin, saaden naisen huokaisemaan. Vieras onnistui juuri ja juuri estämään itseään pyöräyttämästä silmiään nuorukaisen kerskailulla siitä kuinka oli peräti kahdesti tullut kolmanneksi jossakin. Myös pistettiin merkille että mies ei tuntunut haluavan edes yrittää tarkistaa naisen väittämiä siitä että tämän mestari ilmeisesti oli jo huomannut vieraan läsnäolon - tämä onneton tuntui pitävän itseään todella suuressa arvossa, vaikka todistusaineisto vähän osoitti kyllä jotain muuta. Nainen ei silti tehnyt vielä mitään muuta kuin tuhahti miehen puheille, pistäen merkille lähestyvän ohjaajan hieman taaempana ja sen että kohta kauempana näkyvä itse hallin mestari joka katseli tilannetta edelleen - ja näytti hetkeksi katsovan vähän pahoittelevasti vieraan suuntaan, mihin vastattiin lähes huomaamattomalla nyökkäyksellä. Vähemmän yllättäen rähjäävä nuorukainen ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen mitä kauempana oleva mestari oli tekemässä, vaikka tällä tuntui omasta mielestään olevan pyhä mandaatti rähjätä kaikille ulkopuolisille. "Minä luulen että olet ottanut itsellesi roolin johon sinulla ei oikein ole oikeutta...", nainen sanoi hiljaa, katsellen nuorukaisen olan yli kohti ohjaajaa joka alkoi olla kuulomatkan päässä. Kaippa tilanne rauhoittuisi nytten, riippuen siitä kuinka paljon kontrollia ohjaajilla oikein oli oppilasta kohtaan.
Nainen nyökkäsi kohteliaan tervehdyksen ohjaajalle tämän saapuessa yrittämään rauhoittaa tilannetta, ollen aivan valmis antamaan ohjaajan itse hoitaa tämä ongelma. Se nyt kuitenkin söisi vähän ohjaajan, ja tätä kautta varmaan myös itse paikan mestarin auktoriteettia jos vieras ei antaisi näille tilaisuutta yrittää hoitaa tilannetta itse. Tosin, purppurasilmäinen muukalainen arveli että sanoi kokenut kouluttaja mitä sanoi, niin tämä Raudiksi kutsuttu saattaisi silti alkaa käydä päälle. Öykkäri joka uskoi olevansa parempi kuin kukaan muu tuskin alkaisi rauhoittumaan sanoista, varsinkin jos tämä tunsi kunniaansa olevan loukattu. "Mitä minä sanoin, niin sanoin sen sen takia että aloit välittömästi huutamaan perättömiä loukkauksia", nainen huomautti paikaltaan syyttelyt kuullessaan, mutta ollen muuten hiljaa - ohjaajan olemus kertoi kyllä että tämä kyseinen oppilas oli kai tainnut olla ennenkin ongelmatapaus. Olisi ehkä ollut fiksumpaa olla hiljaa tässä vaiheessa, mutta rehellisesti sanottuna ulkona vieläkin seisoskelevaa tarkkailijaa ärsytti nuori mies vähän enemmän kuin olisi pitänyt. Yläluokkaiset nulikat jotka kuvittelivat olevansa parempia kuin muut herättivät ikäviä muistoja, ja, no, olihan tätä myös henkilökohtaisesti haukuttu ties miksi tämän lyhyen keskustelun aikana. Rotevan naisen puheet vahvistivat päätelmät vihaisen Raudin yhteiskunnallisesta asemasta, ja ehkäpä nämä saisivat toisen jopa jättämään tarpeettomat uhkailut sikseen. Sinänsä huvittavaa että tarkkailija olisi varmaan vain jatkanut matkaa katseltuaan harjoittelua hetken mikäli tätä ei olisi lähdetty häiriköimään, mutta jostakin kumman syystä vieras nainen arveli että ajatus tuskin oli käynyt rähisijän mielessä.
Vaikka nainen olikin rentoutunut, niin oli tuo edelleen varuillaan silloin kun nuori mies näytti alkavan antaa periksi. Kohta se käy päälle, nainen mietti, vähän kohentaen olkalaukkunsa asentoa. Varmaan yrittää iskeä yhdellä iskulla maahan tai jotain, brutaalin simppeli ja etuna myös se että sen ehtii tehdä ennen kuin ohjaaja käy väliin. Miehen huutamat sanat oikeastaan menivät ohi korvien, arpisilla kasvoilla ollessa tyynen keskittynyt ilme naisen ollessa valmis reagoimaan tulevaan iskuun. Isku oli selkeästi tulossa ylhäältäpäin, nainen arveli alkaessaan liikkua vastauksena miehen lähestymiseen, antaen olkalaukun hihnan valahtaa käteen valmiutena vastaiskuun. Sinänsä miehellä oli melko oppikirjamainen isku tulossa, mutta tämän käytös oli antanut vastustajalle enemmän kuin tarpeeksi aikaa reagoida tähän. Helpointa olisi ollut vain vetää puukko hihasta ja nakata se miehen kurkkuun ennen kuin tämä pääsi lähellekkään, mutta se ei nyt varsinaisesti olisi ollut oikein - sen sijaan olkalaukkua käytettiin kuin moukaria, naisen helposti iskiessä puumiekan pois alkuperäiseltä reitiltään laukun iskeytyessä puisen aseen lappeeseen. Ja ei sinänsä, ei nainen edes enää ollut siinä mihin mies oli tähdännytkään, samalla kun aseeseen oli isketty nainen oli jo lähtenyt väistämään siltä varalta että laukku olisi iskeytynyt huti tai vähemmän tehokkaasti kuin oli ollut tarkoitus. Pysähtymättä hetkeksikään välissä, nainen syöksähti kyynärpää edellä kohti miestä, iskien tältä melkovarmasti ilmat pihalle kyynärpään iskeytyessä miehen vatsaan. Puumiekalla aseistautuneen vielä tointuessa iskusta nainen sujuvasti jatkoi liikettään ja heilautti laukkuaan uudelleen, lyönnin suunnistaessa kohti Raudin naamaa. Isku oli sinänsä lähinnä hämäystä, oikean hyökkäyksen tullessa alempaa - samalla kun naisen nyrkki nousi kohti miehen kasvoja, polvi iski jalkojen väliin. Mies tuskin oli enää mikään uhka, mutta viimeistelynä nainen kierähti pois tämän edestä ja potkaisi tätä tämän polvilumpioihin, takuulla vetäen tämän vähintään polvilleen tai luultavammin ihan vain pärställeen maahan kun jalat pettivät.
Naisen vastahyökkäys oli vienyt vain muutamia sekunteja, mutta siitä olisi luullut käyneen selväksi aika hyvin se ero taidossa mitä tällä ja miehellä oli. Myös se että nainen olisi voinut hyvin helposti pelkän selkäsaunan sijaan tappaa miehen jos olisi halunnut - tällä olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi aikaa vetää lyhytmiekkansa esiin jos tämä olisi halunnut. Vieras oli selkeästi kokenut taistelija, vaikka tätä tuskin oli koulutettu taistelemaan samalla tavalla kuin mitä varastohallin sisällä tehtiin. Tai ehkä oli parempi sanoa että tämä näytti siltä että tämä oli koulutettu tappamaan - jopa aseettomana tämä olisi voinut aiheuttaa runsaasti vahinkoa Raudille jos olisi halunnut, ja nainen oli oikeastaan keskittynyt enemmän siihen että ei tapa nuorukaista kuin siihen että päihittäisi tämän. Nyt mies tuskin oli saanut mitään kovin pysyvää vammaa, vaikka luultavaa oli että loppupäivän tämä nilkuttaisi ainakin, ja, no, ehkä isku naamaan oli aiheuttanut haljenneen huulen tahi murtuneen nenän.
Vieras asetteli vielä olkalaukkunsa takaisin paikoilleen ja pyyhkäisi enimmät vaatteisiin tarttuneet liat pois ja kääntyi kohti oletettavasti melko lähellä olevaa ohjaajaa, näyttäen hieman pahoittelevalta. "Esitän vilpittömät pahoitteluni mahdollisesti aiheuttamastani häiriöstä. Olen Veronica Iovis, ja olen ensimmäistä päivää kaupungissa - kävelin ohi ja uteliaisuudesta pysähdyin katsomaan mitä täällä oikein oli meneillään.", nainen kumarsi ja osoitti ymmärtävänsä sangen hyvin protokollan kiemurat oikeastaan. "Tarkoitukseni oli oikeastaan vain tyydyttää uteliaisuuteni ja jatkaa matkaa, kunnes tämä-" nainen viittasi kärsineeseen Raudiin "- nuori herra päätti tulla solvaamaan minua, ja loput näittekin itse", nainen jatkoi noustessaan takaisin pystyyn tervehdyksen jälkeen, jääden sitten odottamaan vastausta. Tilanne oli ehkä vähän karannut käsistä, mutta sentään mustatukka oli onnistunut omasta mielestään pitämään sen nyt kuitenkin järjen rajoissa - Raud oli vain lievästi loukkaantunut eikä kuollut, näin esimerkiksi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2015 23:44:01 GMT 3
Raudin perään huutaneen, rotevan naispuolisen ohjaajan äänet kävivät huomattavasti kovemmiksi ja käskevämmiksi, kun nuorukainen sitten loikkasi uhmassaan ja raivossaan suoraan ovelta julkean tunkeilijan kimppuun. Oli vaikea sanoa, paljonko hätää äänissä todella oli, tai piittasiko nainen enemmänkin muukalaisen turvallisuudesta vaiko oppilaansa uppiniskaisuudesta, mutta lopulta tämä tuskin ainakaan uskoi joutuvansa katsomaan aseettoman ohikulkijan julmaa pieksemistä. Usein jo pelkästään asenteet ja olemukset paljastivat paljon konfliktitilanteista, eikä tästä tapauksesta pystynyt näkemään pienintäkään pelonhäivähdystä juuri nyt. Toisinaan moinen oli vain loistava tapa erottaa yltiöpäisen itsevarma hullu, mutta juuri nyt kylmäkiskoisuuteen taisi olla paljon parempiakin syitä, kuten varsin pian nähtiin. Raudilla ei lopulta tainnut olla paljoakaan sanottavaa siihen räikeään väkivallan ryöpsähdykseen, jolla puolustuskyvyttömäksi oletettu nainen vastasi joutumatta todennäköisesti edes pohtimaan tilannetta liiaksi. Isku iskun perään, kaikki yhtenä selkeänä sarjana, räjähti vasten nuorukaista, joka ei selvästikään ollut miettinyt juuri omaa iskuaan pidemmälle. Raivokas tarmo sai nopeasti väistää tuskaisan lihan tieltä, kun mies painui kasaan itseään julmemmassa käsittelyssä, saamatta kuitenkaan minkäänlaista todellista rauhaa ennen kuin sitä annettiin - potkaisemalla tämä lopulta muitta mutkitta maahan. Ja siihen tämä jäikin, kasvot verta tursuten (miten uskomattoman hyvin tuo puna osasikaan tursuta niin kovin pienistäkin vammoista) ja yksi jos toinenkin paikka tuskaisena. Nuorukaisen jalat tekivät vaivaista koukkua maassa, koukistuen yhtälailla telotusta polvesta kuin suojatakseen murjottuja nivusiakin. Kaiken kaikkiaan nuorukainen otti turpaansa juuri niin komeasti kuin olettaa sopikin, eikä tämä hetkee ollut selvästikään aikeissa miettiä muuta kuin omaa surkeaa oloaan, jota tuskaisa ähinä ja kevyt vikinä täydensivät.
Aavistuksen varuillaan, mutta osoittamatta silti todellista kiihtymystä äkillisestä vastaiskusta, asettui nyt roteva naisohjaaja puumiekkoinen ovensuuhun. Ote harjoitusaseesta oli keventynyt hieman, mutta hiemankaan kokeneempi olisi kyllä huomannut, että tapa jolla sitä pideltiin sopi yhtälailla myös äkilliseen käyttötarpeeseen. Tämä ei ollut erityisen tyrmistynyt tai järkyttynyt tapahtuneesta, mutta väkivalta edellytti aina varovaisuutta, etenkin kun kyseessä oli joku tuntematon kulkija. Jos tämä ei lopettaisi yhtään orreltaan kopautettuun kukkoilijaan, vaan haluaisi enemmänkin korvausta ja kipua tapahtuneesta, olisi vinonenäinen nainen seuraava. Ei mitenkään toivottavaa, mutta toisaalta ajatus ei selvästi kauhistuttanutkaan tätä. Jonkinlainen vilahdus silmäkulmassa, yhdistettynä moniin karun elämän piirteisiin, riitti hyvinkin kertomaan, ettei ohjaaja ollut läheskään yhtä steriili, kuin selkäänsä saanut oppilaansa. Siltikin tämä kuunteli vaiti, kun muukalainen muina naisina kävikin sitten selittelemään tekojaan. "Niin taisin nähdä. Ei siinä mitään", roteva nainen tokaisi lopulta lyhyesti ja napakasti vastaukseksi, vilkaisten ohimennen maahan sortuneeseen Raudiin, ennen kuin palautti katseensa muukalaiseen edessään. Tämän kasvoilla kareili hetken verran lähinnä ärtymystä oppilasta kohtaan, mutta pian se muuttui kokonaisvaltaisemmaksi ja aavistuksen vaivautuneemmaksi. Tämä otti hieman vantteramman asennon. Ei mitään oikeaa taisteluasentoa, mutta jotakin joka muuttuisi hyvin nopeasti sellaiseksi. "Ei siinä mitään. Se oli itsepuolustusta. Mutta kukaties on parempi jos jatkat vain matkaasi, muukalainen", ohjaaja jatkoi sitten, survaisten leukaansa hieman ylöspäin. Ele oli toisaalta kovanaamaisuutta ja vankkuutta hakeva, mutta toisaalta se kelpasi myös nyökkäykseksi muukalaisen taakse, kohti katua jossa tälläkin hetkellä liikuskeli paljon ihmisiä. Nämä vilkuilivat ohi kävellessään, ja osa oli jopa pysähtynyt katsomaan äkkiä syntynyttä pientä spektaakkelia. Niin harmiton kuin äkillinen turpasauna oli ollutkin, oli sen vaivattomuus ja helppous myös eittämättä varsin huonoa mainosta. Miekkakoululle, joka eli ja kuoli taitojensa ja niiden todistamisen kautta, yksi oppilaista makaamassa pitkin pituuttaan ja nenä pitkin poskea jonkin tuntemattoman matkalaisen jaloissa oli kaikkea muuta kuin imartelevaa. Totta puhuen se oli helposti melkein sietämätöntä. "Löydät todennäköisesti helpompaa viihdettä jostain muualta. Jostakin kaukaa muualta", nainen lisäsi vielä varsin napakan ykskantaan. Tämän takana hallissa yksi jos toinenkin oppilas soi hermostuneita vilkaisuja toisilleen, yrittäen selvästikin jo arvioida millaisia seurauksia tällaisella selkkauksella oikein olisi. Haluttiinpa tästä suurempaa selkkausta tai ei, saatettaisiin sellaiseen joka tapauksessa päätyä kasvojen säästämiseksi...
"Ei hätiköidä nyt sentään, Grinne! Meillähän on täällä vieras!" kajahti äkkiä kovin kepeä ääni ohjaajan takaa. Tapa, jolla roteva nainen unohti saman tien kovanaamaisuutensa ja käännähti sivuun nopeasti ja melkein väistävästi, riitti hyvin kertomaan mistä tarkalleen oli kyse. Muutaman askeleen päässä tämän takana, rennossa mutta reippaassa asennossa, seisoi nyt itse miekkamestari Fianna Drea, vierellään toinen ohjaaja. Miehen huolestunut ja vakava katse tämän siististi parturoilla, vain huolitellun sängen koristamilla kasvoilla oli täydellinen vastapaino sille kepeälle ja tyytyväiselle ilmeelle, jonka koulunsa mestari oli nyt ottanut. "Näitkö, Stefan? Sehän oli näppärä temppu. Niin monta nopeaa liikettä meidän pieneen Raudiimme. Näyttävää, näyttävää", Fian tokaisi kepeästi vieressään seisovalle ohjaajalle, joka vastasi melkein vaivautuneella katseella. Moisen puhelemisen olisi hyvinkin voinut luulla olevan jonkinlaista kasvojen säilyttämiseen tähtäävää teatteria, mutta niin äänen vilpitön sävy kuin seuraajan mutruinen olemuskin taisivat riittää kertomaan, että suuri mestari ja merkkihenkilö laukoi juuri nyt kepeää arviota turpasaunasta kuin olisi yrittänyt pisteyttää jotakin suoritusta. Siinä missä muukalaisen kumartaminen saattoi kertoa yhtä jos toistakin etikettien ymmärtämisestä, taisi tällainen kertoa jotakin aivan muuta. Hän oli kohottanut puumiekkansa kepeästi hartiaansa vasten, tavalla joka olisi missä tahansa kireässä tilanteessa ollut melkein keneltä tahansa muulta vähintäänkin tappava virhe. "Mutta se taisi siltikin olla anteliaisuutta Raudia kohtaan. Väitän, että vieraamme olisi saanut pudotettua nulikan yhdellä huitaisullakin. Siis muutenkin kuin hengettömänä maahan", miekkamestari lisäsi vielä, kuulostaen melkein siltä kuin olisi halunnut nähdä moisen. Hän suuntasi jollakin tapaa pohjattoman tyytyväisen katseen muukalaiseen, hymyillen kevyesti mutta puhtaan rehellisesti. Viimeistään tämä kirvoitti vierellä seisovasta Stefanista pakonomaisen pihahduksen. "Mestari, se..." mies aloitti, mutta vaikeni kuitenkin pitkämielisesti naisen heilauttaessa kättään kepeän hiljenemisen merkiksi.
"Mikä sanoitkaan nimesi olevan? Veronica? Näppärää, hyvin näppärää. Ja saamme pojasta todennäköisesti vielä melkein yhtä nätin kuin aikaisemminkin. Ettei isältä tule valituksia", Fianna tokaisi lopulta, osoittaen nyt sanansa vain ja ainoastaan muukalaiselle edessään. Hän astahti kepeästi ja vailla mitään varauksia ovesta ulos, rotevan Grinnen ja Stefanin ohitse, suoraan toisen eteen. Ja vaikka se veikin hänet aivan varmasti tämän etäisyydelle jos niikseen, ei tämä osoittanut minkäänlaista huolta turvallisuudestaan. Kuuluihan mestarin toki tietää, millainen vaara edellytti mitäkin reaktiota. Jokin kuitenkin mutristi hetkeksi hänen kasvojaan, melkein kuin jokin epämääräinen ajatus olisi työntynyt hetkeksi päähän. "Pyydän, älä kanna kaunaa tälle hölmölle. Raud on näppärä, mutta unohtaa välillä ajatella kovinkaan pitkälle. Opettajan kepeä käsi on eittämättä osasyynä. Mutta toisaalta, hänen isänsä maksaa kovin hyvin tästä. Ei hänen pitäisi edes olla tässä ryhmässä, vaan muiden oikeasti tuottoisien seurassa. Kunhan pitää liikaa kepeillä huitomista", miekkamestari hymähti. Jos totta puhuttiin, seisoi hän sen verran lähellä toista, että moista olisi voinut jo itsessään pitää jonkinlaisena etikettivirheenä. Hän itse ei selvästikään asiasta piitannut, rupatellessaan niitä näitä ja katsoessaan verta vuotavaan oppilaaseensa hieman samaan tapaan kuin olisi seurannut leikkivää lasta. Koko tilanteessa ei ollut selvästikään mitään, mikä tätä todella olisi vaivannut.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 9, 2015 22:03:01 GMT 3
Raudilla selkäsaunan antaminen oli ollut sinänsä tyydyttävää, mutta sitten kun mies makasi maassa ja edessä seisois hieman varuillaan oleva, vähän ehkä hermostunut ohjaaja, niin Veronica rupesi vähän ehkä miettimään että kuinka fiksua tämä oli nyt oikeastaan ollut. Ei se nyt kuitenkaan ollut mitenkään hyvää mainosta että yksi koulun oppilaista sai noin nopeasti selkäänsä aseettomalta ulkopuoliselta juuri harjoitushallin ulkopuolella - ja vielä niin että oppilaalla ei selkeästikään ollut mitään mahdollisuutta vastustajaansa vastaan. Eh. Mustatukan kasvoilla oli hieman vaivaantunut ilme tämän tajutessa että jotkut kadulla kulkijat olivat pysähtyneet katsomaan - tätä ei oikeastaan ollut pistetty kunnolla merkille, naisen huomion oltua enimmäkseen siinä mitä tapahtui salin sisällä, sekä tietenkin rähjääjä-Raudissa. No, tehty mikä tehty - nyt oikeastaan oli ehkä ihan hyvä idea noudattaa rotevan naisen pyyntöä, Veronicalla ei ollut pienintäkään halua alkaa tappelemaan lisää jonkin niin turhanpäiväisen takia kuin sen että oli vain sattunut uteliaisuudesta katsomaan saliin. Nainen tosin pisti merkille itse miekkamestarin olevan lähestyessä myös, ja... hymyillen? "Eh?", Veronica äännähti sen sijaan että olisi vain esittänyt uudet pahoittelut ja poistunut paikalta, katsoen hieman pää kenossa ohjaajan taaksen vain hetki ennen kuin koulun mestari päätti liittyä keskusteluun. Tätä ei oikein ollut odotettu - Veronica ymmärsi ohjaajan mielipiteen siitä että tämän oli parempi poistua paikalta, se että tämä oli hakannut yhden ilmeisesti taitavaksi luokitellun oppilaan niin helposti ei oikein ollut hyvää mainosta. Tämmöinen yllättävän ystävällinen suhtautuminen koulun varsinaiselta pääopettajalta ei oikein ollut odotettu. Itse asiassa Veronica oli hieman epäluuloinen rehellisesti sanottuna, refleksimäisesti hieman jännittyen epätavallisesta lähestymistavasta. Nopeasti nainen kuitenkin rentoutui taas, tajuten että tämä Fianna(ko se oli) ei aikonut äkkiä käydä päälle vaikka käyttäytyikin hieman oudosti Veronican mielestä. Hieman hän katsoi arvioivasti toista tämän väittäessä että Raud olisi voinut kaatua yhdelläkin iskulla, ennen kuin sitten nyökkäsi vastaukseksi.
"Olisin voinut iskeä häntä tähän, se olisi takuulla kaatanut hänet, mutta saattanut aiheuttaa pysyviä vammoja, pahimmassa tapauksessa kuoleman. Mieluummin useampi vähemmän vaarallinen isku kuin yksi joka jättää pysyvää jälkeä", Veronica sanoi ja kosketti kädellään kurkunpäätään, katsellen arvioivasti miekkamestaria. Oli outoa että tämä käyttäytyi niin tuttavallisesti kuin käyttäytyikin, turha tuttavallisuus jonkun kanssa joka oli noin vain hakannut yhden oppilaista tuskin oli hyvää mainosta... Veronica nyökkäsi vahvistukseksi kun tämän nimeä tiedusteltiin, tämän yrittäessä selkeästikin arvioida että mitä tämä miekkamestari oikeastaan halusi. Paranoidimpi olisi olettanut että nainen halusi iskeä yllätyksellä, mutta siihen Veronica ei oikeastaan uskonut. Ei, kyllä tässä nyt oli jotain muuta takana - oikeastaan, tilanne tuntui vähän ikään kuin testiltä. Ehkäpä siinä oli asian avain... "En aikonut kantaa kaunaa. Hän sai opetuksensa - vaikka teinä varmistaisin että hän myös ymmärsi sen", nainen sanoi hieman varovaisesti, katsellen samalla miekkamestarin ja tämän ohjaajien reaktioita. Selkeästikään toisen naisen oikeana kätenä toimiva ohjaaja ei myöskään oikein tiennyt mitä tämän työnantaja parhaillaan haki takaa. "Mutta, minusta tuntuu että ette halunnut vain puhua mukavia - se tuskin olisi sen arvoista että tämä-" nainen viittasi voihkivana Raudiin "- aiheutti teille pienen kasvonmenetyksen häviämällä aseettomalle naiselle. Olisi vain helpompaa antaa minun lähteä - kuten aioinkin - sen sijaan että tulisitte puhumaan", mustatukka sanoi, hymyillen hieman. Ehkäpä sitä työtä löytyisikin hieman nopeammin kuin mitä oli arveltukaan...
"Kaikki haluavat jotain - mitä te haluatte?", Veronica päätyi sanomaan suoraan, katsoen miekkamestaria pää kenossa. Protokollassa pitäytyminen oikeastaan oli äkisti kadonnut harmaa-asuisenkin kohdalla, tilanteen alkaessa näyttää siltä että siinä pitäytyminen oli turhaa.
|
|
|
Post by submarine on Nov 10, 2015 2:46:04 GMT 3
Varautunut ja vaarallisen sävyn saanut tilanne oli eittämättä muuttunut kovin nopeasti joksikin aivan muuksi koulunsa mestarin astuttua äkkiä kaiken väliin. Mestari Fianna Drea vaikutti kovinkin tyytyväiseltä koko tilanteeseen, mikä kaiketi sai ainakin varsin nopeasti unohtamaan pahimman kyräilyn. Siltikään ei tarvinnut kuin vilkaista ympäröivään väkeen nähdäkseen, ettei tilanteen laukeamisesta voinut ainakaan puhua. Kumpikin paikalle saapuvista ohjaajista pälyili mestariaan ja koko tilannetta tavalla, joka pyöri jossakin vaivautuneen ja voimattoman välimaastossa. Näiden takana useampikin oppilas tuijotti tätä kaikkea, osaamatta enää edes olettaa mitä tuleman tarkalleen ottaen piti. Eikä kaiken keskellä seisova muukalainenkaan näyttänyt juuri sen varmemmalta asioista, vaikka viihdyttikin kiireellä paikalle saapunutta naista hetken verran vastailemalla tälle. Sekös jos mikä viihdytti miekkamestaria vain lisää. Ainakaan tämä ei tuntunut itse edes huomaavan saamiaan katseita. "Oi-joi, kurkkuun? Siitä Raud tuskin olisi pitänyt tämänkään vertaa. Julmaa, julmaa. Vaikka murrettu aataminomena kyllä pysäyttää vähän sisukkaammankin. Sikäli kuin osumapaikalla on mitään väliä muutenkaan", opettaja vastasi varsin vilpittömällä kiinnostuksella, näyttäen siltä kuin olisi oikeasti jopa miettinyt hetken koko asiaa. Kuin jossakin sellaisessa, kuin oliko lyöntipaikalla mitään todellista väliä, olisi ollut oikeaa mietittävääkin. Hän havahtui vasta kun toinen sitten avasi suunsa, painottaen pelkkää opetuksen antamista ja sitä, ettei ollut ainakaan vihapäissään tapahtuneesta. Se sai hänet vain katsomaan muukalaista hetken, ennen kuin miekkamestari sitten huokaisi kevyen lyödysti. "Aina voi toivoa, mutta moinen unohtunee kovin nopeasti ilman lisävahvistusta. Jos itse antaisin tällaisia oppeja, katoaisi minulta koko joukko Raudin kaltaisia rikkaita oppilaita, jotka ovat vain kiinnostuneita siitä että voivat kehuskella saaneensa oppia parhaalta mahdolliselta. Vai mitä Raud?" nainen vastasi lopulta aavistuksen voipuneesti, kuin joutuen myöntämään kohdanneensa vastustajan jolle ei lopulta voinut yhtään mitään. Hän tuli heittäneeksi kevyen vilkaisun edelleen maassa lojuvaan oppilaaseensa, joka ei ollut ainakaan siinä kunnossa, että olisi voinut vastata. Vieressä seisovia ohjaajia moinen samantekevyys tuntui edelleenkin häiritsevän, joskaan näillä ei ollut muutakaan mahdollisuutta kuin seistä vaiti ja katsoa.
Loppujen lopuksi ensimmäinen ja ainoa, joka tohti todella pureutua tilanteen outouteen ja miekkamestarin kyseenalaiseen käytökseen, oli muukalainen, joka ei kuitenkaan ollut nimetön. Jos itsensä Veronicaksi nimennyt nainen tosin oletti, että puhumalla asioista suoraan niiden oikeilla nimillä tämä saisi jonkin myönnytyksen, tai että miekkamestari Drea ottaisi jotenkin normaalimman lähestymistavan saatuaan suoran kysymyksen tarkoitusperistään, sai tämä nopeasti huomata heittäneensä kirveensä kiveen. Fianna kohotti katseensa oppilaastaan vilpittömän yllättyneesti keskustelukumppaniinsa, kuunnellen tämän julkilausumia hetken verran, ennen kuin sitten räpäytti kevyen hämillään silmiään suoralle ja varsin kärjistetylle kysymykselle siitä mitä edes halusi. Jos moinen oli jonkinlaisen teatterin jatkoa, oli se sitä hyvin, hyvin vakuuttavasti. Hitaasti hän kurtisti kulmiaan, kuin yrittäen päästä tilanteen tasalle, vilkaisten ohimennen myös takanaan seisoviin ohjaajiin. "Stefan, menetämmekö me juuri nyt kasvojamme koska Raud oli tumpula?" miekkamestari kysäisi varsin suoraan ja todellakin epätietoisen oloisesti lähimmältä luottomieheltään, siltä joka tuskin ainakaan valehtelisi. Ja näin suoran kysymyksen edessä vaivautunut ohjaaja ei tosiaankaan voinut niin tehdä. Hetken tämä näytti siltä kuin ei olisi ollut aivan varma mihin ansaan astua, ennen kuin sitten huokaisi voipuneesti ja pyöräytti kättään muutaman kerran melkein tympääntyneen myöntämisen eleenä. "Ihmiset tuijottavat ja näyttää siltä kuin emme osaisi opettaa oppilaitamme edes sen vertaa, että nämä selviäisivät yhdestä ainoasta epäilyttävästä - ei millään pahalla - kuljeskelijasta, sellaisesta mitä varten monet miekankäyttöä edes opettelisivat. Ja nyt näyttää siltä kuin veljeilisimme omien lyöjiemme kanssa, mikä saa meidät näyttämään pehmeiltä ja mielisteleviltä kun emme muuhunkaan pysty. Puhumattakaan siitä, että loukkaantuneen oppilaan jättäminen huomiotta saa meidät vaikuttamaan huonoilta opettajilta", siistikasvoinen mies käänsi varsin juurta jaksain ja yksinkertaisesti asetellen mestarilleen, joka tuijotti tätä kulmat yhä pahenevassa kurtussa, maistellen kuulemaansa. Hetken hän näytti siltä kuin olisi halunnut väittää kovastikin vastaan, ennen kuin sitten vilkaisi ympärilleen ja tuli saman tien nähneeksi myös kadulla tarpovat ihmiset ja näiden vilkuilun. Niin uskomattoman itsestäänselvää kuin koko tilanteen olisikin voinut luulla olevan, näytti se yllättäneen kaikista terävimmän pahiten.
"Mutta... eihän se... mmhh. Ehkä siinä on järkeä jos asiaa ajattelee niin", Fianna yritti, ennen kuin sitten kuitenkin joutui myöntämään joitakin tosiasioita. Vaivautuneesti nainen työnsi vapaan kätensä ensimmäisen rystysen hampaidensa väliin, puoliksi turhautuneena ja puoliksi rehellisen mietteliäänä. Kuin tämä olisi vaivannut hänen päätään huomattavasti pahemmin kuin mikään muu tähän asti. Hetkeen hän ei tuntunut edes huomioivan edessään yhä seisovaa ongelmallista vierastaan, jonka joku juuri oli osoittanut ongelmalliseksi. Näytti totta puhuen melkein siltä, kuin koulunsa mestari olisi mutissut jotakin nyrkkiinsä, puiden asiaa vaivalloisesti itsekseen. Ohjaajien ilmeistä päätellen tässä ei käyty läpi nyt mitään erityisen uutta tai outoa, mutta vaivautuminen oli silti käsin kosketeltavaa. Lopulta, annettuaan ympärillään olevien odottaa varsin tahdittoman pitkään, mestari lopulta kohotti katseensa ja huokaisi. "Näyttää siltä, että olen taas unohtanut miten hankalia näistä asioista pitää tehdä. Mutta hyvä on, meillä taitaa sitten olla ongelma", Fian lopulta päätyi myöntämään, asento aavistuksen verran levinneenä tavalla joka muistutti epämieltynyttä lasta joka pakotettiin myöntämään jokin kiusallinen tosiasia. Hän heitti Stefanin suuntaan aavistuksen pisteliäämmänkin vilkaisun, kuin turhautuneena siitä että hänen tietoisuuteensa saatettiin jotakin tällaista, ennen kuin sitten vilkaisi edessään seisovaan Veronicaan. "Sitten meidän lienee parasta keksiä jotakin millä näytämme vähemmän huonoilta. Voi voi. Minä luulin että saisin nautiskella rauhassa ainoasta mielenkiintoisesta asiasta moneen viikkoon", miekkamestari huokaisi, hinkaten pureskelemaansa rystystä rintamukseensa. Sitten hän vilkaisi taas ohjaajiinsa.
"No, älkää nyt ainakaan siinä sitten seisoko! Viekää Raud sisään ja puhalluttakaa pojalta nenä auki. Ja pyyhkikää loppukin naama puhtaaksi!" Fianna lopulta kivahti seuraajilleen, osoittaen sanansa etenkin Stefanille, kuin jonkinlaisena uskomattoman pienenä kostona tapahtuneesta. Moisen toimen olisi eittämättä voinut hoitaa joku oppilaskin, mutta kumpikaan ohjaajista ei varsinaisesti valittanut astellessaan edelleen maassa makaavan ja ähisevän nuorukaisen luokse. Varovaisesti nämä auttoivat tämän ylös maasta ja lähtivät sitten taluttamaan sisälle halliin, kukaties vain tyytyväisinä siitä etteivät joutuneet jäämään katsomaan tilannetta. Stefan tuli tosin heittäneeksi olkansa yli vaivautuneen katseen, kuin murehtien selviäisikö mestari koko jupakasta ilman kädessäpitämistä. Jos miekkamestari itse sitä huomasikaan, ei hän ainakaan näyttänyt mitään merkkejä asiasta. Nainen tuijotti nyt mietteliäästi puumiekkaansa, jonka oli kohottanut kasvojensa eteen. "Tiedätkö, on ihmeellistä miten vähän sillä on väliä, vaikka olisi kuinka vahva. Lopulta se ei anna anteeksi yhtään mitään", Fian tokaisi lopulta otsa rehellisessä kurtussa. Hän kohautti ohimennen olkiaan tavalla, joka sai puisen aseen kärjen tekemään villin kierroksen. Jopa niin viaton liike näytti mestarin käsissä sulavalta, kuin hän ei olisi voinut olla mitään muutakaan asetta pidellessään. Ja silti ele itsessään oli kovin voimaton ja ponneton. "Tarkoitan vain, että siitä ei ole hirveän montaa vuotta, kun surmasin kaksintaistelussa kaupungin arvostetuimman miekkamiehen todistaakseni kykyni. Tiedätkö, minä tein sen juuri tällaisella puumiekalla. Se näytti kaiketi paremmalta. Kuin sillä olisi oikeasti ollut mitään väliä millaista asetta tarkalleen käytin. Mutta siis, sen jälkeen luulisi että on aivan sama mitä teen tämän touhun suhteen. Mutta ei se kuitenkaan toimi niin. Vaikka kuinka olisin tappanut lohikäärmeen tai pari, ja vaikka kuinka olisin lahjoittanut niiden päät näytille, niin miettiikö kukaan edes sellaista? Kyseleekö kukaan siitä? Ei, niitä kiinnostaa vain miten minun mattokutomoni tänään jaksaa", miekkamestari selosti varsin juurta jaksain, huokaisten turhautuneesti koko tilanteelle. Hän pyöräytti puumiekallaan laiskan ympyrän ilmassa, ennen kuin sitten huitaisi näkymättömän kuvionsa pois, antaen kepin kärjen kalahtaa maahan voimattomasti.
"Mutta, väliäpä hällä. Mietitään sitten tätä hetkeä", turhauttavien velvollisuuksiensa sitoma Fianna Drea lopulta puuskahti. Hän vilkaisi naiseen edessään, ennen kuin kallisti päätään aavistuksen verran, kuin yrittäen miettiä asiaa. Moinen olisi eittämättä ollut hyvästä jo aikaisemmin, mutta muista hyveistään huolimatta hän ei selvästikään ollut nainen, joka halusi miettiä tällaisia. Lopulta, melkein kuin kaivaten jonkinlaista tukea, hän päästi kevyen mieetteliään äänen, mutristaen suutaan. "No, miten sinun mielestäsi meidän tulisi ratkaista tämä sitten? Jos nyt kävelet vain pois, niin sitten kaiketi ihmisistä näyttäisi siltä kuin minäkin nöyristelisin sinua. Ja se kyllä kaivelisi vähän minuakin, kieltämättä. Joten, mitäpä hyötyä sinusta on, paitsi jos haluan nähdä kuinka teet turpasaunasta liian monimutkaisen?" miekkamestari lopulta puuskahti. Sanoissa oli keventävän humoristinen sävy, mutta kieltämättä senkin läpi rakoili myös oikeaa nyreyttä. Äsken niin kovin kiintoisalta näyttänyt välikohtaus olikin osoittautunut jonkinlaiseksi oikeaksi päänvaivaksi. "Pitäisikö minun sitten vain rankaista häirikköä? Toimisikohan se? Mitä mieltä olet, kummasta kädestä pidät vähemmän?" hän heitti äkkiä ilmoille varsin kevyesti, mutta vaikuttaen kuitenkin siltä kuin olisi todella harkinnut asiaa. Hetken, vain hyvin lyhyen hetken, saattoi hänen olemuksessaan aistia pohjatonta ja hirvittävää painoa, kuin pelkkä pieninkin vihjaus jostakin todellisesta vaarallisuudesta olisi riittänyt musertavaksi uhaksi. Ei kuitenkaan kauaa, sillä pian naiselta karkasi taas uusi turhautunut huokaisu. "Tuskinpa se mitään tarkoittaisi sitten kuitenkaan. Eihän täällä kukaan arvosta sellaista, paitsi näköjään minä. No, mitä hyötyä sinusta nyt sitten on?" Fianna palasi lopulta turhautuneesti takaisin samaan kysymykseen. Hän oli turhautunut juuri nyt, turhanpäiväisen turhautunut.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 11, 2015 23:07:57 GMT 3
Sentään tämä miekkamestari alkoi pikkuhiljaa reagoida edes joten kuten asiallisella tavalla tilanteeseen, vaikka Veronican täytyi myöntää että ihan näin hän ei ollut ajatellut kaiken menevän. Ehkäpä hän oli arvioinut toista naista hieman väärin, mutta olihan se nyt aika ilmiselvää että miltä tilanne nyt näytti. Sillä ei nyt sinänsä ollut mitään väliä että ottiko Raud oikeasti opikseen, mutta Veronica oli saanut sanottua mielipiteensä asiasta. Ei selkeästikään mikään suurin fani sille idealle että rikkaat lähettivät lapsiaan hakemaan vähän jonkunlaista koulutusta, ihan vain että voisivat sanoa että osaavat heiluttaa miekkaa. Ja sitten vastaan tulee joku oikeasti vaarallinen ja käykin selville että sitä tarvitsee vähän muutakin jos haluaa oikeasti olla taitava, ja sitten päädytään tällaiseen hieman vaivaantuneeseen tilanteeseen jossa miekkamestarin apurit joutuvat selittämään minkä takia tilanne on niin hankala kuin onkaan. Veronica kohautti olkiaan epäilyttävä-kommentin kohdalla, eipä tämä oikeastaan voinut sitä kiistääkään. Olisi varmaan vain pitänyt kävellä ohi.
Veronican ilme oli mennyt hymystä kummastuneeksi mitä enemmän outo nainen puheli, ja varautuneisuus oli alkanut palata tuon yleisolemukseen. Varsinkin siinä vaiheessa kun ohjaajat lähtivät raahaamaan yhä voihkivaa Raudia poispäin, vieden samalla mukanaan enimmät Fiannan itsehillinnästä jos Veronica mitään mistään ymmärsi. "Yleensä ihmisten tappaminen lähinnä muuttaa ongelmat toisenlaisiksi", mustatukkainen heitti väliin havaitessaan pienen tauon toisen puheissa. Äänessä oli kokemuksen vire, vaikka nainen hiljenikin taas nopeasti uudestaan. Ei kai sinänsä yllätys että muukalaisella oli kokemusta aiheesta, tämä ei varsinaisesti vaikuttanut siltä että tämän kädet olisivat verestä puhtaat. Vaikka olikin nyt säästänyt Raudin hengen, mutta se oli ollut yhtä paljon käytännön kuin moraalin kysymys. Vaikka pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä että parempi olisi ollut vain lyödä Raudia kurkkuun ja kävellä pois, olisihan se tarkoittanut että pitäisi painua pois kaupungista turhan aikaisin, mutta alkoi näyttää vähän siltä että tässä saattoi olla turhan paljon ongelmia. Varsinkin kun näytti vähän siltä että paikallinen miekkamestari olisi halunnut tehdä elämällään jotain ihan muuta kuin opettaa paikallisia miekkailemaan - tuollainen ihmistyyppi vain ei oikein eläköitynyt kunnolla, Veronica mietti, laskien oikeastaan itsensä samaan ryhmään.
Veronica aukaisi suunsa vastatakseen hieman nyreään kysymykseen jotain, mutta äkillinen jatkokommentti sai tämän hetkeksi äärimmäisen varautuneeksi - hetken ajan mustatukka vaikutti kuin äärimmäisen kireälle pingoittuneelta jouselta, joka oli valmiina laukeamaan. Siitä huolimatta nainen myös näytti siltä ettei tällä ollut pienintäkään halua alkaa rähisemään, ja tämä henkäisikin syvään kun paikallinen näytti nakkaavan väkivaltaiset ideat sikseen. Mikä tahansa taistelu olisi päättynyt luultavasti huonosti molemmille joka tapauksessa, siitä Veronica oli melko varma. "Ensinnäkin - nyt kun saa hetken aikaa puhuakin - pyytäisin että et aliarvioisi minua. Mikä tahansa konflikti mitä olisi tapahtunut olisi ollut tuhoisaa molemmille, siitä olen melko varma", Veronica huomautti vähän kireänä, ennen kuin huokaisi ja pyyhkäisi yksinäisen hiussuortuvan pois silmien edestä. Nainen tuntui suhtautuvan tilanteeseen melko vakavasti, ehkä hieman loukkaantuneenakin. Purppurasilmä oli loppujen lopuksi selkeästi enemmän kuin kyvykäs, niin toisen tapa puhua ehkä hieman vähättelevästi tästä oli osunut hieman ylpeyteen. "Toiseksi, uskoakseni katson maailmaa eri tavalla kuin sinä katsot - vaikutat melko suorasukaiselta enimmäkseen. Itse olen... hmm, no, minua on kuvattu kieroksi kuin korkkiruuvi, ja vaikka tämä on hieman loukkaavaa, niin ei se nyt niin väärä kuvauskaan oikeastaan ole. Minä koko ajan tarkkailen maailmaa, ja suhtaudun siihen kuin ongelmana joka tarvitsee ratkaisun", nainen jatkoi ennen kuin osoitti sormellaan jonnekkin taakseen, kohti jonkin rakennuksen nurkalla norkoilevaa sivullista.
"Otetaan vaikka tuo tyyppi esimerkiksi. Hän oli tuossa jo silloin kun kävelin tästä ohi - en kiinnittänyt tähän hirveästi huomiota aikaisemmin, mutta hän on yhä siinä, ja hän on seurannut kiinnostuksella tätä koko välikohtausta. Arvelisin että hän on ollut tuossa jo aika pitkän aikaa", mustatukka selosti sen kummemmin katsomatta taakseen. Oikeastaan kenenkään joka ei ollut kuuloetäisyydellä olisi ollut erittäin vaikea huomata tämän tekevän mitään muuta kuin näyttävän ehkä hieman hermostuneelta suuren paikallisen miekkamestarin edessä - ainoastaan lähelläolijat pystyivät kuulemaan tämän täysin tyynen äänen joka paljasti ettei tämä enää varsinaisesti uskonut tilanteen eskaloituvan. Toisaalta, jos se olisi tehnyt niin, nopeus oli jotain mitä Veronicalla selkeästi oli kuin muille jakaa. "Minä en tiedä paikallisista kuvioista hirveästi, mutta arvelisin hänen vakoilevan tätä paikkaa jolle kulle - tai toisin sanoen, vakoilevan sinua. Ja muuten, jos olisit käynyt päälleni tuossa äsken, se olisi ollut pahempi kuin kasvojenmenetys - niin ikävästi kuin Raudille teinkin, se oli itsepuolustusta. Kaikki jotka näkivät tapahtuneen kyllä huomasivat sen. Epäilemättä pari viikkoa ihmiset puhuvat siitä kun joku oppilaistasi yritti ryppyillä salaperäiselle muukalaiselle ja sai pahasti turpaansa, mutta tilanne olisi pahempi jos olisit jälkikäteen hyökännyt kimppuun, melko lailla riippumatta siitä mikä olisi ollut lopputulos. Varsinkin jos sinulla on paljonkin paikallisia vihollisia, jotka haluaisivat mustamaalata sinua niin pahasti kuin mahdollista", nainen jatkoi, näyttäen sitten jonkun verran mietteliäältä. Mieleen tuli että paras tapa välttää ylimääräinen kasvonmenetys olisi ollut vain antaa ohjaajien hoitaa tilanne, jolloin olisi näyttänyt siltä että itse miekkamestari on pikkukiistan yläpuolella, mutta ehkä tämä oli parempi jättää sanomatta. Parempi olla loukkaamatta ylpeyttä turhan paljon.
"Ah. En tiedä kuinka paljon tuo suoranaisesti vastasi kysymykseesi, mutta kuitenkin. Olen ollut sodissa, mutta taistelemassa niin sanotusti varjoissa, enkä valossa. En ehkä enää tee sitä niin paljoa, mutta kokemus varjoissa toimimisesta on yhä olemassa", nainen sanoi hieman kaarrellen, mutta eipä sitä ollut turhan vaikea päätellä mistä oli kyse. Ainakin Veronica tuntui olevan sitä mieltä, viimeisimmät kommentit kun sanottiin sen verta hiljaa että varmasti vain edessäolija kuuli ne, ja olipa tämä syrjäsilmällä vilkaissut että lähellä ei ollut ketään liian lähellä että olisi kuullut mitä tämä puhui.
|
|
|
Post by submarine on Nov 12, 2015 2:04:40 GMT 3
Oman pienen vuodatuksensa jälkeen Fianna vaipui hetkeksi mietteliääseen hiljaisuuteen. Hän tuli vilkaisseeksi Veronicaan ohimennen tämän mainitessa, miten tappaminen johti lähinnä ongelmiin. Sen miekkamestari kuitenkin sivuutti lähinnä nopealla olankohautuksella, kuin ei rehellisesti olisi osannut sanoa asiasta mitään. Eittämättä hän oli saanut elämänsä aikana pohtia asiaa ja kuulla siitä tarpeeksi monta erilaista kannanottoa, ettei viitsinyt enää edes miettiä asiaa sen tarkemmin. Hän oli jo kauan sitten muodostanut oman, lopulta hyvin yksioikoisen käsityksensä koko asiasta - käsityksen, joka ikävä kyllä ei nykypäivän uusissa, huomattavasti maanläheisimmissä haasteissa ainakaan auttanut. Olipa miten oli, ei nainen tuntunut edes pistävän merkille tapaa, jolla toinen äkkiä kiristyi kevyesti heitetystä, hänelle itselleen kovin samantekevästä uhkauksesta. Toisen yllättävän kireät sanat - siis ollenkaan kireät - saivat hänet kohottamaan katsettaan uudestaan, kulmat yllättävän koholla. Nainen antoi kyllä toisen puhua loppuun, kertoen omasta ilmeisestä kieroudestaan, mutta se ei oikeastaan kiinnostanut. Hän tuijotti toista, kuin yrittäen saada selville mistä nyt kiikasti, ennen kuin kaiketi oivalsi. Toisen vaiettua tämän sanoja seurasikin sitten varsin kärkevä, melkeinpä uhmakas naurahdus, kuin toisen sanoissa olisi ollut jotain kovinkin hauskaa. Sitä suuremmallakin syyllä hän pudisti kiireesti päätään. "Pahoittelen, pahoittelen. En yritä vähätellä taitojasi, olivatpa ne mitä olivatkaan. Minun on vain hyvin vaikea ottaa tuollaista kovin vakavasti. Tässä maailmassa on hirvittävä määrä itseään voimakkaana ja mahtavana pitäviä, ja suurin osa vastaantulleista sellaisista on kaatunut miekkaani vastustelematta. Sotureita, velhoja, lohikäärmeitä, kaikkia niitä joita tällainen väki pitää kovinkin pelottavina. Heikkoja, niin heikkoja", miekkamestari vastasi lopulta, viitaten ohimennen väkeen toisen takana. Hänen äänessään ei ollut totta puhuen edes minkäänlaista ylpeyttä, ainoastaan täydellinen itsevarmuus siihen, että hän tiesi mistä puhui. Hetken, vain lyhyen hetken, hän katsahti toiseen uudelleen aavistuksen tarkkaavaisemmin, kuin arvioiden oliko tämän sanoissa kuitenkin perää, mutta tuntui nopeasti taas unohtavan koko asian. "Minä olen siinä missä olen vain ja ainoastaan taitojeni takia. En minkään muun. Olen harjoittanut vain ja ainoastaan asetaitoja koko ikäni. Olen oppinut näistä hölmöistä kapistuksista-" Fianna Drea aloitti, kohottaen ohimennen havainnollistavasti puumiekkaansa, "- enemmän kuin moni uskoisi edes mahdolliseksi. Minulla ei ole edes ovelaa tai nopeaa mieltä, kuten sanottua. Olen hengissä ja arvossa vain ja ainoastaan, koska olen liian taitava tulemaan tapetuksi vaikka en välittäisi minkään vertaa mistään... niin vähän kuin se tuntuukaan oikeasti merkitsevän jos haluaa minkäänlaista arvostusta. Mutta siis... tarkoitan vain, että älä katso minua pahalla. En yritä loukata. Uskon vilpittömästi että olet minua parempi monessakin asiassa. Mutta yhteenotto ei ole yksi niistä", miekkamestari lopulta sai tiivistettyä edes suunnilleen asiansa. Ja niin houreisen suuruudenhullulta kuin moinen ehkä tuntuikin, vaikutti nainen puhtaan vilpittömältä siitä mitä oli sanonut. Ilmeisestikin hän todellakin uskoi omaan kantaansa. Jos ei muuta, yritti hän kaiketi ainakin parhaansa mukaan juuri nyt vakuuttaa toista siitä, ettei ollut halunnut loukata tätä... olkoonkin, että toivottua arvostusta taisi olla turha haikailla.
Olipa miekkamestari Fiannan puhe miten harhaista tai vilpitöntä (tai kumpaakin) tahansa, tuntui moinen vuodatus väsyttävän ja jostakin syystä myös turhauttavan naista siinä määrin, että hän vaikeni hetkeksi puuskahtaen, sallien toisen jatkaa rauhassa. Tapa, jolla hän kohotti jälleen yllättyneesti kulmiaan ja katsettaan osoitettuun suuntaan, taisi ainakin paljastaa että toisen puhe terävyydestä ja huomiokyvystä pitää hyvinkin paikkansa. Miekkamestari jäi tuijottamaan puhtaan yllättyneenä ja kiinnostuneesti osoitettuun tarkkailijaan. Moinen olisi hyvinkin saattanut jo itsessään ajaa moisen pakoon, mutta toisaalta mies oli kaukana, eikä Fianin katse rehellisesti ollut terävimmästä päästä. Hän laski sen alas aivan liian myöhään, tullen ajatelleeksi itse asiaa vasta reilusti jälkijunassa, mutta kaikeksi onneksi vakoojantapainen ei kuitenkaan häipynyt vielä. Ehkä tämä oli liian kiinnostunut tai omistautunut tehtävälleen häipyäkseen ennen kuin oli katsonut loppuun asti, pääsisikö todistamaan mestarin taitoja. Kukaties. "Ah. Niinpä näyttää olevan. Epäilyttävä hiippari. Taidan tietää mistä on kyse... tai ainakin mihin tämä liittyy. Palataan siihen kohta. Mutta siis, sinä olet sitten jonkinlainen salamurhaaja? Arvelinkin että näytit liukkaalta tapaukselta", Fianna tokaisi lopulta, sivuuttaen äkkiarvaamatta hänelle osoitetun vakoojan vastuuttoman nopeasti, ja täräyttäen jotakin aivan yhtä vastuuttoman suoraa toisen silmille heti perään. Selvästikään hän ei pelännyt lausua ääneen sanaa, joka olisi saanut suurimman osan puntit tutisemaan armotta. Sanat tulivat huomattavasti kovemmalla äänellä kuin toinen selvästikään olisi halunnut, kuin miekkamestari itse ei olisi tajunnut moisissa valonaroissa asioissa olevan mitään arkailtavaa tai edes vaiettavaa. Jos tähänastiset merkit pitivät paikkansa, tarkoitti moinen olento, salamurhaaja tai jokin muu varjojen tappaja ja sotienkääntäjä, hänelle vain erilaista, jo moneen kertaan nähtyä ja voitettua vastustajaa. Kokemusta löytyi, mutta perinteisen ihmismäinen kosketus tällaiseen oli kaiketi kadonnut jo hyvän aikaa sitten. "Juu. Minusta tuntuu että sinulle on kyllä käyttöä. Totta puhuen, viime aikoina minun kouluani on vaivannut yksi ongelma, ja sinä voit auttaa siinä. Enkä nyt tarkoita vain siksi, että Raudin nenä murtui ja meidän pitää palauttaa kasvoja tai jotakin. Totta puhuen tämä ongelma on sen verran ikävä, että voisin maksaa siinä auttamisesta hyvän palkkion. Jos sinua raha siis kiinnostaa? Tai jokin muu? Minulle on kertynyt kaikenlaista" nainen äkkiä jatkoi, sivuuttaen koko salakähmäisten murhaajien aiheen, sikäli kuin oletti sen toista kiinnostavan. Hän tuli vilkaisseeksi tähän, arvioiden oliko osunut edes melkein oikeaan. Sanat olivat edelleenkin aivan liian kovia, mutta kaikeksi onneksi siltikin tasolla joka esti kauempana ihmetteleviä kuulemasta niitä. Miekkamestari vilkuili hetken toiseen, ennen kuin päästi sitten äkkiä kovin kärkevän äännähdyksen. Silmät karkasivat olan yli takaisin hetki sitten osoitettuun vakoilijaan, olkoonkin että tällä kertaa hän oivalsi jopa olla kääntämättä päätään. Ainakin melkein.
"Anteeksi, minusta tuntuu että haen tuon tänne ennen kuin se päättää häipyä. Tämä todennäköisesti liittyy siihen ongelmaan, ja minua kiinnostaa kuulla mitä tuolla on sanottavanaan", Fianna äkkiä tokaisi, suoristautuen täyteen, kaikkea muuta kuin itsessään erityisen vaikuttavaan mittaansa. Hetkeksi hän meni täysin vaitonaiseksi ja jäykäksi, tuijottaen suoraan eteensä, enemmänkin Veronican läpi kuin toiseen itsessään. Koko toimitus näytti ankaralta keskittymiseltä, ja muutamaksi pitkäksi hetkeksi (kuudeksi sydämenlyönniksi jos epätarkan tarkkoja oltiin) koko tilanne muuttui äkkiä suorastaan hämmentäväksi ja täysin selittämättömäksi. Ja sitten miekkamestari äkkiä räjähti liikkeeseen. Yhtäkkiä, täysin paikoiltaan ja ilman mitään valmistautumista, Fian oli liikkeessä. Ei missään inhimillisessä tai normaalissa liikkeessä, vaan silkassa *liikkeessä*. Hän ryöpsähti eteenpäin yhtä nopeasti kuin pitkäjousesta ammuttu nuoli. Jokaista yksittäistä liikettä oli mahdotonta edes erottaa, mutta oletettavasti naisen jalat takoivat maata järjettömällä nopeudella, kun hän syöksähti vääjäämättä kohti muiden joukossa seisovaa, aivan liian kärkkäästi tuijottavaa miestä. Kuusi sydämenlyöntiä valmistautumiseen, mutta hädin tuskin kolme toteutukseen. Eikä mies itse ehtinyt missään kohtaa edes tajuta mistä oli kyse - ei ainakaan niin, että sillä olisi ollut mitään todellista väliä. Hän oli pelkkä kuolettava pyyhkäisy. Ainoa mitenkään selkeä taisi olla se absurdi huudahdus, joka miekkamestarilta karkasi hänen iskeytyessään miehen eteen. Moneltakin ohikulkijalta karkasi pelästynyt huudahdus, mutta niiden joukosta pystyi varmasti erottamaan melkein viattoman huudon: "Hei!" Fianna itse tahtoi melkeinpä ajatella olevansa kovinkin huomaavainen antaessaan vakoojalle hieman aikaa. Niin helppoa kuin olisikin ollut vain iskeä suoraan vauhdista, pysähtyi hän silti kuin seinään miehen eteen, jääden tuijottamaan tätä katse täysin rikkomattoman tasaisena. Hyvin, hyvin lyhyen hetken hän ehti miettiä miten tämä vastaisi moiseen. Mutta lopulta, kun mies vain ähkäisi ja horjahti taaksepäin, pystymättä selvästikään edes täysin tajuamaan mitä oli tapahtunut, hän saattoi vain puuskahtaa pettyneenä - ja tietysti huitaista. Puumiekka pyyhkäisi täysin yhdentekevästi matalalta, sivaltaen miehen polven ylitse. Rusahdus oli pieni ja kevyt, ei mikään korviasärkevä räsähdys, mutta se riitti silti. Mies joka hädin tuskin oli ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui retkahti maahan jalka velttona ja rikki, parkaisten tuskasta ja tyrmistyksestä.
Jos mies reagoikin hitaasti (tai nopeasti, mutta aivan liian hitaasti kuitenkin), kesti muulla väellä vielä muutama silmänräpäys pidempään ymmärtää mitä oli tapahtunut. Lähimmät kavahtivat tai kompuroivat taaksepäin, moni jäi vain tuijottamaan. Fianna ei juurikaan piitannut näistä astuessaan rampauttamansa miehen ylle ja kumartuessaan tarraamaan tähän kiinni. Järkytys ja tuska olivat iskeneet tästä saman tien pahimman sisun pois, mutta siitä huolimattakin melkeinpä paniikkiin retkahtanut vakooja ehti haparoida vyöltään jotakin teräasetta, kaiketi tikaria tai puukkoa, puolustautuakseen edes sen verran. Tapa, jolla raaja potkaistiin sivuun, oli hieman kuin pikkulapsen käsittelyä. Äärimmäisen väkivaltaista sellaista. "Älkää huoliko, ihmiset! Tämä mies on syyllinen pahoihin rikoksiin!" Fian tuli julistaneeksi nopeasti, vilkaisemattakaan kuitenkaan ympärilleen. Hän tiesi katsomattakin, ettei mokomalla tainnut totta puhuen olla yhtään mitään väliä. Ihmiset eivät ymmärtäneet näin helpolla, sitten kuitenkaan. Siltikin hän paiskasi suuremmin miettimättä puumiekkansa maahan ja tarttui kaksin käsin maahan sortamaansa mieheen. Ei olisi todennäköisesti ollut suurikaan temppu ottaa hallintaan edes hyväkuntoista vastustajaa, mutta haavoittuneen kanssa mokoma onnistui kuin karanneen karitsan nappaaminen mukaan. Näppärästi ja yksinkertaisesti hän taivutti tämän eteensä, tavalla joka sai vakoojan ulvahtamaan tuskasta. Vastustelemaan tämä ei kuitenkaan pystynyt, ja niine hyvineen miekkamestari lähtikin taluttamaan tätä takaisin kohti hallia kaiken kansan tuijottaessa ja kauhistellessa tapahtunutta. Suurin osa ei ollut vielä ehtinyt edes todella sisäistää tilannetta. Tuijottelua ja kauhistelua.
"Mitä luulet, ehdimmeköhän saada tästä jotakin tietoa ulos ennen kuin pitää selittää vartiostolle mistä on kyse?" Fianna tokaisi ohimennen, päästessään takaisin puhe-etäisyydelle Veronicasta. Hän itse ei tuntunut juurikaan edes piittaavan retuuttamastaan miehestä, vaikka tämä näyttikin varsin tuskaiselta ja raahasi toista jalkaansa perässään veltosti. Mies itsekään ei selvästikään ymmärtänyt mitä oikeasti oli edes tapahtunut, eikä tälle oltu juuri antamassa tilaisuuksia sitä miettiäkään. Miekkamestari itse tuntui tosin äkkiä oivaltavan jotakin, kurtistavan taas hieman kulmiaan. Sitä seurasi hieman epävarmempi äännähdys. "Toivottavasti olet muuten oikeassa siitä että tämä on vakooja. Muuten saatan joutua selittelemään vielä huomattavasti enemmän. Mutta kyllä tämä varmaan on, sopisi kuvaan. Oletin tosin itse jotakin enemmän sinun kaltaistasi kuin vain tarkkailijaa. Mutta tästä saattaa olla enemmän hyötyä", nainen tokaisi lopulta, korjaten otettaan aavistuksen verran edes miettimättä asiaa, kun tuskaisa mies yritti turhaan rimpuilla vapaaksi. Kiusallista kyllä, tuijotti hallin ovelta nyt moni oppilaskin aivan yhtä tyrmistyneenä, kuin mitä väki kadun toiselta puolelta. Tai ei aivan yhtä pahasti, olihan suurin osa näistä joutunut näkemään opettajansa oikkuja kerran jos toisenkin. Mutta tyrmistyneesti silti. Sikäli kuin se miekkamestari Fianna Dreaa kiinnosti ollenkaan. Hän puolestaan näytti melkeinpä tyytyväiseltä siihen, että tilanne oli saanut näinkin konkreettisen käänteen.
((Jos sinulla on jotain suunnitelmia vakoojan varalle, tai ajatusta siitä mistä on kyse, niin niitä voi toki tuoda esiin. Muussa tapauksessa minulla on kyllä juonikuvioita joihin tämä sopii hyvin, kuten tuossa olen maalaillutkin.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 13, 2015 0:48:34 GMT 3
Eipä puheella ollut hirveästi vaikutusta tähän miekkamestariin, Veronica mietti vähän happamana. Eikö ollut tarpeeksi että ei pitänyt siitä että tärkein taito mitä osasi oli ihmisten tappaminen, vaan joku vielä sitten vähätteli tätä. Tosin, ei siinä, rehellisessä taistelussa miekka miekkaa vastaan varmaan toinen olisikin joka kerta tullut aika helposti voittajaksi, mutta Veronica ei muistanut kertaakaan elämänsä aikana että olisi taistellut reilulla tahi rehellisellä tavalla. Oli toinen sentään myöntänyt että joillain alueilla Veronica oli tätä parempi. Turhapa tässä oli alkaa väittelemään, mustatukka vain huokaisi kärsineenä toisen paasauksen jälkeen, keskittyen muihin asioihin. Kuten epämääräiseen seisoskelijaan joka oli aika ilmiselvästi jonkinlainen vakooja. Salamurhaajalla ei ollut harmainta aavistusta siitä kuka oli lähettänyt moisia tarkkailemaan paikkaa, mutta Fiannan puheista pystyi kyllä aika hyvin päättelemään että tällä oli paikallisia vihamiehiä. Ei nyt mikään ihme, tuolla persoonalla niitä kertyisi aika herkästi. Ja varmaan jotkut näkivät moisen vaarallisenakin - sinänsä Veronica ei epäillyt toisen sanoja siitä mitä kaikkea tämä oli ilmeisesti listinyt, ja näki miten henkilö joka on tehnyt jotain tällaista näkyisi uhkana. Lohikäärmeitä ei muukalainen ollut elämänsä aikana tappanut, kikat jotka toimisivat melko lailla kaikkia ihmisiä vastaan eivät nyt kuitenkaan toimineet lohikäärmeisiin. Myrkytetty terä ei hirveästi tehnyt mitään olentoa vastaan jolla oli paksu suomupanssari.
Mietteet tosin keskeytyivät ikävästi kun miekkamestari vain kajautti ilmoille suoraan sen minkä sanomista Veronica oli yrittänyt vältellä, naisen kasvojen vääntyessä hetkeksi irveeseen. "En varsinaisesti haluaisi että tuota termiä viljeltäisiin liiaksi kovaan ääneen...", nainen sihahti hiljaa, yrittäen vihjata että toinenkin pitäisi äänensä matalana kun tällaisista asioista puhuttiin. Tosin, ottaen huomioon sen kuinka Fianna vilkaisi 'huomaamattomasti' Veronican osoittamaa hiipparia, ja kaikki muukin oikeastaan, ei auttanut toivoa että Fianna olisi varonut sanojaan. Vain hyvin typerät salamurhaajat kerskailivat taidoillaan, Veronica oli huomannut, yleensä tehokkaimmat näistä pitivät enimmäkseen turpansa tukossa siitä mitä olivat paitsi silloin kun tiedon antamisesta olisi hyötyä. Veronicaa vaarallisempaa salamurhaajaa olisi saanut hakea tosissaan, joten ei ollut mikään iso ihme että tämä suhtautui vähän nihkeästi toisen suorasukaiseen (ja äänekkääseen) käytökseen. Sentään kukaan ei silti ollut tarpeeksi lähellä kuullakseen, jotain hyvää sentään. "Yleensä ottaen suosin rahaa... mutta voisin katsoa myös jotain muuta mitä sinulla on", nainen vastasi vieläkin vähän happaman oloisena, mutta ammattimaisesti. Pakkohan sitä oli jostakin ansaita elantonsa, ja kun suurin osa taidoista liittyi kaikenlaiseen kieroiluun niin sanotusti, niin vaihtoehtoja oli kovin vähän. Tai, sinänsä Veronica oli kyllä elämänsä aikana oppinut teeskentelemään kaikkea kerjäläisistä aatelisiin, että tietotaitoa löytyi aika laajalta alalta, mutta ne vain olivat auttamattasti jotain joita tämä piti rooleina, ei jotain mitä voisi oikeasti tehdä.
"Ehkä olisi parempi että-", Veronica aloitti toisen äkkiä ehdotettua raahaavansa epäillyn vakoilijan paikalle, mutta turhan myöhään. Yksinäinen vieraskielinen kirosana karkasi naisen huulilta kun tämä katsoi toisen menoa, mutta tarkkailipa tämä kuitenkin. Fianna oli hieman nopeampi kuin mitä Veronica oli odottanut, mutta se että toinen oli voimakas kuin härkä ei ollut minkäänlainen yllätys. Ei kai ihmekään että toinen ei ollut ikinä joutunut hirvittävän paljon miettimään asioita, tai olemaan salavihkainen - ei oikein tarvitse tuommoisilla kyvyillä. Tosin tässä tapauksessa niistä taisi olla enemmän harmia kuin hyötyä, ainakin siinä mielessä että ne rohkaisivat miekkamestaria suhtautumaan tähän vakoilija-ongelmaan aivan yhtä suorasukaisesti kuin kaikkiin muihinkin ongelmiin. Veronica huokaisi hyvin äänekkäästi kuullessaan toisen julistuksen, puistellen hieman päätään sekä paheksuvasti että huvittuneena toisen raahatessa kärsineen piruparan hallin oven eteen. "Hienovaraisuus sinulle tuntematon konsepti...?", purppurasilmä kysyi ennen kuin alkoi kaivella jotain laukustaan, vilkuillen ympärilleen jokseenkin varuillaan. Ei oikein ollut hyvästä tällainen näin julkinen kuulustelu tai koko tapahtumaketju ylipäätänsä. Parempi vain käyttää vanhanaikaisia keinoja, nainen ajatteli ja lopetti turhan kaivelun. "Minä olen aika taitava saamaan tietoa irti vastahakoisista ihmisistä, se on taito mistä on ollut vuosien varrella hyötyä", nainen totesi ja kumartui hieman päästäkseen katsomaan vankia mahdollisimman läheltä, vilkaisten Fiannaa syrjäsilmällä.
"Tämä mies on varmasti vakoillut sinua, etkös olekin?", Veronica kommentoi hieman Fiannan puheisiin, katsoen pää kenossa samalla onnetonta vakoojaa. Juuri nyt 'ex'-salamurhaaja käytti hyväkseen vähän outoa ulkonäköään ja yritti saada vangin hermostumaan, tämän luulisi saavan kuulustelun sopivalle alulle. Harvoinpa sitä epämääräisen kalpea, purppurasilmäinen ja arpinaamainen naikkonen tuijottelee sinua intensiivisesti pää kenossa samalla kun paikallinen julkkis pitelee sinua paikallaan. "'Minun kaltaisiani' on harvemmassa. En tiedä ketään joka olisi ollut minun tasoani sen jälkeen kun tapoin ensimmäisen mestarini kauan sitten", Veronica sanoi hajamielisesti, osoittaen sanansa kyllä miekkamestarille mutta samalla myös oikeastaan vangille. "Tämä tyyppi on luultavasti aika kokematon näissä hommissa, enemmän joku käskyläinen jota on käsketty seurailla mitä täällä tapahtuu. Amatööri", oli suora ja julma arvio kun Veronica tarrasi miestä kasvoista ja nosti tämän katsomaan tätä suoraan silmiin. Nainen huolellisesti piti ilmeensä täysin neutraalina, kuten myös äänensävyn - ikään kuin keskustelunaihe olisi voinut olla vaikka ihan vain säästä tai jotain. Se että näytteli tunteetonta psykopaattia yleensä auttoi kuulusteltavia avaamaan kielenkannat. Motivaatiota löytyi usein kummasti kun uskot että yksikin väärä sana johtaa kammottavaan kuolemaan. "Joku onneton jolle sanottu jotain tyyliin 'ei ne kuitenkaan mitään huomaa', kerrottu helpoksi hommaksi, eikö totta? Ei joku josta on kasvatettu tappaja, joku jonka mieli on tarpeeksi vääristynyt vuosien varjoissa elämisen jälkeen että jokaisen vastaantulijan kohdalla mietitään tehokkaimmat keinot tappaa hänet, manipuloida häntä tai nyhtää hänestä irti tietoa. Tai saatoithan vain tarkoittaa yleisesti ottaen sellaisia kierompia tapauksia? No, amatööri tämä on millä tahansa mittapuulla", Veronica jatkoi, tuijottaen herkeämättä vangin silmiin. Esitys oli melko selkeästi tarkoitettu enimmäkseen vangille, vaikka vähän siinä oli ehkä pientä katkeraa "haista sinä kuule"-virettä suunnattuna Fiannaan päin myöskin, ihan ei oltu selkeästikään päästy yli siitä että tämän taitoja ei ollut arvostettu. "Varmaan olet samaa mieltä että tämä Fianna - Drekö oli sukunimesi, meni vähän ohi aiemmin - on varmaan parhaita sotureita ties kuinka pitkän matkan sisällä? Joku joka on taistellut koko ikänsä ja niin edespäin? Varmasti tiedät kun kerta vakoiletkin häntä. Hänellä on kai kaikenlaisia kunniakäsityksiä ja niin edespäin, ainakin hän on suorasukainen kuin mikä. Esimerkiksi minä olisin väijyttänyt sinut sivukujalla, varmaan pikaisesti kiduttanut tiedot ulos sinusta, ja varmistanut sitten ettet puhu kenellekkään tapahtuneesta. Hän ei varmaan edes tiedä hermosta jonka leikkaamalla ihmisestä tulee mykkä - se on muuten tuossa noin -, mutta onneksi hän on palkkaamassa jonkun joka tietää paljon paremmin tämmöiset asiat", nainen jatkoi samaan rauhalliseen sävyyn, ennen kuin viimein vilkaisi hetkeksi miekkamestarin suuntaan - jolloin Veronica pikaisesti iski silmää ennen kuin käänsi katseensa takaisin vankiin.
"Fianna taas varmaan päästää sinut nilkuttamaan menemään kun olet tietosi kertonut, ellet paljastu murhaajaksi tai jotain. Eikö olekin hyvä asia että itse miekkamestari päätti hakea sinut kuulusteltavaksi sen sijaan että hän olisi antanut minut tehdä sen?", nainen kysyi ja antoi viimein tunteiden näkyä kasvoillaan pienellä hymyllä, ennen kuin tämä nousi katsomaan miekkamestaria. "Hänen pitäisi kertoa kaikki mitä hän tietää nyt", Veronica totesi suorasukaisesti ja alkoi nojaamaan hallin seinää vasten, katsellen hymyillen vankia ihan siltä varalta että tämän suuntaan vilkaistaisiin. Vähän oikeastaan Veronica tunsi olonsa epämukavaksi, se että hänestä oli tehty niin hyvä salamurhaaja kuin oli inhimmillisesti mahdollista ei nyt tarkoittanut sitä että hän olisi pitänyt siitä. Hän ei ikinä voisi tehdä niin kuin tämä Fianna oli tehnyt ja avata omaa kouluaan, ei ainakaan jos Veronica ei halunnut omalletunnolleen lisää syntejä. Plus, hän ei ikinä pystyisi saamaan oppilasta joka pääsisi lähellekkään hänen omia taitojaan, ei vain moraalinen selkäranka taipunut tarpeeksi pistämään ketään läpi saman helvetin minkä läpi itse oli pistetty.
((ei ole sen kummempia, arvelin vain että olisi looginen että joku tarkkailis paikkaa sen perusteella mitä aiemmin kirjoittelit. Kylläpä tekstiä syntyy D: ))
|
|
|
Post by submarine on Nov 13, 2015 15:24:57 GMT 3
((Juu, se oli hyvä arvelu, sopii hyvin tilanteeseen)
Niin vähän kuin miekkamestari mistään hienovaraisuudesta välitti tai edes lähtökohtaisesti ymmärsi, ei mokoma tainnut juurikaan muuttaa sitä tosiasiaa, että taka-alalla norkoilleen vakoilijan hakeminen noin vain rivakalla väkivallalla järkytti väkeä ympärillä. Ihmiset jäivät tuijottamaan perään järkyttyneinä tai aivan parhaimmillaankin tyrmistyneinä. Osa taisi katsoa parhaaksi häipyä saman tien, eihän miekkailukoulu tai sen opettaja ollut mikään tuntematon tapaus (tai erityisen yksioikoisessa maineessa), mutta perään jäi silti hälyä ja hämmennystä. Harva olisi uskaltanut lähteä moisen näytöksen perään noin vain, mutta eittämättä saattoi jo arvailla, ettei tällaista tultaisi aivan vain sivuuttamaan ilman seurauksia... olkoonkin, ettei se selvästikään kiinnostanut Fiannaa juuri nyt ollenkaan. Hän tuli kallistaneeksi aavistuksen verran päätään Veronican heittämälle, kaikkea muuta kuin erityisen suopealle kysymykselle. "Kuten sanottua, se on aina ollut muiden murhe", miekkamestari vastasi lopulta, osaamatta edes häpeillä täydellistä hienovaraisuutensa puutetta. Tai ehkäpä ei kuitenkaan aivan niinkään; jos totta puhuttiin, kareili naisen kasvoilla pientä vaivautuneisuutta, kuin koko tilanne olisi lähtökohtaisestikin ollut turhauttavan hankala. Siltikään hän ei jäänyt miettimään sitä liian pitkäksi aikaa, vaan painoi äkkiä pitelemänsä miehen alas polvilleen. Se ei vaatinut yksijalkaisen vakoojan kohdalla suurtakaan vaivaa, olkoonkin että tämä jäi irvistelemään murjotun lumpion runnoutuessa katukiviin - ja Fianin kengänpohjan painautuessa ristiselkään, pitäen tämän siinä. Se kaikki unohtui kuitenkin varsin nopeasti, kun omalla tavallaan aivan yhtä epämiellyttävän oloinen nainen toisella puolella alkoi äkkiä tehdä jotakin.
"Sopisi ainakin tilanteeseen. Täälläpäin on viime aikoina ollut... ongelmia epämääräisten asioiden suhteen", Fianna tuli ohimennen kommentoineeksi vakoojasyytöksiin, kun Veronica aloitti omat toimensa. Totta puhuen hän seurasi koko tilannetta melkeinpä jopa mielenkiinnolla. Etäisellä mielenkiinnolla, mutta mielenkiinnolla siltikin. Kaikesta päätellen kaikki vähänkään hienovaraisempi oli miekkamestarille silkkaa ja puhdasta hepreaa, ja moisen näkeminen käytännössä oli ainakin jossain määrin ihmettelemisen arvoista. Eikähän hänellä lopulta tainnut olla todellista osaakaan tällaisissa asioissa, paitsi painavana kantapäänä niskassa. Parempi siis vain katsoa hiljaa. Niin vähän kuin Fian itse olikaan koskaan välittänyt siitä millaisia tunteita ihmisissä herätti, oli siltikin varsin mielenkiintoista nähdä se tapa, jolla kuulusteltavan vakoojan kasvot alkoivat nopeasti valahtaa, kun Veronica lateli niitä päin kovia sanoja. Arvaukset taisivat osua oikeaan, sillä silkan järkytyksen lisäksi tämän silmien leviäminen taisi kertoa siitäkin, että miestä luettiin juuri kuin avointa kirjaa. Epämääräisesti tämä yritti soperrella jotain väliin, selvästikin järkyttyneenä siitä mihin oli äkkiä tullut pyyhkäistyksi, mutta lopulta se kaikki taisi jäädä pelkäksi änkytykseksi. Jopa miekkamestari, täydellisessä sosiaalisessa sokeudessaan, pystyi näkemään varsin vaivatta, että tässä oltiin nyt saamassa huomattavasti enemmän kuin mihin oltiin lähdetty mukaan. Koko hoito, tai jotakin sellaista. Niinhän kai sanottiin? "Minä... eikun..." mies sai vinkaistua ilmoille, vaieten kuitenkin sitten taas järkyttyneestä saadessaan kuulla niistä kammottavista asioista joita huomattavasti terävämmän oloinen nainen olisi tälle tehnyt jos vain olisi itse saanut päättää miten asioita olisi lähestytty. Tällä ei lopulta tainnut olla mitään syytä epäillä yhtä ainoatakaan sanaa, eikä tosiaankaan rahkeita lähteä katsomaan olisiko kuitenkin onnekkaan väärässä. Fianna tuli kallistaneeksi taas aavistuksen verran päätään saatuaan osakseen silmäniskun. Hänenkään ei ollut erityisen vaikea tajuta mitä tämä ajoi moisella takaa, eikä kaiketi toisaalta oikein syytä kiistääkään. Veronican puheissa oli lopulta vinha perä, syystähän hän oli tätä palkkaamassa.
Sitten, loppujen lopuksi, hirvittävä nainen vaikeni kuin vaikenikin. Henkisesti murskattu mies jäi häilymään epävarmana ja pelokkaana niille sijoilleen, uskaltamatta selvästikään edes arvailla mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se taisi kuitenkin selvitä pian, Kun Fianna tarrasi tähän uudemman kerran varsin napakasti, ja kiskaisi äkkiä miehen pystyyn. Ja niin samantekevällä tavalla kuin nainen olikin tähän asti käyttäytynyt, taisi siinä, miten hän pamautti miehen selän hallin ovenpieltä vasten, olla jo jonkinlaista oikeaa kiivautta. Oppilaat sisällä osasivat edelleenkin vain tuijottaa, tohtimatta mennä väliin tai edes keskeyttää tätä kaikkea mitenkään. Osan katseessa oli tosin outoa terää, kuin nämä olisivat tavalla tai toisella osanneet arvailla mistä suunnilleen oli kyse. "Noniin. Ja nyt voisit sitten kertoa kaiken hyvällä. Kuka vie minun oppilailtani käsiä, ja missä se on nyt?" Fianna pamautti varsin suoraan vasten kuulusteltavansa kasvoja. Hetkeen mies ei tuntunut aikovan kuitenkaan puhua, kuin pelkkä kauhu äskeisen kidutuksista ja muusta vastaavasta puhumisen jäljiltä olisi iskenyt mykäksi. Selviytymisvaistot taisivat kuitenkin astua avuliaasti väliin. "Minä... minä en tiedä mistään käsistä! Minä olen vain... en minä tiedä mistään käsistä! Joku vain halusi että kyttään tätä paikkaa!" mies kähisi, saaden hädin tuskin henkeä miekkamestarin raudanlujien sormien puristaessa osittain kurkkua, osittain rintamusta. Moinen vastaus ei tuntunut miellyttävän, ja nainen pamauttikin tätä uudestaan, kovempaa, vasten rakennusta. "Kuka halusi? Missä? Miksi?" kuului kysymys. "Joku... joku hyypiö! Se sanoi että maksaa hyvin jos... jos tarkkailen tätä paikkaa ja kerron mitä näen! En minä halua mitään pahaa!" mies yritti epätoivoisesti, yrittäen vakuutella parhaansa mukaan itse kunkin. Moinen vilpittömyys ei tainnut juuri nyt liikuttaa ketään. "No, missä sinun sitten piti kertoa sille mitä näet?" Fianna täräytti, selvästikin jo hyvin kärsimättömänä koko asiaan. Vihaisenakaan hän ei ollut mitään erityisen rajua laatua, mutta siltikin epämieltymys tilanteeseen alkoi näkyä läpi. Näissä käsissä vähäkin oli jo hirvittävän vaarallista, ja murhaavat sormet alkoivat kiertyä tiukemmin niin kovin heikon kurkunpään päälle. "Pienellä... pienellä... torniaukiolla! Tornin... länsipuolella! Joku odottaa siellä! Keskiyöllä!" mies kirahti epätoivoisesti, pystymättä enää edes hengittämään. Tämän silmät alkoivat pullistua päässä ja kurkusta karkasi rujoa korahtelua, kun vastauksensa saanut, armoton ja vihainen miekkamestari vain jatkoi puristamistaan, painaen miestä nyt maata kohti kuin aikoen tappaa tämän siihen paikkaan. Vakoojan ravistelu ja koko tilanne tuntuivat herättäneen hänessä nyt pedon, joka oli nopeasti ottamassa jalansijaa...
"Mestari!" kajahti tyrmistynyt huuto kovin läheltä. Stefan, järkyttyneenä ja ilmeisen kiireellä takaisin juosseena, seisoi huohottaen hallin ovensuussa, tuijottaen kauhulla kaikkea sitä, mitä muutaman hetken poissaolo oli saanut jo aikaan. Tämä oli tunkenut läpi tuijottavista oppilaista ja seisoi nyt paikoillaan, tohtimatta tunkea suoraan väliin, mutta siltikin selvästi tyrmistyneenä koko tilanteesta. Kaikeksi onneksi mikään välintulo ei lopulta tainnut olla tarpeenkaan, sillä äkillinen huuto sai Fiannan vilkaisemaan aavistuksen hämillään oppilaansa ja luottomiehensä suuntaan, kuin havahtuen vasta siihen missä oikeastaan oli tai mitä oli meneillään. Hänen suustaan karkasi kevyt, epämieltynyt äännähdys, ennen kuin kammottavan lujat sormet hellittivät otteensa, päästäen kuristetun miehen putoamaan istualleen. Tämä kakoi ja haukkoi henkeä tuskallisesti. "Stefan, tee jotain tälle väkijoukolle. Kohta täällä on jo vartiostokin paikalla katsomassa mitä on meneillään. Selitä että... mitä nyt selitätkään, hoida asia. Tämä kyttäsi meitä ja tiesi niistä kädenviejistä", miekkamestari tokaisi lopulta varsin suorasukaisesti ja yllättävän johdonmukaisesti alaiselleen. Ensialkuun Stefan näytti vain ja ainoastaan tyrmistyneestä, mutta viimeisen, oudon ja epämiellyttävän sanan kuullessaan tämäkin näytti äkkiä vakavoituvan melkoisesti. Vastaanväitteiden sijaan tämä vain nyökkäsikin täysin vakaasti, ennen kuin lähti marssimaan kovaa vauhtia kohti tyrmistynyttä ja järkyttynyttä väkijoukkoaan, levitellen jo käsiään rauhoittavaan sävyyn. Ihmisiä oli kerääntynyt melkoisesti kadunkulmaan ja näiden keskuudessa kävi juoruava ja epämiellyttävä puheensorina, mutta Fianna ei edes piitannut moisesta. Hänen katseensa oli jälleen vain ja ainoastaan edelleen kakistelevassa vakoojassa.
"Minun pitäisi tappaa sinut. Pää pois ja aidannokkaan. Sen luulisi tekevän selväksi aivan kaikille, mitä mieltä minä olen tästä touhusta. Sinä olet osallisena siihen, että olen menettänyt monta hyvää oppilasta. Kuin minun ylitseni voisi vain kävellä näin. Tai kuin minä vain aikoisin katsoa sellaista", Fianna tuhahti. Tukaluutensa keskelläkin sanat porautuivat riepotellun miehen tajuntaan kuin kuolemantuomio, pakottaen tämän vilkaisemaan kauhulla kohti yllään seisovaa, äkkiä huomattavasti päättäväisemmän oloista naista. Vaikka hänellä ei ollutkaan nyt asetta mukanaan, olisi tuskin ollut suurikaan temppu toteuttaa uhkausta vaikka paljain käsin. Hetken hän näyttikin siltä kuin olisi ollut aikeissa tehdä sen, monen aivan yhtä ikävän tunteen kareillessa kasvoillaan. Sitten, turhautuneesti, hän kuitenkin huokaisi. "Mutta täällä ei sellaista suoruutta arvosteta. Etkä sinä ole mitään tässä kaikessa. Minäkin näen, että sinut nakitettiin tähän koska sinun menettämisesi ei maksaisi kenellekään yhtään mitään. Ala kalppia. Jos näen sinut enää koskaan, leikkaan tuon jalan kunnolla irti", miekkamestari ärähti lopulta. Kauhusta kankea mies ei kuitenkaan osannut muutakaan kuin tuijottaa, mikä sai hänet hyvin nopeasti ärähtämään vihaisesti ja tarttumaan tätä uudelleen rintamuksesta. Yhdellä nopealla ja helpolla kädenheilautuksella taitava ja kokenut soturi kiskaisi miehen jaloilleen ja ohitseen. Tämä oli vähällä kompuroida saman tien kumoon murjotun jalkansa kanssa, mutta takaa ärähdetty käsky sai huonoihinkin jalkoihin vauhtia. "Häivy täältä!" Fian tuhahti vielä, jäämättä edes katsomaan miten armahdettu vakooja kompuroi epätoivoisesti ja kiireellä ties mihin.
Lyhyen hetken Fianna tuijotti hallin seinää, ravistellen päätään kuin yrittäen löytää jonkinlaista mielenrauhaa ja tyyneyttä turhautumisen ja suoranaisen raivonkin keskeltä. Sitten hän päästi uuden, pihisevän huokauksen, ennen kuin vilkaisi ovelle, kohti monia edelleen pälyileviä oppilaitaan. Osa lähempää seuranneista ja kuulleista näytti tosin juuri nyt huomattavan tuimilta itsekin. Olipa tässä taustalla mitä tahansa, oli se vaikuttanut moniin näistäkin. "Oppitunnit ovat tältä päivältä ohitse. Laittakaa varusteenne kasaan, kerätkää tavaranne ja menkää kotiin. Kukaan ei kulje yksin, eikä kukaan jää mihinkään norkoilemaan!" miekkamestari tokaisi terävästi, äänesävyllä joka ei selvästikään sallinut minkäänlaisia vastaanväitteitä. Eikä oppilailla lopulta tainnut sellaisia ollakaan. Nopeasti ja kuuliaisesti nämä alkoivat hajaantua. Lähistölle olivat kuitenkin ilmaantuneet myös kolme muuta ohjaajaa, roteva Grinne ja kaksi vielä nimeämätöntä. Nämä olivat Stefania vanhempi ja suoranaisen arpinen mies ja Grinneä nuorempi, solakka nainen. Jokainen näistä kolmesta näytti vähintään yhtä vakavalta kuin juuri nyt väkeä taustalla parhaansa mukaan käännyttävä Stefan. "Mestari, me olemme-" vanhempi mies aloitti määrätietoisen kuuloisesti, mutta vaikeni Fiannan kohottaessa kättään. "Asia on jo hoidossa. Minä ratkaisen tämän henkilökohtaisesti. Aivan liian monta on jo menettänyt uransa tai henkensä tämän kanssa. Te pidätte huolen, että nämä oppilaat lähtevät täältä ja tosiaan menevät kotiinsa. Ja sitten te teette itse täysin saman. Minulla on jo aivan riittävät apuvoimat", miekkamestari töksäytti suoraan ja napakasti. Ja vaikka käsky hiersikin pahasti, ei näilläkään ollut mitään todellista vastaanväitettävää. Sellaiselle ei näissä asioissa ollut sijaa, ja varsin nopeasti kolme ohjaajaa hajaantuivat oppilaiden keskuuteen.
Lopulta, annettuaan napakat käskynsä, päästi Fianna uuden huokauksen, ennen kuin sitten vilkaisi Veronicaan, jonka oli hetkeksi unohtanut täysin omaan tarkkailijan rooliinsa. Hänen olemuksessaan oli nyt jopa todellista terää, joka oli tähän asti ollut täysin kateissa. Ei mitään suurta tarmoa tai paloa, mutta silti hyvin inhimillistä, tuimaa kärkevyyttä, joka oli selvästikin herännyt lyhyen mutta hyvin merkityksellisen kuulustelun aikana. Siltikin hän pihahti tasoittavaan sävyyn uudemmankin kerran nyt, yrittäen kaiketi rauhoittua. "Noniin. Kuten sanottua, minulla on ongelma jossa todennäköisesti pystyt auttamaan. Ja nyt on jopa suunta, josta se ongelma löytyy. Haluat todennäköisesti kuulla mistä tässä on kyse", miekkamestari tokaisi, ennen kuin sitten vilkaisi kuitenkin ympärilleen. Stefan rauhoitteli väkeä parhaansa mukaan, mutta siltikään se ei ollut hajaantumassa pois niin nopeasti kuin olisi ollut suotavaa. Aavistuksen turhautuneesti hän viittasi kohti hallia. Oppilaat puuhasivat jo lähtöä, mutta väkeä oli silti. "Tuolla on takahuone jossa me voimme käydä tämän läpi paremmin. Minun pitää muutenkin pukeutua", hän tokaisi ykskantaan, ennen kuin lähti sitten ilman sen suurempia odotteluja astelemaan itse sisälle. Moni oppilas pälyili tätä kaikkea varsin uteliaana tai varuillaan, mutta hän ei moisesta piitannut. Ei nyt. Harvemmin muutenkaan, mutta ei etenkään nyt.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 13, 2015 22:56:36 GMT 3
Veronica rentoutui hieman oman osansa tehtyään, ja oletti että vanki vain nyt kertoisi kenelle oikein työskenteli, Fianna voisi nyt vain kysyä suoraan eikä tarvitsisi huolehtia siitä miltä näyttäisi ulkopuolisten silmissä... Paitsi että sitten miekkamestari kävi kuulustelemaan aika rajusti, seinään nojailevan tappajan katsoessa koko hommaa vähän pää kenossa. Mistähän käsien viennistä tuo nyt puhui, nainen mietti kuunnellessaan kuulustelua, koko homman kuulostaen melko oudolta. Tästä tosin taisi löytyä syy yllättävän rajuun kuulusteluun kun ihan vain suoraan kysyminenkin olisi tässä tapauksessa jo antanut tulosta - selkeästi näytti siltä että Fianna otti hyvin henkilökohtaisesti tämän ongelmansa. No, turhapa sitä oli astua nyt väliin, Veronica ajatteli, vetäen vain huppunsa takaisin päähänsä ihan vain kaiken varalta. Tästä päätöksestä pitäytyä tarkkailijana pidettiin koko loppukuulustelu, vaikka hetken nainen meinasikin sekaantua asiaan kun näytti hetken siltä että Fianna tappaisi onnettoman, mutta sentään järki voitti lopulta. Julkisesti leimautuminen murhaajaksi yleensä ottaen tuhosi kenet tahansa - ja epäilemättä miekkamestarin maine kärsisi joka tapauksessa kolauksen päivän tapauksista, vaikka epäilemättä koko välikohtaus Raudin kanssa jäisi aika pieneen osaan huhumyllyä. Parempiakin aiheita kun oli tullut, kuten "Fianna Dre hakkaa jostakusta tiedot ulos". Vanki kuitenkin päästettiin menemään, ja Veronica oli oikeastaan ihan tyytyväinen siihen että ainakin tämän oli lukenut oikein siitä miten Fianna käyttäytyisi. Tietenkin olisi voinut antaa tarkemman arvion jos olisi tiennyt hankaluuksien olevan niin henkilökohtaisia kuin olivatkin, mutta aina välillä kävi näin. Tiedä miten miekkamestarin paikalle pikkuhiljaa valuvat alaisetkaan olisivat suhtautuneet asiaan.
Veronica katseli vakoojan poisnilkutusta ja tuijotteli tämän suuntaan huppunsa alta, pitäen pystyssä sitä omaa salaperäistä ja vaarallista vaikutelmaansa. Nainen ei osannut sanoa että painuisiko mies kertomaan näkemästään kenellekkään, mutta sillä tuskin oli hirveästi väliä - isohko väkijoukko piti kyllä huolen siitä että sana kiertäisi ilmankin mitään raportteja. Ja, no, epäilemättä huhumylly keskittyisi enemmän Fiannaan kuin outoon naiseen joka oli puhellut jotain tämän vangitsemalle miehelle. Sentään Fianna oli tajunnut että parempi pistää kaikki oppilaat ja ohjaajat poistumaan paikalta - mitä enemmän missään suunnitelmassa oli liikkuvia osia, sitä pahempi. Ja ei sinänsä, eivätpä miekkamestarin alaiset varmaan toimineet samalla tasolla kuin mitä Fianna tai Veronica toimivat, jos salamurhaaja oikein oli näitä arvioinut. Kyvykkäitä miehiä ja naisia kyllä, mutta ei tarpeeksi.
Vihdoin huputetunkin läsnäolo muistettiin, ja jonkunlaisena vastauksena miekkamestarin puheille huputettu nyökkäsi ja lopetti epämääräisen norkoilunsa, lähtien seuraamaan toista. "Yleensä näissä asioissa parempi puhua yksityisesti", Veronica arveli, katsellen kävellessä syrjäsilmällä eri oppilaita. Mitäköhän nuokin ajattelivat koko hommasta, varsinkin kun näille varmaan näytti siltä että syystä tai toisesta heidän opettajanansa seuraili tällä hetkellä sama henkilö joka oli sinänsä melko vähän aikaa sitten antanut yhdelle heistä pahan selkäsaunan. "...ja pakko myöntää että en oikein olettanut tänään kuulevani jotain jostain käsienviejistä. Lisäinformaatio olisi poikaa", Veronica jatkoi hetken kuluttua, vaikka arvelikin että vastaus saataisiin pian. Halusipahan vain ilmaista yllätyksensä. No, siihen asti että kuulisi tarkemmin mistä oli kyse, niin eipä tässä voinut kai juuri muuta tehdä kuin seurailla Fiannaa ja tarkkailla miten tämän oppilaat oikein reagoivat salaperäisen muukalaisen läsnäoloon.
|
|
|
Post by submarine on Nov 14, 2015 0:23:31 GMT 3
Fianna ei juurikaan kommentoinut Veronican sanoja lähtiessään liikkeelle. Lopulta salamurhaaja itsekään tuskin odotti moista, eikä hänellä lopulta ollut mitään järkevää sanottavaa tämän mietteisiin - eikä liioin halua myöskään keksiä sellaista. Hänen askeleensa olivat nopeita ja napakoita, kun hän johdatti vieraansa sisään halliin ja sen poikki eteenpäin. Lattia oli pitkälti jo vapautunut oppilaista, jotka suorasukaisesta ja yksioikoisesta käskystä olivat hajaantuneet hallin seinien vierille viemään puumiekkojaan paikoilleen ja etsimään omaisuuttaan ja vaatteitaan. Suurin osa näistä ei tohtinut kolmen ohjaajansa päsmäröinnin alla edes vilkuilla liiaksi mestariaan tai tämän perässä seuraavaa naista, mutta muutamat heittivät näiden suuntaan kuitenkin nopeita, epämääräisiä katseita. Jos ei mitään muuta, niin ainakin hallista saattoi melkeinpä aistia jännityksen ja varautumisen. Jotakin oli nyt meneillään, ja kaikesta päätellen osa oppilaistakin tiesi pelkällä sivustakatsomisella mistä oli kyse. Vaikka miekkamestarin askeleissa olikin rikkomatonta määrätietoisuutta, harhautui hän hetkeksi vilkaisemaan sivulleen, kun yksi oppilaista alkoi äkkiä pitää meteliä. Nuori, aavistuksen resuinen mies intti vastaan yhdelle ohjaajista, kohottaen mielenosoituksellisesti leukaansa kuin kieltäytyäkseen kaikista käskyistä. Kauempaakin saattoi nähdä tämän silmissä palavan kiivaan liekin. Sanoja olikin vaikeampi erottaa, mutta siltikin tämä kuului huutavan jotakin veljestään ja oikeutetusta kostosta. Ja ohjaaja, kunnioitettavassa kärsivällisyydessään, yritteli tyynnytellä tätä. Fian heitti tämän suuntaan nopean ja aavistuksen haljun katseen, ennen kuin kuitenkin jatkoi matkaansa, jättäen ohjaajan ratkaisemaan ongelman itse. Tässä oli nyt tärkeämpääkin mietittävää. Halli oli täynnä oppilaiden kuhinaa, ja hänen piti tähän hätään saattaa vieraansa rauhallisempaan, yksityisempään soppeen.
Hallin perältä paljastui kuin paljastuikin sitten nuhjuinen, karkealla seinällä ja ovella eroteltu alue. Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan varastona mokoma oli todennäköisesti toiminut jonkinlaisena kirjanpitotilana, mutta nyt se palveli muita tarkoituksia. Kun Fianna avasi oven ja astui sisään, saattoi nähdä ettei huoneessa ollut enää mitään varsinaista kalustoa. Vain ja ainoastaan irtaimistoa. Seinien vierelle oli levitelty viiden ihmisen tavaroita omiin kasoihinsa. Vaikka vaatemytyt itsessään vaihtelivatkin laadultaan, nojasi jokaisen muuta omaisuutta vasten miekka. Yhden kasan kohdalla kaksikin. Tila itsessään oli välttävän kokoinen, sellainen että kaikki viisi olisivat pystyneet pukeutumaan yhtä aikaa jos niikseen... joskaan ei juuri sen enempää. Kahdelle se kuitenkin riitti hyvin, ja Fianna viittasi Veronicaa seuraamaan perässään, ennen kuin työnsi oven sitten kiinni. Yksinkertaisessa uksessa ei ollut edes mitään varsinaista kieltä, mutta se pysyi kiinni jo pelkällä painollaankin. "Noniin. Minä vaihdan päälleni vaatteet samalla. Kuuntele loppuun ennen kuin alat kysellä tai keskeyttää, minulla ei ole nyt juurikaan malttia", miekkamestari täräytti varsin suoraan, ennen kuin suuntasi siten kahden miekan vartioimalle kasalle. Hän poimi aseiden lomasta vaalean, varsin yksinkertaisen mutta hyvätekoisen nutun ja tuijotti sitä hetken, ennen kuin alkoi sitten vetää sitä kevyen aluspaitansa päälle. Nopealla vilkaisulla hänen muutkin vaatteensa olivat varsin samaa lajia. Miekkoja lukuunottamatta mukana ei kuitenkaan ollut mitään varsinaista varusteiksi laskettavaa, jos nyt jätettiin huomiotta varsin arkisen näköinen, pelkästä syömävälineestä ja työkalusta käyvä veitsi, joka roikkui edelleen sivuun asetetussa vyössä.
"Kuten sanottua, tätä koulua ja koko kaupunkia on viime aikoina vaivannut ongelma. Vitsaus, melkeinpä. Sitä on vaikea selittää mitenkään näppärästi, enkä aio edes yrittää: joku vie miekkamiesten ja sotureiden käsiä. Ensin vaikutti vain siltä että joku metsästi paikallisia sotureita, mutta pian kävi selväksi, että joka kerta uhrilta oli viety asekäsi, olipa jälki muuten millaista tahansa. Suuri osa uhreista on ollut oppilaitani. Minä opetan köyhiä ja vähäosaisiakin, niin huonosti kuin sitä katsotaankin. Oikeastaan tämä paikka on juuri sitä varten, minulla on rikkaammille oppilaille eri tila. Jos ei muuta, niin ainakin vartiosto arvostaa sitä. Osa oppilaistani kuuluu siihenkin. Joka tapauksessa, juuri noita köyhiä ja vähäosaisia on tässä mennyt eniten", Fianna puhui. Hän hädin tuskin edes katsoi toiseen, keskittyen vain taiteilemaan vaatteita päälleen. Yksinkertaisia, käytännönläheisiä vaatekappaleita, joissa oli helppo liikkua ja jotka eivät tulisi tielle. Mihinkä soturi taipumuksistaan pääsisi, edes silloin kun olisi ollut varaa paljon näyttävämpäänkin? "Hyökkääjä iskee aina nopeasti ja armotta, yöllä tai muuten poissa näkyvistä, mutta ei etsi helppoja kohteita. Moni uhreista on ollut taitaviakin. Ainakin sen verran taitavia, ettei mistään satunnaisesta rosvosta pitäisi olla väliksi. Suurin osa on löytynyt kuolleena, kuten nyt käden katkaisemisesta usein kuolee jos ei saa apua. Osa tosin on löytynyt hengissäkin, ja näiden kertomuksien mukaan hyökkääjä tosiaankin tavoittelee juurikin käsiä. Ei henkeä, ei edes voittoa. Vain käsiä. Yksi selvinneistä kertoi miten joku hyökkäsi kujalta, iski käden yhdellä lyönnillä irti ja pakeni sen kanssa. Minä luulin aluksi että se olisi jokin haaste, jokin viesti tai uhkaus, mutta hyökkääjä tuntuu tosiaankin vain... tavoittelevan niitä. Käsiä", miekkamestari jatkoi, osaamatta selvästi itsekään kuulostaa erityisen rennolta asiasta, vaikka olikin saanut eittämättä miettiä ajatusta jo moneen kertaan. Hän tuli vilkaisseeksi Veronicaan suorastaan arvioivasti, kuin tarkkaillen millaisia reaktioita outo ja karmaiseva tarina tässä sai aikaan, tai harkitsiko tämä kukaties jättävänsä näin oudon jutun saman tien sikseen. Tuskinpa, tappajaksi harvemmin päästiin niin kepeillä hermoilla.
"Pari niistä, jotka selvisivät, osasivat kertoa yksityiskohtiakin hyökkääjästä. Ne eivät kuitenkaan ole olleet samoja. Mies miekan kanssa, melko pitkä, mutta yksityiskohdat ovat olleet aivan erilaisia. Ja sikäli kuin tarkastin itse ruumiita, näkyy niistä ainakin pari eri syyllistä. Taitavia tappajia kaikki, mutta erilaisia. Liukkaita, ainakin. Tähän asti tämä on ollut yhtä haamujen jahtaamista, eikä yhtään syyllistä ole löytynyt. Ei edes kun joku minua terävämpi on yrittänyt. Mutta viime aikoina nämä hyökkäykset ovat alkaneet koskettaa muitakin kuin vain köyhällä alueella asuvia. Kukaties syylliset ovat rohkaistuneet. Nyt ne kyttäävät jo kouluni ovella lainasilmin", Fianna tuhahti. Hän oli kiskomassa vyötään kepeiden ja hyvämallisten housujensa päälle, kun suusta sylkäissyt sanat tuntuivat saavan aikaan jonkinlaisen äkillisen tuiman puuskan. Hetkeksi hän jäi puristamaan paksua nahkaa niin että nitisi. Se kuitenkin meni ohitse, ja hän vilkaisi taas Veronicaan. "Minulla ei ole hajuakaan mistä on tämän tarkemmin kyse. Mutta nyt tiedän ainakin missä tänä yönä tulee olemaan joku jolla on. Ei varmasti todellista syypäätä, eivät ne niin tyhmiä olisi, mutta joku, kuitenkin. Ja minä aion pitää huolen että tämä tilaisuus ei mene ohi sormien. Siinä kohtaa sinusta lienee apua", miekkamestari tokaisi varsin ykskantaan. Samalla hän vyötti miekkojaan paikoilleen. Toisen, tavanomaisemman mittaisen, yleispätevän lyömämiekan, hän asetti kupeelleen. Toinen oli kuitenkin huomattavasti pidempi, ja sen hän kiinnitti selkäänsä. Outoa kyllä ase oli täysin peitetty; huotra oli yksinkertainen ja koruton, ja pitkän kahvan päälle oli asetettu tiukasti sidottu suojahuppu, kuin aseeseen joka oli tarkoitettu säilytykseen eikä suinkaan käytettäväksi. Se tapakin, jolla hän vyötti aseen paikoilleen, tuntui tekevän siitä täysin mahdottoman ottaa tosipaikan tullen esille edes melkein käyttökelpoisessa ajassa. Mutta vaikka ase olikin kannossa ilman mitään käyttöaikeita, painotti sen pelkkä läsnäolokin sisaraseensa kanssa omistajansa sanoja. Toiselle niistä olisi käyttöä tänään, siitä hän oli varma...
|
|