Post by evetys on Feb 8, 2014 17:33:55 GMT 3
Jeps, eli hakusessa olisi vastapelaajia skypeen. Mieluiten jo jonkin aikaa pelanneita, kun itse lukeudun niihin joiden juuret ovat kiss fm Linnassa, eli pelivuosia on takana yli kymmenen. Pelailtua tulee lähinnä nykyaikaa tai lähihistoriaa (maailmansodat jne.). Itse pelaan mieshahmoja, eli hakusessa lähinnä naishahmoja pelaavia pelaajia. Ikää alkaa olla sen verran, että toivoisin sitä olevan pelaajillakin yli 18vuotta. Kovin nuoret (teini-ikäiset) hahmot eivät oikein luonnistu, enkä pahemmin pelaa fantasiaa, jollei sitten hyvin hyvin low fantasiaa. Peleissä pääpaino ihmissuhteissa, mutta ympäröivällä maailmalla ja sen tapahtumilla on tärkeä rooli. Eli en hae pelkkää seksiä tai vain kahden ihmisen väistä söpöilyä pelaavia pelaajia. Rohkeasti vaan ottamaa yhteyttä YVnä niin katsotaan mihin maailmaan voisimme sukeltaa seikkailemaan!
Lisään tähän vielä esimerkin tyylistäni kirjoittaa ja pelailla. =)
*Elbe tulvi. Yläjuoksun pelloilta sulavesien mukana kulkeutuva maa-aines muutti joen värin samean ruskeaksi. Vesi tuoksui käyneeltä ja makealta, kuin olut. Kouluistaan vapautuvat lapset heittivät koulutarvikkeensa joentörmille joilla viimeiset likaiset lumilaikut sinnittelivät keväisen auringon alla. Pitkillä puista taitetuilla oksilla kenkänsä mutaisiksi likaavat lapset kalastelivat Elben virtauksista aarteita. Vanhoja märkiä sanomalehtiä luettiin kuin aarrekarttoja. Hajonneiden puutynnyreiden säleet olivat uponneitten aarrelaivojen kylkilautoja. Vettynyt, mudan peittämä ja iilimatojen kansoittama villapaita kirvoitti vanhemmista pojista kummitustarinan jos toisenkin. Vanhempien varoitukset vaarallisen voimakkaista virtauksista unohtuivat. Mutaisiksi muuttuneet kengät ja sukat hylättiin rannalle. Housunsa polviin saakka käärineet pojat kahlasivat vedessä joka nopeasti kohmetti pienet varpaat sinsiksi. Taivaalla leijaili muutamia valkoisia hattaraisia pilviä, kesän airueita kevään kuulaalla sinisellä kankaalla. Elben varrelle syntyneet vanhat kaupungit ja kylät elivät joen tahdissa. Mutainen, makea tuoksu herätteli kalastajat talviuniltaan, noiden vaeltaessa kuin muuttolintuparvet veneiden talvisäilytyspaikoille. Niiden läheisyydessä haisi viikkokausia nenäkarvat kärventävän voimakkaasti tinnereiltä, maaleilta ja voiteluyöjyiltä. Lähitienoon asukkaat sulkivat epätoivoisina ikkunoitaan, hajun voimasta vuotavia silmiään pyyhkien. Saivat odottaa vielä muutaman viikon mahdollisuutta avata ikkunat sepposenselälleen, päästämään kevään lämmön sisään ajamaan talven kosteuden pois. Hampurilaiset roikottivat ikkunoistaan peittoja, mattoja, päiväpeittoja, pyyhkeitä ja pieluksia. Riuskaranteiset rouvat hakkasivat niitä koivuista taitetuin vihdoin joista kuori oli revitty pois. Piiskattiin talven tunkkuus pois ja toivovettiin kevät tervetulleeksi koivujen tuoksulla. Huivipäiset, omenaposkiset vaimot ja nuoret neidit lakaisivat ja kuurasivat kunnes kaikki talven kurjuudesta muistuttava oli ajettu ulos taloista ja asunnoista.>
Keväinen Elbe, jäiden kahleista vapauduttuaan vallaton ja kuriton, hädettiin pumpuin ja hiekkasäkein ulos rakennusten kellareista. Vielä päiviä niissä silti haisi jokimudalta ja homeelta, vaikka kuinka teljettiin ovet auki ja yritettiin tuulettaa ja kuivattaa. Uudemmissa rakennuksissa poltettiin kaasua tai hiiltä kellareissa, kuivattiin paikat sillätavoin ja syntyipä samalla rouville käteviä vaatteiden kuivaushuoneita kun pyykkinarua pingotettiin kellarihuoneiden seinästä seinään. Talven jäljiltä kalpeat, hiljaiset kaupunkilaiset hylkäsivät poaksut värittömät palttoonsa. Nuoret naiset tulvivat kangaskauppoihin kun ensimmäisen rahtilaivat pääsivät satamiin kaukaisista maista. Lastiruumissaan ne kuljettivat aarteita. Saatiin uutta tuoretta kahvia, mausteita kanelista sahramiin, unohtamatta kankaita joita neidot kosketteivat haaveilevin aroin sormepäin, sievien päittensä sisällä arvuutellen kuinka paljon äiti ja isä suostuisivat kangasrahaa antamaan. Rohkeimpien ja kylmää pelkäämättömien yllä ilmestyivät ensimmäiset leiskuvan punaiset, oranssit, keltaiset, taivaansiniset ja heleänvihreät kesämekot katukuvaan. Helmojen alta vilahtelevat nilkat ja pohkeiden kaaret viimeistään herättivät miehetkin horroksestaan. Naiset jättivät huivinsa kotiin tai kietaisivat ne väriläikiksi kaulaansa hiustensa peittämisen sijaan. Hampurin kampaamot ja salongit tulvivat asiakkaita kun talven latistamia hiuksia muotoiltiin ja värjättiin. Ensimmäiset kalastusveneet lähtivät merelle ja palasivat sieltä kun vedenpinta oli vielä riitteinen. Tuore kala kiihotti rouvat kinastelemaan keskenään hinnoista niin kiihkeästi, että jouduttiin muutamaan otteeseen kutsumaan virkavaltaakin paikalle rauhoittelemaan. Keväällä eivät lapsetkaan nyrpistäneet neniään kalalle, kun se oli tuoretta ja voissa rapeaksi paistettua. Ei enää koko talven suolassa säilöttyjä sillejä joista suola ei kaikonnut vaikka niitä kuinka vedessä liotettiin ennen valmistamista.>
Talveksi ovensa sulkeneet kahvilat ja kuppilat avattiin. Ulos tuodut pöydät ja tuolit houkuttelivat ohikulkijoita istumaan alas ja hetken nauttimaan kevään valosta kahvikupin ja leivonnaisen ääressä. Kurttuiset, talven aikana nahistuneet omenat upotettiin kuumaan kinuskiin ja paistettiin sitten uunissa, uusia ja tuoreita kaukomaista odotellessa. Elämä muuttui aivan tyystin kun meri vapautui jäistä ja isot laivat pääsivät jälleen kulkemaan Bremerhavenin ja Wilhelmshavenin isoihin satamiin. Pienemmillä aluksilla lasti seilasi ylös Elbeä aina Hampuriin saakka. Lampoloissa karitsoineet lampaat pääsivät ulos laitumille karitsoitaan pulskistutamaan. Pääsiäispöydissä oli nautittu varhaiskaritsaa tai jos rahaa oli vähemmän käytettävissä, niin kyllähän edellisvuotisesta pikisuolatusta lampaanpotkastakin juhlaruoka aikaansaatiin. Uitettiin sitä laimennetussa valkoviinissä kunnes suolan maku laantui ja siveltiin sitten pintaan vahvaa mausteista sinappia ja huhmareessa rouhittua mustapippuria. Elben syleilyssä, kahden haarajoen risteyksessä, Hampurin vanha telakkakin heräili talviteloiltaan. Pikkupoikien ja nuorten miesten suureksi riemuksi avautuivat kuiva-altaiden suuret ja raskaat portit ja niiden suojista uitettiin ulos alusten kölejä. Toinen toistaan suurempia ja ihmeellisempiä. Pian ne hinattiin telakan korkeiden mustien nostureiden ja rakennustelineitten suojiin, mutta jos tiesit missä kannatti seistä ja milloin, saatoit nähdä vilahdukselta yhden noista harmaista jättiläisistä symtymisvaiheessaan. Altonaer Balkonin vanhat jalolehtipuut olivat vielä silmuttomia, mustia rankoja jotka ojentelivat tuulessa huojuvia oksiaan anovasti kohti aurinkoista taivasta. Puistonurmi niiden ympärillä oli häivähdys vihreää vasten mustaa multaa ja viimevuoden keltaisia kuovuneita tupsuja. Kaupungin puutarhurit olivat kääntäneet perennapenkit ja valkoiset kalkkipallurat ja kanankakan haju kielivät siitä, että pian noihin penkkeihin tuotaisiin etelämmästä jo kukkimaan ehtineitä värikkäitä kukkia. Ruusujen piikikkäissä, huolella syksyllä leikatuissa varsissa näkyi pikkuruisia silmuja. Niiden juuria peittämään kasatut viimevuotiset lehdet oli jo haravoitu pois. Narsissit ja tulppaanit nostivat vihreitä uhmakkaita varsiaan läpi puoliroutaisen maan. Siniset skillat ja valkoisen lumikellot olivat puskeneet läpi hankien jo ennenkuin aurinko oli ehtinyt sulattaa ne pois. Skillat nyökyttelivät raskaita päitään, aaltoillen kuin liian tuhlailevin värein maalattu meri siellä missä niiden oli annettu levitä puiston puiden ympärille.>
Puiston reunassa, Elben rannalla olevan kahvilan ovi oli tuettu auki luonnonkivellä. Elben mehevä tuoksu taisteli herruudesta joen toisella puolella olevan telakan kitkerien hajujen ja kahvin vietteleväisen tuoksun kanssa. Suuren, joelle antavan ikkunan lasi oli valunutta ja maisema sen vuoksi vääristynyt. Telakan notokurjet näyttivät kummallisen aaltoilevilta ja taivaalla matkaavat pilvet huojuvaisilta. Ranskalaishenkisiä pieniä puisia pöytiä oli aseteltu ikkunan ääreen, missä ulkoa tuleva valo paljasti niiden pinnassa risteilevät lukemattomat naarmut, sekä kahvikuppien ja lasien pohjien jättämät rinkulat. Seinällä telineessä, oven vieressä roikkui kaikki päivän sanomalehdet, lukuunottamatta Hampurin sanomia joiuta eräs herrasmies parhaillaan luki peremmällä kahvilassa, hiukan suuremman pöydän ääressä. Tyylikkääseen pukuun pukeutunut mies nyppi pieniä huolellisesti muotoiltuja viiksiään sormepäillään samalla kun likinäköisesti silmiään siristellen luki sanomalehteä. Korkean elintason merkit olivat selvät miehen kasvoilla. Pienet katkeilleet hiussuonet silmissä ja nenänpäässä kertoivat lasien kalistelusta tiuhaan tahtiin. Pulleat posket ja turpeat huulet suuresta ruokahalusta. Huolitellusti leikatut hiukset, viikset ja häylällä ajeltu leuka parturista jossa mies varmastikkin kävi vähintään joka toinen päivä. Vaalea ruskea oli viisas ja sovelias valinta puvun väriksi näin kevätaikaan. kahvipannu piti hiljaista, kumeaa pulputusta hellalla lasisen tiskin takana. Lasitiskissä aamulla leivotut leivonnaiset ja pikkusuolaiset odottelivat ottajaansa. Sienillä ja suolalihalla täytetyt kullankeltaisiksi paistetut pasteijat, tomusokerilla koristellut lehtitaikinaiset viinerit ja pullat joiden tuhlailevan muhkeat voisilmät olivat valuneet sokerirakeisiksi noroiksi pullien kyljille. Toisen ikkunan eteen sijoitetun pöydän ääressä istui laivaston upseeri tummassa uniformussa. Talven kohmeisuudesta eroon päässyt kevätaurinko loihti kalliista villakangassekoitteesta esiin sen tumman ja rikkaan sinisen joka tahtoi pimeämmissä olosuhteissa jäädä piiloon. Ylösalaisin pöydälle käännetyn koppalakin sisustan valkoinen silkki kiilsi uutena ja miellyttävän viileän oloisena. Koppalakin sisäpuoleta kiertävä nahkainen kanttinauha ei ollut vielä muuttunut tummaksi pitäjänsä hiestä. Hattu näytti uudelta. Sen sisällä lojui huolettomasti kyyhkysenharmaat säämiskähansikkaat.>
Niidet sormepäissä ei ollut likaa. Miehen edessä pöydällä loppuun poltettu savuke savusi tuhkakuppiin tumpattuna. Tuhkakupin vieressä lautasella puoliksi syöty toskakakun palanen jonka kylkiä pitkin valui paksua kirkasta kinuskikastiketta. Kuin mahlaa lehtipuun tuoreesta haavasta. Kahvikupin pohjalla lillui muutama puoliksi sulanut sokerihippunen ja pieni määrä jäähtymään ehtinyttä mustaa kahvia.*
Lisään tähän vielä esimerkin tyylistäni kirjoittaa ja pelailla. =)
*Elbe tulvi. Yläjuoksun pelloilta sulavesien mukana kulkeutuva maa-aines muutti joen värin samean ruskeaksi. Vesi tuoksui käyneeltä ja makealta, kuin olut. Kouluistaan vapautuvat lapset heittivät koulutarvikkeensa joentörmille joilla viimeiset likaiset lumilaikut sinnittelivät keväisen auringon alla. Pitkillä puista taitetuilla oksilla kenkänsä mutaisiksi likaavat lapset kalastelivat Elben virtauksista aarteita. Vanhoja märkiä sanomalehtiä luettiin kuin aarrekarttoja. Hajonneiden puutynnyreiden säleet olivat uponneitten aarrelaivojen kylkilautoja. Vettynyt, mudan peittämä ja iilimatojen kansoittama villapaita kirvoitti vanhemmista pojista kummitustarinan jos toisenkin. Vanhempien varoitukset vaarallisen voimakkaista virtauksista unohtuivat. Mutaisiksi muuttuneet kengät ja sukat hylättiin rannalle. Housunsa polviin saakka käärineet pojat kahlasivat vedessä joka nopeasti kohmetti pienet varpaat sinsiksi. Taivaalla leijaili muutamia valkoisia hattaraisia pilviä, kesän airueita kevään kuulaalla sinisellä kankaalla. Elben varrelle syntyneet vanhat kaupungit ja kylät elivät joen tahdissa. Mutainen, makea tuoksu herätteli kalastajat talviuniltaan, noiden vaeltaessa kuin muuttolintuparvet veneiden talvisäilytyspaikoille. Niiden läheisyydessä haisi viikkokausia nenäkarvat kärventävän voimakkaasti tinnereiltä, maaleilta ja voiteluyöjyiltä. Lähitienoon asukkaat sulkivat epätoivoisina ikkunoitaan, hajun voimasta vuotavia silmiään pyyhkien. Saivat odottaa vielä muutaman viikon mahdollisuutta avata ikkunat sepposenselälleen, päästämään kevään lämmön sisään ajamaan talven kosteuden pois. Hampurilaiset roikottivat ikkunoistaan peittoja, mattoja, päiväpeittoja, pyyhkeitä ja pieluksia. Riuskaranteiset rouvat hakkasivat niitä koivuista taitetuin vihdoin joista kuori oli revitty pois. Piiskattiin talven tunkkuus pois ja toivovettiin kevät tervetulleeksi koivujen tuoksulla. Huivipäiset, omenaposkiset vaimot ja nuoret neidit lakaisivat ja kuurasivat kunnes kaikki talven kurjuudesta muistuttava oli ajettu ulos taloista ja asunnoista.>
Keväinen Elbe, jäiden kahleista vapauduttuaan vallaton ja kuriton, hädettiin pumpuin ja hiekkasäkein ulos rakennusten kellareista. Vielä päiviä niissä silti haisi jokimudalta ja homeelta, vaikka kuinka teljettiin ovet auki ja yritettiin tuulettaa ja kuivattaa. Uudemmissa rakennuksissa poltettiin kaasua tai hiiltä kellareissa, kuivattiin paikat sillätavoin ja syntyipä samalla rouville käteviä vaatteiden kuivaushuoneita kun pyykkinarua pingotettiin kellarihuoneiden seinästä seinään. Talven jäljiltä kalpeat, hiljaiset kaupunkilaiset hylkäsivät poaksut värittömät palttoonsa. Nuoret naiset tulvivat kangaskauppoihin kun ensimmäisen rahtilaivat pääsivät satamiin kaukaisista maista. Lastiruumissaan ne kuljettivat aarteita. Saatiin uutta tuoretta kahvia, mausteita kanelista sahramiin, unohtamatta kankaita joita neidot kosketteivat haaveilevin aroin sormepäin, sievien päittensä sisällä arvuutellen kuinka paljon äiti ja isä suostuisivat kangasrahaa antamaan. Rohkeimpien ja kylmää pelkäämättömien yllä ilmestyivät ensimmäiset leiskuvan punaiset, oranssit, keltaiset, taivaansiniset ja heleänvihreät kesämekot katukuvaan. Helmojen alta vilahtelevat nilkat ja pohkeiden kaaret viimeistään herättivät miehetkin horroksestaan. Naiset jättivät huivinsa kotiin tai kietaisivat ne väriläikiksi kaulaansa hiustensa peittämisen sijaan. Hampurin kampaamot ja salongit tulvivat asiakkaita kun talven latistamia hiuksia muotoiltiin ja värjättiin. Ensimmäiset kalastusveneet lähtivät merelle ja palasivat sieltä kun vedenpinta oli vielä riitteinen. Tuore kala kiihotti rouvat kinastelemaan keskenään hinnoista niin kiihkeästi, että jouduttiin muutamaan otteeseen kutsumaan virkavaltaakin paikalle rauhoittelemaan. Keväällä eivät lapsetkaan nyrpistäneet neniään kalalle, kun se oli tuoretta ja voissa rapeaksi paistettua. Ei enää koko talven suolassa säilöttyjä sillejä joista suola ei kaikonnut vaikka niitä kuinka vedessä liotettiin ennen valmistamista.>
Talveksi ovensa sulkeneet kahvilat ja kuppilat avattiin. Ulos tuodut pöydät ja tuolit houkuttelivat ohikulkijoita istumaan alas ja hetken nauttimaan kevään valosta kahvikupin ja leivonnaisen ääressä. Kurttuiset, talven aikana nahistuneet omenat upotettiin kuumaan kinuskiin ja paistettiin sitten uunissa, uusia ja tuoreita kaukomaista odotellessa. Elämä muuttui aivan tyystin kun meri vapautui jäistä ja isot laivat pääsivät jälleen kulkemaan Bremerhavenin ja Wilhelmshavenin isoihin satamiin. Pienemmillä aluksilla lasti seilasi ylös Elbeä aina Hampuriin saakka. Lampoloissa karitsoineet lampaat pääsivät ulos laitumille karitsoitaan pulskistutamaan. Pääsiäispöydissä oli nautittu varhaiskaritsaa tai jos rahaa oli vähemmän käytettävissä, niin kyllähän edellisvuotisesta pikisuolatusta lampaanpotkastakin juhlaruoka aikaansaatiin. Uitettiin sitä laimennetussa valkoviinissä kunnes suolan maku laantui ja siveltiin sitten pintaan vahvaa mausteista sinappia ja huhmareessa rouhittua mustapippuria. Elben syleilyssä, kahden haarajoen risteyksessä, Hampurin vanha telakkakin heräili talviteloiltaan. Pikkupoikien ja nuorten miesten suureksi riemuksi avautuivat kuiva-altaiden suuret ja raskaat portit ja niiden suojista uitettiin ulos alusten kölejä. Toinen toistaan suurempia ja ihmeellisempiä. Pian ne hinattiin telakan korkeiden mustien nostureiden ja rakennustelineitten suojiin, mutta jos tiesit missä kannatti seistä ja milloin, saatoit nähdä vilahdukselta yhden noista harmaista jättiläisistä symtymisvaiheessaan. Altonaer Balkonin vanhat jalolehtipuut olivat vielä silmuttomia, mustia rankoja jotka ojentelivat tuulessa huojuvia oksiaan anovasti kohti aurinkoista taivasta. Puistonurmi niiden ympärillä oli häivähdys vihreää vasten mustaa multaa ja viimevuoden keltaisia kuovuneita tupsuja. Kaupungin puutarhurit olivat kääntäneet perennapenkit ja valkoiset kalkkipallurat ja kanankakan haju kielivät siitä, että pian noihin penkkeihin tuotaisiin etelämmästä jo kukkimaan ehtineitä värikkäitä kukkia. Ruusujen piikikkäissä, huolella syksyllä leikatuissa varsissa näkyi pikkuruisia silmuja. Niiden juuria peittämään kasatut viimevuotiset lehdet oli jo haravoitu pois. Narsissit ja tulppaanit nostivat vihreitä uhmakkaita varsiaan läpi puoliroutaisen maan. Siniset skillat ja valkoisen lumikellot olivat puskeneet läpi hankien jo ennenkuin aurinko oli ehtinyt sulattaa ne pois. Skillat nyökyttelivät raskaita päitään, aaltoillen kuin liian tuhlailevin värein maalattu meri siellä missä niiden oli annettu levitä puiston puiden ympärille.>
Puiston reunassa, Elben rannalla olevan kahvilan ovi oli tuettu auki luonnonkivellä. Elben mehevä tuoksu taisteli herruudesta joen toisella puolella olevan telakan kitkerien hajujen ja kahvin vietteleväisen tuoksun kanssa. Suuren, joelle antavan ikkunan lasi oli valunutta ja maisema sen vuoksi vääristynyt. Telakan notokurjet näyttivät kummallisen aaltoilevilta ja taivaalla matkaavat pilvet huojuvaisilta. Ranskalaishenkisiä pieniä puisia pöytiä oli aseteltu ikkunan ääreen, missä ulkoa tuleva valo paljasti niiden pinnassa risteilevät lukemattomat naarmut, sekä kahvikuppien ja lasien pohjien jättämät rinkulat. Seinällä telineessä, oven vieressä roikkui kaikki päivän sanomalehdet, lukuunottamatta Hampurin sanomia joiuta eräs herrasmies parhaillaan luki peremmällä kahvilassa, hiukan suuremman pöydän ääressä. Tyylikkääseen pukuun pukeutunut mies nyppi pieniä huolellisesti muotoiltuja viiksiään sormepäillään samalla kun likinäköisesti silmiään siristellen luki sanomalehteä. Korkean elintason merkit olivat selvät miehen kasvoilla. Pienet katkeilleet hiussuonet silmissä ja nenänpäässä kertoivat lasien kalistelusta tiuhaan tahtiin. Pulleat posket ja turpeat huulet suuresta ruokahalusta. Huolitellusti leikatut hiukset, viikset ja häylällä ajeltu leuka parturista jossa mies varmastikkin kävi vähintään joka toinen päivä. Vaalea ruskea oli viisas ja sovelias valinta puvun väriksi näin kevätaikaan. kahvipannu piti hiljaista, kumeaa pulputusta hellalla lasisen tiskin takana. Lasitiskissä aamulla leivotut leivonnaiset ja pikkusuolaiset odottelivat ottajaansa. Sienillä ja suolalihalla täytetyt kullankeltaisiksi paistetut pasteijat, tomusokerilla koristellut lehtitaikinaiset viinerit ja pullat joiden tuhlailevan muhkeat voisilmät olivat valuneet sokerirakeisiksi noroiksi pullien kyljille. Toisen ikkunan eteen sijoitetun pöydän ääressä istui laivaston upseeri tummassa uniformussa. Talven kohmeisuudesta eroon päässyt kevätaurinko loihti kalliista villakangassekoitteesta esiin sen tumman ja rikkaan sinisen joka tahtoi pimeämmissä olosuhteissa jäädä piiloon. Ylösalaisin pöydälle käännetyn koppalakin sisustan valkoinen silkki kiilsi uutena ja miellyttävän viileän oloisena. Koppalakin sisäpuoleta kiertävä nahkainen kanttinauha ei ollut vielä muuttunut tummaksi pitäjänsä hiestä. Hattu näytti uudelta. Sen sisällä lojui huolettomasti kyyhkysenharmaat säämiskähansikkaat.>
Niidet sormepäissä ei ollut likaa. Miehen edessä pöydällä loppuun poltettu savuke savusi tuhkakuppiin tumpattuna. Tuhkakupin vieressä lautasella puoliksi syöty toskakakun palanen jonka kylkiä pitkin valui paksua kirkasta kinuskikastiketta. Kuin mahlaa lehtipuun tuoreesta haavasta. Kahvikupin pohjalla lillui muutama puoliksi sulanut sokerihippunen ja pieni määrä jäähtymään ehtinyttä mustaa kahvia.*