|
Post by yashar on Aug 22, 2013 17:49:05 GMT 3
Sinä iltana tavernan ovi kävi tiuhaan. Oli juuri vilkkain sesonki muutenkin menossa. Sitä paitsi ulkona satoi vettä. Erilaiset seurueet hälisivät pöydissä. Paistinperunoiden, oluen, tupakan ja märkyydestä kuivuvien vaatteiden tuoksahdukset leijuivat ilmassa, ja aina välillä raikastava viileä ilmavirta tuulahti oviaukosta sisälle. Lyhdyt seinillä ja katossa loivat pehmeän valaistuksen tilaan. Salin perällä liiviasuinen tarjoilija ja pitkä harmaaseen kaapuun pukeutunut haltia olivat kumartuneet lattialla makaavan kääpiön ylle. Heidän harkitsevat eleensä ja sananvaihtonsa vaikuttivat siltä, ettei kyse ollut sammuneesta ryypiskelijästä, vaan sairaskohtauksesta. Pari pöytää tuonnempana kookas merimies vaati kovalla äänellä tarjoilijan huomiota. Talon isäntä oli työntymässä väkijoukon halki häntä kohti. Oviaukosta katsoen oikealla seinustalla sijaitsi baaritiski. Sen vieressä yläkertaan johtavia portaita alas saliin oli astelemassa pyylevä viiksekäs kauppias, jonka tumma tukka oli liimaantunut hikisenä otsalle. Monenlainen laulunpätkä ja naurunremakka sekoittui yleiseen hälinään.
|
|
|
Post by submarine on Aug 25, 2013 20:37:01 GMT 3
((Noniin. Pahoitteluni räävittömästä kestosta.))
Vilkkaana iltana oli liikkeellä (ja liikkumattomana) kaikenlaista väkeä, myös sitä vähemmän tavanomaista. Katseita näillekin kyllä suotiin, mutta kiireellisempänä aikana kulki tämänkin tavernan ovesta niin monensorttisia saapaspareja, ettei kenelläkään ollut aikaa tai tarmoa ihmetellä läheskään jokaista. Väkeä tuli ja meni, ja niin kauan kuin löytyi rahaa eikä hankaluuksia tullut loputtomiin, olivat kaikki pitkälti tyytyväisiä. Etenkin majatalonpitäjä, muulta asiakaskunnalta voisi toki tullakin huutelua oudommanpuoleiselle väelle. Mutta kukapa lopulta edes astui tavernaan, jos ei ollut valmis hieman räyheämpään elämään? Jos totta puhuttiin, ei ovesta sisään iltahämärissä astunut tapaus edes varsinaisesti kuulunut siihen kaikista oudoimpaan väkeen. Kauempaa hän olisi eittämättä mennyt aivan tavallisesta ihmisestä, eikä väki nytkään luonut erityisen montaa katsetta tulokkaaseen. Korkeintaan hänelle ärähdettiin käsky jostakin lähipöydästä vetää ovi kiinni perässään ettei päästäisi sadetta sisään mukanaan, kun tulokas jäi ovensuuhun vilkuilemaan ympärilleen, kuin ei olisi koskaan edes ollut majatalossa. Se ei varsinaisesti pitänyt paikkaansa, ei ainakaan kokonaan, mutta eipä hän silti niissä tarpeeksi nuohonnut, että niistä olisi ehtinyt muodostua suorastaan rutiinia. Ei ainakaan vielä. Jos tarkkoja oltiin, näytti viimeisin sisään astunut varsin pitkälti ulkomaalaiselta tai ainakin kaukaa tulleelta. Jämäkkärakenteinen, muttei erityisen pitkä. Päällä aavistuksen oudompaa, varsin käytännönläheistä vaatteenpartta, jota oli koristeltu vähän ja käytännönläheisesti. Pääasiassa hän oli sonnustautunut paksuun, parkittuun nahkaan, sellaiseen joka tarjosi varmasti suojaa nujakassakin. Ja nujakkoihin tulokas oli kaikesta päätellen varustautunut, tai ainakin esitti soturia varsin hyvin, suurehkoa ja jämäkkää vyöltä roikkuvaa miekkaa ja selässä kannettua jousta myöten. Nopea, ja toden puhuen oikeakin, arvaus olisi tehnyt tästä kukaties jonkinlaisen pohjoisten tai itäisten seutujen miehen. Ei mitään erityisen outoa. Piirteiltäänkin tulokas oli pitkälti ihmismäinen rehellisine, jämäköine kasvoineen ja aavistuksen ihmettelevine ilmeineen. Ainoa varsinainen todella oudompi piirre taisivat olla päähän kiskotun päähineen alta pilkottavat, melkein piilossa olevat nyppylät tämän ohimoilla. Ne näyttivät epäilyttävästi ja erehdyttävän paljon sarvenaluilta. Kuin nuorella pässillä tai sonnilla, jolla ne vasta puskivat nahan läpi. Nopealla arviolla moinen vertaus piti paikkansa tulokkaan iänkin puolesta; tämä tuskin oli juuri pariakymmentä vuotta vanhempi.
Olipa miten oli, ihmeteltyään hetkisen tavernan menoa ja saatuaan niskaansa huudot töllättelystä ja kylmän päästämisestä sisään, astui tulokas lopulta peremmälle. Hänen perässään livahti ovesta jotakin muutakin lähempänä lattianrajaa. Monilta se meni ohi, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti yrittänyt piilotella. Punaturkkinen kettu. Tavallisesti arka ja säikky metsien asukas kulki varsin muina repolaisina ja kaikessa rauhassa ilmeisen omistajansa perässä, kun hän luotsasi halki tavernan pöytien ja asiakkaiden, etsien vapaata paikkaa itselleen. Vilkkaana päivänä sellaiset olivat eittämättä varsin harvassa. Hieman tottumattomana hän oli vaarassa tönäistä useammankin tuopin kumoon, ja aiheuttaa muutamankin nujakan heti kättelyssä, mutta nopea pahoitteleva elkeily ja ulkomaalaisille yksipuolisesti rähisemisen kiusallisuus taisi pelastaa vielä ainakin tässä kohtaa suuremmilta. Salin ollessa täynnä vei tulokkaan matka kohti sen perää. Pöydät olivat varsin täynnä, eikä kukaan tuntunut näyttävän turhan paljoa siltä, että olisi avomielisesti jakanut pöytänsä - jos nyt ei ollut puolipakolla joutunut sitä jo tekemään. Etsintä jatkui, mutta pöytien ollessa vähissä sai miehentapainen melko nopeasti silmiinsä jotakin muutakin, jota jäi hetkiseksi ihmettelemään hulinan keskellä. Joko joku oli juonut jo aivan liikaa tai sitten kyse oli jostain muusta, mutta muutama tavernan asiakas oli kokoontunut ihmettelemään jotakuta maahan lyyhistynyttä. Sammuminen tuskin oli kyseessä, sillä maahan lyyhistynyt näytti erehdyttävästi kääpiöltä. Eikä missään näkynyt röykkiöllistä tyhjiä kaljatynnyreitä. Toinen tätä tutkivista näytti jopa jollain tavalla tajuavan jotain tilanteesta (parantaja), mutta taisi olla kyseenalaista, mitä tavernassa tarkalleen ottaen voisi kuukahtaneelle tehdä. Ohimennen tulokas tuli vilkaisseeksi ympärilleen vielä siltä varalta, että jostain olisi mystisesti ilmaantunut tyhjä pöytä, mutta sellaista onnea ei ollut näkyvillä. Paremman puutteessa, ja pystymättä oikein muuhunkaan nyt, kiskaisi hän turkisreunaisen päähineensä hieman etukenoon peittämään kyseenalaisia möykkyjä ohimollaan, ennen kuin suuntasi sitten kohti jonkinlaista välikohtausta.
"Pahoittelen tunkeilua, mutta minusta tuntuu ettei tämä ole paras mahdollinen paikka lääkitä ketään", ehdotti tulokas lopulta jossain määrin kiusaantuneesti päästyään niin lähelle, että pystyi kiinnittämään kääpiötä tutkivien huomion puhumalla. Äänessä oli paksu annos murtoa, mutta sanat olivat noin nyt suunnilleen selkeät. Lähinnä tapaus näytti varsin kiusaantuneelta tungettuaan näin väliin, olkoonkin että elätteli toiveita voivansa olla hyödyksi. Olihan tässä nyt sentään selvästi hätä jollakulla.
((Toivon mukaan ei vaikuta liian epäselvältä.))
|
|
|
Post by yashar on Aug 26, 2013 18:19:51 GMT 3
((ei vaikuta epäselvältä, ja tarttumapintaa on))
Harmaakaapuinen parantaja käänsi pitkänomaiset kasvonsa kohti nuukalaista saapujaa. Hän vilkaisi kyömynenänsä yli empien kääpiötä ja katsoi uudelleen tulijaa. "Nii-in, totta kyllä", hän virkkoi. "Tämä tässä oli aivan loppuunajettu ja nääntynyt tullessaan sisään. Toisaalta hän on kääpiö, kuulua rotua kestävyydessä. Mahdollinen epäily taikuuden osuudesta..." Väkijoukko keskeytti puhujan kohahtaen ja kavahtaen. Haltia kiirehti jatkamaan: "Se ei toki välttämättä tarkoita lumousta tai kirousta. Kääpiö on voinut olla myös järkyttynyt kokemastaan magian väärinkäytöstä. Tai muuten henkisesti romahtanut vaikeiden vaiheiden jälkeen päästyään tänne arkisen turvalliseen ympäristöön. Sellainen voi viedä kääpiöltäkin tajun. Haavoja ei joka tapauksessa näy."
Haltia tarkasteli puhuessaan vantteraa ulkolaista. Hän pani merkille jousen ja nahkahaarniskan. Sarventynkien havaitsemisen paljasti vain pupillien laajeneminen. Matkaava parantaja ei tuntenut silmiensä edessä seisovan miehen rotua. Kettua hän katsahti lempeästi ja ihmetteli tämän rohkeutta meluisassa kievarissa. Katselijajoukko alkoi tiivistyä.
"Ajattelin heräämistä yllättävässä paikassa... Mutta taitaa olla parempi siirtyä. Voisimmeko viedä tajuttoman vaikkapa keittiöön?" Haltia osoitti kysymyksensä tarjoilija-asuiselle miekkosellle vieressään. Tarjoilija nyökkäsi vastentahtoisena ja kiusaantuneena.
"Siispä siirrämme toipilaan. Kaikki on järjestyksessä. Ei mitään syytä hämminkiin", paramtaja rauhoitteli tavernan asiakkaita. Sitten hän puhutteli apuun tullutta muukalaista: "Arvostan alttiuttanne huomioida onnettomuustilannetta. Olisiko teillä tovi auttaa kääpiön siirtämisessä? Näytätte sopivan väkevältä." Tarjoilija haparoi nyreänä avainnippuaan.
"Anteeksi", sanoi tukeva viiksekäs kauppias, joka oli työntynyt paikalle. "Tuon ketun arvo kultarahoissa..."
"Älkää viitsikö olla tahditon", haltia tiuskaisi. "Minäkään en arvioi miniänne rahallista arvoa. Vaikka tinkimiseksi se menisi." Katselija joukko hörähti. Haltia näytti välinpitämättömän pilkallista naamaa. Kauppiaan silmät kipunoivat.
|
|
|
Post by submarine on Aug 27, 2013 16:49:29 GMT 3
Ei mitenkään erityisen yllättävää, että välikohtaus alkoi herättää kiinnostusta tavernan asiakaskunnassa. Vaikkei asiasta varsinaisesti nyt melua pidettykään, olivat kuukahtanut kääpiö ja tätä ihmettelevät ja tutkivat silti varsin hyvin näkyvissä, ja luonnollisesti moinen herätti kiinnostusta. Kukaties tämä olisi vaikka kuollut. Moinen riitti eittämättä herättämään kiinnostusta - kuten paremman puutteessa tajutonkin. Kiinnostuneita alkoi tunkea lähemmäs ihmettelemään. Ei tosin tietenkään auttamaan, vaan vain pällistelemään. Noin nyt kaiketi täysin omasta aloitteestaan mukaan tilanteeseen työntynyt jykevä tulokas vilkaisi ympärilleen varsin kiusaantuneesti, ennen kuin kiinnitti huomionsa haltiaan. "No, sitten olisi varmasti parasta siirtää tuo petiin ja lepäämään. Tai nyt aluksi aivan minne vain. Täällä ei kierrä ilma", hän tuli vastanneeksi, vilkaisten itsekin uudemman kerran lattialla lojuvaan. Ei, ei tosiaan ilmeisestikään haavoja. Hänellä ei ollut mitään varsinaista halua tai hinkua alkaa tutkimaan tai pohtimaan potilasta sen tarkemmin, se jääköön asiantuntijalle jollainen kaiketi jo olikin paikalla, mutta ainakin tilanteen ensihoito näytti varsin selkeältä. Savuinen, likainen ja meluinen tavernan lattia ei ollut oikea paikka levätä tai toipua kenellekään - paitsi niille, jotka aivan omin avuin kiskoivat itsensä sellaiseen kuntoon.
Ympärille ihmettelemään kerääntyvä väkijoukko alkoi tiivistyä jopa jossain määrin ahdistavasti. Taaempana kuikuilevat tönivät edessä olevia, jotka joutuivat liikkumaan lähemmäs etteivät olisi jääneet jalkoihin. Edes haltian rauhoittelut ja nopea tilannekertomus ympäröivälle väelle ei tuntunut juurikaan kiinnostavan ketään. Tuskin tässä nyt mitään vaaraa väkijoukon jalkoihin jäämisestä oli, mutta tilannetta ja etenkin sen ratkaisemista nämä kyllä häiritsivät varsin ansiokkaasti. Sarvipäinen (joskin sen suhteellisen ansiokkaasti peittävä) tulokas vilkaisi ympärilleen jälleen kiusaantuneesti ja kukaties turhautuneestikin, ennen kuin palasi haltiaan tämän puhuessa ilmeisestikin suoraan hänelle. "Niin no. En usko että minulla on mitään tähdellisempääkään tekemistä. Kunhan vain tämä joukko antaa myöten", hän vastasi ilmeiselle parantajalle. Lausumatta taisi jäädä se sivuhuomio, ettei hän ollut edes varma miten tarjoilija ja haltia olisivat saaneet tiedottoman mihinkään ilman apua. Kääpiöt tapasivat olla hieman kuin hiekkasäkkejä, eikä kumpikaan näistä vaikuttanut erityisen riuskalta ilmestykseltä. Noin nyt vain omana, henkilökohtaisena ja toivottavasti tahdikkaana huomiona. Ennen kuin mitään kääpiön siirtämisiä kuitenkaan ehdittiin edes harkitsemaan, työntyi väkijoukon läpi ilmeisen hanakasti ja lähemmäs puolipakolla joku tilanteesta erityisen kiinnostunut. Tai ei, ei tilanteesta. Varsin nopeasti taisi paljastua, että viiksekkäällä, tukevalla miehellä oli aivan muita kiinnostuksen kohteita.
Vaikka haltialla olikin oma sanottavansa tilanteeseen, niin niin oli myös puhutellulla. Ja vaikkei hän varsinaisesti murhanhimoiselta näyttänytkään tai paiskonut tavaroita, tapahtui tukevaa kauppiasta katsomaan kääntyneen olemuksessa melkoinen muutos tasaisesta ja hieman hämmentyneestä kovaksi ja tuikeaksi. Jopa kettukin tuntui jotenkin tajuavan tilanteen kulun, kukaties viiksimiehen ahnaasta katseesta, ja siirtyi ilmeisen omistajansa taakse kyräilemään. Ympärillä uumoileva sivustakatsojien joukko näytti tarkkailevan, saataisiinko sairaskohtauksen lisäksi vireille vielä tappelukin. Nujakasta ei tainnut sentään olla pelkoa, sillä tasaisen jämäkästi, mutta eittämättä napakasti laskin ketun omistaja äkkiä kätensä tämän olalle. Ote oli varsin tiukka ja painava, joskaan ei vielä kivulias. Vielä. Se aivan varmasti muuttuisi sellaiseksi tarvittaessa hyvin nopeasti. "Hyvä mies. Niin sinun kuin minunkin parhaaksi toivon, ettet koskaan jatka tuota lausetta. Tai ajatusta. On asioita joita rahalla ei voi ostaa, ja niin ystäväni kuin loukkauksesi seurauksetkin kuuluvat niihin, jos et katoa saman tien", kuului vähintäänkin vakaan voimakas vastaus. Ääni oli tasainen mutta kaikkea muuta kuin mielissään, ja kertoi kyllä miehen olevan juuri nyt varsin tosissaan. Kuten varmasti myös se tiivis, murskaavan vakaa tuijotus joka kauppiaalle suotiin suoraan silmiin.
Viitsimättä edes kuunnella mahdollisia vastauksia tai katsoa kauppiaan reaktiota sen tarkemmin kääntyi tulokas ympäri ja astui lähemmäs tuupertunutta kääpiötä. "Noniin. Hoidetaan hänet suojaan täältä", kuului jämäkkä kehotuksen ja käskyn välimuoto.
|
|
|
Post by yashar on Aug 28, 2013 17:09:30 GMT 3
Kauppiaan ilme oli säikähtänyt. Hän rupesi perääntymään ketun isännän tieltä ja törmäsi matkalla takanaan seisovaan merimieheen, joka näytti julmistuneelta. Kauppias säntäsi juoksuun eikä katsonut taakseen kadotessaan oven kautta sateeseen.
Keittiössä parantaja laittoi yrttejä kattilaan keittääkseen uutteen. Kääpiön luona hän tunnusteli tämän rannetta: "Miekkosellla on nopea syke ja tihentynyt hengitys. Se ei oikein sovi kuvaan yhdessä tajuttomuuden kanssa." Suuressa leivinuunissa räiskyi tuli. Kattilassa porisi haltian uute. Kääpiö alkoi yllättäen vapista ja valittaa ääneen. Hän räväytti silmänsä auki, käänsi päätään ja oksensi. Tarjoilija huokasi mielenosoituksellisen kuuluvasti. Hän lähti komerolle hakemaan siivousvälineitä.
"Olette turvassa", haltia sanoi kääpiölle. "Lienette järkyttynyt, kun sydämenne laukkasi kuin viimeistä päivää."
"Se oli se laulu", kääpiö sai sanotuksi. Hän vilkuili ihmeissään ympärilleen. Sitten hän jatkoi: "Tämä on häpeällistä. Minä olen kokenut mainari. Ei minun kuuluisi tuupertua tällä tavalla. Matka tänne oli kyllä viimeisillä voimilla tehty. Ne lauloivat siellä samaa marssia, taatusti samaa. Keräsivät kaikenalaista väkeä ympäri maata. Ne kutsuivat itseään vapauttajiksi, mutta orjuutajia ne olivat. Sen minä kyllä sanon. Missä me olemme?"
Tarjoilija oli seurannut puhetta sivusta siivousvälineet yhä käsissään. "Majatalon keittiössä. Toivottavasti ette enää pitkään."
Kääpiö tuijotti auttajiaan. "Yksi niistä oli täällä, taatusti oli", hän melkein kuiskasi. "Kuulin sen saman marssin hoilattuna tavernan salissa."
|
|
|
Post by submarine on Aug 31, 2013 17:58:50 GMT 3
Pienellä vaivannäöllä tajuton kääpiö saatiin kuin saatiinkin kannettua pois tavernan meluisasta salista, ja huomattavasti rauhallisempaan keittiöön jossa äskeinen metakka oli lähinnä etäinen kaiku. Varsin nopeasti äsken niin kiinnostunut väkikin unohti koko tapauksen ja palasi taas oleellisempiin asioihin. Kuten olueen ja sen juomiseen ja muuhun sellaiseen. Mitä nyt muutama tuli nauraneeksi hölmölle kauppiaalle, joka oli huoletta lähtenyt ärsyttämään pohjoista miestä ja juoksi nyt ties missä pakoon kuin mikäkin pelokas jänis. Olkoonkin, ettei asianomaisella tulokkaalla (tai ketulla) näyttänyt olevan enää mitään kiinnostusta koko tapaukseen. Ei, juuri nyt kääpiö oli huomattavasti mielenkiintoisempi.
Ilmeisesti rauhallisempi ympäristö ja haltian keittämät yrtit olivat kuin olivatkin varsin tehokas ratkaisu, sillä ei kestänyt kovinkaan kauaa, ennen kuin potilas äkkiä havahtuikin. Ei mitenkään erityisen kauniisti, mutta havahtuipa kuitenkin. Tämä tuntui olevan pitkälti jopa tolkuissaan, vaikka kuulostikin hieman hourailevalta. Jykevä pohjanmies seurasi hieman sivummalta, kun tälle selvitettiin tilannetta ja kun tämä itsekin selvitteli sitä ainakin jonkin verran. Oli vaikea sanoa vielä mitään erityisen tarkkaa koko tilanteesta, mutta jostain kaukaa tämä selvästi oli tullut, ja kiireellä. Ja... orjuuttajia. "Rauhoitu, ystävä. Olet turvassa nyt", mies tokaisi, astuen hieman eteenpäin nähdäkseen kääpiön tarkemmin. "Mistä orjuuttajista puhut? Mistä olet tulossa? Oletko paennut jostakin", hän kysäisi nopeasti muutaman päällimmäisistä kysymyksistään. Kääpiön äänessä oli sen verran hätää, että ilmeisesti olisi tarvetta saada asioista selkoa mahdollisimman nopeasti. Mutta oli vaikea tehdäkään mitään ennen kuin tilanteesta oli edes jokin kuva.
Puhuessaan mies kaiveli reppunsa sivutaskusta jotakin, joka näytti erehdyttävästi pienehköltä metalliselta taskumatilta. Tavallisesti alkoholin tuputtaminen hädin tuskin tietoiselle ei ollut erityisen hyvä idea, mutta jos tämä kääpiö vastasi edes melkein tavanomaisia, olisi pelkkä miestä väkevämmän lemahduskin vähintäänkin virkistävä. Puhumattakaan muutamasta suullisesta.
|
|
|
Post by yashar on Sept 4, 2013 12:54:37 GMT 3
((pahoittelen viivytystä, mutta eikun eteenpäin ))
"Se vaikutti alkuun ihan normaalilta seikkailijaryhmän värväykseltä", kääpiö sanoi. 'Minä kyllä olen aina inhonnut kaikenlaista taikuutta ja velhoutta." Kääpiö mulkaisi haltiaa. Tämä näytti välinpitämättömältä, tutkisteli yrttikattilaansa. "Oli virhe asettaa joukon johtoon sellaisten lumouksien käyttäjä", kääpiö sanoi. "Sen huomasin heti. Minun ja veljeni lisäksi oli haltia, puolituinen, minotauri, ihminen ja jopa puolijätti."
Kääpiö naulitsi katseensa nuoren hepun taskumattiin. "Liikenisikö tuosta ryypystä minulle? Rehellistä viinaa tässä tarvittaisiin. Minä en enää ikinä vapaaehtoisesti nauti mitään haisevia yrttejä." Seurasi toinen mulkaisu haltian suuntaan. Haltian naama näytti entistä pidemmäksi venähtäneeltä. Hän kääntyi uudestaan kattilansa puoleen kädet selän takana. "Se, kostautui, kun en luottanut epäluuloihini. Tietysti luvattu palkkio vaikutti, säkki kultaa. Vaikka olisi se pitänyt ylihinnoittelunkin varoittaa siinä palkkiossa."
Kääpiö tarrasi kylkeensä ja voihkaisi. "Meitä huumattiin joillain vietävän yrteillä. Vatsa kramppaa edelleen. Ne pistivät näkemään painajaisia, ne yrtit, sekä unessa että valveilla. Aivan kuin vanginvartijoissa ei olisi ollut painajaista tarpeeksi. Puokieläimiä!" Kääpiön naama vääristyi inhosta. "Oli kaikenlaista koiraihmistä ja vaikka mitä sarvipäätä. Niillä oli jokin hullu vapautustouhu koko ajan päällä; jokin ideologiavillitys alinomaa menossa. Marssivat ja puhuivat kummasti. Sitten ne pakottivat meitä tekemään palvelushommia itselleen. Se paikka oli pikkuriikkinen kylä, toistakymmentä rakennusta. En usko heidän rakentaneen sitä itse. Olivat varmaan vallanneet sen tai jotain. Se on kallioisaa tasankoa, se paikka. Sellaista, missä pääskyset jatkuvasti sirittävät ja naakat pitävät aamukokouksia."
Uusi parahdus pääsi kääpiön huulilta. Hän tarrasi mahaansa ja kierähti kyljelleen. Vaatteen poimusta putosi maahan nahanpala. Siihen oli piirretty ilmiselvä kartta. "Mitä hittoa!", kääpiö puuskahti. "Minä pakenin sieltä ja... Tosiaan. Muistan hämärästi piirtäneeni kartan. Kun pääsen pystyyn, minun täytyy jatkaa matkaa kotiin. Isä hurjistuu tästä seikkailusta, ja siitä että velikääpiö jäi vangiksi. Julistaa varmasti aikamiisen etsintäkuulutuksen jättipalkkiolla." Kääpiö kohottautui seisaalleen ja vaipui pökertyneenä takaisin maahan.
Tarjoilija selvitti kurkkuaan. "Tämä on kyllä keittiö eikä mikään sairastupa."
"No, menkää vaikka tarjoilemaan siitä", haltia tiuskahti. "Ette te noilla huomautuksillakaan talon keittiötä auta mitenkään."
|
|
|
Post by submarine on Sept 12, 2013 15:16:57 GMT 3
((Noniin. Jos nyt vihdoinkin saisin tämän raapusteltua.))
Viinaryypystä, ja kukaties aivan vain hengitystilasta ja ajasta tokeentua tuntui olevan melkoisesti hyötyä, sillä alun houreilun jälkeen kääpiön puheissa alkoi äkkiä olla reilusti enemmän järkeä ja johdonmukaisuuttakin. Jokin seikkailijajoukkioksi tekeytynyt ihmisiä (sanan laajimmassa merkityksessä) kaappaava epämääräinen kultti. Tai muu kopla. Ei mitään hyvää, se oli ainakin varmaa. "Kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä. Ja laittomalta, tietysti. Ja väärältä muutenkin", kaiken keskelle kaiketi pitkälti omasta aloitteestaan tuppautunut mies totesi kääpiön kertomaa kuunnellessaan ja avustaessaan taskumatin kanssa, ettei tämä tulisi vetäisseeksi liikaa kerralla... noin nyt vaikkapa henkeensä. Samalla hän näytti vähintäänkin mietteliäältä, eikä ainakaan erityisemmin tyytyväiseltä kuulemaansa. Näytti pahasti siltä, että niin sivistyneiksi manatut eteläisemmätkin seudut kyllä näkivät yhtä jos toistakin epäilyttävää. "En tiedä mistään koiraihmisistä, tai muistakaan hirvityksistä, mutta ilman niitäkin tuossa on jo melkoinen soppa", lisättiin painokkaasti. Kukaties kyseessä oli vain joukko harmittomia hulluja, tai siis ainakin melkein harmittomia, mutta ihmisten nappailu oli silti vähintäänkin ikävää touhua. Jokin tuomiopäivän kultti taas kukaties...
Kukaties viina ei ollutkaan ollut niin erityisen hyvä idea, sillä saatuaan noin nyt suunnilleen tilitettyä kertomansa alkoi kääpiö vääntelehtiä vatsaansa puristaen. Tyhjä, sekainen vatsa ja paloviina tuskin olisivat olleet hyvästä kenellekään, ja pohjanmies harppasikin äkkiä taaksepäin taskumattiaan puristaen - olkoonkin että osittain myös pois mahdollisen oksennuksen tieltä. Sitä ei tosin tullut, mutta jotain muuta maahan kyllä tipahti. Varovaisesti hän noukki ylös maasta jonkin epäilyttävästi kartalta näyttävän, joka nopeasti myös sellaiseksi vahvistettiin kääpiön toimesta. Tämä oli ilmeisesti ollut vähintäänkin aikaansaava jopa houreisena paetessaan. Vähintäänkin kiitettävää pystyväisyyttä. "Mmh. Uskonpa, että olisi paras jos lepäät täällä muutaman... ah", mies aloitti kääpiön alkaessa nopeasti selittämään lähdöstä ja jatkosuunnitelmistaan, mutta vaikeni sitten kun tämä kuukahtikin saman tien yritettyään yhtään mitään. Ilmeisesti ei ollut pelkoa että tämä aivan heti yrittäisi ainakaan itsepäisesti pakoon. Mieli oli vahva mutta liha heikko. Tai sitten toisin päin, mutta kuitenkin.
Taskumatti toisessa ja kartantapainen toisessa kädessä pohjanmies vilkaisi aavistuksen avuttomasti ympärilleen, ennen kuin kohautti tilanteeseen tyytymättömälle tarjoilijalle olkiaan parhaansa mukaan. Tuskinpa tässä kukaan oli erityisen halutussa tai mukavassa tilanteessa juuri nyt. Vaikka jotain pitäisikin kaiketi tehdä pikapuoliin. Aivan ensiksi kaiketi työntää taskumatti pois käsistä. "Sinä. Haltia. En ole täältä kotoisin enkä tunne seutua. Sanooko tämä sinulle mitään?" hän hetken kuluttua tokaisi parantajalle, ojentaen nahanpalasta tälle siinä toivossa, että kartta olisi yhtään sen selvempi toisen silmissä. Hän ei ainakaan osannut sanoa siitä juuta eikä jaata. Ja paremman puutteessa, toisen lausuessa mielipiteensä siitä, hän keskittyi hetkeksi pakertamaan pystyyn ampaisseen ja nopeasti takaisin maihin menneen kääpiön takaisin pöydälle lepäämään. "Ja sinä. Tuo kääpiö mainitsi, että siellä oli joku joka lauloi niiden hämäräveikkojen laulua. Mene katsomaan jos löydät jonkun ja tule kertomaan kuka se on", heitettiin nopea, melkein käskymäinen kehotus keittiössä norkoilevalle tarjoilijalle. Kukaties tästä olisi edes jotain hyötyä näin. Tai sitten ei, mutta kannatti ainakin kokeilla...
|
|