Post by kharya on Aug 3, 2013 21:32:21 GMT 3
Päivä oli mitä seesteisin sateen jäljiltä. Ilma tuoksui raikkaalta ja virkistävältä kuin jokin hyvä säähaltia olisi pyyhkinyt viime päivien hiostavan ilman pois. Aurinko oli laskemassa Ghyrian laakson jylhien vuorien taakse värjäten taivaan punertavalla sävyllään samalla kun harmaita pilven riekaleita purjehti ohi. Laakso oli varsin rehevää seutua paikoin ja siksi pikemmin lehmän- ja lammaspaimenten suosiossa. Laaksossa riitti myös heinikkoa johon pystyivät jopa isotkin eläimet katoamaan.
Kostean heinän tuoksu täytti ilman paahteen jäljiltä. Siloteltu tie laaksossa sijaitsevaan kylään oli kostea ja vesilammikoiden täplittämä. Tosin niiden täplien joukkoon mahtui myös paljon kaikenlaisia jalanjälkiä, myös epätavallisia. Ne risteilivät tien poikki heinikosta toiselle puolelle ja välistä takaisin häviten lopulta korkeampaan heinikkoon. Siellä köllötteli hyvin tyytyväinen lammasrosvo nimeltä Kharya. Se oli napannut kiinni eksyneen lampaan ja syönnyt sen ja nyt maistui lepohetki jos toinenkin. Olemukseltaan vielä pieni vesilohikäärme makasi heinikkoon piiloutuneena käpälät kääriytyneenä allensa siivet visusti supussa. Sateesta se oli kovasti nauttinut kun kerta oli vesieläin enimmäkseen. Se tarkkaili tietä kuitenkin sillä siitä kulki useinkin lammaspaimenia ja muuta väkeä melko tiuhaan. Tie vei Myrkemeren linnan suuntaan nousten vuorten kohdalla ylös kuin kiemurteleva käärme. Muuten tie vei melko suoraan ison ja korkean heinikon poikki eteenpäin aina sillalle asti joka ylitti solisevan puron joka sekin laskeutui vuorilta viileän raikkaana kimmeltäen auringossa. Nyt tosin veden pinta oli noussut sateen jäljiltä ja puro syöksyi eteenpäin syvemälle laaksoon. Sillan jälkeen alkoikin sitten niittymaita ja vähän viljelyksiäkin. Enimäkseen niityillä vaelsi lehmiä ja lampaita ja jokunen vuohikin. Kylän talot olivat jokseenkin hajanaisesti ja saattoipa törmätä kanalaumoihin joita johti komeasti astellen kukko.
Kharya tiesi tämän kaiken vallan hyvin, olihan hän viihtynyt jo monta kuukautta tässä laaksossa. Heinikossa oli mukavaa olla piilossa mutta Kharya ei suinkaan olisi ainut, joka huomasi heinikon edut. Rosvojakin liikkui ja muita pikku varkaita. Heinikossa oli suoja mutta myös vaaraa. Kharya ei ollut ainoa vaara mutta onneksi villipedot osasivat vältellä häntä. Kharya tuhahti huvittuneesti muistaen mite hääti ketun käpälämäkeen. Susia ei löytynyt mutta vuoristolla asuvia vaanivia kissapetoja kylläkin oli. Vuoristopuumiksi niitä kai ihmiset sanoivat ja pelkäsivät niitä. Kharya ei ollut kohdannut vielä sellaisia otuksia mutta hän oli haistanut niitä ja nähnyt jälkiä.Kharya oikaisi jalkojaan ja venytteli vähän itseään jääden sitten siihen makoilemaan. Kharya laski päänsä alas katsellen yhä tietä piillostansa. Tokkopa sielä ketään sateen jälkeen menisi ja näin iltamyöhäällä mutta mistäs sen tietää.
Kostean heinän tuoksu täytti ilman paahteen jäljiltä. Siloteltu tie laaksossa sijaitsevaan kylään oli kostea ja vesilammikoiden täplittämä. Tosin niiden täplien joukkoon mahtui myös paljon kaikenlaisia jalanjälkiä, myös epätavallisia. Ne risteilivät tien poikki heinikosta toiselle puolelle ja välistä takaisin häviten lopulta korkeampaan heinikkoon. Siellä köllötteli hyvin tyytyväinen lammasrosvo nimeltä Kharya. Se oli napannut kiinni eksyneen lampaan ja syönnyt sen ja nyt maistui lepohetki jos toinenkin. Olemukseltaan vielä pieni vesilohikäärme makasi heinikkoon piiloutuneena käpälät kääriytyneenä allensa siivet visusti supussa. Sateesta se oli kovasti nauttinut kun kerta oli vesieläin enimmäkseen. Se tarkkaili tietä kuitenkin sillä siitä kulki useinkin lammaspaimenia ja muuta väkeä melko tiuhaan. Tie vei Myrkemeren linnan suuntaan nousten vuorten kohdalla ylös kuin kiemurteleva käärme. Muuten tie vei melko suoraan ison ja korkean heinikon poikki eteenpäin aina sillalle asti joka ylitti solisevan puron joka sekin laskeutui vuorilta viileän raikkaana kimmeltäen auringossa. Nyt tosin veden pinta oli noussut sateen jäljiltä ja puro syöksyi eteenpäin syvemälle laaksoon. Sillan jälkeen alkoikin sitten niittymaita ja vähän viljelyksiäkin. Enimäkseen niityillä vaelsi lehmiä ja lampaita ja jokunen vuohikin. Kylän talot olivat jokseenkin hajanaisesti ja saattoipa törmätä kanalaumoihin joita johti komeasti astellen kukko.
Kharya tiesi tämän kaiken vallan hyvin, olihan hän viihtynyt jo monta kuukautta tässä laaksossa. Heinikossa oli mukavaa olla piilossa mutta Kharya ei suinkaan olisi ainut, joka huomasi heinikon edut. Rosvojakin liikkui ja muita pikku varkaita. Heinikossa oli suoja mutta myös vaaraa. Kharya ei ollut ainoa vaara mutta onneksi villipedot osasivat vältellä häntä. Kharya tuhahti huvittuneesti muistaen mite hääti ketun käpälämäkeen. Susia ei löytynyt mutta vuoristolla asuvia vaanivia kissapetoja kylläkin oli. Vuoristopuumiksi niitä kai ihmiset sanoivat ja pelkäsivät niitä. Kharya ei ollut kohdannut vielä sellaisia otuksia mutta hän oli haistanut niitä ja nähnyt jälkiä.Kharya oikaisi jalkojaan ja venytteli vähän itseään jääden sitten siihen makoilemaan. Kharya laski päänsä alas katsellen yhä tietä piillostansa. Tokkopa sielä ketään sateen jälkeen menisi ja näin iltamyöhäällä mutta mistäs sen tietää.