Post by spyrre on Aug 1, 2013 0:30:28 GMT 3
Sub:
Ilta teki tuloaan halki maan, mutta hämärää se ei tuonut. Ei, siitä olivat vastanneet pilvet jo paljon aikaisemin, melkeinpä heti aamupäivästä. Mukanaan ne olivat tuoneet myös sadetta, raskasta ja armotonta, joka oli piessyt maita ja mantuja allaan tuimasti. Eipä siis kaiketi ihme, ettei tänä päivänä liikkunut montaakaan matkalaista. Tiet muuttuivat hyvää vauhtia kuravelliksi, ja jos samanlainen myräkkä jatkuisi muutaman päivän, voisi kohta olla odotettavissa tulvia. Eipä niin että ankara sää olisi varsinaisesti yllättänyt juuri ketään, oltiinhan nyt kuitenkin alkusyksyssä, mutta ei se siitä huolimatta kenenkään mielialaa kohentanut. Vain ne, joiden oli välttämätöntä matkustaa, matkustivat yhtään mihinkään, ja nämäkin mieluiten katetuissa vaunuissa jos vain rahaa riitti. Muut kirosivat kohtaloaan riittämättömien sadeviittojen suojissa tai veden saartamana sisätiloissa. Vain hullu olisi tehnyt matkaa noin nyt muuten vain.
Kukaties olikin täysin mahdollista, että tiensä pieneen, tien varressa nököttävään matkapyhättöön löytänyt matkalainen oli kuin olikin hieman päästään vialla. Tai ainakaan tämä ei selvästikään vaikuttanut olevan erityisen huonolla päällä edes tässä säässä. Vanha, kaiketi läheisen munkkikunnan rakentama pyhättö tarjosi jonkinlaista suojaa, mutta ei sitä voinut kovinkaan loisteliaaksi väittää. Piskuisessa rakennuksessa ei ollut ovea, ja ikkunakin vain auki pönkättävä räppänä. Olkinen, vanha kattokin olisi jo selvästi tarvinnut paikkausta, ja puista, ilmeistä jumalkuvaa tuskin enää edes tunnisti miksikään nimenomaiseksi jumaluudeksi. Pyhättö ei juuri pyhästä käynyt, mutta ainakin se tuntui palvelevan ainoan vierailijansa tarkoituksia. Ironista kyllä, sää jolta sen olisi ollut määrä suojata piti kaiketi huolta juuri siitä, ettei kukaan muu ollut sinne ilmaantunut; näillä keleillä ei matkattu, eikä näin ollen myöskään majoituttu matkan varrelle. Ja siksipä vieras olikin järjestellyt paikan mieleisekseen. Ilmeisen normaalina toimituksena oli vuotavan katon alle työnnetty muutama puukippo, kukaties veden keräämistä varten, ja keskelle lattiaa rakennettuun tulisijaan oli tehty hiillos, jonka päällä kyti kattilallinen jotakin. Hajusta päätellen ei mitään erityistä, mutta ruokaa silti kaiketi. Muut tavaransa matkalainen oli työntänyt sivummalle, lukuunottamatta yösijaa jonka oli levittänyt lähelle tulta.
Mitä tuli matkalaiseen itseensä, oli kyseessä nuorenpuoleinen miehentapainen. Miehenalku kukaties, vaikka täysikasvuisesta olikin puhe. Tämä oli varustautunut pitkälti varsin tavanomaisesti matkalaisen tapaan. Päällä hyvin pidetty ja asiansa osaavasti korjattu nuttu ja kevyt liivi, jalassa samankaltaiset, löysähköt narulla vyötäisiltä ja nilkoista kiristetyt housut. Tämän päästä tunki esiin melkoinen hiuskuontalo, paljon ja reilusti kuin kuiva olkipehko. Tapaus oli istahtanut tulen lähettyville, kumartuneena sitä kohti. Tämä selvästikin touhusi jotakin, ja yritti hämyssä nähdä parhaansa mukaan mitä oikeastaan teki. Selvästikään tämä ei odottanut vieraita, ja matkalaisen ainoana seurana olivat kytevä hiillos, tippuvan veden liplahtelu ja armoton, raivoisa myrsky ulkopuolella. Se näytti sopivan tälle oikein hyvin juuri nyt...
Spyrre:
Ei siinä kyllä käynyt kenenkään kieltäminen että päälle iskenyt myräkkä oli vähintäänkin vastenmielistä sorttia. Niskaan kuin ämpärikaupalla vihmova kylmä sade sekä kaikkialle kerääntyvä muta olivat varsin omiaan pitämään kaikki fiksummat matkalaiset poissa tien päältä, vaikka joku onneton olikin joutunut jo hakemaan suojaa piskuisesta hökkelistä tien varressa joka sentään piti ulkona edes pahimman sateen vuotavalla olkisella katollaan, jos ei mitään muuta. Mutta kuten aina hulluja tai epäonnisia oli moneen junaan, ja vastoin kaikkia oletuksia ja logiikkaa, alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä ettei pienen hiilloksensa ääressä kyhjöttävä nuorukainen kenties ollutkaan yksin.
Ensimmäinen varoitusmerkki oli varsin helppo jättää huomiotta. Kohta jo lähes pimeää maisemaa huuhtovan sateen sekä ulvovan tuulen seasta kantautui lähes myrskyn ääniin hukkuva, mutta sitäkin närkästyneempi kirous kuin joku olisi manannut päälle iskenyttä myräkkää sydämensä kyllyydestä kunnes vesiryöpyn seasta alkoi viimein erottua niin litiseviä kiireisemmänpuoleisia askeleita kuin kohti tienoon ainoaa suojantapaista suunnistava tumma, solakka hahmokin. Tämä lähestyi joutuisasti kuin koiperhonen nuotionvalon vetämänä mutta tuntui viivyttelevän vaivihkaa etäämmällä hetken, ennen kuin viimein lähestyi tehden luultavasti aivan tarkoituksellakin jo läsnäolonsa tiettäväksi äänekkäin askelein.
"Kirottu koiranilma!" jokseenkin närkästynyt naisen ääni manasi äkkiä oviaukon tuntumasta kun tummaan, hyvin litimärkään viittaan sonnustautunut hahmo tiirasi sisään pyhätön kynnyksen takaa. Pari kiiluvanvihreitä kissansilmiä siristeli nuotion kalvakassa valossa hupun alta pilkistävän mustan turkin peittämän petomaisen kuonon takaa kunnes olento viimein pienen tilan sekä tämän asukkaan tarkastettuaan pärskähti ja astui lähemmäs pudistellen lievästi sanottuna mutaisia saappaitaan.
"Kas, tungosta. Enpä olisi odottanut. Kenties siellä olisi kuitenkin tilaa yhden sijasta kahdellekin matkalaiselle, hmm?" Äänensävy oli kenties jokseenkin hillitty ja häivähdyksen utelias, mutta tämäkään ei oikein riittänyt verhoamaan täysin kuinka vähän olento viihtyi kaatosateen armoilla. Tämä mittaili tovin katseellaan pyhäkköön majoittautunutta ja tämän reaktioita kunnes nykäisi olallaan riippuvaa nukkavierua reppua sekä jousta parempaan asentoon ja astui jokseenkin määrätietoisesti edemmäs, kai arvellen että hiilloksen äärellä kyhjöttävä yksinäinen nuorukainen tuskin oli kovin uhkaava ilmestys. Taustalla välähti taktisesti dramaattinen ukkonen, kuin enteillen yhtä jos toistakin kamalaa... tai sitten vain myrskyn yltymistä, kummin vain halusi asian tulkita.
Sub:
Vaikka nuoren matkalaisen touhuja olikin takaapäin varsin hankala tulkita, vaikutti tämä silti hyvin keskittyneeltä touhuunsa. Kaiketi kyseessä oli jotakin keskittymistä vaativaa, tai sitten yksinkertaisesti myräkän keskellä vuotavassa rötiskössä istuminen oli sen verran tylsistyttävää, että vähemmän mielekäskin tekeminen sai uppoutumaan. Joka tapauksessa touhusta kantautui ainakin pieni puinen nakutuksen tapainen. tai kukaties napsahtelu. Tai jokin muu sekalainen ääni samasta sarjasta. Jotakin puisevaa, mutta ei siis kaiketi aivan yhtä puisevaa kuin pelkästään istuskelu pimeässä. Ohimennen tämä tuli ottaneeksi vierestään muutaman pienen klapin ja työntäneeksi ne padan alle, kun hiillos alkoi käydä liian pieneksi. Ne roihahtelivat räiskähdellen ja kosteudesta pamahdellen, ennen kuin hetken perästä tasoittuivat taas rauhallisemmaksi loimitukseksi. Ja nakutus jatkui.
Hämärässä illassa sateen ja myräkän keskellä ajankulu oli varsin suhteellista. Kukaties nuorukainen istuskeli hiljaa paikallaan vain hetkiä, kukaties tunteja. Toisaalta myös kaikenlainen ulkomaailman havainnointi oli ropinassa varsin hankalaa, joten toisen, varsin yllättäen paikalle saapuvan matkalaisen ilmaantuminen tuli tosiaankin pienenä yllätyksenä. Oikeastaan pitkälti vasta kuuluva, kukaties jopa tahallisen huomiota herättävä aivastus sai tämän hätkähtämään ja vilkaisemaan äkisti taakseen. Eipä niin että tämä olisi varsinaisesti säikähtänyt, mutta siitä huolimatta nuorukaisen suu jäi aavistuksen avonaiseksi, ja kulmatkin jokseenkin koholle siihen malliin, ettei tulokkaan ilmaantuminen ollut ainakaan mitenkään odotettu. Taisikin seurata hetken verran molemminpuolista tuijottelua, kun kumpikin noin nyt nopeasti päätteli, oliko näkyviin tullut jonkinlainen kammottava uhka vai ei. Ilmeisesti ei, noin nyt ainakaan nopealla tilannekatsauksella. Nuorukainen tulen ääressä tuntui tosin olevan tyytyväinen vain tuijottelemaan olkansa ylitse kunnes toinen otti jonkinlaisen aloitteen hiljaisuuden rikkomisessa.
Kun toinen, melko silmiinpistävän kissamaninen ja nopealla arvailulla naispuoleinen, matkalaisentapainen kohotti lopulta ääntään, ei jo rötisköön pesiytynyt varsinaisesti ainakaan säpsähtänyt tai järkyttynyt moisen ilmestyksen puhekyvystä. Enemmänkin tämä vaivalloisesti vilkaisi ympärilleen, kuin arvioiden itsekin nopeasti paikan kapasiteettia, ennen kuin jäi edelleen tuijottamaan vaitonaisesti kulmat odottavalla koholla. Kuin ei olisi vielä aivan päässyt perille tilanteesta näinkään selvällä ilmaisulla. Vasta, kun toinen päätti astua sisälle (hiljaisuushan oli myöntämisen merkki, eikö?), tuli tähän jonkinlaista eloa. Kevyesti ja ilman varsinaista hätäilyä tämä pyörähti takapuolellaan ympäri lattialla, jääden tuijottamaan suoremmin ja kukaties arvioivastikin kissamaista ilmestystä. Ja nyt saattoi kuka tahansa nähdä, että tällä oli kädessään pieni veistopuukko, ja jossain määrin muotoa ottanut, etäisesti jonkinlaisen puu-ukon näköinen halko.
"Nuo kengät ovat likaiset. Ja kärsineet. Puhdista ne ennen kuin tulet sisään", nuorukainen äkkiä ilmoitti kuuluvasti ja varsin puskasta, ennen kuin kissamainen tapaus ehti varsinaisesti ottaa askeltakaan vielä sisälle. Ääni ei ollut niinkään vaativa, enemmänkin hyvin tasainen, mutta määrätietous asian tärkeydestä kyllä kuulsi siitä. Kengät piti selvästi pyyhkiä ja putsata, ja asia nyt vain oli niin yksinkertaisesti niin, ettei se ollut edes mitenkään vaadittava asia. Kunhan vain asia. Jokseenkin havainnollistavasti tämän omatkin lähelle asetetut töppöset olivat kaikin puolin kunnossa, puunatut ja tuoreeltaan korjatut. Selvästi oli siis ainakin varaa sanoa. Ainakin tässä asiassa. Vaikka yhä kohollaan napottavat kulmat tekivätkin tästä hieman oudon oloisen. Kuin hämmentyneen pöllön.
Spyrre:
Myönnettäköön että reaktio sisälläolijalta hänen ilmaantuessaan yllättäen myrskyn seasta ovensuuhun ei ollut sellainen kuin kissamainen nainen olisi olettanut. Säpsähtely, yllättyneisyys, epäluulo ja mahdollisesti vihamielisyyskin olisivat olleet täysin arvattavissa, kenties jopa ymmärrettäviä, mutta moinen hieman pöllämistynyt mutta sen suuremmin hätkähtämätön tuijotus edes ympäri kääntymättä saivat naisen kohottamaan hieman kulmiaan. Siinä sitä sitten ihmeteltiin hetki puolin jos toisinkin katin odotellessa jonkinlaista vastausta, jota tosin ei tuntunut olevan kuulumassa. Toisaalta ties mitä puuhasteleva nuorukainen ei tuntunut siltä että olisi aikonut alkaa erityisen hanakkaan vastahankaankaan, ja sitä paitsi sade ulkona alkoi käydä entistä märemmäksi, jos se oli mitenkään enää mahdollista.
"Noh. Sopu sijaa antaa, hmm?" nainen kuittasi lopulta oven suusta päättäen selvästikin että sateessa seisoskelu sai nyt riittää, mutta viimeinkin tämä sai nuorukaiseen eloa olennon lähtiessä liikkeelle kutsuen itsensä peremmälle. Katti seisahtui yllättyneenä jo toinen kenkä lähes sisälle astuneena toisen pyörähtäessä äkkiä ympäri mutta jokseenkin kummallisesti paikaltaan nousematta. Nainen ei näyttänyt varsinaisen järkyttyneeltä käänteestä mutta jännittyi hieman pistäessään merkille toisen pitelemän puukon siltä varalta että hieman hitaasti reagoiva muukalainen olisi sittenkin päättänyt ettei halunnut seuraa. Pitkäkyntinen käsi ei kuitenkaan ehtinyt suuremmin harkitakaan vyöllä märän viitan alla riippuvaan miekkaan tarttumista kun edelleen lattialla pönöttävä nuorukainen ilmaisikin mitä tällä oli mielessään saaden aikaan melkoisen kulmienkohotuksen kissaihmisenkin suunnalta oli tätä turkin peittämistä kasvoista helppo erottaa tai ei. Kiiluva katse käväisi kummastuneena toisessa ja sitten uhkaavasti jo lattian puolelle kurottavassa kieltämättä varsin epäsiistissä saappaassa, naisen päästäessä viimein pienen tuskastuneen puuskahduksen.
"Oletko vakavissasi? Siellähän sataa kaatamalla" olento protestoi ilmeisesti innostumatta suuremmin ajatuksesta jäädä kuuraamaan moista mutamäärää irti jalkineistaan keskelle myllertävää myrskyä. Syystä tai toisesta moinen pöllömäinen vaativa tuijotus sai tämän kuitenkin empimään hieman, kissan silmätessä pian uudestaan kenkiään ja sitten suojan jokseenkin pientä lattiatilaa, kai lopulta tullen itsekin tulokseen että mutaa oli kieltämättä aika paljon.
"No, olkoon. Ne ovat läpimärät muutenkin" julistettiin piakkoin kuin tämä olisi lopulta kaavaillut moista koko ajan olennon rysäyttäessä kuitenkin kyselemättä kantamuksensa sisätiloihin seinän viereen ennen kuin tämä vielä ohimennen toista aavistuksen punnitsevaan sävyyn silmättyään kumartui kiskaisemaan saappaat jalastaan ja astui lattialle yllättävän ihmismäisin, mutta odotettavasti myös pitkäkyntisin ja turkkipeitteisin jaloin. Tosin jalkineiden suuremman kuurauksen sijasta tämä kurottautui pudistamaan näistä suurimmat liat ulos ennen kuin lykkäsi nämäkin ovenpieleen seinän viereen. Eh, jonkinlainen kompromissi tämäkin?
"Pitikin sattua, eihän tämän kirotun myräkän pitänyt alkaa kuin vasta illasta! Tietenkin ainoa katto lähimain on tällainen koppero..." tämä jupisi varmaankin lähinnä itsekseen pudistellen litimärkää viittaansa ovensuussa ennen kuin kiiluva katse silmäsi jälleen toista.
"Noh, tyytyväinen? Vai haluatko että riisun viittanikin ennen kuin kastelen lattiasi?" kysäistiin pienen huvittuneen häivähdyksen keralla kuin paraskin kohtelias vieras, nuorukaisen selvästi jo ehdittyä asettumaan taloksi pieneen sateensuojaansa.
Sub:
Ei tainnut tulla suurena ihmeenä, että vaatimus kenkien putsaamisesta jäi hieman vähemmän arvostetuksi, tulokkaan ilmaistessa lähinnä tympeän töksähtäen mielipiteensä koko touhusta. Eipä tosin sillä, että se puolestaan olisi saanut vaativaisessa nuorukaisessa aikaan mitenkään sen suurempaa yllätystä. Kulmat pysyivät kyllä koholla varsin hyvin, mutta ilme ei varsinaisesti muuttunut odottavaisen tarkkailevasta mihinkään. Oli kukaties suurikin myönnytys, että tämä edes nyökkäsi kevyesti tokaisulle kaatosateesta.
"Niin. Siksi ne ovatkin märät. Kärsineet kyllä muutenkin", nuorukainen myötäili naisen heittoa, osoittamatta varsinaisesti mitään merkkejä siitä, että olisi tajunnut siitä mitään sen syvällisempää. Ulkona satoi, siis kengät märät. Luonnollista. Vääjäämättömän tiukka tuijotus kertoi kyllä, että kenkien odotettiin yhä puhdistuvan. Puolihuolimattomasti tämä naputteli samalla puisen melkein-ukon päätä veitsellä, tehden siihen pientä lovea. Ei todennäköisesti alkuperäisen suunnitelman mukaista, mutta ainahan elämässä kolhuja tuli. Vaikka puunpala tuskin olikaan elänyt enää pitkään aikaan.
Ilmeisesti vaatimukseen lopulta taivuttiin, sillä valvovan silmän alla kissamainen nainen lopulta tokaisi jotain myöntyvän suuntaista, ennen kuin kiskoi kenkänsä jalastaan puistellakseen niistä ainakin pahimman veden ja kuran päältä. Kukaties niistä nyt ei varsinaisesti tullut puhtaita, muuta taisipa sekin olla jo melkoinen parannus äskeiseen. Ainakin jos nyt sattui olemaan sellainen, joka antoi suuresti arvoa kengille ja niiden pitämiselle. Tiiviistä, arvioivasta tuijotuksesta, joka jalkineille suotiin vielä maassakin, päätellen tässä saattoi hyvinkin olla sellainen tapaus. Juuri nyt jalkineiden kuntoa, laatua tai tilaa ei kuitenkaan kommentoitu sen enempää, vaan toinen päästettiin asettumaan aloilleen tienvarren röttelön vähäisessä suojassa niin hyvin, kuin se nyt oli mahdollista. Ainakin tulen lämpö oli varsin todennäköisesti hyvin tervetullutta. Nuorukainen puolestaan kääntyi itsekin sen puoleen, jatkaen kevyttä veistelyään hiljalleen. Välillä silmäkulman vilkaisu tosin kävi kyllä naisessa, mutta tälle ei nähtävästi aiottu antaa erityisen suurta painoarvoa juuri nyt. Tai sitten oli vain kohteliasta antaa toisen ainakin valua suunnilleen kuiviin ennen kuin alkaisi ahdistella tätä.
"Mmh-hmh. En usko että kukaan kertoi sitä pilville. Tai sitten ne eivät kysele. Yleensä ne eivät kysele", matkalainen mutisi vastauksentapaisen toisen sadatteluun ennenaikaisesta sateesta, ennen kuin hetkeksi lopetti veistelynsä ja vilkaisi yläkenoon, kuin miettien jotakin. Suu muodosti muutaman tavun, kuin tämä olisi haparoiden laskeskellut jotakin tai yrittänyt muistaa jotakin, ennen kuin tapaus palasi takaisin vuoleskeluunsa. Joko kyseessä oli huomattavasti näennäistä tarkempi veistotoimitus, tai sitten tämä mietti jotakin aivan muuta siinä sivussa. Kukaties sekä että.
"Kukaties. En varsinaisesti, mutta kenkiä pitää kunnioittaa. Ja kyllä minä tuonkin pois ottaisin. Tulee nuha kun kekkaloi märissä vaatteissa", tokaistiin varsin välinpitämättömän mitäänsanomattomasti toisen kevyeen vinoiluun kenkien jäljiltä myös viitasta. Jos tämä tajusi sen sellaista olevan, ei asiasta ainakaan osoitettu mitään merkkejä. Toisaalta, tämä ei tuntunut juuri nyt osoittavan monia muitakaan tilanteeseen kuuluvia merkkejä. Kuten vaikkapa jonkinlaista kiinnostusta paikalle ilmaantuneeseen. Ehkä kissamainen nainen ja tämän asiat selviäisivät itsekseenkin kun vain antaisi aikansa odotuttaa? Ainakin se puhui paljon ilman enempiä kehotuksia.
"Tuossa on soppaa. Tai pataa. Tai jotakin. Jos maistuu. Siinä on... jänistä. Kai", nuorukainen ilmoitti äkkiä jokseenkin odottamattomasti, ja aavistuksen kyseenalaisesti, osoittaen veitsellään tulen yllä nötköttävää pataa. Ilmeisesti kyseessä ei ollut kuitenkaan aivan niin sulkeutunut otus kuin olisi voinut luulla. Ehkä enemmänkin vähän tyhmänlainen tai hidas? Eittämättä moni olisi huudellut ketä tahansa hiukankin oudompaa sellaiseksi. Joka tapauksessa, kukaties tässä nyt tehtiin jonkinlaista rauhantarjousta, tai hyvää ensivaikutelmaa tai sellaista.
Spyrre:
Jonkinlaiset puolivillaiset huomiot sateen ja märkien (sekä ilmeisesti kärsineiden) kenkien yhteydestä saivat aikaan pienen vilkaisun sekä epämääräisen hymähdyksen kissaihmisen suunnalta tämän pistäen myös merkille jokseenkin painavan katseen kyseisten saappaiden suuntaan hänen asettaessaan nämä viimein aavistusta siistimpinä lattialle. Katti ei ollut aivan varma mitä mieltä olisi tästä ollut, kengät harvoin olivat se ensimmäinen (jos viimeinenkään) huolenaihe muukalaisen tullessa vastaan, mutta nämä ne tuntuivat nuorukaista ensisijaisesti kiinnostavan. Ei hänen aseensa, ei ulkonäkönsä vaan.... likaiset saappaat. Pieni huvittunut hymyntapainen käväisi kissan kuonolla tämän kuitenkin keskittyessä viimein asettumaan taloksi itsekin, ilmeisesti saavutettuaan vaativan isäntänsä hyväksynnän joka näytti jälleen kengät tarkastettuaan keskittyvän puu-ukon vuolemiseen.
"Niin. Harvemmin" tämä myötäsi aavistuksen leppoisammin nuorukaisen vastatessa näreilyyn sateesta astuen viimein peremmälle hökkeliin.
Hyytävän kylmän sateen ja viiman jälkeen oli myönnettävä että edes jonkinlainen lämpö sekä sateettomuus tuntui varsin miellyttävältä vaikka tilaa ei haaskattavaksi ollutkaan. Tosin, vaikka olikin pienestä yleishuvittuneisuudestaan huolimatta suhtautunut jokseenkin vähäeleisesti omituiseen, mutta ilmeisestikin vaarattomaan ja omissa oloissaan viihtyvään nuorukaiseen sai tämän viimeisin vastaus puolileikilliseen heittoon märästä viitasta jo aikaan avoimen nauruntyrskähdyksen.
"Hah! Alat kuulostaa melkein äidiltäni!" Kissa naurahti, pudistaen sitten hieman itsekseen päätään lykäten samalla jalallaan reppuaan pois tieltään.
"...vaikka taidat olla oikeassa. Nuhaa tässä kaikkein viimeiseksi kaivataan." Myönnettiin kuitenkin hetken huvittuneisuuden jälkeen, naisen availlessa vieläkin hieman itsekseen hymähdellen viittansa solkea kumartuen viimein asettelemaan märkää vaatetta vaatimattoman tulen tuntumaan. Tuskin tätä kokonaan kuivaksi tähän hätään saataisiin mutta olisipahan olo ainakin hieman vähemmän märkä vaikka eivät loputkaan vaatteet kuivimmasta päästä olleet. Viitan kadottua tieltä näkyviin ilmaantuivat myös näkyviin niin vyöllä riippuva pari sapeleita kuin odotetun kissamaista teemaa noudattava puolelta toiselle kevyesti heilahteleva häntä. Olento silmäili itsekin vähäeleisesti ympärilleen puuhastellessaan pistäen merkille niin pienen pyhäkön vaatimattoman, ränsistyneen sisustuksen mutta ennen kaikkea tämän nykyisen asukkaan toimet ja esillä olevat tavarat. Kieltämättä oli mielenkiintoista kuinka tämä nuorukainen oli liikkeellä yksin näin varomattomin (ellei ehkä jopa hieman hölmöin) asentein, tämä ei kyllä vaikuttanut sellaiselta kuin mietteliään punnitsevasti ympärilleen silmäilevä nainen, tosin kevyt hymy kuonollaan, olisi kulkurilta olettanut. Kissaihminen pudisteli ohimennen pahimpia vesiä viitankin alla kostuneesta tunikastaan ja istahti sitten lattialle viittansa tuntumaan haroen pitkäkyntisillä sormillaan suurimmaksi osaksi lyhyehköksi kynittyä kosteaa, punaruskeaa kuontaloaan. Nuorukainen näytti keskittyneen jälleen pääasiassa veistelyynsä kuin samaan tilaan tuppautunut muukalainen ei olisi ollut mitään erityisen kiinnostavaa, kunnes tämä osoittikin jonkinlaista huomiokykyä osoittaen askartelunsa lomasta tulella porisevaan pataan. Katti kohotti katseensa hieman yllättyneenä tarjouksesta, kohottaen sitten jälleen hieman kulmaansa.
"Niinkö? Et katsonut mitä pataasi laitoit?" tämä tiedusti silmäillen mysteerisoppaa uteliaasti ilmaa nuuhkien, kunnes kohautti hieman olkapäitään.
"No, kunhan se on syötävää niin en valita. Kiitos tarjouksesta, harkitsen asiaa" nainen totesi kurottautuen hieman kurkistamaan tarkemmin padassa porisevaa ainesta kuin päätelläkseen kuinka epämääräistä tämä olisi.
"Vaikka näin sateessa tallustelun jälkeen myös kuuma tee voisi kyllä olla paikallaan. Kaipa hyviin tapoihin kuuluu tarjota kupponen vastalahjaksi jos haluat." Vaikka mysteerinen muhennos/soppa saikin yhden jos toisenkin epäilevän katseen katti kurotti kuitenkin kaivelemaan repustaan jonkinlaista astiantapaista, nähden kuitenkin turvallisimmaksi vetäistä esille oman kattilansa teevettä varten, silmäten ohimennen nuorukaista kysyvästi. Omituinen tai ei, mitä luultavimmin tämä ei ollut tarpeeksi ovela näyttelijä kaavaillakseen kenenkään myrkyttämistä sopallaan... ainakaan tarkoituksella. Mahdollisesti. Kuitenkin vihreät silmät tuntuivat seuraavan vähäeleisesti kaikkea ympärillään aavistuksen mietteliäästi.
Sub:
Ilmeisestikin kissamainen tapaus näki tilanteessa (tai ainakin jossain sen osasessa) reilusti enemmän huvittavaa kuin varsinaisen huvituksen aikaansaaja. Äkillinen naurahdus avuliaan viittaneuvon seurauksena sai tämän jopa kohottamaan aavistuksenverran katsettaan veistelystään, kohottaen taas kulmakarvojaan kohti taivaita - tai ainakin kattoa. Ilmeisestikään tämä ei ollut aivan yhtä sisällä omassa keskustelussaan kuin vastapuoli, ja hämmennys ei ainakaan vähentynyt heitolla lähisukulaisten muistuttamisesta. Oikeastaan se näytti saavan nuorukaisen varsin pohtivaiseksi ainakin hetkiseksi. Ensialkuun olisi voinut kukaties luulla, että tämä oli vain äärimmäisen hidas ja yritti selvittää, oliko kyseessä tosiaankin jonkinlainen vinoilu, mutta hetken perästä ilmoille loihi lausuttu loppupäätelmä paljasti, ettei tämä sentään ollut aivan niin läpihuudetulla tavalla yksinkertainen.
"Tohdin epäillä. Minulta puuttuu kaikenlaista siihen. Tai sitten joku teidän perheessänne on reilusti eri mallia kuin muut. Joko vähemmän tai enemmän karvainen", matkalainen lopulta ilmoitti, kulmat yhä varsin koholla. Kukaties oli jopa jotenkin rassaavaa, ettei tämä oikeastaan kuulostanut edes vinoilevalta. Ainoastaan loputtoman rehellisen yksinkertaiselta.
Ironia, sarkasmi ja huumorintaju taisivat olla katoavia luonnonvaroja, tai ainakin monimutkaisia ja harvinaisia taitoja. Joka tapauksessa johtopäätös näytti tyydyttävän ainakin tämän itsensä sen verran hyvin, että tapaus syventyi taas puu-ukkonsa vuoleskeluun. Ainakin hetkiseksi. Seuraksi ilmaantunut taisi ikävä kyllä vain olla huomattavasti eläväisempää sorttia, siinä määrin että täydellisen tasainen vuoleskelu ja tyhjyyteen tuijottaminen olivat hieman hankalia. Olipa se merkki mistä tahansa, maiskautti tämä huuliaan ja veti suunsa aavistuksen tiukemmaksi viivaksi, kun päästiin soppa-aiheeseen.
"Kyllä. Katson", muotoiltiin jälleen varsin töksähtävän yksinkertainen vastaus. Tällä kertaa sentään nuorukainen tuntui itsekin jopa tajuavan, ettei se vielä aivan riittänyt tai ollut hiukkaakaan sitä mitä haettiin, ehkä enemmänkin toisen asenteesta kuin mistään sosiaalisesta normista, ja päästi uuden maiskahduksentapaisen ennen kuin anteliaasti jopa jatkoi.
"Mutta se saattoi olla rusakkokin. Pieni rusakko. Ne ovat... no. Sinä tiedät millaisia ne ovat", jatkettiin avuliaasti. Kuitenkin tämä vaikeni visusti ennen kuin päästiin suuriin ja synkeisiin salaisuuksiin rusakoiden perimmäisestä olemuksesta, yrittäen parhaansa mukaan syventyä puu-ukkoonsa. Jos tarkkoja oltiin, näytti menossa olevan jonkinlainen veitsellä mittailu. Terä naputti vasten veistoksenalkua kokeillen ja kukaties laskelmoidenkin. Se näytti olevan äärimmäisen merkityksellistä. Eihän sitä nyt epämääräisiä puutarhatonttuja haluttu. Jos ne mitenkään pystyivät olemaan epä-epämääräisiä.
Ilmeisesti kissamaisella naisella oli heittää jonkinlainen vastatarjous ruokaan. Juoman muodossa, jos tarkkoja oltiin. Tämä sai nuorukaisen jälleen kohottamaan katseensa, tällä kertaa tosin etsiskellen. Katse kiersi kissamaisen tapauksen läpi, ja sen jälkeen pyöri hetken tämän ympäristössä, tarttumatta kuitenkaan oikein mihinkään. Hukassa oltiin siihen asti, kunnes tämä äkkiä vetäisikin esiin kattilantapaisen. Ilmeisesti tarjottua teetä ei ollut vielä olemassa, enemmänkin vain sellaisena mahdollisena ja todennäköisenä lähitulevaisuuden asiana. Moinen kirvoitti tapauksesta täysin uuden, ja kukaties jopa jossain määrin tavanomaisemman reaktion: olankohautuksen. Kukaties merkkinä siitä, ettei kokenut erityisen vahvasti suuntaan tahi toiseen teenjuomisesta, muttei kaiketi ollut vastaankaan.
"Katsotaan, katsotaan", ilmaisi tapaus kantansa lopulta myös suullisesti, osaamatta kuulostaa hiukkaakaan minkään mieliseltä koko asialta. Kuitenkin teestä kysely tuntui härkkineen tähän jonkinlaista eloa, sillä jokseenkin varoittamatta tämä äkkiä jätti puu-ukon ja veitsensä maahan, nousten koko mittaansa. Se ei varsinaisesti ollut mikään erityisen valtava mitta, mutta totta puhuen tämä oli kuitenkin ainakin jossain määrin vankempaa tekoa, kuin häivähdys poikaisuutta kasvoilla olisi antanut ymmärtää. Ei uskomattoman harteikas, mutta asioista mistään tietävän silmään siltikin heti selvästi hyväkuntoinen ja jämäkkä. Aikaisemmin se oli jäänyt liivin liepeen alle, mutta nyt tämän vyöltä paistoi selvästi hyväkuntoinen ja jämäkkä. Aikaisemmin se oli jäänyt liivin liepeen alle, mutta nyt tämän vyöltä paistoi selvästi huomattavasti työkaluveistä suurempi, luukahvainen tikari. Tuppi oli kermaista, siistiä nahkaa, ja kahvan ympäri kulki muutama, epäilyttävän kirkkaasti kimalteleva metallirengas. Ei aivan köyhän pojan ase, ainakaan.
Tarjoamatta vieläkään mitään selitystä sanoilleen marssi nuorukainen määrätietoisen rauhallisesti ulko-ovelle, ja enempiä lupia kyselemättä tarrasi äkkiä toisen matkalaisen heitteille jätettyihin saappaisiin, ennen kuin palasi niiden kanssa tulen ääreen Tai jos tarkkoja oltiin, laskettiin ne tulen ääreen, ennen kuin tämä siirtyi omien kantamustensa luokse tonkimaan jotakin. Mitään selityksiä ei tarjottu, ja oikeastaan jos niitä vaadittiin, hiljensi tämä moiset kohottamalla äärimmäisen painokkaan "Shh, nyt on tärkeitä juttuja" -aikuissormen pystyyn. Ja lopulta tämä palasi itsekin tulen luokse mukanaan nahkainen rätti, pieni vasara, nyssäkkä, purnukka ja muutama muu epäilyttävän käsityöläismäinen kapistus.
"Saappaita pitää hoitaa. Muuten ne menevät pilalle. Halkeilevat jos jätät kuivumaan noin. Näitä ei ole paljoa hoidettu", muotoili matkalainen kissalle äkkiä varsin asiantuntevasti, pyöritellen likaisia saappaita kädessään kuin jotakin kovinkin kiinnostavaa. Ja sitten tämä alkoi, huolellisin ja jopa huolenpidollisin vedoin, pyyhkiä nahalla saappaita. Kuin olisi hoivannut jotakin haavoittunutta eläintä. Joka puolelta, tarkkaan ja kärsivällisesti. Ilmeisesti tapaus välitti ainakin jostakin, olkoonkin että se saattoi olla hieman... outo kohde.
Ilta teki tuloaan halki maan, mutta hämärää se ei tuonut. Ei, siitä olivat vastanneet pilvet jo paljon aikaisemin, melkeinpä heti aamupäivästä. Mukanaan ne olivat tuoneet myös sadetta, raskasta ja armotonta, joka oli piessyt maita ja mantuja allaan tuimasti. Eipä siis kaiketi ihme, ettei tänä päivänä liikkunut montaakaan matkalaista. Tiet muuttuivat hyvää vauhtia kuravelliksi, ja jos samanlainen myräkkä jatkuisi muutaman päivän, voisi kohta olla odotettavissa tulvia. Eipä niin että ankara sää olisi varsinaisesti yllättänyt juuri ketään, oltiinhan nyt kuitenkin alkusyksyssä, mutta ei se siitä huolimatta kenenkään mielialaa kohentanut. Vain ne, joiden oli välttämätöntä matkustaa, matkustivat yhtään mihinkään, ja nämäkin mieluiten katetuissa vaunuissa jos vain rahaa riitti. Muut kirosivat kohtaloaan riittämättömien sadeviittojen suojissa tai veden saartamana sisätiloissa. Vain hullu olisi tehnyt matkaa noin nyt muuten vain.
Kukaties olikin täysin mahdollista, että tiensä pieneen, tien varressa nököttävään matkapyhättöön löytänyt matkalainen oli kuin olikin hieman päästään vialla. Tai ainakaan tämä ei selvästikään vaikuttanut olevan erityisen huonolla päällä edes tässä säässä. Vanha, kaiketi läheisen munkkikunnan rakentama pyhättö tarjosi jonkinlaista suojaa, mutta ei sitä voinut kovinkaan loisteliaaksi väittää. Piskuisessa rakennuksessa ei ollut ovea, ja ikkunakin vain auki pönkättävä räppänä. Olkinen, vanha kattokin olisi jo selvästi tarvinnut paikkausta, ja puista, ilmeistä jumalkuvaa tuskin enää edes tunnisti miksikään nimenomaiseksi jumaluudeksi. Pyhättö ei juuri pyhästä käynyt, mutta ainakin se tuntui palvelevan ainoan vierailijansa tarkoituksia. Ironista kyllä, sää jolta sen olisi ollut määrä suojata piti kaiketi huolta juuri siitä, ettei kukaan muu ollut sinne ilmaantunut; näillä keleillä ei matkattu, eikä näin ollen myöskään majoituttu matkan varrelle. Ja siksipä vieras olikin järjestellyt paikan mieleisekseen. Ilmeisen normaalina toimituksena oli vuotavan katon alle työnnetty muutama puukippo, kukaties veden keräämistä varten, ja keskelle lattiaa rakennettuun tulisijaan oli tehty hiillos, jonka päällä kyti kattilallinen jotakin. Hajusta päätellen ei mitään erityistä, mutta ruokaa silti kaiketi. Muut tavaransa matkalainen oli työntänyt sivummalle, lukuunottamatta yösijaa jonka oli levittänyt lähelle tulta.
Mitä tuli matkalaiseen itseensä, oli kyseessä nuorenpuoleinen miehentapainen. Miehenalku kukaties, vaikka täysikasvuisesta olikin puhe. Tämä oli varustautunut pitkälti varsin tavanomaisesti matkalaisen tapaan. Päällä hyvin pidetty ja asiansa osaavasti korjattu nuttu ja kevyt liivi, jalassa samankaltaiset, löysähköt narulla vyötäisiltä ja nilkoista kiristetyt housut. Tämän päästä tunki esiin melkoinen hiuskuontalo, paljon ja reilusti kuin kuiva olkipehko. Tapaus oli istahtanut tulen lähettyville, kumartuneena sitä kohti. Tämä selvästikin touhusi jotakin, ja yritti hämyssä nähdä parhaansa mukaan mitä oikeastaan teki. Selvästikään tämä ei odottanut vieraita, ja matkalaisen ainoana seurana olivat kytevä hiillos, tippuvan veden liplahtelu ja armoton, raivoisa myrsky ulkopuolella. Se näytti sopivan tälle oikein hyvin juuri nyt...
Spyrre:
Ei siinä kyllä käynyt kenenkään kieltäminen että päälle iskenyt myräkkä oli vähintäänkin vastenmielistä sorttia. Niskaan kuin ämpärikaupalla vihmova kylmä sade sekä kaikkialle kerääntyvä muta olivat varsin omiaan pitämään kaikki fiksummat matkalaiset poissa tien päältä, vaikka joku onneton olikin joutunut jo hakemaan suojaa piskuisesta hökkelistä tien varressa joka sentään piti ulkona edes pahimman sateen vuotavalla olkisella katollaan, jos ei mitään muuta. Mutta kuten aina hulluja tai epäonnisia oli moneen junaan, ja vastoin kaikkia oletuksia ja logiikkaa, alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä ettei pienen hiilloksensa ääressä kyhjöttävä nuorukainen kenties ollutkaan yksin.
Ensimmäinen varoitusmerkki oli varsin helppo jättää huomiotta. Kohta jo lähes pimeää maisemaa huuhtovan sateen sekä ulvovan tuulen seasta kantautui lähes myrskyn ääniin hukkuva, mutta sitäkin närkästyneempi kirous kuin joku olisi manannut päälle iskenyttä myräkkää sydämensä kyllyydestä kunnes vesiryöpyn seasta alkoi viimein erottua niin litiseviä kiireisemmänpuoleisia askeleita kuin kohti tienoon ainoaa suojantapaista suunnistava tumma, solakka hahmokin. Tämä lähestyi joutuisasti kuin koiperhonen nuotionvalon vetämänä mutta tuntui viivyttelevän vaivihkaa etäämmällä hetken, ennen kuin viimein lähestyi tehden luultavasti aivan tarkoituksellakin jo läsnäolonsa tiettäväksi äänekkäin askelein.
"Kirottu koiranilma!" jokseenkin närkästynyt naisen ääni manasi äkkiä oviaukon tuntumasta kun tummaan, hyvin litimärkään viittaan sonnustautunut hahmo tiirasi sisään pyhätön kynnyksen takaa. Pari kiiluvanvihreitä kissansilmiä siristeli nuotion kalvakassa valossa hupun alta pilkistävän mustan turkin peittämän petomaisen kuonon takaa kunnes olento viimein pienen tilan sekä tämän asukkaan tarkastettuaan pärskähti ja astui lähemmäs pudistellen lievästi sanottuna mutaisia saappaitaan.
"Kas, tungosta. Enpä olisi odottanut. Kenties siellä olisi kuitenkin tilaa yhden sijasta kahdellekin matkalaiselle, hmm?" Äänensävy oli kenties jokseenkin hillitty ja häivähdyksen utelias, mutta tämäkään ei oikein riittänyt verhoamaan täysin kuinka vähän olento viihtyi kaatosateen armoilla. Tämä mittaili tovin katseellaan pyhäkköön majoittautunutta ja tämän reaktioita kunnes nykäisi olallaan riippuvaa nukkavierua reppua sekä jousta parempaan asentoon ja astui jokseenkin määrätietoisesti edemmäs, kai arvellen että hiilloksen äärellä kyhjöttävä yksinäinen nuorukainen tuskin oli kovin uhkaava ilmestys. Taustalla välähti taktisesti dramaattinen ukkonen, kuin enteillen yhtä jos toistakin kamalaa... tai sitten vain myrskyn yltymistä, kummin vain halusi asian tulkita.
Sub:
Vaikka nuoren matkalaisen touhuja olikin takaapäin varsin hankala tulkita, vaikutti tämä silti hyvin keskittyneeltä touhuunsa. Kaiketi kyseessä oli jotakin keskittymistä vaativaa, tai sitten yksinkertaisesti myräkän keskellä vuotavassa rötiskössä istuminen oli sen verran tylsistyttävää, että vähemmän mielekäskin tekeminen sai uppoutumaan. Joka tapauksessa touhusta kantautui ainakin pieni puinen nakutuksen tapainen. tai kukaties napsahtelu. Tai jokin muu sekalainen ääni samasta sarjasta. Jotakin puisevaa, mutta ei siis kaiketi aivan yhtä puisevaa kuin pelkästään istuskelu pimeässä. Ohimennen tämä tuli ottaneeksi vierestään muutaman pienen klapin ja työntäneeksi ne padan alle, kun hiillos alkoi käydä liian pieneksi. Ne roihahtelivat räiskähdellen ja kosteudesta pamahdellen, ennen kuin hetken perästä tasoittuivat taas rauhallisemmaksi loimitukseksi. Ja nakutus jatkui.
Hämärässä illassa sateen ja myräkän keskellä ajankulu oli varsin suhteellista. Kukaties nuorukainen istuskeli hiljaa paikallaan vain hetkiä, kukaties tunteja. Toisaalta myös kaikenlainen ulkomaailman havainnointi oli ropinassa varsin hankalaa, joten toisen, varsin yllättäen paikalle saapuvan matkalaisen ilmaantuminen tuli tosiaankin pienenä yllätyksenä. Oikeastaan pitkälti vasta kuuluva, kukaties jopa tahallisen huomiota herättävä aivastus sai tämän hätkähtämään ja vilkaisemaan äkisti taakseen. Eipä niin että tämä olisi varsinaisesti säikähtänyt, mutta siitä huolimatta nuorukaisen suu jäi aavistuksen avonaiseksi, ja kulmatkin jokseenkin koholle siihen malliin, ettei tulokkaan ilmaantuminen ollut ainakaan mitenkään odotettu. Taisikin seurata hetken verran molemminpuolista tuijottelua, kun kumpikin noin nyt nopeasti päätteli, oliko näkyviin tullut jonkinlainen kammottava uhka vai ei. Ilmeisesti ei, noin nyt ainakaan nopealla tilannekatsauksella. Nuorukainen tulen ääressä tuntui tosin olevan tyytyväinen vain tuijottelemaan olkansa ylitse kunnes toinen otti jonkinlaisen aloitteen hiljaisuuden rikkomisessa.
Kun toinen, melko silmiinpistävän kissamaninen ja nopealla arvailulla naispuoleinen, matkalaisentapainen kohotti lopulta ääntään, ei jo rötisköön pesiytynyt varsinaisesti ainakaan säpsähtänyt tai järkyttynyt moisen ilmestyksen puhekyvystä. Enemmänkin tämä vaivalloisesti vilkaisi ympärilleen, kuin arvioiden itsekin nopeasti paikan kapasiteettia, ennen kuin jäi edelleen tuijottamaan vaitonaisesti kulmat odottavalla koholla. Kuin ei olisi vielä aivan päässyt perille tilanteesta näinkään selvällä ilmaisulla. Vasta, kun toinen päätti astua sisälle (hiljaisuushan oli myöntämisen merkki, eikö?), tuli tähän jonkinlaista eloa. Kevyesti ja ilman varsinaista hätäilyä tämä pyörähti takapuolellaan ympäri lattialla, jääden tuijottamaan suoremmin ja kukaties arvioivastikin kissamaista ilmestystä. Ja nyt saattoi kuka tahansa nähdä, että tällä oli kädessään pieni veistopuukko, ja jossain määrin muotoa ottanut, etäisesti jonkinlaisen puu-ukon näköinen halko.
"Nuo kengät ovat likaiset. Ja kärsineet. Puhdista ne ennen kuin tulet sisään", nuorukainen äkkiä ilmoitti kuuluvasti ja varsin puskasta, ennen kuin kissamainen tapaus ehti varsinaisesti ottaa askeltakaan vielä sisälle. Ääni ei ollut niinkään vaativa, enemmänkin hyvin tasainen, mutta määrätietous asian tärkeydestä kyllä kuulsi siitä. Kengät piti selvästi pyyhkiä ja putsata, ja asia nyt vain oli niin yksinkertaisesti niin, ettei se ollut edes mitenkään vaadittava asia. Kunhan vain asia. Jokseenkin havainnollistavasti tämän omatkin lähelle asetetut töppöset olivat kaikin puolin kunnossa, puunatut ja tuoreeltaan korjatut. Selvästi oli siis ainakin varaa sanoa. Ainakin tässä asiassa. Vaikka yhä kohollaan napottavat kulmat tekivätkin tästä hieman oudon oloisen. Kuin hämmentyneen pöllön.
Spyrre:
Myönnettäköön että reaktio sisälläolijalta hänen ilmaantuessaan yllättäen myrskyn seasta ovensuuhun ei ollut sellainen kuin kissamainen nainen olisi olettanut. Säpsähtely, yllättyneisyys, epäluulo ja mahdollisesti vihamielisyyskin olisivat olleet täysin arvattavissa, kenties jopa ymmärrettäviä, mutta moinen hieman pöllämistynyt mutta sen suuremmin hätkähtämätön tuijotus edes ympäri kääntymättä saivat naisen kohottamaan hieman kulmiaan. Siinä sitä sitten ihmeteltiin hetki puolin jos toisinkin katin odotellessa jonkinlaista vastausta, jota tosin ei tuntunut olevan kuulumassa. Toisaalta ties mitä puuhasteleva nuorukainen ei tuntunut siltä että olisi aikonut alkaa erityisen hanakkaan vastahankaankaan, ja sitä paitsi sade ulkona alkoi käydä entistä märemmäksi, jos se oli mitenkään enää mahdollista.
"Noh. Sopu sijaa antaa, hmm?" nainen kuittasi lopulta oven suusta päättäen selvästikin että sateessa seisoskelu sai nyt riittää, mutta viimeinkin tämä sai nuorukaiseen eloa olennon lähtiessä liikkeelle kutsuen itsensä peremmälle. Katti seisahtui yllättyneenä jo toinen kenkä lähes sisälle astuneena toisen pyörähtäessä äkkiä ympäri mutta jokseenkin kummallisesti paikaltaan nousematta. Nainen ei näyttänyt varsinaisen järkyttyneeltä käänteestä mutta jännittyi hieman pistäessään merkille toisen pitelemän puukon siltä varalta että hieman hitaasti reagoiva muukalainen olisi sittenkin päättänyt ettei halunnut seuraa. Pitkäkyntinen käsi ei kuitenkaan ehtinyt suuremmin harkitakaan vyöllä märän viitan alla riippuvaan miekkaan tarttumista kun edelleen lattialla pönöttävä nuorukainen ilmaisikin mitä tällä oli mielessään saaden aikaan melkoisen kulmienkohotuksen kissaihmisenkin suunnalta oli tätä turkin peittämistä kasvoista helppo erottaa tai ei. Kiiluva katse käväisi kummastuneena toisessa ja sitten uhkaavasti jo lattian puolelle kurottavassa kieltämättä varsin epäsiistissä saappaassa, naisen päästäessä viimein pienen tuskastuneen puuskahduksen.
"Oletko vakavissasi? Siellähän sataa kaatamalla" olento protestoi ilmeisesti innostumatta suuremmin ajatuksesta jäädä kuuraamaan moista mutamäärää irti jalkineistaan keskelle myllertävää myrskyä. Syystä tai toisesta moinen pöllömäinen vaativa tuijotus sai tämän kuitenkin empimään hieman, kissan silmätessä pian uudestaan kenkiään ja sitten suojan jokseenkin pientä lattiatilaa, kai lopulta tullen itsekin tulokseen että mutaa oli kieltämättä aika paljon.
"No, olkoon. Ne ovat läpimärät muutenkin" julistettiin piakkoin kuin tämä olisi lopulta kaavaillut moista koko ajan olennon rysäyttäessä kuitenkin kyselemättä kantamuksensa sisätiloihin seinän viereen ennen kuin tämä vielä ohimennen toista aavistuksen punnitsevaan sävyyn silmättyään kumartui kiskaisemaan saappaat jalastaan ja astui lattialle yllättävän ihmismäisin, mutta odotettavasti myös pitkäkyntisin ja turkkipeitteisin jaloin. Tosin jalkineiden suuremman kuurauksen sijasta tämä kurottautui pudistamaan näistä suurimmat liat ulos ennen kuin lykkäsi nämäkin ovenpieleen seinän viereen. Eh, jonkinlainen kompromissi tämäkin?
"Pitikin sattua, eihän tämän kirotun myräkän pitänyt alkaa kuin vasta illasta! Tietenkin ainoa katto lähimain on tällainen koppero..." tämä jupisi varmaankin lähinnä itsekseen pudistellen litimärkää viittaansa ovensuussa ennen kuin kiiluva katse silmäsi jälleen toista.
"Noh, tyytyväinen? Vai haluatko että riisun viittanikin ennen kuin kastelen lattiasi?" kysäistiin pienen huvittuneen häivähdyksen keralla kuin paraskin kohtelias vieras, nuorukaisen selvästi jo ehdittyä asettumaan taloksi pieneen sateensuojaansa.
Sub:
Ei tainnut tulla suurena ihmeenä, että vaatimus kenkien putsaamisesta jäi hieman vähemmän arvostetuksi, tulokkaan ilmaistessa lähinnä tympeän töksähtäen mielipiteensä koko touhusta. Eipä tosin sillä, että se puolestaan olisi saanut vaativaisessa nuorukaisessa aikaan mitenkään sen suurempaa yllätystä. Kulmat pysyivät kyllä koholla varsin hyvin, mutta ilme ei varsinaisesti muuttunut odottavaisen tarkkailevasta mihinkään. Oli kukaties suurikin myönnytys, että tämä edes nyökkäsi kevyesti tokaisulle kaatosateesta.
"Niin. Siksi ne ovatkin märät. Kärsineet kyllä muutenkin", nuorukainen myötäili naisen heittoa, osoittamatta varsinaisesti mitään merkkejä siitä, että olisi tajunnut siitä mitään sen syvällisempää. Ulkona satoi, siis kengät märät. Luonnollista. Vääjäämättömän tiukka tuijotus kertoi kyllä, että kenkien odotettiin yhä puhdistuvan. Puolihuolimattomasti tämä naputteli samalla puisen melkein-ukon päätä veitsellä, tehden siihen pientä lovea. Ei todennäköisesti alkuperäisen suunnitelman mukaista, mutta ainahan elämässä kolhuja tuli. Vaikka puunpala tuskin olikaan elänyt enää pitkään aikaan.
Ilmeisesti vaatimukseen lopulta taivuttiin, sillä valvovan silmän alla kissamainen nainen lopulta tokaisi jotain myöntyvän suuntaista, ennen kuin kiskoi kenkänsä jalastaan puistellakseen niistä ainakin pahimman veden ja kuran päältä. Kukaties niistä nyt ei varsinaisesti tullut puhtaita, muuta taisipa sekin olla jo melkoinen parannus äskeiseen. Ainakin jos nyt sattui olemaan sellainen, joka antoi suuresti arvoa kengille ja niiden pitämiselle. Tiiviistä, arvioivasta tuijotuksesta, joka jalkineille suotiin vielä maassakin, päätellen tässä saattoi hyvinkin olla sellainen tapaus. Juuri nyt jalkineiden kuntoa, laatua tai tilaa ei kuitenkaan kommentoitu sen enempää, vaan toinen päästettiin asettumaan aloilleen tienvarren röttelön vähäisessä suojassa niin hyvin, kuin se nyt oli mahdollista. Ainakin tulen lämpö oli varsin todennäköisesti hyvin tervetullutta. Nuorukainen puolestaan kääntyi itsekin sen puoleen, jatkaen kevyttä veistelyään hiljalleen. Välillä silmäkulman vilkaisu tosin kävi kyllä naisessa, mutta tälle ei nähtävästi aiottu antaa erityisen suurta painoarvoa juuri nyt. Tai sitten oli vain kohteliasta antaa toisen ainakin valua suunnilleen kuiviin ennen kuin alkaisi ahdistella tätä.
"Mmh-hmh. En usko että kukaan kertoi sitä pilville. Tai sitten ne eivät kysele. Yleensä ne eivät kysele", matkalainen mutisi vastauksentapaisen toisen sadatteluun ennenaikaisesta sateesta, ennen kuin hetkeksi lopetti veistelynsä ja vilkaisi yläkenoon, kuin miettien jotakin. Suu muodosti muutaman tavun, kuin tämä olisi haparoiden laskeskellut jotakin tai yrittänyt muistaa jotakin, ennen kuin tapaus palasi takaisin vuoleskeluunsa. Joko kyseessä oli huomattavasti näennäistä tarkempi veistotoimitus, tai sitten tämä mietti jotakin aivan muuta siinä sivussa. Kukaties sekä että.
"Kukaties. En varsinaisesti, mutta kenkiä pitää kunnioittaa. Ja kyllä minä tuonkin pois ottaisin. Tulee nuha kun kekkaloi märissä vaatteissa", tokaistiin varsin välinpitämättömän mitäänsanomattomasti toisen kevyeen vinoiluun kenkien jäljiltä myös viitasta. Jos tämä tajusi sen sellaista olevan, ei asiasta ainakaan osoitettu mitään merkkejä. Toisaalta, tämä ei tuntunut juuri nyt osoittavan monia muitakaan tilanteeseen kuuluvia merkkejä. Kuten vaikkapa jonkinlaista kiinnostusta paikalle ilmaantuneeseen. Ehkä kissamainen nainen ja tämän asiat selviäisivät itsekseenkin kun vain antaisi aikansa odotuttaa? Ainakin se puhui paljon ilman enempiä kehotuksia.
"Tuossa on soppaa. Tai pataa. Tai jotakin. Jos maistuu. Siinä on... jänistä. Kai", nuorukainen ilmoitti äkkiä jokseenkin odottamattomasti, ja aavistuksen kyseenalaisesti, osoittaen veitsellään tulen yllä nötköttävää pataa. Ilmeisesti kyseessä ei ollut kuitenkaan aivan niin sulkeutunut otus kuin olisi voinut luulla. Ehkä enemmänkin vähän tyhmänlainen tai hidas? Eittämättä moni olisi huudellut ketä tahansa hiukankin oudompaa sellaiseksi. Joka tapauksessa, kukaties tässä nyt tehtiin jonkinlaista rauhantarjousta, tai hyvää ensivaikutelmaa tai sellaista.
Spyrre:
Jonkinlaiset puolivillaiset huomiot sateen ja märkien (sekä ilmeisesti kärsineiden) kenkien yhteydestä saivat aikaan pienen vilkaisun sekä epämääräisen hymähdyksen kissaihmisen suunnalta tämän pistäen myös merkille jokseenkin painavan katseen kyseisten saappaiden suuntaan hänen asettaessaan nämä viimein aavistusta siistimpinä lattialle. Katti ei ollut aivan varma mitä mieltä olisi tästä ollut, kengät harvoin olivat se ensimmäinen (jos viimeinenkään) huolenaihe muukalaisen tullessa vastaan, mutta nämä ne tuntuivat nuorukaista ensisijaisesti kiinnostavan. Ei hänen aseensa, ei ulkonäkönsä vaan.... likaiset saappaat. Pieni huvittunut hymyntapainen käväisi kissan kuonolla tämän kuitenkin keskittyessä viimein asettumaan taloksi itsekin, ilmeisesti saavutettuaan vaativan isäntänsä hyväksynnän joka näytti jälleen kengät tarkastettuaan keskittyvän puu-ukon vuolemiseen.
"Niin. Harvemmin" tämä myötäsi aavistuksen leppoisammin nuorukaisen vastatessa näreilyyn sateesta astuen viimein peremmälle hökkeliin.
Hyytävän kylmän sateen ja viiman jälkeen oli myönnettävä että edes jonkinlainen lämpö sekä sateettomuus tuntui varsin miellyttävältä vaikka tilaa ei haaskattavaksi ollutkaan. Tosin, vaikka olikin pienestä yleishuvittuneisuudestaan huolimatta suhtautunut jokseenkin vähäeleisesti omituiseen, mutta ilmeisestikin vaarattomaan ja omissa oloissaan viihtyvään nuorukaiseen sai tämän viimeisin vastaus puolileikilliseen heittoon märästä viitasta jo aikaan avoimen nauruntyrskähdyksen.
"Hah! Alat kuulostaa melkein äidiltäni!" Kissa naurahti, pudistaen sitten hieman itsekseen päätään lykäten samalla jalallaan reppuaan pois tieltään.
"...vaikka taidat olla oikeassa. Nuhaa tässä kaikkein viimeiseksi kaivataan." Myönnettiin kuitenkin hetken huvittuneisuuden jälkeen, naisen availlessa vieläkin hieman itsekseen hymähdellen viittansa solkea kumartuen viimein asettelemaan märkää vaatetta vaatimattoman tulen tuntumaan. Tuskin tätä kokonaan kuivaksi tähän hätään saataisiin mutta olisipahan olo ainakin hieman vähemmän märkä vaikka eivät loputkaan vaatteet kuivimmasta päästä olleet. Viitan kadottua tieltä näkyviin ilmaantuivat myös näkyviin niin vyöllä riippuva pari sapeleita kuin odotetun kissamaista teemaa noudattava puolelta toiselle kevyesti heilahteleva häntä. Olento silmäili itsekin vähäeleisesti ympärilleen puuhastellessaan pistäen merkille niin pienen pyhäkön vaatimattoman, ränsistyneen sisustuksen mutta ennen kaikkea tämän nykyisen asukkaan toimet ja esillä olevat tavarat. Kieltämättä oli mielenkiintoista kuinka tämä nuorukainen oli liikkeellä yksin näin varomattomin (ellei ehkä jopa hieman hölmöin) asentein, tämä ei kyllä vaikuttanut sellaiselta kuin mietteliään punnitsevasti ympärilleen silmäilevä nainen, tosin kevyt hymy kuonollaan, olisi kulkurilta olettanut. Kissaihminen pudisteli ohimennen pahimpia vesiä viitankin alla kostuneesta tunikastaan ja istahti sitten lattialle viittansa tuntumaan haroen pitkäkyntisillä sormillaan suurimmaksi osaksi lyhyehköksi kynittyä kosteaa, punaruskeaa kuontaloaan. Nuorukainen näytti keskittyneen jälleen pääasiassa veistelyynsä kuin samaan tilaan tuppautunut muukalainen ei olisi ollut mitään erityisen kiinnostavaa, kunnes tämä osoittikin jonkinlaista huomiokykyä osoittaen askartelunsa lomasta tulella porisevaan pataan. Katti kohotti katseensa hieman yllättyneenä tarjouksesta, kohottaen sitten jälleen hieman kulmaansa.
"Niinkö? Et katsonut mitä pataasi laitoit?" tämä tiedusti silmäillen mysteerisoppaa uteliaasti ilmaa nuuhkien, kunnes kohautti hieman olkapäitään.
"No, kunhan se on syötävää niin en valita. Kiitos tarjouksesta, harkitsen asiaa" nainen totesi kurottautuen hieman kurkistamaan tarkemmin padassa porisevaa ainesta kuin päätelläkseen kuinka epämääräistä tämä olisi.
"Vaikka näin sateessa tallustelun jälkeen myös kuuma tee voisi kyllä olla paikallaan. Kaipa hyviin tapoihin kuuluu tarjota kupponen vastalahjaksi jos haluat." Vaikka mysteerinen muhennos/soppa saikin yhden jos toisenkin epäilevän katseen katti kurotti kuitenkin kaivelemaan repustaan jonkinlaista astiantapaista, nähden kuitenkin turvallisimmaksi vetäistä esille oman kattilansa teevettä varten, silmäten ohimennen nuorukaista kysyvästi. Omituinen tai ei, mitä luultavimmin tämä ei ollut tarpeeksi ovela näyttelijä kaavaillakseen kenenkään myrkyttämistä sopallaan... ainakaan tarkoituksella. Mahdollisesti. Kuitenkin vihreät silmät tuntuivat seuraavan vähäeleisesti kaikkea ympärillään aavistuksen mietteliäästi.
Sub:
Ilmeisestikin kissamainen tapaus näki tilanteessa (tai ainakin jossain sen osasessa) reilusti enemmän huvittavaa kuin varsinaisen huvituksen aikaansaaja. Äkillinen naurahdus avuliaan viittaneuvon seurauksena sai tämän jopa kohottamaan aavistuksenverran katsettaan veistelystään, kohottaen taas kulmakarvojaan kohti taivaita - tai ainakin kattoa. Ilmeisestikään tämä ei ollut aivan yhtä sisällä omassa keskustelussaan kuin vastapuoli, ja hämmennys ei ainakaan vähentynyt heitolla lähisukulaisten muistuttamisesta. Oikeastaan se näytti saavan nuorukaisen varsin pohtivaiseksi ainakin hetkiseksi. Ensialkuun olisi voinut kukaties luulla, että tämä oli vain äärimmäisen hidas ja yritti selvittää, oliko kyseessä tosiaankin jonkinlainen vinoilu, mutta hetken perästä ilmoille loihi lausuttu loppupäätelmä paljasti, ettei tämä sentään ollut aivan niin läpihuudetulla tavalla yksinkertainen.
"Tohdin epäillä. Minulta puuttuu kaikenlaista siihen. Tai sitten joku teidän perheessänne on reilusti eri mallia kuin muut. Joko vähemmän tai enemmän karvainen", matkalainen lopulta ilmoitti, kulmat yhä varsin koholla. Kukaties oli jopa jotenkin rassaavaa, ettei tämä oikeastaan kuulostanut edes vinoilevalta. Ainoastaan loputtoman rehellisen yksinkertaiselta.
Ironia, sarkasmi ja huumorintaju taisivat olla katoavia luonnonvaroja, tai ainakin monimutkaisia ja harvinaisia taitoja. Joka tapauksessa johtopäätös näytti tyydyttävän ainakin tämän itsensä sen verran hyvin, että tapaus syventyi taas puu-ukkonsa vuoleskeluun. Ainakin hetkiseksi. Seuraksi ilmaantunut taisi ikävä kyllä vain olla huomattavasti eläväisempää sorttia, siinä määrin että täydellisen tasainen vuoleskelu ja tyhjyyteen tuijottaminen olivat hieman hankalia. Olipa se merkki mistä tahansa, maiskautti tämä huuliaan ja veti suunsa aavistuksen tiukemmaksi viivaksi, kun päästiin soppa-aiheeseen.
"Kyllä. Katson", muotoiltiin jälleen varsin töksähtävän yksinkertainen vastaus. Tällä kertaa sentään nuorukainen tuntui itsekin jopa tajuavan, ettei se vielä aivan riittänyt tai ollut hiukkaakaan sitä mitä haettiin, ehkä enemmänkin toisen asenteesta kuin mistään sosiaalisesta normista, ja päästi uuden maiskahduksentapaisen ennen kuin anteliaasti jopa jatkoi.
"Mutta se saattoi olla rusakkokin. Pieni rusakko. Ne ovat... no. Sinä tiedät millaisia ne ovat", jatkettiin avuliaasti. Kuitenkin tämä vaikeni visusti ennen kuin päästiin suuriin ja synkeisiin salaisuuksiin rusakoiden perimmäisestä olemuksesta, yrittäen parhaansa mukaan syventyä puu-ukkoonsa. Jos tarkkoja oltiin, näytti menossa olevan jonkinlainen veitsellä mittailu. Terä naputti vasten veistoksenalkua kokeillen ja kukaties laskelmoidenkin. Se näytti olevan äärimmäisen merkityksellistä. Eihän sitä nyt epämääräisiä puutarhatonttuja haluttu. Jos ne mitenkään pystyivät olemaan epä-epämääräisiä.
Ilmeisesti kissamaisella naisella oli heittää jonkinlainen vastatarjous ruokaan. Juoman muodossa, jos tarkkoja oltiin. Tämä sai nuorukaisen jälleen kohottamaan katseensa, tällä kertaa tosin etsiskellen. Katse kiersi kissamaisen tapauksen läpi, ja sen jälkeen pyöri hetken tämän ympäristössä, tarttumatta kuitenkaan oikein mihinkään. Hukassa oltiin siihen asti, kunnes tämä äkkiä vetäisikin esiin kattilantapaisen. Ilmeisesti tarjottua teetä ei ollut vielä olemassa, enemmänkin vain sellaisena mahdollisena ja todennäköisenä lähitulevaisuuden asiana. Moinen kirvoitti tapauksesta täysin uuden, ja kukaties jopa jossain määrin tavanomaisemman reaktion: olankohautuksen. Kukaties merkkinä siitä, ettei kokenut erityisen vahvasti suuntaan tahi toiseen teenjuomisesta, muttei kaiketi ollut vastaankaan.
"Katsotaan, katsotaan", ilmaisi tapaus kantansa lopulta myös suullisesti, osaamatta kuulostaa hiukkaakaan minkään mieliseltä koko asialta. Kuitenkin teestä kysely tuntui härkkineen tähän jonkinlaista eloa, sillä jokseenkin varoittamatta tämä äkkiä jätti puu-ukon ja veitsensä maahan, nousten koko mittaansa. Se ei varsinaisesti ollut mikään erityisen valtava mitta, mutta totta puhuen tämä oli kuitenkin ainakin jossain määrin vankempaa tekoa, kuin häivähdys poikaisuutta kasvoilla olisi antanut ymmärtää. Ei uskomattoman harteikas, mutta asioista mistään tietävän silmään siltikin heti selvästi hyväkuntoinen ja jämäkkä. Aikaisemmin se oli jäänyt liivin liepeen alle, mutta nyt tämän vyöltä paistoi selvästi hyväkuntoinen ja jämäkkä. Aikaisemmin se oli jäänyt liivin liepeen alle, mutta nyt tämän vyöltä paistoi selvästi huomattavasti työkaluveistä suurempi, luukahvainen tikari. Tuppi oli kermaista, siistiä nahkaa, ja kahvan ympäri kulki muutama, epäilyttävän kirkkaasti kimalteleva metallirengas. Ei aivan köyhän pojan ase, ainakaan.
Tarjoamatta vieläkään mitään selitystä sanoilleen marssi nuorukainen määrätietoisen rauhallisesti ulko-ovelle, ja enempiä lupia kyselemättä tarrasi äkkiä toisen matkalaisen heitteille jätettyihin saappaisiin, ennen kuin palasi niiden kanssa tulen ääreen Tai jos tarkkoja oltiin, laskettiin ne tulen ääreen, ennen kuin tämä siirtyi omien kantamustensa luokse tonkimaan jotakin. Mitään selityksiä ei tarjottu, ja oikeastaan jos niitä vaadittiin, hiljensi tämä moiset kohottamalla äärimmäisen painokkaan "Shh, nyt on tärkeitä juttuja" -aikuissormen pystyyn. Ja lopulta tämä palasi itsekin tulen luokse mukanaan nahkainen rätti, pieni vasara, nyssäkkä, purnukka ja muutama muu epäilyttävän käsityöläismäinen kapistus.
"Saappaita pitää hoitaa. Muuten ne menevät pilalle. Halkeilevat jos jätät kuivumaan noin. Näitä ei ole paljoa hoidettu", muotoili matkalainen kissalle äkkiä varsin asiantuntevasti, pyöritellen likaisia saappaita kädessään kuin jotakin kovinkin kiinnostavaa. Ja sitten tämä alkoi, huolellisin ja jopa huolenpidollisin vedoin, pyyhkiä nahalla saappaita. Kuin olisi hoivannut jotakin haavoittunutta eläintä. Joka puolelta, tarkkaan ja kärsivällisesti. Ilmeisesti tapaus välitti ainakin jostakin, olkoonkin että se saattoi olla hieman... outo kohde.