|
Post by spyrre on Jul 14, 2013 23:40:05 GMT 3
Päivä olisi varmasti voinut alkaa huonomminkin vaikkei sää ollutkaan kummoinen. Pienestä harmahtavalta taivaalta ripsuttelevasta sateesta huolimatta alkoi kuljeskelu saavuttaa jälleen hetkeksi loppunsa, hiekkaisen tien päässä siintävän kylän lähestyessä askel askeleelta. Joutuisin askelin mutta ilman suurempaa kiirettä askeltava matkalainen mittaili määränpäätään katseellaan huppunsa alta kiiluvilla vihreillä silmillään, kohentaen ohimennen nukkavierun repun sekä vieressä riippuvan jousen asentoa solakalla olallaan. Ei siinä että matkantaitto olisi ollut vastenmielistä, päin vastoin, mutta tauko sekä tilaisuus kerätä niin hermojaan, voimiaan kuin mahdollisesti muitakin jatkoresursseja etappien välissä oli silti enemmän kuin tervetullut tilaisuus. Sade ei varsinaisesti miellyttänyt tämän nykiessä ajoittain viittaansa paremmin ympärilleen suojaksi kuurolta, mutta silti päähineen varjoista kantautui jokseenkin hyväntuulista hyräilyä. Määränpää ja sateensuoja ei ollut enää kaukana, eikä moinen pieni takaisku kuin sade riittänyt nujertamaan. Solakka, jokseenkin kevyin varustein liikkuva ja simppeleihin matkustustamineisiin sonnustautunut nainen oli selvästikin kokenut paljon pahempiakin vastoinkäymisiä... ja mitä luultavimmin tulisi vielä kokemaankin, vaikka tämä toistaiseksi uskalsikin toivoa näiden häämöttävän vielä paljon kauempana kuin tihkusateen kastelema kylä. Nyt ainoa mitä enää pitäisi tehdä olisi löytää majatalo...
Leppoisa hyräily hiipui piakkoin saappaiden askelten saavuttaessa mukulakivisen kylänraitin, matkalaisen suunnatessa ensimmäisten rakennusrivistöjen ohitse kohti kylän keskustaa. Liikkeellä oli vain vähän ihmisiä naisen kerätessä kuitenkin hieman kummeksuvia katseita osakseen ohi kulkiessaan, mutta tämä ei näyttänyt piittaavan niistä vihreän katseen tutkiskellessa kadunvartta tuulessa nitisevää, majatalosta tai tavernasta kertovaa kylttiä etsiskellen. Kovin pitkälle ei kuitenkaan tarvinnut kulkea kun tämä pian saikin silmiinsä jotain kiinnostavaa... tai jos tarkkoja oltiin, nainen kyllä kuuli kaiken huomattavasti ennen kuin näki mitään. Edestäpäin, toriaukion suunnalta kuului epämääräistä metakkaa joka sai matkalaisen höristämään korviaan. Mitähän täällä oikein oli meneillään, heräsi väkisinkin kysymys. Vaikeuksia, vaiko kenties vain kadulle saakka levinnyt kapakkakärhämä? Nainen kiersi tarkkaavaisesti ympäristön katseellaan ennen kuin kuitenkin ilman suurempaa empimistä suuntasi askelensa äänien suuntaan, oikeastaan enemmän uteliaana kuin suuremmin huolissaan. Tuskin kyseessä olisi mitään häntä koskevaa, vastahan hän oli saapunut. Sitäpaitsi, mitä luultavimmin majatalokin sijaitsisi jossakin torin reunamilla... No, itseluottamuksesta ei ainakaan tainnut olla pulaa.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 15, 2013 22:37:48 GMT 3
Sub: Pikkukylän toriaukion paikkeilla oli tosiaan melkoisesti hälyä, mutta juuri nyt siitä ei varsinaisesti voinut syyttää kylänväkeä. Tai no, nämähän tässä ääntä lähinnä pitivät, mutta kuitenkin lähinnä vain ihmettelevinä sivustakatsojina. Varsinainen syy koko tapaukselle oli jossakin aivan muualla. Siltikin, torille oli kokoontunut melkoinen väkijoukko pällistelemään ja hälisemään, kun tapahtumassa oli selvästikin jotakin tavallisesta poikkeavaa. Ja vaikka väkeä olikin melkeinpä tungokseen asti, pitivät nämä silti reilusti etäisyyttä varsinaisesta välikohtauksesta. Syykin selvisi todennäköisesti varsin helposti yhdellä vilkaisullakin. Toriaukion keskipaikkeilla kun seisoskeli varsin näkyvästi aseistettu ja varustautunut mies. Ei mikään vartija muodollisen nahkapanssarin ja jostain tekaistun keihään kanssa, vaan varta vasten sonnustautunut. Vyöllä roikkui miekka, ja päällä tällä oli levyä ja rengasta, joka tosin ei harmaan sateen keskellä juuri päässyt oikeuksiinsa. Töyhtöisen kypäränsä tämä oli vetänyt päästään ja työntänyt kätensä alle. Totta puhuen tämä ei ollut ehtinyt seisoskella siinä vielä erityisen kauaa. Muutaman askeleen tämän takana nupulakivistä maata kuopiva, kookas ja kiihtyneenpuoleinen hevonen oli kantanut tämän paikan päälle. Siitä pidettiin etäisyyttä vielä hieman enemmän Mutta väen kiinnostusta itsesuojeluvaisto ei riittänyt kuitenkaan lannistamaan, ja nämä seisoivat kyllä tuijottelemassa tiiviisti koko tapausta. Mies itse, nuori mutta selvästi jo mies, ainakin jos kevyt parta mitään kertoi, keskellä väkijoukkoa vilkaisi ympärilleen aavistuksen kiusaantuneena. Hän ei ollut odottanut, toivonut tai edes halunnut, että tästä tulisi yleinen toritoimitus. Mutta väen ajaminen pois veisi aivan liikaa aikaa ja vaivaa. Ja hänellä oli juuri nyt muuta ajateltavaa. Kuten se osa tästä tiiviisti tuijotellusta välikohtauksesta. Panssaroitu soturi sotaratsunsa selässä ei ollut ollut ainoa tänään kylään yllättäen ilmaantunut. Vain vähän aikaa ennen tätä olivat kyläläiset saaneet todistaa, kun rääsyinen, selvästi melkeinpä henkihieveriin itsensä juossut ja hullunvimmainen mies (ikävä kyllä myös aseistettu) oli hoiperrellut kylään. Eikä aikaakaan kun tämä oli tunkeutunut nahkurinpuotiin ja ajanut miekalla uhaten kaikki pois, ennen kuin oli telkeytynyt sisään. Kuin olisi ollut paossa jotakin. Melko nopeasti oli tainnut käydä selville sekin, mitä. Ja nyt vaikutti siltä että ratsumies aikoi myös ratkaista ongelman. Tai niin sopi ainakin toivoa. Ratsumies selvitteli kurkkuaan kuuluvasti väen tuijottaessa ja mumistessa keskenään, ennen kuin kohotti katseensa rakennukseen edessään. Sen pienistä ikkunanräppänöistä ei pystynyt juuri näkemään sisään, mutta siitä huolimatta hän tuijotti pistävän määrätietoisesti sisään ennen kuin puhui kuuluvaan, mutta silti rauhalliseen sävyyn. "Minut on lähetetty sinut lain eteen, elävänä tai kuolleena! Hugo Mennrich, tule ulos ja antaudu, niin voin luvata sinulle oikeudenmukaisen käsittelyn!" tämä ilmoitti nahkurinpuodin julkisivulle, toinen käsi tyynesti miekan kahvalla ja toinen kypärän ympärillä. Hetkeen ei kuulunut minkäänlaista vastausta, vain sateen ropina kadusta ja väen viitoista, mutta sitten kantautui talon pienestä räppänästä heikko, tuskainen ja ahdistunut vastaus niin hiljaa, että väki jopa madalsi ääntään saadakseen siitä selvää. "Mene pois! Mene pois! Anna minun olla! En enää kaipaa teidän valheitanne!" kuului huuto. Äänestä päätellen mies pysytteli poissa räppänän luota, kuin peläten saavansa heti nuolesta jos edes kurkistaisi ulos. Edelleen kiusaantuneena veti ratsumies käden läpi sateen tuivertamista hiuksistaan. "Kukaties et. Mutta sinun kontollasi on rikos! Murha! En voi päästää sinua pois, mutta voin luvata sinulle oikeutta siinä missä kenelle tahansa! Tule suosiolla, ei ole tarvetta tehdä tästä hankalaa!" hän vastasi lopulta, empien hetken ennen kuin lisäsi vielä jotakin perään. "Vanha ystävä!" "Tule hakemaan sitten!" oli ainoa, mitä hän parhaasta yrityksestään huolimatta sai vastaukseksi. Draamaa seuraava väkijoukko alkoi taas hälistä kuuluvammin. Uskaliaimmat joukossa hymähtelivät keskenään aatelin murheista ja arvailivat, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mitä selvimmin kukaan muu kuin pyytäjä itse ei uskonut minkään muun kuin väkivallan ratkaisevan koko tilanteen.
Spyrre: Kaikesta päätellen juuri tien päältä saapuva matkalainen ei ollutkaan vielä pääsemässä lepäämään kun torin laidalla eteen aukesikin jokseenkin jännittynyt näkymä. Tuntui siltä kuin lähes jokainen kynnelle kykenevä kyläläinen olisi sateesta huolimatta kerääntynyt samaan paikkaan kadun varteen, parveillen soristen rakennuksen edessä joka nopealla vilkaisulla paljastui nahkurin puodiksi. Ja keskellä tätä kaikkea erottui ilmeisestikin tämän pitämästä mekkalasta päätellen ainakin yksi koko kriisin aiheuttajista: komeaan panssariin pukeutunut nuorukainen, maata kuopivine ratsuineen. Katua pitkin lähestyvä nainen kohotti melkoisesti kulmiaan tälle kaikelle, mutta vaikka vilkaisikin uudemman kerran ympärilleen kahden vaiheilla vei uteliaisuus lopulta tästäkin voiton. Oli tämä lopulta kovin asiallista tai ei, ohi saapastelun sijasta kulku suuntautuikin metelin suuntaan naisen kuitenkin kiertäessä kivetykselle parkkeeratun hevosen kauempaa ennen kuin asettautui jonnekin väkijoukon taustalle silmäilemään tilannetta, pitkäkyntiset tummat sormensa jousen kaarta mietteliäästi naputellen. Vaikka tämä ei koko välikohtauksen alkua ollutkaan todistanut, oli asetelma nopeasti selvä: ilmeisesti sisään oli linnoittautunut lainsuojaton, jota panssaroitu soturi yritti kuitenkin suostutella ulos yllättävän rauhallisin äänenpainoin. Matkalainen seurasi touhua tovin uteliaana silmäillen niin soturia kuin viskoen arvioivia katseita puodin, tämän ovien sekä ikkunoiden suuntaan kunnes viimein hymähti itsekseen ja hivuttautui yllättäen lähemmäs. Muutama tielle eksynyt kyläläinen loi jokseenkin närkästyneitä katseita ohi tunkevan naisen suuntaan mutta yllättäen eivät protestoineet sen kummemmin, tämän pian päätyessä jonnekin vaivautuneena jonkinlaista neuvottelua yrittävän miehen tuntumaan. "En usko että hän on tulossa ulos." Huomautettiin pian suorastaan avuliaasti, naisen nojautuessa ohimennen silmäilemään jokseenkin kiinnostuneena ovea jonka takaa metakka kuului. "Toivottavasti et särje ovea kovin pahasti, ajattele nahkuri-parkaa." Matkalainen huokasi, jääden sitten raaputtamaan mietteliäänä, mutta aavistuksen laskelmoivan oloisena leukaansa. Vihreät silmät tarkastelivat rakennuksen julkisivua hupun varjosta, josta lähempää katsottuna erottuivat mustaturkkisen kissapedon kasvot, nostaen sitten katseensa puolihuolimattomasti myös ylös kohti toisen kerroksen ikkunoita vilkaistuaan ohimennen läheiselle sivukujallekin. Kaiken järjen mukaan luulisi että puotiin olisi takaovikin, jos hätääntyneeltä kuulostava tihulainen, jota tosin puhuteltiin yllättävän suopeasti, olisi lukinnut etuoven... Hm, tämä kyllä kuulosti kaikkea muuta kuin karskilta rosvolta äänensävystään päätellen, väkisinkin heräsi kysymys mitä oikein tarkalleenottaen oli meneillään.
Sub: Selvästikään takaa-ajettu ja lainsuojaton ei ollut halukas jättämään löytämäänsä (tai tarkemmin sanoen miekalla ottamaansa) turvapaikkaa aivan helpolla, ja koko välikohtaus oli kauniissa pattitilanteessa. Kukaan ei selvästikään vaikuttanut turhan halukkaalta menemään sisään väkivaltaisen ja epätoivoisen miehen kanssa, mutta toisaalta tällä ei ollut mitään syytä antautua - tai ainakaan tämä itse ei sellaista nähnyt. Ja koska sateen ropinaa lukuunottamatta mitään ei varsinaisesti ollut tapahtumassa, kohosi ihmettelevän väkijoukon äänikin melkoisesti. Jotkut olivat jännittyneitä tai varuillaan, mutta moni tuntui enemmänkin kiinnostuneelta tai jopa huvittuneelta. Eiväthän nämä vaarassa olleet kuitenkaan. Suurinta ääntä taisi tosin pitää nahkuri, joka ei ollut millään tavoin mielissään tilanteesta. Jotakin pilatuista saappaista ja muusta sellaisesta. Turhan moni ei välittänyt juuri nyt. Ratsumies seisoi yhä paikoillaan, silmäillen taloa vaitonaisesti ja jokseenkin tutkimattomasti. Tuskastuneelta tämä ei varsinaisesti näyttänyt, siinä missä ei raivostuneelta tai muutenkaan tilanteen puremalta. Ei, hän oli kyllä osannut odottaa tätä. Enemmän ja vaikeampaakin. Ainakaan tämä ei enää olisi pakenemassa yhtään mihinkään. Mies oli ansassa, ja koko tapaus oli lähinnä valitettava ja turha. Silti, hän tuli vilkaisseeksi taas ympärilleen aavistuksen kiusaantuneena. Yksikään kyläläinen ei selvästi nähnyt koko tapauksessa mitään muuta kuin vaaraa tai jopa synkkää huumoria. Ei ainakaan sitä, miten valitettavaa kaikki tämä oli. Tai miten turhaa. "Kiitos. Yritän välttää", ratsumies vastasi ohimennen ja puolihuomiossa jollekulle varsin lähelle tuppautuneelle ovien rikkomisesta ja sen välttämisestä. Kesti hetken verran, ennen kuin hän vilkaisi tätä uudelleenkin, aavistuksen hämmentyneenä. Kyllä, se oli ehdottomasti tainnut olla sarkastista. Toinen kulma kohosi aavistuksen verran kysyvästi kissamaisen tapauksen ottaessa ilmeisesti koko tilanteen vielä vähemmällä huolella kuin kylänväki. Mutta tarkemmin katsoen tämä mitä ilmeisimminkin oli matkalainen itsekin. Seikkailija, tai jotakin sellaista. Ratsumies päästi epämääräisen, puolihuokaisevan äännähdyksen kurkustaan, ennen kuin jätti tapauksen omaan arvoonsa. Ei. Hänellä ei tainnut ikävä kyllä olla juuri nyt aikaa tähän. "Hugo! Tiedät hyvin, ettet voi enää paeta mihinkään! Olet ansassa, ja tämä ei ole sopivaa niin sinun, kuin minunkaan arvolleni! Tule suosiolla, ja kaikki järjestyy tavalla tai toisella!" hän yritti lopulta uudelleen, saaden herpaantuneen kylänväen seuraamaan tilannetta taas. Muutama tosin päästi jo hymähdyksentapaisia varsin turhan oloiselle touhulle. Eipä niin että kukaan olisi tohtinut tätä ääneen irvailla, mutta monen kasvoilta paistoi selvä asenne ja oletus: turhaa ja hyödytöntä, ja huuteleva mies oli pelkkä epätoivoinen hölmö. Varmaankin joku ylikorea kynänpyörittelijä, miekka ja sotisopa vain ja ainoastaan näön vuoksi. Olihan nahkurinpajaan kuitenkin tunkenut iso mies murhainen hullunkiilto silmissään. "Olen jo kuollut jos jään kiinni! Nyt tai myöhemmin, ei väliä! Sinäkin suollat pelkkää kaunista saastaa! Mene tai minä tapan sinut!" kuului uusi, epätoivoinen vastaus räppänästä. Siihen sekoittui aavistus vihaa, mutta se oli kukaties vain epätoivosta syntynyttä. Mies oli ajettu ahtaalle, ja kuten eläin, oli tämäkin arvaamaton ja raivoisa. "Pahoin pelkään, ettet enää voi paeta. Ainoa vapautesi kulkee minun kauttani, tavalla tai toisella! Mikäli et tule ulos, on minun tultava hakemaan sinut sieltä! Ajattele vaimoasi, haluaisiko hän että kohtaat loppusi näin!? Mikäli et suostu antautumaan, tule ulos ja kohtaa minut sitten, kunnialla! Mikäli voitat minut, ei kukaan seiso tielläsi! Minä olen yksin, ja vapautesi tiellä!" ratsumies huusi vastauksensa hetken perästä. Se ei ollut vieläkään varsinaisen kärkäs tai haastava, mutta selvää lujuutta siitä kuulsi. Muutama sivustakatsojista vaihtoi nopeita sanoja keskenään. Ilmeisesti tämä tosiaan yritti haastaa lainsuojatonta taisteluun. Hölmöä, vaikka oli kaiketi pakko mieltää, että tämän puheissa oli perää: jos soturi kuolisi, kukaan muu tuskin seisoisi tämän tiellä, vaikka ilmeinen murhaaja pakenisi maailman ääriin. Pitkän hetken oli hiljaista, mutta sitten, kaikkien yllätykseksi, työntyi nahkurinpuodin ovi auki korvia vihlovasti kirkaisten. Ja sisältä, pimeästä, astui esiin mies. Moni sivustakatsoja otti vielä reilusti lisää etäisyyttä tämän nähdessään. Sillä vaikka ratsumies sotisovassaan olikin eittämättä komea näky, oli tämä ilmestys suorastaan vaarallinen. Ainakin päätä pidempi, ja selvästi kovassa ruumiillisessa kurissa elänyt. Tämän piti kumartua oviaukossa ja työntyä siitä hankalasti läpi ovenraossa ettei olisi jäänyt kiinni karmeihin. Ja vaikkei se olisikaan ollut tarpeeksi, näytti tämä riutuneelta ja hullunkiiltoiselta. Silmissä paloi ahdistetun petoeläimen tuijotus. Ja vaikka tällä olikin päällään vain repaleiset vaatteet, tarkoitti se monelle hyvin vähän sen valtavan suurmiekan rinnalla, jota tämä kantoi perässään ulos ovesta. Sillä olisi surmannut niin ratsumiehen sotisovassaan kuin tämän hevosenkin vaivatta - ainakin kun sitä heiluttivat valtavat, lihaksikkaat kourat. Mutta tämä ei kuitenkaan perääntynyt näyn edessä. Oikeastaan siinä ei tuntunut olevan tälle mitään uutta. Eipä kaiketi, jos kerran tunsi tämän. "Häivy. Häivy tai minä tapan sinut!" piilopaikastaan ulos kärkytty ärisi, heristäen valtaisaa miekkaansa raivoisasti. "Kukaties. Sen näemme sitten", oli kaikki, mitä ratsumies vastasi, vetäessän kypärää päähänsä.
Spyrre: Katti myhähti itsekseen saadessaan sotisopaan sonnustautuneelta soturilta jokseenkin puolivillaisen vastauksen enemmän tai vähemmän sarkastiseen heittoonsa, kunnes tämä viimein hetkeä myöhemmin taisi hoksata mistä oli ollut kyse. Kuitenkin pienestä tuppautumisestaan huolimatta nainen piti naamansa peruslukemilla, kohottaen hieman kulmaansa soturin syvälle huokaukselle vaikka ei kääntänytkään katsettaan edessä jököttävästä ovesta jonka takaa rikollisen protestit vaivoin kuuluivat. Toisin kuin useat hänen näkemänsä lainvartijat tämä yksilö ei tuntunut olevan matkalla soitellen sotaan, vaan oikeastaan näytti suhtautuvan ainakin nykyiseen tehtäväänsä suorastaan vastenmielisyydellä... tosin, jos aiempia puheita oli uskominen, tämä taisi kiiltävästä panssaristaan huolimatta tuntea tämän murhamiehen? Kissanainen upposi hetkeksi ajatuksiinsa jääden seuraamaan hetkihetkeltä kiivaammaksi käyvää sananvaihtoa, soturin kuitenkin yrittäessä sinnikkäästi vedota hurjistuneeseen miekkoseen tämän epätoivoisesta ärhäkkyydestä huolimatta. Tuntui siltä, että tilanne voisi lopulta ratketa vain kahdella mahdollisella tavalla, ja kumpikaan niistä tuskin olisi kaunis. Väkijoukko ympärillä kävi entistä jännittyneemmäksi, tosin monien tuntuessa suhtautuvan (nahkuria lukuunottamatta) koko välikohtaukseen lähinnä viihdespektaakkelina, ainakin kissa oli ohimennen kuulevinaan jopa muutamia vedonlyöntitarjouksia, kunnes kiihkeä sananvaihto viimein huipentui jokseenkin suoraan haasteeseen. Nainen höristi korviaan päähineensä alla valpastuen kun sisältä alkoi viimein kuulua ääniä jotka kielivät murhamiehen lähteneen liikkeelle ja kun ovi viimein avautuikin esiin ryskäsikin melkoinen mieshirviö varsin vaikuttavan kokoisen miekkansa kanssa. Tosin, yleisestä mielipuolisen uhkaavasta olemuksestaan huolimatta tämä näytti kokeneen kovia saastaisessa ulkomuodossaan ja ahdistetun eläimen elkeissään... mutta oli miten oli, tämä olisi silti varmasti vaarallinen vastustaja. Ja tämä nuorukainen aikoi käydä yksin tätä korstoa vastaan? Kissaihminen silmäili punnitsevasti ensin lainsuojatonta ja sitten tätä haastamaan käynyttä jo kypäräänsä pukevaa soturia, irvistäen hieman. "Onnea" tämä toivotti matalaan ääneen oikeastaan uskomatta tämän kuulevan, ennen kuin otti sulavasti muutaman pitkän taka-askeleen kauemmas selvästikin väkivaltaista tilanteenratkaisua suunnittelevasta kaksikosta. Ohimennen toinen mustan turkin peittämä käsi nousi viitanliepeen suojissa lepäämään toisen vyöllä riippuvan sapelin kädensijalle, olennon kuitenkaan tekemättä mitään vaikka kiiluva katse seurasikin valppaasti tapahtumia... kuitenkin kaikkea muuta kuin sirkusesitystä katsellen, kuten ilmeisestikin moni katsojista tuntui kuvittelevan. Ainakin haastajan esiin astuminen aiheutti lisää jännittynyttä, ellei jopa hieman innokasta kohinaa katsojissa näiden odottaessa mitä tuleman piti.
|
|