|
Post by spyrre on Jun 29, 2013 23:49:58 GMT 3
Spyrre: Jokseenkin viileä, harmaahko päivä ei kenties ollut alkanutkaan kovin vakuuttavasti keskellä tien halkomia laajoja, tuulisia niittyjä, mutta vaikka olosuhteet eivät mitenkään ylitsevuotavan miellyttävät tälle reitille eksynelle olleetkaan, mikään ei ollut kuitenkaan viitannut äkilliseen varsin ikävään käänteeseen joka oli äkkiä salakavalasti hiipinyt niskaan... tällä kertaa jopa lähes kirjaimellisesti. Jos olisikin ollut edes jollain tavalla perillä mitä edessä odottaisi jos hän erehtyisi hyvässä uskossa jättämään kohti pyrkivän pienen muukalaisjoukon omaan arvoonsa olisi tällä hetkellä täyttä vauhtia takaisin tulosuuntaansa paineleva nuhruiseen vaatekertaan ja viittaan sonnustautunut lyhyt, ilmeisenkin rahaton irtolaisnulikka jonka koko omaisuus tuntui koostuvan lähinnä varusteista päällään sekä tällä hetkellä olalle viskatusta karkeasta puusauvantapaisesta, varmasti ajatellut kahteen kertaan ja ollut astumatta jalallaankaan koko pahan onnen tielle. Mutta kuka hitto nyt olisi voinut arvata etteivät muukalaiset tällä kertaa vain kulkeneetkaan kiltisti ohitse kuten olisi kuulunut?
Kuinka sitä taas oltiinkaan päädytty tähän, hengästyneesti kivistä hiekkatietä takaisin päin juokseva laiha poika manasi mielessään rymistellessään kiireenkaupalla eteenpäin. Oltiin missä hyvänsä, tekemässä mitä hyvänsä, jotenkin sitä aivan liian usein tunnuttiin päätyvän tilanteeseen jossa hän sai painella minkä koivistaan pääsi pakoon milloin miltäkin... kuten nyt. Hitto, tällä kertaa hän ei varmasti ollut edes tehnyt mitään, mutta silti nämä hiipparit olivat vain..? Suoraan sanottuna pojalla ei ollut aavistustakaan mistä oli kyse saati minkä vuoksi perässä uhkaavasti seuraava pieni miesjoukko edes oli napannut hänet silmätikukseen viattomasti tienposkesta maleksimasta, mutta jo ensi hetkistä hyvin epäilyttävä käytös sekä nyt perässä kajahtelevat "ottakaa se rääpäle jo kiinni!" -huudot eivät rohkaisseet sitten tippaakaan pysähtymään ja kysymään selitystä. Eikä asiaa parantanut tippaakaan muitakin motivoituneemmin perässä rynnistävä, huolestuttavan nopea solakka miekkonen joka pyrki tuimin katsein kirimään välimatkaa uhkaavasti umpeen suorastaan henkilökohtaisen vihan voimin. Tämä näytti nilkuttavan hieman ja aristavan toista kättään syystä tai toisesta (tarkemmin katsottuna tässä oikeastaan näkyi varsin ikävät punoittavat, jopa paikoitellen ihon rikkoneet hampaanjäljet) tämän kuitenkin puristaessa toisessa kieppiä jämäkkää köyttä varsin määrätietoisesti. Vaikka pakoon paineleva poika ei ottanutkaan ymmärtääkseen mitä oli tehnyt ansaitakseen moisen hätyytyksen alunperinkään se tajusi kyllä varsin hyvin mitä tämä yksilö aikoi eikä kaavaillut antavansa tälle tilaisuutta yrittää mokomaa köysitemppua enää uudelleen nyt kun tiesi mitä oli luvassa jos nämä hämärätyypit pääsisivät tarpeeksi lähelle. Onneksi kenelläkään näistä ei ollut hevosta tai tilanne olisi voinut avoimella tiellä olla varsin... huono.
Mutta mikä tyyppejä sitten ikinä nyppikään, perässä nämä näyttivät silti tulevan varsin hanakkaan sävyyn. Ei tämä ainakaan ryöstöyritys ollut, eihän hän edes näyttänyt siltä että olisi omistanut muuta kuin vaatteet päällään saati mitään takaa-ajon arvoista? Eh, eiväthän ne voineet tietää että..? Poika irvisti itsekseen sihahtaen hengästyneen kirouksen hampaidensa lomasta vilkaisten jokseenkin huolissaan olkansa ylitse mittaillen etäisyyttä takaa-ajajiin ennen kuin joutui keskittymään kompuroimaan ylös hiekkaista mäenrinnettä. Tuota, eikö noita hiippareita ollut ollut yksi enemmän...? Ehkä tämä oli jo luopunut leikistä? Toivottavasti. Onnekseen hintelähkö pojannulikka oli ainakin vikkelä koivistaan jos ei mitään muuta, mutta mikään kestävyysjuoksija tämä ei lopulta ollut varsinkaan nykyisessä vähemmän optimaalisessa kunnossaan. Täytyisi kai vain luottaa että raavaammat miehet väsyisivät nopeammin tai että hän löytäisi metsikön tai jonkun muun paikan jossa ehtisi ehkä luikahtaa jonnekin näiden silmistä, muuten poika ei ollut aivan varma mitä tekisi... eh, vaikka nyt ei aikaa ainakaan ollut pahemmin moisen pohtimiseen. Taitaisi olla vain parasta keskittyä juoksemiseen tai jatkon pohtiminen olisi yhtä tyhjän kanssa jos kannoilla kirmaavat pahaenteiset hiipparit onnistuisivaat kuromaan välimatkaa liikaa umpeen. Kenties olisi kuitenkin kannattanut uhrata hieman enemmän huomiota eteensä katsomiseen kuin taakseen vilkuiluun, mutta nulikalla taisi olla parhaillaan liian kiire kaiken muun kanssa ottaakseen moista huomioon.
Sub: Tiettyjä... välikohtauksia lukuunottamatta jokseenkin syrjäiset niityt tuppasivat olemaan varsin harvaan kuljettuja, ja niissä risteilevät polutkin lähinnä ajan ja matkalaisten tallaamia kinttupolkuja. Etenkin tällaisena keskinkertaisena päivänä harva olisi odottanut törmääväänsä keneenkään näillä main kulkiessaan. Siltikin, tarpoipa polkuja pitkin ainakin joku. Ei mitenkään erityisen mieleenpainuva tapaus. Nuorehko, elämänsä paljonpuhuttua kukoistusta nauttiva miehentapainen. Matkalainen ei vaikuttanut niinkään olevan vain kulkemassa jostakin sivistyksen tyyssijasta toiseen, vaan tämän varustus ja olemus viestivät tämän olevan varsin hyvin kotonaan näillä syrjäseuduillakin - ja varmaankin myös huomattavasti raukemmillakin rajoilla. Tällä oli yllään varsin yksinkertainen, mutta eittämättä käyttökelpoinen varustus, tehty kestämään säitä ja kesyttämättöntä luontoa. Kantamukset olivat kevyet, vain pienehkö laukuntapainen, ja sekalaisia pussukoita ja nyssäköitä vyöllä. Ja toisin kuin mahdollinen matkalainen, ei tällä myöskään ollut määrätietoista kiirettä askelissaan vaan viipyilevää, tottunutta välinpitämättömyyttä määränpäätä tai aikatauluja kohtaan. Lyhyt, hyväjalkaiselle ja suoravartiselle kaiketi pitkälti muodollisuudesta käyvä keppi naputteli kuivaa tienpintaa vasten rauhallisesti. Kulkiessaan miten mieli ja minne tie nyt sattuikaan viemään, nuuhkaisi matkamies ohimennen ilmaa. Se oli todellakin nuuhkaisu. Ei vain sisäänhenkäisy, vaan jotakin josta tämä selvästikin yritti jopa saada jotakin irti. Ja kukaties saikin. Silmät käväisivät ohimennen tuulisia, aukeita taivaita kyntävässä haukassa, mutta palasivat sitten takaisin maankamaralle. Niillä main ne huomasivatkin edessäpäin, kaukana mutta varsin nopeasti lähestymässä, jotakin hieman oudompaa. Mies siristi silmiään, kurtisti aavistuksen verran kulmiaan ja kohotti kättään pyyhkäisemään tummahkoa, epäsiistiä kuontaloa silmiltään saadakseen hiukan paremman käsityksen siitä, mitä oikeastaan juuri nyt katsoi. Ikävä kyllä parempikaan vilkaisu ei tainnut antaa juurikaan vastauksia, enemmänkin kysymyksiä. Kova sähläys tässä oli ainakin nyt meneillään, selvästi, mutta eipä näyssä silti paljoa varsinaista järkeä ollut. Tai ainakaan mitään tavanomaista. Ääntä siitä kaikesta kyllä lähti, mutta siltikin. Arveluttavaa, hyvin arveluttavaa. Ja kyseenalaista. Eipä niin että se olisi saanut matkalaista varsinaisesti epäröimään tai painelemaan suorinta tietä lähimpään puskaan piiloon, mutta tämän piirteitä moinen kyllä terävöitti. Kukaties kyseessä oli epäluuloisuus koko touhun suhteen, tai sitten jonkinlainen erakon ihmisviha, joka pääsi valloilleen pienimmästäkin tilaisuudesta. Olipa miten oli, taisi kohtaaminen olla vääjäämätön, koskapa matkamies ei osoittanut mitään merkkejä aikomuksesta suunnata muualle, eivätkä takaa-ajettava taikka -ajajat tuntuneet edes pistävän sen suuremmin merkille edessäpäin häämöttävää kulkijaa. Eivät vielä silloinkaan, kun alkoivat olla jo varsin lähellä. Edessä pinkovalla penikalla oli liian kova kiire yrittää vältellä takana olevia, ja jahtaava miesjoukko taas oli keskittänyt kaiken energiansa ja huomionsa purppurapäisen ilmestyksen nappaamiseen - tai paremman puutteessa sihtailuun satunnaisella paiskattavalla. Varsin pian miehen ohi suhahtikin ensiksi poika, ja sen jälkeen perässä seurasivat myös miehet. Ja vaikka matkalainen ei näyttänytkään olevan erityisen mielissään koko tilanteesta, kohotti tämä silti kättään saadakseen huomiota. "Hei", kuljeskelija aloitti, saamatta yhtäkään ohitse juoksijoistaan edes vilkaisemaan kohti. Eikä se mitä ilmeisimminkään ollut hiukkaakaan mieleen, sillä tarkkasilmäinen olisi huomannut hampaiden paljastuneen äkkiä aivan aavistuksen verran happamaan irvistyksenkuvatukseeen. Seuraava yritys oli huomattavasti vähemmän kohtelias. Jos totta puhuttiin, tyrkkäsi tämä äkkiä ja varoituksetta keppinsä miesjoukon viimeisen, sen aavistuksen raskaammin huohottavamman ja enemmän menneessään räpiköivän, jalkoihin. Melko odotetusti mies päästi äännähdyksen jostakin rääkäisyn ja ähkäisyn rajamailta rojahtaessaan pitkin pituuttaan, raskaasti ja naama edellä maahan. "Hei!" yritettiin sitten uudelleen jo ohimenneiden selkäpuolille, kukaties nyt vähän ansaitummalla huomiolla.
Spyrre: Taisi vaatia jo melkoista taitoa onnistua missaamaan vastaantulija näinkin avoimessa maastossa, mutta ilmeisesti sekin oli mahdollista. Pakoon painelevalla oli aivan liian kiire perässä rellestävän epämääräisen joukkion kanssa että tältä olisi liiennyt paljoakaan huomiokykyä muille asioille, eikä tämä oikeastaan edes pistänyt merkille että jostakin mystisestä puskasta oli ilmaantunut joku (tai sitten tämä vain hämmentävästi seuraili tietä, kuka tiesi) ennen kuin oli jo lähes miehen kohdalla. Se oli juuri ehtinyt pistää merkille etummaisen (varsin raivostuneen) miekkosen kirivän melkoisen huolestuttavasti kunnes se äkkiä eteensä vilkaistuaan tajusikin jonkun edessään tien vieressä. Yksi pirulainen lisää?! Pojasta irtosi varsin epämääräinen "uagh?!" -äännähdys kun se teki kesken rynnistelynsä paniikinomaisen väistöliikkeen ennen kuin uusi tyyppi ehtisi yrittää mitään (tai niin se itse ainakin kuvitteli) ja säntäsi ääneen kiroten ohitse nuhruinen viitanrähjä huppuineen sekä sekainen epäilyttävän purppuurainen kuontalo perässään liehuen. Sillä ei selvästikään ollut aikeitakaan pysähtyä kysymään suuntaa tai yhtään mitään tältä uudeltakaan tapaukselta vaan se uskoi vakaasti väistäneensä juuri täpärästi jälleen yhden lainsuojattoman ja jatkoi eeppistä pakoaan entistä motivoituneemmin.
Äkkiä matkan varrella pönöttävä muukalainen aiheutti jonkin verran hämminkiä myös takaa-ajajissa, mutta toisin kuin edellä paineleva nulikka nämä sentään tunnistivat tämän välittömästi sivulliseksi. Urheasti penikkaa hätyyttävät korstontapaiset eivät uhranneet ilmeisesti jonkinlaista keskustelua huonolla menestyksellä availevalle miehelle kuin korkeintaan hieman epäluuloisen silmäyksen ennen kuin tömistelivät ohitse... ensimmäisenä hampaat irvessä paineleva kättään aristava miekkonen ei sitäkään. Ehkä pakeneva nulikka oli jonkinlainen kaamea rikollinen tai tämä oli tehnyt jotain muuta suorastaan röyhkeää kerätäkseen moisen joukon peräänsä mutta oli miten oli, näitä ei selvästikään kiinnostanut pysähtyä jutustelemaan kesken nulikkajahdin... vaikka loput miekkosista ensimmäistä lukuunottamatta näyttivät jopa jokseenkin vahingoniloisilta elleivät suorastaan huolestuttavan kärkkäiltä tästä pienestä hippaleikistä jossa nulikka mitä luultavimmin ei näyttänyt olevan mukana kovinkaan vapaa-ehtoisesti. Miesjoukko painelikin toisilleen kannustuksia huutaen ohitse muukalaisen sanojen kaikuessa kuuroille korville kunnes tämä viimein tarjosi jotakin muuta vaikeammin ohitettavaa kommenttia viimeisenä tömistelevälle, ikävää nuijaa kanniskelevalle miehelle. Tämä ei selvästikään ollut odottanut moista kirjaimellista väliinastumista vaan rysähti pitkin pituuttaan hiekkaan yllättyneen elämöinnin keralla jokseenkin kivuliaan näköisesti tietä nenällään kyntäen.
No, viimein muukalainen taisi saada osakseen ainakin jonkinlaista huomiota... tosin kaikkea muuta kuin positiivista sellaista. Kaksi lainsuojattomista pyörähti yllättyneinä, ja odotettavan äreinä ympäri viimeisimmän toverinsa vasta yrittäessä äänekkäästi kiroten koota itseään kömpiäkseen jaloilleen naamaansa pidellen. "Hei! Mitä sinä luulet tekeväsi?" ärähti tummapartainen, päivettynyt miekkonen kääntyen kohti muukalaista hurjistuneen näköisenä, taaemmas jääneen, hieman enemmän harkintaa osoittavan tapauksen viedessä kätensä vyöllään lepäävän miekan kahvalle kuitenkin silmäten arvioivasti olkansa ylitse pakenijan jälkeen kuitenkaan seuraamatta. Ensimmäinen luiseva miekkonen ei ollut selvästikään piitannut välikohtauksesta vaan jatkoi takaa-ajoa, tosin jo tämä yksi taisi olla hintelälle nulikalle aivan tarpeeksi suuri ongelma varsinkin, kun tämä näkyi hidastavan aavistuksen vauhtiaan vain tempaistakseen maasta kivenmurikan mukaansa. Kolmas kampattu mieskin oli jo pian pyrkimässä kiroten jaloilleen, mulkoillen muukalaista kaikkea muuta kuin hyvillään tämän päähänpistosta. "Nytpähän pistit nenäs vähän pahaan väliin. Pitäisi oikeastaan pistää turpaan jo ihan tuosta hyvästä" rähisi tumma, jokseenkin kaatuneen kanssa samaa näköä omaava mies (veljekset, kenties?) jo heristellen nyrkkejään varsin hanakkaan sävyyn. No, ainakin takaa-ajo oli kokenut suurimmaksi osaksi keskeytyksen, tosin hyöty taisi jäädä kyseenalaiseksi kun edempää tieltä kuului mehevä kopsahdus sekä jokseenkin tuskainen älähdys irtolaisnulikan horjahtaessa ja tuupertuessa taustalla tultuaan ilmeisesti viimein onnistuneesti kivitetyksi. "No, kiinni on" totesi taakseen vilkuillut miekkonen ohimennen ennen kuin kaikki kolme katsoivat sopivaksi viimein kääntää nyt jakamattoman huomionsa häiriköineeseen muukalaiseen. Ainakin kaksi näistä näytti jo varsin halukkaalta huitaista jotakuta, varsinkin verta valuvaa nenäänsä kiroillen puristava tapaus.
Sub: Nopea veto sai mitä ilmeisimminkin aikaan reaktioita, kun kaksi keskenkasvuista jahtaavista miehistä ei arvostanut hiukkaakaan kolmannen äkillistä naamalaskua, tai sen aiheuttanutta matkalaista. Uhittelu ja huutaminen astui mukaan varsin nopeasti. Toisaalta, tunne taisi olla varsin molemminpuolinen, sillä aikaansaannostaan tai sen seurauksia tiiraileva miehentapainen tuijotti vastaan vähintäänkin happamasti. Tai kukaties tuskaantuneesti. Tai ärtyneesti. Vaikea sanoa, mutta lämpimiä tunteet tuskin ainakaan olivat. Toisaalta tämä ei vaikuttanut myöskään erityisen vaikuttuneelta korstojen rähinästä, tai osoittanut mitään varsinaista huolta näiden aseistakaan. Ne kyllä selvästi pantiin merkille, mutta ainakaan mies ei ollut polvillaan otsa polkua vasten anomassa armoa ja keksimässä tekosyitä. Oikeastaan, jos totta puhuttiin, tällä ei tainnut olla hiukkaakaan halua, huvitusta tai kiinnostusta sovinnaisuuteen, minkä tämän jalkojen juuressa voihkiva, naamaansa pidellen ylös rämpivä saikin äkkiä huomata. Korkealta ja kovaa pudonnut tapaus kohotti äkkiä jokseenkin hämmentyneenä katseensa, kun jokin ilmaantui peittämään auringon. Näky tuskin oli erityisen kaunis, sillä sama hirveä kamppaaja seisoi nyt tämän yllä, saman hirveän sauvan kanssa. Saman, koholle nostetun sauvan, jonka vähemmän sovelias nimi jämäkkyyden ja muunkin puolesta olisi hyvinkin voinut olla nuija. Ja suunnilleen samoihin aikoihin, kuin viskattu kivi kopsahti yhä pakenevan nulikan kalloon älähdyksen saattelemana, pamahti tammipuinen nuija kukaties jonkinlaisena huonosti kohdistettuna karmana hämmentyneen "ei se voi noin tehdä" -tuijotuksen naamalleen vetäneen maastakömpijän silmien väliin. Eipä kömpinyt enää. Jokseenkin epäsovinnaisesti tapausta jopa töytäistiin varsin lujaa (siis epäsovinnaisesti potkaistiin) kylkeen jalalla kuin varmistukseksi siitä, että tämä oli tosiaan tiedottomana. Taisipa olla. Äkillinen ja pitkälti provosoimaton veto oli sen verran yllättävä, että loput kaksi miehistä tyytyivät lähinnä tuijottamaan. Noin nyt tilapäisesti. Lyötyään lyötyä kohotti asioihin parhaansa mukaan sekaantunut tapaus keppiään olalleen varsin tyynen oloisesti, joskin tuijottaen edelleen tiivin epäsovinnaisesti kahta pystyssä olevaa, kovaan ääneen epämieltymystään koko tilanteeseen ilmoittavaa tapausta. Kuului melkoinen henkäisy, kuin vaatimus selittää teot tai puhuminen noin nyt yleisestikin olisivat olleet kovinkin epämieluisaa touhua miehentapaiselle. Sitä seurasi kuitenkin lopulta jopa sanoja, ja ne olivatkin sitten kaikkea muuta kuin sovinnaisia tai hienovaraisia. "Juu. Minua ei kiinnosta keitä olette tai mitä toimitatte täälläpäin. Tai haluatteko antaa turpaan. Mutta kolme isoa miestä hätyyttämässä keskenkasvuisia on rumaa. Häipykää. Tai kohta teitä on vähemmän", vastattiin lopulta. Tämän puheenparsi oli karkea ja selvästi tottumaton, mutta viesti taisi tulla selväksi... olkoonkin että mahdollisesti tämä jätti tiedostamatta sen seikan, että miehiä taisi olla jo nyt vähemmän. Kolmas ei näyttänyt olevan aikeissa nousta aivan heti ylös. Ja tuikeat silmät tuijottivat edelleen kaikkea ympärillä.
Spyrre: Kuinka ollakaan, vaikka olisi voinut selitellä parhaansa mukaan kuinka jalkansa oli vain äsken lipsahtanut epähuomiossa, muukalainen ei tuntunut sittenkään katuvan hiukkaakaan kun kolme paria varsin syyttäviä silmiä kääntyi tämän puoleen. Ei, ilmeisesti aivan päin vastoin, eikä kukaan öykkäreistä selvästikään ollut odottanut tätä... kaikkein vähiten jo naamansa varsin pahasti ruhjonut mies, joka ei yrityksistään huolimatta ehtinyt edes jaloilleen. Kahden muun ilmeet olivat varmasti näkemisen arvoisia kun valmiiksi kaltoin kohdeltu yksilö iskettiin viimein kunnolla maihin, varsinkin tummemman miehen jäädessä tuijottamaan tyrmistyneenä tuupertunutta veljeään sanattomana, mutta kätensä varsin uhkaavasti nyrkkiin puristuen. Oli kyseenalaista mahtoiko tämä edes kuunnella mitä sanottiin, mutta toinen miekalla varustautunut oli sentään enemmän ajan tasalla. Muukalainenhan alkoi laittaa hanttiin, eikä tämä tainnut miellyttää. "No saakeli. Tuota ei olis kyllä kannattanut tehdä" tämä varoitti kuitenkin estellen uhkaavasti synkistynyttä toveriaan... toki hieman taaempaa, mutta katse muukalaista jo huomattavasti valppaammin mittaillen. Tämä oli selvästi osaava tapaus ja oli päässyt yllättämään, mutta näitä oli silti edelleen kolme, joka miekkosen laskujen mukaan oli enemmän kuin yksi. "Hyvä että ei kiinnosta, ei tämä sinulle kuulukaan. Ollaan juuri menossa, joten pidähän pienempää ääntä ja pidä huoli omista asioista--" tämä aloitti, neljännenkin tapauksen äänen viimein kantautuessa ärtyisänä kauempaa. "Mitä kirottua siellä oikein pelleillään?!" tämä ärähti tuijotellen jo varsin tuimasti taaksepäin kaipa viimeinkin saatuaan menestyksekkäästi ensisijaisen riitakumppaninsa toistaiseksi pois pelistä. Tosin, aikoivat hiipparit häipyä nätisti nulikan keralla tai eivät, taisi viimeinen mies viimein vakavasti kulmat kurtussa pohdittuaan tajuta mitä hänen velipojalleen oli käynyt. Äkkiä tumma mies ärjäisi raivokkaasti ja syöksähti eteenpäin ilman suurempia varoituksia yllättäen ilmeisesti ainakin vieressä seisovan toverinsa (tai sitten tämä tiesi paremmin kuin lähteä estelemään tätä enempää) iskien kohti jostakin tempaisemallaan karkeatekoisella tikarillaan. Reaktiona tähän toinen miehistä puuskahti itsekseen mutta vetäisi samaan aikaan oman miekkansa esille, mitä luultavimmin aikomatta jäädä katsomaan vierestä kun toinenkin veljeksistä piestäisiin ketoon. Olihan se muutenkin helpompi huitaista jotakuta, joka parhaillaan keskittyi jonkun suuremman ja kovaäänisemmän huitomiseen.
Sub: Loppujen lopuksi tilanteen ottama suunta ei viimeistään maahan mätkityn epäonnisen jälkeen taitanut olla enää kenellekään epäselvä. Ei edes riitapukarille, joka tyytyi reagoimaan miesten jatkoärinään lähinnä naputtamalla kepillään olkaansa. Väkivallalta (tai siis enemmältä väkivallalta) olisi tuskin vältytty enää yhtikäs millään, ja loppujen lopuksi siihen lähti ensimmäisenä sitten kaikista todennäköisin tapaus: iso, äreä ja äkkiä mukiloimatonta veljeä köyhempi. Ja vaikka tämän heiluttama tikari nyt ei mahtavin ase maailmassa ollutkaan, oli miehellä kyllä kokoa ja näköä... ja lyhyt terä rinnassa tappaisi kyllä aivan yhtä hyvin kuin pitkäkin, jollaista vedettiin esiin hieman taaempana. Päällimmäinen murhe taisi kuitenkin tosiaan olla suuri ja äreä tapaus, jota kohtaan ei vieläkään osoitettu varsinaista pelkoa, vaikka kohti ryntääminen saikin matkalaisen hereille. Vaikka olikin todistanut itseään vielä lähinnä vasta kamppaamisessa ja maassa makaavien nuijimisessa, ei tähän sotkuun mukaan tuppautunut selvästikään ollut mikään aivan pehmeä ja rehdimpään väkivaltaankaan tottumaton. Tämä ei kukaties ollut suuri ja jämäkkä kuin vastustajansa, mutta siitä huolimattakin selvästi ruumiilliseen rasitukseen tottunut. Tämän varsi oli enemmänkin jänteikäs ja raajat pitkät. Jos totta puhuttiin, olivat tämän kädet ja jalat kukaties hieman liiankin suuret, vaikka nuijaa puristavat sormet näyttivätkin varsin jänteviltä. Olipa miten oli, sai hurjistuneen puukkojunkkarin hyökkäys ottamaan tämän reilusti takapakkia, perääntyen parhaansa mukaan vihaisen sohimisen tieltä. Nuijakin liikkui mutta se ei ollut millään muotoa paras mahdollinen ase puolustautumiseen. Nopeampi, vihaisempi terä iski sen ohitse ja onnistui nirhaisemaan parikin kertaa kohdettaan, aiheuttaen päänvaivaa tosin lähinnä sille vaatturille joka joutuisi korjaamaan reikäiset päällysvaatteet, ei niinkään puoskarille. Vielä. Miehen itsensä kasvoilta ei tosin vieläkään paistanut minkäänlainen suoranainen kuolemanpelko, enemmänkin sama nyreys. tai kukaties ärtymys. Tai jotakin. Vaikka puolustuskannalle joutunut mies olikin selvästi varsin ketterää sorttia, pysyessään poissa himmeästi välähtelevän terän ulottuvilta, ei väisteleminen oikein vienyt mihinkään. Ja koskapa toinen, miekkansa vetänyt vaani jo taka-alalla, piti selvästikin toimia. Nuijan virkaa toimittava keppi liikahti taas torjuntaan, mutta tällä kertaa se ei yllättäen yrittänytkään pysäyttää petollisen nopeaa tikarinterää, vaan iskikin vasten jotain huomattavasti suurempaa ja helpompaa: asetta pitelevää kookasta kouraa. Ja vaikka se olikin jämäkkä, oli siinä silti joukko sormia, jotka eivät pitäneet yhtään moisesta kohtelusta. Kukaties vahinko ei ollut pysyvää, mutta pahaa se silti teki. Ilkeää rusahdusta seurasi älähdys ja kalahdus, kun tikari tipahti maahan ja mies jäi puristamaan runneltua kättään toisella. Se antoikin sitten puolestaan hyvin tilaisuutta kalauttaa tätäkin pienen paniikkihuitaisun tapaisella kalloon. Ei kukaties mikään taidokas liike, ei mikään kokeneen soturin isku, mutta se kyllä tehosi. Ähinästä ja valituksesta päätellen korstosta ei sammunut vielä taju, mutta veren ja äänen määrä kyllä kertoi, ettei tämä tekisi mitään hetkeen. Paitsi siis puristaisi päätään ja vaikeroisi. Voitto ei ehtinyt ilahduttaa pitkään, sillä kahakan ja vastustajansa viemä huomio oli kostautua kalliisti nuijaansa yrmeästi puristavalle. Kukaties äskeisestä järkyttyneenä, tai sitten siinä tilaisuutensa nähden, kävi julmasti selustaan kiertänyt tapaus melkeinpä varoittamatta hyökkäykseen. Sitä seurasi älähdys, tällä kertaa matkalaiselta, tämän horjahtaessa kauemmas ja ottaessa parhaansa mukaan etäisyyttä kylkeään puristaen. Miekka oli purrut, ja olisi eittämättä purrut vielä pahemmin ja syvempään ilman paksua, melkeinpä suojavarustuksesta käyvää vaatetusta. Kukaties se oli tarkoitettukin siihen. Joka tapauksessa, verta vuosi, ja tällä kertaa nyt hieman eri suunnalta. Ei yhtään hyvä...
Spyrre: Äkkiä hämmingin jälkimainingeissa keskellä tietä puhkesikin melkoinen rellestys ja suoranainen käsirysy. Muukalainen oli nujertanut yhden yllätyksellä, vaikkakin pätevällä sellaisella, saikin nyt niskaansa kaksi muuta; yhden raivokkaasti kaikkialle huitovan ja toisen hitaamman, kenties jopa vaarallisemman. Myös neljäs joukon edelle kirinyt mies alkoi jo kiinnostua mitä hittoa takana oikein tapahtui kivitettyään hankalan nulikan matalaksi ja laitettuaan tämän pakettiin ja kääntyi kiirehtimään ääneen kiroten takaisin päin, vetäen itsekin esille jotakin miekan tapaista... kiroten sitten entistä värikkäämmin kipeän, vieläkin verta vuotavan kätensä vuoksi. Tällä aikaa muukalainen tosin oli jo laittanut tuulemaan ja kenties ei kovinkaan suurena yllätyksenä kenellekään kokeneemmalle, tyhmänä päälle rynnännyt mies tuupertui mölyten maahan jo autuaasti tajuttoman velipoikansa tuntumaan. Tosin, vikkeläkään muukalainen ei ikäväkseen voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa ja tämän hetken keskittyminen tikarilla naamaan sohijaan tarjosikin miekkamiehelle vastustamattoman tilaisuuden. Kiireesti mutta valppaasti lähestyvä (vaikkakin melkoisesti irvistelevä) luiseva lainsuojaton päästi karkean, vahingoniloisen naurahduksen huomatessaan toverinsa saaneen pätevän osuman ja paransi itsekin otettaan aseestaan. "Oppiipahan, typerys. Tai no, ne kaikki" tämä tokaisi vilkaisten ohimennen maassa lojuviakin ilman suurempaa myötätuntoa, ilmeisestikin olettaen jo ylivoiman haavoittunutta vastaan olevan heille varsin suopea. "...oikeastaan, otetaanpa sekin mukaan jos selviää hengissä. Jos on vaivan arvoinen" lisättiin varsin kaunaisen ilmeen keralla luihun hiipparin viimein iskiessä hetken kiertelyn jälkeen ja hyökätessä kohti pyrkien toverinsa keralla nujertamaan nuijalla huitovan muukalaisen mahdollisimman nopeasti ennen kuin tämä toipuisi. Ilmeisesti likaista peliä harrastivat tänään monet muutkin.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2013 22:00:46 GMT 3
Sub: Taistelussa onnen ja menestyksen tuulet saattoivat kääntyä varsin nopeasti, vähemmästäkin kuin yllätyshyökkäyksestä selustasta ja ylivoiman ilmaantumisesta. Etenkin, kun kyseinen ylivoima tuntui jopa tietävän mitä tehdä ja pitävän päänsä varsin kylmänä. Muut lapsia hätyyttävät rosvot olivat kyllä tyytyneet hosumaan ja tunkemaan päälle, mutta joukon ilmeinen johtaja (tai ainakin vähän fiksumpi tapaus) osasikin ohjastaa vielä jäljellä olevaa huomattavasti asiantuntevammin. Kumpikin miehistä eteni ikävän tasaisella varmuudella miekat esillä, kiirehtimättä tai paljastamatta itseään hyökkäyksille. Ja vaikka tähän kaikkeen sekaantunut matkalainen iskikin ärhäkästi nuijallaan ja osasi pitää puolensa, ei tämä selvästi siltikään ollut sotureista suurin, tai varsinainen soturi muutenkaan, ja moinen yhdistettynä ikävään haavaan kyljessä sai tämän perääntymään, pystymättä varsinaisesti vastaamaankaan uhkaan oikein mitenkään. Tuima vilkuilu kyllä jatkui edelleen, ja nuija pysyi valmiina, mutta vaikeapa tässä oikein oli hyökätäkään, kun tulossa oli kaksi ikävän raskaasti aseistautunutta tapausta valmiina vastarintaan. Ansassa oltiin... tai niin oli ainakin helppo luulla. Miehentapainen perääntyi kylkeään puristaen pois polulta pitkään heinikkoon kuin mikäkin haavoittunut ja nurkkaan ajettu eläin, paljastaen ärsyyntyneenä hampaitaan miehille, jotka tätä ajoivat. Tilanne ei kuitenkaan tainnut olla aivan niin selvä kuin olisi voinut olettaa, sillä kun kumpikin näistä oli tunkeutunut perässä, muuttuikin äkkiä alakynsi huomattavasti sisukkaammaksi vastarinnaksi. "Te ette ota yhtään ketään yhtään mihinkään", tämä ärähti hampaidensa välistä epäilyttävän tarmokkaasti. Varoittamatta tämä kohottikin äkkiä nuijaansa ja paiskasi sen päin ensimmäistä tulokkaista, sitä joukon ilmeistä johtajaa. Ei mikään erityisen vaarallinen veto, etenkin kun kohde oli terävä ja nopea, mutta se antoi tälle hieman muuta mietittävää. Ja lisää näytti olevan tulossa melkoisesti, sillä paiskatessaan aseensa menemään päästi tapaus samalla suustaan äänen, jota ei voinut oikein kuvailla miksikään muuksikaan, kuin petolinnun rääkäisyksi. Ja jokseenkin odottamattomasti siihen vastattiin. Toinen, nuijalla viskaamattomaksi jäänyt tapaus kohotti hämmentyneenä katseensa ja päästi äkkiä hämmentyneen vinkaisun, kun tajusi tuijottavansa suoraan kohti kynnet tanassa syöksyvään haukkaan. Tähän asti varsin rauhallisesti niittyjen yllä liihotellut lintu näytti äkkiä hurjistuneen kuin suorastaan käskystä, ja luvassa olikin äkkiä melkoisesti huitomista ja rääkymistä, kun se kävi ikävän paljasnaamaisen miehen kimppuun. Moinen tuskin tuntui mukavalta, ja sai kyllä toisenkin miehen herpaantumaan hetkeksi nuijan jälkeenkin. Haukka ei ollut ilmeisestikään jäämässä ainoaksi hämmennyksen aiheeksi, sillä sekasorron toimin kiskaisi matkalainen äkkiä kantamustensa joukosta jotakin, joka lähemmin vilkaistuna näytti epäilyttävästi mistelinoksalta. Ja tuiman tuijotuksen turvin tämä alkoi mutista jotakin, pyyhkäisten samalla useaan kertaan pitää ruohoa miesten suuntaan oksallaan. Eikä se tainnut olla edes pelkkää panikoivaa mielenhäiriötä, vaan touhulla oli jopa seurauksia. Yliluonnollisia seurauksia. Yhtäkkiä ruoho kahden miekkasankarin ympärillä alkoi kahista kuin ankarassa tuulessa, kuin olisi herännyt henkiin, ennen kuin löysi sitten jonkinlaisen yhteisen sävelen. Äkkiä pitkä, paksu heinä, sekalaiset rikkakasvit ja jopa maasta esiin tunkevat puskien juuret alkoivat tavoitella näistä otetta, yrittäen kietoutua jalkojen ympärille ja sitoa nämä niille sijoilleen. Ja vaikka yksi ruohonkorsi ei voimakas ollutkaan, niin yhdessä ne olisivat riittäneet kiskomaan maihin hieman vahvemmankin tapauksen... jos nyt ei sitten sattunut olemaan nopea liikkeissään. Syypää itse otti samaan aikaan muutaman varovaisen askeleen taaksepäin, kuin tarkkaillen touhujensa tuloksia.
Spyrre: Jokseenkin urheasta ja sisukkaasta aloituksestaan huolimatta muukalainen tuntuikin äkkiä olevan suoranaisissa vaikeuksissa kun vastassa olikin kaksi osaavampaa miekkamiestä eikä vain hidasjärkiset hölmöläisveljekset. Tämän terävä, valpas katse ja tiukasti puristama nuija sai kaksikon pitämään aluksi pienen arvioivan etäisyyden kunnes nämä viimein iskivät yhteistuumin päälle, ilmeisestikin aikeenaan nujertaa liian ison palan haukannut muukalainen ylivoiman turvin. Ja hetken tämä vaikuttikin toimivan, miekkosen peräytyessä pakosalle pusikkoon jonne hyökkääjät innokkaasti seurasivatkin... kunnes edessä olikin äkkiä varsin odottamaton käänne. Joukon johtaja, tai ainakin se kaikkein kärkkäimmin nulikoita hätyyttänyt, päästi uuden pahaenteisen naurahduksen muukalaisen äkkiä pysähtyessä heittämään ilmoille jotain jonka tämä tulkitsi jälleen uudeksi uhitteluksi. "Jaa niinkö? Ja mehän ei sinulta lupia kysellä-- " mies aloitti itsevarmasti valmistautuen levittäytymään toverinsa keralla uhrin sivuille ja hyökkäämään jälleen, kunnes tämä äkkiä yllättikin viskaamalla nuijansa päin uhkaajansa näköä. Lainsuojattomasta irtosi varsin hölmistynyt huudahdus tämän kuitenkin astuessa taaemmas ja torjuessa kapineen miekallaan... mutta ennen kuin kumpikaan miehistä ehti hahmottaa mistä tässä nyt oikein oli ollut kysymys kuului jostain taustalta epämääräinen rääkäisy joka saikin äkkiä vastauksensa ylhäältä taivaalta. Ja sitten pöheikössä olikin valloillaan melkoinen kaaos. Toinen mies kompuroi metelöiden ja huitoen taaksepäin äkillisen vihamielinen petolintu naamallaan yrittäen huitoa otusta kimpustaan niin miekallaan kuin vapaalla kädelläänkin, toisen uhratessa kohtalokkaan sekunnin hölmistyneeseen tuijottamiseen ennen kuin tiukensi otettaan miekastaan tajutessaan lintuja kimppuun usuttavan muukalaisen tekevän jälleen jotain. Tämä säntäsikin jo kiroten eteenpäin valmistautuen huitaisemaan loitsijaa mutta ikävä kyllä liian myöhään, tämä oli ehtinyt villiinnyttämään jo kasvikunnankin. Rikkaruohojen iskiessä äkkiä kiinni jalkoihin irtosi miekkosesta jo huomattavasti vähemmän pahansuopa ja huomattavasti pelästyneempi äännähdys tämän lähes jo menettäessä tasapainonsa, tämän alkaessa huitoa hätäisesti miekallaan hyökkääviä kasveja kimpustaan. Jo linnun kanssa puuhastelevalla tapauksella ei käynyt niin hyvä tuuri, vaan tämä lennähti jo mölyten nurin taustalla, kasvien ja vihaisen haukan yhteispelillä. "Noitatemppuja! Kirottu pelkuri!" Manasi viimeinen jaloillaan kamppaileva lainsuojaton ärhäkästi jo vähemmän itsevarmaan sävyyn, alkaen mitä luultavammin jo harkita asioita uudelleen viimeisen toverinsakin kaatuessa... vaikkei hengettömänä, mutta ainakin toistaiseksi hyödyttömänä. Matkalaisten väijyttäminen tien varrella taisi ainakin olla käynyt äkkiä paljon vähemmän hauskaksi harrastukseksi.
Sub: Äkkiä huomattavasti vähemmän tavanomaiseksi paljastunut matkalainen tarkkaili aikaansaannoksiaan nyreällä varmuudella, näyttämättö turhan tyytyväiseltä juuri nyt oikeastaan mihinkään, ja todennäköisesti vielä kaikista vähiten verta vuotavaan haavaan kyljessään. Ilmeisesti tosin ainakin hetkeksi oli jokainen rosvoista tehty vaarattomaksi, vaikka joukon johtaja osoittikin pientä nahevuutta huitomalla itseään tavoittelevia ruohoja sen sijaan, että olisi vain kaatunut valittaen maahan ja tullut sidotuksi paikoilleen, kuin toverinsa. Vihainen haukkakin otti varsin äkkiä ja melkoisen tottuneen oloisesti etäisyyttä tästä, nousten taas siivilleen ja jättäen uhrinsa valittamaan verissäpäin. Kaipa oli silti tosin aihetta tosin aihetta olla tyytyväinen nyt ainakin siihen, että kumpikin silmä oli tallella. Vaikka sitä tuskin kaiken keskellä osasikaan arvostaa. Ilmeisestikään edes yliluonnollinen ei aivan taittanut joukkion terävimmältä sisua pois, sillä huitoessaan tukalasti miekallaan itseään vapaaksi tämä tuli vielä huutaneeksi jotain solvauksen tapaisia ei-niin-puolustuskyvyttömälle, saaden toisen irvistämään taas. "Juuri niitä. Kadotkaa, älkääkä yrittäkö mitään, ainakaan seurata, niin selviätte vähällä!" ärähdettiin takaisin varmaan sävyyn. Jos nyt kolmea maassa makaavaa, veristä miestä saattoi vähäksi sanoa. Siltikin, kyseessä taisi olla melkoisen selvä ultimaatumi. Tai ainakin se oli selvä miehelle itselleen, joka lähti kiertämään villisti kuhisevaa ruohokehää ympäri melkoisen nopeasti, haluamatta kaiketi viettää enää turhan kauaa tässä kahnauksessa, suunnaten kohti maassa makaavaa, kivitettyä ja toivon mukaan vielä hengittävää keskenkasvuista taaempana. Rosvoille, joista tasan yksi oli toimintakykyinen, ja kaksi muuta mahdollisesti vielä tajusivat jopa jostain jotakin, ei annettu juurikaan sen enempää huomiota. Mitä nyt vilkuiltiin äreästi, kaiketi siltä varalta että joku haluaisi vielä yrittää jotakin. Rosvojoukon johtajan kaiketi pähkäillessä yhä miten saisi itsensä ja toverinsa irti vihamielisestä heinikosta, kumartui matkalainen kauempana retkottavan, köytetyn nulikan ylle, tarkastaen ensi töikseen oliko tämän kanssa oikeastaan yhtään mitään tehtävissä. Kaipa tämän pää oli ainakin kasassa, vaikka iso kivenmurikka olikin tehnyt ikävää jälkeä, ja henkikin ilmeisesti kulki. Se taisi olla aivan tarpeeksi noin nyt alkajaisiksi. Ja niinpä, vaikka se kukaties hieman epäsovinnaista olikin, nostattiin poika harteille kuin mikäkin karannut lammas. Mies heitti vielä viimeisen vilkaisun koko sotkun suuntaan, ennen kuin tuhahti ja lähti sitten varsin ansiokkaaseen juoksuun painolastista huolimatta, suunnaten nopeasti tieltä ja kohti aaltoilevia kukkuloita, jotka antaisivat ainakin vähän näkösuojaa ja piiloa. Ei, ei tämä todellakaan niin tyhmä ollut, ettäkö olisi odottanut korstojoukon vain painelevan kiltisti kotiin ilman mitään kostonhimoa, mutta ehkä se tosiasia, että selvästi vähemmän tavanomainen matkalainen paineli pitkässä höteikössä kuin kivitiellä, jättämättä itse edes erityisen hyviä jälkiä peräänsä, auttaisi ainakin vähän. Tai toivoa sopi...
Spyrre: Yleisestä uhittelusta ja päänauonnasta huolimatta taisi viimeisestäkin öykkäristä olla viimein pahin puhti lopussa ainakin siinä mielessä, että tätä tuntui parhaillaan kiinnostavan kaikkein eniten kovaan ääneen kiroaminen sekä itsensä irti huitominen vihamielisestä pöheiköstä. Tämä piti kyllä varsin vainoharhaisesti silmällä näreän muukalaisen liikkeitä siltä varalta että miekkonen yrittäisi vielä päälle. Tämän viimeiseen, varsin jämäkkään uhkaukseen vastattiin varsin mielikuvituksettomaan sävyyn uudella ryöpyllä ties mitä kieroihin noitujiin suunnatuilla kirosanoilla varsinkin kun miekkosen melkoiseksi helpotukseksi mystisellä hiipparilla ei tuntunut olevan enää lisää temppuja hihassaan tai ainakaan halua käyttää niitä. Muukalaisen suunnatessa niine hyvineen pois pöheiköstä tällä ei ollut enää jäljellä estelijöitä (vaikka viimeinenkin hiippari kuului viimein horjahtavan taustalla nurin entistä kovemman metelin saattelemana) eikä edes kumpikaan tiellä lojuvista veljeksistäkään tuntunut olevan enää sillä tuulella saati kykenevä lähtemään enää tähän hätään kenenkään perään. Mitä varten nämä sitten ikinä olivat irtolaisnulikoita tienvarrella hätyyttäneetkään, taitaisi näillä mennä pitkä tovi ennen nämä pääsisivät takaisin saman harrastuksen pariin.
Nulikoista puheenollen, ei myöskään joukon alkuperäinen silmätikku ollut kadonnut minnekään, vaan lojui vaihteeksi nätisti ja hiljaa paikoillaan. Ymmärrettävästi se oli asettunut melkoisesti saatuaan kivenmurikasta takaraivoonsa eikä tähän hätään kommentoinut oikein mihinkään edes hieman härkittäessä. Epäilyistä huolimatta oli se kuitenkin hengissä vaikka epäilyttävän purppuraisensävyistä, sotkuista kuontaloa sotkikin tumma, tahmea veri eikä se luultavasti tuntisi oloaan kovinkaan hilpeäksi kunhan tokenisi tarpeeksi tajutessaan jostain jotain. Mutta vielä ei tainnut (onneksi?) olla aika murehtia moisesta, nulikka oli kuitenkin jokseenkin hintelä tapaus ja vieressä syyllisesti nököttävä murikka oli kiitettävän kokoinen mötikkä, joten vastahankaa ei suuremmin ilmennyt kun nuhruinen tapaus noukittiin mukaan tien tomusta ja muukalainen suuntasi kyseenalaisine saaliineen takaisin kasvillisuuden sekaan... ihailtavankin vikkelään tapaan maaston, kyljen haavan sekä olalle viskatun taakankin keralla.
Meno tuskin oli alkuunkaan tasaisinta saati mukavinta mahdollista mutta sai kuitenkin jatkua jonkun tovin kaikessa rauhassa ennen kuin epäkohteliaasti kivitetty purppuratukka alkoi viimein osoittaa jonkinlaisia elonmerkkejä. Tämä taisi olla jokseenkin odotettua kovapäisempi päätellen siitä ettei retkottanut tajuttomana vielä paljon pidempääkin hetkeä, mutta jokin pieni aavistus siitä että nyt oltiin ilmeisesti menossa jonnekin eikä hän itse ainakaan ollut se joka paineli menemään riitti soittamaan jonkinlaisia hälytyskelloja tajunnanperällä. Jostain särkevän sotkuisen kuontalon alta kuului epämääräinen, jokseenkin vaisu ja sitäkin enemmän huonovointinen urahdus kunnes nulikka liikahti hieman alkaen viimein vääntää vastentahtoisesti silmiään auki kohdatakseen jälleen ulkomaailman. Sillä kului hetki varsinaisesti käsittää missä oikein mentiin, kunnes tapahtumien yksityiskohdat alkoivat hiljakseen valjeta äkäisesti jomottavalle sekavalle pääkopalle. Ensimmäinen asia joka teki itsensä kivuliaankin tiettäväksi oli se, että hän oli ilmeisestikin liikkeellä, jota seurasi väkisinkin oivallus siitä, että hän taisi parhaillaan retkottaa jonkun olkapäällä. Tästä seurasi jo jonkin verran enemmän hämminkiä, eikä tilannetta varsinaisesti helpottanut se, että nulikka hoksasi viimein sidotut kätensä. Tämä viimeistään sai sen välittömästi hyvin tyytymättömäksi. "Agh-- Päästä irti!" kuului äkkiä varsin ärhäkkä, vaikkakaan ei paljoakaan vähemmän panikoivansävyinen protesti kun ruhjottu nulikka yllättäen hermostui ja ilman sen suurempia varoitteluja aloitti motivoituneen pyristelyn, yrittäen paremman idean puutteessa tempaista polvellaan parhaansa mukaan kaappaajaansa mahdollisimman ikävästi kylkeen. Verille kivitetty tai ei, se ei ainakaan arvostanut tällä hetkellä hiukkaakaan päätymistään yhtäkkiä keskelle mystistä retuutus-operaatiota keskellä ei-mitään.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 2, 2013 22:54:47 GMT 3
Sub: Ryövärijoukko ja kahakka jäivät varsin nopeasti taakse, kun mystisesti väliin tunkenut matkamies tuli osoittaneeksi, että tiellä kulkeminen oli ollut ilmeisestikin pelkkä muodollisuus aikaisemmin - ainakin päätellen vauhdista jolla tämä katosi sidottu nulikka harteillaan. Paksu pöheikkö ja sitkas aluskasvillisuus tuntuivat käyttäytyvän aivan päinvastoin kuin rosvojen kanssa, antaen suoranaisesti tietä... tai ainakaan ne eivät millään muotoa haitanneet tämän kulkua. Ei mennyt kovinkaan kauaa, ennen kuin tämä oli jo kadonnut kumpuilevan, mäkisen maaston sekaan, jättämättä taakseen juuri minkäänlaisia jälkiä. Viimeisenä taisi näkyä taivaalla liitelevä haukka, joka ei tunutnut varsinaisesti edes seuraavan pakenijaa, enemmänkin vain palasi takaisin aikaisempaan pyörimiseensä. Menosuuntaansa mies tuskin pystyi peittämään, ellei nyt alkaisi kaartaa pitkän kaavan kautta toisaalle, mutta peräänlähtijöillä olisi kyllä edessään pitkä ja vaivalloinen urakka. Mitä itse matkalaiseen tuli, ei tämä selvästikään ollut aikeissa juosta kyyristelemään vain lähimmän puskan taakse. Tämä suori tottuneesti ja kestävästi vankinsa (noh, olihan kyseessä jonkun vanki) halki maaston, pitäen yllä reipasta vauhtia mutta alkamatta kuitenkaan amatöörimäisesti ajaa itseään piippuun hirvittävällä riuhtomisella. Matka oli tasaisen varman rivakkaa, joskaan ei varmasti erityisen mukavaa etenkään harteille nostetulle. Silti, tämä kaavaili selvästikin menevänsä pitkälle, mikä oli toki melko ymmärrettävää ja fiksua, kun perässä oli ainakin mahdollisesti aseistautunut ja aseitaan mieluusti heilutteleva joukko ties mitä öykkäreitä. Ilmeestä saattoi tosin päätellä, ettei pakeneminen ollut mitenkään erityisen mukavaa haavoittuneena. Jokainen harppaus iski ikävästi vasten aukinaista kylkeä, saaden tämän aina välillä sihahtamaan hampaidensa välistä. Mutta pysähtyä ei selvästikään aiottu. Ei ainakaan vielä. Ilmeisestikään mukaan napattu keskenkasvuinen ei ollut mennyt kivestä aivan yhtä toistaitoiseksi kuin olisi voinut olettaa (tai pelätä), sillä reipas murtomaahölkkä tuntui saavan tähänkin eloa pidemmän päälle - kukaties koska pojan pää heilahteli varsin epämukavan oloisesti puolelta toiselle jokaisella juoksuaskeleella. Ensin kuului epämääräistä ähinää, joka oli vielä helppo jättää omaan arvoonsa, mutta varsin pian se muuttui huomattavasti pontevammaksi protestoinniksi ja elämöinniksi. Senkin olisi kukaties voinut vielä olla huomioimatta, mutta kun penikka lopulta potkaisi kantajaansa polvella kylkeen, siihen veriseen ja auki huitaistuun, minkä nyt vain pystyi, oli pakko tehdä jotain. Jos tarkkoja oltiin, ähkäistä kivuliaasti ja kaatua kun kipu leimahti kunnolla. Ei mitenkään erityisen hellävaraista, ja todennäköisesti nulikka itsekin tuli nopeasti katuneeksi sitä lentäessään pitkin pituuttaan pusikkoon, mutta vaikea siinä oli muutakaan tehdä. Matkamies, Pakenija, pelastaja, ja nyt epäkiitollisuuden uhri, vietti muutaman seuraavista hetkistään varsin lysyssä maassa, puristaen kylkeään ja ähisten varsin ansiokkaasti. Olisi kukaties pidempäänkin, mutta sidotun nulikan elämöinti pakotti tähän taas vähän eloa, ja mies kiskoi itsensä pystyyn varsin rivakasti. Tai jos tarkkoja oltiin, niin ainakin pojan luokse. Melkoisen topakasti ja kaikkea muuta kuin erityisen hellävaroen tämä tarrasi kiinni keskenkasvuisesta, painaen käden suun päälle saadakseen tätä edes vähän hiljemään. Katse käväisi nopeasti ja hätäisesti ympäristössä, kuin siltä varalta että joku ällistyttävän taitava takaa-ajaja olisi jo kuullut, mutta pelko taisi olla varsin turha. "Hiljaa! Hiljaa. Minä tiedän että nyt on vähän hankalaa. Mutta ole hiljaa jos haluat että kumpikaan meistä pääsee pakoon", mies ähkäisi vasten pojan kasvoja, yrittäessään parhaansa mukaan pidellä tätä aloillaan. Sitä helpotti melkoisesti toki se, että tämä oli sidottu, pienempi ja vielä todennäköisesti varsin epämääräisessä tilassa saatuaan kivestä kalloonsa.
Spyrre: Tovin verran sai tämä epämääräinen kidnappausoperaatio vielä jatkua rauhassa kunnes itse asianomainen kaapattu nulikka viimein pääsi edes likimain mukaan kartalle... tai jos ei muuta, tajuten ainakin ettei juuri nyt ollut tilanteessa mitä olisi arvostanut sitten yhtään. Oli luultavasti varsin kyseenalaista tuliko varsin sekavassa tilassa oleva poika edes ajatelleeksi tekosiaan tippaakaan sitä sekuntia pidemmälle, mutta ainakin ärhäkkä potku pisti stopin moiselle retuuttamiselle... vaikka tuskin kovinkaan mukavalla tavalla yhtään kellekään. Nulikasta irtosi kivulias, yllättynyt älähdys kun kanniskelija yhtäkkiä lakosikin alta paljon näppärämmin kuin tämä oli odottanut hintelän koipensa huitaisusta, ja sitten vielä toinen entistä epämääräisempi sidotun penikan lennähtäessä sulavasti ilman halki uljaaseen mahalaskuun viereiseen pöheikköön, joka olisi varmasti riittänyt iskemään siitä ilmat kiitettävästi pihalle jo aivan normaalioloissakin puhumattakaan nyt kun kalloa koristi jo valmiiksi melko ikävä lommo. Ei sillä, että itse "kidnappaajallakaan" olisi ollut kovin mukavaa, mutta tähän hätään rähmällään maassa kipuilevalla purppuratukalla ei varsinaisesti ollut puoliksi uudestaan tyrmääntyneenä tarpeeksi huomiokykyä muuhun kuin kaikkeen siihen vihlovaan jomotukseen tällä hetkellä likimain kaikkialla ruhossaan.
Taisi kulua tovi niin puolin kuin toisinkin kummankin asianomaisen yrittäessä toipua tärskystä parhaansa mukaan maassa retkottaen. Ainakin poikakin oli jälleen hetken suhteellisen hiljaa haukkoen irvistellen henkeään kunnes tokeni tarpeeksi muistaakseen että läsnä oli joku toinenkin... joku, joka oli ilmeisesti iskenyt ensin päähän jollakin ja sitten raahannut köytettynä mukaansa... jonnekin. Tällä hetkellä se ei jaksanut edes suuremmin ihmetellä miksi kerran näin oli selvästikin käynyt... tai miksi tämä oli edes kaatunut niin helposti huitaistessa. Tarkemmin kuunneltuna jostain läheltä kuuluikin jonkun tuskaista ähinää mikä sai jälleen jonkinlaista eloa laihaan nulikkaan tämän sihahtaessa jälleen hätäisen kirouksen hampaidensa välistä ja alkaen vaivalloisesti vääntäytyä kyljelleen nähdäkseen edes jotain. Liikkuminen tuntui varsin ikävältä mutta kaipa härkäpäinen hampaiden kirskuttelu antoi sen verran sisua että nulikka onnistui... juuri ajoissa saadakseen melkoisen läheltä ylös kömpivän muukalaisen näköpiiriinsä. Poika säpsähti melkoisesti pyristellen paniikinomaisesti kauemmas ja yrittäen samalla löystyttää ranteidensa ympäriltä löytämiään köysiä hampaillaan kuitenkaan ilman suurempaa tulosta, kun epämääräinen hiippari viimein enemmän tai vähemmän syöksähti (ehkä vähän kompuroiden, mutta se nyt oli vain outo sivuseikka) kimppuun.
No, nulikka tuskin oli ollut tyytyväinen tilanteeseen alunperinkään, eikä äkillinen kimppuunhyökkäys suuremmin auttanut. Kiinni tarraaminen kirvoitti jälleen uuden melkoisen kivuliaan äännähdyksen joka kuitenkin muuttui varsin pian ärähdykseksi ja jokseenkin refleksinomaiseksi vastahangaksi... joka tosin ei tainnut tähän hätään olla mitään hirvittävän vaikuttavaa varmaankin molempien osapuolien onneksi. Kaipa se tajusi hämärästi miehen yrittävän sanoa jotain mutta yleisen kaaoksen keskellä ei varsinaisesti saanut kunnolla tolkkua. Ikävä kyllä siitä ei kuitenkaan päästy mihinkään että hieman heikossa hapessakin mies oli kirjaimellisesti niskan päällä mikä valkeni nulikallekin pian kun räpistely ei varsinaisesti saanut aikaan muuta kuin lisää särkyä. Yleinen pakoonyritys rauhoittuikin pian jonkin verran, tosin epämääräinen kurkusta kantautuva murina ei niinkään, ja varsin pian seurasikin osoitus ikävästä taipumuksesta jonka kanssa yksi hämärämiehistä olikin ilmeisesti jo tehnyt tuttavuutta. Kun mikään muu ei tuntunut auttavan yritti se äkkiä tempaista päätään sivulle irrottaakseen suulle painetun käden otetta, pyrkien sitten jokseenkin kursailematta iskemään yllättävän terävän purukalustonsa kiinni uhkaajan raajaan kuin mikäkin vihainen koira. Ei ollut uljailla pelastajilla helppoa kun kiittämättömyys oli maailman palkka... ties minkä susipenikan tämä oli mennyt epähuomiossa nappaamaan mukaansa?
Sub: Ilmeisesti kaikenlainen viestintä selvästikin panikoivan nulikan kanssa oli varsin turhaa, kuten eräskin sai varsin pian huomata. Poika laittoi hanttiin ja räpiköi kuin mikäkin napattu kala, olkoonkin että jäi huomattavasti vähemmän liukkaaksi. Silti, tämän huitominen ja häseltäminen sai miehen tekemään kukaties jotakin varsin hätiköityä painaessaan kättään keskenkasvuisen suulle saadakseen tähän edes jotakin tolkkua. Sitä ei kyllä tullut yhtään lisää, ja ilmeisesti paniikki oli omiaan viemään myös kuulon, sillä säheltäminen vain jatkui entistäkin ankarampana. Ja varsin nopeasti poika teki senkin, mitä olisi hyvinkin voinut ennakoidakin, jos kaikki olisi ollut hieman vähemmän sekaista. Kun hurjistuneelle eläimelle laitettiin jotain suun eteen, se puri. Ihmispenikat eivät olleet lopulta turhan erilaisia, ja varsin pian kantautui nummien yli uusi, huomattavasti kovempi ja hätäisempi ääni jostain huudon ja rääkäisyn väliltä. Hätäisesti mies kiskoi kätensä irti nulikan leuoista, turvautuen paremman puutteessa toiseenkin käteensä ketaransa vapauttamiseksi, tarraten tätä paremman puutteessa otsasta kaikkea muuta kuin hellävaraisesti. Järkyttävää, miten kovaa lattahampainen nulikkakin osasi purra kun vain oli tarpeeksi suuri hätä...tai siis ainakin uskomus tarpeeksi suuresta hädästä. Kaikeksi onneksi tämä oli edelleen napakasti köytettynä aloilleen, tai nyt olisi voinut olla varsin hyvä paikka paeta, kun oletettu kidnappaaja teutaroi hetken pahoinpidellyn kätensä kanssa, päästellen tuskaisia ähkäisyjä. Uljas ja määrätietoinen pako oli saanut äkkiä varsin nöyryyttäviä piirteitä, eikä kukaan tuntunut olevan tilanteeseen erityisen tyytyväinen - ei etenkään purtu, joka vuosi kaiketi verta nyt muualtakin kuin vain kyljestään. Selvittyään pahimmasta tuskaisuudestaan ja varmistettuaan, ettei ollut menettänyt ainakaan tärkeämpiä sormia verenhimoisen pikkupedon hampaissa, tyytyi mies kyräilemään maassa nököttävää, paikoilleen köytettyä tapausta hetken turvallisesti kauempaa. Tyhmempikin olisi kyllä helposti nähnyt, ettei tämä tosiaankaan ollut turhan tyytyväinen juuri nyt. Kättä puristettiin edelleen varsin tuskaisesti. "Minä yritän auttaa! Haluatko sinä jäädä tänne köytettynä odottamaan että ne löytävät sinut!? Voin vannoa että kohtelu tulee olemaan vielä ikävämpää kuin aikaisemmin!" mies puuskahti lopulta, huitaisten vähemmän murjotulla kädellään epämääräisesti tulosuuntaansa. "Tai sitten eivät edes löydä, vaan susi! Olisiko sitten parempi!?" lisättiin ärhäkästi, vaikka pieni avautuminen päättyikin sitten pelkkään turhautuneeseen tuhahdukseen. Ja muutamaan syvään hengenvetoon.
Spyrre: Oli kyse sitten äkillisestä spontaanista kuuroutumisesta vai ties mistä, ei retuutettu nulikka ilmeisestikään ottanut oikein mitään kuuleviin korviinsakaan niin kauan kuin joku yritti varsin hanakasti roikkua kiinni. Sen enempää se ei sitten tilannetta pohtinutkaan vaan ärhäkkä purukalusto pyrki varsin nopeasti tekemään lopun moisesta... ja autuaana uljaaksi pelastajaksi ryhtyneen muukalaisen harmiksi se tuntui toimivankin. Äkkiä ilmaa halkoikin kiitettävä dramaattinen älähdys, kun mies pääsikin kiskomaan raajaansa yllättävän verenhimoisista leuoista. Kenties hätäisen härkäpäinen nulikka olisi roikkunut kiinni hanakamminkin mutta kovakourainen tönäisy muutenkin jomottavaan pääkoppaan sai sen sentään sihahtamaan uudestaan ja irrottamaan otteensa päästäen muukalaisen kompuroimaan nyt jo käsikin raadeltuna (tai no, ainakin hampaanjäljillä koristettuna) pakosalle. Ehkä muussa yhteydessä moinen saavutus olisikin saattanut aiheuttaa purppuratukassa jonkinlaista tyytyväisyyttä, mutta nyt kaikki vastaavat positiiviset tuntemukset olivat kyllä kaukana kaikkien mielestä... eikä pakoon kömpimisestä tullut ikävä kyllä oikein vieläkään mitään vaikka epämääräinen hämärähiippari olikin ottanut etäisyyttä. Nulikka irvisti, ei lopulta itsekään kauhean innoissaan mausta päästyään haukkaamaan oikein kunnolla jonkun kättä, alkaen sitten jälleen vääntäytyä huterahkosti kyynerpäidensä varaan pälyillen hampaitaan kiristellen muukalaista sekaisen kuontalonsa alta varsin epäluuloisesti. Seurasi hetki enemmän tai vähemmän äreää tuijottelua puolin jos toisinkin molempien haukatessa henkeä ja kokoillessa itseään eeppisen kahakan jäljiltä, kunnes mies viimein ärähti ilmoille jokseenkin terävää protestia, joka taisi vihdoin ja viimein saada aikaan jopa jonkinlaista huomiotakin päätellen äärimmäisen skeptisestä kulmien kurtistuksesta. Oikeastaan vasta nyt poika taisi tulla edes hoksanneeksi että alunperin neljän perässä kirmanneen öykkärin sijasta häntä tuijotteli vihaisesti vain yksi epäilyttävän vieraan näköinen hiippari. Seurasi pientä hämmentynyttä silmien räpyttelyä pojan viimein uskaltaessa irrottaa katseensa hetkeksi muukalaisesta vilkaistakseen ympärilleen kuin etsien jotain... mitä ilmeiseksi yllätyksekseen ei löytänyt. Pöheikössä ympärillä ei vastoin odotuksia väijynytkään loppuja rosvokoplasta eikä edes susia joilla oli jo myös ehditty uhata, mikä viimein toi jo huomattavan annoksen empivyyttä nulikan olemukseen. "Minkä hiton takia... mä olen sitten sidottu?" Se tivasi hetken kuluttua väitettä sulateltuaan epäluuloisena, heilauttaen vaivalloisesti toista kättään... onnistuen kuitenkin lähes rysähtämään nurin uudestaan moisen uhkarohkean yrityksen johdosta. Härkäpäinen kirosana ja epämääräinen venkoaminen pelasti kuitenkin toistaiseksi moiselta kohtalolta vaikka tämä selvästi olikin jokseenkin vaivan takana. Päänsärystä huolimatta jonkinlainen sinnikäs muistikuva oli kuitenkin viimein tunkemassa pintaan kaiken hämmingin seasta, saaden nulikan rypistämään kulmiaan ja silmäämään outoa miekkosta hieman tarkemmin. "...hetkinen, sä olit siellä tiellä. Missä ne muut on?"
Sub: Hetken aikaa vallitsi varsin painostuneen nyreän hätäinen hiljaisuus, kun pelastajaksi itseään kaavaillut mies tuijotteli maassa makaavaa nulikkaa nyreästi samalla, kun tämä tuntui lähinnä alkavan pikkuhiljaa käsittää, ettei tilanne ollutkaan aivan niin yksioikoisen kammottava ja räpiköitävä kuin olisi voinut aluksi uskoa. Kuten vaikkapa että enää ei oltu varsinaisesti tiellä, eikä rosvojoukkoakaan näkynyt missään, eikä edes ainoa paikalla oleva miehentapainen ollut yksikään niistä edellisistä. Paljon kaikenlaisia sivuseikkoja siis, mutta kukaties ne yhdessä jopa tarkoittivat jotain. Ainakin kaiketi sitä että juuri nyt ei tarvinnut yrittää purra ikenet valkoisina lähintä olemassaolevaa. Eipä tosin niin, että tilanteen kyseenalainen rauhoittuminen olisi saanut kumpaakaan paikallolijoista näyttämään yhtään suopeammalta. Lopulta poika päätti ilmeisestikin lausua julki ajatuksensa koko tapauksen johdosta. Ei mitään mullistavaa, mutta ainakin tämä ilmeisesti osasi puhua, ja ymmärsi puhetta. Siitä huolimattakin pöllämystynyt kysymys sai tosin aikaan lähinnä tuskastuneen huokaisun. Oliko tämä tosiaan nyt se aika jolloin kuului kysellä kaikenlaista toissijaisen turhaa? "Koska ne sitoivat sinut, enkä jäänyt kysymään saanko katkoa köydet", tuhahdettiin vastaukseksi varsin suorasukaisella itsestäänselvyydellä. Mies vilkaisi uudemman kerran käteensä, tuhahtaen paljon nyreämmin purujäljille, jotka eivät ainakaan näyttäneet millään tavoin erityisen kauniilta kädensyrjässä. "Sitä paitsi olit paljon helpompi tajuttomana ja sidottuna kuin jokainen raaja missä sattuu", lisättiin happamasti. Huuto ja hermostuminen olivat nähtävästi laantuneet varsin nopeasti pelkäksi nyreydeksi, vaikka ilme ei vieläkään ollut yhtään sen suopeampi. Ensimmäistä kysymystä seurasi nopeasti toinenkin. Aivan yhtä odotettavissa oleva, ja aivan yhtä turhauttavan turhanaikainen tähän väliin. Naamasta päätellen matkalainen alkoi hyvin nopeasti tulla siihen tulokseen, että oli kiskonut mukaansa aavistuksen jälkeenjääneen yksilön... tai ainakin hitaan. Toisaalta, oli kai pakko myöntää, että tilanne oli paljon selvempi jos ei sattunut siinä ohimennen tulemaan tyrmätyksi ja sitten raahatuksi ties miten kauas. Huokaisten uudemman kerran mies laskeutui kyyryyn, painaen jomottavan, verta tihuttavan kätensä maata vasten. Tämä ei selvästikään ollut erityisen halukas puhumaan juuri nyt (tai sitten koskaan), mutta yritti kuitenkin kaiketi tilanteen sulavuuden vuoksi tehdä parhaansa. "Edelleen siellä. Tai sitten tulossa perään. Tai häipyneet. En katsonut mihin menivät", vastattiin lopulta. "Meidän on silti parempi häipyä täältä." Silmät hakeutuivat nyt taas tuijottamaan tiiviisti poikaa, kuin tarkkaillen tätä siltä varalta, josko tapaus saisi taas päähänsä alkaa puremaan tai potkimaan kylkeen tai jotakin muuta sellaista. "Eli leikkaanko minä nuo köydet vai aiotko olla hankala? Tässä ei nyt ole oikein aikaa miettiä."
Spyrre: Kaiken sen yleisen sähellyksen laannuttua hetkeksi taidettiin viimein alkaa saada vastauksiakin kun kumpikin osapuolista sai tovin aikaa kyräillä rauhassa. Miekkosen suorastaan näreä äänensävy tämän viimein vastatessa sai aikaan hieman lisää luimistelua mutta vaihteeksi enemmän epävarmaa kuin kovin agressiivista sellaista, pojan ilmeisesti pystyessä vielä pienen päähän hakkaamisenkin jälkeen ymmärtämään puhetta... ainakin heti kun sillä riitti malttia sellaiseen. Se liikahti vaikeana vilkuillen äreänä kättään puristavaa miestä ja välillä vieläkin varovaisena ympärilleen enemmän tai vähemmän jännittyneenä, huomautuksen siitä kuinka hän oli ollut paljon helpompi raahattava tajuttomana aiheuttaen kuitenkin uuden näreän mulkaisun... joka tosin häivähti varsin pian epämääräiseen vaivautuneeseen syyllisyyteen muukalaisen esitellessä purtua kättään. Eh, vaikka nulikka ei tällä hetkellä ollut kovin varma oikein mistään muusta kuin että jotain oli tapahtunut ja että päähän sattui, pakko se kai oli lopulta myöntää että vaikka pieni vainoharhainen ääni mielenperässä yrittikin sinnikkäästi olla eri mieltä, taisi muukalaisen sentään suorasukaisissa perusteluissa olla oikeastaan järkeä, sen verran mitä hän nyt pystyi päänsäryltään asiaa puimaan. Tai ainakin siinä ensimmäisessä, seuraavaa nulikka ei niinkään ymmärrettävästi tuntunut arvostavan... tosin yllättäen jättäen tällä kertaa sen ärhäkämmät protestit väliin, ilmeisestikään tuntematta oloaan tarpeeksi hyväksi alkaakseen vääntää uutta sanaharkkaa aivan heti. Eh, ja no, olihan hän ilmeisesti haukannut tyyppiä näköjään aika hyvin... vaikka se sillä hetkellä olikin tuntunut aivan oikeutetulta. Muukalaisen alkaessa tuskastuneen huokauksen keralla vastailla toiseen kysymykseen alkoi nulikkakin viimein pyrkiä enemmän tai vähemmän huterasti istualleen kuitenkin pitäen silmällä myös ylös kömpivää hiipparia. Mies näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä oikein mihinkään tähän hätään ja tuijotteli tuimasti minkä ehti vaikka oli juuri väittänyt auttaneensa... retuutettuaan, viskottuaan, hyökkäiltyään ja ilmoitettuaan että olisi mielummin pitänyt uhrin tajuttomana. Ehh. Tämä sai pojan jokseenkin epäröiväksi mutta vaikka vilkuilikin lähes jatkuvasti epämääräisesti tuntui se ainakin tajunneen ettei muukalainen ilmeisestikään ollut yksi aiemmista hyökkääjistä. Varmaankaan.
Kuitenkin vaikkei aivan selvillä vesillä tästä hiipparista ollutkaan, järkeä ei tämän puheista voinut kuitenkaan kieltää. Purppuratukka luimistui jälleen hieman saamaansa terävää katsetta, tosin päätyen tällä kertaa kuitenkin lähinnä nyökäyttämään varovasti hetken emmittyään miehen todetessa että olisi parasta vain häipyä ennen kuin takaa-ajajia alkaisi ilmaantua. No, nulikka oli sentään käynyt jokseenkin hiljaiseksi ja asettunut tokeennuttuaan hieman eikä vaikuttanut tähän hätään aikovan riehaantua uudestaan aivan heti, mennen lähinnä entistä vaivautuneemmaksi miehen tivatessa aikoiko tämä vielä käydä hankalaksi, pudistaen lopulta vain hieman päätään. "...äh. Hitostako mä olisin tienny kun vaan.... retuutit johonkin" se jupisi vältellen katsetta ja vilkaisi jälleen sen sijaan ympärilleen kuin olisi yrittänyt päätellä missä sitä oikein oltiin päästäen tuskastuneen puuskahduksen. Irti köysistä se sentään selvästi halusi päätyen itsekin silmäilemään siteitä näreästi ennen kuin jäi jälleen tarkastelemaan muukalaista vaikkei laittanutkaan hanttiin jos tämä yrittäisi lähemmäs köysiä availemaan. "Mitä edes tapahtu? Eikö niitä hulluja ollut aika monta kuitenkin?" Ja hetken hiljaisuuden jälkeen pukkasi esille ilmeisesti lisää kysymyksiä harvasanaisen muukalaisen riemuksi. Kaipa kaikki kiusasi enemmän tai vähemmän viskottua nulikkaa tarpeeksi että sen täytyi ottaa epämääräisistä asioista selkoa, laittoi päänsärky tämän suhteen hanttiin tai ei. "....kuka hitto sä edes olet?" lisättiin vielä viimein kuin jonkinlaisena jälkihuomiona varovaisen punnitsevan katseen keralla. Myönnettäköön että toinen tuskin näytti sellaiselta että tämän olisi voinut olettaa olevan ensimmäisenä rientämään onnettoman muukalaisen apuun... mutta ilmeisesti tämä oli kai kuitenkin tehnyt niin?
|
|
|
Post by spyrre on Jul 7, 2013 23:17:06 GMT 3
((Ja mystinen time-skip jonnekin lähitulevaisuuteen. =I ))
Spyrre: Vaikka aamuyö olisi muuten ollut hiljainen ja rauhaisa keskellä tähtien valaisemaa, aavaa ruohikkoaluetta keskellä ei-mitään, oli tunnelma silti kaikkea muuta kuin tällainen jälleen kerran varsin hätäisesti tämän poikki kohti etäällä siintävää metsän reunaa kompuroiden rynnistävän mielestä. Jotenkin epäonni ei tuntunut jättävän tänään rauhaan sitten millään vaan niin ikävissä merkeissä kuin koko kirottu välikohtaus oli alkanutkin, tuntui koko touhu ottavan hetkisen jännityksentäyteisen tauon jälkeen vain uuden käänteen entistä pahaenteisempään suuntaan. Jos tilanne ei olisi ollut niin vakava kuin oli, olisi moinen kohtalon iva tuntunut varmaan lähinnä huonolta vitsiltä myös pakevan purppuratukan mielestä; tuskin höykytetty, nuhruinen poika oli ehtinyt kaiken päivemmällä alkaneen kaaoksen ja hämmingin jälkeen yrittää saada edelleen kivistävää, ruhjottua takaraivoaan asettumaan ja uskaltanut hyvin nyreästi mulkoilevasta mutta ilmeisesti kuitenkin hädän hetkellä apuun rientäneestä muukalaisesta huolimatta yrittää levätä hieman laajojen niittyjen lomassa pilkottavan metsikön suojassa, kun tuntui pahin jo jälleen odottaneen nurkan takana kärsivällisesti väsyneiden pakenijoiden hetkellistä herpaantumista. He olivat toivoneet takaa-ajajien luovuttavan suosiolla kun asiat alkaisivat käydä hankalammiksi, mutta ilmeisesti edes se, ettei nuotiotakaan oltu tehty pimeyden laskeuduttua ei ollut auttanut vaan lopulta hieman ennen aamuyötä kun kumpikin enemmän tai vähemmän haavoittuneista piilottelijoista oli varmasti torkahtanut uupumuksesta, oli pensaikosta viimein rynnistänyt joukko lainsuojattomia, ilman sen suurempaa varoitusta. Kenties silkka kauna taisi jossain yhteyksissä olla tarpeeksi saamaan ihmiset näkemään yllättävän paljon vaivaa vaikka nämä olisivat päässeet paljon helpommalla vain antamalla asian olla, mutta päivällä tienvarrella koettu yhteenotto (ja ilmeinen nöyryytys, päätellen siitä mitä hämmentynyt nulikka oli harvasanaisesta muukalaisesta saanut tapahtumista nyhdettyä irti) taisi ainakin olla aivan liikaa miesjoukon itsetunnolle päätellen siitä miten raivokkaan määrätietoisesti nämä rynnistivät esille... tai ainakaan tätä parempaa selitystä ei purppuratukka keksinyt painellessaan jälleen kerran henkihieverissä huohottaen pakoon, tällä kertaa kuitenkin ikävän paljon huterampaan tyyliin kuin aiemmin melkoisen pyörällä päästään.
No, oli miten oli, jälleen kerran ympärillä (tai tarkemmin ottaen tällä hetkellä kannoilla) oli melkoinen kaaos. Poika ei ollut ehtinyt edes kunnolla hahmottamaan tapahtumia herätessään äkkiä kimppuun karkaavan ryövärin retuutukseen ja äkillisiin huutoihin, mielikuvien ollessa vieläkin äärimmäisen sekavia. Hän ei ollut edes aivan varma miten oli onnistunut vääntäytymään pakoon, mutta ilmeisesti käteen osunut kivenmurikka oli onnistunut yllättämään tyypin tarpeeksi hyvin että hän oli onnistunut pyristelemään irti.... Hitto sentään, mitähän muukalaiselle oli käynyt? Poika loi kiireesti hätäisen katseen ympärilleen hidastaen uhkarohkeasti hetkellisesti vauhtiaan pahojen aavistusten iskiessä mieleensä. Heinikossa ei näkynyt liikettä lähimain, mutta takaa kuului vielä huutoja... Eikö mies ollut onnistunut pääsemään pakoon? Hengästynyt poika tuijotti silmiään siristellen hämärän läpi metsikön suuntaan järkytyksen sekaisin tuntein, kunnes viimein näki liikettä puuston lomassa. Pakenevan muukalaisen sijasta näköpiiriin rynnisti kuitenkin joukko varsin uhkaavia hahmoja, jotka saivat nulikan kavahtamaan taaksepäin. Onnekseen hän näki eteensä huomattavasti paremmin kuin kukaan näistä mutta se tuskin lohdutti paljoakaan näin vähällä etumatkalla hiljakseen jo kajastavan taivaan alla, eikä pian ilman halki kajahtava huuto joka kertoi hänen tulleen nähdyksi tullut yllätyksenä.
Poika empi silmänräpäyksen verran paikalleen jännittyneenä kunnes viimein pyörähti hampaidensa välistä kirouksen sihahtaen ympäri ja säntäsi uudelleen liikkeelle. Kirottua... jos tilanne oli näyttänyt huonolta aikaisemmin, oli tämä nyt vähintään moninkertaisesti pahempi, mutta silti pakeneva purppuratukka ei voinut olla manaamatta mielessään pakoaan syvästi häpeissään. Oli ollut epämääräinen tapaus tai ei, hänen ei olisi pitänyt jättää apuun tullutta miestä näin, ei missään tapauksessa! Tämä oli väärin, eihän hän edes tiennyt mitä tälle oli tapahtunut, tämä olisi saattanut olla elossa... entä jos... Mutta hän tiesi varsin kivuliaan selvästi ettei olisi pärjännyt edes yhtä hyökkääjää vastaan saati sitten näin montaa, vaikka tämä ei oikeastaan suuremmin lohduttanut. Äh, mitä hittoa hänen oli tarkoitus tehdä kun kaikki vaihtoehdot olivat jälleen huonoja?! Tosin, vaikka hän jatkaisikin häpeällistä pakoaan, taisi jo aivan hänen oma selviämisensä olla melkoinen kysymysmerkki tähän hätään. Päänsärky muistutti jatkuvasti olemassaolostaan jokaisella askelella ja remuava ryövärijoukko lähestyi... Ehkä hän onnistuisi pääsemään edes metsään saakka ja livahtamaan hämärässä jonnekin puiden lomaan, mutta mahdollisuudet eivät tähän hätään näyttäneet kovin lupaavilta. Mutta pakko kai se oli ainakin yrittää...
Sub: Hämärä yö ja syrjäinen seutu taisivat olla omiaan konnantöihin. Harva liikkui näillä seuduilla, ja vielä harvempi öisin. Taisikin olla varsin ymmärrettävää, ettei rosvojoukko juuri sumeillut käydessään metsänreunassa piilottelevan kaksikon kimppuun, kunhan oli odottanut näiden herpaantuvan. Oli varsin epätodennäköistä, että kukaan ilmaantuisi häiritsemään näiden touhuja tai epätoivoisesti pakoon yrittävän pojan jahtaamista. Kaiketi juuri sen takia miesjoukko uskalsi hakata tuluksilla nopeasti sytyksiin jopa ennalta valmisteltuja soihtuja, kun toinen kaksikosta, se vikkelämpiliikkeinen ja pienempi, tajusikin paeta. Ja samaa huudettiin nulikallekin tämän sännätessä pakoon hämärässä: ei toivoa, parempi antautua tai pieksisivät vain pahemmin. Sekä kaikkea huomattavasti vähemmän painokelpoista, joka todennäköisesti ei ainakaan millään tavalla rohkaissut tottelemaan ensimmäistä. Joka tapauksessa, pahalta näytti. Silti, kaiken epäonnenkin keskellä, taisi ainakin toisella kaksikosta olla hieman tuuria mukanaan. Niin todennäköistä kuin näiden yksinolo olisikin ollut, liikkui joku pitkässä ruohikossa. Vaivihkaa, matalana. Hämärässä hahmo oli käytännössä näkymätön, ja niin oli se toinen, suurempi tämän vieressäkin. Ainakin itsensä ansiokkaasti sokaisevilta rosvoilta, joita kiinnosti vain ja ainoastaan pakoon viuhtova penikka. Tilannetta tarkkaileva liikkui vasta asemiin, mutta ainakin tällä taisi olla selvä käsitys siitä, ettei tilannetta voinut jättää aivan näinkään. Varovaisesti, osaavan metsästäjän elkein tämä veti esiin jotakin, joka paremmassa valossa ja lähempää tarkastellen olisi hyvinkin voinut olla lyhytjousi. Toisella hahmolla ei tuntunut olevan samanlaisia aikeita, mutta ainakin äänestä päätellen se tuntui olevan myöskin kaikkea muuta kuin rauhanomaisen toiminnan kannalla. Ja juuri nyt, juuri tällä hetkellä kaiken sekaisen keskellä, muilla seikoilla ei juuri tainnutkaan olla väliä. Paitsi kukaties sillä, että etäisyys oli juuri sopiva. Ajojahdin keskellä suhahti ilman halki nuoli. Harva olisi moista huomannut, mutta viimeistään kun se löysi maalinsa, kiinnitettiin siihen reilusti enemmän huomiota. Ainakin koska yksi miehistä päästi äkkiä tuskaisen huudon, kaatuen maahan reittään puristaen. Kevyt metsästysjousi ei kukaties tappanut tai aiheuttanut pysyvää vahinkoa summittaisella osumalla, mutta teki kyllä tehtävänsä. Ja jos ensimmäinen osuma ei vielä kerännytkään tarpeeksi huomiota äreässä ja mekkalointiin keskittyneessä miesjoukossa, niin seuraavan miehen kaatuminen muiden jalkoihin olkaansa puristaen alkoi kyllä tehdä jo jotain. Osa miehistä pysähtyi ja painautui matalammalle, yrittäen turhaan vilkuilla ympärilleen nähdäkseen, kuka ampui ja mistä. Mutta aurinko oli vielä pelkkä punainen juova taivaanrannassa, ja pikapuoliin putosi kolmaskin, puristaen vatsastaan törröttävää nuolta. Se taisi tosin kertoa miesjoukolle ainakin ampujan suunnan. Riemuitkoon siis siitä. "Mitä hornaa!? Kuka ampuu!?" karjaisi yksi miehistä pimeyteen, ennen kuin kavahti taaksepäin älähtäen nuolen napsahtaessa aivan jalan viereen, kuin huuto olisi saanut ampujan huomion puoleensa. Kukaties, kukaties ei, mutta pimeästä syöksyvät nuolet olivat omiaan pistämään hieman sisua kaulaan. Ikävä kyllä ainakaan osa miesjoukosta ei tuntunut tosin edes tajunneen muiden ongelmia, kunhan jatkoi takaa-ajoaan.
Spyrre: Pöheikössä oli jälleen kerran menossa oikein kunnon ajojahti kun joukko ilmeisen vihamielisiä lainsuojattomia hätyytti poikaa edellään kuin pahaista jänistä, huutaen ja soihtuja heilutellen, mistä kumpikaan ei ymmärrettävästi ollut omiaan saamaan nulikkaa hidastamaan enää menoaan kun pakenemisvaisto iski kunnolla päälle. Se vilkaisi hampaitaan kiristellen taakseen mutta nopeutti askeleitaan parhaansa mukaan silläkin uhalla että vielä menisi ja kopastuisi korkeahkossa kasvillisuudessa ryntäillessään. Suojaisat puut lähestyivät mutta hitaasti, huomattavasti hitaammin kuin perässä rellestävä joukko. Mutta äkkiä varsin mystisenä ilmiönä iski jotain ilman halki, ja yksi lainsuojattomista kaatui nuoli jalassaan, muiden alkaessa pienellä viiveellä painua hämmingissä suojaan tajutessaan mitä oikein tapahtui. Saalistajista olikin yhtäkkiä tullut saaliita? Tosin, edellä pakoon paineleva purppuratukka ei tätä tainnut edes hoksata sen enempää kuin ne kaikkein hanakoimmat takaa-ajajat, kun yleisessä perässärellestyksessä olikin yhtäkkiä hieman erilainen sävy nuolien alkaessa iskeä salamyhkäisesti pimeydestä ilman että kukaan sai ampujaa silmiinsä... kunnes ainakin suunta viimein selvisi yhden uhoajan laotessa muutaman muun varomattomamman toverinsa keralla valittaen heinikkoon. "Tuolla! Tuolla se piru on! Tehkää jotain!" Mies ärjyi hampaat irvessä huitoen kädellään summittaisesti nuolen ampujan suuntaan, toveriensa painuessa jo hieman viisastuneina matalammaksi jo vetäen esiin kättä pidempää, ja vain vaimeasti kiroten, tuijotellen hämärässä soihtuineen siristellen petollisen viattomasti aaltoilevaa tasankoa. Kauempanakin alkoi pian näkyä liikettä kun ilmeisesti muuhun puuhaan jääneet ryövärit alkoivat hoksata että nulikanhätyyttäjät olivatkin kohdanneet odottamattomia vastoinkäymisiä. "Mitä kirottua nyt taas?!" Kuului suorastaan tuskastunut ääni, johon kajahtikin nopeasti jokseenkin yhtä tyytymätön, mutta huomattavasti hermostuneempi vastaus. "Jousimies! Ruohikossa! Tuolla päin!" Lähestyvät hahmotkin painautuivat välittömästi kiroten matalammiksi, ja tuulen mukana kantautui liuta varsin värikkäitä kirosanoja. "No mitä te idiootit odotatte! Etsikää se!" Kuului komennus, mikä ei tainnut varsinaisesti innostaa ketään parhaillaan ammuttuine koipineen piehtairoivia silmäileviä miehiä, mutta alkoi ajaa näitä kuitenkin liikkeelle vaikkakin hieman vastahakoisesti.
Ehkä edessäpäinkin vielä autuaan tietämättömänä jatkuneen ajojahdin suunnallakin alkoi viimein välähtää ettei kaikki ollut nyt niin kuin olisi pitänyt. Niin pakoon kompasteleva poika kuin tämän perässä roikkuvat takaa-ajajat alkoivat vilkuilla varuillaan taakseen pahimman elämöinnin kantautuessa korviinsa, mutta vaikka nämä jo manasivatkin hampaidensa välistä jälleen uutta mutkaa matkassa ja vilkuilivat heinikkoa varuillaan tuntui näidenkin reaktio asiaan olla juokseminen entistä kovempaa, kauemmas niistä joita kohti nuolia parhaillaan ammuskeltiin. Aseita alkoi ilmaantua esille, mutta edellä kompuroivaa saalista ei ilmeisesti aiottu päästää pakoon. Mitä ikinä takana sitten tapahtuikaan ei sallinut etummaisena pinkovalle pojalle ylellisyyttä hidastaa kun jo uhkarohkea vilkaisukin oli vähällä aiheuttaa uhkaavaa kompurointia, vaan tämä pyrki edelleen kohti metsänreunaa, uskaltamatta suuremmin edes katsoa kuinka lähellä takaa-ajajat jo olivat. Tosin, sille ei oikein mahtanut mitään että meno alkoi väkisinkin hidastua hiljakseen, kun väsymyksen rajat alkoivat tulla vastaan.
Sub: Loppujen lopuksi ihmiset toimivat varsin odotetuin tavoin, kun alkoi tapahtua kaikenlaista ikävää ja sekasortoista. Nuolia seurasi hämminki, ja sitä seurasi sitten joku, joka karjui lopettamaan ja tekemään jotakin. Eipä sillä että parempiakaan suunnitelmia varsinaisesti oli, harvemmin avoimella tasamaalla kuitenkaan juuri muutakaan saattoi tehdä, kuin hoitaa jotenkin yllätyshyökkäykseen käyneen. Ja vaikka kukaan ei erityisen tyytyväinen asiaan ollutkaan, taisivat vastahakoisimmatkin rosvot pidemmän päälle siinä kyyristellessään tajuta, että paikoillaan nököttäessään tulisivat pidemmän päälle vain ammutuksi sen sijaan, että vaikkapa hoitaisivat ahdistelijansa maihin. Loppujen lopuksi rosvojoukko siis lähtikin liikkeelle, levittäytyen edetessään löytääkseen hämärässä aluskasvillisuudessa piilottelevan. Yksi miehistä tosin päästi jälleen tuskaisan älähdyksen saadessaan nuolesta käteensä, muttei kuitenkaan kaatunut. Loppujen lopuksi nuolia ammuttiin ilmeisestikin varsin summittaisesti eikä niinkään tappotarkoituksessa, ja alkuhämmingin jälkeen se alkoi eittämättä käydä selväksi rosvoillekin, rohkaisten näitä etenemään nopeammin. Karskeista ja väkivaltaisista miehistä suurin osa oli eittämättä tullut joskus murjotuksi, eikä pelkkä väkivalta riittänyt näitä pidemmän päälle järkyttämään. Se taisi selvitä ampujallekin viimeistään siinä kohtaa kun hämärässä aamuyössä alkoi taas kaikua vihaisia ja kauheuksia lupailevia huutoja. Kaikeksi onneksi odottamaton väliintunkija ei ollut selvästikään edes olettanut, että saisi koko joukon matalaksi tai pakenemaan jousella ja muutamalla korkeintaan peuran kaatoon tarkoitetulla nuolella. Joko kyseinen oli terävähkö, tai sitten yksinkertaisesti muodostanut nopean suunnitelman, sillä rosvojen lähestyessä nuolista huolimatta päästi yksi näistä äkkiä vihaisen karjaisun. Hämärässäkin näki selvästi, kun ruohikosta nousi pystyyn lopulta varsin tavanomaisen ihmisen oloinen hahmo, joka säntäsi nopeasti liikkeelle, noin nyt epämääräisesti samaan suuntaan mutta sivulle kuin nulikkakin. Ja rosvojoukko luonnollisesti seurasi perässä. Oli vaikea sanoa, suunnitteliko tämä vain häipyvänsä, vaiko johtavansa ainakin osan miehistä kauemmas, vaiko jotain muuta, mutta joka tapauksessa nyt juostiin. Perässä melkoinen joukko vihaisia, aseistettuja miehiä. Parempiakin tilanteita oli kyllä ehdottomasti nähty... olkoonkin että tämä tapaus tuntui tuppautuneen aivan oma-aloitteisesti mukaan johonkin, mikä tälle ei varsinaisesti kuulunut. Olipa miten oli, pysähtyi tämä juostessaankin vielä ampumaan välistä taakseen nopean, melkeinpä lonkalta kiskaistun nuolen. Ne eivät tosin riittäneet enää edes varsinaisesti hidastamaan miesjoukkoa - olkoonkin, että yksi näistä kompuroi nuoli polvessaan. Vaikka väliin tunkenut tuntuikin varsin määrätietoiselta touhuissaan, taisi takaa-ajetuksi joutuminen paljastaa sen olevan enemmänkin ylimielisyyttä kuin suoranaista kylmäpäisyyttä. Mitä lähemmäksi miehet tulivat, sitä epätoivoisemmaksi tämä kävi. Nuolet alkoivat mennä leveälle, ja loppujen lopuksi tämä paiskasi sen menemään, toivoen kai hädissään että kapistus kamppaisi ainakin yhden miehistä. Ei moista tuuria, eikä se juuri olisi muutenkaan tehnyt joukolle, jota oli nopeasti arvioidenkin aivan liikaa. Jotakin puolen tusinan ja tusinan väliltä, kukaties enemmänkin. Ja varsin ikävästi nämä saavuttivatkin, siinä määrin että lähin oli jo melkeinpä iskuetäisyydellä kirvestä heiluttaen. Eikä pakeneva mies tajunnut huohotukseltaan ja juoksemiseltaan edes kääntyä ympäri...
Spyrre: Urheasta yrityksestään huolimatta taisi mystinen jousiampuja viimein löytää itsensä jokseenkin ikävästä jamasta kun tälle alkoi valjeta että ryöväreitä oli enemmän, eivätkä nämä tainneet säikkyä nuolia niin paljon kuin olisi toivottu. Nyt vaihteeksi joukolla laajemmalle levittäytyneet lainsuojattomat rynnistivät raivokkaasti kohti ampujaa hieman joka suunnalta tajuten viivyttelyn luultavasti kostautuvan ammutuksi tulemisena, ja yhtäkkiä oli pelastajakin ajettu varsin kiireiseen vetäytymiseen. Suurin osa rosvoista näyttikin nyt kiinnittäneen huomionsa pakoon suuntaavan mystisen hiipparin perään näyttäen saavan lähinnä entistä enemmän vettä myllyynsä tämän äkkiä varsin hätäiseksi käyneistä nuolista jotka eivät enää tahtoneet osua maaliinsa, kunnes muita hanakampi kirvestä heiluttava korsto viimein alkoi saavuttaa tätä uhkaavasti. Muutama edelle kirinyt mies tuntui kuitenkin hätyyttävän vieläkin edellä pinkovaa nulikkaa, mutta hetkellinen hämminki tuntui levinneen näidenkin suuntaan kun heinikossa piilottelija saatiin viimein ajettua liikkeelle. Tämä antoi pakenevalle pojallekin viimein tilaisuuden tajuta mitä tapahtui ja kaartaa jokseenkin epätoivonvimmalla kohti puurajaa, vaikka tämä ei lopulta ollut aivan varma mitä tekisi sinne päästyään. Esille äkkiä säntäävä jousimies nappasi kuitenkin nulikankin ällikällä tämän yllättäen painellen vähintään yhtä hanakasti pakoon vetäen peräänsä suurimman osan jahtaajista purppuratukan nenän edestä (tai no, takaa jos tarkkoja oltiin mutta kuitenkin). Poika oli vähällä kompastua silkasta hämmästyksestä harhatuen itsekin vilkuilemaan epätietoisena mystisen muukalaisen jälkeen tämän paetessa, eh, ehkä hieman toivottua vähemmän urheasti, lopulta viskaten jousensakin pois viimeisenä epätoivoisena elkeenä. Hitto, ryövärithän lahtaisivat kohta myös tuon... kuka tuo ikinä olikaan? Kaikesta päätellen tämä oli kuitenkin puuttunut touhuun ja pian tämä avulias muukalainen saisi palkkiokseen kirveestä päähänsä, mikä sai omasta kolmesta miehestä koostuvasta ongelmastaan huolimatta pojan kiristelemään hampaitaan... mutta varsinaisesti voimatta suureksi turhautuneisuudekseen lopulta tehdä asialle yhtään mitään muuta kuin vilkuilla epätoivoisesti oman juoksunsa lomasta. "Hei varo!" Se onnistui kuitenkin saamaan hieman katkonaisesti ilmoille kun näytti siltä ettei muukalainen huomannut lähelle hivuttautunutta vihulaista... mutta poika itse taisi olla aivan liian kaukana, uuvuksissa ja takaa-ajettu osatakseen tehdä muuta kuin seurata kauhulla josko jo toinenkin hyvää tarkoittava muukalainen lahdattaisiin hänen vain pällistellessä vieressä. Metsänreuna sentään lähestyi, mutta tähän hätään se ei jo orastavan kriisin kynsiin joutunutta natiaista lohduttanut, varsinkin kun omatkin takaa-ajajat roikkuivat jo kintereillä.
Sub: Hetken verran pakeneva mies oli haavoittuvainen ja takaa-ajajiensa armoilla... eikä sitä selvästikään aiottu antaa. Hetken verran tämä oli vain pakeneva, typerä itsensä pahimpaan mahdolliseen väliin tunkenut, ikävimpien mahdollisten vihat päälleet kerännyt typerys, joka oli juuri saamassa kirveestä takaraivoonsa. Se oli selvää ehdottomasti kaikille. Vain muutama askel, ja hätäilevä, huitova pakenija olisi kiinni. Ja vain huitaisu, eikä tämä olisi enää pakenija ensinkään, vaan pelkkä raato. Eihän tässä edes tarvittu mitään ylivoimaa kun yksikin selvästi riitti. Etummainen, jo kirvestään kohotteleva rosvo päästi julman hohotuksen ja raivonkarjahduksen välimuodon, aikomatta selvästikään potea minkäänlaista epäröintiä asian suhteen. Kukaties viitta peitti edessä juoksevan niskan, muttei suojannut sitä millään tavalla. Tilanne oli selvä kaikille, ja sitten se ei äkkiä millään tavalla ollutkaan. Sitten pakenijan huulilta pääsi pistävä, kimeä vihellys, ja äkkiä pitkästä, melkein rintaan asti yltävästä ruohikosta hyökkäsikin ylös valtava, mustanpuhuva olento, kuin hai merestä. Ja hain tapaan se iski pahaa-aavistamattomaan saaliiseensa pinnalla. Kirvestään heiluttava rosvo ehti hädin tuskin päästää hätäisen vinkaisun, kun valtava, takkuinen koirapeto iski hampaansa tämän kurkkuun, kiskaisten tämän pois näkyvistä ruohikkoon nopeasti ja ehdottoman lopullisesti. Seuraava, perässä tuleva rosvo ei selvästikään ehtinyt kunnolla edes tajuta mitä tapahtui, kuten tuskin kukaan muukaan. Koira oli ollut valtava ja iskenyt raivoisasti, mutta samalla kuitenkin pelottavan kurinalaisesti ja hiljaa. Eikä maahan painettu päästänyt ääntäkään. Seuraavana tuleva rosvo olisi kukaties harkinnut uudelleen, jos olisi ehtinyt millään tavoin ajatella asiaa, mutta tämä painoi tulemaan jo aivan liian kiireellä ehtiäkseen enää pysähtyä. Mies oli valmistautunut kaikin tavoin huitaisemaan jämäkällä nuijallaan äkkiä pysähtynyttä ja ympäri käännähtänyttä takaa-ajettavaa, ja valtava koira tunkemassa tähän väliin ei ehtinyt sitä enää muuttamaan. Korkeintaan hapuilemaan ja pahasti. Silti, tämä tiesi eittämättä ainakin sen, että vaanipa jossakin kauhea peto tai ei, ehtisi tämä hyvin humauttaa jahdattavaa. Nuija oli jo korkealla ja valmiina tulemaan alas, ja vaikka soihdun valossa saattoikin erottaa miekan uhrin vyöllä, oli se yhä tiukasti juuri siellä, ei käyttökelpoisena. Epäröinti ei ainakaan auttaisi yhtään mitään, joten... Toisenkin rosvon suunnitelma koki äkkiä melkoisen kolauksen, kun epäilyttävän hooposti pysähtynyt tapaus osoittikin, että osasi miekallaan hieman ovelampiakin temppuja kuin vain huitaista. Rosvo harppasi lähemmäs, päästäen raivoistan ärähdyksen... joka kuitenkin muuttui hyvin äkkiä tuskaisaksi korahdukseksi, kun tämä tuli loikanneeksi suoraan vasten varsin kookasta ja kovaa miekan pontta. Kaavailtu uhri olikin äkkiä vetänyt miekkaansa esiin, ei niinkään lyödäkseen, vaan iskeäkseen suoraan ponnella kasvoihin. Terä ei edes jättänyt huotraa koko pituudeltaan kun omistaja vetäisi sitä ulos ja pamautti vasten toisen leukaa. Moinen riitti pudottamaan tämän varsin vaivatta. Äkillinen käänne ehdottomasti vähemmän selkeän yksinkertaisen helppoon suuntaan sai ainakin loput rosvoista harkitsemaan tilannetta hieman uudelleen sen sijaan, että olivat vain puskeneet päälle raivolla. Ilmeisestikään panikoiva pakenija ei ollut läheskään niin panikoiva kuin olisi voinut olettaa... tai pakenija. Ja epäröinti taisikin olla juuri se seuraava asia, johon varsin pitkälle tilanteen nähtävästi suunnitellut luotti. Tämä päästi uuden, aavistuksen erilaisen vihellyksen, ennen kuin säntäsikin äkkiä kaikin puolin odottamattomasti suoraan kohti rosvojoukkoa. Kaksi kaadettua olivat jättäneet melkoisen aukon näiden leveään joukkoon, ja ennen kuin kukaan varsinaisesti tajusi mitä tämä kaavaili, rynnisti vielä niin kiltisti pakoon pinkonut siitä läpi ja näiden ohitse. Yksi rosvoista yritti kyllä epämääräisesti tunkea tielle, mutta aikaisemmin vain ponnella murjonut miekka oli nyt esillä, ja mies tyytyi hidastamaan vauhtiaan tarpeeksi pitkäksi aikaa sivaltaakseen tätä ilkeännäköisesti asekäteen, ennen kuin pakeni ohitse. Ja perässä seurasi musta ja valtava, tosin kuonon paikkeilta ikävän punainen koirakin. Vähempikin laittoi empimään... vaikka kyseessä ei olisikaan ollut joukko lähinnä lasten jahtaamiseen valmistautuneita sekalaisia roistoja.
Spyrre: Ihmeiden tai ainakaan äkillisten yllättävien käänteiden aika oli selvästi kaikkea muuta kuin ohitse, niin selvältä ja pahaenteiseltä kuin asetelma aluksi näyttikin. Korsto lähestyi pakenevaa miestä jo voitonriemuisesti kirves koholla, mutta ennen kuin tämä ehti iskeä hyökkäsi heinikosta valtava peto pakenijan kääntyessä yllättäen kohtaamaan jahtaajansa... ja yhtäkkiä pöytä olikin kääntynyt. Hämmingissä vasta tapahtumien tasalle pyrkiviä ryöväreitä alkoi yhtäkkiä kaatua niin yllättävän näppärän muukalaisen kuin tämän villipedosta käyvän koiran yhteistyöllä, näiden ehtiessä aiheuttaa melkoista vahinkoa ennen kuin suurin osa ehti edes hoksaamaan tilanteen saamaa käännettä. Äkkiä heinikossa makasi valittava (tai vaihtoehtoisesti uhkaavan hiljainen) mies jos toinenkin muukalaisen viimein rynnistäessä hätäisten varoitushuutojen saattelemana joukon lävitse tuhoten vielä yhden hyökkääjän miekkakäden mennessään... Lainsuojattomien seassa oli hyvää vauhtia puhkeamassa melkoinen kaaos muutaman pyrkiessä jo pakosalle ilmeisestikin päättäneenä että ei ollut lupautunut mukaan mihinkään tällaiseen, muutaman kuitenkin pyörähtäessä vielä lähinnä raivoissaan muukalaisen perään tämän painellessa ohitse, vaikka valtava koira sai kyllä monet epäröimään. Urheita (tai tarpeeksi tyhmiä) ilmeisesti löytyi kuitenkin muutama, näiden pyrkiessä vielä loukkauksia epäröiviä tovereitaan kohtaan ärjyen muukalaisen sekä tämän hurtan jälkeen. Kaikkein kovin meteli tosin taisi lähteä hieman taustalla pysytelleestä luihummanoloisesta miehestä, joka ei tuntunut pitävän tippaakaan siitä että muut olivat päästäneet hiipparin läpi, ja karjui minkä ehti mokomia nahjuksia kääntymään ja saartamaan tämän jokseenkin painokelvottomien ilmauksien säestämänä. Tämäkin oli vetänyt miekkansa esille, mutta kaikesta huolimatta tuntui ottavan jo joitain urheita taka-askelia kiroten osaamattomia idiootteja minkä ehti.
Tilanteen saaman käänteen huomioonottaen, nulikan perässä painelevat kolme miestä taisivat voida lukea itsensä tällä hetkellä onnekkaiksi vältyttyään selvästikin odottamattoman ikävältä yhteenotolta tämän uuden vastustajan kanssa. Ajojahti oli huomattavasti mukavampaa ajankulua kun vastassa oli aseeton, pakoon henkensä edestä paineleva keskenkasvuinen kuin huomattavasti suurempi, hanakammin vastaan laittava, aseistautunut sekä miestä suuremman koiran omaava täysikasvuinen, eikä näillä oikeastaan tuntunut olevan kiire auttamaan tovereitaan jotka kamppailivat taustalla. Päin vastoin, näihin tuntui iskeneen oikein kunnollinen virkainto napata edellä viuhtova nulikka, varsinkin kun viimeisimpänä taakseen pälyilevä mies päästi epämääräisen ähkäisyn: "Hitto, sillä on susi!" Joukkoon leviävistä kirouksista päätellen taisikin tällä hetkellä olla hieman epäselvää kuka lopulta juoksi karkuun ja ketä, mutta se ei tainnut lopulta parantaa alkuperäisen uhrin tilannetta. Vaikka taaimmainen tuntuikin pälyilevän melkoisesti taakseen kaksi muuta tekivät selvästi parhaansa juostakseen uupuneen pojan silti kiinni nyt kun vaihtoehtona olisi ollut palata loppujoukkoa hätyyttävän mielipuolen tielle. Nulikka ei ollut oikeastaan perillä tilanteesta sen enempää kuin kukaan muukaan, mutta yhtäkkiä kuin kirvestä kalloonsa ottava miekkonen olikin kääntynyt ja... käynyt ryöväreiden kimppuun? Kai tämä ei sittenkään ollut parhaillaan kuolemassa karmealla tavalla, mutta vaikka siinä mielessä olikin helpottunut, purppuratukka ei silti voinut keskittyä suuremmin tämän tekemisiin. Takaa-ajajat roikkuivat vieläkin kintereillä ja hiljakseen entistä lähempänä... kunnes viimein tapahtui se mitä nulikka oli jo pelännyt. Huomion herpaantuessa haparoiva askel viimein lipsahti tielle sattuneeseen juureen ja poika horjahti yllättyneen älähdyksen keralla, etummaisen miehen jo hyökätessä tilaisuuden huomatessaan kärkkäästi kohti. Tämä oli aseistautunut jonkinlaisella nuijantapaisella mutta valmistautuessaan iskemään nulikan kimppuun tämä osoittikin että tässä ilmeisesti olikin vielä virtaa jäljellä tekemällä epämääräisen paniikinomaisen sukelluksen sivuun ja kompuroimalla hätäisesti jaloilleen. Korsto kirosi raivostuneena horjahtaen oman vauhtinsa voimasta, mutta kaksi muuta seurasivat ikävän vikkelästi pojan vanavedessä.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 8, 2013 21:29:12 GMT 3
Sub: Kaiken kaaoksen keskellä taisi olla yhä sentään ainakin yksi, joka tiesi tarkalleen mitä teki ja minne oli menossa - tai jos ei, niin sitten tällä oli ainakin varsin hyvä improvisaatio. Rosvojoukon epäonneksi kyseessä taisi tosin olla juuri se, jonka ei olisi kuulunut tajuta mistään mitään. Harhautuspakonsa jäljiltä väliin tuppautunut miekkamies painoi läpi rosvojoukosta täysin päinvastaiseen suuntaan määrätietoisesti ja varsin ärhäkästi, huitoen tielle erehtyviä sivuun ja kylväen ansiokkaasti epävarmuutta joukkoon, jolla tuskin oli juuri enää hajuakaan siitä, mitä tässä nyt tarkalleen tehtiin. Kunhan yrittivät parhaansa mukaan pysyä takaa-ajossa mukana. Ikävä kyllä rosvoilla tuskin oli erityisempää koulustusta taktiikassa tai strategiassa, tai muissakaan hämmentävissä ja vieraissa sanoissa, toisin kuin ilmeisesti takaa-ajettavallaan. Siksipä miehen ja susimaisen pedon seuraava veto taisikin tulla varsin ikävä yllätyksenä. Olisi kukaties voinut olettaa, että tämä yrittäisi vain paeta harhautukensa turvin sekasortoa kylvettyään, mutta nähtävästi ei. Rosvojoukon johtajan arvaileminen ei ollut turhan vaikeaa, kun tämä pitäytyi itse reilusti sivussa kaikesta vähänkään vaarallisesta tai rasittavasta, ja karjui lähinnä raivoisasti käskyjä koko muulle joukolle. Oikeastaan tämän komennot taisivat tässä kohtaa olla pitkälti merkittävin syy siihen, että miesjoukko yritti oikeastaan mitään hämmentyneen toljottelun sijaan. Se tosin teki tästä ikävä kyllä myös varsin loistavan kohteen, jonka ottaminen pois pelistä auttaisi todennäköisesti paljon ja kaikenlaiseen. Ja pahaksi onneksi äskeinen pakenija ei tuntunut olevan läheskään yhtä hidas, kun ei yrittänyt harhauttaa ja huijata takaa-ajajiaan. Miekka ja nopeat jalat pitivät tämän varsin ansiokkaasti poissa epämääräisesti kimppuun yrittävien tieltä. Komentelijan huudotkin saivat äkkiä hieman hätäisemmän sävyn kun tämä tajusi, että oletettu nitistettävä olikin tulossa suoraan kohti ikävän päättäväisen oloisena. Miekkamies harppoi halki ruohoisen, tässä kohtaa jo varsin tallotun ja myllätyn maan kohti tavoittelemaansa rosvopomon tapaista. Toisin kuin olisi voinut olettaa, ei tämä tosin rynnännytkään suoraan päälle, vaan pysähtyi yllättäen pienen etäisyyden päähän, melkein kuin empien. Mies heitti nopean vilkaisun olkansa yli, kuin tarkastaen miten paljon oli onnistunut kirimään etumatkaa rosvojoukkoon. Ei erityisemmin, näillä tuskin kestäisi erityisen kauaa yhyttää, mutta loppujen lopuksi miekatkaan eivät vaatineet erityisen pitkään. Ilmeisesti aikaa todettiin olevan tarpeeksi ainakin yrittämiseen, sillä rosvojoukon oletettu johtaja päästi hämmentyneen toljottelunsa jäljiltä ähkäisyn tapaisen, kun syystä tai toisesta odottelemaan jäänyt tapaus kävikin vihdoin, miekka heiluen, päälle. Onni onnettomuudessa kai edes, että tämän petoeläin pysyi kauempana...
Spyrre: Koko välikohtaus tuntui käyvän hetki hetkeltä entistä kaoottisemmaksi hämmingin levitessä rosvojoukossa kuin kulovalkea kun yksinäinen sekaantuja hurttineen alkoikin riehua oikein kunnolla. Lainsuojattomia oli toki enemmän, paljonkin, mutta ikävä kyllä se tähän hätään näytti tarkoittavan myös entistä suurempaa hämminkiä kun porukkaa lakosi haavoittuneena heinikkoon yksi toisensa jälkeen ja puolella ei ollut enää hajuakaan mitä tapahtui tai ketä nyt tällä kertaa jahdattiin vieläkin aamuhämärän verhoamassa maisemassa. Yksi niistä harvoista joka tuntui olevan hieman enemmän perillä mitä tapahtui ja mitä pitäisi tehdä oli myöskin viisaampana pysynyt taaempana koko touhusta, mutta kaikesta päätellen tämä ei riittänyt äänekkäästi kiroavan ja käskyjä huutavan miehen äkkiä tajutessa muukalaisen koirineen suuntaavan päin. Tämä tuntuikin laittavan muita jonkin verran teräväpiirteisemmälle (ja epäilyttävän tutun näköiselle jos purppuratukkainen nulikka olisi ollut tarpeeksi lähellä tunnistaakseen tämän) hieman sisua kaulaan tämän perääntyessä hyvin vaativasti apujoukkoja ärjyen, mutta kiskaisten miekkansa jo esille tajutessaan ettei loppukopla ehtisi enää väliin. Katse pistävänä tämä jännittyi kohtaamaan muukalaisen pitäen myös epäluuloisesti silmällä tämän koirapetoa. "Kirotut typerykset... No anna tulla sitten" tämä ärähti vihamielisesti hampaidensa välistä miekkamiehen seisahtuessa hetkeksi kuin epäröimään, mutta ärhäkkä haaste keskeytyi äkkiä yllättyneeseen sihahdukseen muukalaisen sännätessä varoituksetta kimppuun. Ryöväri ehti juuri ja juuri kompuroimaan kauemmas ja iskemään omaa teräänsä väliin ohjaamaan kohti iskevän miekan, mutta ei tarpeeksi nopeasti välttyäkseen tältä kokonaan. Terä jätti pitkän verisen raapaleen jälkeensä tämän ohimoon, mutta vaikka tämä saikin aikaan kirosanan poikineen ei lainsuojaton silti jäänyt odottamaan muukalaisen lyövän uudestaan. Ärähtäen kuin vihainen peto mies potkaisi jokseenkin hätäisesti mutta kaikkea muuta pidätellen kohti hyökkääjää saadakseen tilaa tämän hyökkäykseltä, mikä taisikin tuottaa tulosta saaden miekkamiehen kopuroimaan taaksepäin. Ryöväri näki tilaisuutensa tulleen ja syöksähti miekka valmiina eteenpäin tavoitellakseen tasapainonsa menettänyttä... mutta saattoi olla että tämä oli juuri tehnyt pahan virhearvion.
Sub: Olisi ollut tietysti varsin mukavaa sanoa, että määrätietoisen miekkamiehen suunnitelma onnistui loppuhuipennustaan myöten kaikin puolin loistavasti ja ilman mitään ongelmia, mutta ikävä kyllä todellisuudella taisi olla oma sanottavansa asiaan. Taistelut olivat sekasortoisia, kaoottisia ja rumia, ja niin tälläkin kertaa. Rosvojoukon komentelijakaan oli tuskin päässyt asemaansa osaamatta tehdä kaikenlaista ikävää ihmisille, jotka yrittivät sitä kaikin tavoin estää. Niinpä varsin ikävästi, mutta toisaalta ymmärrettävästi miekanisku, jonka olisi pitänyt napsahtaa tämän kalloon kolahtikin miekkaan, onnistuen viiltämään vain ikävän, mutta toisaalta kaikkea muuta kuin kuolettavan haavan. Ja tottunein, hätäisin elkein sitä seurasi potku, joka sai miekkamiehen ähkäisemään ja horjahtamaan taaksepäin, melkeinpä kaatumaankin. Se olisi ollut riittävän selkeä tilaisuus melkeinpä kenelle tahansa. Rosvopomo tunki päälle ikävän nopeasti, nähden hyvän paikan ja miekka valmiina. Kukaties tämän olisi pitänyt ottaa hieman oppia äskeisestä alaisestaan, joka oli ollut pitkälti aivan samaassa paikassa, ja saanut vaivanpalkoikseen vain ja ainoastaan murtuneen leuan. Sillä varoittamatta miekkamiehen tapainen huitaisikin äkkiä iskevää terää vasten omallaan, ponnistaen samalla jaloilleen. Vastaveto oli odottamaton ja vahva, etenkin verta silmiinsä saaneelle, ja kiskaisi nyt puolestaan rosvon pois taisteluvalmiudesta. Tämän epäonneksi se antoi vastustajan miekalle varsin hyvän paikan kiertää ympäri, toiseen iskuun ylhäältä alas. Rosvopomon huulilta kantautui tuskaista älähdys, kun himmeässä valossa välähtänyt terä puri tätä vatsan paikkeille. Ei kukaties kuolettavan syvään, mutta aivan tarpeeksi pahasti. Ja jos se ei olisikaan riittänyt, paiskasi vapaan käden nyrkiniskun miehen maahan kuin räsynuken. Hetken verran ehti rosvo tuijottaa kivusta samein silmin yllään seisovaa, viittansa hupun pitkälti kätkemää miekkamiestä jokseenkin kauhulla. Tämä oli vieläkin potkun jäljiltä jokseenkin kumarassa, mutta se ei selvästikään millään tavoin estänyt tätä kohottamasta miekkaansa lopettavaan lyöntiin. Hetken verran tämä tapailikin jotain epämääräistä, kukaties anelua antaa armoa, mutta äkkiä tälle tarkoitettu miekka heilahtikin jokseenkin kömpelösti sivulle, ehtien vain hädin tuskin ilman halki paiskatun soihdun tielle. Se riitti kyllä torjumaan heiton, mutta sai tämän silti horjahtamaan pois paikaltaan osumasta ja silmiin sattuvan kieppuvan valon vuoksi ja vilkaisemaan ympärilleen hätäisesti. Aika näytti olevan pahasti lopussa. Aivan liian lähellä, niin että tämän vihaisen naaman saattoi jo erottaa paljaalla silmälläkin, ryntäsi kohti raivostunut rosvo, heiluttaen nyt soihtunsa paiskattuaan nuijaa kourassaan. "Irti siitä! Painu helvettiin!" tämä karjui, osoittaen yllättävää uskollisuutta käskyttäjälleen yrittäessään ilmeisesti parhaansa mukaan suojata tätä. Ja tällä kertaa miekkamies oli vain ja ainoastaan halukas tottelemaan käskyjä. Tämä päästi taas kimeän vihellyksen ennen kuin säntäsi pois huolestuttavasti ilmaa huitovan kirvesmiehen tieltä, suunnaten kohti metsänreunaa perässään jälleen kerran valtava koiransa. Jos tarkkoja oltiin, taisivat juoksuaskeleen kulkea jokseenkin siihen suuntaan, johon nulikka oli paennut, mutta aivan päällimmäisenä oli kaiketi vain ja ainoastaan pakeneminen. Rosvot murehtikoot maassa retkottavasta päälliköstään ja kursikoot tätä kasaan...
Spyrre: Eipä ollut lopulta hyvin pikaisen käsikähmän jälkeen maahan tempaistun rosvopäällikön onnessa hurraamista tämän saadessa tällä kertaa oikein kunnon höykytystä osakseen. Aluksi hyvin lupaavalta vaikuttaneesta tilaisuudesta huolimatta tämä löysikin itsensä äkkiä henkihieveristä maasta verta vuotavaa vatsaansa puristaen ja varsin pahaenteisesti miekkaansa kohottavan muukalaisen vierestään. Taisi lopulta olla vain sekuntien kysymys kuinka höllässä tämän henki olisi... mutta juuri viime hetkellä ehti loppukopla paikalle, pelastaen täpärästi komentajansa hengen ajamalla viimeistelyä suunnittelevan muukalaisen lopulta pakosalle. Joukko varsin hämmentyneitä rosvoja alkoi kerääntyä maassa makaavan ympärille tämän vastatessa lähinnä vihaisilla, tuskaisilla ärjäisyillä ja solvauksilla saatuaan henkensä jälleen kulkemaan. Taisivat olla hyvät alaiset ikävän harvassa, tai ainakaan tämä yksilö ei tuntunut tällä hetkellä olevan tippaakaan tyytyväinen omiinsa vaikka joku urheampi olikin jo kumartunut tutkailemaan oliko vatsaanpistetylle enää mitään tehtävissä. Oli miten oli, vaikka lainsuojattomia oli vielä useampikin pystyssä oli muukalaisen suunnitelma ainakin toistaiseksi näyttänyt toimivan ja monikaan näistä ei tuntunut enää kovin halukkaalta tunkemaan enää nyt lopulta pakoon painelevan tapauksen tielle, ainakaan vielä, ennen kuin haavoittunut rosvopäällikkö onnistuisi ärjymään kaaokseen jotain rotia.
Vaikka eivät nykytilanteesta oikein perillä olleetkaan tämä tuntui pätevän myös virkaintoiseen kolmikkoon joka oli tällä aikaa kerännyt jo kiitettävästi etumatkaa jahdatessaan urheasti vieläkin sinnikkäästi pakoon painelevaa saalistaan.... tai paeten hullua muukalaista tämän jäljessä siinä sivussa nulikkaa jahdaten, miten vain tilanteen halusi tulkita. Takaa kuuluva entistä vihaisempi mellakka kertoi ainakin itse kullekkin että rosvojoukko oli ilmeisesti parhaillaan kohtaamassa melkoista vastoinkäymistä mutta kukaan neliköstä ei selvästikään osoittanut aikeita jäädä ottamaan asiasta selvää. Mutta niin sinnikkäästi kuin tätäkin farssia oli jo jatkettu, taitaisi tällä olla loppunsa edessä hetkellä millä hyvänsä. Uupunut, mutta ansiokkaasti takaa-ajajia toistaiseksi väistellyt nulikka onnistui viimein saavuttamaan metsänreunan ja jatkoi epäröimättä menoaan hämärään puidensiimekseen, mieskolmikko kuitenkin lähes vanavedessään. Perimmäinen näistä tuntui ottaneen omakseen jonkinlaisen tiedottajanroolin pälyillen vieläkin varuillaan taakseen, kunnes tämä töksäytti ilmoille jälleen uuden kirouksen. "Saakeli, se tulee tänne! Vauhtia, vauhtia!" tämä hoputti saaden huomattavasti lisää virtaa kahteen muuhun ja nämä nopeuttamaan askeleitaan entistä motivoituneemmin. Edellä paineleva nulikka olisi toisessa tilanteessa voinut olla jo varsin turhautunut koko tilanteeseen, mutta jatkuva hengenhaukkominen ja juokseminen henkensä edestä ei oikein sallinut palautteen antamista ja kolmikon komentamista painumaan kaikin mokomin tiehensä jonnekin muualle... mutta nyt vaikka ympärillä olikin enemmän puita, kasvillisuutta ja suojaavia varjoja, ei tästä ikävä kyllä oikeastaan ollut enää hyötyä näin mitättömällä etumatkalla joka supistui askel askeleelta. Lopulta ei tainnut olla suurikaan yllätys kuinka tämä ajojahti päättyisi: viimein pojan pako johti hätäiseen kompurointiin, tarjoten takaa-ajajille tilaisuuden rynnistää kimppuun. Etummainen tapaus syöksähti ehkä hieman tarpeettomastikin taklaustyyliin nulikan niskaan, tarraten kiinni minkä taisi kiskoessaan esiin uhkaavan näköistä veistä vyöltään. Kaksi muutakin pysähtyi viimein hengästyneenä, ja pyörähtivät ympäri aseitaan tavoitellen, takimmaisen kääntäessä jo soihtunsa valaisemaan takaa-ajajan suuntaan. "Äläpähähän meinaa mitään tai nulikka pääsee hengestään!" Julisti vähintäänkin tuskastunutta saalistaan retuuttava mies kovaan ääneen, kiskoen urheasti henkihieveriin ajettua nulikkaa eteensä ja veistä ikävästi tämän kurkulle. Ilmeisesti nyt kun muun koplan ylivoima ei ollut auttanut, oli vuorossa jonkinlainen panttivanki-taktiikka... kukaan kolmikosta ei ainakaan näyttänyt halukkaalta kokemaan samaa kohtaloa kuin monet tovereistaan. Kaipa nämä olettivat uhittelun mahdollisesti purevan, olihan muukalainen jo syystä tai toisesta hyökännyt väliin tapaukseen joka ei tälle lopulta edes kuulunut.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 10, 2013 22:32:39 GMT 3
Sub: Vaikka rosvopäällikkokin makasi jo verisenä ja kyseenalaisen hengissä maassa ja suurin osa rosvoistakin näytti lähinnä lyödyiltä ja valmiilta jättämään leikin epäilyttävän miekkamiehen ja hirviökoiran kanssa sikseen, ei tässä nähtävästi kuitenkaan oltu vielä selvillä vesillä. Ilmeisestikään ei olisi kannattanut luottaa siihen, että keskenkasvuinen nulikka pystyisi pakenemaan takaa-ajajiltaan ainakin niin kauan, että loppujoukko olisi saatu pois pelistä. Mukaan tuppautuneen miekkamiehen päästessä lopulta näiden luokse sätki poika ikävä kyllä melkoisen avuttomasti rosvojen otteessa, ja vielä ikävämmin nämä olivat nähtävästi päättäneet parhaansa mukaan myös varmistaa, että selviäisivät koko touhusta hengissä ja vieläpä saaliinsa kanssa. Puukko pojan kurkulla ja äreät, uhmakkaat sanat saivat väliintuppautujan pysähtymään kunnioittavan matkan päähän. Valtava koira tämän vierellä päästi tosin uhkaavan ärinän puukkojen, karjahtelun ja todennäköisesti kaiken muunkin takia, saaden ainakin heikkohermoisemmat värähtämään, mutta nopea kädenheilautus omistajalta hiljensi sen. Hetkisen verran miekkamies tuijotti varsin vaitonaisesti koko tilannetta, paljastamatta vielä oikeastaan mitään sen suurempia tuntoja. Verinen miekka miehen kädessä, kärki maata kohti ja sivulla, värisi kyllä hieman, mutta sitä hädin tuskin erotti pimeydessä. Eikähän se todennäköisesti kertonut kenellekään mitään muutenkaan. Hermostuksesta tuskin oli ainakaan kyse. Enemmänkin tämä tuntui vain tarkkailevan ja arvioivan tilannetta, mietti kaiketi miten tässä olisi tarkalleen pitänyt toimia. Melu aukean suunnalta kyllä kertoi, ettei aikaa välttämättä olisi turhan paljoa. Jos rosvot eivät olleet jo luopuneet leikistä, olisivat nämä pian taas perässä. Tai ainakin osa näistä. Miekkamiehen tapainen pääsi nähtävästi lopulta jonkinlaiseen ymmärryseen siitä, mitä tässä nyt piti tehdä, ja vetäisi kuuluvasti ilmaa. Miehen asento ja olemus rentoutuivat aavistuksen verran, kun tämä kohotti kumpaakin kättään, vapaata ja miekkaa puristavaa varsin kepeän oloisesti. Sitä seurasi puhetta, joka kuulosti oikeastaan varsin nuorelta. Ei miltään keskenkasvuiselta, mutta siltikin huomattavasti nuoremmalta kuin olisi voinut olettaa. Nuorukaiselta, ei miltään vanhalta ja karskilta soturilta joka oli juuri luovinut läpi kokonaisesta rosvokoplasta ja kaatanut näiden päällikön. "Meinaa? Tuskinpa meinaan yhtään mitään. Oikeastaan, uskon että olen saanut aikaan jo aivan tarpeeksi", tapaus tokaisi melkoisen odottamattomasti ja jopa kepeän kuuloisesti parhaansa mukaan panttivangin kanssa uhittelevalle rosvolle. "Oikeastaan, väittäisin että teidän tässä kannattaisi miettiä, mitä aiotte", tämä lisäsi, osoittaen kepeästi taakseen. "Teidän pomonne makaa tuolla verissään, mutta selviää varmaankin hengissä. Mutta tiedättekö, ei varmaan ole turhan tyytyväinen kun kuulee missä olitte sen sijaan, että olisitte olleet suojelemassa sitä. Aiotteko tosiaan raahata sille yhden alamittaisen nulikan ja odottaa muuta kuin huutoa?", miekkamies muotoili, pitäen äänensä varsin tasaisen seikkaperäisenä ja mahdollisimman kepeänä, kuin ei olisi oikeastaan varsinaisesti välittänyt siitä. "Ei sillä että epäilisin älynlahjojanne, mutta kerronpa kuitenkin teille oikean vastauksen. Päästäkää se poika menemään ja kertokaa, että yrititte pysäyttää minut. Tai niin minä ainakin tekisin. Tai sitten yrittäisin oikeasti pysäyttää minut. Toisaalta te ette ole minä, joten ei aleta hurjiksi", tokaistiin vielä, ennen kuin tämä laski miekkansa maata vasten edessään ja nosti kummankin kätensä kevyesti sen kahvalle, kuin kyseessä olisi ollut vain vaivainen kävelykeppi. Eikä viimeisen sutkauksen pistävyyttä peitelty mitenkään.
Spyrre: Viimein, vaikkakaan ei kovin sulokkaasti saati mukavasti, tuli lopulta sille kaikelle juoksemisellekin loppu. Hengästynyt ja maahan teilattu nulikka ei saanut suuremmin laitettua hanttiin kun kimppuun sukeltanut korsto alkoi kiskoa ylös, löytäen sitten varsin pian veitsenterän ikävän läheltä kaulaansa. Muussa tapauksessa nuhruisesta pojasta olisi varsin hyvinkin voinut irrota vielä härkäpäistä räpiköintiä ja jokseenkin äreää metakkaa mutta ilmeisesti tuntemus viileästä veitsenterästä kurkulla oli omiaan saamaan senkin asettumaan. Kirottua, näinkö tässä sitten lopulta kävisi? Nulikka kirskautti hampaitaan mielenosoituksellisesti yrittäen tasata hengitystään, sentään tajuten jättää pyristelyt vähälle yrittäen sentään vain puoliääneen kiroten ja soihdun valossa siristellen saada jonkinlaista parempaa tolkkua tilanteesta. Kolme aseistettua miestä... ja perässä rynnisti viimein neljäskin, joka kirvoitti kiinni tarranneesta ryöväristä hyvin uhmakkaan ärjäisyn saaden tämän tiukentamaan otettaan. Hurja miekkamies petoineen näyttikin viimein naamansa (no, ainakin kuvainnollisesti) soihdun valossa, saaden jokseenkin epätietoisen vilkaisun panttivangiltakin. Tosin, kolme ryöväriä tuntuivat reagoivan huomattavasti ärhäkämmin.
Mieskolmikko tuntui kiristelevän hermojaan ja hypistelevän aseitaan varsin kärkkäästi sen pienen painostavan hetken ajan kun muukalainen tuntui punnitsevan mitä tekisi, kunnes tämä viimein heitti ilmoille suorastaan leppoisan vastauksen. Tämä aiheutti ryöväreissä hetkellisesti selvää hämminkiä näiden vilkaistessa pikaisesti toisiinsa muukalaisen sanat sekä äänen kuullessaan, tämähän taisi olla pelkkä nuorukainen? Kukaan näistä tuskin oli olettanut tätä painellessaan urheasti kark-- siis, toimittaessaan toimenantoaan tilanteessa kuin tilanteessa. "No kun se käskettiin ottamaan kiinni! Kyllä siitä hyvät rahat saa---" yksi miehistä aloitti lähes puolustelevaan sävyyn mutta keskeytti ähkäisten soihtua pitelevän toverinsa tönäistessä tätä terävästi kylkeen, nulikankin kuitenkin vilkaistessa tätä jokseenkin ymmällään. "Kuono kiinni, te molemmat!" Ärähti veistä heilutteleva korsto väliin, kyräillen kuitenkin epäluuloisena leppoisaa muukalaista jonka vierellä tuijotti takkuinen, terävähampainen peto. Takaa tasangolta kuuluvat äänet jotka kertoivat että ainakin osa koplasta oli vielä liikkeellä, mikä taisi hieman rohkaista tätä vaikka kaikki kolme tekivätkin parhaansa näyttääkseen mahdollisimman hurjilta. "Äh, älä kuule meistä huoli, työmmehän me vaan katsos tehdään! Kukaan muu ei sitä käskyä noudattanutkaan kuin me, kyllä pomo sen tajuaa. Varsinkin jos me tehdään molemmat!" Korsto uhosi saaden pari vaivihkaista, hieman huolestunutta vilkaisua tovereiltaan. "Niin että... pysypä kiltisti siinä ja pudota aseesi niin ei vielä tapeta ketään!" Tämä viimeisteli mahtipontisesti. Enemmän tai vähemmän epämukavassa asemassa roikkuva nulikkakin alkoi hiljakseen näyttää entistä tyytymättömämmältä tilanteen johdosta saatuaan hieman haukattua henkeä... vaikka veitsi kaulalla pitelikin sitä edelleen aloillaan. Varovainen, mutta lopulta odotettua vähemmän henkihievetriin kauhistunut katse mittaili myös muukalaista kunnes tätä ja tämän petoa silmättyään siirtyi huomattavasti oleellisempaan kuten kimpussa roikkuvaan korstoon, jonka huomio puolestaan oli hyvin pitkälti kiinnittynyt uhkaavaan miekkamieheen. Hitaasti laiha käsi liikahti kohti viitanlievettä, kuin tavoitellen jotain.
Sub: Ilmeisestikään rosvot eivät olleet aikeissa mennä siihen aivan helpoimpaan vetoon, harmi kyllä. Vaikka kukaties ei voinut puhua niin paljoa bluffin katsomisesta kuin yksinkertaisesti siitä ettei tajunnut sitä alun perinkään, eivät nämä kuitenkaan vain häipyneet kiltisti muutaman ehdottoman nerokkaan heiton jälkeen. Oikeastaan muita komentava tapaus osoitti jopa jonkinlaista ajatustoimintaa, ja ärisi käskyjä niin miekkamiehelle kuin tovereilleenkin jopa ansiokkaasti. Eipä tosin niin, että se varsinaisesti olisi saanut vielä ilmeisen nuorenpuoleista rosvonhätyyttäjää tolaltaan. Ainakaan vielä ei viskattu miekkaa pois kuuliaisen pelokkaasti, tai oikeastaan osoitettu muutenkaan suoranaista yhteistyöhalukkuutta. Tämä vain huokaisi kuuluvasti, kohauttaen näkyvästi olkiaan. "Teidän pomonne näytti viime vilkaisulla siltä, että tajusi lähinnä miekastani vatsassaan ja siitä, että tasan yksi ehti väliin ennen kuin ehdin työntää sen vähän muuallekin. Ja varmaan myös siitä, että se ei ollut kukaan teistä. Minä en ainakaan olisi mielissäni", miekkamies kuittasi ärhentelyn varsin välinpitämättömän oloisesti, pyöräyttäen miekanterällään pienen, elehtivän hälläväliä-ympyrän ilmaan. Juuri nyt tämä vaikutti lähinnä vaivaantuneelta ja väsyneeltä siihen, että kolmen hengen panttivankiporukka purnasi ikävästi vastaan. "Mutta uskonpa, että en pudota mitään. Etenkään miekkaani. Sinulla taitaa olla kädet täynnä tuota nulikkaa, ja väittäisin että jos te aiotte mennä oikeasti tällä 'me löysimme tämän samalla kun muut ompelivat suoliasi takaisin kiinni' -jutulla, te tarvitsette tuon elossa. En kyllä itse kehtaisi viedä veistä lähellekään sitä ainoaa syytä, miksi teitä ei lynkattaisi pettureina ja pelkureina. Ja nuo kaksi kaveriasi eivät näytä ratkaisevasti kovemmilta, kuin nuo noin tusina muuta rosvoa. Joten... niin", jatkettiin, ja nyt sanoihin tuli huomattavasti kovempi sävy. Selvästikään tämä ei ollut aikeissa leikkiä leppoisaa enää turhan pitkään kun alkoi olla jo hitusen kiire. Valtava koira miehen sivulla alkoi taas äristä, ja nyt sitä ei hiljennetty läheskään yhtä nopeasti. Sen sijaan tämä nosti miekkansa olalleen ja tarttui viittansa huppuun, ennen kuin veti sen syrjään. Jokseenkin latteasti sen alta ei paljastunutkaan mitään hirveää tai dramaattista vaan peräti... pää. Nuorehko, siinä kolmenkymmenen alapuolella ja kahdenkymmenen yläpuolella oleva miehen pää. Eikä tämä varsinaisesti näyttänyt edes mitenkään erityisen oudolta. Vaaleat hiukset olivat sekaiset ja törröttivät kuin olkipehko, ja leukaa koristi parransänki, mutta muuten hyvin vähän erityisen huomattavaa. Tämän silmissä tosin kareili varsin varoittava tuike juuri nyt. Sellainen, joka kertoi tämän saaneen aikaan jo varsin paljon, ja ettei tällä ollut aikomustakaan lopettaa vielä jos niikseen. Tai jotakin sellaista. Kepeästi vapaa käsi laskeutui valtavan, tätä vatsakorkeudelle yltävän koiran päälaelle. Se ei mitenkään erityisemmin lopettanut tämän ärinää. Kukaties jopa lisäsi sitä. "Joten, minusta tuntuu että oikeastaan kyse on enemmänkin siitä, että minä päästän teidät pakoon, koska en jaksa tätä enää. Jättäkää se penikka siihen ja juoskaa. Jos te teette sille mitään, teidät lynkataan. Jos te yritätte jotain, te kuolette. Teillä on oikeastaan tosi vähän vaihtoehtoja juuri nyt. Jos nyt kerran tälle linjalle lähdetään. Yllättäkää minut ja olkaa noita muita fiksumpia", esitettiin jokseenkin selvä ja varsin jämäkkä haaste. Ei enää mitään soveliaisuutta tai peiteltyä vinoilua, vaan pelkkää suoruutta. Kukaties mies elätteli toiveita, että tätä nämäkin rosvot ymmärtäisivät.
Spyrre: Kaikesta kovasta uhosta huolimatta muukalainen ei tuntunut olevan taipumassa melkoisella volyymilla äyskittyihin vaatimuksiin. Tämä ei suuremmin tuntunut miellyttävän mieskolmikkoa, kahden vaikuttavan lähinnä hermostuneilta siinä missä kolmannen, veitsellä uhittelevan tapauksen kulmakarva nyki jo muutaman kerran uhkaavasti. Tosin nyt huomattavasti ärhäkämpää vasta-argumentaatiota saadessaan tämä tuntui jopa pohtivan mitä sanottiin, vaikka saattoi vain arvailla liikkuiko ajatuksenjuoksu niillä linjoilla kuin olisi toivonut. Miehen katse kävi jännittyneenä jälleen metsän reunan suunnalla tämän sormeillen veistään kunnes korsto puuskahti äreästi partaansa. "Taidat puhua nyt palturia! Eikä se meidän vika olis, ei tainnut kukaan muukaan pojista ehtiä väliin. Että älä yritä!" tämä napautti tosin jo hieman kireämmin, selvästikin yrittäen päätellä syöttikö muukalainen parhaillaan pajunköyttä. Kuitenkaan ajatus vatsaan isketystä pomomiehestä (tai kenties puolesta tusinasta pieksutetusta koplatoverista) joka luultavasti oli kuitenkin selviämässä hengissä ei herättänyt erityisen lämpimiä tunteita vaikka ei ollutkaan vielä omiaan ajamaan kolmikkoa parkuen pöheikköön vaikka ainakin osan kanssa syynä taisi olla lähinnä huolestuneisuus seurauksista päätellen siitä kuinka soihtua pitelevä pälyili vaivihkaa ympärilleen vaikkei ollutkaan tarpeeksi tyhmä päästämään hupun riisunutta nuorukaista vasikan kokoisine koirineen silmistään. Ainakin muukalaisen leppoisa elehtiminen sai miehissä aikaan epäluuloa kun tämä vielä ikävästi kieltäytyi pudottamasta asettaan, huomauttaen vielä päälle että kaikesta uhosta huolimatta tämä tuskin voisi päästää vankiaan uhkaustensa mukaan päiviltä jos halusi selvitä ehjin nahoin pomonsa käsittelystä. Mies empi silmäillen jännittyneenä huolestuttavan rennosti puoli koplaa piessyttä muukalaista mutta vaikka tilanne alkoi selvästi kiristyä entisestään tämä ei ilmeisesti luottanut tarpeeksi muukalaisen suopeliaisuuteen tämän sanoista huolimatta... tai sitten tämä uskoi vielä pystyvänsä viivyttämään tätä tarpeeksi apujoukkojen saapumiseen saakka. "Äläpä luule liikoja, ei me noin typeriä olla! Samapa tuo vaikka hengissä pitäiskin, yhtenä kappaleena taas ei sanottu mitään!" Tämä napautti takaisin ärhäkästi, tiukentaen otettaan veitsestä sekä jo huolestuneemmasta nulikasta. "Parempi alkaa asettua, tai alan kohta irrotella vaikka turhia sormia--" korsto aloitti tarraten uhkaavasti protestoivasti ärähtävän pojan käteen liikauttaen terää uhkaavasti tätä kohti tovereidensakin jännittyessä muukalaisen varalta, mutta äkkiä tämän uho katkesi yllättyneeseen tuskaiseen parahdukseen. Veitsen siirryttyä kurkultaan ruipelo nulikka ei ilmeisesti ollut kiinnostunut jäämään katsomaan mitä ryöväri aikoi tehdä hänen raajoilleen vaan äkkiä nukkavierun viitanrepaleen alta oli välähtänyt esille myös yllättävän häijy veitsentapainen, joka oli ilman suurempia varoituksia isketty hätäisellä liikkeellä miehen reiden paikkeille, niin syvälle kuin nulikka sai aikaiseksi. "Päästä IRTI!" kuului jo jokseenkin raivokas protesti pojan yrittäessä tempaista äkillisessä hämmingissä itseään irti korston otteesta ennen kuin tämä toipuisi tarpeeksi tehdäkseen jotain ikävää.
|
|