Post by spyrre on May 25, 2013 23:31:22 GMT 3
Sub
Traakinjuoksun kylä harvemmin näki turhan paljoa vieraita. Ja harvemmalla sinne asiaa olisi sen suuremmin ollutkaan. Kyseessä oli kuitenkin vain pieni mutkittelevan joen varrelle noussut kyläpahasen tapainen, jonka tähdellisin tehtävä tässä maailmassa taisi olla sivistyksen viimeisen rajapyykin merkitseminen korpimailla. Vajaan päivämatkan päästä metsän takana alkoi Skatheiksi kutsuttu kivikkoinen ja kumpuileva erämaa, joka kohosi kaukana horisontissa suuriksi vuoriksikin. Eikä siellä asunut enää yhtään mitään. Ei ainakaan mitään kunnollista väkeä kiinnostavaa. Hirviöitä ja muuta sellaista, josta tavallisen, kunnollisen väen ei tarvinnut tietää tuon taivaallista. Olihan siellä toki vanhoja raunioita ja muuta sellaista, merkkinä niistä aikaisemmista rajapyykeistä, mutta harvapa niitä enää muisti. Nykyään Traakinjuoksu oli useimmille vain ja ainoastaan merkki siitä, että oli aika muuttaa suuntaa jos mieli pysyä kartalla.
Tätänykyä Traakinjuoksun kiinnostavimpia nähtävyyksiä taisi olla paikallinen kasarmin tapainen - jos sitä nyt sellaiseksi saattoi sanoa. Ei se ollut juuri muuta, kuin suurehko kivinen rakennus kylän reunalla, ja reilu tusina sitä miehittävää miestä. Kuninkaan määräys liittyen järjestyksenpitoon tai jotakin sellaista. Paikallinen valtaapitävä, kreivi Ontos, täytti läheisestä kartanostaan käsin velvollisuutensa, ja nautti siitä hyvästä niistä verorahoista, joita kylänväki ja ne harvat lähiseudun yksittäiset maatilat hänelle kantoivat. Ei mikään loistelias pesti, mutta harvemmin kyläläiset ainakaan valittivat sotilaiden läsnäolosta. Horisontissa kohoavat vuoret muistuttivat kyllä, että täällä oltiin kaukana sivistyneiden maiden rauhasta.
Olipa miten oli, ei päivässä ainakaan tänään ollut valittamista. Ilma oli yleensä vilpoisa, mutta tänään siinä oli tuulahdus eteläistä lämpöäkin. Aurinkokin paistoi, ja väki toimitti askareitaan varsin tyytyväisenä kylän liepeillä ja sen muutamankymmenen löyhästi hiekkatien tapaisilla yhteen liitetyn talon lomassa. Ei mitenkään erityisen tapahtumarikasta tai loisteliasta, mutta harvapa kyläläinen sellaista kaipasikaan. Ei, sitä löytyi kyllä aivan tarpeeksi lähimetsistä ja kivikoista, jos nyt hurjapääksi alkoi aikaa. Muille todennäköisesti riiti paikallinen majatalo ja kapakka, jossa isännät iskivät juttua.
Spyrre:
Oli vaatimaton paikka keskellä korpea tai ei, oli tälläkin paikalla kuitenkin viehätyksensä asukkaidensakin lisäksi joskus muillekin. Matkalaisia ei näin kaikesta sivussa kovin usein näkynyt, mutta toisaalta ei kadulla kävelevä reitiltään eksynyt muukalainen ollut lopulta niinkään tavaton näky. Tosin, tämänkertainen vieras taisi olla kuitenkin yllättävän vähän eksyksissä tämän askeleiden kieliessä hämmennyksen sijasta määrätietoisuudesta, sekä huomattavasti erikoisempi näky kuin yleensä. Kyläläisten pienestä hämmingistä sekä kyräilyistä huolimatta olivat tämän rahat kuitenkin pikkukylässä yhtä käypää tavaraa kuin muidenkin, joten tämä oli saanut majapaikan ainoasta majatalosta ilman suurempia vastaväitteitä. Nainen oli saapunut edellispäivänä juuri ennen pimeää, ja olikin viettänyt iltansa varsin vähäeleisesti huoneessaan, pessimistisimpien juoruilijoiden epäilyistä huolimatta aiheuttamatta sen enempää ikävyyksiä huolimatta parista näyttäviä sapeleita joita tämä kantoi vyöllään. Mutta lopulta päivällisaikoihin tämä olikin jälleen löytänyt tiensä alakertaan, ja asettautunut aterioimaan salin reunamille jokseenkin omiin oloihinsa, viittansa huppu päässään sekä epämääräisen näköinen rosoreunainen kartta eteensä pöydälle levitettynä. Päähine ei kuitenkaan riittänyt peittämään tämän erikoisia piirteitä jos jollakulla oli halua katsoa yhtään lähempää, varjojen joukosta saattoi erottaa parin kiiluvanvihreitä silmiä sekä petomaisen, suurta kissapetoa muistuttavan tylpän mustan kuonon. Kissamainen solakka nainen silmäsi ajoittain ympäri salia varmaankin enemmän tavan vuoksi kuin varsinaisesti varuillaan kunnes keskittyi jälleen paistinpalasta pureskellen tutkimaan kovia kokenutta karttaa edessään. Kenties olento oli etsimässä jotakin... tai sitten enemmän eksyksissä kuin halusi myöntää kellekään.
Sub:
Vaikka majatalo harvemmin toteuttikaan varsinaista virkaansa turhan paljoa tai monelle, lähinnä ohikulkeville karavaaneille ja sellaisille, toimi se silti varsin ansiokkaasti paikallisten suosituimpana (ja ainoana, noin nyt ohimenen) tavernana. Tusinavarpaan tavernassa, kuten se oli nimetty omistajansa Wornst Tusinavarpaan mukaan, paikallinen väki kokoontui vaihtamaan kuulumisia ja tappamaan aikaa. Ja koskapa kaikki tunsivat toisensa ainakin noin nyt suunnilleen, tapasi tunnelma olla varsin leppoisa. Isännät iskivät juttua keskenään ja paiskoivat noppaa, samoiten kuin nuorempikin väki. Näin päivällä taverna ei ollut tupaten täynnä, mutta riittipä siellä silti väkeä, etenkin hieman vanhempaa jolla ei ollut enää niin kiire paiskia töitä nuorempien tehdessä pahimmat päältä. Vaan istuskelipa vanhojen, kevyttä olutta hörppivien ja noppaa viskovien ukkojen seurassa reilusti nuorempikin tapaus. Iästään päätellen hän olisi voinut olla näiden lastenlapsia, mutta se ei selvästikään nuorta naista (hädin tuskin yli siitä iästä, kun tätä olisi voinut vielä vaivatta herjata tytöksikin) haitannut. Lisäksi hän ei vaikuttanut olevan millään tavalla turhan hanakka viljelemään kuvaa sopuisasta naisihanteesta, vaan uhkapelasi, joi ja iski juttua siinä missä muutkin. Eipä kyseessä tosin selvästikään ollut aivan tavanomainen tapaus muutenkaan, sillä hänellä ei ollut päällään kylän naisten tavanomaista puuvillaista mekkoa, vaan reilusti säädyllistä hirvittävämmin suoranaiset housut, paita ja vieläpä vyökin. Ja ne näyttivät peräti enemmänkin matkalaisen tai metsäläisen tamineilta, kuin kunniallisen kyläläisen vaatetukselta. Käyttöä nähneiltä sellaisilta.
Aikansa kaikkea säädyllisyyttä hirmuisella tavalla murhaava ilmestys tappoi aikaansa vanhempien isäntien seurassa, jotka tuntuivat suhtautuvan häneen lähinnä samanlaisella kiintymyksellä kuin lapsenlapsiinsa, ennen kuin sai kuitenkin jotain mielenkiintoisempaa silmiinsä. Ja sitähän piti ehdottomasti lähteä katsomaan. Nopea pahoittelu, ja sitten äkkiä ylös muina miehinä saapastelemaan (kyllä saappailla. Voi aikoja, voi tapoja) kohti hieman sivummalla istuskelevaa tulokasta.
"Tjaa-a. Tuolla kartalla et kyllä pääse yhtään mihinkään täällä. Ne huitaisevat nämä tuppuseudut puolella kädellä ja siirtyvät kiinnostavampiin", ilmoitettiin hetken perästä kovinkin kohteliaasti kissamaisen tapauksen olan yli, selvästikin seuraan tuppautuvan tuijotellessa tämän kartaa arvioiden. Hän väläytti toiselle ohimennen viattoman hymyn ja kohautti olkiaan.
Spyrre:
Ympärillä pyörivä leppoisa häärinä sai osakseen vilkaisun jos toisenkin vihreistä silmistä kissaihmisen aterioidessa karttansa tutkimisen lomassa, mutta tämä ei tuntunut silti osoittavan suurempaa halua tyrkyttää seuraansa keskenään viihtyvien kyläläisten joukkoon vaan tuntui olevan varsin tyytyväinen vain katsomaan. Yhteishenki pienten kapakoiden salissa oli aina omaa luokkaansa suurempien kaupunkien vastaaviin verrattuna mutta vastapainoksi seura oli yleensä myös varsin sisäänpäin lämpiävää ja vaikka nainen ei lopulta aikonut viipyä kauaa häntä ei varsinaisesti kiinnostanut härnätä paikallisia läsnäolollaan kun käsillä oli parempaakin tekemistä. Katse kävi ohimennen jokseenkin äänekkään sekä remakan noppapelin suunnalla joka keräsi katsojia melkoisesti läheisen pöydän ääreen kunnes olento hymähti itsekseen ja käänsi jälleen huomionsa karttaansa. Pitkäkyntinen, mustan turkin peittämä sormi seuraili mietteliäästi kääröön merkittyjä viivoja ja kuvioita olennon hymistessä ajoittain itsekseen pohtivasti, kunnes äkkiä jostain takavasemmalta kuuluva siekailematon kommentti havahdutti tämän ajatuksistaan. Myönnettäköön että tämä yllätti kissanaisen tämän varsinaisesti odottamatta kenenkään paikallisista tunkevan juttusille, ja vihreät silmät kääntyivätkin äänen suuntaan pienen kulmankohotuksen (sekä viitan liepeen alta erottuvan, melkoisen terävän hännänheilautuksen) keralla.
"Hmm? Niinkö? Kas vain." Katti tokaisi mittailtuaan katseellaan juttusille tuppautunutta virnistävää tyttöä, vilkaisten sitten karttaansa kuin olisi nyt vasta hoksannut moisen onnettoman seikan.
"Älä aliarvioi hyvää karttaa, tämä on varsin hyvää tekoa!" Tämä protestoi aavistuksen närkästyneeseen sävyyn nojaten taaksepäin tuolissaan, kunnes tuhahti hieman.
"...ja sitä paitsi, parempi olla kartan kanssa liikkeellä kuin ilman, hmm? Jos jotain puuttuu, niin ei auta kuin käydä katsomassa ja täydentää, vai mitä?" Viimeisen lauseen päätteeksi hupun varjoista kuitenkin välähti hampaat paljastava virne, katin vilkaistessa jälleen jokseenkin tyytyväisesti repalereunaiseen kääröön joka lepäsi pöydällä. Tämä ei lopulta näyttänyt hirvittävän paljon kummoisemmalta kuin suurin osa kartoista kuitenkaan, mitä nyt melkoisesti höykytyksiä nähneeltä, mutta tarkemmin katsottuna tähän oli merkitty melkoisesti asioita, joka ei näyttänyt alkuperäisen tekijän käsialalta. Merkintöjä löytyi varsinkin idän suunnalta autiommilta alueilta joita ei usein ollut karttoihin piirretty mutta alueet Traakinjuoksun ympäristössä kieltämättä näyttivät vielä niin tyhjiltä kuin olisi voinut olettaakin.
"Vai onko sinulla kenties parempi idea?" Nainen käänsi katseensa takaisin toiseen odottavan kulmienkohotuksen keralla. Pakkohan tällä tytöllä oli selvästi olla tarjolla parempi ehdotus jos katsoi tarpeelliseksi tulla kritisoimaan viattomia karttoja?
Sub:
Karttaa ihmettelemään tuppautunut ei ollut ainakaan millään tavalla turhan ujo, sillä sen suuremmin lupia kyselemättä tai odottelematta hän istahti pöytään toisen protestoidessa kartan tuomitsemisesta, pää aavistuksen kallellaan kuin kovinkin uteliaana. Se kääntyili pari kertaa puolelta toiselle, ennen kuin sen omistaja päästi kuin kovinkin viattomasti varsin kyseenalaisen äännähdyksen.
"Niin no. Minun ymmärtääkseni karttojen pitäisi olla olemassa juurikin että tietäisi mihin on menossa? Siksikö sinä kuulemma eilen rämmit esiin metsästä vaikka tuossa järven toisella puolella menee tie, halusit nähdä mitä siellä on? Tai niin ne ainakin väittivät", tuumattiin toisen kartanpuolusteluille kaikkea muuta kuin ainakaan turhan myöntyväisesti.
Vaikka sitten loppujen lopuksi nuori naisentapainen kohottikin olkiaan varsin näkyvästi. Siinä sivussa näkyivät kädetkin, joihin syystä tai toisesta oli vedetty paksut sormikkaat. Sisälläkin.
"Vaikka voihan sillä olla kaiketi tunnearvoa. Mutta kyllä minä ainakin olisin vain kysynyt erityisen kiinnostuneelta koko aiheesta. Ei, oikeastaan hänen silmänsä olivat selvästikin löytäneet jotakin huomattavasti jännempää toisella puolella pöytää istuvaa tarkkaillessaan.
"Sinulla on tuollaisetkin. Onko niille paljon käyttöä kun rämmit metsässä katsomassa mitä kartta ei kerro? Luulisi että ovat tiellä. Minullakin on miekka, mutta se on pienempi ja sitä paitsi pidän sen poissa kun en tarvitse. Tai siis, eihän täällä tarvitse, mutta", nuorempi tokaisi lopulta, osoittaen toisen kupeilla, melkeinpä piilossa roikkuvia sapeleita.
Kukaties kyseessä oli jännitys ihka-aidon seikkailijan kanssa jutustelusta, mutta osoittava käsi tärisi melkoisesti. Se ei tosin estänyt millään tavoin naista näyttämästä jopa aavistuksen ylpeältä hänen röyhistäessään aavistuksen rintaansa.
"Ja minä osaan kyllä sitten ihan käyttääkin sitä. Minua on opetettu", vakuuteltiin varsin pontevasti.
Spyrre:
Vaikka tämä ei varsinaisesti tätä ulospäin näyttänytkään nuoren naisen arkailematon käytös hämmensi hieman kissamaista olentoa, tämän kuitenkaan näyttämättä varsinaisesti ärtyisältä vaan ennemminkin uteliaalta tästä innokkaasti jutustelevasta uudesta seuralaisesta. Tämä kohotti jälleen hieman kulmiaan innostuneen tytön (no, ainakin tämä taisi selvästi olla häntä itseään nuorempi) istuvan kyselemättä pöytään, ja ryöpyttäessä ilmoille lisää huomiokykyisiä kommentteja.... ehkä aavistuksen liiankin, kuten pian kävi ilmi. Hupun kätkemät repaleiset korvalehdet luimistuivat hieman ja häntä nykäisi jälleen vaivihkaa puolelta toiselle toisen tivatessa miksi hän oli rämpinyt esiin metsästä jos kerran omasi niin hyvän kartan. Pahus sentään... pikkukylässä jokainen asia löysi sitten tiensä jokaisen korviin? Kissaolento empi silmänräpäyksen nojautuen sitten kyynerpäillään pöytään kunnes nyökäytti päätään muina katteina.
"...kyllä. Niin juuri. Toki tien seuraaminen on helpompaa mutta kaikki niillä ojanpohjilla on jo nähty, eikö vain?" Tämä huomautti, hampaat paljastavan virneen hiipiessä jälleen tylpälle kuonolle.
"Täällä lähistöllä on ilmeisesti erikoisia raunioidentapaisia, kävin katsomassa. Eivät mitään kovin tuottoisia kivikasoja, mutta. Tästä kartasta näkee näinkin mainiosti suurimmat alueet, mitä mielenkiintoista minulle muka jäisi jos kaikki pikku yksityiskohdatkin olisivat siinä jo valmiina? Sehän tarkoittaisi että kaikki kiinnostava olisi jo löydetty moneen otteeseen. Kysyä voi jos on tarpeen, mutta miksi luottaa vieraiden mielipiteisiin jos asian voi tarkistaa itsekin? Hieman haastetta, katsos." Seurasi pieni hymähdys ja olkapäiden kohautus naisen kääräistessä sitten karttansa hieman kärsimättömällä eleellä rullalle kun tätä ei selvästikään osattu arvostaa. Tosin kritiikki ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan pöydän ääreen istuneella tapauksella riitti sanottavaa ja mielipiteitä muistakin asioista. Mustan turkin peittämät kulmat kohosivat entisestään kun toinen kävi sapeleita osoitellen kritisoimaan näiden käytännöllisyyttä. Oli tämäkin? Syystä tai toisesta tyttö kuitenkin vaikutti hieman jännittyneeltä puheliaisuudestaan huolimatta.
"Hmm? Kyllä. Varsinkin keskellä vierasta seutua aseista on hyötyä, metsässäkin voi törmätä vaikka mihin. Sapelini menevät minne minäkin. Tuskin viivyn samassa paikassa pitkään ja hyvä olla valmiina kaikkialla, niin kylissä kuin korvessakin." Tämä huomautti raaputtaen leukaansa pitkillä kynsillään silmäillessään kuitenkin hieman uteliaasti toisen osoittelevaa, sormikkailla peitettyä kättä. Jostain syystä toinen suupieli näkyi nykivän hieman.
"Niinkö? No sinulla käy tuuri ettei sinun tarvitse taidoistasi huolimatta harhailla ulos kylän turvista, vai mitä? Säästyt kaikelta pitkästyttävältä hiisien ja rosvojen höykyttämiseltä." Olento arveli nyökäten hieman, kunnes naurahti yllättävän kevyesti.
"No, varmaan niiden otusparkojen onni sitten, huonostihan niille kävisi. Mikähän nimesi on? Minä olen Cathryn." Esittäydyttiin lopulta, naurun hiipuessa jälleen pieneksi hymynväreeksi olennon suupieliin. Syystä tai toisesta tämä ei tuntunut ainakaan ottavan nokkiinsa vaan olemuksessa oli enemmän kuin hitunen verhottua huvittuneisuutta.
Sub:
Pää pysyi edelleen epävakuuttuneen kallellaan sen omistajan kuunnellessa kissan vakuutteluja kartan erinomaisuudesta. Sivuun heitettiin taas uusien olkien kohautuskin, joka saattoi hyvinkin olla hieman enemmän esittämistä kuin mitään varsinaista "emmäätierä" -asennetta.
"Niin no. Sittenhän sen kartan voi jättää kokonaan pois ja yllättyä ihan kaikesta?" ehdotettiin nopeasti, ennen kuin hän lisäsi vieläpä perään aavistuksen hymähtäen:
"Ja sitten voi ehkä myös eksyä johonkin ja nääntyä, eh?"
Kaikesta näennäisestä nenäkkyydestään huolimattakaan seuraan tuppautunut tapaus ei voinut aivan peittääkään sitä yksinkertaista tosiasiaa, että kuunteli edelleen varsin peitellyn kiinnostuneesti toisen tipauttelemia vihjauksia seikkailuista ja kaikenlaisesta oudosta ja erikoisesta, mitä matkan varrella olikaan tullut nähtyä. Pää kyllä kallisteli ja kulmakarvat kohosivat vähintäänkin kyseenalaistavasti, mutta siitä huolimatta tämä piti katseensa tiukan varmasti mustaturkkisessa tapauksessa - ja jos oikein osasi kasvoja lukea, kävi selvästikin pieni värähdys aina kun kaikenlainen seikkailullisempi otettiin puheeksi.
"Eh, raunioita? Niin no, niissä asuu kuulemma lähinnä kaikkea ikävää. Varmaan ryövätty jo aikaa sitten. Kun raunioituvat ja ihmiset häipyivät tai jotakin", nuori naisentapainen vastasi toisen ottaessa puheeksi lähiseudulla läpi käymänsä paikat. Tässä kohtaa yritettiin ehdottoman varmasti piilotella kaikkia niitä ikäviä sanoja, jotka taisivat tulla katalasti paljastaneeksi, että tässä mentiin nyt pitkälti kuullun perusteella, ilman varsinaisia omia kokemuksia - alakynnessä ainakin siinä suhteessa toiseen nähden siis.
Kysyttävää ja ihmeteltävää nuorella kyllä ainakin riitti, eikä kissamainen tapaus välttämättä ollut niin erityisen innostunut siitä. Eipä niin että moista olisi juuri huomioitu, kun tämä kuunteli muka kovinkin välinpitämättömästi (mutta varsin selkeän kiinnostuneena) jokaisen tarjotun sanan, päästellen pieniä äännähdyksiä, joiden oli kukaties tarkoitus osoittaa miten kaikki oli oikeastaan varsin tuttua tai jotakin sellaista. Vasta kun toinen heitti aavistuksen piikikkään huomautuksen väitettyjen miekkataitojen onnellisesta käyttämättömyydestä, pistettiin väliin jopa jonkinlaisella varmuudella jotakin.
"Paitsi että minä en kyllä asu täällä. Vaan siellä mistä tulit rämpineeksi. Ja sitä paitsi siellä ei asu hiisiä vaan haltioita. Ne pysyvät kyllä piilossa mutta eivät katso hyvällä tunkeilijoita", valotettiin toisen hirvittävää yleissivistyksen puutetta. "Ja rosvoja täältä ei ainakaan löydy. Ei kannata. Liian vähän ryöstettävää kai."
Hieman selvempi ja peittelemättömämpi yllätys tuli, kun kissamainen tapaus lopulta äkkiä esittelikin itsensä, tiedustellen samalla toisenkin nimeä. Kukaties se oli jonkinlainen todistus siitä että tämä oli ainakin hieman vakuuttunut naisenalun vannotetuista taidoista - tai ainakin puolityytyväinen asenne antoi ymmärtää, että näin oletettiin. Hyvien tapojen vastaisesti kättä ei tosin ojennettu pöydän yli, mutta hymynpuolikas kareili silti suupielessä.
"Iscah. Tai niin ne ainakin väittävät", vastattiin, hänen nojautuessaan aavistuksen taaksepäin silmäilemään kissamaista tapausta. "Ja minä olen kyllä käyttänytkin sitä miekkaa! Kerran. Tai siis... en ehtinyt kun se juoksi muttakun", yritettiin pönkittää miten taidettiin.
Spyrre:
Pieni virne nykäisi jälleen suupieliä toisen kommentoidessa kartan turhana jättämistä ennen kuin olento kohautti uudestaan olkapäitään.
"Hah, kartta tai ei, en minä niin hevillä pöheikköön näänny, onhan minulla jouseni. Mutta mihin minä sitten merkitsisin matkamuistoni?" Tämä totesi kuin ei olisi toisen skeptistä ilmehtimistä huomannutkaan ja napautti ohimennen karttakääröä kämmeneensä. Oli tytöllä ainakin otsaa joskaan ei käytöstapoja, mutta toisaalta vaikka olikin hieman epävarma mitä tällaisen tapauksen kanssa olisi pitänyt tehdä katti ei tainnut lopulta laittaa tätä pahakseenkaan. Olihan tämä saapumisellaan keskeyttänyt varmasti tärkeät ja tarkat strategiset pohdiskelut jatkon suhteen, mutta... toisaalta, jutustelu vaikutti varsin viihdyttävältä pitkän metsässä rämpi-- siis tutkimusmatkailun jälkeen. Kaipa se oli myönnettävä että tytöllä oli sisua.
"Eipä siellä paljoa muuta ollut kuin kiviä. Mutta ei sitä koskaan tiedä... ja onpahan nekin nyt nähty vaikka pari elikkoa pitikin huitoa pois tieltä." Pöytään nojaileva kissa kohautti jälleen olkapäitään moiselle pikkuseikalle näennäisesti häiriintymättä tippaakaan mahdollisista harharetkistään kivikasoille, kulman lähinnä kohotessa hieman hilpeästi entisestään toisen hieman epävarmalta kalskahtelevalle, mutta ei yhtään vähempää määrätietoiselle sanailulle. Mustaturkki jäikin kuuntelemaan hieman nyökytellen tytön jatkaessa mittaillen tätä samalla kiiluvilla silmillään huppunsa varjosta, tosin viimein yllättyen hieman tämän julistaessa ettei asunutkaan kylässä vaan... siellä mistä hän oli tullut?
"Kas. Niinkö? En olettanut että siellä suunnassa on enempää asutusta. Hyvä tietää." Nainen kallisti päätään hieman yrittäen ohimennen muistella oliko nähnyt jotakin ihmisasutuksesta kielivää käyskennellessään metsässä kunnes toteamus haltioista kiinnitti jälleen huomion. Tämä seikka olikin jo aavistuksen vakavampi, saaden kissaihmisen käymään jopa hieman pohtivaksi.
"Vai niin? Hmm. Joskus hiisistä on helpompi selvitä kuin haltioista, riippuen kuinka härkäpäisiksi päättävät heittäytyä. Niiden kanssa ei ainakaantarvitse kauaa miettiä miten toimia. Kiitoksia tiedosta, täytyypä pysyä valppaana kaiken varalta" kissaihminen nyökkäsi jälleen napauttaen kynnellään kuononsa pieltä, hymähtäen sitten hieman tytön julistaessa ettei näillä seuduilla ollut rosvojakaan.
"Teillähän on täällä sitten mukavat oltavat. Ei rosvoja eikä hiisiä, vain muutama suippokorva. Ei ihme ettet tarvitse edes miekkaasikaan mukanasi" todettiin naurahduksen keralla tämän jäädessä odottelemaan toisen esittäytymistä. Naisenalun ilmoittaessa viimein nimensä varsin itsetyytyväiseen sävyyn Cathryniksi esittäytynyt olento pisti merkille ettei toinen vastoin tapoja ja odotuksia näyttävän osoittavan aikeita kätellä kuten hyvät tavat olisivat vaatineet. Ehkä häneen ei luotettu, olihan hän kuitenkin terävähampainen aseistettu muukalainen pöydän takana, vaikka Iscahin käytös tähän saakka kieli kyllä jostain ihan muusta kuin arkuudesta... Mietteliäs katse kävi ohimennen pöydän ylitse tytön hansikoiduissa käsissä kissan itsekään lopulta ojentamatta kättään vaan ristien sen sijaan käsivartensa pöydälle eteensä ja vastaten esittäytymiseen nyökkäyksellä naputellen pöydänpintaa kynsillään. Tosin Iscahin seuraava ylpeä ilmoitus siitä kuinka hän oli kerran lähes jopa käyttänyt miekkaansa oli vähällä saada kissanaisen tyrskähtämään ääneen, tämän kuitenkin hillitessä tämän äkkiä yskähtämällä pari kertaa nyrkkiinsä.
"Niinkö? Kas vain, no sehän on jo... jotain? Ei ollut selvästikään valmis kohtaamaan miekkaasi" tämä huomautti valkeiden virnistävien hampaiden välähtäessä jälleen.
"Kukas tämä pelkuri oli? Jonkinlainen lainsuojaton? Kenties seudun ainoa epäonnekas ryöväri jonka ajoitkin muualle?" Kissa hyrähti itsekseen nojautuen itsekin taaemmas tuolissaan odotellessaan vastausta pienen kysyvän kulmien kohotuksen keralla. Tavernasta olikin yllättäen tainnut löytyä oikein motivoitunut sankarinalku?
Traakinjuoksun kylä harvemmin näki turhan paljoa vieraita. Ja harvemmalla sinne asiaa olisi sen suuremmin ollutkaan. Kyseessä oli kuitenkin vain pieni mutkittelevan joen varrelle noussut kyläpahasen tapainen, jonka tähdellisin tehtävä tässä maailmassa taisi olla sivistyksen viimeisen rajapyykin merkitseminen korpimailla. Vajaan päivämatkan päästä metsän takana alkoi Skatheiksi kutsuttu kivikkoinen ja kumpuileva erämaa, joka kohosi kaukana horisontissa suuriksi vuoriksikin. Eikä siellä asunut enää yhtään mitään. Ei ainakaan mitään kunnollista väkeä kiinnostavaa. Hirviöitä ja muuta sellaista, josta tavallisen, kunnollisen väen ei tarvinnut tietää tuon taivaallista. Olihan siellä toki vanhoja raunioita ja muuta sellaista, merkkinä niistä aikaisemmista rajapyykeistä, mutta harvapa niitä enää muisti. Nykyään Traakinjuoksu oli useimmille vain ja ainoastaan merkki siitä, että oli aika muuttaa suuntaa jos mieli pysyä kartalla.
Tätänykyä Traakinjuoksun kiinnostavimpia nähtävyyksiä taisi olla paikallinen kasarmin tapainen - jos sitä nyt sellaiseksi saattoi sanoa. Ei se ollut juuri muuta, kuin suurehko kivinen rakennus kylän reunalla, ja reilu tusina sitä miehittävää miestä. Kuninkaan määräys liittyen järjestyksenpitoon tai jotakin sellaista. Paikallinen valtaapitävä, kreivi Ontos, täytti läheisestä kartanostaan käsin velvollisuutensa, ja nautti siitä hyvästä niistä verorahoista, joita kylänväki ja ne harvat lähiseudun yksittäiset maatilat hänelle kantoivat. Ei mikään loistelias pesti, mutta harvemmin kyläläiset ainakaan valittivat sotilaiden läsnäolosta. Horisontissa kohoavat vuoret muistuttivat kyllä, että täällä oltiin kaukana sivistyneiden maiden rauhasta.
Olipa miten oli, ei päivässä ainakaan tänään ollut valittamista. Ilma oli yleensä vilpoisa, mutta tänään siinä oli tuulahdus eteläistä lämpöäkin. Aurinkokin paistoi, ja väki toimitti askareitaan varsin tyytyväisenä kylän liepeillä ja sen muutamankymmenen löyhästi hiekkatien tapaisilla yhteen liitetyn talon lomassa. Ei mitenkään erityisen tapahtumarikasta tai loisteliasta, mutta harvapa kyläläinen sellaista kaipasikaan. Ei, sitä löytyi kyllä aivan tarpeeksi lähimetsistä ja kivikoista, jos nyt hurjapääksi alkoi aikaa. Muille todennäköisesti riiti paikallinen majatalo ja kapakka, jossa isännät iskivät juttua.
Spyrre:
Oli vaatimaton paikka keskellä korpea tai ei, oli tälläkin paikalla kuitenkin viehätyksensä asukkaidensakin lisäksi joskus muillekin. Matkalaisia ei näin kaikesta sivussa kovin usein näkynyt, mutta toisaalta ei kadulla kävelevä reitiltään eksynyt muukalainen ollut lopulta niinkään tavaton näky. Tosin, tämänkertainen vieras taisi olla kuitenkin yllättävän vähän eksyksissä tämän askeleiden kieliessä hämmennyksen sijasta määrätietoisuudesta, sekä huomattavasti erikoisempi näky kuin yleensä. Kyläläisten pienestä hämmingistä sekä kyräilyistä huolimatta olivat tämän rahat kuitenkin pikkukylässä yhtä käypää tavaraa kuin muidenkin, joten tämä oli saanut majapaikan ainoasta majatalosta ilman suurempia vastaväitteitä. Nainen oli saapunut edellispäivänä juuri ennen pimeää, ja olikin viettänyt iltansa varsin vähäeleisesti huoneessaan, pessimistisimpien juoruilijoiden epäilyistä huolimatta aiheuttamatta sen enempää ikävyyksiä huolimatta parista näyttäviä sapeleita joita tämä kantoi vyöllään. Mutta lopulta päivällisaikoihin tämä olikin jälleen löytänyt tiensä alakertaan, ja asettautunut aterioimaan salin reunamille jokseenkin omiin oloihinsa, viittansa huppu päässään sekä epämääräisen näköinen rosoreunainen kartta eteensä pöydälle levitettynä. Päähine ei kuitenkaan riittänyt peittämään tämän erikoisia piirteitä jos jollakulla oli halua katsoa yhtään lähempää, varjojen joukosta saattoi erottaa parin kiiluvanvihreitä silmiä sekä petomaisen, suurta kissapetoa muistuttavan tylpän mustan kuonon. Kissamainen solakka nainen silmäsi ajoittain ympäri salia varmaankin enemmän tavan vuoksi kuin varsinaisesti varuillaan kunnes keskittyi jälleen paistinpalasta pureskellen tutkimaan kovia kokenutta karttaa edessään. Kenties olento oli etsimässä jotakin... tai sitten enemmän eksyksissä kuin halusi myöntää kellekään.
Sub:
Vaikka majatalo harvemmin toteuttikaan varsinaista virkaansa turhan paljoa tai monelle, lähinnä ohikulkeville karavaaneille ja sellaisille, toimi se silti varsin ansiokkaasti paikallisten suosituimpana (ja ainoana, noin nyt ohimenen) tavernana. Tusinavarpaan tavernassa, kuten se oli nimetty omistajansa Wornst Tusinavarpaan mukaan, paikallinen väki kokoontui vaihtamaan kuulumisia ja tappamaan aikaa. Ja koskapa kaikki tunsivat toisensa ainakin noin nyt suunnilleen, tapasi tunnelma olla varsin leppoisa. Isännät iskivät juttua keskenään ja paiskoivat noppaa, samoiten kuin nuorempikin väki. Näin päivällä taverna ei ollut tupaten täynnä, mutta riittipä siellä silti väkeä, etenkin hieman vanhempaa jolla ei ollut enää niin kiire paiskia töitä nuorempien tehdessä pahimmat päältä. Vaan istuskelipa vanhojen, kevyttä olutta hörppivien ja noppaa viskovien ukkojen seurassa reilusti nuorempikin tapaus. Iästään päätellen hän olisi voinut olla näiden lastenlapsia, mutta se ei selvästikään nuorta naista (hädin tuskin yli siitä iästä, kun tätä olisi voinut vielä vaivatta herjata tytöksikin) haitannut. Lisäksi hän ei vaikuttanut olevan millään tavalla turhan hanakka viljelemään kuvaa sopuisasta naisihanteesta, vaan uhkapelasi, joi ja iski juttua siinä missä muutkin. Eipä kyseessä tosin selvästikään ollut aivan tavanomainen tapaus muutenkaan, sillä hänellä ei ollut päällään kylän naisten tavanomaista puuvillaista mekkoa, vaan reilusti säädyllistä hirvittävämmin suoranaiset housut, paita ja vieläpä vyökin. Ja ne näyttivät peräti enemmänkin matkalaisen tai metsäläisen tamineilta, kuin kunniallisen kyläläisen vaatetukselta. Käyttöä nähneiltä sellaisilta.
Aikansa kaikkea säädyllisyyttä hirmuisella tavalla murhaava ilmestys tappoi aikaansa vanhempien isäntien seurassa, jotka tuntuivat suhtautuvan häneen lähinnä samanlaisella kiintymyksellä kuin lapsenlapsiinsa, ennen kuin sai kuitenkin jotain mielenkiintoisempaa silmiinsä. Ja sitähän piti ehdottomasti lähteä katsomaan. Nopea pahoittelu, ja sitten äkkiä ylös muina miehinä saapastelemaan (kyllä saappailla. Voi aikoja, voi tapoja) kohti hieman sivummalla istuskelevaa tulokasta.
"Tjaa-a. Tuolla kartalla et kyllä pääse yhtään mihinkään täällä. Ne huitaisevat nämä tuppuseudut puolella kädellä ja siirtyvät kiinnostavampiin", ilmoitettiin hetken perästä kovinkin kohteliaasti kissamaisen tapauksen olan yli, selvästikin seuraan tuppautuvan tuijotellessa tämän kartaa arvioiden. Hän väläytti toiselle ohimennen viattoman hymyn ja kohautti olkiaan.
Spyrre:
Ympärillä pyörivä leppoisa häärinä sai osakseen vilkaisun jos toisenkin vihreistä silmistä kissaihmisen aterioidessa karttansa tutkimisen lomassa, mutta tämä ei tuntunut silti osoittavan suurempaa halua tyrkyttää seuraansa keskenään viihtyvien kyläläisten joukkoon vaan tuntui olevan varsin tyytyväinen vain katsomaan. Yhteishenki pienten kapakoiden salissa oli aina omaa luokkaansa suurempien kaupunkien vastaaviin verrattuna mutta vastapainoksi seura oli yleensä myös varsin sisäänpäin lämpiävää ja vaikka nainen ei lopulta aikonut viipyä kauaa häntä ei varsinaisesti kiinnostanut härnätä paikallisia läsnäolollaan kun käsillä oli parempaakin tekemistä. Katse kävi ohimennen jokseenkin äänekkään sekä remakan noppapelin suunnalla joka keräsi katsojia melkoisesti läheisen pöydän ääreen kunnes olento hymähti itsekseen ja käänsi jälleen huomionsa karttaansa. Pitkäkyntinen, mustan turkin peittämä sormi seuraili mietteliäästi kääröön merkittyjä viivoja ja kuvioita olennon hymistessä ajoittain itsekseen pohtivasti, kunnes äkkiä jostain takavasemmalta kuuluva siekailematon kommentti havahdutti tämän ajatuksistaan. Myönnettäköön että tämä yllätti kissanaisen tämän varsinaisesti odottamatta kenenkään paikallisista tunkevan juttusille, ja vihreät silmät kääntyivätkin äänen suuntaan pienen kulmankohotuksen (sekä viitan liepeen alta erottuvan, melkoisen terävän hännänheilautuksen) keralla.
"Hmm? Niinkö? Kas vain." Katti tokaisi mittailtuaan katseellaan juttusille tuppautunutta virnistävää tyttöä, vilkaisten sitten karttaansa kuin olisi nyt vasta hoksannut moisen onnettoman seikan.
"Älä aliarvioi hyvää karttaa, tämä on varsin hyvää tekoa!" Tämä protestoi aavistuksen närkästyneeseen sävyyn nojaten taaksepäin tuolissaan, kunnes tuhahti hieman.
"...ja sitä paitsi, parempi olla kartan kanssa liikkeellä kuin ilman, hmm? Jos jotain puuttuu, niin ei auta kuin käydä katsomassa ja täydentää, vai mitä?" Viimeisen lauseen päätteeksi hupun varjoista kuitenkin välähti hampaat paljastava virne, katin vilkaistessa jälleen jokseenkin tyytyväisesti repalereunaiseen kääröön joka lepäsi pöydällä. Tämä ei lopulta näyttänyt hirvittävän paljon kummoisemmalta kuin suurin osa kartoista kuitenkaan, mitä nyt melkoisesti höykytyksiä nähneeltä, mutta tarkemmin katsottuna tähän oli merkitty melkoisesti asioita, joka ei näyttänyt alkuperäisen tekijän käsialalta. Merkintöjä löytyi varsinkin idän suunnalta autiommilta alueilta joita ei usein ollut karttoihin piirretty mutta alueet Traakinjuoksun ympäristössä kieltämättä näyttivät vielä niin tyhjiltä kuin olisi voinut olettaakin.
"Vai onko sinulla kenties parempi idea?" Nainen käänsi katseensa takaisin toiseen odottavan kulmienkohotuksen keralla. Pakkohan tällä tytöllä oli selvästi olla tarjolla parempi ehdotus jos katsoi tarpeelliseksi tulla kritisoimaan viattomia karttoja?
Sub:
Karttaa ihmettelemään tuppautunut ei ollut ainakaan millään tavalla turhan ujo, sillä sen suuremmin lupia kyselemättä tai odottelematta hän istahti pöytään toisen protestoidessa kartan tuomitsemisesta, pää aavistuksen kallellaan kuin kovinkin uteliaana. Se kääntyili pari kertaa puolelta toiselle, ennen kuin sen omistaja päästi kuin kovinkin viattomasti varsin kyseenalaisen äännähdyksen.
"Niin no. Minun ymmärtääkseni karttojen pitäisi olla olemassa juurikin että tietäisi mihin on menossa? Siksikö sinä kuulemma eilen rämmit esiin metsästä vaikka tuossa järven toisella puolella menee tie, halusit nähdä mitä siellä on? Tai niin ne ainakin väittivät", tuumattiin toisen kartanpuolusteluille kaikkea muuta kuin ainakaan turhan myöntyväisesti.
Vaikka sitten loppujen lopuksi nuori naisentapainen kohottikin olkiaan varsin näkyvästi. Siinä sivussa näkyivät kädetkin, joihin syystä tai toisesta oli vedetty paksut sormikkaat. Sisälläkin.
"Vaikka voihan sillä olla kaiketi tunnearvoa. Mutta kyllä minä ainakin olisin vain kysynyt erityisen kiinnostuneelta koko aiheesta. Ei, oikeastaan hänen silmänsä olivat selvästikin löytäneet jotakin huomattavasti jännempää toisella puolella pöytää istuvaa tarkkaillessaan.
"Sinulla on tuollaisetkin. Onko niille paljon käyttöä kun rämmit metsässä katsomassa mitä kartta ei kerro? Luulisi että ovat tiellä. Minullakin on miekka, mutta se on pienempi ja sitä paitsi pidän sen poissa kun en tarvitse. Tai siis, eihän täällä tarvitse, mutta", nuorempi tokaisi lopulta, osoittaen toisen kupeilla, melkeinpä piilossa roikkuvia sapeleita.
Kukaties kyseessä oli jännitys ihka-aidon seikkailijan kanssa jutustelusta, mutta osoittava käsi tärisi melkoisesti. Se ei tosin estänyt millään tavoin naista näyttämästä jopa aavistuksen ylpeältä hänen röyhistäessään aavistuksen rintaansa.
"Ja minä osaan kyllä sitten ihan käyttääkin sitä. Minua on opetettu", vakuuteltiin varsin pontevasti.
Spyrre:
Vaikka tämä ei varsinaisesti tätä ulospäin näyttänytkään nuoren naisen arkailematon käytös hämmensi hieman kissamaista olentoa, tämän kuitenkaan näyttämättä varsinaisesti ärtyisältä vaan ennemminkin uteliaalta tästä innokkaasti jutustelevasta uudesta seuralaisesta. Tämä kohotti jälleen hieman kulmiaan innostuneen tytön (no, ainakin tämä taisi selvästi olla häntä itseään nuorempi) istuvan kyselemättä pöytään, ja ryöpyttäessä ilmoille lisää huomiokykyisiä kommentteja.... ehkä aavistuksen liiankin, kuten pian kävi ilmi. Hupun kätkemät repaleiset korvalehdet luimistuivat hieman ja häntä nykäisi jälleen vaivihkaa puolelta toiselle toisen tivatessa miksi hän oli rämpinyt esiin metsästä jos kerran omasi niin hyvän kartan. Pahus sentään... pikkukylässä jokainen asia löysi sitten tiensä jokaisen korviin? Kissaolento empi silmänräpäyksen nojautuen sitten kyynerpäillään pöytään kunnes nyökäytti päätään muina katteina.
"...kyllä. Niin juuri. Toki tien seuraaminen on helpompaa mutta kaikki niillä ojanpohjilla on jo nähty, eikö vain?" Tämä huomautti, hampaat paljastavan virneen hiipiessä jälleen tylpälle kuonolle.
"Täällä lähistöllä on ilmeisesti erikoisia raunioidentapaisia, kävin katsomassa. Eivät mitään kovin tuottoisia kivikasoja, mutta. Tästä kartasta näkee näinkin mainiosti suurimmat alueet, mitä mielenkiintoista minulle muka jäisi jos kaikki pikku yksityiskohdatkin olisivat siinä jo valmiina? Sehän tarkoittaisi että kaikki kiinnostava olisi jo löydetty moneen otteeseen. Kysyä voi jos on tarpeen, mutta miksi luottaa vieraiden mielipiteisiin jos asian voi tarkistaa itsekin? Hieman haastetta, katsos." Seurasi pieni hymähdys ja olkapäiden kohautus naisen kääräistessä sitten karttansa hieman kärsimättömällä eleellä rullalle kun tätä ei selvästikään osattu arvostaa. Tosin kritiikki ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan pöydän ääreen istuneella tapauksella riitti sanottavaa ja mielipiteitä muistakin asioista. Mustan turkin peittämät kulmat kohosivat entisestään kun toinen kävi sapeleita osoitellen kritisoimaan näiden käytännöllisyyttä. Oli tämäkin? Syystä tai toisesta tyttö kuitenkin vaikutti hieman jännittyneeltä puheliaisuudestaan huolimatta.
"Hmm? Kyllä. Varsinkin keskellä vierasta seutua aseista on hyötyä, metsässäkin voi törmätä vaikka mihin. Sapelini menevät minne minäkin. Tuskin viivyn samassa paikassa pitkään ja hyvä olla valmiina kaikkialla, niin kylissä kuin korvessakin." Tämä huomautti raaputtaen leukaansa pitkillä kynsillään silmäillessään kuitenkin hieman uteliaasti toisen osoittelevaa, sormikkailla peitettyä kättä. Jostain syystä toinen suupieli näkyi nykivän hieman.
"Niinkö? No sinulla käy tuuri ettei sinun tarvitse taidoistasi huolimatta harhailla ulos kylän turvista, vai mitä? Säästyt kaikelta pitkästyttävältä hiisien ja rosvojen höykyttämiseltä." Olento arveli nyökäten hieman, kunnes naurahti yllättävän kevyesti.
"No, varmaan niiden otusparkojen onni sitten, huonostihan niille kävisi. Mikähän nimesi on? Minä olen Cathryn." Esittäydyttiin lopulta, naurun hiipuessa jälleen pieneksi hymynväreeksi olennon suupieliin. Syystä tai toisesta tämä ei tuntunut ainakaan ottavan nokkiinsa vaan olemuksessa oli enemmän kuin hitunen verhottua huvittuneisuutta.
Sub:
Pää pysyi edelleen epävakuuttuneen kallellaan sen omistajan kuunnellessa kissan vakuutteluja kartan erinomaisuudesta. Sivuun heitettiin taas uusien olkien kohautuskin, joka saattoi hyvinkin olla hieman enemmän esittämistä kuin mitään varsinaista "emmäätierä" -asennetta.
"Niin no. Sittenhän sen kartan voi jättää kokonaan pois ja yllättyä ihan kaikesta?" ehdotettiin nopeasti, ennen kuin hän lisäsi vieläpä perään aavistuksen hymähtäen:
"Ja sitten voi ehkä myös eksyä johonkin ja nääntyä, eh?"
Kaikesta näennäisestä nenäkkyydestään huolimattakaan seuraan tuppautunut tapaus ei voinut aivan peittääkään sitä yksinkertaista tosiasiaa, että kuunteli edelleen varsin peitellyn kiinnostuneesti toisen tipauttelemia vihjauksia seikkailuista ja kaikenlaisesta oudosta ja erikoisesta, mitä matkan varrella olikaan tullut nähtyä. Pää kyllä kallisteli ja kulmakarvat kohosivat vähintäänkin kyseenalaistavasti, mutta siitä huolimatta tämä piti katseensa tiukan varmasti mustaturkkisessa tapauksessa - ja jos oikein osasi kasvoja lukea, kävi selvästikin pieni värähdys aina kun kaikenlainen seikkailullisempi otettiin puheeksi.
"Eh, raunioita? Niin no, niissä asuu kuulemma lähinnä kaikkea ikävää. Varmaan ryövätty jo aikaa sitten. Kun raunioituvat ja ihmiset häipyivät tai jotakin", nuori naisentapainen vastasi toisen ottaessa puheeksi lähiseudulla läpi käymänsä paikat. Tässä kohtaa yritettiin ehdottoman varmasti piilotella kaikkia niitä ikäviä sanoja, jotka taisivat tulla katalasti paljastaneeksi, että tässä mentiin nyt pitkälti kuullun perusteella, ilman varsinaisia omia kokemuksia - alakynnessä ainakin siinä suhteessa toiseen nähden siis.
Kysyttävää ja ihmeteltävää nuorella kyllä ainakin riitti, eikä kissamainen tapaus välttämättä ollut niin erityisen innostunut siitä. Eipä niin että moista olisi juuri huomioitu, kun tämä kuunteli muka kovinkin välinpitämättömästi (mutta varsin selkeän kiinnostuneena) jokaisen tarjotun sanan, päästellen pieniä äännähdyksiä, joiden oli kukaties tarkoitus osoittaa miten kaikki oli oikeastaan varsin tuttua tai jotakin sellaista. Vasta kun toinen heitti aavistuksen piikikkään huomautuksen väitettyjen miekkataitojen onnellisesta käyttämättömyydestä, pistettiin väliin jopa jonkinlaisella varmuudella jotakin.
"Paitsi että minä en kyllä asu täällä. Vaan siellä mistä tulit rämpineeksi. Ja sitä paitsi siellä ei asu hiisiä vaan haltioita. Ne pysyvät kyllä piilossa mutta eivät katso hyvällä tunkeilijoita", valotettiin toisen hirvittävää yleissivistyksen puutetta. "Ja rosvoja täältä ei ainakaan löydy. Ei kannata. Liian vähän ryöstettävää kai."
Hieman selvempi ja peittelemättömämpi yllätys tuli, kun kissamainen tapaus lopulta äkkiä esittelikin itsensä, tiedustellen samalla toisenkin nimeä. Kukaties se oli jonkinlainen todistus siitä että tämä oli ainakin hieman vakuuttunut naisenalun vannotetuista taidoista - tai ainakin puolityytyväinen asenne antoi ymmärtää, että näin oletettiin. Hyvien tapojen vastaisesti kättä ei tosin ojennettu pöydän yli, mutta hymynpuolikas kareili silti suupielessä.
"Iscah. Tai niin ne ainakin väittävät", vastattiin, hänen nojautuessaan aavistuksen taaksepäin silmäilemään kissamaista tapausta. "Ja minä olen kyllä käyttänytkin sitä miekkaa! Kerran. Tai siis... en ehtinyt kun se juoksi muttakun", yritettiin pönkittää miten taidettiin.
Spyrre:
Pieni virne nykäisi jälleen suupieliä toisen kommentoidessa kartan turhana jättämistä ennen kuin olento kohautti uudestaan olkapäitään.
"Hah, kartta tai ei, en minä niin hevillä pöheikköön näänny, onhan minulla jouseni. Mutta mihin minä sitten merkitsisin matkamuistoni?" Tämä totesi kuin ei olisi toisen skeptistä ilmehtimistä huomannutkaan ja napautti ohimennen karttakääröä kämmeneensä. Oli tytöllä ainakin otsaa joskaan ei käytöstapoja, mutta toisaalta vaikka olikin hieman epävarma mitä tällaisen tapauksen kanssa olisi pitänyt tehdä katti ei tainnut lopulta laittaa tätä pahakseenkaan. Olihan tämä saapumisellaan keskeyttänyt varmasti tärkeät ja tarkat strategiset pohdiskelut jatkon suhteen, mutta... toisaalta, jutustelu vaikutti varsin viihdyttävältä pitkän metsässä rämpi-- siis tutkimusmatkailun jälkeen. Kaipa se oli myönnettävä että tytöllä oli sisua.
"Eipä siellä paljoa muuta ollut kuin kiviä. Mutta ei sitä koskaan tiedä... ja onpahan nekin nyt nähty vaikka pari elikkoa pitikin huitoa pois tieltä." Pöytään nojaileva kissa kohautti jälleen olkapäitään moiselle pikkuseikalle näennäisesti häiriintymättä tippaakaan mahdollisista harharetkistään kivikasoille, kulman lähinnä kohotessa hieman hilpeästi entisestään toisen hieman epävarmalta kalskahtelevalle, mutta ei yhtään vähempää määrätietoiselle sanailulle. Mustaturkki jäikin kuuntelemaan hieman nyökytellen tytön jatkaessa mittaillen tätä samalla kiiluvilla silmillään huppunsa varjosta, tosin viimein yllättyen hieman tämän julistaessa ettei asunutkaan kylässä vaan... siellä mistä hän oli tullut?
"Kas. Niinkö? En olettanut että siellä suunnassa on enempää asutusta. Hyvä tietää." Nainen kallisti päätään hieman yrittäen ohimennen muistella oliko nähnyt jotakin ihmisasutuksesta kielivää käyskennellessään metsässä kunnes toteamus haltioista kiinnitti jälleen huomion. Tämä seikka olikin jo aavistuksen vakavampi, saaden kissaihmisen käymään jopa hieman pohtivaksi.
"Vai niin? Hmm. Joskus hiisistä on helpompi selvitä kuin haltioista, riippuen kuinka härkäpäisiksi päättävät heittäytyä. Niiden kanssa ei ainakaantarvitse kauaa miettiä miten toimia. Kiitoksia tiedosta, täytyypä pysyä valppaana kaiken varalta" kissaihminen nyökkäsi jälleen napauttaen kynnellään kuononsa pieltä, hymähtäen sitten hieman tytön julistaessa ettei näillä seuduilla ollut rosvojakaan.
"Teillähän on täällä sitten mukavat oltavat. Ei rosvoja eikä hiisiä, vain muutama suippokorva. Ei ihme ettet tarvitse edes miekkaasikaan mukanasi" todettiin naurahduksen keralla tämän jäädessä odottelemaan toisen esittäytymistä. Naisenalun ilmoittaessa viimein nimensä varsin itsetyytyväiseen sävyyn Cathryniksi esittäytynyt olento pisti merkille ettei toinen vastoin tapoja ja odotuksia näyttävän osoittavan aikeita kätellä kuten hyvät tavat olisivat vaatineet. Ehkä häneen ei luotettu, olihan hän kuitenkin terävähampainen aseistettu muukalainen pöydän takana, vaikka Iscahin käytös tähän saakka kieli kyllä jostain ihan muusta kuin arkuudesta... Mietteliäs katse kävi ohimennen pöydän ylitse tytön hansikoiduissa käsissä kissan itsekään lopulta ojentamatta kättään vaan ristien sen sijaan käsivartensa pöydälle eteensä ja vastaten esittäytymiseen nyökkäyksellä naputellen pöydänpintaa kynsillään. Tosin Iscahin seuraava ylpeä ilmoitus siitä kuinka hän oli kerran lähes jopa käyttänyt miekkaansa oli vähällä saada kissanaisen tyrskähtämään ääneen, tämän kuitenkin hillitessä tämän äkkiä yskähtämällä pari kertaa nyrkkiinsä.
"Niinkö? Kas vain, no sehän on jo... jotain? Ei ollut selvästikään valmis kohtaamaan miekkaasi" tämä huomautti valkeiden virnistävien hampaiden välähtäessä jälleen.
"Kukas tämä pelkuri oli? Jonkinlainen lainsuojaton? Kenties seudun ainoa epäonnekas ryöväri jonka ajoitkin muualle?" Kissa hyrähti itsekseen nojautuen itsekin taaemmas tuolissaan odotellessaan vastausta pienen kysyvän kulmien kohotuksen keralla. Tavernasta olikin yllättäen tainnut löytyä oikein motivoitunut sankarinalku?