|
Post by submarine on Mar 19, 2013 16:42:09 GMT 3
((Spyrrelle))
Satoi. Läntisessä Vemynalin kaupungissa satoi aivan liian usein. Synkeät, melkein öljyiset sadepisarat pieksivät mustalta taivaalta hämyisiä katuja ja rakennuksia. Sade oli raskasta ja loputtoman oloista, kuin taivas olisi yrittänyt hukuttaa koko kaupungin alleen. Tai sitten kyseessä oli meri-ilmasto, mutta ei se siitä silti yhtään sen mukavampaa tehnyt. Vaikka aamu olikin jo pitkällä ja päivä valmistautui jo ottamaan sen paikan, ei siitä näkynyt juuri mitään merkkejä; taivas oli läpitunkemattoman musta ja päivä synkkä ja pimeä. Ei mitenkään erityisen mieltäylentävää, siis. Eikä se ainakaan millään tavalla kohentanut yleistä vaikutelmaa kaupungista, joka osasi jo varsin hyvin ilman myräköiden apuakin antaa itsesään kammottavan kuvan. Tänä erityisen surkeana päivänä kadut olivat pitkälti tyhjiä. Ne, joilla ei ollut täysin pakollista asiaa, tyytyivät mieluummin pysyttelemään sisällä ja säälimään ikkunoiden läpi niitä epäonnisia, joilla ei moiseen ylellisyyteen ollut mahdollisuutta tai varaa. Ja nuo katuja pitkin mahdollisimman nopeasti tarpovat hahmot kääriytyivät tiukemmin sadeviittoihinsa ja yrittivät löytää rakennusten varjosta edes jonkinlaista suojaa tarpoessaan. Ainoa onni onnettomuudessa lieni kaupungin viemäristö, rakennustyön mestariteos jostakin muinaisilta ajoilta, joka piti huolen (muun muassa) siitä, että kadut eivät kuitenkaan lainehtineet, vaan veri huuhtoutuisi viemäriaukkojen läpi lopulta ennemmin tai myöhemmin takaisin valtamereen sataman tienoille. Laiha onni onnettomuudessa ihmisille, joita juuri nyt kiinnosti eittämättä enemmän pilvet pään päällä kuin taivas jalkojen alla.
Yksi sateen ja myräkän läpi tallaavista hahmoista astui aavistuksen monia muita kepeämmin ja vähemmällä kiireellä. Eipä niin, että hänkään olisi koskaan taivaiden repeämisestä perustanut, mutta lopulta se tarkoitti paljon hyviäkin asioita. Vähemmän rikoksia ja vähemmän kaikenlaista muuta ikävää, mitä tässä kaupungissa nähtiin aivan liian usein. Kaupungissa, jonka hän pohjimmiltaan tahtoi aina uskoa olevan hyvä ja kunnollinen, ja joka iski aina halveksien tosiasiat vasten kasvoja. Ikävä kyllä. Viittaansa tiukasti kääriytyneen kulkijan askeleet veivät kohti satamaa. Sadetta tai ei, saapui sinne tänäkin aamuna taas monia laivoja, jotka toivat mukanaan asioita, kulkijoita ja uutisia kaukaa muualta. Yleensä ne edustivat hänelle parempia paikkoja, ja hän elätteli toiveita, että ne tekisivät sitä nytkin. Ohimennen hän loikkasi erään viemäriin virtaavan vedenpaljouden ylitse. Liike oli yllättävän ketterä, kertoen mahdolliselle sivustakatsojalle (joita nyt oli varsin vähän), ettei tapaus ollut ainakaan vanha ja raihnas. Muusta taisikin olla varsin hankala sanoa yhtikäs mitään juuri nyt. Viitta, tuo niin yleinen ja niin suosittu vaatekappale, tarjosi suojaa sään lisäksi myös monelta muulta - kuten vaikkapa tunkeilevilta katseilta.
Sataman lähettyvillä, jonkin vanhan talon kulmalla, kirkaisi sadetta tynnyrin päälle suojaan pesiytynyt merilokki kulkijalle mielepiteensä pitkälti kaikesta. Elukan pieneksi hämmennykseksi hän jopa vastasi siihen nopealla kädenheilautuksella. Menköön kiireen aiheuttaman harhaannuksen piikkiin - tai sitten paikallisiin uskomuksiin lokeista ja niiden kyvystä kirota ne, joista eivät pitäneet. Joka tapauksessa hänellä oli kuin olikin parempaa ajateltavaa. Tällä hetkellä se tuli synkeän sateen läpi edessäpäin siintävästä, nähtävästi juuri satamaan laskeneestä laivasta, jonka valkeat purjeet olivat kuin pieni majakka. Sataman tienoolla liikkui jopa hieman enemmän väkeä, ja kohta liikkuisi varmasti vielä enemmän, kun laivan tuoma väki astuisi maihin. Toisaalta hän ei ollut juuri nyt läheskään niin kiinnostunut laivan elävästä, kuin elämättömästä lastista. "Kolmin, kaksi, yhdessä, yksin..." hahmo hyräili itsekseen vanhaa lastenlaulun tapaista, ottaessaan sateen läpi suorastaan luvattoman kepeän askeleen. Pakko myöntää, tänään hänellä oli jopa jotakin mitä odottaa - mikä oli tässä kaupungissa sekä äärimmäisen harvinaista että niin hyvin yleistä. Melkein mikä tahansa tämän paikan ulkopuolelta tuleva oli merkki paremmasta, ja melkein heti kaupunki murskasi moiset unelmat takaisin ruotuun. Mutta ei tänään, ei tällä kertaa. Toivottavasti...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 19, 2013 18:48:25 GMT 3
Ja niin laiva seilasi ylväästi myrskyävän meren halki satamaan, valkein purjein ja määrätietoisin liikkein, lupaillen matkustajilleen uuden uljaan määränpään lähenemistä sekä pitkän, keinuvan matkan olevan viimein ohitse. Siinä missä jotkut vartoivat mielenkiinnolla laivojen saapumista sataman turvista ihastellen jylhää myrskytaivasta vasten kajastavia valkeita purjeita, oli myös purren itsensä suunnalla matkalaisia, jotka eivät malttaneet odottaa määränpään saapumista. Monet merenkulkijat varmasti odottivat uusien kaupunkien ja maisemien näkemistä pitkän ja usein tylsän seilaamisen päätteeksi, mutta oli mukana myös aina välillä niitä, jotka odottivat malttamattomasti vain saadakseen jälleen tukevaa maata jalkojensa alle, riippumatta siitä kuinka eksoottinen tai vähemmän eksoottinen uusi ympäristö olisi. Kiinteä alusta joka ei keinunut joka askelella oli tähän hätään aivan tarpeeksi... tosin, ikävä kyllä olosuhteiden kierosta huumorintajusta edes maankamara ei tällä hetkellä ollut lähellekään niin kuiva kuin olisi voinut toivoa.
Saakeli sentään, tämä sai kyllä olla viimeinen kerta... Kuohuvaa mustaa vettä niin ylä- kuin ala-puolellakin, loputonta suolan ja kuolleen kalan lemua sekä jatkuvasti vastenmielisesti keikkuva ja heittelehtivä lattia... Hitto, aivan sama kuinka lyhyt matkan olisi tarkoitus olla ja kuinka paljon hän säästäisi aikaa meriteitse, seuraavalla kerralla hän kyllä vaikka kiertäisi mokoman tielle sattuvan vuoriston-nyppylän kaukaa kuin suostuisi tällaiseen uudestaan! Kuka olisikaan uskonut veden pieksemän, kalalle haisevan haalistuneen rakennusrivistön näyttävän vedenselän väärältä puolelta näin houkuttelevalta... Laivan keikkuvalla kannella laitaan nojaileva sateen liottama hahmo sihahti kirouksen märän huppunsa alta laivan törmätessä lävitse jälleen yhdestä tyrskystä räiskyttäen vaahtoavaa suolavettä korkealle ilmaan, pidellen toisella kädellään kiinni nuhruisesta repuntapaisesta, joka olisi varmasti näyttänyt kaikkea muuta kuin hienolta kuivanakin. Nyt oli kai pakko myöntää että näky oli lähinnä suorastaan surkea... kuten varmaan matkalainen itsekin. Tummaan, tällä hetkellä läpimärkään viittaan kääriytynyt jäntevä nainen nyki nihkeää kangasta kiroten paremmin ympärilleen, kiiluvanvihreän silmäparin vilkaistessa jälleen kärsimättömästi (aivan liian hitaasti, hänen mielestään) lähestyvää rantaa hupun varjoista. Oli tämäkin merimatka ollut.... kokemus. Ei ollut vaikea nähdä että tämä ei selvästikään tuntenut oloaan kotoisaksi saati sitten viihtynyt tippaakaan keikkuvalla kannella, joten ei tainnut myöskään olla yllätys että kun laivan köli viimein kolahti laituriin ja raavas myrskyä ihailtavasti hätkähtämätön miehistö raahasi kulkurampin paikoilleen oli kiiluvasilmäinen, reppuaan sekä jousta olallaan raahaava nainen ensimmäisten joukossa tunkemassa alas laiturille. Tämä osoitti ihailtavaa itsehillintää olemalla kiilaamatta muutamaa edelle ehtinyttä matkalaista tieltään alas mereen, mutta ei kyllä viivytellyt hetkeäkään jättää jälkeensä tuo korkin lailla veden päällä pomppiva suolanlemuinen helvetti. Puoliääneen kiroava nainen tömisteli malttamattomasti laiturille, jatkaen kuitenkin välittömästi edes pysähtymättä matkaansa maihin saakka hieman huojahtelevin askelin kunnes viimein pysähtyi saatuaan sataman mukulakivisen kadun saappaidensa alle. Vesi virtasi iloisina puroina kivien lomasta kohti merta saaden jokseenkin murhanhimoisen katseen tämän vihreistä silmistä naisen seisahtuessa hetkeksi vetämään henkeä hakeutuen läheisen harmaantuneen vajan seinänvierustan edes kyseenalaiseen sateensuojaan. Kirottua... hän oli jo maissa mutta silti kaikki tuntui vieläkin keikkuvan ympärillä... hitto, tämä kyllä sai olla viimeinen kerta!
Nainen pyyhkäisi kiroten ohimoitaan ja nojautui hetkeksi seinää vasten tasaamaan niin hermojaan kuin oloaankin, luoden varsin närkästyneen katseen muutaman ohitse kulkevan huvittuneesti naureskelevan seilorin suuntaan. Mitä hittoa hän oikein oli ajatellut... mutta, jos tilanteessa jotain hyvää oli, reissu oli nyt viimein ohitse ja hän oli likimain sillä puolella vuorijonoa kuin oli halunnutkin. Nyt hän tarvitsi enää vain majatalon, takkatulen sekä lämmintä ruokaa ja juomaa, niin kenties asiat olisivat huomiseen mennessä jokseenkin paremmalla tolalla. Ehkä. Nainen irvisti itsekseen, tukahdutti yökkäyksen ja pakottautui sitten suoristautumaan paikaltaan katsoakseen kylänäkymää paremmin. Monikaan asia ei ollut pitkään aikaan tuntunut houkuttelevammalta kuin ajatus kuivista sisätiloista, jotka eivät keikkuisi jokaisella askelella.... Pakkohan tässä oli olla majatalo jossakin lähellä?
|
|
|
Post by submarine on Mar 19, 2013 22:07:23 GMT 3
Laivasta työntyi ulos väkeä, jotkut paremmin matkasta selvinneinä kuin muut, mutta juuri nyt yhä tiukasti viittaansa kääriytynyt kulkija ei ehtinyt uhrata montaakaan ajatusta näille noin nyt yleisesti. Ei, hän etsiskeli jotakuta aivan tiettyä katseellaan näiden joukosta seisoskellessaan sataman reunamilla jonkin talon kattolipan alla kyseenalaisessa sateensuojassa. Kaikeksi onneksi villainen viitta oli sentään paksu eikä vielä läpikotaisin kastunut. Ohimennen hän kiskoi sitä päälleen aavistuksen tiukemmin ja vaihtoi painoa jalalta toiselle, kun muutama vartiomies kuljeskeli ohitse tylsistyneen oloisesti. Hänellä ei ollut nyt pienintäkään hinkua tulla huomatuksi. Toki hän oli peitellyt itsensä kunnolla, eikä sarvia voinut edes nähdä, mutta siitä huolimattakin. Eihän hän mitään laitonta tehnyt, mutta jo pelkkä olemassaolo oli usein tarpeeksi kaikenlaisille vähänkään karkeammille tapauksille - ja paikallinen vartiosto meni helposti siihen kastiin. Hetkeä myöhemmin hän sai jotakin hieman parempaa ajateltavaa äkätessään tutun naaman väkijoukosta. Aavistuksen vanhemmanpuoleinen, hieman pulleahko mies kantamuksineen. Kauppias, jos tarkkoja oltiin, vaikka suurin osa tämän varastoista olikin eittämättä vielä laivassa. Mutta se ei häntä kiinnostanut. Ei, tämä nimittäin kantoi käsissään varsin kutsuvaa pakettia. Askeleissa oli nyt aavistuksen verran jopa suoranaista intoa, kun kulkija suuntasi nopean kädenheilautuksen kera kohti miestä. Tämä vastasi siihen tyytyväisenä.
"Kas. Uskoinkin että löytäisin sinut heti täältä. Odottamasta kuten aina, eh, Baku?" pyöreäkasvoinen kauppias tervehti kulkijan päästyä tämän luokse, hyväntuulisuudella joka ei sopinut millään muotoa synkeään satamaan ja mustiin pilviin. Baku pohti usein, oliko tämä todella hyväntyylinen, vaiko vain jostain niin kaukaa, että tavanomainen käytöskin vaikutti riemukkaalta. Kukapa tiesi. "Kuten aina, ystävä. Onnistuit ilmeisesti saamaan mitä halusin?" Baku vastasi tälle, onnistuen tekaisemaan ääneensä jopa jokseenkin hyväntuuliselta kalskahtavan sävyn. Se ei tosin peittänyt sitä tosiasiaa, että hupun varjoista tihrustavat, punasävyiset silmät tarkastelivat jo miehen pitelemää, kulmikasta pakettia tiukasti. "No, noin nyt suunnilleen. Uskon että nämä kyllä kelpaavat. Kuten kaikki tähänkin asti", kauppias naurahti. Tämä oli suorastaan ammattimaisen aurinkoinen. Nopea köhäisy tosin vihjasi siitä huolimattakin, että bisnes oli bisnestä. Eikä Baku olisi mitään muuta odottanutkaan. "Eh, niin. Paljonko olen velkaa?" hän kysäisi nopeasti, vetäen esille raskaanpuoleisen, joskin varsin nyhjäytyneen rahapussin tapaisin. Samalla nopea vilkaisu ympärille, että äskeiset vartijat olivat varmasti kiinnostuneet jostakin muusta. Mutta ennen kuin pulskanpuoleinen mies ehti oikeastaan edes vastata, ojensi hän koko rahapussin eteenpäin. "Tai pidä koko pussi. Tiedänpähän että maksan ainakin tarpeeksi että palaat." Kauppias hymähti ottaessaan rahapussin vastaan. "Heh. Tiedät kyllä ettet ole ainoa asiakkaani etkä tuottoisin. Mutta tämä riittää oikein hyvin. Ilo asioida kanssasi, ja toivottavasti pian uudelleen", tämä tokaisi ojentaessaan paksusti käärittyä pakettiaan. Se otettiin kiiruusti ja arvostaen vastaan kuin suoranainen aarre, ja varsin pian se löysi tiensä viitan alle paksuun öljykankaiseen laukkuun. "Kiitos. Palataan asiaan", tokaistiin ohimennen, ennen kuin Baku kääntyi poispäin nopean, hyväksyvän nyökkäyksen saattelemana. Lyhyt ja tuttu toimitus, mutta siitä huolimatta taas pitkän odottelun ja jännittämisen takana. Rutiinia, muttei yhtään vähempää arvokasta. Ei ainakaan hänelle.
Kuten Baku oli kuin olikin varmistanut, oli satamassa partioivalla vartijakaksikolla tosiaankin muuta tekemistä. Kaupungin asukkaat ja siellä usein vierailevat tottuivat varsin nopsaan vanhaan tuttuun näkyyn: paikallisia viranomaisia tutkailemassa maahan nousevia tarkkaan ja pitkään. Noin nyt muodollisesti ja virallisesti rauhan varjelemiseksi. Mutta epävirallisesti, aina mukana oli niitä uusia tulokkaita, joista oli mahdollista hyötyä. Niin nytkin. Sillä kokeneiden ja karskien merimiesten ja varsin tottuneesti astuvien tapausten muassa astui laivasta maihin myös joku selvästi hieman huterajalkaisempikin. Ja mikä parasta, kyseessä oli jokin kissamainen tapaus. Tämä tuskin itse sitä vielä tiesi, mutta tässä paikassa ei juurikaan säälitty mitään vähääkään oudompaa. Vilkaistuaan toisiaan nopeasti, tyytyväisen puoleisesti lähti vartijakaksikko etenemään väkijoukon halki väijymispaikaltaan satamaa reunustavien rakennusten kupeessa. Sade pieksi kaksikkoa, mutta nämä olivat jo aivan liian tottuneita piitatakseen siitä. Ja ne, joilla oli yhtään tietoa mistään, ottivat kyllä etäisyyttä. Tässä paikassa ei kannattanut kerätä vartiostolta yhtään enempää huomiota kuin oli pakko. Kumpikin mies oli karski, ruma ja arpinen. Ja lisäksi näissä oli vanhaa kunnon koulukiusaajien asennetta. "Jaaha, jaaha. Sitä näytetään olevan uusia vanhassa kunnon kaupungissamme?" tokaisi vartijakaksikon vanhempi, edellä kulkeva, kun nämä olivat päässeet tarpeeksi lähelle maisemia ihmettelevää kissamaista tapausta. Tämä oli laskenut kätensä noin nyt muuten vain viattomasti vyöllä roikkuvan miekan kahvalle naputtelemaan sitä kuin mitäkin arvomerkkiä. "Oikein mukavaa että saamme... kävijöitä. Mutta varmasti on jo tiedossa, että uusilta tulokkailta vaaditaan pientä... tullimaksua? Noin nyt yleisistä kuluista", vartijamies tokaisi vesisateen läpi muutaman askeleen päässä seisoskelevalle kissalle. Nuorempi mies tämän takana ei varsinaisesti sanonut mitään, mutta tuijotteli kyllä pistävästi. "Ja lisäksi toki joudumme tarkistamaan kantamuksenne mahdollisten... luvattomien asioiden varalta", lisättiin. Sävy ei juuri jättänyt epäilyksiä siitä, kuinka paljon tätä kaksikkoa kiinnosti mikään yleinen hyvä.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 19, 2013 23:37:21 GMT 3
Vaikutti uhkaavasti siltä, että kaikesta siitä yleisestä näreydestä joka litimärästä vajan tuntumassa kyyhöttävästä matkalaisesta huokui, karmalla oli ilmeisesti jotakin varsin ikävää hampaankolossaan hänen kannaltaan eikä tällainen pieni kärvistely ollut vielä lähellekään tarpeeksi tämän pirulaisen mielestä. Vihreäsilmäinen nainen ei suuremmin saanut aikaiseksi katseltua ympärillä virtaavaa väkijoukkoa sen tarkemmin keskittyen hetkeksi lähinnä selvittämään vieläkin vellovaa päätään ja vatsaansa nojaillen säänpieksemään lankkuseinään. Oli tämäkin... juuri tähän hätään hän ei osannut keksiä montaakaan pahempaa asiaa kuin laivat vaikka yrittikin ohimennen pohtia asiaa, joutuen kuitenkin lopettamaan kun ajattelu harhauttamisen sijasta sai aikaan entistä suuremman jomotuksen. Olo oli kyllä surkeampi kuin pitkään aikaan, ja nainen oli kaikkea muuta kuin valppaimmillaan vaikka vilkaisikin aina ajoittain ympärilleen varmuuden vuoksi kun jomottava pääkoppa moisen salli, mutta kirotusta paatista ulos virtaavista matkalaisista taikka niistä muutamista paikallisista jotka seisoskelivat odottelemassa kuka mitäkin monikaan ei vaivautunut kuin korkeintaan vilkaisemaan hänen suuntaansa. Hitto sentään... oli pakko ryhdistäytyä ja etsiä yösija, ei hän vielä voinut herpaantua käytännössä keskellä katua. Nainen veti henkeä ja suoristautui itsekseen kiroten valmistautuen astumaan jälleen liikkeelle katse jo läheisistä rakennuksista majatalosta kertovaa kylttiä etsiskellen, kunnes hoksasi äkkiä jonkun lähestyvän sateen lävitse.
Ei tarvittu kovinkaan montaa vilkaisua tajutakseen ettei kaikki ollut nyt kohdallaan, vaikka tällä kertaa kaksikko pääsikin hivuttautumaan ikävän lähelle ennen kuin nämä laitettiin merkille. Kiiluvasilmäinen nainen, jonka hupun alta tarkemmin katsottuna pilkisti kuin pilkistikin mustan turkin peittämä, tylppä ja kissamainen kuono, suoristautui vieden kätensä varuillaan viittansa alla kohti vyöllä riippuvan sapelin kädensijaa kahden hahmon astelevan kohti aavistellen pahaa näiden elkeistä jo ennen kuin toinen edes avasi suunsa. Ryöväreitäkö? Nyt? Kirottua, kuinka huono onni saattoi käydä että kaiken jälkeen pari tällaista ilmaantuisi juuri sillä sekunnilla kun hän onnistuisi horjumaan maihin?! Olento sätti mielessään varomattomuuttaan, mutta empi äkkiä hiukan tajutessaan ettei kyseessä ollutkaan vain pari tyypillistä puukkojunkkaria. ....vartiomiehiä? No tämä... saattaisi osoittautuakin aavistuksen ongelmallisemmaksi? Nämä eivät jättäneet paljoakaan arvailujen varaan mitä aikoivat, eikä tällaisten lain suojaamien roistojen piekseminen ikävä kyllä ollut aivan niin simppeliä keskellä katua kuin normaalien pitkäkyntisten... ei välttämättä edes silloin kun hän olisi tuntenut olonsa paremmaksikin. Kissaihminen perääntyi askelen kätensä kuitenkin varuillaan sapelilla leväten mutta vetämättä tätä esille, mittaillen katseellaan uhkaavaa mieskaksikkoa epäluuloisesti. "Hm? Kyllä, astuin juuri tuosta kirotusta paatista kuten varmaan arvasitte. Olen vain läpikulkumatkalla" tokaistiin kuitenkin jonkinlaisena selityksenä esitettyyn kysymyksentapaiseen, vaikka hän jo arvasikin ettei pistävästi tuijottavaa ja jo nyt aseitaan sormeilevaa kaksikkoa varmaankaan kiinnostanut hänen oikeat asiansa. Ja kuinka ollakaan, se rumempi köriläistä vahvisti pian epäilykset alkamalla kärttää jos jonkinlaista mystistä tullimaksua joka olisi kuulostanut suorastaan hämärältä typerämmänkin korvaan, varsinkin ottaen huomioon kuinka vihjailevasti nämä jo sormeilivat aseitaan melkoisen selkeänä sanattomana uhkauksena. Kissamainen nainen kohotti kulmiaan puuskahtaen sitten suorastaan tuskastuneesti tilanteen sävystä huolimatta.
"Mitä hittoa? Maksoin jo matkastani tänne aivan tarpeeksi, enkä ole kuullut mistään tulleista halaistua sanaa" olento huomautti terävästi, mutta sihahti sitten turhautuneesti hetken emmittyään. Mikä kirottu ajoitus, hän halusi vain lepäämään jonnekin kuivaan eikä joutua ottamaan yhteen parin typerän öykkärin kanssa heti tukevalle maalle päästyään... ja kieltämättä näitä oli kaksi, mikä ei tuntunut kovin miellyttävältä käänteeltä näissä olosuhteissa jos hän joutuisi tilanteeseen jossa olisi pakko alkaa hosua vartioston miehiä kimpustaan. Ehkä hän pärjäisi näinkin... mutta myönnettäköön että tällä hetkellä hän ei olisi mielellään edes lähtenyt tällaiseen... vaikka näissäkin olosuhteissa näiden viimeinen röyhkeä vaatimus sai kyllä kissaihmisen rypistämään kuonoaan. Maksun lisäksi ne halusivat rähmiä hänen tavaroitaankin? Se oli kyllä liikaa. "Oletteko vakavissanne?" tämä napautti ilmeisen tuskastuneena (vaikkakaan ei ilmeisesti niinkään yllättyneenä) mittaillen vaivihkaa kaksikkoa katseellaan kunnes puuskahti. "....no hyvä. Ottakaa kaikin mokomin muutama kolikko jos se saa teidät tyytyväisiksi ja jättämään minut rauhaan, mutta tavarani ovat oma asiani. Niissä ei ole mitään laitonta tai teille kuuluvaa ja tarvitsen loput rahani varusteisiin ja yösijaan. En halua nyt ongelmia, vaan jatkaa matkaani mahdollisimman pian. Eikö se tekisi meidät kaikki huomattavasti tyytyväisemmiksi, hm?" Vihreät silmät siristyivät varoittavasti mutta vilkaisivat vaivihkaa laskelmoivasti ympärilleen kuin laskeskellen mahdollisuuksia hakeutua parempiin asemiin... tai vain painella tiehensä. Ikävä kyllä vaikka suojasikin sateelta tämä seinä selkänsä takana ei tiennyt kauhean hyvää silloin kun nenän edessä könötti kaksi aseistautunutta korstoa. Ehkä nämä tyytyisivät muutamaan helppoon kolikkoon, mutta kuinkahan todennäköistä tämä olisi jos tarjolla olisi ehkä enemmänkin ylivoiman turvin? Kissaihminen kirosi mielessään ja tiukensi jo valmiiksi otettaan sapelistaan. Tämä kaupunki ei kyllä parhaillaan tehnyt kummoistakaan ensivaikutelmaa millään tavoin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2013 15:47:01 GMT 3
Ei olisi tarvinnut olla kovinkaan suuri nero tajutakseen, miten hyvin kissan vähättelevä, välinpitämätön ja uhmaava asenne vartijakaksikkoon upposi. Etummaisen miehen ilme synkkeni huomattavasti tämän kuullessa mitä naisella oli sanottavanaan asiaan, eikä takimmainenkaan paljoa sen tyytyväisemmältä näyttänyt. Tämän käsi hakeutui jo varsin odottavasti miekan kahvalle. Tämä tosin melkeinpä virnisteli, enemmänkin odottavana kuin mitään muuta. Ei mukavaa väkeä, ei tosiaankaan. "Sitä ollaan sitten niin suurta ja kovaa. Tajuatko sinä epäsikiö että minä olen laki tässä kaupungissa, ja että kukaan ei välittäisi hiukkaakaan jos päätyisit hengettömänä satama-altaaseen? Nyt ne rahat, reppu ja kaikki muukin tänne ja turpa kiinni, niin nilkutat vielä ehkä hengissä pois!" etummainen vartijoista ärähti nyt varsin ärhäkästi, aikomatta selvästikään leikkiä hetkeäkään. Kukaties syynä oli sade, tai sitten vain puhdas raivo moisesta uhmasta. Siitä huolmatta tämä näytti varsin totiselta ja valmiilta toteuttamaan uhkauksiaan. Väki lähettyvillä ei välttämättä erottanut sanoja kunnolla, mutta nämä kyllä tajusivat että olisi parempi olla jossain aivan muualla. "Ja jätä niiden lelujesi hipelöinti ihan toiseen kertaan. Teräs välkähtää hiukkaakaan niin sinulla on hirttotuomio ja etsintäkuulutus. Täällä ei katsota tuollaisten paskiaisten riehuntaa", mies lisäsi, samalla kun tarttui omaan miekkaansa varsin ronskisti. Tässä vaikutti nyt vahvasti olevan tilanne, jossa ei ollut juurikaan tapoja voittaa.
Baku, edelleen viittansa suojissa, oli jo kääntynyt livahtaakseen takaisin kujien varjoihin ja ainakin noin nyt pois sateesta. Tänään olisi vielä paljon tehtävää, ja aivan ensiksi pitäisi päästä johonkin kuivattelemaan. Niinpä hän suorikin jo nopeaa vauhtia pois satamasta, kun tuli huomanneeksi mitä lähettyvillä oli meneillään. Paikallinen vartiosto harjoitti nähtävästi jälleen kerran vanhaa kunnon sivutoimeaan. Mihin tässä edes enää tarvittiin mitään varkaita kun laki ja järjestyskin pyrki pääsemään taskuihin? Pahaksi onneksi tällä kertaa näytti tosin siltä, että ryövättävä oli joko liian hidas tai liian uhmakas tajutakseen omaa parastaan, ja pisti juuri hanttiin. Se ei tietänyt hyvää. Ei tosiaankaan. Hän oli itse päässyt kokeilemaan. Baku tiesi että olisi ollut paras vain jatkaa matkaa. Tai siis se ainoa järkevä. Mutta kukaan muukaan ei näyttänyt millään tavalla halukkaalta tekemään mitään minkään eteen, ja tämä huono-onninen kyllä piestäisiin ja pahasti aivan kohta. Hän vihasi tätä paikkaa ja etenkin tätä vartiostoa, joka niin loistavasti tiivisti koko kaupungin muutamaan epämiellyttävään mieheen. Pelkkiä rikollisiä joilla oli komeammat hatut.
Typerää ja idioottimaista, mutta toisaalta Baku oli ollut jo monta päivää tekemättä mitään sellaista. Oli siis jo korkea aikakin. Ja tässä kaupungissa oli siihen paljon mahdollisuuksia myös silloin, kun yritti elää hyvää elämää. Ja niinpä siis pikapuoliin ja varsin äkkiä taaempi kissamaista naista hiillostaneesta vartijakaksikosta päästi epämääräisen ähkäisyn, kun joku iski äkkiä takaapäin - siis joku muukin kuin selkää pieksevä sade. Kypärät tekivät kolkkaamisesta jokseenkin hankalaa, joten ähkäisyä seurasi ruma pamahdus ja paljon korinaa, kun pahaa-aavistamaton mies ajettiin äkkiä naama edellä päin kiviseinää jota vasten näiden ahdistelema nainenkin nojasi. Jälki oli rumaa, mutta ainakaan uhrin itsensä ei tarvinnut siitä tajuttomana murehtia. Vanhemman vartiomiehen tosin kyllä. Baku puolestaan yritti lähinnä kompuroida pystyyn maasta kömpelön, joskin tehokkaan vetonsa jälkeen. "Mitä helvettiä!?" mies ähkäisi, kiskoessaan nyt miekkaansa huotrastaan niin nopeasti kuin pystyi jossakin raivon ja hölmistymisen välimaastossa. Taisi olla arvoitus ketä tämä tarkalleen aikoi edes käydä huitomaan, maassa retkottavaa viitan suojissa kellottavaa partnerin kolkkaajaa vaiko alkuperäisen suunnitelman mukaan kissaa edessään, mutta joku tulisi kyllä kärsimään ja pahasti.
Jos totta puhuttiin, Baku ei ollut edes aivan varma oliko tässä ollut mitänä järkeä tai auttoiko tämä yhtään ketään. Mutta olipa nyt tullut edes tehtyä jotain... kai. Tasoitettua ylivoimaa? Kyllä, se oli hyvä ja fiksun oloinen selitys. Selvästi sitä ylivoimaa.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 24, 2013 20:59:56 GMT 3
No, kai se oli pakko myöntää, että kissamainen nainen ei lopulta ollut yllättynyt siitä, ettei mieskaksikko ottanut vastahankaa tippaakaan hyvällä, saati sitten tyytynyt kiltisti muutamaan armolliseen kolikkoon. Nämä eivät olleet näyttäneet mukavilta edes äsken saapuessaan, saati sitten nyt molempien tarttuessa hurjistuneina entistä tiukemmin aseisiinsa kun litimärkä, näreä kissaihminen ei suostunutkaan yhteistyöhön. Myönnettäköön myös, että ehkä tämä ei lopulta ollut kovin viisasta, niin olosuhteet huomioon ottaen tai varsinkin sen, että nenän edessä oli parhaillaan tavallisten pitkäkyntisten sijasta häikäilemättömiä ryöväreitä virkamerkin keralla... mutta oli miten oli, nainen ei kyllä aikonut luovuttaa omaisuuttaan näille yhtään sen enempää kuin kenellekään muullekaan maantierosvolle. Se nyt vain ei ollut vaihtoehto... ja tyyppien olemuksesta päätellen hän ei osannut muutenkaan suhtautua kovin luottavaisesti siihen että nämä päästäisivät hänet menemään edes haluamansa saatuaan. Ensimmäisen miehen vihaa tihkuva kommentti vain vahvisti tätä aavistusta, saaden turkin peittämät pitkäkyntiset sormet puristamaan sapelia aavistuksen jämäkämmin. Kuitenkin olento empi vielä, vaikka ehkä enemmän juuri rikollisen vartiomiehen julistuksen vuoksi seuraamuksista kuin varsinaisesti muusta syystä. Tilanne kieltämättä vaikutti varsin huolestuttavalta: vaikka hän onnistuisikin huitomaan kaksikon ketoon niskastaan, vartioston miesten pieksemistä tuskin katsottaisiin hyvällä oli hänellä mikä peruste moiseen hyvänsä... varsinkin jos otti huomioon jo aivan näiden kahdenkin asenteen häneen. Jos muutkin jakoivat saman, sillä ei olisi yhtään mitään väliä mitä hän sanoisi puolustuksekseen jos hän jäisi kiinni. Oli helppo arvata jo nyt että mitä ikinä edessä olikaan, se ei varmasti tulisi olemaan kovin kaunista.
"Hmmh. Laki? En ole luovuttanut omaisuuttani ennenkään omaisuuttani ryöväreille, enkä kyllä aio alkaa nytkään vaikka täällä rikollisilla on ilmeisesti komeammat kypärät kuin muualla" kissa totesi vastaukseksi, näennäisesti hetkahtamatta mutta käyden jo varsin nopeaan tahtiin mielessään läpi tällä hetkellä ikävän huonoja vaihtoehtojaan. Maa tuntui vieläkin ikävän huojahtelevalta jalkojen alla vaikka olikin jo vakautumassa ja apua varmasti oli turha odottaa... jos molemmat korstot tulisivat kimppuun hetkellä minä hyvänsä ei kai auttanut kuin yrittää olla nopeampi... Äkkiä kuitenkin tapahtuikin jotain varsin yllättävää, mikä iski jokseenkin häkellyksiin niin vartiomieskaksikon kuin kissanaisenkin joka oli jo valmistautunut enemmän tai vähemmän menestyksekkääseen turpasaunaan. Yllättäen toinen miehistä vain läjähti rusahduksen keralla naamalleen päin seinää saaden kissan kavahtamaan yllättyneenä askelen kauemmas ennen kuin ehti varsinaisesti hahmottaa mitä oli tapahtunut... tosin, vaikka ei aivan selvillä yksityiskohdista ollutkaan tilanteenmuutos valkeni olennolle varsin nopeasti. Tajuttoman vartijan tuntumasta kömpi jaloilleen muukalainen, ilmeisestikin tämän juuri seinää päin taklanneena.... mikä homman nimi sitten olikaan, yhtäkkiä vastustajia olikin kahden määrätietoisen korston sijasta yksi huomattavasti hämmentyneempi.
Kissaihminen jännittyi yllättyneenä paikalleen tuijottaen odottamatta paikalle hyökännyttä tapausta, havahtuen kuitenkin pian jäljelle jääneen vartiomiehen alkaessa hämmentyneenä räpeltää miekkaansa esille. Niistä kaikista hirttouhkauksista huolimatta sapelipari suhahti varsin nopeasti ja epäröimättä esiin huotristaan olennon astuessa eteenpäin tätä kohden, terät ilman halki viuhahtaen. Teräs tavoitteli kaikkea muuta kuin hienovaraisesti miehen kasvoja ja kaulaa ajaakseen tämän kauemmas jolle suorastaan osuisi. Hän, ja taustalla vielä jaloilleen pyrkivä muukalainenkin tarvitsivat nyt ennenkaikkea tilaa toimia. Vaikka kissaihminen oli varsin hämmentynyt tämän äkillisestä avusta, nyt ei tainnut kuitenkaan olla aikaa jäädä pohtimaan tätä.
|
|