|
Post by spyrre on Apr 22, 2013 0:00:14 GMT 3
Jos totta puhuttiin poika ei lopulta ymmärtänyt paljoakaan koirien tai niidentyyppisten eläinten päälle, joten tuo pieni omahyväisyydestä kielivä olemuksenmuutos pennussa taisi jäädä tältä huomaamatta... tosin, vaikka elekieli olisikin hieman mennyt ohitse, tämän äänensävy olikin sitten asia erikseen. Tämä saikin aikaan hieman epäluuloisen silmäyksen purppuratukan empiessä jälleen hieman, mutta päätyessä sitten puuskahtamaan haroen takaraivoaan tuskastuneena. No, luvattu kai mikä luvattu, kunhan toinen ei nyt alkaisi suorastaan hyppiä silmille... vaikka lupailut palkkiosta eivät tuntuneetkaan saavan aivan yhtä innokasta vastaanottoa kuin Vevial olisi ehkä olettanut. Spyro silmäsi hukkaa kuin moinen olisi tullut sille varsinaisesti mieleen vasta nyt toisen mainitessa ja kohautti sitten hieman myhähtäen olkapäitään, syystä tai toisesta hieman vaivautuneena. "Eh. No, katsotaan jos nyt löydetään se ensin" se totesi, kääntäen sitten katseensa hukan silkkihuiviin tämän vaatiessa tätä mukaansa. Jälleen nulikka empi hieman, tosin tällä kertaa lähinnä periaatteesta, eikä se tällä kertaa viitsinyt edes väittää vastaan vilkaistuaan arvioivasti niin pikkuhukkaa kuin tekstiiliäkin. Tässä pyynnössä oli jopa järkeä... kunhan susityttö ei nyt kuvittelisi että myötäily olisi kutsu kävellä ylitse, tai jotain. Eihän sitä tällaisista tapauksista tiennyt. No, ainakin tämä oli osannut pyytää asiallisesti.
"Kaipa, ei se nyt paljoa paina." Spyro myöntyi astuen sitten poimimaan huivin maasta jonka se hetken mietittyään lykkäsi vyönsä alle paremman idean puutteessa. Kangas oli kyllä näyttänyt hienolta ihan kauempaakin katsottuna ja kosketettuna viimeistään oli selvää kuinka kallis tämä varmaan oli, ikävä kyllä nulikalla ei lopulta tainnut olla paljoakaan hajua miten käsitellä sellaista mitä nyt ymmärsi olla repimättä vaan ainakin toistaiseksi kapine päätyi lähinnä myttyyn paikalleen. "No, mihin tästä pitäis mennä? Sulla ei varmaan ole hajuakaan mistä suunnasta tulit?" Tiedusteltiin kohta, nulikan vilkaistessa ensin kysyvästi kaikkiin tarjolla oleviin tienhaaroihin joiden keskelle Vevial oli ilmaantunut kunnes rypisti hieman kulmiaan ja katsahti uudestaan alas sudenpentuun. "Eh, ai niin. Jos törmätään johonkuhun, niin, ehm, ehkä... on parempi ettet ainakaan muutu yhtäkkiä. Tai ala puhua noin. Ihmiset... no, niistä ei aina tiedä mitä ne tykkää" nuorukainen päätyi vielä huomauttamaan ennen kuin suuntasi tutkimaan tienviittoja. "Et kai muuten jahtaa kissoja? Jos näet sellaisen valkoisen, se on sitten mun kanssa. Sitä et hätyytä!" Lisättiin vielä painokkaammin jokseenkin vaativan katseen keralla.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Apr 23, 2013 23:03:44 GMT 3
Susipentu seisoi paikallaan odottaen kaksijalkaista, luimistaen sitten korviaan toisen kysyessä minne sitten mentäisiin. Vevial katsoi ympärilleen mietteliäänä, selkeästi hukassa eikä edes noista tienviitoista ollut mitään hyötyä. Ihmiset. Mitä järkeä oli pystyttää moisia puukeppejä teidenvarsiin jos niistä ei nähnyt minne piti mennä? Hassuja tosiaan. Joten, kuten aina, eläintekeinot olivat luotettavammat ja paremmat. Vevial nuuski ilmaa, sen kosteutta ja tuulen tuomia aromeja eri suunnista, kuunnellen mitä kaikui kaukaisuudesta. Se ei pahemmin jaksanut huomioida nuorukaisen puheita kun oli nyt tärkeimmästä asiasta kyse. Tosiaan, aurinko. Vevial vilkaisi ylöspäin, sitten eri suuntiin kuin päättäen jotakin. Tosin tällä kertaa siltä ei mennyt täysin ohi Spyron puheet, tyttöhukan pysähtyessä ja katsahtaen kaksijalkaiseen hyvinkin terävästi petosilmillään. Hetken painostava hiljaisuus... "Jos ikinä keksit edes puhua moisia typeryyksiä, puren sinua toiseenkin kinttuun kaksijalkainen", se totesi hyvin tympeästi palaten tuhahtaen työhönsä. Ja tehden samantien päätöksensä lähtien etenemään valitsemaansa suuntaan.
"Tännepäin. Siellä missä emo ja minä asumme, aurinko aina laskee. Joten menemme kohti auringon laskupaikkaa." se selitti ylpeänä päätelmästään, kipittäen eteenpäin häntä heilahdellen takana. "Tule jo, emo odottaa!" Kaksijalkaiset olivat sitten hitaita...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 27, 2013 13:26:54 GMT 3
Hetken hämmingin jälkeen Vevialilla taisi kuitenkin olla ainakin jonkinverran hajua mihin suuntaan kannatti lähteä, tämän hetken aikaa katseltuaan ja haisteltua ympärilleen. Tienviittoja takaraivoaan jälleen kyhnyttäen tutkiva Spyro vilkaisi tätä olkapäänsä ylitse kohottaen hieman näreästi kulmiaan hukan uhatessa purra uudestaan, edes lupaamatta että antaisi kissan olla rauhassa. Moinen ei selvästikään miellyttänyt poikaa, mutta sai tämän vain lähinnä puuskahtamaan tällä kertaan. "Yritäkin." Se päätyi jupisemaan vilkaisten ohimennen hieman huolestuneesti ympärillä huojuvia peltoja kuin etsien jotain kunnes Vevial äkkiä ilmaisi löytäneensä suunnan. Laiha purppuratukka jätti tienviitat sikseen (eivät niihin kirjoitetut paikat lopulta edes sanoneet hänelle mitään) ja kääntyi ympäri juuri ajoissa nähdäkseen sudenpennun laukkaavan liikkeelle yhden reitin valinneena. "Hei odotas nyt-- " nulikka aloitti, silmäten vielä äkkiä viittaa joka osoitti hukan valitsemaan suuntaan kunnes urahti tuskastuneena ja kääntyi seuraamaan. Sama kai se oli, ja perillähän sen sitten näkisi mihin tie johti, vai mitä? Kunhan Vevial olisi kotona niin eiköhän tämä olisi sitten taas turvassa... kuinka vaikeaa tämä muka voisi olla? Nulikka ei viivytellyt astellessaan toisen perään mutta siitä huolimatta että kirkkaasti niskaan porottava aurinko sai sen vain kiskaisemaan paksun viittansa huppua paremmin päähänsä se ei varsinaisesti pitänyt kiirettäkään.
"Tiedätkö yhtään kuinka kaukaa... tuota, ilmestyit? Onkohan sinne pitkä matka?" Kysäistiin hetken kuluttua katseen mittaillessa maisemia, tämän oikeastaan vieläkään tietämättä tarkalleen millaista paikkaa oltiin etsimässä. Tai no, ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen metsä... kai. Sellaista ei kyllä tainnut nyt tähän hätään olla näkyvissä keskellä avointa, aurinkoista maastoa, mutta eiköhän sellainenkin löytyisi ennemmin tai myöhemmin. Hm, aivan kuin jostain kauempaa olisi kuulunut kavioiden ääniäkin... muita matkalaisia, kenties.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Apr 28, 2013 14:39:13 GMT 3
Vevial pysähtyi pikku tassusillaan, huomaten kuinka ärsyttävän hidas ja kaukana poika vielä asteli hänestä takana, ja katsahti kysyvään poikaan. Ja kun hän oli toista aikalailla edellä, hän pysähtyi miettimään asiaa hetkeksi, katsellen taivasta. Sitten tämä heilautti häntäänsä ja jatkoi kipitystä eteenpäin. "En tiedä, voin kertoa sen vasta tähdistä mutta tuikkivaa taivasta ei vielä näy, joten saat vastauksesi myöhemmin kaksijalkainen. Mutta ei väliä kuinka pitkä matka, kotona vasta voi levätä hyvillä mielin." Oi hän ei malttanut odottaa että pääsisi emonsa luokse! Lämmin turkki hänen ympärillään, mukavat pesuhetket ja lämmintä maitoa lämmittämässä täyttyneessä vatsassa~ Tietysti hän kykeni jo syömään lihaa, mutta emo ei ollut vielä raaskinut kieltää poikaseltaan nisiensä lämmintä maitoa. "Minulla on tylsää, kerro jotakin itsestäsi tai muusta", Vevial komenteli toista kursailematta hyväntuulisena, nuuhkien innoissaankin kaikkea mitä tuuli toikaan. Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hän oli näin kaukana kotoa ja emosta ja vieläpä yksin. Aluksi se oli ollut kyllä pelottavaa, mutta nyt hän ei ollut yksin joten enää ei pelottanut. Vatsassa vain oli mukava jännityksen kutiava tunne.
Toinen sudenkorvista höristi, pennun vilkaisten taakseen ohi nuorukaisen. Kuuliko hän juuri...? Vevial teki äkkikäännöksen, astellen hieman ohi nuorukaisen, katsellen kaukaisuuteen korvat höröllä. Hevosia. Enemmän kuin yksi. Ja kun hän mietti sitä, hän oli kuullut hevosenkopinoita ennen kuin emo lähetti hänet pois. Ja oli silloin käskenyt mennä piiloon. Ehkä nytkin pitäisi...? "Mennään piiloon, sieltä on tulossa jotakin vaarallista", pentu tokaisi ykskantaisesti sen enempää odottelematta tai miettimättä asiaa. Se vain seurasi vaistojaan ja emonsa esimerkkiä. Se kipitti kohti tien vierustaa, pujahtaen piiloon peltoon mikä oli sinänsä helppoa niin pienelle otukselle...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 30, 2013 19:35:07 GMT 3
Nulikka saavutti vaihteeksi hieman rennommin askelin miettimään pysähtynyttä Vevialia silmäillen hukkaa itsekin hieman pohtivana. Kaikesta päätellen se oli tainnut kuitenkin sulattaa yllättävän hyvin sen seikan että seuraili parhaillaan puhuvan suden, joka oli tyttö, joka oli jonkinlainen henki, jäljessä jonnekin.... joka oli ehkä tässä suunnassa. Vieläkin vapaa käsi nousi ajoittain raaputtamaan takaraivoa epämääräisesti, mutta kaipa tämä taisi lopulta kuulua purppuratukan normaaliin mannerismiin siinä missä yleisesti muutenkin hieman hämmentynyt olemus. Eh... oli tämäkin outo käänne päivälle... mutta saipa nähdä mitä tästä oikein seuraisi. Spyro ei lopulta tuntunut ainakaan olevan erityisen näreissään ehkä hieman yksipuolisesta värväyksestään oppaaksi (joka ei kyllä myöskään tiennyt minne oltiin menossa, mutta... ajatus oli tärkein?) vaan kaipa oli myönnettävä että se, että oli edes jonkinlainen määränpää (vaikkakin epämääräinen) ja jokin syy mennä tänne, tuntui vaihteeksi hyvältä. Päämäärättömyyttä voisi sitten jatkaa myöhemmin sieltä, minne hän lopulta sitten ikinä päätyisikään ja ainakin se olisi hyvän asian puolesta... vaikka pikkuhukan itseriittoinen asenne olikin mitä oli. Tämäkään ei tainnut kyllä tietää matkan tarkkaa (tai edes epätarkkaa) pituutta mikä saikin nuhruisen pojan hieman mietteliääksi kunnes se silmäsi Vevialia hieman terävämmin kirskauttaen hampaitaan, ilmeisesti pitämättä tämän puhuttelutyylistä. "Spyro." Se oikaisi, puuskahtaen tyytymättömästi, ennen kuin kuitenkin käänsi huomionsa eteenpäin ja nyökkäsi hieman pennun puheille. "No, pimeällä pitää varmaan ainakin pysähtyä muutenkin. Toivottavasti ollaan sillä aikaa menossa oikeeseen suuntaan" Pohdiskeltiin vastaukseksi, kunnes pennun äkillinen vaatimus kertoa jotain onnistui jälleen aiheuttamaan hämminkiä. "Ehh? Mä? Tuota..." Poika katsahti toista yllättyneenä käyden äkkiä jälleen jokseenkin vaivautuneeksi. Miksi se nyt hänestä kyseli? Luulisi että hukkaa olisi kiinnostanut lähinnä kotiin pääsy ja... Eh, mitä hittoa tälle nyt sitten sanoisi mikä ei kuulostaisi hirvittävän epäilyttävältä?
Kovin kauaa purppuratukka ei kuitenkaan ehtinyt kärvistellä kun jokin takaapäin kuuluva keskeytti moiset ja nappas (onneksi?) Vevialin mielenkiinnon. Spyro oli itsekin saanut korviinsa hetkellisesti kavioiden ääntä mutta niiden ollessa vielä kaukaisia ei ollut kiinnittänyt niihin vielä suuremmin huomiota kunnes pentu äkkiä seisahtui ja kipitti kuuntelemaan tarkkaavaisesti taaksepäin. Spyrokin seisahtui kummastuneena kohottaen sitten itsekin huomionsa takana kiemurtelevaan tiehen, siristäen hieman silmiään kirkkaassa auringossa. Mitään ei tainnut vielä näkyä, mutta tulossa oli ilmeisesti useampiakin ratsastajia, vaikkeivat hänen korvansa aivan yhtä terävät tainneet ollakaan kuin toisen. "Hm. Joku tulee aika kovaa vauhtia" se totesi, mutta hätkähti hieman Vevialin äkillistä pakoa viljan sekaan. Tämä ei selvästikään pitänyt saapuvista ratsastajista... mikä toisaalta saattoi olla ihan hyväkin että pikkususi suhtautuisi varovaisesti muukalaisiin vaikka poika itse olettikin näiden olevan vain sattumanvaraisia matkalaisia ja kiirehtivän ohitse. Estelevä repliikki jäi kuitenkin puolitiehen, pojan nyökätessä vähän hetken mietittyään, tosin vilkaistuaan itse edessä levittäytyvää peltoa asettautuen vain tien laitaan selkä toisen piiloon päin aikomatta ilmeisesti noudattaa esimerkkiä. Helppohan se pikkueläimen lopulta oli sukeltaa viljan sekaan mutta hänen olisi jo luultavasti täytynyt heittäytyä suorastaan rähmälleen päästäkseen näkyvistä ja moinen rypeminen tuntui tähän hätään hieman liioitellulta. Tuskin tulijat satunnaisesta nulikasta tienvarressa piittaisivat tippaakaan... Saapujien aiheuttama sankka pölypilvi ainakin lähestyi sen verran nopeasti että tulijoilla olisi luultavasti kiire. "Ei hätää, ne menee varmaan vain ohi kunhan pysytään pois tieltä. Odota vaan siellä" se rauhoitteli, varjostaen keppiinsä nojaten silmiään yrittäessään tihrustella ratsujoukon suuntaan. Hm, välähdys metallia... sotureitako?
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on May 25, 2013 22:19:12 GMT 3
Vevial ei oikein luottanut kaksijalkaisen vaistoihin, koska oli vaara kyseessä ja koska ei. Ihmiset, äiti niitä kutsui. Mitä ne muka tiesivät vaaroista, kun niiden omat vaistot olivat tylsistyneet kuin miekka käyttämättömänä ja liian levänneenä. Hyvä kun ne osasivat elää itsekseen. Joten Vevial pysyi näkymättömissä pellossa, loitontumasta kuitenkaan turhan kauaksi Spyrosta... Toivottavasti kaksijalkainen oli oikeassa.
Niitä oli kyllä enemmän kuin yksi, siinä poika oli ollut oikeassa. Sekä että ne olivat sotureita, mutta selkeästi eivät mitä tahansa sotureita. Yltäpäältä punaisena, kuin tuorre punertava veri olisi virrannut näiden neljän soturin päälle. Kaikki aina haarniskasta viittaan ja kasvot peittävään kypärään punaisena. Aseiden kahvat olivat punaisia myöskin, sekä hevosten satulat ja ohjaimet. Soturit olivat suurikokoisia, leveäharteikkaita ja muuten koko olemus huutaen karhun voimia. Oli oikeastaan ihme, miten niiden ratsut eivät luihistuneen painon alla. Mutta ei tainut olla kyse edes tavallisista hevosista... Ne olivat syvän mustia, kuin timantteja turkki kiiltäen auringonvalossa lyhyen harjan aaltoillen vauhdissa. Niiden hengitys oli painostavan raskasta, suupielistä valuen vaahtoa ja kaviot lyöden maata kuljettaen ratsua että sen isäntää suurella voimalla eteenpäin. Joukko eteni nopeasti maantiellä ja ehkä ne olisivatkin juosseet Spyron ohi että vain hiekka olisi pöllähtänyt, jos yksi sotureista ei olisi pysäyttänyt ratsuaan juuri nuorukaisen kohdalla. Kuin yhtenä mielenä kaikki neljä pysähtyivät, hevoset raskaasti hengittäen ja kuopien maata kavioillaan hirnahtaen. Kaikkien sotureiden katse kiinnittyivät poikaan, näkymättömät silmät porautuen nuorukaiseen kuin yrittäen nähdä jotakin. Ja ilman mitään varoitusta lähin poikaa oleva soturi pudottautui maahan jaloilleen, lähestyi ja toi päänsä hyvin lähelle. Kypärän sisältä kuului kaikuvan, miten se pitäjä otti syvään nuuhkaisuja pojasta, haistellen Spyrosta jotakin. Muut ratsastajat vain tuijottivat tiiviisti poikaa.
Vevial seurasi tapahtuneita pelokkaana, sydän hakaten rinnassa kuin pikkulinnulla, sudenpentu painautuneena maata vasten niin pieneksi kuin kykeni. Pitikö sen typeryksen jäädä tien reunaan kaikkien nähtäväksi?
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2013 14:47:52 GMT 3
Ei lopulta tarvittu kovinkaan kauaa että myös tienvarteen seisahtunut Spyro alkoi aavistella neljässä saapuvassa ratsastajassa jotakin outoa. Nämä lähestyivät vauhdilla valtavin mustin hevosin, yllään punaiset haarniskat jollaisia nulikka ei ollut koskaan nähnyt. Näky sai pojan rypistämään hieman empien kulmiaan ja tiukentamaan vaivihkaa otettaan sauvastaan tämän vilkaistessa ohimennen viljapellon suuntaan jonne Vevial oli kadonnut. Tiedä häntä olisiko se harkinnut sittenkin piiloutumista uudestaan jos olisi ollut perillä millaisia tapauksia oli saapumassa, mutta ratsukkojen ollessa jo näköpiirissä oli jo myöhäistä. Nämä varmasti näkivät hänet jo eikä monikaan asia ollut epäilyttävämpää kuin pakoon paineleminen jonkun silmien edestä. Mutta, eh... näillä oli kyllä selvästi kiire jonnekin. Mitä luultavimmin moisten korstojen työnkuvaan kuului jotain aivan muuta kuin sattumanvaraisten irtolaisnulikoiden hätyyttäminen... vai mitä?
Poika liikahti levottomana nykäisten jälleen varuillaan huppuaan alemmas vilkuillen saapujia samalla kun liikahti varmuuden vuoksi vielä lähemmäs tien reunaa antaakseen ratsukoille varmasti kunnolla tilaa painella ohi. Vauhti olikin sellainen että hetken aikaa hän olettikin sotureiden tekevän niin hevosten valtavien kavoiden jytistellessä hidastamatta kohti, kunnes äkkiä jokseenkin varoituksetta yksi punahaarniskaisista hahmoista kiskaisikin ratsunsa pysähdyksiin lähes hänen kohdallaan. Äkkiä koko joukko seisahtuikin, jääden tuijottelemaan tällä hetkellä varsin yllättynyttä nulikkaa joka ei selvästikään ollut odottanut osakseen mitään tällaista huomiota. Spyro hätkähtikin hölmistyneenä kuopivien hevosten pysähtyessä äkkiä nenänsä eteen epätietoisen katseen käydessä vaiteliaasta, mutta jotenkin valppaasti tuijottelevasta ratsastajasta toiseen. Ensimmäinen asia joka hänen mieleensä tuli oli että nämä olivat etsimässä jotakin ja pysähtyivät kysymään reittiä tai neuvoa (miksi ihmeessä tuollainen joukko muuten pysähtyisi hänen vuokseen?) mutta vastoin odotuksia minkäänlaisia kysymyksiä tai tiedusteluja ei kuulunut. Sen sijaan lähin soturi laskeutui sanatta maahan, lähestyen raskain askelin muiden vain tuijotellessa vaiti taustalla. Ehh? No tämä jos mikä oli.... outoa? Hämmentynyt ja varsin epäluuloinen poika kyräili lähestyjää perääntyen askelen tietämättä mitä tämä oikein aikoi kunnes soturi äkkiä kumartui ja... tuntui haistelevan häntä?
"Ehh? Hei? Mitä hittoa sä oikein haluat?" Tyrmistynyt nulikka protestoi nojautuen kauemmas, tuntien äkillistä halua huitaista tapausta kepakollaan päin näköä. Tosin vilkaisu aivan vain itse valtavaan panssaroituun soturiin sekä taustalla tilannetta seuraaviin tovereihin vihjasi ettei tämä luultavasti olisi idea josta seuraisi yhtään mitään hyvää, joten se sai ainakin toistaiseksi jäädä Spyron joutuessa tyytymään lähinnä kirskauttamaan hampaitaan. Keitä... tai mitä hittoja nämä tapaukset oikein olivat? Eh, tuota... ei kai se pystyisi vainuamaan mikä hän oikeastaan oli, eihän..? Pojalla ei lopulta ollut aavistustakaan mistä tässä oikein oli kyse, mutta syystä tai toisesta tämän mieleen pälkähti äkkiä ajatus Vevialin huivista jota hän kantoi vyöllään. Vaivihkaa viitanlievettä nykäistiinkin kankaan päälle piilottaakseen kapineen näkyvistä.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jun 29, 2013 21:31:42 GMT 3
Spyroa pitelevä ja haisteleva olento päästi varoittavan murahduksen, ettei toisen kannattaisi tehdä mitään tyhmää. Ja pysyisi paikalla, jotta hän voisi nopeasti tutkia oliko se haju pojassa vain silmänlumetta vai-- Ratsastajien silmiä ei näkynyt näiden peittävien kypärien alta, mutta selvästikin Spyron liike nykäistä viittaansa kalliin näköisen silkkihuivin peitoksi ei jäänyt yhdeltäkään näkemättä, sillä samantien järkäle päästi irti Spyrosta, napaten huivin käteensä samalla suoristautuen. Kaikkien soturien katseet kiinnittyivät huiviin, sitä pitelevän punaisen sotilaa kohottaessa lähemmäksi päätään ja vetäen syvän henkäyksen. Olennon pää nytkähti ja katseet iskostuivat poikaan. Ratsailla olevatkin nyt laskeutuivat, kohottaen tupeista miekkojaan kun huivia yhä pitelevä kääntyi poikaan päin. Tämä heilutti huivia kädessään, murahdellen sanoja: "Mistä sait tämän?"
Mutta ennen kuin asiat ehtivät mennä liiankin tukaliksi, tapahtui jotakin vielä yllättävämpää. Varoittamatta Spyron takaa, viljapeltojen piiloista, tielle kiemurteli korkea ja suuri liekkiketju. Se sihisi ja kiemurteli maata pitkin kuin mikäkin käärme, sulkeutuen soturien ja hevosten ympärille rikkomattomaksi ympyräksi. Hevoste kavahtivat pystyyn jaloilleen, kirkuen korvia särkevästi. Punaiset soturit yhtä lailla yllättyivät tätä yhtäkkistä iskua, painautuen selkä vasten toisiaan miekat tanassa.
Vevial singahti esiin, alastomassa tytön muodossaan, pellon kätköistä, yrittäen napata poikaa kädestä ja viedä mukanaan pellon halki. "Ensi kerralla luotetaan minun vaistoihin!" tämä huudati tulen rätisevän äänen yli luoden samalla nuorukaiseen paheksuvan katseen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2013 16:43:22 GMT 3
Purppuratukka alkoi vakuuttua hiljakseen entisestään että nyt oli tainnut tulla tehtyä varsin paha virhearvio kun puna-asusteiset soturit alkoivat käydä entistä uhkaavammiksi... outoudesta puhumattakaan. Kaipa Spyron puolustukseksi olisi sanottava ettei se kai olisi varsinaisesti voinutkaan arvata soturijoukon saattavan käyttäytyä näin, mutta se nyt ei paljoakaan lohduttanut kun lähelle tuppautunut tapaus äkkiä hoksasikin jotakin ilmeisen kiinnostavaa mikä sai välittömästi muutkin valpastumaan. Poika ei tainnut olla tarpeeksi nopea peittelemään kanniskelemaansa huivia, tai sitten punainen soturi vain vainusi tämän viitanliepeen eteen kiskaisusta huolimatta korston äkkiä kurottautuessa nappaamaan korean kankaan itselleen. Nulikka säpsähti jälleen yllättyneenä päästäen protestoivan äännähdyksen. "Hei! Mitä... näpit pois siitä!" Se napautti kärttyisästi vaikka ääneen sekoittuikin jo melkoisesti pahoja aavistavaa levottomuutta, pojan kuitenkaan voimatta varsinaisesti tehdä mitään soturin, jota nulikan vastahanka ei vieläkään tuntunut kiinnostavan tippaakaan, keskittyessä vaihteeksi tutkimaan huivia... mikä tosin taisi viimein napata kunnolla koko joukon mielenkiinnon. Äkkiä muutkin ratsastajat laskeutuivat satulasta sormeillen aseitaan hämmentyneen ja entistä levottomamman purppuratukan ottaessa jo varuillaan pälyillen uuden pitkän taka-askelen. Oliko... tuo ollut se mitä hiipparit etsivätkin? Joten, sittenhän ne olivat... hakemassa Vevialia? Miksi? Tilanne alkoi oikeastaan näyttää melko pahalta.
Spyro jännittyi huivia pitelevän korston äkkiä murahtaessa ilmoille varsin raskauttavan kysymyksen. "Ehh? Tuon? Miten niin? Mä vaan... tuota, löysin sen" poika yritti kiireesti keksiä jonkinlaisen selityksen, tosin pikainen hätävalhe (tai no, kai tämä tavallaan oli tottakin) ei ehkä ollut se kaikkein vakuuttavin päätellen pahaenteisestä tavasta jolla soturit jo hapuilivat aseitaan, mutta äkkiä roihahdus pellosta kaikeksi onneksi keskeytti välikohtauksen sotkien melko tehokkaasti niin punaisten soturien kuin jännittyneen nulikankin pasmat. Äkkiä niin soturit kuin hevosetkin kavahtivat taaksepäin kuin tyhjästä hyökkäävien selvästi luonnottomien liekkien kiemurrellessa esille ja ympäröidessä nämä silmänräpäyksessä. Spyrokin hätkähti kauemmas silmiään räpytellen, tapansa mukaan jälleen varsin tyrmistyneenä äkillisestä käänteestä... mutta kuitenkin yllättäen huomattavasti vähemmän kauhuissaan kuin soturit hevosineen. Yllättynyt "Oho" taisi olla tähän hätään syvällisin kommentti joka siitä irtosi kunnes Vevial äkkiä ilmaantui piilostaan huomattavasti vähemmän susimaisena ja tempaisi pojan mukaansa. Tällä kertaa nulikka pääsi pian takaisin kärryille ja hoksattuaan tytön kiskomassa käsivarttaan se seurasikin hyvin suosiolla tämän mukana viljan sekaan, ymmärrettävästi haluten mahdollisimman pian mahdollisimman kauas puna-asuisista sekopäistä.
"Hitostako mä olisin tiennyt! Ensi kerralla saat kyllä kertoa jos sulla on jotain hulluja perässä!" se protestoi, päätyen kuitenkin näyttämään melkoisen nolostuneelta paheksuvasta katseesta. Jos "ensikertaa" nyt tulisi olemaan edessä, tämä lisäsi levottomasti mielessään, tässä kuitenkin oltiin vielä kaikkea muuta kuin selvillä vesillä. Vevial oli ilmeisesti tehnyt jotain mikä viivyttäisi sotureita jonkin aikaa, mutta kuinka kauan? Tässä sitä vielä oltiin keskellä avointa peltoa ja korstoilla oli hevoset... Se vilkaisi juostessaan olkansa ylitse nähdäkseen mitä tiellä tapahtui, haravoiden sitten kiireen kaupalla huojuvan viljan täyttämää maisemaa katseellaan ja kiroten puoliääneen hampaidensa välistä kunnes äkkiä nosti kätensä viittaamaan johonkin pellon taakse. "Tuolla! Kylä! Jos ehditään sinne niin nuo ei kyllä voi vaan rynnätä ihmisten ilmoille perässä noin vain!" Purppuratukka töksäytti kiireesti, tosin epäröiden hieman lauseensa lopussa. "....toivottavasti" lisättiin aavistuksen vähemmän vakuuttavaan sävyyn, nulikan kirskauttaessa jälleen hampaitaan. Mistä sitä tiesi mitä tuollaiset selvästikin kaikkea muuta kuin normaalit luonnonoikut oikein tekisivät, mutta.... oliko heillä parempiakaan ideoita? Kaipa ihmisten sekä rakennusten joukossa olisi sentään huomattavasti enemmän piilopaikkoja kuin pellossa.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 2, 2013 19:10:23 GMT 3
Vevial tuhahti, vilkaisten pistelevästi poikaan olkapäänsä yli. "Mistä minä olisin tiennyt että joku on perässäni?! Ja minähän käskin piiloutua enkö vain?! Mutta sinä halusit jäädä näkyville ja vetää turhaa huomiota!" Oikeasti, oliko tämä muka hänen syytään? No, ehkä jollain tasolla, mutta hänhän oli varoittanut ja käskenyt piiloutumaan mutta typerä kaksijalkainen luulee tietävänsä paremmin tylsistyneinevaistoineen koska oli vaara kyseessä. Ja sitten tämä syyttää häntä kiperästä tilanteesta! Niin miksi hän olikaan auttanut mokomaa hölmöä? Kylä? ...No, parempi se kuin suojaton pelto. "Viimeinkin puhut asiaa!" tyttö tokaisi tehden jyrkän käännähdyksen Spyron osoittamaan suuntaan edelleen raahaten toista mukanaan kuin mitkäkin räsynukkea.
Sillä aikaa, tiellä, punaiset soturit olivat ehtineet selviytyä heitä ympäröivän tuliringin aiheuttamasta shokista. Kaksi heistä nappasi tiukasti kiinni hevosten ohjaksista, kiskaisten yhä vauhkoontuneet hevoset takaisin alas neljälle kaviolleen ja pidellen näitä paikalla. Kolmas taas astui eteenpäin, ojentaen kätensä tulta kohti. Ja suoraan sen läpi. Väri oli oikea sekä kuumuus. Tuli oli lähes aidontuntuista, mutta-- Se ei purrut metalliin kuten tavallinen tuli, ollenkaan kuumentamatta punaista rautaa sietämättömäksi. Sekä kun punainenhaarniskaolento oli hetken aikaa pitänyt käsiään tulessa, liekit haihtuivat. Ei palamisjälkeä, ei mitään merkkiä. Olento röhähti nauruun suunnaten katseensa peltoon jonne kaksikko oli kadonnut. "Tuli-illuusioita? Tyttö kehittyy... Hyvä." Oli aika lähteä hakemaan se tyttö, ja sitten katsoa mikä oli pojan osa tässä tarinassa. Kun kaikki kolme hevosta olivat taas saaneet isäntänsä selkään, saaden napakkaat potkut kyljilleen, ne lähtivät kirkuen juoksemaan peltojen halki.
Tuollainen aavemainen kirkaisu sai niskakarvat nousemaan Vevialissa, tämän nopeuttaen askeleitaan vain lisää. "Ei enää kaukana!" tyttö huusi ikään kuin selostukseksi kuinka pitkä matka kylään vielä oli, mutta ehkä se oli myös osittain omaksi lohduksi... Kylä oli melko lailla pieni, kuten useimmat satunnaiset kylät tällaisillä paikoilla. Kenties suuret pellot ajettaisiin muutaman muun kylän yhteisvoimin. Mutta koolla ei tainut nyt olla väliä, kun piti löytää piilopaikka. Niillä otuksilla näytti olevan hyvä hajuaisti... Ja täällä oli kyllä maatilaeläimiä... Vevial oli yhä alasti, kurkkien rakennuksen kulman takaa, jonne he olivat päätyneet vetämään henkeä. Pellon läpi juokseminen oli jättänyt useita punertavia ja kirveleviä uurteita tytön kehoon, mutta pikkuhaavat saisivat nyt odotuttaa.
"Toivottavasti et ole hienohelma, sillä minä en ainakaan aio joutua kiinni." tyttö huikkaisi, muuttui samantien sudenpennuksi ja kipitti kenenkään huomaamatta eräiden kärryjen alle. Kärryissä oli suuri määrä eläinten jätettä, eikä haju niiden lähellä ollut mikään raikkain mutta varmasti hajut peittävä. Vevial asettui sen alle makaamaan pienelle kippuralle, häntä kietoutuen sen kehon ympärille kun se jäi odottelemaan parempaa aikaa. Mitä tuli kaksijalkaiseen, Vevial odotti tämän joko seuraavan tai keksivän itse paremman piilon...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 3, 2013 20:13:58 GMT 3
"Mä luulin että ne vaan menis ohi" purppuratukka puolustautui, pääsemättä kuitenkaan eroon yleisesti vaivautuneesta (ja no, myönnettäköön, myös jokseenkin äskeistä säikähtäneestä) olemuksestaan. Sanoi mitä sanoi, ja oli se lopulta kovin realistista odottaa että nulikka olisi voinut ennakoida jotain tuollaista, se taisi silti nyt kokea möhlineensä joka tapauksessa ja protestit jäivät tällä kertaa vähiin vaikka tyttö kuulostikin jokseenkin enemmän ärhäkältä. Kaipa sättiminen toimi heti paremmin kun Spyro itsekin tulkitsi tehneensä jotakin typerää. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa suuremmalle kinastelulle tai kärvistelylle, viljaa aaltoili vielä edessä melkoisen laajalti heidän ja edessä häämöttävän kyläpahasen välillä ja takaa kuului jo uhkaavaa, korvia vihlovaa hevosen ääntelyä jota olisi voinut kuvata enemmän kiljunnaksi kuin hirnahdukseksi. Poika arvasi katsomattakin punaisten soturien ilmeisestikin päässeen takaisin ratsaille ja säntäävän perään valtavien hevostensa kiidättäminä mikä sai sen irvistämään ja kiroamaan hampaidensa välistä.
Kaikeksi onneksi kaksikko oli kuitenkin nopea juoksemaan varsinkin näin takaa-ajettuna, ja pian asutusalueen reunimmaiset rakennukset jo kohosivatkin edessä. Spyro ei ehtinyt edes suuremmin ajatella moista pikkuseikkaa että kirmaili parhaillaan vaatteettoman susitytön keralla pellosta ihmisten ilmoille mutta kaikeksi onneksi lähistöllä ei näyttänyt tähän hätään olevan ketään kun he luikkivat vähin äänin ilmeisestikin tallirakennuksen taakse. Mutta oli kuinka oli, tämä ei riittänyt suojaksi, pellon ylitse rymistelevien ratsastajien varmasti nähtyä heidän suuntaavan kohti taloja. Spyro tasasi henkeään nojaten toisella kädellään haalistuneeseen lankkuseinään vilkaisten viimein pahaa-aavistellen taakseen nähdäkseen neljän ratsastajan rynnistävän viljan poikki kuin hyökkäävä armeija. Ei epäilystäkään, nämä selvästi halusivat Vevialin kiinni hyvin motivoituneesti, mutta... miksi? No, nyt ei kuitenkaan ollut aikaa pohtia moista tai nämä vielä onnistuisivat. Jotenkin poika epäili vahvasti että tuskin hänkään saisi tyytyä enää vain sormen heristykseen ja toruihin jos hämärämiehet saavuttaisivat heidät, eikä hän oikeastaan halunnut kokeilla. Hätäinen katse kääntyikin varsin pian haravoimaan kiireesti ympäristöä mahdollisen piilopaikan varalta nulikan jo avatessa suunsa kai kaavaillen sanovansa jotain kunnes Vevial äkkiä kutistui jälleen susimuotoonsa ja vipelsi varsin vahvasti löyhkäävien lantakärryjen alle. Purppuratukka hätkähti hieman vilkaisten sitten empivästi taakseen jossa ratsastajat jo lähestyivät hurjaa vauhtia. Pienelle hukalle nyt tuskin oli temppu tai mikään ryömiä piiloon, mutta hän ei tuonne kyllä mahtuisi huomaamatta... ja ikävä kyllä siinä vaiheessa kun jäljet loppuisivat äkkiä tallin kulmille ei olisi vaikea arvata mistä nämä alkaisivat etsiä ensimmäiseksi.
Purppuratukka puuskahti uuden kirouksen hampaidensa välistä, vilkaisi vielä kerran tulosuuntaansa ja syöksähti sitten liikkeelle tallin takaa nykäisten huppunsa syvemmälle päähänsä. Kylä ei ollut suuri, mutta rakennuksia, ihmisiä ja sivukujia onneksi löytyi ja vaikka ei tätä ylpeilynaiheena nähnytkään, nämä sentään olivat hänelle tuttuja. Kaunis sää oli houkutellut ulos kyläläisen jos toisenkin ja varsinkin toriaukion suunnalla oli hyörinää jonne nulikka paremman idean puutteessa kiirehtikin piittaamatta muutamasta saamastaan paheksuvasta katseesta rynnistellessään kadulla käyskentelijöiden ohitse epäsiistissä ulkomuodossaan. Hän ei tiennyt seuraisivatko vainolaiset siekailematta perässä pääkadulle ihmisten sekaan, mutta siltä varalta että nämä tekisivät niin, olisi hänen jälkiään hyvänenäisenkin hankalampi jäljittää maastossa, jossa käyskenteli päivittäin paljon ihmisiä ja eläimiä. Ehkä nämä eivät hoksaisi piilottelevaa Vevialia seuratessaan hänen selkeämpiä jälkiään peremmälle kylään... Nyt vain täytyisi löytää joku paikka jonne livahtaa itsekin. Spyro vilkaisi levottomana olkansa ylitse ollen vähällä törmätä närkästyneesti protestoivaan talonpoikaan ja livahti tämän manausten saattelemana kapeahkoa sivukujaa myöten pääkadulta kohti taaempana erottuvia asuin- sekä varastorakennuksia ja näiden välissä puikkelehtivia pikkukatuja.
Hieman jälkijunassa nulikan mieleen vasta pälkähti jokseenkin huolestuttava ajatus. Eh, jos hiipparit seuraisivatkin... eiväthän ne alkaisi riehua keskellä kylää vaikka tietäisivätkin heidän (tai no, lähinnä hukkatytön) olevan täällä..? No, nyt moisen pohtiminen taisi olla myöhäistä, mutta.... eh, ei kai auttanut kuin toivoa parasta. Hän olikin jo kuulevinaan uhkaavaa hevosten ääntelyä kauempaa luikahtaessaan jälleen yhden talonkulman ympäri, kunnes saikin silmiinsä jotain hieman toiveikkuutta herättävää. Tuolla, erään talon takana kujalla... oliko se pieni avoin ikkuna? Pysähtymättä pohtimaan touhun laillisuutta nulikka suuntasi kiireisin askelin tätä kohden, nyrpistäen ohimennessään nenäänsä seinän vieressä lojuvalle jätetynnyrille. Kaipa oli vain pakko toivoa että tämä toimisi, poika manasi mielessään kömpiessään vaivalloisesti sisälle hämärään, pölyiseen ja varsin tunkkaiseen varastohuoneeseen kääntyen sitten kiireesti sulkemaan ikkunan perässään.
|
|