|
Post by spyrre on Jan 12, 2013 20:39:35 GMT 3
((Charp-aloitus))
Spyrre: Alkuilta jokseenkin kiireisessä tavernassa oli alkanut ainakin toistaiseksi yllättävän hyvissä merkeissä olosuhteet huomioon ottaen. Vaikka ulkona kattoon ropisikin hienoinen sadekuuro ja tavernan ikkunoista kajastava lämmin valo sekä oluen tuoksu oli houkutellut paikalle kiitettävän parven asiakkaita, oli öljylamppujen valaisema sali meluisuudestaan huolimatta suhteellisen rauhallinen. Matkalaisia sekä kurkunkostukkeen perässä saapuneita paikallisia notkui pöydissä sekä tiskin ääressä, nahisteli, jutusteli sekä nauroi äänekkäästi mikä sai hiukan kauemmas huoneen perälle vetäytyneen tummaan viittaan sonnustautuneen muukalaisen nostamaan ohimennen katseensa pitelemästään kääröstä ennen kuin tämä pikaisesti ympärilleen silmättyään käänsi jälleen huomionsa omiin asioihinsa päästäen ilmoille pienen lievästi tuskastuneen puuskahduksen. Kauempaakin oli helppo nähdä että solakka muukalainen oli naispuolinen siitä huolimatta että tämä ei ollut vaivautunut laskemaan viittansa huppua edes sisätiloissa, mutta lähemmäs saavuttaessa selvisikin paremmin miksi tämä sai olla varsin rauhassa omissa oloissaan. Pohtivasti pitkin käärön (joka näkyi olevan pöydälle levitetty hiukan kovia kokenut kartta) pintaa pitkin liikuskelevat sormet olivat pitkäkyntiset ja lyhyen mustan turkin peittämät, hupun varjoista pilkistäen esille tylppä petomainen kuono sekä pari vihreitä, kiiluvia silmiä jotka tutkiskelivat kartan merkintöjä vain ajoittain ympärilleen vilkaisten. Tämä ei selvästikään ollut paikallisia, tuskin kotoisin lähimailtakaan. Vaatetus koostui simppeleistä mutta laadukkaista matkustusvaatteista lämmintä viittaa sekä pitkävartisia saappaita myöten, ja lattialla pöydän viereen asetettuna lepäsi hiukan nuhruinen reppu sekä jousi nuolineen... ainoa mikä saattoi kissamaisen olennon ulkonäön lisäksi herättää hiukan enemmän huomiota olivat vyöllä riippuvat, osittain viitanliepeen kätkemä pari leveäteräisiä erikoisia sapeleita, joita ei olisi olettanut näkevänsä täälläpäin aivan kenen hyvänsä matkalaisen hallussa.
Olento raaputti ohimennen mietteliäästi kuononvarttaan silmäillessään merkintöjä pöydän yllä riippuvan lampun valossa kurottautuen sitten poimimaan höyryävän teekupin vierestään siemaisten juomaa, jääden kuitenkin sormeilemaan kuppia mietteliäästi ennen kuin viimein laski tämän takaisin paikalleen tyhjäksi syödyn lautasen vierelle. Ilta oli toki nuori, mutta hän ei aikonut lopulta viipyä tässä kylässä yöpymistä pidempään joten matka jatkuisi jälleen aamulla... vaikka hän ei ollutkaan vielä täysin selvillä minne. No, olihan tässä toisaalta aikaa pohtia asiaa, viimeistään sitten tien päälle lähdettäessä. Olihan sitä aina ennenkin jonnekin päädytty. Joskus jopa tarkoituksellakin.
|
|
|
Post by submarine on Jan 30, 2013 22:27:34 GMT 3
Tänä sateisena iltana tavernaan mahtui monenmoista kulkijaa ja tapausta. Niitä, jotka olivat matkalla jonnekin, tai pois sieltä, tai vain liikkeellä ilman päämäärää. Niitä jotka eivät etsineet paikkoja vaan seikkailuja. Niitä joita ei moinen kiinnostanut vaan ainoastaan väkijuoma. Ja niitä jotka tuskin tiesivät itsekään miksi olivat olemassa tai mitä varten elivät. Kaikenkirjavaa väkeä, joka lepuutti jalkojaan tulen ääressä ja mieltään tuopillisella. Kukaties kaikesta monimuotoisuudestaan huolimatta juuri se syy, miksi itse kukin lukuisista matkalaisista oli nyt löytänyt tiensä tähän majataloon, saik aikaan jonkinlaista yhteishenkeä ja rauhaa - ainakin suhteessa, siis. Toki yhdellä jos toisellakin oli äänensä annettavana illalle, mutta silti kiitettävän hyvässä hengessä. Mahtuipa iltaa istuvien joukkoon nähtävästi vielä yksi lisää, sillä hälin keskellä työntyi tavernan ovi auki, päästäen yhden lisää sisään sateesta. Lähimpinä istuvien nopea vilkaisu riitti kuitenkin kertomaan, ettei kyseessä välttämättä ollut aivan tavanomainen maiden ja mantujen tallaaja. Nyt oven edessä seisoi, itseään puistellen ja vettä tihkuvaa villaviittaansa itsestään irroitellen, pitkänpuoleinen miehentapainen. Vähemmänkin mistään mitään tietävä olisi eittämättä tunnistanut tämän kokeneeksi matkaajaksi - viimeistään varusteidensa perusteella. Ja kun tämä kiskaisi huppunsa syrjään, paljastaen kasvonsa hämyssä, sai yksi jos toinenkin hieman katseltavaa. Aika (tai ainakaan sekalainen joukko teräaseita) ei selvästikään ollut kohdellut tapausta hyvin, vaan tämä oli arpinen kaikkea muuta kuin romanttisesti. Mies itsessään olisi kukaties ollut täysin miellyttävän näköinen, ellei tämän toisen korvan paikalla olisi ollut vain rosoista, repaleista arpea, joka jatkui koko päänsivua myöten - tai jos tällä olisi ollut enemmän kuin puoli nenää. Toista sierainta ei ollut, tilalla vain ammottava aukko. Arpinen ja rujo eli ei, ei mies itsessään näyttänyt turhan häiriintyneeltä katseista joita sai osakseen. Tämä pyyhkäisi sänkistä leukaansa kämmenselkäänsä vesiroiskeita pyyhkiäkseen, ennen kuin sipaisi myös pitkänpuoleista mustaa kuontaloaan samasta syystä. Teräväkatseinen olisi saattanut kukaties huomata, että alta pilkistävä, vielä jäljellä oleva korva ei ollutkaan pyöreä, vaan suipohko. Melkeinpä terävä. Samalla tavalla erottuivat tämän muutkin piirteet, jotka asiasta tietäville kertoivat, ettei kulkijan suonissa virrannut pelkkää ihmisverta. Jossakin vaiheessa, eikä turhan kauaa sitten, siihen oli sekoittunut haltiaa. Paksua matkanuttuaan pyyhkiessään ja suoristellessaan antoi muukalainen katseensa kiertää arvioivasti tavernaa. Kuitenkaan tämä ei tuntunut piittaavan tuon taivaallista niistä katseista joita sai osakseen. Ei, tämän kapeat, tarkat silmät katsoivat syvemmälle. Ja sitten ne äkkiä pysähtyivät sivummalla erottuvaan näkyyn. Lieni jollain tavalla sopivaa, että vähemmän tavanomainen matkalainen kiinnitti huomionsa toiseen samanlaiseen, olkoonkin että tämän ilmeessä oli jonkinlaista tunnistuksen ja tuttuuden poikasta. Siinä määrin, että piittaamatta ympärillä istuvista tämä suuntasi askeleensa kohti sivummalle asettautunutta, kissamaista tapausta. Ja mennessään miehen viitanlieve aukeni juuri tarpeeksi paljastaakseen miekankahvan...
"Katsohan. En olisi uskonut löytäväni sinua täältä", tokaisi piakkoin syvä, koleasta ilmasta käheä ääni kissamaisen naisen takaa, päättyen kurkkua selvittelevään köhäisyyn. Puuttuva nenänpuolikas haittasi tämän ääntä oikeastaan yllättävän vähän - olkoonkin, että puolihaltia oli kulkiessaan vetänyt esiin liinan, jolla nyt pyyhki sitä. Runneltu nenä ei juuri tarjonnut suojaa vuotamiselta tai oikeastaan miltää muultakaan, ja ilmeisestikin kaikkien yhteiseksi hyväksi oli tapaus katsonut parhaaksi putsata sen. Ja vaikkei se tämän arvokkuutta ainakaan lisännyt, onnistui mies kuulostamaan silti ainakin jossain määrin rennolta, joskin hienoinen vivahdus äänessä kertoi myös varauksesta "Uskoin, että sen muinoisen jälkeen sinulla olisi ollut syytä vältellä minua aivan tarpeeksi", mies lisäsi, yrittäen nähtävästi pysyä hetken verran suorastaan tuikeana, ennen kuin paljasti pienen vinon hymyn. "Vaan sinä menet minne mielit, eh, Cathryn? Ja vieläkin hengissä."
|
|
|
Post by spyrre on Jan 31, 2013 19:04:35 GMT 3
Omissa oloissaan istuskeleva kissaihminen sai tarkastella karttaansa vielä tovin, kunnes rauha viimein rikkoutui takaa kuuluvan odottamattoman karhean, köhivän tokaisun vuoksi. Nainen hätkähti ajatuksistaan ja nosti päätään vilkaisten olkansa ylitse, kiiluvien silmien löytäessä näkökenttäänsä litimärän matkalaisen... pitkän, jokseenkin runnellun miehen. Katti tuskin oli laittanut suuremmin merkille sisään astujaa ennen kuin tämä oli saapastellut puheille, mutta nyt kun tämän olemassaolon oli hoksannut, tämä lopulta oli suorastaan mahdoton missata... saati unohtaa. Seurasi lähes rehellisen yllättynyt silmien räpäytys hupun varjoista kun olento näytti tunnistavan toisen, ja petomaiselle kuonolle hiipi aavistuksen juro nyrpistys miehen tokaisun johdosta. "No kas vain, maailma on pieni." Tämä vastasi kääräisten kartan puolihuolimattomasti kokoon mittaillen puolihaltiaa katseellaan. "Tunne on kyllä molemminpuolinen, en olettanut että sinäkään kirmaisit täällä päin... vaan että istuisit ehkä taas putkassa jossain. Turhaan minulle äkäilet, minähän se melkeinpä meidät vapaalle jalalle järjestin... ja sinun syytäsihän se oli että edes alunperin jouduimme sinne" katti oikaisi aavistus huonosti verhottua itsetyytyväisyyttä äänessään, kunnes kuonolle alkoi hiljakseen levitä suorastaan tutunoloinen virne. Kyllä, ei epäilystäkään, hän kyllä tunsi tämän tyypin... mieleenpainuva ulkonäkö sekä tähän yllättävällä tavalla liittyvä luonne joka puolestaan ei ollut niin karu kuin olisi voinut olettaa, palasivat nopeasti mieleen vuosienkin takaa saaden kissaihmisen naurahtamaan kun mies palautti virneen ja osoitti jopa muistavansa hänen nimensä.
"Toki, aina. Ja mikäs pahan nyt tappaisi." julistettiin jokseenkin viattomaan sävyyn, nojautuen sitten laiskahkosti taaksepäin tuolissaan. "Sama pätee näköjään sinuunkin, miten hitossa olet tänne eksynyt? Ja istu alas, saan niskani kipeäksi jos joudun kinaamaan kanssasi yläviistoon. Mitä juot, minä tarjoan tällä kertaa?" Turkinpeittämä käsi heilahti huolettomasti kohta vapaata tuolia, Cathrynin jäädessä odottelemaan josko toinen noudattaisi kyseenalaista kutsua joka onnistui jollakin mystisellä tavalla tuntumaan niin näpäytykseltä kuin lähes toverillisen rennolta samaan aikaan. "Huh. Kuinka monta vuotta siitä nyt on? Kolme vai neljä? Olet ilmeisesti vieläkin tien päällä." Katse seurasi uteliaana ruhjotun puolihaltian liikkeitä tämän istuessa, katin päästäessä ohimennen pienen huvittuneen kuivan hymähdyksen. Nyt kun mielikuvat menneisyydestä oli houkuteltu esille niitä alkoikin hiljakseen putkahdella esille virtanaan saaden olennon tuntemaan olonsa jopa lähes nostalgiseksi. Myönnettäköön, ettei hän yleensä muistellut menneisyyttään erityisen ylpeänä saati mielellään.... mutta löytyi niitä onneksi joitain parempiakin muistoja.
|
|
|
Post by submarine on Feb 1, 2013 17:51:43 GMT 3
Kyrias kallisti päätään aavistuksen verran odotellessaan kissamaisen naisen vastausta, siinä nyt samalla kun siisti nenäänsä hieman edustavampaan kuntoon - jos sellaista nyt edes oli olemassa. Pieni hymynpoikanen kareili yhä toisessa suupielessä, siinä joka toimi vielä paremmin. Joku koiranleuka olisi kukaties voinut väittää häntä kovinkin toispuoleiseksi tapaukseksi, mutta niin taisi käydä kun sai moukarista päähänsä. Eipä se puolihaltiaa liiaksi tosin häirinnyt. Siitä oli hyvin kauan, kun hän oli kuvitellut pääsevänsä elämässä mihinkään kauniilla kasvoilla. Vielä reilusti pidempään kuin siitä, kun näiden kahden tiet olivat viimeiseksi kohdanneet. Kyrias soi nopean, puolihuvittuneen naurahduksen kun Cathryn paljasti, ettei kielensä ollut vielä menettänyt terää. Hän levitti käsiään kuin mikäkin viattomasti syytetty. "Olen useaan otteeseen miettinyt sitä, ja hämmennyn aina, miten paljon vaikeampi onkaan joutua vaikeuksiin ilman sinua. Epäkohteliaammalle saattaisi tulla mieleen tietty sanonta... riippakivistä ja sellaisesta", puolihaltia antoi takaisin aivan yhtä vaivattomasti. "Mutta pois se minusta. Olen toki ikuisesti kiitollinen, että patistit minut mukaan kuolemaa uhmaavaan pakoosi yhden yön rettelöinnistä, jonka jäljiltä olisimme joka tapauksessa päässeet aamulla pois", hän jatkoi, tehden teennäisen kumarruksen ja kyseenalaista kunniaa. Kovin kauaa ei Kyriaksen sanan säilä pysynyt terävänä, vaan hetken perästä hän huokaisi jo varsin huvittuneesti, laskien kätensä. Ei olisi tarvinnut olla mikään nero nähdäkseen, että hän oli tosiasiassa kaikin puolin tyytyväinen tähän tapaamiseen, eikä ainakaan kantanut kaunaa menneistä. Yksi hurja muisto muiden jatkoksi, mitäpä siitä?
Olipa miten oli, teki mies työtä käskettyä hetkisen perästä, vetäisten itselleen pöydän alta tuolin kun sellaista varta vasten tarjottiin, pudottaen vähäiset kantamuksensa pöydän viereen. Mitä ilmeisimminkin puolihaltia eli yhä kuten ennenkin, vähillä varusteilla ja luontoon luottaen. Sillä ainoalla oikealla tavalla. Nenäliinakin löysi tiensä taas jonnekin piiloon nyt, täytettyään kyseenalaisen ja epämukavan tehtävänsä. Ja nyt mikään ei taas varsinaisesti estänyt tuijottelemasta hänen nenänsä sisäiseen ja kiehtovaan maailmaan - paitsi nyt oma halu. "Neljä, uskoisin. Tarpeeksi kauan, ettei lupaukseni niistä rukkasista taida enää päteä", Kyrias vastasi hetken perästä, hymähtäen taas. Vanhat kunnon kissarukkaset. "Ja aina ja ikuisesti. Tie on minun kotini, ja kaikki majatalot sen varrella. Ja mitä ilmeisimmin vielä sinunkin. Mutta nyt minulla taitaa olla suuntakin, ainakin hetken. Olen täälläpäin hoitamassa hieman asioita. Kukaties jopa tärkeitä asioita. Aika näyttää." Puolihaltia jätti sanansa roikkumaan ilmaan, kertomatta sen enempää - kuten hänen ei kuulunutkaan. Kissa tiesi aivan tarpeeksi hyvin hänen taustastaan että osaisi yhdistää palaset jos haluaisi, eikä hän aikonut puhua näistä asioista suoraan.
Hetken verran Kyrias pysyi hiljaa, tarkastellen Cathrynia. Kissa oli yhä eittämättä oma itsensä, vaikka täytyikin myöntää että jossain määrin... hillitympi. Tämä oli vähemmän ja huomattavasti enemmän kuin silloin aikanaan. Silloin, kun oli vielä lähempänä jotakin, jonka hän itsekin tunnisti varsin hyvin nuoruuden ajoilta. Kukaties hänkin oli silloin ollut vielä enemmän jotakin sellaista. Miekkaa heiluttava räkäpää. Olkoonkin että hän saattoi vain toivoa, että viisi pitkää vuotta verta, tuskaa ja tappamista jo ennen sitä olisivat siivonneet edes pahimmat päältä pois. Mutta kukapa tiesi. "Mutta, juotavaa! Väittäisin että tällainen iloinen jälleennäkeminen vaatii viiniä, kukaties jopa aavistuksen parempaa? Enhän voisi loukata tarjoamaan lupautunutta pakottamalla tätä kostuttamaan kurkkuani jollakin moskalla, eh?" Kyrias kiskaisi itsensä irti synkeämmistä mietteistään ennen kuin ehti upota liian syvälle, virnistäen taas. Oltiinpa tässä hyvissä väleissä tai ei, velvoitti ensitapaaminen kauan sitten silti yhä vähintään pientä nokittelua. Eihän muu olisi ollut oikein tai kohtuullista.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 2, 2013 16:15:41 GMT 3
Siinä missä mieskään, ei myöskään kissa tuntunut uhraavan paljoakaan huomiota näille tietyille ruhjotuille piirteille, eikä katse lopulta oikeastaan edes pysähtynyt suuremmin näiden kohdalla kunhan oli todennut nämä tuntomerkit joista ei voinut erehtyä. Kyllä, rujot arvet olivat paikallaan edelleen, toisaalta minnepä nämä olisivat edes vuosien saatossa kadonneetkaan... Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta kun Cathryn näki nämä, ja mahdolliset ihmettelyt oli jo ihmetelty vuosia takaperin... ei sillä että moinen pikkuseikka kuin puolen nenän puuttuminen olisi lopulta varsinaisesti häirinnyt kissaa muutenkaan. Olihan hän lopulta jokseenkin hyvin perillä näiden alkuperästä ainakin teoriassa, Kyriaksen historian edes pääpiirteissään tuntien. Katti nyökkäsi kuin kovinkin vakavana miehen pohdiskeluille vaikeuksiin hankkiutumisen hankaluuksista naputellen karttakääröllä kämmentään kuunnellessaan. "No.... ehkä. Mutta sinun on kyllä myönnettävä että se oli tyylikäs pako, takaa-ajo ja kaikkea. En usko että ne vartijatkaan loukkasivat itseään kovin pahasti..." Tämä totesi virneen ilmaantuessa jälleen näkyviin, naisen kohauttaessa sitten vaatimattomasti olkapäitään. "Ah, mutta kyllähän sinustakin oli lähes korvaamaton apu siinä, putkaan joutuminen olisi ollut niin paljon vaikeampaa ellet olisi alkanut riehua keskellä katua! Äläpäs nyt vaatimattomaksi heittäydy. " Kissa vaikeni hetkeksi kuin miettiäkseen tätä vaikeuksiin hankkiutumisen jaloa taitoa, pienen vaivihkaisen irveen käväistessä kuitenkin kasvoilla. Myönnettäköön että yhteisellä reissulla oli kyllä tapahtunut yhtä jos toista... mutta ei kissa lopulta ollut tainnut tarvita suuremmin apua hankaluuksiin päätyäkseen edes miehen kaikottua omille teillensä. Välttämättä aina edes viimevuosinakaan. Ehm. "....no, ehkä minä vähän autoin." Myönnettiin lopulta hitaasti, kissan myhähtäessä sitten hiukan ja viitatessa usuttavasti vapaaseen tuoliin. Eihän tästä nyt mitään tulisi että pitäisi nokitella hölmösti yläviistoon kun pöydän ylitse tämäkin olisi niin paljon helpompaa. Kyrias noudattikin kutsua, kaikesta päätellen lopulta jokseenkin hyvillään vanhoista tutuista, eikä Cathrynkaan lopulta voinut kieltää tyytyväisyyttään. Hän harvoin tapasi uudelleen kanssa-matkaajia menneisyydestään, varsinkaan niitä joiden kanssa oli jopa viihtynyt... minne nämä sitten ikinä lopulta katosivatkaan, kaikkien jatkaessa omilla teillään loppujen lopuksi. Myönnettäköön, että yllättävä tapaaminen oli saanut jo nyt kissaihmistä jokseenkin paremmalle tuulelle... vaikka tämä kieltämättä tarkoittikin terävämmänpuoleisen kielen nostavan päätään tutun terävähampaisen virneen keralla.
Vihreä katse seurasi arvekkaan miehen istuutumista kummallisen kaksikon saadessa muutaman epämääräisen vilkaisun läheisistä pöydistäkin, naisen kohottaessa hiukan kulmiaan jokseenkin epävaikuttuneesti moiseen vanhaan rukkasia koskevaan lupauksenpuolikkaaseen. "Hmh... tuskin. Enkä usko että edes osaisit tehdä sellaisia vaikka saisit nahan valmiina nenäsi eteen" olento arvioi kuin tämä olisi ollut homman suurin ongelma, virnistyksen sitten levetessä. Kylläpä se aika riensi... ja kaikesta päätellen Kyrias oli edelleen sama vaeltelija kuten aikoinaan... kuten oikeastaan hänkin. Tavallaan. Mies oli vieläkin sanavalmis kuten edelleen, mutta tuntui kuin suurin osa nuoruuden rämäpäidyysestä olisi karissut vuosien saatossa korvautuen kokemuksen tuomalla varmuudella. Tästä oli selvästikin sukeutunut aivan kunnon matkaaja. Virneentapainen olennoon kuonolla ei kadonnut minnekään vaikka vakavoitui aavistuksen kissaihmisen jäädessä kuuntelemaan arpisen miehen kertoillessa päämääristään, tosin jokseenkin ympäripyöreään sävyyn. Cathryn oli hetken vaiti kuin pohtien kunnes viimein nyökkäsi mietteliäästi, ymmärtäen vihjeen olla kyselemättä enempää. Katse tosin käväisi toisessa hiukan punnitsevana hupun varjoista. Kyrias saattoi mahdollisesti olla suorittamassa jonkinlaista työnantoa täällä päin... ellei tämä ollut liikkeellä henkilökohtaisin perustein? Hmm.
"Ymmärrän. Toivottavasti löydät etsimäsi... et satu tarvitsemaan apua sen kanssa? Vanhojen aikojen muistoksi, jos satumme olemaan matkalla samaan suuntaan?" nainen virnisti ohimennen puolivakavissaan ehdotukselleen. Olisihan se lopulta ymmärrettävää että mies ei välttämättä haluaisi sotkea muita henkilökohtaisiin asioihinsa, ja tätä kissa oikeastaan puolittain odottikin... vaikka olisihan siedettävänpuoleinen matkaseura pitkästä aikaa ollut mukavaa. Oli heidän yhteinen matkansa aikanaan ollut enemmän tai vähemmän rellestystä tai ei... ei kai käynyt kieltäminen että se oli ollut lopulta varsin viihdyttävää niin kauan kuin sitä kesti. Mutta olisihan jutustelu lasillisen ääressäkin toki olisi myös hyvä... oikeastaan se, että hommaan taisi liittyä pientä suunsoittoa niin puolin jos toisinkin taisi vain piristää kissamaista olentoa. "Vai että kallista viiniä heti kättelyssä? Hurjat vaatimukset sinulla, hmm?" tämä huomautti kuin kovinkin paheksuvasti, kunnes kohautti olkapäitään ja nojautui naurahtaen pöytään kyynerpäillään, laskien kartan viimein teekuppinsa vierelle. "....mutta taidat olla oikeassa. Ja itsepähän jo lupasin. Ehkä rahapussini kestää tämän uhrauksen yhteisen hyvän nimissä... tai jotain sellaista." Kissa virnisti jälleen, viittoen sitten lähistöllä hyörivälle tarjoilijalle. Palvelustytön luikkiessa pöytien lomassa noutamaan tilattua pulloa Cathryn käänsi huomionsa takaisin seuralaiseensa kallistaen mietteliäästi päätään. "Hmm. Kaikki raajatkin vielä tallella. Olet tainnut oppia käyttämään miekkaasi melko hyvin. Ehkä meidän pitäisi ottaa uusinta-mittelö joskus." Kiusoitteleva virne leveni aavistuksen, olennon kurottaessa sitten puolityhjän teekupin käteensä pöydän reunalta.
|
|
|
Post by submarine on Feb 3, 2013 11:35:11 GMT 3
Kyrias hymähti Cathrynin sanoille, ja tuli jättäneeksi jopa varsin pisteliään nenäherjan sikseen. Eihän tässä nyt kannattanut pilata hyvää iltaa valittamalla liikaa jokaisesta sivuseikasta. Sen sijaan hän soi vain nojautua taaksepäin tuolillaan, ristien kätensä pöydän päälle vieläkin aavistuksen verran virnistäen. Hetki solidaarisuutta ja yhteishenkeä tässä maailmassa oli jo melkoisesti vaadittu, ja tällaiset jälleennäkemiset olivat aina arvokkaita hetkiä - olkoonkin että ne ulkopuolisen silmään saattoivat hyvinkin vaikuttaa satunnaiselta pullistelulta ja päänaukomiselta. "No... en voi väittää, että suoraan kieltäytyisinkään avuntarjouksesta", puolihaltia myönsi hetken perästä toisen ehdotuksen kuultuaan, kohauttaen kuitenkin aavistuksen verran olkapäitään yhdentekevyyden merkiksi. "En usko että sille olisi tarvetta, pelkkää rutiinia, mutta tuskinpa sotkisitkaan asioita liiaksi", myötäiltiin virneen kasvaessa piirun verran. "En usko että sinäkään olet sentään aivan ruosteessa, vaikka oletkin joutunut selviämään ilman minua, eh?" "Mutta, kaikessa vakavuudessakin, arvostan tarjoustasi. Kiitos siitä. Kukaties meillä onkin yhteistä taipaletta taitettavanamme. Vai onko sinulla jo jokin tietty suunta tiedossasi?
Keskustelu kierähti nopeasti vielä aavistuksen mieluisampiin asioihin, ja vaikka kissanainen oli tainnutkint ulla ajetuksi ansaan anteliaisuutensa vuoksi, tuntui tämä ottavan sen varsin hyvin - siinä määrin, että mies kohotti jopa kulmaansa. "Yhteisestä hyvästä en tiedä, mutta nähtävästi sinusta on tullut joko entistäkin ahneempi varas, tai sitten olet keksinyt parempaa tekemistä. Aivan jokainen maanteiden tallaaja ei tarjoaisi ilman mitään vastusteluja talon parasta aivan kenelle tahansa, eh?" hän tokaisi, kallistaen päätään aavistuksen verran kuin kovinkin uteliaana. Ajat muuttuivat kaikille, se täytyi kaiketi myöntää. Ei käynyt kieltäminen, etteikö nainen olisi näyttänyt reilusti kokeneemmalta kuin silloin aikanaan. "Minäkö? Heh, vakuutan, raajat säilyvät huomattavasti paremmin oppimalla olemaan käyttämättä miekkaa kuin huitomalla entistäkin enemmän. Mutta tietysti toisinaan täytyy tehdä mitä täytyy. Ja kukaties on paras kehittyä", Kyrias vastasi hetken hiljaisuuden perästä, kun toinen otti esille miekat ja sen, mitä niihin liittyi. Sävy oli kiusoittelevan vihjaileva, eivätkä sanat tarjonneet suoria vastauksia mihinkään. Mahtailu ja asetaidoilla pullistelu kuului nuorten räkäpäiden touhuihin. Ne, jotka mielivät selvitä yhtään pidemmälle oppivat säästäväisiksi sanojen ja tekojen suhteen. "Mutta ehkäpä. Väittäisin, että pystyn opettamaan sinulle ainakin muutaman tempun lisää. Taidat vieläkin heilutella noita sapeleita, eh? Näyttävää, näyttävää", mies kuitenkin myöntyi lopulta, hymähtäen aavistuksen verran. Kissan kupeilla roikkuvat leveäteräiset, käyrät miekat olivat toki varsin eri maata kuin hänen omansa. Vasemmalla puolella solakka, suora, ketterä kalpa, ja oikealla lyhyt, leveämpi. Toista niistä tosin nähtiin harvoin edes esillä - ja niin Kyrias mieluusti asian pitikin. Se ja sen käyttö olivat muisto ikävämmiltä ajoilta, joihin hän ei mieluusti palannut.
Hetkisen Kyrias pysyi hiljaa, luoden katseen melkeinpä muistelevaan sävyyn käsiinsä. Sitä seurasi pieni, melkeinpä hänelle itselleen ja siinä sivussa kaikelle muullekin huvittunut hymähdys. "Hassua miten aika kulkee. Ja niin hyvin harva asia lopulta merkitseekään mitään", hän sanoi, nojautuen aavistuksen eteenpäin. Mies huikaisi, ja pyyhkäisi ohimennen nenänrauniotaan kämmenselällään. "Ei niin kovin kauaa, kun vielä uskoin kaikkien asioiden selviävän sohimalla tarpeeksi."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 6, 2013 20:23:07 GMT 3
Ainakin siinä mielessä kissa tuntui olevan ennallaan ettei tämä vieläkään varsinaisesti tuntunut varovan sanojaan paljoakaan sen suhteen kenen kanssa milloinkin sattui olemaan puheissa. Oli sanavalinta rukkasia ja neniä koskevan kommentin suhteen tarkoituksellinen tai ei, olento ei ainakaan tuntunut lotkauttavan korvaansakaan moiselle... vaikka mitä luultavimmin suurin piikki olikin suunnattu miehen surkeisiin rukkasentekokykyihin kuin varsinaisesti mihinkään muuhun. Vaikka kirvoittikin jonkinlaisen myhähdyksen Kyriaksesta kumpikaan ei tosin tuntunut jäävän pohtimaan tätä sen enempää vaan puheenaihe siirtyi nopeasti kiinnostavampiin asioihin... tai ainakin uuteen aiheeseen josta keksiä piikkejä aikansa kuluksi. Hilpeähköstä ilmapiiristä huolimatta kaksikkokin tuntui kuitenkin osaavan jopa lähes vakavoitua hitusen hetkeksi Kyriaksen ottaessa esille asiointinsa lähimain. Vaikka Cathryn oli lähes arvellut tämän mahdollisesti haluavan jatkaa omillaan vastasikin miekkonen hetken kuluttua jokseenkin suopeasti ehdotukselle. Tämä sai virneen kissan kuonolla levenemään jälleen aavistuksen hetkellisen lähes-vakavuuden jälkeen. "Tarvetta tai ei, yleensä asiat kuitenkin tuppaavat sujumaan paremmin kahden voimin, hmm? Tai ainakin mukavammin. Yritän toki olla tulematta pahemmin tiellesi." Nainen totesi huomaavaisesti. "Älä huoli, olen selvinnyt tähänkin asti joten ehkä selviän elossa vielä hetken verran sinusta huolimatta. Ei minulla parempaakaan tekemistä tähän hätään ole." Seurasi uusi naurahdus tämän kohauttaessa sitten kevyesti olkiaan toisen tiedustellessa määränpäästä, kuin tämä ei lopulta olisi ollut kovinkaan tärkeä yksityiskohta. "Toki, ei kestä kiittää. En ole varsinaisesti edes päättänyt seuraavaa määränpäätä vielä, joten aivan yhtä hyvin se voi kulkea samaan suuntaan, hmm? Ja kieltämättä olen jo hiukan kyllästynyt yksin kuljeskeluun... onhan siinäkin toki puolensa, mutta käy kyllä pidemmän päälle kirotun tylsäksi."
Oli miten oli, hyväntuulinen Cathryn ei tuntunut lopulta laittavan edes pahakseen hiukan kalliimpaa kurkunkostukettakaan, Kyriaksen pieneksi yllätykseksi... tosin tiedustelut moisesta äkillisestä varakkuudesta sekä tähän liittyvistä epäilyistä saivat kissaihmisen kuitenkin yskähtämään hiukan, kunnes tämä heilautti kättään epämääräisesti kuin jopa hiukan vaivautuneena. "Hm? Käytettäväksihän raha on tarkoitettu, kyllähän sitä nyt täytyy olla varaa juoda tilkka viiniä silloin tällöin" tämä vastasi pitkäkyntisen käden käydessä kuitenkin raaputtamassa ohimennen kuononpieltä. "Ehm, en nyt sanoisi niinkään. Sellainen touhu... eh, siitä on enemmän vaivaa kuin minkä arvoista se lopulta on. Rahaa saa paremmillakin tavoilla, joskus aivan kiitettävästikin jos sattuu käymään tuuri." Seurasi muutama vaiteliaampi hännänheilautus, kunnes nainen kuitenkin päästi kevyen naurahduksen. "...ja sitäpaitsi, mistä tiedät etten olisi jo kaavaillut viiniä aiemminkin? Älä luulekaan että saat litkiä kaikkea itse. Yksin juominen vain nyt sattuu olemaan pahuksen pitkästyttävää, eikö?" Tämä virnisti jokseenkin liioitellun viattomasti päätyen ohimennen kurottamaan teekuppiaan ja silmäämään arpisen miehen miekkoja arvioivasti. Eipä kai ollut mikään yllätys että aikoinaan "villissä nuoruudessa" oli varmasti tullut huidottua enemmän tai vähemmän milloin mitäkin, varmasti itse kukin... eikä Cathrynin lopulta auttanut kuin myhäillä muistolle. Tosin, vaikutti siltä että he kumpikin olivat kaikesta päätellen rauhoittuneet aavistuksen hurjimmasta rämäpäisyydestään vuosien varrella.
"Hmh... myönnettäköön, se on se toinen vaihtoehto... kenties vikkelät jalat toimivat jopa paremmin vaikkeivat olisikaan kovin vaikuttava ratkaisu." Katti nyökkäsi kuin suuremmallekin viisaudelle ottaen samalla kiireettömän siemauksen teetä kunnioittaen moista pakoon painelemisen jaloa taidetta, vaikka virneen poikanen oli vieläkin havaittavissa kupin takaakin. "Niinkö? Odotan sitten mielenkiinnolla... et nyt varsinaisesti ollut hirvittävän huono aikaisemminkaan. Ja viimekertainen jäi ratkaisematta niiden pahuksen vartijoiden takia... kaipa sinun onneksesi, mutta." Naurahdus pyrki jälleen esille terävien hampaiden lomasta, mustaturkkisten sormien käydessä ohimennen taputtamassa toista vyöltä riippuvista sapeleista tyytyväisesti. Kaipa kissan väitteestä huolimatta aiempi mittelö oli ollut huomattavasti tasaisempaa kuin tämä antoi ymmärtää, mutta olipa tästä sentään onnistuttu onkimaan ilmoille edes puolittainen kohteliaisuus mikä varmaan oli jonkinlainen saavutus jo sinänsä. Vaikka olikin itsekin olemukseltaan rauhallisempi kuin aikoinaan sinnikästä terävähampaista virnettä lukuunottamatta, tuntui täämä suhtautuvan vieläkin jokseenkin kiintyneesti sapeleihinsa, syystä tai toisesta. "Hm, toki. Eivät ole vielä pettäneet minua... ainakaan kovin montaa kertaa." Kommentit sapeleista kuitattiin kevyeesti pienen kädenheilautuksen keralla, kissan kuitenkin lopulta vakavoituessa hiukan. Ilmaan nousi pieni pohtiva hiljaisuus, kissankin lähinnä keskittyessä hörppimään vielä kevyesti höyryävää teetään kunnes nosti katsettaan Kyriaksen lausahduksen kuullessaan.
"Niinno. Jotkut, mutta melko harva kuitenkin lopulta ratkeaa niin helposti kuin huitomalla, varsinkaan niistä tärkeämmistä asioista. Paria satunnaista ryöväriä tai otusta lukuunottamatta" pohdittiin mietteliään hymähdyksen keralla, naisen sitten kohauttaessa olkiaan ja laskien kuppinsa takaisin pöydälle. Kauempana tarjoilijakin näkyi olevan suuntaamassa takaisin kanniskellen juomia sekä paria pikaria. "...jotenkin asiat tuntuivat niin paljon yksinkertaisemmilta silloin aikoinaan. Mutta kaipa asiat voisivat olla huonomminkin, hmm? Onhan kaikesta kuitenkin aina selvitty... ja olemme sentään hengissä, sisätiloissa emmekä sateessa värjöttelemässä ja viiniäkin löytyy." Jos ilmassa olisikin hetken verran ollut häivähdys melankoliaa pyrki kuonolle sinnikkäästi nouseva hymy jälleen työntämään moista sivummalle kissaihmisen kääntyessä silmäämään saapuvaa tarjoilijaa tuomisineen arvioivasti. "Parempi ollakin hyvää litkua tuolla hinnalla" jupistiin ohimennen olennon kuitenkin naurahtaessa lopulta. Ilmeisesti katti ja synkistely sopivat varsin huonosti yhteen vieläkin, jopa tämän elettyä muutaman pitkän vuoden ajan lisää epämääräistä elämää tien päällä. Vaikka kulkurinelämä harvoin oli kovinkaan helppoa saati varmalla pohjalla millään tavoin, tämä ei tainnut vieläkään suuremmin katua moista ratkaisua.
|
|