|
Post by Uni on Nov 27, 2012 15:51:38 GMT 3
Moottorien hurinassa oli ollut aina miehen mielestä jotain rauhoittavaa, ääni jäi aina vaikka musiikki lakkaisikin. Levy gramofonissa vielä pyöri, vaikka neula ei enää uraa viistänytkään. Mies istui paksun panssarilasin takana ja katseli taivaanrannassa kajastavaa kuuta ja miten kirkkaana yönä loistavat pellavapilvet lipuivat ikkunaa vasten, kuin meren aallot.
Hytissä haisi tupakka ja viina. Kohta hajujen sekamelskaan liittyi myös palavan valokuvan ja paperilapun tuoksu. "Thou art lost and gone forever. Dreadful sorry, Clementine...", mies hyräili samalla kun antoi palavien paperien tippua maahan. Puvunhousuihin, kauluspaitaan ja jakkuun pukeutunut mies istui mukavasti mustassa Empire-nahkatuolissa, samaan sarjaan kuuluvan työpöydän äärellä. Pöytä oli täynnä kaikenmaailman pikkuesineitä, HulaHula-nukesta papereihin, moottorin osiin ja karttoihin. Pölyttyneitä viskilaseja ja vinyylejä. Huonetta valaisi vain öinen kuu ja taaempana vilkkuva tietokoneen näyttö. Miltei jääkaappipakastin-combon kokoinen masiina näytti vihreällä ruudulla pelkkää tekstiä. Kun kädestä laskettu kuva oli muuttunut tuhkaksi, pöytälaatikko vedettiin auki ja siellä piilossa ollut, kehystetty pinup-kuva nostettiin pöydälle. Kuvassa vaaleaverikkö poseerasi stayupit jalassa pommikoneen ohjaamossa ja kuvaan oli kirjoitettu käsin: "Sankareilleni, XOXOXO -Valentine." Ovelta kuului kolkutus ja ennenkuin mies ehti vastaamaan, metalliovi työnnettiin narskuen auki ja sisään syöksyi punatukkainen mies mekaanikon haalareissa: "Pomo, meillä on ongelma!"
Keikassa oli alunalkanekin ollut jotain omituista, sen vain tunsi nahoissaan, mutta sitä ei aina osannut huomioida silloin kun sen tunteen sai ensimmäisen kerran. Kutina selkäytimessä vastaan vainu isosta tukusta rahaa - vaikea arvata, kumpi yleensä pääsee niskan päälle. Zeppelinin huoltokäytävät olivat ahtaat, ne eivät olleet normaalisti niin ahtaita kuin Valentinella , koska ne eivät olleet normaalisti niin panssaroituja. Metallirampit kolahtelivat nopeiden askeleiden tahdissa ja mitä lähemmäs he pääsivät lastiruumaa, sitä enemmän alkoi kuulua hälinää. Ja kun rahtiruuman paksu metalliovi avautui, Ryanin ei tarvinnut arvailla mistä hälinä johtui. "Pomo, meillä on vitun Oppenheimer kyydissä."
Vuorokausi aiemmin, jossain Omahan ja Rapid Cityn välimaastossa.
Ryan ei välittänyt junalla matkustamisesta. Maanpinnalla oli vain jotenkin turvaton olo, kuin kala kuivalla maalla. Posliiniastiastot kilisivät, bändi soitti, ruoka oli yleellistä ja ihmiset näyttivät nauttivan ajastaan. Ryan istui yksin ravintolasalin nurkassa ja poltti savuketta. Edessä tuolla oli tuplaviski ja puoliksi nautittu häränlihapihvi. Miksei koittaa vähän nauttia, nyt kun sattui yleellisyyttä olevan tarjolla. Puolet matkasta hän oli saanut hätyytellä oopiumipöhnässä olevaa nuorta naista, joka oli näemmä heikkona arpinaamaisiin veteraaneihin. Nyt tuo oli onneksi ottanut kohteekseen vähän nuoremman veteraanin. Se sopi Ryanille. Ryan vilkaisi rannekelloa ja tumppasi savukkeensa. Samoin teki mies baaritiskillä. Ravintolavaunun lävitse oli juuri astellut univormuissa kaksi Keskusosavaltojen sotilasta. Ryan lähti seuraamaan kaksikkoa ja mies tiskiltä lähti seuraamaan Ryania. Ruokailutilojen jälkeen tuli oleskelutilat. Miehet pelasivat korttia, naiset seurustelivat. Herrasväki ei vielä tiennyt, että edessä olisi elämysjuna, mitä he eivät osanneet odottaakkaan. Ryan toivoi, että junassa oli oikeasti kuuma, ettei hänestä vain tuntunut siltä että kauluspaita ja pikkutakki liimaantuivat selkään. Ja eniten tuo pelkäsi, että joku alkaisi ihmettelemään sitä.
Tuntui hassulta hikoilla nyt, kun menneisyydessä painoi maailmansota. Tietty, siitä oli jo aikaa, kun hän oli viimeksi silmästä silmään kohdannut ketään. Loungen jälkeen oli matkustajahyttejä, alemman luokan. Sotilaat jatkoivat matkaa matkustajavaunujen lävitse ja rahtivaunuun. Ryan ja tuon kannoilla tuleva mies, Mike, siirtyivät yhteen hyttiin, missä heitä odotti kaksi intiaania - paketin keraa.
Pitkänmallinen lipas naksahti paikoilleen ja Thompsonin kyljessä oleva viritysvipu vedettiin taakse. Ryan oli heittänyt päänsäylitse nahkaisen olkalaukun, missä oli paikka viidelle lippaalle. Sen pitäisi riittää oikein hyvin, vastarinnan junassa ei pitäisi olla runsasta. "Oletteko valmiita?", Ryan kysyi ja vilkaisi muita. Mike nyökkäsi ja varmisti vielä, että haulikko oli ladattu. Intiaanit nyökkäsivät myös ja peittivät kasvonsa liinoilla.
Ensimmäinen mies käytävässä järkyttyi liikaa, että olisi edes tajunnut suojautua, kun näki aseistetut miehet. Seuraavaksi hytistä ulos astuva täti taas... Noh, tuo kelpaisi palosireeniksi. Kirkuminen täytti käytävän ja sai hyteistä ilmestymään uteliaita silmäpareja, joiden alapuolella olevat suut alkoivat pitää kovaa ääntä. Kakofonia täytti nopeasti junavaunun, matkustajien huutaessa ja aseistetun joukkion yrittäessä huutaa kovempaa. Hätääntyneet matkustajat eivät ymmärtäneet puhetta, mutta elekieli ja voimakeinot kyllä toimivat - kivärinperä kasvoissa aurasi nopeasti tietä. Ja meteli teki tehtävänsä ja kohta ovi rahtiosaston ja matkustamon välissä avautui. Oven avannut sotilas tuskin ehti tajuta, mitä tapahtui, kun Ryanin nyrkki osui tuota palleaan, saaden hengen salpaantumaan ja sitten toinen intiaaneista kumautti tuolta tajun kankaalle. Joukkue rynnäköin ovesta sisään, ehkä vähän huolimattomasti, huomataakseen ettei vaunussa ollut tavaralastia.
Intiaanit vilkaisivat toisiinsa, Miken silmät seisoivat kuin lautaset ja Ryanin leuka loksahti auki, kun he tajusivat syöksyneensä suinpäin tavaravaunuksi naamioituun komentokeskukseen. Vastapuolelta kohtasi samallaiset ilmeet, Keskusosavaltojen muutama upseeria, vartiamies ja radistit näyttivät yhtä tyrmistyneiltä. Ennenkuin Ryan sai suunsa auki komentaakseen miehiä nostamaan kädet ylös, yksi upseereista ehti tempaisemaan pistoolinsa esiin ja puristamaan liipaisinta. Kuudestilaukeavan iskuri osui nalliin, pamahdus ja seuraavaksi seinässä oli reikä Miken päänvieressä. Sen enempää ajattelematta Ryan vaistomaisesti kohotti Thompsonin ja lukko alkoi sylkeä hylsyjä. Orkesteri liittyi mukaan ja lyijymyrsky alkoi repiä tilassa olevia miehiä. Revolverinsa kohottanut upseeri kaatui ensimmäisenä, reikä kaulassa ja kolme rinnassa. Radisti ehti mahdollisesti painaa ''lähetys''-nappia, ennenkuin tuon pää levisi seinille Miken laukaistua haulikkonsa. Kaksi vartijaa yrittivät suojautua kaatamansa kirjoituspöydän taakse - mutta ei se toiminut ihan niinkuin elokuvissa. Haulikko repi pöytään ison reijän ja intiaanien Grease Gunit tekivät siitä hammastikkuja.
Ryanin korvissa soi ja sydän hakkasi rinnassa. Vaisotmaisesti tuo irroitti lippaan ja iski tilalle uuden, samalla kun päässä risteilevät ajatukset törmäilivät toisiinsa. "Se oli kuin ampuisi kaloja tynnyrissä...", Mike totesi ja lähti etenemään haulikko valmiiksi olalle nostettuna. Ryan seisoi edelleen paikoillaan jähmettyneenä. Toinen intiaaneista läimäisi tuota olkapäähän ja lähti seuraamaan Mikea. Ryan koitti työntää häiritsevät ajatukset pois päästään ja ei ollut ihan varma, ymmärsikö Mike ja heidän apurinsa tilanteen vakavuuden. Ei heidän ollut tarkoitus tappaa ketään. Ei ainakaan Keskuosavaltojen upseereita.
Toinen intiaaneista jäi vahtimaan tulosuuntaa ja kolmikko siirtyi uusiin rynnäkköasemiin komentokeskuksen toisessapäässä olevalle ovelle. Ryanin kuulo oli alkanut palautua, rinnassa pomppiva sydän rauhoittua ja sekavat ajatukset olivat jääneet taka-alalle. Vanhat vaistot alkoivat palata ja selkärangassa piilotellut selviytymisvaisto otti vallan. Samainen millä oli selviytynyt sodasta, runneltuna, mutta selviytynyt kuitenkin. "Olkaa valmiina mihin tahansa. Mihin tahansa.", Ryan sanoi laskeutui polvelle Miken taakse, Mike joka piti kättä ovenkahvalla nyökkäsi ja vilkaisi vielä että oven toisella reunalla oleva intiaani oli myös valmiina. Ja sitten ovi aukesi...
Nyt Ryan, Mike tai intiaanitoverinsa ei jäätynyt, mutta eivätpä jäätyneet miehet vastapuolellakaan. Avattu ovi oli toiselta puolelta metallia, samoin koko edessä aukeava vaunu. Erikoisen suuren vaunun puolessavälissä oli iso laatikko ja sen suojana hiekkasäkkejä. Hiekkasäkkien takana odotti väijyssä kaksi sotilasta. Sotilailla ei mennyt montaa sadasosaa tunnistaa, ettei oventakana olevilla miehillä ollut univormuja ja Browning alkoi sylkeä tulta. Ryan ehti hädintuskin käskeä tovereitaan suojautumaan, kun 50 kaliberiset luodit alkoivat reipiä metalliseinään reikiä. Ryan makasi kyljellä ja tunsi miten jotain lämmintä ja kosteaa ryöppysi päällensä. Raskaskonekiväärin luodit repivät ovenviereen jähmettyneen nopsajalan jauhelihaksi ja yksi sisätiloihin ylimitoitetuista ammuksista läpäisi myös ensin metalliseinän, Miken haulikon(katkaisten tuon kahtia) ja irroitti vielä Miken kädenkin. Käsivarren tilalle jäi vain verta sylkevä tynkä ja mies kaatui Ryanin päälle, shokissa kirkuen.
Ja konekiväärituli ei tauonnut, luodit repivät irtaimistoa ja jatkoivat aina matkustajahytteihin asti. Ryanin alkoi vallata pakokauhu, tilanne vaikutti toivottomalta. Hän ei ikinä ehtisi ampua KK-ampujaa ja vaikka ehtisikin ensimmäisen, niitä oli jo varmasti jonoksi asti lisää. Hiekkasäkkien takana, hyvin linnoittuneena. Tuo työnsi Miken päältään sätkimään lattialle ja alkoi ryömiä verestä liukkaalla lattialla kohti kaatunutta upseeria. Lattialla etäisyys tuntui loputtomalta ja ryömiminen kohtuuttoman hitaalta, hetki sitten nautittu häränlihapihvi yritti kurkkuun joka kerta, kun hän tunsi rintakehänsä alla suolenpätkän, palan keuhkoa tai jotain muuta määrittelemätöntä - mikä vielä hetki sitten oli ollut ihminen. Upseerin ruumiille päästyään, tuo veti miehen kranaattitaskusta savukranaatin, vetäisi sokan ja pisti sen kierimään lattiaa pitkin toiseen vaunuun. Savukranaatti antoi tarpeeksi suojaa, ampuja ampui nyt sokkona ja oli höllännyt tahtia. Toisesta vaunusta kuului huutoja - ihan kuin sotilaat valmistautuisivat rynnäkköön. Ryan ei uskaltanut huutaa toista intiaania - vaikka tuskin sitä meteliltä vastapuoli olisi kuullutkaan - vaan jatkoi melkein kontaten kohti radistinpöytää. Missä kiittelikin luojaansa, että radio oli edelleen ehjä.
Samaan aikaan, kun Ryan yritti selviytyä epätoivoisesta tilanteesta, joka oli tyystin riistäytynyt käsistä, Valentinella oli aivan toisenlainen tilanne. Margaret istui radistipöydän äädellä, korkokengät potkaistuna jalasta pöydän alla hajallaan ja sirot jalat nostettuna pöydälle. Imukkeeseen kiinnitetyystä savukkeesta nousi savukiehkura, ennenkuin se kohtasi tuulettimesta puhaltavan ilmavirran, mikä sekoitti savun huoneilmaan. Ikkunan edessä olevat sälekaihtimet olivat raollaan ja radioissa soi hiljaa tanssimusiikki. Toisessa kädessä tuo piteli naistenlehteä ja nenänpäällä lepäsi pienet lukulasit. Huoneessa oli toinenkin henkilö, harmaantunut tummaihoinen mies. Joseph makasi niin ikään yläruumis pienellä tasolla, kädet ristissä ja pää käsien päällä. Tuo nähtävästi ainakin torkkui, jossei nukkunut. Siinä, mihin Josephin torkkutaso loppui, alkoi iso johtojen sekamelska, millä sai ohjattua ja yhdistettyä niin radioviestintää, kuin puheluitankin. "Joseph..", Margaret aloitti lirkuttelevaan sävyyn, mutta kun vastausta ei kuulunut, joutui tuo korottamaan ääntään: "Joseph!" Joseph hätkähti hereille, suoristi selkänsä ja venytteli. "Hmm?", mies mumisi unisena ja alkoi tavoitella kahvikuppiaan. "Vietkö minut Losiin tanssimaan, kun tämä keikka on ohitse?", Margaret kysyi ja laski Voguen pöydälle. "Rouva ei pitäisi siitä.", Joseph vastasi ja irvisti hörpättyään kahvia. Se oli ehtinyt jäähtyä. "Mutta Joooseeph...", Margaret jokelsi, työnsi itseään vähän kauemmas pöydästä. Sitten tuo alkoi nostaa jalkoja ja koukisti polviaan, niin että hameenhelma kiipi tahallisesti turhan ylös, vilauttaen vähän stayuppia. Joseph mumisi jotain määrittelemätöntä ja nousi ylös hakeakseen kahvia. Margaret hymyili itsekseen, kun oli taas onnistunut työtoverinsa saamaan kiusaantuneeksi. Tuo siirsi vaaleat silmille valahtaneet hiuskiehkuran korvantaakse ja tarttui taas lehteensä, kun radio alkoikin äkkiä pitää möykkä. Ja tuo huuto ja meteli sai Josephinkin säikähtämään niin, että tuo tiputti kahvikuppinsa. "Tässä Ryan perkele! Tahdon yhteyden lintuihin! Saatana nyt hetii!", erottui juuri ja juuri metelistä ja särinästä. "Tässä Valentine, rauhoitu pomo, muista mitä itse meille aina hoet, 'Kommunikoika-' ", Margaret vastasi, mutta viittoi kyllä Josephia palaamaan äkkiä työpisteelleen. Joseph palasi salamana paikalleen ja alkoi siirtelemään johtoja ristiin. Margaret ei päässyt lausetta loppuun, kun Ryan alkoi rääkymään radioon: "Olen saatana yltäpäältä suolenpätkissä! Laivue, NYT!" Radiossa rätisi hetken ja toinen miesääni liittyi keskusteluun: "Tässä Korppi, odotan ohjeita." Nyt Ryanin äänensävy rauhoittui hieman, mutta tuo huusi edelleen että sai äänensä kuuluviin:"Kuuntele tarkasti, ja tämä täytyy hoitaa oikein..."
Browningin piippu höyrysi, kun helvetinkone imaisi viimeisen ammuksen sisuksiinsa. Sotilaat kampesivat nopeasti konekiväärin kannen auki ja heittivät vanhan ammuslaatikon pois. Samalla nuo alkoivat huutelemaan ison laatikon toisellapuolella oleville miehille, että etenisivät katsomaan oliko edessä olevassa vaunussa vielä uhkia. Miehet epäröivät, kun ymmärsivät vaaran jäädä ristituleen. Mutta, käsky oli käsky ja varovasti nuo alkoivat etenemään. Pistimet kiinnitettynä kivääreihinsä. Vaunujen väliseinistä ei ollut paljoa jäljellä, junan kiitäessä eteenpäin ilmavirta ulvoi seulaksi ammutuissa väliseinissä. Kiskojen kolina kantautui entistä selvemmin sotilaiden korviin.
Korppi näki junan ja työnsi ohjaussauvaa pakottaakseen lintunsa kiitoon junaa kohti. Toiseksi viimeinen vaunu, ensimmäinen kolmasosa. Kovat piipussa. Noh, mikäs siinä, Korppi ajatteli. Eihän hän junan kyydissä ollut. Danger close sanonnan todellisessa merkityksessä. Lintuparven koneet olivat kaksimoottorisia, melko lyhyitä ja äärimmäisen ketteriä. Toinen moottoreista, pienempi, oli sijoitettu nokkaan ja isompi oli sijoitettu taakse. Huippunopesu ei ollut päätä huimaava, mutta aseistus korvasi sen puitteen. Pilootilla oli eteen 25 millinen piiskatykki ja siivissä .50 kaliiperiset konekiväärit. Taakana olevalla ampujalla oli oma pyörivä turretti ylöspäin ja tarvittaessa pommeja siivissä. Ryan oli käskenyt häntä surutta lakaista vaunun auki 25 millisellä. Hullu mikä hullu. "Minä teen ensimmäisen ylilennon.", Korppi ilmoitti ryhmälleen ja vilkaisi vielä lakatulle jalopuisellepinnalle upotettuihin mittareihin. Kaikki oli kunnossa ja sitten mentiin...
Luodinreijistä savussa näkyvät valonsäteet olivat alkaneet katkeilla, sotilaiden lähestyessä. Ryan oli jo valmistautunut kohottamaan radistinpöydän takaa Thompsoninsa lähestyviä sotilaita kohti, kun ensimmäiset 25 milliset IT-ammukset lävistivät vaunun metallikuoren kuin kuuma veitsi voin. Kun ammukset olivat ensin pureutuneet teräsvaipan lävitse, ne räjähtivät silpoen niin junavaunun kuin siellä olevat sotilaat. Katto ja seinät hävisivät kokonaan ja lattiaankin tuli ammottavia reikiä. "Yksi ylilento riittää!", Ryan huusi radioon, kun tajusi jonkun osan tippuneen kiskoille ja aiheuttavan valtaisan kipinäsateen vaunuun sisälle. Hän ei halunnut suistaa koko junaa kiskoilta, tilanne oli jo muutenkin riistäytynyt käsistä.
Nyt veturissakin oli jo huomattu, että jotain oli tekeillä ja juna alkoi selvästi hiljentämään vauhtia. Ryan viittoi toista intiaani etenemään ja siirtyi samalla itse Miken luokse. Mies oli menettänyt paljon verta ja oli shokissa, tuon kasvot olivat sinivalkoiset ja hengitys katkonaista. Ryan irroitti vyönsä ja teki siitä kiristyssiteen kädentyngän ympärille. Intiaani käskettiin kantamaan Mikea ja Ryan otti intiaanilla olleen säkin ja suuntasi isolle laatikolle, minkä takia he olivat siellä. Laatikko oli ottanut myös sirpaleita, mutta oli ihme kyllä vielä täysin ehjä. Browning oli rytyssä ja sotilaat olivat kuolleita. Tutkimaan lähetetystä joukosta ei ollut juuri muuta jäljellä, kun saapaat mistä törrötti jalantyngät. Kun nipinnapin selviytynyt kolmikko oli samassa vaunussa paketin kanssa, Ryan irroitti junavaunut toisistaan. Loppu olikin helppoa.
Valentine, nyt.
"Pomo?", mekaanikko jankutti. Ryan vain katseli pakettia, minkä he olivat noutaneet. Liika uteliaisuus oli pahasta, mutta nyt hän ei viitsinyt moittia miehistöään. Iso, puinen laatikko oli avattu ja kaikki kyljet olivat levällään lattialla. Huoneen keskellä oli pyöreä, vähän sukellustankkia muistuttava esine, minkä kyljessä oli iso atomin kuva. Ryan kaivoi savukkeet taskustaan ja sytytti yhden zippolla. Halliin kerääntynyt henkilökunta katseli Ryania sanomatta mitään. Eikä Ryankaan oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. Paitsi että he olivat hankkineet voimakkaan vihollisen, he olivat myös varastaneet jotain minkä tuo vihollinen tahtoi varmasti takaisin. Ryanin arpeutunut poskipää alkoi nykiä, kuin siinä olisi elohiiri ja hän kohotti kätensä hieroakseen sitä etu- ja keskisormella. "Mitä me nyt teemme?", mekaanikko jankutti edelleen. Ryan sivutti edelleen kysymyksen, koska hänellä oli oma: "Onko se viritetty?" Miehistön jäsenet vilkuilivat toisiaan ja kukaan ei vastannut. Ryan oletti ettei kukaan tiennyt. "Korppi, Margaret, John, muut poistukaa.", Ryan sanoi ja toisti saman vielä uudemman kerran kovempaan ääneen, ennenkuin massat hallista lähtivät palaamaan asemapaikoilleen. "Mihin vittuun me ollaan sotkeuduttu?", Korppi aloitti miehistön poistuttua. Valentinen tohtori,John, oli siirtynyt pommin luokse ja kuunteli pommin kylkeä stetoskoopilla. "En tiedä Korppi, en tosiaan tiedä.", Ryan vastasi ja sytytti uuden savukkeen heti putkeen. Margaret nojasi rahtiliinoilla sidottuun ammuslaatikkotorniin kädet puskassa ja näytti kalpealta. "Margaret, mene radiohuoneeseen ja ota selvää onko Leo Harris vielä Konfederaation alueella." "Miten?", Margaret kysyi mutta lähti jo valmiiksi suuntaamaan ovelle. "Yhteyksiesi takia minä sinut pestasin, nyt on aika näyttää oletko palkkasi väärti.", Ryan vastasi ja lähti Korpin kanssa astelemaan lähemmäs atomipommia. Kumpikin olivat huojentuneita nähdessään, ettei pommi vuotanut säteilyä. Arvon tohtorilla oli geiger-mittari mukana. "Se on viritetty.", John huokaisi ja jatkoi:"Tai ainakin se tikittää." "Eli se on viritetty...", Korppi totesi. Korpilla oli päällään suorat housut ja turkiskauluksinen lentäjäntakki. Mies kaivoi piipun ja pipputupakkaa taskustaan ja alkoi täyttää piippuaan. "Oletko sitten törmännyt useaankin ydinaseeseen?", John kysyi ja antoi stetoskoopin tippua roikkumaan kaulalle niskalenkin varassa. "Me tiputimme Bomba:n Moskovaan.", Ryan vastasi ja alkoi hieroa nenänvarttaan silmienvälistä. "No eikö meidän pitäisi sitten jo dumpata tämä lasti ja pistää vipinää kinttuihin?!", Tohtori ärähti ja viittoi samalla edessä olevaa pyöreää kuolemankelloa. "Ei se räjähdä vielä hetkeen. Meidän piti toimittaa paketti Alabamaan, mikä on todennäköinen kohde...", Ryan lähinnä mietti ääneen. "Jos Harris on vielä Pine Bluffissa, hän osaisi purkaa tuon..." Korppi sai sytytettyä piippunsa ja kääntyi sitten Ryanin puoleen. "Mistä tiedät että Harris ei ole ryypännyt itseään hengiltä?" "En mistään, mutta onko meillä muuta mahdollisuutta? Linnut ilmaan, en tahdo että meitä seurataan." Korppi nyökkäsi ja lähti astelemaan lentokonehangaarin suuntaan. "Tohtori, tule varoittamaan jos tikitys kiihtyy. Kun tahdot levätä, kutsu Joseph tai joku muu luottohenkilö tuuraamaan. Minä menen hyttiin vetämään perseet.." Ryan paiskasi oven kiinni perässää ja jäi seisomaan pimeään käytävään, silmät kiinni puristettuna ja poski painettuna kylmää metallia vasten. Helvetti mikä vuorokausi.
|
|
|
Post by Uni on Nov 29, 2012 11:59:56 GMT 3
Simppeli juttu, Ryan mietti, niin kuin juna ryöstö teoriassa. Vaan eipä mikään tainnut oikeasti olla niin simppeliä, kun saattoi toivoa. Hangaarissa löyhkäsi vaihteistoöljy, kuvottavin löyhkä mitä Ryan saattoi ajatella mätänevien ruhojen jälkeen. Tai ehkäpä ne olivat aika lähellä toisiaan. Nyt sentään löyhkä vähän laantunut, kun hallinovet pidettiin auki. Ovista avautui näkymä "katamaraani"-tyyppisen zeppeliinin katapulttikannelle, mistä lentokoneet singottiin ilmaan. Vähän kuin lentotukialuksista. Valentine oli valtavan kokoinen, lentävä linnoitus. Vastaavia ei osavaltioliittoutumien armeijollakaan ollut monta. Natsisaksalla vähän enemmän, osa edelleen telakalla toisen maailmanpalon jälkimainingeissa.
Hangaarissa oli kaksi FAG-M334, alias Bronco, tuplamoottorikonetta. Samallaisia, mitä oli käytetty junaryöstössä. Osa koneista oli partiolennolla, varmistaakseen ettei Valentinea seurata. Koneissa oli kaksi Rolls-Roycen moottoria ja ylenpalttisen rakas aseistus, minkä takia koneet oli normaaleihin koiratappelukoneisiin nähden hitaita. Mutta ne olivat erittäin ketteriä, kääntösäde oli huomattavasti lyhyempi ja toisessa maailmansodassa niitä käytettiin tankkien tuhoamiseen. 25 millinen kanuuna panssarin läpäisevillä teki Tiikeristäkin helposti hakkelusta, kukaan sodan alkaessa ei panssaroinut tankkeja päältä. Kanuunan ongelma vain oli, että se oli rakennettu koneen runkoon, ettei se ollut modifoitavissa jos osti koneen missä sellainen oli. Ja 25 millisen ammuksia oli mukana hyvin rajoitetusti, painon takia. Joten koneita ei voinut viedä pitkiin koiratappeluihin. Broncon paras ase muita lennokkeja vastaan oli peräpäässä pyörivä turretti. Broncon rakenne oli muutenkin vähän erikoinen, potkurit oli sijoitettu nokkaan ja koneen peräpäähän. Peräpäässä oli isompi työntömoottori. Kokemattomissa käsissä kone saattoi olla oikein oikukas. Ryan piti henkilökohtaisesti kyseisestä lentokonemallista, vaikkei enää lentänytkään taistelulentoja.
Broncot eivät olleet ainoa malli, mikä sai voimansa 'Roycen moottorista. Junaryöstöstä mukaan tarttunut intiaani, Maka, ja kantaporukkaan kuuluva Bryan lastasivat Rolls-Royce Wraithin takaluukkuun StG 44 -rynnäkkökivääreitä. Tällä kertaa Ryan ei aikonut olla valmistautumatta yllätyksiin. "Lastatkaa myös kranaatteja.", Ryan sanoi ja heitti niskaansa kainalokotelon pistoolille. Tuo oli pukeutunut farkkuihin, kauluspaitaan ja ruskeaan nahkatakkiin. Niskaan asti ylettyvät, vaaleanruskeat hiuksensa tuo oli kammannut tasaiseksi matoksi edestä taakse. "Tiedätkö mihin olemme menossa?", Bryan kysyi ja varmisti myös, että käsiaseensa oli ladattu. "Suunnilleen, jos Margaretin lähteet ovat oikeassa." Maka kantoi laatikollisen käsikranaatteja takaluukkuun ja sitten reppumallisen kenttäradion takapenkille. Maka ei tullut mukaan, Federaation alueella katsottiin vieläkin intiaaneja pidempään kuin muilla alueilla. Orjien omistamiseen oli edelleen oikeus.
"Ja tämä Harris on?" "Vanha asetoveri, hän huolehti Oppenheimereistä ja niiden virittämisestä ennen tiputusta. Minä ja Korppi lensimme." Ryan siirtyi Wraithin kuskin puolelle ja kumartui kääntämään avaimista. Viritetty rivikutonen yski muutaman kerran ja sitten hörähti käyntiin, puskien pakoputkesta mustaa saastetta. Valentinen henkilökunnalla oli harvoin käyttöä autolle. Ryan hymyili tyytyväisenä, kun Normandiasta asti maailmaa nähnyt auto suostui edelleen toimimaan pitkien taukojenkin jälkeen. Tuo nojautui auton kattoon ja nosti katseensa vielä Bryaniin: "Vaikka sanonkin, että Harris on asetoveri, en sano että hän olisi miellyttävä. Harva mies sanoo kehuskelee saaneensa tappaa kymmeniätuhansia ja hän vaati päästä jokaiselle A-lennolle mukaan, jos se oli mahdollista." "Kuulostaa oikein mukavalata runkulta.", Bryan vastasi ja istuutui pelkääjänpaikalle. Ryan istuutui kuskinpaikalle ja he ajoivat hissiin, odottamaan että Valentine laskeutuisi tarpeeksi alas, hissillä laskeutumista varten.
Ryan ei pitänyt olostaan maanpinnalla, hän totesi sen taas. Mutta ei voinut silti olla nauttimatta auringonlaskun somistamasta maisemasta. Metsätiellä oli alkanut puiden lomasta luikerrella usvaa, minkä laskeva aurinko maalasi kullankeltaiseksi. Usvaiset viljapellot kylpivät kultaisessa valossa. Ryanin olisi välillä tehnyt mieli pysäyttää auto ja kävellä pellolla. Tuntea tähkät kämmenissä ja vetää keuhkot täyteen raikasta, maaseudun illalta tuoksuvaa ilmaa. Bryan ei ollut samaa mieltä. "Vihaan maaseutua. Olen syntynyt New Yorkissa, en ollut nähnyt edes lehmää, ennen kuin Normandiassa olin laskeutua laskuvarjolla yhden päälle.", Bryan sanoi ja kampesi ikkunan kiinni. Tuolla oli päällään vain flanelipaita, minkä käärittyjä hihoja mies alkoi käärimään alas. "Minä olen syntynyt maalla.", Ryan vastasi. Tuolla oli nahkatakkinsa, joten antoi vielä ikkunan olla auki. Varsinkin kun poltti savuketta. "Olit Rangereissa?" "Hoaah.", Bryan vastasi. Ryan nyökkäsi.
Lehtimetsä oli vaihtunut kokonaan peltoihin ja aurinko laskenut taivaanrannan taakse. Rollsin etulyhdyt syttyivät ja Ryan oli vähällä ajaa kyltin ohitse, mikä näytti suuntaa Harrisin tilalle. Tie oli möykkyinen hiekkatie, mikä johti isolle portille. Portinpielessä oli isolla kyltti: Luvaton läpikulku kielletty. Tunkeilijat ammutaan. Aita oli kiveä ja päällä oli piikkilankaa. Ryan pysäytti auton portille ja painoi kaksi kertaa torvea. Aika kului ja ketään ei kuulunut. Bryan nousi autosta, tuo sujautti Colt-pistoolin selkäpuolelle housunkaulukseen ja nosti flanelipaidan piilottamaan sen. Ryan istui autossa ja sytytti uuden savukkeen. Pistooli oli kädessä, reisien välissä ja iskuri oli vedetty taakse. Bryan asteli portille, kurkkimaan siitä sisälle ja kun mies nojautui porttiin se päästi narahduksen ja avautui vähän. Ryan viittoi tuota avaamaan portit kokonaan ja väistämään. Bryan avasi ja ehti väistää, ennen kuin pihan toisessa päässä syttyivät kuorma-auton valot. Meni pieni hetki ja sitten kuorma-auto lähti kiihdyttämään porttia kohti. Ryan vaihtoi ykkösen silmään ja onnistui ajamaan sivuun, ennenkuin kuorma-auto kiisi ohitse. "Mitä helvettiä!", Bryan huusi ja levitteli käsiään hämmästyksen merkiksi, sitten tuo huomasi miten lavalla liehuvan pressun takaa yritti kiivetä valkoinen mies, jonka kaksi tummaa miestä veti takaisin samalla kun tuo huusi apua. Flanelipaitainen mies huusi Ryanille jonkin olevan vinossa ja juoksi takaluukusta hakemaan rynnäkkökiväärit. Kohta tuo istui taas pelkääjänpaikalla, Wraith teki äkkikäännöksen ja lähti syöksymään kuorma-auton perään.
Harris taisi olla vaikeuksissa, eli ei taaskaan simppeli keikka. Tai sitten mies ei edes ollut Harris, Ryan ei ollut ehtinyt nähdä tuota ja Bryan ei tuntenut Harrista. Wraith pomppi ja jyskytti hiekkatietä pitkin kuorma-auton pölyvanassa, missä hädintuskin näki eteenpäin. Bryan oli ottanut radioyhteyden Valentineen. Margaretin tuttu ääni vastasi ja sitten viestintä ohjattiin taas Korpille, mikä oli jo yläilmoissa lintuparven kanssa. Nyt ei tarvittu kuin yhtä konetta ja tuo irrottautui partiosta. Vanha, Mummo Ankan autoa edestäpäin lievästi muistuttava kuormuri ei mennyt järin lujaa, mutta kapealla tiellä ei päässyt ohitsekkaan. Päätie ei ollut sen parempi, ei vielä moneen mailiin. Ja Ryan ei ollut niin kärsivällinen. "Ammu renkaat!", tuo komensi Bryania, joka alkoi heti veivata ikkunaa auki. Lataa, varmista, tähtää ja ammu. Ensimmäiset laukaukset kolisivat pelteihin, niin kuin liikkuvata, tärisevästä ja heittelehtivästä autosta voi olettaa, mutta sitten osui. Toinen takarenkaista puhkesi ja auto alkoi heittelehtiä holtittomasti puolelta toiselle ja lopulta suistui ojaan. Kuskinpaikalla oleva mies iskeytyi rattiavasten ja apumiehenpaikalla istunut nainen syöksyi tuulilasin lävitse puuta päin.
Ryan pysäytti auton ja Bryan oli ensimmäisenä ulos autosta, tuo eteni nopeasti kivääri nostettuna olalle. Ensimmäisenä flanelipaitainen mies tarkisti kuljettajan, tummaihoinen mies joka yksi verta tuulilasiin, ratin murjottua pahasti tuon kylkiluut. Ei uhka. Samoin puuhun törmännyt nainen, ei uhka. Varmasti kallomurtumia. Ryan oli ennättänyt myös ulos autosta, napannut paukkuraudan takapenkiltä ja kiirehtinyt kuorma-auton lavan luokse. He eivät tietenkään nähneet, mitä korkean pressun suojaamalla lavalla tapahtui, mutta he yrittivät kuunnella. Kuomulla riitti tarpeeksi korkeutta, että siellä mahtui ainakin istumaan, jossei kyyryssä seisomaankin. Kaksikko odotti hetken ja siirtyi sitten takaosaan. "Harris! Oletko siellä?", Ryan huusi. Ei vastausta. Ryan nyökkäsi oviaukkona toimivaa pressunluiskaa kohti ja Bryan vetäisi sen sivuun. Heti oviaukossa seisoi tokkurainen tummaihoinen, Colt kourassa ja tuo yritti kohottaa sitä. Ryanilla oli jo valmiiksi Sturmgewehr nostettuna ja tuon ei tarvinnut kuin puristaa liipaisinta. Mies oli kuollut, ennen kuin osui maahan. "Älkää yrittäkö mitään!", kuului heikko naisääni kuomun alta. Ryan näki myös Harrisin, mies oli käsistä sidottu ja suu tukittu rätillä, vähän piestyn näköinen mutta Ryan arveli tuon ansainneen sen. "Neiti, luovuttakaa vankinne meille, niin saatte mennä.", Bryan avasi ensimmäisenä suunsa. Varjoista, lavan perältä, heitä tarkkaili pelokas silmäpari ja vähässä valossa näki selvästi, miten hopeanvärinen(ehkäpä jopa hopeoitu) Colt 1911 oli painettuna Harrisin kaulalle. "Ei, ei! Hän kuolee nyt, hän ansaitsee sen!", tyttö vastasi. "Neiti, emme yhtään epäile sanojasi, mutta tarvitsemme tuota miestä.", Ryan vastasi. "Neiti, voimme myös luvata sinulle pääsyn orjavapaisiin osavaltioihin.", Bryan jatkoi. Vittu mitä menit lupaamaan, Ryan kirosi mielessään. Kumpikaan ei hetkeksikään irrottanut katsettaan naisesta, joka jo selvästi epäröi. "Ei ei...", tuo sitten jatkoi hetken epäröinnin jälkeen. "Ette tajua, ette... tämä... Tämä sika on raiskannut minut useammin, etten edes kestän laskea ja..." Naisen ääni meinaa sortua aina välillä, tuo joutuu selvästi tekemään töitä, että saa pidettyä itsensä kasassa. "Ja mitä minä teen vapaudella, kun te äpärät juuri ammuitte ainoan perheen, mitä minulla on ollut?" "Neiti, tilanne ei ole niin toivoton, miltä se nyt tuntuu!", Ryan koitti edelleen painottaa.
Nyt Harris näytti kyllästyneen tilanteen pitkittymiseen ja päätti tehdä uskonloikan. Tuon kädet oli sidottu eteen, joten tuolla ei ollut mitään estettä, miksei olisi voinut iskeä kyynärpäätään tytön palleaan ja sitten kaatua matalaksi. Kaulalla ollut ase olisi voinut laueta, vaan nyt kävi tuuri. "Laske se! Älä tee mitään tyhmää!", Bryan ja Ryan alkoivat huutaa kuorossa, vaikka ainakin Ryan ymmärsi että olisi vain pitänyt puristaa liipaisimesta. Mutta armo piteli heidän kättään sinä päivänä. Tyttö haukkoi henkeä, ase heilui arvaamattomana ilmassa ja ei vielä toistaiseksi osoittanut kehenkään. Harris näytti naama punaisena mylvivän jotain suukapulaansa, jotain mikä tuskin oli ainakaan kiintymystä ketään paikallaolijoista kohtaan. Ryan jaksoi toistaa lauseen vielä kerran ja sitten tuo puristi liipaisimesta, piippu ei tosin ollut nyt suunnattu ihmiseen vaan laukaus teki reijän kuomuun. Laukaus sai tytön pelästymään, tiputtamaan pistoolin ja perääntymään aivan lavan takaosaan. Bryan kapusi samantien lavalle, keräsi pistoolin talteen ja suuntasi naisen luokse. Ryan taas tarttui Harrisia pusakan niskasta ja repi tuon lavan reunalle. Ensin lähti suukapula, mitä hän alkoi katumaan heti. "Ammu se saatanan lehmä, ammu se vitun huora! Ja tajuatteko kusipäät millaiset tappiot aiheutitte, kun ammuitte omaisuuttani, täh?" Ryan ei jaksanut kuunnella enempää, vaan humautti kivärinperällä tuon tajun kankaalle.
Autossa alkoi olemaan vähän täyttä, orjatyttö ja Harris istuivat siteissä takapenkillä. Harris oli edelleen tajuttomana. Noiden välissä oli radio, mikä räsähti nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Korppi varoitti lähestyvästä ajoneuvosta, heillä oli vielä jonkun mailia matkaa tarpeeksi aukealle pellolle, mistä Valentine pystyi noukkimaan heidät kyytiin. Bryan kuittasi, mutta he olivat aika luottavaisia siihen, että loppumatka sujuisi ongelmitta. Väärin meni. Taas. Vastaan tullut auto ei ollut enempää, eikä vähempää, kuin Federaation sheriffi. Joka tietenkin, tuollaisessa vähän syrjäisemmässä kolkassa, kiinnostui samantien harvinaisesta Rolls-Roycesta ja kohta punaiset vilkkuvalot kehoittivatkin matkaajia pysähtymään. Ryan veti auton sivuun ja sheriffi pysähtyi heidän taakseen. "Iltaa herrat..", harmaantunut sheriffi tervehti ja alkoi samantien näyttämään taskulampulla auton sisälle. Tummaihoiseen nuoreennaiseen tuo ei kiinnittänyt mitään huomiota. Harrisiin kylläkin. "Ah, Herra Harris, miten bisnekset ovat sujuneet?" "Hän on vähän väsynyt.", Ryan vastasi. Tuo tiesi, että Sheriffi kuuli samantien hänen äänestään, ettei mies ollut etelävaltiosta. "Mikä teidät tänne on tuonut, mihin olette menossa?" "Tankkaamaan, eikö tuossa parin mailin päässä ole bensa-asema? Ja alunperin olemme täällä tekemässä kauppoja Herra Harrisin kanssa." "Eiväthän ne salli orjia länsiliittoumassa?" "Olen ilmalaivan kapteeni, niin minun laivani, minun sääntöni." Sheriffi ei näyttänyt vieläkään olevan vakuuttunut, tuon toinenkäsi lepäsi varustevyössä, pistoolin kahvalla ja toisella tuo piteli lamppua ylhäällä. Ensin Ryanissa, sitten Bryanissa ja vielä Harrisissa. "Miksi Herra Harris on mukana? Onko hänellä kaikki hyvin?" Sheriffi lähti kiertämään autoa, Ryan huomasi miten flanelipaitainen mies veti pistoolin iskurin taakse. Älä tee mitään typerää, meillä on jo tarpeeksi ongelmia. Ryan toivoi että ilme kertoisi kaiken. Sheriffi ei ollut vielä huomannut Herrisin otsassa olevaa ruhjetta, kuin tuo nuokkui pää alaspäin takapenkillä ja ruhje oli vielä toistaiseksi väärällä puolella. "Anteeksi Sheriffi, mutta olemmeko tehneet jotain väärin?", Bryan kysyi ensin kammettuaan ikkunan auki.
Sheriffi asteli nyt Bryanin puolelle, tuon oven eteen ja alkoi koputtelemaan Harrisin ikkunaa. "Herra Harris, onko teillä kaikki hyvin..." Tuo oli keskittänyt katseensa takapenkille ja asekylki oli sopivasti Bryanin ikkunan edessä. Bryan vilkaisi Ryania, joka nyökkäsi. Nopeasti tuo tarttui Sheriffiä ranteesta ja veti autoon sisälle päin, miehen pää ja niska kolahtivat kattoon ja tuo aloitti kunnon älämölön. Bryan vetäisi uudestaan ja nyt Sheriffi alkoi lyödä flanelipaitaista miestä taskulampulla olkapäähän. Ryan nousi ylös niin nopeasti, kuin vain ennätti ja alkoi osoittamaan Sheriffiä pistoolillaan. "Lopeta! Rauhoitu!", Ryan huusi ja mies lopetti rimpuilun. Bryan nappasi tuon pistoolin ja lainvalvoja ohjattiin takaisin omaan autoonsa. Tuo istutettiin kuskinpenkille ja kädet kahlittiin käsiraudoilla rattiin. Vanha sheriffi oli tulta ja tulikiveä, kun tuo julisti miten he joutuisivat rikoksesta hirteen. Avaimet heitettiin metsään ja flanelipaitainen mies kiersi stiletillä puukottamassa renkaat. Sheriffin revolveri jätettiin katolle ilman ammuksia ja Wraith kiihdytti paikalta.
Jokunen mailia myöhemmin Wraith saapui ison pellon reunalle ja Bryan tarttui radioon. Ryan nousi autosta ulos ja kaivoi viimeisen savukkeensa. Tulitikku valaisi tuon kasvoja ja sai kasvojen arpisella puolella olevan silmän kimaltelemaan pimeässä. Bryan ilmoitti autosta, että Valentine oli siirtymässä asemiinsa ja että Korppi oli mennyt ''kotiin'' tankkaamaan. Tankkaamassa?, Ryan ajatteli. Miksi hän sitten kuuli vaimeasti, mutta kokoajan lähestyvät moottorit?
Kaksikko oli ollut vähän huolimaton. Vanhalla Sheriffillä olikin rintataskussa mustekynä, minkä ottaminen ei ollut temppu eikä mikään, kun kädet oli kahlittu rattiin melkein rintakehän korkeudella. Vähän sottaista puuha oli, kun vanhanaikaisesta mustekynästä oli kierretty korkki auki ja sitten tuolla oli helppo avata käsirautojen melko yksinkertainen lukko. Auto oli rikki ja radiot eivät yleistyneet vielä poliisiautoissa, mutta Federaation alueella oli syrjäseuduillakin melko tiheään puhelinposteja. Lähin oli puolenkilometrin päässä ja vanha Sheriffi oli pitänyt kunnostaan hyvää huolta.
|
|
|
Post by Uni on Nov 29, 2012 19:05:43 GMT 3
Margaret ja Joseph olivat vuorossa, niin oli aina kun meneillään oli jotain merkittävää. Kaksikko koki sen luottamuksen eleenä pomolta, että heidät laitettiin aina vuoroon, jos tuo itse oli suorittamassa jotain tehtävää. Päivä oli tuntunut pitkältä ja näytti jatkuvan myöhään yöhönkin. Nyt he sentään olivat saaneet jo kutsun tulla noutopaikalle. Radioliikenne oli suhteellisen hiljaista, Korppi oli juuri onnistuneesti laskeutunut tankkaamaan ja tuon konetta valmisteltiin katapulttia varten. Toinen lintupartio kierteli Valentinen ulkolaidalla ja pilotit juttelivat kepeästi radiossa eri purkkamerkkien eroista. Ovelta kuului koputus. "Joseph!", Margaret huusi ja sai harmaantuneen tummaihoisen miehen hätkähtämään hereille. Tuo oli taas nukahtanut puhelinsiirtopisteelleen. Pappalakki silmillä. Mies mumisi jotain, nosti hatun silmiltä ja venytteli. Oveen koputettiin uudelleen. Joseph nousi ylös ja aika verkkaalla tahdilla meni avaamaan radiohuoneen oven. "Kah.", pääsi tuon suusta yllättyneenä ja Margaretkin kääntyi katsomaan ovelle. Ovella seisoi myöskin harmaantumaanpäin oleva, melko pyöreässä kunnossa oleva tummaihoinen nainen ja tuolla oli tarjotin, missä oli voileipiä, teetä ja kahvia. "Ajattelin että iltapala maistuisi, kun ettet iltapalalle kanttiiniin ehtinyt.", nainen sanoi leveästi hymyillen ja asteli radiohuoneeseen enempää kyselemättä. Jospeh kiitti vaimoaan ja palasi äkkiä työpisteelleen. Germaine tarjoilli ensin Margaretille ja sitten Josephille. Kummatkin kiittivät kohteliaasti. "Ovatko pojat kohta palaamassa? Pitäisikö heillekin vähän iltapalaa tehdä? Se Brooklyninpoika ainakin kuihtuu jo kohta silmissä." "Ei se pahitteeksi varmaan olisi.", Joseph mumisi suu täynnä voileipää. "Pojat nappasivat mukaansa myös yhden orjan, hänellä on varmasti nälkä. Ja tohtori Johnssonin hälyttäminen ei myöskään olisi pahitteeksi.", Margaret lisäsi, samalla kun sekoitteli teetään. "Kiesus...", Germaine puuskahti ja lähti tarjotin kainalossa ovelle. Vielä ennenkuin tuo astui ulos ja veti oven perässään kiinni, tuo kääntyi muistettuaan mitä muuta asiaa tuli kertomaan: "Mike oli muuten hereillä tänään ja söi vähän keittoa, eiköhän poikareppana kuntoon tule!" Mike ei välttämättä olisi halunnut enää herätä, Margaret ajatteli. Poikareppanaltahan puuttui käsi.
"Sammuta valot!", Ryan sanoi ja asteli sitten puidensuojasta pellonreunalle. Tuo nosti katseensa taivaalle, missä moottorien äänet vain voimistuivat ja siristi silmiään. Eikä aikaakaan, kun ylitse lensi kolmen koneen muodostelma. Helvetti, Ryan kirosi mielessään, kun tajusi koneiden siluetin olevan väärä. Koneiden nokka oli liian pitkä ja siivet liian takana, siluetti ei vastannut ollenkaan heidän Bronco-koneitaan. "Yhteys Valentineen! Saamme seuraa!", Ryan huusi Bryanille.
Teet ja kahvit jäivät juomatta, kun Ryanin viesti aavutti Valentinen. Enempää aikailematta Jospeh nosti lasisen kuvun paniikkinapilta ja painoi sitä. Uinuvassa zeppeliinissä oli äkkiä täysi tohina päällä, ampujien miehittäessä IT-kanuunoita ja -konekivääreitä, lentäjien syöksyessä koneisiin ja hangaarityöntekijöiden alkaessa valmistella lintuja taivaalle singottavaksi. Valentinen iso lintukapasiteetti oli samalla tuon heikkous. Valentine pystyi kantamaan yli puolet enemmän lentokoneita, mitä keskiverto zeppeliini, mutta maksoi siitä lennokkien lähetysnopeudessa. Tavallisessa zeppeliinissä lennokit olivat jonossa pohjakerroksissa ja tiputettiin zeppelinin pohjasta. Telakoiminen myös pohjasta koukulla, mikä nosti lentokoneet vuorotellen laukaisukiskoille. Tietenkin, tuossakin järjestelmässä oli heikkouksensa - jos zeppeliini oli liian alhaalla ja pohjatähystäjä teki virhearvioin, pilotit tippuivat kuolemaansa jo ennenkuin pääsivät tappelemaan. Valentinen katapulttijärjestelmällä sai lentokoneet ammuttua ilmaan, vaikka zeppelini olisi laskeutunut telakalle, tai maanrajaan, korjauksia varten.
Korppin kone oli juuri aseteltu katapulttiin ja tuo starttaili moottoreita. Polttonesteenpaine, moottorien lämpötila, kierroslukumittari... Kaikki näytti olevan kunnossa ja tuo nosti peukalon pystyyn. Deckillä seisova kansityöntekijä taas näytti taskulampullaan ''lennonjohdolle'', että valmista oli ja sitten kuului tuttu, korvia huumaava pamaus kun ilmanpainesinko alkoi puskea konetta kohti kiitoradan päätä. Korppi ei tuntenut pienintäkään jännitystä, hän oli tehnyt tuon lukemattomia kertoja, mutta hänen taka-ampujansa, Jimmy, sen sijaan näytti valkoiselta. Jimmykään ei ollut mikään untuvikko, mutta toiset nyt vain hermoilivat enemmän kuin toiset. Korppi tiedosti hyvin, että lähtö oli vaarallinen vaihe, vaikka katapultista kiihdyttäminen oli turvallisempaa kuin kuraiselta lentokentältä tyynenmeren saaristossa.
Kohta he olivatkin ilmassa, tähtitaivaan alla ja lähtivät kiertämään Valentinea ympäri. "Tässä Korppi, olemme ilmassa. Lähettäkää minulle siipimies toisesta lintuparvesta, kunnes saadaan lisää lintuja ilmaan.", Korppi sanoi radioon ja teki vielä toisen kierroksen. Yö oli kirkas. Täysikuu möllötti taivaalla ja valaisi siellä täällä olevat pilvenhattarat miltei valkoisiksi. "Lataa ja varmista", Jimmy totesi ja varmisti vielä, että leijan aseistus oli käyttövalmiina. "Sanoiko Pomo millaisia koneita meillä on vastassa?", Korppi kysyi ja katseli samalla Valentinea, mikä sammutti kiitoradanvalot siksi aikaa, kun uutta konetta työnnettiin paikoilleen. Valentine upposi aika hyvin yötaivaalle, kiitoradan erotti kuunvalossa vielä vähän paremmin. Kiitorata oli maalattu vähän vaaleammalla, kiiltävällä maalilla mikä peilasi vähän kuunvaloa, kun taas lopput zeppeliinistä oli maalattu mattamaalilla. Helpotti kansityöntekijöiden elämää, vaikka valot olisivatkin pois taistelutilanteen takia. Zeppeliinit kun olivat tunnetusti melko herkkiä räjähtämään taistelussa. "Pomo sanoi, että oletettavasti Tikka-mallisia koneita. Siluetin perusteella.", Margaret vastasi. Korppi nyökytteli itsekseen. Kevyitä, nopeita ja tulivoimaltaan onnettomia. Sehän passasi. Voi tietty olla, että ne vain olivat ensimmäisenä ennättäneet paikalle ja raskaampi kalusto seurasi. Oli miten oli, pakettia ei voinut noutaa, ennenkuin ilmatilaan oli tehty vähän tilaa. Toinen lintuparvi siirtyi lähemmäs Valentinea ja yksi kone siirtyi Korpista katsottuna kello kuuteen.
Yötaivas näytti hiljaiselta. Kosteus näytti vähän helmeilevän kuvussa, mutta ei mitenkään häiritsevästi - ainakaan Korpin mielestä. Korppi oli lähemmäs kolmekymppinen ja tuolla oli päällään lentäjänhaalarit ja turkikauluksinen nahkatakkinsa, mitä piti aina. Oli pitänyt sodasta asti. Sen huomasi, takki oli vähän kärsineen näköinen ja sitä oli korjailtu vähän vaaleammilla nahkapaikoilla. Päähineenä lentäjän nahkapotta, missä oli kuulokkeet ja lentäjänlasit oli otsalla. Vähän tuo välillä nyrpisteli nenäänsä, Jimmyn polttaessa savuketta taka-ampujan paikalla. Mutta Korppi ei valittanut asiasta, naiset valittivat pikkuseikoista. Hän itse ei tupakoinut, satunnaisesti poltteli piippua, mutta ei koskaan kun lensi. Korppi lensi hyvin hiljaa, vain hädintuskin kahden ja puolensadan kilometrin tuntivauhtia, säästääkseen polttoainetta mahdollisesti venyvään tappeluun. Asia, mikä saattoi olla ratkaiseva jos vastassa oli runsaslukuisempi vastustaja. Niinkuin nyt oli todennäköistä, kun vastassa oli Federaation poliisilentue. Hänen siipimiehensä, Nitro, seurasi tiiviissä muodostelmassa kello kuudessa. Jokaisella lentäjällä oli henkilökohtainen, kustomoitu, kone ja radioviestinnässä nuo käyttivät aina samoja lempinimiä. Miten voisi tulla kuuluisaksi lentäjä-ässäksi, jos kukaan ei tiennyt nimeä? Nitro oli saanut lempinimensä siitä, että tuo käytti niin pitkälle rikastettua polttoainetta, kuin koneen turbo ja pakoputkisto vain kesti. Varsinkin yöllä, se saattoi olla vaarallista, pitkän taistelun jälkeen kun pakoputkisto koneen kyljessä sylki aika ajoin tulta ja hehkuisi kiehuvan punaisena. Korppi ja Nitro väänsivät vapaalla kättä, oliko se muutamankymmenenkilometrin lisänopeus oikeasti yössä näkymisen arvoista. Mutta he voivat väitellä siitä loputtomiin, Nitro ei luopuisi virityksistään ja Korppi ei niitä ikinä omaan koneeseensa hyväksyisi. Hetken oli ollut niin hiljaista, että välienselvittely alkaisi hetkellä millä hyvänsä. Jimmykin taisi tietää sen, koska oli tumpannut savukkeensa ja varmistanut vielä kerran, että .30 kaliberiset kattoampujan konekiväärit olivat ladattuja. Korppi ehti juuri tunkea purkkaa suuhunsa kun radiossa kajahti: "Kello kolme! Kello kolme! Koira, koira, koira!"
Jimmy käänsi konekiväärit vaistomaisesti kohteen suuntaan ja Korppi lähti kaartamaan konetta, heti kun oli ensin hämyisellä yötaivaalla erottanut Federation lentokoneet. Ilmeisesti Federaation koneet eivät olleet vielä huomanneet heitä, koska noiden kurssi pysyi muuttumattomana. Samalla tuo alkoi myös vasemmalla kädellä lisää kierroksia 12-sylinteriseen myllyyn, mikä alkoi mylvimään kovempaa ja alkoi nostamaan koneen nopeutta. Ja pikku hiljaa myös vähän korkeutta, että pääsivät iskemään yläviistosta vihollisten kimppuun. Olettaen tietenkin, ettei noilla ollut kattoampujia taaksepäin. Mutta Korppi luotti havaintoon, Ryanin näkö ei ollut entisensä, mutta tarpeeksi terävä edelleen. Koneet alkoivat lähestyä toisiaan, Federaation leijat eivät vielä olleet huomannut uhkaa taivaalta, kun nuo etsivät maakohdetta.
"Linnunpesä, oletko koirien taajuudella?", Korppi sanoi radioon, kun he alkoivat lähestyä ampumaetäisyyttä. "Olen, annammeko varoituksen?", Margaret vastasi radioon. Nyt taustalta kuului jo vähän enemmän hälyä, radiohuoneen täytyttä taisteluvalmiuteen. Lintuparvilla oli omat radistinsa välittämässä viestejä, ettei kommunikointi mennyt pelkäksi sekamelskaksi. Korppi kuittasi ja tuleva kommunikointi ohjattiin myös Korpin kuulokkeisiin. Margaret varoitti rauhallisella äänellä Federaation lentokoneita ja kehoitti noita poistumaan alueelta, mutta Federaationpojat eivät ottaneet siitä onkeensa. Vastauksena oli uhoa, uhkauksia ja loukkaavaa tekstiä. Noh, sitä saa mitä tilaa.
Korppi otti kaikki irti moottorista ja lähti lyhyeen syöksyyn kohti muodostelman viimeistä konetta. Ryan oli nähnyt oikein, kone oli ''Tikka.'' Yhdellä työntömoottorilla varustettu, pitkä ja kapea kone. Kevyesti panssaroitu, vähän aseistettu, suhteellisen ketterä ja äärimmäisen nopea. Kelpo kone, kun piti tiedustella, valvoa rajoja tai tukea raskaampia koneita, mitkä olivat saaneet jo viholliskoneiden huomion. Meyer-Smith Aviationin AC-45 oli niittänyt mainetta maailmansodassa koneena, jolla todennäköisesti palattiin kotiin. Kapea runko oli omiaan välttelemään tulitusta, niin ilmasta kuin maastakin. Mutta tietenkin, jos sitä käytettiin sille sopiviin tehtäviin. Sitä ei ollut suunniteltu ottamaan suoraa osumaan keskirunkoon. Korppi tarvitsi vain yhden osuman 25 millisellä piiskatykillä, keskirunkoon ja räjähtävä ammus melkein halkaisi leijan kahtia. Siitä vasta meteli radiossa alkoikin ja Korppi pani merkille, että lentäjä ilmeisesti onnistui pelastautua. Nyt Federaatio sai toisen varoituksen, mihin nuo eivät vastanneet mitään. Sen sijaan Tikat alkoivat nopeasti ottaa vauhtia ja Korpin alkoi olla vaikea pysyä perässä kiihdytyksessä. Melkein tuo jo myönsi mielessään, ettei Nitron kokoonpano ollut tilanteeseen kauhean huono. Siipimies kun oli alkanut kiiriä hänen ohitseen, mutta kun Korppi näki, miten tuon punaisena hehkuvat pakoputket antoivat toveria ilmi, ajatukset karistettiin nopeasti mielestä. Nitro kiiri nopeammin edelle ja Korppi jättäytyi suosiolla siipimieheksi, kohta edessäpäin olevan koneen alapuolella alkoivat välkkyä suuliekit ja isot punaiset vanat alkovat kiiriä taivasta pitkin kohti Tikkoja, mitkä erkanivat toisistaan eri suuntiin - ja Broncot erkanivat perässä.
Miehet istuivat autossa ja kuuntelivat radioviestejä. Ryanin käsi taputteli hermostuneesti rattia, kun tuolta oli savukkeet loppuneet. Harris antoi heräilyn merkkejä, hiljaa mumisten jotain tunnistamatonta ja orjatyttö istui hiljaa, pää painuksissa. "Aina yhtä vaikuttavan näköistä...", Bryan sanoi ja tarjosi Ryanille savuketta, kun ensimmäinen Tikka räjähti kahtia metsän yllä, pellon toisella puollella. "Kaipaatko lentämistä, Ryan?" Ryan otti savukkeen vastaan ja sytytti tuon tulitikulla. Tuon toinen silmä peilasi taas valoa huomattavasti valoa. "Kaipaan, voittaa seksin kahden naisen kanssa..." "Et ole ilmeisesti Boorklynin tyttöjä tavannut..", Bryan naurahti. "Voi kuule, sodan päätyttyä koko Eurooppa oli onnesta sekaisin. Voitonjuhlat Berliinissä, huh huh." "Niin, kun teillä Euroopassa oli voitonjuhlat ja suurin ongelma että miten kondomit riittäisivät. Minulta amputoitiin varpaita Anchoragessa, sota oli virallisesti ohitse kun me vielä taistelimme jäisessä helvetissä Neuvostoliiton viimeistä epätoivoista hyökkäystä vastaan. Muistiko meitä kukaan? No ei helvetissä..." Brooklyniläisen äänessä oli selvästi katkeruutta. Tuo myös vaistomaisesti käpristeli varpaita kengässä, kun oli ottanut ne itse puheeksi. Tai siis, niitä jäljellä olevia. Keskustelun keskeytti radion räsähdys. Ryan tarttui kapulaan ja nosti sen korvalleen. "Tässä Linnunpesä, Federaatio mobiilisoi joukkoja melko isolta alueelta. Tästä tulee taistelunouto." Kaksikko huokaisi synkronoidusti ja Ryan käynnisti auton moottorin.
Korppi kieputti konetta edestakaisin ja oli saanut väistettyä suurimman osan kohti tulevista valojuovista. Muutama oli kopissut Broncon paksuun nahkaan ja pahinta vauriota oli tehnyt siivestä tullut kimmoke lentäjän kuomuun. Ohjaamossa oli kauhea meteli taka-ampujan tuplakonekiväärien laulaessa tauotta, piiput punaisina, taakse päässyttä Tikkaa kohti. Korppi ei ollut vielä huolissaan, kummallakin koneella oli melko pienet mahdollisuudet osua, koska joutuivat väistelemään vastapuolen lyijyä. Jimmy piti päänsä hyvin kylmänä ja neuvoi taukoamatta Korppia linjaamaan konetta uudelleen, samalla kun ohjaili omalla tulituksella vastapuolta ohjaamaan konetta täysin vastakkaiseen suuntaan. "Minun täytyy kohta ladata!", Jimmy huusi. "Sano vain kun!", Korppi vastasi ohjasi koneen pieneen syöksyyn. Kun Jimmy antoi merkin, tuo riuhtaisi koneen loivasta laskusta jyrkkään nousuun ja samalla vähensi koneen kierroksia. Vauhti alkoi tippua radikaalisti ja kone alkoi pitämään sakkaamisen ääniä. JImmy myös tunsi kuinka koville liike otti, tuo miltei istui moottorin päällä. Korppi tiesi mitä teki, manooveri olisi mahdoton ellei kone olisi tuttu. Liikkeessä oli kaksi vaaraa; moottori sammui tai takana syöksyvä kone lentäisi päin. Federaation pilotti sai väistettyä ja lensi hurjalla vauhdilla ohitse, vaarallisesti stuntista hämmentyneenä ja ei ehtinyt katua jäätymistään. 25 millinen ammus lävisti rungon, moottorin ja räjähti ohjaamossa. Yössä näkyi vain metsään syöksyvä tulipallo.
Rolls-Royce Wraith syöksyi viljapellon keskellä mahdollisimman taisaiselle ja aukealle paikalle. Kuu taivaanrannassa oli jäämässä varjoon, Valentinen lipuessa kohti. Miehet nousivat autosta ja alkoivat kylvää ympärilleen merkkisoihtuja. Ilmassa oli jo laivueellinen koneita metelistä päätellen. Nyt oli enää mahdotonta kuulla lähestyikö taistelua lisää koneita. Bryan kantoi Harrisin ulos autosta pellonreunaan ja Ryan auttoi orjatytön. Siltä varalta jos Federaation kone päättäisi iskeä merkattuun paikkaan. Kohta Valentine olisi heidän turvanaan, siihen asti he olisivat omillaan...
Radiohuoneessa oli täysi tohina. Nyt tuon ikkunat ja ovi oli seppoisen selällään. Radiohuoneen vieressä oli komentohuone, mihin piirtoheittimestä peilattiin isolle taululle alueen karttaa ja henkilökunta siirteli erivärisiä magneetteja sitä mukaan, kun partiot ilmoittivat sijaitinsa ja havaintoja viholliskoneista. Josephilla ja tuon kollegalla oli täysi työ pitää oikeat lentäjät yhteyksissä oikeisiin, ettei radioviestinnästä tullut sen sekasotkuisempaa kuin se jo oli. Yksi lintu oli ottanut osuman, mutta oli edelleen lentokuntoinen. Margaretilla oli lista koneista ja lentäjistä, tuo teki siihen kokoajan merkintöjä. Yrittäen pitää listaa polttoainetilanteesta ja ammuksista(mikä olikäytännössä mahdotonta.) Pohjakonekiväärimiehet alkoivat vuorotellen ilmoittamaan, että heillä oli havainto noutopisteestä. Joseph ohjasi noiden kommunikoinnin suoraan Zeppelinin komentosillalle ja hangaariin, missä sijaitsi hissi maantasalle.
Jimmy oli saanut ladattua tuplakonekiväärinsä ja alkoi nyt vaihtaa piiskatykin ammuslaatikkoa. Tuo ilmoitti lentäjälle, että pääaseessa oli puolet ammuksista käytetty. Nitro nauroi radioon, että oli jo käyttänyt kaikki. Turhaa painolastia, tuon mielestä. Korppi tiesi, että Nitro haluaisi että Valentinella lennettäisiin Meyer-Smithin AC-koneilla. Ja oli vähän huolissaan että Nitro oli juuri hänen siipimiehenä. Ei siksi, että Nitro olisi huono lentäjä. Vaan päin vastoin, siksi että muutkin lintuparvet tarvitsisivat Nitron tukea. Nitro oli yksi Valentinen kiistattomista lentäjä-ässistä. Yleensä Valentinella oli ilmassa kaksi kolmen koneen parvea, nyt he olivat jakaantuneet kolmeksi kahden koneen parveksi. Jos hän ja Nitro olivat ensimmäinen parvi, jäljelle jäisi varsinaisista ässistä vain Korppikotka. Muut lentäjät eivät olleet niin tuttuja Korpille, he olivat aika uusia. Eivät vihreitä, mutta uusia. Koneet eivät olleet vielä niin tuttuja ja moni uusista lentäjistä oli päässyt ilmaan vasta maailmansodan lopulla. Uusilla Raivo-ilmaherruuskoneilla, mitkä erosivat aika paljon vanhemmasta Broncosta. Taivas oli vähän rauhoittunut, ensimmäisestä kontaktista oli selviytynyt vain yksi Tikka. Tuokin puolikuntoisena ja pahasti savuttavana. Kaksi-yksi, Korppi vittuili Nitrolle joka käski Korpin vain odottamaan, kunhan tulisi lisää tykinruokaa. Mikä ei epäilemättä ollut enää kaukana. Linnut ryhmittyivät kiertelemään Valentinea, kun paksukainen alkoi asettumaan pellon ylle ja tiputtamaan korkeutta(sisäampujilla alkoi tulla kiire, kivetä kylkikonekivääreiltä katto konekivääreille.)
Ryan seisoskeli tien vieressä, osaksi pellon suojassa, StG 44 hartioilla ja kädet roikkuivat letkuna piipun ja perän päällä. Hän ei ollut hermostunut, hän oli huolella kasannut miehistönsä. Kaikki taisteluun osallistuvat olivat entisiä sotilaita, joita riitti maailmansodan jälkeen. Kaikilla huoltoon asti riitti jonkinlaista taistelukokemusta. Keittiöhenkilökunnassa ja radistiosastolla oli vähän joustettu. Maissipelto oli hävinnyt pimeyteen, valtavan Valentinen asetuttua heidän päälleen. Se söi tähtitaivaan ja hiljaa odottavaa joukkoa vailisi vain punaiset magnesiumsoihdut. Bryan korvasi sammuneet aina uusilla ja aina samaan kohtaan. Kun Valentine oli tarpeeksi alhaalla, pohjaan ilmestyi näkyviin vaalea neliö, hangaarin valon valaistessa laskevaa tavarahissiä. Pohjatähystäjät antoivat taukoamatta ohjeita ohjaamoon ja Brooklynilainen viittoi niitä lisää maasta, kahdella soihdulla. Ryan näytti silmiinnähden tyytyväiseltä miehistönsä ammattimaiseen toimintaan - tuo ei voinut käsittää, miten jotkut piraattikapteeneista lensivät alikoulutetulla miehistöllä? Tietty, piraattikapteeneilla ei ollut taustalla hänen varakasta sukuaan ja resurssejaa potkaista toiminta käyntiin. Eikä hän silti aliarvioinut vastustajiensa vaarallisuutta, ei-sotilaskoulutet lentäjät olivat ennalta-arvaamattomampia.
Samoihin aikoihin, kun hissi kolahti maahan peltotiellä, Nitro havaitsi lähestyvän vihollislaivueen ja ilmoitti siitä keskukseen. Keskuksessa oli valkoisia naamoja, kun he olivat saaneet merkattua pisteet taululle. Kaksi konetta, heidän yhtä kohden. Mutta kuten oli todettu, komentokeskuksessa oli kokemattomampaa sakkia, kuin ohjaamoissa ja ampujanpaikoilla. Korppi vain ilmoitti, että lähtee vastahyökkäykseen Nitron kanssa ja ilmoittaa millaisia koneita on vastassa. Ryan ei nähnyt Valentinen alta, mitään muuta kuin taivaanrannassa välähtelevät ammukset, mutta tuo arvasi tilanteen pahenevan vääjäämättä. Nopeasti auto oli ajettu hissiin ja ilmalaiva alkoi kelaamaan heitä uumeniinsa. Hitaasti, mutta varmasti.
Korppi kirosi hiljaa mielessään, sen mitä pimeydessä erotti, tilanne alkoi mennä karvaiseksi. Kaksi Tikkaa, kaksi Raivo-ilmataistelukonetta ja kaksi Myrskypilvi-linnoitusta. Myrkypilvet olivat lentäviä linnoituksia, 2/3 liittoutuneiden pudottamista pommeista oli pudotettu Myrskypilvistä ja sodan loputtua, niitä oli alettu varustelemaan lentäviksi asealustoiksi, mistä sojotti piippuja joka suuntaan. No, onneksi ne olivat edelleen hitaita ja pohjaan ei ollut turhan montaa tykkiä tungettu. Nitro ja Korppi lähtivät tiputtamaan nopeutta ja samalla toinen lintuparvi kävi keräämässä Tikkojen huomion. Raivot ja Myrskypilvet jatkoivat itsepintaisesti eteenpäin, kohti Valentinea. Tilanne alkoi nopeasti mennä huonosta totaalliseksi paskamyrskyksi, mutta Korppikotka oli palkkasoturiksi ilmeisen omistautunut ja näytti lähtevän suoraan vastahyökkäykseen. Alempaa tilannetta tarkkaileva Korppi näki ja kuuli selvästi, miten aseveljensä kone koki pahoja vaurioita, ennenkuin sai tiputettua yhden Raivo-hävittäjistä ja vahingoitettua toista Myrskypilveä. Toinen Raivo-hävittäjistä oli pakotettu seuraamaan tuota. Nitro ilmoitti menevänsä hätiin, mutta Korppikotka kielsi. Tämä olisi yhdensuuntainen reissu.
Korppikotkan koneessa oli savua, tuo kuuli miten moottori yski. Takakonekivääriampuja retkotti tuolissaan verilammikossa ja hän tunsi miten omat vaatteensa myös kostuivat lämpimään vereen. Hengittäminen alkoi olla vaikeaa. Osa mittareista näytti puutaheinää ja osa oli pimeänä, koneen ilmassa pitäminen oli vaikeaa. Korppikotkalla oli omat syynsä tekoonsa, mikä oli valitettavaa että oli joutunut uhraamaan ampujansa. Oli käskenyt tuota hyppäämään, mutta mies oli velvollisuuden tunnosta tullut mukaan.
"Korppikotka putoaa, Korppikotka putoaa", radiossa jankutettiin, kuin se muuttaisi mitään. Korppi keskittyi vain lentämiseen ja juuri samaisella hetkellä tyhjentämään piiskatykkiä Myrskypilveen ja katseli miten se runko vääristyi räjähdysten voimasta. Ja miten se lopetti ampumasta takaisin ja alkoi pikku hiljaa pudottamaan korkeutta. Joku taisi hypätä palavana sivuovesta ja todennäköisesti toivoi osuvansa maahan nopeammin, kuin se tapahtuikaan. Nitro oli keskittynyt tiputtamaan Raivo-hävittäjää, kevyempi ja vähän kiihdytetympi kone soveltui tuohon hyvin. Kakkosparven jäljellä oleva kone oli liittynyt kolmosparveen ja nuo hätistelivät ylivoimalla Tikkoja, joista toinen oli saanut pahoja osumia. Valenti oli jo avannut ensimmäisillä IT-kanuunoilla tulen lähestyvää Myrskypilveä kohti ja alkanut samalla liikkua hitaasti, hyvin hitaasti..
Hissi oli jo melkein nostanut Wraithin sisälle, kun Valentine alkoi jo liikkua. Takapenkillä istuva tummaihoinen tyttö oli silminnähden paniikissa ja Bryan koitti rauhoitella tuota. Kun luukku heidän alapuolella kolahti kiinni ja Wraith ajoi omalle paikalleen, missä tuo lukittiin lattiaan rengaslukoilla ja rahtiliinoilla. Germaine ja sairaanhoitaja auttoivat tummaihoisen tytön ulos ja lähtivät viemään tuota sairastuvalle päin. Ryan käski Bryanin auttaa jo vähän tokentuneen Harrisin Ryanin hyttiin ja vahtimaan tuota. Ryan itse suuntasi taistelukeskukseen. Radioviesteistä, mitä kuulutettiin hangaariin että miehistö tiesi missä mentiin, päätellen tämä koiratappelu oli kohta ohitse.
|
|
|
Post by Uni on Nov 30, 2012 2:11:07 GMT 3
Ensimmäisenä laskeutui kolmos parven kone, jossa oli ampuja haavoittunut ja sitten laskeutui toinen kone samasta parvesta, mihin oli osunut vähän vakavammin kuin muihin. Kolmanneksi Korppi, hän oli istunut melkein koko päivän koneessa ja kaipasi nyt jaloittelua. Ja unta. Hangaarissa oli täysi tohina päällä, laskeutumisen jälkeen palamaan syttynyttä konetta sammutettiin ja lääkintähenkilökunta huolehti haavoittuneesta ampujasta. Korppi ja Jimmy istahtivat ammuslaatikon päälle ja Korppi alkoi täyttää piippuaan. "Se meni nappiin.", Jimmy totesi ja tarjosi Korpille tulta. Korppi nyökkäsi. Kumpikaan ei turhia jutellut, Korppi mietti menetettyä toveria ja Jimmy ihmetteli täriseviä käsiään. Niin kävi tuolle aina taistelun jälkeen. Huoltopuoli oli alkanut laulaa vanhaa marssilaulua, se oli niiden tapa. Syyn ballaadiin huolto piti omana tietonaan. "Korppi, Jimmy...", naisääni aloitti ja miehet kääntyivät katsomaan tulijaa. Emily oli heidän mekaanikkonsa, tietyillä koneilla oli määrätyt mekaanikot, jotta koneet olivat tuttuja. "Teillä oli onnea.", Emily jatkoi ja istuutui kaksikon seuraa. Jimmy tarjosi tuolle savuketta, mutta Emily näytti marisätkää ja iski silmää. "Yksi osuma, pari senttiä oikealle ja olisitte räjähtäneet taivaan tuuliin. Ja toisaalta, ammuksessa taisi olla vähän liikaa ruutia. Mahdotonta tietää ammustyyppiä, mutta ei muita vastaavia reikiä panssarissa ollut..." Emily piti tauon ja imaisi marisätkäänsä, ennenkuin ojensi sen Jimmylle. "Ihme, ettei se räjähtänyt piippuun." Emily odotti, että sätkä kiersi Korpin kautta takaisin hänelle. "Kuka näitä laskee?", Jimmy totesi kuivasti.
Ryan oli palannut hyttiinsä taistelun loputtua. Tuo istuutui mukavasti empire-tuoliinsa ja avasi työpöytänsä alimmaisen laatikon pullojen kilinän saattelemana. Nyt oli vuorossa Brandya, kaksi lasia ja pullo nostettiin pöydälle. Tuo oli sentään vähän saanut siivottua pöytäänsä. "Bryan, vapauta Harrisin kädet ja jätä meidät." "Joo, menenkin tästä katsomaan miten Mike voi." Bryan asteli ovelle ja veti sen perässään kiinni. Ryan katseli Harrisia silmiin, joka puristeli vuorotellen ranteitaan ja näytti kiehuvan. Ryan kaatoi noille lasilliset ja työnsi toisen lähemmäs Harrisia, joka kumosi sen välittömästi kurkkuunsa. Lasi ojennettiin ja Ryan täytti sen. "Mitä vittua, Ryan? Siitä onkin jo aikaa, kun ollaan viimeksi nähty ja sitten sinä kaappaat minut? Oletko samassa juonessa neekerien kanssa?" Ryanilla ei pokka pitänyt, kun Harris avautui. Tuo täytti myös oman lasinsa ja kaatoi sen kurkkuun. "Joo, ei kestä kiittää. Ilman meitä olisit jo kuollut. Nyt voit hyvittää sen purkamalla ruumassa olevan Oppenheimerin." Ryanin viimeinen lause sai Harrisin hyvin hiljaiseksi, tuon leuat jopa loksahtivat auki ja seurasi hetki hiljaisuutta...
Kanttiinissa oli rauhallista. Tuuletin humisi ja ruokailuvälineet kilahtelivat lautaseen. Harrisilta pelastettu orjatyttö oli saanut ryysyjen tilalle puhtaan, vähän liian ison, lentäjille tarkoitetut kokovartalohaalarin. Germaine hyräili rauhallisesti bluesia ja valmisti lisää voileipiä, mitkä olisi tarkoitus viedä Ryanille ja tuon vieraalle - vaikka Germainea ällötti ajatus tarjoilla orjakauppiaalle. Käskyt olivat käskyjä, vaikka siviilialus olikin. Kanttiinin ovi narahti, kun Joseph asteli huoneeseen ja riisui lätsänsä. "Huh huh, mikä päivä.", tuo totesi ja asteli tiskin taakse. "Olisiko sinulla vielä kahvia jäljellä?" Germaine nyökkäsi ja viittasi painepannua kohti. "Maistuisiko sinulle vielä, kultaseni?", tuo sitten huusi kanttiininpuolella istuvalle nuorellenaiselle. Äänistä päätellen tuo oli lopettanut ruokailun ja näytti vain istua kököttävän paikoillaan. "Hittolainen, en huomannutkaan että istuit siinä.", Joseph totesi ja nojautui tiskiin. "Onko sinulla nimeä?" Nainen pyöritti päätään Germainen kysymykseen ja nyökkäsi Josephin. Mutta ei vastannut mitään.
"Anteeksi, kertaan nyt. Te teitte ''rutiiniryöstön'', huomasitte että se on viritetty atomipommi ja sen sijaan, että olisitte vittu haudanneet sen jonnekin ja lähteneet karkuun, käytitte aikaa minun hakemiseeni? Paljonko meillä on aikaa?" Harris oli pompannut seisomaan ja nojasi käsillään Ryanin pöytään. Tuon kaljuuntunut päälaki oli kirkkaanpunainen ja se vain korostui vaaleiden hiusten keskeltä. Ryanin ei voinut sanoa istuvan, tuo oli hautautunut tuoliinsa. Kädetkin oli käsinojien sisäpuolella. Toinen piti lasia rintakehän päällä ja toinen siirteli savuketta huulille. "Oletko alkanut pelkäämään kuolemaa, Harris?" Harris naurahti ja tarttui Brandipulloon. Mies näytti juuri siltä, miltä Ryan muisti. Hoikka, pitkä, hyvin kulmikkaat, veistokselliset kasvonpiirteet ja iso nenä. Ehkä tuo oli vähän harmaantunut lisää sitten viimenäkemän. "Mikset muuten lennä enää?", Harris kysyi samalla kun istuutui takaisin tuolille. "Pitkä juttu, mutta yksinkertainen vastaus..." Ryan levitti toisen silmänsä silmäluomia peukalolla ja etusormella, sitten pyöritteli lasisilmää ympäri keskisormella. "Hah, ei ole sinun valintasi olla G.I Joe. Onko jäänyt hiekkaa esinahan alle, siksi olet niin kiukkuinen?" Ryan ei näyttänyt hetkahtavan vittuilusta, katsoi vain Harrisia silmiin ilmeettömänä. Harris tyhjensi lasinsa ja kysyi, josko he voisivat mennä vilkaisemaan pommia.
Lääkintätuvassa oli kauhea hulina, henkilökunta oli ilmeisesti vähän ruosteessa. Bryanin mielestä, kun tuo oli haavoittuneen ampujan nähnyt, ei tuo ollut niin vakavassa kunnossa, kuin esimerkiksi Mike. Mike näytti availevan silmiä ja koittavan seurata mitä huoneessa tapahtui. Bryan asteli tuon luokse ja veti yhden tuolin takamuksensa alle. "Hei veli, miten pärjäät?" "Jano.", Miken ääni oli vähän käheä ja tuon huulet näyttivät rohtuneilta. Tuolla oli kanyyli ranteessa ja kädentyngässä oleva side näytti olevan vaihdon tarpeessa. Bryan otti pöydällä olevan pillillisen vesilasin ja vei sen lähelle Miken huulia. "Miltä näytän? Mitä minulle nyt tapahtuu?", Mike kysyi maiskuteltuaan suutaan. "Paskalta.", Bryan vastasi ja kummatkin nauroivat, Mike vähän katkonaisemmin. Sitten sävy vähän vakavoitui. "En tiedä, en yhtään tiedä. Jäät eläkkeelle ja siirryt Havajille nauttimaan siitä?" "Joo, yksikätisenä rampana..." Bryan laski kätensä veljensä olkapäälle ja kummatkin istuivat hiljaa.
Ryan seurasi tarkkaan, kun Harris tutki atomipommia. Pyöreästä kapistuksesta oli irroitettu muutama pelti. Emily, Jimmy ja Korppi seurasivat toimitusta vähän kauempaa. Harris tutki aikansa ja asteli sitten Ryanin luokse. Hymyillen kuin hai. "10 000 dollaria. Niin puran tämän." Ryan tarjosi viisi, Harris kieltäytyi, Harris vaati yhdeksän, Ryan tarjosi seitsemän. Kaupanteko loppui, kun Harris vaati kahdeksaa ja Ryan sanoi köyttävänsä tuon pommiin ja tiputtavansa pommin mukana, jos ei seitsemästä tulisi sopua. Harris joutuisi myös pysymään aluksella, niin kauan että pommi olisi myyty eteenpäin. Harris ei suostuessaan ja ryhtyessään töihin ilmeisesti tullut ajatelleeksi, että Oppenheimeriä ei ehkä myytäisi yhdessä tai kahdessa päivässä. Ryan oli aina ollut lentämässä, kun olivat atomipommin tiputtanut. Pommit oli aina Harrisin toimesta viritetty vasta juuri ennen H-hetkeä ja siksi Ryan näki nyt ensimmäistä kertaa, miten se tapahtui. Harris totesi pommin olevan vähän erillainen tekniikalta, mutta periaate oli sama. Ajastimeen oli kiinnitetty dynamiittia, mikä toimi nallina ja näinollen ei ollut mitenkään älyttömän vaikea purkaa. Pommin virittäjä ei ilmeisesti ollut ajatellut, että lastin noutaja, vastaanottaja tai ryöstäjä tutkisi sitä tarkemmin.Kun pommi ei enää tikittänyt, sen pellit kasattiin takaisin paikoilleen. "Onko se voinut virittyä vahingossa?", Emily kysyi. "Ei.", tuli melkein yhteen ääneen Korpilta, Ryanilta ja Harrisilta. "Nämä eivät virity vahingossa, liian suuri riski pommitustehtävissä. Moni kone teki mahalaskun huonoissa olossa jo kiihdytyksessä ja olisi ollut paska nakki räjäyttää omat ilmavoimat taivaan tuuliin.", Korppi selitti. "Paljonko ajastimessa oli aikaa?", Korppi kysyi. "Ehm, ehkä nelisen päivää.", Harris sanoi ja näytti ajastinta. Se oli melko erikoinen, pronssinen täysin mekaaninen putki, mitä kiersivät numerot. "En ole nähnyt vastaavaa, mutta olettaisin ylimmän rivin olevan päiviä, sitten tunnit, minuutit ja niin edelleen.", Harris käänteli pytkiloa kädessään. "Tuollainen ei ole halpa, tai helppo valmistaa.", Jimmy totesi ja ojensin kätensä. Harris ojensi tuolle ajastimen. "Mielenkiintoinen valinta nykypäivänä, mutta idioottivarma. Ei riippuvainen virtalähteestä.", Harris nyökkäili. Kolme päivää, Ryan mietti. Tuon pitäisi vähän tehdä laskelmia ja selvittää mihin he, tai juna, tai pommi ylipäätään olisi päätynyt kolmessa päivässä. Mikä oli sen todellinen kohde. "Kiitos Harris, Korppi näyttää sinulle missä nukut.", Ryan totesi, nappasi ajastimen ja kääntyi ovea kohti. Harris sai Korppikotkan punkan, Korppi ei ollut siitä mielissään ja lähti tyhjentämään sitä edesmenneen toverin henkilökohtaisista tavaroista. Harris suuntasi kanttiiniin.
Orjatyttö oli katsellut, miten Germaine ja Joseph laittoivat keittiötä ja kanttiinia kuntoon. Yö oli jo pitkällä ja he olivat siellä vielä, joten niin aikaisin aamulla kun ensimmäiset vaihtovuoro olisi, Germaine tuskin olisi valveilla kokkaamassa. Siksi nuo olivat tehneet valmiiksi voileipiä kylmiöön, ladanneet painepannun valmiiksi ja laittaneet armeijan valmismuonapaketteja tiskille tarjoittimelle. Nopea siivous ja nuo olivat valmiita poistumaan yöpuulle. "Mitä minulle nyt tapahtuu?", Orjatyttö lopulta avasi suunsa. Tuo istui jalat penkillä, koukussa rintaa vasten ja kädet kiedottuna polvien ympärille. Germaine ja Joseph vilkaisivat toisiaan - ei siitä ole ollut mitään puhetta, ei edes mihin tyttö laitettaisiin yöksi. "Sinä voit tulla minun viereeni, Alyssa.", kuului miesääni ovelta. Tyttö säikähti ääntä välittömästi. Germaine ja Joseph kääntyivät katsomaan ovelle tullutta Harrisia. "Täältä saa kuulema purtavaa?" Kukaan ei vastannut Harrisille mitään, mutta Joseph näytti sormella yhtä jääkaapeista. Siinä olikin lappu, missä kerrottiin voileivistä. Toinen viesti oli liitutaululla, missä yleensä oli päivän menu. Harris nouti itselleen voileivän ja Coca-Colapullon, sitten tuo istuutui samaan pöytään, minkä ääressä muut olivat. Tyttö säpsähti auki sihahtavaa pulloa. "Tiedoksi vain, hän on minun omaisuuttani.", Harris sanoi ja viittasi tyttöön. "Voit olla varma, ettei enää.", Germaine sanoi ja auttoi tytön ylös. "Hän lähtee mukaamme, emmekä halua nähdä sinua lähelläkään häntä.", tuo jatkoi ja lähti viemään tyttöä pois. "Katsotaan, mitä Ryan sanoo asiasta.", Harris totesi ja vilkutti perään. Sitten tuo jatkoi leivän ja juotavan nauttimista. "Tämä ei ole Federaatiota, Herra Harris. Ja täällä ei päde minkään liittouman säännöt.", Joseph sanoi ja pisti ''pappalakkinsa'' takaisin päähän. Tuo näytti siltä että teki lähtöä myös. "Tiesitkö, että Federaatiossa maksetaan nykyään orjille palkkaakin? Tietenkin se, mitä teemme orjille on meidän asiamme. Mutta oloja on kohen-", Harrisin puhe keskeytyi kun Joseph murisi hampaita kiristellen: "Herra Harris, minua ei kiinnosta vittuakaan. Sammuttakaa valot, kun lähdette." Joseph ei ehtinyt huomata, että intiaanin silmäpari oli tarkkaillut heitä kanttiininoven ikkunasta ja hävisi tuolta, ennenkuin harmaantuva mies ennätti ovelle.
Ryan istui valtaistuimessan, ison ikkunansa ääressä. Tuo oli etukenossa, nojasi kyynärpäillä pyyhkeen peittämiin polviinsa ja pyöritteli lasisilmäänsä hyppysissään. Kuunvalo kimmelsi lihaksikkailla hartioilla ja karvaiselle rintakehälle jääneissä vesipisaroissa. Olkapäässä Ryanilla oli (Länsiliittovaltioiden)ilmavoimien vaakuna, pommeja pitelevä haukka ja rintakehään oli tatuoitu tyylitelty atomi. Atomin alapuolella oli vielä roomalainen numero kolme. Ryan kuuli miten kylpyhuoneen sarnat narisivat ja painoi lasisilmän takaisin paikoilleen, tuo ehti kaapaista myös ruskeat, juuri ja juuri hartioille yltävät hiuksensa kouralla taaksepäin, ennenkuin valtava Empire-tuoli käännettiin ympäri. Emily istui pöydänreunalla ja oli antanut pyyhkeen tippua lattialle. Naisen vaalea iho oli kuin maitoa kuunvalossa, kursailematta tuo levitti jalkansa tuolin käsinojille ja nojautui taaksepäin käsiensä varaan. "Luin Margaretin naistenlehdestä, että tämä on hyvin sopimaton suhde..."nainen sanoi matalalla äänellä ja kuljetti kättään kurvejaan pitkin haarojenväliin, peittääkseen Ryanin näköyhteyden pyhimpäänsä. "Ja että minun pitäisi reportoida mekaanikkoja julmasti hyväksi käyttävästä pomosta Naisasialiitolle, että he voivat ryhtyä toimiin..." Ryan ratkesi nauramaan, nousi ylös ja antoi pyyhkeen pudota lattialle. "Naisasianliitto. Mihin maailma on menossa... Kenelle minä voin ilmoittaa sinun sopimattomasta käytöksestäsi?", Ryan naureskeli ja kuljetti sormiaan ruusuköynnöksillä tatuoitua reittä pitkin Emilyn lantiolle ja veti tuon itseään vasten. Kaksikko suuteli tulisesti, hopeisten pellavapilvien törmätessä takana panssarilasiin, Valentinen lipuessa öisessä pilvimeressä aamua kohti.
|
|
|
Post by Uni on Dec 5, 2012 13:59:29 GMT 3
"Wrooom!", pikkupoika imitoi moottorinääntä ja lennätti kaksitasoista lelulennokkiaan keittiön lävitse, miltei törmänet keittiössä puuhailevaan äitiinsä. Wrroooom, fiiuuuu... Lennokki kiisi ruokapöydän tuolien välistä ja väisti täpärästi ruokapöydän jalan. Avoimmesta ovesta sisään leijailevat voikukan siemenet näyttivät hauskalta esteradalta ja lennokki lähti kiitämään ovea kohti ja ulos. Poikki tunsi hetken auringon lämmön kasvoillaan, kun lähestyi ovea. Lapsi ennätti juuri ovelle, kun lämmön ja valon nieli alleen taivaalle lipunut ilmalaiva. Varjo liikkui heidän talonsa takaa, niellen alleen pihan puut, keinut, äidin puutarhan ja jatkoi matkaansa kohti ojantakaa avautuvaa peltoa. Pellavapäinen poika kohotti katseensa taivaalle ja näki taivaan sijasta vain valtavan katamaraani-tyyppisen ilmalaivan, minkä pohjassa komeili valaistu hakariski ja kotka. "Äiti! Äiti! Fasisteja!", poika huusi iloisesti.
Bileet olivat alkaneet ennen meitä, Ryan ajatteli, kun katseli Havannaa empire-tuolistaan. Päivä oli pilvetön ja meksikonlahti näytti houkuttelevalta. Havannassa oli alkamassa karnevaalit mitkä kestäisivät jokavuotisen ilmailukonferensin ajan. Ilma oli jo sakeana zeppelineistä, jokainen kynnellekykenevä ilmaantui paikalle katsomaan, mitä voisi hankkia kilpailijan päänmenoksi. Ryan oli nähnyt jo Union, Fenderaation ja Länsiliittouman lippulaivat, yhtä isoimmista koristi sirppi ja vasara. Valentine herätti varmasti kateutta monissa kilpailijoissa ja ajatus hymyilytti Ryania. He tulisivat lähipäivinä törmäämään moneen kilpailijaan, vanhaan tuttuun ja vihamieheen kasvotusten. Onneksi moni noista oli suhteellisen nöyrää poikaa, ilman turpoahdettua moottoria ja siipien tuplakonekivääreitä. Ja samasta syystä, ei ollut huolissaan että oma miehistö aiheuttaisi ongelmia. Ryan ei ollut yksin huoneessa, päin vastoin. Huoneessa oli pikemminkin kunnon tunku, kun paikalla oli Valentinen luottomiehistö. Korppi nojaisi seinään ovenvieressä ja poltti piippuaan, Margaret ja Emily kurkkivat uteliaina ikkunasta ulos - heidän ensimmäinen kertansa Havannan karnevaaleissa. Jimmy ja Bryan väittelivät makuasioista Ryanin viinakaapilla(siellä tuo säilytti keräilypullojaan). Germaine istui penkillä Ryanin pöydän edessä, Joseph seisoi tuon takana, Mike istui vieressä vähän pää painuksissa ja Tohtori Johnsson vaihteli hermostuneesti jalkaa vieressä. Aika tungos, kuten sanottua. Porukasta vielä uupui, mutta Valentinen nimellisellä kapteenilla oli puuhaa komentosillalla ja tietenkin jokaisella ei ollut mahdollisuutta jättää asemapaikkaansa.
"No niin...", Ryan sanoi ja kääntyi pöytänsä puoleen. Tuo napsautti pöydässä olevaa kytkintä ja ikkunankarmeista laskeutui panssarisälekaihtimet peittämään näkymää Havannaan, metallin kirskunnan saattelemana. Emily ja Margaret siirtyivät oikeallapuolella olevalle sohvalle, Margaret jolla oli hame, risti jalkansa niinkuin neidin kuului, vastapainoksi haalaripukuisen Emilyn vain rojahtaessa epäryhdikkäästi tuohon. Ryan kaivoi savukkeen ja ennenkuin ehti sytyttää sen, hiljaisuus purkautui valtaisaksi älömölöksi jokainen alkoi yhtä aikaan kertomaan mitä millekin osastolle tarvitsisi. Ei mitään uutta länsirintamalla, tuo tuumi. "Yksi kerrallaan!", Korppi sai sitten kohotettua ääntään älämölön ylitse. Ryan kaivoi ylimmästä pöytälaatikosta läpijäljentävän lehtiön ja mustekynän, sitten tuo viittasi että keittiö saisi aloittaa. Keittiöllä ei ollut mitään ihmeempiä toiveita, toivelistassa oli perus varastontäydennyksiä kunnes Germainella oli vähän erikoisempi toive:"Jukeboxia on toivottu. Vapaalla olevat tykkäävät hillua kanttiinissa, kun meillä ei erikseen mitään oleskelutilaa ole." "Niin flipperi, tai biljardipöytä tai jotain.", Jimmy innostui tuosta ja hetkeksi muutama muukin liittyi keskusteluun. "Hei...", Ryan sitten vihelsi keskustelun poikki. "A, meidän täytyy pitää silmällä painorajoituksia. B, meillä ei nyt ihan älyttömästi ole valuuttaa pankissa. Ensin pitää välttämättömät: polttoaine, ruokahuolto, lääkintävälineet, ammukset... Meidän pitäisi myös ostaa uusi kone ja palkata uusi lentäjä." Hetki oli taas hiljaista ja sitten alkoi sekava vastalauseiden ryöppy jukeboksin puoleasta. Ei se nyt niin paljon paina, ei sellainen nyt niin kallis ollut, se olisi hyvä virkistys ja niin edelleen. Korppikin oli liittynyt jukeboksin puolesta puhujiin, joten Ryan joutui myöntymään. Jukeboksi kirjattiin paperiin lehtiseen, perään Ryan teki merkinnän minkä suuruisen shekin kirjaisi. Shekki ojennettiin Germainelle. Emilyn lista tarvikkeista oli melko tavallinen, koneenosia, koneenosia, konekiväärienosia, letkuja, putkia, peltejä ja niin edelleen. Listä ojennettiin Emilylle ja tuo kävisi vielä huoltopuolen kanssa sen lävitse, puuttuiko mitään. Myös Lintujen polttoainevarastojen kartoitus kuului huollolle. Doc Johnssonin lista oli aika pitkälle samallainen, kuin Emilyn(siis luonteeltaan). Samoin ammusvarastoista kirjaa pitävän Bryanin. Noiden muistilistojen saldo jätettiin avoimmeksi, Ryanille jäi itsejäjentävistä kopiot talteen. Myöhemmin tuo liittäisi kuitit niihin.
Uuden koneen ja pilotin palkkaaminen herätti enemmän keskustelua. Uudesta Broncosta oli puhetta, mutta vielä ei suljettu pois jotain mahdollista muuta konetta. Messuilla kun uusia riittäisi. "Ryan, oletko harkinnut naispilotin palkkaamista?", Margaret sitten aloitti kun keskustelu oli siirtynyt pois koneesta. "En nyt erityisesti, kuinka niin?", Ryan vastasi ja kääntyi sohvanpuoleen, vähän kaikki muutkin kääntyivät katsomaan Margarettia. Ei siksi että naispilotti olisi jotenkin omituinen asia, vaan ihmisiä askarrutti erityisesti miksi Margaret oli ottanut tuon puheeksi. Margaret nousi ylös ja suoristi hameensa, kun oli nyt niin sanotusti puhujan paikalla. Margaret hoiti myös niinsanottuja ''siviilisuhteita'', tavallaan PR-puolta. "Korppikotkan kuolema, kun se varmistui, oli aika laajalti uutisoitu. Olihan hän yksi kuuluisimmasta lentäjä-ässistä maailmansodasta ja sitten Valentinen miehistöstä. Nyt painotan MIEHIStöstä. Sinun kukkarollasi kun ei ole yhtään naislentäjää, ja kuten olette ehkä huomannut, maailma muuttuu. Maailmansota osoitti, että naisetkin pystyvät samoihin asioihin kuin miehet..." Ihan kuin emme sitä olisi ennen tienneet, Emily heitti väliin. "Ja ehkäpä jopa paremmin, kuten monet Neuvostoliiton ja Liittouman lentäjät osoittivat. Sinusta puhutaan varsin takapajuiseen sävyyn, kun tallissasi ei ole yhtään naispilottia." "Anna minun kaikki kestää.", Ryan murahti ja kaivoi juotavaa alimmasta lokerosta. "Ei lentäjävalinnoillani ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa!" "No ei lehdet sitä tiedä, ne vain reportoivat mitä kuulevat ja näkevät. Ja tietenkin, mistä saa hyvin myyvän otsikon." "Hyvin sitä on ennenkin ilman naisia pärjännyt.", Jimmy murjaisi ja Korppi näytti peukkua Jimmyn kommentille. "Hei! Te pojat ottaisitte nyt tyynellämerellä bambutikkuja perseeseen, ilman meitä naisia!", Emily innostui väittämään vastaan. Ryanilla tuli kiire viheltää taas peli poikki, ennenkuin alkaisi sukupuolien taisto. "Kun rekrysin lentäjiä, ei ollut vapaina yhtään naisässää. Suurinosa on jatkanut armeijoiden palkkalistoilla, mikä on ihan ymmärrettävää. Yekaterina Litvyakilla oli oma laiva ja Mustarastas tuskin on kiinnostunut siirtymään kenenkään palkkalistoille. Tuleeko muita ässiä mieleen?" Ennenkuin Margaret ehti ehdottaa, että jos ottaisi jonkun lupaavan, mutta vähän vihreän, Korppi ehti väliin murjaisemaan ettei helvetissä, he olivat karttuttamassa kaikkien eläkekassaa, ei kunnian ja kuoleman takia. "Noh, onni onnettomuudessa.", Margaret jatkoi ja sytytti imukkeen päähän uuden savukkeen. "Katya koki pari päivää sitten murskaavan tappion Mustarastasta vastaan ja selviytyi hädintuskin. Hän menetti Zeppelinin ja miehistönsä, veikkaan että jotain on jäänyt hampaankoloon. Voisin vaikka lyödä vetoa, että hän on Havannassa nyt. Etsimässä sponsoreita ja keräämässä voimia." "Sinä sitten tiedät kaiken...", Mike totesi. Ryankin nyökkäili tyytyväisenä. "Toivottavasti saamme hänet mukaan, ilman lupauksia että lähtisimme Mustarastaan perään.", Korppi totesi samalla kun tyhjensi sammunutta piippuaan roskakoriin. "Mitä, pelkääkö superässäparvemme yhtä NAISpilottia?", Emily sanoi vittuilevaan sävyyn ja Jimmy alkoi huutamaan että ei pelkää yhtäkään naista. Kaaos oli taas taattu. Ryan ja Korppi katselivat toisiaan, varmasti ajattelen huudontäyttämässä huoneessa samaa: Mikä vitun lastentarha tämä oli?
Pesutasolla oli hiljaista. Henkilökunta oli tähän asti hoitanut itse omat henkilökohtaiset pyykkinsä. Valentinella oli viimeisenpäälle vehkeet pyykinpesuun, osasto oli varmasti yksi kalleimmista mitä kyseisellä aluksella oli. Pyykkikoneita oli useampia ja niitä ohjasi yksi keskusyksikkö - ne jopa osasivat täyttää ja tyhjentää itsensä automaattisesti! Siis vedestä, pyykit tottakai joutui itse ottamaan pois ja täyttämään. Kuten sanottu, piste oli ollut itsepalvelupiste, mutta kun Alyssa oli noussut - vaikka ehkä vähän vastentahtoisesti - Valentinen kyytiin, tuolle piti löytää paikka. Jokainen oli liikkuva osa laivassa, tai painolastia. Jopa laivan feministiosasto ymmärsi tuon, eikä toistaiseksi ollut nostanut metakkaa siitä, että juuri nainen lyötiin pyykkitupaan. Germaine ja Joseph oli pitänyt huolen, että tuo sai tottakai asianmukaista korvausta työstään. Alyssa oli keskittynyt ripustamaan kuivausnarulle uusinta satsia, kun tuo äkkiä tunsi sisuksissaan, että joku tarkkaili häntä. Alyssa kääntyi ympäri ja tunsi miten henkensä salpautui kun näki Harrisin. Mies nojasi pyykkituvan oveen ja otti hörpyn viskipullosta. "Oliko ikävä isäntääsi, vitun orja?", mies kysyi ja veti oven kiinni perässään.
"Riittää nyt!", Ryan huusi ja nousi seisomaan tuolistaan. Kinasteleva kakaralauma hiljentyi kuin taikaiskusta. "Jos löydämme Katyan ja hyväksyy tarjouksen, otamme mielellämme hänet tiimiimme. Ja vielä viimeinen asia..." Ryan hiljentyi hetkeksi ja tumppasi savukkeen tuhkakuppiin. Katse nousi hitaasti tuhkakupilta ja tuolla oli virne naamalla: "Saatte kaksipäivää vapaata ja vähän käyttörahaa. Leikkikää kiltisti." Porukka alkoi viheltää ja hurrata, jopa Korpilta irtosi taputusta ja hymyä viimeisestä julistuksesta. Hytinovi alkoi kolista ja joukko lähti valmistautumaan rantautumista varten Havannaan. "Mike, jäisitkö hetkeksi.", Ryan pysäytti Miken joka oli poistumassa viimeisten joukossa. Tuo oli edelleen vähän kalpea, miehellä oli varmasti kipuja ja tuo sai melko kovia lääkkeitä. Mike palasi takaisin ja istuutui Ryania vastapäätä. Ryan kaivoi jo tutuksi tulleesta laatikosta viinapullon ja kaksi lasia. Lasit täytettiin ja sitten tuo kiersi Miken puolelle pöytää, toinen ojennettiin tuolle. Ryan itse ei palannutkaan empire-tuoliin vaan istuutui pöydälle. "Pitäisi varmaan jutella tulevaisuudestani.", Mike aloitti keskustelun. Tuo maistoi juotavaa ja irvisti. "Kyllä.", Ryan vastasi. "Saanko vielä kyydin Unionpuolelle, vai hoidanko itseni kotiin Havannasta?" "Et, tahdon tehdä sinusta henkilöstöpäällikön.", Ryan vastasi ja sai Miken kakomaan - tuo oli juuri ottanut hörpyn lasista. Mies näytti siltä, kun ei tietäisi mitä vastata. Ryan päätti jatkaa. "Olet ollut alusta asti mukana ja olet todistanut arvosi useammin, kuin kerran. Etkä vain ampujana. Tiedän palvelustaustasi ja olen kuullut että kunnostauduit ryhmänjohtajana. Ja Margaret tarvitsee myös apua PR-puolella. Tietenkin tämä vaikuttaa myös positiivisella tavalla päiväpalkkaasi." Mike istui vain hiljaa ja tyhjensi nopeasti lasinsa. Sitten tuo nosti tynkää, kuin yrittäisi ojentaa puuttuvaa kättään kohti pulloa ja kun mies tajusi virheensä, kiukku ja turhautuminen näkyi selvästi. Ryan tarttui pulloon ja täytti Miken lasin, ajattelematta että lääkkeet ja viina eivät ehkä ollut paras yhdistelmä. "Vittu Ryan, en tarvitse mitään almuja." "Eivät ne ole almuja. Jos kokisin, että olet hyödytön, käskisin sinun suksia vittuun aluksestani. Helvetti olisimme jättäneet sinut johonkin sairaalaan hoidettavaksi. Mutta jos et koe, että sinusta on hommaan, sano se suoraan. Emme tarvitse toista Korppikotkaa. Itsekäs kusipää, uhrasi hyvän ampujan ja kusi legendansa päälle. Olisi pitänyt uskoa Doc Johnin huolestuneisuutta Korppikotkan henkisestä tilasta." "No en minä itseäni tappaa aio, helvetti.", Mike puolustautui välittömästi. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuo taas jatkoi: "Eikö Korppikotka tehnytkään sitä meidän puolesta, vaan...?" "Hän tahtoi oli Doc Johnssonin mukaan lievästi itsetuhoinen. Korppikotka menetti koko perheensä Japanin pommituksissa Havajilla. En kuunnellut tohtoria, vaikka hän sanoi ettei mies toipunut siitä - enkä minä kuunnellut. Vaikka lehdistö suitsuttaakin tätä rohkeaa tekoa, miten hän koki sankarikuoleman. Ei totuutta tarvitse silti koko miehistölle huutaa ja voi olla, että meidän olisi käynyt huonommin, ilman hänen kamikazetta. Tai sitten ketään ei olisi kuollut. Olet upseeri, tiedät miten nämä jutut menevät..." Ryan nousi pöydältä ja asteli sen taakse. Savuke sytytettiin ja Mikelle annettiin sen verran aikaa miettiä, mitä tuo tahtoisi tehdä. Mike kysyi, koska voi aloittaa ja Ryan vastasi tuohon: "Hae meille Katya."
Ryan oli tyytyväinen palaveriin, huutaminen ja väittely ei häirinnyt tuota niin paljon, kun antoi auktoriteettinsa puolesta ymmärtää. Sisäradiossa oli räsähtänyt juuri, että he olivat kirjaimellisesti ankkuroituneet heille määrätyn hotellin katolle. Ryan määräsi kapteenin huolehtimaan, että vartiovuorot olivat järjestetty ja että muukin henkilökunta saisi vapaata. Vaikka eivät niin pitkää kuin hänen luotto kourallisensa... Ryan oli juuri saanut vaaleanharmaan puvun ja puhtaan kauluspaidan päällensä, kun hytin oveen kolkutettiin ja se tempaistiin välittömästi auki. "Vähän kunnioitusta!", tuo ehti karjaista, ennenkuin kääntyi ja näki sisäänpyrkijät. Emily ja Margaret, joista Emilyn naama loisti punaisena kiukusta ja Margaretilla oli kyyneleet silmissä. "Mitä nyt?", Ryan kysyi ja mietti että olipas tämäkin päivä sitten pilalla. "Se vitun kusipää Harris raiskasi ja hakkasin Alyssan, taas!", Emily alkoi huutamaan Ryanille. "Miksi se mies on pidettävä täällä?", Margaret alkoi sopertamaan tuohon jatkoksi. Ryan häkeltyi siinä määrin, ettei heti ostannut vastata mitään. Katsoi vain suu auki naisia. "Ryan, mitä vittua aiot tehdä?", Emily jatkoi huutamista. Emilyn jatkuva huutaminen, ja varsinkin sävy, millä tuo puhutteli häntä sai miehen ärtymään ja korottamaan ääntään: "Hiljaa nyt! Mitä on tapahtunut? Kuka on Alyssa?" Emily hiljeni, kun Ryan korotti ääntään ja jäi kädet ristissä rinnan päällä seisomaan ovelle. Margaret oli saanut itsensä rauhoittumaan ja jatkoi nyt. "Alyssa on se tummatyttö, kun te pelastitte Harrisin tilalta. Se, jonka määräsit pesutupaan. Olimme Emilyn kanssa viemässä pyykkiä pesutupaan, kun Harris tuli meitä vastaan. Sellainen... omahyväinen ilme kasvoilla, vaatteet rytyssä ja naarmuja kasvoissa. Arvasimme samantien, että jokin oli vinossa ja kiirehdimme pesutupaan... Alyssa... hän makasi lattialla, vaatteet revittynä... kasvot verillä...", Margaretin ääni alkoi väristä kokoajan enemmän, mitä pidemmälle jatkoi. Ryan heilautti kättään merkiksi, että tuo lopettaisi. Tyytyväisyys oli tiessään ja tuo oli vajonnut empire-tuoliinsa, tehden tuttua hierovaa liikettä etu- ja keskisormella silmienvälistä. Tuosta tuntui, että päänsärky olisi nousemassa. "Ryan, mitä vittua aiot tehdä?", Emily tiuskaisi hetken hiljaisuuden jälkeen. "En tiedä.", tuo vastasi. "Mitä?!", naiset tiuskaisivat yhteen ääneen. "Tarvitsemme Harrista. En voi tehdä mitään, meidän pitää katsoa, ettei Harris enää aiheuta ongelmia. Mutta tarvitsemme häntä." "Et voi vittu olla tosissasi...", Emily aloitti sävyllä, mikä vaikutti siltä että desipelit alkaisivat kohota kohta ja korkealle. "Emme voi asialle nyt mitään. Piste!", Ryan huusi, ennen kuin Emily pääsisi vauhtiin. "Unohtakaa tämä, menkää pitämään hauskaa ja kun emme tarvitse Harrisia, voitte minun puolestani vaikka kuohia hänet. Mutta niin kauan, kuin Oppenheimer on aluksessa ja pitää saada myytyä, tarvitsemme sitä kusipäätä. Enemmän kuin...", Ryan hiljeni ennenkuin sanoisi jotain, mitä katuisi syvästi. "Pitäkää asia salassa Germainelta ja Josephilta, ja... no tiedät Margaret, miten tämä voi vaikuttaa." Tuo heilautti kättään naisille merkiksi, että noiden olisi aika poistua. Margaret kääntyikin ja lähti päätään pudistellen. Emily seisoi vielä ovella hetken, ennenkuin kääntyi myös ja alkoi vetää ovea kiinni. "Se vitun kusipää, hakkasi ja raiskasi Alyssan pullolla, koska oli liian humalassa saadakseen sitä nousemaan. Mieti sitä ja millaisia ihmisiä suojelet, pomo..." Emily veti oven kolisten kiinni ja Ryan kääntyi katselemaan tyhjyyteen, kun sälekaihtimet peittivät ikkunaa. Hyvää karnevaalia, Ryan ajatteli ja alkoi tuurruttaa raivoaan alkoholilla. Raha, mitä me vuoksesi teemmekään.
|
|