|
Post by submarine on Nov 23, 2012 18:45:07 GMT 3
((Paikka chattipelin aloitukselle ja logille Cutterin kanssa.))
Aurinko oli jo laskemassa mailleen, kuten se varsin aikaisin tuppasi tekemään syyspäivinä, jotka vääjäämättä marssivat kohti talvea. Mutta siitä huolimattakin kaupungin elo oli vasta kiihtymässä. Hiljalleen ja varmasti jo viikkoja odotettu ilta lähestyi, ja paikallisesta väestä saattoi suorastaan aistia odottavan jännityksen. Syksyn juhla, kuten sanottiin, yritys pitää valoa lähtemästä kylmän ja synkän talven edestä niin kauan kuin mahdollista. Väki tarvitsi juhlansa, ja tämä oli eittämättä vuodenajan suurin näillä tienoilla. Viimeinen mahdollisuus maistella mennyttä kesää ja muistella lämpimämpiä aikoja ennen pitkää pimeyttä. Kun auringon valo alkoi nopeasti hiipua, sytytettiin ensimmäiset kaupungin katuja ja lehdettömiä puita reunustavista lyhdyistä, jotka säihkyivät monenkirjavien lasi-ikkunoidensa takaa. Ja kuin korvaamaan jo kauan sitten ruskean kellertäväksi käynyttä ja pois pudonnutta vihreyttä oli puihin kiedottu aivan yhtä värikästä nauhaa. Kaikki tuntui johtavan kohti kaupungin suurta keskustoria, jota oli jo monta päivää raivattu ja varustettu. Pitkiä pöytiä, lavoja, kojuja ja kaikkea muuta mitä nyt juhliin vain tarvittaisiin. Monet istuskelivat jo odottamassa kaiken alkua, ja sitä mukaa kun pimeys ympärillä syveni, lisääntyi väki lisääntymistään. Kaikenkirjavaa, täkäläistä ja vain paikalle sattunutta, matkalaisia ja maanviljelijöitä. Ja kaikkea siltä väliltä. Mutta tämä ilta oli tarkoitettu yhteiselle hengelle, ei muiden kyräilylle, ja harva alentui valittamaan, jos joutuikin jakamaan juhlansa epätavallisemmankaan kulkijan kanssa. Taivas pimeni siinä missä kaupunki vain valaistui ja tunnelma vain tiivistyi. Ja kukapa tiesi, mitä illasta tulisi itse kullekin...
|
|
|
Post by submarine on Nov 23, 2012 22:24:57 GMT 3
<Gist>: Syysjuhlat olivat aina yhtä antoisaa aikaa. Paljon ihmisiä juhlimassa, kaikki ystävällisiä toistensa kanssa ja vieraillekin ollaan ystävällisiä. Mitä otollisin paikka rentoutua vähän, Gist ajatteli. Hieman erikoisen näköinen vieras -> <Gist>: vihreän käärmenahkatakin ja vihreiden hiusten kanssa kyllä keräsi jonkun verran katseita, mutta enimmäkseen tuo jätettiin rauhaan. Mies ei ollut mikään kovin pitkä, aika lyhyt itse asiassa, ja muutenkin tuo oli laiha -> <Gist>: eikä hirveän riskin oloinen. Tuon tavassa liikkua oli jotain hieman epätavallista mikä saattoi pistää tarkkailijan silmään. Parhaillaan tämä kyseinen herra tutkaili erään kojun antimia, jonkunsortin toffeella täytettyjä omenia. -> <Gist>: Gist antoi kojua pitävälle vanhemmanpuoleiselle naiselle pari kolikkoa yhtä omenaa vastaan ja alkoi popsimaan sitä samalla kun kääntyi itse vuorostaan tarkkailemaan juhlayleisöä. Löytyisiköhän täältä jotain kiinnostavaa -> <Gist>: , tuo mietti. Rentoutuminen oli tietenkin itsessään ihan mukavaa, mutta liika rentoutuminen vain tylsistytti.
<Tchichk>: Juhlien yleisössä oli tosiaankin monenlaista ihmettelijää ja ihastelijaa. Suuri osa oli toki tavallista, paikallista väkeä, mutta maailmaan mahtui kaikenlaista, ja osa yleisöstä itsestäänkin kävi lähestulkoon viihteestä. Pieni maahinen, joka lasten iloksi loihti säkenöiviä valopalloja sai suosionosoituksen jos toisenkin, ja muutama itseään hienostuneeksi <Tchichk>: mieltävä yritti parhaansa mukaan tehdä vaikutusta kahteen kylmänkalskeaan, teräväpiirteiseen haltiaan siinä kuitenkaan kovinkaan hyvin onnistumatta. Mutta sitten olivat myös ne todella kummalliset, jotka eivät varmasti olleet täältäpäinkään - tai lähimailtakaan. Ne jotka käänsivät katseita ja joita harva oli osannut ennen näkemistä uumoilla olevan <Tchichk>: olemassakaan. <Tchichk>: Eräs juhlan eittämättä oudommista kuokkijoista pysytteli suosiolla sivussa, yrittämättä varsinaisesti vältellä huomiota mutta sitä sitä myöskään varsinaisesti keräämättä. Tätä olisi ollut varmastikin helpoin kuvata valtavaksi hyönteiseksi, melkeinpä ihmistä pidemmäksi. Muutama osasi kukaties tarkentaa, että kyseessä oli rukoilijasirkka - tai ainakin jotain <Tchichk>: sen kaltaista. Vihertävän, kiiltävän kuoren verhoamalla otuksella oli allaan vain kaksi jalkaa, mutta neljä muuta raajaa toimittivat käsien virkaa. Tai kädentapaisten. Ilmestys oli maalannut solakkaan kuoreensa merkin jos toisenkin ja kaivertanut muita, kukaties samanlaisena yrityksenä vaikuttaa vähemmän uhkaavalta kuin kirkkaanpunainen silkkikaistale jonka <Tchichk>: se oli sitonut kaulaansa. Se liikkui varovaisen sulavasti joukon reunamilla, tarkastellen kaikkea suurilla, luomettomilla silmillään tavalla, jota olisi eittämättä voinut kuvata uteliaisuudeksi. Moni piti tätä kyllä silmällä, mutta ilmeisestikään kukaan ei nähnyt varsinaista tarvetta mihinkään niin kauan, kuin selvästikin älykäs ja ainakin vielä sopuisa <Tchichk>: olento ei siihen syytä tarjonnut.
<Gist>: Olihan väkijoukossa joitakin mielenkiintoisen näköisiä tuttavuuksia, mutta melko tavallisia Gistin mittakaavalla. Tosin, Gist oli todella outo olento jos tiesi mitä tuo oikeasti oli, joten suurin osa otuksista johon tuo törmäsi oli huomattavasti vähemmän outoja kuin tuo itse. Joku maahinen ei hirveästi -> <Gist>: tuota innostanut ja tuo sylkäisi huomatessaan haltioita. Hänellä oli viime aikoina ollut huonoja kokemuksia haltioiden kanssa ja tällä hetkellä tuo ei oikein piitannut noista pitkäkorvista. Siitä huolimatta että joskus tuota erehdyttiin luulemaan haltiaksi kun tuolla oli melko terävät korvat. Aikanaan tuo -> <Gist>: alkaisi taas suhtautumaan haltioihin normaalisti, mutta seuraavat pari vuosikymmentä olisivat sellaisia jolloin tuo ei oikein olisi näitä kohtaan kaikkein miellyttävin. Haltiat olivat sitä paitsi vähän tylsiä loppujen lopuksi, joten tuo jatkoi väkijoukon tutkailua. Sitten tuon silmiin sattui jotakin vähän epätavallista. -> <Gist>: "Hmm?", tuo kysäisi itsekseen huomatessaan erikoisen muodon väkijoukon reunamilla. Jonkunlainen... iso rukoilijasirkka? "Kiinnostavaa", Gist totesi haukaten taas palasen omenasta, lähtien luovimaan väkijoukon läpi kohti havaitsemaansa olentoa. Vaikka tuo käärmetakkinen hiippari olikin vanha -> <Gist>: ja kokenut matkaaja (vaikkei siltä näyttänytkään), niin juuri nyt tuo ei muistanut oliko ikinä nähnyt tällaisia otuksia. Todennäköisesti, mutta juuri nyt mieleen ei tullut missä ja milloin oli tämmöisiin törmännyt. Loppujen lopuksi Gist oli kuitenkin viettänyt aika ison osan todella pitkästä elämästään ihmisten parissa, -> <Gist>: ja jotkut eksoottisemmat otukset eivät olleet kovin usein tulleet vastaan. Sitä oli myös hankalampaa päästä tutkailemaan lähempää näiden yhteisöjä kun paremmat aistit kuin ihmisillä yleensä saivat nämä suhtautumaan Gistiin epäilevästi. Hän oli, no, muodonmuuttaja. Hän oli todellisuudessa -> <Gist>: jonkin sortin käärme, vaikkei yleensä halunnutkaan pitäytyä siinä muodossa siitä yksinkertaisesta syystä ettei siinä ollut käsiä. Ja jotain merkkejä tuon todellisesta luonnosta näkyi aina silloin tällöin, silmien iirikset menivät välillä hetkittäin viiruiksi ja tuon kieli oli epätavallisen terävä. Ja haju oli tietenkin -> <Gist>: vähän vääränlainen. Joka tapauksessa tuo luovi itsensä kohti heinäsirkantapaista, pysähtyen päästyään lähelle, haukaten taas palasen nopeasti pienentyneestä toffeeomenasta. "Päivää. Kaltaisiasi ei usein näy", tuo sanoi ystävällisesti rykäistyään ensin kiinnittääkseen olennon huomion. -> <Gist>: "Olen Gist", mies esittäytyi hymyillen (paljastaen samalla kirkkaanvalkoiset hampaat) ja tarjosi vapaata kättään käteltäväksi, ilmeisesti pelkäämättä ollenkaan outoa olentoa.
<Tchichk>: Hieman kiinnostavammaksi outo, hyönteismäinen vieras taisi sivusta seuraajille muuttua siinä kohtaa, kun joku (itsekin hieman vähemmän tavallisen oloinen) uskalikko näytti lopulta ottaneen muutaman liikaa ja päätyi ilman pienintäkään pelon häivää lähestymään tätä. Suvaitsevaisuudesta huolimatta harvempi nyt sentään oli näin altis tutustumaan... noh, ties <Tchichk>: mihin. Vaan eipä se selvästi tätä tapausta itseään haitannut hiukkaakaan, ja moinen uskaliaisuus taisi tulla yllätyksenä rukoilijasirkallekin. Se ei varsinaisesti reagoinut millään silminnähtävällä tavalla toisen rykäisyyn, ja vasta äkillinen tervehdys sai aikaan mitään liikettä. Ei kuitenkaan yllättynyttä säpsähdystä tai hämmennystä, vaan sulavan, tasaisen <Tchichk>: käännöksen kohti puhujaa. Se ei todennäköisesti yllättänyt ketään, mutta sirkkamainen olento liikkui ja elehti aivan yhtä epäinhimillisesti kuin miltä näyttikin. <Tchichk>: Hetken olento näytti suorastaan tarkkailevan ilmestystä värähtämättömästi valtavilla silmillään, melkein kuin olisi yrittänyt päätellä mitä tämä oikeastaan ajoi takaa. Ainoa joka liikkui olivat tämän pitkät, ohuet tuntosarvet, jotka viuhtoivat ilmassa miehen suuntaan, aaltoillen kuin heristellyt kepit. Ne vaikuttivat suorastaan tutkivan tätä. Jos tarkkoja <Tchichk>: oltiin, ne haistelivat ilmaa. Haistelivat ja tunnustelivat tämän suuntaan tavoilla joita ihminen ei olisi aivan kyennyt ymmärtämään. Lopulta, kuin rauhoittuneena huokauksena, tämä päästi kuuluvan pihahduksen. Se ei kuitenkaan tullut suurien leukojen välistä, tai mistään niiden tuntumastakaan, vaan jostakin olennon kylkien tienoilta. <Tchichk>: "Terve olkoon. Olen vain matkalainen", olento lopulta (eittämättä monien järkytykseksi) vastasi. Se hivutti toista jalkaansa eteenpäin, kuin kokeilevasti, ennen kuin ojensi varovaisesti toista alemmasta, huomattavasti pienemmästä käsiparistaan. Liike oli liioitellun hidas ja tarkka, kuin sirkka olisi pelännyt survaisevansa kovalla kuorella päällystetyn raajan <Tchichk>: suoraan läpi lihallisesta jos ei varoisi. Se ei kuitenkaan kätellyt toista, vaan tyytyi ainoastaan koskettamaan ojennettua kättä nopeasti, seuraten uteliaana koko toimitusta. Kuin se olisi ollut suorastaan kiehtovaa. Eipä sillä tosin varsinaista kättä edes ollut, vain kolme aivan yhtä kovakuorista, teräväkärkistä sormea raajansa päässä. <Tchichk>: "Sinä olet Gist", tämä myönsi sitten laskelmoiden. Äänellä ei tuntunut olevan mitään varsinaista tekemistä tämän sivusuuntaisten leukojen kanssa, jotka vain aukesivat päästääkseen sen ulos. Jos toinen katsoi tarpeeksi tarkkaan, niiden takana häämötti melkoinen joukko muita, liikkuvia osia. "Matkalainen?" olento puoliksi kysyi, puoliksi ehdotti, selvällä <Tchichk>: uteliaisuudella.
<Gist>: Gist odotteli rauhallisesti hyönteisen reaktiota, kiinnittämättä oikeastaan mitään huomiota taustalla olevaan väkijoukkoon josta osa taisi tuijotella käärmetakkisen ja rukoilijasirkan kohtaamista. Kun otus tunnusteli ilmaa vihertukka mietti miten paljon olento pystyi aistimaan. Pitäisi varmaan -> <Gist>: kysyä jossakin vaiheessa. Todennäköisesti ainakin tarpeeksi tajutakseen ettei Gist ollut miltä näytti. Tai mistä sen nyt tiesi. Huomasi tai ei, niin ilmeisesti heinäsirkka ei kokenut tarpeelliseksi reagoida Gistiin epäilyksellä vaan otus vastasi kättely-yritykseen joten kuten, vaikkei nyt varsinaisesti kätellytkään kunnolla. -> <Gist>: Kun tämä oli hoidettu niin Gist veti taas kätensä pois, kättely ei ollut kättely mutta se oli tarpeeksi. Gistiä ei hirveästi innostanut saada kättään vahingossa lävistettyä heinäsirkan raajaan joten varovaisuuteen suhtauduttiin tuonkin taholta ihan tarpeellisena. "No, hyvää päivää matkalainen," käärmetakkinen sanoi hymyillen. -> <Gist>: "Kaippa minuakin voisi kuvailla matkalaiseksi. En tosiaankaan ole täältä päin -", vastattiin heinäsirkan kysymykseen, keskeyttäen puheensa hetkeeksi vilkaistakseen väkijoukkoon päin että oliko joku lähistöllä kuuntelemassa. Eipä ilmeisesti ainakaan ihan välittömässä läheisyydessä (varsinkaan sen -> <Gist>: jälkeen kun vihertukka oli vilkaissut ympärilleen), joten tuo uskalsi jatkaa aloittamaansa lausetta:"- nykyään ei enää paljoa olekaan niitä jotka edes tunnistaisivat paikan josta olen kotoisin." Vihertukka hiljeni hetkeksi syödäkseen omenan syötävät osat loppuun, nakaten omenan kannan sitten -> <Gist>: jonnekin juhla-alueelta poispäin, käyttäen hyväkseen kaksikon sijaintia juhla-alueen reunamilla. Gist mittaili heinäsirkkaa hetken katseellaan, miettien oliko nähnyt tuollaisia ennen. Epämääräinen mielikuva tuli joillakin autiomailla asuvista tuontyyppisistä olennoista, mutta ne eivät olleet kyllä näin kosteille -> <Gist>: alueille sopeutuneita. Varmaan sukulaislaji kuitenkin. "Varmaan tulet kaukaakin? Kuinkas kaltaisesi on tämmöiselle melko ihmisvaltaiselle alueelle eksynyt?", Gist kysyi, yrittäen pitää sävynsä kohteliaana
<Tchichk>: Selviydyttyään tervehdyksestä, joka tuntui olevan olennolle enemmänkin kiinnostava kokeilu kuin varsinainen sosiaalisesti ymmärretty toimitus, palautti tämä raajansa takaisin ruumistaan vasten tavalla, jota olisi voinut kuvata kaiketi lepoasennoksikin. Tämä seurasi yhä uteliaasti tervehtijäänsä, kuin odottaen tällä olevan jotakin sanottavaa. Valtavat silmät <Tchichk>: seurasivat pois viskattua omenankaraa kuin itsestään, kuin saalistajan reaktiona mihin tahansa pieneen ja nopeaan. Mutta siitä huolimattakin se selvästi odotti. Äkkiä, melkein kuin olisi uskonut asialla olevan jotakin väliä, se alkoi korjata yhdellä raajoistaan silkkiliinaa kaulassaan, melkeinpä kuin hyvää vaikutusta yrittävä ties missä juhlassa. Ohimennen se <Tchichk>: tuntui tarkastavan myös paksuun takaruumiiseensa kiinnitetyn kantolaukun tapaisen, mutta kukaties enemmän jonkinlaisesta tottumuksesta. <Tchichk>: Hetken perästä odottelu palkittiinkin, sillä mies jatkoi kuin jatkoikin omenansa syötyään. Se kuunteli liikkumattomalla, hiljaisella kiinnostuksella miehen sanat, ja läpitunkevan vääjäämätön katse tuntui painavan muistiin jokaista yksityiskohtaa. Pitkät tuntosarvet liikkuivat taas, nyt hieman verkkaisemmin. Kuin miettien. Tai arvioiden. Olento oli älykäs, <Tchichk>: siitä tuskin oli kysymystäkään - ja terävä. <Tchichk>: Lopulta mies jatkoi kysymyksellä, joka taisi olla huomattavasti helpompi käsiteltävä tälle kuin suora keskustelu. Sirkkamainen olento tuntui kyllä pistävän kaiken tarkasti merkille, mutta tuskinpa oli ihme, ettei se välttämättä ollut kummoinenkaan keskustelija. Jälleen teräväreunaiset, pelottavan terävät leuat aukenivat päästääkseen äänen ulos. Äänen, joka <Tchichk>: oli kuin varovasti yhteen ryhmitettyjä naksahduksia ja viheltäviä äänteitä, jotka pitkällä harjoituksella muodostivat sanoja. <Tchichk>: "Kaukaa. Etelästä, lämmöstä", rukoilijasirkka myönsi, tehden toisella suurista, kynsimäisemmistä raajoistaan eleen sivulleen, kuin suuntaa osoittaen. Ja sitten se joutui selvästi pohtimaan - tai niin selvästi kuin nyt oli mahdollista. "Olen... kiinnostunut. Tutkija. Tarkastelija", se yritti keksiä parhaansa mukaan sopivaa sanaa. Samalla toinen pienemmistä <Tchichk>: raajoista elehti kohti takaruumiiseen kiinnitettyä laukkua, joka kaiketi liittyi asiaan. <Tchichk>: "Kokoan asioita. Tänne", se kertoi. Tuntosarvet palasivat taas viuhtomaan suorastaan pohtivasti, mutta vain hetkeksi. "Sinä... et ole ihminen", se teki hyvin selkeän, hyvin yksinkertaisen havainnon. Ja sitten, varovaisesti kuin lupaa kysyen, sen tuntosarvet hivuttautuivat lähemmäksi hivelläkseen miehen kasvoja. Haistaakseen ja aistiakseen kunnolla. Se halusi
<Gist>: Gist pisti huvittuneena merkille olennon yrityksen kohennella kaulahuiviaan, vihreätukan mielestä sen kohentelu oli ehkä hiukkasen turhaa kun otti huomioon sen miltä olento näytti. Ihmiset eivät välittäisi olennon kohdalla siitä kuinka vaatteet olivat, muu ulkonäkö kiinnitti huomiota huomattavasti enemmän. -> <Gist>: Tosin, ehkä se ei tehnyt sitä katsojien vuoksi, käärmetakki mietti. Mistä sitä tiesi mitä toinen ajatteli. Vihreätukka ei ainakaan osannut lukea ajatuksia, vaikka oli silloin tällöin törmännyt olentoihin jotka kykenivät. Joka tapauksessa tuo ei suuremmin tuntunut häiriintyvän hyönteisen katseesta vaan -> <Gist>: kysyi kysymyksensä ja jäi odottamaan vastausta. Vähän sitä joutui odottelemaan, mutta hirveän iso yllätys ei kyseessä ollut. Rukoilijasirkalle tuskin oli helppoa puhua ihmisten tavalla, vihertukka kyllä tiesi miten hankalaa oli puhua kieltä jonka puhuminen oli ihan fyysisesti hankalaa. Vastaus kuitenkin tuli lopulta -> <Gist>: eikä se hirveästi yllättänyt. "Arvelinkin että jostain etelästä. Et oikein näytä kosteampien seutujen asukilta", mies sanoi nyökkäillen. Vaikka tuolla oli tapana puhua papattaa välillä liikaakin, niin tällä kertaa vihertukka antoi hyönteisen puhua asiansa loppuun, pistäen merkille laukun jota heinäsirkka hypisteli. -> <Gist>: "Kirjaimellisesti vai ikäänkuin hengellisesti? En tiedä kansasi tapoja", Gist kysyi tarkentavan kysymyksen, katsoen heinäsirkkaa pää hieman kenossa. Kun hyönteinen totesi ettei käärmetakkinen ollut ihminen, niin ei Gist vaivautunut sitä kiistämään. Turhaahan se olisi ollut. "En niin." -> <Gist>: "Tuo saattaa kiinnittää vähän turhan paljon huomiota", Gist huomautti kun hyönteinen koetteli tuntosarvillaan pienemmän tällä hetkellä ihmisenä olevan vihertukan kasvoja, viitaten ohimennen väkijoukkoon peukalollaan. Jotkut kyllä tuijottelivat suoraan, mutta suurin osa yritti näyttää siltä ettei tuijotellut, -> <Gist>: vilkuillen silloin tällöin kaksikkoon. "Joku saattaisi käsittää väärin mitä teet, luulla vaikka että yrität tehdä jotain ikävää minulle tai jotain. Ja näytän suurinpiirtein ihmiseltä niin siihen saatettaisiin reagoida väkivallalla. Tuskin, mutta väärinymmärrykset ovat vaarallisia", tuo jatkoi, kohteliaasti yrittäen saada -> <Gist>: heinäsirkkaa vetäytymään vähän. Vihertukkaa ei toisen huomio haitannut, mutta tuo ei halunnut riskeerata liikoja. Ystävälliset ja ymmärtäväisetkin ihmiset saattoivat ymmärtää asioita väärin huonolla tavalla kun kyseessä oli jotain outoa ja vaarallisen näköistä kuten heinäsirkka.
<Tchichk>: Kun toinen sen varsin selvästi ja suoraan, joskin seikkaperäisesti ilmaisi, vetäytyivät uteliaat tuntosarvet pois toisen henkilökohtaisesti tilasta nopeasti. Se ei suoranaisesti näyttänyt pahastuttavat rukoilijasirkkamaista olentoa, vaikka kukaties olikin aistittavissa aavistus pettymystä - tai ainakin pientä hämmennystä tilanteesta, josta ei ollutkaan saanut <Tchichk>: kunnollista selvyyttä. Siltikään se ei protestoinut, vaan tyytyi torjuntaansa ja antoi sarviensa viuhtoa taas verkkaisesti ilmaa itsekseen. Seurasi hetki varovaista, lähes arvioivaa liikkumattomuutta, ennen kuin olento paremman puutteessa palasi toisen sanoihin, jotka uteliaisuus oli saanut hetkeksi toissijaisiksi. Ohimennen tämän silmät haravoivat <Tchichk>: väkijoukkoa, kuin yrittäen pohtia oliko tämän sanoissa todella perää. mutta tuskin oli tarpeen lähteä kokeilemaan. <Tchichk>: Hetken sirkka aukoi ja sulki leukojaan, kuin olisi yrittänyt pohtia tarvittavia sanoja, ennen kuin joko niiden puhumisen vaikeus tai heikko tuntemus saivat sen kyljet taas sihahtamaan turhautuneesti, ja se äkkiä ja tarkoin liikkein vetikin auki kantolaukkunsa. Se oli varsin kookas, aivan tarpeeksi hyvän kokoinen matkalaiselle ja vyötetty kiinni tämän <Tchichk>: takaruumiiseen. Sieltä yllättävän näppärä raaja veti esiin nopeasti jotakin erehdyttävästi kirjan näköistä, ennen kuin sulki sen perässään ennen kuin uteliaat silmät ehtisivät vilkaista, mitä muuta siellä mahdollisesti oli. Ja kirja esiin vedetty esine taisi tosiaan ollakin, kirja jota valtava hyönteinen käsitteli suorastaan kunnioittavalla varovaisuulla. Se <Tchichk>: oli varsin paksu, ja mitä selvimmin sen välistä pilkotti myös monta irtonaista, siihen paremman puutteessa lisättyä sivua. <Tchichk>: "Tähän. Tähän asioita", olento selvensi, tuntosarvien värähdellessä pienessä innostuneisuudessa. Mitä ilmeisimminkin se oli ylpeä. Eipä kai ihmekään, ettei kirjaa missään nimessä annettu toisen käsiin, vaan hyvin varovaisesti, kuin pyhää esinettä käsitellen, se käänsi sen monenkirjavien lamppujen valossa toisen nähtäväksi. Ja jos rukoilijasirkka ei ollutkaan <Tchichk>: etevä puhumaan, se osasi selvästi muuta; jokainen käännetyistä sivuista oli täynnä tarkkaa, pientä tekstiä ja hyvin, hyvin tarkkoja luonnoksia. Jotkin käsittelivät täysin arkisia asioita kuten puita tai tavallisia eläimiä, toiset taas asioita joita oli eittämättä vaikea edes arvailla. Kuin muistiinpanoja kaikesta muistiinpanojen arvoisesta. Ja vielä paljon <Tchichk>: enemmän tyhjiä sivuja. <Tchichk>: "Ehkä... haluat sivulle?" olento äkkiä sihahti, melkeinpä kokeilevasti. Mitä ilmeisimminkin mies oli onnistunut olemaan tarpeeksi outo herättääkseen sen huomion. Ja tuntosarvet värähtelivät varovaisesti, melkeinpä jännittyneesti.
<Gist>: Heinäsirkka ei ehkä täysin ymmärtänyt mitä käärmehiippari tarkoitti, mutta kuitenkin sen verran että tajusi lopettaa käytöksen josta huomautettiin. "Olen pahoillani, mutta liian varomaton ei kannata olla", Gist lohdutteli ilmeisen pettynyttä hyönteistä, katsellen yläviistoon tämän silmiin. Vaikkei vihertukka -> <Gist>: yhtään pelännytkään huomattavasti isompaa olentoa, niin tämä ymmärsi todella hyvin kuinka hyönteinen saattoi olla pelottava ilmestys joillekin. Sillä ei kuitenkaan ollut oikein mitään inhimmillisiä piirteitä, tosin kaulahuivi ja laukku antoivat ehkä yllättävänkin paljon vaikutelmaa sivistyneestä olennosta -> <Gist>: eikä vain jonkinlaisesta isosta eläimestä. Kun hyönteinen alkoi kaivaa jotain laukustaan niin vihertukka seurasi tätä kiinnostuneena, katsellen tätä hieman pää kallellaan. Kun kirja vedettiin esiin ja rukoilijasirkka alkoi esitellä tätä niin vihertukka sai ahaa-elämyksen. "Aa, keräät tietoja kotisi ulkopuolisesta -> <Gist>: maailmasta ylös? Fiksua. Sedestian suurkoboldeilla on samanlainen tapa, ne, mitä ne nyt olikaan, Etsijät, ne tekevät samantapaista", Gist puheli samalla kun toinen esitteli kirjaansa. Vihertukka piti olennoista jotka halusivat oppia enemmän maailmasta, sellaisten kanssa juttelukin oli mielenkiintoisempaa kuin -> <Gist>: niiden jotka vain yrittivät pysyä omissa oloissaan ja jättää muun maailman oman onnensa nojaan. Kun hyönteinen sitten esitti kysymyksensä niin hirveän kauaa ei Gistin pitänyt sitä harkita. "Eh, mikä ettei. Ei ole ensimmäinen kirja mihin minut on ikuistettu... Tosin siinä toisessa olin vain 'myyttinä'-> <Gist>: , hmph", tuo myöntyi, vähän tuhahtaen kärmeissään jollekin tuntemattomalle aikaisemmalle kirjailijalle. Gist vilkaisi taas väkijoukkoon ja sitten takaisin hyönteiseen, ollen hieman pohdiskeleva. "Tosin en oikein voi täällä ihmisten keskellä näyttää mikä olen, jos haluat sen nähdä. Olen... käärmeentapainen -> <Gist>: ja käärmeet yleensä säikäyttävät ihmisiä", tuo totesi, tarkistettuaan ettei välittömässä läheisyydessä ollut liian uteliaita kuuntelijoita. Yleensä tuo ei niin suoraan tämmöisiä asioita kertonut, mutta eh, hyönteinen oli jo huomannut ettei käärmetakkinen ollut oikeasti ihminen niin samapa tuo kertoa kaikki.
|
|