Post by jeannodoko on Nov 11, 2012 1:29:55 GMT 3
((Chatissa aloitettu apocalyptinen seikkailu fantasia maailmassa. Kuolleet ovat vallanneet kaupungin. Ruoka on vähissä. Aseet kortilla. Missä on turvallisinta?))
<JeanNodoko>: *Katosta laiskasti tipahteleva vesi muodosti lammikkoa betonilattialle. Kosteus oli saanut tuon kohdan jo vihertämään, home oli ottanut ottaa valtaa. Ehkä olisi pitänyt vain yrittää iloita "puutarhasta", mikä tahansa muu väri voitti harmaan kaaoksen, jolla kolkko halli oli sisustettu.
Mies raapi seinää likaisilla kynsillään ja painoi otsansa sen viileyttä vasten. Kohta olisi taas aika vääntäytyä ulos, katsoa aurinkoa ja yrittää löytää jotakin henkensä pitimiksi. Helvetti miten hän edelleen vihasi ulosmenoa.*
<Rusalka>: *Hylätyillä kaduilla vallitsi hiljaisuus, jokunen lintu etsi ruokaa ja päästi välillä kutsuhuutoja mutta ainoatakaan ihmistä ei näkynyt. Paiti yksi, sijoilleen jätettyjen kojujen välissä puikkelehti pieni hahmo, se katseli kojuihin josko niistä löytyisi mitään mikä vielä kelpaisi syötäväksi. Linnut olivat nokkineet hedelmtä ja muut esillä olleet ruuat pahasti ja se mitä oli jäljellä oli yleensä joko homeessa tai toukkien viimeisteltävänä. Ryysyinen laiha tyttö jolla oli pikimustat sotkuiset hiukset hapuili viimeisiä ruuan tähteitä mitkä vielä pysyisivät sisällä. Tilanne ei oikeastaan eronnut paljoa siitä mitä hän oli aina tehnyt. Nyt piti vain vihaisten kauppiaiden ja vartioiden sijaan varoa jotain ihan muuta. Hän säpsähti kolahdusta ja hypähti kojun taakse, ei se ei ollut mitään. Pahuksen naakka vain oli pudottanut jotain erään vastapäisen talon katolta.*
<JeanNodoko>: *Mies pyyhkäisi otsahiukset taaemmaksi ja sylkäisi. Hän oli itse parturoinut kuontalonsa, mikä kyllä näkyi. Hallin nurkat olivat täynnä rojua, kaikkea tuiku tarpeellista mitä vain voisi tarvita. Tyhjät viinapullot odottivat "kierrätykseen" viemistä. Vatsahappojen tuima maku nousi kurkkua ylöspäin, juominen ja muutama päivä ruuatta naukkaileminen teki tehtäväänsä. Oksentaminen sisätiloissa vain ei tullut kysymykseen, hän ei voisi sietää hajua, eikä paremminkaan jaksaisi siivota. Ähkäisten nousten hahmo hoippuroi laudoitetun ikkunan luokse ja katsoi kadulle. Autio tie näytti rauhalliselta, mutta virhe sai sen kuhisemaan mätäkasoja.* "Se on mentävä, eikä meinattava.. Saatanan saatana.." *Mies manasi itsekseen. Hapan röyhtäisy nousi tämän huulille, mutta hän sai pidettyä yökkäyksen sisällään. Oliko hän muka vielä humalassa, häh?*
<Rusalka>: *Tyttö kurkisteli ympärilleen, mitään ei näkynbyt eikä kuulunut. Linnut kylllä varoittaisivat jos joku tai jokin lähestyisi, häneen ne olivat tottuneet.<Rusalka>: Erään kojun luota hän löysi, todennäköisesti sen omistajalle kuuluneen veitsen, hän otti sen ja katseli sen terää. Ruokaa sillä ei kannattaisi leikata. Sillä terä oli punaisen haisevan sohjon peitossa. Hän mietti olisiko siitä mitään apua, häenllä ei ollut mitään missä kantaa sitä ja tuskin se paljoa auttaisi niitä kirottuja otuksia vastaan. Samassa linnut pyrähtivät ilmaan, kauempaa kuului surumielistä ulinaa. Se kuullosti siltä kuin jokin epäinhimillinen yrittäisi matkia inhimillisyyttä. Tyttö sujahti läheisen talon avonaisesta ovesta sisään, hän oli tutkinut sen aiemmin ja tiesi turvalliseksi. Lisäksi siinä oli useita maan tasolla olevia ikkunoita josta paeta pahan paikan tullen.*
<JeanNodoko>: *Mies avasi oven varovaisesti ja katsoi ulos. Liikettäkään ei näkynyt, joten oli turvallista pujahtaa ulos. Selässä roikkui rikkinäinen laukku, jonka pohja oli melkein antanut periksi. Joka kerta hän oli päättänyt hankkia uuden, mutta tuli kuitenkin aika takaisin vanhan kanssa. Aurinko porotti taivaalta ja asfaltti näytti olevan kuiva, muutamia sadevesilätäköitä lukuun ottamatta. Varaston ovi oli kapen kujan keskellä, vasemmalta puolelta pääsi suuremmalle kadulle ja oikealla oli heti tikkaat, jotka veivät katolle. Tämän takia hän olikin valinnut paikan, kapeaan käytävään ei mahtuisi suurta ryhmää ruumiita ja hän pääsisi nopeasti katolle, jos niikseen tuli. Nopeasti hän juoksi kulmalle ja katsoi päätielle. Muutamat linnut hypähtelivät kadulla, mutta mitään muuta liikettä ei vielä näkynyt. Hän korjasi rikkinäisen laukkunsa asentoa ja siirsi veistään vyöllä. Lähialue oli tyhjennetty, joten oli suunnistettava taas kauemmaksi. Hikipisarat ilmestyivät otsalle ja mies pinkaisi juoksuun. Tutun alueen loputtua olisi liikuttava varovaisemmin.*
<Rusalka>: *Tyttö oli piiloutunut kyljellään olevan pöydän taakse. Huoneessa haisi sillä siellä oli kaksi ruumista, jotka näyttivät siltä että niitä oli syöty. Mutta ainakin ne olivat kiltisti paikallaan. Tyttö odotti hiljaa kurkistaen pöydän takaa. Ulina alkoi kuulua lähempää, kunnes se tuntui olevan aivan kohdalla. Hän näki rikkonaisesta ikkunasta kuinka vastenmielisen näköinen otus laahusti sen ohi. Se tulee kohti ovea! Hän ajatteli. Olio pysähtyi kuitenkin juuri ennen ovea, sen käsien saattoi juuri ja juuri erottaa heilahtelevan näkyvillä kun se seisoi ikään kuin odottamassa. Olispa minulla jokin kunnon lyömäase. Tyttö ajatteli, pidellen edelleen kiinni veitsestä, vaikkei uskonut että olio siitä välittäisi. Se näytti jo kärsineen enemmän kuin pari pikku vietsen naarmua.*
<JeanNodoko>: *Mies juoksi niin pitkälle, kuin vain tunsi aluetta. Jos jostakin olisi päättänyt ryömiä otuksia, hän osaisi varautua ja päästä turvaan. Muutaman korttelin päässä olisi kuitenkin vieraampaa seutua ja silloin olisi pakko hidastaa. Hapot nousivat taas hänen suuhunsa ja iljettävä klimppi nousi hänen suuhunsa. Ei auttanut kuin nielaista, ei kannattaisi pitää suurempaa meteliä, kuin oli pakko. Punaisen tiilirakennuksen kohdalla vauhti hidastui kävelyksi. Nyt oli oltava tarkkana, pysyä poissa hämäristä paikoista. Aurinko loi varjoja, joiden turvassa oliot odottaisivat juoksevaa lounasta. Nopeilla liikkeillä hän tarkasti muutaman talon, mutta ei astunut pidemmälle, kuin näki tarpeelliseksi. Lopulta tie kääntyi ja yksi askel nurkan takaa sai tämän pysähtymään. Edessä päin oli yksi iljetys, joka heilui selkä tätä päin. Sen iho oli repeytynyt suurimmalta osin olasta ja kärpäset pörräsivät kellertävän lihan ympärillä. Pyörähdys takaisin kulman taakse, huomasiko se? Varovaisesti mies katsoi uudestaan ja näki ruumiin seisovan paikoillaan, heilutellen oudosti käsiään. Hamusiko se ovelle? Halusiko se päästä sisälle?*
<Rusalka>: *Olio seisoi siinä hetken ja sitten tytön kauhuksi se astui eteenpäin ja sisään ovesta. <Rusalka>: Hän ei tiennyt mitä varten se oli ensin vain seisoskellut siinä eikä sillä ollut väliä.Hän sukelsi pöydän taakse otuksen tullessa sisään, onneksi näillä olioilla oli hitaat reagtiot, eikä se tainnut vielä huomata häntä. Se alkoi kävellä kohti maassa olevia ruumiita, se kyykistyi alas kömpelösti ja alkoi nyplätä sormillaan yhtä niistä. Se näkisi tytön heti jos kääntyisi, tyttö itse tuijotti oliota tiukasti, peläten että minä hetkenä hyvänsä se huomaisi hänet. Tuskin se saisi häntä kiinni, siltä menisi hetki jo ennen kuin pääsisi taas ylös mutta silti häntä kammotti. Tähän ei koskaan tottunut.*
<JeanNodoko>: *Olio laahusti sisään ovesta ja mies huokaisi. Helvetti hän ei pitänyt yhtään tämän kaltaisista yllätyksistä. Ajatukset harhailivat takaisin kääntymiseen, mutta edelleen hänen laukkunsa oli tyhjä. Ruokaa oli löydettävä jostakin, muuten reissu olisi aivan turha. Jos vain hän liikkuisi varovasti, ei tuo olento ehkä edes huomaisi tätä. Mies pyyhkäisi taas otsahiukset silmiltään, mustat hiukset olivat hien kostuttamat. Hiljaisilla askelilla tämä asteli kohti taloa. Varikset raakkuivat lähistöllä ja mies irvisti. Otukset olivat nykyään persoja mille tahansa äänille, pelkät linnut saattoivat houkutella ne paikalle. Hän oli nähnyt niiden mässäilevän myös muiden kuin ihmisten ruumiilla. Mieleen nousi elävänä näky, kun joukko oli saartanut hevosen ja repinyt sen palasiksi. Hevosen kauhun hirnahdukset palasivat edelleen kaikumaan korvissa, kunnes ne hiljenivät pelkäksi pihinäksi. Pian mies oli oven luona ja jäi sen taakse hetkeksi seisomaan. Sisältä kuului leikojen loksumista, mätänevä kaveri oli tainnut löytää raadon. Oven takaa kurkistaen, näkyi hämärässä olento, joka oli kyyristynyt jonkin epämääräisen mytyn ylle. Hivuttautuen, tämä yritti päästä oven ohi. Jos tuo olento kääntäisi päätään, se näkisi tämän..*
<Rusalka>: *Tyttö liikkui hiiren hiljaa, siinä hän oli erittäin hyvä, sillä hän oli joutunut olemaan huomaamaton jo ennen kuin nämä pirut ilmestyivät. Hän alkoi hyvin hitaasti hivuttautua pois pöydän takaa, pitäen oliota silmällä, aistit valppaina. Kun hän kurkisti pöydän takaa katsoakseen ettei muita otuksia ollut lähellä, hän koki yllätyksen. Toinen elävä ihminen. Se kurkisti sisään samalla kun hän katsoi pöydän takaa. Sen täytyi olla elävä ihminen. Ainakaan se ei näyttänyt niin kuolleelta, eivätkä nämä olleet noin varovaisia. Hän hivuttautui pöydän takaa, toivoen että tuo tyyppi osaisi pysyä hiljaa nähdessään toisen ihmisen, ilman yllätyksen ääniä. Veitsi oli yhä hänellä ja hän katsoi taakseen, otus keskittyi yhä häpäisemään ruumiita.*
<JeanNodoko>: *Mies keskittyi otuksen mässäilyyn, kun näki yht äkkiä huoneessa muutakin liikettä. Ei kuitenkaan pystynyt erottamaan, oliko pimeydessä toinenkin kävelevä kuollut, vai jokin muu. Koira? Olento näytti väijyvän pöydän takana, mutta valoisasta pimeään katsoessa ei voinut olla varma. Jos molemmat hyökkäisivät, olisi pakko ottaa jalat alle ja yrittää karistaa ne kannoiltaan. Vaikkakin nämä pedot olivat hitaita, saattoivat ne silti yllättää. Mies astui askeleen taaksepäin, mutta tämä olikin virhe. Kantapää osui ruukunpalaseen, joka räsähti tämän painosta rikki. Ääni tuntui kaikuvan kilometrien päähän ja syöminkeihin keskittynyt olento käänsi päätään ovelle.* "Perkele.." *Tämä suhahti hampaiden välistä.*
<Rusalka>: *Tämä toinen ei näemmä ollut yhtä kissamainen kuin tyttö, tämä astui johonkin rikkuvaan ja ääni sai olion keskeyttämään syömisensä ja katsomaan ovelle. Sen suusta pääsi kammottava ääni. Se kuullosti korinan ja ärinän sekasotkulta. Se kompuroi vaivalloisesti ylös ja alkoi vaappua oven suuntaan. Tyttö hivuttautui takaisin pöydän antamaan näkösuojaan. Hän mietti mitä tekisi. Yrittäisikö auttaa toista mikäli tämä olisi vaikka loukkaantunut eikä voisi paeta. Ei häntäkään oltu koskaan autettu, miksi hänen pitäisi välittää muista? Toisaalta yhteistyö voisi olla turvallista. Ehkäpä häneenkin nyt suhtauduttaisiin suopeammin kun ihmisillä oli muita huolia.*
<JeanNodoko>: *Olento ryhdistäytyi ja alkoi huojua ovea kohti. Hän ei ollut kohdannut kuolleita moniin viikkoihin, saatikka sitten tappanut. Sisällä olisi vielä toinen, mutta tätä hän pääsisi karkuun. Se tietysti lähtisi laahustamaan tämän perään ja siitä voisi syntyä paha sotku. Nopealla liikkeellä tämä vetäisee veitsen vyöltään. Olento louskuttelu leukojaan, jonka suupielistä valui ihran ja veren sekoitusta. Se haisi kamalalta ja lemu sai miehen melkein yökkäämään. Hän kuitenkin ryhdistäytyi ja astui askeleen lähemmäksi. Olento karjaisi voitonriemuisesti, mutta pian sen silmät lasittuivat ja suu loksahti veltosti auki. Mies survaisi terän keskelle otsaa ja korahdus kuului kuolleen huulilta. Se ravisteli hetken aikaa mutta lopulta sen jänteet höllentyivät ja kuului kova rysäys sen tippuessa lattialle. Raskaasti huohottaen mies tuijotti ruumista ja oli jo unohtanut toisen, joka edelleen lymysi pöydän alla. Maailma pyörähti ympäri ja pian mies maistoi suussaan katkeran maun. Oksennus purskahti tämän suusta ja mies nojasi polviinsa, antaen ylen kaiken sen vähänkin, mikä hänen vatsassaan oli vellonut.*
<Rusalka>: *Tyttö kuullosteli pöydän takaa mitä tapahtui. Hänestä tuntui että otus oli nyt todella hengetön. Mutta ei ollut varma. Varovaisesti hän kurkisti ovelle. Hän näki että olio makasi maassa ja pahoinvoiva mutta selkeästi elävä mies oli yhä jaloillaan. "Sinä siis tapoit sen?" Hän sanoi hiljaa. "Hyvä. Onko ulkona muita?" Hän tarkoitti muilla niin ihmisiä kuin noita olioita. Hän pelkäsi että jos ulkona olisi kokonainen joukko yksinäisiä miehiä, he saattaisivat tehdä hänelle jotain aivan yhtä kamalaa kuin syöminen. Hän nousi ylös mutta pysyi pöydän takana, valmiina ryntäämään ulos jostakin ikkunasta jos tarve vaatisi.*
<JeanNodoko>: *Mies sylkäisi ja pyyhki suupieliään. Pian se kuuli puhetta ja kääntyi ääntä kohden. Ei siis uutta kuollutta, vaan elävä ihminen. Niitä hän oli nähnyt muutamia, kävelemässä hänen piilopaikkansa ohi. Mutta hän oli pysynyt poissa näkyvistä, yksin oli ollut helpompi selviytyä täällä.* "Vietätkö useinkin aikaa katsellen, kun nuo syövät ihmisiä?" *Mies kysyi ärtyisästi ja nojasi edelleen polviinsa. Hän katsoi nopeasti taakseen ja varmisti, ettei muuta liikettä näkynyt ulkona kadulla. Pian hänen silmänsä tottuivat pimeään ja huoneessa erottui tyttö.*
<Rusalka>: *"Mieluummin katselen hiljaa kuin pidän metakkaa koittamalla estää niitä. Mikäli sellainen eksyy sisään huoneeseen missä olen. Tyttö sanoi, välittämättä miehen äänen sävystä. Hän pysyi edelleen siinä missä oli ja valppaana. Hän kuunteli muttei kuullut muiden ääniä. Hän arveli olisiko tuolla miehellä ylimääräistä kunnon asetta. Hänellä ei tosin ollut mitään mitä antaa vaihdossa, ei ainakaan sellaista mistä olisi suostunut luopumaan. "Onko sinulla piilo jossain lähellä vai harhailitko muuten sattumalta paikalle?" Tyttö kysyi.*
<JeanNodoko>: *Saatuaan itsensä kootuksi, mies astui ruumiin luokse ja nykäisi veitsen irti olennon kallosta. Terä oli mustassa veressä ja tämä pyyhkäisi sen puhtaaksi ruumista vasten.* "On minulla paikka. Eikö mies saa enää edes kävellä kadulla ilman että joutuu kuulusteltavaksi?" *Tämä murahti ja nousi pystyyn.* "Jos aiot pysyä elossa, ehdotan että otat jalat allesi. Pian täällä on tämän koko suku." *Mies sanoi ja osoitti veitsellään olentoa.* "Juokse takaisin isin ja äidin luokse." *Hän asetti veitsen takaisin vyölleen ja kääntyi ovelle.*
<Rusalka>: *Tyttö hymähti kun vanhemmat manittiin. "Minulla ei koskaan ole semmoisia ollut." Hän sanoi. Hänen laiha olemuksensa ja lyhyytensä taisi saada hänet näyttämään hämärässä nuoremmalta kuin oli. Mutta mies ei ollut hänestä kiinnostunut ja se sopi hänelle hyvin, ainakin paremmin kuin liika kiinnostus, hän astui eteenpäin. "Ei sinulla satu olemaan mitään ylimääräistä asetta, tällä ei oikein tee mitään?" Hän sanoi ja näytti pientä veistä. Hän olisi toivonut että hänellä olisi vasara, sitä voisi kuljettaa narussa jota hän käytti vyönä ja se olisi tehokkaampi kuin mokoma pikku terä.*
<JeanNodoko>: *Mies pälyili ovella ja katsahti takaisin tyttöön.* "Minulla on ollut huonompiakin aseita." *Hän sanoi nopeasti ja kääntyi ovelta kadulle. Hetken aikaa näytti olevan turvallista, mutta horisontissa näkyi liikettä.* "Perkeleen perkele!" *Tämä kuiskasi ja palasi takaisin huoneen varjoihin.* "Tuo joukko saavuttaa meidät yllättävän nopeasti." Mies katsahti vielä toiseen. Tyttö oli siis yksin, näköjään harhaillut tälle alueelle. Puheista päätellen orpo. Jokin ääni miehen päässä sanoi, että nyt oli lähdettävä juoksuun ja yksin! Hän oli pärjännyt tähänkin asti omissa oloissaan ja jos jokin tulisi tämän niskoille, olisi selviytyminen vaikeampaa. Mutta moraalin huuto korvissa sai tämän huokaisemaan.* "Jos jäät tänne, ne repivät sinut."
<Rusalka>: *"En ajatellutkaan jäädä, täällä ei ole enää mitään hyödyllistä." Tyttö vastasi takaisin. Hän meni ovelle ja vilkaisi ulos. "Reitti näyttää vielä selvältä." Sitten hän kääntyi talaisin. Hän meni sen kumollaan olevan pöydän luokse minkä takana oli piilleskellyt ja alkoi vääntää irti yhtä sen jaloista. Hetken päästä jalka antoi periksi ja jäi rasahduksen säestämänä tytön käteen. Nyt hänellä oli edes jotain millä lyödä kunnolla. "Eiköhän tällä pari kalloa saa halki jos tarve vaatii." Hän totesi. "Aion hakeutua takaisin metsään, ne ovat siellä todella hitaita ja ne kuulee kaukaa. Jos aluskasvillisuutta riittää."
<JeanNodoko>: *Mies katsoi myös ulos. Hahmot olivat jo lähempänä ja hän pystyi kuulemaan niiden vaikerruksen.* "Et pääse noiden ohi, itse palaan takaisin kaupunkiin. Voit kiertää tuon joukon turvallisesti ja kaupungin laidalla on pelto, jota kautta pääset helpoiten metsään. Siellä sinua ei yllätetä." *Tämä astui ulos kadulle ja katsoi suuntaan, josta oli itse tullut. Reitti näytti selvältä ja tämä nyökkäsi.* "Saat itse valita. Ryhmän läpi, vai seuraatko minua." *Tämä sanoo ja pinkaisee juoksuun.*
<Rusalka>: *Tytön yllätykseksi mies tarjosi lupaa seurata. Hän ei ollut aikonut pyytää apua mutta jos sitä kerran tarjottiin sen saattoi yhtä hyvin hyväksyä. Hän lähti seuraamaan miestä tämän alkaessa juosta, miettien mihin tämä veisi heitä. Hän ei vielä täysin antautunut luottamukseen. Mutta vaisto kehotti häntä seuraamaan. Tyttö seurasi miestä tämän puikkelehtiessa hylätyillä kaduilla. Tämä näytti tietävän mihin oli menossa. Toistaiseksi he eivät olleet törmänneet olioihinkaan. Hän mietti millaiseen paikkaan mies oli menossa ja olisiko siellä ruokaa ja jos olisi saisiko hän yhtään. Häntä harmitti ettei ollut löytänyt muuta kuin surkeita murusia. Hän kipitti miehen perässä väistellen ja hyppien yli kadulla lojuvasta rojusta.*
<JeanNodoko>: *Matka ei ollut kovin pitkä juosten ja pian mies kääntyikin tutulle kapealla kujalle. Ketään ei näkynyt ja tämä katsahti takaisin kadulle. Näkiessään tytön juoksevan kohti, tämä alkoi viittoilemaan.* "Tänne päin!" *Tämä sanoi niin kuuluvasti kuin vain uskalsi ja juoksi ovelle. Hän edelleen kirosi sitä, ettei ollut ehtinyt etsiä mitään syötävää. Onneksi sentään juotavaa löytyi jonkin verran. Tämä odotti, että tyttö ilmestyisi kujalle.*
<Rusalka>: *Kun mies kehotti tyttöä taas seuraamaan, tämä pysähtyi hetkeksi epäröimään. Epäillys valtasi hänen mielensä. Mutta sitten hän taas jatkoi juoksuaan, toivoen että ei joutuisi ojasta allikkoon.*
<JeanNodoko>: *Mies katsoi kujalle ja huokaisi. Miksi hänen pitäisi juuri nyt alkaa jonkun vahdiksi? Kunhan tilanne olisi ohi, tyttö saisi lähteä. Oli tarpeeksi vaikeaa löytää itselleen ruokaa, saatikka sitten kahdelle. Pitäisikö hänen vielä vaarantaa itsensä ja saattaa toinen metsän lähelle. Ei iki maailmassa! Varikset lensivät raakkuen rakennuksen yli, kohta tulisi kiire. Jollei tyttö pian olisi täällä, hän sulkisi oven.*
<Rusalka>: *Hän saapui ovelle jota mies vahti, hän vilkaisi vielä kerran miestä, kuin koettaen lukea tämän aikeita ja astui sitten sisään. Mihinhän olen itseni saattanut. Hän tuumi mielessään.*
<JeanNodoko>: *Nopeasti tämä sulki oven ja lukitsi sen puisella parrulla. Parempaakaan ei ollut, mutta tuokin oli pitänyt olennot tähän asti loitolla. Mies harppoi sisään ja heitti rikkinäisen laukkunsa nurkkaan. Ikkunan kohdalla tämä tihrusti lautojen raosta.* "Ole täysin hiljaa. Kun olennot pääsevät tänne asti, ne eivät saa kuulla meitä."
<Rusalka>: *Tyttö haki paikan johon istua ja asettui siihen, hän ketseli ympärilleen, vastaamatta mitään kehotuikseen olla hiljaa, hän ei tarvinnut varoitusta. Hän silmäili olisiko missään parempaa asetta kuin pöydänjalka jota hän edelleen kantoi mukanaan.*
<JeanNodoko>: *Katosta laiskasti tipahteleva vesi muodosti lammikkoa betonilattialle. Kosteus oli saanut tuon kohdan jo vihertämään, home oli ottanut ottaa valtaa. Ehkä olisi pitänyt vain yrittää iloita "puutarhasta", mikä tahansa muu väri voitti harmaan kaaoksen, jolla kolkko halli oli sisustettu.
Mies raapi seinää likaisilla kynsillään ja painoi otsansa sen viileyttä vasten. Kohta olisi taas aika vääntäytyä ulos, katsoa aurinkoa ja yrittää löytää jotakin henkensä pitimiksi. Helvetti miten hän edelleen vihasi ulosmenoa.*
<Rusalka>: *Hylätyillä kaduilla vallitsi hiljaisuus, jokunen lintu etsi ruokaa ja päästi välillä kutsuhuutoja mutta ainoatakaan ihmistä ei näkynyt. Paiti yksi, sijoilleen jätettyjen kojujen välissä puikkelehti pieni hahmo, se katseli kojuihin josko niistä löytyisi mitään mikä vielä kelpaisi syötäväksi. Linnut olivat nokkineet hedelmtä ja muut esillä olleet ruuat pahasti ja se mitä oli jäljellä oli yleensä joko homeessa tai toukkien viimeisteltävänä. Ryysyinen laiha tyttö jolla oli pikimustat sotkuiset hiukset hapuili viimeisiä ruuan tähteitä mitkä vielä pysyisivät sisällä. Tilanne ei oikeastaan eronnut paljoa siitä mitä hän oli aina tehnyt. Nyt piti vain vihaisten kauppiaiden ja vartioiden sijaan varoa jotain ihan muuta. Hän säpsähti kolahdusta ja hypähti kojun taakse, ei se ei ollut mitään. Pahuksen naakka vain oli pudottanut jotain erään vastapäisen talon katolta.*
<JeanNodoko>: *Mies pyyhkäisi otsahiukset taaemmaksi ja sylkäisi. Hän oli itse parturoinut kuontalonsa, mikä kyllä näkyi. Hallin nurkat olivat täynnä rojua, kaikkea tuiku tarpeellista mitä vain voisi tarvita. Tyhjät viinapullot odottivat "kierrätykseen" viemistä. Vatsahappojen tuima maku nousi kurkkua ylöspäin, juominen ja muutama päivä ruuatta naukkaileminen teki tehtäväänsä. Oksentaminen sisätiloissa vain ei tullut kysymykseen, hän ei voisi sietää hajua, eikä paremminkaan jaksaisi siivota. Ähkäisten nousten hahmo hoippuroi laudoitetun ikkunan luokse ja katsoi kadulle. Autio tie näytti rauhalliselta, mutta virhe sai sen kuhisemaan mätäkasoja.* "Se on mentävä, eikä meinattava.. Saatanan saatana.." *Mies manasi itsekseen. Hapan röyhtäisy nousi tämän huulille, mutta hän sai pidettyä yökkäyksen sisällään. Oliko hän muka vielä humalassa, häh?*
<Rusalka>: *Tyttö kurkisteli ympärilleen, mitään ei näkynbyt eikä kuulunut. Linnut kylllä varoittaisivat jos joku tai jokin lähestyisi, häneen ne olivat tottuneet.<Rusalka>: Erään kojun luota hän löysi, todennäköisesti sen omistajalle kuuluneen veitsen, hän otti sen ja katseli sen terää. Ruokaa sillä ei kannattaisi leikata. Sillä terä oli punaisen haisevan sohjon peitossa. Hän mietti olisiko siitä mitään apua, häenllä ei ollut mitään missä kantaa sitä ja tuskin se paljoa auttaisi niitä kirottuja otuksia vastaan. Samassa linnut pyrähtivät ilmaan, kauempaa kuului surumielistä ulinaa. Se kuullosti siltä kuin jokin epäinhimillinen yrittäisi matkia inhimillisyyttä. Tyttö sujahti läheisen talon avonaisesta ovesta sisään, hän oli tutkinut sen aiemmin ja tiesi turvalliseksi. Lisäksi siinä oli useita maan tasolla olevia ikkunoita josta paeta pahan paikan tullen.*
<JeanNodoko>: *Mies avasi oven varovaisesti ja katsoi ulos. Liikettäkään ei näkynyt, joten oli turvallista pujahtaa ulos. Selässä roikkui rikkinäinen laukku, jonka pohja oli melkein antanut periksi. Joka kerta hän oli päättänyt hankkia uuden, mutta tuli kuitenkin aika takaisin vanhan kanssa. Aurinko porotti taivaalta ja asfaltti näytti olevan kuiva, muutamia sadevesilätäköitä lukuun ottamatta. Varaston ovi oli kapen kujan keskellä, vasemmalta puolelta pääsi suuremmalle kadulle ja oikealla oli heti tikkaat, jotka veivät katolle. Tämän takia hän olikin valinnut paikan, kapeaan käytävään ei mahtuisi suurta ryhmää ruumiita ja hän pääsisi nopeasti katolle, jos niikseen tuli. Nopeasti hän juoksi kulmalle ja katsoi päätielle. Muutamat linnut hypähtelivät kadulla, mutta mitään muuta liikettä ei vielä näkynyt. Hän korjasi rikkinäisen laukkunsa asentoa ja siirsi veistään vyöllä. Lähialue oli tyhjennetty, joten oli suunnistettava taas kauemmaksi. Hikipisarat ilmestyivät otsalle ja mies pinkaisi juoksuun. Tutun alueen loputtua olisi liikuttava varovaisemmin.*
<Rusalka>: *Tyttö oli piiloutunut kyljellään olevan pöydän taakse. Huoneessa haisi sillä siellä oli kaksi ruumista, jotka näyttivät siltä että niitä oli syöty. Mutta ainakin ne olivat kiltisti paikallaan. Tyttö odotti hiljaa kurkistaen pöydän takaa. Ulina alkoi kuulua lähempää, kunnes se tuntui olevan aivan kohdalla. Hän näki rikkonaisesta ikkunasta kuinka vastenmielisen näköinen otus laahusti sen ohi. Se tulee kohti ovea! Hän ajatteli. Olio pysähtyi kuitenkin juuri ennen ovea, sen käsien saattoi juuri ja juuri erottaa heilahtelevan näkyvillä kun se seisoi ikään kuin odottamassa. Olispa minulla jokin kunnon lyömäase. Tyttö ajatteli, pidellen edelleen kiinni veitsestä, vaikkei uskonut että olio siitä välittäisi. Se näytti jo kärsineen enemmän kuin pari pikku vietsen naarmua.*
<JeanNodoko>: *Mies juoksi niin pitkälle, kuin vain tunsi aluetta. Jos jostakin olisi päättänyt ryömiä otuksia, hän osaisi varautua ja päästä turvaan. Muutaman korttelin päässä olisi kuitenkin vieraampaa seutua ja silloin olisi pakko hidastaa. Hapot nousivat taas hänen suuhunsa ja iljettävä klimppi nousi hänen suuhunsa. Ei auttanut kuin nielaista, ei kannattaisi pitää suurempaa meteliä, kuin oli pakko. Punaisen tiilirakennuksen kohdalla vauhti hidastui kävelyksi. Nyt oli oltava tarkkana, pysyä poissa hämäristä paikoista. Aurinko loi varjoja, joiden turvassa oliot odottaisivat juoksevaa lounasta. Nopeilla liikkeillä hän tarkasti muutaman talon, mutta ei astunut pidemmälle, kuin näki tarpeelliseksi. Lopulta tie kääntyi ja yksi askel nurkan takaa sai tämän pysähtymään. Edessä päin oli yksi iljetys, joka heilui selkä tätä päin. Sen iho oli repeytynyt suurimmalta osin olasta ja kärpäset pörräsivät kellertävän lihan ympärillä. Pyörähdys takaisin kulman taakse, huomasiko se? Varovaisesti mies katsoi uudestaan ja näki ruumiin seisovan paikoillaan, heilutellen oudosti käsiään. Hamusiko se ovelle? Halusiko se päästä sisälle?*
<Rusalka>: *Olio seisoi siinä hetken ja sitten tytön kauhuksi se astui eteenpäin ja sisään ovesta. <Rusalka>: Hän ei tiennyt mitä varten se oli ensin vain seisoskellut siinä eikä sillä ollut väliä.Hän sukelsi pöydän taakse otuksen tullessa sisään, onneksi näillä olioilla oli hitaat reagtiot, eikä se tainnut vielä huomata häntä. Se alkoi kävellä kohti maassa olevia ruumiita, se kyykistyi alas kömpelösti ja alkoi nyplätä sormillaan yhtä niistä. Se näkisi tytön heti jos kääntyisi, tyttö itse tuijotti oliota tiukasti, peläten että minä hetkenä hyvänsä se huomaisi hänet. Tuskin se saisi häntä kiinni, siltä menisi hetki jo ennen kuin pääsisi taas ylös mutta silti häntä kammotti. Tähän ei koskaan tottunut.*
<JeanNodoko>: *Olio laahusti sisään ovesta ja mies huokaisi. Helvetti hän ei pitänyt yhtään tämän kaltaisista yllätyksistä. Ajatukset harhailivat takaisin kääntymiseen, mutta edelleen hänen laukkunsa oli tyhjä. Ruokaa oli löydettävä jostakin, muuten reissu olisi aivan turha. Jos vain hän liikkuisi varovasti, ei tuo olento ehkä edes huomaisi tätä. Mies pyyhkäisi taas otsahiukset silmiltään, mustat hiukset olivat hien kostuttamat. Hiljaisilla askelilla tämä asteli kohti taloa. Varikset raakkuivat lähistöllä ja mies irvisti. Otukset olivat nykyään persoja mille tahansa äänille, pelkät linnut saattoivat houkutella ne paikalle. Hän oli nähnyt niiden mässäilevän myös muiden kuin ihmisten ruumiilla. Mieleen nousi elävänä näky, kun joukko oli saartanut hevosen ja repinyt sen palasiksi. Hevosen kauhun hirnahdukset palasivat edelleen kaikumaan korvissa, kunnes ne hiljenivät pelkäksi pihinäksi. Pian mies oli oven luona ja jäi sen taakse hetkeksi seisomaan. Sisältä kuului leikojen loksumista, mätänevä kaveri oli tainnut löytää raadon. Oven takaa kurkistaen, näkyi hämärässä olento, joka oli kyyristynyt jonkin epämääräisen mytyn ylle. Hivuttautuen, tämä yritti päästä oven ohi. Jos tuo olento kääntäisi päätään, se näkisi tämän..*
<Rusalka>: *Tyttö liikkui hiiren hiljaa, siinä hän oli erittäin hyvä, sillä hän oli joutunut olemaan huomaamaton jo ennen kuin nämä pirut ilmestyivät. Hän alkoi hyvin hitaasti hivuttautua pois pöydän takaa, pitäen oliota silmällä, aistit valppaina. Kun hän kurkisti pöydän takaa katsoakseen ettei muita otuksia ollut lähellä, hän koki yllätyksen. Toinen elävä ihminen. Se kurkisti sisään samalla kun hän katsoi pöydän takaa. Sen täytyi olla elävä ihminen. Ainakaan se ei näyttänyt niin kuolleelta, eivätkä nämä olleet noin varovaisia. Hän hivuttautui pöydän takaa, toivoen että tuo tyyppi osaisi pysyä hiljaa nähdessään toisen ihmisen, ilman yllätyksen ääniä. Veitsi oli yhä hänellä ja hän katsoi taakseen, otus keskittyi yhä häpäisemään ruumiita.*
<JeanNodoko>: *Mies keskittyi otuksen mässäilyyn, kun näki yht äkkiä huoneessa muutakin liikettä. Ei kuitenkaan pystynyt erottamaan, oliko pimeydessä toinenkin kävelevä kuollut, vai jokin muu. Koira? Olento näytti väijyvän pöydän takana, mutta valoisasta pimeään katsoessa ei voinut olla varma. Jos molemmat hyökkäisivät, olisi pakko ottaa jalat alle ja yrittää karistaa ne kannoiltaan. Vaikkakin nämä pedot olivat hitaita, saattoivat ne silti yllättää. Mies astui askeleen taaksepäin, mutta tämä olikin virhe. Kantapää osui ruukunpalaseen, joka räsähti tämän painosta rikki. Ääni tuntui kaikuvan kilometrien päähän ja syöminkeihin keskittynyt olento käänsi päätään ovelle.* "Perkele.." *Tämä suhahti hampaiden välistä.*
<Rusalka>: *Tämä toinen ei näemmä ollut yhtä kissamainen kuin tyttö, tämä astui johonkin rikkuvaan ja ääni sai olion keskeyttämään syömisensä ja katsomaan ovelle. Sen suusta pääsi kammottava ääni. Se kuullosti korinan ja ärinän sekasotkulta. Se kompuroi vaivalloisesti ylös ja alkoi vaappua oven suuntaan. Tyttö hivuttautui takaisin pöydän antamaan näkösuojaan. Hän mietti mitä tekisi. Yrittäisikö auttaa toista mikäli tämä olisi vaikka loukkaantunut eikä voisi paeta. Ei häntäkään oltu koskaan autettu, miksi hänen pitäisi välittää muista? Toisaalta yhteistyö voisi olla turvallista. Ehkäpä häneenkin nyt suhtauduttaisiin suopeammin kun ihmisillä oli muita huolia.*
<JeanNodoko>: *Olento ryhdistäytyi ja alkoi huojua ovea kohti. Hän ei ollut kohdannut kuolleita moniin viikkoihin, saatikka sitten tappanut. Sisällä olisi vielä toinen, mutta tätä hän pääsisi karkuun. Se tietysti lähtisi laahustamaan tämän perään ja siitä voisi syntyä paha sotku. Nopealla liikkeellä tämä vetäisee veitsen vyöltään. Olento louskuttelu leukojaan, jonka suupielistä valui ihran ja veren sekoitusta. Se haisi kamalalta ja lemu sai miehen melkein yökkäämään. Hän kuitenkin ryhdistäytyi ja astui askeleen lähemmäksi. Olento karjaisi voitonriemuisesti, mutta pian sen silmät lasittuivat ja suu loksahti veltosti auki. Mies survaisi terän keskelle otsaa ja korahdus kuului kuolleen huulilta. Se ravisteli hetken aikaa mutta lopulta sen jänteet höllentyivät ja kuului kova rysäys sen tippuessa lattialle. Raskaasti huohottaen mies tuijotti ruumista ja oli jo unohtanut toisen, joka edelleen lymysi pöydän alla. Maailma pyörähti ympäri ja pian mies maistoi suussaan katkeran maun. Oksennus purskahti tämän suusta ja mies nojasi polviinsa, antaen ylen kaiken sen vähänkin, mikä hänen vatsassaan oli vellonut.*
<Rusalka>: *Tyttö kuullosteli pöydän takaa mitä tapahtui. Hänestä tuntui että otus oli nyt todella hengetön. Mutta ei ollut varma. Varovaisesti hän kurkisti ovelle. Hän näki että olio makasi maassa ja pahoinvoiva mutta selkeästi elävä mies oli yhä jaloillaan. "Sinä siis tapoit sen?" Hän sanoi hiljaa. "Hyvä. Onko ulkona muita?" Hän tarkoitti muilla niin ihmisiä kuin noita olioita. Hän pelkäsi että jos ulkona olisi kokonainen joukko yksinäisiä miehiä, he saattaisivat tehdä hänelle jotain aivan yhtä kamalaa kuin syöminen. Hän nousi ylös mutta pysyi pöydän takana, valmiina ryntäämään ulos jostakin ikkunasta jos tarve vaatisi.*
<JeanNodoko>: *Mies sylkäisi ja pyyhki suupieliään. Pian se kuuli puhetta ja kääntyi ääntä kohden. Ei siis uutta kuollutta, vaan elävä ihminen. Niitä hän oli nähnyt muutamia, kävelemässä hänen piilopaikkansa ohi. Mutta hän oli pysynyt poissa näkyvistä, yksin oli ollut helpompi selviytyä täällä.* "Vietätkö useinkin aikaa katsellen, kun nuo syövät ihmisiä?" *Mies kysyi ärtyisästi ja nojasi edelleen polviinsa. Hän katsoi nopeasti taakseen ja varmisti, ettei muuta liikettä näkynyt ulkona kadulla. Pian hänen silmänsä tottuivat pimeään ja huoneessa erottui tyttö.*
<Rusalka>: *"Mieluummin katselen hiljaa kuin pidän metakkaa koittamalla estää niitä. Mikäli sellainen eksyy sisään huoneeseen missä olen. Tyttö sanoi, välittämättä miehen äänen sävystä. Hän pysyi edelleen siinä missä oli ja valppaana. Hän kuunteli muttei kuullut muiden ääniä. Hän arveli olisiko tuolla miehellä ylimääräistä kunnon asetta. Hänellä ei tosin ollut mitään mitä antaa vaihdossa, ei ainakaan sellaista mistä olisi suostunut luopumaan. "Onko sinulla piilo jossain lähellä vai harhailitko muuten sattumalta paikalle?" Tyttö kysyi.*
<JeanNodoko>: *Saatuaan itsensä kootuksi, mies astui ruumiin luokse ja nykäisi veitsen irti olennon kallosta. Terä oli mustassa veressä ja tämä pyyhkäisi sen puhtaaksi ruumista vasten.* "On minulla paikka. Eikö mies saa enää edes kävellä kadulla ilman että joutuu kuulusteltavaksi?" *Tämä murahti ja nousi pystyyn.* "Jos aiot pysyä elossa, ehdotan että otat jalat allesi. Pian täällä on tämän koko suku." *Mies sanoi ja osoitti veitsellään olentoa.* "Juokse takaisin isin ja äidin luokse." *Hän asetti veitsen takaisin vyölleen ja kääntyi ovelle.*
<Rusalka>: *Tyttö hymähti kun vanhemmat manittiin. "Minulla ei koskaan ole semmoisia ollut." Hän sanoi. Hänen laiha olemuksensa ja lyhyytensä taisi saada hänet näyttämään hämärässä nuoremmalta kuin oli. Mutta mies ei ollut hänestä kiinnostunut ja se sopi hänelle hyvin, ainakin paremmin kuin liika kiinnostus, hän astui eteenpäin. "Ei sinulla satu olemaan mitään ylimääräistä asetta, tällä ei oikein tee mitään?" Hän sanoi ja näytti pientä veistä. Hän olisi toivonut että hänellä olisi vasara, sitä voisi kuljettaa narussa jota hän käytti vyönä ja se olisi tehokkaampi kuin mokoma pikku terä.*
<JeanNodoko>: *Mies pälyili ovella ja katsahti takaisin tyttöön.* "Minulla on ollut huonompiakin aseita." *Hän sanoi nopeasti ja kääntyi ovelta kadulle. Hetken aikaa näytti olevan turvallista, mutta horisontissa näkyi liikettä.* "Perkeleen perkele!" *Tämä kuiskasi ja palasi takaisin huoneen varjoihin.* "Tuo joukko saavuttaa meidät yllättävän nopeasti." Mies katsahti vielä toiseen. Tyttö oli siis yksin, näköjään harhaillut tälle alueelle. Puheista päätellen orpo. Jokin ääni miehen päässä sanoi, että nyt oli lähdettävä juoksuun ja yksin! Hän oli pärjännyt tähänkin asti omissa oloissaan ja jos jokin tulisi tämän niskoille, olisi selviytyminen vaikeampaa. Mutta moraalin huuto korvissa sai tämän huokaisemaan.* "Jos jäät tänne, ne repivät sinut."
<Rusalka>: *"En ajatellutkaan jäädä, täällä ei ole enää mitään hyödyllistä." Tyttö vastasi takaisin. Hän meni ovelle ja vilkaisi ulos. "Reitti näyttää vielä selvältä." Sitten hän kääntyi talaisin. Hän meni sen kumollaan olevan pöydän luokse minkä takana oli piilleskellyt ja alkoi vääntää irti yhtä sen jaloista. Hetken päästä jalka antoi periksi ja jäi rasahduksen säestämänä tytön käteen. Nyt hänellä oli edes jotain millä lyödä kunnolla. "Eiköhän tällä pari kalloa saa halki jos tarve vaatii." Hän totesi. "Aion hakeutua takaisin metsään, ne ovat siellä todella hitaita ja ne kuulee kaukaa. Jos aluskasvillisuutta riittää."
<JeanNodoko>: *Mies katsoi myös ulos. Hahmot olivat jo lähempänä ja hän pystyi kuulemaan niiden vaikerruksen.* "Et pääse noiden ohi, itse palaan takaisin kaupunkiin. Voit kiertää tuon joukon turvallisesti ja kaupungin laidalla on pelto, jota kautta pääset helpoiten metsään. Siellä sinua ei yllätetä." *Tämä astui ulos kadulle ja katsoi suuntaan, josta oli itse tullut. Reitti näytti selvältä ja tämä nyökkäsi.* "Saat itse valita. Ryhmän läpi, vai seuraatko minua." *Tämä sanoo ja pinkaisee juoksuun.*
<Rusalka>: *Tytön yllätykseksi mies tarjosi lupaa seurata. Hän ei ollut aikonut pyytää apua mutta jos sitä kerran tarjottiin sen saattoi yhtä hyvin hyväksyä. Hän lähti seuraamaan miestä tämän alkaessa juosta, miettien mihin tämä veisi heitä. Hän ei vielä täysin antautunut luottamukseen. Mutta vaisto kehotti häntä seuraamaan. Tyttö seurasi miestä tämän puikkelehtiessa hylätyillä kaduilla. Tämä näytti tietävän mihin oli menossa. Toistaiseksi he eivät olleet törmänneet olioihinkaan. Hän mietti millaiseen paikkaan mies oli menossa ja olisiko siellä ruokaa ja jos olisi saisiko hän yhtään. Häntä harmitti ettei ollut löytänyt muuta kuin surkeita murusia. Hän kipitti miehen perässä väistellen ja hyppien yli kadulla lojuvasta rojusta.*
<JeanNodoko>: *Matka ei ollut kovin pitkä juosten ja pian mies kääntyikin tutulle kapealla kujalle. Ketään ei näkynyt ja tämä katsahti takaisin kadulle. Näkiessään tytön juoksevan kohti, tämä alkoi viittoilemaan.* "Tänne päin!" *Tämä sanoi niin kuuluvasti kuin vain uskalsi ja juoksi ovelle. Hän edelleen kirosi sitä, ettei ollut ehtinyt etsiä mitään syötävää. Onneksi sentään juotavaa löytyi jonkin verran. Tämä odotti, että tyttö ilmestyisi kujalle.*
<Rusalka>: *Kun mies kehotti tyttöä taas seuraamaan, tämä pysähtyi hetkeksi epäröimään. Epäillys valtasi hänen mielensä. Mutta sitten hän taas jatkoi juoksuaan, toivoen että ei joutuisi ojasta allikkoon.*
<JeanNodoko>: *Mies katsoi kujalle ja huokaisi. Miksi hänen pitäisi juuri nyt alkaa jonkun vahdiksi? Kunhan tilanne olisi ohi, tyttö saisi lähteä. Oli tarpeeksi vaikeaa löytää itselleen ruokaa, saatikka sitten kahdelle. Pitäisikö hänen vielä vaarantaa itsensä ja saattaa toinen metsän lähelle. Ei iki maailmassa! Varikset lensivät raakkuen rakennuksen yli, kohta tulisi kiire. Jollei tyttö pian olisi täällä, hän sulkisi oven.*
<Rusalka>: *Hän saapui ovelle jota mies vahti, hän vilkaisi vielä kerran miestä, kuin koettaen lukea tämän aikeita ja astui sitten sisään. Mihinhän olen itseni saattanut. Hän tuumi mielessään.*
<JeanNodoko>: *Nopeasti tämä sulki oven ja lukitsi sen puisella parrulla. Parempaakaan ei ollut, mutta tuokin oli pitänyt olennot tähän asti loitolla. Mies harppoi sisään ja heitti rikkinäisen laukkunsa nurkkaan. Ikkunan kohdalla tämä tihrusti lautojen raosta.* "Ole täysin hiljaa. Kun olennot pääsevät tänne asti, ne eivät saa kuulla meitä."
<Rusalka>: *Tyttö haki paikan johon istua ja asettui siihen, hän ketseli ympärilleen, vastaamatta mitään kehotuikseen olla hiljaa, hän ei tarvinnut varoitusta. Hän silmäili olisiko missään parempaa asetta kuin pöydänjalka jota hän edelleen kantoi mukanaan.*