Post by spyrre on Dec 11, 2012 19:52:26 GMT 3
Taisi uhkaavasti alkaa vaikuttaa siltä, että kaikesta vaivautuneisuudesta, kivusta ja särystä huolimatta asiat eivät tainneet ehkä ollakaan aivan niin huonolla tolalla kuin olisivat voineet, vaikka kaikenlaiset kauhukuvat rikki ruhjotusta jalasta vielä kummittelivatkin mielenperukoilla. Spyro kiristeli vieläkin jonkin verran hampaitaan mutta alkoi kyräillä vähemmän kun lämpesi hiljakseen rauhallisessa, lähes tyhjässä majatalossa eikä kukaan tuntunut edes kaavailevan viskaavansa häntä takaisin hankeen. Alkoipa huomio pian kiinnittyä enemmänkin hänen kookkaammanpuoleiseen seuralaiseensa nulikan päätyessä viimein tuomaan ilmoille varmaankin jokseenkin oleellisen kysymyksen naisen henkilöllisyydestä. Se silmäili yläviistoon melkoisesti pidemmän naisen suuntaan (aivan kuin se olisi nuuhkaissut ilmaakin pariin otteeseen) kallistaen hiukan päätään tämän esittäytyessä kunnes nyökkäsi hiukan kaipa yleisesti hiukan kaikelle. Esittäytyminen oli jokseenkin lyhyt ja jämäkkä, mutta taisi kelvata pojalle mainiosti tämän lopulta edes esittämättä lisäkysymyksiä uteliaammanpuoleisesta olemuksestaan huolimatta. Kommentti kädenpuristuksesta ja lisäraajojen rikkomisesta sai kyllä aikaan pienen hiukan varautuneen vilkaisun Tarlin valtaviin kouriin mutta tajusi se sentään letkautuksen pian vitsintapaiseksi joka sai nulikankin myhähtämään hiukan.
"Äh. No, kaipa munkin olis vaan pitäny vähän katsoa eteeni." Myönnettiin viimein jokseenkin nolostuneesti pojan liikahtaessa hiukan tuolillaan vaivautuneena... tai sitten vain hakien parempaa asentoa kivistävine jalkoineen. Olihan se kieltämättä melkoinen saavutus onnistua kävelemään jonkun ylitse huomaamattaan, mutta kuinkahan paljon yritystä oikeastaan vaatisi olla huomaamatta jotakuta näinkin kookasta tömistelemässä kohti? Ilmeisesti Spyro tajusi tämän varsin hyvin itsekin päätellen siitä kuinka vallitseva olotila taisi tosiaan koostua enemmän nolostuneisuudesta kuin kaunaisuudesta vaikka se ei oikein onnistunut löytämää hyvää asentoa koivelleen.
Tarlin noustessa pöydästä ilmoittaen että menisi kyselemään asioista tarkemmin nulikka nyökkäsi vaisusti vilkaisten itsekin ohimennen tiskin suuntaan, vaikka katse kääntyikin piakkoin kuin komennuksesta ruhjotun koiven ja kengän suuntaan kun tätä oli suorastaan kielletty riisumasta. Tuki haaveria..? Eh, ei kai se ilman kenkää nyt palasiksi hajoaisi... vaikka se ehkä vähän siltä tuntuikin..? Poika irvisti itsekseen ja vilkuiltuaan muutaman kerran Tarlin jälkeen uskaltautui lopulta nostamaan raajaa tarkasteltavaksi, mutta kun aivan kosketus tai varomaton liikautus aiheutti melkoisen säpsähdyksen päätyi se viimein jättämään härkinnän sikseen ja laskemaan hampaitaan kirskauttaen jalan takaisin lattialle. Oli tämäkin... hän ei varsinaisesti osannut päätellä kuinka pahasti oli käynyt, eikä hän varmasti kivuliaisuudesta johtuen ollut se kaikkein puolueettomin arvioijakaan, mutta... eh, ehkä oli parasta kuitenkin noudattaa kehotusta ja olla koskematta jalkineeseen. Äh. Lopulta nulikka jäikin jokseenkin kiltisti istumaan paikalleen puhallellen hiljakseen lämpeneviin sormiinsa ja vilkuillen ajoittain kauemmas lampsineen Tarlin suuntaan kuin peläten tämän saattavan yllättäen hävitä jonnekin, kunnes se äkkiä sai muuta ajateltavaa pöydän luokse astelleen palvelusneidin muodossa. Se hätkähti syyllisesti lähes refleksinomaisesti kun tätä äkkiä puhuteltiin ennen kuin hoksasi naisen suhtautuvan huomattavasti suopeammin kuin hän oli tottunut vastaavissa tilanteissa.... ja ennen kaikkea tämä retuutti pöytään valtavaa lautasta kukkuroillaan... no, kaikkea! Väkisinkin herkuista nousevat tuoksut vetivät katseen puoleensa, pojan kuitenkin kohta kiskaistessa puoliväkisin katseensa irti lautasesta hymyilevään naiseen, päätyen varsin pian kyhnyttämään hämillään takaraivoaan tämän hyväntuuliselle jutustelulle.
"...eh, no. Kai vähän. Se oli vahinko!" se töksäytti jättäen hiukan kyseenalaiseksi ketä oikein puolusteli, kunnes ruoka vaati jälleen huomiota naisen asetellessa melkoisen annoksen "aamuisia jämiä" pöytään... ja lupaillessa vielä lisääkin. No, taisi olla täysin turha murehtia että varmasti paremmastakin ateriasta käyvä annos ei kelpaisi, natiaisen suorastaan hiukan häkeltyessä sapuskan määrää.
"Tuota.... kiitos?" Saatiin pienellä viiveellä ilmoille tämän jäädessä vilkuilemaan jo matkoihinsa kiirehtivän palvelusnaisen perään kuin epävarmana olisiko nyt tosiaan sopivaa popsia tämä kaikki itse, mutta yksin lautasen kanssa jätettynä nälkäisellä ei lopulta ollut kummoinenkaan itsehillintä... Ja vaikutti myös uhkaavasti siltä että Spyro ei ollut enää yksin jonkun pienen ja karvaisen luikkiessa pöytien alla kun sapuskaa oli ilmaantunut kuvioihin.
Ei siinä lopulta kauaa ihmetelty, ja kun Tarli jonkin ajan kuluttua saapui takaisin, oli suuri osa annoksesta jo kokenut karmean kohtalonsa... tai ainakin ne ruokaympyrän osiot jotka eivät olleet vihreitä. Papuja ja rehuja oli ilmeisesti vain lähinnä härkitty ympäriinsä ennen kuin huomio oli keskittynyt huomattavasti maukkaampiin asioihin kuten pekoniin ja leipään. Melkoiseksi ruipeloksi Spyro oli ilmeisesti yllättävän vikkelä sisäistämään sapuskaa... vaikka tämä olikin salaperäisesti saanut apuvoimia. Sama valkoinen katti joka oli aiemmin julmasti jätetty huomiotta haaverin jälkimainingeissa oli jotenkin kuitenkin seurannut perässä ja onnistunut livahtamaan sisälle, kyyhöttäen nyt parhaillaan pöydällä nulikan lautasen tuntumassa pureskelemassa kitaansa pekonin jäänteitä. Vaikka otuksen keltaiset silmät tuijottelivatkin valppaasti ympäristöä tämä ei silti tainnut nähdä tarpeelliseksi liikahtaakaan paikaltaan edes jonkun lähestyessä... eikä toisaalta ilmeisesti nähnyt nulikkakaan, estelemättä eläintä oikeastaan eleelläkään vaikka kohottikin katseensa uteliaana huomatessaan naisen saapuvan takaisin. Olikohan tämä löytänyt etsimänsä? Ruoka vei kaikeksi onneksi tähän hätään kivulta pahimman terän kun laiha natiainen keskittyi täyttämään kupuaan, mutta ikävä kyllä rikkinäistä koipea tämä ei korjaisi.
"Äh. No, kaipa munkin olis vaan pitäny vähän katsoa eteeni." Myönnettiin viimein jokseenkin nolostuneesti pojan liikahtaessa hiukan tuolillaan vaivautuneena... tai sitten vain hakien parempaa asentoa kivistävine jalkoineen. Olihan se kieltämättä melkoinen saavutus onnistua kävelemään jonkun ylitse huomaamattaan, mutta kuinkahan paljon yritystä oikeastaan vaatisi olla huomaamatta jotakuta näinkin kookasta tömistelemässä kohti? Ilmeisesti Spyro tajusi tämän varsin hyvin itsekin päätellen siitä kuinka vallitseva olotila taisi tosiaan koostua enemmän nolostuneisuudesta kuin kaunaisuudesta vaikka se ei oikein onnistunut löytämää hyvää asentoa koivelleen.
Tarlin noustessa pöydästä ilmoittaen että menisi kyselemään asioista tarkemmin nulikka nyökkäsi vaisusti vilkaisten itsekin ohimennen tiskin suuntaan, vaikka katse kääntyikin piakkoin kuin komennuksesta ruhjotun koiven ja kengän suuntaan kun tätä oli suorastaan kielletty riisumasta. Tuki haaveria..? Eh, ei kai se ilman kenkää nyt palasiksi hajoaisi... vaikka se ehkä vähän siltä tuntuikin..? Poika irvisti itsekseen ja vilkuiltuaan muutaman kerran Tarlin jälkeen uskaltautui lopulta nostamaan raajaa tarkasteltavaksi, mutta kun aivan kosketus tai varomaton liikautus aiheutti melkoisen säpsähdyksen päätyi se viimein jättämään härkinnän sikseen ja laskemaan hampaitaan kirskauttaen jalan takaisin lattialle. Oli tämäkin... hän ei varsinaisesti osannut päätellä kuinka pahasti oli käynyt, eikä hän varmasti kivuliaisuudesta johtuen ollut se kaikkein puolueettomin arvioijakaan, mutta... eh, ehkä oli parasta kuitenkin noudattaa kehotusta ja olla koskematta jalkineeseen. Äh. Lopulta nulikka jäikin jokseenkin kiltisti istumaan paikalleen puhallellen hiljakseen lämpeneviin sormiinsa ja vilkuillen ajoittain kauemmas lampsineen Tarlin suuntaan kuin peläten tämän saattavan yllättäen hävitä jonnekin, kunnes se äkkiä sai muuta ajateltavaa pöydän luokse astelleen palvelusneidin muodossa. Se hätkähti syyllisesti lähes refleksinomaisesti kun tätä äkkiä puhuteltiin ennen kuin hoksasi naisen suhtautuvan huomattavasti suopeammin kuin hän oli tottunut vastaavissa tilanteissa.... ja ennen kaikkea tämä retuutti pöytään valtavaa lautasta kukkuroillaan... no, kaikkea! Väkisinkin herkuista nousevat tuoksut vetivät katseen puoleensa, pojan kuitenkin kohta kiskaistessa puoliväkisin katseensa irti lautasesta hymyilevään naiseen, päätyen varsin pian kyhnyttämään hämillään takaraivoaan tämän hyväntuuliselle jutustelulle.
"...eh, no. Kai vähän. Se oli vahinko!" se töksäytti jättäen hiukan kyseenalaiseksi ketä oikein puolusteli, kunnes ruoka vaati jälleen huomiota naisen asetellessa melkoisen annoksen "aamuisia jämiä" pöytään... ja lupaillessa vielä lisääkin. No, taisi olla täysin turha murehtia että varmasti paremmastakin ateriasta käyvä annos ei kelpaisi, natiaisen suorastaan hiukan häkeltyessä sapuskan määrää.
"Tuota.... kiitos?" Saatiin pienellä viiveellä ilmoille tämän jäädessä vilkuilemaan jo matkoihinsa kiirehtivän palvelusnaisen perään kuin epävarmana olisiko nyt tosiaan sopivaa popsia tämä kaikki itse, mutta yksin lautasen kanssa jätettynä nälkäisellä ei lopulta ollut kummoinenkaan itsehillintä... Ja vaikutti myös uhkaavasti siltä että Spyro ei ollut enää yksin jonkun pienen ja karvaisen luikkiessa pöytien alla kun sapuskaa oli ilmaantunut kuvioihin.
Ei siinä lopulta kauaa ihmetelty, ja kun Tarli jonkin ajan kuluttua saapui takaisin, oli suuri osa annoksesta jo kokenut karmean kohtalonsa... tai ainakin ne ruokaympyrän osiot jotka eivät olleet vihreitä. Papuja ja rehuja oli ilmeisesti vain lähinnä härkitty ympäriinsä ennen kuin huomio oli keskittynyt huomattavasti maukkaampiin asioihin kuten pekoniin ja leipään. Melkoiseksi ruipeloksi Spyro oli ilmeisesti yllättävän vikkelä sisäistämään sapuskaa... vaikka tämä olikin salaperäisesti saanut apuvoimia. Sama valkoinen katti joka oli aiemmin julmasti jätetty huomiotta haaverin jälkimainingeissa oli jotenkin kuitenkin seurannut perässä ja onnistunut livahtamaan sisälle, kyyhöttäen nyt parhaillaan pöydällä nulikan lautasen tuntumassa pureskelemassa kitaansa pekonin jäänteitä. Vaikka otuksen keltaiset silmät tuijottelivatkin valppaasti ympäristöä tämä ei silti tainnut nähdä tarpeelliseksi liikahtaakaan paikaltaan edes jonkun lähestyessä... eikä toisaalta ilmeisesti nähnyt nulikkakaan, estelemättä eläintä oikeastaan eleelläkään vaikka kohottikin katseensa uteliaana huomatessaan naisen saapuvan takaisin. Olikohan tämä löytänyt etsimänsä? Ruoka vei kaikeksi onneksi tähän hätään kivulta pahimman terän kun laiha natiainen keskittyi täyttämään kupuaan, mutta ikävä kyllä rikkinäistä koipea tämä ei korjaisi.