Post by spyrre on Nov 19, 2012 20:52:25 GMT 3
Kissaihmisen ollessa hetken verran varsin keskittynyt hapen haukkomiseen, ruhjotun rintakehänsä pitelyyn sekä tukahtuneiden, katkonaisten kirousten suoltamiseen, tästä ei ollut hetkeen estelemään hiipparin kiireistä pakoon vääntäytymistä. Vaikka mitään ei luultavasti olisikaan pukkaisussa varsinaisesti mennyt rikki oli (onneksi tylppiin) sarventynkiin rysähtäminen kuitenkin saanut aikaan kiitettävän tällin ja ruhjeen tai pari... ja kenties vielä toisen vielä kipeämmän olennon ylpeyteen. Hätiköivä hiippari pääsi vääntäytymään pystyyn suuremmitta esteittä, mutta tämän alkaessa kiireesti nyhtää sapeleita asevyöltä omaan talteensa alkoi nainenkin toeta jonkin verran tajutessaan mitä tapahtui. Hampaiden välistä kantautui sihahdus jokseenkin terävän katseen keralla tämän ehtimättä kuitenkaan enää estää miekkojen ryöväystä kömpelöstä, vaikkakin määrätietoisesta vastahangasta huolimatta.
"Älä... koske niihin" murahdettiin epäselvästi yhtenpurtujen hampaiden välistä pitkäkyntisen vetäistessä aseet itselleen, kissaihmisen jäämättä kuitenkaan odottamaan muukalaisen iskevän ryöstösaaliillaan vaan pyörähti kiireesti kauemmas ja pyrki vaivalloisesti polvensa varaan hapuillen jotain saappaastaan. Odotuksista huolimatta kummallinen sarvipää ei kuitenkaan hyökännyt vaan perääntyi kuin aikeenaan paeta aseet mukanaan, mikä sai henkeään vaivalloisesti tasailevan naisen huolestumaan entisestään. Kirottua, nyt se pirulainen meinasi kaapata kummankin..!
Mutta ilmeisesti käänteiden aika ei ollut vieläkään ohi. Kissamaisen naisen vielä kokoillessa itseään päästäkseen jaloilleen pakenija seisahtui äkkiä, empi tovin ja lysähti sitten äkkiä surkeana istumaan hietikolle naisen entistä suuremmaksi yllätykseksi. Ja siltä varalta että kaikki ei olisi ollut vielä tarpeeksi outoa, viskattiin ilmoille ensin syyllisyyttä tihkuvia puolusteluja ja vielä kaiken huipuksi äärimmäisen katuvainen anteeksipyyntö. Hetken ilmassa riippui epätietoinen, vain aaltojen kuohun ja tuulen täyttämä hiljaisuus henkeään tasailevan katin tuijotellessa vaiti hupun varjoista antaumuksella katuvaa ryöväriä kuin olisi yrittänyt päätellä mikä koira tässä oikein oli haudattuna mutta kuitenkin vaiti. Petomaisella kuonolla kävi pieni irve hiipparin päättäessä yllättäen viskata sapelit käsistään jonnekin rannalle tämän seuratessa asekaksikkoa katseellaan, kuitenkin kääntäen silmänsä pian takaisin itse sarvipäiseen pitkäkyntiseen jokseenkin arvioivana. Kohta hampaiden välistä pyrki esiin puuskahdus ja hetken emmittyään käsi liikahti viimein pois saappaan varrelta kissan alkaessa kömpiä punnitun tasaisilla liikkellä jaloilleen hakien vaivihkaa kädellään tukea viereisestä lohkareesta.
"Sinä... olet ehdottomasti... huonoin ryöväri johon olen törmännyt" tämä ilmoitti viimein suoristautuen hiukan huterasti ja jääden hetkeksi ylpeytensä rippeitä tavoitellen pudistelemaan varovaisemmanpuoleisesti hiekkaa vaatteistaan, viitanliepeen alta häivähtävän hännän tosin heilahtaessa vaivautuneesti. Tämä tuntui punnitsevan vaisua anteeksipyyntöä tovin vilkaisten ohimennen pois viskattujen sapelienkin suuntaan tekemättä kuitenkaan mitään vaan huomio palasi tarkastelemaan nuotion ääreen lysähtänyttä surkeaksi käynyttä olentoa. ....ei tuo kyllä ainakaan hiisi ollut. Yksikään edes noin kummallisen näköinen hiisi ei käyttäytyisi tuolla tavalla.
"...no, oma vikani oikeastaan. Olisi pitänyt olla varovaisempi." Hupun alta kantautui jupina naisen vilkaistessa sitten jälleen toista terävästi.
"Ja niin pitäisi... muuten sinunkin. Mitä tuo oli oikein olevinaan? Teet noin jollekulle ja... jätät kaiken sitten puolitiehen... pääset vielä hengestäsi!" Katti ojensi äkkiä lievästi närkästyneeseen sävyyn kuin olisi läksyttänyt nulikkaa joka oli juuri huolimattomuuttaan kaatanut maitolasinsa keskelle pöytäliinaa, hieraisten ohimennen urahduksen keralla kivistäviä kylkiluitaan hilliten parhaansa mukaan kuonolle pyrkivän irvistyksen. Eh, ensin tarjotaan teetä varkaalle ja sitten sätitään kun tämä ei yrittänyt vakavissaan päästää hengiltä? Olisikohan katti sittenkin onnistunut saamaan hiukan liian kovan tällin? Toisaalta, tämä oli tainnut käyttäytyä likimain samalla tavalla ennen tätäkin.... Ehm.
"Älä... koske niihin" murahdettiin epäselvästi yhtenpurtujen hampaiden välistä pitkäkyntisen vetäistessä aseet itselleen, kissaihmisen jäämättä kuitenkaan odottamaan muukalaisen iskevän ryöstösaaliillaan vaan pyörähti kiireesti kauemmas ja pyrki vaivalloisesti polvensa varaan hapuillen jotain saappaastaan. Odotuksista huolimatta kummallinen sarvipää ei kuitenkaan hyökännyt vaan perääntyi kuin aikeenaan paeta aseet mukanaan, mikä sai henkeään vaivalloisesti tasailevan naisen huolestumaan entisestään. Kirottua, nyt se pirulainen meinasi kaapata kummankin..!
Mutta ilmeisesti käänteiden aika ei ollut vieläkään ohi. Kissamaisen naisen vielä kokoillessa itseään päästäkseen jaloilleen pakenija seisahtui äkkiä, empi tovin ja lysähti sitten äkkiä surkeana istumaan hietikolle naisen entistä suuremmaksi yllätykseksi. Ja siltä varalta että kaikki ei olisi ollut vielä tarpeeksi outoa, viskattiin ilmoille ensin syyllisyyttä tihkuvia puolusteluja ja vielä kaiken huipuksi äärimmäisen katuvainen anteeksipyyntö. Hetken ilmassa riippui epätietoinen, vain aaltojen kuohun ja tuulen täyttämä hiljaisuus henkeään tasailevan katin tuijotellessa vaiti hupun varjoista antaumuksella katuvaa ryöväriä kuin olisi yrittänyt päätellä mikä koira tässä oikein oli haudattuna mutta kuitenkin vaiti. Petomaisella kuonolla kävi pieni irve hiipparin päättäessä yllättäen viskata sapelit käsistään jonnekin rannalle tämän seuratessa asekaksikkoa katseellaan, kuitenkin kääntäen silmänsä pian takaisin itse sarvipäiseen pitkäkyntiseen jokseenkin arvioivana. Kohta hampaiden välistä pyrki esiin puuskahdus ja hetken emmittyään käsi liikahti viimein pois saappaan varrelta kissan alkaessa kömpiä punnitun tasaisilla liikkellä jaloilleen hakien vaivihkaa kädellään tukea viereisestä lohkareesta.
"Sinä... olet ehdottomasti... huonoin ryöväri johon olen törmännyt" tämä ilmoitti viimein suoristautuen hiukan huterasti ja jääden hetkeksi ylpeytensä rippeitä tavoitellen pudistelemaan varovaisemmanpuoleisesti hiekkaa vaatteistaan, viitanliepeen alta häivähtävän hännän tosin heilahtaessa vaivautuneesti. Tämä tuntui punnitsevan vaisua anteeksipyyntöä tovin vilkaisten ohimennen pois viskattujen sapelienkin suuntaan tekemättä kuitenkaan mitään vaan huomio palasi tarkastelemaan nuotion ääreen lysähtänyttä surkeaksi käynyttä olentoa. ....ei tuo kyllä ainakaan hiisi ollut. Yksikään edes noin kummallisen näköinen hiisi ei käyttäytyisi tuolla tavalla.
"...no, oma vikani oikeastaan. Olisi pitänyt olla varovaisempi." Hupun alta kantautui jupina naisen vilkaistessa sitten jälleen toista terävästi.
"Ja niin pitäisi... muuten sinunkin. Mitä tuo oli oikein olevinaan? Teet noin jollekulle ja... jätät kaiken sitten puolitiehen... pääset vielä hengestäsi!" Katti ojensi äkkiä lievästi närkästyneeseen sävyyn kuin olisi läksyttänyt nulikkaa joka oli juuri huolimattomuuttaan kaatanut maitolasinsa keskelle pöytäliinaa, hieraisten ohimennen urahduksen keralla kivistäviä kylkiluitaan hilliten parhaansa mukaan kuonolle pyrkivän irvistyksen. Eh, ensin tarjotaan teetä varkaalle ja sitten sätitään kun tämä ei yrittänyt vakavissaan päästää hengiltä? Olisikohan katti sittenkin onnistunut saamaan hiukan liian kovan tällin? Toisaalta, tämä oli tainnut käyttäytyä likimain samalla tavalla ennen tätäkin.... Ehm.