|
Post by submarine on Oct 16, 2012 12:02:22 GMT 3
((Peli on vapaa, jos joku vain haluaa siihen liittyä))
Meri, kuten yleensäkin, oli synkkä, syvä ja suunnaton. Rannaltakin se aukesi äärettömänä ja valtaisana, vailla muita rajoja tai määreitä. Meri oli kuten meri oli, ikuinen ja muuttumaton vellonnassaan ja tyrskyissään. Ja vaikkapa moni niistä jotka tunsivatkin sen parhaiten olivat tottuneet katsomaan sitä keskeltä vettä, olisi joku voinut silti väittää, että oikea tapa katsoa merta oli rannasta - muutenkin kuin vain pelätessään hyistä ja vetistä hautaa. Näkymä rannalta oli eittämättä varsin ainutlaatuinen, kelmeässä kuunvalossa jopa unohtumaton. Pilvettömällä yötaivaalla sen haalea valo heijastui vaaleasta hiekasta ja synkästä vedestä, luoden oman maailmansa hetkiseksi. Verkkaiset tyrskyt löivät rannan kiviin, ja kaukana selällä vesi velloi jonkin öisen eläväisen sitä häiritessä. Kukaties valas, kukaties hylje - kukaties jotain, joka antoi maata tallaaville olennoille syytä pelätä meren syvyyksiä. Aikojen saatossa veden muodottomiksi hiertävät rantakivet todistivat kaikkea hiljaa, seuranaan vain ikivanha, laho ja kuolemaa tekevä pitkä laituri. Se oli tyhjä ja hylätty, viimeinen muisto ammoisista ajoista, kun kunnianhimoiset miehet olivat aikoneet paljon. Kulkutauti oli tenyt moiset aikeet tyhjiksi. Jostain kauempaa kantautui valittava, ainainen natina. Sen syypäänä oli pienehkön aluksen raato, joka edelleen lepäsi karille seivästettynä, aaltojen sitä tuudittaessa. Paikalla oli huono maine, eikä aivan syyttä.
Maine tai ei, eivät rannan ainoat asukkaat tänä iltana olleet vain saksiaan rannan merilevässä napsuttelevat, kierrekuoriset ravut ja vanha, puolisonsa aikanaan menettänyt kolmisilmälintu laiturinnokassa. Tänä yönä niillä oli vieras, joskin ilman niiden suostumusta tai kiinnostusta. Kivien suojassa, sivussa pärskeistä ja poissa aivan välittömiltä kiinnostuneilta katseilta, kajasti vieno nuotionloiste ja kohosi varovainen savukiehkura. Valoa se ei tuonut, moinen tuli ei voinut edes toivoa kilpailevansa suuren ja kelmeän täysikuun kanssa, mutta kukaties lämpöä sytyttäjälleen. Mereltä kävi kylmä tuuli, ja kuivasta ajopuusta kyhätyt liekit soivat edes hieman suojaa siltä. Ilmeisestikin joku aikoi viettää yönsä rauhaisalla, joskin haikealla paikalla. Oli vaikea sanoa kuka, sillä vaikka tämä olikin jättänyt tavaransa kivien lomaan ja sytyttänyt nuotionsa, ei tätä itseään näkynyt. Kepeät jäljet tosin veivät kohti vettä. Kukaties pyytämään vatsantäytettä, kukaties jostain vain asianomaiselle itselleen selvästä syystä. Sininen, paksuleukainen kala jota rannan tienoolta saattoi saada oli kitkerää ja rasvaista, mutta täytti vatsan. Oli se ainakin parempi kuin ei mitään - paitsi kukaties jos oli uskomista niihin, jotka väittivät sen tuovan näkyjä ja kouristuksia. Näihin tosin harvemmin oli uskomista muissakaan asioissa.
Tyhjän leirin pystyttäjä ei tainnut olla ainoa rannalle tiensä tänä iltana löytänyt - omaksi harmikseen. Sillä vaikka olikin vaikea sanoa mitään varmaa tuntemattomien mielenliikkeistä, nimenomainen tuskin olisi lähestynyt omaa leiriään eri suunnasta matalana, varuillaan ja tarkkaavaisena. Suurten kivien varjot peittivät tämän muodon tarkkailevilta silmiltä, ja niinpä kyseessä olikin vain tumma, solakka hahmo. Se lähestyi varovaisesti leiriä ja sen tavaroita, joita olisi eittämättä osannut kuvailla tarkemmin vain ne siihen jättänyt, kuin odottaen niiden omistajan ilmaantuvan hetkenä minä hyvänsä takaisin. Mutta ei, ei ainakaan aivan vielä, ja varsin pian hahmon huomion vaatikin tavaroiden tarkastelu ja läpikäyminen. Lupaa kysymättä, omistajan oikeudesta välittämättä. Julma kuin hyinen ja musta rantakivi, konsanaan...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 17, 2012 20:15:18 GMT 3
(( *hyökkää puun takaa* ))
Kalpeat liekit rätisivät hiljaa tummaa taivasta kohden luoden häilyvää valoa vuoroveden aaltojen pyöristämille lohkareille, joiden tällä kertaa kuivalla hiekalla lepäävään suojaisaan tuntumaan pienehkö tuli oli rakennettu. Aaltojen loiskeen ja nuotion liekkejä tavoittelevan tuulen hiljaisia ääniä häiritsi vain kaukaisen merilinnun huuto, joka jäi riippumaan haikeana viileään, suolalta ja merilevältä haiskahtavaan viimaan, ilman vastausta. Vain nämä lohkareiden lomaan asetellut elämänmerkit edes kertoivat että paikalla oli joku, joka ei kuulunut aution, kivikkoisen rannan alkuperäiseen eläimistöön. Kitukasvuisen tulen lähistölle oli puolihuolimattomasti aseteltu nuhruisemmanpuoleinen repuntapainen jousen sekä nuolien keralla nojaamaan erääseen suurempaan lohkareeseen, mutta hiekan poikki viilettävää yövirkkua rapua lukuunottamatta ei pienen leirin lähellä näkynyt liikettä tai elämää joka olisi voinut laittaa merkille lähemmäs vaivihkaa luikkivan tunkeilijan. Kepeähköt saappaanjäljet johtivat hiekan poikki rantaan mutta pimeässä ei näkynyt soihdunvaloa, saati liikettä. Minne ikinä nuotion pystyttänyt olikaan kadonnut, mitään mikä olisi kielinyt hiipparoivan tahmanäpin touhujen tulleen havaituksi ei ainakaan tapahtunut tämän availlessa suorastaan häpeämättömän ominlupinensa repun nyörejä penkoakseen tämän sisältöä. Tiedä häntä, kenties sisältö saattoi olla pieni pettymys tälle hämäräveikolle, vaikka kenties kassin epämääräinen ulkonäkökin oli tainnut jo vihjata ettei omistaja tainnut varsinaisesti olla suurikaan kroisos. Tarve-esineiden, muutaman koruttoman vaatekappaleen (mitä luultavimmin naiselle sopivan, saattaisi tarkkasilmäinen varmaankin huomata) ja parin astian lisäksi kassissa oli vain vesileili, reunoistaan hiukan kärsinyt käärö, pieni pullo jotain mikä vaikutti musteelta sekä jokseenkin epämiellyttävä viritys joka koostui nahkanyöriin ripustetuista, hyvin teräväreunaisista kolmiomaisista hampaista. Rahaa, jota muukalainen ehkä oli toivonut ei ikävä kyllä löytynyt, vaan parhaimmillaan tämä sai tyytyä jostakin pohjalta löytyneeseen eväsnyyttiin joka sisälsi pienen määrän kuivattua lihaa sekä palasen kummalliselta haiskahtavaa juustoa.
Tosin, loputtomiin muukalainen ei saanut ihmetellä ja arvioida löytönsä arvoa aivan häiriöttä. Jostain kauempaa lohkareiden takaa kuului hetkellisesti epämääräinen loiskahdus... kenties vedessä mellastava eväkäs taikka lintu, koska ääni ei ainakaan toistunut. Tai sitten kyseessä oli jotain muuta, joka oli mahdollisesti laittanut merkille ettei ollutkaan enää yksin. Ainakin tarkkanenäinen saattaisi erottaa meri-ilmassa häivähdyksen hajusta, joka ei ehkä olisi normaalisti kuulunut sinne. Hämärässä häivähti hiljainen varjo, kunnes äkkiä hiukan eri suunnasta kuin olisi olettanut, hypähti jokseenkin ihmismäinen, solakka tummaan viittaan sonnustautunut hahmo läheiselle suuremmalle lohkareelle kuin väijyvä peto. "Käpälät pois tavaroistani, jos haluat pitää tahmanäppisi" Ilmoitti jokseenkin viileältä kalskahtava naisen ääni, parin kiiluvanvihreitä silmiä tuijottaessa pistävästi hupun varjoista tapaan, joka viesti selvästi ettei ilmestys ollut erityisen tyytyväinen tähän käänteeseen alleviivaten kehotustaan vielä varsin dramaattisella kädenheilautuksella kohti tunkeilijaa. Pistävästä äänensävystä ja mahdollisesti uhkaavalta tuntuvan olennon vakuuttavuutta saattoi toisaalta hieman vähentää tapa, jolla näreästi varasta osoittavasta kädestä muukalaista tuijotti vastaan kenties pienehkön hauen kokoinen, jokseenkin ruma ja piikikäs, mutta selvästikin surkean edesmennyt kala kuin paraskin raskas syytös. Nainen itse tosin näkyi viisveisaavan koko asiasta, johon saattoi mahdollisesti liittyä jotenkin ehkä hiukan vakuuttavampi nuotionvalossa välähtävä metalli, joka häivähti kivelle kyyristyneen hahmon viitanliepeen alta. Heristeli toinen käsi alleviivaavasti mulkosilmäistä eväkästä taikka ei, tarkemmin katsottuna toinen käsi lepäsi lähellä vyöllä riippuvan sapelin kädensijaa vaikkei vielä ollut tähän tarrannutkaan. "Se siitä rauhallisesta illasta sitten" hupun alta kantautui vaimea jupina, tuskastuneen huokaisun keralla.
|
|
|
Post by submarine on Nov 4, 2012 5:48:17 GMT 3
((Väijytys! D:))
Vaikka leirin antimet eivät välttämättä mitenkään uskomattomia olleetkaan, kiinnostivat ne silti selvästikin sinne tiensä löytänyttä tapausta melkoisesti - tai ainakin osa niistä. Kaipa se oli todennut leirin oikean omistajan olevan tarpeeksi kaukana, kukaties meren pohjassa, sillä tämä ei juuri vilkuillut ympärilleen tai muutenkaan kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä. Toisaalta se saattoi olla pelkästään pakon sanelemaakin, sillä kaikenlainen tarkempi tarkkailu olisi vaatinut melkoisesti aikaa ja karkeiden kivien päälle kipuamista. Se jos mikä olisi paljastanut tapauksen kelmeässä kuunvalossa eittämättä kenelle tahansa näkevälle. Parempi selvästikin siis vain tutkia nopeasti mitä oli löytynyt, ja olla sitten kaiketi muualla ennen kuin joku tajuaisi mitään. Jossakin synkillä teillä tietämättömillä. Kutsumaton vieras pyöritteli käsissään (tai muissa ulokkeissaan) läpi kaiken varsin tutkivaan sävyyn, kukaties muutenkin kuin vain varkaan ahneudella. Jousen läpikäytyään se kiinnostui kassista, ja taiteili sen auki muitta mutkitta. Vanhan yölinnun huutaessa merelle se hölskytteli vesileiliä, tutki käärön läpi, tuijotteli pulloa ja selvästikin kiinnostavimpana ravisteli ja jopa nuuhki nahkanyöriä ja siitä roikkuvia hampaita. Samalla tavalla tosin nuuhkittiin myös eväitä - ennen kuin niille tehtiin nopeasti jotain paljon kohtalokkaampaa melkein ajattelemattomalla ripeydellä. Tilaisuus teki varkaan, kaiketi, ja sama päti selvästi myös nälkään. Matala, kalpean rannan poikki heikosti kantautuva maiskutus taisikin tähän asti olla varovaisen tapauksen suurin tiedotus itsestään. Ikävä kyllä se saattoi hyvinkin olla myös tarpeeksi.
Olipa syynä sitten varomaton ateriointi tai vain huono onni, ei ilmestys juuri muuta ehtinytkään tehdä, ennen kuin sai äkkiä ja aavistuksen säpsähtäen huomata, ettei enää ollut yksin. Ilmestys jäykistyi liikkumattomaksi suoranaisella syyllisen viattomuudella, kuin odottaen jotakin tapahtuvaksi, ennen kuin käännähti värähtäen ja ripeästi ympäri tuijottamaan nyt kiven päällä seisovaa ja tyytymättömyytensä varsin hyvin selväksi tekevää tapausta. Paha kyllä tämän kädessä taisi yhä lepattaa todiste rikoksesta: eväsnyytin suorastaan syyttävän tyhjät kääreet. Yhdellä jos toisellakin taisi tosin olla parempaa mietittävää juuri nyt - tai ainakin tärkeämpää. Vaikka lähemmän vilkaisun nuotion loimussa olisi voinutkin toivoa antavan parempaa selkoa ilmestyksen olemuksesta, oli se jokseenkin turha toivo. Joko tarkoituksella tai sattumalta tämä oli onnistunut nököttämään juuri varjoisammassa kolkassa pientä leiriä, ja astahtamaan siihen vielä paremmin kääntyessään nopeasti ympäri jäätyään verekseltään kiinni. Vaikka tuskinpa valokaan paljoa olisi paljastanut; tapaus oli vain tummampuhuva hahmo, verhottu paksulla viitalla ja muilla tarkkaan valikoiduilla, peittävillä rievuilla. Huppu oli vedetty syvälle päähän, ja sen pimennoista tiirasi ulos vain kaksi pistävää silmää, kuin himmeät tähdet taivaalla. Tai myrskylyhdyt keskellä merta. Mutta siitä huolimatta se tarkkaili yllättäjäänsä selvän jännittyneenä ja varuillaan, kuin olisi yrittänyt parhaansa mukaan pysyä pimeässä ja valmiina luikahtamaan mustaan yöhön pienimmänkin vihamielisyyden merkin edessä. Kyseessä ei ollut mitenkään pieni ilmestys, joskaan ei valtavakaan, mutta selvästi se oli päättänyt varovaisuuden olevan rohkeutta suurempi hyve.
Ja siinäpä sitä sitten oltiin hetken verran. Toisen, aivan yhtä lailla itsensä hupulla suojanneen, tuhahdus sai varkaantapaisessa aikaan kepeän värähdyksen, muttei sen enempää. Ei ainakaan heti. Vasta hyvän hetken perästä tämä osoitti edes kuulleensa ja ymmärtäneensä nuo sanat, ja senkin haluttomalla varovaisuudella. Silmät kiersivät hupun varjoista ympäri leiriä tilannetta tarkastellen, kuin tämä olisi vasta varsinaisesti edes tajunnut todellakin myllänneensä jonkun leirin varsin hyvin. Ja sitten tämän katse laskeutui paljonpuhuvaan eväskääreeseen. Jos ilmestys ei syyllisyyttä mahdollisesti tuntenutkaan, ainakin tämä näytti selvästi tajuavan ettei moisia temppuja arvostettu. Ilmeisesti lopulta hiljaisen painostuksen asettaman pakon edessä oli viittaan verhotun vastattava jollakin tavalla syytöksiin, jotka nyt varsinaisesti eivät kaiketi olleet kuitenkaan niin erityisen syyttäviä. Tämän ääni oli matala ja aavistuksen hapuileva, ja siinä oli outo kaiku. Harvapa olisi varmasti osannut sanoa miksi, mutta ääni jätti jälkeensä tunteen joka herätti aivan yhtä määrittelemättömän tunteen takaraivossa. Ei hyvän tunteen, ainakaan. "Se... se oli siinä. Halusin katsoa ja... se oli siinä", selitettiin jokseenkin laimean varovaisesti, syyllisenpuoleisen vilkaisun eväskääreen suuntaan kertoessa aivan tarpeeksi hyvin, mikä oli ollut ja missä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 4, 2012 17:22:36 GMT 3
Hetken aikaa pienessä leirissä vallitsi varautunut, vain aaltojen pauhun ja vanhan veneen natinan rikkoma hiljaisuus kummankin matkalaisen pitäessä tarkasti silmällä toisen reaktiota ja mahdollisia suunnitelmia. Kivelle hypähtäneen naisen ei tarvinnut kuin käydä näkymä läpi lepattavan nuotion valossa nähdäkseen mikä tämä varsin yksiselitteinen tilanne oikein oli: tavarat oli levitelty pitkin hietikkoa mutta kaikki tarpeellinen taisi olla näkyvillä... lukuunottamatta varsin raskauttavaa todistetta joka lepatti vieläkin nuotion ääressä kyhjöttävän, jokseenkin epämääräisen ryöstäjän kädessä. Mitä syylliseen itseensä tuli, tämä olikin huomattavasti epäselvempi tapaus tummine, peittävine vaatetuksineen. Nainen käytti tovin mittaillakseen muukalaista katseellaan ja katse kiersikin vaivihkaa myös hämärän ympäristön siltä varalta että väijyskelijöitä olisi piilotellut enemmänkin lohkareiden seassa ennen kuin palasi pian takaisin nuotion ääressä oikeastaan varsin epävarmana kyyristelevään yksilöön. Kuka (tai mikä) tämä ikinä olikaan, ainakaan tahmanäppi ei näyttänyt kaavailevansa kimppuun hyökkäämistä nyt kiinni rysän päältä jäätyään vaan ennemminkin päin vastoin.... jokin tapauksessa kuitenkin häiritsi, mikä sai kiven päälle kyyristyneen, rumalla kalalla (ja hiukan vaivihkaisemmin sapelilla) aseistautuneen naisen epäröimään hiukan hetken hiljaisuuden paisuessa. Tämä kallisti huomaamattomasti päätään nuuhkien ilmaa päähineensä alta, onnistumatta kuitenkaan päättelemään mikä salamyhkäinen, kiilusilmäinen, jotenkin omituiselta tuntuva olento oikein oli. Vaikka tämä ei vaikuttanut suoranaisesti uhkaavalta, hän ei silti ollut varma pitikö siitä millaisen aavistuksen hiippari sai aikaan... ei sillä, että tämä olisi saanut naista oikeastaan liikahtamaankaan paikaltaan saati perääntymään. Oli tämä kuitenkin mikä hyvänsä, kaikeksi onneksi vaikutti siltä että jos ruuanjämät olivat ainoat mitä maahan levitellyistä kantamuksista puuttuivat oli ryöstöstäkin selvitty jokseenkin vähin tappioin... ainakaan tapaus ei näyttänyt siltä että olisi yrittänyt ahtaa mukaansa kaikkea vähänkään tarpeellisen näköistä, vaikka saattoihan kyse olla siitä ettei tällä ollut ollut aikaa moiseen. Hmm. No, lieventävä asianhaara sinänsä vaikka nainen tuntuikin tällä hetkellä olevan kiinnostuneempi vaiteliaasti pälyilevästä hiipparista kuin mahdollisesti vähäpätöisempien varusteiden puuttumisesta... olihan varas sitäpaitsi vielä hänen nenänsä edessä, joten jos jotain puuttuisi, se tuskin olisi kovinkaan kaukana.
Joka tapauksessa, kun viittaan kääritynyt hiippari viimein puhui, se sai lähellä vyötä lepäävät tummat, pitkäkyntiset sormet napauttamaan mietteliäästi vyöltä pilkistävän aseen kahvaa, ennen kuin nainen vastasi pienellä viiveellä kiiluvat vihreät silmät olentoa punniten. Edes tämän äänestä ei varsinaisesti voinut päätellä mikä otus kangasriepujen alla piili, mikä sai naisen rypistämään huomaamattomasti kulmiaan syystä, josta ei ollut itsekään varma. "Huomaan. Sinulla taitaa olla melkoisen nälkäiset silmät." Tämä totesi kuitenkin puolestaan vastaukseksi heilauttaen puolihuolimattomasti kuollutta eväkästä kädessään. Varsin merkitsevä katse luotiin toisen pitelemään kankaanriekaleeseen ja sen jälkeen maahan leviteltyyn repun sisältöön. Lasittuneesti tuijottava eväkäs kohosi jälleen ja viittilöi sivulle kuin vakuuttavampikin ase, naisen suoristautuessa viileästi, vaikka verhottu varautunut olemus ei kadonnutkaan minnekään. Myöskään huomaamattomammin lähelle sapelin kädensijaa asettautunut käsi ei liikkunut.
"Toivottavasti sieltä ei puutu mitään, mitä minulla olisi tarvetta haluta takaisin... Siirrypä kauemmas siitä, äläkä koske enää mihinkään. Ei ole kovin kohteliasta tonkia muiden omaisuutta lupaa kysymättä, tiesitkö?" Solakan hahmon hupun varjoista välähti epämukavan leveä rivi virnistäviä, teräviä hampaita joka piirsi näkyviin tumman petomaisen kuonon huonommillekin silmille nuotion lepattavassa valossa, olennon jäädessä pitämään silmällä toisen liikkeitä. Selvästikään tällä ei ollut aikomustakaan liikahtaakaan asemistaan ellei muukalainen ottaisi etäisyyttä ennen kuin kissamainen nainen edes harkitsi kiveltä laskeutumista. "Et kyllä ole kummoinen varas... fiksumpi olisi vain napannut koko repun mukaansa ja tutkinut myöhemmin... tosin, silloin minun olisi täytynyt kyllä lähteä perääsi. " Olento huomautti ja huokasi sitten uudemman kerran, ennen kuin kuonolle hiipi jälleen pieni virne joka ei suoranaisesti rohkaissut vierasta olentoa yrittämään onneaan uudestaan ainakaan hänen kanssaan. Ohimennen nainen ravisti toista saapastaan odotellessaan, roiskaisten pienen pärskäyksen suolavettä ympärilleen syystä tai toisesta ilmeisen märästä jalkineestaan. Kaikesta päätellen tällä tosin ei ollut aikomustakaan kertoa miksi hänen saappaansa tulvi vettä, vaan vihreiden silmien katse pysyi tarkoituksellisen järkähtämättömänä muukalaisessa. Kaipa hämärä kohtaaminen vain sai yhden ratkaisemattoman mysteerin lisää.
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2012 0:00:33 GMT 3
Huppunsa varjoissa, niin suojassa kuin nyt tässä tilanteessa pystyi olemaan, kävi huono-onninen varkaantapainen läpi yhden jos toisenkin ajatuksen. Tämä ei nyt mennyt taas yhtään kuten olisi ollut tarkoitus. Tässä sitä oltiin, kiinni verekseltään ties missä ja aseistautunut, kaikkea muuta kuin tyytyväinen asianomainen tuijottelemassa alas kiven päältä. Eikä edes minkäänlaista tekosyytä suojana. Onni onnettomuudessa ettei tämä tapaus vaikuttanut aikovan ainakaan heti käydä teräs välkkyen päälle, mutta ei tätä nyt silti mitenkään erityisen hyväksi jamaksi voinut väittää... Pistävät silmät hupun varjoista kävivät yhä varsin tarkkaan läpi tilannetta. Eritoten ne tarkastelivat yllättänyttä vähintään yhtä tarkasti kuin tämäkin tuntui arvioivan toista, mutta samalla myös ympäristöä. Pakeneminen olisi kukaties mahdollista tarpeen vaatiessa... vaikka ilmeisesti naispuolinen tapaus näyttikin siltä, ettei se välttämättä olisi erityisen helppoa. Kuu oli kirkas, ja tällä oli jousikin. Oli kaiketi parempi toivoa ettei sitä joutuisi kokeilemaan. Ainakin alun suhteellinen suopeus (eli siis toisin sanoen tässä ei oltu jouduttu vielä väistämään yhtään huitaisua mistään) lupaili ettei se ollut mahdotonta. Kukaties pelkkää valhetta, mutta parempi kai lupauskin kuin ei mitään.
Olipa miten oli, meni tapauksella taas pitkä hetki saada aikaiseksi minkäänlaista vastausta toiselle. Varovaisen hermostuneesti tämä soi naurahtaa sille minkä oletti olevan vitsi. Mutta kun siihen ei tullut vastausta, ja teennäinen naurunpoikanen jäi turhaan odottamaan toveria itselleen, vaikeni tämä uudelleen kiusaantuneesti, painuen aavistuksen kasaan kuin lannistuneena. Selvästikään tämä ei ollut kääntymässä aivan näin helpolla voitoksi. Ohimennen tämä puristi kankaanpalan paremmin hämyisään nyrkkiinsä kuin toivoen saavansa kadotettua sen kokonaan näkyvistä. Ei niin erityisen hyvä yritys, mutta ainakin aavistuksen vähemmän kirkuva osoitus rötöksestä. "Ei sieltä. Ei siellä ollut mitään eikä..." tapaus aloitti varovaisen hapuilevasti toisen käskiessä syrjään, mutta hiljeni sitten taas varsin nopeasti, kuin tajuten ettei kaiketi ainakaan parantanut kenenkään käsitystä aikeistaan. Ei edes omiaan. "Ei puutu", tämä lopulta vain totesi. Ja taisipa se olla tottakin. Jos tarkkoja oltiin, niin kyseessä oli kaiketi lähinnä ajanpuute; toisen repusta napattu vesileili nökötti hiekalla varsin syyllistävän oloisesti sekin, kuin tämä olisi ollut juuri aikeissa korjata sen parempaan talteen, ja tullut pudottaneeksi huomatuksi tulemisen hötäkässä. Kaikeksi onneksi sitä ei tosin vielä oltu ehditty avata.
Siinäpä sitä sitten odoteltiin sivussa, samalla kun tapaus yritti yhä pysyä parhaansa mukaan mahdollisimman hämyssä ja vaihtoi kiusaantuneen epämukavasti painoa jalata toiselle, kun tuli leimahti aavistuksenkaan enemmän kohti, kuin olisi pelännyt sen paljastavan välittömästi jotakin hirveää, tai vain pelännyt sitä, samalla kun odotti tuomiota. Toisen hampaidenpaljastelu ei ainakaan millään tavalla saanut tätä rauhallisemmaksi, mutta toisen seuraavat sanat taisivat olla se, mikä tästä varsinaisesti kirvoitti jopa reaktion. Tarkalleen ottaen ensin taas hetken verran hermostunutta naurua, jolla tosin ei tainnut olla suuremmin tekemistä huvittuneisuuden kanssa. Kai sen oli tarkoitus vakuutella toiselle että tämä oli oikein fiksu ja ovela, tai jotakin. "En minä niistä tiedä... kun oli vain nälkä ja... sellaista", vastattiin lopulta epävarman kokeilevasti, verekseltään kiinni jääneen varkaan yrittäessä vakuutella, ettei suinkaan ollut mikään varas. Niinhän ne kaikki aina. Olipa miten oli, nopea sanavaihto tuntui käyvän aivan tarpeeksi pahasti tapauksen hermoille, sillä tämä vaihtoi uudelleen painoaan jalalta toiselle viittansa syvyyksissä, ennen kuin otti äkkiä taka-askeleen, syvemmälle varjoihin. "Jos minä vain... häivyn tästä ja unohdetaan tämä..." tapaus enemmänkin vain totesi kuin ehdotti, toivoen kaiketi voivansa vain häipyä ja säästää kaikilta, etenkin itseltään, paljon päänvaivaa...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 5, 2012 19:07:45 GMT 3
Hm, rysän päältä napattu tapaus käyttäytyi oikeastaan varsin säyseästi kenties jokseenkin epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta. Pakoon ei yritetty eikä kimppuunkaan, eikä tämä varsinaisesti tarjonnut edes poikittaista sanaa puolustuksekseen... ei sillä, että siitä loppujen lopuksi olisi ollut tälle paljoakaan hyötyä. Hämäystä, kenties? Syyttävä kala laskeutui aavistuksen naisen päästäessä pienen hymähdyksen huppunsa alta ja vaikka pistävä katse pysyi edelleen kohteessaan vaikutti siltä, että ainakaan vielä kukaan ei ollut saamassa huitaisua piikikkäästä eväkkäästä... tai jokseenkin epämiellyttävämmästä teräksestä vaikka olento kieltämättä vaikutti hiukan skeptiseltä vakuuttelujen suhteen että mitään oleellista ei puuttunut. "No, kohtapa se nähdään." Tämä totesi ykskantaan ja hypähti kevyesti alas kiveltä levottoman kiilusilmäisen varkaan peräytyessä, astahtaen itse lähemmäs nuotiota edesmennyt vesieläin vaihteeksi sivulla riippuen kuin sinne unohtuneena syyttävämmän osoittelun sijasta. Kynnet tosin naputtelivat edelleen puolihuolimattomasti miekan kahvaa olennon vilkaistessa tarkemmin maahan leviteltyjä tavaroita, tulenkajon hahmottaessa ehkä aavistuksen paremmin hupun sisällä piileviä, kirjaimellisesti kissamaisia kasvoja. Samaa ei ikävä kyllä voinut sanoa kyseenalaisesta keskustelukumppanista jota nainen vilkaisi ohimennen silmäkulmastaan, tämän näyttäessä aivan yhtä epämääräiseltä lähempääkin, riepuihinsa ja varjoihin verhoutuneena. Hmm.
Tosin, ei ehkä kovinkaan suurena yllätyksenä, hermoileva hiippari ei vaikuttanut erityisen halukkaalta jäämään paikalle tihutyönsä jälkeen, mikä sai varsin nopeasti vihreät kissansilmät kääntymään suuntaansa... ja oikeastaan jopa ottamaan painokkaan askelen kohti. "Hm? Tietenkään et ole menossa yhtään minnekään ennen kuin olen tarkastanut kaiken. Eihän siitä mitään tulisi jos huomaisin jotain puuttuvan myöhemmin, olisi kauhea vaiva lähteä perääsi hakemaan jotain tarpeellista takaisin, vai mitä?" katti napautti terävähkösti kätensä jokseenkin merkitsevästi miekan kahvan lähellä lepäillen, vaikka ei oikeastaan osoittanut merkkejä aikomuksista tarttua tähän vielä. "Niin että istu alas, äläkä venkoa!" Pää nyökkäsi jokseenkin määrätietoisesti tulen ääreen, kääntyen sitten kuitenkin takaisin hiukan punnitsevaan sävyyn. "Juotko teetä? Luulen että kuppi kuumaa voisi tehdä hyvää nyt." Tämä kysäisi äkkiä pienen hiljaisuuden jälkeen kuin jotain syvällisempääkin pohdiskellen, astahtaen kuitenkin varsinaisesti vastausta odottamatta poimimaan vähän matkan päästä maassa kellottavan leilin sekä hoksaamansa kattilan. Yhtälailla suurempia odottelematta nainen suuntasi takaisin tulen ääreen hölskyttäen kokeilevasti leiliä päästäen tyytyväisen äännähdyksen kun tämä tuntui olevan vieläkin lähes täynnä. Kaikesta päätellen kissa taisi olla vakavissaan viittoen vielä määrätietoisesti eväkkäänraadolla vastahankaista varasta istumaan ellei tämä ollut vielä hoksannut tehdä niin. Eh, ilmeisesti tämä oli jo päätynyt pitämään hiipparia joko vaarattomana, tai sitten vain oletti pärjäävänsä tälle jos tapaus keksisi kuitenkin yrittää alkaa ikäväksi tästä ehkä jopa ystävällismieksi tulkittavasta eleestä huolimatta. "Hitto vieköön... missä pahuksessa kuppini ovat.." olento jupisi puoliääneen nakaten kalan viimein kädestään nuotion viereen ennen kuin jäi kaatamaan vettä kattilaan ympärilleen pälyillen. Se vielä olisi puuttunut, tulla ryövätyksi ja joutua vielä istumaan koko yön näinkin vetoisassa paikassa ilman kuumaa teetä...
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2012 7:09:49 GMT 3
Tapaus viittansa kätköissä värähti silminnähden, kun kissamainen olento töksäytti varsin painavan sanan jos toisenkin tämän aikeista häipyä. Selvästikään vakuutteluihin ei luotettu, eikä tarvinnut olla minkäänlainen selvännäkijä ymmärtääkseen, että tilanne ei mitenkään varsinaisesti ollut mieleen yhä itseään varsin hyvin piilottelevalle tapaukselle. Tämä oli ehtinyt jo käännähtää ympäri ja alkaa hivuttautumaan pois, kuin toivoen pelkän hopun riittävän hoitelemaan kaikki estelyt, mutta toisinpa taisi selvästikin olla. Naisen sanat naulasivat tämän paikoilleen, ennen kuin tapaus vastahakoisesti kääntyi ympäri, vaihtaen painoa jalalta toiselle kiusaantuneesti. Vastaväitteet olisivat tosin tainneet olla melkoista ajanhukkaa kaikille, joten paremman puutteessa sitten vain istahdettiin lannistuneesti. Ja kaikkea muuta kuin mukavasti. Viimeistään lisäkomento sai tämän vain huokaisemaan aavistuksen hermostuneesti. Jos äskeiset sanat olivatkin olleet ikävä yllätys, eivät seuraavat ainakaan varsinaisesti olleet yhtään sen odotetumpia. Tapaus kohotti päätään huppunsa alla toista kohti, tuijottaen tätä tavalla joka kaiken kankaan läpikin oli varsin helppo todeta hämmennykseksi. Ensin komenneltiin aseella uhitellen istumaan ja sitten tarjottiin teetä... vähempikin riitti hämmentämään. "Mitä? Ei. Eikun... juu?" yritti ilmestys vastata hämillään, ennen kuin oli varsinaisesti saanut aikaiseksi edes miettiä kysymystä tai mielipidettään asiasta. Hyvin nopeasti hämminkiä yritettiin peitellä yskähdyksellä ja hermostuneella naurahduksella. "Kyllä. Kai", tämä sai lopulta aikaiseksi hieman selkeämmän vastauksen, niin epäluuloiselta kuin se kuulostikin. Kaipa tämä oli oppinut, että oli parempi olla kaikenlaisten vähemmän selkeiden tapausten mieliksi, kunnes pääsisi livahtamaan pakoon.
Seurasi hetken verran epäselvää tuijottelua kissan alkaessa kerätä ilmeisestikin teetarpeitaan samalla kun toinen lähinnä vain tarkkaili tätä. Hetken perästä tämä taisi varmistua ainakin siitä, että teen tekeminen tosiaankin merkitsi teen tekemistä, eikä vaikkapa jonkinlaista salakielellä sanottua "Aion muuten kohta kaltata nahkasi kunhan vesi kiehuu!" Se sai tämän rentoutumaan ainakin aavistuksen, siinä määrin että tämä painui hieman kasaan kivellä jonka oli valinnut. Peruslaatuinen huolestuneisuus tilanteesta tosin ei ollut selvästikään katoamassa mihinkään. "Taisin... potkaista ne vahingossa tuonne", vastattiin hupun varjoista hetken kuluttua, kun kissamainen tapaus tuntui pähkäilevän kuppejaan. Ilmeisesti enemmänkin itsekseen, mutta kaipa tällä oli vain hyvät korvat. Joka tapauksessa varovainen viittaus osoitti toiselle puolelle pientä leiriä, varjoihin. Ja taisipa sieltä tosiaan pilkistääkin nuotion loimussa muutama astia, jotka tosin eivät näyttäneet niinkään potkituilta kuin huolimattomasti viskatuilta. Ilmeisestikään ne eivät olleet varasta sitten sen suuremmin syömäkelvottomina kiinnostaneet... Ainakaan aikaisemmin. Nyt tämä tosin näytti jopa varovaisen toiveikkaalta siitä, että toinen kääntyisi ja kumartuisi noukkimaan ne parempaan talteen. Ties mistä syystä...
((Heh, jos Cath tosiaan kääntyy kuppien pariin, väittäisin että äkkiä saattaa tapahtua jotain...))
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2012 21:30:07 GMT 3
Kissanainen nyökkäsi tyytyväisenä huputettua päätään hiipparin istuessa vastahakoisesti kuin ei olisi vastalauseita odottanutkaan, päättäen sitten toisen ilmeiseksi hämmennykseksi alkaa kesken kaiken teenkeittopuuhiin. Jos vastahankaisen teevieraan hämminkiä laitettiin merkille niin tätä ei ainakaan huomioitu millään tavalla, mitä nyt pienellä vilkaisulla ja kulman kohotuksella toisen varsin hermostuneelle epäselvälle vastaukselle, naisen kuitenkaan keskeyttämättä puuhiaan. "Noh, yritäpä päättää vaikka mitään kovin hienoa minulla ei olekaan. Vain yrttejä tähän hätään." Tämä tokaisi kuin teen tarjoaminen varkaalle olisi maailman luonnollisin asia kaataessaan vettä kattilaan jonka lopulta asetti nuotion ääreen ennen kuin suoristautui ja alkoi haikailla jupisten kuppiensa perään. Ainakaan vielä olento ei osoittanut merkkiäkään kaavailevansa tekevänsä mitään muuta kuin mitä oli kattiloineen uhkaillut toisen varmaankin oikeutetuista epäilyksistä huolimatta vaan nainen tuntui toistaiseksi olevan aivan tyytyväinen siihen että riepuihin kääriytynyt hermoileva hiippari istui paikoillaan vaikka pitkin maata levitellyt tavarat aiheuttivat tuskastuneen huokaisun jos toisenkin.
Oikeastaan niin kauan kuin istui hiljaa ja paikallaan tapaus saikin olla jokseenkin rauhassa kunnes tämä tunnusti vaisusti potkineensa astioita pitkin leiriä jolloin vihreä katse kääntyikin muitta mutkitta ensin rikolliseen ja sitten osoitettuun suuntaan jossa eittämättä kellottikin muutama laiminlyöty kupponen. Tovin olento silmäili syyllistä kuin äänettömän punnitsevasti huppunsa alta kuin tämä olisi sanonut jotain raskauttavampaakin pelkkien kuppien viskelyn sijasta kunnes viimein raaputti leukaansa ja naksautti hiukan kieltään. "Äh. Näköjään. Et sitten voinut olla viskomatta kaikkea pitkin hietikkoa? Hiukan epäkohteliasta." Tämä viimein huomautti aavistuksen paheksuvaan mutta yllättävän kepeään sävyyn, kunnes viimein silmättyään syyllisen näköistä muukalaista pohtivasti kääntyi dramaattisesti huokaisten astelemaan kiireettä kohti hiekasta pilkottavia astioita. "No hyvä. Kaipa minä sitten haen ne, maltapa hetki." Jos jotain aavisteltiin tämä ei selvästi ainakaan estänyt olentoa kääntämästä selkäänsä toiveikkaasti tuijottelevalle hiipparille... tai sitten tämä tosiaan vain oletti toisen pysyvän kiltisti paikallaan, kuka tiesi. Kaipa teenhimo oli sen verran ylitsepääsemätön että siitä ei ainakaan tingittäisi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 11, 2012 11:25:49 GMT 3
Vaikka sitä olikin varsin hankala nähdä öisessä hämyssä ja hupun varjoista, oli silti varmaa että kissamaista tapausta tarkkailtiin valppaasti mutta samalla mahdollisimman viattoman oloisesti. Luottamuksesta oli eittämättä turha puhuakaan tällä hetkellä, kaiketi puolin ja toisin. Nainen tuntui ottaneen liioitellun huolettoman asenteen jolla peitellä mahdollista epäluuloisuuttaan, mutta toisella ei selvästikään ollut minkäänlaista syytä teeskennellä. Tämä tarkkaili kattia varovaisesti, värähtäen joka kerta kun käsi hakeutui pelottelevaan sävyyn aseen kahvalle. Ja silti tässä oli ilmeisesti määrä juoda... teetä. Mutta ennen sitä tarvittiin kupit, ja ne taisivat tarjota tilaisuuden jos toisenkin... Toisen huomautukselle epäkohteliaisuudesta ja kuppien potkimisesta vastattiin lähinnä epämääräisellä äännähdyksellä olankohautuksen kera ja sävyyn, viittansa uumenissa piilottelevan tapauksen yrittäessä antaa parhaan vaikutelmansa viattomuudesta. Yritys taisi mennä läpikin, sillä ilmeisen pahaa-aavistamaton nainen kääntyi lopulta hakemaan ne, mikä ei välttämättä ollut viisain mahdollinen veto.
Tapaus nuotion äärellä odotti varovaisesti, kunnes toinen oli varmasti kumartunut keräilemään astioita kasaan (ja kaiketi myös tarkastamaan niitä rikkojen varalta), ennen kuin nousi ylös. Tämä liikkui äänettömästi, harjoitellulla varovaisuudella. Tasaisia, empimättömiä liikkeitä. Kuin paraskin kokenut varas. Kelmeän kuun tarkkaillessa tilannetta paheksuen tämä nousi, lähtien hivuttautumaan varovaisesti lähemmäs toisen selkää. Ja mennessään tämä veti viittansa sisältä esiin jotakin, jonka kuka tahansa hämäriä puuhia tunteva olisi tunnistanut vanhaksi kunnon kolkkakapulaksi. Lyhyt, napakka, nahkaan kiedottu kalikka. Tarpeeksi pehmeä säästämään kallon, mutta aivan tarpeeksi jämäkkä jotta kunnon kopautus takaraivoon sulkisi kyllä silmän jos toisenkin. Joskus oli oltava ikävä, ja kaiketi sitä kannatti olla mahdollisimman nopeasti kun pakko oli. Mitään varsinaisia empimisiä ei ollut havaittavissa, kun yhä huppunsa varjoista kiiluvin silmin tuijottava tapaus kohotti kapulaansa. Tämä soi itselleen muutaman hetken ylellisyyttä aikaa tähdätäkin, ennen kuin lopulta näytti arvioineen, mihin kohtaan toisen kalloa kuuluisi huitaista. "Anteeksi", tapaus sihahti jännittyessään. Vaikka nopeaa, terävää sanaa olikin vaikea arvioida kovinkaan tarkasti, tämä kuulosti siltä kuin olisi jopa todella tarkoittanut sitä. Kukaties. Ainakin tarpeeksi paljon että oli valmis antamaan siitä osan yllätystään - osan, joka saattaisi kostautua jos toinen vain olisi tarpeeksi nopea. Nopeampi kuin kapula, joka heilahti.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 12, 2012 21:25:25 GMT 3
Kenties kissamainen olento päätyi aliarvioimaan hiljaisemmanpuoleisen, viattomasti istuskelevan hiipparin päättäessään kaikesta huolimatta käyttää tovin kuppien poimimiseen maasta vaikka tämä merkitsikin selkänsä kääntämistä mokomalle tahmanäpille. Tämä vilkaisi ohimennen tämän suuntaan mennessään ennen kuin kumartui hiukan jupisten keräämään astioita maasta sieltä minne ne oli hävyttömästi viskattu, jopa tuhlaten hetkisen tarkistaakseen kuinka pahasti näitä oli paiskomalla kolhittu... kenties aavistuksen tarpeettomankin huolellisesti. Tämä tuntui jokseenkin syventyneeltä hommaansa eikä suuremmin lotkauttanut korvaansakaan kun räsyihin kääriytynyt olento äkkiä kohosi äänettömästi paikaltaan kiven päältä hiipiäkseen varsin paha-enteisesti kohti. Oikeastaan koko vilunkipeli tuntui sujuvan suorastaan yllättävän hyvin kun muukalainen hivuttautui nuotion ohitse kohti kohti kuppia tutkailevaa naista, selvästikin jokseenkin epäkohteliaita ideoita mielessään päätellen ainakin vaatetuksen seasta ilmaantuvasta salamyhkäisestä kapulasta. Ehkä selkänsä kääntäminen vaisuhkolle ryöstäjälle ei sittenkään ollut ollut sen parempi idea kuin tämän kestitseminenkään ryöstöyrityksestä yllättämisen jälkeen, koska haiskahti siltä että moinen päähänpisto oli juuri vähällä saada varsin ikävän käänteen ainakin kissan kannalta.
Tosin, tämä ei ollut päivän ensimmäinen kokema käänne, ja lopulta tuskin viimeinenkään. Hiippari pääsi mukavasti isku-etäisyydelle katin jäätyä jupisten hetkeksi nuuhkimaan yhtä astioista syystä tai toisesta, mutta niin unohtuneelta kuin omaan näreyteensä näyttikin, olisi kenties saattanut harkita sitä hiljaista, varoittavaa sanaa uudestaan. Kapula humahti varkain ilman halki uhkaavasti kohti kohdettaan, mutta äkkiä nainen ei enää istunutkaan kiltisti paikallaan maalitauluna. Lähes välittömästi syyllisyyttä tihkuvan sanan pyrkiessä ilmoille tähtäilty pääkoppa liikahti äkkiä tuli-linjalta olennon pyörähtäessä kohti ja jostakin ilmaantuva pitkäkyntinen käsivarsi heilahti iskevän käden tielle pyrkien tarraamaan tämän ranteeseen. Jos saisi otteen tätä seuraisi kuin liikkeen jatkona napakammanpuoleinen tempaisu ohitseen kyseisestä raajasta, tarkoituksena ilmeisemminkin kiskaista hiippari jaloiltaan naamalleen hietikolle närkästyneenä tuijottelevan kissaihmisen tuntumaan. Oli nyt tässäkin vastahakoisin tee-vieras vähään aikaan.... Tosin, naisen nopeasta toiminnasta päätellen tämä oli tainnut olla sittenkin huomattavasti enemmän perillä asioiden kulusta kuin mitä oli antanut ymmärtää. Vaikka ei mahdollisesti kolhuitta selviäisikään, ainakin katti vaikutti olevan ymmärrettävän vastahankainen tyrmätyksi tulemisen suhteen, eikä kovin iloinen siitä että moista oli yritetty.
|
|
|
Post by submarine on Nov 13, 2012 14:35:12 GMT 3
Aina kaikki ei mennyt läheskään kuten olisi voinut toivoa, ei edes raskaalla dramatisoinnilla. Anteeksipyynnöt olivat nähtävästi varsin turhia, tai oikeastaan jopa vahingollisia, sillä äkkiä ja varoituksetta kolkattava olikin lähempänä kolkkaajaa. Kapulaa heilauttanut tapaus ehti päästää huppunsa alta hätäisen ähkäisyn kun kissamaisen otuksen pää katosi sihdistä aivan liian nopeasti tämän makuun ja selvästikin kaikkea muuta kuin kokematon nainen syöksähti toimintaan. Kukaties tämä tuli huomanneeksi että ranne, johon tämä tarrasi, ei ollutkaan läheskään nini heikko kuin olisi voinut luulla, vaan suorastaan jäntevä - ja samanlaista yllättävää voimaa saattoi tuntea koko ilmestyksestä muutenkin. Mutta se ei yllättynyttä juuri auttanut, kun tämä muitta mutkitta kiskaistiin vähintäänkin kovakouraisesti maihin. Seuraava ähkäisy olikin sitten paljon enemmän ilmat pihalle -laatua. Vaikka kissan vastaveto olikin odottamaton, ei katalaksi käynyt hiippari aikonut selvästikään myöntää tappiotaan näin helpolla. Tämä oli hädin tuskin ehtinyt löytää itsensä turvaltaan hiekasta, ennen kuin jo rimpuili parhaansa mukaan, yrittäen kiskaista itsensä irti naisen otteesta ja räpiköidä kauemmas. Likaiset temputkaan eivät nähtävästi olleet loppumassa aivan heti, sillä toinen käsi hapuili jo paheksuttavan tottuneesti kourallista hiekkaa, joka paiskattiin muitta mutkitta kohti toisen kasvoja. Ja sitten olikin ilmeisesti aika juosta, sillä vastarintaa löydettyään rättien peittämä tapaus yritti nyt rämpiä pystyyn ja kivien lomasta pois, mitä varmimmin paetakseen valoisaan yöhön...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 16, 2012 19:10:05 GMT 3
Salamyhkäily olikin saanut äkkiä melkoisen käänteen, ja yhtäkkiä yllättäjästä olikin tullut yllätetty. Pitkäkyntiset sormet tarrasivat iskua havittelevaan raajaan ja tempaisivat tämän omistajan maihin tavalla, jota ei ainakaan voinut moittia erityisen hienovaraiseksi katin pidellessä kuitenkin vielä kuppiaan toisessa kädessään. Tämä vaikutti oikeastaan huolestuttavan vähän yllättyneeltä moisesta yrityksestä ja selvästi oletti venkurointia olevan luvassa nyt enemmänkin kun siihen kerran oli alettu, eikä nainen selvästikään aikonut aivan heti päästää irti edes hiipparin rojahtaessa yllättyneenä tantereeseen. Päin vastoin sormien ote kiristyi ja katti liikahti taaemmas nykäistäkseen puristamansa raajan mahdollisimman nopeasti jokseenkin ikävään sävyyn muukalaisen selän taakse pitääkseen pakoon yrittävän näpistelijän paikallaan. Ja sätkintäähän moisesta ymmärrettävästi seurasi, sekä jotain joka jopa aiheutti ärähdyksen ja kirouksen jos toisenkin tähän mennessä melkoisen vaiteliaan kissan kidasta olennon saatua äkkiä kourallisen verran hiekkaa silmilleen. Huppu suojasi onneksi jonkin verran mutta ei tarpeeksi pakottaen naisen pärskähtämään ja pudistamaan päätään ravistellakseen pahimmat hiekat päältään tämän horjahtaessa hiukan mutta päätyen kuitenkin nopeasti lähes refleksinomaisesti nykäisemään ja vääntämään kaappaamaansa raajaa jo jokseenkin kivuliaammin toisellakin kädellä. Oli tämä tarkoituksellista tai ei, ryöväriä ei kuitenkaan tunnuttu haluavan päästää suosiolla ryntäämään yhtään mihinkään.
"Ovelampi kuin miltä vaikutat, hyvä tietää. Olisit voinut kyllä vain sanoa jos et pidä teestä" kissaihminen puuskahti viimein, näennäisesti lähinnä lievästi tuskastuneena vaikka silmissä kirveli hiekanmuru jos toinenkin tämän pyrkiessä vaivihkaa räpyttelemään näitä pois ilman että kiistakumppani olisi huomannut. Kaipa tämä oli tosiaan yllättynyt huomattavasti vähemmän kuin oli toivottu vieläkin jokseenkin kylmäkiskoisesta (vaikkakin jälleen enemmän tai vähemmän piikittelevästä) asennoitumisesta päätellen, mutta syystä tai toisesta yksikään teräase ei ollut vielä ilmaantunut esille vaan katti tuntui lähinnä pyrkivän taltuttamaan tapauksen paniikinomaisen pakoonryntäyksen. Käsi oli kieltämättä hetkellisesti harkinnut liikahtavansa kohden hihassa piilevää tikaria mutta empi, eikä sitten lopulta tehnytkään niin olennon jäädessä hetkeksi silmäilemään hiipparia miettivästi vaikkakin varuillaan uuden hiekkakourallisen varalta. Tämä oli kieltämättä ensimmäinen kerta kun kukaan oli pyytänyt häneltä anteeksi yrittäessään hyökätä kimppuun... Ja jos hiippari oli vaikuttanut kummalliselta aiemmin tuntui tämä sellaiselta vielä enemmän näin lähietäisyydeltä. Eikä tämä tapaus oikeastaan tainnut olla edes niin hintelä kuin miltä oli riepuineen vaikuttanut. Hm.
"Hyvä yritys, mutta jos aiot kolkata ja ryövätä jonkun, näitä ei yleensä kannata varoittaa etukäteen. Suurin osa luultavasti ottaa nokkiinsa pahasti." Kissaihminen huomautti epäilyttävän ojentavaan sävyyn sellaiseksi joka oli juuri yritetty iskeä tajuttomaksi ja saanut hiekkaa naamalleen kunnes puuskahti kyllästyneesti. "Kaipa sinulla on onnea tänään että minulla ei varsinaisesti ole haluja alkaa tappaa ketään tähän hätään, varsinkaan pelkkää pitkäkyntistä. En suosittele kyllä yrittämään mitään mikä saisi minut muuttamaan mieleni. Ymmärsitkö?"
|
|
|
Post by submarine on Nov 18, 2012 11:45:40 GMT 3
Vaikka yritys päästä pois oli kova, taisi varsin nopeasti käydä selväksi, että kissamainen nainen oli kovempi. Kaikesta räpiköinnistä, huitomisesta ja hiekanpaiskonnasta huolimattakin päällekarkaajasta päällekaratuksi muuttunut hiippari päästi lopulta tuskaisan älähdyksen, kun toinen ei päästänytkään irti ketarasta vaan alkoikin vääntää sitä todenteolla ja koko painollaan. Yritys päästä pois muuttuikin äkkiä yritykseksi suojata raajaa, ja pakoon kiemurtelu pelkäksi mukana vääntelehtimiseksi. Vaikka ranne jota nainen väänsi olikin vahvempaa tekoa kuin olisi sopinut olettaa, ei se silti ollut muuta kuin ranne. Tässä kohtaa tosin saattoi käydä ilmi ainakin se tosiseikka, ettei siinä kiinni oleva käsi ollut tavallisimmasta päästä. Se oli vihertävänharmaa, ja viiden sormen sijasta siitä sojottikin vain kolme paksua sellaista. Vahvalta se kyllä näytti, mutta moinen ei juuri nyt auttanut. "Päästä! Päästä!" tapaus lähestulkoon valitti vastauksena enemmän tai vähemmän kaikkeen mitä toisella oli tähän hätään sanoa, yrittäen parhaansa mukaan vääntäytyä irti - ja onnistuen lähinnä vain aiheuttamaan itselleen enemmän kipua. Rimpuilulla taisi tosin olla sentään yksi seuraus, joskaan se tuskin oli kenenkään mielestä erityisen hyvä...
Kaiken vääntämisen ja kääntämisen jälkeen tähän asti niin hyvin tiukasti hiipparin päähän vedetty huppu tuntui vihdoinkin antavan periksi. Hitaasti, melkeinpä dramatisoiden, se melkein kuin kohautti olemattomia olkiaan ennen kuin valahti kiusallisen, tuskallisen verkkaisesti tämän harteille. Alta paljastuva näky ei ollut erityisen kaunis, ja jos joku oli epäillyt tämän vielä olevan ihminen, voitiin moiset nyt unohtaa. Jokseenkin järkyttyneenä, niin äkillisestä suojan menetyksestä kuin kaiketi tilanteen viimeisistä käänteistä muutenkin, tuijotteli hupun alta naama jota ei olisi sekoittanut ihmiseen edes säkkipimeässä. Se oli aivan yhtä harmahtava kuin käsikin, ja melkoisen leveä. Kaksi valtavaa, väritöntä silmää tuijotti määrittelemättömästi paksujen kulmien alta, ja leveästä, melkeinpä kitamaisesta suusta pilkotti rivi teräviä hampaita. Vaikutelmaa ei auttanut littana, melkein vain kahdesta vakosieraimesta koostuva nenä, puhumattakaan eläimellisistä, suipoista korvista tai kahdesta lyhyestä, käyrästä sarvesta tämän ohimoilla. Näissä kasvoissa ei ollut mitään normaalia, ei edes hiuskiehkuraa muistuttava karvatuppo päälaella, sekin enemmänkin eläimellistä karvaa kuin ihmismäistä kuontaloa. Tuskin tarvitsi arvailla miksi tapaus peitteli itseään.
Pienen tyrmistyneen hiljaisuuden jälkeen hiippari tuntui lopulta tajuavan, että kissalla saattoi äkkiä olla muutakin mietittävää, ja että tämä oli nyt auttamattomasti paljastanut itsensä. Ilmeisestikin se joko säikäytti tämän toimintaan, tai kannusti viimeiseen yritykseen, sillä suorastaan hätäisen vinkaisun saattelemana tapaus äkkiarvaamatta tarrasi toisella kädellään omaansa pitelevää ranteesta, ja kiskaisi kaikin voimin saadakseen naisen kaatumaan. Ja samalla tämä pukkasi ylöspäin käyrillä sarvilla, jotka tuskin tätä varsinaisesti seivästäisivät, mutta voisivat kyllä murjaista ikävästi. "Irti!" ilmestys ähkäisi samalla, kuulostaen nyt melkeinpä vimmaiselta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 18, 2012 18:01:21 GMT 3
Ei tainnut olla yllättävää ettei kiipeliin joutunut hiippari tuntunut pitävän käänteestä sitten millään tavalla, saati sitten osannut arvostaa roolien äkillisen vaihtumisen ironiaa. "Äläpä venkoa, telot vain itsesi." Kissanainen päästi pienen tuskastuneen puuskahduksen moisen täydellisen huumorintajuttomuuden edessä kunnes äänekkäistä protesteista tai sätkimisestä huolimatta hoksasi jotakin kummallista jo alunperinkin erikoiselta vaikuttaneen hiipparin raajassa jonka oli jokseenkin epäkohteliaasti (vaikkakin mielestään melko oikeutetusti) kaapannut. Ote oli tiukka eikä varmaankaan varsinaisesti kivuton, mutta vaikka tapaus rimpuilikin vastaan katti tuntui kuitenkin edes yrittävän katsoa ettei tempaisisi mitään sijoiltaan... vaikka käsivarsi tuntuikin olevan jonkin verran jykevämpää tekoa kuin hän oli olettanut niin pitkäkyntisen käytöksestä kuin ulkonäöstäkin. Nainen rypisti hiukan epäilevästi kulmiaan irrottaen hetkeksi katseensa itsepäisesti sätkivästä rääsyläisestä luoden ohimennen tarkemman katseen pitelemäänsä raajaan... jääden kuitenkin yllättyneenä tuijottamaan harmaansävyistä, paksusormista kättä jollaista ei selvästikään ollut odottanut näkevänsä. "Hmh..? Mitäs..." esille pyrki jokseenkin hämmentynyt mutina kissaihmisen jäädessä tarkastelemaan selvästikin hyvin epä-inhimillistä kättä kuitenkaan otettaan irroittamatta vaikka ilmassa olikin äkkiä pientä empimistä. Hän oli arvellutkin että tässä oli nyt jokin koira haudattuna, mutta... Mikä olento riepujen alla sitten ikinä piilikään, tämä ei selvästikään ollut mitään mihin hän olisi aikaisemmin törmännyt. Kuin kissan hetkellisen hämmingin aistineena päätti hiipparin huppukin viimein valaista omalta osaltaan tävä mysteeriä hiukan lisää. Valahtavan päähineen alta paljastuvat kasvot osoittivat viimein yksiselitteisesti että kyseessä taisi olla kaikkea muuta kuin keskiverto pitkäkyntinen, jopa kissanaisen hiljentyen hetkeksi. Kiiluva katse mittaili kummallista litteää naamataulua, säikähtäneitä pyöreitä silmiä sekä pieniä sarventynkiä räpytellen hitaasti, päästäen pienen hämmentyneen äännähdyksen kurkustaan. Mikä hitto hänen matkatavaroihinsa oikein olikaan iskenyt silmänsä? Eihän tämä maahinen tai hiisikään tainnut olla?
Oli miten oli, taisi hetkellinen hämminki lopulta jäädä lyhyeksi. Vaikka kasvojensa paljastuminen muukalaiselle sai kummallisen olennon selvästikin hätääntymään, oli tästä vastoinkäymisestä kuitenkin myös yllättävää hyötyä. Kissa omasi eittämättä kiitettävät refleksit ja ilmeisesti usein tiesi enemmän kuin miltä vaikutti, mutta ei tämänkään huomiokyky aina riittänyt kaikkialle varsinkin kun nenän eteen oli äkkiä heitetty jotakin varsin odottamatonta. Tämän silmäillessä otusta empien vielä yrittäen päättää miten moiseen olisi pitänyt suhtautua, päätti tapaus äkkiä yrittää epätoivonvimmalla jotakin äkkipikaista, eikä kissaihminen hoksannut ajoissa omasta kädestään otetta hapuilevia sormia ennen kuin tämä yllättäen tarrasi kiinni ja kiskaisi. Nainen päästi vaimean yllättyneen äännähdyksen horjahtaessaan ja yritti refleksinomaisesti hakea tasapainoa pitelemästään käsivarresta, mutta yllätettynä pystymättä oikeastaan enää pelastamaan tilannetta. Ja jälleen vuorossa oli jonkinlainen, ties kuinka mones odottamaton käänne pienen hetken sisällä. Ehkä hiippari olisi voinut onnistua kiskaisemaan raajansa irti yllättyneestä otteesta lopulta melko kevytrakenteisen kissaihmisen huojahtaessa eteenpäin, mutta viimeistään salakavalasti ylös pukkaava sarvipari sai aikaan tätä tarkoitusta varten vähintäänkin pätevän harhautuksen. Kerrankin naisen kurkusta karkasi suorastaan rehellisen tuskainen sähähdys sarvien onnistuessa tempaisemaan kivuliaan iskun rintakehän tienoille, iskien vuorostaan ilmat hänen keuhkoistaan. Tuloksena oli vaihteeksi kivuliaasti kirouksia sihisevä ja henkeä haukkova kissa, tältä oletettavasti kuluen tovin jos toisenkin koota itsensä uudelleen. Ainakin katti oli saanut varsin pätevän havainnollistuksen siitä kuinka viattomalla kissa ja hiiri-leikilläkin oli joskus vaaransa... Oli miten oli, ilmassa taisi olla taas reipas aavistus karmaa.
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2012 11:44:51 GMT 3
Kissa ei tuntunut olevan ainoa (vaikka tämä eittämättä olikin pahiten kärsinyt), jota äkillinen tempaisu hämmensi melkoisesti. Syyllinen itsekin, koko sarvipäisessä komeudessaan, nökötti hetken paikoillaan varsin ällikällä lyödyn oloisena, kuin ei olisi vain itsekään odottanut käyvänsä vielä vastarintaan - tai kukaties koska se oli toiminut. Tällä ei kuitenkaan ollut huolinaan juuri väkipakolla tyhjennettyjä keuhkoja, joten liikkeelle lähteminen vei loppujen lopuksi varsin vähän aikaa. Ja liikkeelle tilanne tätä patistikin, kukaties harkitsemattomastikin... Sarvipäinen hiippari ähkäisi uudemman kerran, nyt kuumeiseen sävyyn, samalla kun vääntäytyi kiireesti jaloilleen. Tuskin tarvitsi olla nero päätelläkseen mitä varsin pian tapahtuisi, kun kissa vain saisi kiskottua hieman ilmaa kitusiinsa ja pääsisi itsekin tilanteen tasalle. Haparoivat mutta sitäkin hätäisemmät kädet hakeutuivat varsin nopeasti tämän asevyölle, kiskaisten kummankin sapeleista pois omistajaltaan kun tällä oli vielä muuta mietittävää. Niillä ei kuitenkaan nähtävästi oltu antamassa mitään äkillisiä armoniskuja, vaan tapaus peräytyi nopeasti, puristaen kourissaan aseita, jotka eivät näyttäneet sopivan niihin ollenkaan.
Ensin näytti siltä, että tapaus aikoi vain paeta aseet mukanaan ties minne yön pimeyteen, mutta äkisti tämä pysähtyikin, ennen kuin päästi tuskaisan, suorastaan väsyneen huokauksen. Hartiat lysähtivät kasaan, kohoillen huohotuksen tahtiin tämän jäädessä seisomaan toiselle puolelle tulta yhä kiroavasta kissasta, tuijottaen ties mihin yläkenon tyhjyyteen. Sitten tämä vilkaisi taakseen, ennen kuin käännähti ympäri haparoiden ja tipahti istumaan suorastaan murheellisena - niin paljon kuin tämän kaikkea muuta kuin inhimilliseltä naamalta nyt saattoi tunteita tulkita. "Sanoin että irti!" ilmestys vinkaisi melkeinpä syyttävän puolustelevasti paikaltaan, tuijottaen tiiviisti toista tulen yli. Tämä puristi yhä käyriä miekkoja käsissään. Koko tapaus näytti saaneen hiipparin suorastaan murheellisen harmistuneeksi. Kuin olisi joutunut huitaisemaan parasta ystäväänsä - tai kuin väkivalta olisi yksinkertaisesti ollut tästä hirveää. Nopeaa vinkaisua seurasi hetken hengen tasaamisen jälkeen jotain muutakin. Se oli paljon varovaisempi, mutta aivan yhtä murheellinen. "Anteeksi."
Hetkeä myöhemmin kantautui vielä etäinen kolahdus, jota seurasi pian toinenkin. Hieman siihen sävyyn, kuin joku olisi viskannut käsistään kaksi käyrää miekkaa mahdollisimman pitkälle kivien ylitse rantahietikolle...
|
|