|
Post by spyrre on Aug 30, 2012 19:05:27 GMT 3
Siitäkin huolimatta että Cathrynin muistelot jostakin mystisestä "Viimavuoksi" kutsutusta paikasta saattoivat olla huterahkoja tai parhaassakin tapauksessa epätarkkoja, kartta tuntui kuitenkin nappaavan Lynessan huomion lähes heti kissan levittäessä tämän esille pöydälle. Katti vilkaisi ohimennen lähemmäs hivuttautuvaa naista kääntäen sitten karttaa hiukan jotta tämä näkisi merkinnät edes likimain oikeasta suunnasta sivustakin ennen kuin keskittyi taas riipustusten tutkimiseen. Hyväksyvä kommentti kartan suhteen sai kuitenkin kissan vilauttamaan pienen hymyn nyökkäyksen keralla tyytyväisen häivähdyksen käydessä olemuksessa. Kissaihminen oli selvästikin jopa hiukan ylpeä kääröstä, millä luultavasti oli jotakin tekemistä lukuisien lisättyjen merkintöjen kanssa joita oli tehty sinne tänne, tuntuen kuitenkin kulkeutuvan lähes vääjäämättä maaston poikki pois päin läntisistä alueista jos sattui vilkaisemaan kokonaiskuvaa tarkemmin. Hetken etsittyään kissaihminen löysi etsimänsä ja käänsikin molempien huomion ryppyisehkön vuoriston kupeeseen, jääden silmäilemään mietteliäästi autiohkoa aluetta näistä pohjoiseen. "En tiedä, mutta täysin mahdollista. Tuskinpa paikalliset liikkuvat noilla main kovinkaan kauas kotoaan ellei heidän ole aivan pakko aivan vain välimatkojen ja vaarojen vuoksi, ja samasta syystä matkalaisiakaan ei liiku kovinkaan tiheään... Maasto näyttäisi olevan siellä aika karua, mutta tuollaisessa paikassa saattaa varsin hyvinkin piillä yhtä jos toista mistä harvat edes tietävät." Mustaturkkinen kissa pohdiskeli tukien Lynessan arvelua naputtaen mietteliäästi kynnellään vuoriston reunaa vihreät silmät pohjoisen tyhjillä alueilla vaellellen. Tämä hymähti hiukan toisen osoittaessa metsikköä jonkin matkan päässä vuorilta, mutta kohautti pienesti olkapäitään noidan muistellessa miksi oli kääntynyt pois mahdollisesta suunnasta jossa hänen etsimänsä saattoi piillä.
"No, jos ei tiedä mitä hakee tuskin on ihmekään että ei osaa arvata että tuolla edes olisi jotain, saati sitten missä. Koko paikka on vaikeakulkuinen ja asutusta harvassa jos ollenkaan, tämäkään kylä ei ollut kartassa ennen kuin löysin sen sattumalta." Cathryn vaikeni hetkeksi, pistäen sitten merkille ja nyökäten pienen hymyn keralla naisen ilmeisen kiitollisille sanoille kunnes kiinnitti jälleen huomionsa merkintöihin Lynessan osoittaessa kysyvästi etelänpuoleista reunaa. "Likimain... odotahan. Tuolla." Kynnekäs sormi kurottautui jälleen viittaamaan asuinkeskittymää kuvaavaan täplään muiden riipustusten keskellä, olennon jäädessä sitten hetkeksi mittailemaan vuoriston ja kylän välimatkaa. Etäisyyttä oli kieltämättä melkoisesti jo paperilla, saati sitten oikeassa mittakaavassa... "Saat kyllä matkata hyvässäkin tuurissa varmaan useita viikkoja ellet jopa kuukausia jos aiot lähteä tuonne saakka... riippuen säästä, maastosta ja muista ehkä vaarallisemmistakin esteistä" Cathryn huomautti vilkaisten merkitsevästi reitin varrelle sattuneita laajoja metsiä, kiemurtelevia jokia ja karuja kallioita rypistäen hiukan kuonoaan kuin muistellen jotakin epämiellyttävää. Olihan se totta että niin sää kuin maastokin saattaisivat jo itsessään olla varsin vaarallisia matkalaisille, varsinkin yksin liikkuville tällaisille, mutta melkein vielä ikävämpi vaara saattaisi koostua tielle sattuvista ryöväreistä, roistoista, pahantahtoista olennoista tai ties mistä terävähampaisesta elukasta joita erämaassa saattaisi liikuskella milloin missäkin. Ohimennen kissa vilkaisi punnitsevanpuoleisesti karttaa tutkailevaa naista, mutta ei kuitenkaan sanonut ainakaan vielä mitään. Kuten oli varmasti jo tullut esille Cathryn oli kulkenut jo tovin jos toisenkin, epäilemättä törmäten moneenkin epämiellyttävään esteeseen, mutta eipä tainnut Lynessakaan lopulta mikään täysi amatööri olla jos tämän puheita oli uskominen. Ainakin tämä oli selvinnyt pitkän matkan, ilman suurempia ongelmia.
"Millainen paikka tämä Viimavuo edes on? Kaupunkiko? Kylä? Vai jotakin muuta?" Olento heitti pian ilmoille pohdiskelevan kysymyksen kääntäen huomionsa takaisin karttaan itsekin käyneenä jo jokseenkin miettiväksi kun moinen mysteeri oli levitetty nenän eteen. Tämä ei vieläkään vilkuillut ympärilleen varsinkaan nyt kiinnostuttuaan huomattavasti jännittävämmistä asioista kuin ympärillä hyörivistä, enemmän tai vähemmän kyräilevistä kyläläisistä, eikä tainnut näin ollen laittaa suuremmin merkille jos katse tai pari oli sattunut kääntymään heidän suuntaansa. Kyläläiset olivat pysyneet omissa oloissaan ja etäämmällä jo tähän saakka, eikä kissa oikeastaan olettanut näiden muuttavan aikomuksiaan vähään aikaan oman hilpeän rellestyksensä keskellä niin kauan kuin he kaksi eivät tekisi mitään erityisen räikeää kiinnittääkseen huomiota itseensä... mutta kaipa se jäisi nähtäväksi olisiko olento väärässä.
|
|
|
Post by kilpparin on Aug 31, 2012 11:20:56 GMT 3
(( Umh, ei se vastaus sitten luonnistunutkaan eilen illalla. Nyt onneksi sai jotain aikaiseksi, lyhyttä ja repaleista. Jospa se menettelisi. Mutta tosiaan, seuraavan kerran koneella sunnuntai-iltana/maanantaina, katsotaan nyt, kuinka myöhäiseen kotiutuminen sunnuntaina menee. ))
Mitä kauemman aikaa noita karttaa tuijotti, sitä selvemmin hän havaitsi ilmeisestikin kissaotuksen omien merkintöjen paljastuksen. Kirjoitukset kiemurtelivat kartan poikki lopulta selvästi lännen suunnasta poispäin. Jos se herättikin jotain ajatuksia ja kysymyksiä Lynessan mielessä, hän jätti ne sanomatta ääneen, vilkaisten vain pikaisesti kissaa sivusilmällä mietteliäästi. Heillä kummallakin oli omat salaisuutensa. Koska hänkään ei halunnut kertoa ihan kaikkea itsestään, soi hän ongelmitta samanlaisen rauhan Cathrynille. Oli turha häiritä heidän välillään olevaa tutustumisen haurasta sidosta niin henkilökohtaisilla kysymyksillä tällä hetkellä. Noita ei ollut matkoillaan ystävystynyt niin monen vaeltajan kanssa, että tahtoisi nyt ehdoin tahdoin hätistää kissaotuksen kauemmas. Cathryn kutkutti hänen uteliaisuuttaan, ja omasta puolestaan hän tahtoi tutustua tähän paremmin.
Lynessa oli eksynyt taas omiin ajatuksiinsa katseen vaellellessa huolimattomasti pitkin ja poikin karttaa, tutkaillen siihen merkittyjä kaupunkeja ja muita maamerkkejä. Varsin nopeasti hän oli paikallistanut oman synnyinkaupunkinsa, ja muutaman muunkin itselleen tärkeän paikan. Kotipaikkaa merkinnyt piste oli nostattanut noidan kasvoille haikeanlämpimän hymyn. Koti oli aina koti, eikä hän ollut nähnyt sukuaan moneen kuukauteen. Kuuleminen ei korvannut näkemistä.
Kissaotuksen miettiessä ääneen Viimavuon olemusta Lynessa vilkaisi pikaisesti tämän suuntaan, sitten karttaa ja lopulta taas Cathrynia. ”Tjaa-a”, hän äännähti mietteliäästi, ”tutkimattomille seuduillehan voi piiloutua ties minkälaista tuntematonta suuruutta, mutta minä arvaisin sen olevan ennemminkin kylä kuin kaupunki. Tai kyläkin voi olla liian suuri sana.. se kaiketi on niitä tyypillisiä vuoriseuduille kätkeytyviä asutuksia, jotka käsittävät vain muutaman mökin ja muusta maailmasta eristäytyneitä ihmisiä. Vaeltajien lempipaikkoja.” Lynessa naurahti. ”Mutta jos sinua kehotettiin kiertämään paikka kaukaa, niin sittenhän se voi olla mitä tahansa”, noidan kulmat kurtistuivat kevyesti, ”ehkä jotain viatonta naapurikylien vihanpitoa? Vaarallisen erakon majapaikka? Tai jotain todella outoa, jos he eivät kertoneet siitä mitään muuta.. ehkä muutama lisäkysymys olisi avannut arvoitusta enemmän, mutta se ei varmaan sinua kiinnostanut.”
Vilkaistuaan vielä kerran kissan karttaa, yrittäen painaa sen edes jotensakin mieleensä, noita palautui takaisin penkillensä parempaan istuma-asentoon; kartan tutkailun loppuvaiheilla hän oli ennemminkin istunut polviensa varassa istuimen etureunalla kuin ollut oikeassa istuma-asennossa, takamus tuolissa kiinni. Hän silmäsi Cathrynia mietteliään oloisesti, sillä eräs ajatus oli herännyt hänen mielessään kissaotuksen puhuessa hetkeä aiemmin matkan varrella mahdollisesti kohdattavista esteistä ja vaikeuksista. Kaksin oli aina turvallisempaa…
”Hmm, mahdatko olla suuntaamassa kulkuasi täältä johonkin tiettyyn suuntaan vai oletko ilman määränpäätä? Sinä taisit juuri osoittaa minulle seuraavan etapin. Jos olet vapaa kulkemaan, haluaisitko tulla oppaakseni? Varmasti löytäisin itsekin perille, karttasi antaa selkeän reitin seurattavaksi, joka on nopeasti kopioitu minulle”, hän nyökäytti kevyesti päätään kartan suuntaan, ”mutta suunta on kuitenkin sinulle tuttu. Tiedät jo vältettävät paikat ja suorimmat reitit. Ja jos lopussa odottaa jotain muuta kuin syrjäinen vuoristokylä… noh, kaksin on aina turvallisempaa. Kiinnostaisiko seikkailu, matka kohti tuntematonta?” Noita virnisti.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 2, 2012 16:55:30 GMT 3
Cathryn vastasi jokseenkin myötäilevällä olkapäiden kohautuksella kun Lynessa pohdiskeli määränpäänsä luonnetta. Täytyi myöntää että pieni kylä tai jokin tuntematon, erikoisempi paikka kuulostivat todennäköisemmältä kuin kaupunki, vaikka kieltämättä jo sekin että paikkaa oli kehotettu välttämään kertoi varmasti jotain... sääli, että kumpikaan heistä ei tainnut olla täysin varma siitä mitä tämä olisi voinut olla. "Äh, en. En ollut sillä hetkellä niinkään kiinnostunut huhuista vaan noiden murikoiden ohitse pääsemisestä joten en kysellyt enempää. Tosin saattaa olla että en olisi välttämättä kummempaa vastausta edes saanut" olento totesi, hymähtäen sitten hiukan. "Äkäinen erakko on kai aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin kyläkin näiden tietojen perusteella. Tai tiedä häntä... jos etsimäsi henkilö onkin jonkinlainen oppinut kerran hänen olisi tarkoitus olla perillä... hm, tuollaisista ongelmista... Mutta jos nimi oli oikein, ainakin sen summittainen sijainti saattaa olla tiedossa vaikka alue onkin laaja." Cathryn vaikeni mietteliäänä raaputtaen ohimennen korvallistaan ja kulautti hieman lisää olutta tuopistaan liian keskittyneenä edes irvistääkseen maulle.
Vallitsi hetken hiljaisuus, jonka Lynessa kuitenkin kohta rikkoi, tuoden esille aavistuksen odottamattoman ehdotuksen. "Hmm? Minä?" Kissa kohotti hiukan kulmiaan vihreän kiiluvan katseen käväistessä naisessa olennon jäädessä sitten harkitsevana sormeilemaan tuoppiaan silmien kääntyessä takaisin kartan merkintöihin. Matka oli kyllä pitkä ja mutkia täynnä ja lisäksi se veisi hänet jonkin verran takaisin päin kohti kuningaskunnan rajoja... "Määränpääni ovat hiukan mitä milloinkin, mutta en yleensä palaile takaisin jälkiäni ellei se ole aivan väistämätöntä..." Olento lausahti jokseenkin empien, vaieten hetkeksi naputtaen mietteliäästi pöydän pintaa kyntensä kärjellä. "...mutta kuten sanoin, en varsinaisesti ole käynyt aivan tuolla saakka. Joten... kaipa tuo suunta on aivan yhtä hyvä kuin mikä hyvänsä muukin. Olin suunnitellut suuntaavani metsän poikki seuraavaan kylään, mutta luulen että mitä hyvänsä siellä Viimavuolla piileekään se on varmasti kiinnostavampaa kuin kylällinen lisää kyräileviä talonpoikia." Tämä viimeisteli lopulta venyttäen hiukan lauseitaan kunnes kohautti olkapäitään ja nosti tuopin jälleen huulilleen kuin suunta, jonne hän matkaisi seuraavaksi olisi lopulta hänelle aivan yhdentekevä. "Jos jonnekin on matkattava, kohti tuntematonta lienee se paras suunta, hmm? Miksi mennä sinne missä kaikki muut ovat jo käyneet? Ehkä minäkin löydän jotain lisäämisen arvoista karttaani. Ja kaipa jonkun kanssa matkaaminen aina yksin pitkästymisen voittaa. Kenties seurasta on hyötyä silloinkin jos ryöväri tai pari uskaltaa työntää nenänsä esille." Cathryn naurahti kevyesti vastaukseksi Lynessan hymyyn silmäten tuoppiaan pyöritellen naisen varusteiden seasta pilkistävään jouseen. "Osaat luultavasti käyttää tuota, joten tuskin olet mikään painolastikaan, hmm? Mikäpä ettei." Kissa nyökkäsi suopeasti, mutta puolivakavasta sävystään huolimatta taisi tarkoittaa mitä sanoi. Suunta ei ehkä vastannut hänen alkuperäistä suunnitelmaansa, mutta kun luvassa oli tuntemattoman alueen mysteerien tutkimista, seikkailun kutsua oli vaikea vastustaa... ja myönnettäköön, mukavassa seurassa matkaaminen oli aina miellyttävämpää kuin yksin. Näinkin lyhyessä ajassa Lynessa oli jo ehtinyt antamaan oikeastaan varsin hyvän kuvan itsestään, tai ainakin tarpeeksi että kissaihminen oli valmis jopa muuttamaan suuntaansa hiukan nähdäkseen mihin tämä reitti johtaisi. Nainen vaikutti rehelliseltä ensivaikutelmansa perusteella, ja Cathryn tunsi sympatiaa tämän motiivien suhteen, vaikka äsken todistettu kohtaus kieltämättä nostikin hiukan hänen niskakarvojaan pystyyn. Matka tulisi luultavasti olemaan pitkä ja vaarallinen, joten ehkä hän voisi poiketa takaisin päin ainakin sen verran, että opastaisi Lynessan yhtenä kappaleena edes likimain oikealle reitille... Eiköhän jatko määräytyisi sen mukaan kuinka tämä sujuisi.
"...toivottavasti hakemasi sitten on tuolla, tai edes jotakin kiinnostavaa. Koska ajattelit olla lähdössä? Suunnittelin lepääväni jonkin aikaa ja täydentää hiukan ruokavarojani, mutta muuten en usko että tarvitsen mitään mikä pidättelisi minua täällä. En taida sittenkään välttämättä haluta viettää täällä turhia päiviä." Katse kääntyi kysyvänä noidan suuntaan kissan käydessä jo mielessään läpi matkajärjestelyjä ja uusia suunnitelmia, vaikka tämä kieltämättä arveli jo Lynessan luultavasti haluavan matkaan mahdollisimman pian. Loppujen lopuksi kissaihmisellä ei ollut mitään tätä vastaan, turhaan kai asiaa pitkittääkään jos päämäärä kerrankin olisi selvillä ja nykyinen ympäristö kyräilyn keskellä tuskin se paras mahdollinen.
|
|
|
Post by kilpparin on Sept 4, 2012 22:56:32 GMT 3
Lynessa nyökäytti päätään, kun kissaotuksen ensimmäinen reaktio hänen ehdotukseensa oli kysyvä varmennus, ehdottiko hän tosiaankin Cathrynia matkaseuraksi. Hän todellakin tarkoitti sanojaan. Noita oli ainakin hetkellisesti kyllästynyt vaeltamaan teitä yksin, vailla muuta seuraa kuin oma itsensä – vaikka ajatuksistakin oli ajankuluksi, niiden myötämielisyys omia sanoja vastaan ja mietteiden tuttuus kävi pidemmän päälle tylsäksi. Kissanainen vaikutti myös sellaiselta henkilöltä, ettei hiljaisuuskaan kävisi hermoille, jos puhe ei kaiken päivää maittaisi. Saattoiko parempaa seuraa siis matkallensa toivoa, kun toinen vielä tiesi tienoon edes jotenkin? Lynessa oli varsin tyytyväinen, kun oli tajunnut ehdottaa asiaa. Hän kuunteli tarkkaavaisesti kissan sanoja ja eleitä, sekä niiden taakse piiloutuvia sanomattomia tiedonrippeitä toisen päätöksestä. Jotensakin hän ei yllättynyt, kun toinen lopulta olikin myötämielinen hänen ehdotelmalleen.
”Ainakin olen elossa selvinnyt tähän asti”, nainen hymähti siinä vaiheessa, kun kissaotus mainitsi sivumennen hänen jousensa. Ei tieten kannattanut sanoa vielä ääneen, ettei jousi – tai vyöhön kiinnitetty puukko -, olleet hänen ainoat puolustusvälineensä, mitä tuli selviytymiseen asutuskeskittymien ulkopuolella. Vaellusvuodet olivat harjoittaneet hänen taitonsa noitumisessa, eli manan käytössä ja herättämisessä oman vartalon liikkeiden avulla, hyvin korkealle. Sen ansiosta naisen liikkuminen näytti ylipäänsäkin niin kevyeltä ja vaivattomalta. Noituudella oli toki haittapuolensa, sillä sen käyttö kulutti voimia yhtä lailla kuin mikä tahansa muukin ruumiillinen rasitus. Vaikka Lynessa oli sitkeä ja hänen elimistönsä jaksoi pitkähköjäkin rasitusjaksoja, oli noidallakin rajansa. Sietokyvyn ylittyessä hän paloi loppuun ja siitä toipuminen vaatisi pitkän lepotauon. ”Ehkä voimme jonakin iltana katsoa, kumpi meistä on tarkempi”, nainen jatkoi hieman pilailevaan sävyyn, kevyt virnistyksentapainen huulillaan. Hän ei lainkaan epäillyt, etteikö kissaotus voittaisi kaksinkamppailua. Jos toinen käsitteli joustaan edes vähänkään yhtä hyvin kuin sapeleitaan (niin kuin noita arveli, muistellessaan nopeutta, jolla toisen kädet olivat lennähtäneet sapelien kahvoille hänen törmätessä toiseen jokin aika sitten), hänellä ei olisi kovinkaan suuri voitonmahdollisuuksia rehellisin keinoin, ellei sitten sattuma ja onni olisi hänen puolellaan.
”Eiköhän sieltä löydy jotain, joka vie etsintääni eteenpäin”, nainen virkahti varsin positiiviseen sävyyn, kuulostamatta kuitenkaan yltiöpäisen toiveikkaalta sanoissaan. Hänellä harvemmin oli tapana stressata etukäteen useampia asioita, pikemminkin noita otti tulevaisuuden vastaan sellaisena kuin se oli tullakseen; jos päivät toivat mukanaan hyviä asioita ja onnistumisia, mikäs sen mukavampaa; jos tapahtumat olivatkin pettymyksiä… no, hetken harmittelua ja ärsyyntymistä, sitten asia ohitetaan olankohautuksella, yritetään olla toistamatta tehtyä virhettä ja jatketaan eteenpäin. Lynessan isää tämä tyttären huoleton luonteenpiirre ärsytti erityisen paljon, ja kiivassanaisia keskusteluja syntyi yksi jos toinenkin hänen lapsuudessaan siitä johtuen.
Kissan kysellessä lähtösuunnitelmia, noidan virnistys laantui hivenen ja muuttui mietteliäämmäksi. Hän loi pikaisen vilkaisun selkänsä takana rymyäviin ihmisiin, hymähtäen sitten. ”Toki toivoisin lähtöä heti huomiseksi, mutta varmaan ylihuominen on todennäköisempi. Jos juhlat jatkuvat vähänkään aamuyön tunneille asti, täältä tuskin löytyy ketään, joka on innokas täydentämään matkalaisten varastoja kunnon korvauksesta huolimatta. Ja lepoa voisivat kaivata omatkin jalkani – tai ehkä ennemminkin mieleni halajaa kunnon sänkyä edes yöksi tai kahdeksi”, noita nauroi, ”joten sovitaanko lähtöpäiväksi ylihuominen ennen puoltapäivää? Kummallakin on hyvästi aikaa levätä ja täydentää varastojaan, emmekä kuitenkaan rasita kylän kyseenalaista vieraanvaraisuutta liiaksi.”
|
|
|
Post by spyrre on Sept 6, 2012 19:29:57 GMT 3
"Mainiota. En ole kummoinenkaan lapsenvahti, mutta jos kumpikin meistä osaa pitää puolensa, pärjäämme varmasti hyvin ellei paremminkin yksissätuumin." Cathryn naurahti ja nyökkäsi hyväksyvästi Lynessan vahvistaessa hänen oletuksensa ainakin jonkinlaisista taistelutaidoista. Rehellisesti kissa ei vieläkään olettanut naisen kaiken reiluuden nimissä olevan soturi (ainakin hänen silmäänsä tältä puuttuivat niin taistelijan elkeet kuin olemuskin) mutta tämä tuskin oli aivan avuton taitettuaan matkaa itsekseen ilmeisesti jo pitkänkin tovin. Tosin, niinhän kissaihminen itsekin teki suurimman osan ajastaan mutta pienen omahyväisyyden uhallakaan olento ei oikeastaan pitänyt tätä mitenkään kovin ihmeellisenä... sellaista hänen elämänsä oli ja hyvin pitkälti jo kuului asiaan pitkien vuosien vaelluksen jälkeen. Mutta vaikka olisi sitä tuskin ääneen myöntänytkään, kaipasi hänkin seuraa aina silloin tällöin kun kyräilemätöntä sellaista sattui joskus olemaan saatavilla. Tuskin katti muuten aivan näin suoraan olisi romuttanut aiempia suunnitelmiaan ilman mitään varsinaista porkkanaa odottamassa kaukana tuntemattomassa erämaassa... vaikka kyllähän tuntemattomalla oli aina oma viehätyksensä jota mustaturkki ei ollut ennenkään kavahtanut. Katse kääntyi pöydän vierellä lepäilevissä jousissa noidan ehdottaessa puolipiloillaan jossakin välissä jonkinlaista ammuntamittelöä, olennon vaikuttavanpuoleisen purukaluston pyrkiessä jälleen esille virneen muodossa. "Mikäettei, viimekerrasta onkin jo aikaa" Ääneen sekä olemukseen pyrki häivähdys itsetyytyväisyyttä ja vaikka Cathryn ei sanonutkaan enempää, jo aivan sävy kieltämättä kieli jotakin edellisestä lopputuloksesta. Joko kissaihminen oli kuin olikin varsin pätevä jousensa suhteen ja tiesi sen... tai ainakin halusi muiden luulevan niin. Joka tapauksessa suurempaan uhoon ei nyt tähän hätään kaikeksi onneksi päädytty, kun varsinainen päämäärä sekä lähtövalmistelut kuitenkin kiinnostivat kumpaakin osapuolta huomattavasti enemmän vaikka kissa kurottautuikin ohimennen suoristamaan pöytään nojaavaa joustaan hiukan parempaan asentoon, kenties hiukan turhanpäiten. Jos ei muuta, niin ainakin itsevarmuutta tuntui löytyvän... kenties hiukan liiaksikin.
"Toivotaan parasta. Tai että saat sieltä edes seuraavan määränpään josta etsiä vastauksia... ja kenties edes jotakin vaivanpalkkaa huonommassakin tapauksessa." Cathryn myötäili silmäillen mietteliäästi tyhjähköä aluetta kartalla, nyökäten kuitenkin hiukan tyytyväisenä Lynessan toiveikkaalle kommentille. Kissa piti tämän asenteesta, joka kieltämättä myötäili jokseenkin hänen omaakin elämänkatsomustaan jossakin määrin. Tulevaisuutta oli turha itkeä etukäteen tai kärvistellä menneitä, eikä hän aikonut antaa kummankaan näistä (ainakaan itsekseen) estää häntä tekemästä jotakin. Tokihan moisesta aina ajoittain seurasi ongelmia, mutta niitä murehdittaisiin sitten kun ne osuisivat kohdalle... ja mistä sitä tiesi, ehkä matkan lopusta irtoaisi jotakin hänellekin. Mitä enemmän pohti edessä olevaa seikkailua, sitä enemmän kissaihminen oikeastaan alkoi hiljakseen jopa odottaa tulevaa pienellä jännityksellä. Tämä kuunteli kuitenkin Lynessan pohdiskeluja lähtösuunnitelmien suhteen miettivänä mutta jo aidosti jokseenkin paremmantuulisena hörppien samalla hupenevaa oluttaan aikansa kuluksi kunnes nyökkäsi nuolaisten ohimennen vaahtoa kuonoltaan ennen kuin vastasi.
"Kuulostaa hyvältä, siinä ajassa ehdin varmasti kevyesti tehdä kaiken aikomani ja ehkä hiukan enemmänkin... elleivät paikalliset päätä alkaa hankaliksi." Cathryn silmäsi noidan tavoin ympärillä remuavaa ihmisjoukkoa punniten mielessään kyläläisten yhteistyöhaluttomuuden mahdollisuutta kunnes kohautti hiukan olkapäitään kuin todeten ettei tämäkään olisi maailman loppu. "...no, saapa nähdä. Sain sentään jo yösijan suhteellisen suosiolla, joten eiköhän rahani ole varusteidenkin suhteen aivan yhtä hyvää kuin muidenkin." Tuoppi laskettiin pöydän reunalle pois tieltä kissan alkaessa vielä kerran kartan merkintöjä silmättyään kääriä tätä jälleen kasaan pöydän naarmuiselta pinnalta vilkaisten ohimennen vielä Lynessaa kuin nähdäkseen olisiko tämä tahtonut vielä tutkia jotain ennen kuin rulla lopulta aseteltaisiin takaisin repun uumeniin. "Vaikka jos meno ja meteli jatkuu samalla linjalla yömyöhään saattaa lepo jäädä lyhyeksi tältä yöltä" lisättiin vielä aavistuksen tuskastuneesti kissan korvien ilmeisesti suuremmin arvostamatta moista metakkaa vaikka tämä ei päällisin puolin näyttänyt tätä ainakaan suoraan kavahtavan.
|
|
|
Post by kilpparin on Sept 7, 2012 21:13:23 GMT 3
Lynessa loi vielä viimeisen, hajanaisen vilkaisun karttaa kohden, kun Cathryn alkoi kääriä sitä kokoon. Päänravistuksen aavistus kuitenkin kertoi sanatta, ettei hänellä ollut varsinaista tarvetta enää tuijotella merkintöjä, vaan kapistus jouti noidankin puolesta pöydältä takaisin toisen reppuun. Olisihan hänellä mahdollisuus tuijotella karttaa lisää tulevien päivien ja viikkojen aikana, jos tarve tai halu siihen iskisi. Kenties hän voisi kopioida muutaman merkinnän omaankin kartantekeleeseensä… mietteliäänä Lynessa kurkottautui pöydälle, hamuten oman juomakolpakkonsa sormiensa otteeseen. Kissaotuksen sanat herättivät erään muiston noidan menneisyydestä, ja nauraa hyrähtäen noita laski kolpakkonsa pöydälle eteensä sen sisältöön koskematta.
”Tai voit kokeilla samaa keinoa, kuin isoisäni isä tarinan mukaan. Hän ei kuulemma kestänyt lainkaan juhlaöiden melua, joten aina niinä iltoina hän tukki ylimääräisillä vilteillä oven alareunan, peitti ikkunat ja sulloi korviinsa korvatulpat. Niiden lisäksi hänellä oli kaksi tyynyä – toinen toiselle korvalle, toinen toiselle ja pari peittoa vielä kaiken lisäksi”, Lynessa virnisteli ilkikurisesti, pyöritellen päätään huvittuneena sukulaisensa tempaukselle. ”Tarina muistaa myös mainita, ettei häntä tahtonut seuraavana aamuna saada makuuhuoneesta ulos, kun avainkin tahtoi kadota joka kerta.. ja hänhän tosiaan lukitsi oven, ettei kukaan vain veisi häntä väkisin juhlinnan keskelle.” Samainen tarina muisti myös kertoa, että erään kerran miehen vaimo – siis Lynessan verisukulainen -, oli noitunut nuo samaiset tyynyt kiinni miehen päähän, eikä ollut perunut manaustaan muutamaan päivään… sen Lynessa jätti kuitenkin mainitsematta. Hän ei tahtonut tuoda julki sitä puolta itsestään ainakaan nyt. Ehkä sitten, kun he olisivat vaeltaneet useamman päivän yhdessä nähdäkseen, mitä mieltä kissaotus ylipäänsä oli yliluonnollisesta, tavallisen rajan ylittävistä asioista. Tarpeen vaatiessa hän pysyisi vaiti asiasta kokonaan, jos se vain onnistuisi.
Lopultakin noita sai aikaiseksi maistaa juomaansa, ensimmäisen kerran sitten sen ilmestyttyä pöytään kauan aikaa sitten. Ensimmäisen siemaisun koskettaessa kieltä ja suun sisäpintaa noidan huulilla levännyt hymynkare vaihtui varsin nopeasti järkyttyneeksi irvistykseksi, ja nainen laski kolpakkonsa kalahduksen kera pöydälle, sysäten sen kiivaalla eleellä kauemmas itsestään.
”Hyi hitto, mitä ne yrittävät minulle nyt juottaa!” Noita tuijotti äkämystyneenä juomaansa. Se näytti, nyt tarkemmin katsottuna, epämääräiseltä litkulta ja maistui myös epämääräiseltä litkulta. Mitä se oli olevinaan? Siideriä? Noita värähti. Jopa olut oli maistunut paremmalta, ja se oli paljon, se. ”Ehkä en halua edes tietää, mitä tuo on olevinaan. Ehkä joku kylän erikoisuus? Yh, se maku viipyy edelleenkin kielellä.” Noidan irvistely mausta jatkui edelleen, tosin nyt jo vähäeleisempänä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 11, 2012 19:06:25 GMT 3
Kissan näreyteen hiipi piakkoin aimo annos huvittuneisuutta kun Lynessa tarinoi sukulaisensa tempauksesta ja tämäkin naurahti sulkiessaan jälleen reppunsa nyörejä kartan jo päädyttyä turvaan takaisin paikalleen kantamuksiin. "Hän kuulostaa ainakin olleen... motivoitunut juhlien välttelyssään?" Cathryn virnisti hieraisten sitten teatraalisesti korviaan hupun lävitse vilkaisten samalla yleisen paheksuvan vilkaisun ympärilleen. "Kenties noudatan neuvoa jos nämä eivät tunnu alkavan asettua... vaikka en tiedä olisiko siitä apua, minulla on ilmeisesti liian hyvä kuulo omaksi hyväkseni. Hitto, vaikka tämä paikka ei ole edes kovin suuri, metakkaa tuntuu löytyvän melkein suuremmankin kylän edestä!" Valituksesta huolimatta äänessä oli kuitenkin häivähdys leppoisaa liioittelua joka kieli että kissa tuskin oli täysin tosissaan vaan heitti koko paheksunnan lievän ylireagoinnin puolelle tarkoituksella. Kaipa olennolla oli hiukan epämääräinen huumorintaju. Protestia seurasi dramaattinen huokaus ja kädenheilautus kissanaisen lopulta naurahtaessa itsekseen.
Tosin kissa ei selvästikään ollut tänään ainoa jolla oli valituksensanoja lausuttavana. Lynessan tarttuessa tuoppiinsa mutta lykätessä tämän äkkiä inhoten luotaan maistettuaan tämän sisältöä Cathryn kohotti hiukan kulmiaan kurottautuen ohimennen nuuhkaisemaan hyljeksittyä siiderin irvikuvaa. "....ehkä et tosiaan halua tietää" tämä vahvisti epämääräisesti, tosin jälleen dramaattinen käden heilautus kuonon edessä taisi kaikeksi onneksi vihjata kyseessä olevan jälleen jonkinlainen kyseenalainen vitsintapainen. Ehkä? "Pahuksen ylihintainen paikka. Olut sentään on edes juotavaa, mutta ei kyllä hyvällä tahdollakaan kovinkaan maukasta." Kissan oma tuoppi kohosi jälleen pienen myhähdyksen keralla olennon tarkastellessa laihasti vaahtoavaa litkua arvostelevasti ennen kuin tämä kohautti olkapäitään ja kulautti sisällön tyhjäksi nyrpisteltyään ensin tälle hiukan aivan vain periaatteen vuoksi. Varsin päihtynyt talonpoika hoiperteli pienen matkan päästä kaksikon pöydän ohitse kai matkalla baaritiskin suuntaan pitäen melkoisen vaikuttavaa elämöintiä mennessään ympäristönkin huomioon ottaen, korostaen menoaan vielä törmäämällä muutamaan satunnaiseen huonekaluun ja kanssajuhlijaan mennessään. Kaikeksi onneksi tämä hetkellisestä uhkaavasta horjahduksestaan huolimatta onnistui olemaan kompuroimasta päin juhlia ja tämän juomatarjontaa jo valmiiksi kritisoivien matkalaisten pöytää, vaan päätyi sen sijaan törmäämään ylimääräiseen tielle sattuneeseen tuoliin jääden sekavasti kiroillen haparoimaan tästä tukea palauttaakseen muutenkin huteran tasapainonsa. Tosin kun pian tajusi minne oli päätynyt miehelle tuli varsin pian kiire haparoida tiehensä mutisten mennessään jotain vähemmän kohteliasta. Cathryn oli kääntänyt jokseenkin puolikiinnostuneena katseensa miekkosen kolatessa paikalle mutta virnisti ohimennen tämän jälkeen heilauttaen hilpeästi tuoppiaan kuin hyvästiksi. Hymyssä tosin oli aavistus happamuutta joka kuitenkin katosi nopeasti siinä missä virnekin kuin katti olisi kyllästynyt heti alkuunsa. Olento kohotti tuoppiaan todeten tämän tyhjäksi pikaisella silmäyksellä ja kolautti astian turhana pöydälle pienen haukotuksen keralla.
"Kas, loppuihan sekin litku joskus. Kun ajattelee kuinka vaivan takana tämäkin oli, tuskin olen saamassa toista aivan heti vaikka haluaisinkin rääkätä kurkkuani tuollaisella... Jos et pahastu, luulen että olen saanut tarpeekseni tästä metakasta. Tällaisesta saa vain pirullisen päänsäryn pidemmän päälle." Cathryn pyyhkäisi mielenosoituksellisesti ohimoitaan vetäen sitten tuolinsa kirskahduksen keralla kauemmas pöydästä noustakseen. "No, ehkä näemme huomenna tai myöhemmin hiukan vähemmän kaoottisissa merkeissä, eiköhän parempia matkasuunnitelmiakin ole parempi laatia ilman mellakkaa ympärillä." Kissa venytteli hiukan kurottautuen sitten kohti pöydän viereen aseteltuja varusteitaan ennen kuin nosti nämä olalleen ja valmistautui uhmaamaan vellovaa ihmismassaa raivatakseen tiensä yläkertaan johtaville portaille ja kohti majatalon vuokrahuoneita ellei suurempia vastalauseita pyrkinyt ilmoille.
|
|
|
Post by kilpparin on Sept 16, 2012 12:09:15 GMT 3
”Hän taisi tehdä siitä lopulta silkkaa taidetta”, Lynessa virnisti ja laittoi sivumennen merkille, ettei kissaotus vaikuttanut harmistuvan, vaikka joutuikin kuulemaan ripauksen noidan menneisyydestä – kaikki satunnaiset tuttavuudet eivät ilahtuneet, jos keskustelutoveri vei puhetta vähänkään henkilökohtaisempaan suuntaan kykenemättä pysymään yleismaailmallisissa aiheissa. Olkoonkin, että tässä tapauksessa tarina liittyi hyvin hatarasti noitaan itseensä, sillä se koski kauan sitten edesmennyttä sukulaista. Isoisän isä oli perhetarinoiden mukaan ollut varsinainen persoona, eikä Lynessa pitänyt sitä mitenkään yllättävänä. Vaikka mies itsessään oli kuollut jo ennen hänen syntymäänsä, oli tämän isoisän äiti ollut vielä elossa niin kauan, että tästä oli muutamia muistoja olemassa. Vanharouva oli omannut vahvan luonteen, ettei tuo kovin persoonatonta miestä olisi rinnallaan kestänyt. Noidan huulilla pysytellyt kevyen ilakoiva ilme muuttui hieman haikeammaksi ja lempeämmänsävyiseksi, kun hän eksyi omiin muistoihinsa. Piakkoin kuitenkin mieliala muuttui, kun hän erehtyi maistamaan juomaansa. Cathryninkin vähätellessä siideriä jo yksin hajunsa puolesta noidan mielipide juoman kelvottomuudesta syveni entisestään. Vaikka kissan reaktiosta suurin osa olisikin liioiteltua, häivähdys siitä ainakin olisi totta. Joten juoma oli karmeaa. Siiderituoppi saisi lojua pöydällä hyljättynä niin kauan, kunnes joku tarjoilijoista lopulta armahtaisi ja keräisi sen pois.
Sitten jokin muu veikin noidan huomion puoleensa. Kaiken juhlahumun keskellä joku paikallisista oli lähtenyt liikkeelle, kaiketi joko lisää juotavaa hakemaan tai keventämään oloaan voidakseen taas jatkaa juomistaan, jota mies ilmeisesti oli jo nauttinutkin reippaamman puoleisesti hatarasta liikkumisestaan päätellen. Noidan kasvoilla käväisi monikin tuntemus hänen seuratessaan kyläläisen huojahtelevaa etenemistä. Hän ei voinut ymmärtää, miten joku saattoi juoda itsensä änkyräkänniin menettäen kaiken hillinnän omista toiminnoistaan. Juoppojen sekava puheensoperrus, unohdettu kehonhallinta ja kadotettu häveliäisyys… ei, sitä ei voinut käsittää. Tuntemattoman toilailuja oli kuitenkin siedettävämpi seurata kuin jotakuta tuttua – ja olihan se hivenen huvittavaakin seurata ja arvuutella, mihin miekkosen mutkitteleva kulku seuraavaksi suuntaisi. Tuo ei kuitenkaan törmännyt heidän pöytäänsä, vaikka hetken aikaa sekin mahdollisuus näytti uhkaavasti toteutuvan. Kyläläisen onneksi matkan varrelle eksyi yksi epäonninen tuoli, johon tuo kompastui. Kiire, jolla tuo lopulta kompuroi ylös ja pois kahden muukalaisen lähettyviltä, kirvoitti katkeran hymähdyksen noidan huulilta ja hän käänsi katseensa takaisin kissaotuksen puoleen. Paikallisen pää oli selvinnyt pikavauhtia, kun tuo oli tajunnut harhautuneensa lähemmäs muukalaisia kuin halusikaan. Oli ehkä parempikin lähteä eteenpäin niin pian kuin mahdollista. Hän ei halunnut ajatella, millaisen vastaanoton kylässä olisi saanut, jos olisi eksynyt tänne arkisempana iltana. Tai ehkä hänet olisikin hyväksytty – tai jos ei hyväksytty, niin häntä olisi ainakin kohdeltu välinpitämättömästi -, mutta Cathryn…? Niinpä niin. Pikkukylät, noita tuumasi mielessään happamana, ja napautti sormillaan siiderituoppia.
”Nah, en pahastu lainkaan”, noita vastasi kättään heilauttaen ja katsoen omaan huoneeseensa lähtöä suunnittelevaan kissaotukseen. ”Itse asiassa se ei ole lainkaan hullumpi idea, enköhän kohta poistu itsekin. Ei tämän menon seuraaminen nyt niin kiinnostavaa ole… mutta emmeköhän törmäile huomenna. Ylihuomenna viimeistään, lähdön merkeissä”, hän hymyili. ”Hyvää yötä. Toivottavasti saat nukuttua metelistä huolimatta”, hän heilautti kättään hyvästiksi. Siniharmaat silmät pysyttelivät kissaotuksen tummassa hahmossa niin kauan, kuin toinen pysyi näkyvissä. Ihmismassa jakaantui toisen edessä antaen tietä räikeän selvästi, mutta rähinöittä siitä hetkestä selvittiin. Cathrynin kadottua Lynessa huoahti hiljaa, nykäisi istuintaan lähemmäs seinänvierustaa ja nojautui sitten penkkinsä selkämystä vasten. Silmät sulkeutuivat kuin huomaamatta, ja hän yritti sulkea ympärillään kantautuvan melun ajatustensa ulkopuolelle. Ilta olikin saanut ihan toisenlaisen kulun kuin hän oli aavistanutkaan.. Kaikkein vähiten hän oli uskonut törmäävänsä matkalaiseen, joka piti hallussaan mahdollista tiedonjyvää hänen etsinnän kohteestaan. Voisiko edessäpäin olla arvoituksen selviämiseen johtavia tietoja? Hän tunsi jännityksen kohoavan sisimmässään miettiessään edessään aukeaa seikkailua. Cathrynin seura ei varmastikaan pahentaisi retkeä lainkaan, todennäköisesti päinvastoin. Kissaotuksen epämääräinen huumorintaju oli virkistävää. Ehkä hän tutustuisi matkan aikana tähän paremmin.
Lynessa havahtui ajatuksistaan, kun seuraava hoippuroija ei ollut niin onnekas reittinsä suhteen, vaan tönäisi pöytää ohimennessään. Heilahdus herätti närkästymisen, joka purkautui tuhahduksena ja kulmien kurtistamisena. Noita päätti seurata kissaotuksen mallia lähdön suhteen ja nousi ylös, keräillen tavaransa mukaan. Hetkeä myöhemmin hänkin oli jo oman huoneensa rauhassa.
((Eh, jos olisitkin halunnut vielä kirjustaa vuoron, niin sano ja minä muutan vuoron loppua. ^^ ))
|
|