|
Post by sasha on Jun 1, 2012 16:52:04 GMT 3
(( Tänne spyrre ja sankari . Alkakaamme siis sataman tuntumasta liikkeelle, suunnitellaan ihmeessä tässä pelin edetessä juonta lisää, ja minun puolestani voidaan kaikki tasapuolisesti ja halutessamme tehdä juonenkäänteitä jne. Kunhan nyt ei ihan helposti löydetä tuota tytärtä, lie löytävätkö lainkaan! Tässä vielä vähän hahmostani, tiedätte millainen mies hän onkaan. Tai no, miltä hän muiden mielestä vaikuttaa: Richard tunnetaan vakavana miehenä, jolle monetkaan eivät mielellään mene keskustelemaan. Hän on kaupunkilaisten mielestä kylmä ja pelottava. Tiedetään, että hän asuu kukkuloilla kauniin vaimonsa kanssa. On kuultu myös huhuja, että heillä olisi yksi tai useampi lapsi. Lisäksi on kuultu, että miehellä on taikavoimia. Richardin kartanolla on kaupunkilaisia töissä, mutta he eivät puhu sanaakaan talon asioista. Joskus joku on myös nähnyt kaukaisilta mailta tulleita miehiä matkalla Richardin talolle. Kuva: tinyurl.com/crxd4vn )) RichardRichard istui hämärässä laitakadun kuppilassa, aivan sataman läheisyydessä. Baari oli hiljainen, Richard oli ainoa maksava asiakas koko paikassa. Hänen lisäkseen toisessa pöydässä nukkui syvää unta vanha mieshenkilö, tuhisten kuuluvasti. Richard huokaisi ja otti suuren huikan tuopistaan. Tällä hetkellä mies oli neuvoton. Yleensä hänellä oli vastaus kaikkeen ja aina ideoita, mutta nyt pää löi tyhjää. Olikos hän kenties vieläkin liian järkyttynyt tapahtuneesta? Richard oli saanut pientä hintaa vastaan naapurissa sijaitsevasta majatalosta huoneen, jossa oli nyt muutaman päivän asustellut. Richardin oli ollut pakko lähteä talostaan kukkuloilta. Siitä on nyt aikaa ehkä kolme viikkoa kun Richardin ja hänen kauniin vaimonsa tytär katosi. Richard tunsi luissaan, että tyttö oli kidnapattu. Ei hänen Enyansa ollut sellainen, että olisi kadonnut omatoimisesti. Ja tytär tuntee kaupungin, joten ei hän olisi voinut eksyäkään. Richardia pelotti. Mitä enemmän aikaa kului, sitä epävarmemmaksi muuttui mahdollisuus löytää rakas tytär elossa. Richard tiesi heti katoamisen jälkeen, että ei ollut muita vaihtoehtoja kuin hakea Enya takaisin kotiin. Hän ei kestänyt katsoa vaimonsa surullisia silmiä, apaattista olemusta. Niinpä hän pakkasi saman tien tärkeimmät tavaransa ja lähti kaupunkiin. Richard oli kolunnut jo koko kaupungin läpi, kysellen oliko kukaan nähnyt tyttöä. Ainoastaan erään torin kojun myyjä oli kyllä nähnyt katoamispäivänä Richardin pienen tytön, mutta yksin. Tyttö oli ihaillut hänen lasisia lintujaan ja kadonnut sitten väkijoukkoon. Richard tiesi, että Enya oli kadonnut juuri torilla, mutta kuka oli vienyt viattoman tytön mukanaan? Hän oli miettinyt päänsä puhki vaihtoehtoja. Richard piti huolta, ettei hänen vihamiehensä tulisi lähelle heidän kotiaan. Mutta kyllähän torille pääsi kuka tahansa. Miestä puistatti, hän olisi mieluummin tehnyt mitä tahansa muuta kuin lähtenyt tapaamaan vihollisiaan, jotka voisivat jopa tappaa hänet vanhojen kaunojen takia. Tosin Richard tiesi muutaman miehen joilta hänkin mielellään vääntäisi niskat poikki. Richard korjasi hieman asentoaan tuolilla ja otti taas kunnon kulauksen kylmää olutta. Turha täällä on enää olla, Enya on varmasti viety toiseen kaupunkiin tai ties minne kaukaisille maille. Vaikka Richard on älyn mies, nyt hän epätavallisesti tunteili itsekseen. Pelko, viha ja huoli olivat piinaavia tunteita. Richard joi tuopin tyhjäksi ja iski sen turhankin kovaa pöytään. Hänen olisi lähdettävä ja pian. Mutta ei hän voinut yksin lähteä niin vaaralliselle retkelle. Hänen olisi saatava edes muutama mies mukaansa. Onneksi Richardilla ei ollut rahasta pulaa. Kyllä hän toivottavasti saisi palkattua tovereita auttamaan tyttärensä löytämisessä. Mutta kaupunki oli täynnä riutuneita ja voimattomia asukkaita. Hän tarvitsi mukaansa kuitenkin suojelusta, voimaa, älyä ja muutenkin sellaisia henkilöitä, joiden kanssa matka sujuisi. Richard nousi ylös ja asteli tiskille tilaamaan itselleen uuden oluen. Hän oli juonut jo monta olutta, mutta jostain syystä hänen olonsa oli yhä selkeä, eivätkä murheet hukkuneet mihinkään. Richard tuijotteli ajatuksissaan tyhjyyteen, yrittäen miettiä mikä syy jollain oli kidnapata hänen tyttärensä. Vai olikohan se vain pelkkää sattumaa että juuri Enya oli viety? Richard päätti, että viimeistään huomenna hänen olisi lähdettävä. Miehelle koittaisi hänen elämänsä tärkein ja suurin seikkailu, jossa hän ei todellakaan aikonut epäonnistua. Hänen tyttärensä pääsisi äitinsä hellään syleilyyn hengissä ja terveenä, mitä nopeammin sen parempi. Richard ei edes ajatellut muita vaihtoehtoja, tytär olisi löydettävä elävänä.
|
|
|
Post by Sankari on Jun 2, 2012 22:53:36 GMT 3
// Tässä tulee // Durnan Rautaparta oli ärsyyntynyt. Siinä ei tosin sinällään ollut mitään uutta. Suurimman osan siitä ajasta, minkä Durnan käytti hereillä olemiseen, hän oli ärsyyntynyt. Oikeastaan oli vain harvoja hetkiä jolloin Durnan Rautaparta ei ollut ärsyyntynyt. Ne olivat niitä hetkiä, jolloin Durnan Rautaparta sattui olemaan humalassa. Sen sijaan se, mikä oli poikkeuksellista, oli että juuri nyt Durnan Rautaparta sattui olemaan sekä humalassa, että ärsyyntynyt. ”Isoisäni Ragnar Rautaparran nimeen”, hän jurnutti itsekseen hörppiessään kääpiöviinaansa. Majatalo ympärillä oli täynnä väkeä. Liikaa väkeä. Väellä oli myös taipumus tuottaa ääntä, joten oli meluisaa. Liian meluisaa. Lisäksi, toisin kuin Durnan Rautaparta, väki näytti olevan tänään vielä tavallistakin paremmalla tuulella, joten majatalossa vallitsi aivan järkyttävä sekasorto ja yleinen karnevaalimeininki. Ihmiset hyppivät pöydillä, hiidet ja menninkäiset tanssivat pöytien alla ja kaiken rotuiset, hieman liikaa juhlajuomaa nauttineet olennot mönkivät pöytien ja lattian välimaastossa, tai siellä minne nyt olivat ylipäätänsä sattuneet päätymään. ”Isoisäni Ragnar Rautaparran nimeen”, Durnan jurnutti toistamiseen ja otti toisen kulauksen. Samassa leveä naama työntyi hänen eteensä. ”Durnan, vanha kaveri, piristy vähän ja ota lisää juomaa”, leveä naama toitotti raivostuttavan iloisesti hymyillen. Durnan oli nähnyt tämän naaman ennenkin. Itse asiassa hän oli katsellut tätä naamaa päivittäin jo yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän oli joutunut kuuntelemaan tuosta leveästä suusta kantautuvia juttuja jo kymmenen vuoden. Huomioitavaa oli, että koko sen kymmenen vuoden ajan, jutut olivat aina olleet tasaisen surkeita. ”En ota,” Durnan murahti. Sitten hetken mielijohteesta hän yhtäkkiä nousi ylös tuoliltaan ja tokaisi: ”Tiedätkö, tänään minä todella lähden.” Leveä naama heristeli korviaan: ”Tähdet. En kuule mitään, kun täällä on niin meluisaa.” ”Minä lähden. Lähden pois,” Durnan mylvi takaisin. Leveä naama näytti ymmärtävän: ”Ai, lähde vain. Mutta tule kuitenkin huomiseksi takaisin. Muistathan, että huomenna otetaan kauden uuden olutsatsin ensimmäiset maistiaiset.” ”Ei, tällä kertaa minä aivan todella lähden”, Durnan mylvi takaisin nyt jo naama punaisena. Osoitukseksi sanojensa painosta, hän käänsi leveälle naamalle selkänsä ja lähti marssimaan kohti yläkerrassa odottavaa huonettaan. ”Eikö sillä mokomalla ollut koskaan mielessään mitään muuta kuin jokailtainen humaltuminen”, Durnan murisi itsekseen astuessaan huoneeseensa. Myönnettävä toki oli, että Durnan viihtyi itsekin baarissa aikalailla. Mutta oli sitä elämässä nyt muutakin sisältöä. Tai ainakin olisi pitänyt olla. Tosiasiassa Durnan ymmärsi kyllä miksei hänen lähtöaikeisiinsa suhtauduttu vakavasti. Toistuihan sama melkein joka viikko, eikä hän lopulta kuitenkaan saanut koskaan lähdettyä. Durnanin katse hakeutui huoneen seinustalle. Tarkemmin sanottuna se hakeutui kohti huoneen seinustalla seisovaa rautaista sotisopaa ja siihen kuuluvaa hienoa kypärää. Hän muisti kuinka ylpeä oli ollut saadessaan ne lahjaksi aikuistumisjuhlassaan. Hän oli lähtenyt maailmalle suurin odotuksin – mutta jotenkin oli kuitenkin jämähtänyt tänne. Tämän satamankaupungin luokse oli kulkeutunut kääpiöiden kauppaseurueita sen verran usein, että kääpiökielen tulkille oli ollut jatkuvaa käyttöä. Alun perin tarkoituksena oli ollut vain kerätä hiukan lisärahoitusta tuleviin seikkailuihin. Jotenkin vuodet olivat kuitenkin vierineet eikä hän ollut saanut lähdettyä. Milloin ei ollut löytynyt sopivaa kohdetta, milloin ei sopivaa seuruetta. Tai niin Durnan ainakin selitti itselleen. Syvällä sydämessään Durnan kuitenkin tiesi, että oikea syy oli se ettei hän uskaltanut. Uskaltanut enää heittäytyä kohtalon varaan ja hylätä kaikkea sitä näennäistä rikkautta, mitä hänellä täällä oli. Jotenkin se ei kuitenkaan koskaan ollut ollut tarpeeksi. Ja jostain syystä Durnan kuitenkin yhä, joka ilta kiillotti hienon kypäränsä ja rasvasi rautaisen haarniskansa. Jos kuitenkin jonain päivänä tulisi hetki, jolloin niitä tarvittaisiin. Oikeaa käyttöä ne eivät kuitenkaan olleet koskaan nähneet. Lähinnä Durnan tapasi pukeutua niihin vain tälläisinä hetkinä ja marssia ne päällä hetken kadulla. Lopulta hän yleensä päätyiaina erääseen samaan sataman surkeaan juottolaan. Niin kävi tälläkin kertaa. Juottola oli tyhjillään, kuten aina. Vain kaksi pöytää oli varattuina. Joku mies röhnötti sammuneena toisella niistä. Toinen, karunnäköinen mies, istui eräässä nurkassa ja hörppi hiljaisena juomaansa. Hän tuijotti Durnania pitkään Durnanin astuessaan sisään. ”Eikö hän ole muka ennen täysin haarniskoitua kääpiötä nähnyt”, Durnan ajatteli itsekseen istuutuessaan erään pöydän ääreen. Baarimikko kiiruhti tuomaan hänelle hänen juomansa, sen tavallisen kuten aina. Hetkeksi Durnan vaipui synkkiin aatoksiinsa juomaansa hörppiessään. Jokin sai hänelle kuitenkin aikaan epämukavan olon. Aivan kuin silmät olisivat yhä tuijottaneet hänen selkäänsä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 3, 2012 12:59:00 GMT 3
((Tässä ollaan. Pahoittelut viiveestä ja mahdollisesti epämääräisestä tekstistä. ^^; ))
Pienessä kuppilassa vallitsi nyt huomattavasti rauhallisempi hetki kun edellisiltana itsensä puhki rellestäneet juhlijat nukkuivat vielä pois krapulaansa kuka missäkin. Ne harvat jo paikalle saapuneet saivat istuskella rauhassa hämyisissä, öljylamppujen valaisemissa pöydissään ilman remuajien häiritsemistä... ainakin vielä toistaiseksi, kunnes ensimmäiset virkummat yksilöt alkaisivat saada itselleen tarpeeksi rotia raahautuakseen takaisin uusintakierrokselle, olihan luvassa uuden olutkauden tuoreinta olutta joka varmasti kelpaisi useammallekin janoiselle kurkulle. Mutta kaikeksi onneksi näitä juopottelijoita ei vielä ollut tungeksimassa lepäilevän kuppilan ovista, saapuvan matkalaisen tyytyväisyydeksi.
Tukeva, kärsinyt puinen ulko-ovi narahti auki laskien sisälle hailakkaa aamupäivän valoa kunnes kolahti jälleen kiinni uusimman asiakkaan astuessa kevein askelin peremmälle. Solakka hahmo seisahtui hetkeksi vilkaisemaan ympärilleen hiljaisessa, tunkkaisessa salissa naputellen pitkillä sormillaan mietteliäästi olallaan lepäävän nuhruisen repuntapaisen hihnaa kunnes nyökäytti itsekseen tumman hupun peittämää päätään tyytyväisesti ja asteli turhia ujostelematta tiskille. Edes hämärässä valaistuksessa ei tainnut olla kovin vaikeaa tunnistaa tummaan viittaan ja yksinkertaisiin vaellusvaatteisiin sonnistautunutta jäntevää hahmoa naiseksi viimeistään tämän astellessa lähietäisyydelle ja rysäyttäessä repunrähjänsä huolettomasti tiskin vierelle, ennen kuin pitkäkyntinen käsi kohosi viittomaan osakseen juomanlaskijan huomiota. "Olisiko täällä tarjolla ruokaa ja juomaa nälkäiselle? Olut ja vaikka eilinen lihapata kelpaavat mainiosti kunhan tulevat nopeasti" nuoren naisen ääni totesi leppoisasti kolauttaen pöytään joitain kolikoita, jotka tiskin takana hyörinyt pyöreähkö nainen keräsi talteen tosin vilkaisten saapunutta oudosti. Kuitenkin tämä päätyi vain nyökkäämään lyhyesti sanomatta mitään ennen kuin poistui takaisin askareisiinsa laskettuaan uusimmalle asiakkaalle tuopillisen, jonka muukalainen ottikin vastaan suopeasti kuin ei olisi aiempaa katsetta huomannutkaan.
Kieltämättä varsinkin paikassa jossa erikoisempaa sakkia näki harvemmin olisi kummallinen nainen luultavasti kerännyt epämääräisiä katseita enemmänkin, mutta näin satama-alueella ihmiset sentään olivat jo tottuneet näkemään kaikenlaista. Tämä olikin varmasti yksi syy miksi hän piti satamakaupungeista vaikka laivat sekä loputon, horisonttiin saakka vellova meri saikin hänen niskakarvansa nousemaan joskus kirjaimellisestikin pystyyn. Tokihan näissäkin paikoissa oli vaaransa, mutta ei se ollut kulkijaa ennenkään suuremmin estänyt kulkemasta minne milloinkin sattui mielimään. Kuitenkaan vanhasta tottumuksesta hän ei laskenut huppuaan edes sisätiloihin saavuttuaan vaikka läsnä olikin vain muutama itsekseen tuoppeihinsa tuijottava asiakas, pari miestä ja kääpiö, vaan silmättyään paikan ohimennen läpi nainen laski olallaan riippuneen pitkän jousen nuolineen reppunsa vierelle nojaamaan tiskiin ennen kuin istuutui itsekseen tyytyväisesti hymähtäen. Varusteidensa perusteella tätä olisi varsin hyvin voinut arvella metsästäjäksi mutta tätä vaikutelmaa vastaan soti hiukan viitan liepeen alta erottuva pari lyhyitä, leveäteräisiä huotria joista pilkistivät erikoiset, mutta selkeästi laadukasta työtä olevien sapelien kädensijat. Soturin aseistusta, useimmiten liian kalliit tyypillisen kulkurin ostettaviksi. Hupun varjoista välähtävät kiiluvanvihreät silmät vihjasivat tavallaan että saapuja tuskin oli ihminen, vaikka kasvoista ei kovin hyvin selvää hämärässä saanutkaan.
Asettauduttuaan paikoilleen odottamaan tilaamaansa ateriaa epämääräinen matkalainen kumartui hetken kuluttua tutkimaan reppuaan kunnes veti esille rypistyneen käärön. Eipä aikaakaan kun tämä paljastui ilmeisesti paljon käyttöä nähneeksi kartaksi olennon levittäessä käärön eteensä tiskille ja alkaessaan silmäillä tätä mietteliäästi. Tummansävyinen, pitkäkyntinen sormi seuraili pohtivasti viivoja ja merkintöjä, naisen päästäessä sitten itsekseen jokseenkin tyytymättömän myhähdyksen jäädessään tarkastelemaan erästä kohtaa kartassa. Kenties matkaan olikin ilmestynyt odottamaton mutka, josta nainen ei selvästikään suuremmin pitänyt.
|
|
|
Post by sasha on Jun 8, 2012 11:29:13 GMT 3
Richard katsoi sisään astunutta kääpiötä, arvioiden tätä katseellaan. Hän oli hyvin hiljaa, katsoi vain nuoren miehen askellusta pöydän ääreen. Richard joi tuoppiaan rauhallisesti ja kävi päässään läpi erilaisia vaihtoehtoja. Kääpiö näytti kieltämättä varustuksissaan hyvältä toverilta. Ja kääpiöthän olivat tunnetusti myös sinnikkäitä, eivätkä luikkisi karkuun heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessaan. Richardin kasvoille nousi vino hymy. Ehkä tilanne ei ollutkaan niin toivoton kuin mies oli jo muutaman viikon luullut. Richard kyllä tunsi itsensä ja oli tarkoituksella vältellyt kääpiöitä jo monta vuotta. Mutta nyt hänen olisi unohdettava mennyt ja tähdättävä vain tärkeinpään, nimittäin tyttärensä pelastamiseen. Eli silloin ei vanhoilla riidoilla ollut väliä. Kääpiön olemuksesta Richard myös arveli, ettei tämä tuntenut häntä entuudestaan. Richard kulautti loput oluensa kurkkuunsa ja oli nousemassa ylös. Samassa ovi kävi taas, tällä kertaa naispuolisen henkilön toimesta. Richard vilkaisi uutta tulijaa, mutta ei kiinnostunut naisesta sen enempää. Hänen mielessään oli ainoastaan kääpiö. Richard kaivoi laukustaan yhden rahapusseistaan. Nyt ei olisi pihtailtava. Richardilla ei ollut rahasta pulaa ja kun kyse oli hänen tyttärestään, ei raha merkinnyt enää mitään. Mies otti kankaisen pussin ja käveli kääpiön pöydän luokse. Hän tiputti pussin pöydälle, niin että kolikot kilisivät. Pussissa oli paljon rahaa, siitä olisi riittänyt kunnon tuhlaajallekkin vuosiksi. Richard tiesi sen ja arveli, ettei kääpiö voisi kieltäytyä noin suuresta summasta. "Hei" Richard sanoi ja istui kääpiön pöytään. Hän naulitsi tummat silmänsä kääpiöön ja hymyili ominaista, hieman kieron oloista hymyään. Richard antoi tarkoituksella kääpiön miettiä pussia ja tottua miehen olemukseen pöydässään. "Olen Kreivi Richard McRoy" Hän sanoi sitten arvokkaasti, olihan mies ylpeä suvustaan. "Jos tuota rahapussia ihmettelet, se voisi hyvinkin olla sinun omasi." Richard piti tauon, mutta katse pysyi yhä kääpiössä. Hän työnsi melkein huomaamatta pussia lähemmäs kääpiötä. "Katselin jo pöydästäni, että sinä olisit täydellinen henkilö palkattavaksi tärkeään tehtävään. Miltä kuulostaa, tahdotko tietää lisää?". Richard sanoi rauhallisesti ja hymyillen.
Hän jäi odottamaan kääpiön vastausta ja katsahti taas huppupäistä naista. Tuo matkalaisen näköinen hahmo tarkasteli keskittyneen oloisesti kartan näköistä paperia. Se oli Richardin kannalta hyvä, ei hän olisi tahtonutkaan naisen huomaavan katsettaan. Richardin kasvoilla häivähti hämmästynyt ilme, joka kuitenkin muuttui nopeasti normaalin vakavaksi. Mies oli nimittäin huomannut tällä kulkijalla jousen ja viitan liepeestä pilkistävät sapelit. Huppupäinen nainen ei tainnutkaan olla mikään ihan tavallinen kotiäiti tai ompelimon neiti. Richard hymyili itsekseen. 'Voi kuinka ihanaa olisikaan saada naisseuraa mukaan' hän ajatteli. Sitten Richard huomasi silmäkulmastaan kapakan emännän touhuavan keittiössä. Mies osasi samantien yhdistää asioita, nainen oli varmasti tilannut jotain syötävää. Hän menisi siis puhuttamaan tätä varmasti muilta mailta tullutta henkilöä vasta ruokailun jälkeen. Nyt olisi keskityttävä kääpiöön. Tämä olisi myös niin oivallinen retkiseuralainen. Vakava ilme kasvoillaan Richard katsoi kääpiön kasvoja, odottaen tämän vastausta.
|
|
|
Post by Sankari on Jun 8, 2012 16:51:28 GMT 3
Rahapussi oli kieltämättä vaikuttava ilmestys. Se sama omituinen mies, joka oli tuijottanut Durnania hänen astuessaan sisään, oli yhtäkkiä ilmestynyt ja läjäyttänyt mokoman hänen viereensä.
"Jonkun rikkaan humalaisen hölmön pila taas", Durnan ajatteli ensin rahapussin ilmestyessä hänen viereensä, mutta tarkempi vilkaisu muutti hänen käsityksensä.
Tämä Kreivi Richard McRoy, joksi toinen oli esitellyt itsensä, ei todennäköisesti tunnistaisi vitsiä edes vaikka kompastuisi siihen pimeässä. Sitä hän ei tosin kuitenkaan nähnyt parhaaksi ilmoittaa kyseiselle kreiville itselleen. Kreivin silmät olivat kylmät ja kiero hymy jotenkin vastenmielinen. Ja sen kaiken takana kasvoissa oli jotenkin julma vivahde.
"Isoisäni Ragnar Rautaparta ei ikinä liittoutuisi mokoman kanssa", Durnan ajatteli itsekseen. Jossain kaukana kapakan ovi rävähti auki ja huppupäinen hahmo asteli sisään käyden pöytään istumaan.
Samassa Durnan kuitenkin tunsi jonkin oudon tunteen heräävän sisällään. Se ei, yllättävää kyllä, ollut ahneutta vaikka kukkarossa olikin niin paljon rahaa, että hän saisi viettää täällä vielä toiset kymmenen vuotta, eikä siltikään olisi ansainnut yhtä paljon.
Jotenkin Durnan vain tiesi, että tämän parempaa tilaisuutta ei enää tulisi. Jos hän nyt kieltäytyisi hän olisi todennäköisesti oikeasti tuomittu elämään lopunelämäänsä tässä kurjassa satamakaupungissa. Oli aika tehdä päätös. Loppujen lopuksi se ei ollut edes kovin vaikea.
"Minkähänlaisesta hommasta olisi kysymys?", hän kuuli itsensä mutisevan.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 8, 2012 18:24:09 GMT 3
Nainen oli luultavasti sisään astuessaan pistänyt merkille kääpiön pöytään tuppautuneen miekkosen melkoisine rahakukkaroineen vaikka ei loppujen lopuksi tehnyt tätä tiettäväksi muuten kuin luomalla punnitsevan katseen pussiin jota mies niin rehvakkaasti esitteli. Matkalainen ei kuitenkaan sanonut mitään, mitä nyt päästi pienen epämääräisen myhähdyksen huppunsa alta jatkaessaan matkaa tiskille johon asettautui odottelemaan tilaamaansa apetta. Tehtyään tilauksensa nainen jäikin melkoisen vaiteliaana istumaan näennäisesti omiin asioihinsa keskittyen tutkimaan esiin ottamaansa karttaa, eikä ainakaan ilmaissut tiedostavansa saamaansa kummeksuvaa katsetta millään tavalla. Tarkkaavainen tosin saattaisi laittaa merkille huputetun pään kääntyneen aavistuksen sivuun kuin tämä olisi pergamentin tutkimisesta huolimatta kuunnellut ainakin puolella korvalla takanaan käytävää keskustelua... mutta toisaalta, oliko ihmekään että tällainen sananvaihto kookkaalla rahapussilla höystettynä keskellä lähes tyhjää baaria sattuisi kiinnittämään huomion?
Tovin kuluttua ovi tiskin takana kolahtikin auki ja keittiötiloista tallusti esille tympääntyneen näköinen palveluspoika korutonta tarjotinta kantaen ja kolisteli lattian poikki kohti odottelevaa naista. Tämän olemus tosin muuttui varsin nopeasti pitkästyneestä hiukan levottomaksi olennon kääntäessä päätään. Nainen seurasi vähäeleisesti mutta huppunsa alta itsekseen hymyillen pojan kolauttaessa astiat pälyillen pöytäänsä, mutistessa hyvät ruokahalut ja poistuvan kiireesti sinne mistä oli tullutkin, eikä hän voinut olla naurahtamatta hiljaa itsekseen. Pergamentti kääräistiin kuitenkin kokoon ja siirrettiin hetkeksi syrjemmälle matkalaisen kurottaessa höyryävän kulhon eteensä ja sisältöä ohimennen nuuhkaistuaan kohautti olkapäitään alkaen aterioida jokseenkin epämääräisen näköistä murkinaa pyöriteltyään tätä hetken lusikallaan. Paikan ruokalista oli selvästikin kaukana hienosta, mutta matkalainen ei oikeastaan piitannut niin kauan kuin tarjonta olisi kuitenkin syömäkelpoista... ja pääasiassa lihapitoista ravintoa. Vaikka huomio oli nyt pääasiassa siirtynytkin ruokaan, tuskin lähes viereisessä pöydässä käyty keskustelukaan kaikui vieläkään aivan kuuroille korville.
|
|
|
Post by sasha on Jun 14, 2012 12:05:00 GMT 3
Richard nojasi rennosti tuolin selkänojaa vasten. Kääpiö oli kiinnostunut, ja se oli miehelle paras uutinen aikoihin. Kääpiön puhuessa Richard muutti asentoaan ja nojasi eteenpäin. Hän katsahti silmäkulmastaan sivulle. Tämän laitakadun kuppilan henkilökunta olivat omissa oloissaan, vanha mies nurkkapöydässä nukkui yhä pää roikkuen rentona. Naispuolinen asiakas söi keskittyneen oloisesti ruokaansa. Kuitenkin Richard päätti puhua normaalia hiljempaa, sanottiinhan sitä että jopa seinillä oli korvat. Hänen oli mietittävä sanojaan hetken verran, jotta saisi kääpiön vakuutettua.
"Minä tarvitsisin potentiaalisia ja vahvoja miehiä kuten sinä mukaani ja suojakseni matkalleni. Kerron sinulle totuuden, koska en pidä valheista." Richard piti tauon. Hänen silmissään vilahti suru, joka kuitenkin muuttui takaisin normaaliksi, viileäksi katseeksi. "Noin kolme viikkoa sitten nuorin tyttäreni oli veljensä kanssa torilla. He olivat siinä ihmispaljoudessa hukanneet toisensa. Poikani oli yrittänyt etsiä nuorta Enyaa torilta yli vuorokauden, eikä häntä oltu löydetty. Tämän jälkeen pistin sananviejät liikkeelle, kolusin koko kaupungin ja lähimetsätkin. Mutta ei, aivan kuin tyttäreni olisi kadonnut savuna ilmaan. Nyt siis olisi aika lähteä kaukausemmille maille, muihin kaupunkeihin. Tiedän varmasti, että Enya on kidnapattu. Mutta kenen toimesta ja minne, siitä minulla ei ole tietoa. Tässä surkeassa satamassa ei ainakaan ole järkeä enää istua. Vihjeitä on lähdettävä etsimään, löydettävä keinot tyttäreni hakemiseksi terveenä kotiin." Richard puhui rauhallisesti ja vakuuttavasti. Hän oli hetken hiljaa, katsoen yhä pöydän toisella puolella istuvaa kääpiötä.
"Lupaan, että elämästäsi tyttäreni pelastumisen jälkeen ei puuttuisi mitään. Voin pitää siitä huolen. Me emme lähtisi kuitenkaan kahdestaan, vaan palkkaisin mukaan myös ainakin yhden henkilön. Lisäksi matkan varrelta löydämme tarvitsemiamme palveluita, apujoukkoja ja jopa hyvin korkea-arvoisia henkilöitä jotka ovat minulle velkaa. En voi sanoa etteikö matka olisi vaarallinen. Luulen kuitenkin tuon rahapussin korvaavan mahdolliset vaarat." Richard sanoi yhä katsoen kääpiöön. Kun hän oli lopettanut puhumisensa, hän hymyili taas tavanomaista hymyään ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Kääpiön olisi suostuttava. Richard alkoi jopa itse innostua tulevasta seikkailusta. Kuinka kauan siitä olikaan aikaa, kun hän nuorena miehenä oli matkannut maita tärkeän joukkonsa kanssa. Hän oli jopa ylittänyt meren, kulkenut aavikolla ja taistellut verisissä yhteenotoissa. Onneksi Richard oli ottanut vuosia palvelleen miekkansa mukaan. Vaikka olihan hänellä muitakin keinoja murtaa vastustaja. Ehkä hän pääsisi lähtemään jo tänään. Vaikka ajatukset juoksivat Richardin päässä, oli hän yhä ulospäin rauhallinen ja viileä.
|
|
|
Post by Sankari on Jun 14, 2012 19:06:20 GMT 3
Durnan kuunteli hiljaisena Richardin kertoessa tarinaansa. Tarina oli kyllä periaatteessa liikuttava, mutta Durnan ei vieläkään täysin luottanut tähän Kreivi Richard McRoyihin. "Vai väittää hän kertovansa totuuden koska ei pidä valheista", Durnan ajatteli itsekseen. "Isoisäni Ragnar mahtaisi olla eri mieltä." Todennäköisesti matkalla olisi joku paljon kieroutuneempi tarkoitus. No, Durnan ei ollut suuri moralisti, joten hän ei jäänyt murehtimaan sitä sen enempää. Pussissa oleva kulta ainakin oli todellista. Tosin Kreivin puhuessa tyttärestään, oli Durnan nähnyt hänen silmissään välkähtävän jotakin, kuin surua. Olisiko se voinut olla aitoa?
"Hyvä on", Durnan murahti. "Mutta lähdetään pian, jos lähdemme." Durnan tiesi, että jos he eivät lähtisi joutuin, ehtisi mieli todennäköisesti taas muuttua.
"Onko sinulla edes pientä aavistusta, missä suunnassa nämä tyttäresi kidnappaajat todennäköisimmin oleskelisivat? Luulisi, että he olisivat jatkaneet syvemmälle sisämaahan. Laki ja hallitsijan ote ovat sielläpäin löysiä ja sen lisäksi sieltä löytyy myös useampia epämääräisiä kaupunkeja." Durnan otti pitkän hörpyn juomastaan. "Siellä on tosin myös huomattavasti levottomampaa. Hiiidet ovat tulleet röyhkeämmiksi ja peikot lukuisammiksi. Sen lisäksi maan noustessa ja muuttuessa vähitellen vuoriksi, löytyy kallioiden hiljaisita katveista myös vaikka mitä muuta. Mutta sehän ei meitä estä." Durnan nousi ylös kuin valmiina lähtenään vaikka saman tien.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 16, 2012 14:51:28 GMT 3
Takanaan käyty astetta vaiteliaampi, mutta silti melkoisen vaivatta hiljaisessa salissa tarkkoihin korviinsa kantautuva keskustelu sai ateriaansa omissa oloissaan pureskelevan naisen kohottamaan hiukan kulmiaan näkymättömissä huppunsa alla kreivin kertoessa kääpiölle hukkaamastaan tyttärestään. Tämä punnitsi kuulemaansa hetken ennen kuin kurottautui jälleen vähin äänin avaamaan uudemman kerran karttansa silmätäkseen merkintöjä tarkemmin syystä taikka toisesta. "Jos aiotte seurat jälkiä, tarvitsette jotakin mitä seurata. Jos ryntäätte liikkeelle sattumanvaraisesti saatatte joutua vain kauemmas ja antaa noille oletetuille rikollisille enemmän aikaa kaivautua jonnekin maan alle... olettaen, että tyttärenne ei ole vain karannut omin päin jonkun matkamiehen mukaan" olento huomautti äkkiä huppunsa alta, kääntymättä kuitenkaan ympäri mutta selvästi olettaen että läheisessä pöydässä istuvat kuulisivat pienen pään kääntämisen alleviivatessa vielä kenelle hän puhui. Viimeinen, ehkä hiukan epäkohtelias repliikki lausuttiin miettivästi venyttäen, muukalaisen hymähtäessä lopuksi hiukan itsekseen tämän ilmeisesti olematta tarpeeksi vaikuttunut mainostetusta kreivin-tittelistä harkitakseen repliikkinsä sävyä erityisen tarkkaan, ehkä jopa ennemminkin päin vastoin.
"....tosin... satuin pistämään jotain melko omituista merkille tässä joitain viikkoja sitten matkatessani tänne päin. Joku pirulainen rymisteli leirini ohitse sellaisella menolla että siihen olisivat heränneet kuolleetkin. Luulisi että keskellä yötä kiireessä kulkevat umpeen verhotut vaunut olisivat matkalla kohti asutusta niin myöhään sen sijaan että suuntaisivat keskelle erämaata vai mitä? ...vaikka tiedä häntä. Kenties se ei liitykään tähän ja he olivat vain kiireessä syystä tai toisesta... mutta ne olivat tulossa täältä päin" nainen lisäsi kuitenkin pian kuin jonkinlaisena jälkiajatuksena kunnes kohautti olkapäitään ja käänsi katseensa puolihuolimattomasti pitelemäänsä karttaan pureskellen ruokansa rippeitä kuin ei olisi mitään sanonutkaan. Mokomaa ei ilmeisesti hetkauttanut puuttua jokseenkin röyhkeästi selkänsä takana käytyyn keskusteluun ja sitten heittää tämä kuin sikseen kesken kaiken... vaikka ei tosin tainnut olla erityisen vaikea hoksata että matkalainen selvästikin ajoi takaa jotakin.
|
|