|
Post by ashley on May 8, 2012 0:16:57 GMT 3
Kello kaksitoista vuoden ensimmäiset kokeet olivat ohi ja nuoret purkautuivat vaaleahiekkaiselle sisäpihalle hirveää möykkää pitäen. Useimpien kädet vielä tärisivät, vaikka kasvoille olisikin ollut vedetty uhmakas virne. Koeviikko EGIS-lukiossa määrittelisi kuukausirahan lisäksi monen koko kesäloman. Useat heistä tietenkin opiskelivat vanhempien määräyksestä myös kesällä, mutta kyse olikin siitä, täytyisikö kesäkurssien lisäksi vielä korottaa kevään numeroita. EGISissä motivaatio oli siis korkealla, mutta niin sanotusti 'vääristä syistä'.
Yleisen hyppytuntikaaoksen keskellä kiviportaita laskeutui rauhallisesti harmaisiin pillifarkkuihin pukeutunut poika, jonka housujen päällä oleva musta silittämätön kauluspaita tuskin oli ihan sitä, mitä koulun ohjekirjan määritelmä casual smart asetti minimiksi. Sixten Ivar af Ugglas aiheutti kuitenkin niin vähän harmaita hiuksia muuten, että opettajat sietivät roikottavan paidanhelman lisäksi hänen pikkukeesinsä.
Luonnollisesti koeviikon aloituspäivä oli kaunis kuin morsian, aurinko helotti vaikkei vielä lämmittänytkään. Kaikki ympärillä houkutteli jättämään koulupaskan ja suuntamaan Sergelin torille. Mutta Sixteniin kevät ei tehonnut. Hänellä olisi pari tuntia aikaa ennen iltapäivän koetta. Hän lukisi muistiinpanonsa, olisi valmis sitten oksentamaan ne paperille ja saman tien unohtamaan ne. Hän tarvitsisi vain vartin tauon ja sitten alkaisi pänttäys. Ehdottomasti.
Pihan reunalla kasvoi muutama puu, joiden alla olivat koulun ainoat pari penkkiä. Sinne Sixten kiiruhti välittämättä parin ryhmäläisensä huikkauksista. Hän rojahti penkille ja työnsi nahkasalkkunsa päänsä alle samalla kun toinen käsi poimi kuulokkeet ja asetti ne korviin. Vartti, eikä yhtään kauempaa...
|
|
Layla
Member
Kaukaa viisas ja l?helt? kaunis.
Posts: 8
|
Post by Layla on May 8, 2012 13:19:34 GMT 3
Tentti tuntui menneen juuri niin hyvin kuin siihen valmistautuminenkin oli onnistunut: päin persettä. Keskittymiskyky oli ollut täysin hukassa ja ahkerasta lukemisesta huolimatta päähän oli jäänyt valitettavan vähän aiheesta. Nyt saattoi vain toivoa, että se vähän oli tarpeeksi tai samaa koealuetta olisi pakko päntätä jatkossakin ja se ei houkuttanut pisaraakaan.
Ulos kävellessään siistiin harmaaseen toppiin ja mustaan neuletakkiin, punaiseen skottiruutuiseen lyhyehköön puolihameeseen ja mustiin ballerinoihin pukeutunut pienikokoinen tyttö vapautti suklaanruskeat, puolipitkät hiuksensa niskaan sidotulta ponnarilta ja antoi niiden valua peittämään hiukan kasvoja. Nahkaisen olkalaukkunsa sivutaskusta tyttö kaivoi puhelimen ja laittoi siinä kiinni olevat korvanapit korviinsa. Musiikki soimaan ja ulkomaailma mahdollisimman loitolle.
Derica Clemense Carrico otti suunnakseen puiden alla olevat penkit, jotka yleensä täyttyivät valitettavan nopeasti. Nytkin viimeisen penkin ehti vallata yksinään yksi niistä pojista, jotka kantoivat mukanaan hienoa sukunimeä ja tuntuivat onnistuvan kaikessa mihin tarttuivat. Vaikka eipä Derica tuota poikaa varsinaisesti tuntenut, pikemminkin tiesi niin kuin nyt samassa koulussa opiskelevat nuoret tiedettiin. Tai no, Malin, yksi niistä paremmista kavereista koulussa, oli jossain ihastuksen puuskassaan kai yrittänyt valottaa tarkempiakin yksityiskohtia Sixtenistä, mutta ne olivat joko menneet ohi korvien tai unohtuneet. Malin oli lopettanut pojasta jauhamisen kuitenkin jo aikoja sitten, kiinnostuttuaan jostain Sixtenin ikätoverista. Vuotta vanhemmat pojat olivat kuulemma aina kiinnostavampia kuin ne omanikäiset, joita Malin nimitti kakaroiksi. Derica huokaisi kyllästyneenä ja päätti mennä istumaan nurmikolle.
Ohittaessaan penkkiä, tyttö huomasi Sixtenin niin ikään sulkeneen ympäröivän maailman musiikilla ja tapojensa vastaisesti päätti vaatia – tai no, pyytää – tilaa penkiltä. Olisi pakko yrittää selata luentoprujuista tärkeimpiä kohtia seuraavaa koetta varten, jottei koko päivä menisi aivan harakoille. Derica ehti jo pysähtyä pojan kohdalle ja avasi jopa hiukan suutaan, kunnes tuli toisiin aatoksiin, painoi huulensa yhteen ja päätti jatkaa matkaansa. Nurmikko olisi oikeastaan ihan hyvä vaihtoehto.
|
|
|
Post by ashley on May 10, 2012 0:21:15 GMT 3
[No niin, tahra. Nopeet syöt hitaat. Tunge mukaan, ku näät tän.]
Pojan sormet rummuttivat biitin tahdissa penkinreunaa, kunnes hän vaistosi jonkun katselevan. Hän kohottautui kyynervarsiensa varaan ja antoi toisen jalkansa tippua maahan. Aurinko paistoi tulijan takaa ja Sixten siristeli silmiään ennen kuin tunnisti tämän. Tämän vuoden fuksi ja tulossa kohti. Hänen varovainen hymynsä sekoittui kaiketi siristyksestä johtuvaan irvistykseen, sillä tyttö jatkoi tervehtimättä matkaansa. - Derek, moi! Sixteniltä pääsi ja samantien hän tajusi, että oli sanonut sen ääneen. Derica Carrico ei todennäköisesti tiennyt vuosikurssin 2010 jannujen tapaa kutsua juoruamisen arvoisia tyttöjä miesten etunimillä. Ahtaissa jonoissa tai kokoontumissa oli varsin kätevää kiinnittää hienovaraisesti vierustoverin huomio esimerkiksi Françoisen rintojen kasvuun mutisemalla Franzin rintalihastreeneistä. Sixten olisi voinut purra kielensä poikki. Hän ei koskaan puhunut Dericalle. Yleensä tyttöä koskeva keskustelu käytiin tämän ennen polvea loppuvasta hameenhelmasta, joka ei ollut ohjekirjan henkeen sopiva. Hame oli koodattu kiltiksi ja lopulta parin viikon jälkeen kaikki tiesivät, mitä etsiä katseellaan, jos "Derekin Skotlannin matka" yhtäkkiä mainittiin. Varsinkin, jos Skotlannin matka sijaitsi jossain portaikossa heidän yläpuolellaan... Niin oliko nyt Sixtenin syy, jos Derek oli ensimmäinen mieleentuleva sana.
Hän selvitti kurkkuaan ja vakavoitui. - Derica. Ja katseli toista miltei huolestuneena.
|
|
Layla
Member
Kaukaa viisas ja l?helt? kaunis.
Posts: 8
|
Post by Layla on May 10, 2012 22:33:18 GMT 3
(( Päätin kirjoittaa ihan lyhyen hahmokuvauksen Dericasta. Lähinnä sen, mitä muut koulun oppilaat hänestä tietäisivät, ettei kaikkea tarvitse ympätä näihin ekoihin vuoroihin.
Derica Clemence Carrico 15-v.
~160cm laiha suklaanruskeat, lapoihin ylettyvät, taipuisat hiukset vihreät silmät
Derican isä Frank on amerikkalainen ja työskentelee Yhdysvaltain suurlähetystössä ja hänen saksalainen äitinsä Adele on sisustusarkkitehti. Dericalla on pari vuotta vanhempi sisko Berit. Perhe on asunut Tukholmassa nyt kuutisen vuotta.
Derica on koulussa yleensä melko hiljainen, varautunut ja hiukan epävarmakin. Hyvien ystävien seurassa hänestä kuoriutuu esiin rennompi ja nauravaisempi naisenalku.
Oppilaana Derica on keskitasoa, ei tyhmä, josko ei mikään älykkökään. Hän yrittää olla ahkera ja tunnollinen oppilas, mutta päätyy toisinaan lähinnä piirtelemään luentomuistiinpanojen tekemisen sijaan.[/i]
Ja sitten se varsinainen vuoro: ))
Biisi vaihtui juuri sopivasti ja seuraava alkoi hiljakseen, joten Derica kuuli pojan tervehdyksen ja kääntyi vaistomaisesti äänen suuntaan, vaikkei puhuttukaan hänelle. Sixtenin sitten kuitenkin katsoessa kohti, tyttö vilkaisi varmuuden vuoksi taakseen vain todetakseen, ettei siellä ollut ketään muutakaan. Sanat oli siis sittenkin mitä todennäköisimmin tarkoitettu hänelle. Derican ilme paljasti tämän olevan hiukan hukassa ja pojan sitten sanoessa vielä hänen nimensä tyttö häkeltyi entisestään. Ensin siitä, että Sixten edes tiesi hänen nimensä ja sen jälkeen siitä, että poika puhui tarkoituksella juuri hänelle – eiväthän he koskaan olleet jutelleet mitään.
"M-moi." Tämä äärimmäisen sulava tapa tervehtiä tulisi varmasti painetuksi seuraavaan Käytöksen kultaiseen kirjaan malliesimerkkinä siitä, miten kovalla harjoittelulla saattoi oppia melkoiseksi supliikkimieheksi tai -naiseksi… Kevyt puna kohosi poskille. Täydellinen päivä vain jatkoi voittokulkuaan. Kun tilanne nyt kuitenkin oli päällä, tyttö päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja yrittää välttää nurmikolla istumisen. Napit otettiin pois korvista ja Derica keskittyi hiukan paremmin käsillä olevaan koitokseen saadakseen aikaan selkeämpiä sanoja, ehkä jopa kokonaisen virkkeen. "Tuota…" Derica vilkaisi penkkiä. "Ajattelin, että voisinkohan istua tähän..? Pitäisi vielä hiukan koittaa valmistautua seuraavaan kokeeseen." Tytön ääni oli hento ja meinasi viimeisen sanan aikana kadota lähes kokonaan. Kertaalleen Derica rykäisi hiukan ja sai jatkettua hiukan kuuluvammalla äänellä asiansa loppuun: "Siis jos se vain sopii?" Mielessä pyöri ajatus siitä, että jokin pieni juttu olisi vielä ihan hyvä lisätä, jotta pyyntöönsä saisi toivotunlaisen vastauksen. Lopulta huulille ilmestyi kuin imestyikin hetkeksi pieni hymy.
|
|
|
Post by tahra on May 11, 2012 16:46:12 GMT 3
//******* voi kettu, kone kosahti vähän pidemmäksi aikaa...//
Devin ei vähääkään välittänyt mistään säännöistä jotka kouluy pukeutumiseen antoi. Se oli täysin turhaa, ja rahalla sai hieman erivapauksia. Niinpä uskollinen Nightwishin huppari oli perusvaatetusta. Hän oli äitinsä pakottamana koulussa, eikä oikeastaan vähääkään voinut opiskelusta hikkejen keskellä innostua. Silti oli pakko äidin mieliksi olla vikittelemättä tyttöjä vaan keskittyä edes linnunkakan verran koluun.
Pihassa ei ollut kuin pari penkkiä, ja niiilläkin istui jo joku kundi ja varsin soma tytttö aikoi varmaan istua pojan viereen. Molemmat olivat selkeästi Deviniä vanhempia mutta ei Ronet pelkäisi parisuhteeseen sekaantumista. Devin asteli toisia kohden turhaan välittämättä tallatta maata yhtään hiljempaa. Saavuttuaan pariskunnan kohdallehän virnuili tietävästi ja laukaisi aina niin ihanan kommentin ilmoille: "Anteeksi että häiritsen kuherteluanne, mutta voisinko päästä istumaan En jaksaisi seisoskella..." Siinä hän virnuili tietäväisesti, kuin mikäkin, katsellen kaksikkoa huvittuneesti.
|
|
|
Post by ashley on May 13, 2012 23:41:58 GMT 3
(Tervetuloa :3 )
Kuka olisi uskonut, että provosoivan hameen tyttö oli sitten ujo piimä. Ylikorostettu kohteliaisuus ei sen sijaan hämmästyttänyt poikaa. Malinin tyyli oli ollut samanlainen, hyvä ettei ollut suorastaan teititellyt Sixteniä. Uraaluovien lapset olivat usein sellaisia, koulittuja pikkuaikuisia, valmiina jatkamaan vanhempiensa taistelua kohti sosiaalisen ravintoketjun huippua. Af Ugglasit taasen, kuten kaikki perijäsuvut, olivat vanhan maailman jäänteitä. Heidän ei tarvinnut miellyttää ketään, ei esimiehiä, ei seurapiirejä. Rahalla oli tapana tulla rahan luo ja vanhaa rahaahan riitti. Ukko af Ugglas sai töpeksiä ilman huolta liikeasioissaan, jotka olivat hänelle harrastus; työtä hänen ei olisi tarvinnut tehdä. Salkunhoitajat kyllä pitäisivät huolta, että perhe eläisi pelkillä pääomansa tuottamilla korkotuloilla, jos niin haluttaisiin.
Sixten antoi tytön takellella pysyen itse vaiti ja silmäili tätä. Dericalta oli ilmeisesti mennyt oma salainen lempinimensä ohi korvien ja hyvä niin. Nämä niin sanotusti oikeita työtä tekevien jälkeläiset olivat harmittavan varautuneita, kai heidän mieleensä iskostettiin ajatus, ettei saisi tapahtua mitään, joka voisi asettaa vanhempien maineen kyseenalaiseen valoon. Sixten ehti juuri vastata tytölle hymynkareella, kun paikalle tupsahti tuo...jokin.
Kesti muutamia sekunteja Sixtenin tuijottaessa röyhkeää ilmestystä. Dericalle tarkoitettu hymy oli juuttunut epäuskoisille kasvoille. Poika yritti nopeasti arvioida tuntematonta. Bändihuppari oli niin kammottava, että sen oli oltava käytännön pila opettajien ärsyttämiseksi. Opettajien ärsyttäminen tietenkin vaati sekä pelottomuutta silmätikuksi joutumisesta että apua kotijoukoilta. Uskomattominta olikin, että joku Egisin lukukausimaksuja maksava aikuinen antoi kakaransa näyttäytyä tuollaisena. Sekä huppari että puhetyyli saattoivat kieliä ehdottoman yläluokan välinpitämättömyydestä tai päinvastaisesti jonkun äkkirikastuneen moukan tilannetajun puutteesta. Ei, Sixten ei voinut saada selville, oliko tulija lintu vai kala. Oikeastaan toisen asenne miellytti häntä. Miellyttävää ei ollut joutua ikään kuin maalitauluksi. "Jos luulet, että täällä kuherrellaan, niin miksi helvetissä tunget tänne?"
|
|
Layla
Member
Kaukaa viisas ja l?helt? kaunis.
Posts: 8
|
Post by Layla on May 14, 2012 19:10:00 GMT 3
(( Hienoa, koko jengi kasassa =) ))
Sixtenin vaitonaisuus oli hiukan hämmentävää. Oliko tämä sittenkin puhunut jollekin toiselle? Sille Derekille? Ja Derica vain oli kuullut väärin, olivathan nuo hyvin samankaltaiset nimet? Oliko pojan napeissa sittenkin musiikin sijaan puhelu kesken? Hiukan Sixten näytti hymyilevän, mutta syytä kai saattoi lopulta vain arvailla. Derika pyyhkäisi kasvoilla roikkuvat hiussuortuvat korvan taa ja yritti seistä hiukan rennommin paino oikealla jalalla. Tällaisina hetkinä sitä toivoi olevansa enemmän kuin Berit, joka oli sosiaalisissa tilanteissa kuin kala vedessä. Ei Dericakaan ihmisiä pelännyt, mutta oudompien ihmisten seurassa sitä vain meni jotenkin lukkoon ihan tahtomattaan. Tilanne yleensä helpotti jonkin ajan kuluttua, mutta se yleensä vaati jotain myös vastapuolelta. Jos Derica kohtaisi itsensä kaltaisen tyypin, ei siitä tulisi varmaan yhtään mitään, kun kumpikaan tuskin uskaltaisi avata suutaan. Toisaalta jos he saisivat avattua keskusteluyhteyden, saattaisi se olla mahtavan ystävyyden alku.
Toisen pojan ilmestyessä odottamatta viereen ja avatessa suunsa Derica hätkähti hiukan. Hän ei suoranaisesti tunnistanut kaveria, taisi olla tuoreempaa vuosikertaa. Välittömästi ärsytti pojan sanavalinta. Tässä mitään kuherreltu, hän oli vain vailla penkinpätkää. Jos rohkeutta olisi ollut enemmän, Derika olisi myös ilmoittanut tämän asian tulokkaalle, mutta tuttuun tapaansa piti suunsa supussa. Sixten tosin ei tehnyt aivan samoin ja Derica oli aika yllättynyt tämän reaktiosta. Toisaalta, pojilla oli kai aina vähän tarvetta nokitella toisiaan. Varsinkin tilanteessa, jossa selkeästi nuorempi rääväsuu tuli avautumaan vanhemmalleen. Kun molemmat puhuivat kuhertelusta ja olivat ainakin näennäisesti hiukan tukkanuottasilla, tuli mieleen teatraalinen asetelma, jossa kaksi ritaria taisteli prinsessasta. Derika tirskahti tuolle typerälle mielikuvalle ja häpesi itseään välittömästi.
|
|