|
Post by submarine on Apr 5, 2012 21:20:37 GMT 3
((Voodoota odotellen.))
Maailma oli varsin outo paikka, jossa eittämättä tapahtui yhtä jos toistakin kummallista ja selittämätöntä. Harvapa olisi voinut väittää tuntevansa siitä edes murto-osaa, ja ne jotka todella tiesivät mistään mitään olisivat nauraneet itsensä muitta mutkitta tärviölle moisista mahtailijoista. Olihan päivänselvää, ettei pelkkä vaivainen kuolevainen voinut arvaillakaan maailman ja sen kaiken outouden rajoja. Ja siksipä ei kaiketi ollutkaan loppujen lopuksi niin ihmeellistä, kun eräänä jokseenkin kauniina (tai ainakin puolipilvisenä ja sateettomana) päivänä maa suuren, varsin tunnetun ja melkoisen käytetyn kauppatien alla repesi jyristen halki valtavaksi kuiluksi, paljastaen pohjattoman oloiset sisuksensa maailmalle ensimmäistä kertaa. Eittämättä se kuitenkin oli sitä niille muutamille epäonnisille ja heidän vaunuilleen, jotka olivat juuri sattuneet olemaan sen päällä. Joku väitti erottaneensa etäisesti näiden vankkurien rysähdyksen sen osuessa johonkin pohjalle hyvin, hyvin kaukana. Piruparat eivät olleet ehtineet ällistykseltään edes huudahtaa, sanottiin. Eikähän se varsinaisesti miellyttänyt takana oleviakaan, joista kärjimmäiset onnistuivat hädin tuskin estämään rytinästä ja ryskeestä vauhkoontuneita hevosiaan syöksymästä jakamaan edellisten kohtaloa. Ja vaikka moinen railo olikin eittämättä odottamaton, toipuivat sekalaisista matkaajista nopeimmat varsin rivakasti tarpeeksi löntystelläkseen tavalliseen tapaansa töllistelemään tällaista ihmettä. Sillä pieni ihme se olikin, tuskinpa sentään joka päivä maa repesi auki täysin varoituksetta, ilman jyrinääkään. Eipä niin että kenelläkään olisi ollut siihen minkäänlaista fiksua sanottavaa, mutta olipahan ainakin töllisteltävää.
Goli oli aina luullut tunteneensa kiven varsin perin pohjin. Olihan hän sentään kääpiö, ja olihan nyt vain kunnollista kääpiölle tietää kaikki tiedettävissä oleva ja tarpeellinen kivestä. Ja silti, tässä sitä seisottiin, aivan yhtä hölmistyneenä kuin koko mokoma väkijoukkokin, tuijottelemassa railoa. Se oli vain... auennut tiehen, varoituksetta tai ilman mitään järkevää syytä. Tai jos tarkkoja oltiin, tiehen ja arviolta parisataa pitkää askelta kumpaankin suuntaan sen sivussa. Siinä se oli, kuin mikäkin ammottava kita, eikä kenelläkään ihmisjoukosta tuntunut olevan oikein minkäänlaista käsitystä siitä, mitä nyt olisi pitänyt tehdä, kunhan tuijoteltiin. Goli itse, jossakin joukon seassa ja huomattavasti lyhyempänä, pyyhkäisi aavistuksen kiusaantuneesti paksua ruskeaa tukkaansa, kiskoi muodottoman, varsin epämääräisen hattunsa takaisin päähänsä ja päästi tuhahduksentapaisen. Tässä sitä oltiin, hortoilemassa paikasta toiseen jollakin kirotulla kärrikyydillä, eikä edes sitä saanut toimittaa rauhassa. Aavistuksen hämillään koko touhusta kääpiö asetti kätensä lanteilleen ja korjaili vyötään, kuten hänellä usein oli tapana kun ei ollut aivan varma siitä mitä seuraavaksi. Suurta osaa joukosta näytti jo kiinnostavan melkoisesti, miten railon ohitse olisi tarkoitus päästä vankkureiden kanssa, mutta kääpiön itsensä oli myönnettävä, että moinen maan tottelemattomuus ja selvä luonnonlakien epäkunnioitus kiinnosti jollakin tasolla. Maassa oli varoituksetta valtava railo, äsken ei ollut ollut. Moinen ei käynyt yksiin minkään kanssa...
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 6, 2012 20:08:07 GMT 3
Sivukadulla Crim nosti päätään roskasammiosta ja katsahti kaupungin päätien suuntaan. Sivukadun suulla seisoi valtava väkijoukko (tämä puistatti Crimiä) selin häneen ja pulisi jostakin kovaan ääneen. Mies pyyhkäisi nenäänsä likaisella kämmenselällään ja nojasi sammioon pohtien samalla mistähän mahtoi olla kysymys.. Crim oli noin kolmenkymmenen ikäinen, hänellä oli yllään likaiset, harmaat puuvillahousut,musta nahkaremmeistä sidottu vyö ja vaalea, sieltä täältä paikattu kauluspaita. Hihojen alta pilkisti harmaat,villaiset kynsikkäät. Kauluspaidan päällä oli tumma liivi. Vihreät silmät olivat väsyneen oloiset ja ne huokuivat inhoa. Musta - jo hiukan ohimoilta harmaantunut - tukka harotti joka suuntaan ja kaipasi selkeästi pesua ja kampaa. Crim päätti jättää lounaan etsinnän myöhempään ajankohtaan ja kyykistyi nostamaan maasta ruskean pienen olkalaukkunsa, sulloi sinne löytämänsä porkkanan ja kolme perunaa ja heitti laukun olalleen. Viereiseen sammioon nojasi ryhmyinen kävelykeppi,hän otti sen ja lähti liikkumaan ontuen päätielle.
Ihmiset olivat hyvin liki toisiaan, Crim ei meinannut päästä läpi katsomaan sitä suurta ihmettä mitä toiset näkivät. Hän ihmetteli itsekin mitä oikein oli tekemässä.Ei hän yleensä ollut näin utelias,varsinkaan kun piti tulla näin suuren väkijoukon keskelle. "Antakaa nyt tietä, hölmöt!" hän murahti vihaisesti tuuppiessaan ihmisiä pois tieltään. Mitä siellä nyt voisi olla näin kiintoisaa? Hän eteni hitaasti väkijoukossa, tuntui melkein kuin se ei ikinä loppuisi. Crimiä alkoi ahdistaa, hän inhosi ihmisiä. He olivat kuin lampaita, kun paimennat yhtä oikeaan suuntaan, kaikki loput menevät perässä ja määkivät. Vihdoin hän sai kammettua kaikki muut taakseen ja seisoi ammottavan railon reunalla. Pohjaan saakka ei näkynyt, tuskin sitä tuollaisessa helvetin kuilussa olikaan, Crim mutisi itsekseen. Ensin hän ajatteli, että joku oli räjäyttänyt tämän syvän viillon kauppatiehen (miten? hän ei ollut kuullut räjähdyksiä), mutta vanhus hänen vieressään jutteli ilmeisesti tyttärensä kanssa ja Crim kuuli heidän ihmettelevän luonnonvoimia ja pohtivan mikä sai äitimaan avaamaan kitansa ammolleen ja vieläpä äänettömästi. Heidän alkaessa rukoilemaan siunausta kuiluun pudonneille, Crim sai tarpeekseen, pyöräytti silmiään ja kaivoi liivin taskusta metallirasian ja tikkuaskin. Hän otti rasiasta ohuen sikarin ja sytytti sen tuijottaen samalla syvyyksiin. Tikun hän heitti kuiluun ja lähti ontumaan väkijoukkoon. "Tämä on hullua.. Te olette hulluja. Turhaa rukoilette,ei ole mitään Jumalaa.." Crim ärisi itsekseen. Mutta jokin railossa kiinnosti häntä, mistä se oli siihen tullut? Mitä sieltä löytyisi?
Häntä kuitenkin alkoi taas inhottaa ihmiset ympärillään, hänestä tuntui kuin kaikki olisivat yrittäneet ahdistaa häntä tahallaan ja puristaa hänestä ilmat ulos. "Menkää kauemmas, menkää pois!" Crim murisi kovalla äänellä ja kiiruhti askeliaan. Polveen sattui, mutta hän ei antanut kivulle periksi. Näiden hullujen luota oli päästävä pois, jotta ajatus kulkisi taas. Hän huomasi hengästyvänsä vaikkei ollut edennyt kuin ehkä kymmenen metriä ja näkökykykin alkoi sumeta. Äkkiä Crim kampattiin tai ainakin niin hän luuli.. Hän kaatui kiviseen maahan kämmenet edellä ja kaatoi mukanaan pienen ihmisen. "Kuka helvetti se oli?!" Crim mylväisi ja kääntyi maassa ympäri, vain katsoakseen kääpiötä, jonka oli juuri vahingossa kaatanut. Oho, hän ajatteli, muttei antanut ajatuksensa näkyä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 7, 2012 20:03:11 GMT 3
((Pahoittelen hämminkiä, pienen kädettömyyden takia vaihdan hahmoa vielä tässä kohtaa vähän paremmin sopivaan. Noh, tulipahan ainakin tönittyä kääpiötä, heh.))
Jostakin kujilta ilmestyneen muukalaisen kärkkääseen ja kovaääniseen murahteluun paikallisten mielenlaadusta, jumalien olemassaolosta ja muusta sen sellaisesta (kuten myös tämän varsin epäkunnioittavaan käytökseen mystistä kuilua ja sen uhreja kohtaan) vastattiin lähinnä varsin paheksuvin katsein ja epämääräisin, vaimein mutinoin. Edes ne, jotka kukaties joskus muulloin olisivatkin saattaneet vastata huomattavasti ärhäkämmin tämän elkeisiin, eivät juuri nyt säikähdykseltään ja hämmennykseltään siihen ryhtyneet. Sanoihan järkikin, että itse kullakin oli juuri nyt aivan tarpeeksi muutakin mietittävää, kuin jokin riidanhakuinen pukari. Eräs nuorukainen näytti olevan kyllä aikeissa käydä äkkipikaisiin tekoihin, mutta tämän toverit olivat kaikeksi onneksi tyynnyttelemässä ja estelemässä moista. Goli ehti hädin tuskin ähkäistä kunnolla, kun jokin hujoppi rynni takaa päälle kuin mikäkin, paiskaten tukevan kääpiön jaloiltaan parta hulmuten. Eipä tömähdys tiehen tätä varsinaisesti haitannut, selvästikään tanakka tapaus ei ollut mitään heikkoa tekoa, mutta siitä huolimattakin tämä sai pärskiä ja syljeskellä tomua suustaan melkoisen hetken, ennen kuin edes vilkaisi taakseen äreästi ja vähintäänkin nyreästi. "...Kä terpeleen kiire teillä pitkäkoivilla aina on! Väistetään väistetään kun keritään!" kääpiö tuhahteli vähintäänkin närkästyneenä, kömpiessään jaloilleen ja puistellessaan itseään. Riitaa tämä ei kuitenkaan jäänyt haastamaan, vaan marssi pois tuhisten ja ähisten, mulkaistuaan mokomaa resuista tönijää vielä kertaalleen. Jupinaa kuului tulevan monella kielellä, kaikilla aivan yhtä ärhäkästi, kunnes tämä lopulta katosi hämmentyneeseen väkijoukkoon.
Tuskin oli kääpiö ehtinyt kaikota, kun jo joku laski varsin kookkaan, joskin lähestulkoon luisevan käden äreän, selvästi ahdistuneen miehen olalle. Ja jos tarkkoja oltiin, oli kädessä toki kiinni yhtälailla luiseva, nuhjuinen pitkänpuoleinen ja jokseenkin karvainen käsivarsi. Ja se puolestaan kuului miehelle, joka seurasi varsin pitkälti ketaransa esimerkkiä. Tämä oli kukaties kolmissakymmenissä, joskin sitä oli vaikea arvioida sen tarkemmin paksun, takkuisen, joka suuntaan sojottavan kuontalon ja sekaisen, lyhyen parransängen alta. Tämä oli melkeinpä pitkänpuoleinen ja varsin hintelän oloinen, sikäli mikäli tästä nyt mitään pystyi nuhjuisen, rispaantuneen ja reikäisen kaavun alta suuremmin arvioimaan. Kaksi suurta, aavistuksen hämmentyneen oloista silmää tuijotteli jostakin paksun tukan alta, hyväntahtoisina mutta keskittymättä varsinaisesti oikein mihinkään. Kaiken kaikkiaan tämä tapaus näytti siltä kuin olisi nuohonnut ties mitä metsiä ties miten kauan. Oikeastaan tästä jopa leijaili mieto kukkien ja yrttien tuoksahdus, joka kukaties peitti alleen huomattavasti vähemmän imartelevia hajuja. Jostakin syystä toinen käsi piteli tämän sylissä siiliä, joka sekin vaikutti huomattavasti paremmin tilanteen tasalla olevalta kuin mahdollinen omistajansa. "Hei mies, kaikki on ihan hyvin", tapaus sammalsi aavistuksen vaivalloisesti toiselle, taputtaen tätä olalle kuin kovinkin rauhoitellen. Tämän hengitys toi mukanaan varsin vahvan, imelän lemahduksen, ei niinkään piipputupakkaa, mutta varmasti jotakin yrtintapaista. Sormen, joiden kynsien alla kukki niin lika kuin sammalkin, hapuilivat parempaa otetta tapauksesta. "Hei katsos, kaikki on hyvin. Ei huudeta, kaikki on ihan hyvin..." mies selitti, tuntuen katsovan enemmänkin jonnekin puhuttelemansa taakse kuin tähän itseensä.
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 8, 2012 20:15:10 GMT 3
(( Nou hätä ;D ))
Crim ei edes tajunnut,kuinka paljon ihmiset häntä paheksuivat ympärillä, hän tuijotti vain hämmentyneenä merkillistä miestä, jonka käsi lepäsi hänen olallaan. Vieraan katse oli aavistuksen lasittunut ja läpitunkeva, melkein häiritsevä.. Mutta siltikin, jokin tämän tuntemattoman läsnäolossa oli hyvin rauhoittavaa, melkein lohdullista. Crim näki äkkiä silmissään välähdyksiä vuosien takaa,ajalta kun hän oli vielä nuori poikanen. Pojat olivat taas kiusanneet häntä koulussa ontumisesta ja sulkeneet hänet koulun pieneen urheiluvälinekomeroon, pilkaten ja nauraen makeasti. Päästyään sieltä aikanaan pois (liikunnan opettaja oli kuullut hänen kovaäänisen itkunsa sekä potkut puiseen seinään ja tuli päästämään hänet ulos), hän juoksi pahasti ontuen suoraan kotiin kyyneleet silmissään, katsomatta taakseen. Setä oli verstaassa hiomassa jotakin monista puutöistään, kun Crim juoksi hänen luokseen ja hautasi kasvonsa sedän syliin. Puutyö tipahti maahan ja luisevat kädet kiertyivät nuoren Crimin ympärille. "Crimwald, mitä on tapahtunut? Miksi sinä itket, poikaseni?" Setä kysyi lohduttavasti. Hänen vaatteensa tuoksuivat aina hiukan niitynkukille ja vastasahatulle puulle, nuori Crim piti siitä kauheasti. Poika rakasti myös tuttua ja turvallista piipputupakan makeahkoa hajua, jonka sedän henkäys toi tullessaan.
Crim tajusi, että vieras oli vielä sanonut jotakin ja katsoi ensin tämän kättä, joka edelleen lepäsi hänen olallaan, puristaen sitä nyt hyvin hyvin hellästi ja siitä hänen katseensa siirtyi hitaasti tuntemattoman toisessa kädessä olevaan siiliin. Se näytti Crimin silmissä vähintäänkin yhtä oudolta ilmestykseltä kuin oletettu omistajansakin, mutta se oli yhtä lailla tervetullut yllätys. Siitä Crimin huomio hiljalleen kiinnittyi ympäröivään ihmismassaan, joka myös tuijotti häntä, häpeilemättä ja osittain myös vihaisina. Hän alkoi könytä itseään hitaasti ylös maasta ja haki tästä ystävällisestä tuntemattomasta hiukan tukea. "O-o-olen pahoillani," Crim sanoi hiljaa ja ähisi kivusta, joka nyt säteili polvesta sääreen. Päästyään jaloilleen, mies pudisteli entuudeestan likaisia vaatteitaan maantiepölystä ja kumartui noukkimaan kävelykeppinsä varassa maahan pudonneen sikarin. Hän katkaisi sen punaisena hehkuvan tulipään pois ja tiputti sikarin taskuunsa. Tämän tehtyään hän kääntyi vieraan puoleen ja katsahti jälleen tämän sylissä ilmaa nuuhkivaa siiliä. Crimistä tuntui, ettei tämä mies ollut kuten kaikki muut tässä väkijoukossa eikä hän ollut tippaakaan luotaantyöntävä, päinvastoin. Jokin voima tässä tuntemattomassa sai hänen kiinnostuksensa heräämään ja hän halusi - ensimmäistä kertaa vuosiin - tehdä tuttavuutta toisen ihmisen kanssa.
"Mikä tuon siilin tarina on?" Crim kysyi varovaisen uteliaasti...
|
|
|
Post by submarine on Apr 11, 2012 12:37:03 GMT 3
Toisinaan, etenkin silloin kun jätti kaikenlaisen yrtteihin liittyvän hieman vähemmälle, Fagi käsitti varsin paljon maailman menosta ja siitä, mitä ympärillä tapahtui. Tämä ei ikävä kyllä ollut yksi niistä hetkistä. Juuri nyt hän ei ollut aivan varma siitä missä oli tai miksi, eikä kaupungin hälinä ja huiske ainakaan yhtään auttanut asiaa. Jotain oli kai tapahtunut, mutta utuisilla aivoillaan miehellä ei ollut kovinkaan suurta toivoakaan selvittää, mitä tai missä. Eikähän sillä muutenkaan ollut niin väliä nyt, kun paljon tärkeämmätkin asiat vaativat huomiota. Olihan takkutukkainen pitkäparta sentään huomannut jonkun hädässä. Eikä sellainen ollut kivaa. Joten eihän siinä sitten muuta kuin lohduttamaan moista raukkaa. Fagi osasi oikeastaan olla lähestulkoon yllättynyt, kun ei saanutkaan niin varsin tavanomaista vihaista häätöä, vaan tapaus vaikutti suorastaan kiitolliselta moisesta. Tai no, ei ainakaan äreältä, ja sehän oli pitkälti täysin sama asia, eikös niin? Hetken toinenkin näytti tosin olevan lähestulkoon yhtä pahasti pihalla, mutta onnistui kuitenkin pääsemään tolkkuihinsa ihailtavan nopeasti - siis ainakin Fagin varsin kyseenalaisella mittapuulla. Jostain kumman syystä, todennäköisesti jälleen kerran sellaisesta jota hän ei vain oikein onnistunut näkemään, mies jopa pyyteli anteeksi. Kaipa sekin oli jotain. "Ei tässä... ei itketä hei", Fagi sammalsi epäselvästi, osaamatta oikein keksiä jatkoa. Kunhan nyt seisoi siinä varsin epätasaisena kun toinen otti tukea päästäkseen ylös. Olihan hän toki vähällä kaatua moisesta voimasta, mutta menkööt.
Äkillinen kysymys siilistä sai Fagin hätkähtämään taas hetkellisesit paremmin tolkkuihinsa ja tähän maailmaan. Aavistuksen vauhkosti hän vilkaisi otusta sylissään. Niin, siilihän se, siinähän se. Siili otti nämäkin kaikki asiat huomattavasti paremmin kuin hän. Se oli kuitenkin sen verran viisas. "Se on... siili. Se tietää asioista. Se tietää paljon..." Fagi sai aikaiseksi vastata aikansa tuijoteltuaan, kohottaen otusta paremmin näkyville jotta sen koko jalous varmasti selviäisi kaikille. Siili itse ei näyttänyt erityisen kiinnostuneelta oikeastaan mistään, mutta se tietysti vain tarkoitti että sillä oli liikaa ajateltavaa. Sillä oli aina ajateltavaa, olihan se kuitenkin vähintäänkin älykäs. Joskus se jopa paljasti ajatuksiaan hänellekin. "Eeh... mitä täällä tapahtuu? Kun väkeä on niin kuin paljon. Tuolla, hei", Fagi yritti kommunikoida vaivalloisesti toiselle, osoitellen samalla kohti yhä varsin tiiviisti yhteen keräytynyttä väkijoukkoa ihmettelemässä... no, jotakin ne ihmettelivät.
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 13, 2012 20:15:39 GMT 3
Crimin kasvoille muotoutui varsin hämmentynyt ilme toisen kysymyksestä. Eikö tämä ollut nähnyt tuota valtavaa kuilua vain muutamien metrien päässä siitä missä he nyt seisoivat? No väkeä tosin oli kerääntynyt varsin sankoin joukoin railon reunoille, jopa niin paljon että Crim kuuli ihmisten työntäneen toisiaan vahingossa reunalta alas. Uteliaisuus voi tappaa, sanotaan. Pätee hyvin näissä olosuhteissa, Crim ajatteli itsekseen.
"Etkö ole käynyt tuolla katsomassa? No en kyllä sinänsä ihmettele, nämä hullut ovat kuulemma työntäneet toisiaankin vahingossa reunalta alas tungeksiessaan katsomaan tätä ihmettä, niin että ei taida ollakaan kovin viisas idea. Kauppatiehen on siis auennut valtava kuilu, jonka pohjaan ei voi nähdä ja jonka syntyperä on tuntematon. Minäkin hetken luulin että se olisi räjäytetty siihen, mutta olen ollut jo aikaisin aamulla jalkeilla ja täällä kaupungin sydämessä koko ajan, olisin varmasti kuullut moisen pamauksen." Crim vilkaisi ympärilleen, ihmiset olivat loitonneet heistä kahdesta. Hänen oli huomattavasti helpompi hengittää kun ei ollut valtavaa ihmismassaa ympärillä. Jostakin syystä ihmisjoukon (pienenkin) keskellä oleminen oli aina saanut hänelle paniikkikohtauksen aikaan. Suuta alkoi kuivata, silmissä sumeni, korvat suhisivat ja alkoi pyörryttää. Kaiken muun Crim pystyi sulattamaan; korkeat paikat, hämähäkit, käärmeet..
Crim tajusi äkkiä,ettei tiennyt kuka tämä uneliaan oloinen herra hänen seurassaan oli.. Ja samaan aikaan häntä inhotti, että hän tunsi itsensä ujoksi. Crimin oli pakko myöntää itselleen rehellisesti, että häntä todellakin ujostutti. Miksi, sitä hän ei osannut itselleen selittää. Ei tämä kaveri nyt sen kummempi voinut olla kuin kukaan tavallinen tallaajakaan. No, ei kai hän mitään menettäisikään jos yrittäisi esittäytyä.. "En yleensä ole tällainen mutta.." Miehen oli pakko pakko pitää pieni rohkaiseva tauko.. "..Minä olen sitten Crimwald Caruso, harvojen tuttavieni kesken Crim." Hän puuskautti hermostuneesti ja ojensi kätensä tuntemattomalle.
|
|