|
Post by Jutta on Feb 8, 2012 22:44:16 GMT 3
Hei kaikille! Aloitan tässä ihka ensimmäisen pelini. Olisin iloinen, jos joku haluaisi lähteä pelailemaan kanssani ja tuomaan tarinointiin jännitystä.. Kuka tahansa on tervetullut, jos kokee aiheen mielenkiintoiseksi.. HiH..
|
|
|
Post by Jutta on Feb 8, 2012 22:48:14 GMT 3
Tanya
Alkusanat:
Tuska.. sitä taakkaa kannan sisälläni.. suurta surua ja raivoa.. silti sydämeni jaksaa kantaa askeleitani.. sydämeni kuohuu kostosta.. sieluni unelmoi vapaudesta.. mutta.. ehkä vielä jonain päivänä saatan asiat päätökseen.. ja palaan rakkaan isäni luokse.. ja sieluni saa ikuisen rauhan..
Tarina alkaa:
Sadepisarat.. ne tuntuvat tänään kylmemmiltä mitä eilen.. Sade on jatkunut jo muutamia päiviä eikä se tunnu hellittävän lainkaan. Metsän tuuheat puut suojaavat minua suuremmalta kastumiselta.. mutta onneksi minua ei ole sokerista tehty.. voin ihan hyvin jatkaa jo matkaani..
Nousen ylös kostean nurmikon syleilystä ja puistelen hieman vaatteitani. Vaatteeni ovatkin pysyneet yllättävän puhtaina, vaikka aika ja kulkemani matka ovat kuluttaneet niitä. Siitä onkin aikaa, kun lähdin kotoa ja aloitin uuden elämäni uutena ihmisenä.. kirjaimellisesti.. aika tuntuu vain kuluvan nopeammin, mitä olin olettanut.. on siis pidettävä kiirettä.. en tiedä, kauanko jalkani jaksavat kannatella minua enää..
Tuolla on se polku, jonka eräs metsän ystävällinen asukas näytti minulle. Hän kertoi polun vievän ”Varkaitten kaupungille”, joka on nimensä veroinen paikka. Kaupunki on tullut tunnetuksi suurista rosvojoukoistaan, jotka asustelevat kaupungin ympäristöstä. Kuka tahansa ei uskaltaisi asioida kaupungilla.. mutta minun määränpääni on siellä.. Ehkä vihdoin löydän etsimäni ja saavutan tehtäväni päätökseen. Mutta matkani tulee olemaan pitkä.. Kaupunki on noin kolmen päivän kävelymatkan päässä.. ja sitä ennen minun on selviydyttävä rosvojen hyökkäyksiltä ja ansoilta.. mutta minuahan ei kuka tahansa pysäytä..
Lähden kävelemään sateesta huolimatta polkua pitkin etelään.. Varkaitten kaupunkia kohti.. näistä kolmesta päivästä voi tulla erittäin mielenkiintoisia.. tämä jos mikä pitää mieleni vireessä..
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2012 0:07:01 GMT 3
((Sopiiko tähän liittyä mukaan? Alkuasetelma vaikutti sen verran mukavalta että voisin viskata yhden hahmoistani mukaan soppaan. =) ))
Viileä, kostea ja sateinen säätila oli omiaan pitämään sisätiloissa jokaisen jolla oli vähänkään valinnanvaraa, mukaanlukien niin ihmiset kuin metsän pikkueläimetkin jotka pysyttelivät piilossa pienissä, lämpimissä pesäkoloissaan odottelemassa kylmien pisaroiden kuivumista. Kuitenkin oli olemassa niitäkin joilla ikäväkseen ei joko ollut valinnanvaraa, tai jotka eivät suuremmin tästä ongelmasta piitanneet kuten polkua seuraileva nainen... tai muutaman polunmutkan takana odotteleva matkalainen, joka vielä odotteli paljastumistaan. Tovin jos toisenkin tämä sai vielä taittaa matkaansa rauhassa yksin vesipisaroiden ropistessa ympärillään, kunnes viimein ennen kuin kapea polku tekisi jyrkän kaarroksen tielle sattuneen kivisen harjun huipun ohitse, ilmassa saattaisi tarkkanenäinen havaita hajun, joka ei välttämättä sinne kuuluisi. Märän metsän tuoksun seasta häivähti aavistus tuoreen veren lemua, mutta tästä huolimatta ympäristö oli aivan yhtä hiljainen kuin ennenkin. ...vai oliko? Oikeastaan tarkemmin kuunneltuna kyseisen maamuodostelman takaa saattoi erottaa vaimeaa, epäilyttävän hyväntuulista hyräilyä joka keskeytyi ajoittain kevyisiin liikkumisen ääniin, kankaan kahinaan sekä ääneen, joka muistutti veitsenterää leikkaamassa läpi jonkin sitkeän aineksen. Jos kyseessä oli jonkinlainen väijytys, tämä olisi kyllä sitten epämotivoitunein sellainen ikinä... Toisaalta, jos saapuja rohkenisi kurkistaa esteen ympäri, saisi tämä kyllä pian äänen lähteenkin silmiinsä. Jonkin matkan päähän pensaston rajalle polun varteen oli kumartunut solakka tummaan viittaan kääriytynyt hahmo, selin saapujaan kai tätä vielä huomaamatta näyttäen puuhastelevan itsekseen hyräillen jotakin pitkäteräistä veistä käsitellen. Lähemmäksi tultaessa verenlemukin kävi vahvemmaksi, ja maassakin oli jo havaittavissa useampiakin punaisia tahroja kasvillisuuden lomassa. Jotakin edessä päin taisi olla meneillään, mutta ainakaan lähimain ei näkynyt kuin vain tuo yksi hahmo kokonaisen rosvojoukkion sijasta... mikä saattaisi mahdollisesti olla positiivinen merkki jos nainen päättäisi alkaa yrittää ohitse. Tosin tämän muukalaisen olalla näkyi riippuvan jousi nuolineen...
|
|
|
Post by Jutta on Feb 11, 2012 11:33:04 GMT 3
((Ihanaa!! Tervetuloa! Tätä olen odotellutkin! Valitettavasti minulla on tänään kiireitä enkä kerkeä laittamaan jatkoa.. nytkin tulin vain pikaisesti tarkistamaan, olisiko joku sattumalta vastaillut aloittamaani peliin.. Täällä on siis malttamattomasti odoteltu pelaajaa.. Mutta siis.. minä laitan huomenna jatkoa, kun saa kirjoitella ajan kanssa.. Huomiseen! Ps. Pidän kirjoitus tyylistäsi.. ))
|
|
|
Post by Rusalka on Feb 12, 2012 2:31:28 GMT 3
// Kait passaa hypätä mukaan? : 3 //
Sadepisarat putoilivat tummaihoisen naisen viitalle ja siihen kuuluvalle hupulle joka peitti hänen päätään, sen sisältä pilkistivät hänen mustat, kihartuvat hiuksensa jotka oli sidottu poninhännälle. Hän oli laskenut reppunsa maahan ja ottanut sieltä nahkaisen peitteen jonka oli asettanut matalan mutta ison kiven päälle. Siihen hän oli istahtanut syömään hieman evästä ja juomaan. Hänen valkoinen paitansa oli hieman likaantunut, sen päällä olevassa tummanruskeassa liivissä ei tahrat näkyneet, eikä myöskään kastanjan värisissä sukkahousuissa. Hänen kevyet nahkakenkänsä olivat kuluneet ja likaiset. Hanskansa hän oli laskenut viereensä siksi aikaa kun hän söi. Hän oli asettunut aterioimaan syrjään polusta mutta niin että hän saattoi tarkkailla sitä. Hänen miekkansa oli yhä valmiina hänen vyöllään, mikäli sitä tarvittaisiin.
|
|
|
Post by Jutta on Feb 12, 2012 12:02:51 GMT 3
((Tervetuloa Rusalka! )) Tanya:Polku tuntuu pehmeältä jalkojeni alla.. Polku on selvästi kostunut sadepäivien aikana muodostaen liukkaan ja kuraisen pinnan. Nyt saisikin kävellä varovasti, ettei kaatuisi. Metsä tuntuu synkkenevän aina vain enemmän.. On jo vaikea erottaa tummaa pilviin peittyvää taivasta puitten loimutessa edessä.. tai erottaa ympäristössä oleskelevia henkilöitä, jos heitä sattuisi olemaan.. täytyy olla valppaana.. minä kyllä pidän varani.. Kävelen ja kävelen.. polku tuntuu ikuiselta.. pienet polun mutkat piristivät matkaa tuoden pientä vaihtelua taipaleelle. Sateen ropistessa metsän raikasta tuoksua ei voinut olla aistimatta. Metsä tuoksui puille, kostealle ruohikolle.. Metsä tuoksui.. verelle? Ei.. mikä tämä tuoksu oli.. ei kai vain.. Pysähdyn äkillisesti… muistot valtaavat mieleni.. veriset vaatteeni.. kipu sisälläni.. tuska ja raivo.. isä vierelläni.. Yhtäkkiä lähden juoksemaan ja seuraan veren vuodatuksen tuottamaa tuoksua.. Juoksen ja juoksen.. suljen kaiken muun ympäriltäni.. seuraan vain veren tuoksua.. jotain ikävää on voinut sattua.. joku voisi tehdä kuolemaa.. Veren tuore tuoksu voimistui tuon kivisen harjun kohdalla.. Juoksen kiviharjanteen taakse mitään enempää ajattelematta. Veren tuoksu oli tuonut raivon ja pelon sekoittaman tunteen esille sisimmästäni.. en pystynyt ajattelemaan asioita järkevästi.. Olin näyttäytynyt ja se ei haitannut minua yhtään.. Otan tunteiden viemänä tikarin vyöstäni esille.. valmiiksi, jos sitä tarvitsisi käyttää.. ((Joo, Tanyalla on aika äkkipikainen luonne.. ))
|
|
|
Post by spyrre on Feb 12, 2012 17:30:03 GMT 3
((Heh, kiitos kohteliaisuudesta, omakin kirjoitustyylisi on persoonallinen, kuvailee varsin onnistuneesti varsinkin hahmon sisäistä maailmaa. Ja ei mitään kiirettä vuorojen kanssa, en pistä pahakseni vaikka ei aivan joka päivä vuoroa aikaiseksi saisikaan. =) Ja tervetuloa Rusalkallekin! o/ ))
Hyräily vaimeni nopeasti. Viittaansa kääriytynyt hahmo kohotti päätään ja suoristautui jaloilleen askareensa lomasta kääntyen ympäri likimain samoihin aikoihin kun saapumistaan tippaakaan salailemaan vaivautuva muukalainen säntäsi harjun reunan takaa. Ensimmäinen asia joka hahmossa luultavasti pistäisi silmään olisivat hupun pimeydestä välähtävä pari kiiluvanvihreitä silmiä, kasvoja hämärässä maisemassa ei oikeastaan näkynyt ollenkaan. Kuin olisi ollut vain tumma viitta, ja tämän alta tuijottavat varjot. Rakenteeltaan hahmo oli hyvin ihmismäinen, solakka eikä epätavallisen kookas mutta liikkeissä oli kissamaista sulavuutta tämän kääntyessä ja jäädessä kädessään vieläkin veren tahrimaa veistä pidellen silmäilemään kohti rynnistänyttä naista joka näkyi jo hapuilevan omaa tikariaan esille kuin hyökkäykseen valmistautuen. Kiiluvat silmät vilkaisivat ympäröivää pimeää metsää kuin lisää hyökkääjiä etsien kunnes tämä kääntyi kokonaan saapujaa kohden, vaikuttamatta kuitenkaan erityisen järkyttyneeltä syystä tai toisesta. "Kas? Aiotko ryöstää minut yksinäsi?" Aavistuksen huvittunut feminiininen ääni kantautui hupun varjoista, jota seurasi hyrähtävä naurahdus. Olento sormeili veistään pitkin tummin sormin, laskien ohimennen vapaan kätensä toiselle viitan liepeen alta paljastuneelle sapelin huotralle jotka riippuivat tämän vyöllä. Asetta ei kuitenkaan vedetty esille vielä, vaan hahmo jäi selvästikin odottelemaan mitä esiin hyökännyt nainen aikoisi tehdä.
|
|
|
Post by Rusalka on Feb 12, 2012 19:25:09 GMT 3
Tumma nainen oli viimeistellyt vaatimattoman ateriansa kun alkoi jo hämärtää, hän huokaisi ja nousi keräämään tavaransa. Sitten hän seisoi hetken paikallaan ja katseli ja kuunteli, josko muita matkalaisia olisi lähistöllä. Hän ei ruvennut kulkemaan sitä polkua pitkin jonka laidalla oli levännyt vaan meni syvemmälle metsään, jonkin ajan päästä hän kohtasi toisen polun ja huomasi siinä tuoreita jalanjälkiä. Hän oli myös kuulevinaan että jossain kauempana joku olisi puhunut, hän ei ollut aivan varma siitä mutta päätti ottaa asiasta selvää ja lähti kulkemaan suuntaan, josta uskoi äänen tulleen.
|
|
|
Post by Jutta on Feb 13, 2012 20:16:43 GMT 3
((Kiitoksia myös sinulle kehuista Spyrre! Ja niin.. minuakaan ei haittaa, jos jokapäivä ei ole mahdollista vastailla omaan pelivuoroon.. pyrin itse vastailemaan kerran päivässä, mutta jos isompia välejä on tulossa, ilmoitan niistä etukäteen! )) Seison hiljaa kasvotusten viittaan pukeutuneen henkilön kanssa. Mieleni on levoton.. Veren tuoksu on selvästi lähtöisin täältä, mutta syytä tuoksuun en ollut vielä saanut selville. Liittyikö verenvuodatus tapaamaani henkilöön? Olisiko hän vaarallinen? Pidän vielä varmuudenvuoksi tikariani esillä.. Saisin häneen varman osuman, jos se olisi välttämätöntä.. "Kas? Aiotko ryöstää minut yksinäsi?" Kuulen yllättäen toisen kysyvän minulta huvittuneella äänen sävyllä. En ihmetellyt lainkaan minulle osoitettua kysymystä... Olin todellakin ollut epäkohtelias ja rynnännyt odottamatta toisen läheisyyteen tikari ojossa.. Se ei ollut normaalisti tapaistani.. mutta veri.. se oli sekoittanut pääni.. ja sekoitti yhä.. Äkkiä huomaan kääntää katseeni tapaamani henkilön käsivarteen.. verinen veitsi.. täällä on tosiaankin tapahtunut jotain, josta reaktioni oli saanut alkunsa. ”En.. en aio ryöstää sinua yksin tai kenenkään muunkaan kanssa... mutta mitä sinä teet täällä verisen veitsen kanssa?” Kysyn itsevarmasti vastaantulijalta katsoen häntä suoraan silmiin yhä valmiustilassa taistelulle, jos sellainen sattuisi syntymään. Itse en aikoisi taistella, jos se olisi mahdollista. Minun tikariniskut eivät olleet tarkoitettu turhille taisteluille.. Vaan himoitsemalleni kostolle, jonka vielä saisin toteutettua..
|
|
|
Post by spyrre on Feb 14, 2012 22:06:12 GMT 3
((Sopii vallan mainiosti. =) ))
Vihreät silmät mittailivat kiiluen yhteenottoon valmistautuvaa, tikariaan hypistelevää naista, olennon punnitessa omaa veistään mietteliäästi kädessään. Vaikka ei vieläkään oikeastaan liikkunut tai tarttunut kunnolla vyöllään roikkuvaan miekkapariin tämä muutti asentoaan kuitenkin aavistuksen verran, kielien että huputettu nainen valmistautui liikkumaan nopeasti jos alkaisi näyttää siltä että muukalainen alkaisi pyrkiä epämiellyttävän lähelle terävillä esineillä sohien. Niin ei tuntunut kuitenkaan vielä käyvän, vaan tikareineen esiin rynnännyt avasikin sanaisen arkkunsa saaden uuden tuttavuutensa kallistamaan päätään kevyesti. "Niinkö?" Olento aloitti, kuin olisi tavoitellut kevytmielistä yllättyneisyyttä ääneensä. "Eikö minun oikeastaan pitäisi esittää kysymykset, minä en tietääkseni ole se joka säntäilee pöheiköistä tikari ojossa? Mutta jos välttämättä haluat tietää... olin nälkäinen." Hupun varjojen lomasta välähti esille leveä rivistö valkeita, suorastaan petomaisia hampaita hahmon virnistäessä. Tarkasti katsottuna saattaisi myös selvitä miksi huppu kätki kasvot niin tehokkaasti alleen: kyse ei välttämättä ollutkaan vain harvinaisen synkästä valaistuksesta vaan siitä, että mahdollisesti etsittyjä kalpeita ihmiskasvoja ei ollut. Sen sijaan hämärään sulautuivat kauempaa katsottuna varsin ansiokkaasti lähes pikimustat, lyhyen turkin peittämät kasvot, joiden keskeltä työntyi tylppä, petomainen kuono. Jos aiemmin asiasta oli vielä ollut jotain epäilyksiä, niin viimeistään nyt taisi olla selvää ettei viittaan, sekä aavistuksen kärsineisiin vaellusvaatteisiin sonnustautunut nainen ollut ihminen.
Olento pysyi vielä hetken vaiti ennen kuin myhähti itsekseen ja suvaitsi liikahtaa lähes härnäävän hitaasti askelen sivummalle polunvarresta. Edessä aiemmin seisseen naisen viitan liepeen takaa paljastui viimein sen epäilyttävän, saapujan säikäyttäneen hajun lähde: maassa sammalen seassa retkotti osittain nyljetty pienehkö metsäpeura, nuoli rinnassaan. Petomainen nainen seurasi jälleen hetken vaiti toisen reaktiota veistään puolihuolimattomasti sormeillen, ennen kuin naurahti uudestaan kuin olettaen arvaavansa muukalaisen ajatukset. "Pahoittelen, ettei saalis ole tämän dramaattisempi. Peurat ovat kuitenkin usein paljon maukkaampia kuin satunnaiset ohikulkijat." Pedonkasvoinen olento virnisti jälleen, tosin äänensävyn pysyessä muuttumattomana paljastamatta erityisen selkeästi vitsailiko nainen vaiko ei.
Äkkiä tämä kuitenkin kohotti päätään jääden hetkeksi tuijottamaan muukalaisen ohitse jonnekin tämän tulosuuntaan. Häivähdys varautuneisuutta ilmestyi vaihteeksi näkyvämmin mustaturkin olemukseen, pitkäkyntisten, myöskin turkin peittämien sormien tarttuessa äkkiä tukevammin vyöllä riippuvan sapelin kädensijaan kuin valmistautuen vetämään aseen esille. Vaikka olikin äkkiä valpastunut ja tuijotti lähinnä näköpiirin peittävän harjun suuntaan piti tämä kuitenkin vielä silmällä tikaria pitelevän, lähempänä seisovan naisenkin liikkeitä. Vaikutti siltä, että joku muukin oli vielä saapumassa samasta suunnasta...
|
|
|
Post by Rusalka on Feb 15, 2012 18:16:01 GMT 3
Tumma nainen ei kulkenut polkua piktin äänen suuntaan, arvellen että jos kyseessä olisi ongelmia, hän saattaisi onnistua pysymään näkymättömissä näin. Hän asteli varovaisesti metsässä, liikkuen niin hiljaa kuin ihminen osasi, hän oli oppinut hiljaisuuteen pinestä pitäen, sillä jos hän oli lapsena kaivannut minkään laista vapautta, hän ei saanut aiheuttaa meteliä. Hän alkoi lähestyä ääntä ja saattoi erottaa puiden lomitse kaksi hahmoa. Hänen kulkunsa hidastui, hän arveli että hänet havaittaisiin pian mutta päätti silti jatkaa. Pian hän erotti hahmot selvemmin. Hän näki että milemmilla oli aseet valmiina, hän valpastui. Koska oli varma ettei pysyisi enää piilossa, ehkä hänet oli jo havaittukkin, hän huusi. "Hoi, onko täällä jokin pielessä?"
Hän ei vienyt kättään vyöllään olevalle miekalle mutta sensijaan hänen kätensä oli repun olkaimella, mikäli hän joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, hän laskisi nopeasti sen alas ja sitten ottaisi miekkansa esiin.
|
|
|
Post by Jutta on Feb 16, 2012 22:43:37 GMT 3
Katseeni kääntyy uuteen tuttavaani.. Outo, mutta kaunis olento oli juuri paljastanut kasvonsa minulle viittansa kätköistä.. Eikä aikaakaan, kun viitan takaa paljastuu myös muuta.. Olennon väistäessä viitan liepeen takaa paljastui osittain nyljetty metsäpeura.. tässä vaiheessa oli selvää, ettei veren haju voinut olla mistään muualta lähtöisin.. ”Luojalle kiitos, ettei tämän vakavammasta asiasta ollut kyse” Sanon ääneen ja syvän huokaisun jälkeen helpotuksen tunne valtaa sisimpäni. Olin todellakin säikähtänyt tilannetta ja sitä, olisiko joku voinut loukkaantua vaarallisen metsän pimeydessä.. tai jos totta puhuttaisiin.. olin jo melkein varma, että jotain kamalaa oli sattunut.. pelkäsin ja odotin pahinta.. mutta onneksi.. onneksi huoleni oli aiheeton..
Samassa huomaan oudon olennon valpastuvan ja kääntävänsä katseen tulosuuntaani päin.. Oliko hän huomannut jotain, mitä minä en vielä aistinut? Käännyn ympäri ja käännän katseeni kiviharjun taakse olevien puitten luokse. Jos oikein tarkasti katsoi metsän pimeyteen, huomasi siellä jonkun ottavan askeleita tännepäin. Oliko meidän saarrettu?
”Hoi, onko täällä jokin pielessä?” Kuuluu kysymys askeleitten suunnasta olevalta henkilöltä, joka on vielä näkymättömissä. Seison paikoillani ja silmäilen ympäristöä.. yritän katsoa, onko lähistöllä vielä muitakin ohikulkijoita. En havaitse mitään.. Olisimme luultavimmin kolmestaan tässä ympäristössä.. jos koskaan voi olla täysin varma asiasta.. ”Ei kai.. tai siis.. en ainakaan uskoisi niin..” Tokaisen hieman epävarmalla äänensävyllä. En ollut varma tämän hetkisestä tilanteesta. Olisiko uusi mustaturkkinen tuttavuuteni vihollinen vai olimmeko molemmat vain harmittomia ohikulkijoita, jotka sattumalta kohtasivat toisensa synkän metsän varrella. Tällä hetkellä tilannetta olisi vaikea selittää ulkopuoliselle ohikulkijalle.. tilanne kun oli vielä itsellekin hieman aukinainen. Käännän katseeni uuteen mustakaapuiseen tuttavaani päin ja katson häntä kysyvällä katseella – mikä meidän tilanteemme on tällä hetkellä?
Äkkiä huomaan sateen hiljenevän ja lopulta loppuvan kokonaan. Ääretön hiljaisuus valtaa metsän ja metsän raikas tuoksu olisi puhtaimmillaan.. jos metsäpeuran tuoma verentuoksu ei tukahduttaisi sitä.. verentuoksu ei todellakaan ollut minulle hyväksi.. tuoksu toi liikaa muistoja pintaan ja avasi sisimmässäkin olevat aistini esille.. ensikerralla täytyisi edetä varovaisemmin.. muuten saattaisin juosta suoraan ansaan..
|
|
|
Post by spyrre on Feb 24, 2012 20:01:10 GMT 3
((Pahoittelut viiveestä, yritän tulevaisuudessa pitää jälleen hiukan nopeampaa tahtia yllä. =) ))
Suorastaan rennosta asenteestaan huolimatta petomainen nainen tuntui oikeastaan yllättyvän hiukan muukalaisen osoittamasta vilpittömästä helpotuksesta peuran ruhon paljastuttua, kuin olisi odottanut jotain aivan muuta reaktiota. Kiiluva katse tarkasteli toista hetken hupun varjosta tutkivaan sävyyn, pienen kevyen hymyn tosin katoamatta minnekään vaan se pysyi petomaisella kuonolla kuin liimattuna. Hän oli jo odottanut tyypillistä epäluuloa ja ihmissyöjäksi syyttelyä kasvojensa ja rotunsa paljastuttua, mutta tämä olikin suhtautunut suorastaan yllättävän suvaitsevasti ensireaktiostaan huolimatta. Hiljaa mielessään kissa oli jo vetänyt muukalaisesta joitain johtopäätöksiä ja päällimmäisenä oli, ettei tämä tainnut olla kovinkaan kokenut matkalainen mikä sai olennon jo rentoutumaan hiukan kunnes tämä äkkiä jäi tuijottamaan jonnekin harjun suuntaan. Jokin hämärässä maisemassa oli selvästikin kiinnittänyt kissamaisen olennon huomion ja hän jännittyi hiukan uudestaan vieden kätensä jo toiselle sapelilleen, kunnes varjoista äkkiä kajahti huuto ja pian kasvillisuuden seassa alkoi näkyä liikettäkin. Huonosta valaistuksesta huolimatta kiiluvasilmäinen nainen tuijotteli painokkaasti uuden saapujan suuntaan vilkaisten uudemman kerran myös ympärilleen kuin etsien mahdollisia muita kimppuun hiipijöitä. Mitään ei kuitenkaan tainnut näkyä, joten tämä vei pian hymähdyksen keralla kätensä miekkansa kahvalta, vastaten esitettyyn kysymykseen vasta kyseenalaisen kiistakumppaninsa jälkeen. "Ei tällä kertaa, sinun onneksesi. Neuvoisin harkitsemaan tulevaisuudessa ennen kuin rynnistät noin esille, jos olisin ollut ryöväri olisit voinut olla melkoisissa ongelmissa." Neuvottiin tälle suorastaan pitkämielisesti naisen pyöritellessä omaa veistään edelleen melko rennosti mustaturkkisissa sormissaan tosin seuraillen edelleen muiden liikkeitä katseellaan vaikka virnistikin hiukan saamalleen kysyvälle katseelle. "Entäs sinä? Eksyksissä vaiko matkalla jonnekin? En ainakaan huomaa ryövärijoukkoa sinunkaan mukanasi." Seuraava repliikki suunnattiin uudelle saapujalle, kissan huolettomasta asennoitumisestaan huolimatta pitäessä nyt vaihteeksi varsin tutkivasti silmällä uutta saapujaa.
|
|
|
Post by Rusalka on Feb 24, 2012 20:58:09 GMT 3
Tumma nainen käveli lähemmäs muita, nyt kun uskoi ettei mitään vaaraa näiden taholta ollut.
"En ole varsinaisesti eksyksissä, vaikkei minulla tällä hetkellä mitään sen kummempaa päämäärää olekkaan. Kunhan vaellan." Nainen vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen.
Hänen tullessa lähemmäs hän näki molemmat muukalaiset nyt kunnolla, musta turkkisen olennon olemus ei herättänyt hänessä lainkaan kummastusta, kuin hän olisi jo usein nähnyt tällaisia olentoja. Hän vain hymähti huvittuneena. "Näytät eräältä ystävältäni."
Sitten hän huomasi peuran. "Olitte metsällä? Saisinko osallistua ateriaan? Minulla on varmaan jotain millä voisin maksaa oman osuuteni. Söin kevyen aterian aikaisemmin mutta se ei ollut kummoinen."
|
|
|
Post by Jutta on Feb 26, 2012 18:33:49 GMT 3
(( Ei haittaa! Itse myös vastaan näin muutaman päivän viiveellä.. Viikonloppu on ollut kiireinen! )) "Ei tällä kertaa, sinun onneksesi. Neuvoisin harkitsemaan tulevaisuudessa ennen kuin rynnistät noin esille, jos olisin ollut ryöväri, olisit voinut olla melkoisissa ongelmissa" kuulen mustaturkkinen tuttavani vastaavan minulle. Olen helpottunut toisen vastauksesta ja lasken tikarin takaisin vyölleni merkiksi siitä, ettei haluni ollut vahingoittaa ketään. ”Mi – minä en ollut äsken oma itseni.. pyydän nöyrimmästi anteeksi..” Vastaan vilpittömästi kissaa muistuttavalle kauniille olennolle. En kehdannut keroa veren tuoksun tuovan minulle muistoja menneisyydestäni.. ajasta, jolloin olin vielä elossa. Kuolleena sitä aisti veren tuoksun herkemmin ja se reaktio joka tuoksusta syntyi, ei ollut pysäytettävissä. "Entäs sinä? Eksyksissä vaiko matkalla jonnekin? En ainakaan huomaa ryövärijoukkoa sinunkaan mukanasi." Kuuluu kysymys, joka oli osoitettu metsän pimeydestä paljastuneelle tummalle naiselle, joka nyt käveli meidän luoksemme. Heidän keskustellessaan ajatukseni siirtyivät peuraan.. tulevaan ruokaan.. Siitä oli kauan, kun olin viimeksi pystynyt syömään mitään.. ruumiini ei sulattanut ruokaa enää kuolemani jälkeen ja niin syöminen oli mahdotonta. Olen hieman kateellinen kohtalostani kuolleena.. sitä kun jää paljosta paitsi.. Mutta ei.. minulla ei ole aikaa miettiä syömistä tai kohtaloani.. minulla on päämäärä, jonka aion toteuttaa.. ”Olen pahoillani, mutta en voi enää viipyä kauan seurassanne.. olen matkalla Varkaitten kaupunkiin.. hoitamaan velvollisuuttani, joka painaa harteillani..” Sanon keskeyttävästi toisten puhuessa keskenään. En halunnut enää viivytellä matkaani tai häiritä uusia tuttaviani. Olin jo tehnyt jo virheen, kun olin päästänyt tunteeni valloilleen ja rynnännyt tikari valmiudessa tuntematonta kohti. Matkallani olisi suurempiakin haasteita, ja minä olin langennut heti tunteitten viemäksi.. minun on pakko ryhdistäydyttävä..
|
|