Post by welma on Jan 26, 2012 0:35:06 GMT 3
//Tanskatyttö2011 odottaen ^^ Etukäteen pahoittelen kuinka pitkä tästä tulikaan :3//
Taas uusi sisäoppilaitos. Taas niin kutsuttu uusi alku. Silti, luvassa olisi luultavsti lisää paskaa niskaan, ihan kuin aina ennenkin.
Koulu oli ulkokouresta päätellen hivenen tasokkaampaa sorttia, joten Ilonaa ihmetytti, miksi hänet oli otettu mokomaan sisään. Ainakin siellä hänen käsityksensä mukaan olisi enemmänkin näitä niin sanottuja ’taikaolentoja’, joten sen ominaisuuden takia ei pitäisi ainakaan ihan heti erottua massasta. Tosin jos puoliverisyys tulisi ilmi, niin ongelmia voisi taas syntyä. Nyt tytön piti vain muistaa miten löytää rehtorin kanslia, sen löytäminen veisi luultavasti hetken ja hän oli muutenkin jo myöhässä ensimmäiseltä tunniltaan. Ei sillä, että moinen pikku juttu olisi Ilonaa piiruakaan kiinnostanut.
Hetken harhailtuaan Ilona silti löysi kuin löysykin kansliaan, se että tunnit olivat parasta aikaa menossa tosin helpotti asiaa.
Kanslistin ilme, Ilonan astuessa sisään, oli harvinaisen nyreä. Tämän keski-ikäisen aliravitun naiseläjän oikeankäden nimettömästä oli ilmeisesti katkennut kynsi. Ainakin siitä päätellen, että se oli paljon muita tietokoneen näppäimistöllä liitäviä räikeän punasia kynsiä lyhyempi. Jos tuo riittää moisen mielentilan luomiseen, niin mitä seuraa oikeasta draamasta?
Nainen käänsi päänsä Ilonaa kohti ja katsoi tyttöä arvioiden kynsien kanssa samaa sävyä olevien ohutsankaisten lasien yli. Nopeasti hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin näyttöön, naputteli nopeasti jotain ja kysyi:
-Sinä taidat olla Ilona Taivas? Naisen äänikin oli ylimielinen.
-Joo, hän vastasi tympääntyneellä äänellä.
-Aivan, onhan sinua tässä jo odoteltukkin. Minä olen Tarja Manninen ja oletan sinun, kuten muidenkin oppilaiden kutsuvan minua neiti Manniseksi, nainen jatkoi ylimieliseen sävyynsä.
-Joo, Ilona sanoi edellistä tympääntyneemmin.
Manniseksi esittäytynyt nainen katsoi Ilonaa odottavasti. Ilona muljautti silmiään ja korjasi:
-Joo neiti Manninen.
Ilona keksi kanslistille jo nyt uuden, tosin lapsellisen, silti aavistuksen rimmaavan lempinimen: Mäntti Manninen.
Manninen kaivoi pöytänsä laatikosta kasan papereita, jotka ojensi Ilonalle.
-Tässä on sinun tulevan jaksosi lukujärjestys, terveys- ja ruokavalio kyselyt ja opiskelijanopas, palauta kyselylomakkeet ryhmänohjaajallesi Erja Kiviselle tämän viikon loppuun mennessä.
-Joo neiti Manninen.
-Äläkä enää vastaa ”joo” vaan sano: kyllä, niin kuin sivistyneen ihmisen kuuluu.
-Selvä neiti Manninen.
Nainen katsoi Ilonaa pikkuhiljaa syntyvä viha silmissään.
-Eiköhän sitten lähdetä katsomaan sinun asuntola paikkasi ja koulun tilat, Manninen sanoi poimiessaan luokollisesta laatikosta asuntolan avaimen.
Koko matkan kansliasta oikealle asuntolarakennukselle, Manninen puhui. Aiheinaan koulun säännöt, toimintaperiaatteet ja hänen omat tiukkapipoiset näkemyksensä kaikkeen tähän. Mutta kuten arvata saattoi, Ilona tuskin kiinnitti huomiota sanaakaan hänen puheistaan. Koulun porttien ja asuntolan oven välinen matka oli paljon mielenkiinoisempi. Väliä oli ehkä sata metriä ja kun välille oltiin kasvatettu vielä pätkä pensasaitaa, niin ulos livahtamisen ajattelee olevat suorastaan tarkoituksella helpoksi tehty. Eikä se porttikaan ollut mikään este. Portti oli rautainen ja siinä oli poikittain kulkevia puolia juuri sopivan tiuhassa, että heikompikin pääsisi kiipeämään yli. Ihan kuin ne haluaisivat oppilaidensa karkaavan.
Asuntola vaikutti ihan tavalliselta. Rakennuksessa oli kolme kerrosta, kerroksessa olivat yhteiset pyykki- ja kuivaushuoneet. Toisessa kerroksessa oli pieni keittiö ja ruokailutilat iltakäyttöä varten. Ylimmässä kerroksessa oli harrastehuone joka kattoi kolme tietokonetta, akustisen kitaran, pianon, pari sohvaa ja kaksi isohkoa kirjahyllyä. Joka kerroksessa oli myös omat pienet suihkutilat tytöille ja pojille.
Ilonan huone oli numero 3323, sen verran Ilona jo tässä vaiheessa keskittyi että sai kuulla Mannisen selostavan seuraavaa huoneen ovea avatessaan:
-Numerot tulevat järjestyksessä asuntola, kerros ja huoneen numero. Voit jättää laukkusi tuohon sängylle, niin opastan sinut tunnillesi.
-Selvä neiti Manninen, Ilona mumisi vastaukseksi.
Huone oli tarkoitettu kahdelle hengelle, mutta huoneen toisenpuolen siisteydestä päätellen, hän saisi koko huoneen itselleen, mutta varmahan ei tietenkkään voinut olla.
Hän läjäytti laukkunsa sängylle ja kaivoi resuisen reppunsa sen sisältä. Asetellessaan reppua selkäänsä hän kääntyi kohti Mannista. Lähtövalmiuden merkiksi hän vain nyökkäsi.
Koulun lyhyen esittely kierroksen jälkeen Manninen saattoi Ilonan tunnille. Lukujärjestyksessä oli heti lupaavasti kemiaa. Tietenkin aikaisemmin mainittu Erja oli juuri kyseisen aineen opettaja. Kyllä hän tosin vaikutti rennommalta kuin Manninen.
Tunti sujui perinteiseen tapaan. Lyhyt esittely ja tunti jatkuu normaaliin tapaan. Eikä juuri mitään mainitsemisen arvoista sitten loppu päivänä tapahtunutkaan. Ilona ei puhunut kenellekkään, eikä kukaan puhunut Ilonalle. Selän takana kyllä supateltiin senkin edestä.
Iltapäivällä tyttö meni suoraan asuntolalle purkamaan tavaroitaan. Vielä tähänkään mennessä huoneen oikeaa puolta ei näyttänyt asuttavan kukaan. Eli Ilona voisi mhdollisesti valloittaa koko huoneen. Ei siksi, että hänellä olisi ollut vikeuksia saada vähäisets tavaransa mahtumaan vai huoneen toiseen päähän, mutta silti.
Ilonalla ei isohkon vaatekasan lisäksi ollut mukanaan muuta kuin cd-soitin/radio, mp3 -soitin, väärennetyt henkkarit ja linkkuveitsi. Olivathan teräaseet toki kiellettyjä, mutta eipä kukaan ollut sattunut tutkimaan hänen laukkuaan, joten mikä esti. Vääristä papereista ei ollut erillistä mainintaa, mutta nehän nyt kieltää lakikin.
Saatuaan tavaransa purettua, Ilona jäi miettimään iltaa, koska tottahan tiedossa olisi reissu läheiseen kaupunkiin. Kyllähän sitä karkaamisen helppoutta piti päästä muutenkin kokeilemaan. Valittuaan mitä laittaisi illalla päälleen ja pakattuaan olkalaukkunsa, tyttö jäi odottamaan iltaa ja tulevaa yötä.
Hämärän laskeuduttua Ilona pukeutui aikaisemmin valitsemiinsa vaatteisiin. Koska vielä oli melkein kesä, vaatteet olivat melko kevyet. Eripari sukat joiden varret nousivat polven yläpuolelle, toinen sukka punamusta ruudullinen, toinen mustavalko raitainen; punainen skottiruudullinen minihame, jota kannatteli ohut, mustanahkavyö, jossa oli yksi rivi hopeisia pyramidiniittejä; sitten yksinkertainen musta, spgettiolkaiminen vartalonmyötäinen toppi. Päälle vielä nahkatakki ja luotto maiharit jalkaan, niin hän olisi valmis lähtemään. Vielä ennen lähtemistään Ilona tarkisti laukkunsa sisällön. Kaikki tallella. Lompakko, väärät henkkarit, tupakat ja kaiken varalta pari kortsua. Eihän sitä voi koskaan tietää. Ilona kuunteli ovensa takana hetken, ennen kuin lähti hiipimään käytävälle.
Taas uusi sisäoppilaitos. Taas niin kutsuttu uusi alku. Silti, luvassa olisi luultavsti lisää paskaa niskaan, ihan kuin aina ennenkin.
Koulu oli ulkokouresta päätellen hivenen tasokkaampaa sorttia, joten Ilonaa ihmetytti, miksi hänet oli otettu mokomaan sisään. Ainakin siellä hänen käsityksensä mukaan olisi enemmänkin näitä niin sanottuja ’taikaolentoja’, joten sen ominaisuuden takia ei pitäisi ainakaan ihan heti erottua massasta. Tosin jos puoliverisyys tulisi ilmi, niin ongelmia voisi taas syntyä. Nyt tytön piti vain muistaa miten löytää rehtorin kanslia, sen löytäminen veisi luultavasti hetken ja hän oli muutenkin jo myöhässä ensimmäiseltä tunniltaan. Ei sillä, että moinen pikku juttu olisi Ilonaa piiruakaan kiinnostanut.
Hetken harhailtuaan Ilona silti löysi kuin löysykin kansliaan, se että tunnit olivat parasta aikaa menossa tosin helpotti asiaa.
Kanslistin ilme, Ilonan astuessa sisään, oli harvinaisen nyreä. Tämän keski-ikäisen aliravitun naiseläjän oikeankäden nimettömästä oli ilmeisesti katkennut kynsi. Ainakin siitä päätellen, että se oli paljon muita tietokoneen näppäimistöllä liitäviä räikeän punasia kynsiä lyhyempi. Jos tuo riittää moisen mielentilan luomiseen, niin mitä seuraa oikeasta draamasta?
Nainen käänsi päänsä Ilonaa kohti ja katsoi tyttöä arvioiden kynsien kanssa samaa sävyä olevien ohutsankaisten lasien yli. Nopeasti hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin näyttöön, naputteli nopeasti jotain ja kysyi:
-Sinä taidat olla Ilona Taivas? Naisen äänikin oli ylimielinen.
-Joo, hän vastasi tympääntyneellä äänellä.
-Aivan, onhan sinua tässä jo odoteltukkin. Minä olen Tarja Manninen ja oletan sinun, kuten muidenkin oppilaiden kutsuvan minua neiti Manniseksi, nainen jatkoi ylimieliseen sävyynsä.
-Joo, Ilona sanoi edellistä tympääntyneemmin.
Manniseksi esittäytynyt nainen katsoi Ilonaa odottavasti. Ilona muljautti silmiään ja korjasi:
-Joo neiti Manninen.
Ilona keksi kanslistille jo nyt uuden, tosin lapsellisen, silti aavistuksen rimmaavan lempinimen: Mäntti Manninen.
Manninen kaivoi pöytänsä laatikosta kasan papereita, jotka ojensi Ilonalle.
-Tässä on sinun tulevan jaksosi lukujärjestys, terveys- ja ruokavalio kyselyt ja opiskelijanopas, palauta kyselylomakkeet ryhmänohjaajallesi Erja Kiviselle tämän viikon loppuun mennessä.
-Joo neiti Manninen.
-Äläkä enää vastaa ”joo” vaan sano: kyllä, niin kuin sivistyneen ihmisen kuuluu.
-Selvä neiti Manninen.
Nainen katsoi Ilonaa pikkuhiljaa syntyvä viha silmissään.
-Eiköhän sitten lähdetä katsomaan sinun asuntola paikkasi ja koulun tilat, Manninen sanoi poimiessaan luokollisesta laatikosta asuntolan avaimen.
Koko matkan kansliasta oikealle asuntolarakennukselle, Manninen puhui. Aiheinaan koulun säännöt, toimintaperiaatteet ja hänen omat tiukkapipoiset näkemyksensä kaikkeen tähän. Mutta kuten arvata saattoi, Ilona tuskin kiinnitti huomiota sanaakaan hänen puheistaan. Koulun porttien ja asuntolan oven välinen matka oli paljon mielenkiinoisempi. Väliä oli ehkä sata metriä ja kun välille oltiin kasvatettu vielä pätkä pensasaitaa, niin ulos livahtamisen ajattelee olevat suorastaan tarkoituksella helpoksi tehty. Eikä se porttikaan ollut mikään este. Portti oli rautainen ja siinä oli poikittain kulkevia puolia juuri sopivan tiuhassa, että heikompikin pääsisi kiipeämään yli. Ihan kuin ne haluaisivat oppilaidensa karkaavan.
Asuntola vaikutti ihan tavalliselta. Rakennuksessa oli kolme kerrosta, kerroksessa olivat yhteiset pyykki- ja kuivaushuoneet. Toisessa kerroksessa oli pieni keittiö ja ruokailutilat iltakäyttöä varten. Ylimmässä kerroksessa oli harrastehuone joka kattoi kolme tietokonetta, akustisen kitaran, pianon, pari sohvaa ja kaksi isohkoa kirjahyllyä. Joka kerroksessa oli myös omat pienet suihkutilat tytöille ja pojille.
Ilonan huone oli numero 3323, sen verran Ilona jo tässä vaiheessa keskittyi että sai kuulla Mannisen selostavan seuraavaa huoneen ovea avatessaan:
-Numerot tulevat järjestyksessä asuntola, kerros ja huoneen numero. Voit jättää laukkusi tuohon sängylle, niin opastan sinut tunnillesi.
-Selvä neiti Manninen, Ilona mumisi vastaukseksi.
Huone oli tarkoitettu kahdelle hengelle, mutta huoneen toisenpuolen siisteydestä päätellen, hän saisi koko huoneen itselleen, mutta varmahan ei tietenkkään voinut olla.
Hän läjäytti laukkunsa sängylle ja kaivoi resuisen reppunsa sen sisältä. Asetellessaan reppua selkäänsä hän kääntyi kohti Mannista. Lähtövalmiuden merkiksi hän vain nyökkäsi.
Koulun lyhyen esittely kierroksen jälkeen Manninen saattoi Ilonan tunnille. Lukujärjestyksessä oli heti lupaavasti kemiaa. Tietenkin aikaisemmin mainittu Erja oli juuri kyseisen aineen opettaja. Kyllä hän tosin vaikutti rennommalta kuin Manninen.
Tunti sujui perinteiseen tapaan. Lyhyt esittely ja tunti jatkuu normaaliin tapaan. Eikä juuri mitään mainitsemisen arvoista sitten loppu päivänä tapahtunutkaan. Ilona ei puhunut kenellekkään, eikä kukaan puhunut Ilonalle. Selän takana kyllä supateltiin senkin edestä.
Iltapäivällä tyttö meni suoraan asuntolalle purkamaan tavaroitaan. Vielä tähänkään mennessä huoneen oikeaa puolta ei näyttänyt asuttavan kukaan. Eli Ilona voisi mhdollisesti valloittaa koko huoneen. Ei siksi, että hänellä olisi ollut vikeuksia saada vähäisets tavaransa mahtumaan vai huoneen toiseen päähän, mutta silti.
Ilonalla ei isohkon vaatekasan lisäksi ollut mukanaan muuta kuin cd-soitin/radio, mp3 -soitin, väärennetyt henkkarit ja linkkuveitsi. Olivathan teräaseet toki kiellettyjä, mutta eipä kukaan ollut sattunut tutkimaan hänen laukkuaan, joten mikä esti. Vääristä papereista ei ollut erillistä mainintaa, mutta nehän nyt kieltää lakikin.
Saatuaan tavaransa purettua, Ilona jäi miettimään iltaa, koska tottahan tiedossa olisi reissu läheiseen kaupunkiin. Kyllähän sitä karkaamisen helppoutta piti päästä muutenkin kokeilemaan. Valittuaan mitä laittaisi illalla päälleen ja pakattuaan olkalaukkunsa, tyttö jäi odottamaan iltaa ja tulevaa yötä.
Hämärän laskeuduttua Ilona pukeutui aikaisemmin valitsemiinsa vaatteisiin. Koska vielä oli melkein kesä, vaatteet olivat melko kevyet. Eripari sukat joiden varret nousivat polven yläpuolelle, toinen sukka punamusta ruudullinen, toinen mustavalko raitainen; punainen skottiruudullinen minihame, jota kannatteli ohut, mustanahkavyö, jossa oli yksi rivi hopeisia pyramidiniittejä; sitten yksinkertainen musta, spgettiolkaiminen vartalonmyötäinen toppi. Päälle vielä nahkatakki ja luotto maiharit jalkaan, niin hän olisi valmis lähtemään. Vielä ennen lähtemistään Ilona tarkisti laukkunsa sisällön. Kaikki tallella. Lompakko, väärät henkkarit, tupakat ja kaiken varalta pari kortsua. Eihän sitä voi koskaan tietää. Ilona kuunteli ovensa takana hetken, ennen kuin lähti hiipimään käytävälle.