Post by R.C. on Jan 16, 2012 22:55:59 GMT 3
Charppikaveri on nyt tiedossa! =) Aktivoin tämän haun taas myöhemmin jos tilanne muuttuu. o/
-Aries
Etsin luotettavaa ja pitkäaikaista pelikaveria tuleviksi Charppauspäiviksi. Kyltymättömässä uteliaisuudessani ja uutuudenviehätyksessäni haen ensi sijassa henkilöä, jonka kanssa en ole ennestään pelannut, tai jonka kanssa vuorovaikutus rajoittui viimeisimpään kampanjaan. Edellinen Charppauspäivä oli todella mieluisa, vaikka vedinkin valtaosin yksinpeliä. Typistämäni pelisessio on luettavissa viestini lopussa, ja tarjoaa toivottavasti jonkin verran tuntumaa hahmoihini. Tarkoitus olisi jatkaa tästä tilanteesta vajaan viikon tai kahden päästä.
Koskapa en vielä löytänyt hahmoilleni sopivanoloista seuraa, ajattelin nyt haistella pelikaveria etukäteen. Suurempia rajoituksia en halua vastapelaajan hahmolle asettaa, mutta ennustan kanssakäymisen helpottuvan jos hän olisi aikuinen ja jossain määrin puolustuskykyinen. Luvassa voi nimittäin olla lisää toimintaa ja täpäriä tilanteita, sekä epämääräisiä sananvaihtoja(?).
En suutu tai pahoita mieltäni jos joku ei syystä tai toisesta tahdo pelata kanssani, ja samaa toivoisin muiltakin. Charppipelinä aloittamani tarina sijoittuu hahmoni Raymondin menneisyyteen, eikä sillä ole suuremmin tekemistä foorumilla pelattujen tarinoiden tai nykytilanteensa kanssa. Vuorojeni pituus ja laatu saattavat nopeatempoisessa charpissa vaihdella, mutta en toisaalta odota novelleja tai virheetöntä kieliasua vastapelaajaltakaan. Mikäli alla oleva pelinavaukseni kolahtaa, otathan yhteyttä mieluiten yksityisviestillä tai vaihtoehtoisesti tähän ketjuun, niin päästäisiin mahdollisimman pian pelaamaan! o/
---
<Aramera>: Suuren salin pariovet heilahtivat pitkänhuiskean kaksikon astuessa niistä sisään. Kapea leukansa itsevarmasti koholla ja vieno hymy täyteläisillä huulilla karehtien kulki kansalleen ominaisiin keveisiin saappaisiin ja pehmeästi laskeutuvaan peurannahkamekkoon pukeutunut kaunis haltianainen peremmälle. Olallaan hän kantoi reppunsa ohella lähes odotetusti täyttä nuoliviintä ja runsain kaiverruksin koristeltua jousta. Aistikkaasti askeltensa tahdissa keinuvalla lanteellaan riippui vielä suurehko puukko tupessaan. Katseita kääntävän kumppaninsa vierellä etenevä ihmismies oli vetänyt matkaviittansa hupun niin pitkälle päänsä yli, ettei hänen kasvojaan pystynyt vielä kunnolla tarkastelemaan. Miehen vaatetus näytti sekoitukselta mystikon manttelia ja soturin vermeitä, aivan kuin niiden kantaja ei olisi osannut päättää kumpaa ammattikuntaa tahtoi edustaa. Kupeellaan kantamallaan varustevyöllä hän kuljetti lukuisia pieniä pussukoita sekä taiten taottua miekkaa, ja selässään matkasäkkiä, joka kokonsa ja painonsa puolesta soi olettaa omistajallaan voimaa piisaavan. Siinä missä siro ja hoikka haltianainen vaikutti rehelliseltä jousiampujalta, oli miestä vaikea sovittaa silmämääräisesti mihinkään tiettyyn muottiin.
<Aramera>: Saliin saavuttuaan parivaljakko suuntasi suorinta tietä kulkunsa anniskelusalin tiskille, jossa pullukanpuoleisen isännän kanssa puheisiin päästyään tiedustelivat tältä ensi tilassa majoitusta. Vanha baarinpitäjä vaikutti olevan heti mielin ja kielin heitä palvelemassa, sillä varustelustaan päätellen vieraat olivat hyvissä varoissa ja toisivat linnaan lantin jos toisenkin. Tuuheita kulmiaan kurtistaen hän kuikuili uteliaasti ihmismiehen hupun alle vastatessaan tämän hiljaa tekemään tilaukseen: ”Jaa huone molemmille? Meinaat siis yhtä isoa parivuoteella?” Ukon käsittäessä väärin jousiampujakaunotar vilkaisi huvittuneena vierustoveriaan. ”Miksi ei? Sinullahan voisi lykästää ennen lähtöämme, kulta.” Mies hymähti tähän vaimeasti: ”Fyysisiä sulojasi yhtään väheksymättä, rakas, muistuttaisin että olemme täällä tekemässä työtä, emme huvittelemassa... Kaksi huonetta, kaksi vuodetta, kiitos.” Haltianainen kohautti harteitaan: ”Miten vain, mutta saatat tulla toisiin aatoksiin jahka työ on tehty ja palkka painaa taskussa.” ”Jaksan odottaa siihen asti.”, kuului kuittaus hupun varjoista. Isännän hakiessa asiakkailleen avaimia ja olutta haltianainen käännähti jo tarkkailemaan salia, haukankatseensa kiertäessä hyvää vauhtia sen väessä ja kokoonpanossa.
<Aramera>: ”Tuolla on vapaa pöytä.”, totesi haltianainen jahka isäntä toi kaksikolle huoneiden avaimet ja kelpo karahvit olutta. Sen kauemmin arpomatta he kulkivat kohti valikoimaansa paikkaa, kun viereisessä pöydässä röhnöttävästä barbaarilaumasta nousi yllättäen pystyyn vihaisenoloinen miehenroikale. ”Voi perskekkerit soikoon! Mähän tunnen nää juivelot! Nää on ne kuukuset, jotka motitti mahtavan Rorqwikin ja passitti sen tyrmään!”, raivosi raakalainen sylkeä ja olutta harvahampaisesta suustaan pärskähdellen. Rähjäisen körilään nostaessa metakan haltianainen ja ihmismies jakoivat keskenään turhautuneen vilkaisun ja pysähtyivät tuijottamaan tuota kuolaavaa, vastenmielistä epeliä. ”Anteeksi kuinka?”, kysähti haltianainen paheksuvasti. Raakalainen paukautti pöytää kuuluvasti nyrkillään ja heristi kaksikolle turpeaa sormeaan. ”Älä huora yhtään yritä! Mä olin paikalla kun teillä itikoilla oli otsaa haastaa meidän ryöstöremmin suuri ja mahtava Rorqwik, kaikkien hyvin tuntema ja pelkäämä rosvopäällikkö!” Kaksikko katsahti taas toisiaan. ”Kulta, tunnemmeko jonkun Rorrikin?”, kysähti nainen toista kulmaansa kohottaen mieheltä, joka oli jo ehtinyt laskea kantamuksensa lattialle ja siirtää tuopin kädestään läheiselle pöydälle. Leukaansa hieraisten huputettu soturi kohotti hieman päätään ja pyöräytti silmänsä arvatenkin pohtivaisesti kohti kattoa.”Jaa-a, enpä tiedä... näitä on ollut niin monia. Kolmetoista tusinassa.”
<Aramera>: Haltianainen naurahti toverinsa tokaisulle, mutta kaunamielistä räyhähenkeä huumori ei selvästikään huvittanut. ”Kerrhaugh, kuolkaa kurjat palkkahurtat!”, hän kirosi raakalaisittain hyökätäkseen äkkiarvaamatta kaksikkoa kohti. Toverinsa naljailua kuunnellut nainen oli kuitenkin ehtinyt varautua näin räjähtävään reaktioon kiskaistakseen sulavasti jousen olaltaan ja vetäisten nuolen viinistä sen jänteelle. ”Raymond?”, hän kysähti vielä toimiessaan. ”Valmis.”, kuului vastaus välittömästi viereltään. Haltianainen jännitti jousensa samalla kun mies heilautti huppunsa niskaan ja elehti yhteen viedyillä käsillään uskomattoman sukkelasti monimutkaisen liikesarjan, vapauttaakseen loitsunsa lopulta parilla avainsanalla: ”Mârhs’werilinah’kah!” Nuolen ampaistessa jo matkaan sen ympärille roihahti samassa kirkas hohde, joka muutti olemukseltaan ohuen ja pistävän ohjuksen tylpäksi ja tyrmääväksi tälliksi, joka iskeytyi rynnäköivän raakalaisen rintaan lennättäen miehen metrikaupalla taaksepäin. Hirsipöytä halkesi kahtia ja tuopit lentelivät pitkin poikin rotevan karjun pudotessa lähestulkoon takaisin lähtöpisteeseensä. ”Jälleen täydellinen osuma, rakkaani.” ”Jälleen täydellinen ajoitus, kultaseni.”, kiitteli päällekarkauksen torjunut parivaljakko toisiaan leveästi virnistellen ja vetäisten henkeä äimistyneen pöytäseurueen töllistellessä tovin tokkuraisena retkottavaa toveriaan. Eipä silti aikaakaan kun selätys sai muun nelikon potkaisemaan jakkarat mylväisten altaan hyökätäkseen kirvein ja puunuijineen kohti kaksikkoa. ”Tsk, tässä tilassa taistelusta voi tulla tiukkaa.”, sihahti haltia irvistäen. ”Tehkäämme parhaamme jottei sivullisiin sattuisi.”, totesi mies.
<Aramera>: Humalaisten raakalaisten remuaminen oli välittömästi herättänyt suurta salia valvovien sotilaiden huomion. Kahden vartijan sännätessä keihäät ja sotisovat kalisten kohti hyvää vauhtia äityvää kahakkaa kävivät barbaarit jo ärjyen kaksikon päälle, kaksi kumpaistakin kohden. Parivaljakko oli ottanut jo hieman etäisyyttä hyökkääjiin ja toisiinsa jakaakseen päälle hyökyvän lauman kahtia. Jousiampujatar potkaisi läheisen tuolin kohti nopeampaa villiä pidätelläkseen tätä vain hetkisen ehtiäkseen hypätä yhdelle pöydistä. Korkeuksista käsin hänen onnistui sokaista hyökkääjä olutryöpyllä ja täräyttää tätä sitten napakalla potkulla karvaiseen palloon. Tällä välin ihmismies oli vetäissyt miekan huotrastaan ja viistänyt vaimeasti mutisten sormeaan sen kaiverrettua lapetta pitkin aktivoidakseen aseeseen ujutetun loitsun ja tehostaakseen täten terän voiman moninkertaiseksi. Ilman vippaskonstiaan barbaarin humauttama rautanuija olisi varmasti taivuttanut aseensa kuin makkaratikun ja iskenyt miehen sen siliän tien maahan. Nyt hänellä oli kuitenkin mahdollisuus torjua tovin jos toisenkin puoleensa humahtelevia iskuja perääntyessään samalla tiukasti pöytien välissä ja estäen näin toista kookasta roikaletta pääsemästä kimppuunsa.
<Aramera>: Haltianainen loikki ketterästi kuin gaselli pöydältä toiselle piiruakaan tasapainoaan menettämättä. Hän ampui pari nuolta kuin kiusaksi perässään römyävän raakalaisen nahkapanssariin, mutta antoi äijän keskittyä ennen muuta tielleen kasautuvien pöytien ja tuolien hajottamiseen. Muut asiakkaat joutuivat kauhun vallassa hajaantumaan päälle karkaavan raivostuneen härkäpään tieltä, minkä myötä linnan valppaat sotilaat valikoivat luonnollisesti kiireellisimmäksi kohteekseen kyseenomaisen vandaalin. Vartijoiden hyökätessä urheasti itseään päätä pidemmän ja viittä leveämmän gorillan niskaan saattoi haltianainen viimein hengähtää helpotuksesta ja vaelluttaa huomionsa kumppaniinsa. Ihmismies vaikutti olevan nyt sulavaliikkeisempää haltiaa suuremmissa vaikeuksissa, jahka yhteenotosta toviksi osattomaksi jäänyt roikale keksi toverinsa takana kärkkymisen sijasta kiertää muutaman pöydän ympäri selustaansa. Vastustajansa iskuja torjuessaan mies pisti tosin uhkaavan saarron merkille ja alkoi taas vaimeasti manata. Tässä loitsussa hän ei tosin ollut vielä järin harjaantunut, joten oli vaikea ennakoida lopputulosta. Jatkuvien iskujen pehmittäessä lihaksiaan ja hikikarpalon kihahtaessa otsalleen ihmismies kiirehti sanoissaan ja jätti rippusen toivon varaan avatessaan taas mahdin kanavan samalla kun valtavat aseet halkoivat ilmaa niin edestä kuin takaansa: ”Infusco nerewemir’pargon!” Samalla mustan viittansa suojakseen hulmauttaessaan mies näytti vääristyvän ja katoavan kuin savuna ilmaan vain rämähtääkseen siinä silmänräpäyksessä tuolien sekaan puolentoista metrin päähän edellisiltä sijoiltaan. Järin ylevältä ei laskeutumisensa näyttänyt, mutta ainakin hän oli välttänyt täpärästi jauhelihan kohtalon. Kaikin voimin humauttaneiden raakalaisten aseet tavoittivat vain toisensa, täräyttäen molemmat karjut voiman ja vastavoiman lakien kautta jaloiltaan.
Liitin tähän vain omat vuoroni ja lopusta jätin tarkoituksella pois kahakan leviämisen tiskille ja siitä syntyneen hädän ja hopun pillastuneen barbaarin pidättelemiseksi viattomien niskasta. Hämminki päättyi lopulta monilukuisen sotilasjoukon saapumiseen. Seuraavan pelikertani oletusarvona välikohtaus on ohi ja tilanne laukeamassa. Jos kuitenkin oletetaan että hahmosi on ollut paikalla salissa, hän on voinut todistaa äskeiset tapahtumat.
-Aries
Etsin luotettavaa ja pitkäaikaista pelikaveria tuleviksi Charppauspäiviksi. Kyltymättömässä uteliaisuudessani ja uutuudenviehätyksessäni haen ensi sijassa henkilöä, jonka kanssa en ole ennestään pelannut, tai jonka kanssa vuorovaikutus rajoittui viimeisimpään kampanjaan. Edellinen Charppauspäivä oli todella mieluisa, vaikka vedinkin valtaosin yksinpeliä. Typistämäni pelisessio on luettavissa viestini lopussa, ja tarjoaa toivottavasti jonkin verran tuntumaa hahmoihini. Tarkoitus olisi jatkaa tästä tilanteesta vajaan viikon tai kahden päästä.
Koskapa en vielä löytänyt hahmoilleni sopivanoloista seuraa, ajattelin nyt haistella pelikaveria etukäteen. Suurempia rajoituksia en halua vastapelaajan hahmolle asettaa, mutta ennustan kanssakäymisen helpottuvan jos hän olisi aikuinen ja jossain määrin puolustuskykyinen. Luvassa voi nimittäin olla lisää toimintaa ja täpäriä tilanteita, sekä epämääräisiä sananvaihtoja(?).
En suutu tai pahoita mieltäni jos joku ei syystä tai toisesta tahdo pelata kanssani, ja samaa toivoisin muiltakin. Charppipelinä aloittamani tarina sijoittuu hahmoni Raymondin menneisyyteen, eikä sillä ole suuremmin tekemistä foorumilla pelattujen tarinoiden tai nykytilanteensa kanssa. Vuorojeni pituus ja laatu saattavat nopeatempoisessa charpissa vaihdella, mutta en toisaalta odota novelleja tai virheetöntä kieliasua vastapelaajaltakaan. Mikäli alla oleva pelinavaukseni kolahtaa, otathan yhteyttä mieluiten yksityisviestillä tai vaihtoehtoisesti tähän ketjuun, niin päästäisiin mahdollisimman pian pelaamaan! o/
---
<Aramera>: Suuren salin pariovet heilahtivat pitkänhuiskean kaksikon astuessa niistä sisään. Kapea leukansa itsevarmasti koholla ja vieno hymy täyteläisillä huulilla karehtien kulki kansalleen ominaisiin keveisiin saappaisiin ja pehmeästi laskeutuvaan peurannahkamekkoon pukeutunut kaunis haltianainen peremmälle. Olallaan hän kantoi reppunsa ohella lähes odotetusti täyttä nuoliviintä ja runsain kaiverruksin koristeltua jousta. Aistikkaasti askeltensa tahdissa keinuvalla lanteellaan riippui vielä suurehko puukko tupessaan. Katseita kääntävän kumppaninsa vierellä etenevä ihmismies oli vetänyt matkaviittansa hupun niin pitkälle päänsä yli, ettei hänen kasvojaan pystynyt vielä kunnolla tarkastelemaan. Miehen vaatetus näytti sekoitukselta mystikon manttelia ja soturin vermeitä, aivan kuin niiden kantaja ei olisi osannut päättää kumpaa ammattikuntaa tahtoi edustaa. Kupeellaan kantamallaan varustevyöllä hän kuljetti lukuisia pieniä pussukoita sekä taiten taottua miekkaa, ja selässään matkasäkkiä, joka kokonsa ja painonsa puolesta soi olettaa omistajallaan voimaa piisaavan. Siinä missä siro ja hoikka haltianainen vaikutti rehelliseltä jousiampujalta, oli miestä vaikea sovittaa silmämääräisesti mihinkään tiettyyn muottiin.
<Aramera>: Saliin saavuttuaan parivaljakko suuntasi suorinta tietä kulkunsa anniskelusalin tiskille, jossa pullukanpuoleisen isännän kanssa puheisiin päästyään tiedustelivat tältä ensi tilassa majoitusta. Vanha baarinpitäjä vaikutti olevan heti mielin ja kielin heitä palvelemassa, sillä varustelustaan päätellen vieraat olivat hyvissä varoissa ja toisivat linnaan lantin jos toisenkin. Tuuheita kulmiaan kurtistaen hän kuikuili uteliaasti ihmismiehen hupun alle vastatessaan tämän hiljaa tekemään tilaukseen: ”Jaa huone molemmille? Meinaat siis yhtä isoa parivuoteella?” Ukon käsittäessä väärin jousiampujakaunotar vilkaisi huvittuneena vierustoveriaan. ”Miksi ei? Sinullahan voisi lykästää ennen lähtöämme, kulta.” Mies hymähti tähän vaimeasti: ”Fyysisiä sulojasi yhtään väheksymättä, rakas, muistuttaisin että olemme täällä tekemässä työtä, emme huvittelemassa... Kaksi huonetta, kaksi vuodetta, kiitos.” Haltianainen kohautti harteitaan: ”Miten vain, mutta saatat tulla toisiin aatoksiin jahka työ on tehty ja palkka painaa taskussa.” ”Jaksan odottaa siihen asti.”, kuului kuittaus hupun varjoista. Isännän hakiessa asiakkailleen avaimia ja olutta haltianainen käännähti jo tarkkailemaan salia, haukankatseensa kiertäessä hyvää vauhtia sen väessä ja kokoonpanossa.
<Aramera>: ”Tuolla on vapaa pöytä.”, totesi haltianainen jahka isäntä toi kaksikolle huoneiden avaimet ja kelpo karahvit olutta. Sen kauemmin arpomatta he kulkivat kohti valikoimaansa paikkaa, kun viereisessä pöydässä röhnöttävästä barbaarilaumasta nousi yllättäen pystyyn vihaisenoloinen miehenroikale. ”Voi perskekkerit soikoon! Mähän tunnen nää juivelot! Nää on ne kuukuset, jotka motitti mahtavan Rorqwikin ja passitti sen tyrmään!”, raivosi raakalainen sylkeä ja olutta harvahampaisesta suustaan pärskähdellen. Rähjäisen körilään nostaessa metakan haltianainen ja ihmismies jakoivat keskenään turhautuneen vilkaisun ja pysähtyivät tuijottamaan tuota kuolaavaa, vastenmielistä epeliä. ”Anteeksi kuinka?”, kysähti haltianainen paheksuvasti. Raakalainen paukautti pöytää kuuluvasti nyrkillään ja heristi kaksikolle turpeaa sormeaan. ”Älä huora yhtään yritä! Mä olin paikalla kun teillä itikoilla oli otsaa haastaa meidän ryöstöremmin suuri ja mahtava Rorqwik, kaikkien hyvin tuntema ja pelkäämä rosvopäällikkö!” Kaksikko katsahti taas toisiaan. ”Kulta, tunnemmeko jonkun Rorrikin?”, kysähti nainen toista kulmaansa kohottaen mieheltä, joka oli jo ehtinyt laskea kantamuksensa lattialle ja siirtää tuopin kädestään läheiselle pöydälle. Leukaansa hieraisten huputettu soturi kohotti hieman päätään ja pyöräytti silmänsä arvatenkin pohtivaisesti kohti kattoa.”Jaa-a, enpä tiedä... näitä on ollut niin monia. Kolmetoista tusinassa.”
<Aramera>: Haltianainen naurahti toverinsa tokaisulle, mutta kaunamielistä räyhähenkeä huumori ei selvästikään huvittanut. ”Kerrhaugh, kuolkaa kurjat palkkahurtat!”, hän kirosi raakalaisittain hyökätäkseen äkkiarvaamatta kaksikkoa kohti. Toverinsa naljailua kuunnellut nainen oli kuitenkin ehtinyt varautua näin räjähtävään reaktioon kiskaistakseen sulavasti jousen olaltaan ja vetäisten nuolen viinistä sen jänteelle. ”Raymond?”, hän kysähti vielä toimiessaan. ”Valmis.”, kuului vastaus välittömästi viereltään. Haltianainen jännitti jousensa samalla kun mies heilautti huppunsa niskaan ja elehti yhteen viedyillä käsillään uskomattoman sukkelasti monimutkaisen liikesarjan, vapauttaakseen loitsunsa lopulta parilla avainsanalla: ”Mârhs’werilinah’kah!” Nuolen ampaistessa jo matkaan sen ympärille roihahti samassa kirkas hohde, joka muutti olemukseltaan ohuen ja pistävän ohjuksen tylpäksi ja tyrmääväksi tälliksi, joka iskeytyi rynnäköivän raakalaisen rintaan lennättäen miehen metrikaupalla taaksepäin. Hirsipöytä halkesi kahtia ja tuopit lentelivät pitkin poikin rotevan karjun pudotessa lähestulkoon takaisin lähtöpisteeseensä. ”Jälleen täydellinen osuma, rakkaani.” ”Jälleen täydellinen ajoitus, kultaseni.”, kiitteli päällekarkauksen torjunut parivaljakko toisiaan leveästi virnistellen ja vetäisten henkeä äimistyneen pöytäseurueen töllistellessä tovin tokkuraisena retkottavaa toveriaan. Eipä silti aikaakaan kun selätys sai muun nelikon potkaisemaan jakkarat mylväisten altaan hyökätäkseen kirvein ja puunuijineen kohti kaksikkoa. ”Tsk, tässä tilassa taistelusta voi tulla tiukkaa.”, sihahti haltia irvistäen. ”Tehkäämme parhaamme jottei sivullisiin sattuisi.”, totesi mies.
<Aramera>: Humalaisten raakalaisten remuaminen oli välittömästi herättänyt suurta salia valvovien sotilaiden huomion. Kahden vartijan sännätessä keihäät ja sotisovat kalisten kohti hyvää vauhtia äityvää kahakkaa kävivät barbaarit jo ärjyen kaksikon päälle, kaksi kumpaistakin kohden. Parivaljakko oli ottanut jo hieman etäisyyttä hyökkääjiin ja toisiinsa jakaakseen päälle hyökyvän lauman kahtia. Jousiampujatar potkaisi läheisen tuolin kohti nopeampaa villiä pidätelläkseen tätä vain hetkisen ehtiäkseen hypätä yhdelle pöydistä. Korkeuksista käsin hänen onnistui sokaista hyökkääjä olutryöpyllä ja täräyttää tätä sitten napakalla potkulla karvaiseen palloon. Tällä välin ihmismies oli vetäissyt miekan huotrastaan ja viistänyt vaimeasti mutisten sormeaan sen kaiverrettua lapetta pitkin aktivoidakseen aseeseen ujutetun loitsun ja tehostaakseen täten terän voiman moninkertaiseksi. Ilman vippaskonstiaan barbaarin humauttama rautanuija olisi varmasti taivuttanut aseensa kuin makkaratikun ja iskenyt miehen sen siliän tien maahan. Nyt hänellä oli kuitenkin mahdollisuus torjua tovin jos toisenkin puoleensa humahtelevia iskuja perääntyessään samalla tiukasti pöytien välissä ja estäen näin toista kookasta roikaletta pääsemästä kimppuunsa.
<Aramera>: Haltianainen loikki ketterästi kuin gaselli pöydältä toiselle piiruakaan tasapainoaan menettämättä. Hän ampui pari nuolta kuin kiusaksi perässään römyävän raakalaisen nahkapanssariin, mutta antoi äijän keskittyä ennen muuta tielleen kasautuvien pöytien ja tuolien hajottamiseen. Muut asiakkaat joutuivat kauhun vallassa hajaantumaan päälle karkaavan raivostuneen härkäpään tieltä, minkä myötä linnan valppaat sotilaat valikoivat luonnollisesti kiireellisimmäksi kohteekseen kyseenomaisen vandaalin. Vartijoiden hyökätessä urheasti itseään päätä pidemmän ja viittä leveämmän gorillan niskaan saattoi haltianainen viimein hengähtää helpotuksesta ja vaelluttaa huomionsa kumppaniinsa. Ihmismies vaikutti olevan nyt sulavaliikkeisempää haltiaa suuremmissa vaikeuksissa, jahka yhteenotosta toviksi osattomaksi jäänyt roikale keksi toverinsa takana kärkkymisen sijasta kiertää muutaman pöydän ympäri selustaansa. Vastustajansa iskuja torjuessaan mies pisti tosin uhkaavan saarron merkille ja alkoi taas vaimeasti manata. Tässä loitsussa hän ei tosin ollut vielä järin harjaantunut, joten oli vaikea ennakoida lopputulosta. Jatkuvien iskujen pehmittäessä lihaksiaan ja hikikarpalon kihahtaessa otsalleen ihmismies kiirehti sanoissaan ja jätti rippusen toivon varaan avatessaan taas mahdin kanavan samalla kun valtavat aseet halkoivat ilmaa niin edestä kuin takaansa: ”Infusco nerewemir’pargon!” Samalla mustan viittansa suojakseen hulmauttaessaan mies näytti vääristyvän ja katoavan kuin savuna ilmaan vain rämähtääkseen siinä silmänräpäyksessä tuolien sekaan puolentoista metrin päähän edellisiltä sijoiltaan. Järin ylevältä ei laskeutumisensa näyttänyt, mutta ainakin hän oli välttänyt täpärästi jauhelihan kohtalon. Kaikin voimin humauttaneiden raakalaisten aseet tavoittivat vain toisensa, täräyttäen molemmat karjut voiman ja vastavoiman lakien kautta jaloiltaan.
Liitin tähän vain omat vuoroni ja lopusta jätin tarkoituksella pois kahakan leviämisen tiskille ja siitä syntyneen hädän ja hopun pillastuneen barbaarin pidättelemiseksi viattomien niskasta. Hämminki päättyi lopulta monilukuisen sotilasjoukon saapumiseen. Seuraavan pelikertani oletusarvona välikohtaus on ohi ja tilanne laukeamassa. Jos kuitenkin oletetaan että hahmosi on ollut paikalla salissa, hän on voinut todistaa äskeiset tapahtumat.