|
Post by submarine on Dec 10, 2011 21:51:56 GMT 3
((Spyrreä ja Wuzia odotellen.))
Päivä oli suurimmilta osin oikein mukavahko, varmasti ainakin erinomainen yhdelle jos toisellekin satamassa asioitaan toimittavalle. Ei nyt ehkä mitenkään aivan uskomaton, mutta aurinko paistoi ja tuulenvire korkeintaan hyväili hipiää ja toi suolaisen tuulahduksen mereltä päin. Oli siis varsin hyvä sää uskaltautua veden varaan hieman epävarmemmallakin purtilolla - tai sataman alueelle muuten asioimaan. Ihmisiä oli kaupungista paljon liikkeellä, neuvottelemassa kauppiaiden tai kalakojujen pitäjien kanssa, tai vain kuljeskelemassa ja toimittamassa kunniakkaasti tyhjää. Ja vaikkei satamaa tunnettukaan ainakaan hyvästä maineesta ja turvallisuudestaan, tuntui tämä päivä olevan vaihteeksi yksinkertaisesti niitä, joina turhan moni ei kohtaisi turhan suuria ikävyyksiä - varmasti ainakin osittain siksikin, että väenpaljous oli houkutellut paikalle myös vartijan poikineen. Olihan paikalla kuitenkin myös oikeastikin varakasta väkeä.
Iksaa ei oikeastaan miettinyt erityisemmin mitään istuessaan vanhan, ränsistyneen ja ilmeisesti jo hyvän aikaa sitten käytöstä jääneen laiturin nokassa, hieman erillään kaikesta hälystä ja hälinästä takanaan. Tämä kuunteli mieluummin aaltoja ja tuijotteli erilaisia laivoja, jotka koko jutun järjettömyydestä huolimatta kaiketi ihan oikeasti kulkivat veden päällä. Vaikkei niissä ollutkaan mitään millä olisivat voineet uida. Moinen hämmensi kieltämättä melkoisesti rottaa, ja samaa kuului ilmoittavan örähdyksen tapaisella Gruutkin vierestä - tai sitten se vain vänkäsi suolakalaa, jota Iksaa oli suuhunpantavaksi jostakin kojusta hommannut. Sekin oli luonnollisesti ollut pitkien ja nyrpistelevien mulkaisujen takana, mutta olivatpahan kuitenkin lopulta suostuneet myymään. Ohimennen Iksaa vilkaisi taakseen, kohti laitureita ja kaupunkia, joka kohosi satama-alueen takana. Paljon hälyä ja väentunkua, eikä Iksaa varsinaisesti halunnut olla osallisena siitä. Sellainen sai aina tämän tuntemaan olonsa jokseenkin kiusaantuneeksi ja ikäväksi. Vaan toisaalta, eipä se ainakaan sataman väeltä ollut pois; eivät nämäkään turhan hyvällä katsoneet Iksaata tai tämänkaltaisia. Olkoonkin että niitä, enemmän tai vähemmän pakolla, joka tapauksessa satamassa liikuskeli. Rottia, rialeita, rottaihmisiä niille jotka aivan tahdittomaksi alkoivat. Valtavia jyrsijöitä, katsoipa asiaa miten katsoi. Toisaalta, eipä Iksaa turhan paljoa perustanut kaltaisestakaan seurasta, istuskeli mieluummin vain laiturilla Gruutin, sutta suuremman jättiläisrottansa kanssa. Harjaantumattomaan silmään nämä kaksi tuskin olisivat eronneet toisistaan turhan paljoa, olkoonkin että toinen seisoi kahdella, toinen neljällä jalalla. Päivä oli kuitenkin melkoisen mukava, olkoonkin että päällä pyörivä, kirkuva lokki oli epäilyttänyt rialia jo pidemmän hetken. Se ei ollut kuitenkaan aivan tarpeeksi tyhmä, että olisi syöksynyt kalan perässä kahden valtavan rotan hampaiden ja vieressä nököttävän keihään ulottuville.
Loppujen lopuksi Iksaalla ei ollut hajuakaan siitä, tapahtuisiko tänään jotakin vaiko ei. Päivä oli kuitenkin vasta nuori, aurinko ei edes vielä lakipisteessään, ja kaikki mahdollista. Ohimennen rotta piti kyllä silmällä satamaakin. Paljon hälinää kaikenlaisesta. Kukapa tiesi, mitä sieltä tällaisena päivänä saattaisikaan äkätä? Satamahan toimi alkujen ja loppujen kiintopisteenä... tai jotakin sellaista. Oli paikalla tänäänkin kai vaikka minkälaista kauppiasta ja kaukomaalaista, tulossa, menossa tai sitten vain olemassa. Tilaisuuksia kaikenlaiseen, siis. Iksaa tunki suuhunsa lisää suolakalaa, antoi palan arpiselle jättiläisrotalleen, melkein yhtä arpiselle kuin itsekin oli, ja vilkaisi taas ohimennen suureen laivaan lähettyvillä. Se ei ainakaan ollut mikään yhdentekevä pieni kalastajapurtilo...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 11, 2011 16:51:14 GMT 3
Päivänalku satamassa ei tosiaan tuntunut olevan hullumpi, vaikka ilmassa leijuva suolan ja kuolleen kalan lemu tunkeutuikin vahvana löyhkänä torintapaisella asioivien nenään, saaden varmasti yhden jos toisenkin olosuhteisiin tottumattoman nyrpistämään neniään inhoten kojujen lomassa asioidessaan. Joukossa oli kuitenkin ainakin yksi henkilö, joka ei tuntunut laittavan moista lemahdusta pahakseen. Nuhruista reppua sekä pitkää jousta olallaan kanniskeleva, koruttomaan matkaviittaan pukeutunut olento suorastaan seisahtui hetkeksi väenpaljouden laitamille vetämään hajua sieraimiinsa ennen kuin hymähti epäilyttävän tyytyväiseen sävyyn ja heilautti reppunsa olaltaan. Tämä näperteli tovin puolihuolimattomasti auki sen nyörejä tunkeakseen sinne ilmeisesti juuri hankkimansa pienen paketin jota piteli vielä pitkissä, kynnekkäissä sormissaan. "No, nyt on lisää kuivalihaa. Mitähän muuta me tarvitsimmekaan..?" Naisen ääni pohdiskeli päähän kiskaistun hupun alta varmaankin lähinnä itsekseen, tämän kuitenkin kääntäessä pian päänsä haeskelemaan jotakuta jonka ilmeisesti oli olettanut löytävänsä jostakin lähituntumastaan. Tämä ei kuitenkaan tainnut havaita etsimäänsä, päätellen siitä pienestä yllättyneestä häivähdyksestä joka tämän olemuksessa käväisi. Hitto, minne se nulikka oli nyt painellut? Se vielä puuttuisi että se keksisi hukata itsensä väenpaljouteen ja hankkia itsensä ties millaiseen pulaan.... taas... Solakka hahmo huokaisi lievästi tuskastuneena tähyillen ympärilleen kunnes lopulta nykäisi vaimean kirouksen keralla huppunsa päästään nähdäkseen paremmin ympärilleen hailakassa auringossa. Yllättäen tämä toimenpide sai yhden jos toisenkin ohikulkijan kavahtamaan ja ottamaan kiireesti askelen jos toisenkin etäisyyttä ennen kuin saapastelivat ohitse mahdollisimman joutuisasti vaikka viittaan pukeutunut nainen ei ruumiinrakenteensa taikka olemuksensa puolesta erityisen uhkaavalta vaikuttanutkaan. Ei, syy oli aivan jotain muuta, eikä tämä luultavasti edes liittynyt pariin hyvätekoisia sapeleita, joiden huotrat aina välillä vilahtivat esille suolaisessa tuulessa lepattavan viitanliepeen alta. Hupun alta paljastuivat odotettujen nuoren naisen piirteiden sijasta mustan, lyhyen turkin peittämät, kuonokkaat kissapedon kasvot kiiluvine vihreine kissansilmineen ja luultavasti myös torahampaineen kaikkineen (vaikka purukalusto sentään oli vielä toistaiseksi piilossa) joita kehystivät hiukan epäsiististi lyhyeksi nyrhityt, vaikkakin edestä pidemmät punertavan ruskeat hiussuortuvat joiden lomasta selkeästi kissamainen olento tähyili ympärilleen näennäisesti piittaamatta tippaakaan saamistaan oudoista katseista. Vaikka olikin muuten rakenteeltaan erehdyttävän ihmismäinen, kukaan ei varmaan suuremmin yllättynyt olennon kasvot nähtyään huomatessaan viitan liepeen alta heilahtelevan ajoittain esille myös pitkän, niin ikään mustaturkkisen hännänpään naisen etsiskellessä kärsimättömin olemuksin jotakin torialueen reunamilta, hakemaansa kuitenkaan ilmeisesti vielä silmiinsä saamatta.
"Minne se nulikka ehti itsensä tässä välissä hukata... eihän sille voi kääntää selkäänsä hetkeksikään" Kissanainen päätyi päivittelemään itsekseen, kääntyen sitten kuitenkin hymähtäen silmäilemään kohti tyyntä, harmahtavaa merenselkää naputellen pitkäkyntisillä sormillaan reppunsa olkainta mietteliäästi. Noh, eiköhän se pahanilmanlintu takaisin löytäisi, vaikka hiukan katastrofialtis yksilö olikin... tuskin se mitään kovin pahaa ehtisi näin lyhyessä ajassa saada aikaan.... toivottavasti. Vihreät silmät jäivät hetkeksi tuijottelemaan pohtivina merimaisemaa ja siellä seilaavia laivoja olennon olemukseen kuin varkain hiipien pieni häivähdys ehkä jotakin haikeudeksi luokiteltavaa, kunnes tämä väräytti repaleisia kissamaisia korviaan joissa kuitenkin koreili vielä pari kiiltäviä korvarenkaita ja käänsi katseensa ilmeisesti veitsellä nyrhittyä hiuspörröään haroen muualle. Huomio pyyhkäisi ohimennen ylitse parista laiturin päässä istuskelevasta normaalia jonkin verran kookkaammasta laivarotasta, naisen kuitenkaan jäämättä tuijottelemaan näitä sen kummemmin, kunhan pyyhkäisi sormillaan kuin varmuudeksi toisen sapelinsa kädensijaa näiden läsnäolon merkille pistäen, ennen kuin kääntyi häntäänsä puolelta toiselle heilutellen tähyilemään uudemman kerran sitä sekalaista sakkia joka tungeksi ohitse torialueella. Ei sitä varmaan vielä huolestua kannattaisi... mutta hitto, olisi se nulikka silti voinut pitää itsensä näköetäisyydellä....
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2011 22:52:03 GMT 3
"Hei kulta, pistä aasi talliin ja lähde maailmanmiehen matkaan. Mä teen susta tähden."
Ujonnäköinen, pisamanaamainen nuori ihmistyttö käänsi punehtuneet kasvonsa häntä liehitelleestä huppupäisestä nuorukaisesta kainosti sivuun kykenemättä peittämään pienen pientä tirskahdusta, jonka tämän lausuma suorastaan mauton sutkautus onnistui pusertamaan tytön ruusunnuppuhuulilta. Tytön vierellä seisova "aasi" oli juron näköinen jo kaljuuntuva, vanhemmanpuoleinen ukkeli - kenties tytön isä, mene ja tiedä - joka puristi silmännopeasti asiattoman loukkauksen kuultuaan suuret työn parkkiinnuttamat kouransa kepeästi puolen pään kokoisiksi nyrkeiksi - moukareiksi, jopa - ja otti muutaman uhkaavan askeleen tämän tytärtä liehittelevää kloppia kohti. Huppupäinen heppu lennätti vikkelästi pitkäkyntiset kätensä sovittelevasti eteensä, rintakehänsä korkeudelle sormet levällään kuin muka rauhan eleeksi, ja otti kuin automaattisesti pari askelta taaksepäin. "No no, vitsi vitsi, eikö pappa ymmärrä kohteliaisuutta? Tyttöäsi tässä vain kehaisin, oikea kukka, perinyt hyvät geenit vissiin äidiltään?" käheä ääni yritti vielä sovitella, vailla hienotunteisuuden ripaustakaan ja jollain lapsekkaalla tapaa rehellisen sopuisaan sävyyn, mutta tässä vaiheessa perusmaanviljelijää hieman suurikokoisempi ihmismies alkoi ryömiä jo hiljakseen klopin iholle ja tämä katsoi parhaaksi puikkelehtia tiehensä. Sataman kauppatorin ihmis- ja olentovilinään oli helppo pujahtaa piiloon, etenkin kun sattui olemaan nopea ja hoikkavartinen nuorukainen. Se liikkui yllättävänkin ketterästi väen seassa puolijuoksua, suunpielet viitan hupun alla epämääräisen poikamaiseen hymyvirnistykseen kääntyneenä ja päästyään mielestään riittävän kauas tuosta huumorintajuttomasta ihmismiehestä, vilkaisi nopeasti olkansa yli taakseen kuin varmistuakseen siitä, ettei kyseinen äijä ollut lähtenyt häntä jäljittämään. Kukaan ei liiemmin näyttänyt seurailevan hänen kulkuaan, ja tuo ilkikurinen virnistys vaihtuikin äkkiä riemukkaaksi hekotukseksi...
... joka sekin loppui lyhyeen viittamiehen sännätessä sokkona päin ensimmäistä suurikokoista ja ronskinpuoleista peikkomaista hahmoa, joka sattui patsastelemaan juuri parahiksi hänen kulkureitillään. Törmäys vaikutti pienempikokoiseen pakenijaan huomattavasti suuremmin kuin itse törmäyksen kohteeseen, sillä tuon puolijätin rinnalla hupulla kasvonsa verhonnut nuorukainen vaikutti lähinnä surkealta rääpäleeltä. Kuin ihmeen kaupalla heppu onnistui pysymään jaloillaan (siinä missä peikko ei hievahtanutkaan), mutta siinä rytäkässä huppunsa valahti harteilleen, paljastaen altaan varsin kissamaiset kasvot, joita kauttaaltaan peitti harmaa, sileä karvapeite. Pyöreäreunaiset, paikoin repaleiset kissankorvat painuivat vaistomaisesti epämääräiseen luimuun klopin yrittäessä päättää pikapikaa alkaako räyhätä tientukkeena seisoskelleelle kookkaalle (ja näemmä nuijalla varustetulle) korstolle, mutta teki nopean ja suorastaan fiksun päätöksen painua pahoittelevan näköisenä "oho hups sori anteeksi!" -mutinan kera tiehensä. Jessus, kaikenlaista porukkaa sitä satamassa tungeksikin tähän aikaan... Toivoa sopii, ettei yksikään vartijantapainen ollut kiinnittänyt huomiota tuohon kieltämättä hieman poikkeavan näköiseen nuoreenmieheen, joka paraikaa kiskoi viittansa huppua uudelleen päänsä peitoksi, kätkien alleen niin viiksensä, kissamaisen pyöreät ja vinohkot silmänsä, terävät hampaansa ja sinne tänne hapsottavat tummat hiussuortuvat, jotka kurittomina alistuivat juuri ja juuri tumman kankaan alle piiloon. Harmaa, pitkä kissanhäntä kiemurteli levottomana esiin viitan liepeen alta, vaikka nuorukainen muutoin vaikuttikin varsin luontevalta ja itsevarmalta haravoidessaan ympäristöä ja väenpaljoutta katseellaan kuin jotakuta etsien. Jaa, mihinkäs se siskokulta olikaan ehtinyt livistää, vastahan Cath oli ollut hänen edellään ja hänhän vain oli ihan pieneksi hetkeksi pysähtynyt jutustelemaan niitä näitä ostoksille tulleen maanviljelijän sievän tyttären kanssa, hmm...
|
|
|
Post by submarine on Dec 13, 2011 0:57:10 GMT 3
Meri oli Iksaalle varsin harvinainen ja outo tuttavuus. Se oli vain... valtavan suuri ja suolainen. Rotalla ei ollut hajuakaan siitä, miksi se sitä oli, tai miten mikään siellä selvisi kun ei voinut edes juoda sitä, mutta olihan sen tuijottelu siitä huolimattakin varsin... noh, jos nyt ei mielenkiintoista, niin ainakin jollain oudolla tavalla viehättävää. Ei rotansilmillä erityisen pitkälle erottanut, mutta siitäkin huolimatta rotta kyllä aisti koko meren valtavuuden - eikähän kai ihmissilmilläkään olisi erityisen paljoa enempää tästä irti saanut. Enemmänkin Iksaa piti kai vain laiturinnokassa nököttämisestä ja valtavasta avaruudesta, joka jatkui kaikkialle ja jonka takana oli varmasti yhtä jos toistakin... kukapa edes tiesi, mitä? Loppujen lopuksi Iksaankin oli tosin myönnettävä, että meri oli meri, eikä siitä mihinkään muuttuisi. Tämä oli tuijotellut tyhjyyttä jo ties kuinka pitkään, ja Gruut alkoi jo pitää melkoisen tyytymätöntä meteliä. Sitä mitä varmimmin ei valtava vesimäärä paljoakaan kiinnostanut, ja lihava jättiläisrotta oli jo hyvän aikaa sitten suonut kaiken mielenkiintosta lokille, joka niin julmasti liihotteli sen ulottumattomissa. Ja olipa miten oli, alkoivat suolainen tuuli ja pärskeet jo pikkuhiljaa jäytää melko ikävästi arpien kirjoman rialinkin nahkaa. Ja, kuten viimeinen suupala kertoi, oli suolakalakin lopussa. Eh. Iksaa raapi ohimennen niskaansa, kuten niin usein, ja vääntäytyi lopulta pystyyn, ennen kuin etsi keihäänsä käpäläänsä ja repuntapaisen selkäänsä. Gruut vieressä örähti varsin vaativasti, selvästikin vähintäänkin hanakkana jo häipymään. Kaipa tästä olisi jonnekin...
Ränsistynyt laituri narahteli, kun Iksaa, varmasti enemmän rotta kuin ihminen joidenkuiden huolettomista termeistäkin huolimatta, ja Gruut, pelkkää valtavaa rottaa eikä mitään ihmiseen viittaavaakaan, löntystelivät takaisin kohti satamaa. Ensimmäiset nyreät vilkaisut suotiin jo kaukaa, ja Iksaa pyrki jättämään suurimman osan niistä ilman sen suurempaa huomiota. Satamasta löytyi kyllä kaikensorttista kovanaamaa, mutta suurin osa näistä oli kyllä jo keksinyt parempaakin tekemistä kuin minkään mulkoiluja oleellisemman häiriköinnin aamuisen jäljiltä. Se mies oli kyllä ollut aika iso, ja se puukkokin oli näyttänyt ikävältä, mutta suurin osa sisusta oli kadonnut sen jälkeen kun Gruut oli päättänyt kokeilla, miten tiukasti tapauksen käsi oikeasti oli kiinni ranteessa. Ei tarpeeksi kovaa ainakaan jättiläisrotan leuoille. Eikä vartijoitakaan selvästi ollut kiinnostanut. Olipa miten oli, väki väisti mulkoiluistaan huolimatta, kun Iksaa johdatti itsensä ja Gruutin löntystelemään monenkirjavassa väkijoukossa. Rotalla ei ollut oikeastaan hajuakaan siitä, mitä tässä nyt tarkalleen olisi pitänyt tehdä. Kukaties suunnata kaupunkiin, mutta tämä nyt vain ei pitänyt niistä. Olivat aina hankalia Gruutillekin... olkoonkin että niin taisi olla kaikki muukin. Ohimennen Iksaa varmisti että vyö, joka kannatteli vain ja ainoastaan tupellista veistä ja pientä pussukkaa, oli yhä tiukasti kiinni, ennen kuin silmäili hieman ympärilleen. Ja kuinka ollakaan... jotakin sattui silmään. Ensin Iksaa jäi vain muuten vain pitkäksi hetkeksi tuijottamaan lähistöllä nököttävää kissamaista otusta, osaamatta oikeastaan edes sanoa miksi. Kyseessä oli kyllä hieman harvinaisempi kulkija, sataman kaikenkarvaisessa joukossakin, mutta... tässä oli jotain etäisen tuttua. Siitä oli jo jonkin verran aikaa, mutta... silloin aikanaan. Sellainen valtava mies ja... tuo. Silläkin oli ollut kaksi miekkaa ja jousi... Mitään muuta rotta ei sitten oikein osannutkaan sanoa, kaikki tuollaiset näyttivät auttamattomasti samoilta... Mutta... Joku ohikulkija tönäisi Iksaata puolihuolimattomasti, kun arpinen rial jäi hortoilemaan tientukkeeksi ja tuijottelemaan kissamaista otusta varsin hölmönä. Gruut tulkitsi sen tietenkin välittömästi hyökkäykseksi, ja rottapaimen joutui saman tien kiskomaan itsensä irti mietteistään ja repäisemään palttiarallaa suuren suden kokoista, varsin murhanhakuista ja verenhimoista jättiläisrottaansa korvasta, ennen kuin se ehti loikata öristen kimppuun. Asianomainen, kevyttekoinen mies luikki varsin nopeasti ja vähin äänin pois. Hetken Gruutia varsin napakasti rauhoiteltuaan Iksaa kohotti taas katseensa kissamaiseen otukseen, elätellen toiveita ettei tämä olisi vielä kadonnut väenpaljouteen. Ei, siellä oli vieläkin. Pitäisikö tässä nyt... voisiko se olla... tai oikeastaan. Turhaanpa sitä pähkäilemään. Ei kysyminen mitään kaiketi tekisi.
Melko rivakkaan sävyyn Iksaa lähti työntymään halki väkijoukon, kohti kissamaista, viittaansa verhoutunutta otusta. Gruut, selvästi nyreänä verenvuodatukselta välttymisestä, seurasi perässä, avaten kyllä omalta osaltaan tietä varsin hyvin. Kunnes sitten lopulta Iksaa seisoi, hoopon oloisena ja keihäs olallaan (ja kirves repun lenkistä roikkuen, jos se mitään nyt merkitsi, kissaotuksen lähettyvillä, raapien itseään aavistuksen hämillään. Miten tämäkin nyt... "Eh... sinä... no, sinä", Iksaa urahti ilmoille, yrittäen saada kiinnitettyä jotain huomion tapaista itseensä. "Kun... nokun. Sinä ja... siellä ja... nokun", rotta yritti jatkaa, vinkaisi sitten tuskastuneena kykenemättömyyteensä keksiä mitään järkevää ja jäi tuijottamaan jonnekin (ainakin viime arvion perusteella) naaraspuolisen kissaotuksen ja lähimmän kalakojun välimaastoon. Gruutkin tuijotti, ja sen katsessa sentään paistoi selvää verenkatkuista muistamista - ja kukaties kaunaa. Tai sitten se oli vain sitä samaa vanhaa nyreyttä kaikkea naamallista, jalallista kohtaan.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 14, 2011 21:33:20 GMT 3
Auta armias jos harmaaturkkisen nuorukaisen toilailuista toistaiseksi autuaan tietämätön kissanainen olisikaan tiennyt mitä hämminkiä natiainen oli jo näin lyhyessä ajassa ehtinyt saavuttaa... Tieto olisi varmasti häirinnyt suunnattomasti tällä hetkellä vielä melko levollisesti ympärilleen silmäilevän olennon mielenrauhaa, mutta onnekseen tämä ei vielä ollut onnistunut nappaamaan nulikkaa silmiinsä kenenkään hirveän korston kostonhimoisista kourista retuutettuna. Sen sijaan tämä antoi katseensa kiertää väkijoukon muutamaan kertaan, tuhahti kun ei saanut silmiinsä mitään varsinaisesti kiinnostavaa, ja kääntyi sitten silmäilemään uudestaan mietteliäästi vellovien aaltojen ja näiden päällä keinuvien pursien suuntaan. Syystä tai toisesta vihreät silmät tuijottelivatkin yksitoikkoista näkymää tovin jos toisenkin kuin tämä olisi ollut kovinkin kiehtova, vaikka kieltämättä ajatus laivoista sai kissan vieläkin värähtämään vastenmielisyydestä. Toki mielikuva jalkojensa alla vellovasta mustasta, äärettömän syvästä vesimassasta täynnä ties millaista omituista elikkoa oli hyvin häiritsevä, mutta kuitenkin... kuunnellessaan lokkien haikeaa kirkunaa pilvien lomassa liidellessään hän päätyi kuin varkain pohtimaan mitä horisontin taakse levittäytyvän meren selän tuolla puolen piili.
Kissaihminen sormeili poissaolevana sapelinsa kahvaa tuijotellessaan ajatuksissaan yksitoikkoista aaltoilevaa maisemaa, kunnes havahtui ajatuksistaan huomatessaan äkkiä jonkun... tai jonkin lähestyvän takavasemmalta häntä kohden suunnaten. Repaleiset korvalehdet hakeutuivat ensin äänen suuntaan ennen kuin mustaturkkinen nainen käänsi katseensa parin epäilyttävän jykevän ja karvaisen hahmon astelevan kohti, väkisinkin hätkähtäen hiukan yllätyksestä saadessaan silmiinsä parin hyvin kookkaita ja arpisia jyrsijöitä. Hän luimisti korviaan pyörähtäen varuillaan otuksia kohden ja otti muutaman askelen verran etäisyyttä sormien hakeutuessa vaistomaisesti kiertymään sapelien kahvoille ikävyyksiä odottaen, kissan kuitenkin seisahtuessa äkkiä silmiään räpytellen toisen, keihästä kanniskelevan jyrsijän yllättäen alkaessa hapuilla vaivaantuneen oloisena vilkuillen sanoja aseeseensa tarttumisen sijasta. Hm, varsin epätavallista käytöstä rialeilta, nämä harvemmin kyselivät ennen kuin kävivät kimppuun jos olivat käydäkseen? Jos jyrsijän varsin epäselvästä repliikistä ei paljoakaan selvää saanut, jokin tässä äkkiä kutkutteli naisen muistia. Olento tuijotti hetken varsin hämmentyneenä vaivautuneena raaputtelevaa rottaa, keihästä ja tämän vähän enemmän äkäistä rottaa siristäen kiiluvia silmiään, kunnes hätkähti uudestaan silmiään räpytellen. "....hei, katsos? Minähän muistan sinut, eikös vain? Silloin tien päällä, taisimme matkata jonkin aikaa samaan suuntaan! Kas, en meinannutkaan tunnistaa vaikka tuota on kyllä aika vaikea unohtaa." Kissaihminen havahtui viimein, mutta vaikka kyräilikin viimeisen lauseen aikana varsin peittelemättä Gruutia tämä rentoutui pian ja suoristautui jonkinlaisen virneen hiipiessä petomaiselle kuonolle. Kieltämättä rottakaksikkoa (varsinkin sitä nelijalkaisempaa) pidettiin vielä silmällä eikä nainen ollut siirtänyt kättään kovinkaan kauas toisesta sapelistaan vaan sormeili puolihuolimattomasti tämän kädensijaa vaikka ei tosin näyttänytkään enää siltä että olisi aikonut vetää tätä esille ja olemus oli kyllä palannut varsin pian tyypillisempään huolettomampaan olotilaan. Hitto, kuinka odottamatonta. Hän oli melkein onnistunut unohtamaan tämän otuksen... vaikka tämä kieltämättä olikin jäänyt mieleen melko hämmentävästi ainoana rottana tähän mennessä (mukaanlukien se nelijalkainen tuossa vieressä) jota kissa ei ollut pitänyt täysin vastenmielisenä. Oikeastaan... kookas mukana ollut mies, mikä tämän nimi olikaan ollut, oli inhonnut rottaa varsin peittelemättä mutta kissanainen itse oli oikeastaan tavallaan hämmentävästi melkein... pitänyt tästä. Hm, mikäköhän otuksen nimi oli ollut..? Kai sillä oli nimi?
"Hienoa, sinä... siis tekin olette vielä hengissä? Kuinkahan kauan siitä nyt onkaan... Mikäs teidät tänne toi, oletko--" Silmät mittailivat rialia uteliaina kun udeltiin kuulumisia kunnes katse harhautui hetkeksi jonnekin tämän taakse kissan jäädessä äkkiä tuijottamaan leuka hiukan auki ja silmänsä suurina, äkkiä huolestuttavan sanattomana. Naisen tyyni ulkokuori tuntui rakoilevan, ainakin silmäkulma nytkähti muutaman kerran varsin uhkaavasti. "---ZEKE, mitä kirottua sinä luulet tekeväsi?!" Tämä älähti äkkiä, varsin kovaa ja hyvin eri sävyyn jonnekin rottakaksikon taakse ennen kuin ärähti korviaan luimistaen ja säntäsi yhtäkkiä näiden ohitse, pitäen mennessään melkoista kiroilua. Öh... lyhyt jälleen näkeminen oli ilmeisesti saanut äkillisen keskeytyksen jonkun varsin hämmentävän muodossa joka oli onnistunut jopa nappaamaan kissaolennonkin selvällä yllätyksellä.
|
|
|
Post by wuz on Dec 20, 2011 15:10:24 GMT 3
Syy, joka oli äkkiarvaamatta kääntänyt kissanaisen huomion osakseen, löytyi muutamien metrien päästä ja oli varsin helppo poimia näkökenttäänsä jopa nopealla vilkaisulla. Äskeisen törmäyksen kohteena ollut puolijätti nuijineen ei ollut nimittäin mistään huomaamattomimmasta päästä, etenkään nuijaa päänsä yläpuolella vajaan näköisenä heilutellessaan ja jotta tämän onnistuisi jättämään näkemättä, tulisi olla vähintäänkin sokea että kuuro. "SINÄ PYYDÄT ANTEEKSI NYT JA MAKSAT RAHAN. MONTA RAHAA. KORVAUSTA." "Oho, onpas siinä paljon sanoja, ja vielä 'korvauskin', mistä sä sellaisia hienouksia olet oppin---" "SINÄ HILJAA NYT!" "Mutta enhän mä voi olla hiljaa ja pyytää anteeksi samaan aikaan!" "ANTEEKSI PYYDÄT JA MAKSAT, MUUTEN SATUTAN!" Uhkaavanlaisesti nuijaansa koholla pitelevä selkeästi vahaaälyinen joskin laajan sanavaraston omaava puolijätti oli pitkine käsivarsineen onnistunut nappaamaan livohkaan pyrkineen kissamiehen viitanliepeestä pitävän, rautaisen otteen ja kiskonut tämän välittömään läheisyyteensä, uhkauksia ja vaatimuksia tämän kasvoille syljeskellen karjuen. Tahattomasti törmäillyt, varsin lyhyen keskittymiskäyrän omaava nuorukainen oli jälleen kerran nostanut kynnekkäät kätensä sovittelevasti rintakehänsä korkeudelle, vaikka joutuikin kääntämään katsettaan poispäin korstosta tämän erittäessä kuolaa ja ties mitä pahanhajuista hengitystä hänen kasvoilleen äänekkäitä vaateitaan ulos suoltaessan ja yritti samanaikaisesti höpötellessään koettaa keksiä jonkinlaista toimivaa pakosuunnitelmaa. Kuka tahansa järkevä olento olisi varmasti lopettanut puhumisen jo hyvän sään aikana, mutta Zekeksi kutsuttu nuorukainen tuntui suoltavan sanoja ulos kidastaan yhtä ajattelematta kuin hengittäessään. Vaan taivaille kiitos pakomahdollisuus ilmaantui kuin tyhjästä rakkaan siskokullan lähestyessä kiivain askelin ja, eh, kieltämättä hieman närkästyneen oloisena väkijoukon lävitse. "Kah, Cathryn! En mä mitään tee, tässä vaan kaverin kanssa ystävällismielisesti nujakoidaan, heh heh..." "EI OLE KAVERI!" "No äläs nyt kaveri viitsi, se on vain sanonta hei. Tuota, Cath, eh, voisitko mitenkään, hmm, taivutella tätä kaveria päästämään irti..?"
|
|
|
Post by submarine on Dec 20, 2011 16:43:09 GMT 3
Jostain päin satamaa kantautui melkoista mekkalaa, mutta Iksaa ei juuri nyt kiinnittänyt siihen sen suuremmin huomiota. Ainahan satamoissa sun muualla nahisteltiin ja sitä paitsi rotta oli paljon kiinnostuneempi edessä nököttävästä kissasta. Gruut tosin, ilmoitettuaan asianmukaisella örinällä tälle olevansa hurja ja vaarallinen, kiinnostui siitä paljonkin. Siinä määrin, että Iksaa joutui nappaamaan sitä jälleen kerran korvasta kiinni, ettei jättiläisrotta olisi rynnännyt saman tien tarkastamaan, olisiko saumaa hieman repiä jotakuta. Rial itse tosin piti kiinnostuksensa lähinnä mustassa, kissamaisessa otuksessa (ilmeisesti se oli nartunpuoleinen, ei tämä koskaan näistä niin paljoa tajunnut) edessään kun se jopa soi huomiota. "Eeeh... joo. Silloin siellä... tiellä", Iksaa urahti aavistuksen kiusaantuneena saamastaan huomiosta. Mikä oli tietenkin hiukkasen hassua siinä kohtaa, kun oli aivan ensin sitä huomiota itse yrittänyt kerätä. mutta ei rotta näistä tajunnut kuitenkaan, ja tällainen oli aina kiusallista. Kun olihan se nyt kun tällä tavalla huomattiin ja... sitä paitsi kissakin taisi olla peräti tyttö! Ei sitä tiennyt, nämä tällaiset olivat aina salakavalasti vaikeaselkoisia, mutta siltä kyllä vaikutti... Ja sitten se vielä puhui! Alkoi mennä jo melko huolestuttavaksi. "Niinkun... siellä joo. Ja Gruut kanssa", Iksaa jatkoi myötäilyään, piristyen ja rohkaistuen ehkäpä jopa aavistuksen verran kun Gruut tuli puheeksi. Olihan se nyt sentään hieno rotta ja sellaista! "Gruut on juu, hyvin on! Lihonut ja kaikkea!" rotta ilmoitti melkeinpä unohtaen, että kyseessä saattoi kuin saattoikin olla tyttö. Ja että se oli kauheaa. Iksaa olisi varmaankin jatkanutkin oikein mielellään Gruutista selittämistä, mutta sitten kissa äkkiä ärjäisi suorastaan kovaa ja suoraan kohti, siinä määrin että rotta painui aavistuksen kasaan ja astui välittömästi taaksepäin. Gruut tosin olisi todennäköisesti tulkinnut sen heti haasteeksi, ellei Iksaa olisi yhä kiskonut tätä korvasta mukanaan. Samalla rotta yritti parhaansa mukaan vikistä kauhealle narttueläjälle jonkinlaista selitystä siitä miten ei yrittänyt mitään ja oli pahoillaan ja... ja sitten koko kissa juosta viipotti ohitse - olkoonkin että ensin rotta suojautui kun luuli tämän käyvän päälle. Aavistuksen hölmistyneenä tämä jäi tuijottelemaan perään, pitkälti kuten Gruutkin. Mikä oli Tsiki?
Muutamaa hetkeä myöhemmin alkoi paljastua jotakin vastauksen tapaisiakin, kun Iksaa enemmän tai vähemmän hämmingissä seurasi epämääräisesti jonnekin rynnännyttä kissaa. Ja kuten tämä oli jollain tasolla osannut pelätäkin, vei tie juuri pahimpaan hämminkiin, jonne kissakin oli jäänyt ihmettelemään... jotakin. Mahdollisesti jokin tästä kaikesta oli se "Tsiki" jolle oli huudettu. Iksaa tosin oli melko varma, ettei se ollut valtava möhkö, joka piti kovaa ääntä ja heilutti nuijaa. Jotenkin todennäköisemmältä tuntui, että kyseessä oli möhkön roikottama, myöskin kissamainen otus, joka teki jotakin. Siis roikotuksen lisäksi. Rotalla ei tosin ollut hajuakaan miksi se yritti vikistä jotakin, vaikka olisi varmaankin ollut jo paljon parempi olla hiljaa. "Eeh... menee rikki. Se ei ole sen kaveri!" Iksaa tarjosi kissalle, jota Cathryniksi nyt oli huudeltu, vankan mielipiteensä. Selvästi melko moni muukin sivustakatsojista oli varsin samaa mieltä. Gruut puolestaan oli alkanut pitää jo todellista mekkalaakin, ja Iksaa arvasi kyllä mitä se kaavaili. Se näki juuri edesssään selvän haasteen. Iso otus oli sen mielestä varmasti olemassa vain uhmatakseen sitä, ja sen pullottavat mulkosilmät näyttivät taas varsin vihamielisiltä... "Haluaa maksaa", tiivistettiin lopulta viisaasti, samalla kun Iksaa hipelöi hermostuneesti keihästään. Olihan se hyvä lihakin. "Vei siltä maksan, sano että antaa takaisin!"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 21, 2011 17:39:29 GMT 3
Jos katti laittoi merkille rialin levottomuuden tai edes hoksasi syytä tähän, olento ei ainakaan tuonut sitä kummemmin esille mitä nyt silmäili rottaa uteliaaseen, lievästi huvittuneeseen sävyyn. Virne naisen kuonolla kävi aavistuksen leveämmäksi syystä tai toisesta tämän nyökäyttäessä ympäripyöreästi katkonaisille vikinöille, tosin luimistaen ohimennen hiukan korviaan uhoavalle Gruutille ennen kuin jätti otuksen melko mielenosoituksellisesti huomiotta todettuaan että Iksaa piteli petoaan tarpeeksi napakasti että talttahammas ei loikkaisi yllättäen jostakin aivopierusta hänen kurkkuunsa. Pitkäkyntiset sormet lepäsivät kyllä edelleen varmuuden vuoksi, vaikkakin melko rennosti, sapelin kädensijalla kissaihmisen selvästikään luottamatta paljoakaan ainakaan tuohon toiseen rottaan, kunnes jokin näiden takana äkkiä harhautti hänen mielenkiintonsa ja huvittunut virne vaihtui häkeltyneeseen tuijotukseen. Mustaturkkinen kissaolento tuskin edes ehti laittaa merkille rialin paniikinomaista reaktiota hänen äkilliseen äänenkorottamiseensa ja tiehensä säntäämiseen, sen verran ikävästi oli läheinen vähemmän huomaamaton välikohtaus onnistunut nappaamaan osakseen hänen huomionsa... eikä alkuunkaan vähiten sen vuoksi, mikä (tai kuka) näkyi lähes killuvan nuijaa heiluttelevan, jättimäisen ja kieltämättä melko typerän näköisen korston kourassa viittansa liepeestä. Ei hitto... hetken hän oli jo elätellyt toivoa että kyseessä oli joku muu... mutta tuosta äänestä ei ikävä kyllä voinut erehtyä....
Kissan hupun alta karkasi syvä, kärsivä huokaus tämän pysähtyessä hetkeksi hiukan kauemmas seuraamaan tilannetta mittaillen mietteliäänä katseellaan äkäistä jättiä ja edelleen melko äänekkäästi selittelevää harmaaturkkista kissanuorukaista. Ei vaatinut paljoakaan huomiokykyä tajuta mitä meneillään oikein oli, tai päätellä mitä luultavasti tapahtuisi piakkoin ellei nulikka sulkisi suurta kitaansa... ikävä kyllä naisella oli vahvat epäilykset että tämä mitä luultavimmin ei tekisi niin kuitenkaan, edes hurjistunut jätti kiinni kauluksessaan. Uusi huokaus karkasi kissan kurkusta tämän viedessä hetkeksi kätensä tuskastuneesti kasvoilleen, harmaaturkin ilmeisesti havaitessa likimain samoihin aikoihin hänen vastahakoisen olemassa-olonsa ja alkaessa huhuilla hänen suuntaansa. Pian vierestä kuului yllättäen toinenkin ääni, naisen kääntäessä katseensa tämän suuntaan löytääkseen läheisyydestään saman rottakaksikon jonka oli jo miltei unohtanut saadessaan silmiinsä velipoikansa sekä tämän uusimman tuttavuuden. Syystä tai toisesta katin suupieli nyki aavistuksen ylöspäin, vaikka tämä vilkaisikin ohimennen uhoavaa Gruutia jälleen melko näreästi. Mokoma peto ollisi varmaan pistellyt poskeensa jokaisen vastaantulijan ellei keihästä kanniskeleva, melko hermostuneelta vaikuttava arpinen rotta olisi pitänyt elikkoa yllättävän hyvin ruodussa... ainakin talttahammas näytti siltä, että se ei olisi epäröinyt käydä edes nuijaa heiluttelevan hujopin kimppuun jos sen olisi annettu. Muussa yhteydessä tämä olisi voinut olla tavallaan kunnioitusta herättävää, ellei kissanainen olisi ollut melko vakuuttunut että kyseessä oli enemmänkin vain tyhmää, järjetöntä aggressiota minkään urheuteen viittaavankaan sijasta. "Hm... niin. Olet oikeassa, tällä menolla tuo typerys kyllä pääsee hengestään. Katsotaanpa, mitä asialle voisi tehdä. Odotapa hetki." Olento vastasi siivittäen viimeistä lausettaan uudella dramaattisella huokauksella viitsimättä korjata rialin ilmeistä väärinymmärrystä ennen kuin veti kasvoilleen jonkinasteisen hymyn (kieltämättä tällä hetkellä hiukan kireän sellaisen) ja asteli kiireettömin askelin epäsuhtaisen kiistakaksikon luokse. Hitto, pakko kai se oli jotain tehdä ennen kuin natiainen liiskattaisiin kuin ötökkä.
"No täällähän sinä olet, etsinkin sinua! Pahanteossa taas, hmm? Olisihan se pitänyt arvata!" Nainen lausahti petollisen toruvaan sävyyn tosin luoden varsin terävän silmäyksen kissanuorukaiseen saapuessaan, nostaen sitten katseensa yläviistoon rähisevän korston ruman naamavärkin suuntaan. Iso pirulainen, totta kai Zeken oli täytynyt härnätä juuri sitä kaikkein ikävintä ilmestystä koko pahuksen sataman alueella... kuinkas muutenkaan. Kaikeksi onneksi otus vaikutti kaikkea muuta kuin välkyltä. Hymy olennon kuonolla leveni entisestään jo melko teennäisiin mittoihin, tämän naputellessaan joutilaasti sapeliaan sormellaan. "Suokaa anteeksi typerälle veljelleni hyvä herra, hän ei tarkoittanut pahaa mitä hän ikinä tekikään. Hän on hyvä poika, ei vain ole kovinkaan, no, välkky, sanottakoon... raukkaparka." Nainen madalsi ääntään viimeisen lauseen kohdalla dramaattiseen kuiskaukseen kuin olisi kertonut suurenkin salaisuuden, mulkaisten samalla merkitsevästi tämän otteessa killuvaa nuorukaista vihjatakseen tälle painokkaasti hillitsemään kieltään. "Mitäs jos päästäisitte hänet alas, niin typerä veljeni voi pahoitella, mitä tyhmää hän ikinä tekikään, ja voisimme sopia asian kuin sivistyneet aikuiset, hmm? Vai mitä, Zeke? Pyydäpä kivasti nyt anteeksi herralta." Leppoisasti nainen suuntasi puolihuolimattoman korvatillikan harmaaturkin ohimolle, hymyn naamallaan oikeastaan värähtämättäkään. Tiedä häntä uskoiko hän oikeasti pystyvänsä suostuttelemaan mokoman peikon yhteistyöhön vai yrittikö vain hämmentää tätä, mutta vihreät silmät mittailivat kuitenkin otusta ja tämän heristelemää kookasta nuijaa melko punnitsevasti, vaikka tämä ei vaikuttanut päälle päin suuremmin hätkähtävän tämän äänekästä uhoa. Viitan liepeen alta pilkottava pitkä, nykivästi puolelta toiselle heilahteleva häntä tosin näytti pörhistyneen aavistuksen.
|
|
|
Post by wuz on Dec 21, 2011 18:19:55 GMT 3
Vaikka tilanne olikin siihen melkoisen sopimaton, onnistui Zeke kaikesta huolimatta loihtimaan kasvoilleen mitä ilahtuneimman ja kirkastuneimman ilmeen sisarensa astuessa urheasti esiin. Vaan se tapa, jonka Cathryn valitsi toiminnalleen pelastaakseen rakkaan velipoikansa pinteestä... No, olisi Cath voinut pahemminkin toimia. Tärkeintähän oli, että hän sentään myönsi Zeken olevan veljensä, vaikka tilanne olisi voinut kallistua toiseenkin suuntaan: olisihan sisko voinut kohauttaa olkiaan, päättää, että puolijätin uhmaaminen oli silkkaa hullujen hommaa ja painella tiehensä jättäen veljensä oman onnensa nojaan. Siihen nähden vähä-älyiseksi ja hitaaksi haukkuminen ei tuntunut vaakakupissa enää missään. Cathrynin perässä seuraillut eripurainen rottakaksikko ei saanut puolijätin rautaisessa otteessa roikkuvalta kissanuorukaiselta juurikaan huomiota osakseen, sillä olihan tässä jo kaikenlaista tapahtumaa, monta rautaa tulessa ja sen sellaista. Ja koska Zeken keskittymiskyky oli mitä oli, ainoa asia, mitä se rottaparivaljakosta ehti huomioida, oli otuksen vaatimus sisäelimistä. Eeh?!
Vaan ensimmäiset asiat ensiksi! Nopeasti kloppi ravisti mielestään maksat ja jättiläisrotat (rialeitahan ne taisivat olla, tai ainakin toinen niistä oli, olihan hän ennenkin vastaavanlaisiin törmännyt) ja koetti parhaansa mukaan keskittyä käsillään olevaan ongelmaan. Tai pikemminkin hän oli muiden käsissä oleva ongelma, omat kätensä hänellä roikkuivat toimetonna, vapaina huitomaan ihan niin paljon kuin sielu sieti. Se loihti kasvoilleen hieman hölmönnäköisen ilmeen, väänsi silmiään liioitellusti kieroon ja lipsautti kielensä suunsa pielestä roikkumaan pitkin leukaa. "TYHMÄÄ!" Parkaisi Zeke niin äänekkäästi, että viittansa liepeissä roikkuva puolijättikin säpsähti. "Tyhmä Zeke! Tosi tyhmä! Tyhmä kuin kala! Kala on hyvää, maukasta on kala! Mutta tyhmää se on! Niinkuin Zeke!" se ilmoitti avuliaasti, ja kuolasi vähän. Vähän vain, juuri sen verran, että se erottui, ja toi näytökseen hieman todentuntuisuutta. Sitten se yhtäkkiä huomasi kätensä, ja kohotti ne silmiensä eteen, aidon hämmästyneenä niitä katsellen. Miten omituiset ulokkeet! Monta haaraa ja kaikkea! Vaan siskon asianmukainen kehoitus pahoitella tapahtunutta sai nuorukaisen jälleen kerran keskittymään hetkeksi, ja se unohti kätensä. "Kiva herra! Hirveesti pyytää tyhmä Zeke anteeksi! Tosi paljon anteeksi! Onko anteeksiantoa herralla? Pitääkö maksaa? Anteeksi!"
Puolijätti hämmentyi silminnähden tästä asianlaidan äkillisestä muutoksesta. Eh... Sen piti tovin miettiä sisäistääkseen kaiken, mitä tässä oli äsken sanottu, ja keskittyesssään sen ylhäällä pidetty käsi, joka piteli kiinni Zeken viitasta, herpaantui ja laski hieman alaspäin. Hitaasti se ynnäsi asioita yhteen. Tämä kissa on tyhmä. Kenties jopa typerämpi kuin hän itse. Tuo toinen kissa on selvästi älykkäämpi, ja huolehtii tyhmästä kissasta siksi, koska tämä on niin tyhmä ja toinen älykäs. Kaiketi. Korsto kurtisti kulmiaan, sen korkea otsa painui useampaankin ryppyyn. Nuijansa se oli jo ehtinyt laskea, sen pää kolhi satamalaiturin kulunutta pintaa. "Ei pidä tyhmänä juosta, voi sattua," se ilmoitti sitten lopulta, kulmat yhä kurtussa, ja laski Zeken omille jaloilleen. Vasta vapautunut kissanuorukainen ilahtui tästä silminnähden ja kiskoi kuin ihmeen kaupalla naamalleen jälleen kerran suorastaan yliliioitellun riemukkaan ilmeen. "Sattuu kun tyhmänä juoksee!" se toisti asiallisesti virnistellen kuin olisi sisäistänyt tosissaan puolijätin tärkeän oppitunnin, ja nyökkäsi pontevasti kerran, kaksi, kolme ja muisti sitten kätensä. Niin, nämä! Jännät!
|
|
|
Post by submarine on Dec 21, 2011 21:04:59 GMT 3
((Heh, korjattakoon, ettei Gruut suuremmin puhu. Iksaa siis heitteli maksaa hermoilunsa ohessa =D))
Gruut piti ääntä, uhoa ja meteliä varsin reilusti. Se ärisi, örisi, luimi ja paljasteli hampaitaan, ja Iksaa tiesi varsin hyvin, että ainoa minkä se näki nyt oli iso ilmestys edessä ja kaikki se naama, jota tämä uskalsi kantaa mukanaan. Ehdottoman varmasti sellainen uskaliaisuus oli haaste, sehän nyt oli sanomattakin selvää. Ja vaikka rial olikin melko varma, että jättiläisrotan päästäminen irti olisi kyllä ratkaissut tilanteen hyvin nopeasti, olisi siitä kaiketi tullut melkoisen ikäviä seurauksia, kuten usein tulikin. Jostain syystä jättiläisrotta repimässä joltakulta naamaa irti naaman kantamisen mittavasta rikoksesta oli aina omiaan aiheuttamaan jälkipuinteja - silloinkin kun naamanpoiston läpikäyneestä ei edes suuremmin pidetty! Nytkin sivustakatsojat ja ohikulkijat (joita jo jonkin verran alkoi olla, olihan tässä melkoinen hämminki päällä) jo ottivat etäisyyttä, ja Iksaa sai vääntää melkoisen lujaa korvasta, ettei Gruut olisi saman tien päättänyt unohtaa miten käyttäydyttiin ja aivan vain vahingossa käynyt johonkuhun kiinni koska tämä oli olemassa ja puremisetäisyydellä. Fiksu otus se oli, usein vain vähän... kiihkeä. "Öö. Jaa", Iksaa vinkaisi melkoisen vaisusti takaisin kissalle (Cathryn?), kun tämä vastasi jotakin ja käski sitten odottaa. Eikähän Iksaa kaiketi olisi tehnyt muuta vaikka olisi halunnutkin, olihan tämä sentään... noh, hieman vakuuttavampi tapaus kuin se purppurapää silloin aikanaan. Ja tässä kohtaa Iksaa ei kyllä edes halunnut, kunhan nyt hypisteli keihästään ja seurasi tilannetta varsin varuillaan. Eihän tällä ollut oikeastaan hajuakaan edes siitä mitä oli tapahtunut, iso otus oli vain hyvin, hyvin tyytymätön jostain roikottamalleen. Tai ei välttämättä edes hyvin tyytymätön, pienikin tyytymättömyys tuon kokoiselta oli jo melko hirvittävä...
Oikeastaan Iksaa oli odottanut, että Cathryn tekisi jotain jännää. Olihan tällä jousikin ja sellaista, ja miekatkin. Mutta sen sijaan tämä alkoikin vain puhua. Rial seurasi jättiläisrottansa kanssa kauempaa, olkoonkin että Gruut olisi luonnollisesti halunnut rynnätä jo perään - kukaties tarkalleen ottaen kissan perään, kun selkäkin tällä tavalla anteliaasti paljastettiin. Iksaa antoi sille keihäänperällä kopautuksen kuonolle, väänsi lujempaa korvasta ja vinkaisi äreästi, ennen kuin keskittyi seuraamaan edessä tapahtuvaa. Puhetta, sitä tämä ei ollut koskaan oikein tajunnut. Tai siis toki oli, mutta siis niin kuin ratkaisukeinona. Sehän oli kauhian mutkikastakin! Cathryn aloitti varsin rauhalliseen sävyyn, huomattavasti rauhallisempaan kuin mitä ison otuksen kourassa killuva kissa piti yllä, ja alkoi sitten nopeasti puhuakin valtavalle tapaukselle kissan sijaan. Siitä että tämä oli hölmö ja piti ymmärtää ja sellaista. Iksaa kyllä ymmärsi ainakin varsin hyvin: täytyi olla aika hölmö että ärsytti tällaista, eikä siinä varmaan ollut mitään epäselvää kenellekään. Ja jotakin ihme ulinaa se toinen kissa jo alkoikin pitää, siinä määrin että oli varmaan sairas tai jotain. "Ilmavaivoja! Suoli kiemuralla! Saa tyhmäksi!" Iksaa tarjosi avuliaasti taustalta kaikella sillä, mitä tämän varsin keskinkertaiset parantajantaidot tunsivat. Sehän se varmaan, oli syönyt jotain tyhmää kun oli tyhmä ja nyt oli vielä tyhmempi. Kalanperkeitä oli mennyt syömään tai jotain. "Pitää lämmintä maitoa! Rotanmaitoa sitten!" jatkettiin nerokkaita neuvoja monen vieressä nököttävän pohjattomaksi tyytyväisyydeksi. Tai Iksaa oletti että se oli tyytyväisyyttä.
Olipa miten oli, loppui välikohtaus melko rauhalliseen sävyyn, ilman haavereita. Iso otus päästi pienemmän alas, ja se höpötti jotain lisää, ja sitten se isompi lähti löntystelemään johonkin. Iksaa puolestaan jäi raapimaan arpista niskaansa varsin pohdiskellen. Kissoja olikin sitten kai kaksi eikä yksi. Gruut toki näki sen vain entistä pahempana härnäyksenä, varmaankin sen aamuisen kujakissasta muodostuneen aamiaisen jäljiltä, mutta Iksaa julmana ei vieläkään päästänyt sitä tekemään lähempää tuttavuutta minkään kaulavaltimoiden kanssa. Joskus piti ikävä kyllä vain kestää, eikä se olisi varmaan ollut kauhean hyvä ensivaikutelma. Ne olivat kuulemma tärkeitä. "Eee... Gruutilla ei ole maitoa! Se on uros!" Iksaa lopulta ilmoitti, ettei vain saisi aikaan mitään vääriä käsityksiä mistään. "Ei nisiä!" jatkettiin varsin asiantuntevasti, samalla kun astui askeleen lähemmäs Cathrynia ja tämän vapautettua... jotakin. Toveria tai sellaista. "Mutta jostain löytyy varmaan... rotanmaitoa..." rial jatkoi, ennen kuin päätti mieluummin olla hiljaa. Noin nyt yleisenä kohteliaisuutena tai jotakin... Gruut kommentoi kaikkea örisemällä, kuolaamalla ja kertomalla varsin peittelemättömästi aikovansa lynkata jokaisen heti kun korvassa kiinni roikkuva lopettaisi häiriköintinsä. Sillä oli niin viisaat ja eläväiset silmätkin.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 23, 2011 18:11:08 GMT 3
Cathrynin edes pieneksi tyytyväisyydeksi harmaaturkkinen koltiainen tuntui pääsevän oikein hyvin jyvälle tästä ovelasta juonesta ja laittoi pystyyn hiukan yli lyödyn, mutta tavallaan huolestuttavan vakuuttavan esityksen. Hän nyökäytti tälle huomaamattomasti jääden sitten edelleen lammasmaisesti hymyillen tiirailemaan yläviistoon tällä hetkellä varsin hämmentyneeseen puolijättiin samalla kun joku vinkui taustalla avuliaasti jotakin ilma-vaivoista. Eh, ikävä kyllä asiat eivät tainneet olla aivan näin yksinkertaisia tämän natiaisen suhteen, vaikka kissamainen nainen kieltämättä olisi näin tällä hetkellä toivonutkin. Olisi ollut niin paljon helpompaa jos Zeken itsetuhoiset taipumukset olisivatkin johtuneet vain hetken aivopieruista jotka menisivät ohitse, mutta ikävä kyllä tässä yhteydessä mokomat tuntuivat oleva lähes koko päiväisiä ja mahdollisesti parantumattomia.... Mustaturkki huokaisi ja haroi lyhyehköksi kynittyä punertavanruskeaa kuontaloaan. "Niin niin. Tyhmä kala, sovitaan näin. Mutta et sitten yritä enää sukeltaa niiden perään ennen kuin opettelet uimaan, vai mitä? Ja joko taas unohdit kätesi? Etkö muista että löysit ne viimeksi juuri aamulla?" Olento sivisti avuliaasti kuolaavaa kissanuorukaista, kunnes tämä lopulta kehotuksesta pyytelikin kiltisti anteeksi tyhmyyttään, toki niin dramaattisesti kuin vain mahdollista. Cathryn nyökkäsi hyväksyvästi ja soi ohimennen hiukan kovakouraisen taputuksen taas käsiään ihmettelevän pikkuveljensä päälaelle. "No niin, hyvä poika. Emmehän nyt muistele pahalla, vai mitä?" Lausahdettiin sovinnollisesti mutta vieläkin leveän hymyn keralla varsin hämmentyneelle korstolle naisen jäädessä sitten odottelemaan toviksi tämän rypistellessä kulmiaan kai yrittäen tajuta mitä juuri oli tapahtunut. Oikeastaan asiat sujuivat yllättävän hyvin, puolijätti ei ilmeisesti pystynyt keskittymään kovinkaan moneen asiaan kerralla kuten ajatteluun ja raajojensa hallitsemiseen samaan aikaan vaan molemmat tämän kourat, niin nuijaa kuin Zekeäkin pitelevä, laskeutuivat kohtapuoliin uhkaavista asemistaan saaden kissan virneen levenemään aavistuksen. Taustalta kuului jättiläisrotan uhkaavaa ärinää ja joitain vinkuvia kommentteja rotan maidosta, mutta nämä pyrittiin tähän hätään jättämään huomiotta vaikka ajatus kuumasta rotanmaidosta saikin kissan niskakarvat pörhistymään kuvotuksesta. "Kiitän viisaista sanoistanne ja ymmärryksestänne. Arvelinkin että kaltaisenne sivistynyt herra osaisi sympatisoida tätä onnetonta tylsäpäätä." Kissa viimeisteli muka diplomaattisesti jätin viimein päätyessä tulokseen että oli tainnut unohtaa mistä koko kärhämä oli alunperin alkanutkaan ja päästäessä harmaaturkin kynsistään naisen napatessa ohimennen armasta pikkuveljeään korvasta ennen kuin tämä viuhtoisi yhtään mihinkään. "Ja herra siis tarkoitti, että EI kannata juosta tyhmänä ympäriinsä. Noudatetaantapas hyvää neuvoa, hmm?" Ojennettuaan pitkämielisesti nulikkaa, kissa käänsi vielä katseensa häkeltyneeseen jättiin alkaen vaivihkaa ja edelleen korvasta pidellen johdattaa harmaaturkkia kauemmas, edelleen hymyillen melkein hampaat paljastavaa kestohymyään. "Kiitokset kun löysitte tämän hölmön ennen kuin hän ehti hankkia itsensä pulaan! Hyvää päivän jatkoa, me taidammekin tästä jatkaakin matkaamme!" Hiljakseen pois päin haahuileva jätti hyvästeltiin pirteällä vilkutuksella, hymyn alkaessa kuitenkin hiipua asteittan sitä mukaa mitä kauemmas olento häipyi kunnes mustaturkkinen kissa viimein käänsi vihreiden silmiensä melko näreän katseen edelleen avuliaasti korvasta pitelemäänsä kissanuorukaiseen.
"Ja mitähän hittoa tuo nyt oli olevinaan? Olisiko se ollut liikaa pyydetty etsiä niitä huopia niin kuin pyysin ja olla hetken aikaa yrittämättä tapattaa itseäsi?" Cathryn tivasi nykäistenkin hiukan omimaansa korvalehteä, vetäen omiaan hiukan luimuun. Oli se kumma miten tämä yksi ehti kaikkialle heti kun silmä vältti... Kissa tosin havahtui itsetuhoisen nulikan (joka tosin taisi olla häntä itseään aavistuksen pidempi) höykytyksestä aiemman rottakaksikon astuessa lähemmäs ja kääntyi hetkellisesti hiukan hämmentyneenä katsomaan arpisen rialin selitellessä jotain raivopäisesti örisevän urosrottansa valitettavasta nisättömyydestä. Tai niin se ainakin kuului sanovan? Murhanhimoista rottaa sekä arpista rialia vilkuiltiin hetki kunnes nainen suvaitsi jopa päästää irti veljensä korvasta. "....ehkä me pärjäämme ilmankin, kiitos tarjouksesta. Ikävä kyllä en usko että pelkkään itsetuhoisuuteen on mitään parannuskeinoa, tuskin edes sellainen erinomainen rotanmaito." Rialin avulias ehdotus kuitattiin pienen tuskastuneen huokauksen keralla, naisen vilkaistessa sitten harmaaturkkiin vierellään kuin miettien olisiko moisesta lääkekuurista sittenkin ollut jonkinlaista apua. "No, joka tapauksessa. Saanko esitellä, tämä nulikka tässä on veljeni Zeke. Ja... tuota..." Hiukan tuskastuneella sävyllä aloitetut esittelyt loppuivat lyhyeen kissan jäädessä hetkeksi silmäilemään Iksaata raaputtaen mietteliäästi leukaansa ennen kuin tuhahti itsekseen. "Hm... kyllähän sinulla nimi oli, vai mitä? Muistan sen kyllä varmasti heti kuultuani." Kasvoilla kävi aavistuksen pahoitteleva hymy, tosin naisen kuitenkaan suuremmin tuntematta syyllisyyttä rotan nimen unohtamisesta. Olihan siitä kuitenkin jo aikaa ja rotat olivat kuitenkin niin saman näköisiä että oli pieni saavutus että hän oli edes tunnistanut tämän yksittäisen yksilön, eikö? Vaikka sekin oli tainnut pääasiassa johtua tämän mukanaan retuuttamasta murhanhimoisesta jättiläisrotasta, joka käytti nytkin suurimman osan ajastaan uhoatakseen uusille tuttavuuksille mahdollisimman pontevasti, vaikka ainakin toinen näistä näytti pyrkivän jättämään moiset huomiotta ainakin toistaiseksi kunhan elikko ei onnistuisi riuhtomaan itseään irti rialin otteesta...
|
|
|
Post by wuz on Jan 5, 2012 16:05:48 GMT 3
Mitä kauemmas Zeke sisarensa kera äskeisestä ikävästä välikohtauksesta liikkui, sitä vähemmän idioottimaiselta ja vajaaälyiseltä kloppi näytti, mikäli se ylipäätään kyseisellä yksilöllö oli edes mahdollista. Sen kasvoille levisi sille tyypillinen ilkikurisen poikamainen hymyvirnistys, ja askelten teeskennelty kompuroiva tahti muuttui rennon letkeäksi askellukseksi. Piirunkaan vertaa ei haitannut, että rakas siskokulta yhä riepotti häntä korvanlehdestä kiinni pitäen, tai että toisinaan tämä siitä hieman tiukemmin nykäisi, vaan oli, kuin kloppi olisi jopa tottunut moiseen talutuskäytäntöön tässä vuosien saatossa. Niinhän se taisi ollakin, harva se päivä Cathryn EI kurmottanut veljeään nykimällä erinäisistä ulokkeista, olivat ne sitten korvat, viikset tai häntä. Koville joutuivat kissanuorukaisen korvat ja hännät jatkuvasti muutenkin, joten eipä suuremmin häntä tuntunut haittaavankaan siskonsa nuhteleva nykiminen.
Tarpeeksi pitkälle etäännyttyään valtavan kokoisesta vajakkijättiläisestä päätti Cathryn sitten viimein aloittaa myös sanallisen nuhtelun, jolle Zeke lähinnä kohautti olkiaan välinpitämättömään sävyyn, toki asianmukaisesti hieman irvistäenkin kun sisarensa antoi hänelle astetta lujemman korvatillikan. "Äh, älä viitsi Cath - au! En mä nyt voinut alkaa kauppoja hieroa ennen kuin olin huomioinut kauppiaan tytärtä asiaankuuluvasti!" Nuorukaisen puolustus kuulosti varsin pätevältä hänen omissa korvissaan, joskin sisarensa tuskin tästä asianlaidasta ilahtuisi. Vokotella nyt kauppamiehen tytärtä samalla herraa itseään ilkkuen, pah... "Ja sitäpaitsi, jos sä kerran huopia kaipaat niin kovasti niin mikset sitten ite käy niitä hankkimassa, hä? Mä olen sun veljes enkä mikään orja," se ilmoitti vielä varmemmaksi vakuudeksi inttäen ihan vain inttämisen itsensä takia tuttuun äksyyn, märisevään tapaansa, joka lienee kissanaiselle jo vuosienkin takaa tuttu. Asiaan kuului toki myös jatkuva siskokullan elämän vaikeuttaminen tavalla tai toisella, sekä omien mieltymyksiensä impulsiivinen seuraaminen ja kaikenmaailman mielitekojensa toteutus ilman, että niitä sen kummemmin pysähtyi miettimään. Zeke hätisti sisarensa käden korvansa tuntumasta epämääräisellä käden huitaisulla, jonka jälkeen heitti hoikat käsivartensa ristiin rinnalleen mielenosoituksellisesti, sisartaan totta kai epätasaisen hiuskuontalonsa alta mulkoillen. Kieltämättä kissakaksikko oli kuin kaksi marjaa, kun tarkemmin katsoi - eikä vain siksi, että olivat samaa rotua. Pituuseroa heillä ei ollut kuin vain nimeksi, ja vaikka turkkiensa väri olikin toisistaan poikkeava, oli silmien muodossa ja värisävyissä jotakin yhdistävää ja samaa, eikä lyhyiksi kynityt hiusmallitkaan suuremmin toisistaan eronneet. Vaikka Zeken kasvojen luustossa olikin aavistuksen verran enemmän miehistä muotoa kuin Cathrynilla, oli kaksikko silti aivan varmasti tunnistettavaksi samasta emosta syntyneeksi.
Asiasta tietämättömille kissakaksikossa ei kyllä tuntunut olevan muuta samaa kuin häntä, korvat, kuono ja viikset, sekä totta kai koko vartalon peittävä karvapeite. Samanlaista pohdintaa sai osakseen myös lähestyvä rottakaksikko, joista toinen höpötti avuliaaseen sävyyn jotakin omituista rotanmaidosta samalla, kun retuutti muassaan vihamielistä jättiläisrottaa. Zeke mulkaisi kuin keskeytettynä välittömään läheisyyteen ilmaantuvaa jyrsijäparivaljakkoa ja heti perään sisartaan, joka alkoi muina kissoina kommentoida rotanmaidon tepsimättömyyttä itsetuhoisuuteen kuin olisi muka tiennyt mistä puhui. Mistähän ihmeen salaliitosta tässäkin mahtoi olla kyse, mene ja tiedä... Sen pidempään kloppi ei kuitenkaan vaivautunut päätään asialla vaivaamaan, kun Cathryn jo asiantuntevasti suoritti pikaisen esittelykierroksen, jonka päätteeksi Zeke nyökäytti vain enemmän tai vähemmän epäluuloisena päätään. Tosiaan, olihan hän nähnyt jättiläismäisen öykkärin otteessa killuessaan vilaukselta tämän kyseisen rialin ja vanavedessään maleksivan jättiläisrotan jo aiemminkin. Nopea vilkaisu örisevän rottaotuksen mulkoileviin ja, eh, eläväisiin silmiin sai puistatuksen väristämään pikaisesti nuorukaisen koko kehoa, jonka jälkeen hän päätti visusti mulkoilla lähinnä tuota puhuvaa yksilöä... jonka omituinen päähänpinttymä rottien nisistä ja maidosta kieltämättä kyllä hieman epäilyttivätkin... Zeke siirsi painoaan jalalta toiselle ja otti varmemmaksi vakuudeksi puoli askelta taemmas, sisarensa viereen. Käpäläänsä se ei edes yrittänyt ojentaa, ihmisten touhua moinen turha raajojen riepottelu, vaan eipä se kyllä suutansakaan avannut. Tunki vain käpälänsä päällään roikkuvien housujensa taskuun ja kyräili vuoroin rottia ja vuoroin sisartaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2012 0:17:04 GMT 3
Iksaa tunsi olevansa enemmän tai vähemmän tyhjän päällä, kun Cathryn läpsi vähintäänkin äreästi toista kissaa ja kuitenkin samalla piti ystävällistä naamaa toiseen suuntaan. Rotta ei ollut läheskään varma mitä naamaa olisi sitten itse pitänyt pitää, ja tyytyikin lähinnä vain nallottamaan kauempaa koko juttua, kun toinen kissa piti meteliä toisen läiskiessä vieressä varsin äreään sävyyn. Ilmeisesti tämä oli sitten... tehnyt jotain jollekin ihmisnartulle tai jotakin. Rotta ei ollut aivan varma, ja lähinnä nyökkäili vaisunpuoleisesti, kun Cathryn välistä soi huomiota tällekin. Gruut vieressä toki tiesi jälleen selvästi tarkalleen vastauksen kaikkeen, mutta vaikka se olikin fiksu otus, oli rial melko varma, että tällä kertaa oltiin väärässä. Naamaan pureminen ei varmaankaan ilahduttanut mitään. Toisaalta se tarjosi oikein oivan ratkaisun, sillä nyt Iksaakin kykeni enemmän tai vähemmän matkimaan toista, kun puristi kaitsettavaansa korvasta ja ärisi väliin. Kai se nyt oli sitten hyvä kun tehtiin samalla tavalla. "Kaikkeen auttaa hyvä maito..." Iksaa vastasi aavistuksen epäroiden, raapien arpista selkäänsä aavistuksen kyseenalaisena. "Tai... ehkä. Joskus. Ainakin jos kaasua mahassa. Ehkä... ehkä se on tyhmä kun on kaasua?" pohdittiin, mutta loppupeleissä rotta katsoi kuitenkin parhaaksi vaieta pikaisesti ja tuijotella muualle. Vaikka Gruutiin, jolla ei ollut mitään aikomusta tehdä kumpaakaan. Sen sijaan sillä oli oikein paljonkin halua hieman maistella kissankoipia. Ja muitakin osia. Korvasta nykiminen oli onneksi takuuvarma ja hyvä konsti. Joskus Gruutia piti vain vähän opastaa, etenkin silloin kun sen silmät pullistelivat uhkaavasti.
"Öö... juu... öö... on joo. Nimi on! Iksaa! Se on se!" Iksaa lopulta sai soperreltua kun jopa kysymyksentapaistakin heitettiin, ja jäi sitten raapimaan taas päätään hämillään. Kai se oli hyvä nimi? Olihan se hyvä nimi sitten? Muita ei oltu annettu, joten toivottavasti se oli. Ainakaan heti ei kuulunut mitään suurempia valituksia aiheesta, joten arpinen rotta rohkaistui jopa hieman tohottamaan. Seuraavaksi pitikin kääntyä sitten Gruutin puoleen siinä määrin nopsaan, että rotta oli sivaltaa keihäällä ohimennen epähuomiossa jotakuta naamaan. Ehkäpä oli kaikkien onni, että terävä tapaus tajusi väistää. "Ja Gruut! Gruut on hyvä! Kova rotta on! Iso ja hyvä ja minun! Minä kasvatin!" Iksaa julisti ylpeästi, taputtaen kovaa kylkeen jättiläisrottaansa, joka vahvisti väitteet varsin sydämellisellä ja vahvalla pierulla. Sekin oli selvästi vahvan ja hyvän rotan merkki, kun oli noin hyvät suolenliikkeet. Iksaa jäi varsin ylpeästi esittelemään oikeastaan Gruutin hammaskalustoakin (joka oli toki varsin kookas, ja josta roikkui monenlaista entisten saaliiden jämää), selvästikään välittämättä erityisen paljoa siitä, arvostettiinko moista vai ei.
Iksaa olisi varmaankin esitellyt Gruutin erinomaisuutta (ja samalla omaa rottapaimenen taitoaan) varsin pitkään kyseenalaisen innostuneelle yleisölle, mutta äkkiä sekin töykeästi keskeytettiin. Jostakin ilmaantui jokin ihmisuros, sellainen lihavanpuoleinen jolla oli reilusti ja paksusti naamassa turkkia. Ja vaatteista päätellen taskussa reilusti rahaa. Iksaa oli melko varma että tällaista sanottiin kauppiaaksi, silmät terävästi vilkuilemassa joka puolelle, nenä nuuskimassa tilaisuuksia ja kädet, joilla ei selvästi oltu tehty päivääkään mitään. Ja ne kolme isoa, huomattavasti vähemmän pehmeää ja raskaasti aseistettua taustalla kertomassa, että vaikka tämä itse ei mitenkään kummoinen ollutkaan ja ryöstäminen olisi varmasti tuotteliasta, tällä oli kyllä varaa hankkia muita turvaamaan se puoli. Ilman sen suurempaa ihmettelyä parrakas ja pyylevä kauppias marssi aavistuksen hämmentyneeksi jäävän Iksaan ohitse melkoista mekkalaa pitäen, levitellen käsiään kuin suurenakin ystävyyden eleenä. "Mikä jumalten onni, tänä kohtalon sanelemana päivänä! Tänään on onnenpäivänne, sillä minä olen uusi paras ystävänne!" kuulutti kauppias tullessaan, ja vaikkei Iksaa ollut aivan varma siitä, missä tässä nyt tarkalleen oli edes kyse, koki tämä silti jäävänsä hieman sivulliseksi kun ilmestys silkkitakissaan marssi suoraan ohitse Cathrynin ja tämän veljen (Ziik?) luokse. "Te kaksi olette nimittäin juuri ottaneet tietämättänne asteen rikkauteen!" tämä jatkoi, ja kurtisti sitten hieman tuuheita kulmiaan kuin olisi vasta tajunnut jotakin. Käsi käväisi mietteliäästi pullealla, parran peittämällä leualla. "Ymmärrättekö te minua? Minä an-nan teil-le pal-jon ra-haa! Ra-haa! Pal-jon ra-ahaa!" tämä alkoi selostaa, elehtien käsillään kahdelle kissantapaiselle kuin nämä olisivat olleet vähämieliä tai vähintäänkin ulkomaalaisia, tai mahdollisesti molempia. "Te tehdä työ! Minä maksaa! Ra-haa!"
|
|
|
Post by spyrre on Jan 9, 2012 21:27:44 GMT 3
Kissanainen urahti näreästi veljensä huitaistessa tomerasti hänen opastava kätensä syrjään korvaansa avuliaasti retuuttamasta, hieraisten vaihteeksi sormillaan ohimoitaan turhautuneeseen sävyyn. "Hitto, taasko? Etkö oppinut edelliskerrasta mitään, voisit kerrankin edes teeskennellä pitäväsi näppisi kurissa ja ajatella vaihteeksi aivoillasi!" Tämä napautti pyöräyttäen sitten silmiään Zeken varsin kakaramaiselle napinalle sen ainoan askaren vuoksi jonka hän oli uskaltanut tämän harteille sälyttää. "Koska minä olin ostamassa ruokaa, kuten sinulle sanoinkin! Ja minäkään en ole sinun äitisi, että jos haluat jotain, saat luvan tehdä asian eteen edes sen että et tieten tahtoen tee jotain typerää heti kun käännän katseeni!" Tämä paasasi, suoden sitten näreän näpäytyksen murjottavan harmaaturkin kuonolle ennen kuin käänsi huomionsa vieressä nallottavaan rottaan joka kuului puhuvan vieläkin ilmavaivoista ja rotanmaidon ihmeellisen parantavasta vaikutuksesta. Cathryn kohotti tälle hiukan kulmiaan kunnes kohautti olkapäitään ja vastasi otukselle tuskastuneeseen, mutta huomattavasti vähemmän äreään sävyyn kuin rasittavalle velikullalleen. Olihan sitä nyt jonkin verran vieraskoreutta oltava vaikka kyseessä rotta olikin... eikä Zeken typeryys jyrsijän syytä ollutkaan vaikka tämän tarjoamasta haparoivasta neuvontapaisesta saattoi päätellä ettei tämä oikeastaan ollut aivan tilanteen tasalla... tosin kun kyse oli Zekestä, tuskin kukaan aivan täysjärkinen tähän täysin pystyisikään, aina edes mustaturkki itse vaikka sentään oli katsellut koltiaista ja tämän touhuja jo hyvinkin pitkän aikaa. "Luulen, että sitä on ennemminkin päässä, jos jossakin" tämä pohdiskeli, tökäten ohimennen miettivästi sormellaan kissanuorukaisen tomukoppaa kuin oikeasti mahdollisuutta miettien, kunnes huokasi dramaattisesti. "Ikävä kyllä luulen, että tämä ilmapää on parantumatonta laatua. Ei ole toennut edes vuosien kuluessa..." Olento virnisti varsin piikittelevään sävyyn veljelleen, turhautuneena mutta tavallaan kohtaloonsa alistuneena, suorittaen sitten pikaiset ja varsin toispuoliset esittelyt. Nulikka ei näyttänyt moisesta touhusta innostuvan vaan perääntyi jurottaen kauemmas rotista, rialinkin esittäytyessä ja alkaen sitten tohkeissaan esitellä talttahampaista, murhanhimoista villipetoaan äärimmäisen ylpeänä. Hitto, tämä otus oli likimain niin omituinen kuin hän oli muistellutkin, mutta vaikka nainen ei näyttänytkään kovinkaan vakuuttuneelta ilmavaivaisen jättiläisrotan suhteen tämän kuonolla häivähti kuitenkin aavistuksen huvittunut hymy. "Iksaa, niinhän se tietenkin oli. Ja tuon.... muistankin" Tämä totesi silmäten ärisevää jyrsijää mitäänsanomattomasti, mutta nyökäten kuitenkin päätään sille älyllisemmälle yksilölle, ennen kuin käänsi huomionsa epäluuloiseen veljeensä. "Vanhoja tuttuja. Kuljimme joskus tien päällä samaa matkaa... ja varo koipiasi. Näin tuon hurjimuksen pistelevän poskeensa muutaman ryövärin kuin tyhjää vain" Katti valaisi natiaista, madaltaen hiukan ääntään varoituksen kohdalla ennen kuin virnisti uudelleen, jättäen hiukan epävarmaksi oliko tämä vakavissaan vai pelotteliko vain. Tosin, irvistelevää rottaa katsellessa tätä tuskin olisi oikeastaan kovinkaan vaikea uskoa....
Äkkiä tämä orastava sananvaihto koki melko huomiota herättävän keskeytyksen, pullean, koruihin ja kalliisiin kankaisiin sonnustautuneen ilmestyksen purjehtiessa dramaattisesti paikalle muutama korsto vanavedessään, ja kovaan ääneen ystävyyttään julistaen. Cathryn räpäytti silmiään jääden sitten hetkeksi tuijottamaan ilmeistä varakasta kauppamiestä tätä vaivaannuttavan pitkänkin hetken katseellaan mittaillen kun tämä ensin pöyhkeili, alkoi sitten epäröidä ja muutti puhetyylinsä hitaaksi ja liioitellun selkeäksi kuin olisi puhunut vajaa-älyisille lapsille. Cathryn kohotti tälle kulmiaan pyyhkäisten sitten ohimennen sormillaan leukaansa. "Herra on nyt hyvä ja on hiukan täsmällisempi. Mikä työ ja kuinka paljon? Meillä oli kyllä omat suunnitelmamme, mutta kuulemme toki tarjouksenne jos se on tarpeeksi... houkutteleva." Mustaturkki lausahti viimein, rennosta piikittelevyydestään suorastaan liioitellun sivistyneeseen artikulaatioon siirtyen, tosin epämääräsen hermostuttavaa (luultavasti tarkoituksellakin) tuijotustaan kuitenkaan pehmentämättä. Tämä silmäsi ohi mennen taustalla patsastelevia korstoja (ja vaivihkaa veljeään siltä varalta että natiainen keksisi saada jotain typeriä päähänpistoja) kunnes käänsi katseensa takaisin pulleaan kauppiaaseen suoden tälle suorastaan hammaskalustonsa paljastavan hymyn, valkeiden torahampaiden välähtäessä varsin näyttävästi mustaturkkisten kasvojen keskeltä. Jos kukaan läsnäolijoista vähääkään Cathryniä tunsi, olisi tämä voinut päätellä että hän ei pahemmin pitänyt tästä seuraan tuppautuneesta miekkosesta.... mutta kieltämättä rikkaudet olivat rikkauksia, ja ehkä idiootinkin katselu hetken aikaa olisi vaivan arvoista niin kauan kuin tämä suunnitteli maksavansa jollakin järkevämmällä valuutalla halvimpien mahdollisten lasihelmien sijasta... Ainahan tilanne kannatti punnita tilanteen mukaan, eikö vain?
|
|
|
Post by wuz on Jan 11, 2012 21:41:53 GMT 3
Kissanuorukainen silmäsi vikkelästi puolelta toiselle sisarensa häntä sanallisesti höykyttäessä kuin varmistaakseen, ettei kukaan kiinnittäisi heihin sen enempää huomiota kuin mitä jo nyt he olivat osakseen siitä saaneet. Kuin varmemmaksi vakuudeksi Zeke kiskaisi viittansa hupun jälleen kerran sinne tänne sojottavien hiussuortuviensa suojaksi ja tuhahti sitten nenäänsä nyrpistäen sisarelleen, jonka tiesi toki olevan oikeassa, mutta sellaistahan ei tälle kuitenkaan niin vain myönnettäisi. Läksyttää nyt aikamiestä julkisella kokoontumispaikalla, eihän moinen sopinut! Edes se, että mustaturkkinen muistutti, ettei tämä ollut edes ensimmäinen kerta kun näin oli päässyt käymään, saanut Zekeä näyttämään rahtuakaan pahoittelevammalta. Päinvastoin, se oli juuri aikeissa alkaa paasata siskolleen siitä, kuinka paljon oli hyötynyt elämänsä aikana kauppiaiden tyttärien riiaamisesta (ja muunlaisesta naistennaurattamisesta), kun paikalle pölähtänyt epämääräinen rottakaksikko keskeytti hänen vuolaana juoksevan ajatusvirtansa kuin seinään. Vaikka Zeke varsin puhelias ja sosiaalinen nuorimies olikin, hän oli silti ajatellut parhaakseen pitää matalaa profiilia toistaiseksi ja jättäytyä keskustelussa taustalle, kun kävi ilmi, että sisarensa ilmeisestikin tunsi jollain tapaa rialin ja tämän ilmavaivaisen jättiläisrottaystävän. Cathryn ainakin sai muuta ajateltavaa kuin Zeken alituisen parjaamisen, ja kloppi saisi hengähtää ja pohtia pikaisesti mistä loihtisi ne saamarin huovat, jotka tuntuivat olevan Cathrynille jo jonkinlainen päähänpinttymä. Ainakin isosisko leppyisi siitä ennenpitkää, oli huopia tai ei. Ainahan se leppyi.
Vaan auta armias kun mustaturkkinen kissanainen alkoi sanailla rialin kanssa harmaaturkkisesta klopista aivan kuin hän ei olisi ollut edes paikalla, siitäpä vasta riemu ratkesi. Zeken ilme venähti kieltämättä huvittavan loukatuksi ja hetken se tallaili paikoillaan kuin levottomuuttaan, ennen kuin sai aikaiseksi kakistettua pari sanaa suustaan. "Mi- ei mussa ole mitään vikaa!" se ilmoitti kovaan ääneen kuin samalla kiinnittääkseen kahden (kolmen?) muun huomion itseensä. "Kukaan ei vapaaehtoisesti jois rotanmaitoa, en mä ainakaan, ja sitäpaitsi-" Lause keskeytyi pieneksi hetkeksi nuorukaisen pään lyödessä tyhjää iskun, parin verran, ennen kuin sai ajatuksestaan uudelleen kiinni. "-itelläs on ilma päässä! Teillä kaikilla on!" No, se siitä nokkeluudesta. Se mutristi suunsa epämääräiseen kurttuun ja risti käsivartensa rinnalleen, kääntyen aavistuksen verran poispäin rotista ja sisarestaan kuin mielenosoituksellisesti. Cathrynin piikittelevä varoitus koipiensa puolesta varomisesta sivuutettiin tympääntyneellä "hmph" -äännähdyksellä. Oikeastaan Zeke taisi olla enemmänkin harmistunut siitä, ettei keksinyt minkäänlaista nerokasta ivausta vastaukseksi kaikkeen hänen älykkyyttään ja ilmapäisyyttään loukkaavaan keskusteluun kuin siitä, että olisi muka tosissaan ollut pahastunut. No, niin kauan kun kukaan ei hoksannut mistä todella kiikasti, kaikki oli hyvin.
Vaan pitkäänpä tuota auvoista pohdiskelevaa hiljaisuutta ei sitten kestänytkään epämääräisen ihmisjoukkion ängetessä rotta- ja kissajoukon sekaan maanomistajan elkein. Zeke pyöräytti silmiään turhautuneena Cathrynin suodessa hänelle kuin varmistavan vilkaisun ohimennen nopeasti, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin ihmispyörylän puoleen kuunnellakseen tämän epämääräistä ja loppua kohden myös kieltämättä hidasta avautumista. Jos tässä jollakin ilmaa oli mahassaan tai päässään, niin tuolla herralla selvästikin. Äijähän oli turvonnut kuin liikahiivattu leipä, taivas sentään. Ja pikkulapsenako Cath häntä oikein piti?! Kuin äkisti taas sisarensa alentuvan sävyn kohdella häntä muistaen kloppi nosti kätensä lanteilleen mielenosoitukselliseen sävyyn ja taivasteli kuononvartta pitkin katseellaan kaikkialle muualle kuin kauppiaaseen tai tämän saattueeseen. Ihan vain kiusallaan se oikein pyrki yliteatraalisesti korostamaan eleellään sitä, ettei olisi ollut muka vähääkään kiinnostunut tästä vähättelevästä ja idioottimaisesta kauppiaasta... vaikka varakkaalta tämä vaikuttikin. Sentään Cahtryn suhtautui mieheen edes jollain tapaa sutjakkaasti ja alkoi udella työn laatua ja siitä maksettavan palkan suuruutta... mikä ei sinänsä ollut niinkään edes huono ajatus. Vaan kuinka kävisi heidän alkuperäisten suunnitelmiensa? Kuin unohtaen äskeisen murjottamisensa Zeke kääntyi hieman sisarensa puoleen ja koetti vilkaista tätä merkitsevästi kulmiensa alta. Todellako mustaturkki olisi valmis sietämään työnantajana jotakuta noinkin raivostuttavalta vaikuttavaa ihmismiestä ihan vain muutaman hassun lantin tähden?
|
|