Post by Rusalka on Dec 6, 2011 18:04:29 GMT 3
Nimi: Nuo She
Laji: Ihminen/lohikäärme
Sukupuoli: Nainen
Ikä: Noin 200 vuotta
Ammatti: Ei ole
Kuvaus: Nuo on viisi jalkaa ja kolme tuumaa pitkä, itämaalaiselta näyttävä hoikka nainen. Jolla on ruskeat silmät ja mustat hiukset, joita hän pitää pitkinä.
Hän pitää mielellään vaatteita jotka on tehty pehmeistä kankaista mutta kuitenkin yleensä panssaria niiden yllä, tuntien olonsa haavoittuvaiseksi ilman niitä.
Menneisyys: Nuo syntyi lohikäärmeenä kaukaisessa maassa, noin 200 vuotta sitten, hänen elämästään tuohon aikaan ei juuri tiedetä. Hänen elämänsä sai kuitenkin suuren käänteen kun hän kohtasi ihmisnaisen nimeltä Venera Dragusha. Tämä kaunis velhotar onnistui lumoamaan hänet luonteellaan ja voimillaan. Kaikeksi ihmeekseen Nuo huomasi rakastuneensa tuohon kuolevaiseen. Ja kun tämä lupasi ikuista vastarakkautta, hän antoi tämän ylipuhua itsensä jotta antoi Veneran muuttaa hänet ihmiseksi.
Mutta kun tämä oli tapahtunut, Venera ryösti tämän vartioimat salaisuudet ja aarteet.
Ja jätti sitten Nuon oman onnensa nojaan uudessa oudossa hahmossa.
Nuon sydän oli särkynyt ja hän tunsi itsensä heikoksi ja araksi, hänen oli opeteltava kuinka käyttää uutta kehoaan, aluksi hän oli surkean kömpelö mutta pian hän oppi kuinka liikkua. Hän jopa opetteli uudestaan taistelemaan ja lopulta hänestä tuli varsin hyvä soturi myös ihmishahmossa.
Hän uskaltautui lähtemään ihmisten ilmoille ja etsimään Veneraa.
Tavoitteet: Löytää Venera Dragusha. Tosin hän ei ole varma mitä tekee, mikäli löytää tämän.
Hän myös toivoo voivansa palautua omaan muotoonsa.