Charles
Member
"Please be respectful, owls are sensitive creatures!"
Posts: 5
|
Post by Charles on Nov 16, 2011 21:38:47 GMT 3
Se, joka väittää Lontoon olevan ah, niin ihana kaupunki, sietäisi saada siipiläimäyksen poskelle. Sade, tuuli ja muuten vain huono mieliala viskoi Charlesia milloin vasemmalle ja milloin oikealle. Tornipöllö oli istunut muutama päivä sitten Englannin maaseudulla, lampaita laskemassa ja kettuilta piileksimässä. Auringonpaiste siveli ruohoniittyjä ja kukkuloita, linnut lauloivat mitä herttaisimmin. Jopa juuri kirottu Charles Hoot osasi nauttia ihanasta ilmasta, vaikka ei enään omistanutkaan peukaloita, eikä voinut pukeutua siisteihin ja kalleimpiin merkkivaatteisiinsa. Charles ei tiedä miksi hänet on kirottu, ja miksi juuri tornipöllöksi? Ne ovat euroopan tyypillisimmät pöllöt, olisi voinut olla edes jotain harvinaisempaa tai nätimpää.
Pahin oli, ettei Charles enään voinut nauttia iltapäiväteestään.
Maaseudulla oli kuitenkin kuulunut metsästyskoirien ulinaa, joten Charles koki parhaaksi paeta paikalta. Vaikka hän osasikin puhua, kirota ja haukkua mokomat ketut maasta taivaisiin, hän ei kuitenkaan usko että koirat uskoisivat käskyyn "ISTU! PAIKKA! KIERI!" tornipöllöltä. Saattavat jopa luulla vinkuleluksi pahimmassa tapauksessa. Tornipöllö oli siis levittänyt siipensä ja äheltänyt tiensä taivaisiin, lentäminen ei ollut helppoa kun sitä ei ole opetellut pienestä pitäen. Lontoo oli oikeastaan yllätys, ideana oli päästä koirien leukoja pakoon, mutta sitten ei löytynyt mitään tarpeeksi mukavan näköistä paikkaa jonne Charles suvaitsisi laskeutua. Lontoo nousi edessä kuin betonirikkaruoho, joten miksi ei? Sielä saattoi löytyä jotain mukavempaa ruokaa kuin matoja ja hiiriä, mihin Charles ei muuten suostunut koskemaan.
Sielä hän siis lensi, huono ilma tuli Lontoon turismin ohella, joten Charles lensi miten parhaiten pystyi. Ilma oli sen verran rankka, että Charels koki yrittävän siirtää norsua lentäen tuultavasten. Pöllön alapuolelta nousi yhtäkkinen vahva tuulenpuuska mikä sai Charelsin pudottamaan tasapainonsa. Pöllö pölähti sivulle ja alas. Epätoivisesti hän yritti suoristaa siipiään ja tasapainoaan, mutta nyt kun tuulen koukku hänen oli napannut, se pääsi viskoa häntä ympäriinsä kuin hyperaktiivinen koira talutushihnassa. Charles sinkoutui päin suurta ikkunaa kovalla tömähdyksellä. Oli miltein koomista katsella miten hän valui putipuhdasta lasia pitkin terassin lattiaa kohti.
|
|
|
Post by wuz on Nov 16, 2011 22:28:55 GMT 3
((( Heh, ai laitoitkin tämän tänne. No, ei se mitään. Olishan tuolla nykypuolella ollut myös vastaavanlainen "Rajaamaton" -alue? :3 )))
Kuka helvetti oli päättänyt, että Englannissa satoi aina? Ei kai ollut mikään ihmekään, että britit rankattiin tilastojen mukaan maailman masentuneimmaksi kansaksi! ... no, ehkei ihan, mutta paljoakaan kärjestä jälkeen he eivät voineet jäädä. Kun joutui katselemaan päivästä toiseen harmaan ankeaa säätilaa läpi ikkunalasin, jota pyyhki sadepisarat vuoroin aggressiivisen vaativasti rummuttaen, vuoroin hellästi sivellen (mikä oli vähintäänkin yhtä sietämätöntä, ellei jopa pahempaakin), ei kai ollut ihmekään, että sinipunavalkolipun alla kansa keskittyi oluen ryyppäämiseen ja jalkapallohuliganismiin,
Jälkeenmainittu ei niinkään tarinamme toista päähenkilöä liikauttanut sitten mihinkään suuntaan, paitsi kenties silloin, kun uutisissa sattui olemaan maininta siitä, kuinka jokin tietty firma oli piessyt toisen firman jäseniä hengiltä. Mikään ei ollut viihdyttävämpää kuin riemuidiootit pieksemässä toisiaan typerän pallopelin "aatteiden" varjolla. Mutta no, ainakin vähä-älyiset pitivät kantansa edes jollain asteella kurissa?
Tänä kyseisenä päivänä Andrew F. Wrightia ei olisi voinut ilahduttaa sitten mikään. Ei riittänyt, että heti aamusta alkaen sade oli piiskannut rummuttaen ikkunalaseja kuin hengenhädässä ja tuulenpuuska heitellyt terassille sijoitettuja lepotuoleja kuin styroksihuonekaluja hurrikaanin myrskynsilmässä, mikä jo pelkästään ajatuksena oli saanut tuon luisevan, pitkän miehen tupakoimaan sisätiloissa. Sen lisäksi kyseisen korttelin kakarat olivat huonosta säätilasta huolimatta keksineet juosta ränkläämässä alaoven summeria mielivaltaisesti talon asukkaita hätyyttäen, eikä Andrew voinut tehdä yhtään mitään estääkseen ilkikurisia ipanoita jatkamasta ilkivaltaansa. No kyllä, olihan hän soittanut ensin talonmiehelle ja sitten jopa poliisillekin, josta hänelle oli lähinnä naurettu, mutta koska sadesää ei erityisemmin houkutellut häntä kattoterassille tipauttelemaan penikoiden niskaan erinäisiä esineitä (kuten tyhjiä viskipulloja, naisyövierailta unohtuneita laukkuja ja vaatteita saatika sisustussuunnittelijan väkisin sisään raahaamia designvaaseja), oli hän lopulta tyytynyt huudattamaan mielenosoituksellisesti musiikkia vinyylisoittimestaan niin suureen ääneen kuin vain surkeasta soittimesta metakkaa heltisi. Siitäkin oli jo useampi tunti, eikä Andrew ollut vaivautunut nostamaan soittimen neulaa uudelleen levyn alkuun saatikka vaihtamaan levyä, vaan levy pyöri autuaan tyytyväisenä itsekseen rahisten kiekollaan kuin sitkeä ikiliikkuja. Nulikoiden ovisummerin huudatuskin oli suureksi onneksi lakannut, ja viimein hiljaisuus saattoi laskeutua tuohon suorastaan ylelliseen neljän huoneen kattohuoneistoon. Andrew huokaisi nitisevällä nahkasohvallaan, jolle oli heittäytynyt pitkäkseen reporankana ja nostanut jopa jalkansa käsinojan yli ja harkitsi hetken jos toisenkin jaksaisiko millään siirtyä kaksi metriä takavasempaan viskikaapilleen, jotta voisi kaataa itselleen lasillisen verran irlantilaista. Irkut, pah, siinä vasta rasittavaa väkeä, mutta viskiä ne osasivat kyllä valmistaa. Töitä hän saisi tuskin tänäänkään tehtyä, joten sitä saattoi hyvin hukuttaa loppuillan viskilasin pohjalle,
Ennen kuin mies ehti tehdä minkäänlaista päätöstä koskien seuraavaa siirtoaan, keskeytti hänen hartaan pohdiskeluhetkensä kuitenkin epämääräinen tömähdys vasten olohuoneen suurta, verhotonta ikkunaa. Mitä reekelettä, joko ne pannahisen ipanat olivat onnistuneet löytämään tiensä hänen katolleen ja koettivat sabotoida hänen ikkunansa?! Sekös sai miekkosen sinkauttamaan pitkät, laihat koipensa lattialle sohvan käsinojalta ja ponkaisemaan pystyyn. Saman tien jalat kuljettivat luihunnäköisen miehen terassin ovelle, ja hän tempaisi sen auki voimalla, kuitenkin ovenkahvassa kiinni roikkuen. Kastelkoot sade sekä hänet että käsinpunotun kynnysmaton, nyt hän niille ipanoille näyttäisi!
|
|
Charles
Member
"Please be respectful, owls are sensitive creatures!"
Posts: 5
|
Post by Charles on Nov 16, 2011 22:51:14 GMT 3
// B( Mä oon niin hajamielinen. Voiko aihetta siirtää mitenkään oikeaan kategoriaan? //
Höyhenpeite oli sikinsokin, märkä ja se tahriutui lasiin. Charles kompuroi ikkunalta pois, kiroten sen ja katsoen kauhuissaan miten kymmenkunta höyhentä oli liimatunut kiinni ikkunaan sateen ansiosta. Vaikka Charles ei kamalasti arvostanut linnunmuotoaan, hän ei kuitenkaan osannut olla komeilematta pitkään peilikuvalleen lammesta. Hänen höyhenet ei sentään ollaat pahan näköisiä. Toistaiseksi Charles ei kerennyt kamalasti kauhistella höyhenpeitteensä tuhoa kun terrassin pöytä kaatui myrskyn voimistuessa. Charles rääkäisi hyvin epämiehekkäästi ja hypähti pois alta, siivet räiskien vesitippoja joka suuntaan. Etenkin ruipeloon mutta pitkään (varsinkin kun lattialta pöllönä kaikki vaikutti turhan suurelta tai korkealta) mieheen, joka yhtäkkiä avasi terassin oven. Charles oli herramies, tämmöisissä tilanteissa hymyiltiin ja kumarruttiin. Puhuttiin mukavasti ja kysyttiin saisiko pöllöraukka tulla sisälle, lämpimään, odottamaan että myrsky laantuisi. Miehen huonoksi onneksi käy se, että Charlesin hermot olivat katkenneet jo ikkunaan törmäämisen vaiheessa.
"Sinulla on kamala ikkuna! Päästä minut sisään!"
Ei tullut mieleen, että tämä mies ei olisi tottunut näkemään puhuvia tornipöllöjä, vihaisia tai kohteliaita. Charles oli valitettavasti niin uuvuksissaan ja vihainen kaikelle, ettei enään vain pystynyt kumartumaan etiketille. Asiat oli jo mennyt liian pitkälle. Pöllö räpäytti siipiään jälleen ja kompuroi miestä kohti, yrittäen kiilata jalkojen välistä lämpimään.
"Onko sinulla teetä?" Charles kajautti kovaan ääneen, myrsky vaimensi hänen ääntään liian paljon, "En ole juonut kunnon kupillista muutamaan viikkoon!"
Epäkohtelias herrasmies, äiti olisi suutuksissaan jos näkisi Charlesin käytöksen. Toisaalta, äiti olisi muutenkin suutuksissaan jos saisi kuulla, että Charles on kirottu tornipöllöksi.
|
|
|
Post by wuz on Nov 17, 2011 11:55:42 GMT 3
Ensisilmäyksellä ei terassilla erottunut yhtikäs mitään, paitsi ehkä kumoon kaatunut lepotuoli, sekä sen esimerkkiä seurannut pöytä. Totta kai surkeaan näkyvyyteen saattoi vaikuttaa sekin tosiseikka, ettei terassilla ollut minkäänlaisia valoja, joita Andrew ei epähuomiossa ollut hoksannut laittaa päälle. Nyt hän ne kuitenkin naksautti valokatkaisijasta päälle valaisemaan sateen pieksemää terassia, jolla vallitsi paitsi aikamoinen kaaos (tai no, niin suuri kaaos kuin vain kahden ulkohuonekalun kaatumisesta nyt vain voi seurata), myös täydellinen hiljaisuus kaiken sen myrskytuulen ja sateenropinan alla. Mitä, ei yhtäkään ilkikurista ipanaa lällättelemässä tai haukkumassa? Pöh! Ja Andrew kun oli jo mielessään kehitellyt mitä loistavimman sarjan erinäisiä haukkumasanoja, joita vajaaälyiset pikkuihmiset eivät hyvällä tahdollaansakaan olisi ymmärtäneet! Kaikki se vaiva ja täysin turhan takia!
Tai, ei ehkä kuitenkaan aivan turhan takia.
Lapsia terassilla ei näkynyt, mutta eipä se autiokaan ollut. Illan hämärästä ja kaiken sen sateenropinan takaa erottui vaativalla äänensävyllä esitetty (joskin melkoisen simppeli ja ajattelematon noin niinkuin sanavalintansa puolesta) loukkaus koskien tuon nelihuoneisen kattohuoneiston ikkunaa, sekä samaan hengenvetoon esitetty vaade päästä sisätiloihin. Andrew räpäytti silmiään, vilkaisi ympärilleen jokseenkin kysyvänlaisena, eikä ensialkuun huomannut ikkunan välittömässä läheisyydessä räpiköivää tornipöllöä, joka oikoi siipiään saavuttaakseen jonkinasteisen tasapainon. Vasta, kun tuo kyseinen ornitologinen puhuva ihmelapsi säntäsi pimeydestä kohti asunnon ymmyrkäisenä sinne tänne pälyilevää omistajaa, pisti luonnonoikku viimein Andrewnkin silmiin. Pahaksi onnekseen hän ei ehtinyt juurikaan muuta noin vastaheränneenä tehdä, kuin aukoa ja sulkea suutaan kuin kala kuivalla maalla, ja seurata häkeltyneenä, kuinka pöllö mennä viipotti hänen pitkien koipiensa välistä sisätiloihin muina pöllöinä.
Mi... mi... mi...
"...-tä helvetin perkelettä?" sai mies lopulta kakaistua suustaan, vihertävänharmaiden silmien katse seuraten lattiaa viistäen märkiä jalanjälkiä aina sisätiloihin siirtyneen pöllön koipiin ja siitä sitten itse lintuun. Oliko hän yhä unessa, vai... puhuiko tuo pöllö, ja ennen kaikkea: yrittikö tuo penteleen siivekäs komennella häntä?!
No, siinäs sitten toinen sai tivailla teetä aikansa, sillä mustatukkainen, ylätorsonsa ja päänsä terassinovella onnistunut litimäräksi kastelemaan mies ei hetkeen saanut itseään liikkeelle, saatika suustaan ulos muuta kuin epämääräistä kiroilua sen ohella, että tuijotti sisälle tunkenutta julkeaa vierasta epäuskoisena.
|
|
Charles
Member
"Please be respectful, owls are sensitive creatures!"
Posts: 5
|
Post by Charles on Nov 17, 2011 12:46:34 GMT 3
Jos Charlesilla olisi monokkeli ja teekuppi, olisi monokkeli juuri pudonnut teekuppiin painavalla kilahduksella. Miehen kielenkäyttö sai Charlesin haukomaan henkeä ja käntämään suuret mustat silmänsä, pyöreinä kuin lautaset, miestä kohti. Pöllö räpäytti siipiään ärtyneenä ja työnsi kielensä ulos (tornipöllöjen tapa näyttää pelottavalta).
"Mitä kielenkäyttöä! Eikö äiti opettanut sinua tavoille?" pöllö sihahti ja kipitti olohuoneen lattiaa pitkin, etsien jotain johon voisi kuivautua. Charlesilla ei tosiaan ollut syytä paheksua muiden käytöstapoja, mutta nyt kun pöllö oli päässyt pois rankkasateesta, eikä häntä vainonut koirat tai ketut, näytti tilanne paljon valoisammalta. Pöllö huokaisi ja painoi siiven poskea vasten hetkellisesti, ennenkuin kääntyi miehen puoleen ja kumarsi päätään, pisaroita tippuen matolle johon ne katosivat tummina läikkinä.
"Olen Charles Hoot, pahoittelen yhtäkkistä tuloani, mutta saisinko luvan jäädä hetkeksi, koiranilma ei tee hyvää höyhenilleni," Charles sanoi hieman matalemmalla äänellä ja napautti nokkaansa kun nosti päätään. Mies oli vain tuijottanut ja aukonut suutaan kuin merestä karannut kala. Charlesin meinasi huomauttaa yhdennäköisyydestä, kunnes tajusi, ettei se ollut kovin mukavaa vieraana, joten hän käänsi selkänsä miehelle ja katseli kalliin näköistä asuntoa ihailevasti. Pöllö tepasteli peremmälle, yrittäen nähdä kaiken kerralla. Upea asunto! Charles ei ainakaan paheksuisi tämmöisestä paikasta jos asuisi Lontoossa. Pöllö käänsi päänsä 180 astetta, jotta näkisi jälleen miehen ja naurahti.
"Upea asunto sinulla, herra... öh... anteeksi, ette tainneet mainita nimeänne?"
|
|
|
Post by wuz on Nov 17, 2011 17:06:31 GMT 3
Saattoiko miestä toden totta syyttää siitä, ettei ollut heti tarjoilemassa teetä puhuvalle pöllölle, joka oletettavasti oli juuri hiljattain lentää täräyttänyt päin hänen ikkunalasiaan? Totta tosiaan, onneksi otus ei ollut yhtään tuon kookkaampi, sillä silloinhan tuo olisi tullut suoraan lasista läpi, ja nyt koko olohuone olisi sekä lasinsirujen, höyhenten, veren sekä sateen vallassa.
Jotenkin mystisesti Andrew sai koottua itseään juuri ja juuri sen verran, että onnistui kiskaisemaan vielä tähän hetkeen saakka auki retkottaneen terassin oven kiinni, vaikka katseensa pysyikin yhä tässä, eh, höyhenpeitteisessä tunkeilijassa kuin naulittuna. Tuo pöllö siis tosiaan... puhui? Ja tepasteli paraikaa muina pöllöinä ympäri hänen, Andrew Fergus Wrightin asuntoa ripotellen niin höyheniä kuin vesipisaroitakin hänen kalliille matolleen samalla, kun torui häntä huonosta kotikasvatuksesta ja kielenkäytöstä?
Kieltämättä tilanne oli melkolailla outo. Eipä sillä, oli Andrew joskus nuoruudessaan kokenut kaikenlaista aina epäonnistuneista sienitripeistä happokokeiluihin, mutta ne olivat jo ollutta ja mennyttä, eikä hän tällä kertaa ollut tietääkseen nauttinut mitään vettä vahvempaa. Olisikohan pitänyt? Kyllä, ehdottomasti. Saatuaan jälleen edes jonkinasteisen kontrollin itsestään liikahti Andrew viimein liikkeelle terassin oven ääreltä, sulki auki loksahtaneen suunsa ja suunnisti avokeittiön puolelle samalla koettaen omin käsin elehtiä tilannetta jotenkin järkevään muotoon itselleen. Viittilöinti ei tuottanut minkäänlaista tulosta, vaan tilanne vaikutti yhä edelleen aivan yhtä järjettömältä kuin vielä puoli minuuttia sitten ja sekös sai ukkoparan kapeat kasvot vääntymään epämääräiseen "voiko tämä todella olla totta?!" -irveeseen. Vasta pöllön kehuessa hänen asuntoaan ja udellessa hänen identiteettiään kääntyi miehen pää vedenkeittimestä keittiötasolta matolla värjöttelevään huuhkajaan.
"... Andrew. Andrew Wright," se vastasi näyttäen kieltämättä yhä hieman hämmentyneeltä, ja käänsi sitten katseensa takaisin vedenkeittimeen, jonka naksautti päälle. Voi sun helvetin kuustoista, esittäytyikö hän juuri puhuvalle pöllölle?! Tätä seurasi epämääräinen irvistys - jota lintu tuskin Andrewn selän läpi erotti - ja sitä taasen liikesarja kohti astiakaappia, josta mies kurottautui poimimaan kaksi teemukia, jotka hän laski pöydälle kera kahden lusikan, sokerikipon, kermakon ja erinäisen teevalikoiman kera. Mitä, ihanko totta se nyt sitten kuitenkin alkoi keitellä erikoislaatuiselle vieraalle teetään? ... ilmeisesti. Hänhän oli kuitenkin britti, herranen aika, ja niin ilmeisesti tuo perhanan lintukin ainakin aksentista päätellen, ja mitä britit tekivät vaivaannuttavissa, epärealistisissa, vaikeissa, ongelmallisissa (tai no, ihan missä tahansa) tilanteessa? Istahtivat alas juomaan teetä.
Saatuaan kupit ja lusikat epäesteettisesti katettua pöydälle, kääntyi tuo mustiin, suoriin farkkuihin ja mustaan poolopaitaan sonnustautunut pitkä ja laiha miekkonen toisen kaapin ääreen, avasi sen oven, poimi sieltä käteensä korkkaamattoman vihreälasisen viskipullon ja avattuaan sen kumosi osan sisällöstä toisen teekupin kiduksiin ja varmemmaksi vakuudeksi otti vielä huikan suoraan pullon suultakin. Vedenkeitin naksahti ilmoittaen täten veden kiehuneen, ja hän kunnon isännän lailla kaatoi vieraalleen kiehuvaa vettä, ennen kuin veti baarijakkaramaisen istuimen esiin seinän vierestä ja istahti siihen, siemaillen samalla kurkkua polttelevaa litkua omasta mukistaan.
"Olet siis pöllö. Joka puhuu." Se oli enemmänkin toteamus kuin kysymys, jonka Andrew selkeästikin toivoi toisen kumoavan. Ehkä pieni nipistys olisi omiaan herättämään hänet tästä painajaisesta, tai kenties hän vain kärsi huomattavasta univajeesta ja näki tämän vuoksi nyt hallusinaatioita? Jopa pelkkä ystävällismielinen, kokeileva "huhuu" olisi saanut tilanteeseen huomattavasti enemmän järkeä, mutta no. Näillä mennään nyt kuitenkin.
|
|
Charles
Member
"Please be respectful, owls are sensitive creatures!"
Posts: 5
|
Post by Charles on Nov 17, 2011 21:42:18 GMT 3
Terävät kynnet nappasi sohvan selkänojasta roikkuvan huovan, rypistäen nätisti viikatun kankaan. Pöllö veti huovan päälleen ja kierähti myttynä hetken, kuivaen höyheniään parhaansa mukaan toisen miehen huopaan. Charles huomasi kyllä miten puhdas ja siististi laitettu asunto oli, mutta hän ei tajunnut, ettei asunnon isäntä kamalasti arvostaisi huovan turmelemista. Huopa jäi märkään myttyyn lattialle, sillä Charlesin huomio kääntyi isännän kolisteluun keittiössä.
Pöydälle oli tupsahtanut teekupit, se sai pöllön silmät leviämään ilosta ja tämä napautti nokkaansa onnessaan. Lintu räpäytti siipiään ja lensi nopsakkaana pöydän reunalle, tepastellen iloisena oman mukinsa luo. Charles oli oppinut käyttämään ketteriä varpaitaan, joten seisoen yhdellä jalalla hän otti teepussin kynsien väliin ja laittoi sen sievästi mukiin. Hän nosti ja laski teepussia hetken, kunnes jätti sen mukiin hetkeksi lepäämään. Pöllön mustat silmät kääntyivät mieheen.
"Tiedän, että pöllölle puhuminen saattaa kuulostaa oudolta, mutta teidän iloksi voin sanoa, etten minä oikeasti ole pöllö, Herra Wright," Charles nosti teepussin pois mukista ja laski sen tyhjälle tassille. Sitten oli sokerin vuoro, Charles tiputti mukiin muutaman sokerinpalan ja kaatoi perään pienesti maitoa. Sitten hän seikoitti teensä lusikka sievästi varpaiden otteessa.
"Minullekkaan ei ole tuttua, että eläimet puhuisi. Sain huomata, kun minut pöllöksi kirottiin, ettei eläimet oikeasti ole ilman mielipidettä. En malta odottaa, että löydän ratkaisun höyhenpeitteiseen pulmaani," pöllö nosti teemukin nokkaansa kohti, hän puhalsi teen pintaa pienesti ennenkuin ryystäsi siiten pienen siemauksen.
"Voi kyllä tee saa aina paremmalle mielelle!"
|
|
|
Post by wuz on Nov 19, 2011 17:36:39 GMT 3
Nyt sitä sitten oltiin nähty ja koettu kaikki mahdollinen. Ei miesparka oikein tiennyt miten tähän kaikkeen olisi ollut järkevintä suhtautua, joten tyytyi sitten helpoimmalta tuntuvaan ratkaisuun, eli humaltumiseen. Humalassa järki juoksi ehkä hitaammin kuin mummo hangessa, mutta toisaalta tuolloin epätavallisiin ilmiöihin suhtautuminen parani normaalista huomattavasti parempaan.
Viski tosin ei tuntunut tepsivän ihan yhtä nopeasti kuin mitä Andrew olisi toivonut, sillä pöllön alkaessa tilittää siitä, kuinka omastakin mielestään puhuvat eläimet olivat kieltämättä omituinen asia, huomasi hän suureksi harmikseen, ettei tilanne tuntunut yhtään sen normaalimmalta kuin vielä äskenkään. Hän nipisti kapeat huulensa yhteen tiukaksi viivaksi kuin yrittäen siten estää osoittamasta, kuinka tekopyhältä puhuva pöllö juurikin kuulosti - oikeasti, olisi kuin homoseksuaali olisi haukkunut transseksuaalisuutta oudoksi - ja kurottautui sitten vetämään viskipullon pöydän pintaa pitkin viistäen välittömään läheisyyteensä tulevan varalle. Tästä ei ihan yhdellä viskipaukulla välttämättä selvittäisikään... Vihertävän harmaat silmät nallottivat kyömyisen nenänvartta pitkin pöydällä teekuppeineen taiteilevaa lintua, joka asiantuntevasti uitti teepussiaan kuumassa vedessä, lisäsi sokerit ja maidot ja vielä reekele meni ja sekoitti lusikallaan seostaan, ennen kuin puhallettuaan höyryävään astiaansa siemaisi tilkkasen Earl Greyta nokkaansa yhden jalkansa varassa taiteillen. Jos tilanne olisi tapahtunut vaikkapa sirkuksessa tai eläintarhassa kouluttajan opastuksella, toimitus olisi ollut suorastaan jopa aploodien arvoinen Andrewinkin mielestä - miinus tietysti se tosiseikka, että maistettuaan teetä Charles Hootiksi esittäytynyt pöllö kehaisi teen mielialaa ylentävää vaikutusta.
"Öh. Niinhän se tietysti tekee," Andrew sai kakaistua ulos kurkustaan, joskin totesi itsekseen saman tien, ettei ollut kenties aivan vielä valmis small talk -keskusteluun linnun kanssa, ja siemaisi jälleen uuden, pitkän kulauksen mukistaan. Kurkkua ja kieltä poltteleva neste kaottiin nielusta alas väkinäisellä irveen tapaisella, päättyen sitten hengähdykseen. Sitten mies kumartui aavistuksen verran eteenpäin, pöydän ja mukinsa yli nojautuen ja silmät siristyen tarkensi katseensa teetä siemailevaan uuteen tuttavuuteensa.
"Herra Hoot, niinhän. Käsität varmaan, etten ihan joka päivä puhele lintujen kanssa. Kukaan ei puhu. Paitsi jälkeenjääneet. Minähän en ole sellainen, mutta... Miten sinusta tuli pöllö?" tölväistiin melko suorasukaiseen sävyyn, niinkään kohteliaasti teitittelemättä. Hetken hänen äänensävynsä oli kuulostanut siltä, kuin hän olisi pakottanut sisäisen järjen äänensä vaikenemaan täysin ja heittäytyä kokonaisvaltaisesti tähän suorastaan mielipuoliseen päiväuneen. No, samapa tuo. Hän voisi yhtä hyvin leikkiä mukana, kunnes heräisi, sillä untahan - tai muuta vastaavaa - tämä selvästikin oli.
|
|