|
Post by submarine on Sept 16, 2011 3:46:01 GMT 3
((Rusalkaa odotellen.))
Päivä ei ollut mitenkään erityisen kummoinen, mikä osittain selittikin matkalaisten vähyyttä. Syksy oli jo tekemässä tulojaan, ja ilmassa oli pientä kirpeyttä, alkusoittoa tulevalle. Muutaman viime päivän ajan kevyehkö, mutta kieltämättä kiperä syyssade oli kastellut lähitienoota, ja tie jos toinenkin oli melkoista vielliä. Oli siis toki ymmärrettävää, että ne, joiden ei ollut pakko, eivät turhan päiten matkustaneet tällä säällä. Mutta siitä huolimattakin kyseessä oli suuri, neljän paljon käytetyn ja kookkaan tien risteys, puolimatkassa moneen suureen ja tärkeään paikkaan. Väkeä liikkui päivästä huolimattakin aivan tarpeeksi paljon risteyksessä. Ja siellä, missä oli väkeä, oli rahaa - ja raha toi aina ne, jotka siitä yrittivät hyötyä. Ei siis liennyt suurikaan ihme, että märkänäkin päivänä suuren risteyksen kupeessa oli pystyssä varsinainen tori. Ajan kanssa torista oli tullut enemmän tai vähemmän kiinteä osa maailman menoa. Kaukana horisontissa siintävän Auspurin kaupungin väki matkasi parempina päivinä sinne jopa vain ja ainoastaan tekemään kauppaa. Siinä oli puolensa, tienhaarassa näki paljon väkeä, ja lait tuppasivat olemaan siellä paljon löyhemmin vahdittuja. Puolipysyvien telttojen ja helposti pystytettävien ja purettavien kojujen joukossa käytiin ankaraa tingintää ja tarjoukset raikasivat. Matkalaiset tutkiskelivat suurta luovuutta käyttäen Tienhaaran Toriksi nimetyn markkinapaikan tarjontaa, ja raha, omaisuus ja herjat vaihtoivat omistajaa. Tummat pilvet saattoivat lupailla tulevaksi lisää tihkua vielä tämän päivän puolella, mutta se antoi vain syytä kaupata sadeviittoja. Satunnaisia vartijoitakin näkyi siellä täällä, niitä kaikkein toivottomimpia yksilöitä joilla ei ollut oikeastaan mitään varsinaista virkaa - paitsi mahdollisesti töniä väkeä sivuun, kun tienhaaran perimmäinen tarkoitus, kulkeminen, kävi vaikeaksi. Ja tämäkin lähinnä vain tärkeiden ja rikkaiden kohdalla.
Edes Iksaan ei ollut erityisen vaikea löytää muutaman aavistuksen verran hyväksyntää tässä sekalaisessa joukossa - tai kukaties olisi ollut parempi puhua sietämisestä. Olipa miten oli, kukaan ei varsinaisesti yrittänyt ottaa rialia hengiltä, olkoonkin että kyseessä oli valtava, kaksijalkainen rotta. Sivummalla kojuissa, niissä aavistuksen nuhjuisemmissa, tälle oltiin jopa valmiita myymään - eikä suurin osa edes rokottanut kovinkaan hirmuista ylihintaa. Sekin oli syy olla tyytyväinen kaikkeen, vaikka mutaisemmissa kohdissa rotta joutuikin rämpimään melkoisessa liejussa, keihäs olallaan ja reppunsa selässään kuten aina ja kaikkialla. Gruut oli toki ilman muuta kieltäytynyt tunkemasta tällaiseen ihmisvilinään, se oli yhä jossain kauempana pusikossa, mutta olkoon. Ei Iksaakaan aikonut erikoisen kauaa viipyä, kunhan katseli. Ohimennen rotta osti omenan, peräti aivan syötävän oloisen, ja tassutteli järsimään sitä sivummalle. Ehkä kyseessä oli pelkkä tuuri, tai sitten Iksaakin osasi olla silloin tällöin huomiokykyinen. Mutta vaikka päivä olikin pilvinen, tämä äkkäsi äkkiä silmäkulmastaan jotakin kiiltävää maassa. Ja niin uskomatonta kuin se olikin, nökötti siinä, puoliksi mutaan hautautuneena, sormus. Kiiltävä, kaiketi kultainen sormus. Ehkä se oli joskus aikanaan pudonnut siihen, ja tullut tallotuksi tomun ja hiekan alle. Ja nyt sade oli pehmittänyt maan ja ohikulkujat jälleen talloneet sen esiin. Vaan sillä ei juuri nyt ollut väliä. Rial paiskasi omenanpuolikkaansa menemään, ja harppasi kohti, hamuillen eittämättä arvokasta helyä, ennen kuin joku muu huomaisi saman...
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 16, 2011 18:53:43 GMT 3
Artemis istuskeli erään tien varressa olevan kannon päällä, hän ei laskenut saalistaan avoimesti siinä, sillä oli aivan torin vieressä. Hän mutusteli kuivattua kalaa jonka oli ottanut taskuvarkauden ohessa kun kaupustelijan silmä oli keskittynyt muualle. Ihmiset olivat yllättävän varomattomia kun ottaa huomioon että hän tuskin oli ainoa varas täällä. Syötyän kalan Artemis nousi ja meni takaisin väen keskelle. Hän tyhjensi taas pari taskua ja kukkaroa kun sitten huomasi jotain hyvin mielenkiintoista. Mudan keskeltä, maasta pilkisti esiin sormus. Artemisin pupillit laajenivat samalla lailla kuin saalista vaaniessa ja hän asteli kohti sormusta. Pahaksi onneksi joku muukin oli sen huomannut, yksi niistä rotta otuksista joita hän oli täällä nähnyt oli myös pannut sormuksen merkille ja oli menossa ottamaan sitä. Artemis hyppäsi sormuksen viereen ja paljasti hampaansa. Hän mietti että jos tästä nousisi haloo, hän voisi aina väittää että se oli jo hänen, todennäköisesti rottiaista pidettäisiin epäillyttävämpänä. Mutta siinäpä ongelma juuri olisi, rottiainen olisi häntä epäillyttävämpi mutta ei hän silti minään aatelisena pidettäisi. Toivottavasti rottiainenkaan ei haluasi nostaa metakkaa ja lähtisi pois. Mutta sillä oli kyllä iso keihäs ja Artemiksella vain hampaat, kynnet ja pieni veitsi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2011 19:16:44 GMT 3
Iksaa oli jo nappaamassa kiinni sormuksesta, varmana menestyksestään ja valtavasta rahasummasta jonka joku varmasti korusta maksaisi, ja kaikesta mitä sillä voisi saada, mutta tietenkään mikään ei koskaan ollut niin yksinkertaista. Äkkiä edessä seisoikin jonkinlainen kissaotus, täynnä uhoa ja sähinää ja uhkaa. Varuillaan rotta perääntyi askeleen verran, kohottaen vaistomaisesti keihästään ja vastaten otukselle samanlaisella hampaidenpaljastelulla ja sihinällä. Tällä ei ollut hajuakaan, mistä otus tarkalleen ottaen oli ilmestynyt, mutta ei lienyt epäilystäkään siitä, mitä se havitteli. Ja vaikka metelin nostaminen keskellä markkinapaikkaa olikin kaikkea muuta kuin järkevää, etenkin jos oli rotta, ei Iksaa ollut aikeissa kipittää heti kiltisti häntä koipien välissä pakoon. Tällä oli aivan yhtä paljon oikeutusta helyyn kuin kissaotuksellakin, ja ainakin nopeasti arvioiden reilusti enemmän rahkeita sen ottamiseen.
"Minun. Häivy. Minun", Iksaa sihahti, heristäen keihästään korvat luimussa ja häntä ärtyneesti mutaista maasta piesten. Piti näyttää ikävää naamaa nyt ja ajaa otus nopeasti pois, tai muuten kohta olisi varmasti pystyssä melkoinen ruljanssi. Vaikka oltiinkin hieman syrjemmällä, uteliaita silmiä kyllä riitti. "Hus!" rotta vinkaisi taas, ja aloitti vihaisen tamppaamisen jalallaan. Se oli perinteinen rottapaimenien uhittelutapa, mahdollisimman paljon ääntä ja raivoa, jolla oli määrä saada vastustajalta sisu pois ennen kuin tarvitsisi tosissaan ruveta sohimaan. Mutta kyllä se silti potki oikein hyvin myös kuraa sinne sun tänne mutaisella tiellä...
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 16, 2011 19:46:20 GMT 3
"En mene! Se on minun, nyt häivyt tai ihmiset huomaavat ja ottavat sen, sanon että veit sen joltain rikkaalta heikäläiseltä." Artemis ei hievahtanut paikaltaan mutta oli valmis väistämään jos keihäs tulisi häntä kohti. Hän katsoi rottaa suoraan silmiin, yrittäen näyttää mahdollisimman vihaiselta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2011 20:00:40 GMT 3
"Minunpas! Minun. Sinä häivyt!", Iksaa kuittasi kissaotuksen (mistä niitä sikisikään koko ajan?) sanoille, omasta mielestään täysin oikeutetusti. Tämähän sormuksen oli nähnyt, ei mikään rosvoamaan loikannut ilmestys. Se oli ollut siinä, ja rotalla oli ollut koru jo melkein käpälässään, ja sitten otus oli vain loikannut jostain julmasti viemään oikeutettua omaisuutta. Tämä ei aikonut perääntyä näin vähällä rosvon edestä, rial oli tuijottanut valtavien, raivohullujen jättiläisrottien kitoihin, eikä jokin veitsellä sohiva kissa tätä saisi häipymään. Ei ainakaan pelkällä pelottelulla. "Minun. Häivyt tai sattuu", Iksaa toisti ärhäkästi, ottaen nyt vakaan, suurieleisen askeleen eteenpäin, yrittäen saada kissan tajuamaan hyvän sään aikana. Muutama harmittavan utelias tapaus oli jo kääntynyt vilkuilemaan, mitä tarkalleen ottaen oli meneillä. Nämä tuskin olivat huomanneet sormusta, jonka yllä kaksi eläinmäistä otusta nahistelivat, mutta tällainen oli aina vilkaisemisen arvoista, ja jossain vaiheessa joku kävisi tarkkasilmäiseksi...
"Pois!" Iksaa antoi vielä viimeisen varoituksen, ja heilautti sitten keihästään. Se ei ollut erityisen nopea taikka tarkka huitaisu, ja rotta teki sen suuressa armossa vieläpä keihään puisella ja tylpällä perällä, mutta se oli silti selvä viesti siitä, että tämä ei aikonut sulattaa kilpailijoita - olkoonkin, että toivoi hartaasti kissan vain esittäneen kovaa ja häipyvän heti kun saisi vähänkin syytä.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 16, 2011 20:23:07 GMT 3
Artemiksen ei tarvinnut paljon vaivaa nähdä keihään iskun väistämiseen, ei ollut edes kovin vakavasti tehty isku. Vai alkoi rotta näin hankalaksi. "Kohta alan huutaa että olet varas, tänne se!"
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2011 20:51:34 GMT 3
Kissan sanoissa oli kyllä omalta osaltaan vinha perä. Jos kukaan tajuaisi, mistä oli kyse, ei Iksaalla olisi mitään jakoa helyyn. Toisaalta tämä ei ollut varma, ettäkö pääosin ihmisistä koostuva joukko aikoisi sulattaa kissankaan omistusoikeutta. Harvemmin nämä olivat valmiita myöntämään edes toistensa oikeuden johonkin ellei tällä ollut rahkeita sen takaamiseksi. "Jos huudat, niin vievät sen. Ei mitään jää kummallekaan", Iksaa lopulta totesi, aavistuksen sovittelevampana kuin aikaisemmin. Lähinnä tosin, koska se tarjosi omalta osaltaan sen verran hämäystä, että rotta huitaisi uudelleen, aavistuksen hanakammin, toivoen äkillisen pohdittavan antavan otukselle liikaa työtä väistämiseen.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 16, 2011 22:11:19 GMT 3
Artemis väisti uuden, vakavamman iskun ja potkaisi mutaa kohti rottiasisen naamaa, aikoen käyttää tätä hämäystä hyväksi ja viedä sormuksen.
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2011 22:26:24 GMT 3
Iksaa urahti ja heitti käpälän naamalleen, kun sai potkun verran kuraa silmilleen. Hinkkaamisesta huolimatta paksu rapa vei näön mennessään ja teki kipeää. Mutta rotille silmät olivat loppujen lopuksi yksi vähemmän tärkeistä osista, ainakin suuremmalla mittapuulla. Pelkkä mukava lisä. Rial päästi tuohtuneen vinkaisun ja survaisi keihäällään yllättävän tarkasti näkökyvyttömäksi, arvaillen kissan havittelevan sormusta. Se oli enemmänkin vain pelottelua, suurieleinen liike jonka oli määrä saada tämä perääntymään kauemmas ja pois korun luota. Sitä seurasi hieman yleistä huitomista.
"Kissa voittaa", joku tutkailijoista arveli jo. "Elä luule. Rotta on isompi. Sillä on keihäskin Nuo ovat ikäviä otuksia!" toinen väitti vastaan. Ja pian, kuten tavallista, kärkkäimmät löivät jo vetoa keskenään siitä, kuka ja miten.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 16, 2011 23:28:19 GMT 3
Artemis väisti taas keihään, hemmetin otus oli sitkeä. Artemis ärähti ja otti veitsen esiin. Ihmiset ympärillä alkoivat lyödä vetoa. Hitto, viimeiseksi Artemis haluaisi olla luuluisa. Hän heittäytyi rottiaisen niskaan ja he kaatuivat mutaan tappelemaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2011 23:53:49 GMT 3
Iksaa päästi jossain määrin raivoisan, jossain määrin empivän vinkaisun ja pudotti epähuomiossa keihäänsä, kun kissaotus loikkasi niskaan. Eipä siitä tosin painissa erityisesti hyötyä ollutkaan. Tie vei auttamatta mutaan, kun kissa ja rotta kaatuivat sätkien, huitoen ja parhaansa mukaan otetta hakien tantereeseen. Iksaa tunsi tämän lajin, se oli ensimmäinen jonka rotanpenikat oppivat. Se, jossa kynnet ja hampaat pääsivät oikeuksiinsa eikä aseista ja näppäristä vempeleistä ollut hyötyä. Vinkaisten Iksaa haki otetta huitovasta kissasta, ja runttasi sitten parhaansa mukaan sitä kalollaan jonnekin kuonon suuntaan. Vahvat jalat yrittivät päästä väliin, potkimaan ja pitämään otusta loitolla. Ja siinä pienessä osassa aivojaan, joka ajatteli, rotta toivoi todella olevansa kissaa vahvempi, eikä vain uskoneensa niin.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 17, 2011 0:29:45 GMT 3
Artemis ja rotta riuhtoivat toisaan minkä kerkesivät, tämä otus osasi asiansa. Artemis oli tottunut painimaan saaliden ja ihmisten kanssa, ihmisillä oli ohut iho, ei kunnon hampaita ja kynnetkin olivat naurettavat. Joksus ne osasivat painia mutta harvoin saivat aikaan kunnon vastusta kun Artmiksen hampaat ja kynnet olivat asialla. Tällä otuksella oli sekä taitoa että samat aseet kuin hänellä. Lisäksi Artemis ei ollut kohdannut tämän tekniikkaa ennen. He pyörivät mudassa ja Artemis kynsi, potki ja puri mikä ehti mutta tulosta ei tuntunut syntyvän. Ihmiset kannustivat ympärillä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 17, 2011 0:52:08 GMT 3
Iksaa alkoi melkein uskoa, että väänsi oikean rotan kanssa. Tällä otuksella oli paksu nahka ja turkki, eikä siitä saanut kunnolla otetta. Muutama nopea raapaisukaan ei varsinaisesti vielä kaatanut kissaa, ja yrityksistään huolimatta rotta ei saanut tätä vain väännettyä alleen ja pois pelistä. Iksaa sai muutaman osuman, ja antoi takaisin muutaman, mutta kiinni visusti kiinni toisissaan iskut tuppasivat olemaan tehottomia, eikä kunnon otetta vain löytynyt. Hampaistakaan ei ollut apua. Koko touhu meni sekaiseksi väännöksi ja huitomiseksi, kuten se usein tuppasi menemään. Paremman puutteessa Iksaa yritti hapuilla otetta kissaotuksen turpavärkistä ja viiksikarvoista. Se toimi aina rotilla, olivatpa miten kovia tahansa. Yksi kunnon nykäisy ja kovempikin kellistyi. Tällä vain oli paha pelko, että kissaotus saattaisi yrittää aivan samaa. Ja se olisi paha.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 17, 2011 1:15:29 GMT 3
Rotan käpälät hapusivat kohti Artemiksen kasvoja ja hän arvasi mitä tämä aikoi, hän älähti ja hyppäsi irti painista, nyt kun rialilla oli vain yksi käsi kiinni hänessä. Häntä oli kerran kiskaistu viiksistä ja se oli todella ollut epämukavaa. Hän asteli taaksepäin ja huojahti hieman, jotkut iskuista olivat menneet perille. Hän katsoi ympärilleen mutta ei uskaltanut katsoa oliko sormus vielä tallella, sillä ei halunnut ihmisten tietävän miksi he tappelivat.
|
|
|
Post by submarine on Sept 17, 2011 2:12:15 GMT 3
Viiksien käpälöinti sai selvästi kissalla hälytyskellon jos toisenkin kalkattamaan. Tämä perääntyi saman tien, antaen hieman hengitystilaa Iksaalle, joka ei oikeastaan vieläkään nähnyt kunnolla. Vetinen kuravelli tunki jokaiseen rakoon ja koloseen, ja vaikka kuinka hinkkasi, oli rotalla vaikeuksia saada sitä silmistään. Tämä erotti kissan hahmon häilyvästi edessään ja sylkäisi muutamaan otteeseen saadakseen pahimmat kurat suustaan. Ihmisiä alkoi kerääntyä, eikä rotalla ollut hajuakaan, mihin sormus tarkalleen ottaen oli tullut kahnaajien pyöriessä kulkeutuneeksi. Rottakin kuitenkin kömpi pystyyn, kun tilaa siihen kerran annettiin. Vasen korva soi ja kylkeä jomotti, kissa oli kaiketi onnistunut junttamaan muutaman kerran kunnolla...
"Mistäköhän ne huitovat?" joku ihmettelijöistä kysäisi toiselta yleisen melun ylitse. "Kai niillä on jotain arvokasta tai jotain. Tai sitten ne yrittävät syödä toisensa", arveli ensimmäisen juttukumppani, raapien päätään. "Ei kiinnosta, kunhan huitovat kunnolla."
|
|