Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on Sept 26, 2011 13:03:14 GMT 3
//Anteeksi että vastaaminen on vähän venynyt ;_____; .. On ollut paljon muuta, stressin täytteisiä viikkoja ja inspiraatio ollut vähän kateissa tämän pelin suhteen. Yritänpä olla taas vähän aktiivisempi tulevaisuudessa.//
Lohikäärmeen silmät suurenivat sen kuullessa rotan vastaus kysymykseen. Dagnir ei millään tapaa ollut odottanut toisen vastaavan mitenkään myöntävästi hänelle. Pikemminkin hyvin kieltävästi – mutta jälleen rotta osasi yllättää. Tavallisesti kun kaikki hänen kaltaisiaan petoja välttelivät minkä vain saattoivat pelätessään joutuvansa mokomien suupaloiksi. Tilanne oli hämmentävä, eikä lohikäärme tiennyt miten sen olisi tullut reagoida. Näitä tilanteita kun hänelle hyvin harvoin suotiin. Peto tyytyi lopulta vain nyökkäämään rotalle myöntävästi vastaukseksi.
Dagnir seurasi Iksaan raapimisia ja nyppimisiä käännellen uteliaana hieman päätään puolelta toiselle. Toinen mainitsi jotain kylästä. Ruokaa. Se kyllä kelpaisi lohikäärmeelle enemmän kuin hyvin. Varsinkin jos se olisi ilmaista, mutta tuskinpa tällaisessa ympäristössä kukaan tahtoi pientä elantoaan kenellekään jakaa ilmatteeksi. Jos kukaan elantoaan tällaiselta seudulta itselleen edes repi. Toisaalta, jos kylässä joku vielä asui, kai he jollain tapaa sinnittelivät elossakin. Kukin tavallaan mutta kuka tietää miten.
Mies raapi päätään hetken sarviensa juuresta hieman vaivautuneena miettiessään mitä seuraavaksi sanoisi. Hän ei ollut puhuja luonne. Pysyi mielummin hiljaa ja jakoi harvoin mielipiteitään asioista. Peto oli silti utelias, toisinaan liiaksikin asti. Dagnir asteli lähemmäs rottaa ja viimein saattoi erottaa lähes pienimmätkin piirteet toisesta. Jälleen pää kääntyili uteliaana puolelta toiselle ja pedon keltaisina hohtavat silmät pyörivät päässä tuon tarkastellessa Iksaata. ”Näytä tietä. Seuraan perässä. En näe itse valon takia eturaajojani pidemmälle”, Dagnir tuumasi ja oli jo hetken astelemassa kohti rotan osoittamaa suuntaa jossa kylä jossain kaukana siinsi, kunnes kääntyi Iksaan suuntaan ja jäi sijoilleen odottamaan tämän otuksen seuraavia liikkeitä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2011 15:21:08 GMT 3
((Heh, sattuuhan näitä.))
Hetken verran mies seistä nökötti niillä sijoillaan, ilmeisen yllättyneenä saamastaan vastauksesta. Ohimennen Iksaa tuli todenneeksi, että tällä tosiaan taisi olla päässään sarvet, niin kuin vuohella tai jollakin sellaisella. Kaipa tämän muuttuminen ihmiseksi oli hieman vajaavainen, tai jotakin sen suuntaista - rotalla ei ollut hajuakaan siitä miten lohikäärmeet toimivat. Eikä tämä ollut oikeastaan edes varma, halusiko tietää. Kukaties Dagnir itsessään oli kelvollinen tapaus, tai siltä ainakin vaikutti vielä, mutta valtava, muotoaan muuttava matelija alkoi mennä hieman yli rotan hilseen.
Hetken perästä Dagnir astui eteenpäin, ja Iksaa vältteli vastaavasti taaksepäin astumista, vaikka oliskin vaiston pohjalta niin halunnut tehdä. Tämä oli jo osannut olettaa käärmeen silmien olevan melkoisen kehnot, ja nyt siihenkin tuli varmuus, kun tämä tiirasi melkeinpä nenä kiinni Iksaata. Rotta vältteli turhaa silmiin tuijottamista ja keskittyi mieluummin tutkiskelemaan miehen jalkoja. Niistä ei ollut erityisen paljoa mitään sanottavaa. Jalat, kuten monenlaisilla otuksilla tuppasi olemaan. "Pitkä matka. Melko pitkä", Iksaa vastasi lyhyenpuoleisesti miehelle tämän pyydettyä näyttämään tietä. Eipä niin, että siinä olisi ollut paljoa näytettävää, maantie oli melko yksiselitteinen.
Olipa miten oli, rotta nosti keihäänsä taas paremmin olalleen, kohensi reppuaan selässään ja lähti sitten kulkemaan rauhalliseen tahtiin, katsoen ettei tullut löntystelleeksi turhan kauas Dagnirista. Ilmeisesti tämä ei nähnyt päivisin juuri mitään. Rialeillakin oli eittämättä huono näkö, reilusti huonompi kuin ihmisellä, mutta ainakin kaiketi sitten parempi kuin lohikäärmeellä päivällä. Värit olivatkin sitten oma asiansa. Iksaa ei uskonut vieläkään, että sellaista väriä kuin punainen oli oikeasti olemassa. Se oli jokin ihmisjuoni, vaikka hanakasti väittivätkin. Tai keltaista. Ja ihmiset eivät uskoneet muutamaan niistä väreistä, joita rotta näki. Mutta se taas johtui siitä, että olivat hölmöjä. Muutenkin värit olivat niin ihmeen tärkeitä näille, ja sitten taas hajut se ja sama. Iksaan ei tarvinnut nähdä punaista, tämä haistoi sen aivan tarpeeksi hyvin. "Punaista ei ole. Eikä keltaista", Iksaa vinkaisi hetken perästä miehelle takanaan harvinaisen ykskantaan, noin nyt muuten vain ajatustensa siivittämänä. Kukaties Dagnir halusi vaikka jotakin keskusteltavaa. "Valetta ovat", rotta lisäsi hieman pohdittuaan.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on Oct 24, 2011 10:09:22 GMT 3
//Äää, taas. Pahoitteluni. Myrkmere tupannut unohtumaan kokonaan nääs >: Mutta en mää tätä paikkaa ihan vielä ole jättämässä.//
Empimättä lohikäärme lähti astelemaan rotan perässä, yrittäen olla kadottamatta toista näköpiiristään. Kyllähän rotta varmasti hänelle huikkaisi, jos mies aivan perättömään suuntaan lähtisi astelemaan – siihen Dagnir luotti, lähes sokeasti. Jos toinen ei huikkaisikaan entä sitten? Se taas olisi lohikäärmeelle yksi ja sama, otus keksisi itselleen muuta puuhaa nopeasti sen sijaan että seuraisi Iksaata ja tämän touhuja. Palaisi vaikka luolalleen. Sinne mistä oli tullutkin. Lepäisi siellä pimeään saakka ja yrittäisi saada vatsan kupeeseensa täytettä hämärän saavuttua, niin kuin lohikäärme tavallisestikin oli omassa päivittäisessä rutiinissaan tehnyt. Harvoin tuo uskaltautui ulos muuten kuin metsästämään. Iksaa oli suuri poikkeus Dagnirin päivärutiineista – hyvin suuri. Ties minne lohikäärme eksyisi tämän itseään selvästi pienemmän otuksen johdattelemana, keräisi kokemusta ja sen sellaista siinä ohessa.
Kun rotta sitten vinkaisi, ettei punaista taikka keltaista ollut olemassa, että mokomat olivat pelkkiä valheita, ei Dagnir voinut jättää päästämättä hymyä kasvoilleen. Jonkin sortin värisokeako tuo otus oli? Totta kai punainen oli olemassa siinä missä keltainenkin ja kaikki muutkin värien kirjot. Hassua, että joku saattoi ajatella niiden olevan pelkkää puppua. Dagnir kiri nopeasti rotan ja jäi astelemaan tuon vierelle haarniskansa lievästi kolahdellen jokaisesta liikkeestä minkä tuo ihmismäinen otus teki. ”Olemassa ovat. Molemmat. Oletko kenties värisokea silmistäsi?” lohikäärme rohkeni tiedustella uteliaisuuttaan ajatellen, ettei moinen kysymys rottaa loukkaisi missään muodossa, millään tapaa. Kyllä Dagnir värit tunsi, vaikkei niitä saattanutkaan päivänvalossa kuin lähietäisyydeltä erottaa. Tuo myös tiesi, että piteli yllään keltaista ja punaista varustuksessaan. Mitähän rotta mahtoi näiden kahden värin sijaan nähdä? Lohkäärme vaipui hetkeksi mietteisiinsä, vaikuttaen täysin tavoittamattomalta tuolla hetkellä. Sitten otus taas virkosi ja räpsäytti silmiään muutaman kerran löytääkseen Iksaan näköpiiriinsä. ”Pimeällä maailma muuttuu mustavalkoiseksi. Värit kaikkoavat pois ja tulevat jälleen auringon noustua takaisin”, oli Dagnirin vuoro ilmaista mielipiteensä värien omituisesta maailmasta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 24, 2011 13:15:05 GMT 3
((Hmmh, voidaan kyllä laittaa peli poikkikin, jos haluat? Ei sillä että varsinaisesti moista hinkuisin, mutta tiedän kyllä fiiliksen kun jonkun pelin kohdalla ei vaan nappaa. Että jos siltä tuntuu, niin en ainakaan jää himoitsemaan kostoa, heh.))
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on Oct 24, 2011 13:39:09 GMT 3
//No eikä laiteta poikki, tokihan me tämä loppuun pelataan, kun kerran on aloitettukin! Olen kyllä valmis jatkamaan, että annahan vaan vastauksien paukkua tulemaan. : ) Meitsi koittaa parantaa tapansa ja näkyillä täälläkin useammin~ //
|
|
|
Post by submarine on Oct 24, 2011 14:17:15 GMT 3
((Heh, asia lienee sitten selvä.))
Iksaa vilkaisi viereen kirivää miestä. Tai siis lohikäärmettä. Tai siis miehenhahmoista lohikäärmettä. Tällainen meni hieman yli hilseen rotalta, joka oli tottunut pohdiskelemaan yleisesti ottaen reilusti maanläheisempiä asioita. Mutta olipa tapauksen olemuksen tarkka laita miten olikaan, oli tämä ainakin eri mieltä väreistä - samaan tapaan kuin ihmisetkin aina olivat. Mutta kun kerran yksikään kunnollinen rotta ei niitä nähnyt, ja rotat kyllä tajusivat enemmän maailman menosta, oli varmastikin kyseessä vain yksi ihmisten hapatus muiden joukossa. Ja ilmeisesti näillä näkymin myös lohikäärmeiden. Hieman kuten vaatteetkin; olisivat vain kasvattaneet kunnon turkin, niin ei olisi tarvinnut väkertää sellaista vaikean kautta erikseen. "Ei ole. Ei punaista eikä keltaista. Harhanäkyjä", Iksaa kuittasi väitteet ykskantaan, ennen kuin jäi pohdiskelemaan pimeyttä. "Ei pimeällä näe. Mitään. Missään", rotta lopulta vinkaisi aavistuksen kummeksuen, niskaansa raapien. Pimeällä oli... pimeää, ei silloin voinut nähdä. Ja sekin oli ihmisistä kamalaa, kun eivät nähneet mitään - ja niin olisi varmasti ollut Iksaastakin, jos olisi ollut yhtä kuuro ja hajutaidoton ja viiksetön. Ihmiset tuppasivat pimeässä kävelemään päin seiniä ja kompastumaan omiin jalkoihinsakin. Rotille silmät taas olivat melkoisen toissijainen loppupeleissä. Sokeakin rotta selvisi, jos ei turhan paljoa huitonut.
"Ihmiset... näkevät asioita. Ja käärmeet kai sitten", vinkaistiin jonkinlaisena yleisenä kannanottonoa koko näkemyserojen täyttämään sananvaihtoon. Iksaata oli kukaties pidetty hieman outona kauan sitten kotopuolessa, mutta rotta oli siitä huolimatta vilpittömän varma, että ihmiset ja sen sellaiset olivat vielä oudompia. Tekivät aina kaikenlaista turhaa ja järjetöntä. Niin kuin vaikka raha, rotta ei ollut vieläkään erityisen varma siitä, miksi sitä oli. Toki siitä selvästikin oli hyötyä ja sitä kannatti hankkia, mutta perimmäinen olevaisuuden kysymys oli tälle hämärän peitossa. Kuten myös niin monen muun asian. Ja sitten taas, Iksaa oli outovinku pelkästään jo siksi, että pohti tällaisia. Seurasi lisää jokseenkin kiusaantunutta raaviskelua.
|
|
Quatro
Member
Eye for an eye, and the whole world will be blind.
Posts: 178
|
Post by Quatro on Oct 31, 2011 10:29:16 GMT 3
Dagnir katsahti rottaa sivusilmällä pohtien, että oliko toisella todellakin vikaa silmissä tai jotain. Eihän se lohikäärmeen asia ollut ja tuo tyytyikin vain kohauttamaan olkiansa. Ja kaikkihan olennot olivat erilaisia ja niistäkin vielä jokainen yksilö omanlaisensa. Lohikäärmeet olivat hyviä siinä missä olivat, oli se sitten metsästäminen tai lentäminen, kenties terveen jälkipolven tuottaminen tai . Näitäkin suomukkaita oli moneen menoon erilaisia, ja Dagnir oli vain yksi niistä harvoista jotka taitoivat ihmismuotoon muuttumisen ja puhumisen. Kai tätä eräänlaiseksi muodonmuuttajaksikin olisi voinut sanoa, mutta käärme piti itseään vain käärmeenä. Se riitti hänelle mainiosti. Rotat ovat kai sitten hyviä siinä missä rotat ovat. Sen enempää käärme ei itselleen voinut vakuuttaa, sillä tämä lajituttavuus oli hänelle kokonaan uusi. Ehkä mies ajansaatossa oppisi ymmärtämään Iksaata paremmin, kuka tiesi. Ja ihmiset – niistä ei puhuttu. Tekivät mitä parhaakseen näkivät. Tehkööt jatkossakin.
Dagnir kallisti päätään aavistuksen verran ja sipaisi kädellään naamansa eteen vajonneita hiuksia. Haittasivat vain näköä, ainakin sitä osaa siitä mikä lohikäärmeellä oli vielä jäljellä. Rotan aikaisemmat sanat siitä, ettei pimeällä muka näkisi, palasivat käärmeen mieleen. ”Minä kyllä näen pimeässä. Todella hyvin”, Dagnir tokaisi hymyillen, ”Mutten näe valossa. Hassua”, tuo jatkoi vielä hetken hiljaisuuden jälkeen ja suupielet palasivat takaisin peruslukemille. Olihan se hassua etteivät tuon silmät kyenneet luomaan tarkkoja kuvia päivänvalossa, saati sitten muussakaan valossa. Toisin oli pimeällä, kun käärme saattoi erottaa pienimmätkin liikkeet kaukaa itsestään ja näki kaiken aivan selvästi ja yllättävän tarkasti. Tiedä sitten mikä vika hänenkin silmissään oli – ei se ollut kuitenkaan tätä suomukasta haitannut koskaan aikaisemminkaan. ”Onko matkaa kylään vielä paljon?” käärme tiedusteli malttamattomana tiiraillessaan sumeaa horisonttia.
|
|
|
Post by submarine on Oct 31, 2011 15:09:22 GMT 3
Iksaa joutui vilkaisemaan taas miehenhahmoista lohikäärmettä, pitkään ja jokseenkin oudoksuen. Väitti näkevänsä pimeässä, vaan ei valossa. Mutta ei sellainen voinut olla kuitenkaan mahdollista, pimeällä oli... pimeää. Ei silloin nähty. Päivällä ja valossa nähtiin, jos nähtiin. Mutta sitten taas toisaalta, Iksaa ei välittänyt tai kaiketi tiennytkään näkemisestä niin erityisen paljoa, kuten harvempi rotta muutenkaan. Näkeminen oli sellaista kaiken muun hienosäätöä sitten. Kuono ja korvat kertoivat oleellisen, silmät yksityiskohtia. Ja lohikäärme nyt oli outo otus muutenkin. Kukaties, kukaties... "Ehkä. Ehkä", Iksaa myönsi jokseenkin puolittaisesti ja varuillaan, osaamatta olla kovinkaan varma asiasta mihinkään suuntaan. Tämä ei välttämättä ollut jäävi sanomaan mitään erityisen lopullista lohikäärmeistä mihinkään suuntaan.
Tapauksen toinen kysymys sai Iksaan tihrustamaan tietä eteenpäin, kylän suuntaan. Tämä uskoi alkavansa hiljalleen erottaa summittaisesti jotakin, joka olisi kaiketi voinut olla sekin, mikä tarkoitti ettei matkaa ollut erityisen hirveästi; muuten rotta ei olisi nähnyt sitä. Hajukin alkoi hiljalleen voimistua, olkoonkin ettei rotta pitänyt siitä hiukkaakaan. Mätää ja hometta ja menetettyä toivoa, sitä se lupaili. "Ei kai", Iksaa lopulta vastasi ja vilkaisi taas käärmeeseen. "Miksi sinä sinne? Mitä... lohikäärme kylässä?" rotta kysäisi sitten, jääden oikeastaan pohtimaankin kysymystä. Tuskinpa tämä sieltä ainakaan mitään erityisemmin tarvitsi. Iksaa tiesi kyllä oikein hyvin miksi itse oli suuntaamassa nyt kylään, muttei ollut kovinkaan varma, pätivätkö käärmeeseen samat syyt. "Ei taida olla mitään hyvää siellä", rotta lisäsi vielä, heittäen omasta mielestään varsin aiheellisen arvio.
|
|