|
Post by korppi on Jun 5, 2011 22:24:40 GMT 3
Mies avasi silmänsä ja nousi hitaasti istumaan. Tuntui kuin hän olisi herännyt liian pitkästä unesta ja kesti jonkin aikaa ennen kuin hän tajusi istuvansa tiellä keskellä metsää. Metsä oli hyvin vanha ja paksuimmat puut näköpiirissä olivat metrin paksuisia. Metsä oli tiheä ja tietä lukuunottamatta metsässä oli hämärää vaikka aurinko oli korkealla. Tie oli vuosikymmenten aikana tallautunut kärrypolku ja se oli ainoa alue metsässä missä ei kasvanut puita tai tiheää aluskasvillisuutta.
Miehellä oli yllään valkeasta, hyvin halvan oloisesta kankaasta tehty paita ja housut. Vaatteissa oli muutamia repeämiä joista osasta näkyi jo ajat sitten arpeutuneita haavoja. Housujen lahkeet ja paljaat jalat olivat ilmeisesti pitkän kävelyn jäljiltä tomun peitossa. Mies oli vasta kolmannennellakymmenennellään, mutta kalju pää ja väsymyksen uuvuttamat kasvot saivat hänet näyttämään vanhemmalta. Muutaman minuutin kuluttua hän nousi seisomaan, mutta tuntui edelleen kuin olisi vasta herännyt.
Käännyttyään ympäri hän huomasi tiellä makaavan kaksi henkilöä kuolleena. Toinen miehistä oli samanlaisiin vaatteisiin pukeutunut kuin hänkin. Miehen kaulassa törrötti nuoli ja hänen alleen oli syntynyt verilammikko oli jo kokonaan kuivunut. Toinen miehistä oli pukeutunut siniseen, hopealangalla kuvioituun, kaapuun. Toisin kuin hän itse ja keihäänpäällä makaava mies, kaapuun pukeutunut mies oli hyvin laiha ja heikon oloinen, joka luultavasti tarkoitti että hän olisi ollut jokin magian käyttäjä. Hänellä oli reidessä pystyssä nuoli ja toinen hänen rinnassaan. Jostain syystä hänen ajatuksensa ei toiminut normaalisti, eikä hän edes ajatellut mikä hänen roolinsa oli näiden ihmisten kanssa. Kuin vaistomaisesti, hän otti kaapuun pukeutuneen miehen olalla roikkuneen laukun ja tämän vyön jolla roikkui kolme pussia. Vyön hän työnsi laukun sisään sen kummemmin katsomatta sen sisältöä ja otti laukun olalleen. Toisen miehen alta hän veti keihään ja piti sitä kaksin käsin rintansa edessä lähtiessään hölkkäämään tietä eteenpäin.
Mies, eikä välttämättä kukaan muukaan, tulisi ikinä tietämään, että hänen oma keihäänsä oli lävistänyt tuntemattomaksi jäävän jousimiehen vain kiven heiton päässä ruumiista. Saniaistiheikkö, jossa jousimies makasi, oli lähes metrin korkuista eikä hänestä näkynyt vilaustakaan tielle.
Lähes tunnin hölkättyään eteenpäin mies hiljensi vauhtiaan ja lopulta pysähtyi. Hän istahti tien reunassa olleelle puunrungolle. Ensimmäistä kertaa hän rupesi kunnolla ajattelemaan mihin hän oli menossa ja miksi.
(Saa liittyä kuka haluaa)
|
|
|
Post by korppi on Jun 12, 2011 3:05:22 GMT 3
Mietittyään uudelleen heräämisen jälkeiset tapahtumat mies tajusi niiden olevan hänen ainoat muistonsa menneisyydestään. "En tiedä edes nimeäni." mies totesi hiljaa itsekseen katsoen kaukaisuuteen. Hän istui hiljaa ja liikahtamatta pitkän tovin yrittäen muistaa edes jotain menneestä.
Lopulta hän hoksasi olallaan roikkuvan laukun. Samantien hän tempaisi laukun olaltaan ja kaatoi sen sisällön maahan eteensä. Vyön lisäksi laukussa oli puisia purkkeja joissa oli erilaisia yrttejä, jauheita tai lehtiä. Hän tutkaili ja haisteli purkkien sisältöä ja kaikki tuntuivat täysin vierailta kunnes yhdessä, hieman isommassa, rasiassa tuli tuttu haju vastaan. "Piipputupakkaa." Mies oli tyytyväinen tajutessaan, että hänen muistinsa ei ole kokonaan menetetty. Tavaroiden seassa oli myös yksinkertainen lyhyt piippu. Muiden purkkien jäädessä avattuna maahan hän laittoi piipun ja tupakan hieman syrjemmälle talteen. Purkkien lisäksi laukussa oli kääntöveitsi ja hopeinen kiekko. Kääntöveitsi oli hyvin ohut, eikä sitä ollut tehty vuolemista tai taistelua varten. Mies raapi päätään miettiessään ja tunsi kädellään lyhyen sängen päässään. Samalla hän tajusi että veitsi oli tarkoitettu hiuksien leikkaamiseen. Mies asetti veitsen tupakkarasian päälle ja otti hopeisen kiekon käteensä. Kiekko oli suunnilleen hämmenen kokoinen ja noin sentin paksuinen. Sen toinen puoli oli täysin sileä, mutta toisella puolella oli kaiverrettuna miehen ylävartalon siluetti ja pään päällä avonainen käsi. Hän arveli kiekon olevan jonkin killan tai ryhmän symboli. 'Toivon mukaan joku tunnista tämän symbolin ja osaisi valaista asiaa.' Symbolin hän laittoi piipun ja tupakkarasian viereen ja rupesi tutkimaan vyöllä olevia pusseja. Yhdessä pusseista oli kourallinen kolikoita, toisessa oli viisi luusta veistettyä noppaa ja viimeisessä oli lasinsiruja luultavasti jostain pussiin hajonneesta pullosta tai lasista. Yrttipurkkeja lukuunottamatta hän pakkasi tavarat takaisin laukkuun ja nousi seisomaan.
Hän käveli keskelle tietä katsoi tietä eteenpäin.'Jatkaisinko matkaani eteenpäin kohti tuntematonta päämäärää.' Sitten hän kääntyi katsomaan toiseen suuntaan tietä ja nojasi keihääseensä 'Vai palaisinko takaisin yhtälailla tuntemattomaan paikkaan.' Mies pysähtyi miettimään tulosuunnassaan tiellä makaavia ruumiita. Kaapuun pukeutuneeseen mieheen verrattuna näytän orjalta tai vangilta. Haluanko välttämättä palata paikkaan takaisin sinne missä olen ollut orjana tai vankina ilman mestaria tai vanginvartijaa. Hän käänteli päätään tien molempiin suuntiin ja mietti kaikkia vaihtoehtoja. 'Entä jos minua oltiin vasta viemässä siihen paikkaan?'
(Saa liittyä kuka haluaa)
|
|
|
Post by submarine on Jun 12, 2011 4:10:39 GMT 3
((Pahoitteluni. Tiedän, miten pahasti olen myöhässä luvatusta. Piti aikaisemmin mutta luonnollisesti tuli "kaikenlaista" enkä oikein ehtinyt ajatella liiaksi.))
Mies ei, mielenkiintoista kyllä, ollut ainoa, joka oli saanut kohdata väkivaltaa tänään. Tai kukaties se oli vain todiste siitä, mitä useat manasivat: elettiin vaarallisia aikoja. Vaan olipa miten oli, ei tämä kuitenkaan ollut ainoa. Toisaalta, toisin kuin tämä, tiesi toinen tarkalleen, mitä ja miksi - kuten myös, mitä sitten. Olkoonkin, että viimeinen oli tiedoista kyseenalaisin. Olipa miten oli, rämpi metsästä tietä kohti rial, melkoisen raskastekoinen muttei erityisen valtava. Keskimittaista miestä jonkin verran lyhyempi. Rottiainen, rotta kahdella jalalla, ihmisrotta kuten jotkut rienaajat niitä kutsuivat. Mutta loppujen lopuksi siinä ei ollut mitään erityisen ihmismäistä, se oli enemmänkin jokin ihmisen pilkkakuva, rotta jolla oli otsaa kokeilla, miten ihmiset asiansa hoitivat. Tämä nimenomainen rottiainen kantoi mukanaan suurta, melkein tasapaksua nuijaa tai ryhmysauvaa, jonka paksuin rautaisin ryhmyin vahvistettua lyömäpäätä koristivat tuore puna ja jonkun onnettoman, todennäköisesti edesmenneen, veriset, aseeseen takertuneet hiustupot. Vaan lähes yltä päältä veressä oli rotta muutenkin, osittain myös omassaan. Sen toisessa kyljessä ammotti aivan yhtälailla tuore haava, joka valui vieläkin. Loput turkin punanneesta elämännesteestä kuului tosin todennäköisesti jollekulle muulle, todennäköisesti usealle. Ja toisessa kourassaan se puristi resuista, täydenpuoleista säkkiä. Kaiken kaikkiaan rotta näytti melko ikävältä, mutta myös yhtä kaikki kiireiseltä. Joku asioista oikein tietävä olisi voinut kukaties todeta sen nartuksi, mutta loppujen lopuksi se lieni vähäpätöisin seikka otuksessa.
Nrrrp vikisi hiljaa itsekseen Kovalle Emolle sekä vihaisesti, että anovasti, kun painoi mahdollisimman nopeasti eteenpäin puiden ohitse ja pusikoiden lävitse. Rosvot olivat paenneet, kun joukon kovanaaman pää oli muuttunut veriseksi sotkuksi, mutta nämä palaisivat, ja niitä olisi lisää. Eivätkä ne todennäköisesti juoksisi enää uudelleen pakoon niin helpolla. Rottiainen ei aikonut olla enää lähimaillakaan, kun niin kävisi, mutta paksu aluskasvillisuus ja rosvojoukon kärkkäimmän kylkeen silpaisema haava hidastivat kumpikin menoa. Eikä sekään suuremmin auttanut, että Nrrrp oli kaikkea muuta kuin kevyttä tekoa. Joka tapauksessa, tie häämötti, ja sitä pitkin kulku olisi nopeampaa.
Kiireessään Nrrrp ei suuremmin kuunnellut kuonoaan. Muuten rotta olisi todennäköisesti haistanut jo hyvissä ajoin melko tuoreelta kuolemalta nuuskahtavan miehen. Tällä kertaa tämän lopulta havaitsivat huonot rotansilmät, ja ne onnistuivat siinä vasta, kun narttu oli jo astunut tielle. Yllätys ei ollut erityisen mieluisa, ja tämä oli jo paiskannut säkkinsä maahan ja tarrannut kaksin käsin nuijastaan, ennen kuin ehti edes toipua siitä kunnolla. Kukaties mies vain seisoi aloillaan, mutta tällä hetkellä rotta ei ollut aikeissa antaa pikkuseikkojen vaikuttaa liikaa. Tämä oli kuitenkin aseistautunut, eikä näyttänyt aivan täysin vaarattomalta. Nrrrpillä ei ollut hajuakaan siitä, mistä tämä mies oli ilmaantunut. Oliko kyseessä rosvo vahdissa? Jokin kulkija? Harmeja vaiko ei? Kukaties apua? Narttu ei vielä varsinaisesti syöksynyt rusauttamaan tältäkin tapaukselta aivoja ilmoille, vaan pysyi tien reunassa jännittyneenä, nuija uhkaavasti koholla ja asento valmiina. Pakoon ryntäileminen ja ikävähkö haava kyljessä olivat kuitenkin vaatineet omansa, ja rottiainen puuskutti melkoisen kuuluvasti. Mutta mies oli uhka, eikä Nrrrp voinut vain kääntää selkäänsä ja juosta. Toisaalta tämä ei myöskään voinut odottaa, rosvot saattaisivat milloin tahansa ilmaantua, ja ääni päässä vinkui pakenemaan. Rotta nuijansa kanssa päästi vihaisen, varoittavan sähähdyksen, kuin uhattu eläin. Tottuneesti tämä etsi hyvää asemaa ja paikkaa jo, ennen kuin oli edes varma, joutuisiko tekemään mitään tielle ilmestyneelle miehelle.
((Tjaa-a, toivon mukaan tästä saa suunnilleen selvän. Ja sivumennen oho, aloitin kirjoittamisen ennen kuin huomasin jatkoa tulleen. Nähtävästi tämä kuitenkin sopii melko saumattomasti vieläkin tähän, joten eipä hätää.))
|
|
|
Post by korppi on Jun 16, 2011 13:53:46 GMT 3
Sähähdyksen kuultuaan mies astui vaistomaisesti askeleen taaksepäin ja osoitti keihäällään uutta tulijaa kohti. Nähtyään surkeassa kunnossa olevan rottaolennon hän rauhottui hieman ja laski keihäänsä. Säkin ja nuijan perusteella rotta oli jokseenkin älyllinen olio ja siitä voisi olla hyötyä varsinkin jos se tiesi vähänkään metsää ja muita lähiseutuja. Hän päästi toisella kädellä keihäästään ja laski sen kärjen hitaasti maata kohti jottei se näyttäisi uhkaavalta. Mies teki nopean vilkaisun metsikkoon arvellen ettei rotta olisi välttämättä yksin. Tuore haava ja verinen nuija kieli rotan olleen vastikään taistelussa eikä tämäkään tuskin haluaisi taistella siinä kunnossa. Mies ei muista nähneensä ikinä ennen rialia eikä osannut sanoa olisiko tämä mahdollisesti metsässä asustava olento vai hänen tapaansa matkalla johonkin. ”En halua taistella. Olen vain matkalla metsän läpi.” Mies sanoi rauhaliseen ääneen ja yritti parhaansa mukaan viittoa samaan aikaan asiansa kädellään siltä varalta, ettei rottiainen ymmärtäisikään hänen kieltään. ”Tiedätkö mihin tämä tie johtaa...rottamies?” Mies sanoi viimeisen sanansa hieman anteeksipyytävästi, sillä ei tarkkaan tiennyt miksi hänen olisi pitänyt kutsua edessään seisovaa rottiaista. Hän piti toisella kädellään edelleen kiinni keihäästään ja saisi nopeaa nostettua sen puolustus asemiin, jos rottiainen päättäisikin hyökätä.
(Kova Emo on varmaan jokin rottiaisten jumala?)
|
|
|
Post by submarine on Jun 18, 2011 2:49:08 GMT 3
((Juu, Kova Emo on yksi niistä varsinaisesta kahdesta))
Parempana päivänä ja paremmalla hetkellä Nrrrp tuskin olisi herpaantunut vain, koska sai muutaman vakuutuksen ihmisten petollisin sanoin. Mutta nyt päivä oli kaikkea muuta, kuin hyvä, ja samaa oli hetkikin. Niinpä, hetken kyräiltyään, rotta laski nuijansa. Se kolahti kuitenkin varoittavasti tienpintaan, tämän omana uhkauksena siitä, että tarpeen vaatiessa se olisi nopesti koputtelemassa jotakin aivan muuta. Ihmisuros ei ollut uhka, ei ainakaan suoraan, eikä Nrrrp aikonut rikkoa tänään enempää kalloja, kuin tarve vaati. Tämä halusi tietää, minne tie vei, sen verran ymmärsi narttukin. Hetken tanakka rottiainen vain tuijotteli miestä ilmaa kiskoen, osittain koska yritti muistaa, mitä sanoja pitäisi nyt käyttää. Ja osittain, koska haava kyljessä vihloi juuri nyt erityisen pahasti, eikä tämä muutenkaan olisi saanut aikaan järkeviä ääniä henkeä haukkoessaan "Pois", kuului lopulta nopea, ytimekäs vastaus. Tässä kohtaa se oli ainoa paikka, joka rottaa kiinnosti. Vastausta seurasi nopea hutaisu takaisin kohti metsää, josta tämä oli tullut. "Rosvoja. Paljon", Nrrrp urahti.
Kukaties ihmisestä olisi jotakin apua, tämä ei kuitenkaan näyttänyt aivan avuttomalta. Ja rosvot turhan paljoa välittäisivät muutenkaan siitä, oliko tapettavia yksi vaiko kaksi, rotta vaiko myöskin jokin satunnainen kulkija. Loppujen lopuksi ainoa, mikä näitä juuri nyt kiinnostaisi, olisi Nrrrpin henki ja tämän sivuun paiskaaman säkin sisältö. Sen narttu tiesi, eikä ollut aikeissa luopua kummastakaan turhan nopeasti...
|
|
|
Post by korppi on Jul 7, 2011 14:55:22 GMT 3
(Anteeksi että vastauksessa kesti. Kesällä tahtoo olla kaikenlaista menoa enkä pääse aina koneen äärelle.)
Miehellä ei ollut mitään halua taistella sillä hetkellä ketään vastaan ellei olisi pakko. Rottiaisen kanssa hän selviäisi paremmin metsästä ulos tai ainakin pääsisi pakoon rosvojoukosta jotka olivat hänen perässään. Haavoittuneella rottiaisellakaan tuskin olisi mitään sitä vastaan, että he kulkisivat yhdessä ainakin siihen asti, että olisivat turvassa. Varmuuden vuoksi hän selvensi asian rottiaiselle. "Yhdessä selviämme paremmin." Metsästä ei kuulunut vielä takaa-ajajien ääniä. Joko he olivat vielä kaukana tai sitten he olivat jo nähneet heidät ja lähestyivät hiljaa. Joka tapauksessa heidän olisi parempi lähteä samantien. Mies vilkaisi vielä rotan kyljessä olevaa haavaa, joka saattaisi hidastaa matkantekoa. Mies käveli tienreunaan jättämiensä purkkien luokse ja viskasi ne keskelle tietä. Takaa-ajajat saattaisivat pysähtyä ainakin hetkeksi tutkimaan niitä ja tämä antaisi heille hieman lisäaikaa. "Mennään." Hän sanoi ja huitaisi kädellään suuntaan johon oli kulkemassa tietä aiemmin.
|
|
|
Post by submarine on Jul 9, 2011 1:56:34 GMT 3
((Eipä tuo mittään.))
Nrrrp ei jaksanut pohdiskella asiaa turhan pitkään. Mies oli tässä kohtaa se pienin paha kaikista, eikä yksi asiansa osaava aseenheiluttaja lisää ollut muutenkaan pahitteeksi. Rosvot eivät välttämättä paljoa osanneet, ja kaatuivat helposti, mutta näitä tulisi piakkoin olemaan aivan tarpeeksi, ettei rotalla ollut suoranaista halua jäädä seurailemaan tilannetta. Niinpä tämä suuntasi miehen perään, varmistettuaan säkkinsä olevan kunnossa ja tiukasti kiinni. Sen takia tähän oli jouduttu, sen oli parempi olla katoamatta. Haava kyljessä pisteli ikävästi, ja jossakin vaiheessa sitä olisi kaiketi pakko katsoa, mutta Nrrrp tiesi aivan tarpeeksi telomisesta ja telotuksi tulemisesta. Se oli kipeä, ei tappava tai välittömän vaarallinen. Parempaa tuskin olisi suotavaa odottaakaan hätäiseltä rosvolta pitkän puukon kanssa. Mutta olipa miten oli, se oli silti hyvä muistutus siitä, että nämäkin kyllä tekisivät aivan tarpeeksi ikävää, kun pääsisivät iholle... Mielenkiintoista kyllä, rotannarttu haistoi paitsi omansa ja rosvojen, myös jonkun muun veren. Tarkalleen ottaen haju leijaili miehestä. Kuoleman hajusta oli vaikea erehtyä, ja tämäkin mies oli kaiketi tappanut äskettäin. Nrrrp ei kuitenkaan siitä mitään virkkonut. Ei vielä.
|
|
|
Post by korppi on Jul 13, 2011 3:19:05 GMT 3
Tie kaartui hieman eikä miehen ja rottiaisen tapaamispaikasta nähnyt enää kohta heitä. Takaa-ajajat joutuisivat tutkimaan tiellä heidän jälkiään ja he saisivat sillävälin hyvän etumatkan tai hyvällä tuurilla jättäisivät koko asian. 'Miksi metsässä asuvat varkaat edes jahtasivat tätä rottaa? Voisiko hänellä olla säkissään jotain arvokasta vai olisiko hän vain sattumalta törmännyt rosvoihin.' Mikä tahansa hänen tarinansa oli, se herätti miehen mielenkiinnon. Mies vilkuili välillä taakseen, mutta kenestäkään ei näkynyt tai kuulunut mitään. Parin sadan metrin päässä näkyi pienen joen ylittävä puinen silta. Mies ei ollut juonut tai syönyt mitään herättyään ja ties kuinka pitkään aikaan ennen sitä. "Pysähdytään hetkeksi joella." Mies sanoi vieressään juoksevalle rottiaiselle. "Ehkä sinunkin pitäisi paikata haavasi." 'Jos hän ei pysty jatkamaan matkaa, minun ehkä pitää jättää hänet. Rosvot eivät kuitenkaan ole minun perässäni. Toisaalta tarvitsen häntä, jotta pääsen ulos metsästä.'
|
|
|
Post by submarine on Jul 13, 2011 20:09:05 GMT 3
Rosvoilla tuntui kestävän melkoisen pitkään. Nrrrp, joka vilkuili taukoamatta olkansa ylitse, oli odottanut näiden ilmaantuvan hetkellä millä hyvänsä, mutta eipä vain näkynyt tai kuulunut. Kukaties rääpäleet olivat vain yksinkertaisesti häipyneet? Oli miten oli, narttu ei aikonut vielä pysähtyä ihmettelemään. Parempi vain ottaa etäisyyttä, olipa miten oli. Ihmismiehellä näytti sitä paitsi olevan jonkinlainen suunnan tapainen, tai ainakin tämä oli matkalla johonkin, ja paremman puutteessa rotta seurasi vaikka sitten perässä.
Eteen tuli jonkinlainen pieni purontapainen. Tai koski. Tai joki. Ihmisillä oli monta sanaa liikkuvalle vedelle, ja ne kaikki olivat kuitenkin turhia. Olipa miten oli, Nrrrp päästi melkoisesti tuhahdusta muistuttavan urahduksen miehen ehdotukselle haavojen hoitamisesta. Ei niin, etteikö tämä olisi juuri sitä kaavaillutkin, mutta miehen oli turha uskoa määräilevänsä. Nuijansa rotta jätti ilman sen suurempia pidemmälle, mutta säkki seurasi tätä aivan vedenrajaan asti. Ensin Nrrrp kumartui saadakseen kauhaistua muutaman suullisen vettä. Sen jälkeen tämä kauhoi sitä kylkeenkin haavansa huuhdellakseen. Vesi kirvelsi avoimessa lihassa, ja rotta sihisi, muttei kuitenkaan epäröinyt tai valittanut. Haava ei välttämättä ollut suuri taikka vienyt toimintakykyä, mutta se tulehtuisi silti aivan yhtä hyvin, kuin pahinkin avohaava. Rotta pesi ja joi ripeästi, eikä tuhlannut aikaansa turhiin. Kauaa ei kestänyt, ennen kuin tämä oli taas valmiina jatkamaan. Tarvittaisiin paljon enemmän, kuin pelkkä vaivainen puukolla hätäpäissään nyrhäisty tämän pysäytämiseen.
|
|