|
Post by Kalin D. on Jun 5, 2011 12:05:10 GMT 3
Tuuli pyyhki kuumina huokauksina tähtikirkkaan yön tummia hiuksia, silitti New Orleansin suomaiden takkuisia rämeikköjä ja tunkeutui sisälle rähjäisiin sataman kapakkoihin. Kesä oli vasta aluillaan, mutta kosteus ja kuumuus eivät päästäneet otteestaan edes meren lähellä. Tyhjästä syntynyt satamakaupunki oli sopeutunut ilmastoon, ihmiset hyväksyivät kuumuuden siinä missä krokotiilit ja hyttyset. Yöt olivat parempia kuin päivät, tietenkin, eikä vain kiihkeän työn loputtua vaan yhteiskunnan silmien sulkeuduttua. Meksikon ja Floridan välissä, kauppareittien keskeisimmässä pisteessä, kaupunki eli vilkasta elämäänsä myös öisin.
Hämärä houkutteli ilolinnut sirkuttamaan kiivaammin parvekkeiden kaiteille, esittelemään höyheniään ja eloisia värejään. Heidän peräänsä ulvoivat maantienpölyiset kaivosmiehet kuin herrasväki, jota nähtiin päivällä komeissa salongeissaan sivistyneinä ja arvokkaina. Orleansin yö oli paheita täynnä; vedonlyöntiä, naisia, viinaa, tappeluita, musiikkia ja ennen kaikkea tulisen häijyä asennetta. Useampi nuorukainen oli lähtenyt kaupungista rahattomana, petettynä ja hakattuna. Toiset kestivät paremmin. Jotkut löivät rahoiksi. Jotkut elivät Amerikkalaista unelmaansa. Ainakin aikansa versiota siitä. Lukuisat raivoisat sodat olivat jättäneet jälkensä kansaan, nuoret miehet joko pelkäsivät värvääjiä tai kirosivat niiden puutetta. Vanhemmat ukot kiittivät Luojaansa, etteivät joutuneet kentälle tai pääsivät sieltä pois. Jokaisen oma valintahan se oli, joillekin se ainoa vaihtoehto. Joillekin se oli periaate, velvollisuus tai pakko. Uusi manner oli vasta ottamassa muotoaan ja kaikki halusivat siitä jotain suurta. Se tiesi sotaa, levottomuutta, neuvotteluja ja lopulta osavaltioiden veristä syntyä. No, ei syntymä ollut koskaan kivuton.
Raphael Morant oli yksi näistä vanhemmista miehistä, jonka tiedettiin taistelleen etelän puolesta monta ruudinkatkuista taistelua. Mies oli tuttu näky monissa saluunoissa ja kapakoissa, tänäyönä hän istui Anderson-saluunassa. Pari haaleansinisiä silmiä katseli yön rietasta kirjoa, joka tanssi, lauloi ja joi hänen katseensa alla sykkien elämää ja haluja. Halu, tahto, vimma, himo. Ne olivat elämän peruspilareita jos katsoi läpi moraalin ja yhteiskunnan sääntöjen. Kaikki halusivat aina jotain itselleen, aivan kaikki. Tänä yönä sinisilmäinen vaaleaverikkö tahtoi käsiinsä miehen, jolla oli kovat hermot ja vakaa käsi töihin, joita tehtiin salassa. Eräälle oli lähetetty kutsu sanansaattajan välityksellä ja enää jäi tehtäväksi odottaa. Siistiin tummanruskeaan takkiin, haalistuneeseen kauluspaitaan, suoriin housuihin, raidallisiin liiveihin ja perinteisiin bootseihin pukeutunut mies ei poikennut siinä massasta lainkaan. Kaikki he myös odottivat jotain. Naista, viinaa, maailmanloppua, kuolemaa - Se riippui vain miten laajalti katsoi. Raphael odotti kuoleman juoksupoikaa - palkkatappajaa.
[ Tarkempaa kuvausta tulee lisää jatkossa, pyrin tuottamaan myös hahmon kuvan aikalaisten vaatteissa. Ympäristöä voi kuvailla vapaasti lisää, nämä ovat vasta väljät raamit. ]
|
|
|
Post by stfeenix on Jun 6, 2011 14:36:05 GMT 3
Eagleyes katseli mietteissään reikiä täynnä olevaa oviparia jonka yläpuolella roikkui vain toisesta saranastaan seinässä oleva kyltti, josta saattoi vaivoin lukea sanan Anderson. Kapakka vaikutti olevan juuri sitä laatua, johon päivisin nokkaansa nyrpistelevä porvaristo hiipi pimeyden laskeutuessa toteuttamaan unelmiaan tai vain juomaan ne unohduksiin. Ikkunoiden raosta tulviva himmeän kellertävä valo luikerteli vaivihkaa hämärtyvään iltaan, kuin olisi häpeillyt olemassa oloaan, ja suljettujen ovien takaa kuului vaimeita riemun ja nautinnon ääniä saaden pimeät kadut tuntumaan vieläkin hiljaisemmalta. New Orleasin "kunnon" väki oli jo aikoja sitten hiipinyt koteihinsa, taikka Andersonin kaltaiseen kapakkaan, joten kaduilla ei elämää paljon näkynyt.
Tuhahtaen itsekseen Eagleyes kaivoi tummanruskean takin taskusta rutistuneen paperin jonka siniharmaat silmät tutkailivat nopeasti uudestaan läpi. Kyllä vain, kutsussa mainittiin Anderson saluuna New Orleansissa, ja kapakan maineen tuntien tämän täytyi olla juurikin oikea. Huolettomasti hän rutisti paperin nyrkkiinsä ja tunki takaisin takkinsa taskuun, ja nousi pari porrasta kohti tuota "synninpesää" josta papit saarnasivat ehtoollisviininsä ääressä.
Kannukset vaimeasti kilahtaen hän työnsi saluunan pariovet auki saaden vastaansa tukahduttavan parfyyminsekaisen tupakan löyhähdyksen, johon sekoittui niin vanhentuneen oluen kuin ihmisten eritteiden eltaantunut lemahdus. Hän ei osannut päättää kumpi oli pahempi saluunan rietasteluiden vai seisovan rämeen lemahdus, joka velloi New Orleasin kaduilla. Eagleyes ei ollut koskaan pitänyt satamakaupungista.
Varmoin askelin hän käveli tiskille tilaten hapanaamaiselta isännältä pienen lasillisen viskiä viimeisillä dollareillaan. Muutama saluunan asiakas vilkaisi häntä välinpitämättömästi, mutta huomatessaan nuoren miehen oloisen hahmon he keskittyivät pian kuitenkin taas omaan kurjuuteensa. Eräs koreasti pukeutunut ilolintu käveli lanteita kutsuvasti keikutellen hänen viereensä, kuiskaten lupauksillaan taivaan maanpäällä, mutta huomatessaan ettei uusi tulokas ollutkaan aivan sitä mitä oli odottanut, vahvasti meikatuille, jo hieman viinan turvottamille kasvoille, kohosi raivostuneen pettynyt ilme, ja sadatellen hän lähti etsimään parempaa saalista. Sillä vaikka tulija oli pukeutunut melko miesmäisesti pitkään, polviin asti ulottuvaan tummanruskeaan takkiin, kulahtaneisiin ruskehtaviin housuihin sekä vaaleansinertävään, joskin jo pölystä harmaantuneeseen paitaan, mustan stetsonin alla olevat matkaamisesta ruskettuneet ja ahavoituneet kasvot kuuluivat selvästi naiselle.
Hymähtäen itsekseen Eagleyes käännähti lasi kädessä silmäilemään saluunan tarjontaa tajuten samalla suunnitelmansa aukon - Hän ei tiennyt kutsun lähettäjää. Nielaisten yhdellä kertaa väkevän, tosin hieman vedellä jatketun makuisen, juomansa hän kaivoi taas tuon rypistyneen, veritahraisen paperiin esiin tuijottaen paperin alalaidassa olevia nimikirjaimia R.M, kuin olisi löytänyt vastauksen siitä. Kenties kutsun oikea omistaja olisikin löytänyt henkilön meluisasta kapakasta, mutta valitettavasti tämä ei ollut kyennyt kertomaan tietojaan hänelle.
[Hrmhm, en tainu mainita et Eagleyes on nainen? Toivottavasti ei haittaa, olin nääs lukevinani hahmosukupuoli topiikista, ettet oikein ite tykkää pelata naishahmoilla kun jos ne on vähän stereotypioista poikkeavia, ni porukat pitää niitä överi-epäuskottavina hahmoina. Ite kun tykkään pelata just sellasilla stereotypioista poikkeavilla naisilla :D
Ps. Jos haluut tarkeempaa kuvausta hahmosta niin voinen tiivistelmän lisätä vaik hahmotopikkeihin, mut tosiaan tää on miun novellisaagani hahmo et ei varsinainen pelihahmo, mut "hahmokaavake" on kyl toki olemassa.]
[EDITMUOKS
Nou hätä sen vastaamisen kanssa, itelläkin meni se pari päivää ton kanssa makusteltaessa kun on aivan pirun kauan siitä kun viimeksi olen pelannut. :D]
|
|
|
Post by Kalin on Jun 6, 2011 21:06:04 GMT 3
[ Mua ei haittaa jos vastapelaaja pelaa naista, en vain itse pysty pelaamaan sellaista luontevasti. Oon huono lueskeleen hahmokuvauksia toisinaan, koska en halua saada liikaa tietoa etukäteen. Mielenkiintoisempaa rakentaa kuvaa toisesta hahmosta pelin myötä. Kuvaile vain tekstissä hahmoa, ei tarvitse lyödä kaikkea kerralla tiskiin, vähän kerrallaan.
Joudun valitettavasti vastaamaan kunnolla huomenna, tänään meni töiden jälkeen asioilla pitempään kuin suunniteltu. Aamuiset klo 0500 herätykset eivät myöskään oikein tällä hetkellä kannusta olemaan liian myöhään koneella. ]
|
|
|
Post by Kalin D. on Jun 7, 2011 21:39:38 GMT 3
Teräväkärkiset, heloin vahvistetut buutsit lepäsivät tyhjän tuolin kulmalla ja päällimmäinen jalka keinui kakofonian läpi kantautuvan soiton tahdissa. Pianisti oli siellä jossain kaaoksen sydämessä, suoritti joka iltaista ohjelmistoaan kuin vieteristä vedettynä. Se mies näytti olevan kuin toisessa maailmassa, ehkä olikin, ehkä pianisti pakeni ympärillään vallitsevaa rappiota musiikkiin. Toiset pakenivat muilla tavoin, kaikin mahdollisin keinoin. Eräs silmiinpistävä ilolintu pakeni miestä..? Pari haaleita silmiä jäi tuijottamaan epäluuloisena lyhyttä tapahtumaa, joka oli melkein jo ehtinyt livahtaa katseen ohi. Joko poika oli sanonut jotain törkeää tai oli vanha epämiellyttävä tuttu, paitsi... Silloin tapaus kääntyi saluunaa kohden paljastaen kasvonsa. No, tuo selitti huoran reaktion, Raphael hymähti.
Tyttö - tai nainen enemmänkin - oli uusi kasvo. Ei sillä, etteikö paikka vetäisi kulkijoita puoleensa, mutta jopa eksoottisessa villissä lännessä yksin kulkeva nainen oli harvinaisempaa. Pukeutua kuten mies, vielä hieman harvinaisempaa. Karkea kämmen hieroi lyhyen sängen peittämää leukaa ja parran viirua kapeassa leuassa, katse tutkaili yhä ja osui paperiin, jossa oli jotain mikä näytti... vereltä. Käden ajattelemattoman rauhallinen liike pysähtyi kuin seinään. Oliko...? Katse tarkentui ja mies nuuhkaisi ilmaa keskittyneenä. Kyllä. Riley, mitä sinä oikein menit tekemään ja tuo tyttökö raatosi löysi? Morant laski hitaasti mielessään kymmeneen kerran, sitten toisenkin, ennen kuin oikaisi jalkansa alas tuolilta ja nousi lähtien kulkemaan humalaisen kaaoksen läpi.
Raphael Morant tunnettiin kasvoilta, hän oli selkeästi eurooppalaista sukua kullanvaaleine hiuksineen ja sinisin silmin. Ranskalainen, totesivat ne jotka tiesivät mitään sukunimien peruista. Herra Morant tiedettiin myös tekevän bisnestä sikariportaan kanssa, mutta millaista, sitä harva tiesi. Hänellä sanottiin olevan jossain piilossa kultakaivos, jonka tuotoilla ylläpidettiin rahoitustoimintaa uusien rautateiden rakentamiseen ja ylläpitoon. Se oli herrojen puuhaa, joten tämä maantienpölyssä kulkenut, synkkäilmeinen cowboy ei täysin istunut kuvaan sijoittajasta. Hänellä oli vaikutusvaltaa, viisaita mielipiteitä ja taktiikkaa kaupankäynnissä, mutta erakkomainen luonne. Äärimmäisen pitkät hermot, voisi joku rohkeampi sanoa, mutta suuttuessaan toinen riidan osapuoli lähti paikalta jalat edellä. Tämän maineensa vuoksi Raphaelin ei täytynyt töniä, pujotella eikä väistellä kulkiessaan saluunan läpi tiskille aivan naisen viereen. Hän ei ollut asetta heilutteleva kovanaama, mutta hänessä oli jotain, mikä sai ihmiset tuntemaan olonsa epävarmoiksi.
Se oli Katse. Jäänsinisten silmien pistävä, luihin asti tunkeutuva katse, joka jäädytti sielun silloinkin kun mies näytti hymyilevän lempeästi. Kuten nyt, katsoessaan naista ja sitten veristä paperilappua. "Neiti hyvä, uskon hallussanne olevan materiaalia, jonka omistusoikeus on rajattu." Käheä, rikkonaisen repivä ääni puhui matalana kuiskeena kuin miehen kurkku olisi palanut tai repivän yskän runtelema. Katse piti paikkansa naisen silmissä vakavan kysyvänä, muttei vähääkään syyttävänä. Tämä tapaus vaati erilaisen lähestymistavan kuin normaalit saluunan kanta-asiakkaat, olihan kyseessä sentään nainen.
[ Ei haittaa. Ehtii itsekin miettiä ja keräillä juonen suuntaa rauhassa. Normi WoD-pelissä kirjoittaisin tähän mitä heitin nopalla tuloksen (onnistuu/epäonnistuu) jonkin kyvyn käytössä, mutta koska mennään free flowlla niin jätän kirjaamatta. Voisin kyllä lyhyesti aina kertoa offipuolella mitä tapahtui rivien välissä. En pyri menemään oppikirjan mukaisesti vaan päälinjoja seuraillen, tarkoitushan ei ole heittää noppaa ja viilata hahmiksen palloja vaan elävöittää hahmojen tarinoita.
Veren bongaamiseen käytettiin Oppia, joka keskittyy veren hallitsemiseen. Raph siis pystyy heikosta tuoksusta tunnistamaan itselleen tutun veren tuoksun perusteella kenelle se kuuluu. Sen ihmeempää magiaa tuossa ei tosiaan tapahtunut. =7 ]
|
|
|
Post by stfeenix on Jun 9, 2011 14:50:43 GMT 3
[Okis, toi kuulostaa ihan mielenkiintoselta, oiski joskus tosi hauska pelaa peliä jossa rollattas nopilla oikeesti, mut vaatis aika paljon varmaan rehellisyyttä pelaajilta. Itelläni kun on aivan hiton huono noppakäsi Mut hei, sori kun kestänyt vähän, vastaan huomisella viimestään. Tuli hieman odottamattomia uutisia ni ei oo ehtiny netissä hyöriä.]
|
|
|
Post by Kalin D. on Jun 15, 2011 20:19:01 GMT 3
[ Yksi vaihtoehto on käyttää netissä olevaa noppabottia, kuten vaikka White Wolfin noppaa. Silloin ei pääse huijaamaan kun sivuilta näkee mitä on heitetty. Eikä hättää, täälläkin tuli yllättävän kiireinen viikko kun piti aikaistaa työpäivää. Aamuneljältä herättyään sitä ei ole ihan ajatus mukana kaikessa.. xP ]
|
|
|
Post by stfeenix on Jun 26, 2011 21:23:54 GMT 3
[Nojuu tää tauko venähtikin vähän odotettua pidemmäksi :D Mut nyt taas kehissä joten let's roll. Ps. oot kyl ihme vempula et jaksat ittes duuniin repiä aamu neljältä, mie saisin sydänhalvauksen pelkästä ajatuksestankin :D]
Eagleyes manasi itsekseen typeryyttään, mitä helvetti hän oli kuvitellut paperilapulla saavuttavansa? Hän oli tuhlannut suurimman osan viimeisistä dollarinsa uusin kenkiin hevoselleen jotta pääsisi tänne mädän löyhkäävään suokaupunkiin ja miksi, vain koska lapun omistaja oli päätynyt pelaamaan väärän ihmisen kanssa. Jos ei pysty bluffia kätkemään, oli turha ihmetellä jos katoaviin kortteihin vastattiin lyijyllä.
Palkkatappaja huokaisi, hän oli joko tulossa vanhaksi, tai sitten epätoivoiseksi.
Ei niin että nainen olisi ollut erikoisen vanha, kenties kolmekymppinen mutta villin lännen lait tuntien, sekin oli tässä ammatissa korkea ikä. Ehkä hänen olisi aika painua maan alle joksikin aikaa, viimeaikaisten tapahtumien varjossa sheriffit ja kirotut rangerit katselivat hieman liian pitkään hänen peräänsä. Ehkä Mexicoon, nyt kun täällä päin oli? ..tosin hänellä ei edelleenkään ollut dollareita tuhlattavaksi.
"Neiti hyvä, uskon hallussanne olevan materiaalia, jonka omistusoikeus on rajattu." Käheä ääni hänen viereltään sai palkkatappajan havahtumaan synkistä ajatuksistaan, ja siniharmaat silmät kääntyivät kohtaamaan äänen lähdessä.
Eurooppalainen. Oli ensimmäinen asia joka naiselle tuli mieleen miehen väreistä, hän ei tarkemmin osannut tarkentaa havaintoaa, eikä häntä oikeastaan kiinnostanutkaan se, asia joka häntä kiinnosti oli miehen mielenkiinto paperia kohtaan.
"Omistajan olisi pitänyt pitää parempaa huolta siitä sitten." Eagleyes vastasi hieman katupölyn käheyttämällä äänellä. Viski oli tosin osan pölystä huuhtonut kurkusta alas, mutta nainen oli ratsastanut pitkään ja ollut puhumatta vielä pidempään. "Ei ikinä tiedä kenen käsiin tärkeät paperit joutuvat." hän lisäsi olkiaan kohauttaen, ja taitteli paperin kaksinkerroin sujauttaen sen taskuunsa. Siniharmaat silmät eivät irronneet miehen viileästä katseesta hetkeksikään vaan vastasivat katseeseen välinpitämättömästi. Vaikkakin nainen tunsi sisällään pienen vilun väristyksen -vaaleassa miehessä oli jotain.. uhkaavaa eikä tuo, kenties lepytteleväksi tarkoitettu, hymy muuttanut asiaa.
Palkkatappaja oli urallaan tottunut siihen, että lempeimpienkin hymyjen takana saattoi piillä hirviö, kysymys oli vain siitä, että osasi olla hymyn lähteen oikealla puolella. Ja tässä miehessä oli jotain sellaista, joka sai hänet ehdottomasti haluamaan olla oikealla puolella.
"ja mikäli omistaja oli.. tuttavasi, niin voinen sanoa että hän sai uuden homman saapasmäeltä." Palkkatappaja lausahti silmiään hieman siristäen, kieli kostutti nopeasti kuivia hieman rohtuneita huulia. Rohkea lause, palkkatappaja myönsi sen, mutta toisaalta, eipä tuo mies, mikäli hän oli Rileyn tuntenut, voinut häntä mistään syyttää. Ja sitäpaitsi, ilman riskin ottoa ei voinut voittaa.
[Ohos, siitäpä tuli hieman tynkä. Ois sit kuitenkin ehkä pitäny makustella peliä yön yli.]
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 10, 2011 17:40:46 GMT 3
[ Neljältä ylös vain jos pitää olla duunissa kuudelta, normaalisti voi nukkua jopa viiteen.. Pari viikkoa ennen lomaa oli ihan hysteerisen kiirettä, siinä tehtiin niin pitkää päivää ku vaan jakso. Onneksi loma + saikku kärähtäneen jalan takia. ]
Julkeat sanat laskivat hiljaisuuden kaksikon välille, eikä haaleiden silmien katse hellittänyt hetkeksikään naisen silmistä tämän vaivaannuttavan pitkäksi venyvän hiljaisuuden aikana. Lopulta kun ulkomaalainen puhui, hänen äänensä oli hillitty ja utelias, aivan kuin jokainen äänenpaino olisi mietitty erikseen lausetta varten. "Kerrohan, miten kyseinen materiaali päätyi haltuunne?" Ei kirje, ei muistio, ei ohjeet, ei kutsu, ei mitään, mikä voisi määritellä ulkopuoliselle kuulijalle mistä oli kyse. Bisnesmiehen varovaisuutta? Vainoharhaisuutta? Tottumus? Mistä ikinä huolellisessa sanamuodossa oli kyse, Morant piti itsepintaisen tyynesti kiinni muodollisesta puhetavastaan. Se sopi hänen olemukseensa, sitä ei voinut kieltää. Viileä ja eristäytynyt, koulutettu mies, sen kaikki tiesivät, mutta silti pukinpartainen herrasmies notkui samoissa baareissa rahvaan seassa välittämättä koreilla muulla kuin sanoilla. Puheen kontrasti ulkoiseen olemukseen verraten oli valtava, ehkä tarkoituksella.
Vastausta odottaessaan katse hellitti silmistä ja kiersi naisen läpi. Maantien pölyinen, haisi kuin rankkitynnyri, rasvoittuneet hiukset, kuluneet vaatteet... Kaikki viittasi siihen, ettei kyseessä voinut olla viime viikolla kotoaan karannut hemmoteltu tyttö, joka halusi vähän kapinoida. Sellaiset eivät kestäneet erämaissa pitkään, sellaisilla tytöillä ei ollut suitsien kovettamat kädet, kuten tällä tapauksella. Välinpitämättömästi lausuttu herja antoi myös omat viitteensä, mutta ensimmäisen herjan saattoi heittää aina pokerina. Miten pitkään sitä taas pystyi jatkamaan antoi lopullisen tuomion - sen linjan mukaan Morant siis jatkoi.
"On parempi, että luovutatte kyseisen materiaalin minulle. Sen hallussapito - etenkin ottaen huomioon sukupuolenne tunnetut heikkoudet - voi olla vaaraksi teille." Jälleen huoliteltua asiallisuutta ja rauhallisuutta vailla häivääkään ivaa, siitä vanhempi mies piti huolen. Hän provosoi räikeästi, mutta piti kulmikkaat kasvonsa lähes ilmeettöminä. Fiksumpi tajuaisi kyseessä olevan suoran testaamisen, vähemmän fiksu.. no, oli Morant ottanut useammankin avokämmenen poskelleen tai saanut kuulla räjähtävää huutoa useamman hetken.
|
|