Post by welma on Apr 16, 2011 21:53:36 GMT 3
//Eli peli sijoittuisi eräänlaiseen nuorten (13-18v) hoitokotiin, jonne tuoduilla nuorilla on erinnäisiä ongelmia (esim. syömishäiriö, masennus tms. että nuori on ajautunut rappiolle). Varsinaista juonta en ole kehitellyt. Minulla olisi pelihahmona Ilona niminen puolihaltia josta ei vielä ole olemassa esittelyä.//
Taas tylsä päivä täällä Härölässä. Ilona makasi sängylään, tälle päivälle hänelle ei ollut enää tekemistä. Aamulla oli ollut ryhmän kanssa keskustelua ja päivälisen jälkeen psykologin tapaaminen. Tyttöä ärsytti, hän ei jaksanut näitä samanlaisia päiviä toisensa perään. Jos olisi syömishäiriö niin silloin kyllä riittäisi tekemistä, että olisi muuta ajateltavaa kuin syöminen tai syömättä oleminen. Tyttö kääntyi kyljelleen ja tuijotti huoneen toisella puolella olevaa sänkyä. Tavallaan hän oli etuoikeutettu kun oli aina tähänasti saanut koko huoneen itselleen, mutta olise silti ajoittain myös tylsää. Ei ollut ketään jonka ongelmat olisivat vastanneet hänen omiaan(Härölässä kun on tapana laittaa yhteisistä ongelmasta kärsivät yhteen huoneeseen, koska se että voi puhua asioista "vertaiselleen" helpottaa kuulemma paranemista), hänellä oli riippuvuus tupakasta ja mahdollisesti alkoholista, hän viilteli itseään ja harrasi kännissä irtosuhteita, kaiken lisäksi hän ei ollut koskaan nähnyt haltia isäänsä. Ja näistä viimeisenä mainittua Ilona itse ei oikeastaan pitänyt ongelmana, mutta hoitajien mielestä se oli ongelma. Se oli kuulemma osa syy hänen muihin ongelmiinsa, kun ei ollut saanut "kunnon miesmallia" elämäänsä. Ja kissanvitut! Ilona ajatteli. Ihan kiitettävästi hän oli pärjännyt tähänkin asti. Mutta mikäs tässä laitoksesta toiseen juoksemisessa. Ei kiinnosta.
Puolentunnin kuluttua Iiona tuijotti edelleen toista sänkyä ja ajatteli jos tänne hoitolaan nyt vielä ängettäisiin joku niin se laitettaisiin tuohon sänkyyn. Härölällä pli nimittäin juuri nyt huoneet vähän vähissä, eikä sänkypaikkoja ollut enää oikeastaan missään. Ilona kyllä tiesi että sänkypaikkoja oli muutama muukin, niin tyttöjen kuin poikien huoneissa, mutta hoitajat yrittäisivät saada Ilonalle "kaverin". Edellinen tyyppi oli pyytänyt saada vaihtaa huonetta, koska Ilona oli kuulemma pelottava kaikkine mustanpuhuvine vaatteineen ja arpineen. Eikä Ilona ollut puhunut tälle jatkuvasti pälpättäneelle tytölle sanaakaan koska tämä oli ollut hänen mielestään ärsyttävä. Ilona vilkaisi kelloa. Viel pari tuntia enne niin kutsuttua välipalaa.
//Huoneesta kuva 666-shinigami.deviantart.com/art/Harolan-huone-205131815 +oven vieressä oikealla on kello//