|
Post by bao on Aug 23, 2011 0:19:03 GMT 3
Matthanissa pihisi vielä henki vaikka sisäiset vammat olivat vakavia. Mies koitti haparoida Juanin kättä omaansa. Onneksi lähimmältä sairaalalta ei ollut niin pitkää matkaa linnaan, ambulanssin sireenin etäinen kaiku rupesi kuulumaan muutaman minuutin kuluttua.
Kure tuijotti näkyä ja jokin alkukantainen vaisto käski pojan laittaa käsi Luciuksen harteille lohdutuksen eleenä. "Hän ei ole vielä kuollut..."
Alb heräsi tunteeseen että jokin oli äärimmäisen huonosti ja juoksi huoneestaan napaten sattumanvaraisen aamutakin ylleen, jälleen merkki Albin olevan huolissaan. Pihalla tilanne selvisi. "Voi ei!"
|
|
|
Post by pineapple on Aug 23, 2011 0:23:27 GMT 3
Juan otti Matthanin käden omaansa, puristaen sitä tiukasti. "Jos olisin tiennyt..."
Lucius yritti samaan aikaan peittää Hermian sekä korvat että silmät, tuijottaen jäykkänä eteenpäin. Nyt Hermiakin alkoi tajuta tilannetta, käyden hieman levottomaksi. "Hän ei selviä tuosta" Lucius sanoi. Hän vain tiesi sen. Lopulta Aurora ja Lily hakivat lapset sisään, Eleonora jäi katsomaan pihalle kun Matthania pakattiin ambulanssiin ja Juan kapusi myös mukaan.
|
|
|
Post by bao on Aug 23, 2011 0:30:25 GMT 3
Ensihoitaja tuijotti surullisena Juaniin enenn kuin jatkoi kaikkensa tekemistä jotta Matthan selviäisi sairaalaan. Se nähtävästi auttoi, mies kärrättiin saman tien leikkaussaliin ja Juan hyysättiin erilliseen odotushuoneeseen. "SInulle kerrotaan kohta enemmän..."
Iwan nosti pullonsa takaisin piilosta ja jatkoi sen kanssa seurustelua. 'sinä se et ikinä väitä vastaan"
|
|
|
Post by pineapple on Aug 23, 2011 0:32:57 GMT 3
Xander havahtui kävellessään Juanin lähettämään tekstiviestiin, ja lähti heti juoksemaan kohti suht lähellä olevaa sairaalaa. Xander laittoi myös Iwanille viestin Matthanista. 'Matthan sairaalassa, tilanne huono. Älä vaivaudu paikalle jos et pysty edes kävelemään suoraan, Juan on muutenkin palasina'
|
|
|
Post by bao on Aug 23, 2011 0:40:39 GMT 3
Iwan sai viestin ja vaivautui jopa avaamaan sen vaikka näki sen tulleen Xanderilta. Pullo sai jäädä ja Iwan ryntäsi asunnosta. Juostessaan sairaalle hän rukoili, rukoili pitkästä aikaan. 'Juan ei ansaitse tälläistä kohtaloa, hän on hyvä ihminen'
Leikkaus kesti useamman tunnin. Matthanin perna oli revennyt kolarissa ja se huolestutti sairaalahenkilökuntaa eniten. Verenvuoto oltiin saatu sentään lakkautettua. Eräs kirurgeistä tuli tapaamaan Juania "Tarvitsisin joitain tietoja potilaasta. Hänen tilansa on nyt niin vakaa kuin sen vain saa, perna on revennyt ja kolari aiheutti useita muita vammoja joita koitetaan korjata..Potilaan nimi, ikä, sotu ja mahdolliset allergia?"
|
|
|
Post by pineapple on Aug 23, 2011 0:44:38 GMT 3
Juan katsoi vaikeana Xanderiin, joka näytti vähintään yhtä hölmistyneeltä. Juan ei osannut sanoa muuta kuin Matthanin nimen, muista tiedoista Matthan oli vaiennut tiukasti. Vain Alb osaisi sanoa jotain muuta, joten Juan soitti tälle ja pyysi naista tulemaan selvittelemään asioita sairaalaan.
|
|
|
Post by bao on Aug 23, 2011 0:54:33 GMT 3
"Pieni tovi, olen siellä nopeammin kuin ehditte edes kaivata..." alb käskytti Igorin heittämään itsensä sairaalalle. Hänelle selvitettiin tilanne. "Kreivi Matthan Blestemat Târâtor Lamia, ei italian kansalainen, oleskelee vatikaanin myöntämällä elinikäisellä työviisumilla. Ei sotua.." Alb vilkaisi muihin huoneissa olijoihin ja kuiskasi kummisetänsä oikean iän sairaalajampalle. Tämä näytti epäuskoiselta. "Totta se on."
Iwan oli saanut odysseijansa sairaalella asti ja etsi oikeaa huonetta, vihdoin hän löysi oikean huoneen, kiitos ei kuulunut ainakaan sairaanhoitajille tai infotauluille. "Juan, tulin heti kun kuulin", täysi ignooraus Xanderia kohtaan.
Matthan oltiin saatu kursittua kokoon ja vietyä yksityishuoneeseen hengityslaitteessa, hoitaja herätti miehen pistoksella. Kokemuksen mukaan mies ei saisi jätettyä viimeisiä tervehdyksiä rakkailleen vaan kuukahtaisi nukutuksen vaikutteisena. "Herrat, neiti...Potilas on hereillä kohta. Voitte käydä yksi kerrallaan hyvästelemässä hänet. Otan osaa"
|
|
|
Post by pineapple on Oct 6, 2011 21:14:52 GMT 3
//en toki ole huonomuistinen tai mitään//
Xanderin kädet kihisivät kuristamaan Iwania, mutta hän tiesi ettei nyt ollut sen aika. Hän tarrasi Juania kädestä, osoittaen olevansa hänen tukenaan. Juan seisoi hetken hiljaa, nielaisi raskaasti ja suoristi selkänsä. Hän lähti ensimmäisenä kävelemään huoneeseen, yrittäen pitää itseään kasassa. Hänen piti pitää itsensä täysijärkisenä, edes lastensa takia. Juan kumartui pikaisesti Matthanin viereen. "Me näemme vielä, tiedän sen" hän kuiskasi.
|
|
|
Post by bao on Oct 6, 2011 21:22:02 GMT 3
Matthan ei ollut täysin tajuissaan mutta reagoi silti Juanin ääneen ja kähisi "Dollface...kirje..asianajaja...transylvania...ra-...rak..rakastan sinua..kuolema selkeyttää..asioita..dollface". Puhuminen vei voimia ja Matthan itsekin tiesi ettei kestäisi enään pitkään. Hän koitti tavoitella Juania kädellään joka liikkui vaivalloisesti pitkin sairaalalakanaa.
Iwan seisoi oviaukolla ja katsoi tilannetta. Hän ei halunnut keskeyttää avioparin viimeisiä hetkiä yhdessä. Hän voisi suorittaa viimeisen voitelun sentään.
|
|
|
Post by pineapple on Oct 6, 2011 21:28:10 GMT 3
Juan piteli nyt molemmilla käsillään Matthanin kättä. Xander kummasteli sitä, että Juan ei itkenyt. Hän ei paljoa kuullut, mutta Juan tuntui puhuvan jotain heidän tapaavan uudelleen. Xander päätti kuitenkin poistua huoneesta, tönäisten oviaukolla Iwania kovakouraisesti hartiaan. Eihän se varmaan toiseen edes sattunut, mutta ehkä Xander oli osunut satunnaiseen hermoon kädessä.
Lucius istui kartanon sohvalla täysin ilmeettömänä. Hermia makasi hänen sylissään nukkumassa. Aurora kohotti hieman katsettaan toiseen, kurtistaen kulmiaan. Lily vain pudisteli päätään, ja Eleonora huokaisi. Hän tiesi, ettei Matthan selviäisi. Miten se vaikuttaisi lapsiin?
|
|
|
Post by bao on Oct 6, 2011 21:40:32 GMT 3
Matthan puristi heikosti ja käsi valahti rennoksi. "Dollface...kirje..rakkaani" ja sydänmonitori aloitti yksinäisen piippuksensa suorana viivana.
Iwan ei vain välittänyt, ei olisi varamsti välittänyt vaikka Xander olisi sirkkelinyt käden irti. Kuullessaan sydänmonitorin piiiitkän piippauksen hän teki ristinmerkin "in name padre, fili et spiritus sancti..". Entinen pappi odotti tovin ennen kuin astui kuolin vuoteen viereen. "Juan..." ja laski kätensä ystävänsä hartialle.
|
|
|
Post by pineapple on Oct 6, 2011 21:50:57 GMT 3
"Menen lasteni luo" Juan vain sanoi melkeinpä sieluttomasti. Hän lähti nopein askelin kohti sairaalan uloskäyntiä. Hänen jaksamisensa heitti nyt viimeisiään, ja jos hän sekunninkaan kuunteli kenenkään pahoittelua tai muuta, hän tietäisi hajoavansa sisältä palasiksi. Toisaalta hän oli jotenkin tiennyt tämän jo lähestyvän. Ei sitä silti voi vain olla surematta...
Xander katsoi hetken Juanin perään, vilkaisi sitten Iwania ja Matthania, kunnes päätti mennä Juanin perään. Pitihän jonkun pitää lapsista huolta, kun Juan oli hajalla - ja Xanderista tuntui, että hän oli tällä hetkellä yksi parhaista siihen. Ei hän tietenkään ollut varma, mutta hänestä tuntui julmalta vain antaa asioiden olla. Jonkun piti sitäpaitsi selittää kaikki kartanoon jääneille.
|
|
|
Post by bao on Oct 6, 2011 21:57:19 GMT 3
Iwan vain nyökkäsi ja kääntyi Matthanin ruumiin puoleen. Hän sulki ruumiin silmät ja mumisi rukouksia niin kuin hänet oli opetettu. Ainakin mies joka oi vartioinut hänen henkeään saisi kaiken mahdollisen avun mitä hän saattoi sielulle toimittaa.
Alb asteli Iwanin viereen. "Hautajaiset järjestetään kotimaassaan. Enkä voi väitää Matthanin olleen harras katolilainekaan..". Nainen lähti selvittämään asioita sairaalan kanssa, samalla hänelle tungettiin Matthanin oletettut kuolinsyyt-nivaska käteen. Alb silmäili sitä ja joutui peräti korottamaan kulmaansa hämmästyksestä, setä oli ollut huomattavasti paskemmassa kunnossa kuin oli antanut ymmärtää.
|
|
|
Post by pineapple on Oct 6, 2011 22:01:45 GMT 3
Saavuttuaan kotiinsa Juan meni heti huoneeseensa. Lily puri huultaan, katsoen Eleonoraan joka kurtisti kulmiaan. Pahin oli tapahtunut, kuten jokainen oli epäillyt. Xander tuli perässä linnalle, kääntyen kahden naisen puoleen. "Juan on liian hajalla pitääkseen lapsistaan nyt huolta... minä varmaan jään tänne hänen avukseen" hän sanoi. Samalla hän oli hieman helpottunut, kun sai kunnon etäisyyden Iwanista. Lily oli kyselemässä Xanderin päätöksestä mutta Eleonora hiljensi tämän pikaisella katseella. Xanderista saattoi olla apua etenkin Juanille, kun Juan oli taas puhumiskunnossa.
Kauempana Lucius kuunteli aikuisia salaa, keinuttaen Hermiaa hieman. Taapero avasi erikoisia, violettiin taipuvia silmiään, katsahtaen isoveljeensä. "Emme me häntä tuntenutkaan" Lucius kuiskasi olkiaan kohautellen. Silti hänellä oli hieman tyhjä olo, ja eniten häneen sattui nähdä Juan surullisena.
|
|
|
Post by bao on Oct 6, 2011 22:08:02 GMT 3
Iwan lähti pökertyneenä sairaalalta, kuolema oli ollut osa hänen entistä työtään mutta se tuntui aina erilaiselta kun joku lähipiiristä kohtasi sen. Varsinkin kun Matthan oli vaikuttanut niin terveeltä, mitä nyt näkö oli heikennyt mutta muuten. Tämä suorastaan sai Iwanin kauhistumaan siitä mahdollisuudesta että hänen kävisi samallalailla. Linnalle hän ei menisi ennen kuin Xander lähtisi sieltä, nyt voisi hukuttaa murhettaan parhaan toverinsa, viskipullon kanssa.
Alb huitoi itselleen taksin ja lähti keskustaan. Asianajaja oli löydettävä ja vaadittavat paperit selvitettävä. Ja muutenkin asiat järjestettävä.
|
|