Post by Voodoo on Sept 27, 2010 16:23:26 GMT 3
Sukupuoli: Mies
Laji: Pääasiassa tuulentekijä,omaa myös parantajan taitoja
Ikä: Noin 30-vuotias
Leellä on luonnottoman syvänvihreät silmät,joista katoaa väri kokonaan kun hänet suututetaan tai usutetaan tappelemaan.
Tervanruskea,lyhyt tukka on aina pörröllään joka suuntaan.
Lee on pukeutunut yleensä löysiin,likaisen vihreisiin housuihin,mustaan kauluspaitaan ja ruskeaan,puolipitkään takkiin.Hän kantaa myös mukanaan tummanharmaata kapsäkkiä ja takin liepeen alta,housujen vyötäisiltä löytyy isohko tikari.
Leen ainoa omaisuus on ruskea doninhevostamma Nori.
Mies on katkeroitunut,joku voisi sanoa että hän on myös hieman hullu..
Lee on myös erakoitunut ja aina ärtynyt.Hän puhuu itsekseen tai hevoselleen ja kiusaa ihmisiä voimillaan..
Menneisyydestä ei tiedetä muuta kuin että hänen äitinsä on parantaja ja isänsä on tuulentekijä.Heidän kielletyn suhteensa hedelmäksi syntyi tämä poika,jonka he onnistuivat salaamaan laittamalla hänet tuulentekijöiden kylässä käyneen kaupparatsun matkassa maailmalle.
Lee eli ensimmäiset 10 vuotta elämästään Nils-nimisen kaupparatsun matkassa,kunnes tämä tapettiin jonkin väärinkäsityksen seurauksena ja Lee joutui lähtemään halki aavikon pakoon tappajia...
Nykyisin hän matkustaa paikasta toiseen ja lähinnä varastaa,mutta toimii myös oppaana,tulkkina(hän puhuu sujuvasti keijua,hiiden kieltä ja harpyijan murretta),harrastaa uhkapelejä ja joskus hyvällä tuulella ollessaan,käyttää parantajalahjojaan jonkun muun hyväksi...
Tuulentekijän poikana hän on perinyt isältään taidon muovata tuulta mielensä mukaan,tehdä sitä sisällä tai synnyttää vaikka kokonainen hurrikaani.