|
Post by submarine on Aug 5, 2010 23:17:44 GMT 3
((Tässäpä nyt vihdoin Suolatulle tämä sovittu peli. Rialeista en nyt aivan hirvittävästi tässä kerro, joten Nufsin käsittämiseksi lienee aika hyvä, jos niistä lukaisee. Selitän mitä rialit ovat, oikeastaan jokaisessa hahmoesittelyjen joukosta löytyvässä hahmoesittelyssäni. Nufsista itsestään tosin ei juuri tällä hetkellä, harmi kyllä, löydy hahmoesittelyä.))
Kun nuori nainen tapettiin raa'asti ja ilman mitään syytä, piti suurin osa sitä ikävänä tapauksena, jota oli parempi olla ajattelematta liian kauaa. Kun toinenkin nuorehko nainen koki samanlaisen lopun jollakin sivukujalla heti ensiviikolla, sai se asiasta kiinnostuneet ja tietävät jo kohottamaan kulmaa. Kolmas samanlainen tapaus kohotti monella toistakin. Kun neljäs nainen, tällä kertaa vähemmän nuori mutta jälleen yhtä verisesti kuollut, löytyi, alettiin jo povata ties minkälaista tuhoa. Mutta ne olivat siltikin vain ikäviä tapauksia, etenkin kun kukaan koko kaupungissa, edes ne jotka asuivat lähellä tapahtumapaikkoja, ei ollut nähnyt mitään. Yöt olivat tähän aikaan vuodesta jo pimeitä, etenkin köyhillä alueilla joilla jokainen surmista oli tapahtunut. Jollakulla oli pahasti päässä vikaa, mutta eipä ollut mitään tehtävissäkään. Vähäteltiinpä edellisiä miten paljon tahansa, viides ja kuudes - yhtä aikaa samalla kujalla - murha eivät enää menneet olankohautuksin ja pienin rukouksin. Kukaties kuusi vain oli liikaa, mutta moni arvaili sen paljon todennäköisemmin johtuvan siitä yksinkertaisesta seikasta, että tällä kertaa eivät murhat enää olletkaan sattuneet köyhäillistön kujilla, vaan kunniallisen väen alueilla. Liekö syynä ollut, ettei moni köyhäillistössä enää suostunut laskemaan yhtäkään naisväkeen kuuluvaa ulos pimeän tultua. Olipa miten olikaan, päätti joku, että asialle olisi tehtävä jotakin.
Ja niin sitten, monen mutkan kautta, istuskeli Nufs läheisessä kadunkulmassa, kun muutama vartija julisti kirjoitettua sanaa yleisenä käyhemmän väen kokoontumispaikkana käytetyllä kujanpahasella. Rialeita, rottia, rottiaisia, miksi tahtoikaan sanoa, harvemmin katsottiin kauhean hyvällä, mutta tällä hetkellä oli väellä muutakin ajateltavaa. Yksi lyhyt ja hintelä rotannarttu ei juuri tässä kohtaa ollut kovinkaan uhkaava näky, olkoonkin että sillä oli mukana muutama teräase ja varsijousi ja että sen nahasta roikkui pieniä halpoja rinkuloita kuin mitäkin koruja. Näiden, niin kuin myös Nufsin, huomio oli kiinnittynyt vartijoihin. "Täten julistetaan, tällä päivämäärällä", alkoi kääröstä lukemaan vartija, joka ihme ja kumma ilmeisesti tosiaan osasi lukea, "seuraava kahdenkymmenen kultarahan palkkio sille, joka onnistuneesti kykenee viimeaikaisiin surmiin syyllistyneen murhamiehen lain kouran ulottuville toimittamaan. Mikäli käy tarpeelliseksi taltuttaa tämä rikollinen kuolettavalla väkivallalla, on hänen syyllisyydestään toimitettava pitävä todiste palkkion saamiseksi. Tämän palkkiosumman säätyyn tahi naamaan katsomatta takaavat arvosuvut Tuurhoff, Aardel ja Gottlieb." Julistuksensa luettuaan vartijat vielä naulasivat harvojen lukutaitoisten riemuksi käärön auki lähiseinään.
Nufs ei kuunnellut niin antaumuksella, että olisi sisäistänyt aivan kaiken, mutta ydin oli kyllä käynyt selväksi kunnolla. Joku halusi, että viime aikoina pahoja tehnyt saataisiin kiinni, ja oli maksamaan sievoisen summan. 20 kultarahaa oli oikein mukava summa. Nartusta oikeastaan tuntui siltä, että rahapussissa oli juuri sellainen aukko, jonka 20 kultarahaa täyttäisi - ja luonnollisesti tilaa jäisi vielä hieman muullekin. Mutta ensin nämä rahat, siitä oli hyvä aloittaa. Moni muukin näytti vain paha kyllä kiinnostuneen. Köyhäillistössä lupaukset moisista rahoista olivat kuin veteen viskattu köysi hukkuvalle. Ja nyt pitäisi vain aloittaa jostakin...
|
|
suolattu
Member
Dura lex, sed lex
Posts: 55
|
Post by suolattu on Aug 6, 2010 22:20:28 GMT 3
Mies, jonka nimeä ei tiedetty oli saapunut kaupunkiin kolme viikkoa sitten, entinen salamurhaaja ilman tukijoita. Töitä oli aina, mutta suojelusta ei enää missän, sillä salamurhaajat olivat kaikkein saastaisimpia ammattikunnista, vaikka heidän tarpeellisuutensa oli tiedossa. Ilman heitä voisi yksikin sukjen riita ja taistelu, kestää ikuisuuden. Siinä kummatkin köyhtyisivät, kun salamurhaajat poistivat ongelmia pysyvästi, todella pysyvästi. Miehen nimenä oli "Tuhotähti", jonka kantajaksi hän sopi, vailla sydäntä ja itsesäilytys vaistoa. Mies, jonka kohtalona olisi kuolla, jos vain hänen kohtalokseen niin tulisi olemaan. Hänet oli koulutettu pienestä saakka, tappamaan ja tekemään tuhoa ympärilleen, pienenä poikana, vailla koskestusta. Se oli tehnyt hänestä niin kylmän, se että hänellä ei ollut ketään, johon verrata itseään. Hänelle ei oltu opetettu, että toisen kannalta pitäisi ajatella tunteita, sillä moraali opittiin ei tiedetty synnynäisesti. Jos henkilö eläisi ilman moraalia lapsuudesta vanhuuteen, hän ei ymmärtäisi kuin vasta jatkuvan toistamisen jälkeen, että se oli mitä hän oli tehnyt, oli väärin. "Tuhotähti" oli elänyt niin lohdutonta elämää, eikä tiennyt moraalista juuri mitään, sillä hänellä ei ollut aikaa ihmisille. Hänelle oli opetettu, että miten piti asioida, mutta sekin äärimmäisen asialliseen sävyyn. "Tuhotähti" oli ollut niin ollen, uuteen kaupunkiin tullessaan, jälleen ongelmissa.
Kaapu oli ollut ongelma, sillä sen kanssa ei voinut kaupungilla kulkea, koska huomio ei ollut tarkoitus. Kasvot taas olivat niin palaneet, että niiden kanssa ei passannut liikkua, rikollisen maineen siinä saisi. Kasvot, ne olivat ainoa lankan "Tuhotähden" menneisyyteen ennen koulutusta, siihen että häntä oli mahdollisesti joku rakastanut. Se rakkaus ei ollut ilmeisesti kestänyt, koska "Tuhotähti" oli hylätty ja pistetty menemään, ilmeisesti kasvot ruhjottuina. Kasvoihin särki, niihin särki usein. Se oli "Tuhotähdestä" suunnattoman ärsyttävää tai omituista, sillä hän ei ollut mokannut mitenkään ja silti hän kärsi. Vanhempiaan hän ajatteli esineinä ja asioina, ei rakkauden lähteenä, joten hänen oli vain hyväksyttävä tilanne. Kaupungissa oli vaikea saada siteitä tai vastaavaa, kun kasvot olivat niin hirvittävässä kunnossa. Silmien päälle piti laittaa aina jotain, että edes voisi nukkua, kun niissä ei ollut luomia. Silmien kääntäminen auttoi, mutta silti oli niitä suojattava. Nenä oli kanssa olematon, sillä siitä puuttui rusto ja se alkoi vain reikinä kasvoista. Huuletkin olivat palaneet ja suun ympäristö, tosin hampaat olivat ehjät ja niin ollen oli syöminen mahdollista. Ulkonäöllä, jota "Tuhotähti" kantoi ei normaali elämä ollut mahdollista, aina oli oltava liikkeellä tai sitouduttava jonkun suojeltavaksi.
Kaupungissa oli nopeasti käynyt ilmi poikkeustila, kuulemien mukaan murhattuja. "Tuhotähti" ei ymmärtänyt sitä, sillä murhissa ei ollut logiikkaa ja silloin, olisi kyse vain himosta tai vastaavasta, jota hän ei ymmärtänyt. Hänen maailmansa pohjautui järkeen, siihen hän saattoi luottaa. "Tuhotähti" oli tutkinut tapauksia heti saavuttuaan kaupunkiin, sillä häntä kiinnosti tämä. Ammattikuntaan voisi saada yhteyden jälleen, mikä helpottaisi suuresti hänen työtänsä. Tosin olisi sitten eri kysymys, että miten siihen liityttäisiin, sillä hänhän oli kadonneen ammattikunnan viimeinen edustaja ja vailla takausta, jos asia niin ilmaistiin. Hänen olisi suoritettava taidonnäyte tai vastaavaa, jos aikoi yrittää. Tosin olisi mielenkiintoista nähdä, mikä taho olisi tälläisen murhasuman takana, jos se olisi salamurhaaja taho. Voisihan se olla tietysti, että kyseessä oli muutamia harjoituksia, mikä oli epätodennäköistä, sillä julkisuus ei kuulunut niiden luonteeseen. "Tuhotähti" liikkui kaduilla pää maata kohti ja mietti muutamana päivänä, että miten saisi asiaa hoidettua, sillä hänen oli vaikeaa saada tietoa. Kaupunkilaisilla ei tuntunut olevan tietoa jaettavaksi, ainkaan hänen näköiselleen, vaikka ulkonäköä ei räkälöiden nurkissa katsottu.
Niiden tietojen keruun aikana, oli käynyt vain yksi asia ilm, rottiaiset. Jotain ihmisen ja rotan sekoituksia, kuulemma lyhytikäisiä kuin salamurhaaja konsanaan. Kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta keski-ikä, voimakas keho, ihmisen piirteitä. Todella ikävää, jos "Tuhotähdeltä" kysyttiin, sillä ihmisen vertainen ja eläimen keho. Äly ja voima samassa paketissa, jonka käyttöikä vain lyhyempi, salamurhaajiksi sopivia. Tosin ulkonäkö esti sellaisen käytön, mitä "Tuhotähti" vähän harmitteli. Sen jälkeen, kun hän kuuli asiasta, hän teki virheen. Viemäreihin, niiden kotipaikkaan, "Tuhotähti" suuntasi sinä päivänä askeleensa. Viemäreissä oli lyhyitä ja rumia kahakoita kolme, ennen kuin "Tuhotähti" lähti. Hänellä oli vakava haava kyljessä, hölmöilyllä saatu. Se oli hänelle opetus, älä koskaan oleta itsestäsi liikoja, "Tuhotähti" mietti. Rottiaisia oli hengettömänä siellä viisi, ensimmäiset kaksi oli hoitunut hyvin, mutta viimeinen oli ollut vaikea. Kolme yhtä vastaan, joka oli vain myrkkyjen vuoksi onnistunut ratkeamaan ihmisen voitoksi. "Tuhotähti" oli lepuuttanut itseään hyvin perusteellisesti, kunhan oli majataloon päässyt, kikkailemalla ja levännyt kunnolla. Maksu oli ollut korkea, mikä oli harmittanut, tosin rahaa vielä oli.
Toivuttuaan pahasta haavastaan, johon liittyi hiusmurtumia, "Tuhotähti" lähti jälleen liikkeelle. Kaupungilla oli mukava liikkua, mutta väenkokous ei enteillyt hyvää, minkä "Tuhotähti"näki muutaman talon päästä. Lähestyttyään toria ja kuunneltuaan julistuksen, "Tuhotähti" oli varma asiasta. Kaksikymmentä kultarahaa yhdestä rikollisesta, se oli paljon ja sen takasi aateliset, eli hyvä työ. Tosin vain tällä naamalla oli vaikeaa ruveta hommaan, sillä todennäköisiten hän olisi se syyllinen seuraavassa hetkessä. "Tuhotähti" oli vetänyt itselleen päälle naamion, jonka oli sairasvuoteessa kovertanut. Siinä oli killan tunnus, rukoilevat kädet, se oli uskonnollinen symboli jossain, mutta sitä "Tuhotähti" tiennyt. Kadulla oli väkeä, josta erottui rottiainen. "Tuhotähti" käveli tämän viereen ja sanoi: "Anteeksi, mutta siirtyisimmekö kapakkaan, haluaisin puhua kanssanne asiasta. Saatte viisi kuparista, jos tulette." Tarjous oli antelias, tosin "Tuhotähti" oli kykemätön itse hoitamaan asiaa, sillä hänen naamansa, se olisi näytettävä tälle rottiaiselle. Naamasta välittämättä ei kultaa annettaisi, sillä olisi mahdollisuus kaksois hirttäjäisistä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2010 3:22:15 GMT 3
Nufs oli syventynyt jo melkoisen hyvin pohdiskelemaan, mitä tarkalleen ottaen tekisi uusilla kultakolikoillaan, jotka olivat käytännössä jo ansaitsemista vaille tämän. Siksipä olikin ikävää, kun joku äkkiä pakotti takaisin tähän maailmaan, jossa nartulla oli huomattavasti vähemmän kultarahoja. Kuitenkin tämä kyseinen joku oli sen verran oudommanpuoleinen, että rotta joutui hetken verran jopa tuijottamaan. Mies se kai oli, ääni kuulosti siltä, mutta naaman tilalla oli puuta. Tai oikeastaan tällä taisi olla jokin naamio, mutta joka tapauksessa se oli outoa. Ihmiset peittivät naamansa, kun siihen oli jotain tarvetta - esimerkiksi rosvot liinoilla ja ties mitkä salatappajat. Ettei tunnistettaisi tai jotakin.
Olipa miten oli, outo ilmestys oli tarjonnut rahaa ihan vain, että Nufs tulisi perässä johonkin kapakkaan. Se vei ajatukset pois epäilyksistä ja ihmettelyistä jo melkoisen tehokkaasti, mutta ei aivan. Kevytvartinen, vaaleanharmaa rotannarttu ei ollut elänyt näinkin pitkälle menemällä jokaisen vastaantulijan mukaan sinisilmäisenä ja innokkaana, kun lupailtiin jotain. Tarkalleen ottaen tätä olivat pitäneet hengissä nopeat jalat, tarkka sihti, siedettävä taito tehdä pahaa jälkeä terävillä esineillä ja hanakka taipumus ajatella asioita vasta sitten, kun ne oli jo hoidettu. Mutta se nyt ei suoranaisesti liittynyt asiaan. Joka tapauksessa, rahalla tuntui aina olevan se ikävä taipumus, että sitä harvemmin Nufsille ilman oikeita syitä annettiin, eikä mukaan tuleminen tuntunut oikein sellaiselta. Tai edes pelkkä puhuminen. Melkoisen varmasti mies myös haki jotakin tästä kaikesta. Jotakin omaa hyötyä - jos nyt edes halusi puhua ollenkaan. Jostain syystä tämä oli valmis maksamaan rahaa seuraamisesta ja jostain jutustelusta. Ei kuulostanut kauhean järkevältä. Mutta toisaalta, raha oli rahaa. Jos mies oli vain tyhmä?
"Juu-u. Näytä minne", Nufs lopulta vinkaisi harvinaisen mahtipontiseen sävyyn. Näyttäköön mies kapakkansa ja kertokoon asiansa. Mutta narttu aikoi olla valmis ties mihin temppuiluun. Vyöltä roikkui vanha kunnon miekka, ja sillä oli usein ratkennut epäkohta jos toinenkin. Sen pikkuveljet tikari, tikari ja tikari olivat usein myös auttaneet.
|
|
suolattu
Member
Dura lex, sed lex
Posts: 55
|
Post by suolattu on Aug 11, 2010 20:01:24 GMT 3
"Tuhotähti" tiesi tilanteen olevan kehno, sillä rahan jakeleminen oli ongelmallista. Tosin rottiaisen ja omituisen näköisen miehen sanat, olisivat kai suunnilleen yhtä painavat, jos oikeuden eteen jouduttaisiin ja maine taas riittävän vahva, jotta voisi painostaa maksajia. Toisaalta, olisihan ihmisellä ihan paremmat mahdollisuudet yhteisössä, joka koostui ihmisistä. Rottiaista halveksuttaisiin pelkästään ulkopuolisuuden vuoksi, mutta käytös ja mahdollinen toiminta heikentäisivät Rottiaisen neuvotteluasemaa. "Tuhotähti" itse oli ihmiseksi heikossa asemassa, sillä hänen taustansa oli kadonnut ja kasvot kertoivat väkivallasta, joten "Tuhotähti" oli vain vähän Rottiaisen yläpuolella. Rottiaisen nimi olisi selvitettävä ja luotava itselleen uusi, tosin hänellä oli nimetön maine täällä, ei oltu suorassa yhteydessä oltu kyläläisten kanssa.
"Tuhotähti" tiesi, että Rottiaiselle olisi annettava nyt tietoa ja uskomus ylilyönti asemasta, vaikka "Tuhotähti" oli heistä kahdesta suurella todennäköisyydellä ketterämpi, sillä hänen koulutuksensa takasi sen. Tosin Rottiainen voisi olla nopeampi pitkällä matkalla ja mahdollisesti fyyrsisesti voimakkaampi, mikä estäisi paon tai suoran hyökkäyksen. Pitäisi olla ovelampi, mitä hankaloitti kokemattomuus Rottiaisista tai niiden luonnollisesta älystä, joten olisi vain odotettava tilannetta, jossa kolme tai neljä ihmistä kuolisi ja hoideltava Rottiainen sellaisessa tilanteessa, jos sitä tarvittaisiin. Tosin ongelmia olisi tilanteen luominen ja tarpeen määrittäminen.
"Tuhotähti" meni vähän sivummalle, Kapakan eteen ja varmisti tilanteen. Sitten hän veti naamarinsa sivuun, niin että kasvot näkyivät tyhjälle kujalle ja Rottiaiselle. Niiden arpikudokset, muodottomuus kertoisivat, että "Tuhotähti" oli tavallisten ihmisten irvikuva, sellainen mitä ei haluttu katsoa. "Tuhotähti" sanoi: "Minulla ei ole asemaa ilman kumppania, enkä halua sellaista, joka yrittää pettää heti. Sinä ymmärrät, että oikeuden edessä sanamme ovat lähes yhtä arvokkaita. Toiseksi, minun täytyy saada kumppani, jotta voin saada edes palkkion. Ei he minulle maksaisi, sillä yksi kummajainen on helppoa tappaa, kaksi paljon vaikeampaa. Enempiä en saa täältä kokoon, pieni kylä kun on. Nimeni on Seford, mikä on sinun nimesi?"
|
|
|
Post by submarine on Aug 11, 2010 22:47:23 GMT 3
Mies johti kuin johtikin Nufsin ilman suurempia yrittämisiä sivummalle. Matka tosin ei vienyt kapakkaan, niin kuin oli luvattu, vaan jollekin sivukujalle. Se sai rotan hetimiten aavistuksen varuilleen; sivukujilla harvemmin tehtiin mitään mukavaa. Narttuhan sen tiesi, olihan tässä kerran jos toisenkin tullut tehtyä kaikenlaista vähemmän mukavaa paikoissa, joihin katseet ja se paljon puhuttu lain pitkä koura eivät yltäneet. Käsi käväisi miekankahvalla, sekä kokeillakseen miekan olevan tarpeeksi höllässä, että selvänä varoituksena. Narttu ei viime aikoina ollut mielestään hermostuttanut ketään niin, että lynkkausta pitäisi yrittää näinkin vaikealla tavalla, mutta oli parempi olla kuitenkin varuillaan.
Kujalla mies sitten vetäisi naamionsa pois. Sen alta paljastui oikein mukavasti ruma naamantapainen. Hieman samanlainen kuin kunnon kulkutautisilla, mutta mitä ilmeisimmin tämä nimenomainen oli tehty ihan vanhoilla kunnon konsteilla. Todennäköisesti ei taistelussa, koska sillä pelillä tuskin sai naamansa tuhottua näin, enemmänkin menetti päänsä. Kukaties tätä oli kidutettu. Joka tapauksessa, Nufs ei suoranaisesti kipittänyt kirkuen karkuun, ja menetti oikeastaan pian koko mielenkiintonsa. Arpi kuin arpi, oli tässä omiakin. Sitä paitsi mies puhui jotain, ja se oli huomattavasti kiinnostavampaa. Jotakin oikeudesta ja sellaisesta mies selitti. Nufsilla ei ollut hajuakaan miksi, mutta olipa välissä helpposelkoisempaakin. Johonkin tämä ilmeisesti halusi apua, vaikkei nartulle ollutkaan aivan selvä vielä, mihin. Nimeäkin kysyttiin. Ei hajua siitäkään, miksi. Eivät ihmiset rottien nimiä kyselleet tai niistä piitanneet. Monen mielestä rotilla ei varmaankaan edes ollut nimiä. Kai. "Nufs. Minun Nufs. Miksi?" rotta lopulta vastasi aikansa pähkittyään, raapien samalla aikansa kuluksi korvaansa. Tämä ihminen oli outo. Kukaties järkikin meni, kun oli tarpeeksi ruma.
|
|