Post by submarine on Jun 28, 2010 21:11:01 GMT 3
Nimi: Iksaa
Ikä: Ehkäpä kuuden ikävuoden paikkeilla. Enemmän kuin penikka, vähemmän kuin kokenut.
Sukupuoli: Uros
Rotu:
Rial, rotta, rottiainen, miksi ikinä haluaakaan nimittää. Joku tavallisen typerä on rottaihmiseksikin haukkunut, mutta harva voisi todella sanoa yhdessäkään rottiaisessa olevan mitään kovinkaan ihmismäistä. Enemmänkin ne ovat valtavia - melkeinpä miehen mittaisia ja toisinaan suurempiakin - rottia, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi silkkaa ikävyyttään vääntänyt ne takajaloillaan seisoviksi ja antanut peukalot. Ja tarpeeksi aivoja raapia ainakin kepillä selkää, jos ei muuten yletä - vaikka erityisen uhmakkaat ja uskaliaat tapaukset kehtaavatkin kiipiä älynlahjoissa korkeammallekin. Rialeita voi nähdä missä tahansa, aina kaupunkien kujilta ja viemäreistä sankkoihin metsiin. Ne ovat monilukuisia, neuvokkaita ja hyvin sopeutuvaisia eläjiä, jotka useasti nyhtävät elon irti sieltäkin, missä se olisi ihmiselle mahdotonta. Rialeita pidetään yleisesti ottaen saastana ja petoina, eikä valtaosa rotista anna minkäänlaista syytä epäillä yleistä kantaa. Rottaa, joka ei veisi lanttia sokean kupista tai ruokaa vanhalta koiralta, tai söisi paremman puutteessa koiraakin, on vaikeampi löytää kuin neulaa heinäsuovasta. Rottiaisia suvaitaan, pitkälti koska ovat liian sitkeitä ja sikiävät liian nopeasti kuollakseen poiskaan, mutta mikään laki taikka vartija ei niitä suojaa. Rotat nähdään loisina ja kavalina, älykkäinä elukoina, joista on mahdotonta päästä eroon, ja jotka syövät heti tilaisuuden tullen lapset sängyistä ja murhaavat ne, joita eivät jaksa. Eikä todellakaan syyttä. Olipa miten oli, on rottiaisia mahdotonta sanoa sen enempää pahoiksi kuin hyviksikään. Niiden elämä on lyhyttä ja rajua, eivätkä ne tajua moraalia samalla tavalla kuin ihmiset - kukaan ei ole turhan kärkäs opettamaankaan. Rotat ovat kiinnostuneimpia omista nahoistaan, suojaavathan ne niiden sisuskaluja. Ja omat sisuskalut tapaavat olla muiden omia tärkeämmät. Rotat tapaavat olla kiinnostuneita selviytymisestä ja suvunjatkosta, eivät sinänsä tappamisesta tai hirmuteoista. Vaikka mikäpä olisi sellainen olento, joka ei vallasta olisi kiinnostunut?
Mitään erityisen yliluonnollista ei rialeissa ole. Rottien tapaan niillä on erittäin tarkka kuulo ja haju, mutta näöstä on vaikea sanoa mitään kovinkaan hyvää. Rialeiden silmiin maailma on samea ja vähävärinen. Läheltä rotta kyllä erottaa yksityiskohtiakin, mutta pitkän matkan päästä on silmillä vaikea huomata edes paikoillaan seisovaa miestä metsässä. Haju ja etenkin kuulo kuitenkin korvaavat tätä.
Rialit elävät, kuten sanottua, vain hyvin rajallisen ajan. Muutaman vuoden vanha rotta on täysin valmis hoippumaan itse elämäänsä, ja kaksikymmenvuotias jo vanha. Viimeistään kolmikymmenkesäisenä vie vanhuus hengen, mutta suurimman osan ajasta kuolinsyynä on jo aikaisemmin lajitoveri, joka näkee heikkenevässä rotassa helpon saaliin - niin ruuan kuin omaisuudenkin puolesta. Taikka sitten se on kaupunginvartijan keihäs.
Iksaa muiden silmään:
Iksaa on melko keskimittainen, vankkatekoinen ruskea rotta. Mitään erityisen erikoista ei tässä ensisilmäyksellä - tai niillä kaikilla sen jälkeisilläkään - ole, mutta muutaman komean arven tämä on onnistunut nahkaansa saamaan. Eritoten kummallakin puolella päätä näkyvät pitkät, repaleiset arvet muistona muutamasta vähemmän mukavasta paimennettavasta. i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/Iksaagruh.jpg
Millaiset tuulet puhkuvat korvien välissä:
Iksaa tuppaa olemaan melko rauhallinen tapaus, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että tämä istuisi nurkassa tuppisuuna ja seurailisi hiljaa maailmaa. Päinvastoin, Iksaa on hyvin uteliasta sorttia ja sorkkii mielellään kaikkea mielenkiintoista aivan vain nähdäkseen, mitä tapahtuu. Kaikenlainen monimutkainen, kiiltelevä tai yksinkertaisesti vain mielenkiintoisen muotoinen saa rotan kiinnostumaan. Välistä Iksaa tuppaa olemaan liian utelias omaksi edukseen, mutta ainakaan vielä mikään ei ole vienyt henkeä tai edes yhtäkään raajaa.
Iksaan rauhallisuus ei myöskään tarkoita, että tämä jäisi tutisemaan ja uikuttamaan heti, kun joku vain ärähtääkin. Rial on saanut tuijotella koko pienen ikänsä kitoihin, jotka kuuluvat valtaville rotille, joiden hampaat ovat sormea pidemmät ja jotka voivat vaivatta repiä ihmisen kappaleiksi - ja siinä sivussa myös taltuttanut ja paimentanut samaisia otuksia. Sen rinnalla esimerkiksi puukkoa heiluttava varas ei ole erityisen pelottava näky.
Rauhallisuus, ainakin Iksaan kohdalla, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei tämä ole suuna päänä ryntäämässä leipomaan turpaan heti, kun pieninkin tekosyy löytyy. Tarpeen vaatiessa Iksaakin aloittaa kahakan, mutta tavallisesti vasta kun se olisi alkanut jo muutenkin. Tavallisesti tämä pyrkii olemaan selvillä tilanteesta, ennen kuin tekee mitään hätiköityä.
Noin muuten Iksaalla on suuri halu todistaa olevansa melkoinen tekijä ja taitaja, tai noin nyt yksinkertaisesti vain olla jotakin. Tämä ei myöskään suuremmin ymmärrä yhdessä paikassa nököttämistä, ja tottuneena matkalaisena on rottineen muissa maisemissa, kun joltain tienoolta ei enää tunnu irtoavan mitään mielenkiintoista.
Mistä Iksaa on tarponut esiin:
Iksaa syntyi rottapaimeneksi. Rottapaimenet tapaavat tavallisesti elellä läntisillä, alavilla ja laaksoisilla mailla, jossa paimentavat hengen pitimikseen valtavia, koiraa suurempia jättiläisrottia moniin eri tarkoituksiin. Rialille, rottamaisia otuksia kun itsekin ovat, niiden kesyttäminen tuntuu olevan huomattavasti helpompaa.
Iksaan yhteisö oli melko hyvänkokoinen, pari tusinaa paimenta. Se oli - ja on vieläkin - hyvällä paikalla järven rannalla, tarpeeksi lähellä ihmisiä, vain vajaan viikon matkan päässä, jotta kaupankäyntikin välistä onnistui. Syytä tyytyväisyyteen siis löytyi, mutta Iksaa ei siitä huolimattakaan tavannut olla erityisen tyytyväinen. Tämä oli pesueensa ainoa penikka, mikä ei rialeilla ole erityisen tavallista, ja nähtävästi tämän isä oli paimenjoukossa muutaman päivän viettänyt kiertolaisrial, josta kukaan ei osannut sanoa mitään.
Olipa syy sitten muutama kolhu liikaa penikkana tai huono isä, kehittyi Iksaasta joka tapauksessa melko outo rottanen. Muiden rialeiden seura ei tuntunut tätä koskaan erityisemmin miellyttävän, vaikkei sille mitään järkevää syytä ollutkaan. Se vain tuntui epämukavalta. Jättiläisrottien seurassa Iksaa sen sijaan viihtyi hyvin, ja viettikin melkein kaiken aikansa penikkana niiden kanssa. Kun Iksaasta lopulta tuli joku, eli kun asianomainen rial antoi tälle nimen (mikä Iksaan kohdalla tapahtui melkoisen myöhään), oli tämä jo hyvää vauhtia tulossa asiansa osaavaksi rottapaimeneksi.
Iksaan elämä paimenena ei ollut mitenkään erityisen tapahtumarikasta. Suurimman osan ajastaan tämä pysyi rottien läheisyydessä ja oli tekemisissä lajikumppaneidensa kanssa lähinnä koska täytyi. Samalla tässä kuitenkin kasvoi halu nähdä enemmän maailmaa, kuin vain samat ruohoiset ja puskaiset kummut ja mättäät. Muutaman kerran Iksaa pääsi - kun tarpeeksi vinkui - mukaan kaupankäyntireissulle, ja ihmisten parissa nähdyt asiat vain siivittivät haluja. Kesti kuitenkin monta vuotta, ennen kuin mistään tuli mitään hinkua suurempaa.
Lopulta, ilman mitään suuria tai dramaattisia syitä, kukaties vain koska oli sen aika, sai Iksaa aikaiseksi tehdäkin jotakin. Ja eräänä aamuna eivät rottapaimenet enää löytäneet erästä hyvää nuorta urosrottaa, Iksaata, hyvälaatuista keihästä taikka matkavarusteitakaan.
Keihäs, rotta ja varusteet tuntuivat olevan suurin menetys.
Mitä muuta:
Iksaalla on aina mukanaan jättiläisrottansa Gruut, jonka tämä on kasvattanut pienestä penikasta asti. Se on ärhäkkä ja omapäinen otus, mutta tottelee kuitenkin kun tarpeeksi käskee - tai vetää korvasta. Kaksikosta rotta on melko varmasti se vaarallisempi, ja vaikkei se suoranaisesti valtava olekaan, on se silti isoa koiraa kookkaampi.
Mukanaan Iksaa kantaa hyvälaatuista keihästä ja veistä, kumpikin kaupankäynnillä saatuja ja teräksisiä, ja kaikenlaista matkalaiselle hyödyllistä - ja mielenkiintoisen näköisiä kiviä, puunpalasia ja muuta sellaista.
Ikä: Ehkäpä kuuden ikävuoden paikkeilla. Enemmän kuin penikka, vähemmän kuin kokenut.
Sukupuoli: Uros
Rotu:
Rial, rotta, rottiainen, miksi ikinä haluaakaan nimittää. Joku tavallisen typerä on rottaihmiseksikin haukkunut, mutta harva voisi todella sanoa yhdessäkään rottiaisessa olevan mitään kovinkaan ihmismäistä. Enemmänkin ne ovat valtavia - melkeinpä miehen mittaisia ja toisinaan suurempiakin - rottia, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi silkkaa ikävyyttään vääntänyt ne takajaloillaan seisoviksi ja antanut peukalot. Ja tarpeeksi aivoja raapia ainakin kepillä selkää, jos ei muuten yletä - vaikka erityisen uhmakkaat ja uskaliaat tapaukset kehtaavatkin kiipiä älynlahjoissa korkeammallekin. Rialeita voi nähdä missä tahansa, aina kaupunkien kujilta ja viemäreistä sankkoihin metsiin. Ne ovat monilukuisia, neuvokkaita ja hyvin sopeutuvaisia eläjiä, jotka useasti nyhtävät elon irti sieltäkin, missä se olisi ihmiselle mahdotonta. Rialeita pidetään yleisesti ottaen saastana ja petoina, eikä valtaosa rotista anna minkäänlaista syytä epäillä yleistä kantaa. Rottaa, joka ei veisi lanttia sokean kupista tai ruokaa vanhalta koiralta, tai söisi paremman puutteessa koiraakin, on vaikeampi löytää kuin neulaa heinäsuovasta. Rottiaisia suvaitaan, pitkälti koska ovat liian sitkeitä ja sikiävät liian nopeasti kuollakseen poiskaan, mutta mikään laki taikka vartija ei niitä suojaa. Rotat nähdään loisina ja kavalina, älykkäinä elukoina, joista on mahdotonta päästä eroon, ja jotka syövät heti tilaisuuden tullen lapset sängyistä ja murhaavat ne, joita eivät jaksa. Eikä todellakaan syyttä. Olipa miten oli, on rottiaisia mahdotonta sanoa sen enempää pahoiksi kuin hyviksikään. Niiden elämä on lyhyttä ja rajua, eivätkä ne tajua moraalia samalla tavalla kuin ihmiset - kukaan ei ole turhan kärkäs opettamaankaan. Rotat ovat kiinnostuneimpia omista nahoistaan, suojaavathan ne niiden sisuskaluja. Ja omat sisuskalut tapaavat olla muiden omia tärkeämmät. Rotat tapaavat olla kiinnostuneita selviytymisestä ja suvunjatkosta, eivät sinänsä tappamisesta tai hirmuteoista. Vaikka mikäpä olisi sellainen olento, joka ei vallasta olisi kiinnostunut?
Mitään erityisen yliluonnollista ei rialeissa ole. Rottien tapaan niillä on erittäin tarkka kuulo ja haju, mutta näöstä on vaikea sanoa mitään kovinkaan hyvää. Rialeiden silmiin maailma on samea ja vähävärinen. Läheltä rotta kyllä erottaa yksityiskohtiakin, mutta pitkän matkan päästä on silmillä vaikea huomata edes paikoillaan seisovaa miestä metsässä. Haju ja etenkin kuulo kuitenkin korvaavat tätä.
Rialit elävät, kuten sanottua, vain hyvin rajallisen ajan. Muutaman vuoden vanha rotta on täysin valmis hoippumaan itse elämäänsä, ja kaksikymmenvuotias jo vanha. Viimeistään kolmikymmenkesäisenä vie vanhuus hengen, mutta suurimman osan ajasta kuolinsyynä on jo aikaisemmin lajitoveri, joka näkee heikkenevässä rotassa helpon saaliin - niin ruuan kuin omaisuudenkin puolesta. Taikka sitten se on kaupunginvartijan keihäs.
Iksaa muiden silmään:
Iksaa on melko keskimittainen, vankkatekoinen ruskea rotta. Mitään erityisen erikoista ei tässä ensisilmäyksellä - tai niillä kaikilla sen jälkeisilläkään - ole, mutta muutaman komean arven tämä on onnistunut nahkaansa saamaan. Eritoten kummallakin puolella päätä näkyvät pitkät, repaleiset arvet muistona muutamasta vähemmän mukavasta paimennettavasta. i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/Iksaagruh.jpg
Millaiset tuulet puhkuvat korvien välissä:
Iksaa tuppaa olemaan melko rauhallinen tapaus, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että tämä istuisi nurkassa tuppisuuna ja seurailisi hiljaa maailmaa. Päinvastoin, Iksaa on hyvin uteliasta sorttia ja sorkkii mielellään kaikkea mielenkiintoista aivan vain nähdäkseen, mitä tapahtuu. Kaikenlainen monimutkainen, kiiltelevä tai yksinkertaisesti vain mielenkiintoisen muotoinen saa rotan kiinnostumaan. Välistä Iksaa tuppaa olemaan liian utelias omaksi edukseen, mutta ainakaan vielä mikään ei ole vienyt henkeä tai edes yhtäkään raajaa.
Iksaan rauhallisuus ei myöskään tarkoita, että tämä jäisi tutisemaan ja uikuttamaan heti, kun joku vain ärähtääkin. Rial on saanut tuijotella koko pienen ikänsä kitoihin, jotka kuuluvat valtaville rotille, joiden hampaat ovat sormea pidemmät ja jotka voivat vaivatta repiä ihmisen kappaleiksi - ja siinä sivussa myös taltuttanut ja paimentanut samaisia otuksia. Sen rinnalla esimerkiksi puukkoa heiluttava varas ei ole erityisen pelottava näky.
Rauhallisuus, ainakin Iksaan kohdalla, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei tämä ole suuna päänä ryntäämässä leipomaan turpaan heti, kun pieninkin tekosyy löytyy. Tarpeen vaatiessa Iksaakin aloittaa kahakan, mutta tavallisesti vasta kun se olisi alkanut jo muutenkin. Tavallisesti tämä pyrkii olemaan selvillä tilanteesta, ennen kuin tekee mitään hätiköityä.
Noin muuten Iksaalla on suuri halu todistaa olevansa melkoinen tekijä ja taitaja, tai noin nyt yksinkertaisesti vain olla jotakin. Tämä ei myöskään suuremmin ymmärrä yhdessä paikassa nököttämistä, ja tottuneena matkalaisena on rottineen muissa maisemissa, kun joltain tienoolta ei enää tunnu irtoavan mitään mielenkiintoista.
Mistä Iksaa on tarponut esiin:
Iksaa syntyi rottapaimeneksi. Rottapaimenet tapaavat tavallisesti elellä läntisillä, alavilla ja laaksoisilla mailla, jossa paimentavat hengen pitimikseen valtavia, koiraa suurempia jättiläisrottia moniin eri tarkoituksiin. Rialille, rottamaisia otuksia kun itsekin ovat, niiden kesyttäminen tuntuu olevan huomattavasti helpompaa.
Iksaan yhteisö oli melko hyvänkokoinen, pari tusinaa paimenta. Se oli - ja on vieläkin - hyvällä paikalla järven rannalla, tarpeeksi lähellä ihmisiä, vain vajaan viikon matkan päässä, jotta kaupankäyntikin välistä onnistui. Syytä tyytyväisyyteen siis löytyi, mutta Iksaa ei siitä huolimattakaan tavannut olla erityisen tyytyväinen. Tämä oli pesueensa ainoa penikka, mikä ei rialeilla ole erityisen tavallista, ja nähtävästi tämän isä oli paimenjoukossa muutaman päivän viettänyt kiertolaisrial, josta kukaan ei osannut sanoa mitään.
Olipa syy sitten muutama kolhu liikaa penikkana tai huono isä, kehittyi Iksaasta joka tapauksessa melko outo rottanen. Muiden rialeiden seura ei tuntunut tätä koskaan erityisemmin miellyttävän, vaikkei sille mitään järkevää syytä ollutkaan. Se vain tuntui epämukavalta. Jättiläisrottien seurassa Iksaa sen sijaan viihtyi hyvin, ja viettikin melkein kaiken aikansa penikkana niiden kanssa. Kun Iksaasta lopulta tuli joku, eli kun asianomainen rial antoi tälle nimen (mikä Iksaan kohdalla tapahtui melkoisen myöhään), oli tämä jo hyvää vauhtia tulossa asiansa osaavaksi rottapaimeneksi.
Iksaan elämä paimenena ei ollut mitenkään erityisen tapahtumarikasta. Suurimman osan ajastaan tämä pysyi rottien läheisyydessä ja oli tekemisissä lajikumppaneidensa kanssa lähinnä koska täytyi. Samalla tässä kuitenkin kasvoi halu nähdä enemmän maailmaa, kuin vain samat ruohoiset ja puskaiset kummut ja mättäät. Muutaman kerran Iksaa pääsi - kun tarpeeksi vinkui - mukaan kaupankäyntireissulle, ja ihmisten parissa nähdyt asiat vain siivittivät haluja. Kesti kuitenkin monta vuotta, ennen kuin mistään tuli mitään hinkua suurempaa.
Lopulta, ilman mitään suuria tai dramaattisia syitä, kukaties vain koska oli sen aika, sai Iksaa aikaiseksi tehdäkin jotakin. Ja eräänä aamuna eivät rottapaimenet enää löytäneet erästä hyvää nuorta urosrottaa, Iksaata, hyvälaatuista keihästä taikka matkavarusteitakaan.
Keihäs, rotta ja varusteet tuntuivat olevan suurin menetys.
Mitä muuta:
Iksaalla on aina mukanaan jättiläisrottansa Gruut, jonka tämä on kasvattanut pienestä penikasta asti. Se on ärhäkkä ja omapäinen otus, mutta tottelee kuitenkin kun tarpeeksi käskee - tai vetää korvasta. Kaksikosta rotta on melko varmasti se vaarallisempi, ja vaikkei se suoranaisesti valtava olekaan, on se silti isoa koiraa kookkaampi.
Mukanaan Iksaa kantaa hyvälaatuista keihästä ja veistä, kumpikin kaupankäynnillä saatuja ja teräksisiä, ja kaikenlaista matkalaiselle hyödyllistä - ja mielenkiintoisen näköisiä kiviä, puunpalasia ja muuta sellaista.