|
Post by khiiroo on May 25, 2010 17:55:47 GMT 3
Alurtei vilkaisi kulmiensa alta sotilasta, joka oli korottanut ääntään. Basoil? Basker? Baso? Mikä lie. Miehen paineensietokyky oli harmistuttavan alhainen. Kapteeni ei suuremmin piitannut tämän sanoista, mutta yleisilmeen vuoksi tämä viettäisi seuraavat päivät eristyksessä vähemmällä ravinnolla. Poikarukka oli ilmeisesti syönyt liiankin hyvin, kun keuhkosisa riitti puhtia. Riviä tiivistämällä, jotta yksi voisi muiden suojatessa auttaa rivin heikointa lenkkiä, he olisivat tämänkin ongelman selvittäneet. Oli tarkoituksenmukaista laittaa tämä heikko nuorukainen muiden sotilaiden mukaan, sillä testistähän tässä oli kyse yhtä kaikki. Rivin pysähtyminen olisi vain pitänyt pyrkiä käyttää paremmin kuin suunsoittoon. Se oli hänen tehtävänsä, ei heidän.
"Jousimiehet, tuli seis", kapteeni karjaisi ja nuolien tulo lakkasi. Tämä sai harjoituskentän hiljenemään luonnottomalla tavalla. "Sotilas Baso", kapteeni aloitti hiljaa. "Te menetitte juuri hermonne taistelukentällä. Ympärillänne on rivistössä kuolleita sotilaita. Astelette heidän ruumiidensa ylitse. Yllänne on jatkuva vihellys ja haavoittuneiden valitus. Sanat eivät osoita teihin. Kuulette ne kuitenkin, ja yksi rivistönne miehistä on saanut osuman jalkaansa. Näinkö te jätätte toverinne rivistä jälkeen, kuolemaan?" "En tiedä kuinka moni tämän varustuksen sotilaista tahtoisi olla kanssanne siinä samaisessa rivissä. Toverinne on jäämässä taa, sotilas Raginin mielestä se on sallittavaa. Te sen sijaan menetitte malttinne. Menetettyänne malttinne suojauksenne pettää, sillä havainnointikykynne heikkenee hetkeksi. Se riittää. Muurilla seissyt sotilas virittää jousensa, näkee rivistönne pysähtyneen. Se on jotakin mitä ei pitäisi tapahtua, mutta on toisinaan välttämätöntä kuten juuri tälläisessä tapauksessa. Laskette suojauksenne, huudatte koska ette kestä enää kuulla enempää ja naps", kapteeni jatkoi ja napsautti sormiaan. "Vahinkolaukaus vihollisen suunnalta surmaa teidät ja sulkee suunne."
Gase vapisi ja hikoili entisestään, mutta oli onnistunut pusertamaan itsensä muiden mukaan. Hän näytti uhkuvan yritystä, mutta valitettavasti tositilanteessa se ei riittänyt. Hän ei silti luovuttanut.
Alurtei vilkaisi nuorukaista ja nyökkäsi hyväksyvästi. "Siitä huolimatta, että Gase on rivistönne heikoin lenkki", hän ei pyrkinyt peittämään tätä huomiota, kuten hienommissa piireissä olisi ollut tarpeen, "hän jatkaa yrittämistä. Hän kuulee samat sanat kuin te, muttei sorru niiden paineessa kuten te sotilas Baso ja te sotilas Ragin. Teillä on paljon oppimista tältä hukkapalalta." Hän kääntyi jälleen nuolimiesten puoleen. "Palatkaa varustukselle, kuten myös te", hän osoitti lauseensa jälkiosan kilpirivistön jäsenille. "Teidän täytyy levätä. Huominen ei ole eilistä kummempi." Näine sanoineen kapteeni kääntyi kannoillaan ja marssi sisälle varustukseen.
|
|
|
Post by submarine on May 25, 2010 18:36:49 GMT 3
"Perkeleen tekopyhä paska", Baso tuhahti, kun sotilaat alkoivat suunnata taas kohti varustusta. Tällä kertaa tämä teki sen kuitenkin reilusti hiljempaa. Malbert osasi arvata mielestään aivan tarpeeksi hyvin, ettei sillä ollut mitään tekemistä minkäänlaisen nöyryyden kanssa, vaan vain ja ainoastaan sen, ettei siitä näyttänyt olevan läheskään yhtä paljon hyötyä kuin tämä olisi halunnut. Jos olisi syntynyt käsirysy, tai kapteeni olisi edes hermostunut, olisi Baso mitä varmimmin katsonut vain onnistuneensa. Liian itsepäinen omaksi hyväkseen. Muutama muista sotilaista tosin soi tälle jopa kehuja äskeisestä uskaliaisuudesta - ja muutama muu vilkaisi vähintäänkin pahasti. Suurinta osaa tosin kiinnosti eniten vain lepo harjoitusten jälkeen. Malbert pohdiskeli, josko yrittäisi uudelleen oravaa. Kukaties se onnistuisi vahingossa näyttämään vaikka hevoselta.
|
|
|
Post by khiiroo on May 26, 2010 12:17:31 GMT 3
Kolme asepukuun sonnustautunutta miestä asteli Basoa kohti, ohittaen vielä joukon viimeisten joukossa sisään puskevia sotilaita. "Kapteeni Alurtein käskystä te sotamies", joukon etunenässä kulkenut mies aloitti, osoittaen sanansa Basolle, "tulette meidän mukaamme. Teitä syytetään niskuroinnista ja ylempi arvoisen upseerin kunnian loukkaamisesta." Silloisten säädösten mukaan upseerin kunnia oli yhtä osaston kanssa. Loukkaamalla toista, loukkasi toista. "Kapteeni oli hellämielinen kun ei lisännyt listaan joukko-osastoammee vahingoittavaa kapinointia, josta seurauksena olisi ollut kuolema." "Rangaistukseksi on määrätty kaksikymmentä raipan iskua. Tuomio pistetään täytäntöön huomen aamulla. Pyydän siis, rettelöikää hieman vastaan ja survon miekkani kahvaa myöten vatsaanne." Kaksi hänen mukanaan ollutta miestä eivät osoittaneet merkkejä väkivallasta, mutta asettuivat Basolin viereen merkiksi siitä, että hänelle annettiin myös mahdollisuus tulla rettelöitsemättä heidän mukanaan. Tätä kaikkea Alurtei katsoi paaluvarustukselta ja pudisteli päätään. Kyse oli esimerkistä ja säädetyistä laista. Niistä ei kukaan heistä voinut poiketa, huolimatta siitä kuinka koville tämä kaikki otti.
Harjoituksen päätteeksi kaikki olivat tavallistakin väsyneempiä. Ainakin niin Gase oletti huomattuaan ettei ollut mahdollista raahata kilpeä ja itseään yhtä aikaa. Niinpä hän oli ovelana jättänyt sen muiden huoleksi, miesten joiden oltiin määrätty poimimaan varusteet pois harjoituskentältä. Sen sijaan hän kulutti viimeisetkin voiman rippeensä yrittäessään saada itsensä takaisin varustukseen ja nukkumaan. Pienoisten ponnistelujen jälkeen, matkan joka ei täysissä ruumiin ja sielun voimissa tuntunut miltään, hän kuitenkin onnistui pääsemään sisään leveästä sisääntuloaukosta, talsi vielä jonkin matkaa ja nähdessään makuutiloihin jatkuvan oviaukon hän syöksyi siitä sisään.
"Huolimatta siitä, että ponnistuksenne epäonnistuivat, katson osan joukostanne onnistuneen kuten sotilaan tuleekin", kapteeni huikkasi Malbertille tämän sattuessa kohdalle. Kyse ei ollut kehusta, ainakaan siinä ei ollut sen sävyä. Se oli pelkkä toteamus, jonka kapteeni katsoi aiheelliseksi ottaen huomioon että lähes koko muu joukko oli epäonnistunut tätä sotilasta ja Gasea lukuunottamatta. "Vaikka tuen joukkuehenkeä yli kaiken, ette te menetä tovereidenne toilailujen vuoksi ruoka-annoksianne", hän jatkoi. "Tällä kertaa rangaistukset osuvat vain sääntöjä rikkovien kohdalle." Alurtei todella toivoi, että tämä opettaisi Basoa toimimaan kuten sotilaan pitää. Myöskään Ragin ei säästyisi ilman rangaistusta. Mies menettäisi epäsotilaallisesta käytöksestään seuraavien päivien ruoka-annokset. Typerä rikkaan suvun vesa oppisi ettei ollut enää kotikartanossaan, eivätkä toverit täällä olleet hänen palvelijoitaan joille saattoi puhua kuten tahtoi.
|
|
|
Post by submarine on May 26, 2010 16:00:24 GMT 3
Baso oli itsepäinen ja usein valmis nujakkaan, muttei selvästi kuitenkaan niin tyhmä, että olisi alkanut itseään tapattaa. Tämän tappamisesta tuskin olisi seurannut kenellekään yhtikäs mitään ikävää, paitsi nyt miehelle itselleen luonnollisesti. Kukaan varustuksien ulkopuolella - muutamaa omaista lukuunottamatta - ei olisi edes tiennyt tämän kuolemasta, ja vaikka joku tärkeä olisikin saanut kuulla, niin mitäpä sitten? Niskoitteleva ja rangaistustaan voimalla vastustanut sotilas jouduttiin tappamaan. Peräti vielä huono ja osaamaton sotilas. Basokin tajusi mitä varmimmin, että oli turha vastustella, tyytyi vain ähisemään ja kiroilemaan kun tämä vietiin pois.
Malbert vietti iltansa pitkälti monien sotilaiden tapaan pitäen varusteensa kunnossa. Baso oli saanut rangaistuksensa niskuroinnista, mutta aivan samanlaisia saisi varusteiden päästämisestä huonoon kuntoon. Toki tällaisessa vähemmän tärkeässä ja suoraan sanoen rupuisessa sotilasjoukossa varusteiden taso oli muutenkin huonompi, ja moni oli tuonut mukanaan mitä oli onnistunut haalimaan, mutta siltikään huonoja varusteita ei katsottu läpi sormien. Piti varmistaa että kaikki oli kunnossa ja rasvata, vahata ja öljytä niin ettei metalli ruostuisi tai nahka homehtuisi. Kapteenin huikkaus sai Malbertin havahtumaan hetkiseksi. Hän työnsi miekkansa sivuun, nousi pystyyn ja teki hunööriä parhaansa mukaan. "Kiitän, herra kapteeni", hän sai todettua, kun kapteeni jo lähti loittonemaan. Baso ei varmasti kiittäisi, sen Malbert jo tiesi. Mutta kukaties tämä olisi kuitenkin miehelle hyväksi. Oppisi pitämään edes vähän suutaan kiinni. Toivottavasti.
|
|
|
Post by khiiroo on May 28, 2010 13:49:20 GMT 3
Aamurusko valkaisi taivaan ja sai menneen yön varjot loittonemaan. Viimeiset vartiossa seisovat odottivat auringon ensimmäisiä säteitä, tuijottaen haikein mielin taivaanrantaan. Aamu olisi ollut kuten kaikki muutkin, vailla eilisen sattumia kummempaa, mutta jokin muutti kaiken. Vartijat tavoittivat tien päällä leijuvan usvan rikkovan tumman hahmon, siluetin joka värähti tien halkaisevan puron pinnassa. Se ehti sinne ennen auringonsäteitä. Etäisesti he tavoittivat kavioiden kopseen tien pinnasta, jonka kanssa tanssivat vaskitorven sävelet. "Tehkää tietä", paaluvarustukselta huudettiin alas, jonne riensivät osa vartijoista ottamaan matkalaista vastaansa. Tämän kiireestä ja pitämästä metelistä päätellen asia oli tärkeä.
Nyt torven ääni kantautui jopa makuusaleihin. Tämä sai kapteenin nousemaan kiroillen ylös ja tavoittelemaan miekkaansa. Sotako tässä oli syttymässä, vai mistä moinen mölinä? Oliko vihollinen täällä? "Sisäpihalle, aseisiin ja valmistautukaa ottamaan vihollinen vastaan", hän karjui puoliunessa. Täällä eivät upseerit nukkuneet erityisissä makuutiloissa. He lepäsivät sotilaidensa kanssa, joten jokainen heräsi viimeistään tässä kohtaa kapteenin karjuntaan.
Majuri Callai seisoi jo vuoteensa vierellä, muttei pitänyt miekkaa kädessään. Ja vain hetkeä myöhemmin luutnantti Bren seurasi hänen esimerkkiään, mutta lisäsi siihen oman piirteensä harppomalla kapteenin luo ja läpsäisemällä tätä takaraivoon suurella kämmenellään. "Vihollinen se ei ainakaan ole", hän sanoi. "Miehet, laskekaa aseenne ja seuratkaa minua sisäpihalle. Järjestyksessä", hän painotti kun väki tuntui rynnivän ulos kuinka sattui.
Tulija laskeutui pehmeästi hevosensa selästä huolimatta siitä että hevonen näytti laukanneen jo pidemmän matkaa. Vaikutelma oli erinomainen aina siihen asti kunnes ratsastajankin jalat tuntuivat pettävän alta, jolloin häntä vastassa olleet vartijat joutuivat ottamaan hänet kiinni. "Kiitos", ratsastaja puhisi käheällä äänellä. "Vettä", joku huusi ja pian ratsastaja joi varovaisesti paikalle tuodusta nahkaleilistä.
Tässä vaiheessa luutnantti oli saapunut paikalle vanavedessään kapteeni, majuri sekä osa sotilaista. "Viekää hevonen lepäämään", majuri ohjeisti osaa sotilaista. "Ja te", hän osoitti sanansa ratsastajalle, "suokaa anteeksi huonotapaisuuteni, mutta miksi olette ratsastaneet kuin heikko päinen tullaksenne tänne meidän pieneen varuskuntaamme?" Ratsastaja pyrki jo omille jaloilleen ja siinä onnistuttuaan hän aloitti: "Olen kapteeni Ferdon, varuskunnasta täältä pohjoiseen. Jouduimme hyökkäykseen rajalla, Kolmen Vaahtopään ylityskohdassa ja varuskuntamme on kaatunut. Saimme vain muutama päivä sitten viestin, että kahdella toisellakin ylityspaikalla oltiin havaittu liikehdintään. En tiedä ovatko poikamme pitäneet puolensa siellä, vai onko meidän kohdalle osunut hyökkäys ainoa laatuaan. En kuitenkaan usko jälkimmäiseen." Ferdon veti henkeä kunnes jatkoi. "Tulin luoksenne sillä tämä on kannaltani mieluisin kiintopiste matkalla takaisin pääkaupunkiin. Päätietä jatkoi toinen pakoon päässyt, minä sen sijaan en ole palaamassa pääkaupunkiin vaan lähden varoittamaan muita rajalle asettautuneita puolustusvyyhtiä. Olkaa valmiita sotaan kun kutsu käy ellei aiemminkin. Rukoilkaa sitä Jumalaa, jolta uskotte avun saavanne. Meidän kimppuumme kävi pelkkä tiedustelujoukko, jonka miesvahvuutta en kyennyt edes laskemaan. Valtakunnan on yhdistyttävä, jotta meillä olisi edes mahdollisuus voittaa." "Pyydän vain uutta ratsua ja vettä. Minun on kiirehdittävä. Jos jokin korkeampi taho suo ehdin ennen näitä villejä."
Majuri nyökkäsi hitaasti. Heillä oli käytössään vain kaksi hevosta hätätapauksia varten, mutta eikö tämä sitten ollut sellainen? Kapteeni ei ollut maininnut keitä nämä hyökkääjät olivat. Vain sen, että heitä oli paljon. Pohjoisen sotilaatko olivat viimein yhdistyneet yhden lipun alle? Kesyttämättömien soiden oudot ihmiset!? Ennen kuin hän maalailisi enempää kauhukuvia päätti majuri kysyä sitä: "Ketkä meidän kimppuumme hyökkäävät? Pohjoinen? Vaiko idän suot?" Kapteeni kääntyi majurin puoleen. "Jos asiassa mitään huvittavaa on, enkä tällä tahdo pilkata kaatuneita tovereitani, nämä sotilaat olivat meidän omiamme. Ja apunaan heillä oli miehiä pohjoisesta ja idästä." Majurin kasvot kalpenivat. Sisäinen uhka? Jumalat heitä auttakoon!
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2010 21:34:08 GMT 3
Malbert ei koskaan ollut mikään erityisen hyvä heräämään. Siksipä olikin pieni järkytys, kun äkkiä mylvittiin jostain hyökkäyksistä ja aseista melkoisen lähettyvillä. Hän oli puoliksi pystyssä, huitoen paniikinomaisesti kuin pahinkin tuulimylly, ennen kuin edes tajusi mitä oikeastaan tapahtui. Eipä se tosin juuri tilannetta parantanut, sillä kun pää ehti tajuta, mitä korvat olivat kuulleet, muuttui möykän aiheuttama hätäännys oikeaksi hopuksi. Viholliset olivat tulossa, piti tarttua aseisiin. Malbert yritti parhaansa mukaan pistää valmiiksi, vaikka onnistuikin lähinnä vain näyttämään luojattoman tyhmältä kiskoessaan housuja jalkaansa miekka kädessä ja paita vasta pään yli vedettynä. Samanlaista paniikintapaista oli nähtävästi monella muullakin sotilaantapaisella, kun kaikkea yritti tehdä yhtä aikaa eikä hyvässä kurissa ja järjestyksessä. Lopulta Malbert oli pystyssä. Hän ei ollut ehtinyt kiskoa saappaita jalkaansa, puhumattakaan päällistunikasta. Aivan vihollishyökkäyksen tienoilla ne eivät vaikuttaneet kovinkaan tärkeiltä asioilta verrattuna vaikkapa kypärään ja miekkaan.
Jokseenkin yleisessä hämmingissä sotilaat seisoskelivat siellä, minne käskettiin. Aseet oli puristettu käteen ja monet vilkuilivat toisiaan. Ja sitten äkkiä kuuluikin komento laskea aseet. Kuulemma ei vihollinen. Seurasi lisää katseita ja lisää töllöttelyä, mutta ainakin käskyä noudatettiin. Malbert uskalsi hieman rentoutua, vaikkei tiennyt millään muotoa, mitä tässä oikein oli meneillään. Portista tuli yksi ainoa mies, ei mitään muuta. Väsynyt ratsastaja. Suurin osa sotilaista töllötti tätä vähintäänkin niin kuin kyseessä olisi ollut vihollisten sanansaattaja. Näytti tällä jotain asiaa olevankin.
Kun mies sai sanottavansa sanottua, ja lähellä olleet, sen kuulleet sotilaat levittivät jutun laajemmallekin, ei Malbert voinut sanoa millään tavoin olevansa yhtään entistä huojentuneempi. Vihollinen ei hyökännyt nyt, mutta tulossa oltiin. Ja niitä oli paljon. Hyvin, hyvin paljon.
|
|