Post by Quatro on May 9, 2010 0:12:01 GMT 3
Nimi : Agito Milliardo Von Quatro
Ikä : 21
Sukupuoli : Mies
Laji : Puoliksi haltia ja puoliksi demoni
Pituus : 181cm
Paino : 65kg
Ammatti : Muusikko ja varas
Ääni : Takehito Koyasu *kuuntele*
Luonne : Agito voi vaikuttaa ulkoisesti suloiselta nuorelta mieheltä, mutta toisin on. Todellisuudessa mies osaa olla erittäin koppava ja nenäkäs, eikä pelkää avata suutaan jos tällä jotain sanottavaa sattuu olemaan. Kaikkien onneksi Agito on kuitenkin hiljainen ja ujo nuori mies, joka viihtyy useimmiten omissa oloissaan. Useimmiten hänen omituinen silmänsä ajaa kaikki pois pojan ympäriltä, mutta siihen Agito on tottunut, eikä pistä mokomaa seikkaa pahitteeksi.
Nuoren herran luonteessa on myös oma paikkansa lapsenmielisyydelle, jota demonipoika osoittaa hyvinkin useasti tehden erilaisia kolttosia ja typeryyksiä. Toruja hän ei pelkää – Agito osaa ottaa tilanteen kuin tilanteen omaan haltuunsa. Häntä on myös vaikea saada luovuttamaan erilaisissa asioissa. Kärsivällisyys ja periksiantamattomuus ovat Agiton valttikortteja. Hän on myös terävä älyltään ja pitää paljon uusien asioiden oppimisesta.
Nuorukaista on vaikeaa saada suuttumaan, sillä hän iloitsee pienimmästäkin asiasta. Mutta harvoin suuttuessaan poika on todella raivokas ja hänen tekonsa ovat jotain, mitä hän jää katumaan useammaksi hetkeksi toisinaan (tästä todiste, kun poika suutuspäissään teurasti sijaisperheensä).
Tärkeissä tilanteissa Agito osaa näyttää kohteliaan ja hyväkäytöksisen puolensa, jota monet ovat ihastelleet useampaan otteeseen. Tietäisivät vain, millainen kauhukakara pojan koltiainen todellisuudessa on.
Ulkonäkö : Agito on erittäin hoikka nuori mies, jolle ei ole erityisen suuria lihaksia siunattu. Hänen kalpeita ja kapeita kasvojaan korostaa nuorukaisen erikoinen silmäpari. Agiton oikea silmä on turkoosi ja tavallisen näköinen, mutta vasen silmä puolestaa magentan (Aniliininpunainen) sävyinen jossa on aina ollut kummallinen musta rengas iiriksessä. Miehen kasvoissa on myös arp, joka ulottuu aivan niskasta miehen nenänvarteen asti. Kasvoissa vasemman silmän puolella on myös musta tribaali kuvio, jonka on väitetty olevan merkki kirouksesta. Samanlainen, mutta kooltaan suurempi, Agitolta löytyy myös hänen selästään. Miehen hiukset ovat väriltään vaaleanharmaat ja ulottuvat pisimmiltään takaa pojan lantiolle asti. Päällään Agitolla on punainen, kultareunuksinen paita. Paidassa, joka on verrattavissa takkiin, on halkinainen takaosa. Agito kantaa mukanaan usein myös pitkää vihreää takkiaan. Housut ovat mustat ja ihoamyötäilevät. Jaloissaan demonilla on tummanruskeat saappaat, käsissä valkeat hansikkaat. Punaisen takkinsa alla Agito kantaa hopeista tikaria, joka on auttanut häntä moneen otteeseen pojan ollessa pulassa.
Historia : Agito ei ole koskaan tuntenut oikeaa perhettään. Hänet löydettiin kadulta hyvin nuorena ja rikas perhe otti hänet huostaansa ja uskotteli pojalle hänen olevan osa perhettä. Agito ei itse kuitenkaan koskaan pitänyt itseään osana perhettä, johon yhtenä syynä hän on pitänyt erikoista vasenta silmäänsä ja mustaa tribaalimaista kuviota kasvoissaan ja selässään. Pojan vartuttua perhe yritti kääntää Agiton perheen palvelijaksi, mutta poika ei kuulemastaan ilahtunut ja tappoi perheen rikkaan isännän ja hänen vaimonsa ja lapsensa. Vasta silloin Agito todella tajusi mikä hän oli miehiään – julma olento, jolla ei ollut sydäntä eikä rakkautta muille jaettavaksi. Perheen rikkaudet hän käytti harkiten entisen isäntäperheensä suuren kartanon kunnostamiseen ja sisustamiseen. Rahaa ei kuitenkaan jäänyt paljoakaan jäljelle. Agito elelee hyvin varovaisesti vielä nykyäänkin samaisessa kartanossa, pitäen myös matalaa profiilia varkaan roolinsa takia. Isännän verellä Agito herätti myös perheen vanhan, jo kerran kuolleen vampyyri palvelijan, Rafaelin.
Muuta : Agito osaa soittaa pianoa, huilua ja viulua erittäin hyvin. Muusikon ammattiaan hän harjoittaa toisinaan soittaen pienimuotoisissa konserteissa, kapakoissa sekä toisinaan myös kadulla. Agitolla ei ole muita yliluonnollisia kykyjä, kuin sanoinkuvaamaton voima, joka ottaa hänestä vallan kun hän suuttuu. Kartanossa, jossa Agito asuu , on yhä tallessa paljon rikkauksia, joista poika ei kuitenkaan tohdi luopua. Hänellä on myös apunaan kymmenisen palvelijaa, jotka hoitavat kartanon sisä- ja ulkotiloja ja vaikenevat pojan varkaan taustoista. Läheisin palvelijoistaan Agitolle on Rafael, joka toimii talon hovimestarina – myös pojan henkilökohtaisena palvelijana.
Koska Agito on puoliksi demoni, tämä voi muuttaa muotoaan eläimeksi tarvittaessa. Jokainen muoto kuluttaa kuitenkin runsaasti voimia ja vieläpä sen mukaan, minkä kokoiseksi eläimeksi poika on muuttumassa.
+ Agito on erittäin pätevä muusikko, joka ei kaihda uusia haasteita
+ Agito rakastaa vettä. Hän usein karkaa ulos sateella
+ Poika rakastaa korkeita paikkoja
+ Poika on kintuistaan harvinaisen nopea
- Suuttuessaan poika ei pysty hallitsemaan itseään
- Agito ei osaa käyttään minkäänlaisia aseita taisteluissa oikein, minkä takia hän turvautuu mieluummin nopeuteensa
- Poika erottuu katukuvasta liiankin selkeästi, minkä takia häntä kiusataan paljon
- Hyvin riippuvainen palvelijoistaan – ei selviä talossaan hetkeäkään yksin
Tapahtunutta:
- Agito vapautui erikoisesta kirouksesta, joka oli pitänyt häntä pikkupojan olomuodossa useita vuosia, ilman, että nuorukainen oli sitä itse tajunnut.

Agito ennen ..
kuvassa näkyy myös musta kuvio, joka Agitolla on yhä kasvoissaan